Deep Purple: Whoosh! – loppu ei tullutkaan

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020


Deep Purple: Whoosh! (2020).Deep Purple pohdiskeli Infinite-levynsä (2017) aikaan uransa lopettamista ja ilmoitti lähtevänsä viimeiselle pitkälle maailmankiertueelleen, The Long Goodbye -rundille. Albumi oli noiden ajatusten mukaisesti kuorrutettu lopun symboliikalla. Kannen ilmakuvassa jäänmurtaja on piirtänyt jäätikköön valtavan DP-kuvion, merkittävän jäljen, jonka kohtalona on tietysti ennen pitkää kadota jäljettömiin niin kuin kaikki ajan mittaan tekee. Sekin, että nimi ”Infinite” merkitsee äärettömyyttä, tuntuu viittaavan ajasta ikuisuuteen siirtymiseen, kaukaisuuteen katoamiseen.

Siihen oli hyvä lopett… WHOOSH!

Deep Purplen 21. studioalbumi Whoosh! huuhtoi lopunajan tunnelmat mennessään ihan niin kuin viimeinen raja ei olisi vielä edes näköpiirissä. Samalla se sai aiemman ”ostakaa ennen kuin loppuvat” -viestinnän vaikuttamaan halpamaiselta. Mutta jotakin Purplen jannujenkin kai on tehtävä, etenkin kun kulkutauti teki viimeisen maailmankiertueen edistämisestä mahdotonta. Näistä lähtökohdista Whoosh!:in on oltava hyvä levy, joka perustelee käänteen.

Whoosh! on Infiniten tavoin Bob Ezrinin tuottama albumi ja hengeltäänkin edeltäjänsä kaltainen. Tässä historian vaiheessa osapuolet tuntuvat sopivan yhteen saumattomasti. Legendaaristen harmaahapsien sessioissa syntyy lämpöistä, paineetonta ja yllättävän virkeää jytää, joka ei haasta eikä riivaa eikä myöskään flirttaile minkään vuoden 1975 jälkeen keksityn kanssa. Kun suutari pysyy lestissään, vaivaannuttavat hetket pysyvät minimissä. Helposti tästä nappaa tuleville keikoille lakisääteisen uuden biisin muinaisten klassikkojen sekaan. Muodon vuoksi.

Whoosh! ei tietenkään voi olla merkittävä levy yhtyeeltä, joka teki uraauurtavat teoksensa puoli vuosisataa sitten. Purplen albumidiskografiassa se tulee olemaan niin kutsuttua ”deep cut”-osastoa eli levy, jonka hyvillä puolilla vain tosifanit osaavat knoppailla. Kitara-kosketinvuoropuhelu ’Nothing At All’ ja muutamat muut kohdat huomauttavat Purplen roolista neoklassisen rockin ja powermetallin kummisetänä. Kokonaisuutena Whoosh! muistuttaa enemmän siitä, että hevikin (jos tämä sitä edes on) voi olla ilmavaa ja svengaavaa musiikkia. Ian Gillanin vahva ääni soi pakottomasti. Hän on Robert Plantin ohella veteraanisarjan rocklaulajien suuria selviytyjiä.

Whoosh! on tasokas albumi, ei missään tapauksessa mikään rimanalitus. Se sisältää elävää ja hengittävää rockia, mutta sen kohdalla on silti vaikeaa olla alentumatta ”Voi, kun Te olette vielä niin virkeä” -vanhuspuheeseen. Levyn roolina onkin osoittaa, ettei tämänkään riskiryhmän tarvitse lopettaa ainakaan siksi, etteikö homma yhä taittuisi. Seitsenkymppisten bändi on voimissaan ja vieläpä ilmeisen vapaa kireämpien aikojen paineista. Siinä Purplen uusin tuo mieleen Alice Cooperin nykytuotannon.

