Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta

Pidä huolta | Sonet/Scandia 1981

Mistakes: Pidä huolta (1981).Pave Maijanen (s. 3.9.1950) on ollut viime aikoina julkisuudessa sekä 70-vuotispäiviensä että vakavan sairastumisensa vuoksi. Hän on kuitannut ikääntymiseensä ja terveydentilaansa liittyvät kysymykset tyylikkäästi toteamalla olevansa kiitollinen kaikesta, mitä on saanut elämänsä varrella nähdä ja kokea.

Maijanen hyppäsi bändikuvioihin jo hyvin nuorena, ennen 1960-luvun puoliväliä. Seuraavan vuosikymmenen alussa hän keikkaili Johnny Liebkindin ja Kristianin kokoonpanoissa ja levytti Pepe & Paradisen basisti-laulajana. Sooloartistina hän debytoi ’Fever’-singlellä vuonna 1975. Hieman myöhemmin hän teki yhden merkittävimmistä tuotantotöistään Wigwamin deep pop -mestariteoksen Nuclear Nightclubin sessioissa.

1980-luvun Maijanen starttasi Pave’s Mistakes -yhtyeellä, jonka ensimmäisessä kokoonpanossa vaikuttivat monesta yhteydestä tutut kitaristi Jyrki Manninen, rumpali Keimo Hirvonen ja basisti Risto Hankala. Bändin debyytti on tyylikäs, englanninkielinen rocklevy, jonka vaikutteet tulivat varsin laajalta alueelta, mutta suomalaisuutta se suorastaan kartteli. Mistakes tavoitteli kansainvälistä soundia samaan tapaan kuin Maijasen 1970-luvun nimibändit Royals ja Rock’n’Roll Band.

Toisaalta tuo seniilien kolmekymppisten bändi kuulosti kaikessa juurevuudessaan aivan liian vanhanaikaiselta menestymään popmaailmassa, jonka punk oli myllännyt ylösalaisin – Maijanen koki kai itsekin siirtyneensä veteraanisarjaan, koskapa äityi ’10 Years Boogiessa’ kertaamaan jo toistakymmentä vuotta kestänyttä uraansa. Ehkäpä ajatuksia herätti sekin, että englanninkielistä rockia soittaessa suosion kasvun rajat tulivat nopeasti vastaan. Kotimaisen popmusiikin ihan oikea kansainvälistyminen oli vielä lähinnä hullua unelmaa.

Mistakesin toinen levy Pidä huolta oli käänteentekevä julkaisu Maijasen uralla, eräänlainen kaksikielinen suuntaviitta. Jonkinlaisesta etsimisen meiningistä kertoi, että albumin kuusi ensimmäistä kappaletta olivat suomenkielisiä ja kuusi viimeistä englanninkielisiä. Enää hän ei suunnannut julkaisujaan pelkästään englanninkielistä rockia harrastavalle diggariporukalle vaan laajemmin suomalaisille. Kenties Maijanen oli löytänyt itsestään biisinkirjoittajana aivan uusia puolia kesken levynteon, ja halusi antaa albumin vastaanoton määrittää, mihin suuntaan jatkossa etenisi.

Mistakes, jossa rumpuja soitti nyt Jan Noponen, oli pätevä, siististi soittava ja dynaaminen ryhmä laulukielestä riippumatta. Pidä huolta -levyn englanninkielisissä biiseissä (esim. ’Roll It Up’, ’We’re Going Away’ ja ’Can’t See Nobody’) se oli rouheampi ja perinteikkäämpi, mutta myös persoonattomampi ja yhdentekevämpi bluesrockbändi. Maijasen tyylitaju ja vahvuus säveltäjänä kuuluvat parhaiten hyvin kauniissa ’Tell Me It’s Alrightissa’.

Suomenkielisissä biiseissä Mistakes kuulosti seikkailevammalta ja kunnianhimoisemmalta yhtyeeltä. Sellaisissa biiseissä kuin ’Ei mitään’ ja ’Mä haluun olla mä’ se jatkoi Dave Lindholmin ja Hectorin suomenkielisen rockin perinnettä, mutta soinnista hehkui läpi myös uuden aallon voimaannuttava vaikutus. Painostava ’Tv-mies’ ja yltiöoptimistinen ’Ihminen hallitsee ok’ olivat ajankohtaisiin aiheisiin ja tulevaisuuteen pureutuvaa idealistista rockia.

Niin oli myös punkin energiasta ja kantaaottavuudesta vaikuttunut nimikappale, ensimmäinen Maijasen kirjoittama suomenkielinen biisi. Siitä tuli iso hitti, joka antoi Pavelle aivan uusia mahdollisuuksia ja ideoita suomenkielisen musiikin tekemisestä ja sooloartistina toimimisesta. Lopullisen läpimurtonsa hän teki levyillä Maijanen (1984) ja Palava sydän (1985), joista kumpikin on myynyt yli 50 000 kappaletta.

