Francinen hauska matka

Rockbändi Francine syntyi soittamisen halusta. Sama into on pitänyt yhtyeen tien päällä jo kolmekymmentä vuotta.

Francine: NoMeansNo (2017).Tahti on kova. Francinen uusi single NoMeansNo pohjustaa keväällä 2018 julkaistavaa yhdettätoista albumia, jota seuraa kiertue, joka ulottuu ensi vuoden lopulle saakka. Se on aika hyvin rock’n’roll-bändiltä, joka on parhaillaan 30-vuotisjuhlakiertueellaan.

Pete Salomaa, sinä olet Francinen basisti ja perustajajäsen. Mikä sai perustamaan bändin?
– Francinea ei varsinaisesti perustettu, vaan se syntyi kuin itsestään, koska sisäinen tarve tehdä musiikkia oli niin kova. Meillä oli isolla jätkäporukalla tapana ottaa vähän pohjia ennen baari-iltaa. Siinä sitten keksittiin ajankuluksi, että soitellaanpa vähän kitaraa ja lauleskellaan rokkia. Joku nappasi huuliharpun, joku hakkasi rytmiä pöydän kulmaan, ja niin edelleen. Suurin osa meistä ei kauheasti osannut soittaa, mutta innostus oli valtava. Pikkuhiljaa porukasta erottuivat ne, joilla oli kovempi halu soittaa. Päätettiin ostaa oikeat soittimet ja perustaa oikea bändi. Siitä se lähti.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit Francinen historiaa?
– Francinen taipaleeseen on mahtunut kaikenlaista, niin ylä- kuin alamäkiäkin. Pääosin kyseessä on ollut ihan helvetin hauska matka. Ensimmäinen EP ja albumi olivat aikanaan aika huima kokemus, josta oli siihen asti vain haaveillut.
– Alkuaikojen ikimuistoisin keikka oli vuonna 1990 silloisessa Neuvostoliitossa. Soitimme ensimmäisenä länsimaalaisena bändinä Zaporozhen kaupungissa lähellä Mustaa merta. Paikalla oli 15 000 ihmistä, ja konsertti keskeytettiin 20 minuutin jälkeen, kun väki sekosi musiikistamme aivan totaalisesti. Kaaos oli aivan järjetön. Miliisi saattoi meidät pikaisesti hotelliin.
– Myös reissumme Los Angelesiin vuonna 2014 oli mieleenpainuva. Meillä oli mukana vain kaksi plektraa ja rumpukapulat. Muut soittimet meille lyötiin käteen noin viisitoista minuuttia ennen keikkaa. Siinä oli ammattitaito koetuksella, mutta hengissä selvittiin siitäkin.

Musiikkibisnes on muuttunut melkoisesti siitä, kun Francine aloitti. Missä huomaat sen?
– Suurin muutos on tapahtunut ihan viime vuosien aikana, kun digitaaliset musapalvelut ovat syöneet cd-myynnin. Tämä nykytrendi on outo: albumilla ei ole mitään merkitystä, vaan levy-yhtiöt hakevat pikavoittoja yksittäisillä biiseillä ja kertakäyttöratkaisuilla. Striimauksista saa nykyään kultalevyjä ja vuoden artistiksi voi päästä kolmella digisinglellä. On todella kummallista, että todellinen osaaminen jätetään kylmästi syrjään, kunhan vain saadaan rakennetuksi ilmiöitä, jotka myyvät. Isot levy-yhtiöt jylläävät ja pienet yrittävät säilyä hengissä.
Ovatko alan muutokset saaneet teidät toimimaan eri tavalla kuin ennen?
– Sen verran vanhan liiton miehiä tässä ollaan, että albumi on edelleen Francinen päätuote keikkailun ohella. Radioita vartenhan meidän ei tarvitse singlejä tehdä, koska radiot eivät enää vuosiin ole meitä soittolistoilleen kelpuuttaneet. Meillä single lähinnä mainostaa tulevaa albumia. Vasta albumi kertoo, mikä on bändin musiikillinen linja ja osaamisen taso sillä hetkellä.