Tällä hetkellä Deep Purplen jäsenillä ei kuulemma ole erityisempiä eläköitymissuunnitelmia. Whoosh! panee miettimään ylipäänsä lopettamista ja sen ajoitusta. Rockissa, jossa nelikymppisyys on uusi nuoruus, se ei enää voi olla ikäkysymys. ”I can’t retire until I croak”, totesi The Rolling Stonesin Keith Richards kerran ja tarkoitti, että ideaalikohtalo on kuukahtaa romanttisesti lavalle kitaran kanssa. Hänen ei ole mikään pakko jatkaa soittamista enää päivääkään, eikä ole Deep Purplenkaan.

Siinäpä sen salaisuus ehkä onkin. Heidän ei tarvitse jättää päivätyötään päästäkseen tekemään sitä mitä oikeasti haluavat, ja se kuuluu musiikissa.

Ja ei, sitä ainoaa oikeaa Deep Purple -kitaristia Ritchie Blackmorea ei vieläkään ole ikävä, sillä yli neljännesvuosisadan bändissä soittanut uusi poika Steve Morse osaa kyllä asiansa.

Whoosh!
Ian Gillan – laulu
Roger Glover – bassokitara
Ian Paice – rummut
Steve Morse – kitara
Don Airey – kosketinsoittimet
Tuottaja: Bob Ezrin

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Deep Purple | kotisivu
Deep Purple | Facebook
Deep Purple | Instagram
Deep Purple | Twitter

Levyhyllyt | Finna.fi
Deep Purple

1960-luku

Shades Of Deep Purple | Parlophone/Tetragrammaton Records 1968
The Book Of Taliesyn | Harvest/Tetragrammaton Records 1968
Deep Purple | Harvest/Tetragrammaton Records 1969

1970-luku

Deep Purple In Rock | Harvest 1970
Fireball | Harvest 1971
Machine Head | Purple Records/ Warner Bros. Records 1972
Who Do We Think We Are | Purple Records/ Warner Bros. Records 1973
Burn | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Stormbringer | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Come Taste The Band | Purple Records/ Warner Bros. Records 1975

1980-luku

Perfect Strangers | Polydor/Mercury 1984
The House Of Blue Light | Polydor/Mercury 1987

1990-luku

Slaves And Masters | RCA 1990
The Battle Rages On… | RCA/BMG 1993
Purpendicular | BMG/RCA 1996
Abandon | 1998

2000–2009

Bananas | 2003
Rapture Of The Deep | 2005

2010-luku

Now What?! | 2013
Infinite | 2017

2020-luku

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähänZodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää

Ian Gillan – Omaelämäkerta Ian Gillan & David Cohen & kääntäjä Nelli Iivanainen, 308 sivua | Minerva 2014
Musta ritari – Ritchie Blackmore Jerry Bloom & kääntäjä Yasir Gaily, 462 sivua | Like 2009
Deep Purple – Vuodet 1967–2006 Heikki Heino, 276 sivua | Pop-lehti 2006
Deep Purple – Highway Star – Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993 Mika Järvinen, 400 sivua | Johnny Kniga 2018
Smoke On The Water – Deep Purplen tarina Dave Thompson & kääntäjä Jere Saarainen, 402 sivua | Minerva 2013

Black Knight – Ritchie Blackmore Jerry Bloom, 390 sivua | Omnibus Press 2006
Deep Purple – The Illustrated Biography Chris Charlesworth, 96 sivua | Omnibus Press 1983
Ian Gillan – The Autobiography Of Deep Purple’s Lead Singer Ian Gillan & David Cohen
The Ultimate Music Guide – Deep Purple John Robinson & Nigel Williamson, 122 sivua | TI Media Limited 2018
Smoke On The Water – The Deep Purple Story Dave Thompson, 402 sivua | ECW 2004

Deep Purple: Whoosh! (2020).
Deep Purple: Whoosh! (2020).

Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen

Kaikki on satua | Columbia 2012

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).Pariisin Kevään läpimurrosta tuli tosiasia vuonna 2012, kun sen kolmas studioalbumi Kaikki on satua nousi Suomen virallisen albumilistan toiselle sijalle. Modernille, elektronisesta musiikista vaikutteita ammentavalle indierockille oli tilaus niiden keskuudessa, joille suomirock oli isän ja äidin musiikkia mutta jotka mielellään kuuntelivat suomenkielisiä sanoituksia.

Helsinkiläisyhtyeen musiikin erotti muista viehättävän epätodellinen tunnelma, joka tiivistyy nätisti Kaikki on satua -levyn nimeen. Arto Tuunelan kirjoittamia taianomaisuutta ja arkisuutta yhdisteleviä kappaleita kuvailtiin usein sanaparilla ”maaginen realismi”, jota muuten kuuli käytettävän lähinnä kirjallisuudesta. Yhtye tuntui tulevan jostakin todellisuuden rajamailta. Sen nimikin oli peräisin masteroija Minerva Papin unesta, jossa Pariisin Kevät -niminen yhtye esiintyi täydelle Tavastialle.

Kaikki on satua -albumin ensimmäinen single ’Saari’ oli kompakti yhdistelmä kipakkaa indiepoppia ja iskelmällistä melodisuutta. Sen hienolla videolla liikuttiin todellisuuksien välillä: vakavaan onnettomuuteen joutunut mies seikkaili päänsä sisäisessä autiomaassa samalla, kun hänen kehoaan elvytettiin ambulanssissa. Se, oliko kyseessä houreuni vai keskimääräistä karumpi rajakokemus, jäi tulkinnan varaan.


Tuunelan sooloprojektiksi luotu Pariisin Kevät otti Kaikki on satua -levyllä askeleen kohti bändimäisempää toimintatapaa. Keikkaileva yhtye siitä oli tullut jo aiemmin, ja nyt levyn biisit oli merkitty bändin kollektiivisesti kirjoittamiksi. Toki persoonallisten soittajien panos kuuluikin lopputuloksessa (joka oli kitarapainotteisempi kuin yhtyeen aiemmat albumit), mutta Tuunelan käsialasta ei voinut erehtyä sen enempää kappaleita kuin tuotantoakaan tarkastellessa.

Hänellä on biisintekijänä taito olla sekä vieras että tuttu, yhtäältä kuulijat luokseen kutsuva ja toisaalta omaan maailmaansa sulkeutuva. Kaikki on satua -levyn aikaan hänellä ei selvästikään ollut mitään suosion kasvua vastaan, mutta Pariisin Kevät ei langennut läpimurron kynnykselläkään korneihin ratkaisuihin, joilla tunnetusti saa myytyä täyteen vaikka mäkimontun. Kaikki on satua oli menestykseen tähdätty nuoli, mutta sen kärki oli kastettu taiteeseen.

Singlejulkaisuja ajatellaan yleensä puhtaasti kaupallisina ratkaisuina, mutta Kaikki on satua -levyn kohdalla niistäkin muodostui pieni videotaideteos. Albumin tunnetuimman ja vetoavimman kappaleen ’Kesäyön’ video jatkoi ’Saaressa’ aloitettua tarinaa. Sama ambulanssissa uneksiva mies souti nyt autiomaassa lentävällä kumiveneellä, mikä ei ainakaan himmentänyt musiikin surrealistisia piirteitä.

Tarinan loppuratkaisu jäi auki, kun kolmannen singlen ’Kevään’ videossa mentiin muihin meininkeihin. Siinä kummalliseksi kasvomaalattu karavaani keräsi kannoilleen kaltaistensa elämäntapaintiaanien joukon. Sen voi lukea viittaukseksi bändin kasvavan suosion ja sisäänpäin kääntyneen ilmaisun kontrastiin.

