Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).Vuonna 1989 perustettu ja aivan aluksi nimellä George Nirvana Klubi esiintynyt Don Huonot oli aikansa helsinkiläinen rock-komeetta, jonka varhaisvuodet kytkeytyvät oleellisesti niin pääkaupungin taidelukioskeneen kuin rockpyhättö Lepakkoonkin. Laulaja Kalle Aholan ja rumpali Jussi Chydeniuksen perustamalla bändillä olivat kontaktit kunnossa ja pääkaupunkiseudulla se alkoi nopeasti saada keikkaa ja mediahuomiota. Ristiriitaisiakin tunteita Don Huonojen näppärä teiniälykköilmaisu herätti ja maakunnissa oli vuosien ajan vaikeampaa, kunnes yhtye lopulta breikkasi yhdeksi vuosituhannen vaihteen isoimmista suomalaisista rocknimistä.

”Donkkareiden”, joksi bändin kielipelihenkinen nimi ajan saatossa vakiintui, vaikutteet tulivat selvästi niin kotimaisesta taiderockista kuin jäsenten monitaiteisesta taustasta. Kuorolauluharrastus vakiinnutti runsaasti ja raskaskätisesti käytetyt taustalaulut osaksi ilmaisua. Yhteydet näyttämötaiteeseen kuuluvat niin musiikin teatraalisuudessa kuin Aholan tavassa yhdistää teksteissään sanaleikkejä ja nokkeluuksia patetiaan ja melodraamaan.

Don Huonot -albumituotantoa 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari
Albumit 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari

Isoimman varhaisen breikkinsä Don Huonot sai päästessään esiintymään vuoden 1991 alussa aikakauden hittiperhesarjaan Ruusun aika. Kuultu kappale oli ’Pieniä sieviä sieniä’, joka myöhemmin samana vuonna päätyi ’Aavaa preeriaa’ -pienkustanteen seuraajaksi bändin ensimmäiseksi julkaisuksi Atte Blomin Pyramid-yhtiölle. Levyraadinkin tämä psykedeliakuvastolla leikittelevä korvamato voitti ja vauhditti vielä vuonna 1991 ilmestyneen Silmänkääntötemppu-esikoisen albumilistan alemmille sijoille.

Mikko Karmilan tuottaman albumin vahvuuksia ovat kaikuisan selkeä iso soundi, vahva melodiantaju ja omaperäisenä tyylipiirteenä jo pitkälle kehittyneet taustalaulut. Kappalemateriaali on toki epätasaista ja näsäviiisasta lukionokkeluutta esiintyy siinä missä vähän huvittavan kirkasotsaista hippisyvällisyyttäkin. Jotain yhtyeen mentaliteetista kertoo kansikuva, jossa ollaan kirjaimellisesti kääntämässä silmää eli raahaamassa valtavaa silmää hankalan näköisesti naruista teatterilavasteiden poikki. Kuitenkin esimerkiksi ’Aika’ ja ’Absurdit sävelkorvat’ ovat kelpo teoksia ja ’Pieniä sieviä sieniä’ puolustaa paikkaansa suomalaisen taiderockin ilahduttavan sekopäisenä klassikkona.

Debyytin jälkeen vasta parikymppiset muusikot ajautuivat tyypilliseen tilanteeseen, jossa musiikin suunnassa oli etsimistä ja jäsenten elämäntilanteet murroksessa. Jälkimmäisestä seurasi kitaristi Joonas Pirttilän vaihtuminen Kie von Hertzeniin ja näin vakiintui Donkkareiden klassinen kokoonpano.

Ennen miehistönvaihdosta yhtye ehti kuitenkin julkaista syksyllä 1992 tarttuvan singlen ’Hyrrä’. Teksti oli ehkä edelleen ”täyttä dadaa”, mutta musiikillinen ilmiasu suoraviivaisen poprock-kappaleen, jossa on kenties vähän normaalia suomirockia enemmän kepeää rullaavuutta. Radiomafian ahkerasti soittama kappale jäi monen aikalaisen mieleen, mutta jälkikäteen ajatellen sen voi nähdä ensimmäisenä sarjassa singlejä, joilla Don Huonojen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ponnistaa paljon ”yliopistokaupunkeja” laajempaankin suosioon. Kuulostaahan biisi sitä paitsi melko paljon oman ison läpimurtonsa samana vuonna tehneiltä Neljältä Ruusulta.

Mutta keväällä 1993 ilmestyneen, Mats Huldénin tuottaman Kameleontti-kakkoslevyn myötä Donkkarit tuntui asettuneen luuppiin, jossa sen albumit ylsivät top 40 -listan alemmalle puoliskolle, singlet soivat Mafiassa mutteivät muualla ja keikkapaikoilla riitti väkeä nimenomaan niissä yliopistokaupungeissa. Tämä oli samoihin aikoihin monen muunkin suomenkielisen rockbändin perusongelma. Ajan trendit viittasivat tanssimusiikin ja popiskelmän suuntaan. Suhteellisen helpostikin lähestyttävästä suomirockista oli tullut älykkötyyppien musaa. Donkkareiden asiaa ei ehkä auttanut, että helsinkiläiset nuorisomuusikot kärsivät varsinkin maakunnissa jonkinlaisesta kroonisesta uskottavuuden puutteesta. Ei ollut yhtä vakuuttavaa tykätä Don Huonoista kuin CMX:stä tai Ismo Alangosta.

Kameleontti on hieman hapuileva kakkoslevy, joka ei oikein linjaansa löydä. ’Hyrrä’ ja toinen Mafialla soinut biisi, romanttinen ja melodinen ’Kaunis painajainen’, ovat kyllä muotovalioita. Balladi ’Kuujärven jää’ ei ehkä ole muuten mainitsemisen arvoinen, mutta alleviivaa Aholan kirjoittamisessa vahvistuvaa jopa ylettömän romanttista juonnetta historiallis-myyttisellä tarinallaan.

Sitten taas on ’Ruma rämä romu römö-römö’ oikein tyyppiesimerkki Donkkareiden muusikkohuumorisekoilusta ja omiaan saamaan kuulijan siirtymään seuraavaan levyyn.

Nyt vakiintuneen kokoonpanon tekemällä ja jälleen Mats Huldénin tuottamalla Verta, pornoa ja propagandaa -levyllä (1994) esiintyykin aiempaa määrätietoisempi yhtye, joka varmasti tavoitteli merkittävintä teostaan siihen asti. Sitä kolmoslevy onkin, ja ottaen huomion nopean levytystahdin ja singleille sirotellut ylimääräiset aivan kelpoisat biisit on merkillepantavaa, ettei albumi tasan tunnin mittaisenakaan tunnu ihan hirveän ylipitkältä. Kokonaisuus on ehkä vähän raskas, mutta ei siksi, että mukaan olisi jouduttu änkeämään varsinaista täytemateriaalia.