Francinen miehistö on vaihtunut vuosien varrella. Miten luonnehtisit nykyistä kokoonpanoa?
– Näiden jätkien kanssa on ilo ja kunnia soittaa. Olemme soittaneet Antin (Kukkola) kanssa yhdessä jo vuodesta 1994 Ajattelemme musiikista ja sen tekemisestä aika pitkälti samalla tavalla. Hän on tyylitajuinen kitaristi-laulaja, jota arvostan erittäin paljon muusikkona, biisintekijänä ja ystävänä.
– Olen iloinen, että saimme Alecin (Hirst-Gee) takaisin rumpujen taakse. Hän on ehkä maailman mukavin mies ja tuo Francinen rytmiosastoon tarvittavan jämäkkyyden ja suoraviivaisuuden, jota ehdittiin jo kaivata. Lisäksi Alecilla on paljon hyviä ideoita, kun uusia biisejä rakennellaan tai vanhoja sovitellaan uusiksi keikkakäyttöön. Alecin biitti on vastustamattoman hyvä.

Francine soittaa nykyisin noin 30–40 keikkaa vuodessa. Millaista on keikkailevan bändin arki?
– Rundaaminen voi joskus olla aika tylsääkin touhua, hotelleissa notkumista ja odottelua. Toisaalta se puolitoista tuntia lavalla kyllä korvaa kaiken vaivan, kun näkee lavan edessä innostuneet kasvot, jotka hoilaavat täysillä biisien mukana. Faneilta saa voimaa ja innostusta jatkaa tätä touhua.

Millaisia suunnitelmia Francinella on?
– Ihan lähiaikoina viedään 30-vuotisjuhlarundi kunnialla läpi. Alkuvuodesta tulee toinen single uudelta albumilta, ja maaliskuussa pitäisi sitten pitkäsoiton olla kaupoissa, tietenkin myös cd:nä ja vinyylinä. Siihen päälle painetaan levynjulkaisukiertue, joka kestänee vuoden 2018 loppuun asti.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Francinen kotisivu ja Facebook

Levyhyllyt:
Francinen studioalbumit
Fire (1990)
Hard Enough (1990)
A Piece Of Noise (1992)
Animal Beat (1995)
The Playmate (1999)
Fullahead! (2001)
Level 8 (2003)
King For A Day (2005)
One Step Further (2008)
Still Burning (2013)

Francine keikoilla:
3.11.2017 Turku, Apollo Live Club
4.11.2017 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.11.2017 Iisalmi, Graceville
18.11.2017 Imatra; Nightclub Broadway
1.12.2017 Lappeenranta, Amarillo (+ Melrose)
2.12.2017 Lahti, Möysän Musaklubi

Hae Francinen levyjä kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Francine: NoMeansNo (2017).

Francine: NoMeansNo (2017).

Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla

Maija Vilkkumaa päätti keikkataukonsa Joku muu, mikä -ep:n julkaisuun ja pitkään kiertueeseen. Suosittu laulaja-lauluntekijä on etsinyt uutta inspiraatiota niin studion hämäristä kuin parrasvalojen hohteestakin.