’Saari’, ’Kesäyö’ ja ’Kevät’ soivat Pariisin Kevään keikoilla vielä tämän epäonnisen vuoden alussakin. Myös Kaikki on satua -levyn deep cuts -osastolta löytyy kiinnostavia biisejä. Niistä mainittakoon hillitysti rutiseva ’Sytytä valo’, yllättäen boogiepoljentoinen ’Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen’ ja levyn päättävä onnahteleva kehtolaulu ’Häikäisee’.

Pariisin Kevät sai ensimmäisen listaykkösensä vuoden 2017 Kuume-albumilla. Tätä kirjoitettaessa viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2019 julkaistu Reuna. Covid-19-vitsaus on rajoittanut myös Pariisin Kevään aktiviteetteja, mutta Helsingin juhlaviikonloppuna on nähtävillä elonmerkkejä. Pariisin Kevät soittaa lauantaina 22.8.2020 TV2:n ja Yle Areenan suorassa lähetyksessä kello 20.30. Sen jälkeen keikkatallenne on nähtävillä Areenassa toistaiseksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pariisin Kevät | Facebook
Pariisin Kevät | Instagram

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Kaikki on satua kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pariisin Kevät

Meteoriitti • CD | Columbia/Sony BMG 2008
Astronautti • CD | Columbia/Sony 2010
Kaikki on satua • CD | Columbia/Sony 2012
Jossain on tie ulos • LP • CD | Columbia/Sony 2013
Musta laatikko • LP • CD | Columbia/Sony 2015
Kuume • LP • CD | Columbia/Sony 2017
Reuna • LP • CD | Fullsteam Records/Sony 2019

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Pariisin Kevät

Nuotti | Finna.fi

SuomiLove – laulukirja Ari Leskelä, 125 sivua | F-Kustannus 2015.

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).
Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar | Finna.fi

Matka ajan rannoille | 2010

Mäsä | Finna.fi

Mä&Sä | 2016
Viimesen päälle | 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Klemetti, Sanna: Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa

Have U Seen Her? | PME/Warner 2020

Alma: Have U Seen Her? (2020).Nykyisin, kun artistin ammattiin hakeudutaan televisioitujen pudotuspelien kautta, menestysennusteiden kääntöpuoli tuntuu entistä karkeammalta. Myös Alma-Sofia Miettinen astui alalle Idols-oven kautta. Hän ei pärjännyt kisassa mainittavammin, mutta löysi sieltä kontakteja, joiden kautta avautui mahdollisuuksia ryhtyä ammattilaiseksi. Nuori nainen nousi verrattain nopeasti suuresta tuntemattomuudesta artistiksi ja lauluntekijäksi, joka oman musiikkinsa tekemisen lisäksi on työskennellyt muun muassa Miley Cyrusin kanssa.

Mainittu karkea puoli kääntyi esiin Alman esikoisalbumin hankalan synnytyksen aikaan. Kun kyllästymiseen saakka odotettu levy lopulta ilmestyi parin varaslähdön ja muutaman kiertotien kautta, Alman omat saappaat vaikuttivat suorastaan mahdottomilta täyttää. Suomalaisia kiinnosti tietysti eniten se, millaisesta menestyksestä ja keiden maailmantähtien virtuaaliseurasta Alman kautta päästäisiin osallisiksi. Kun on kerran saanut Suomi-palkinnon ja vienti-Emman ja päässyt Ilta-Sanomiin sekä linnan juhliin, olisi parempi tarjota kansakunnalle vastineeksi jotakin kiiltävää, tai edes mahdollisuus siihen huonosti peiteltyyn vahingoniloon, jota tunnetaan kun pohditaan, että missäs se Voice of Finland 2012 nykyään vaikuttaa ja mikä sen nimi taas olikaan. ”Oletteko nähneet häntä?”

