YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Outo elämä | PolyGram 1998

YUP: Outo elämä (1998).1990-luvulla suomirock ei ollut enää entisensä. Nahkaliivisten kaljaporukoiden genre sai piiriinsä koko joukon uudenlaisia tekijöitä, joiden musiikki viehätti nuorempaa yleisöä.

Don Huonot, Zen Café ja Maija Vilkkumaa päivittivät suomirockin puhuttelemaan uutta sukupolvea. Niin tekivät myös Apulanta ja Tehosekoitin, jotka ponnistivat alalle nuorisotalopunkista mutta eri kulmista. Jonna Tervomaa ja Egotrippi toivat mukaan vaikutteita amerikkalaisesta kitarapopista, ja Absoluuttinen Nollapiste rakensi progressiivisen rockin varaan jotakin täysin omanlaistaan. Limonadi Elohopean tulkinta suomenkielisestä rockista oli hyvin vaihtoehtoinen, ja jossain valmisteltiin jo suomenkielisen hevin suurta läpimurtoa. CMX onnistui vaikuttumaan yhtä aikaa sekä progesta että punkista. 

Niin onnistui myös YUP, vuonna 1989 Savonlinnassa perustettu yhtye, joka oli vaihtanut laulukielensä englannista suomeen vuoden 1990 Turpasauna-EP:llä. Hardcoresta kiemuraiseen fuusiorockiin kehittyneen bändin ensimmäinen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön noussut levy oli vuoden 1998 Outo elämä. Sekä bändi että aika oli kypsä: yhtäältä kuulijat olivat valmiimpia ottamaan vastaan haastavaa suomenkielistä rockia, toisaalta YUP tiivisti ilmaisuaan niin, että biiseistä sai helpommin otteen. 

Outo elämä alkaa rauhallisella ’Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman?’ -kappaleella, joka siirtyy luomismyytistä pohtimaan ajatusta yksilön synnystä, kasvusta ja itsenäistymisestä. ’Kuolematon’ taas on laulu siitä, millaisia vaikeuksia ihmisellä on hyväksyä ajatusta omasta katoavaisuudestaan. Mietteliäiden, eksistentialististen kappaleiden vastapainoksi monessa sanoituksessa asiat karkaavat käsistä kauhean hirtehisellä tavalla. ’Rasvaisessa tiistaissa’ satumetsässä sorrutaan hillittömyyksiin, ’Hullu planeetta!’ tarjoilee huonon tripin dystopiaa ja ’Hauskoissa hautajaisissa’ perheen sisäiset jännitteet laukeavat maahanpanijaisten aikaan surrealistiseksi zombitarinaksi. Jarkko Martikaisen sanoituksia yhdistää se, että ne toimivat mainiosti sekä allegorioina, laululyriikkoina että tarinoina. 

Musiikki, josta suurimman osan on säveltänyt basisti Valtteri Tynkkynen, pukee hyvin tekstien vakavia ja hullunkurisia teemoja. Jos se olisi olento, siinä olisi Rölli-peikon veikeyttä ja Wallendojen trapetsitaiteilijasuvun huimapäistä ketteryyttä. Oudolla elämällä YUP osoitti pystyvänsä kiperiin käännöksiin, mutta ei enää loikkinut mielivaltaisesti tunnelmasta toiseen. Vaikka sen crossover-musiikista oli edelleen haastavaa saada pitävää otetta ja rajattomuuden eetos oli vahva, biisien sisäinen logiikka oli lujittunut. Hulluudelle oli syynsä ja huuto oli harkittua. Ärsyttävänä ja uuvuttavana YUP:ta saattoi yhä pitää, mutta ainakaan se ei pyrkinyt miellyttämään ketään. 

Oudon elämän jälkeen ilmestyneet Normaalien maihinnousu (1999) ja Lauluja metsästä (2001) pääsivät albumilistalla ykkössijalle saakka, ja Lauluja metsästä toi bändille kultalevyn. Muutkin YUP:n 2000-luvun julkaisut hipoivat listakärkeä. Mutta vaikka suosio jatkui pitkään, YUP:n musiikin terävin kärki tuntui vähitellen tylsyvän. 