Yllätyin siitä, miten näyttävä showsi nykyään on. Mitä ajattelet visuaalisuudesta ja viihdyttävyydestä?
– Siitä on tullut mulle viime vuosina yhä tärkeämpää. Olen aina ollut dramaattisen ilmaisun ja ison show’n ystävä, mutta pidin sellaista pitkään jäähalli- ja areenatason konserttien juttuna. Olen tehnyt paljon keikkaa pelkistetyllä rock’n’roll-meiningillä, eli visuaalisuus on ollut yhtä kuin hienot valot. Joskus saatoin tehdä biisilistankin vasta pari tuntia ennen keikkaa.
– Nykyisin minusta tuntuu hyvältä suunnitella keikat perusteellisesti. Käsikirjoitan niihin draamankaaren ja mietin erilaisia tapoja hämmentää yleisöä ja korostaa erilaisia merkityksiä. Visuaalisuus tulee sen kylkiäisenä. Sillä voi tehostaa vaikka riehakasta, surullista tai haaveellista tunnelmaa sopivissa kohdissa. Tämän kiertueen keikoilla on mukana tanssijoita ja erikoistehosteita, ja minä crowdsurfaan ison pallon sisällä yleisön käsien varassa.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Päätit julkaista kiertueen alla Joku muu, mikä -ep:n, et albumia. Miten päädyit tähän ratkaisuun?
– Se lähti Kaivopuiston jää -singlestä vuonna 2016 ja kehittyi asteittain. Kun tein sen sinkun, en halunnut ajatella albumin tekemistä. Niitä rakennetaan aina kuin palatseja ja niihin liittyy usein painetta, joka saattaa kuristaa koko prosessia. Samaan aikaan halusin olla synkassa sen kanssa, millainen maailma ympärilläni on. Musabisneksen muuttuminen on hämmentävää mutta inspiroivaa. Striimiaikakauden biisilähtöinen meininki tuntuu kiehtovalta. Olen aina pitänyt sinkuista ja yksittäisistä kappaleista ja ihastunut samoihin mainstream-hitteihin kuin kaikki muutkin.
– Pidin vuoden keikkatauon, jonka aikana tein muita duuneja radiossa ja teatterissa. Tarkoitus oli pitää siinä sivussa musapuoli virkeänä julkaisemalla yksittäisiä biisejä. Sitten kuitenkin alkoi tuntua, että kappaleille tarvitaan konteksti. Päätin kirjoittaa niin monta uutta biisiä kuin luontevasti syntyy ja tehdä niistä kokonaisuuden, joka liittyy tähän kiertueeseen. Syntyi 24-minuuttinen julkaisu, jossa biisien väleissä on skitejä eli välipuheita, jotka sitovat sen yhtenäiseksi tarinaksi. Se on liian pitkä ep:ksi ja liian lyhyt albumiksi, mutta jotenkin pidän siitäkin ajatuksesta. Ep ja kiertue ovat kokonaistaideteos.

Viimeisimmän albumisi Aja!:n (2015) tuotti Hank Solo. Joku muu, mikä -ep:n teit neljän eri tuottajan eli Jurek Reunamäen, Minna Koiviston, Eppu Kososen ja Samuli Sirviön kanssa. Vaikuttaa siltä, että olet halunnut uudistaa ja päivittää soundiasi.
– Jossain uusissa biiseissä on elektronisia soundeja, mutta se ei sinänsä ole mulle uutta. Levyilläni on aina ollut hyvin monenlaisia kappaleita, joskin ne isoimmat hitit ovat olleet rockosastoa. Haluan työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tosi luovia ja joilla on omaa sanottavaa. Kun mulla on visio siitä, mitä maailmaa kappale edustaa, otan yhteyttä tuottajaan, joka mielestäni tuntee parhaiten sen maailman. Aja!:n tekeminen Henkan eli Hank Solon kanssa oli tärkeä prosessi, koska sen kautta löysin tieni uudenlaisen tuottamisen maailmaan.

Esikoisromaanisi Nainen katolla ilmestyi muutama vuosi sitten. Vieläkö fiktion kirjoittaminen kiinnostaa?
– Kyllä, mutta romaania varten pitäisi ottaa vuosi tai pari vapaata kaikesta muusta, ja just nyt on tekeillä niin hirveästi kaikkea muutakin innostavaa. Nainen katolla oli minulle iso ja tärkeä prosessi, joka säteilee edelleen tekemisiini. Sen hahmot vilahtelevat Mä halusin olla suffragetti -musikaalissakin, jonka tein Radio Suomelle. Romaanin kirjoittaminen opetti paljon juonen kuljettamisesta ja erilaisten maailmojen esiin tuomisesta. Kirjoitan kyllä edelleen, tällä hetkellä näytelmää.

