Unisono Quartet & Taivaantemppeli – Jazzlastuja Liisankadulta 1973

Unisono Quartet & Taivaantemppeli 1973 – Jazz Liisa 01 / 02 | Svart Records / Yle 2016

Turkulainen Svart Records on käynnistänyt äänitejulkaisuhankkeen, jolle on vaikea löytää vertailukohtaa. Kysymys on musiikista, jonka olemassaolosta varsin harva on ollut tietoinen. Yleisradion Liisankadun studiosta vuosina 1972–1977 lähetetyt konsertit taltioivat merkittävän jakson suomalaisen jazzin ja progressiivisen rockin historiaa, vaikka asiaa ei aikanaan välttämättä sellaisena ymmärretty ja koettu. Näissä konserteissa esiintyivät aikakauden keskeiset muusikot ja toisaalta talteen saatiin esityksiä kokoonpanoilta, jotka eivät koskaan julkaisseet virallisia levytyksiä.

Levyjen saatetekstitkään eivät paljasta, kuka nämä suorien radiokonserttien äänitykset ”löysi” kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta kunnia alkuperäisestä ideasta kuuluu muusikko ja toimittaja Erkki Lehtolalle ja toimittajille Matti Konttinen, Matti Poijärvi ja Jaakko Tahkolahti, joiden isännöimänä 34 sessiota järjestettiin ja lähetettiin. Vuodesta 1974 tuottajana toimi Jake Nyman. Muutama alkuperäisistä nauhoista on tuhoutunut, kun niitä oli käytetty ”säästösyistä” muihin tarkoituksiin, mutta nyt useimmat konsertit on mahdollista kuunnella uudelleen 2010-luvun ihmisen aistien kautta ja moderneina tallenteina.

Levyjen liitetekstit ovat kaikki englanninkielisiä, joten markkinoita uskotaan löytyvän Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Haluan uskoa siihen myös itse, niin kovatasoista tarjontaa levyillä on. Taustatekstit ovat Juha Henrikssonin (jazz) ja Arttu Seppäsen (proge) käsialaa. Tekstit ovat asiantuntevia ja niihin on saatu hienosti mukaan muusikoiden omia muisteluksia ja tuoreita kommentteja. Niitä on niin kiinnostavaa lukea, että kerrankin olen selvästi pettynyt siihen, ettei tekstiä ole enemmän. Tuottaja Juha Nikulainen on pitänyt lankoja kokeneissa käsissään. Kaikesta huomaa, ettei asialla olla ensimmäistä kertaa. Pauli Saastamoinen on masteroinut nauhat Finnvoxin studiossa 2015 ja jälki on hienoa, neljä vuosikymmentä kuuluu lopputuloksesta pelkästään myönteisessä mielessä.

* * *

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa varsinaisia ”levyarvosteluja”, jollaiset jätän itseäni paremmille asiantuntijoille. Haluan kuitenkin kertoa joistakin ajatuksista, joita näiden konserttien kuunteleminen noin neljä vuosikymmentä myöhemmin herättää. Olin tuolloin itse nuori aikuinen ja aktiivinen progen kuuntelija, vaikka nämä konsertit menivät kyllä aikoinaan täysin ohi korvien. Kuuntelukokemus on siksi sekä nostalginen että ajankohtainen.

1970-luvun alussa Love Records oli jo kovassa vauhdissa ja sen julkaisuohjelmaan mahtuivat ideologisesti sekä jazz että proge yhtä hyvin. Tasavallan Presidentti ja Wigwam olivat taloudellisestikin hyvin menestyneitä Loven levyttäjiä, samoin Jukka Tolonen. Sen sijaan jazz-albumien julkaiseminen oli suhteellisen verkkaista myös Lovella, vaikka taustalla häärineet Christian Schwindt ja Henrik Otto Donner epäilemättä niitäkin halusivat julkaista.

Ensimmäiset kotimaisen jazzin levytykset ilmestyivät vasta 1974 (Juhani Aaltosen Etiquette) ja 1975 (Olli Ahvenlahden Bandstand). Jatkossakin julkaisutahti oli melko harvaa, enkä ainakaan minä tiedä, oliko syynä pelkästään arveltu vähäinen myynti. Esimerkiksi Make Lievonen pääsi tekemään ja julkaisemaan oman albumin vasta vuonna 1977 (Make Lievonen), vaikka Taivaantemppelin esitysten (kaikki Lievosen sävellyksiä ja erittäin hienoja jokainen) perusteella sille olisi voinut veikata kysyntää jo paljon aikaisemmin.