YUP lopetti toimintansa vuoden 2009 alussa. Vuonna 2017 ilmestynyt Hippo Taatilan Helppoa muisteltavaa saattaa olla sellaisenaan definitiivinen YUP-historiikki, sillä yhtyeen määrittelemättömän mittainen tauko jatkuu edelleen. Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä, miten YUP sopeutuisi 2020-luvulle. Oletettavasti erittäin huonosti, mutta ei se siitä piittaisi. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Outo elämä
Jarkko Martikainen – laulu, kitara
Valtteri Tynkkynen – bassokitara, taustalaulu
Jussi Hyyrynen – kitara
Janne Mannonen – rummut, taustalaulu
Petri Tiainen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Matti Nurro

Jarkko Martikainen | kotisivu
Jarkko Martikainen | Facebook

Varaa Ruosterastaat kirjastosta.
Varaa YUP-klassikko Outo elämä kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
YUP | Finna.fi

1980-luku

Who Dares Farts/Whlap-Zap Ninja | YUP 1989 • Svart Records 2018

1990-luku

The Hippos From Hell | SHJ Records 1990 • Svart Records 2018
Huuda harkiten | Elmerecords 1991 • Svart Records 2017
Toppatakkeja ja Toledon terästä | Elmerecords 1994 • PolyGram Finland 1998
Homo sapiens | PolyGram Finland 1994 • Svart Records 2017
Yövieraat | PolyGram Finland 1996
Outo elämä | PolyGram Finland 1998
Me viihdytämme teitä • EP | Mercury/Universal Music 1999
Normaalien maihinnousu | Mercury/Universal Music 1999

2000–2009

Lauluja metsästä | Mercury/Universal Music 2001
Leppymättömät | Mercury/Universal Music 2003
Minä en tiedä mitään • EP | Mercury/Universal Music 2005
Keppijumppaa | Mercury/Universal Music 2005
Vapauden kaupungit | Sakara Records 2008
Maailmannäyttely • EP | Sakara Records 2008

Kokoelmat
YUP | Finna.fi

1990–1992 | Elemerecords 1992
Hajota ja hallitse 1993–2001 | Mercury/Universal Music 2001
Helppoa kuunneltavaa • 2CD | Universal Music 2004

DVD
YUP | Finna.fi

Helppoa katseltavaa | Mercury/Universal Music 2004

Nuotit ja partituurit
YUP | Finna.fi

Helppoa soiteltavaa, 156 sivua | Like 2004
Helppoa soiteltavaa II, 172 sivua | Like 2005

Levyhyllyt
Jarkko Martikainen | Finna.fi

2000–2009

Mierolainen | Levy-yhtiö 2004
Rakkaus | Levy-yhtiö 2006
Hyvää yötä, hyvät ihmiset • live | Levy-yhtiö 2007
Toivo | Levy-yhtiö 2009

2010-luku

Usko | Sakara Records 2011
Koirien taivas | Sakara Records 2014

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet | Finna.fi

2010-luku

Ruosterastaat | Sakara Records 2016
Aina auki | Sakara Records 2018
Neljän Ruuhka (Live 2016) | Kentän Ääni 2018
Ruosterastaat – demot | Kentän Ääni 2019

2020-luku

Ystävien taloissa | Sakara Records 2020

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Knipi ja menetysten kauneus
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää YUP:stä | Finna.fi

YUP – Helppoa muisteltavaa Hippo Taatila, 381 sivua | Like Kustannus 2017

Lue lisää Jarkko Martikaista | Finna.fi

Pitkät piikit ja muita kertomuksia  Jarkko Martikainen, 155 sivua | Like 2005
Yhdeksän teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille  Jarkko Martikainen, 159 sivua | Like 2008
Lihavia luurankoja – laulujen sanat ja tarinat  Jarkko Martikainen, 200 sivua | Like 2020

Lue lisää Jarkko Martikaisesta | Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas | Johnny Kniga 2006
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

YUP: Outo elämä (1998).
YUP: Outo elämä (1998).

Mike Oldfield: Five Miles Out – pelottomasti kohti uusia seikkailuja

Five Miles Out | Virgin 1982

Mike Oldfield: Five Miles Out (1982).Muusikko, säveltäjä ja multi-instrumentalisti Mike Oldfieldin (s. 1953) levytysura lähti liikkeelle dramaattisesti. Vuonna 1973 julkaistu debyyttialbumi Tubular Bells sekoitti musiikin maailmaa. Vain kahdesta raidasta rakentunut taideteos nousi vähitellen myyntimenestykseksi ja hetkeksi jopa brittilistan ykköseksi. Tubular Bellsistä kasvoi Oldfieldin tunnetuin teos ja populaarimusiikin klassikko.