Sen sijaan levyä kankeuttaa Aholan sanomisen paljous ja yhtyeen siirtyminen hieman tummempiin ja ajoittain jopa metallisiin musiikillisiin maisemiin. Metalli on tässä tapauksessa ennen muuta funk-metallia, ja yhtyeen kielisoittajien voi kuvitella innoittuneen Faith No Moren tapaisista pinnalla olleista bändeistä. Toisaalta Verta sisältää myös runsaasti herkistelykappaleita, mutta kevyttä kuunneltavaa nekään eivät ole.

Ahola pyrkii ottamaan haltuun koko sen aihepaletin, josta 90-luvun puolivälin tiedostava nuori oli huolestunut: luonnon tuhoamisen ja suvaitsevaisuuden puutteen kärkiteemoina. Albumia leimaa selvästi samanlainen tuntevan nuorison ja viileän kyynisen aikuiston vastakkainasettelu kuin vaikka toista saman kesän tyystin erilaista merkkiteosta, The Prodigyn Music For The Jilted Generationia.

Hittiä Don Huonot tavoitteli tällä kertaa muusta levystä popmaisella tuotannollaan ja yhteislaulukertosäkeellään eroavalla biisillä ’Kissaihmiset’, jossa Ahola duetoi nosteessa olleen laulaja Costin kanssa. Kun kappale vielä kuultiin Kissan kuolema -nuorisoelokuvassa, jossa Ahola itse näytteli toista pääosaa, on jo suoranainen ihme, etteivät varsinaiset hittimarkkinat vieläkään avautuneet Donkkareille. Se oli edelleen nuorisoälykköjen bändi.

Sellaisena se kuitenkin onnistui kolmoslevyllään nostattamaan kierroksia. Ahola teki onnistuneen heittäytymisen oikeutetulta raivolta tuntuneisiin fantasioihin, joista kunnianhimoisimpana esimerkkinä tässä ekologisen suomirockin vihainen avainteos, lähes seitsenminuuttinen eepos ’Metsänelävien puolustusliitto’.

Samoilla perusasetuksilla muusikoiden, levy-yhtiön ja tuottajan osalta tehtiin jälleen nopeaan tahtiin jo neljäs melko lailla edeltäjistään poikkeava albumi, syksyllä 1995 ilmestynyt Kaksoisolento. Monelle rakkain Donkkari-levy käyttää edeltäjiään enemmän akustisia sävyjä, jos kohta myös yhä ysärimäisemmin puleerattuja rock-ratkaisuja. Aholan katse kääntyy sisäänpäin, julistusta aatteellisista teemoista on vähemmän tai se on naamioitu metaforatarinoiden tai lievän nihilismin taakse.

Kappalemateriaali on vahvaa ja kaikesta kuulee, että tässä yhtye yrittää vaikka väkisin pusertaa itsensä uudelle tasolle, ehkä kaupallisestikin, mutta kuitenkin tinkimättä laadusta. Ei se onnistunut aiempaa kummemmin, vaikka nyt avuksi otettiin visuaalisetkin keinot ja bändi lanseerasi mustavalkoruudullisen kuvaston, josta sittemmin festarihatuiksi väännettynä tuli monien verenpainetta nostattanut meemi.

Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari
Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari

Kaksoisolennon hittilekaksi oli tarkoitettu hysteerisen nopeasti sätkivä ’Seireeni’, jonka sanatulitus haastaa laulamaan mukana. Yksi koko vuosikymmenen mieleenpainuvimmista suomirock-vedoista tämäkin, mutta ei ehkä omiaan valtaamaan samoihin aikoihin aloittaneen Kiss FM:n taajuuksia.

Toisenlaiseen yleisöön olisi ainakin periaatteessa voinut vedota Aholan teatteriharrastuksen innoittamana syntynyt ’Sininen yö’, Mika Waltarin nuoruuden poltetta uhkuvaan varhaiseen runoon taitavasti sävelletty akustinen laulelma, hyvinkin kenties se yksittäinen Don Huonot -esitys, jossa on kirkkaimmat klassikon ainekset. Ja kyllähän se elämään on jäänytkin, vaikkakaan ei mainstream-radioklassikkona.

Kaksoisolennon ilmestyessä Don Huonojen jäsenet olivat korkeintaan kaksivitosia, mutta pienen Suomen musiikkikentän jauhaminen suunnilleen samalla suosiotasolla vuosien ajan lienee mietityttänyt ilmeisen kunnianhimoista bändiä koko ajan enemmän. Levyn jälkeen tehdyt ratkaisut olivat varsin isoja: Pyramid-sopimus pistettiin nippuun vuoden 1996 Nämä päivät, nämä yöt -kokoelmalla ja siirryttiin monikansallisen BMG:n uudelle Terrier-alamerkille, jonka ensimmäisiä isoja lanseerauksia Don Huonot kesällä ja syksyllä 1997 oli.

Aikalainen muistaa hyvin sen ratkaisevan ilmastonvaihdoksen, joka yhtyeen ympärillä tuntui lopulta tapahtuneen. 90-luvun lopun visuaalista tyyliä edustaneet hillityn tuunatut promokuvat olivat äkkiä kaikkialla ja musiikki muuttui sulavasti vastaamaan sitä, mitä nyt haluttiin. Sitä paitsi aika oli myös muuttunut suomirockille otolliseksi, jos suomirock vain suostui luopumaan ylettömästä venkoilusta ja puhumaan kieltä, jota isommat ihmisjoukot ymmärsivät. Don Huonoille se ei tunnu olleen ongelma.

Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari
Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari

Hyvää yötä ja huomenta -albumin tuotti sinänsä luontevasti Jussin veli Kalle Chydenius, jonka tausta oli 90-luvun suomisoulin ja muun hittipopin parissa. Mutta Don Huonojen tapauksessa pyrittiin virittämään tappiin kaikki ne asetukset, jotka Kaksoisolennolla olivat jo vihjanneet ison, modernin rockin suuntaan. Rockin ei enää tarvinnut kuulostaa kellarikämpässä soitetulta ja näihin aikoihin alettiinkin puhua ”kovalevyrockista”. Lisäksi muodissa olivat isot kertosäkeet, ja niitä Donkkareilla oli tarjota biisiin kuin biisiin.

Perspektiivistä katsoen voi todeta läpimurtolevyn olleen eräänlainen valheellinen nautinto. Minustakin se kuulosti ensin todella hyvältä. Ajanhenkeen tuntui kuuluvan, että hommien piti muuttua isommiksi ja päheämmiksi.

Eikä Hyvää yötä huono levy olekaan, mutta sitä leimaa yliyrittäminen ja hieman liian vähäisen substanssin kasvattaminen kikkakolmosilla merkittävämmäksi. Nykyään olisi hankala puolustella tekorankan ’Vedä käteen’ -biisin tyyppistä ratkaisua.

Toisaalta bändi oli kiistatta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Anthem-mainen nimikappale iski sellaisen rockin kultasuoneen, jota tahollaan paisuva Oasis jäljittelijöineen propagoi ja valloitti Donkkareille lopulta kaupallisetkin radiot. Albumi oli seitsemän viikkoa listaykkösenä ja myi yli 70 000. Don Huonojen päivät taiteellisten lukiolaisten omana bändinä olivat lopullisesti ohi.