Lisää Pave Maijasen elämästä ja urasta kerrotaan Tommi Saarelan kirjoittamassa Elämän nälkä -kirjassa, joka ilmestyy huhtikuussa 2021.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pave Maijanen fanisivut | Facebook

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Mistakesin Pidä huolta kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pave Maijanen

1980-luku

Pave’s Mistakes | Hi-Hat 1980
Pidä huolta Mistakes | Sonet/Scandia 1981
Tanssivat kengät | Parlophone/EMI 1983
Maijanen | Parlophone/EMI 1984
Palava sydän | Parlophone/EMI 1985
Maailman tuulet | Parlophone/EMI 1987
Would You Maya | Parlophone/EMI 1987

1990-luku

Kuutamokeikka | Parlophone/EMI 1990
No Joking | Parlophone/EMI 1991
Sirkus saapuu tivoliin | Parlophone/EMI 1994
Kohti uutta maailmaa | Parlophone/EMI 1998

2000–

Mustaa valkoisella | AllStar Music 2000
Kaikessa rauhassa | AllStar Music 2010

Levyhyllyt
Mestarit Areenalla
[= Kirka • Hector • Pave Maijanen • Pepe Willberg] | Finna.fi

Mestarit Areenalla | EMI/BMG Finland 1999
Mestarit Stadionilla • VHS • DVD | Finnkino/EMI/BMG Finland 2001

Levyhyllyt
Pepe & Paradise | Finna.fi

Niin vähän on aikaa | Love Records 1972
Pepe & Paradise | CBS 1973

Levyhyllyt
Rock’N’Roll Band
[= Alf Forsman • Pave Maijanen • Dave Lindholm] | Finna.fi

Everybody Needs Dance Music Sometimes | Love Records 1975
New Memories • CD • DVD | AllStars Music 2005

Levyhyllyt | Finna.fi
Royals
[= Albert Järvinen • Pave Maijanen • Ippe Kätkä • Mikko Rintanen] | Finna.fi

Spring 76 | Love Records 1976
Out | Love Records 1977
Live | Love Records 1978

Kokoelmat | Finna.fi
Pave Maijanen

Kaikki nämä vuodet • 2LP • CD | Parlophone 1992
Lähtisitkö – 28 suosituinta • 2CD | Parlophone/EMI 1999
Kokoelma 2003 Hector & Pave Maijanen | AllStar Music 2003
Kaikki nämä vuodet 1969–2010 • 4CD+DVD | Parlophone 2010
Kaikki nämä vuodet 1981–2010 • 2CD | Parlophone 2010
Vain elämää – kausi 4 • päivä | Warner Music Finland 2015
Vain elämää – kausi 4 • ilta | Warner Music Finland 2015

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä

Lue lisää

Elämän nälkä Tommi Saarela | Tammi 2021

Mistakes: Pidä huolta (1981).
Mistakes: Pidä huolta (1981).


Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Graceland | Warner Bros. 1986

Paul Simon: Graceland (1986).Jos sosiaalinen media olisi ollut olemassa silloin, kun Paul Simon teki Gracelandin, närkästys olisi ollut niin syvää, että internet olisi muuttunut mustaksi aukoksi ja nielaissut itsensä. Simon & Garfunkelissa maineeseen noussut laulaja-lauluntekijä levytti seitsemännen sooloalbuminsa Etelä-Afrikassa aikana, jona muu maailma järjestäytyi rintamaksi vastustamaan apartheidia, maan vastenmielistä rotusortopolitiikkaa, jolla pyrittiin pitämään vauraat valko-ihoiset vallan kahvassa.

Herra Simon olisi ollut aivan pihalla, ellei olisi tiennyt joutuvansa ankaran kritiikin kohteeksi ryhtyessään asioimaan eteläafrikkalaisten kanssa vuonna 1985 – olihan jopa YK julistanut Etelä-Afrikan kulttuuriboikotin kohteeksi. Hän ei kuitenkaan ollut apartheidin kannattaja tai muu rasisti vaan modernista eteläafrikkalaisesta folkista kiinnostunut muusikko. Simon oli saanut käsiinsä Gumboots-nimisen kasetin, jonka sisältämän jaiva-musiikin juuret olivat eteläafrikkalaisen zulukansan isicathamiyassa ja mbaqangassa. Hän halusi selvittää, miltä noiden vaikutteiden yhdistäminen länsimaiseen popmusiikkiin kuulostaisi.