Läpi 70-luvun Oldfieldin levyjä rankattiin korkealle: Hergest Ridge, Ommadawn ja neljän pitkän raidan mittainen tuplalevy Incantations sisälsivät lisää hypnoottista sävellystyötä. Viehätystä korosti se, että vaivattoman kuuloista toteutusta oli vaikea kategorisoida. Oldfield miellettiin progeksi, toisinaan nykytaidemusiikiksi tai ”vain” popmusiikiksi.

Tappiota tuottaneelta kiertueelta tallennettu livetupla Exposed näytti, että todellisuudessa Oldfield oli vähän kaikkea edellä mainittua. Livelevyllä oli basisti Pekka Pohjolan lisäksi mukana single ’Guilty’, diskomainen yllätys keväältä -79. Seuraava studioalbumi Platinum alleviivasi taidemusiikin yhteyttä lainalla nykysäveltäjä Philip Glassilta. Erinomainen QE2 (1980) sisälsi jopa ABBA-coverin, mutta Oldfieldin kaupallinen potentiaali tuntui olevan suvannossa.

Miten sitten vastata korvan vieressä kuiskivaan hitintarpeeseen ja olla edelleen kunnianhimoinen säveltäjä? Entä olisiko 80-luvun alun lujaa muuttuvassa popmaailmassa edes mahdollista toteuttaa vielä eepos, kokonaisen levypuoliskon mittainen rockteos? Ennakkoluuloton vastaus oli valmis maaliskuussa -82 kun Oldfieldin seitsemäs studioalbumi Five Miles Out julkaistiin. Koitti uusien seikkailujen aika.

Hieman alle 25-minuuttinen ’Taurus II’ lähtee liikkeelle enegisesti, kuin täynnä intoa oleva rokkipläjäys. Keinahteleva perkussioraita, Oldfieldin ujeltava kitarointi ja vocoder, Maggie Reillyn laululinjat, ajalle tyypilliset synat, rumpukoneet, kelttivaikutteet – kaikki toimii kiihkeällä sykkeellä, ja pitkä teos loppuu yllättävän nopeasti. Viimeisen minuutin kaunis tunnelma kruunaa yhden Oldfieldin hienoimmista töistä.

Jo QE2:lla laulamassa ollut Maggie Reilly oli yhä tärkeämpi elementti Oldfieldin kokonaissoundissa. Reilly toi tärkeää henkeä Oldfieldin pienelle hitille ’Family Man’. Ensi tahdeista tunnistettava single puskee eteenpäin jäykän kolkosti, mutta Reillyn poikkeuksellinen kuulaus pelastaa. Vuotta myöhemmin oli hauska huomata, miten popduo Hall & Oates nosti saman biisin kansainväliseen suosioon, ilman kylmää klangia.

Nimiraita ’Five Miles Out’ päättää albumin hätkähdyttävästi. Lähes kauhuelokuvamainen sanoitus kertoo Oldfieldin lentämiskokemuksesta Espanjan yllä QE2-kiertueen aikaan. Artistille ja kanssamatkustajille oli käydä pahasti huonon sään vuoksi. Vakava tunnelma heijastuu videoon ja Oldfieldin laulusuoritukseen.

Kasvava suosio ei välttämättä merkitse muusikolle kaikkea, mutta se voi olla avuksi. Vuosi vuodelta merkittävämmäksi julkaisijaksi ja artistin ”kodiksi” kasvanut Richard Bransonin levy-yhtiö Virgin Records oli tukevasti Oldfieldin takana. Vielä tärkeämpää luovan työn tekijälle on tuntea saavansa kuulijoita. Five Miles Outin menestys antoi Oldfieldille itseluottamusta, ja varmasti buustasi tulevia visioita. Ja kun kaikki sujui, niin kalliita kiertueitakin oli helpompi järjestää. Vaihteeksi jopa pienellä voitolla.

Kaupallisen onnistumisen välttämättömyys oli Oldfieldille rasite, mutta paluu suurempaan suosioon onnistui. Lyhyempien sävellysten hittipotentiaali tunnistettiin. Jopa median kärttämä julkisuus ja haastattelut alkoivat sujua kun Oldfieldin kokema ulkopuolisuus ja pelko oli väistymässä. Viitseliäisyys mediaa kohtaan kasvoi. Kohti valoa kantoi Five Miles Outin levynkansikin, jossa maalaus näyttää pienkoneen lentävän läpi myrskypilvien. Seurasi lisää onnistumisia. Crises (1983) ja Discovery (1984) jatkoivat hittilevyjen sarjaa.