Ärhäkkä avausraita ’Ruoski minua!’ kuvastanee hyvin sitä puristusta ja draivia, joka läpimurtoaan tavoitelleen yhtyeen tekemisiä leimaa.

Liekö ylidramaattista väittää, että saatuaan viimein haluamansa menetti Don Huonot itse asiassa suunnilleen kaiken sen, mitä oli aikanaan musiikillaan tavoitellut ja parhaimmillaan saavuttanut? Ainakin Hyvää yötä ja huomenta on vedenjakaja, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut.

Sen seuraaja Tähti ilmestyi varsin pikaisesti keväällä 1999, mutta levyllä kuulee yhtyeen, joka on pakottanut itsestään jatkoa menestyslevylle eikä tunne oloaan kovin hyväksi. Tunnelmat ovat synkänpuoleisia ja into poissa. Donkkarit olivat aiemminkin tykänneet musiikillisista ja tekstuaalisista viitteistä ja suorista lainoista, mutta Tähdellä on kaksi kappaletta, jotka on nimetty vanhojen Kauko Röyhkä -biisien mukaan, paljon musiikillisia pikkuviitteitä esim. Kingston Wallin tuotantoon ja yleisemmällä tasolla hirveä määrä geneerisiä ratkaisuja jonkinlaisesta tummasävyisen rockin 101-tiedostosta. Laiskaa laulunkirjoittamista, kaikinpuolista apeutta, jotka ehkä kulminoituivat ensisinglenä kuulijoita kosiskelleeseen ’Tule sellaisena kuin olet’ -rykäisyyn. Sen ilmestyessä tämä kuulija ymmärsi vanhan suosikkiyhtyeensä saapuneen huonoon paikkaan.

Kakkossingle ’Kannibaali’ ei ole ihan niin kiusaannuttava, mutta tarjoaa apaattisessa pulskeudessaan varmasti hyvän näköalan Tähden ilmestymisajan tunnelmiin. Asioita ei auta, että biisi toisintaa Don Huonojen kruunun tavallaan varastaneen Ultra Bran jo puoltatoista vuotta aiemmin ilmestyneen klassikon ”vaihtuu aamiaiseksi yön drinkki viimeinen” -säettä – eikä senkään tietäminen, että kappaleet oli tehty samassa tv-ohjelmassa, jossa ohjeena oli nimenomaan tuon lauseen sisällyttäminen lauluun.

Toki Tähti kävi silti listaykkösenä ja myi kultaa. Ultra Bran samoihin aikoihin ilmestynyt Kalifornia jätti sen kuitenkin täysin varjoonsa.

Tämän jälkeen Don Huonot pelasi aikaa ja vaiheili. Syksyllä 1999 se teki Apulannan kanssa kiertueen ja turhanpäiväisen yhteis-EP:n. Sitten Kalle Ahola julkaisi debyyttisoolonsa ja Kie von Hertzen aloitti tunnustellen ja vielä ilman suurta suosiota Von Hertzen Brothersin veljiensä kanssa.

Vuonna 2002 yhtye kokosi rivinsä (melkein) viimeiseen ponnistukseen ja yritti hämätä kuulijoita uskomaan uuteen alkuun jättämällä seitsemännen albuminsa nimeämättä. Rumpaliksi oli vaihtunut Antti Lehtinen – kuinka ollakaan hajonneesta Ultra Brasta – ja tuottajaksi metallimies Hiili Hiilesmaa.

Don Huonot ei ole toivoton levy. Esimerkiksi alle linkitetyssä ensisinglessä ja avausraidassa ’Sydänpuu’ on mantramaista jylhyyttä ja jonkinlaista resignaatiota sen edessä, ettei enää olla mitään nuoria urhoja kilpailemasta paikassa teinien makuuhuoneiden seinillä. Toisaalta levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi videon siivittämänä noussut ’Pyhimys’ on varsin raivokas ja ehdoton osoitus halusta vielä näyttää.

Paljon on silti löysää, vaikka Tähden asettaman tason ylle päästäänkin.

Näytön paikka oli ja käytettiin. Ilmeisesti homman ei koettu menneen aivan niin kuin piti. Nimikkoalbumin jälkeen Don Huonot hajosi. Ratkaisu ei osoittautunut lopulliseksi, mutta uutta studioalbumia reunionit eivät ole vielä poikineet.

Vuonna 2002 ei ehkä ollut helposti ennustettavissa, että aktiivisen ja aika monipuolisenkin soolouran tehnyt Kalle Ahola jäisi soittelemaan lehdelle siihen verraten, millaista jopa kansainvälistä menestystä bänditoveri saavutti Von Hertzen Brothersin riveissä. Spekuloidahan voi sillä, kenellä asianosaisella on ollut polttavammat motiivit aktivoida Don Huonot 2010-luvulla muutamaankin kertaan uudestaan.

Uutta musiikkia näistä comebackeista on kertynyt kourallisen kappaleita verran. Mitään erityisen huomionarvoista sen sijaan ei. 12-tuumaisena EP:nä vuonna 2019 julkaistu Sopeutumattomat ei hämmentävine Tokyoman-kärkiraitoineen saa varsinaisesti odottamaan uutta Don Huonot -musiikkia.

Kultakaudellaan yhtye loi ja julkaisi musiikkia hektistä tahtia ja albumeiden ulkopuolelta löytyy paljon helmiä. Keskeiset 90-luvun B-puolet on koottu vuonna 1999 julkaistun Kultaiset apinat -kokoelman kakkos-CD:lle. Verta– ja Kaksoisolento-levyjen välissä bändi ehti julkaista kaksi kokonaan albumeille päätymätöntä singleä, joista varsinkin intiaaniromanttinen ’Aurinkotanssi’ on priimaesimerkki Donkkareista parhaimmillaan.

Niko Peltonen

Don Huonot | kotisivu
Don Huonot | Facebook

Levyhyllyt
Don Huonot | Finna.fi

1990-luku
[Kalle Ahola • Joonas Pirttilä • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Silmänkääntötemppu • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1991

[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Kameleontti • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1993
Verta, pornoa ja propagandaa • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1994 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Kaksoisolento • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1995 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Hyvää yötä ja huomenta • CD | BMG Finland/Terrier 1997
Tähti • CD • kasetti | BMG Finland/Terrier 1999
Torremolinos 2000 EP • CD Apulanta & Don Huonot | BMG Finland/Levy-yhtiö/Terrier 1999

2000–2009
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Antti Lehtinen]

Don Huonot • CD | BMG Finland/Terrier 2002
Paha kesä EP • CD | BMG Finland/Terrier 2003

2010-luku
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Sopeutumattomat EP • 12″ | Warner Music Finland Oy 2019