Mutta koska Alma ei osallistu euroviisuihin tai mäkihypyn maailmancupin, hänen sukseensa on lähinnä kiinnostava sivuseikka. Sitä on jossain määrin myös myös Have U Seen Her? – Alma on nykyajan artisti, jota myydään biisi eikä albumi kerrallaan. Toisaalta hän on myös niin tuottelias, ettei laajempien kokonaisuuksien rakentelu liene hänelle ongelma. Tusinan verran singlejä ja useampi ep neljässä vuodessa (Alman ensijulkaisu oli ’Karma’-single vuonna 2016) ovat pitäneet tahdin ripeänä, eikä mukaan ole edes laskettu hänen yhteistöitään muiden artistien kanssa. Tästä päätellen Have U Seen Her? ei ole Almalta itseironinen heitto epäonnistumista odotteleville vaan vilpitön kysymys muusikolta, joka etsii itseään. Tai yrittää saada varjoaan kiinni, miten vain.

Have U Seen Her? ei yllätä sillä, että Alma osaa säveltää melodioita. Se kärki edellä hän alalle syöksyi ja se tulee olemaan hänen valttinsa loppuun saakka. Yllättävämpää on, miten paljon hän on muuttunut sitten vaikkapa menestyksekkään ’Chasing Highs’ -singlen. Aluksi hänet saattoi vaivatta luokitella tavallista lahjakkaammaksi EDM-artistiksi, mutta enää ei. Have U Seen Her? esittelee entistä laajakatseisemman ja monipuolisemman muusikon. Kolme vuotta on pitkä aika nuorelle ihmiselle, mutta Alma pakenee lokerointia suorastaan määrätietoisesti. Sen enempää todisteita ei tarvitakaan sille, että hänen tärkeimmät tavoitteensa ovat musiikissa, eivät sen myymisessä.

Päällimmäiseksi biiseistä jää vaikutelma siitä, että valokeilassa kuluneilla vuosilla on ollut hintansa. Albuminsa avaan huuruisesti räpätty ja kierosti pärähtelevä nimiraita, jonka tehtävänä on mielentilan määrittely – ’Have U Seen Heristä’ voi tulla tehokas tanssiraita keikoilla että tanssilattioilla. Melodinen ja kaunis ’L.A. Money’ nousee aivan erilaisista musiikillisista lähtökohdista, mutta jatkaa nimibiisin tematiikkaa kertomalla menestyksen lieveilmiöistä. Alma avaa lauluissaan myös yksityiselämäänsä (tai ainakin on vaikea kuvitella, ettei hän olisi kirjoittanut näitä biisejä itsestään). Tove Lo’n kanssa esitetty ’Worst Behaviour’ on laulu artistin työstä, ihmissuhteista ja paineista eikä levyn ainoa tuota tematiikkaa sivuava biisi. Sanoitusten sirpaleinen tyyli korostaa vaikutelmaa siitä, että ohjakset eivät aina ole käsissä.

Have U Seen Her? on vilpitön tämän ajan kuuloiseksi tuotettu poplevy, joka ei pyri niinkään innokkaasti myymään itseään kuin käymään läpi kaikkea Almalle muutaman viime vuoden aikana tapahtunutta. Jos kokonaisuutta pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se voisi olla ”tunnustuksellinen”. Albumi on liki päiväkirjamainen kuvaus nuoren artistin uran ja elämän tästä vaiheesta. Voi olla, että vuosikymmenien kuluttua Alma hymähtelee helpottuneena niille muistoille, joista hän tällä levyllä kirjoittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Alma | kotisivu
Alma | Facebook
Alma | Instagram
Alma | Twitter

Varaa Have U Seen Her? kirjastosta.

Varaa Have U Seen Her? kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Alma

Have U Seen Her? | PME/Warner 2020

Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Alma: Have U Seen Her? (2020).

Alma: Have U Seen Her? (2020).

