Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin – enemmän kuin etnoiskelmää

Paluu paratiisiin | Universal 2020

Musiikkia esille kirjastossa

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).Tuure Kilpeläisellä (s. 1970) on varmasti faneja, jotka eivät tiedä, miten pitkä matka miehellä oli takanaan jo silloin, kun he kuulivat hänestä ensimmäisen kerran. Kilpeläinen ei tupsahtanut alalle tyhjästä Valon pisaroiden (2010) mukana. Laulaja-lauluntekijä oli tehnyt kolme albumia jo ennen Kaihon Karavaanin matkaan lähtemistään. 

Levyt Tuure Kilpeläinen (2003), Just (2005) ja Kysymyksiä sudelle (2006) saivat hyviä arvosteluja mutta eivät myyneet häävisti. Tuossa uransa vaiheessa Kilpeläinen tunnettiin alalla paremmin lauluntekijänä kuin laulajana. Kun haastattelin häntä Kysymyksiä sudelle -levyn aikaan Sue-lehteen, kävi selväksi, että Kilpeläisellä oli ambitioita myös artistiuran suhteen. 

Älä revi mua.

”Onhan se hienoa, että mut tunnetaan [biisintekijän] duunini kautta. On hyvä, ettei ole tullut tunnetuksi esimerkiksi siitä, että heittää jossain ohjelmassa keiloja ilman paitaa. Tavallaan kuitenkin haluaisin päästä eroon biisintekijäleimasta. Mun mielestä siinä kaikuu käsitys tohvelit jalassa kotona istuskelevasta tyypistä, joka aina välillä yrittää väsätä oman levyn”, Kilpeläinen kertoi Suessa

”Kun meidät näkee keikalla, nuo mielikuvat heittävät häränpyllyä. Mä haluaisinkin tuoda esille bändiäni ja omaa, narsistista artistipuoltani, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Haluaisin kertoa, että on olemassa myös Tuure Kilpeläinen Show, joka ihmisten kannattaisi nähdä.”

Valon pisaroita. Ohjaajat: Jaani Kivinen ja Hannu Aukia.

Neljä vuotta myöhemmin Kilpeläisestä tuli tähti, kun Valon pisaroita sinkosi hänet platinatasolle. Sillä hän lanseerasi musiikillisten vaikutteiden ja elementtien yhdistelmän, jonka varaan saattoi rakentaa uran. Sekoitus keinuvaa maailmanmusiikkia ja suomalaista iskelmää oli vetävä väriyhdistelmä, jolla kirjoitettu menestystarina jatkuu edelleen. Poikkeuksellisesti suosio on ollut laajaa paitsi kansan myös kriitikoiden keskuudessa.

Se on minä joka hajoaa. Ohjaajat: Sanna Saastamoinen-Barrois & Jeremy Barrois.

Kilpeläinen karavaaneineen ei onneksi toista menestysreseptiään orjallisesti. Paluu paratiisiin -albumin ensimmäiset biisit yllättävät hillityillä funk-fiiliksillä (’M-juna’) ja Paul Simonin suodattamilla afrovaikutteilla (’En ole yksin’). Vasta ’Naarmuja paratiisissa’ vie Karavaanin takaisin tutulle reitille iskelmän ja etnon väliin. ’Se on minä joka hajoaa’ Bach-viittauksineen on modernin valtavirtaiskelmän klassikko, mutta ’Rakastan sua niin et se sattuu’ on keikkojen ja radioiden tehokkain sydäntensulattaja. ’Levoton tyyneys’ ylenee suorastaan spirituaaliseksi, ja ’Aamunkoi’ ja ’Mä oon sun’ helkkyvät afrikkalaisittain.

Rakastan sua niin et se sattuu. Ohjaus: Kaulus & Vincento, Kim Nordström.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani on siitä hieno ryhmä, että sen loppuun soitetut hitit ovat vain osa totuutta. Vaikka Paluu paratiisiin on Karavaanin seitsemäs ja Kilpeläisen kymmenes pitkä levy, koko kuvaa tuskin on vieläkään paljastettu. Tutuksi tulleen etnoiskelmän takana on kokonainen väripaletti, joka avautuu vain albumikokonaisuuksien kautta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Facebook
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Instagram

Levyhyllyt
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

2000–2009

Tuure Kilpeläinen | Sony BMG 2003
Just | Grandpop 2005
Kysymyksiä sudelle | Grandpop 2006

2010-luku

Valon pisaroita Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2010
Erämaa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2011
Afrikan tähti Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2012
Käpälikkö Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Kaiho Republic 2014
Surusilmäinen kauneus Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal Music 2016

2020-luku

Paluu paratiisiin Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal 2020
Seven Sisters Holy Play Boys [Teho Majamäki & Tuure Kilpeläinen] | Universal 2021

Kokoelmalevy
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

Kaihon karnevaali | 2CD Universal 2017

Vain elämää 9
[Tuure Kilpeläinen • Anne Mattila • Ellinoora • Eveliina • Pyhimys • Lauri Ylönen • Pepe Willberg]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 9 – ensimmäinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Vain elämää – kausi 9 – toinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018

Vain elämää 12
[Tuure Kilpeläinen • Abreu • Chisu • Suvi Teräsniska • Anssi Kela • Jukka Poika • Pyhimys • Arttu Wiskari]
Finna.fi

Vain elämää • kausi 12 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021
Vain elämää • kausi 12 – toinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021

Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Tuure Kilpeläisestä ja Kaihon Karavaanista
Finna.fi

Karavaanin matkassa Kirjoittaja ja valokuvaaja Tommi E. Virtanen & valokuvaajat Sampo Haapaniemi & Tuomo Manninen, 272 sivua | Johnny Kniga 2018

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Radiopuhelimet – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet Osa 2

Artikkeliparin toisessa osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1995–2021
Radiopuhelimet Osa 1 – paluu pohjoiseen
Musiikkia esille kirjastossa

Radiopuhelimet: Maasäteilyä (1995).Tässä artikkelissa jatketaan Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannon käsittelemistä vuodesta 1995, jolloin yhtye palasi alkukotinsa Bad Vugum -yhtiön huomaan ja julkaisi eittämättä merkittävimpiin teoksiinsa lukeutuvan Maasäteilyä-albumin. Bändin musiikin kaikki elementit ovat kiteytyneempiä kuin aiemmin: piikikäs kitarametelidisko tamppaa määrätietoisella varmuudella, psykedeliaan kurottavat kappaleet ovat kuulokuvaltaan selkeitä. Ihan puhtaasti tuotannon puolesta levy on sarallaan saavutus. 