Ehkä optimismi ja edessä siintävä valo siirsi myös kierrättämisen tarvetta: Oldfieldin debyyttialbumin jatko-osaan oli Five Miles Outin aikaan matkaa vielä kymmenen vuotta. Tubular Bells II julkaistiin vuonna 1992, kolmososa 1998.

Tuomas Pelttari

Mike Oldfield | kotisivu
Mike Oldfield | Facebook

Mike Oldfield – Tubular.net | Facebook

Five Miles Out
Mike Oldfield – kitara, bassokitara, kosketinsoittimet, laulu
Maggie Reilly – laulu
Morris Pert – lyömäsoittimet, kosketinsoittimet
Tim Cross – kosketinsoittimet
Rick Fenn – kitara
Tuottajat: Mike Oldfield & Tom Newman

Mike Frye – lyömäsoittimet
Paddy Moloney – Uileann pipes (Taurus II)
Carl Palmer – lyömäsoittimet (Mount Teidi)
Graham Broad – rummut (Five Miles Out)
Jousisovitukset: Morris Pert
Kapellimestari: Martyn Ford

Five Miles Out julkaistiin remasteroituna CD-painoksena vuonna 2000 ja myöhemmin deluxe-painoksena. Laajennettu 2CD+DVD vuodelta 2013 sisältää mm. Oldfieldin itse tekemän 5.1-monikanavamiksauksen.

Levyhyllyt
Mike Oldfield | Finna.fi

1970-luku

Tubular Bells | Virgin Records 1973
Hergest Ridge | Virgin Records 1974
Ommadawn | Virgin Records 1975
Incantations • 2LP | Virgin Records 1978
Exposed • 2LP • DVD • live | Virgin Records 1979
Platinum | Virgin Records 1979

1980-luku

QE2 | Virgin Records 1980
Five Miles Out | Virgin Records 1982
Crises | Virgin Records 1983
Discovery | Virgin Records 1984
The Killing Fields • soundtrack | Virgin Records 1984
Islands | Virgin Records 1987
Earth Moving | Virgin Records 1989

1990-luku

Amarok | Virgin Records 1990
Heaven’s Open | Virgin Records 1991
Tubular Bells II | Warner Music UK 1992
The Songs Of Distant Earth | Warner Music UK 1994
Voyager | Warner Music UK 1996
Tubular Bells III | Warner Music UK 1998
Guitars | Warner Music UK 1999
The Millennium Bell | Warner Music UK 1999

2000–2009

Tr3s Lunas | Warner Music Spain 2002
Tubular Bells 2003 | Warner Music Spain 2003
Light + Shade • 2CD | Mercury Records 2005
Music Of The Spheres | Mercury Records 2008

2010-luku

Man On The Rocks | Virgin EMI 2014
Return To Ommadawn | Virgin EMI 2017

Nuottikirjat
Mike Oldfield | Finna.fi

Tubular Bells | Virgin 1973
10 • 1973–1983, 64 sivua | Music Sales Limited 1984
Tubular Bells II | International Music Publications 1992 & 1993
Elements – The Best Of Mike Oldfield, 88 sivua | International Music Publications 1994
Tubular Bells III, 56 sivua | International Music Publications 1998

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Dream Theater: Dream Theater – progemetallia rennomman kautta
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Gentle Giant: Octopus – svengaavan progen ytimessä
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäin

Lue lisää Mike Oldfieldistä • Read more about Mike Oldfield | Finna.fi

Changeling – The Autobiography Of Mike Oldfield Mike Oldfield, 266 sivua | Virgin Books 2007
The Making Of Mike Oldfield’s Tubular Bells – The Story Of A Record Which Has Sold Over 15000000 Copies And Helped To Found The Virgin Empire Richard Newman, 101 sivua | Music Maker 1993

Mike Oldfield: Five Miles Out (1982).
Mike Oldfield: Five Miles Out (1982).

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar | Finna.fi

Matka ajan rannoille | 2010

Mäsä | Finna.fi

Mä&Sä | 2016
Viimesen päälle | 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

2020-luku

Kukkia muovipussissa | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla Sanna Klemetti, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa

Another World | Tuohi Records 2019

Maailman parhaiden blueskitaristien äänestyksissä menestyvien ei enää tarvitse olla ikonisia, mieluiten kuolleita britti- tai amerikkalaismiehiä. Nykyisin arvostettu soittaja voi olla sellainen kuin Erja Lyytinen (s. 1976). Nainen Savosta.