Nikki Sixx: The Dirt, The Heroin Diaries, This Is Gonna Hurt – traagisen tapauksen kasvutarina

Törkytehdas | Heroiinipäiväkirjat | This Is Gonna Hurt

Nikki Sixx & Ian Gittins: Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).Kun on ruumiillistanut kaikki tukkahevigenren kliseet, on hankalaa tulla otetuksi vakavasti Los Angelesin (se on mielentila) ulkopuolella. Se ei ole estänyt Mötley Crüen basistia ja biisintekijää Nikki Sixxiä yrittämästä. Vaikuttaa jopa siltä, että hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään laajemman tunnustuksen etsimisestä. Ihminen näyttää kasvaneen.

Sixx (s. 1958) näyttää yllättävän paljon nuorelta itseltään, mutta muuten miestä ei tahdo tunnistaa, siinä määrin on tulokulma elämään muuttunut sitten rappioromanttisen 1980-luvun. Sixxillä on takanaan vuosikymmeniä raitista elämää ja perheessään useita lapsia, ja sosiaalisen median perusteella hän vaikuttaa olevan kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Eikä siinä kaikki; Sixx on myös halukas nostamaan esille sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, suvaitsemattomuutta ja huumeidenkäyttöä.

Muutos vaikuttaa valtavalta, ja Sixxin kirjat vielä alleviivaavat sitä. Se on rokkitähden kannalta ihanteellista: kertomalla vanhoista pahoista ajoista Sixx voi edelleen napsia uskottavuuspisteitä ja ratsastaa hurjalla maineellaan, mutta samalla hän todistaa olevansa täysijärkinen ja tasapainoinen ihminen, joka hallitsee elämisen taidon.

Kun The Dirt sovitettiin elokuvaksi, soundtrack koostettiin luonnollisestikin Mötley Crüen biiseistä.

Sixxin ensimmäiseksi kirjaksi luettakoon Neil Straussin kirjoittama värikäs bändihistoriikki The Dirt – Törkytehdas, sillä se pelasti Mötley Crüen. Voi hyvin olla, että ilman näitä ”maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustuksia” Sixxin remmi ei olisi popkulttuurin kartalla niin näkyvästi kuin se nyt on. The Dirt myös paljasti sen Nikki Sixx -hahmon, jonka maailma on oppinut tuntemaan; aikapommin, joka turrutti traumojaan kovilla huumeilla ja paukutti tunnelukkoja nyrkein. The Dirt on viihdyttävä teos, jonka surullisimmat kohdat koskettavat, mutta kuitenkin vain fiktion tavalla. Niiden ei osaa ajatella tapahtuneen oikeille, eläville ihmisille.

Brittijournalisti Ian Gittinsin kanssa koostettu Heroin Diaries – Heroiinipäiväkirja on toista maata. Joulusta 1986 jouluun 1987 kulkeva teos kertoo narkomaanin arjesta, joka pyörii ympyrää kuin nälkäinen kala koukun ympärillä. Siinä ei ole mitään romanttista, hauskaa tai edes varsinaisesti kiinnostavaa, mutta Heroiinipäiväkirja kuitenkin viihdyttää. Sen se tekee niin kuin William S. Burroughsin esikoisteos Nisti: se päästää lukijat kurkistamaan maailmaan, jonne muuten ei ole mitään asiaa. Ja millaista siellä onkaan – ankeaa, tylsää ja yksinäistä. Kaikkein häkellyttävintä on, miten vähän asiat olivat sitä miltä näyttivät. Kun Sixxillä näytti menevän huikean hyvin, hänen asiansa eivät olisi voineet olla yhtään kehnommin. Voi olla, että Heroiinipäiväkirja on ollut tärkeä vertaistukiteos samanlaisista ongelmista kärsiville. Sixxin itsensä mukaan näin onkin.