Teksteiltään Maasäteilyä on löyhä teema-albumi, jolla vilisee (pohjois)suomalaista miesuhoa tragikoomisesti ja vahvan ironian läpi kuvattuna. Luonnekuvat varioituvat ’Kevättä ilmassa’ -avauksen ahdistuneen-turhautuneesta ongelmakimpusta Peräpohjolan korpien legendaarisen tarinaniskijän esittelevään ’Sakramentti-Jaakkoon’. Musiikillisesti kenties tehokkaimman nyrkiniskunsa Puhelimet tarjoilee hirtehisellä supersankarifantasialla ’Jokapaikan mies’. 

Avaruus (1997) vaihtaa fokuksen urbaanin elämän hullutuksien kritiikkiin, missä mielessä levyn voi nähdä vastinparina syrjäseutujen sekoiluun tuiman katseen luoville edeltäjille. Loppupuolellaan albumi luisuu kuitenkin taitavasti sisäänpäin kääntyneeseen, jopa meditatiiviseen vellontaan, mikä huipentuu pitkään ’Merellä’-päätöskappaleeseen. Puhelimet tarjoilee ikään kuin diagnoosin ongelmasta ja ratkaisun siihen. Samalla albumista muodostuu luonteva silta seuraajaansa. Ilmaisun kirkkaus ja syvyys niin musiikin kuin tekstien tasolla eivät ole ainakaan vähentymään päin.

Merellä.

Radiopuhelimet: Hiljaista! (1998).Hiljaista! (1998) ei ole temaattisesti aivan yhtenäinen albumi, mutta sen arvo on Radiopuhelimien soundin laventamisessa yhä kauemmas pelkästä ”tykityksestä”. Nyt hitaampia, maalailevampia kappaleita alkaa olla jo enemmistö ja levyllä kuullaan myös puhaltimia ja jopa viulua ja koskettimia. Teksteissä pureudutaan pohjoisen maiseman ja ihmisen sisäavaruuden mysteereihin ja jotkut keskeisimmiltä tuntuvat ovat aiempaa omaelämäkerrallisemman tuntuisia. Myöhemmin yhtyeen kokoelman nimiraidaksikin päätynyt ’Varmaa hapuilua’ on levyn menevimmästä päästä, mutta kriittistä itsereflektiota – ja ehkä analyysin myös Radiopuhelimien syväolemuksesta – sekin tarjoaa. 

Varmaa hapuilua.

Oulu on kaupungin nimi (2000) kuuluu bändin definitiivisiin albumeihin, ennen muuta siksi, että sisältää nipun kappaleita, jotka tuntuvat kiteyttävän paljon sen filosofialle olennaista vielä aiempaakin teräväsanaisemmiksi manifesteiksi. Kyse lienee tietysti siitäkin, että näihin aikoihin allekirjoittanut on ensimmäiset Puhelimet-keikkansa nähnyt. Levyllä yhtye palaa joiltakin osin iskeviin mättöbiiseihin, mutta niihinkin on ympätty esimerkiksi urkuja ja hapokkaasti kieppuvia kitaroita. Albumin nimestä huolimatta kotiseutu (ja kriittinen katse siihen) on vain yksi teemoista, joiden lavea-alaisuuden ja kappaleiden tason puolesta kyseessä voisi melkeinpä olla ”greatest hits”. 

Lopussa yhtye hiljentyy maineeseensa nähden radikaaleimpaan kappaleeseensa siihen asti: ’Hailuoto’ löytää seesteisen rauhan luonnosta ja kumppanuudesta toisen ihmisen kanssa ja vie Puhelimet-musiikin kauemmas metelöinnistä kuin kertaakaan ennen.

Hailuoto.

Tänään! (2002) on jälleen hieman hajanaisempi albumi, vaikka sisältääkin nipun keskeisiä biisejä. Mukaan mahtuu niin paahtoa bändin parhaasta päästä kuin tunnelmointiakin. Levy toistaa jossain määrin edellisillä tutuiksi tulleita teemoja, mutta toki tässä on kyse tietystä linjan vakiintumisen vaiheesta ja myös aika nopeasta levytystahdista ottaen huomioon, että operoidaan tulonansaintalogiikan puolesta kaukana mainstreamin ulkopuolella. Tosin tästä seurasikin sitten levy-yhtiön vaihdos ja Radiopuhelimien selvästi siihen asti pisin levytystauko. 

Näytteeksi voi poimia avauskappaleen ’Jäätie’, joka on klassinen esimerkki bändin kypsässä vaiheessaan osoittamasta kyvystä jäsenneltyihin ja painokkaisiin metelinpurkauksiin.

Bad Vugum -vuodet 1995–2002 eivät ehkä tuoneet Radiopuhelimille määrällisesti merkittävää uutta yleisöä, mutta on monia perusteita nähdä ne yhtyeen klassisimpana kautena. Tämäkin voi olla ikäpolvikysymys, mutta näillä enimmäkseen briljanteilla levyillä Puhelimet määritteli itsensä ja paikkansa maailmassa sekä musiikillisten ratkaisujen että tekstien teemojen osalta. Se pystyi laajentamaan näköalojaan menettämättä mitään alkuperäisestä voimastaan.

Nousukauden keskellä tuntui erityisen tarpeelliselta, että oli olemassa tällainen kulttuurinen omatunto, joka ruoski valheellisia ilmiöitä, liittyivät ne sitten hurmiokapitalismiin, hegemoniseen maskuliinisuuteen tai yleiseen taipumukseemme itsepetokseen. Me-monikko on perusteltu, sillä Radiopuhelimien voima on myös siinä, etteivät J.A. Mäki ja Jarno Mällinen teksteissään asetu tavallisen ihmisen toilailujen yläpuolelle; aito viha ja halveksunta on varattu niille, jotka tämän sekoilun ohjaksissa varsinaisesti ovat.

Pitkän levytystauon taustalta voi olettaa ulkomusiikillisia syitä ja silkkaa turnausväsymystä. Ei liene sitä paitsi ollut itsestäänselvää saada uutta vaatimukset täyttävää julkaisijaa alkuperäisen Bad Vugum -yhtiön lopetettua. Lopulta siihen rooliin löytyi helsinkiläinen 2000-luvun puolella indie-piireissä huomiota saanut If Society, joka julkaisee Radiopuhelimia edelleen. 

If Society -kaudella Puhelimet on levyttänyt harvemmin, mikä lienee ymmärrettävää päivätöiden ja muiden taiteellisten hankkeiden puristuksissa. Viisi vuodesta 2007 alkaen ilmestynyttä albumia eivät ole oleellisesti muuttaneet yhtyeen profiilia, ehkä yhtä pian käsiteltävää poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat järjestään saaneet ylistäviä arvosteluja ja tuntuu oikeastaan aika mahdottomaltakin ajatella, että Radiopuhelimet-albumia haukuttaisiin musiikkimediassa. Yleisö on rajallinen, mutta vakiintunut, ja If Society -aikakaudella tämä on pitkästä aikaa tarkoittanut myös albumilistasijoituksia. Sellaisiin ovat yltäneet pitkään huonosti saatavilla olleiden varhaisten levyjen uudelleenjulkaisutkin. 