Kokoelmalevyt
Don Huonot | Finna.fi

Nämä päivät, nämä yöt – kokoelma 1991–1996 • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1996
Kultaiset apinat – hittejä ja harvinaisuuksia 1990–2000 • 2CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1999
Olimme kuin veljet [suurimmat hitit 1989–03] • 2CD | BMG Finland 2003
D on Huono T – Don Huonojen parhaat studiossa ja livenä • 2CD | Sony BMG Music Entertainment/Terrier 2008
Luurangot laatikossa • 3CD+3DVD | Sony Music Entertainment 2010

VHSDVD

Kultaiset apinat – videoita ja vetoja 1994–1999 • VHS • 60 min. | Pyramid 1999
Olimme kuin veljet DVD – 15 livebiisiä vuosilta 90–02. 17 videota vuosilta 90–03 • DVD • 240 min. | BMG Finland 2003

Levyhyllyt
Kalle Ahola | Finna.fi

I | BMG Finland 2000
Kadun aurinkoiselle puolelle | Parlophone/EMI Finland 2005
Huonoa seuraa | Parlophone/EMI Finland 2006
Audio Wunderbaum | Parlophone/EMI Finland 2008
Pääkallolipun alla | Parlophone/EMI Finland 2011
1989 | Sony Music Entertainment Finland/Epic 2013
Valo jota hengitän | Kalle Ahola 2018

Levyhyllyt
Von Hertzen Brothers | Finna.fi

[Jonne von Hertzen • Kie von Hertzen • Mikko von Hertzen]

Experience | Zen Garden/BMG Finland 2001
Approach | Dynasty Recordings/Universal 2006
Love Remains The Same | Dynasty Recordings/Universal 2008
Stars Aligned | DoingBeingMusic/Universal 2011
Nine Lives | DoingBeingMusic/Universal 2013
New Day Rising | DoingBeingMusic/Universal 2015
War Is Over | Mascot Music 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Don Huonoista | Finna.fi

Artikkelihaku Don Huonot

Lue lisää Von Hertzen Brothersista | Finna.fi

Von Hertzen Brothers – lähikuvissa Denis Vinokur, 136 sivua | Johnny Kniga 2011
Artikkelihaku Von Hertzen Brothers

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).
Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta | CD 1997 • 2LP 2017
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Metallica: Metallica – kun uusi musta oli uusi musta

Metallica [Black Album] | Vertigo/Elektra 1991

Metallica: Metallica (1991).Kolmekymmentä vuotta sitten albumin julkaisu oli tapaus tavalla, jolla se ei sitä enää ole. YouTubessa on videokuvaa siitä, kuinka laumoittain amerikkalaisia hevinuoria jonottaa levykaupan kassalle tietty uutuuslevy innosta tutisevissa käsissään. Tuossa elokuussa 1991 ilmestyneessä albumissa oli pikimusta kansi, josta juuri ja juuri erottui kerälle kiertyneen käärmeen kuva ja bändin logo. Metallican nimikkolevy, niin kutsuttu Musta Albumi, oli saapunut nostamaan tekijänsä suosion korkeimmalle huipulle.

Enter Sandman.

Los Angelesissa vuonna 1981 perustettu Metallica nousi 80-luvun mittaan ylöspäin askel askeleelta kuin taivaan portailla. Ensialbumi Kill ’Em All (1983) oli esitellyt maailmalle uudenlaisen yhdistelmän brittiläisen hevimetallin uuden aallon, hardcorepunkin ja Motörheadin raskaan bluesrockin parhaita perinteitä. Laajemman speed/thrash metal -vallankumouksen etulinjassa tulitetut Ride The Lightning (1984) ja Master Of Puppets (1986) nauttivat ansaitusta klassikkoasemasta genressään. Neljäs levy …And Justice For All (1988) tuntui potkivan jatkuvaa kasvua vastaan. Tuo kylmä, polveileva, progressiivinen ja bassoton rautaharkko pitkine biiseineen kuulostaa edelleen kompromissittomalta.

Mustasta Albumista tuli Metallican menestyksen zeniitti ja suosituin albumi. Se tapahtui pitkän pohjatyön, rankan kiertämisen ja taitavien taustavoimien ansiosta sekä siksi, että bändi teki kaiken toisin kuin …And Justice For Allilla. Uudet biisit olivat lyhyempiä, kompaktimpia, selkeämpiä, koukuttavampia ja ytimekkäämpiä kuin Justicen järkälemäiset raidat. 

Nothing Else Matters.

Tärkeässä roolissa oli tuottaja Bob Rock – jo pelkästään hänen mukaan kutsumisensa kertoi Metallican halusta saavuttaa uutta yleisöä. The Cultin, Bon Jovin ja Aerosmithin hittilevyjä työstänyt Rock oli hardrocktuottaja, ei mikään metalliseppä. Metallican jäsenet olivat ihastuneet hänen kädenjälkeensä Mötley Crüen komeasti soivalla Dr. Feelgood -levyllä. Mallin ottaminen glam-yhtyeestä ei olisi tullut kuuloonkaan vielä Puppetsin ja Justicen välissä, mutta enää Metallica ei halunnut totella skenensä sääntöjä. Se halusi kasvaa isoksi. 

Metallica pyysi Bob Rockia alun perin levyn miksaajaksi, mutta studiomies puhui tiensä tuottajan pallille. Mustan albumin menestyksessä oli kyse paitsi siitä, millaista musiikkia äänitettiin, myös siitä kuinka se tehtiin. Rock soitatti biiseistä kymmeniä ottoja ja rakensi niistä parhaaksi katsomansa kokonaisuuden. Aiemmilla levyillä James Hetfield oli tuplannut lauluosuutensa, mutta tällä kertaa se jätettiin tekemättä. Ratkaisu vapautti laulaja-kitaristin kokeilemaan ja tulkitsemaan, ja tiukan laulutuottajan valvonnassa syntyi henkilökohtaisempaa ja elävämpää jälkeä kuin koskaan. Näissä sessioissa syntyivät myös Hetfieldin sittemmin ärsyttäviksi käyneet laulumaneerit. 

The Unforgiven.

Uuden yleisön löytämisen kannalta ratkaisevimmat biisit olivat ’Enter Sandman’ ja ’Nothing Else Matters’, jotka ovat edelleen Metallican tunnetuimmat kappaleet. Ensin mainitussa on iso ja terävä koukku sekä pääriffissä että kertosäemelodiassa, ja irrationaalisia pelkoja heijasteleva sanoitus on helposti ymmärrettävissä. Vielä isompia yhteisiä nimittäjiä löytyy ’Nothing Else Mattersista’, tuosta kolmijakoisesta rakkauslaulusta, jonka videota on katsottu YouTubessa yli miljardi kertaa. Se tuntuu Metallican kappaleena sekä kosiskelevalta että uskaliaalta – voi vain kuvitella, millaisia paineita äijämäisellä Hetfieldillä on ollut herkän puolensa paljastamisessa. ’Nothing Else Matters’ karkotti raakaan Metallicaan mieltyneitä faneja, mutta kutsui samalla luokseen monin verroin enemmän uutta yleisöä – nyt Metallica oli tehnyt biisin, jota saattoi hyvin käyttää häävalssina. Hetfieldin kehitys laulajana mahdollisti ’Nothing Else Mattersin’ lisäksi toisen raskaan balladin, elokuvallisen ’The Unforgivenin’ levyttämisen. 

