The Rolling Stones ei palaa vaan päivittyy – Hackney Diamonds

Hackney Diamonds | Promotone BV / Universal Music 2023

Musiikkia esille kirjastossa
Their Satanic Majesties Request | Decca / London 1967

The Rolling Stones: Hackney Diamonds (Promotone BV / Universal Music 2023).

Kun someen ilmestyy linkki, jossa musiikkimedia on pannut paremmuusjärjestykseen kaikki The Rolling Stonesin albumit, sitä on aivan turha klikata auki. On nimittäin liki sataprosenttisen varmaa, että joukon hännille on jäänyt Dirty Work (1986) ja kärjessä ratsastaa joko Exile On Main Street (1971) tai Sticky Fingers (1972). Järjestyksen kiistävät vain harvat lukijatkaan, paitsi iäkkäimmät diehardit, joiden mielestä 1960-luvun ”Jones’ Stones” oli se ainoa oikea.  

The Rolling Stones: Angry • albumilta Hackney Diamonds
2023

Siihen nähden, että bändin kultakausi oli niin monen mielestä jo puoli vuosisataa sitten, on uuden Rollari-levyn ilmestyminen (keski-ikäisen) musadiggariväen keskuudessa ihmetyttävän suuri tapaus. Usein taustalla on perinteisen idolipalvonnan ja rockhistoriarakkauden lisäksi ihastelua siitä, että miten vanhukset voivatkin rokata menemään noin vetreästi, täyttää stadioneja aina kun siltä tuntuu ja jopa luoda uutta, jos huvittaa. Ehkä sillä on jotain tekemistä myös yhtenäiskulttuurin ikävöinnin kanssa.

The Rolling Stones: Bite My Head Off feat. Paul McCartney • albumilta Hackney Diamonds
2023

Uuden Stones-levyn ilmestyessä nousee aina toivo siitä, josko bändi kuulostaisi taas siltä kuin silloin, kun ne klassikkoalbumit ilmestyivät. Vanhan perään haikaillessa unohtuu, ettei Stones ole ennenkään kuulostanut vain tietynlaiselta. Aikakausi, muoti ja kulloinkin käytettävissä oleva musiikkiteknologia on aina vaikuttanut siihen tiettyyn rajaan saakka. ’Stupid Girl’ (1966) ei kuulostanut ’2000 Light Years From Homelta’ (1967), ’Bitch’ (1972) ei muistuttanut ’Miss Youta’ (1978). ’Dance (Pt. 1)’ (1980) oli aivan eri maailmasta kuin ’One Hit (To The Body)’, eikä ’Anybody Seen My Baby’ (1997) kuulostanut ’It’s Only Rock’n’Rollilta’ (1974)… No, tätä nyt voisi jatkaa loputtomiin. 

The Rolling Stones: Mess It Up • albumilta Hackney Diamonds
2023

Pontti on, että tunnistettavasta soinnistaan ja kemiastaan huolimatta The Rolling Stones on aina ollut jossain määrin ajassa kiinni. Niin se on myös 24. studioalbumillaan Hackney Diamondsilla, joka ei ole sovituksiltaan tai tuotannoltaan paluu yhtään mihinkään. Rollarit kuulostavat vuonna 2023 hyvin varmoilta ja viimeistellyiltä. Enää ei ole mitään pelkoa tai toivoa siitä, että homma hajoaisi käsiin. Hackney Diamonds toimii niin kuin tuotantojen täytyy stadiontasolla toimia ja niin kuin niiden ei bluesluolissa tarvitse eikä pidäkään. Nämä miehet olivat kovempia kaatuilemaan kolme- kuin kasikymppisinä. Ainakin musiikissaan.  

The Rolling Stones: Driving Me Too Hard • albumilta Hackney Diamonds
2023

Hackney Diamondsin on tuottanut Andrew Watt, joka vääntää isoa, tilavaa ja siistiä soundia, jossa pääosan saa liidilaulu. Yleissoundinsa puolesta Stonesin uutuus vertautuukin bändin edellisten levyjen sijasta paremmin vaikkapa Ozzy Osbournen viimeisimpiin, Wattin tuottamiin albumeihin Ordinary Man (2020) ja Patient Number 9 (2022). Ja nyt on puhe siis suuresta äänikuvasta ja virheettömyyden ihanteesta, ei esimerkiksi kitara- tai rumpusoundeista eikä hevin ja rockin lähtökohtaisista tyylieroista. 

Se voi olla Exilen perijää odottaville pettymyksen paikka. Hackney Diamonds ei kuulosta likaiselta ja syntiseltä niin kuin miestemme merirosvokauden julkaisut. Se on stadioneilla rundaavilta veteraaneilta pelkästään rehellistä. Kriittisimmät ovat sanoneet, ettei levy kuulostaa The Rolling Stonesilta vaan tekoälyn tuottamalta versiolta siitä. Se on liioiteltu väite, mutta kyllä Hackney Diamonds toisaalta kuulostaa läppäristudioaikakauden Stonesilta. Yhtye on jälleen tarttunut hetkeen siinä määrin kuin se tätä aikaa ymmärtää.