Viisi tähteä (2007) on nimestään lähtien jopa leikkisä, toki terävän satiirin leimaama vauhdikas kokonaisuus: ei himmailua, mutta pilkekin silmäkulmassa tehty paluu asialle kyllä. Biisimateriaali on vahvaa ja yhtyeen meininki tauon jälkeen vapautunut. Paljoa levy ei häviä kovimmillekaan Puhelimet-klassikoille. Hyvästä esimerkistä käy äänekkään rockmusiikin rankkuusilluusiota melkeinpä lempeästi sivaltava Musta lakana – jossa voi aistia itseironiaakin mutta kenties myös kuittailua ilmestymisajan suomihevibuumin suuntaan. 

Radiopuhelimet rakastaa sinua (2010) on luontevaa jatkoa edelliselle, mutta rahanvallan pilkan ja hersyvien keikkakokemusten ohessa tilaa saa Hailuodosta tuttu luonto- ja ihmissuhdefiilistelykin. Jälleen hyvä biisivalikoima, joka ei fanille pettymystä tuota. Siitä voi näytteeksi poimia vaikka temaattisesti varsin keskeiseltä tuntuvan helmen Luonto on mystinen.

Poikkeus yhtyeen uudemmassa ja yleensäkin tuotannossa on akustinen Ei kenenkään maa (2013). Levy seurasi samassa hengessä soitettuja keikkoja ja lienee osoitus silkasta vaihtelunhalusta. Taustalla on myös jo vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tommi-näytelmä, jälkimmäinen Puhelimien kahdesta yhteistyöstä Nälkäteatterin ja ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Kenties konsepti ja tausta tuovat normaalia enemmän tarinallisuutta ja teatraalisuutta lauluihin, jotka sinänsä voisivat monin paikoin olla tavanomaista Puhelimet-musiikkia akustisesti soitettuna. Levy kantaa kuitenkin ideansa, ei vähiten erinomaisen ja usein hersyvän biisimateriaalinsa turvin. Kilju on suomalaisen nuorisokulttuurin toteemi, mutta mahdollisesti vain Radiopuhelimet on tehnyt sen valmistamisesta ja epäonnisesta juomisesta seitsenminuuttisen eepoksen.

Kilju.

Radiopuhelimet: Saastan kaipuu (2016).On kenties epäoikeudenmukaista niputtaa pitkästä tuotannosta yhteen juuri kaksi viimeisintä eli Saastan kaipuu (2016) ja Kosminen tiedottomuus (2020), joilla Radiopuhelimet säilyttää vaivatta sen tason, jota heiltä on totuttu odottamaan. Näillä levyillä yhtye pysyy tasaisen varmalla perustasollaan, vaikka keksii oheen toki uusiakin temppuja, kuten jälkimmäisen levyn ’Vankifarmilla’, eräänlainen emulaatio syvän etelän puuvillapeltojen yhteislaulannasta. 

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus (2020).Itse kirjoitin Kosmista tiedottomuutta arvostellessani Soundiin, että Radiopuhelimet tuskin pystyisi tekemään huonoa levyä yrittämälläkään, ja näin asia tuntuisi myös olevan. Tuollakin levyllä vaikkapa syrjäseutujen Suomen outouksiin pieteetillä uppoava ’Lappajärvi-75’ nousee ilman muuta bändin klassikkokappaleiden joukkoon.

Pohjoisempien maakuntien ääni

Tässä artikkeliparissa on siis tarkasteltu diskografiaa, joka kuuluu millä tahansa mittapuulla suomalaisen rockin merkittävimpiin. On ollut linja ja on ollut osaamista – ne ovat olleet alusta lähtien – mutta on ollut myös rohkeutta varioida linjaa ja sinnikkyyttä jalostaa osaamista. Lisäksi on ollut sanottavaa, todella paljon sanottavaa. Ja jos nämäkään eivät vielä riitä, on ollut tyyli: kyky välittää kaikki yllä mainittu sille yleisönosalle, joka voisi edes mahdollisesti kiinnostua. 

Henkilökohtaisestikin merkittävältä tuntuu – enkä usko olevani tässä ainoa – että Radiopuhelimet on puhunut pohjoisempien maakuntien äänellä ja näyttänyt sellaisia kuvia maailmasta ja kappaleita sellaisista tarinoista, jotka eivät sijoitu kaupunkikeskustojen valokeiloihin. Ulkopuolelta näkee usein paremmin. 

Samalla yhtyeestä on tietysti tullut keskeinen osa suomalaisen vaihtoehtorockin kaanonia. Sen todistavat jo järjestään ylistävät arvostelut. Silkalla musiikinsa tasolla Radiopuhelimet on pystynyt ylittämään ainakin osan ilmeisimmistä kohderyhmärajoista. Vastaavasti on ollut alusta asti selvää, että radiosoitto- ja kultalevykynnyksiä se ei tulisi ylittämäänkään.

Lopulta, levyjen hienoudesta huolimatta, sen arvo saatetaan mitata ja ymmärtää ennen muuta livebändinä. Mutta kyllä ne levytkin ovat tutustumisen arvoisia, ne kaikki.

En ole tässä artikkeliparissa erotellut biisikohtaisesti J.A. Mäen ja Jarno Mällisen tekstejä, joita on karkeasti arvioiden suunnilleen saman verran. (Joitakin on rumpali Jyrki Raatikaiselta kuin myös ulkopuolisilta tekstittäjiltä.)  Kummallakin on kyllä omaa painotustaan niin aiheissa kuin käsittelyssä, mutta kahden pääbiisintekijän bändiksi Radiopuhelimet on aina onnistunut sulauttamaan aineksistaan ihailtavan johdonmukaisen kokonaisuuden. Siinä lienee tietysti keskeinen syy 35 vuotta jatkuneeseen toimintaankin. 

Yhtyeen ulkopuolella on niin Mäellä kuin Mällisellä ollut omat taiteelliset hankkeensa. Kirjalliset sellaiset listataan artikkelin lopussa.

Tässä voi mainita erikseen Juha Hurmeen kanssa yhteistyössä tehdyt retrospektiivit: Radiopuhelimet-näytelmän (2000) ja samannimisen kirjan (2006). Näytelmästä ei taida tallennetta olla, mutta kirja on luettavissa. Perinteinen bändikirja se ei ole, vaan sävyltään kaunokirjallinen johdatus yhtyeen lähtökohtiin, toimintaympäristöön ja filosofiaan; sellaisena lajissaan kiinnostavimpia Suomessa julkaistuja.