Unisono Quartet & Taivaantemppeli – Jazzlastuja Liisankadulta 1973.

Unisono Quartet – Live In Studio 1973

Levysarjan aloittava Unisono Quartet esiintyi Liisankadulla 26.9.1973. Vaikka kokoonpanossa on kolme samaa muusikkoa kuin vuonna 1975 julkaistulla albumilla Unisono, musiikki kuulostaa aluksi vähemmän omaperäiseltä, Paroni Paakkunaisen sopraano epävireiseltä ja Olli Ahvenlahden sävelsuoni löysemmin sykkivältä.

Vähän tylsän aloituksen (Long Tandem) jälkeen taso kuitenkin nousee ja pelkästään omaa musiikkiaan esittävä kokoonpano alkaa lunastaa julkaistun albumin synnyttämiä odotuksia ja kuullaan jopa Reiska Laineen rumpusoolo (Paakkunaisen sävellyksessä Totuuden aarreaitta). Setin viimeisenä kuultava Make Lievosen sävellys Incarnation on vahva kokonaisuus ja johdattelee kuin itsestään sarjan kakkoskonserttiin.

Paroni Paakkunainen – sopraano-, altto- ja baritonisaksofoni, huilu
Olli Ahvenlahti – piano, Fender Rhodes sähköpiano
Make Lievonen – bassokitara
Reino ”Reiska” Laine – rummut
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

Taivaantemppeli – Live In Studio 1973

Lievosen johtama Taivaantemppeli on niitä kokoonpanoja, jotka eivät koskaan levyttäneet mitään virallisesti, joten 21.1.1973 taltioitu konserttiesiintyminen on sitäkin arvokkaampi. Osa Liisankadulla soittaneista muusikoista oli kokeneita, tunnettuja ja arvostettuja ammattilaisia. Eivät kuitenkaan kaikki, ja tämä tekee näistä kuuntelukokemuksista erityisen kiinnostavia. Esimerkiksi Pekka Rechardt liittyi vasta seuraavana vuonna Wigwamin riveihin ja tuli sitä kautta tutuksi laajemmalle yleisölle. Soitto kuitenkin on jo kypsää tavaraa ja voi arvata, että se kelpasi työnäytteenä myös Wigwamin kitaristinpaikkaa täytettäessä.

Toinen huonommin tunnettu nimi on huilisti Matti Jakola, joka on yhtyeen ainoa puhallinsoittaja. Ahvenlahti on mukana nytkin ja vahvaa lyömäsoitinosastoa edustavat Upi Sorvali ja Tapani ”Nappi” Ikonen. Setin kaksi ensimmäistä jaksoa antavat lähinnä kaikille mahdollisuuden näyttää soittajankykynsä, mutta setin päättävä Lisa on sävellyksenäkin vaikuttava saavutus, ehkä jopa lähempänä mietiskelevää progea kuin fuusiojazzia.

Matti Jakola – huilu
Olli Ahvenlahti – piano, Fender Rhodes sähköpiano
Pekka Rechardt – sähköpiano
Make Lievonen – bassokitara
Upi Sorvali – rummut
Tapani ”Nappi” Ikonen – kongat, lyömäsoittimet
Tuottaja: Yle
Juontaja: Matti Poijärvi

Heikki Poroila

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook
Svart Records | Instagram
Svart Records | Twitter

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anki 1945–2007 • Monipuolinen luonnonlapsi
Frank Zappa – multi-instrumentalisti
Frank Zappa näyttämömusiikin kimpussa – I Was A Teen-Age Malt Shop200 MotelsHunchentootJoe’s GarageThing-Fish
Jim Pembroke teki historiaa Suomessa – If The Rain Comes [2014]
Juhani Aaltonen on suomijazzin suurmies ja monipuolinen muusikko • Vuodet 1958–2024
Jukka Tolonen Ramblin’ Jazz Band / KOM Quartet: Jazz Liisa 3 & 4 • Live In Studio [2016] • Jazzlastuja Liisankadulta 1973 ja 1975
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa [2001] – magneettista tajunnanvirtaa