Vaikka Musta Albumi pääsi valtavirtasuosioon, Metallican ei voi väittää keventyneen. Speed/thrash-levy se ei ole, mutta osmiuminraskasta metallia aivan ehdottomasti. Siinä missä Justicella bassoa ei enemmän tai vähemmän vahingossa kuulunut juuri lainkaan, nyt Jason Newstedin nelikielinen pani komppiosaston rullaamaan. Speed/thrashille tyypilliset keskiäänivoittoiset kitarasoundit korvattiin matalammalla möyrinnällä, ja Lars Ulrichin rummut jytisivät melkein kosketusetäisyydellä. ’Sad But True’ on Metallican uran raskain biisi, eikä ’The God That Failed’ juuri jälkeen jää. ’Holier Than Thoulla’ ja ’The Struggle Withinillä’ bändi vihjasi, että myös nopeasti soittaminen onnistui edelleen.

Wherever I May Roam.

Musta Albumi on monessakin mielessä saavutus, jota Metallican on mahdotonta ylittää. Se oli bändin ensimmäinen listaykkönen Yhdysvalloissa ja meni listakärkeen kymmenessä muussakin maassa. Sitä on myyty bändin kotimaassa yli kuusitoista miljoonaa kappaletta ja yhtä paljon Yhdysvaltain ulkopuolella. Seuraavana vuonna Music Television -kanava ei soittanut paljon muuta kuin Nirvanan ’Smells Like Teen Spiritiä’, Metallican ’Enter Sandmania’ ja muutamia Guns N’ Rosesin videoita. Ja vaikka 1990-luvun uuden rockin vaihtoehtoisuus, indiemäisyys ja grungehtavuus tuhosivat lukuisten vanhojen hevibändien uria kuin insektisidit hyönteisiä, Metallicaan kulttuurin muutos ei vaikuttanut. Mustan Albumin kiertueet kannattelivat bändiä aina vuoteen 1994 saakka.  

Julkaisun 30-vuotisjuhlan kunniaksi Black Album on julkaistu uudelleen remasteroituna ja runsaiden oheishärpäkkeiden kera. Levyn soundeja on ylistetty loistaviksi julkaisusta lähtien, ja remasteroiminen tuntuukin lähinnä tarpeettomalta muodollisuudelta. 30-vuotisjuhlajulkaisu kuulostaa kirkkaammalta kuin alkuperäinen, mutta ei pelkästään hyvässä. Soundi vaikuttaa entistä kepeämmältä, mikä tuskin on ollut tavoitteena. Laatikoiden pohjilta on kaavittu lisukkeeksi demoja, raakamiksauksia, ylijäämäottoja, liveversioita ja muuta keräilykamaa.

Onpa kokoon haalittu myös The Metallica Blacklist, millä kymmenittäin muita yhtyeitä ja artisteja versioi Mustan Albumin kappaleita. Odotusten mukaisesti osa tulkinnoista on haukotuttavia, osa oivaltavia, eikä yksikään ole tarpeellinen, mutta projektin pointtina onkin alleviivata albumin ja yhtyeen ikonisuutta.

Sad But True.

Synttäreiden juhliminen on tietysti kivaa, ja Hetfieldin on jo nähty kyynelehtivän Elton Johnin kehujen liikuttamana, mutta historiallisesti ajatellen vain itse albumilla on merkitystä. Musta levy kuulostaa yhä hyvältä, tehokkaalta, raskaalta ja rankalta, mutta ei niin kaupalliselta kuin luulisi. Se oli toki helposti lähestyttävä Metallican levyksi, mutta ei todellakaan mikään popalbumi. Silti sitä myytiin kuin leipää. Mysteeriksi jää, miten ihmeessä Metallican uudesta mustasta oikein tuli uusi musta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Metallica | kotisivu
Metallica | Facebook
Metallica | Instagram
Metallica | Twitter

Varaa Metallican [Black Album] kirjastosta.
Varaa Metallican hittilevy Metallica [Black Album] kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Metallica | Finna.fi

1980-luku
[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Cliff Burton]

Kill ’Em All | Megaforce/Music For Nations 1983
Ride The Lightning | Megaforce/Music For Nations 1984
Master Of Puppets | Roadrunner Records/Music For Nations 1986

[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Jason Newsted]

The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited • 12″ EP | Vertigo 1987
…And Justice For All | Vertigo 1988

1990-luku
[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Jason Newsted]
Finna.fi

Metallica [Black Album] | Vertigo 1991
Load | Vertigo 1996
Reload | Vertigo 1997
Garage Inc. | Vertigo 1998 • Lainabiisejä sisältävä 2CD/3LP, jolla on mukana myös The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited.
S&M
• live | Vertigo/Warner Bros. Records 1999

2000–2009
[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Robert Trujillo]
Finna.fi

St. Anger | Vertigo 2003
Death Magnetic | Vertigo/Blackened Recordings 2008

2010-luku
[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Robert Trujillo]
Finna.fi

Lulu  Lou Reed & Metallica | Vertigo/Warner Bros. Records 2011
Hardwired… To Self-Destruct | Blackened Recordings 2016

2020-luku
[James Hetfield • Kirk Hammett • Lars Ulrich • Robert Trujillo]
Finna.fi

S&M2 | Blackened Recordings 2020
The Metallica Blacklist • 7LP • 4CD | Blackened Recordings 2021

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Bad Religion: Against The Grain – vastarannankiisket ja digitaalikello
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Smack On You – avain kulttisuosioon
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää Metallicasta | Finna.fi

Syntymä Metallica kuolema – 1. osa  Paul Brannigan & Ian Winwood & kääntäjät Juuso Arvassalo & Jere Saarainen, 365 sivua | Like 2013
Syntymä Metallica kuolema. 2. osa  Paul Brannigan & Ian Winwood & kääntäjä Elina Koskelin, 302 sivua | Like 2014
Metallica kuvina  Ross Halfin & kääntäjä Päivi Paappanen, 229 sivua | Like 2009
Metallica omin sanoin  Metallica & Mark Putterford & Chris Charlesworth & kääntäjä Leena Lehtinen, 96 sivua | Tammi 1995
Metallica – thrashtitaanien tie maailman mahtavimmaksi metallibändiksi… ja mitä sitten tapahtui  Joel McIver & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 440 sivua | Like 2005 & 2007
To Live Is To Die – Metallican Cliff Burtonin tarina  Joel McIver & kääntäjä Sami Heino, 285 sivua | Like 2011
Voittamaton Metallica  Ross Halfin & Kirk Hammett & kääntäjä Maria Sjövik, 230 sivua | Gummerus 2012

Read more about Metallica | Finna.fi

Birth School Metallica Death  Paul Brannigan & Ian Winwood, 378 sivua | Faber & Faber 2014
Metallica – The Frayed Ends Of Metal  Chris Crocker, 225 sivua | Boxtree: St Martin’s Press 1993
Justice For All – The Truth About Metallica  Joel McIver, 366 sivua | Omnibus 2004
Metallica In Their Own Words  Metallica & Mark Putterford & Chris Charlesworth, 96 sivua | Omnibus 1994 & 2000

Metallica: Metallica (1991).
Metallica: Metallica – Black Album (1991).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut

Suudelmilla | Hawaii Sounds 1998

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).Kun Karkkiautomaatti soitti Helsingissä elokuun 1998 puolivälissä, yleisö ei arvannut näkevänsä sen livenä viimeistä kertaa. Yhtye itsekään ei tiennyt tulleensa tiensä päähän, mutta niin siinä kävi, ja tavallaan niin oli hyvä. Neljä kuukautta ennen viimeistä keikkaa julkaistu Suudelmilla oli albumi, jonka tasolta ei enää tarvinnut edetä mihinkään.