Radiopuhelimien varhais- ja keskikausien levytuotannosta on koostettu kahden CD:n kokoelma Varmaa hapuilua 1987–2002, joka on vähintäänkin erinomainen johdatus yhtyeen maailmaan. 

Lisäksi maininnan ansaitsee J.A. Mäen erinomainen soolodebyytti Aavaa (2019), jolle pitäisi olla luvassa jatkoa ensi vuonna. Folkin, psykedelian ja melodraaman sävyjä sisältävä albumi on vaikuttava osoitus laulajan kyvystä loikata Puhelimista täysin poikkeavan musiikin pariin. Esimerkiksi singlebiisi ’Outo päivä’ on täysin vangitseva.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019 • Sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille

Scandinavian Music Group • 2002–2018
Musiikkia esille kirjastossa

Scandinavian Music Group: Näin minä vihellän matkallani (2009).Kun Ultra Bra hajosi vuonna 2001, oli selvää, että monista suosikkiyhtyeen jäsenistä kuultaisiin piankin. Jo alkuvuodesta 2002 levyrintamalle marssivatkin niin sooloartisti Kerkko Koskinen kuin virkamiesmäisesti nimetty Scandinavian Music Group, jossa vaikutti aluksi neljäkin UB-jäsentä: laulaja Terhi Kokkonen, kitaristi Joel Melasniemi, basisti Tommi Saarikivi ja rumpali Antti Lehtinen

Scandinavian Music Groupin tuotantoa 2002–2015. Kuva: Tuomas Pelttari
Scandinavian Music Groupin albumituotantoa 2002–2015. Kuva: Tuomas Pelttari

Näin SMG:hen siis siirtyi Ultra Bran rockbändiydin. Mutta koska elettiin 2000-luvun alkua, toimi valtavirtahakuinen rockbändi viitekehyksessä, jossa soundi oli riehakkaan sijaan puhtaaksi puleerattu ja digitaalisesti viilattu siihen mittaan, että aikakauden suosittu iskusana ”kovalevyrock” saatettiin ottaa käyttöön. 

Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa (2002).Suomessa SMG oikeastaan ruumiillisti tämän tyylisuunnan keväällä 2002 listaykköseksi yltäneellä Onnelliset kohtaa -debyytillään. Mutta joidenkin kappaleiden raskassoutuinen poljento saattoi peittää alleen sen tosiseikan, että Terhi Kokkosen ja Joel Melasniemen kappaleissa oli jo tässä vaiheessa kuultavissa paljon silkkaa folkia. Esimerkiksi levyn kakkossingle ’Tällaisena kesäyönä’ on ytimeltään iskelmällisen kepeä haikailuhelmi.

Voi myös havaita Kokkosen löytäneen itsestään soololaulajan, jonka tulkinta ja äänenväri sopivat juuri tällaisiin teoksiin. Hän ei ole Suomen lämpimin vokalisti, mutta hänen tulkinnoissaan on etäisyyden kautta syntyvää emootiota, mikä on oikeastaan poplaulajalle lajeista vaikeimpia. 

Scandinavian Music Group: Nimikirjaimet (2004).Luontevaa jatkoa debyytille on Nimikirjaimet (2004), jolla Saarikiven korvasi basistina Anssi Växby. Kappalemateriaali on ehkä esikoista vahvempaakin ja tunnelmat valoisampia esimerkiksi keikkaelämäaiheisella ’100 km Ouluun’ -singlellä tai kauniilla herkistelyraidoilla ’Talvipuutarhaan’ ja ’Onnellinen nainen’. Kakkosalbumilla SMG:n soundi alkaa saada monipuolisempia sävyjä ja nuoruusnostalginen ’Helsinkiin’ on hyvä esimerkki Kokkosen ja Melasniemen löytyvistä vahvuuksista lauluntekijöinä. 

Listasijalle 11 jäänyt Nimikirjaimet merkitsi yhtyeen suosiolle silti loivaa laskusuhdannetta. SMG eli murrosvaihetta eikä sen alkuperäinen moderni rocksoundi enää olisi kuulostanut yhtä ajantasaiselta. Hölmö rakkaus, ylpeä sydän -albumilla (2006) bändi lisäsi akustisten sävyjen osuutta muuttamatta konseptiaan vielä radikaalisti. Ehkä vähittäistä muutosta voi kuvata toteamalla, että viimeistään nyt kitarat enemmän helisivät kuin surisivat. 

Scandinavian Music Group: Hölmö rakkaus ylpeä sydän (2006).Temaattisella tasolla kolmoslevyllä kuuluu ihmissuhdeaiheiden ja kaupunkikuvien rinnalla yhä selvemmin urbaani kaipuu luontoon. Hienosti minieepokseksi kehitelty ’Solmu’ kuvastaa tätä, niin tietysti myös levyn single ’Hölmö rakkaus’, josta tuli yksi SMG:n suosituimmista kappaleista ja bändin uralla todellinen avainteos. Euforisen romanttinen kesärakkausbiisi soi paljon radiossa, ja oikeastaan vasta tämän biisin ja levyn myötä SMG alkoi kartuttaa todellista omaa fanikuntaa, joka saattoi olla ihan eri porukkaa ja nuorempaakin kuin Ultra Brasta aikanaan tykänneet. 

Yhtyeen uran todellinen täyskäännös tapahtui kuitenkin vasta Hölmön rakkauden jälkeen. Se lisäsi ensin keikkakokoonpanoonsa, sitten varsinaisiksi jäseniksi kakkoskitaristi Kyösti Salokorven, pedal steel -kitaristi Miikka Paatelaisen ja toiseksi laulajaksi Terhin siskon Pauliina Kokkosen.

Scandinavian Music Group: Missä olet Laila? (2007).Bändin lauluntekijät olivat innostuneet amerikkalaismallisesta folk-musiikista, ja vaikka Missä olet Laila? (2007) ilmestyi vain puolitoista vuotta Hölmön rakkauden jälkeen, olivat uustraditionalistiset sovitukset kovin erilaisia kuin mikään SMG:n sitä ennen julkaisema. Banjo ja pedal steel hallitsevat kuulokuvaa kautta linjan, joskin yhteys aiempaan tuotantoon löytyy laulumelodioiden ja Terhi Kokkosen sanoitusten kautta. SMG:n ei voi sanoa ryhtyneen larppaamaan folkmusiikkia; yhtye tyytyi viisaasti käyttämään uudenlaisia aineksia yhä syventyvän ja jalostuvan laulunkirjoituksensa viitekehyksenä. 