Paul Simon matkusti äänittäjä Roy Haleen kanssa Johannesburgiin taltioimaan paikallista soittoa. Tiedostavien länsimaalaisten lisäksi myös moni eteläafrikkalainen suhtautui hankkeeseen epäluuloisesti ja negatiivisesti. Sen sijaan Etelä-Afrikan värillisten muusikoiden liitto tuki suunnitelmaa, koska katsoi sen popularisoivan maan alkuperäiskulttuuria. (Simon myös maksoi sikäläisille soittajille yli kymmenkertaisesti verrattuna heidän normaaleihin sessiopalkkioihinsa.) Äänityksiä tehtiin kahden viikon ajan Ovation-studiossa muun muassa Lulu Masileian, Tao Ea Matsekhan, General M. D. Shirinda And The Gaza Sistersin ja Boyoyo Boys Bandin kanssa.

Lähdettyään Etelä-Afrikasta Simon ja Halee jatkoivat töitä New Yorkin Hit Factory -studiossa. Tekeillä oli levy, jonka kaltaista Paul Simon ei ollut koskaan ennen tehnyt. Yleensä melodialähtöisesti säveltänyt artisti hahmotteli nyt laululinjoja valmiiden, improvisaation ja jammailuun perustuvien soittopohjien päälle. Afrikkalaisen musiikin tonaalisuus ja jatkuvasti elävä rytmi tuottivat biisejä, jotka olivat hyvin toisenlaisia kuin mikään, mitä hän oli ennen kirjoittanut. Pelkistä duurisoinnuista kehitellyt sävellykset vaikuttivat sanoituksiin, joista tuli varsin positiivisia.

Gracelandin äänittäminen teki Simonin onnelliseksi. Kipeän avioeron ja parin huonosti menestyneen levyn jälkeen työ tuntui pitkästä aikaa elähdyttävältä ja inspiroivalta. Se oli hänelle henkilökohtainen pelastus, ”Silta yli synkän virran”, kuten Simonin kirjoittaman ’Bridge Over Troubled Water’ -kappaleen suomennos kuuluu.

Kenties ’You Can Call Me Al’-singlen tyhjänpäiväisen huolettomuuden ansiosta yltiöoptimistista nousukautta eläneet länsimaat ottivat Gracelandin omakseen. Vuonna 1987 sekä Grammylla että Brit Awardilla palkitun albumin myyntiluvut vilistävät nykyisin jossain kuudentoista miljoonan paikkeilla. Graceland ei kuitenkaan ollut pelkästään globaali kansainsuosikki. Se on usein mukana musiikkimedian maailman parhaiden tai tärkeimpien albumien listoilla, ja kriitikot noteerasivat levyn korkealle jo ilmestymisen aikaan.

Simonin tapaa tehdä levy pidettiin uraauurtavana: erikoisten vaikutteiden hakemisen ohella hän oli työstänyt albumiaan alkeellisilla digitaalinauhureilla, jotka olivat tuohon aikaan viimeistä huutoa. Gracelandin soundia on usein luonnehdittu ajattomaksi, eikä sitä oikein voi paikkaankaan sitoa, koska Afrikkakin oli lopulta vain yksi kokonaisuuden kantavista elementeistä. Sellaiset biisit kuin ’Boy In The Bubble’, ’Graceland’ ja ’Diamonds On The Soles Of Her Shoes’ ovat syvää popmusiikkia, jolle maantieteelliset ja kulttuuriset rajat eivät merkitse mitään.

Sanomista tietysti tuli. Gracelandin ilmestyessä Simonia kritisoitiin ankarasti kulttuuriboikotin rikkomisesta. ANC-puolue kielsi häntä enää matkustamasta Etelä-Afrikkaan, ja YK asetti hänet mustalle listalle (josta hänet kuitenkin pian poistettiin). Sanottiin jopa, että Simon haki siirtomaaherran röyhkeydellä Etelä-Afrikasta musiikillisia aarteita myydäkseen niitä länsimaiden markkinoilla.