Kirjoitit myös oman osuutesi tänä vuonna julkaistuun Miten lauluni syntyvät -teokseen. Millaista on kuvailla prosessia, joka on ainakin osittain tiedostamaton?
– Aiemmin kieltäydyin, kun pyydettiin koutsaamaan nuoria lauluntekijöitä, koska en oikein osannut sanoa siitä asiasta mitään. Nyt ajattelen, että siihenkin työhön on keinoja olemassa ja niistä voi puhua. Pidän laulujen tekemisen analysointia silti kaksiteräisenä miekkana. Se voi olla vaarallista, koska prosessin yhteys alitajuntaan on tärkeää säilyttää. Analyysi ja järki vain sotkevat asioita. Biisien tekeminen ja sen analysointi ovat aivan eri asioita, samalla tavalla kuin kirjoittaminen ja kirjallisuustiede. Parhaiten opastaminen onnistuu, kun toinen on jo pitkällä laulunteon tiellä, käynyt taisteluja itsensä kanssa ja hakenut omaa ääntään. Yleensä niin onkin, koska siihen tarvitaan sisäinen palo. Jos ihmisellä on sellainen, hän on kyllä tehnyt lauluja jo ennen opettajan astumista luokaan.

Sinustakin on tehty kirja, Luca Garganon vuonna 2004 kirjoittama Maija. Oletko miettinyt omaelämäkerran kirjoittamista?
Maija ei ollut elämäkerta, mähän olin sen ilmestyessä kolmekymppinen. Se oli syvällinen fanikirja, jossa on eri tyyppien haastatteluja, keikkafiilistelyjä, hauskoja lapsuuskuvia ja biisien nuotteja. Elämäkerran voisin tehdä esimerkiksi 70-vuotiaana. Siinä vaiheessa tarinassa olisi varmasti tarpeeksi käänteitä. Jos joskus teen elämäkerran, haluan sen olevan syväluotaava teos, hyvää kirjallisuutta. Puolivaloilla sellaista ei kannata tehdä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Maija Vilkkumaa kotisivu
Facebook

Instagram
Twitter

Maija Vilkkumaa kiertueella:
La 21.10. Tampere, Olympiakortteli
Pe 3.11. Espoo, Sellosali
La 4.11. Mäntsälä, Coto Grill & Bar
La 18.11. Oulu, Tähti Nightclub
To 23.11. Helsinki, Viking Mariella
Pe 24.11. Helsinki, M/S Finlandia
La 25.11. Inari, Papana Bar
Ti 5.12. Joensuu, Kimmel
Pe 8.12. Jämsä, Himos Areena
La 9.12. Helsinki, Virgin Oil
Pe 15.12. Turku, Venus Nightlife
La 16.12. Eurajoki, Club8

Maija Vilkkumaa kiertueella 2017.

Levyhyllyt:
Pitkä ihana leikki (1999)
Meikit, ketjut ja vyöt (2001)
Ei (2003)
Se ei olekaan niin (2005)
Totuutta ja tehtävää (2006)
Ilta Savoyssa (2007)
Superpallo (2008)
Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Aja! (2015)
Joku muu, mikä (2017)

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaata kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Lue lisää:
Gargano, Luca & Vilkkumaa, Maija: Maija, 255 sivua. (WSOY, 2004).
Hyttinen, Heta: Rock – Tähtien elämää kulissien takana, 303 sivua. (Readme.fi, 2016).
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 143 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017).
Nevalainen, Petri: Suomi-rockin tiekartta, 216 sivua. (Ajatus, 2005).
Vilkkumaa, Maija: Nainen katolla, 334 sivua. (Kaiku Books, 2013).

 

Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus

10 | Warner Music Finland 2017

Egotrippi: 10 (2017).

Popmusiikin perusyksikkö on biisi. Niin epäilemättä on myös Egotripin jäsenille, olkoonkin, että he ovat albumiaikakauden kasvatteja, joille on luonnollista julkaista musiikkia kymmenen tai vaikka kolmentoista kappaleen kattauksina. Kymppiteemalla kyllästetty kymmenes Egotrippi-albumi (jolla on tietenkin kymmenen kappaletta) on sekä perinteinen pitkäsoitto että kymmenen singlen paketti. Tavallaan.