Vaikuttaa jopa siltä, että ukkoutunut genre kaipaa Lyytisen kaltaisia freesejä tekijöitä. Hän on nimittäin niittänyt mainetta kautta modernin bluesuniversumin – muun muassa European Blues Awardsissa, Finnish Blues Awardsissa, Blues Matters– ja Guitar World -lehtien äänestyksissä sekä brittiläisen Independent Blues Broadcasters Associationin sekä kanadalaisen Blues Underground Networkin taholla.

Lyytinen on kerännyt ansioita blueskitaran hall of fameen pääsemiseksi jo vuosikymmeniä. 15-vuotiaana soittimeensa tarttuneen kitaristi-laulajan debyyttialbumi, jump blues -vaikutteinen Attention! ilmestyi vuonna 2002. Jo se oli aikamoinen harppaus maineessa: kakkosalbumi Wildflowerin (2003) julkaisukeikkana toimi Puistoblues, jonka pääkonsertin ainoa kotimainen esiintyjä Lyytinen oli.

Seuraavat vuodet vierähtivät kansainvälisissä kuvioissa. Sibelius-Akatemiassa maisterintutkintoa suorittanut Lyytinen opiskeli musiikkia Tanskassa ja Yhdysvalloissa ja teki ensimmäisen Suomen ulkopuolella julkaistun levynsä. Saksalaisen Ruf Recordsin kautta ilmestynyt Pilgrimage – Mississippi To Memphis (toinen kahdesta vuonna 2005 julkaistusta Lyytisen levystä) äänitettiin Amerikassa. Bluesin syntysijoilla valmistui myös seuraava julkaisu, slidesoittopainotteinen Dreamland Blues (2006). Sen seuraajaa The Grip Of The Bluesia Lyytinen on luonnehtinut ensimmäiseksi omaksi albumikseen, koska sillä hän esiintyy oman yhtyeensä kanssa.

Jos 2000-luku oli Lyytiselle uran alkusoittoa, 2010-luvulla hän ryhtyi tositoimiin: Lyytinen starttasi vuosikymmenen entistä laajemmilla Euroopan-kiertueilla. Noihin aikoihin havaittiin, ettei Lyytinen halunnut maalata itseään niché-artistiksi bluesnurkkaan. Voracious Lovella (2010) hän avarsi soundiaan muun muassa Nightwishistä (Marco Hietala) ja Apocalypticasta (Paavo Lötjönen) tuttujen muusikoiden avulla. Sama kehitys näkyi artistiprofiilissa. Lyytinen oli vuonna 2012 mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, joka teki hänet tutuksi suurelle yleisölle.

Mutta jotta totuus ei unohtuisi, Forbidden Fruit -levyä (2013) seurannut The Sky Is Crying (2014) oli tribuutti sähköisen slidesoiton uranuurtajalle Elmore Jamesille. Sitä seuraavan albuminsa The Stolen Heartsin Lyytinen teki klassikkorockin tunnelmissa: yhteistyökumppanina studiossa oli Rolling Stonesin ja Pink Floydin projekteissa kannuksensa ansainnut Chris Kimsey.

Erja Lyytisen uusin albumi Another World kertoo ensimmäiseksi sen, että häntä ei voi pitää kokeilevana muusikkona, vaihtoehtoartistina tai bluespuristina. Levyllä soi blues, mutta musiikissa on vaikutteita myös räväkästä hardrockista ja kiltistä aikuisrockista sekä vähäeleisempiä viitteitä moneen muuhunkin suuntaan popista funkin kautta progeen. Hänen soundissaan on jotakin hyvin suomalaista, mikä saa musiikin kuulostamaan täällä arkiselta ja kaiketi maailmalla eksoottiselta. Vierailevat tähdet tulevat bluesista ja sen tuolta puolen. Lyytisen kanssa soittavat louisianalainen slidekitaramestari Sonny Landreth sekä Michael Jacksonin bändissäkin soittanut Jennifer Batten.

2020-luku aloittaa jälleen uuden aikakauden Lyytisen uralla – tai siltä ainakin vaikuttaa, koska artisti päätti kymmenluvun julkaisemalla urastaan kirjan. Se on tarina (tai itse asiassa monta tarinaa) naisen elämästä bluesin miehisessä maailmassa, artistin luovimisesta musiikkialalla ja työn ja perhe-elämän ristiaallokossa, sekä Lyytisen muusikkouden ja uran kehityksestä. Musiikkitoimittaja Mape Ollilan kirjoittama välitilinpäätös Erja Lyytinen – Blueskuningatar ilmestyi samana vuonna kuin Another World.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Erja Lyytinen | kotisivu
Erja Lyytinen | Facebook
Erja Lyytinen | Instagram
Erja Lyytinen | Twitter

Varaa Another World kirjastosta.