Karkkiautomaatti oli perustettu Lahdessa keväällä 1993. Hellyttävän laidan suomipunkin, Ramonesin, The Beach Boysin, Leevi And The Leavingsin ja iskelmänkin ravitsema bändi kasvoi koko ajan kohti jotakin suurempaa, lämmittävästä höpsöydestä päin hurmaavaa hienostuneisuutta. Vuonna 1998 julkaistua Suudelmilla-albumia kutsutaan syystä indieklassikoksi. Karkkiautomaatin oma ääni ja visio soi sillä paljon vaikutteita vahvempana.  

Minne vaan.

Bändin, Jyrki Häyrisen ja Pekka Laineen yhdessä tuottama Suudelmilla äänitettiin ja miksattiin Hideout-studiolla puolen vuoden aikana. Ulkopuolisten tuottajien tehtävänä oli auttaa silloin, kun bändin tietotaito ei riittänyt idean toteuttamiseen. Ryhmätyö toimi, ja värikylläinen tuotanto päästää sävellykset ja sovitukset oikeuksiinsa.

Projekti oli Karkkiksen kunnianhimoisin ja se kuuluu, mutta vaikka rima oli korkealla, suuruudenhulluudesta ei ollut kyse. ’Seikkailuun’, ’Minne vaan’ ja muut ovat simppeleitä poplauluja. Jopa kahdeksanminuuttinen instrumentaali ’Kemijoki’ onnistuu pysymään vähäeleisenä koko kestonsa ajan. 

Suudelmilla briljeeraa myös sanoituksilla. Laulaja-kitaristi-lauluntekijä Janne ”Jansku” Kuusela oli Karkkiautomaatin lopun aikoina suvereeni tarinankertoja ja lyyrikko, joka täytti tavujen paikat lahjakkaasti, kikkailematta ja kiinnostavasti. Jos hän olisi halunnut tienata leipänsä kirjoittamalla sanoituksia muille, ’Parisuhteen aakkoset’, ’Voi kuinka on tää maailmain’ ja muut taidonnäytteet olisivat tehneet vaikutuksen CV:ssä. Janskun veikeä laulutyyli loi lapsenomaista, viatonta tunnelmaa, mutta samalla hän onnistui vaikuttamaan vilpittömältä. Kaikesta päätellen hänen ei ole tarvinnut näytellä omalaatuista taiteilijaa.

Toinen onneen vie.

Hawaii Soundsin ja Levy-yhtiön yhteisjulkaisu Suudelmilla oli IFPI:n tietojen mukaan virallisen albumilistalla kaksi listaviikkoa, korkeimmillaan sijalla 23. Se ei ollut varsinaisesti pettymys. Karkkiautomaatin musiikin tiedettiin olevan liian erikoista saavuttaakseen laajaa suosiota, ja toisaalta bändin koko potentiaalinen yleisö (rocklehtien ja fanzinejen lukijat, keikoilla kävijät, indie-ihmiset ja popkulttuuri-intoilijat) varmastikin löysi Suudelmilla-levyn.

Kuusela kertoi levyn julkaisun aikaan Soundin haastattelussa pyrkineensä kirjoittamaan kappaleita, joissa sanoitus ja sävellys ”kuuluvat yhteen ja muodostavat jonkin vision.” Tavoite oli entistä dogmaattisempana läsnä Kuuselan seuraavan bändin Liekin tuotannossa ja varsinkin sen viimeisillä levyillä, joilla lyriikka ei enää ollut erotettavissa musiikista. Liekki teki vuosina 2001–2010 kuusi kiinnostavaa albumia, joista parhaaksi nousee vuoden 2003 Korppi.  

Seikkailuun.

Stupido Recordsin vuonna 2006 julkaisema tupla-CD Kaikilla sisältää Karkkiautomaatin koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä. Se on erinomainen dokumentti pitkästä musiikillisesta kehityskaaresta, jonka bändi kulki läpi viidessä vuodessa. Ennen kaikkea on hienoa huomata, että vaikka Karkkiautomaatti oli alkuaikoinaankin oikein viehättävä yhtye, lopettaessaan toimintansa se oli todennäköisesti taiteellisessa lakipisteessään. Suudelmilla on ihana, vaikuttava loppukaneetti.

Suudelmilla julkaistiin ensimmäistä kertaa vinyylillä elokuussa 2021. Klassikko levytettiin CD-formaatin hallintokaudella, mutta tänä laserlevyjen mitätöinnin aikana se ansaitsee saada fonografin neulasta annoksen uutta elämää.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Karkkiautomaatti | Facebook

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook

Suudelmilla
Janne Kuusela – laulu, kitara
Jenni Rope – kosketinsoittimet
Sami Häikiö – bassokitara
Vesa Lehto – rummut
Tuottajat: Karkkiautomaatti, Jyrki Häyrinen & Pekka Laine

Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.
Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Rakkaudella • EP | Levy-yhtiö/Merwi Records 1993
Kävelyllä • EP | Levy-yhtiö 1993
Karkuteillä • CD • kasetti | Hilse-Levyt 1994 • LP-uusintapainos Svart Records 2017
Trallalalla • EP | Hilse-Levyt 1995
Lämmöllä • EP | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996
Kaksi-nolla • CD | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Seikkailuun//Yks-kaks-motocross//Kuutamo • CD-EP | Hawaii Sounds 1997
Susan//Kuutamox Kaikuu • CD-EP | Hawaii Sounds 1998
Suudelmilla • CD | Hawaii Sounds 1998 • CD Levy-yhtiö 2002 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2021

Kokoelma
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Kaikilla – Karkkiautomaatin koko tuotanto 1993–1998 • 2CD | Stupido Records 2006

Liekki
Levyhyllyt | Finna.fi

Magio | Hawaii Sounds 2001
Korppi | Ranka Recordings 2003
Rajan piirsin taa | Mercury 2005
Kalliot leikkaa | Mercury 2007
Hyönteinen | Mercury 2008
Paimen | Mercury 2010

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Karkkiautomaatista | Finna.fi

Artikkelihaku Karkkiautomaatti

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu

Badmotorfinger | A&M 1991

Soundgarden: Badmotorfinger (1991).Jos pitäisi määrittää päivä, jona rockmusiikki astui 1990-luvulle, valitsisin syyskuun 24. päivän vuonna 1991. Silloin Yhdysvalloissa ilmestyi kolme olennaista albumia: Red Hot Chili Peppersin Blood Sugar Sex Magik, Nirvanan Nevermind ja Soundgardenin Badmotorfinger.