Yhtä hyvin voisi kuitenkin väittää, että hän ajoi rotusorron varjon pois eteläafrikkalaisen musiikin yltä näyttääkseen koko maailmalle, mitä rasismi oli mitätöinyt. Graceland oli ”silta yli synkän virran” myös tässä kontekstissa. Se yhdisti kulttuureja, mantereita ja ihmisiä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Paul Simon | kotisivu
Paul Simon | Facebook
Paul Simon | Instagram
Paul Simon | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Paul Simonin Graceland kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Paul Simon

1960-luku

The Paul Simon Songbook | CBS 1965

1970-luku

Paul Simon | CBS 1972
There Goes Rhymin’ Simon | Columbia 1973
Still Crazy After All These Years | Columbia 1975
One-Trick Pony | Warner Bros. Records 1980
Hearts And Bones | Warner Bros. Records 1983
Graceland | Warner Bros. Records 1986

1990-luku

The Rhythm Of The Saints | Warner Bros. Records 1990
Songs From The Capeman | Warner Bros. Records 1997

2000–2009

You’re The One | Warner Bros. Records 2000
Surprise | Warner Bros. Records 2006

2010-luku

So Beautiful Or So What | Hear Music/Concord Music Group 2011
Stranger To Stranger | Concord Records 2016
In The Blue Light | Legacy 2018

Simon & Garfunkel | Finna.fi

Wednesday Morning, 3 A.M. | Columbia 1964
Sounds Of Silence | Columbia 1966
Parsley, Sage, Rosemary And Thyme | Columbia 1966
The Graduate • soundtrack Simon & Garfunkel & Dave Grusin | Columbia Masterworks 1968
Bookends | Columbia 1968
Bridge Over Troubled Water | Columbia 1970

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää | Finna.fi

Paul Simon – Elämäkerta Peter James Carlin & Jere Saarainen, kääntäjä, 512 sivua | Minerva 2018
Meidän laulumme – Simon & Garfunkelin tarina Tenho Immonen, 300 sivua | Jalava 2019

Homeward Bound – The Life Of Paul Simon Peter James Carlin, 415 sivua | London 2016
Paul Simon – The Definitive Biography Laura Jackson, 232 sivua | Piatkus 2002.
Simon And Garfunkel – The Definitive Biography Victoria Kingston, 308 sivua | Sidgwick & Jackson 1996

Peter Ames Carlinin kirjoittama Paul Simonin elämäkerta ilmestyi vuonna 2016. Kaksi vuotta myöhemmin kirja oli saatavana suomeksi, kääntäjänä Jere Saarainen.

Nuotti | Finna.fi

Simon, Paul: Graceland | 1986

Paul Simon: Graceland (1986).

Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Tracy Chapman | Elektra 1988

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).Ei ole olemassa vain yhtä ajan henkeä. Yhteiskunnissa vallitsee samaan aikaan monenlaisia todellisuuksia. 1980-luvulla Bill Cosby Show’ta katsellessa ei välttämättä tullut mieleen, että ne samat jännitteet, jotka Rodney Kingin pahoinpitely ja George Floydin tappaminen myöhemmin laukaisivat mellakoiksi, olivat yhtä lailla olemassa. Ne ovat kyteneet laavana amerikkalaisen arjen pinnan alla jo vuosisatojen ajan, ja aika ajoin tapahtuu jotakin niin käsittämättömän kauheaa, että niiden on päästävä purkautumaan.

Laulaja-lauluntekijä Tracy Chapman (s. 1964) kirjoitti niistä jännitteistä lauluja omaa etnistä taustaansa vasten aikana, jolloin sellaisista epämukavista jutuista ei juuri puhuttu. Hänen biiseillään ei ollut mitään tekemistä 1980-luvun lopun mukavan viihteen kanssa, ja juuri siksi ne myivät miljoonia. Chapmanin kaltaiselle afroamerikkalaiselle protestilaulajalle oli sosiaalinen tilaus.

Menestys iski Chapmaniin heti ensimmäisen levyn aikaan, mutta hänen uraansa ei voi luonnehtia tuhkimotarinaksi. Hän oli alkanut soittaa ja tehdä omia lauluja jo 8-vuotiaana, ja jotkut ensimmäisen levynsä biiseistä hän oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana. Sanoitusten sosiopoliittiset teemat Chapman löysi omasta elämästään. Rotuennakkoluulojen tahraamassa Clevelandissa kiusatuksi ja pahoinpidellyksi joutuminen jätti häneen jälkiä.

Chapmanin ensimmäinen, nimetön albumi oli menestys molemmilla mittareilla. Kriitikot rakastivat sitä, ja kuluttajat ostivat sitä miljoonatolkulla. Kaupallinen menestys tuli artistille suurena yllätyksenä. Hän ei ollut ajatellut, että suuri levy-yhtiö voisi nähdä hänen kantaaottavissa lauluissaan mitään myyntikelpoista. Hänen surumielisiin melodioihin puetut ajatuksensa kuitenkin puhuttelivat suuria ihmisjoukkoja, jotka eivät havainneet minkäänlaista samaistumispintaa siinä bonjoviaalissa poprockissa, jota radioasemat siihen aikaan soittivat. Kapinalle on aina kysyntää.