Varaa Erja Lyytisen Another World kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Erja Lyytinen

2000–2009

Attention! | Bluelight Records 2002
Wildflower | Bluelight Records 2003
Pilgrimage – Mississippi To Memphis | Ruf Records 2005
It’s A Blessing | Ruf Records 2005
Dreamland Blues | Ruf Records 2006
Grip Of The Blues | Ruf Records 2008

2010-luku

Voracious Love | Ruf Records 2010
Forbidden Fruit | Ruf Records 2013
The Sky Is Crying | Tuohi Records 2014
Stolen Hearts | Tuohi Records 2017
Another World | Tuohi Records 2019

DVD

Ruf’s Blues Caravan – The New Generation | 2006
Songs From The Road | 2012
Live In London | 2015
Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: Live 2016 | 2016

Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Lue lisää Erja Lyytisestä | Finna.fi

Erja Lyytinen – Blueskuningatar  Mape Ollila, 191 sivua | Docendo 2019

Rakkaudesta musiikkiin –  matka sävelten salaisuuteen  Vesa Linna, 299 sivua | Basam Books 2019

Erja Lyytinen: Another World (2019).

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia

Anderson Bruford Wakeman Howe | Arista 1989

Yesillä ei totisesti ole ollut helppoa. Rockbändeillekin kun käy toisinaan niin, että levy-yhtiöiden lakiasiat ja ”musiikilliset erimielisyydet” hallitsevat yli musiikinteon. Brittiläisen Yes-yhtyeen moninaiset progevaiheet ovat murrosjaksoinakin kiinnostavaa pohdittavaa, koska musiikkia syntyi niin yllättäviä teitä pitkin. Erityisesti 1980-luvulla Yes mullistui perusteellisesti. Vuonna 1989 saatiin saagaan yksi erikoinen luku lisää albumilla Anderson Bruford Wakeman Howe.

ABWH oli neljän muusikon diili, jota johti laulaja Jon Anderson. Hän oli bändin tunnistettavin ääni, ja pysytellyt Yesin vokalistina pitkään: lähes tauotta ensialbumista Yes (1968) lähtien Big Generatoriin (1987) asti. Rumpali Bill Bruford lähti Yesistä jo vuonna 1972, juuri kun menestystrilogia The Yes Album, Fragile ja Close To The Edge oli valmistunut. Bruford avasi uuden oven kun kitaristilegenda Robert Fripp otti Brufordin mukaan uuteen King Crimsoniin. Ja kun Crimson vietti hiatusta 1974–1980, rumpali ehti julkaista hienoa fuusiota Bruford-bändin kanssa.

Kiipparivelho ja sovittamisen supermies Rick Wakeman tuntui 70-luvulla kävelevän alituisesti sisään ja ulos Yesistä. Wakeman oli mukana levyillä Fragile, Close To The Edge, Tales From Topographic Oceans, Going For The One ja Tormato. Menestyksekäs sooloura varmasti paikkasi sitä, että Relayer, 90125 ja Big Generator jäivät Wakemanilta väliin. Kitaristi Steve Howe jätti Yesin vasta yhtyeen hajoamispisteessä (Drama), koko 70-luvun diskografian jälkeen. Eron jälkeen Howe saavutti suurta suosiota superkokoonpanossa Asia. Vuonna 1986 Howe nousi esiin yhdessä Genesis-legenda Steve Hackettin kanssa. Mainio single ’When The Heart Rules The Mind’ lohkaistiin bändin mukaan nimetyltä albumilta GTR.

Yes oli siis vahvasti läsnä kun ABWH oli tekeillä, mutta uuden musiikin matka markkinoille oli mutkikas. ABWH-albumin muutos pari vuotta aiempaan Yesiin oli selkeä, koska kitaristi/säveltäjä Trevor Rabin ei ollut mukana. Oikeudellisista syistä nelikon uuden bändin nimi ei voinut olla Yes eikä Yesiä voinut mainita levyn kannessa eikä kiertueen mainoksissa – vaikka mukana oli kovinta Yes-kaartia.