Joka tapauksessa tällaista ilmaisua ei ollut aiemmin yritetty tuoda Suomessa valtavirtaan, ja radiosuosiota SMG:n oli uusilla lauluillaan vaikea saavuttaa. Yhtyeen yleisö sen sijaan mukautui folk-tyyliin vaivatta ja kultalevyputki jatkui. Myös arvostelut olivat bändin kiittävimpiä siihen asti. Suosikkikappaleiksi nousivat ainakin surumielinen ’Lopulta olemme kuitenkin yksin’ ja singlebiisi ’Vieläkö soitan banjoa?’, jonka eksän kohtaamisesta kertova teksti on resonoinut niin, että kesällä 2021 Helsingin Sanomien lukijat äänestivät sen kuuden parhaan 2000-luvun suomalaisen laulunsanoituksen joukkoon. 

Scandinavian Music Group: "Palatkaa Pariisiin!" (2009). Kuva: Tuomas PelttariKahden seuraavan levyn ajaksi Scandinavian Music Group näytti löytäneen pysyvämmän linjan. Palatkaa Pariisiin! (2009) ja Manner (2011) veivät folkpop-vaikutteita lähinnä pidemmälle. Kriitikoiden silmissä bändin tyylinvaihdoksen uutuudenviehätys alkoi haalistua, ja esimerkiksi Oskari Onninen käytti Nuorgam-verkkomediassa Mannerta arvostellessaan paljon palstatilaa kuittaillakseen Kokkosen tekstien sää- ja luontosanastosta. Levyt myivät kuitenkin kultaa ja ylsivät listan kärkisijoille. Menestys oli myös niiden välissä ilmestynyt kokoelma Näin minä vihellän matkallani, joka suhtautui bändin menneisyyteen hieman revisionistisesti: kahdelta ensimmäiseltä levyltä on sille kelpuutettu vain kaksi biisiä, nekin uudestaan akustisemmiksi sovitettuina. 

Palatkaa Pariisiin! ja Manner ovat tasalaatuisia levyjä, joista on helppo nauttia, jos bändin yleissoundi viehättää. Joukosta erottuu nippu todellisia helmiä, kuten ’Vieläkö soitan banjoa?’ -biisin tunnelmia jatkava ’Casablanca’ tai haikeasti laukkaava ’Liian laiha rakkaani’.

Folk-trilogian jälkeen oli kuitenkin taas linjanmuutoksen aika. Tätä markkeerasi myös SMG:n pisin levytystauko ennen vuoden 2014 alussa ilmestynyttä Terminal 2 -albumia. Temaattiseksi kokonaisuudeksi rakennettu levy irroittautuu ”luomusoundista”, mutta käyttää syntikoita ja kaikua varhaisia albumeita ajattomamman ja isomman soundin synnyttämiseen. Apea, luovuttanut pohjavire leimaa kappaleita, joissa puidaan niin yksityisiä kuin yleisiä umpikujia jopa melko apokalyptisten tunnelmien merkeissä. 

Terminal 2 on monessa suhteessa täydellinen ja täsmällinen soundtrack 2010-luvun länsimaailman yleiselle mielentilalle. Subjektiivisen käsitykseni mukaan se on ilman muuta parhaita kotimaisia levyjä viimeiseen kymmeneen vuoteen ja on myös osoittautunut aikaa kestäväksi. Levy saikin vaihteeksi hyvät arvostelut ja kävi myös listaykkösenä, mutta siitä tuli kuitenkin ensimmäinen SMG-albumi, joka ei ole ylittänyt kultarajaa. Syytä on musiikinkulutuksen muutoksissa, mutta epäilemättä Terminal 2 myös oli hankala levy sille indien ja valtavirran välimaastoon identifioituvalle, keskimäärin aika nuorelle kuulijakunnalle, joka yhtyeelle oli vakiintunut.

SMG pääsi esittämään albumin tiimoilta teemakeikan Flow-festivaaleille, mutta kokonaisuutena se ei kuitenkaan saanut aivan sitä huomiota, jonka olisi ansainnut niin kunnianhimoisilla kappaleilla kuin vaikkapa ’Las Vegasin raunioilla’. 

Yllättävän pian edeltäjänsä jälkeen ilmestyi syksyllä 2015 Baabel, joka sai aika vaisun vastaanoton ja oli helppo kuitata Terminal 2:n jälkeen välityöksi. Ensimmäisenä SMG-albumina sitten vuoden 2004 se jäi top kympin ulkopuolelle, eivätkä arvostelutkaan nyt olleet haltioituneita. Baabel ei ole huono levy, mutta se tuntuu toteutuksensa puolesta edeltäjänsä jälkikirjoitukselta ilman vastaavaa temaattista koherenssia tai syvälle tunkeutuvaa sanottavaa. Yhdeksän biisin ja 35 minuutin mittakin tuntuu vähän siltä kuin jotakin olisi jäänyt kesken. 

Parasta uusimman inkarnaationsa osaamista SMG kuitenkin esittelee ainakin koukuttavalla ’Jos olen rehellinen’ -huippukohdalla. 

Kuusi vuotta Baabelin jälkeen yhdeksättä Scandinavian Music Group -albumia odotellaan yhä, vaikkei mitään virallista ilmoitusta lopettamisesta tai edes tauolle jättäytymisestä olla saatu. Vuonna 2018 ilmestyi tosin single ’Mua ei saa muuttumaan’. 

Terhi Kokkonen debytoi vuonna 2020 kirjailijana hyvät arvostelut ja mediahuomiota saaneella Rajamaa-teoksella, jota on luonnehdittu vahvatunnelmaiseksi psykologiseksi romaaniksi. 

Yksittäisiä SMG-kappaleita löytyy studioalbumien lisäksi eri esittäjien koosteilta Melkein vieraissa – nimemme on Dingo, Syvissä vesissä ja Ipanapa 3. Vielä voi mainita vuonna 2003 julkaistun irtosinglen ’Letitä tukkani’. 