Muusikkona Chapman ei ottanut kiinni ajan hengestä vaan tarjosi sille vaihtoehdon. Siloposkisten poppareiden ja isotukkaisten rokkareiden leveiden hymyjen takaa nousi musta nuori nainen, joka lauloi intiimeiksi tuotettuja vakavia lauluja maailmasta, jossa oli ihan oikeita, siis ihastumista suurempia ongelmia. Vähän niin kuin Suzanne Vega hiukan ennen häntä ja Lenny Kravitz vähän myöhemmin, Chapman kantoi laulaja-lauluntekijän, ei poptähden tunnuksia. Hänen debyyttinsä sanoituksia lukiessa huomaa, etteivät ne ole vanhentuneet kolmessa vuosikymmenessä ollenkaan: ”Tonight the riots begin on the back streets of America / They kill the dream of America” (’Across the Lines’).

Tracy Chapmanin epämuodikkaalle albumille oli vaikeaa löytää sopivaa tuottajaa, mutta lopulta hän pääsi töihin David Kershenbaumin kanssa. Tuottaja rakensi Chapmanille soundin ainoalla oikealla tavalla eli tukemalla hienovaraisesti hänen ääntään ja sanojaan. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään kuulijaa haastava tai vaikeasti lähestyttävä, mutta tekemisensä aikaan se kyllä erottui joukosta intiimiydellään. Kahdessa kuukaudessa Hollywoodissa äänitetty nimetön debyytti sai kannekseen seepialla sävytetyn kuvan artistista, joka ei katsonut kameraan.

Viesti oli selvä: kyse ei ollut Tracy Chapmanista vaan hänen musiikistaan, ja jos se oli jonkun ääni, niin ei yksilön vaan ihmisryhmien, vähemmistöjen, hänen kaltaistensa ihmisten. Chapman ei kuitenkaan saarnannut: ’Baby Can I Hold You’, ’For You’ ja ’For My Lover’ osoittivat hänen hallitsevan myös tavallista särmikkäämpien ihmissuhdelaulujen kirjoittamisen. ’Fast Carin’ kantaaottavuus kumpusi springsteenmäisestä lähtemisen tematiikasta, ja ’Mountains O’ Things’ käsitteli materialismia. Kyynikoiden naiiviksi moittimalla ’Why?’:lla Chapman esitti juuri oikeita kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole saatu hyväksyttäviä vastauksia.

Tracy Chapmanin levytysura on kahdenkymmenen vuoden mittainen ja käsittää kahdeksan studioalbumia. Viimeisin levy Our Bright Future on vuodelta 2008. Hänen suosionsa piikkasi heti debyytillä, joka myi kuusinkertaista platinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lähimmäksi tuota huippua pääsi yllättäen vuoden 1995 New Beginning, joka meni Amerikassa kaupaksi viisinkertaisen platinalevyn verran (siinä missä sen edeltäjä Matters Of The Heart oli ylittänyt ”vain” kultalevyrajan).

Artistia itseään myynnit tuskin ovat juuri mietityttäneet debyytin menestyksen jälkeen. Tracy Chapman on keskittynyt työskentelemään ihmisoikeuksien puolesta, lasten hyväksi ja rasismia vastaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tracy Chapman | Facebook
Tracy Chapman | Instagram
Tracy Chapman | Twitter

Tracy Chapman
Tracy Chapman – laulu, akustinen kitara, sähkökitara, lyömäsoittimet
Denny Fongheiser – lyömäsoittimet, rummut
Larry Klein – bassokitara
Jack Holder – sähkökitara, Hammond-urut
Ed Black – steel-kitara
Bob Marlette – kosketinsoittimet
David LaFlamme – sähköviulu
Steve Kaplan – kosketinsoittimet
Paulinho Da Costa – lyömäsoittimet
Tuottaja: David Kershenbaum

Varaa Tracy Chapmanin debyyttialbumi kirjastosta.

Varaa Tracy Chapman kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tracy Chapman

1980-luku

Tracy Chapman | Elektra 1988
Crossroads | Elektra 1989

1990-luku

Matters Of The Heart | Elektra 1992
New Beginning | Elektra 1995

2000–

Telling Stories | Elektra 2000
Let It Rain | Elektra 2002
Where You Live | Elektra 2005
Our Bright Future | Elektra 2008

Kokoelmat | Finna.fi
Tracy Chapman

Collection | Elektra 2001
Greatest Hits | Elektra 2015

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Tracy Chapman
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll  Gillian G. Gaar, 467 sivua | Seal Press 1992 • Blanford 1993
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll – Expanded 2nd Edition  Gillian G. Gaar, 516 sivua | Seal Press 2002
Rebellinnen – die Geschichte der Frauen in der Rockmusik  Gillian G. Gaar & übersetzt von Heike Brühl, 462 sivua | Argument 1994

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).