Tavallaan siksi, että Egotrippi julkaisi uuden albuminsa kaikki kappaleet ensin striimauspalveluissa kymmenenä singlenä, ja albumi seurasi perässä. Erikoinen veto tuntui ensin popmaailman muuttumisen säikäyttämän bändin väkinäiseltä vitsailulta, mutta lähemmässä syynissä siitä löytyi myös ideaa. Kun jokaista biisiä ajatteli omana teoksenaan, niitä tuli kuunnelleeksi tarkemmin ja syventyneemmin. Ja kas, pian jokaisesta löytyi jotakin, johon samaistua.

Albumin ’10’ raidat julkaistiin striimisingleinä. ’Vihellellen EP’ tuli ulos vuonna 2018. Kuva: Spotify.

Se temppu ei onnistu kaikilta. Siihen tarvitaan hyviä lauluntekijöitä, ja niitä Egotripissä on. 10 ei ole Egotripin uran kulmakivi, mutta se on hyvä kokonaisuus, jonka mikään biisi ei kuulosta muodon vuoksi väsätyltä fyllingiltä. Kaikissa ei ole hittipotentiaalia eivätkä ne etsi ennenkuulumattomia tapoja sommitella säveliä ja sointuja peräkkäin, mutta yhdenkään ainoa funktio ei myöskään ole pidentää levyä. 10 on taattua Egotrippiä: nippu maanläheisiä kitarapoplauluja, jotka kuulostavat eläviltä ja elähdyttäviltä ja kertovat elämästä. Biiseistä parhaat ovat kautta aikojen briljeeranneet puhuttelevuudellaan, ja siinä suhteessa 10 on kympin suoritus. Jokainen sen kappale tuntuu jollakin tavalla merkitykselliseltä.

Akustinen versio Vieläkö mut voi pelastaa? -avausbiisistä:

Kun Egotrippi julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 1995, suomalainen popmusiikki oli raikastumassa. Se kääntyi surumielisestä satumaiden ja satulinnojen perään haikailusta kohti uusia, valoisampia maisemia. Vaikka Egotrippi lauloi suomeksi, se kuulosti positiivisuudessaan ja energisyydessään piristävän epäsuomalaiselta.

Pari vuosikymmentä myöhemmin Egotripistä on kasvanut parrakkaampi ryhmä, mutta sen musiikkia leimaa yhä sama toiveikkuuden tuntu. Hyvä esimerkki on uuden levyn avaava Vieläkö mut voi pelastaa? Se kertoo omien valintojensa tähden yksin jäämisestä, mutta mieltäylentävän sovituksen ansiosta biisissä esitettyyn kysymykseen tekee mieli vastata myöntävästi. Egotrippi voi tehdä biisin vakavastakin aiheesta, eikä ”se” ole enää läheskään aina ”tosi jees”, mutta kyynisyyttä bändistä ei edelleenkään tapaa. Onneksi.

Egotrippi on koko uransa ajan liputtanut klassisen kitarapopin parhaita perinteitä kaksin käsin, eikä sen edes toivo uudistuvan tuotannollisesti eikä varsinkaan tyyliltään. Hyvät uudet kappaleet vanhalla reseptillä kyllä riittävät. Moni 10:n kappale (kuten menneitä muistelevat Muisto ja Valtatie sekä tulevaisuutta tavoitteleva Mene nyt) on arkkityyppistä Egotrippiä hitaasti avautuvine äänimaisemineen, lämpimine sähkökitarasoundeineen ja katkeransuloisine tunnelmineen. Bändin omalta keskikaistalta poissa pysyttelevät 10:n ääripäät, uninen balladi Patja sekä Kaaos, joka herättelee ekstaattisella jytärockilla.