Niko Peltonen

Levyhyllyt
Scandinavian Music Group | Finna.fi

2000–2009

Onnelliset kohtaa • CD | BMG Finland/Terrier Records 2002
Nimikirjaimet • CD | BMG Finland/RCA/Cortison Records 2004
Hölmö rakkaus ylpeä sydän • CD | BMG Finland/RCA/Cortison Records 2006
Missä olet Laila? • CD+DVD • CD | Sony BMG Finland/RCA/Cortison Records 2007
”Palatkaa Pariisiin!” • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2009

2010-luku

Manner • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2011
Terminal 2 • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2014
Baabel • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2015

SMG-kokoelma | Finna.fi

Näin minä vihellän matkallani • CD & 2CD | Sony/RCA/Cortison Records 2009

SMG mukana kokoelmalevyillä | Finna.fi

Melkein vieraissa – nimemme on Dingo • CD | Elements Music 2008
Syvissä vesissä • CD | KHY Suomen Musiikki/Sony Music Entertainment Finland 2009 
Ipanapa 3 | Ipanapa Brand Management & Sony Music Entertainment Finland 2010

Vain elämää 8
[Terhi Kokkonen • Mira Luoti • Sani • Arttu Wiskari • Aki Tykki • Danny • Kasmir]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 8 – ensimmäinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Vain elämää – kausi 8 – toinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018

Ultra Bra
[Terhi Kokkonen • Vuokko Hovatta • Anna Tulusto • Arto Talme • Olli Virtaperko • Kari Pelttari • Ilmari Pohjola • Marko Portin • Kerkko Koskinen • Joel Melasniemi • Tommi Saarikivi • Jan Pethman • Antti Lehtinen]
Finna.fi

Houkutusten kiihottava maku • EP | Ray Milland Records 1995
Vapaaherran elämää | Pyramid/Johanna Kustannus 1996 • Nuottikirja 1997 • LP-painos Svart Records 2017
Kroketti | Pyramid 1997 • LP-painos Svart Records 2017
Kalifornia | Pyramid 1999 • LP-painos Svart Records 2017
Vesireittejä | Pyramid 2000 • LP-painos Svart Records 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää SMG:stä| Finna.fi

Artikkelihaku Scandinavian Music Group

Lue lisää
Terhi Kokkonen | Finna.fi

Rajamaa, 192 sivua | Otava 2020

Lue lisää UB:stä | Finna.fi

Sokeana hetkenä Ville Similä & Mervi Vuorela, 339 sivua | WSOY 2018
Artikkelihaku Ultra Bra

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Håkan Hellström: Du gamla, du fria – konst och stadionpop

Du gamla, du fria | Woah Dad! 2016 

Svenskspråkiga artiklar översättare Anna-Maria Malm
Om Håkan Hellströms album på finska
Lyft fram musik i biblioteket

Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).Den första låten på Du gamla, du fria ’I sprickorna kommer ljuset in’ verkar hänvisa till Leonard Cohen. Mer specifikt till den kändaste delen av låten ’Anthem’:  there’s a crack in everything, that’s how the light gets in. Cohen ville väl med de orden uttrycka att ingenting är perfekt, och att det är bra så, eftersom bristerna är en del av skönheten. Den viktiga delen som får skönheten att lysa.  

I sprickorna kommer ljuset in.

Det här passar riktigt bra som hänvisning till Håkan Hellström. Genom sprickorna i hans hjärtskärande popmusik lyser ett varmt ljus. Hans sånger låter inte felfria, utan välvilliga och humana. Hellströms sånger berör bloggaren djupt, även om dennes kunskaper i svenska är närmast obefintliga. Kanske är det så att Håkans ljus når hjärtat just genom den här bristen.   

Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson, 2015.
Håkan Hellstrom. Kuva: Ellika Henrikson 2015

Du gamla, du frias första videosingel ’Din tid kommer’ släpptes våren 2016. Videon är regisserad av Magnus Rösman.

Håkan Hellström blev känd som basist (1988–1994) och trummis (1997–2003) i bandet Broder Daniel. Ur kultryktet tog hans solokarriär början vid millenniumskiftet. Den ökade populariteten kulminerade i juni 2016, då Hellström slog nordiskt publikrekord med sin Göteborgskonsert. Mer än 140 000 biljetter såldes till hans två stadionspelningar.

Med tanke på att Hellströms föregående album Det kommer aldrig va över för mig (2013) sålde en trippelplatina, kunde Du gamla, du fria vara en folkligare skiva.  Till exempel den överraskande ’Hoppas det ska gå bra för de yngre också’ består av slagkraftig 80-talspop och yttranden av hamnarbetare ur dokumentären Den inre hamnen (1988). Utan att alls sjunga slänger Hellström ut de sedan länge försvunna orden i luften och låter lyssnaren fundera över hur det till slut gick för dessa killar.  

Ett ännu mer förvirrande spår är det två minuter långa ’Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got A Seat Up in The Kingdom), där Hellström harmoniserar en vacker grund under Laura Rivers spiritual från 1963. Om sångens drömmar om himmelriket i Hellströms händer förvandlas till gliringar om kungadömet kan man bara spekulera om. ’Du Gamla (That’s Alright Since My Soul Got A Seat Up in The Kingdom) ’ hörs på teaser-videon för Hellströms nya album:   

I huvudsak är Du gamla, du fria  ändå en popskiva, inte abstrakt ljudkonst eller ställningstaganden. De flesta låtarna är renodlad populärmusik, som inte skyggar för romantik eller sentimentalitet. När man hör låtar som ’Öppen genom hela natten’ och ’Din tid kommer’ känns Hellströms stadionpopularitet inte alls konstig, inte konstigare än Kents popularitet. 

Du gamla, du fria har i Sverige sagts vara Hellströms sorgligaste album. Den svenska melankolin är ändå av en mer trösterik art än den finska. Här i Finland låter Håkan Hellströms åttonde album en aning dystert, men ändå lekfullt och hoppfullt. I Finland hittar man ett liknande romantiskt vemod i Samae Koskinens och Olavi Uusivirtas låtar. 

Hänvisningen till Cohen är långt ifrån den enda hänvisningen i Du gamla, du fria. Hellström ansluter sig till poptraditionen inte bara med sin sångstil utan också med intertextualiteten i sina sånger. På albumet kan man bland annat hitta en del av The ChurchsUnder The Milky Way

Håkan Hellström. ©Photo by Sören Håkanlind / COPYRIGHT
Håkan Hellström. ©Photo by Sören Håkanlind / COPYRIGHT

Du gamla, du fria förstärker den gamla sanningen att det lätta inte nödvändigtvis är enkelt. Musik som till sin struktur är traditionell pop kan vara betydelsefull konst, och en forcerad konstrockmusik är inte ett dugg djupare. Hellström vågar spela med enkla grundelement, för han vet att han kommer att vinna.  

Ari Väntänen | www.arivantanen.com 
Anna-Maria Malm | översättare

Håkan Hellström | webbplats 
Håkan Hellström | Facebook 

Varaa Du gamla du fria kirjastosta.
Reservera Håkan Hellströms Du gamla, du fria från biblioteket.

Förhandsifylld samsökning i regionala bibliotek. Det går också att välja andra bibliotek. 

Fråga bibliotekarien. 