Tracy Chapman (1988).

King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa

”Them” | Roadrunner Records 1988

King Diamond: "Them" (1988).Kauhumetallin tanskalainen ruutukuningas King Diamond on viime aikoina satsannut vanhojen albumiensa uudelleenjulkaisuihin. Levy-yhtiö Metal Bladen kautta ilmestyvät vinyylit ja CD:t on tehty alkuperäisistä mastereista, jotta musiikki kuulostaisi sellaiselta kuin alun perin oli tarkoitus. Artisti siis käsittelee niitä kuin taideteoksia eikä kuin tuotteita, ja kyllähän ne ovatkin enemmän kuin pelkkiä hevibiisinippuja. Jokainen King Diamond -albumi kertoo fiktiivisen kauhutarinan, jonka vaiheita musiikki palvelee.

King Diamondin kolmas albumi ”Them” (1988) kertoo henkien hallitsemasta talosta nimeltä Amon, jonka omistajaa, tarinan kertojan Kingin isoäitiä, on pidetty pitkään mielisairaalassa. King, hänen äitinsä ja sisarensa asuvat Amonissa, kun isoäiti pääsee pakkohoidosta ja palaa kotiinsa. Hoitojakso ei ole muuttanut mitään: karmivan oloinen mummi ryhtyy taloksi asetuttuaan välittömästi asioimaan aaveiden kanssa. Jännittävää kertomusta spoilaamatta mainittakoon, että kun isoäiti sotkee perillisensä henkimaailman hommiin, ei seuraa mitään hyvää.

King Diamond tunnetaan paitsi teemalevyjen tekijänä, myös äärimmäisen persoonallisena vokalistina, jonka teatraalinen tulkinta venyy falsetista mitä matalimpaan mörinään, ja kappaleiden merkilliset laulumelodiat hyödyntävät laulajan koko skaalaa. Hänen manaajamaiset äänensä (aivan, monikossa) kuulostavat siltä kuin leegio riivaajahenkiä puhuisi hänen kauttaan. Sellainen tulkintatyyli istuu täydellisesti ”Themin” tarinaan, jota leimaavat skitsofreeniset tuntemukset ja ajatukset henkijoukon läsnäolosta.

”Themin” kappaleiden melodioita tuskin edes pystyisi säveltämään kukaan muu kuin King tykönään, ja biisit ovatkin enimmäkseen hänen yksin kirjoittamiaan. Merkittävässä roolissa ovat myös yhtyeen virtuoosit eli kuninkaan oikea käsi, kitaristi Andy LaRocque (joka oli mukana säveltämässä kolmea kappaletta) sekä rumpali Mikkey Dee, joka sittemmin yllätti siirtymällä kikkailevamman hevin soittamisesta suoraviivaisen Motörheadin rumpaliksi.

”Them” on musiikkia tarkan soiton ja klassisten kauhutarinoiden ystävien korville. LaRocquen, Deen, kitaristi Pete Blakkin ja basisti Hal Patinon soitto on tiukkaa kuin pula-aika, ja Kingin kertomus ammentaa vanhastaan tutuista genren elementeistä. Hänen kauhunsa on suoraviivaista, räikeää ja sarjakuvamaista, eivätkä sen ylidramaattisuudessaan humoristiset hetket suinkaan ole tahattomia (tai ainakaan ne eivät tunnu siltä). Musiikki on usein liiankin alisteista sanoituksille, mutta ainakaan King Diamondia ei pääse syyttämään miellyttämispyrkimyksistä. Tällaista jyrkkää tavaraa hän on aina tuottanut, ja sen voi joko ottaa tai jättää.

King Diamond jatkoi uusien teosten laatimista sekä omissa nimissään että Mercyful Faten laulajana, kunnes 2010-luvun alkajaisiksi joutui kokemaan kauhunhetkiä sydänkohtausten kautta. Moninkertaisesta ohitusleikkauksesta toipuminen vei vuosia, mutta Kim Bendix Petersen (s. 1956) parani ja palasi lavoille todistajanlausuntojen mukaan hämmentävän kovassa kunnossa. Nyt tekeillä on kolmastoista King Diamond -albumi, tuplalevy The Institute, jolla ei ole tekemistä Stephen Kingin samannimisen romaanin kanssa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

King Diamond | kotisivu
King Diamond | Facebook
King Diamond | Instagram
King Diamond | Twitter

Varaa "Them" kirjastosta.