The Rolling Stones: Rolling Stone Blues • albumilta Hackney Diamonds
2023

The Rolling Stones: A Bigger Bang (Virgin Records 2005).

Soundipoliittiset erot bändin edelliseen uutta omaa materiaalia sisältävään studiolevyyn ovat melkoiset. Don Wasin tuottama, kuudentoista biisin mitallaan julmasti liioitteleva mutta muuten kelpoinen A Bigger Bang (2005) kuulosti paljon enemmän menneen ajan Rollareilta erityisesti kitarasoundien ja -sovitusten puolesta (pyöräytäpä peräkkäin soimaan levyjen avausbiisit ja häkelly muutoksesta). Kun kirjoitin A Bigger Bangista kahdeksantoista vuotta sitten, arvioin sen olevan hyvää musiikkia soimaan suuren tarinan lopputekstien päälle. Samaa voisi sanoa myös Hackney Diamondsista ellei tietäisi, että bändillä on valmiina materiaalia jo seuraavallekin levylle. Mutta siinä missä A Bigger Bang kuulosti ympyrän sulkemiselta, Hackney Diamonds vaikuttaa päivitykseltä.

The Rolling Stones: Live By The Sword feat. Elton John • albumilta Hackney Diamonds
2023

Yksi selkeistä eroista A Bigger Bangin ja Hackney Diamondsin välillä on rumpalin vaihtuminen. Steve Jordan on samanhenkinen soittaja kuin vuonna 2021 kuollut alkuperäinen Stone Charlie Watts, mutta miesten tatsissa on selvä ero; Jordanin iskut ovat tarkemmin kohdallaan kuin Wattsin, joka soitti persoonallisesti vähän jäljessä. Watts on mukana uuden albumin peräkkäisillä kappaleilla ’Mess It Up’ ja ’Live By The Sword’. Ne on viisaasti sijoitettu rumpujen osalta vähäeleisen ’Dreamy Skiesin’ perään, joten soittotyylin muuttuminen ei pääse häiritsemään. ’Live By The Swordilla’ soittaa myös bändistä kauan sitten lähtenyt alkuperäinen basisti Bill Wyman, joten ehkäpä tässä sittenkin voi ohikiitävältä osin puhua paluusta vanhaan.  

The Rolling Stones: Tell Me Straight • albumilta Hackney Diamonds
2023

Parasta levyllä on se, miten hyvältä laulajat kuulostavat – Watt on tuottanut sekä Mick Jaggerin että Keith Richardsin äänet todella maukkaan kuuloisiksi, eikä sitä voi tehdä pelkästään teknologialla kikkailemalla. Richardsin laulama kappale ’Tell Me Straight’ on taas kerran yksi albumin sielukkaimpia hetkiä. Hänen ja Ron Woodin kitarat murisevat kautta levyn simppeleinä ja vahvoina, mutta menneiden aikojen arvaamatonta kudontaa heidän harkituilta raidoiltaan ei tällä kertaa juurikaan löydy.

The Rolling Stones: Sweet Sound Of Heaven feat. Lady Gaga & Stevie Wonder • albumilta Hackney Diamonds
2023

Biisimateriaali on hyvää, mutta tokkopa kukaan odottikaan, että jokin Hackney Diamondsin ralleista syrjäyttäisi ’Jumpin’ Jack Flashin’ tulevan kiertueen settilistasta. Skaala on Stonesin mittapuulla mieletön: on ’Mess It Upin’ diskorockia, on punkisti mäiskitty ’Bite My Head Off’ (bassossa Paul McCartney!), on ’Dreamy Skiesin’ country-fiilistelyä, on bluesia ja poprockia. Ennen kaikkea on soulisti sielukas ’Sweet Sound Of Heaven’, joka voisi jopa jäädä elämään levy-kiertuesyklin päätyttyä.