Egotippi promokeikalla kympin ratikassa:

Retorinen ”Mitä siitä, jos ei rahat riitä?” päättää albumin hetkessä elämisen hurmoksen hehkuun, jolla on Egotripin maailmassa aivan oma roolinsa. Niin kauan kuin yhtye pystyy tavoittamaan sen, eli antamaan kuulijoilleen toivoa siitä, että peli (mikä se sitten kullekin onkin) ei ole menetetty, maailma tarvitsee sen lohduttavia poplauluja. Yhden tai kymmenen kerrallaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Egotrippi | kotisivu
Egotrippi | Facebook

10
Maasalo – bassokitara, laulu
Risto – rummut, laulu
Skele – kitara, laulu
Knipi – laulu, kitara
Mikki – laulu, kosketinsoittimet
Tuottajat: Arttu Peljo, Egotrippi, Lasse Kurki

Levyhyllyt
Egotrippi | Finna.fi

Egotrippi | CD • Sony Music Entertainment Finland 1995
Superego | CD • Zen Garden 1997
Alter ego | CD • Zen Garden 1998
Helsinki–Hollola | CD • Zen Garden 2000
Matkustaja | CD • BMG Finland 2003
Vielä koittaa uusi aika | CD • KHY Suomen Musiikki 2006
Maailmanloppua odotellessa | CD • Suomen Musiikki/Sony BMG/RCA 2008
Pilvien alla, maan päällä | CD • KHY Suomen Musiikki 2013
Vuosi nolla | CD • Warner Music Finland 2015
10 | CD • Warner Music Finland 2017

Knipi | Finna.fi
Knipi | CD • LP The Fried Music Oy/Universal 2019 Levyhyllyt • Knipi

Mikki Kauste | Finna.fi
Lintumies | CD • Columbia/Sony Music Entertainment Finland 2011

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Ilkka: Egotrippi – aina matkalla jonnekin, 216 sivua | Minerva 2013
Rikkinen, Eila: Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet, 127 sivua | F-kustannus 2006

Hae 10 kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu maakuntakirjastoihin, ja kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi, voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Egotrippi: 10 (2017).

Egotrippi: 10 (2017).

Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi

Ghost Riot (Grandpop, 2017)

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).Instrumentaalimusiikista kirjoitetaan vain harvoin mainitsematta mitään maalauksiin tai elokuviin liittyvää. Se on kulunut mutta ymmärrettävä kulma. Kun ei ole sanoitusta kertomassa tapahtumia, joita musiikki säestää, mieli alkaa hahmotella kuvia, joilla kuultua voi selittää.

Tuottajana ja kitaristina tunnetuksi tulleen Jussi Jaakonahon soolodebyytti ansaitsee tulla kuunnelluksi omana itsenään. Sen kappaleet ovat itsenäisiä teoksia, joiden ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloaan viimeistelemällä jotakin itseään suurempaa. Samalla täytyy tunnustaa, että Ghost Riot herättää hyvin visuaalisia mielikuvia.

Kitaristin oma albumi on usein uhka-mahdollisuusakselille asettuva kirjaimellinen soololevy. Jaakonahon levyllä muut elementit eivät onneksi ole päähenkilön pääinstrumentin palveluksessa, ja juuri siinä ja Ghost Riotin kiinnostavassa soundimaailmassa kuuluu artistin kokemus tuottamisesta. Ghost Riot on ehjä, vivahteikas ja mielenkiintoinen levy, jonka ainoa tyylirikko on Secret Sauce, harmiton kvasiblues ja yllätyksetön puoliballadi, joka kaipaa laulajaa ja kuulostaa muutenkin väärään seuraan eksyneeltä.