Varaa ”Them” kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
King Diamondin studioalbumit

1980-luku

Fatal Portrait | Roadrunner Records 1986
Abigail | Roadrunner Records 1987
”Them” | Roadrunner Records 1988
Conspiracy | Roadrunner Records 1989

1990-luku

The Eye | Roadrunner Records 1990
The Spider’s Lullabye | Massacre Records 1995
The Graveyard | Massacre Records 1996
Voodoo | Massacre Records 1998

2000–2009

House Of God | Massacre Records 2000
Abigail II: The Revenge | Metal Blade Records 2002
The Puppet Master | Massacre Records 2003
Give Me Your Soul…Please | Massacre Records/Metal Blade Records 2007

2020-luku

The Institute | Metal Blade Records 2020

Mercyfyl Fate | Finna.fi

1980-luku

Melissa | Roadrunner Records 1983
Don’t Break the Oath | Roadrunner Records 1984

1990-luku

In The Shadows | Metal Blade Records 1993
Time | Metal Blade Records 1994
Into The Unknown | Metal Blade Records 1996
Dead Again | Metal Blade Records 1998
9 | Metal Blade Records 1999

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Lue lisää | Finna.fi

Heavy metal – Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset  Daniel Bukszpan & kääntäjät Lotta Heikkeri Miki Peltola & Marco Hietala, 336 sivua | Nemo 2010
Pedon meteli – heavy metallin vanha ja uusi testamentti  Ian Christe & kääntäjä Jone Nikula, 385 sivua | Johnny Kniga 2006
Sound Of The Beast – The Complete Headbanging History Of Heavy Metal  Ian Christe, 385 sivua | Harper Entertainment 2003

King Diamond: "Them" (1988).

King Diamond: ”Them” (1988).

Nikki Sixx: The Dirt, The Heroin Diaries, This Is Gonna Hurt – traagisen tapauksen kasvutarina

Törkytehdas | Heroiinipäiväkirjat | This Is Gonna Hurt

Nikki Sixx & Ian Gittins: Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).Kun on ruumiillistanut kaikki tukkahevigenren kliseet, on hankalaa tulla otetuksi vakavasti Los Angelesin (se on mielentila) ulkopuolella. Se ei ole estänyt Mötley Crüen basistia ja biisintekijää Nikki Sixxiä yrittämästä. Vaikuttaa jopa siltä, että hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään laajemman tunnustuksen etsimisestä. Ihminen näyttää kasvaneen.

Sixx (s. 1958) näyttää yllättävän paljon nuorelta itseltään, mutta muuten miestä ei tahdo tunnistaa, siinä määrin on tulokulma elämään muuttunut sitten rappioromanttisen 1980-luvun. Sixxillä on takanaan vuosikymmeniä raitista elämää ja perheessään useita lapsia, ja sosiaalisen median perusteella hän vaikuttaa olevan kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Eikä siinä kaikki; Sixx on myös halukas nostamaan esille sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, suvaitsemattomuutta ja huumeidenkäyttöä.

Muutos vaikuttaa valtavalta, ja Sixxin kirjat vielä alleviivaavat sitä. Se on rokkitähden kannalta ihanteellista: kertomalla vanhoista pahoista ajoista Sixx voi edelleen napsia uskottavuuspisteitä ja ratsastaa hurjalla maineellaan, mutta samalla hän todistaa olevansa täysijärkinen ja tasapainoinen ihminen, joka hallitsee elämisen taidon.

Kun The Dirt sovitettiin elokuvaksi, soundtrack koostettiin luonnollisestikin Mötley Crüen biiseistä.

Sixxin ensimmäiseksi kirjaksi luettakoon Neil Straussin kirjoittama värikäs bändihistoriikki The Dirt – Törkytehdas, sillä se pelasti Mötley Crüen. Voi hyvin olla, että ilman näitä ”maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustuksia” Sixxin remmi ei olisi popkulttuurin kartalla niin näkyvästi kuin se nyt on. The Dirt myös paljasti sen Nikki Sixx -hahmon, jonka maailma on oppinut tuntemaan; aikapommin, joka turrutti traumojaan kovilla huumeilla ja paukutti tunnelukkoja nyrkein. The Dirt on viihdyttävä teos, jonka surullisimmat kohdat koskettavat, mutta kuitenkin vain fiktion tavalla. Niiden ei osaa ajatella tapahtuneen oikeille, eläville ihmisille.

Brittijournalisti Ian Gittinsin kanssa koostettu Heroin Diaries – Heroiinipäiväkirja on toista maata. Joulusta 1986 jouluun 1987 kulkeva teos kertoo narkomaanin arjesta, joka pyörii ympyrää kuin nälkäinen kala koukun ympärillä. Siinä ei ole mitään romanttista, hauskaa tai edes varsinaisesti kiinnostavaa, mutta Heroiinipäiväkirja kuitenkin viihdyttää. Sen se tekee niin kuin William S. Burroughsin esikoisteos Nisti: se päästää lukijat kurkistamaan maailmaan, jonne muuten ei ole mitään asiaa. Ja millaista siellä onkaan – ankeaa, tylsää ja yksinäistä. Kaikkein häkellyttävintä on, miten vähän asiat olivat sitä miltä näyttivät. Kun Sixxillä näytti menevän huikean hyvin, hänen asiansa eivät olisi voineet olla yhtään kehnommin. Voi olla, että Heroiinipäiväkirja on ollut tärkeä vertaistukiteos samanlaisista ongelmista kärsiville. Sixxin itsensä mukaan näin onkin.

Nikki Sixxin toinen yhtye Sixx:A.M. perustettiin alun perin tekemään musiikkia The Heroin Diariesin oheen:

Kolmas kirja This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx, suomennettuna Nikki Sixxin maailma, on yhtä täynnä toivoa kuin Heroin Diaries on toivottomuutta. Aivan kuten Heroin Diariesillakin, myös This Is Gonna Hurtilla on yhteys Sixx:A.M:iin: se on yhtyeen toisen albumin nimikaima. This Is Gonna Hurtin erityispiirre on se, että siinä Sixx esittäytyy valokuvaajana. Kuvaamisesta on tullut hänelle henkilökohtaisesti tärkeä itseilmaisun ja dokumentoinnin tapa. Hän kuvaa mielellään ihmisiä, joille elämän nurja puoli on tullut tutuksi.

Tavallaan kaikki Sixxin kirjat kertovat saman tarinan hyljeksitystä pojasta, jonka sisäiset demonit olivat niin vahvoja, että veivät häneltä hengen (hän kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta hänet saatiin elvytettyä). Sixx kirjoittaa elämästään yhä uudelleen kuin pakottaakseen sen kohtalotoveriensa kuuluville tai kuin yrittääkseen itse ymmärtää, miksi niin tapahtui, kuinka kaikki saattoi kuitenkin lopulta muuttua hyväksi, ja kuinka tämä kaikki saattoi sattua kaikista maailman traagisista tapauksista juuri hänelle. Hän tuntee suurta empatiaa elämän kovaonnisia kohtaa ja tuntuu ymmärtävän, että huonolla tuurilla kaikki se olisi voinut koitua hänen omaksi kohtalokseen.

Loppu hyvin, elämä hyvin: nuoren Nikkin kaltaisissa hahmoissa on oma epärealistinen viehätyksensä, mutta jos kliseekimpun henkinen kehitys pysähtyy, jälki on pelkästään surullista. Kuusikymppisen selviytyjä-Sixxin onnellisuudessa on iloitsemisen aihetta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nikki Sixx | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Nikki Sixxin diskografia

Mötley Crüen studioalbumit

Too Fast For Love | Leathür Records 1981 | Elektra 1982
Shout At The Devil | Elektra 1983
Theatre Of Pain | Elektra 1985
Girls, Girls, Girls | Elektra 1987
Dr. Feelgood | Elektra 1989
Mötley Crüe | Elektra/Mötley Records 1994
Generation Swine | Elektra/Mötley Records 1997)
New Tattoo | Mötley Records 2000
Saints Of Los Angeles | Mötley Records 2008

58

Diet For A New America | 2000

Brides Of Destruction | Finna.fi

Here Comes The Brides | 2002

Sixx:A.M.

The Heroin Diaries Soundtrack | 2007
This Is Gonna Hurt | 2011
Modern Vintage | 2014
Prayers For The Damned • vol. 1 | 2016
Prayers For The Blessed • vol. 2 | 2016

Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä

Lue lisää | Finna.fi

Mötley Crüe – Törkytehdas  Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss & kääntäjä Sami Kärkkäinen, 480 sivua | Like 2007
Heroiinipäiväkirja  Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjä Yasir Gaily, 431 sivua | Like 2008 • Like 2011
Heroiinipäiväkirja – kymmenvuotisjuhlapainos  Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjät Yasir Gaily & Ari Väntänen, 439 sivua | Like 2018
Nikki Sixxin maailma  Nikki Sixx & kääntäjä Miki Peltola, 213 sivua | Like 2012

Mötley Crüe – The Dirt  Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss, 431 sivua | Harper Collins 2001
The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star  Nikki Sixx & Ian Gittins, 413 sivua | Simon & Schuster 2007
This Is Gonna Hurt – Music, Photography, And Life Through the Distorted Lens Of Nikki Sixx  Nikki Sixx, 209 sivua | William Morrow 2011

Mötley Crew: The Dirt – Soundtrack (2019).

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007). Kansi.

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).