Tämä johtui siitä, että YES-nimi kulki basisti Chris Squiren mukana. Perustajajäsenet Anderson ja Bruford että 70-luvun alun Yesin kultakautta luoneet Wakeman ja Howe joutuivat tyytymään kömpelöön sukunimistä muovattuun bändinimeen. Mitään häpeilemättä – ja kuin muistutuksena 70-luvun klassikoista – Yes-taiteesta tuttu kansitaiteilijalegenda Roger Dean loihti uutta levyä varten hienon maiseman ja bändilogon.

Millaista Yesiä Anderson Wakeman Bruford Howe sitten sisältää? Moniulotteista, jopa yliannostukseen asti. Tiheät sovitukset ja tuotanto alleviivaavat sitä, mihin 70-lukulainen proge ja taiderock yltävät 80-lukulaisen tuotantotyön ajankuvassa. Levyllä on sekä kauneutta että karnevaalitunnelmaa. Kasarisoundit paukkaavat erityisesti Brufordin sähkörummuissa ja Wakemanin synakuvioissa, mutta sävellysten progeliihotus on kuin 70-luvulla tehtyä. ABWH on Yes-fuusio edeltävältä 20 vuodelta.

Periaatteessa svengaava ’Themes I–III’ lähtee mainstreamisti, intro-osassa Close To The Edgen alkumaalailun maailmaa muistuttaen. Rumpali Bill Brufordin alati hyökkäävät etu- ja takaiskut haastavat tunnelman tosissaan. Kakkososan tekstin kritiikki osuu hyvin, oli sitten kohteena rockin mainstream, radion soittolistat… tai Trevor Rabinin johtamat Big Generator tai 90125.

– Be gone you ever piercing
Power Play machine
Cutting our musical solidarity
For those who would break the windows
Of our true reflection
And perceptions of the world
’For I am out of thee with a vengeance’.

Iloittelu pysyi kasassa myös livenä.

Lyhyempi ’Fist Of Fire’ puskee erityisesti Wakemanin koskettimien tuuttauksella. A-puolen pisin raita ’Brother Of Mine’ rönsyää ’Themesin’ tapaan kolmiosaiseksi matkaksi.

B-puolen aloittava neliosainen ’Quartet’ kasvaa viehättävästä aloitusosasta ’I Wanna Learn’ kauniin saumattomaksi oodiksi ystävyydestä, rakkaudesta ja ihmiselosta.

Albumin neljäs moniosainen teos ’Order Of The Universe’ rokkaa enemmän stadiontyyliin.

Anderson Wakeman Bruford Howe jäi nelikon ainoaksi albumiksi, vaikka sille suunniteltiin jatko-osaa. 1991 julkaistu Union kasattiin lopulta kokoon peräti kahdeksan Yes-muusikon kesken kun mukaan tulivat myös Trevor Rabin, Chris Squire, Tony Kaye ja Alan White.

Uutta Yes-musiikkia syntyi yhä harvemmin, mutta Talk (1994), Magnification (2001) ja Fly From Here (2011) saivat kehuja. Viimeinen uutta materiaalia sisältävä levytys on 2014 julkaistu Heaven & Earth, laulajana Jon Davison. Vuonna 2018 yksi Yesin myöhemmistä klassikoista kierrätettiin uuteen uskoon. Fly From Here – Return Trip sisältää pieniä muutoksia ja laulaja Benoît Davidin sijaan Trevor Hornin lauluraidat.

Yes jatkaa kiertueita uudella vuosikymmenellä. Kiertue Relayer + Classic Cuts poikkeaa Suomeen toukokuussa 2020. Ehkä silloin kuullaan livenä myös ABWH:n biisejä, onhan mukana kitaristi Steve Howe.

Tuomas Pelttari

Anderson Wakeman Bruford Howe
Jon Anderson – laulu
Rick Wakeman – kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Bill Bruford – rummut
Steve Howe – kitara
Tuottajat: Chris Kimsey & Jon Anderson

Yes | kotisivu
Yes | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Yes

1960-luku

Yes | LP Atlantic 1969 • CD-uusintapainos Atlantic 1994 • CD-uusintapainos Expanded & Remastered Rhino/Elektra 2003 • 2LP-uusintapainos Music On Vinyl 2015

1970-luku

Time And A Word | Atlantic 1970
The Yes Album | Atlantic 1971  Levyhyllyt • The Yes Album
Fragile | Atlantic 1971  Levyhyllyt • Fragile
Close To The Edge | Atlantic 1972
Yessongs | Atlantic 1973
Tales From Topographic Oceans | Atlantic 1973
Relayer | Atlantic 1974
Going For The One | Atlantic 1977
Tormato | Atlantic 1978