Ghost Riotin nimi tuo mieleen Haamujengin tempaukset ja Tim Burtonin kauhusadun A Nightmare Before Christmas, mutta kepeä goottiremellys on sillä hyvin pienessä sivuroolissa. Albumin nimikappale sykkii alussa ilkikurisen funkysti kuin soisi Prince-vainaan Halloween-bileissä jossain tuonpuoleisessa, mutta seestyy sitten abstraktin ambient-maalailun kautta totiseen, melodiseen kitarafiilistelyyn. Toinen varoittamatta tunnetilasta toiseen etenevä biisi on Trails, joka primitiivisen alkunsa jälkeen jysähtää käyntiin helpottavasti kuin elvytetty sydän, mutta vain hajotakseen jazzin rytmihäiriöihin.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Pahaenteinen avauskappale What Suits You voisi olla peräisin pimeän ympäröimässä nuotiopiirissä pidetyistä jameista. Frogs And Dogsissa sama pimeys tuntuu saartavan autoa, jonka ajovalojen kantaman ulkopuolelle jää modernin pohjoisafrikkalaisen kaupungin syke. Maisema vaihtuu Cold Feetissä, jonka aavemainen intro avautuu hitaasti itäeurooppalaisen murheelliseksi kuulokuvaksi. Sen vastinpariksi osoittautuu Woody Allenin elokuvan kaima Zelig, joka siirtyy johncarpentermaisesta kilkuttelusta rehevän amerikkalaiseen slidekitarointiin. Half Gone päättää matkan hiljaisen arvokkaasti kuin purjeet riekaleina taivaanrantaa tavoitteleva espanjalainen aavelaiva. Se pienenee matkallaan kohti horisonttia, kunnes saavuttaa katoamispisteen.

Lopussa seisköön pakollinen cinematografinen rinnastus. Jos Jaakonaho olisi elokuvantekijä ja Ghost Riot hänen noir-henkinen esikoisohjauksensa, ei vanhalle filmille kuvaaminen selvästikään olisi hänestä välttämätöntä. Tärkeämpää olisi, että syvyyden tuntu säilyisi ja juonessa riittäisi jännitteitä ja yllättäviä käänteitä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jussi Jaakonaho kotisivu

Levyhyllyt:
Jaakonaho: Ghost Riot (Grandpop, 2017)

Lue lisää:
Saksala, Elina: Tuottajan käsikirja, 249 sivua. (Like, 2015).

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja

Yksin Vanhalla (Fullsteam, Sony, 2017)

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).Aikoinaan, kun musiikki-dvd:t tulivat markkinoille, jotkut arvelivat perinteisen livealbumin ajan olleen ohi. Miksi kukaan kuuntelisi sellaisia, jos saatavilla olisi konsertin visuaalinen puoli kristallinkirkkaana digitaalivideona monesta kulmasta kuvattuna? Samaa uumoiltiin myös vhs-nauhojen lanseerauksen aikaan.

Siinä keskustelussa menivät taideteos ja kehykset iloisesti sekaisin. Dvd ja vhs eivät enää ole teknologisesti tätä päivää, mutta elävä musiikki on. Niin on myös livealbumi, vaikka suoratoistotaltiointien ilmaantumista nettiin on jopa vaikea välttää. Hämmentävän moni tuntuu puskevan tiensä eturiviin vain välittääkseen lavan tapahtumat internetiin.

Mutta niin hienoa kuin onkin päästä kokemaan kaukaisten maiden keikkoja muutamalla klikkauksella, Ismo Alangon uuden livelevyn soidessa tuntuu vähättelyltä todeta kuvattoman konserttitaltioinnin olevan edelleen elossa. Livealbumi on aivan oma taiteenlajinsa, jota eivät ajan pyörteet hukuta.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alangon toukokuussa 2017 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla äänitetyllä livealbumilla on biisejä kaikkiaan kahdeltatoista eri studioalbumilta. 35 vuoden matkalta Hassisen Koneen debyytistä Täältä tullaan Venäjä (1980), Sielun Veljien, soololevyjen ja parin bändin kautta Ismo Kullervo Alanko -albumiin (2015) on tarttunut mukaan klassikkoja, kuten Kun Suomi putos puusta ja Tällä tiellä.