Skivhyllor • Levyhyllyt
Håkan Hellström | Finna.fi

2000–2009 

Känn ingen sorg för mig Göteborg | 2000 
Det är så jag säger det | 2002 
Ett kolikbarns bekännelser | 2005 
Nåt gammalt, nåt nytt, nåt lånat, nåt blått | 2006 
För sent för Edelweiss | 2008 

2010-talet

2 steg från Paradise | 2010 
Det kommer aldrig va över för mig | 2013 
Håkan Boma Ye! • live • 4LP • 3CD | Kamikaze/Woah Dad! 2014 
Du gamla du fria | Woah Dad!/Warner Music Sweden 2016 
Illusioner | Woah Dad!/Warner Music Sweden 2018 

2020-talet

”Rampljus” | Woah Dad!/Warner Music Sweden 2020 
”Rampljus” Vol. 2 | Tro och tvivel/Woah Dad! 2020 

Skivhyllor • Levyhyllyt
Broder Daniel | Finna.fi

Saturday Night Engine | EMI 1995 
Broder Daniel | EMI 1996 
Broder Daniel Forever | Dolores 1998 
Cruel Town | Dolores 2003 

Samlingar • Kokoelmat
Broder Daniel | Finna.fi

Singles | EMI 1999 • EMI/Dolores 2009 
No Time For Us 1989–2004 | Dolores 2005 
The Demos 1989–1997 | Dolores 2005 
Original Album Serien • 5CD | EMI 2011 

bob hund: Dödliga klassiker – klassens clown och primus [översättning på svenska]
bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus [på finska]
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana [på finska]
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia [på finska]
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen [på finska]
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska] 
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan [på finska]
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy [på finska]
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa 
Veronica Maggio: Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 – kyynelkaasua ja glitteriä [på finska]
Veronica MaggioOch som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 – tårgas och glitter [översättning på svenska]

Läs mera om Håkan Hellström • Lue lisää Håkan Hellströmistä | Finna.fi 

Klas Ekman intervjuar Håkan Hellström – samlade intervjuer 2000–2013  Klas Ekman, 97 sidor | Telegram 2014 
Håkan Hellström – texter om ett popfenomen  Håkan Steen, 364 sidor | Reverb/Sonic 2008 

Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).
Håkan Hellström: Du gamla du fria (2016).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Olavi Uusivirta – nuoruutta, romantiikkaa, intertekstejä

Olavi Uusivirta • 2003–2020
Musiikkia esille kirjastossa

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä.

Uusivirran julkinen ura alkoi jo parikymppisenä ja vuoden 2003 esikoisalbumin nimeksi päätyikin Nuoruustango. Levyn moderni suomirock on kappalemateriaaliltaan vielä hieman haparoivaa, mutta artistin keskeisiä tyylipiirteitä se jo esittelee. Musiikki on monessa mielessä klassista suomirockia, mutta 2000-luvun alun modernein tuotantokeinoin viritettyä. Tekstit käsittelevät usein nuoruutta ja ihmissuhteita romanttiseen sävyyn, kuitenkin itsetietoisesta nuoren urbaanin ihmisen näkökulmasta käsin. Intertekstejä, viitteitä aiemmin tehtyyn kulttuuriin, on tarkoituksellisen paljon.

Nuoruustango ei ollut mainittava kaupallinen tai arvostelumenestys, vaikka ’Raivo härkä’ -single soikin jonkin verran radiossa.

Uusivirran läpimurto muusikkona tapahtui ensimmäisten isojen elokuvatöiden jälkimainingeissa vuoden 2005 albumilla Me ei kuolla koskaan. Häntä pidettiin kaiketi edelleen eräänlaisena teinisuosikkina, ja levy soikin edelleen aikakauden ”kovalevyrockin” sävyissä, mutta melodinen kappalemateriaali on aivan eri tasolla kuin debyytillä ja monessa biisissä kuuluu varsin tarkka suomirockin perinteen tuntemus. Uusivirta alkoi hahmottua kaupunkilaiseksi, jopa stadilaiseksi rock-suosikiksi, jonka ilmaisulla oli esteettisiä yhteyksiä esimerkiksi Dave Lindholmin tuotantoon. ”Isokynän” satiirisista ja surrealisista havainnoista Uusivirran erottaa kuitenkin edelleen järkähtämättömän romanttinen nuoruuteen kuuluvien tunteiden kuvaus.

Me ei kuolla koskaan ylsi maltillisesti albumilistan sijalle 18, mutta on edelleen Uusivirran ainoa kultalevy ja Spotify-aikakaudellakin melkoinen kuunteluklassikko. Paljon radiosoittoa saivat ’On niin helppoo olla onnellinen’ ja oheinen nimikappale:

Varsin luontevasti Uusivirta suunnisti Minä olen hullu -albumilla (2008) hieman tummasävyisempiin ja musiikillisestikin vähemmän hittihakuisiin maisemiin. Oleellista muutosta perustyyliin levy ei merkitse, mutta sillä kuuluu esimerkiksi post punkin vaikutus – ja keskeisempää lienee yleismelankolinen ja ahdistunutkin pohjavire, joka resonoi levyn nimeenkin. Uusivirran levyistä tätä voinee kutsua synkimmäksi. Kyse on silti edelleen romantisoivasta synkkyydestä.

Kappalemateriaali on jälleen vahvaa, kuten kolmen vuoden julkaisutauon perusteella voi olettaakin. Kyseessä lienee yksi Uusivirran kahdesta, kolmesta tasalaatuisimmasta biisivalikoimasta. Radiohittejä tai muunkaanlaisia hittejä levyltä ei oikein irronnut, mutta monet kappaleet tuntuisivat olevan faneille klassikoita. Esimerkistä käy haikeankaunis ja nostalgiantäyteinen ’Sunnuntailapsi’:

Minä olen hullun jälkeen Uusivirta julkaisi pitkään albumin joka toinen vuosi ja kartutti pääomaa suosittuna festariesiintyjänä ja yhtenä ainoista uudemmista nimistä, jotka pystyivät saavuttamaan suomirock-tyyppisellä musiikilla suurta menestystä striimausaikoina. Kaupallisessa mielessä hänen ilmeinen vahvuutensa on ollut kyky laatia jokaiselle levylle vähintään muutama yhteislaulukelpoinen moderni klassikko. Uusivirta on kyennyt varioimaan yleislinjaansa ja pitämään sen silti täysin tunnistettavana.

Suuri rooli suosiossa on toki ollut hänen julkisella persoonallaankin. Lähestyttävyys ja energisyys yhdistyvät siinä älylliseen reflektioon, mikä takaa mahdollisuuden vedota monenlaisiin yleisöihin festariteineistä vanhempiin musiikinkuluttajiin. Uusivirta kasvoi 2000-luvun suomirock-ikoniksi, jonka habitus ja sanomiset eivät muistuta paljoakaan edeltävien vuosikymmenten kollegoita, vaikka musiikillisia alaviitteitä aina löytyykin. Niitä hän bändeineen on toki kaivanut kansainvälisenkin popmusiikin historiasta.