Vaikka kaikki nuo bändit tekivät musiikkia vuosikymmeniä vanhoista aineksista, ero pröystäilevään 1980-lukuun oli harvinaisen selvä. Kun menneen ajan hallitsija Guns N’ Roses kutsui Soundgardenin lämmittelijäkseen Use Your Illusion -levyjensä kiertueelle, se ei välttämättä ymmärtänyt, että maailma halusi vaihtaa nahkahousut flanellipaitaan musiikillisella, visuaalisella ja ideologisella tasolla.

Rusty Cage.

Vuonna 1984 Seattlessa perustettu Soundgarden oli julkaissut ensimmäiset singlensä Sub Pop -merkillä kahdeksankymmentäluvun loppupuolella. SST Recordsin julkaisema debyyttialbumi Ultramega OK (1988) ei myynyt ihmeemmin, mutta toi Soundgardenin ensimmäistä kertaa Eurooppaan. Levy oli myös ehdokkaana Grammyn saajaksi metallikategoriassa, mikä oli ensimmäinen merkki siitä, että alakulttuuriväen fanittama yhtye saattaisi vielä nousta laajaan suosioon. Toinen pitkäsoitto Louder Than Love oli Soundgardenin ja Seattle-skenen ensimmäinen julkaisu isolle levy-yhtiölle, A&M Recordsille. Suosio kasvoi, mutta suuresta läpimurrosta ei voinut vielä puhua. Levy nousi Billboardin listalla sijalle 108.

Kohtalokkaana syyskuun 1991 päivänä ilmestynyt kolmas albumi Badmotorfinger oli harppaus eteenpäin. Maailma oli valmis avautumaan Seattlen bändeille, ja Badmotorfinger nousi nipin napin Billboardin 40 myydyimmän albumin joukkoon. Kun Nirvanan Nevermind oli ensin tehnyt Seattlesta rockin Mekan, Badmotorfingeriä myytiin pelkästään Amerikassa kaksi miljoonaa kappaletta.

Badmotorfinger oli Louder Than Lovea selkeämmäksi kirjoitettu ja sovitettu levy, jolla raskaan psykedeelisen rockin elementit olivat löytäneet tasapainon. Bändin oman historiankirjoituksen mukaan siihen vaikutti eniten klassisen kokoonpanon löytyminen. Soundgarden laulaja Chris Cornell (1964–2017), kitaristi Kim Thayil (s. 1960) ja rumpali Matt Cameron (s. 1962) kertoivat Rolling Stonen haastattelussa vuonna 1992, että bändiin viimeisenä liittynyt basisti Ben Shepherd (s. 1968) oli luovuudeltaan ja biisintekotaidoiltaan mestari, joka määritteli Soundgardenin uudelleen.

Outshined.

Louder Than Lovenkin tuottaneen Terry Daten kanssa tehty Badmotorfinger äänitettiin Kaliforniassa ja Washingtonissa keväällä 1991. Siihen nähden, miten vahvoja elementtejä musiikki sisältää (Cornellin voimakas ääni, Thayilin väkevät kitarat, Cameronin ja Shepherdin rytmiset ratkaisut) ne ovat hämmästyttävän hyvin balanssissa toisiinsa nähden. Daten tuotanto ja mietityt sovitukset saavat bändin soimaan kiivaana ja elävänä. Muotisanan ”grunge” alla julkaistiin 1990-luvun alkupuolella paljon ja vaihtelevanlaatuista musiikkia, ja kiihkeä ja synkeä Badmotorfinger on ehdottomasti sarjan viiltävintä kärkeä.

Biisijärjestys on etupainotteinen. Levyn singlebiisit ’Rusty Cage’, ’Outshined’ ja ’Jesus Christ Pose’ on pakattu alkupäähän niin, että välissä on vain Cornellin vokaalibravuuri ’Slaves & Bulldozers’ (jossa Thayil soittaa kitaraa puhaltamalla sen mikrofoneihin). Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö levyn loppupuolelta löytyisi vahvaa tavaraa. Esimerkiksi vuonna 1990 Sub Pop -singlenä julkaistun, rankalla fonisoololla viimeistelty ’Room A Thousand Years Widen’ uusi versio sekä lintuperspektiivistä todellisuutta tarkasteleva ’Searching With My Good Eye Closed’ ovat erinomaisia biisejä. Matt Cameronin säveltämä ’Drawing Flies’ ei ole levyn vahvin biisi, mutta hillittömin kyllä, ja sillä Soundgarden tuntuu poikkeuksellisesti hymyilevän. Päätösraita ’New Damagen’ kitararaidat suorastaan alleviivaavat kitaristin Black Sabbath -pakkomielteitä.

Jesus Christ Pose.

”Grungebändeillä” ei oikeasti ollut liiemmin musiikillista yhteistä, mutta tietty totinen tunnetila kyllä yhdisti Seattlen rockia. Kaupungin neljästä suuresta bändistä (Pearl Jam, Nirvana, Alice In Chains, Soundgarden) jokaisella oli tunnistettava ääni. Seattle-soundin popularisoineista bändeistä Soundgarden oli raskain ja jyräävin. Alkuaikoina Led Zeppelinin ja Black Sabbathin vaikutus paistoi Soundgardenista turhan kirkkaasti, mutta 1990-luvulla se valoi klassikkorockin päälle oman tunnistettavan, perinnetietoisen soundinsa.

Soundgarden teki lopullisen läpimurtonsa seuraavalla levyllään Superunknown (1994), joka ilmestyi Yhdysvalloissa suoraan listaykköseksi. Tehtyään vielä lähes yhtä suositun Down On The Upsiden (1996) kiertueiden uuvuttama bändi hajosi vuonna 1997. Bändi teki paluun vuonna 2012 King Animal -albumilla, joka jäi sen viimeiseksi uutta materiaalia sisältäneeksi julkaisuksi. Toukokuussa 2017 Cornell löydettiin hirttäytyneenä hotellihuoneestaan Detroitissa.