Yksin-keikat eivät ole hittikimaroita. Alangon tunnetuimpia biisejä (esim. Rappiolla, Rakkaudesta, Taiteilijaelämää) ei joka konsertissa kuulla, ja se on tyylikäs ratkaisu. Miksi tuhlata melodioita ja sanoituksia korostavaa asetelmaa ennalta-arvattavaan yhteislauleskeluun, kun voi nostaa esille vähemmän tunnettuja mutta noteeraamisen arvoisia kappaleita? Vanhalla Alanko esitti esimerkiksi vuoden 2008 Blanco Spirituals -albumin biisit Seitsemän päivää ja Kuka puhuu sekä Hallanvaaran (2002) Peilikuvan ja Risteyksen.

Lokakuulle 2017 saakka jatkuvalla Yksin-kiertueella Alangolla on aseinaan vain kitara, piano ja ääni. Riisuttuna versiona moni biisi palautuu lähelle sävellyshetkeään, mutta kasvaa samalla uudenlaiseksi. Esimerkiksi Sielun Veljien nationalisminvastainen kohukappale On mulla unelma on uusiutunut ajan henkeen sopivaksi ja pahaenteiseksi. Yksin-versio on kuin tehty Suomi 100 -juhlavuonna käytävien somesotien soundtrackiksi.

Kaikki on kohdallaan heti, kun Alanko avaa pelin Ruuhkainen taivas -levyn 2:45:llä ja Ismo Kullervo Alanko -levyn Lintuperspektiivillä. Kulkurin iltakalja kuulostaa vähän liian rempseältä seurassa kuin seurassa (ja varsinkin tässä seurassa), mutta muuten tunnelma pysyy ehyenä. Versiot esittelevät kappaleet uudesta, intiimistä kulmasta ja osoittavat samalla, miten vahvaa ja omaleimaista Alangon tuotanto on ja kuinka varmoin ottein hän sitä esittää.

Livealbumi on parhaimmillaan valokuvakansion kaltainen ainutlaatuinen hetkien sarja. Se toimii parhaiten silloin, kun musiikki on tehty ja esitetty kuunneltavaksi, ei ilotulitusten säestykseksi. Vaikka esittäjä on yksin, ei siltä mitään puutu.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Ismo Alangon diskografia – studio- ja livealbumit
Hassisen Kone
Täältä tullaan Venäjä (1980)
Rumat sävelet (1981)
Harsoinen teräs (1982)

Sielun Veljet
Sielun Veljet (1983, live)
Hei soturit (1984)
L’amourha (1985)
Kuka teki huorin (1986)
Suomi – Finland (1988)
Musta laatikko (1991, 3CD boksi)
Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta (2007)
Kansan parissa 1 (2008, live)
Kansan parissa 2 (2008, live)
Kansan parissa 3 (2009, live)
Kansan parissa 4 (2009, live)

Ismo Alangon sooloalbumit
Kun Suomi putos puusta (1990)
Jäätyneitä lauluja (1993)
Taiteilijaelämää (1995)
Irti (1996)
Maailmanlopun sushibaari (2013)
Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää/Live (2013)
Ismo Kullervo Alanko (2015)
Yksin Vanhalla (2017, live)

Ismo Alanko Säätiö
Pulu (1998)
Luonnossa (1999, live)
Sisäinen solarium (2000)
Hallanvaara (2002)
Elävää musiikkia (2003, live)
Minä ja pojat (2004)
Ruuhkainen taivas (2006)

Ismo Alanko Teholla
Blanco Spirituals (2008)
Onnellisuus (2010)

Levytyksiä englanniksi
Hassisen Kone: HIgh-Tension Wire (1982)
L’amourder: Shit-Hot (1987)
Sielun Veljet: Softwood Music Under Slow Pillars (1989)

Muista boksit:
Hassisen Kone: Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto, koko tarina 1980–1982. 6CD ja 35-sivuinen liitekirja. (Poko Rekords, 2009)
Ismo Alanko: Alangolla – Ismo Alangon lauluja. 4CD ja liitekirja. (Poplandia/Poko, 1997).

Lue lisää:
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua. (WSOY, 2013).
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua. (Like, 2008, 1. painos vuonna 1981)
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua. (Kirjayhtymä, 1993).
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua. (Johnny Kniga, 2013).

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).