Niinpä Preeria (2010) viittailee jopa psykedelian ja saksalaisperäisen krautrockin suuntaan, mutta kuitenkin levyn suosittu singlebiisi ’Nukketalo’ palaa on ikään kuin 2000-luvun helsinkiläisten abiturienttien maailmaan siirrettyä Born To Run -aikaista Springsteeniä. Voittava yhdistelmä.

Kolmekymppisiään lähestynyt Uusivirta tuntuu Elvis istuu oikealla -albumillaan (2012) katsovan vielä kerran nuoruuteensa ja laulavan kesäilloista puistoista ja rannoilla, orastavista ihmissuhdehaaveista – kuten ’Nuoruus’-singlebiisillä glamrockin säestyksellä todetaan:

– Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen / ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus.

Musiikillisestikin valoisa ja aiempaa akustisvoittoisampi levy nousee kirjoissani Uusivirran parhaaksi. Siinä on kesäistä tunnemaailmaa ja lähes iskelmällisen kauneuden hetkiä. Nimikappale on jokseenkin täydellinen kuva laiskasta ja silti kaikki mahdolliset merkitykset sisältävästä hetkestä Helsingin Kalliossa.

Epätasaisempi on Ikuiset lapset (2014), joka palaa taas tuotannollisesti prosessoidumpaan rock-ilmaisuun eikä tunnu omaavan sen enempää musiikillisesti kuin lyyrisesti selvää johtotähteä. Huono levy ei ole, mutta lukeutunee kuitenkin Uusivirran vähemmän merkittäviin. Tosin vuosien pohjatyö alkoi tässä vaiheessa näkyä kaupallisessa suosiossa niin, että albumin listasijoitus kolmosena oli artistin paras siihen mennessä. Hieman yhdentekevästi rokkaava ’Kauneus sekoittaa mun pään’ soi myös radiossa.

Albumin kiinnostavampaa laitaa edustaa pikkukaupunkinuoruutta kitkerästi kuvaava ’Mannerlaatat’. Nyt nuoruus ei enää ole euforista nykyisyyttä tai lähimenneisyyttä, vaan jotain, mistä haluaa eroon mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.

Vuonna 2016 ilmestynyt Olavi riskeeraa definitiivisellä otsikollaan, mutta merkitsee selvää askelnostoa edeltäjästään. Tyyliltään levy liikkuu jossain kahden aiemman välimaastossa, mutta nyt biisikynä on taas ollut luontevassa terässä. Kysymykset siihen suuntaan, onko kyse nyt Uusivirran nuoruus- vai aikuistumis- vai aikuisuuslevystä alkoivat menettää merkitystään, sillä yli kolmekymppisenäkin artisti on johdonmukaisesti liikkunut nostalgian ja reaaliaikaisen tunnereflektion välimaastossa niin, että havainnoitsija voi vain todeta tämän olevan hänen ominta maastoaan.

Olavi soi monenlaisten vaikutteiden lopputuotteena nykydiskoa myöten, mutta liki iskemällisestä ’Kultaa hiuksissa’ -helmestä on tullut Spotifyssa Uusivirran koko uran kuunnelluin kappale, vaikkei se varsinainen hitti aikanaan ollutkaan. Albumista tuli joka tapauksessa Uusivirran toistaiseksi ainoa listaykkönen.

Uusivirran viimeisin studioalbumi Skorpioni (2019) on jälleen epätasaisempi kokoelma lauluja. Sitä pohjustettiin vuoden mittaan kolmella erinomaisella ja melankolisella diskorock-singlellä, joista varsinkin oheinen ’Kesäyön uni’ on millä tahansa mittapuulla täysosuma: monenlaisia tuttuja impulsseja suvereeniksi kokonaisuudeksi yhdistävä leka, joka olisi ansainnut olla paljon isompikin jättihitti.

Sen sijaan levyn kokeellisemmat linjanvedot ja yritykset rikkoa vetovoimaista peruskaavaa toimivat huonommin.

Varsinaisten studioalbumeiden lisäksi Uusivirralta on julkaistu pätevänä johdantona toimiva, joskin nyt jo vähän vanhentunut kokoelma 27 suosikkia. Livelevy Olavi elää! (2017) on aivan hyvä, mutta ei tietenkään korvaa keikkakokemusta. Ylen televisio-ohjelmaa varten tehty koronaesiintymisestä levyksi muokattu covervalikoima Lauantain toivotut käy nimensä mukaisesti hyvästä viikonloppuviihteestä, kun Uusivirran pätevä bändi ja tähti itse puhaltavat uutta henkeä kuluneisiinkin suomirock-klassikoihin.

Levyhyllyt
Olavi Uusivirta | Finna.fi

2000–2009

Nuoruustango • CD | New Spirit 2003
Me ei kuolla koskaan • CD | Mercury/Universal Music 2005
Minä olen hullu • CD | Mercury/Universal Music 2008 • 2LP 10-vuotisjuhlapainos Johanna Kustannus 2018

2010-luku

Preeria • CD | Mercury/Universal Music 2010 • LP Mustat Levyt 2011
Elvis istuu oikealla • LP • CD | Johanna Kustannus 2012
27 suosikkia • 2CD | Johanna Kustannus 2013
Ikuiset lapset • LP • CD | Johanna Kustannus 2014
Olavi • LP • CD | Johanna Kustannus 2016
Olavi elää! • live • 2LP • CD | Johanna Kustannus 2017
Skorpioni • LP • CD | Johanna Kustannus 2019 • Kasetti Lipposen levy ja kasetti 2019

2020-luku

Lauantain toivotut – Special Live! • LP • CD | Universal Music Group 2020

Olavi Uusivirta elokuvissa
DVD • Blu-ray | Finna.fi

2000–2009

Keisarikunta Ohjaaja Pekka Mandart, 1h 34 min. • DVD | FS Film 2004/2005
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Ralliraita 1 Ohjaaja Markku Pölönen, 86 min. • DVD | Walt Disney Studios Home Entertainment 2009

2010-luku

Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • DVD | Finnkino 2012
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • Blu-ray | Finnkino 2012
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Kalevala – Uusi aika Ohjaaja Jari Halonen, 102 min. | VL Media 2013
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • DVD | Nordisk film 2016
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • Blu-ray | Nordisk film 2016
Syysprinssi Ohjaaja Alli Haapasalo, 90 min. • DVD | Future Film 2017

Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi

[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]

Ganes – Soundtrack | Sony BMG Music Entertainment Finland 2007

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Knipi ja menetysten kauneus
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Olavi Uusivirrasta | Finna.fi

Miten lauluni syntyvät?  Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut (2020).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut – Special Live! (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.