Sillä epäilemättähän maailmankiertue kutsuu pappoja jälleen. Kun Mick Jagger lauloi yli 40 vuotta sitten, että jos hänet käynnistää, hän ei lopeta taikka pysähdy ikinä, harva kai arveli miehen tarkoittaneen sitä ihan kirjaimellisesti. Siltä se kuitenkin nyt vaikuttaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hackney Diamonds
1 Angry
2 Get Close
3 Depending On You
4 Bite My Head Off
5 Whole Wide World
6 Dreamy Skies
7 Mess It Up
8 Live By The Sword
9 Driving Me Too Hard
10 Tell Me Straight
11 Sweet Sounds Of Heaven
12 Rolling Stone Blues

Mick Jagger – laulu
Keith Richards – kitara, laulu
Ron Wood – kitara
Charlie Watts – rummut

Bill Wyman – bassokitara
Darryl Jones – bassokitara
Steve Jordan – rummut
Matt Clifford – kosketinsoittimet
Lady Gaga – laulu
Paul McCartney – bassokitara
Stevie Wonder – kosketinsoittimet
Elton John – piano
Tuottajat: Andrew Watt & Don Was (’Live By The Sword’)

The Rolling Stones | kotisivu
The Rolling Stones | Facebook
The Rolling Stones | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 [1970 2013] – alun loppu ja lopun alku
BlondieParallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Bob Dylan: Highway 61 Revisited [1965] – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait [1970] – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising [2002] – ihmisen uskosta huomiseen
Chicago uudisti bluesinMuddy WatersBig Bill BroonzyLittle WalterWillie DixonHowlin’ WolfBuddy Guy
Deep Purple: Whoosh! [2020] – loppu ei tullutkaan
Dio: Holy Diver [1983] – suuri ääni itsenäistyy
Elton John – pianistin tie ihmemaahan • Goodbye Yellow Brick Road [1973]
Foo Fighters: But Here We Are [2023] – soitto on surusta tehty
Green Day on voimissaan Saviorsilla [2024]
Havana Black: Indian Warrior [1988 • 1989] – huonon onnen soturit
Lenny Kravitz: Mama Said [1991] – soundi jalostuu valmiiksi
Mad Juana: Skin Of My Teeth [1997] – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella

Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alku
Neil Young: After The Gold Rush [1970] – elokuvaton soundtrack
Patti Smith: Horses – runon ja rockin liitto
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Queen oli seikkailu – A Night At The Opera [1975]
Queens Of The Stone Age: In Times New Roman… [2023] – Josh Homme päätyönsä parissa
Robert Plant: Carry Fire [2017] – näin luodaan vanhasta uutta
Sheryl Crow on luovassa tilassa • Evolution [2024]
Sweatmaster: Sharp Cut [2002] – ei mikään kopteriklooni
The Black Crowes: Warpaint [2008] – sukellus syvään päähän
The Clash: Combat Rock [1982] – The Clashin genre oli protesti • Vuodet 1977–1985
The Doors: The Doors [1967] – vallakumouksen lähtölaukaus
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced [1967] – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request [1967] – pahojen poikien kosminen joulu

The Rolling Stones
Finna.fi

1960-luku

The Rolling Stones | Decca Records 1964
The Rolling Stones No. 2 | Decca Records 1965
Out Of Our Heads | Decca Records 1965
Aftermath | Decca Records 1966
Between The Buttons | Decca Records 1967
Their Satanic Majesties Request | Decca 1967
Beggars Banquet | Decca 1968
Let It Bleed | Decca 1969

1970-luku

”Get Yer Ya-Ya’s Out!” • The Rolling Stones in Concert live | Decca 1970
Sticky Fingers | Rolling Stones 1971
Exile On Main St. | Rolling Stones 1972
Goats Head Soup | Rolling Stones 1973
It’s Only Rock ’n Roll | Rolling Stones 1974
Black And Blue | Rolling Stones 1976
Love You Live live | Rolling Stones 1977
Some Girls | Rolling Stones 1978

1980-luku

Emotional Rescue | Rolling Stones 1980
Tattoo You | Rolling Stones 1981
Still Life (American Concert 1981) live | Rolling Stones 1982
Undercover | Rolling Stones 1983
Dirty Work | Rolling Stones 1986
Steel Wheels | Rolling Stones 1989

1990-luku

Flashpoint live | Rolling Stones 1991
Voodoo Lounge | Virgin 1994
Stripped live | Virgin 1995
Bridges To Babylon | Virgin 1997
No Security live | Virgin 1998

2000–2009

Live Licks live | Virgin 2004
A Bigger Bang | Virgin 2005
Shine A Light live | Virgin 2008

2010-luku

Brussels Affair (Live 1973) live | Promotone BV 2011
Some Girls Live In Texas ’78 live | Polydor 2011 & 2017
Hampton Coliseum (Live 1981) live | Promotone BV 2012
L.A. Friday (Live 1975) live | Promotone BV 2012
Live At The Tokyo Dome live | Promotone BV 2012
Light The Fuse live | Promotone BV 2012
Live At Leeds live | Promotone BV 2012
Sweet Summer Sun – Hyde Park Live live | Promotone BV 2013
Blue & Lonesome | Polydor 2016
On Air live | Interscope/Polydor 2017