Linda Fredriksson: Juniper [2021] – jazzina soivia luonnonvoimia
Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä [2024] – raja-aitoja rikkovaa laulelmaa
Pekka Pohjola: Pewit [1997] – massiivisen suuri seikkailu
Pekka Streng – kohti unen maata • Magneettimiehen kuolema [1970]Kesämaa [1972]Unen maa [2009]
Stanley Clarke: Stanley Clarke [1974] – omaa fuusiota luomassa
Tasavallan Presidentti / Jukka Hauru & Superkings: Pop Liisa 1 & 2 • Live In Studio [2016] • Poplastuja Liisankadulta 1973
Vesa-Matti Loiri: 4 + 20 [1971] – hämäriä tuokiokuvia
Wigwam: Hard N’ Horny [1969] – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Wigwam / Taivaanvuohi: Pop Liisa 3 & 4 • Live In Studio [2016] • Poplastuja Liisankadulta 1973

LP • CD

Unisono Quartet 1973 ja Taivaantemppeli 1973 julkaistiin LP-levyinä keväällä 2016, samaan aikaan kuuden muun livetaltioinnin kanssa. Rajoitetuissa värivinyylipainoksissa on liitteenä isokokoinen juliste. Edellä mainitut Jazz Liisan osat 01/02 julkaistiin myös CD-levynä Unisono Quartet/Taivaantemppeli 1973.

Kokoelmalevyt ja boksit
Eri esittäjiä
Finna.fi

Erilaisten kirjalähteiden lisäksi kirjastosta kannattaa kysyä suomalaisen jazzin ja progen bokseja ja erilaisia kokoelmalevyjä. Niitä on linkitetty alle. Useimmat kokoelmista sisältävät hyvin toimitettua musiikkihistoriaa.

Anna mulle lovee – 79 rockia vuosilta 1967–79 • 4CD ja 47-sivuinen liitevihko | Love Records/Siboney 1994 • Uudet painokset 2005 ja 2010
Parhaita Ottoja  Henrik Otto Donner • 2CD + tekstiliite | Siboney 2009
Eteenpäin! – Suomi Jazz 1960–1975  Matti Laipio • 3CD + tekstiliite
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979 • 2CD ja liitevihko | Siboney 1996
Love Proge – Love Recordsin proge-klassikot 1968–1979 • 2CD ja liitevihko | Siboney 1996
Love Proge 2 – progressiivista rockia ja popjazzia Love Recordsin tuotannosta • 2CD ja 12-sivuinen liitevihko | Siboney 1998

Love Records – Kaikki singlet 1 • 6CD ja 16-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 2 • 6CD ja 20-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 3 • 6CD ja 24-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 4 • 6CD ja 20-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016
Love Records – Kaikki singlet 5 • 6CD ja 24-sivuinen liitevihko | Universal Music 2016

Lue lisää Poroilaa
Musiikki kuuluu kaikille

Heikki Poroila kirjoittaa Svartin ja Ylen julkaisuista pidemmin blogissa Musiikki kuuluu kaikille, artikkelissa Lastuja Liisankadulta – Svartin kulttuuriteko Heikki Poroilan kokemana.

Lue lisää progesta
Finna.fi

Progressiivisen rockin sydän Tuukka Hämäläinen, 309 sivua | Aviador 2022
Prog Finlandia  Matti Pajuniemi, 336 sivua | Matti Pajuniemi 2016
Suomalainen progressiivinen rock – synty ja kehitys vuosina 1967–74  Taru Oksanen, 196 sivua | Pop-lehti 2004
Suomalainen progressiivinen rock 1967–2001 – diskografia | Finnish Progressive Rock 1967–2001  Jonne Kulluvaara & Heikki Hilamaa, 103 sivua | Kulluvaara & Hilamaa 2002
Wigwam  Mikko Meriläinen, 504 sivua | Nemo 2006 & 2018

Lue lisää suomalaisesta rockista ja populaarikulttuurista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Love Records 1966–1979 – tarina, taiteilijat, tuotanto  Miska Rantanen, 303 sivua | Schildts & Söderströms 2005 • Tarkistettu laitos 2014

Tuomas Pelttari, toim.