Nikki Sixxin toinen yhtye Sixx:A.M. perustettiin alun perin tekemään musiikkia The Heroin Diariesin oheen:

Kolmas kirja This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx, suomennettuna Nikki Sixxin maailma, on yhtä täynnä toivoa kuin Heroin Diaries on toivottomuutta. Aivan kuten Heroin Diariesillakin, myös This Is Gonna Hurtilla on yhteys Sixx:A.M:iin: se on yhtyeen toisen albumin nimikaima. This Is Gonna Hurtin erityispiirre on se, että siinä Sixx esittäytyy valokuvaajana. Kuvaamisesta on tullut hänelle henkilökohtaisesti tärkeä itseilmaisun ja dokumentoinnin tapa. Hän kuvaa mielellään ihmisiä, joille elämän nurja puoli on tullut tutuksi.

Tavallaan kaikki Sixxin kirjat kertovat saman tarinan hyljeksitystä pojasta, jonka sisäiset demonit olivat niin vahvoja, että veivät häneltä hengen (hän kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta hänet saatiin elvytettyä). Sixx kirjoittaa elämästään yhä uudelleen kuin pakottaakseen sen kohtalotoveriensa kuuluville tai kuin yrittääkseen itse ymmärtää, miksi niin tapahtui, kuinka kaikki saattoi kuitenkin lopulta muuttua hyväksi, ja kuinka tämä kaikki saattoi sattua kaikista maailman traagisista tapauksista juuri hänelle. Hän tuntee suurta empatiaa elämän kovaonnisia kohtaa ja tuntuu ymmärtävän, että huonolla tuurilla kaikki se olisi voinut koitua hänen omaksi kohtalokseen.

Loppu hyvin, elämä hyvin: nuoren Nikkin kaltaisissa hahmoissa on oma epärealistinen viehätyksensä, mutta jos kliseekimpun henkinen kehitys pysähtyy, jälki on pelkästään surullista. Kuusikymppisen selviytyjä-Sixxin onnellisuudessa on iloitsemisen aihetta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nikki Sixx | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Nikki Sixxin diskografia

Mötley Crüen studioalbumit

Too Fast For Love | Leathür Records 1981 | Elektra 1982
Shout At The Devil | Elektra 1983
Theatre Of Pain | Elektra 1985
Girls, Girls, Girls | Elektra 1987
Dr. Feelgood | Elektra 1989
Mötley Crüe | Elektra/Mötley Records 1994
Generation Swine | Elektra/Mötley Records 1997)
New Tattoo | Mötley Records 2000
Saints Of Los Angeles | Mötley Records 2008

58

Diet For A New America | 2000

Brides Of Destruction | Finna.fi

Here Comes The Brides | 2002

Sixx:A.M.

The Heroin Diaries Soundtrack | 2007
This Is Gonna Hurt | 2011
Modern Vintage | 2014
Prayers For The Damned • vol. 1 | 2016
Prayers For The Blessed • vol. 2 | 2016

Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä

Lue lisää | Finna.fi

Lee, Tommy & Mars, Mick & Neil, Vince & Sixx, Nikki & Strauss, Neil: Mötley Crüe – The Dirt, 431 sivua | Harper Collins 2001
Lee, Tommy & Mars, Mick & Neil, Vince & Sixx, Nikki & Strauss, Neil & Sami Kärkkäinen, kääntäjä: Mötley Crüe – Törkytehdas, 480 sivua | Like 2007
Sixx, Nikki & Gittins, Ian: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star, 413 sivua | Simon & Schuster 2007
Sixx, Nikki & Gittins, Ian & Yasir Gaily, kääntäjä: Heroiinipäiväkirja, 431 sivua | Like 2008 • Like 2011
Sixx, Nikki & Gittins, Ian & Yasir Gaily, Ari Väntänen, kääntäjät: Heroiinipäiväkirja – kymmenvuotisjuhlapainos, 439 sivua | Like 2018
Sixx, Nikki: This Is Gonna Hurt – Music, Photography, And Life Through the Distorted Lens Of Nikki Sixx, 209 sivua | William Morrow 2011
Sixx, Nikki & Miki Peltola, kääntäjä: Nikki Sixxin maailma, 213 sivua | Like 2012

Mötley Crew: The Dirt – Soundtrack (2019).

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007). Kansi.

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).