2020-luku

Steel Wheels Live – Atlantic City New Jersey live | Promotone BV/Eagle Rock 2020
El Mocambo 1977 live | Polydor 2022
Licked Live in NYC live | Promotone BV/Mercury 2022
Grrr! Live live | Mercury 2023
Hackney Diamonds | Promotone BV/Universal 2023

The Rolling Stones ja Yhdysvallat
Finna.fi

England’s Newest Hit Makers | London Records 1964
12 x 5 | London Records 1964
The Rolling Stones, Now! | London Records 1965
Out Of Our Heads | London Records 1965
December’s Children (And Everybody’s) | London Records 1965
Got Live If You Want It!  live | London Records 1966
Between The Buttons | London Records 1967

Boksit ja kokoelmalevyt
The Rolling Stones
Finna.fi

1960-luku

Big Hits (High Tide And Green Grass) | Decca 1966
Flowers | London Records 1967
Through The Past, Darkly (Big Hits Vol. 2) | Decca 1969

1970-luku

Stone Age | Decca 1971
Gimme Shelter | Decca 1971
Hot Rocks 1964–1971 | London 1971
More Hot Rocks (Big Hits & Fazed Cookies) | London 1972
Metamorphosis | ABKCO 1975
Made In The Shade | Rolling Stones/Atlantic 1975

1980-luku

Singles Collection – The London Years 3CD | ABKCO 1989

1990-luku

Jump Back – The Best Of The Rolling Stones ’71–’93 | Virgin 1994

2000–2009

Forty Licks | Virgin/ABKCO/Decca 2002
Rarities 1971–2003 | Virgin 2005

2010-luku

GRRR! | ABKCO/Interscope 2012
The Rolling Stones in Mono | ABCKO 2016
Honk | Promotone BV/Universal 2019

Bill Wyman
Finna.fi

Monkey Grip | Rolling Stones Records 1974
Stone Alone | Rolling Stones Records 1976
Bill Wyman | A&M Records 1982
Stuff | Ripple Productions Ltd. 1992 & Castle Music 2007
Back To Basics | Proper Records 2015

Charlie Watts
Finna.fi

From One Charlie | UFO Records/Continuum Records 1991
Warm & Tender Charlie Watts Quintet | Continuum Records 1993
Long Ago & Far Away Charlie Watts Quintet & London Metropolitan Orchestra | Pointblank/Virgin 1996
Charlie Watts Jim Keltner Project Charlie Watts & Jim Keltner | CyberOctave/Virgin 2000
Charlie Watts Meets The Danish Radio Big Band – Recorded Live At The Danish Radio Concert Hall, Copenhagen 2010 Charlie Watts & The Danish Radio Big Band | Danish Broadcasting Corporation 2017

Keith Richards
Finna.fi

Talk Is Cheap | Virgin 1988
Main Offender | Virgin America 1992
Crosseyed Heart | Mindless Records/Virgin EMI Records 2015

Mick Jagger
Finna.fi

She’s The Boss | CBS 1985
Primitive Cool | CBS/Rolling Stones Records 1987
Wandering Spirit | Atlantic 1993
Goddessinthedoorway | Virgin 2001

📚
Lue lisää The Rolling Stonesista
Finna.fi

Rolling Stones Philip Norman & kääntäjä Anu Kamunen, 398 sivua | Jalava 2003
Rolling Stones Philip Norman & kääntäjä Juhani Niemi, 538 sivua | Otava 1985

📚
Lue lisää Charlie Wattsista ja The Rolling Stonesista Read more about Charlie Watts and The Rolling Stones
Finna.fi

Charlie Watts – Rolling Stonesin sydän Paul Sexton & kääntäjä Antti Immonen, 299 sivua | Docendo 2024
Sympathy For The Drummer – Why Charlie Watts Matters  Mike Edison, 264 pages | Backbeat Book 2019

📚
Lue lisää Bill Wymanista ja The Rolling Stonesista Read more about Bill Wyman and The Rolling Stones
Finna.fi

Bill Wyman • Stone Alone • The Story Of A Rock ’n’ Roll Band Bill Wyman with Ray Coleman, 594 pages | Viking 1990 Da Capo Press 1997
Bill Wyman • Stone Alone • The Story Of A Rock ’n’ Roll Band Bill Wyman with Ray Coleman, 708 pages | Penguin Books 1991

📚
Lue lisää Mick Jaggerista ja The Rolling Stonesista
Finna.fi

Jagger Marc Spitz & kääntäjä Sami Heino, 312 sivua | Otava 2012

📚
Lue lisää Keith Richardsista ja The Rolling Stonesista
Finna.fi

Elämä Keith Richards & James Fox & kääntäjät Seppo Hyrkäs & Kristiina Vaara, 567 sivua | WSOY 2010

Hackney Diamonds 2023
Spotify

Hackney Diamonds Promotone/Universal 2023

The Rolling Stones: Hackney Diamonds (Promotone/Universal 2023).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *