Tulenkantajat: Tulenkantajat – tiimi timmein toi rapin Rolloon

Tulenkantajat (Poko Rekords, 2001)

Internetin keskustelupalstoilla näkee monenlaista mielipidettä. Kerran noilla tyhmyydentiivistysjoukkojen kasarmeilla puhuttiin, että suomiräppiä pitäisi tehdä vain pääkaupunkiseudulla, koska Uudenmaan maakunnan murre on ainoa, joka kuulostaa oikealta.

Oikeat amerikkalaiset räppärit hymyilisivät tuolle Pohjois-Puolan ulkorajoilta kummunneelle käsitykselle empaattisesti, sillä he tietäisivät, että rapissa on olennaisinta toimittaa asiansa omaan tyyliinsä ja omalla kielellään, oli kyseessä sitten äidinkieli tai ei. Toki hip-hop on syntynyt kaupunkiympäristössä, mutta kaupunkilaisuuskin on kovin suhteellista. Rovaniemi esimerkiksi muistuttaa Helsinkiä siinä, että molempien keskusta on jossain määrin urbaanimpi alue kuin taajaman ulkopuolinen seutu.

Halusitte tai ette kuulette Hannibaalii
Joka nakkaa paskaa aamuun saakka siis jaksaa
Jatkaa jatkaa eikä todella lopettakkaan
Talossa tiimi timmein Tulenkantajaat!
Ja Hannibal puottaa sitä rolloslangia.
– Puritaani

Rovaniemeläinen Tulenkantajat sikisi Nuorista Herroista, Headsista, Mugglesista ja Absoluuttisesta Nollapisteestä, soitti funkin, räpin, jazzin, soulin ja Lapin sävyttämää rytmimusaa ja hajosi kolme pitkäsoittoa tehtyään. Tasokkaan tuotannon tärkeimmäksi ja funkeimmaksi teokseksi jäi debyyttialbumi Tulenkantajat, joka antoi äänen pohjoiselle hip-hop-sukupolvelle. Tulenkantajat myös antoi Rovaniemelle uuden nimen. Rankkuudessaan parodisen Rollofunk-singlen ilmestymisen jälkeen Lapin pääkaupunki on yleisesti tunnettu Rollona.

Rovaniemi oli 2000-luvun taitteessa elävä musakaupunki, ja se näkyi bändin kovassa kokoonpanossa. Taitavassa rytmiryhmässä svengailivat basisti J. Karttimo ja Absoluuttisen Nollapisteen rumpali Tomi ”Tomba” Krutsin. Kosketinsoittaja-perkussionisti Janne ”Herra Hadji” Hast on sittemmin vaikuttanut Absoluuttisessa Nollapisteessä, Dxxxa D:n Nukkehallituksessa ja Jaakko Laitinen & Väärä raha -yhtyeessä, jossa soittaa myös Tulenkantajien puhaltaja Jarkko ”UnikJage” Niemelä. Marko Ylianttila on viime vuosina kitaroinut Absoluuttisen Nollapisteen Tommi Liimatan Hot Contents -soolobändissä ja Hastin lailla Nukkehallituksessa. DJ-osastosta ja ajoittain räpeistä vastasi ensilevyn aikaan Mixtec Timmi. Bändin sydän olivat räppärit Hannu ”Hannibal” Stark ja Soni ”Herra Soppa” Yli-Suvanto, joiden sanailun ympärille kaikki muu punoutui.

Tuuppa Rolloon, on se varma soon se pleissi
Tuuppa Rolloon, basa iskee suoraan feissiin (eipä vissiin)
Aivoissa dänkki, vyöllä veitsi
Soon vissi, täällä jengi kusee viskii.
– Rollofunk

”Bändiräppi” ei ole puritaanien mielestä puhdasoppisin tie tällaisen musiikin toteutukselle, mutta Tulenkantajille oli kokoonpanostaan pelkästään etua. Se oli elävästi soiva kokoonpano, joka taipui helposti kipakkaan funkiin, lämpöiseen afrobeatiin, lempeään souliin ja tyylikkääseen jazziin. Hannibalin ja Sopan mölähtelevän pohjoinen räppäys ja taitava sanankäyttö korostuivat sellaista taustaa vasten, eivätkä he suoltaneet murrerunoutta vaan käyttökelpoista kieltä. Tulenkantajien debyytti on makiasti groovaava levy, jonka pohjoiset sävyt värjäävät uniikiksi. Siinä on ollut roolinsa myös tuotantojoukoissa häärineillä Absoluuttisen Nollapisteen Aake Otsalalla ja Headline-studion Jani Viitasella.

Vaikka levyn tunnetuin biisi onkin rokkaava skeneanthem ’Rollofunk’, ja vaikka soul-, funk- ja jazzlaulujen aiheet löytyivät silloisen Sampoaukion välittömästä läheisyydestä, ei bändi sortunut nurkkakuntaisuuteen. Esimerkiksi riemukkaassa ’Hyvät naiset ja herrat’ -biisissä Tulenkantajat kävi yhteistyöhön turkulaisen Ritarikunnan kanssa. Kantaaottavimmillaan bändi oli ’Get Downissa’, jonka nasevasti kiteytetty natsikriittinen sanoma ei vanhene: ”Vihaat vapaa-aikas – ei se sullakaan oo heleppoo”. Erehdyttävästi muusikko-kirjailija-sarjakuvataiteilija Liimatalta kuulostavan Ralf Schnabelin tähdittämä ’Do the Henkirikos’, on kiehtova loppusyvennys joka päättää albumin surrealistisiin noir-tunnelmiin: ”Äiti. Tiedän, ettet ole halunnut lähettää minulle rahaa sen jälkeen, kun kusin huoneeseesi.”

Tulenkantajien debyytti tulee ajankohtaiseksi taas tänä vuonna, kun Svart Records julkaisee sen ensimmäisen vinyylipainoksen. Saman kohtalon soisi myös bändin kahdelle myöhemmälle studioalbumille.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Tulenkantajat Facebook

Levyhyllyt
Tulenkantajat (Poko Rekords, 2001)
Teillä laki, meillä laulu (Poko Rekords, 2002)
Hyvää syntymäpäivää rouva presidentti (Poko Rekords, 2003)

Lue lisää suomiräpistä
Miettinen, Karri (Paleface): Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät, 251 sivua. Like 2011.
Miettinen, Karri (Paleface) & Salminen, Esa: Kolmetoista kertaa kovempi – Räppärin käsikirja. Like 2019, ei vielä ilmestynyt)
Strand, Heini: Hyvä verse – suomiräpin naiset, 200 sivua. Into 2019.

Tulenkantajat: Tulenkantajat (2001).

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg – Killer lunastaa lempinimensä

Live At The Star Club, Hamburg (Philips, 1964)

Sanotaan, että Jerry Lee Lewis on aina pelännyt helvetin liekkejä. Hänellä on siihen syykin: Lewis kasvoi uskonnollisessa ympäristössä (maineikas tv-evankelista Jimmy Swaggart on hänen serkkunsa), jossa rock’n’rollin ja rockabillyn kaltaisen syntiä ylistävän musiikin katsottiin säestävän ihmisen matkaa turmioon.

Rock’n’rollin vaikuttavin puoli on juuri se, joka pääsee lähimmäksi uskonnollisuutta. Siinä on parhaimmillaan samaa riemukasta hurmahenkeä kuin gospelmusiikissa, eikä a-wop-bop-a-loo-bop-a-lop-bam-boom poikkea paljonkaan helluntailaisten kielilläpuhumisesta. Se, täyttääkö maallisten ilojen musiikki ihmisen pyhällä vai pahalla hengellä, on uskon asia.

Jerry Lee on aina uskonut jumalaan, mutta hän ei ole koskaan saanut varmuutta siitä, voisiko niinkin hyvältä tuntuva asia kuin hänen upea musiikkinsa todella olla taivaan isälle riittävä syy toimittaa hänet kadotukseen. Syyskuussa 84 vuotta täyttävä pianisti-laulaja arvelee sen jäävän nähtäväksi.

Kävi miten kävi, Lewisin villin pojan nimi ja musiikki jäävät elämään. Siitä pitävät huolen hänen parhaat levytyksensä, joiden joukossa hehkuu yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista, vuonna 1964 taltioitu Live At The Star Club, Hamburg. ”Se oli hirviö levyksi”, Jerry Lee on itsekin kehaissut. Ja niinhän se on – pitelemätöntä draivia, syntistä svengiä, jumalaista henkeä ja nippu klassikkobiisejä, mausteeksi ripaus Jerry Leelle luontaista pölkkypäistä komiikkaa.

Livealbumi äänitettiin Hampurissa samalla klubilla, jolla The Beatles oli aiemmin hionut kynsiään. Kaikki kunnia Lennonin jengin saavutuksille, mutta syvästä etelästä saapunut maalaispoika sai liverpoolilaiset kuulostamaan kilteiltä. Jerry Leen paukuttaessaan pianoaan kiimalla, voimalla ja virtuositeetilla ja taustabändi The Nashville Teensin pysytellessä parhaansa mukaan pomonsa kintereillä saksalainen bierkeller muuttui louisianalaiseksi juke jointiksi.

’High School Confidentialin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että juuri tätä levyä pidetään Lewisin laajan tuotannon terävimpänä kärkenä. Eikä myöskään tule mieleen kysyä, miksi Jerry Lee Lewisin lempinimi on Killer.

Äänitteenä Live At The Star Club, Hamburg on sopivan rosoinen, hikinen ja räkäinen taltiointi, jossa ei ole mitään hienostelevaa tai kankeaa. Kolmekymppinen Jerry Lee on pianistina ja showmiehenä parhaimmillaan, ja biisilista on kiihkeydessään armoton. Ainoan hengähdystauon suo versio Hank Williamsin ’Your Cheatin’ Heartista’.

Jerry Lee Lewisin elämäntarina on yksi rock’n’rollin historian värikkäimmistä, ja hänen Hampurin-livensä on juuri oikeaa taustamusiikkia sen lukemiselle – sikäli, kun se taustamusiikiksi suostuu asettumaan. Viisikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Live At The Star Club, Hamburg menee edelleen tehokkaasti jalan alle ja tanssittaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Live At The Star Club, Hamburg
Jerry Lee Lewis – piano, laulu
Johnny Allen – kitara
Pete Shannon Harris – basso
Barry Jenkins – rummut

Hae Lerry Lee Lewisin ’Live At The Star Club’ kirjastosta.

Hae Live At The Star Club kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (Philips)

Lue lisää
Bragg, Rick: Jerry Lee Lewis – His Own Story, 498 sivua. Canongate 2015.
Bragg, Rick & Väntänen, Ari (kääntäjä): Jerry Lee Lewis omin sanoin, 566 sivua. Like 2015.
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music, 468 sivua. Faber and Faber 2007.
Lewis, Myra: Great Balls Of Fire – The Uncensored Story Of Jerry Lee Lewis, 373 sivua. St. Martins Press 1982.
Palmer, Robert: Jerry Lee Lewis Rocks, 128 sivua. Delilah 1981.
Tosches, Nick: Hellfire – The Jerry Lee Lewis Story. Grove Press 1982.
Tosches, Nick: Helvetin tuli – Jerry Lee Lewisin tarina, 287 sivua. Johnny Kniga 2008.

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (1964).

Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia

Ratsia (Johanna, 1979)

Kun kuhina paisuu muodiksi, piireihin ilmaantuu monenlaista tekijää tyhjäpäisistä tumpeloista todellisiin mestareihin. Jyri Honkavaara (1960–1997) kuului jälkimmäisten kastiin. Hän oli yksi suomipunkin suurista lahjakkuuksista, ja hänen bändinsä Ratsia löi heti kärkeen pöytään yhden genren klassikoista.

Ratsian syksyllä 1979 julkaistuun nimettömään ensialbumiin kiteytyivät uuden aallon parhaat puolet. Se oli tiukka, kiihkeä ja kirkasotsainen punkrocklevy, joka paljasti vasta 19-vuotiaan Honkavaaran loistavaksi lauluntekijäksi. ”Tää ei oo taidetta, tää on rock’n’rollia”, hän julisti albumin avausraidalla – ja juuri siksi se niin hienoa taidetta olikin.

Alku oli katkonainen. Pihtiputaalla perustettu Ratsia alkoi treenata jo kesällä 1977, mutta hajosi seuraavan vuoden kesällä, koska asiat eivät edenneet oikein mihinkään. Vedettyään henkeä Honkavaara perusti uuden Ratsian, joka ryhtyi harjoittelemaan yläasteen kirjastossa. Uusiutunut bändi huomattiin skenessä keväällä 1979, kun se teki omakustannekasetin nimeltä Kloonattu sukupolvi.

Melkein kaikki kasetin biisit päätyivät uusina versioina Ratsian ensimmäiselle albumille, kunhan Atte Blom oli ensin kiinnittänyt yhtyeen levy-yhtiölleen Johannalle. Ensimmäinen single, syksyllä 1979 julkaistu ’Lontoon skidit’ on klassikkokappale, joka siirsi punkin nuoruus- ja turhautumistematiikan suvereenisti Pihtiputaalle. Albumiversiossa kuullaan Hepa Halmeen saksofonia – tässä rivakassa singleversiossa ei:

Honkavaaran vahvuus punkmuusikkona oli musikaalisuudessa, kielellisessä lahjakkuudessa ja siinä, että hän ymmärsi genreä hyvin. Hän osasi säveltää tyylipuhtaita ja tarttuvia kappaleita, joissa kuului myös hänen oma äänensä, joka oli nuorella biisintekijällä jo yllättävän vahva. Brittipunkista vaikuttunut Honkavaara sanoitti Stiff Little Fingersin ’Wasted Lifen’ (Ne ei haluu kuunnella) ja The Clashin ’48 Hoursin’ (48 tuntia) suomeksi niin luontevasti, etteivät ne erotu hänen omasta tyylistään lainkaan. Hänen yhteiskunta- ja kulttuurikriitiikkinsä oli puhdasoppisen idealistista, mutta samaan aikaan hän tuntui ainakin hetkittäin hymähtelevän myös lajityyppiin sisäänrakennetulle korniudelle.

Ratsian biiseistä kuulee, että Honkavaara koki löytäneensä punkista yhteisön tai ainakin toivoi löytävänsä. ’Me noustiin kellareistamme’ ja ’Päästäkää mut irti’ ovat loistavia uuden aallon anthemeja ja heimolauluja. Toisaalta levyllä oli sellaisia henkilökohtaisista kokemuksista tehtyjä biisejä kuin ’Yksin’ ja ’Ole hyvä nyt’, jotka olivat lujasti kiinni tietyn nuoren miehen elämässä ja samalla niin universaaleja, että niihin oli helppo samaistua.

Levyn saamista kiitoksista huolimatta Ratsia ei jäänyt jauhamaan paikalleen. Loistava kakkosalbumi Elämän syke oli pidemmälle jalostettu ja kypsempi tulkinta debyytin tyylistä. Kolmas pitkäsoitto Jäljet hiippaili synkeämmissä punkinjälkeisen maailman maisemissa.

Ratsia lopetti toimintansa vuoden 1982 lopulla. Seuraavana vuonna Honkavaara levytti soolosinglen ’Leija’ ja englanninkielisen albumin helsinkiläisessä Hefty Loadissa. Vuonna 1986 hänen Killer Poodles -bändinsä julkaisi pari kappaletta Vaarallisten levyjen ja One Inch Rockin kokoelmalevyllä Rock’n’Roll. Ne jäivät hänen viimeisiksi julkaisuikseen.

’Lontoon skidien’ soidessa mieleen tulee, että hienosta musiikista täytyy kiittää Ratsian ohella 1970-luvun lopun Pihtipudasta, jossa rock’n’roll oli pirun harvinaista. Jos laulaja-kitaristi Jyri Honkavaaralla, kitaristi Juha Aunolalla, basisti-laulaja Rudi Lukkarisella ja rumpali Pasi Kuusjärvellä olisi ollut muuta tekemistä kuin tehdä biisejä ja treenata, rock voisi olla yhtä klassikkoa köyhempi.

Ratsiaa ja Jyri Honkavaaraa ei ole unohdettu. Viitisen vuotta sitten Teatteri Maximus toi ensi-iltaan Jyrki Pylvään käsikirjoittaman näytelmän Täynnä elämää − balladi Jyri Honkavaarasta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hae Ratsian 'Ratsia' kirjastosta.

Hae Ratsian ’Ratsia’ kirjastosta.

Hae Ratsia kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Ratsia (1979)
Elämän syke (1980)
Jäljet (1982)
Kloonattu sukupolvi (omakustannekasetti 1979 | LP-painos Stupido Records 2018)

Lue lisää
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. (Johnny Kniga, 2007).

Ratsia: Ratsia (1979).