1980-luku

Drama | Atlantic 1980
90125 | Atco 1983
Big Generator | Atlantic 1987
Anderson Bruford Wakeman Howe | LP • CD • Arista Records 1989 • 2CD Gonzo Multimedia  

1990-luku

Union | Arista Records 1991
Talk | Victory 1994 Levyhyllyt • Talk
Keys To Ascension | Essential 1996
Keys To Ascension 2 | 1997
Open Your Eyes | Eagle 1997
The Ladder | 1999

2000–

Magnification | 2001
Fly From Here | Frontiers 2011
Heaven & Earth | 2014
Fly From Here – Return Trip | Yes 2018
From A Page | Burning Shed 2019 & 2020

Yes Featuring Jon Anderson • Trevor Rabin • Rick Wakeman | Finna.fi

50th Anniversary Live At The Apollo | 2CD • 3LP • Eagle Records 2018

Jon Anderson | Finna.fi

Olias Of Sunhillow | Atlantic 1976
Song Of Seven | Atlantic 1980
Animation | Atlantic/Polydor 1982
3 Ships | Elektra 1985
In The City Of Angels | CBS Records/Columbia 1988
Deseo | Windham Hill Records 1994
Change We Must | EMI 1994
Angels Embrace | Higher Octave Music 1995
Toltec | High Street Records 1996
The Lost Tapes Of Opio | Opio Foundation 1996
The Promise Ring | OmTown 1997
Earthmotherearth | Ellipsis Arts 1997
The More You Know | Eagle Records 1998
Survival And Other Stories | Opio Media/Gonzo Media Group 2011
1000 Hands – Chapter One | Opio Media 2019

Anderson/Stolt [=Jon Anderson • Roine Stolt] | Finna.fi

Invention Of Knowledge | InsideOut Music 2016

Steve Howe | Finna.fi

1970-luku

Beginnings | Atlantic 1975
The Steve Howe Album | Atlantic 1979

1980-luku

Asia  Asia | Geffen 1982
Alpha  Asia | Geffen 1983
GTR  GTR | Arista Records 1986 • 2CD-uusintapainos Esoteric Recordings 2015

1990-luku

Turbulence | Relativity 1991
Aqua  Asia | Pyramid Records/Rhino Records 1992
The Grand Scheme Of Things | Relativity 1993
Not Necessarily Acoustic – An Evening Of Solo Guitar • live | Boundmere/Herald 1994 • RPM Records 1995
Quantum Guitar | Boundmere/Resurgence 1998
Portraits Of Bob Dylan | Spitfire Records 1999

2000–2009

Natural Timbre | Eagle Records 2001
Skyline | InsideOutMusic 2002
Spectrum | InsideOutMusic 2005
Phoenix  Asia | Frontiers Records/EMI 2008
Motif – Vol. 1 | HoweSound 2008

2010-luku

Omega  Asia | Frontiers Records 2010
Time | Warner Classics 2011
XXX  Asia | Frontiers Records 2012
Nexus  Virgil & Steve Howe | InsideOutMusic 2017

2020-luku

Love Is | BMG 2020

Kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Yes

Yesyears, 4CD ja 32-sivuinen liitekirja | Atco 1991
In A Word – Yes, 5CD ja 98-sivuinen liitekirja | Elektra/Rhino 2002 & 2008
Progeny – Seven Shows From Seventy-Two, 14CD ja liitevihko | Atlantic/Rhino 2015

Dream Theater: Dream Theater – progemetallia rennomman kautta
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Gentle Giant: Octopus – svengaavan progen ytimessä
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Lue lisää | Finna.fi

Yes – jatkuvan muutoksen portaat  Kalevi Heino, 322 sivua | Pop-lehti 2004
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979  Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017

Banks, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes | Golden Treasures 2001
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua | Jawbone 2009
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua | iUniverse 2004
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua | Sidgwick & Jackson 1981
Holm-Hudson, Kevin: Progressive Rock Reconsidered, 280 sivua | Routledge 2002
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua | Open Court 1996
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua | St. Martin’s Press 1996
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua | Soundcheck Books 2016
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua | Backbeat Books 2017
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua | Plexus, 2002
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua | Omnibus, 1999 • Päivitetty painos: Omnibus 2007

Anderson Bruford Wakeman Howe (1989).