Myöhempinä vuosina Thayil on soittanut MC5-legenda Wayne Kramerin kanssa ja Cameron Pearl Jamissa ja Nighttime Boogie Association -kokoonpanossa. Shepherdin tuorein levytys on Brandi Carlilen single ’A Rooster Says’ (2020), jolla on Soundgardenin biisejä ja jolla esiintyvät myös Thayil ja Cameron. Corbin Reiffin teos Total Fucking Godhead, joka vuonna 2021 suomennettiin Elämäksi, on ensimmäinen kirjallinen katsaus Chris Cornellin vaiheisiin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Soundgarden | kotisivu
Soundgarden | Facebook
Soundgarden | Instagram
Soundgarden | Twitter

Varaa Soundgardenin klassikko Badmotorfinger kirjastosta.
Varaa Soundgardenin klassikko Badmotorfinger kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Soundgarden | Finna.fi

1980-luku

Screaming Life • EP | Sub Pop 1987
Fopp • EP | Sub Pop 1988
Ultramega OK | SST Records 1988
Louder Than Love | A&M Records 1989

1990-luku

Badmotorfinger | A&M Records 1991
Superunknown | A&M Records 1994
Down On The Upside | A&M Records 1996

2010-luku

King Animal | Soundgarden Recordings/Universal Republic Records/Loma Vista 2012

Levyhyllyt
Chris Cornell | Finna.fi

1990-luku

Euphoria Morning | A&M Records 1999

2000–2009

Carry On | Interscope Records/Suretone 2007
Scream | Mosley Music Group/Interscope Records 2008

2010-luku

Songbook • live| UMe 2011
Higher Truth | UMe/Universal Music Group International 2015

2020-luku

No One Sings Like You Anymore | UMe/Universal Music Group 2020

Levyhyllyt
Audioslave | Finna.fi

[Chris Cornell • Brad Wilk • Tim Commerford • Tom Morello]

Audioslave | Epic 2002
Out Of Exile | Epic 2005
Revelations | Epic 2006

Temple Of The Dog | Finna.fi

[Chris Cornell • Matt Cameron • Jeff Ament • Stone Gossard • Mike McCready • Eddie Vedder]

Temple Of The Dog | A&M Records 1991

Kokoelmat
Chris Cornell | Finna.fi

Chris Cornell • 2LP •CD • 4CD + 50-sivuinen liite | UMe 2018
Soolouran poimintojen lisäksi mukana Soundgardenin, Temple Of The Dogin ja Audioslaven tuotantoa.

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mad Season: Above – suuri sisäinen kamppailu
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Smack On You – avain kulttisuosioon
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

Lue lisää Chris Cornellista ja Soundgardenista | Finna.fi

Chris Cornell – elämä Corbin Reiff & kääntäjä Kirsi Luoma, 415 sivua | Like 2021

Corbin Reiffin kirjoittama elämäkertateos Chris Cornell – elämä julkaistiin suomen kielellä loppukesästä 2021, kääntäjänä Kirsi Luoma. Kuva: Like
Corbin Reiffin kirjoittama elämäkertateos Chris Cornell – elämä julkaistiin suomen kielellä loppukesästä 2021, kääntäjänä Kirsi Luoma. Kuva: Like

Read more about Chris Cornell and Soundgarden | Finna.fi

Total F*cking Godhead – The Biography Of Chris Cornell Corbin Reiff, 369 pages | Post Hill Press 2020

Soundgarden: Badmotorfinger (1991).
Soundgarden: Badmotorfinger (1991)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Torcha! | Roadrunner/Emergo 1992

Waltari: Torcha! (1992).Waltari on niitä harvoja yhtyeitä, jotka ihan oikeasti eivät jätä ketään kylmäksi. Sekä sen ihailijat että vankkumattomat vihaajat (molempia löytyy) triggeröityvät samasta piirteestä. Kari ”Kärtsy” Hatakan (s. 1967) johtaman crossover-bändin ideana on ajaa musiikillisen monimuotoisuuden asiaa ja vastustaa rockin kaavoihin kangistumista, ja se todella kuuluu bändin tuotannossa. Joistakin sen musiikki on täysin tyylitajutonta, toisista nerokasta, ja luultavasti juuri siihen tämä Helsingissä vuonna 1986 perustettu ryhmä on pyrkinyt.

Waltarilla on suomalaisessa rockissa paitsi rajojenavaajan myös tienraivaajan rooli. Tehtyään debyyttialbuminsa Monk Punkin (1991) suomalaiselle Stupido Recordsille bändi solmi kansainvälisen levytyssopimuksen Roadrunner Recordsin kanssa, ja sen jälkeen asiat etenivät vauhdikkaasti. Sopimus julkistettiin maaliskuussa 1992, toinen albumi Torcha! äänitettiin toukokuussa, Mikko Karmila miksasi sen kesäkuussa Finnvoxilla ja Roadrunner julkaisi levyn elokuussa. 

Roadrunner tunnetaan metallijulkaisuistaan, ja vuosimallin 1992 Waltari oli riittävän hevi hollantilaisyhtiön rosteriin. Hatakka oli innostunut speed/thrash-metallista vuonna 1987 kuultuaan helsinkiläisiä Stonea ja Airdashia ja alkanut suodattaa aikakauden uuden metallin vaikutteita oman luovan hulluutensa läpi. Vuonna 1989 Waltariin liittynyt kitaristi Sami Yli-Sirniö ja seuraavana vuonna mukaan tullut rumpali Janne Parviainen olivat oivia valintoja metallivaikutteita ajatellen. Yli-Sirniö on sittemmin soittanut thrashpioneeri Kreatorissa, Parviainen muun muassa Ensiferumissa.

Torchan biiseissä on metallivaikutteiden lisäksi myös muita elementtejä. Avausraita ’Lights Onin’ väliosa viittaa acid housen suuntaan, samoin ’Lust Of Lifen’ piano-osuudet. Rivakka ’Dedicated To The Flyers’ on punk rockia ja ’Fool’s Gold’ Torchan puhtainta metallia. ’Till The Music Nation’ on eräänlainen hard rockin ja 90-lukulaisen vaihtoehtorockin risteytymä. Torchalla on myös vinkeä, funkkaava ja metallinen versio Madonnan ’Voguesta’, johon kiteytyy jotakin olennaista Waltarin syvimmästä olemuksesta. 

Torchan tehnyt yhtye hajotti konventioita hallitusti. Vaikka monet eri tyylit kohtasivat biiseissä, ne eivät kuulostaneet sekavilta eivätkä edes erityisen kikkailevilta, koska kokonaisuuden piti lujana levyn läpi kulkeva vahva metallisuoni. Torcha! olisi iskevämpi muutamaa biisiä lyhyempänä, esimerkiksi ilman hätäistä ’Dance Electricia’ ja kauheaa ’Jukolauta (Don’t Make It)’ -biisiä, jonka ärsyttävä lällättely on malliesimerkki niistä Waltari-kappaleista, jotka saavat vihailijoiden aivoverisuonet ratkeilemaan. Toisaalta juuri linjasta poikkeavat biisit julistavat äänekkäimmin rajattomuuden ja arvaamattomuuden sanomaa.

Torcha! sai aikoinaan todella hyvän vastaanoton rocklehdissä Metal Hammer ja Rock Hard, ja Waltari pääsi tekemään kunnollisia Euroopan-kiertueita. Sittemmin se on kolunnut vanhan mantereen hyvin tarkkaan ja esiintynyt myös Yhdysvalloissa ja Japanissa. Suurta läpimurtoa Waltari ei ole tehnyt, mutta ura jatkuu edelleen. Uusin, neljästoista albumi Global Rock ilmestyi vuonna 2020.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Waltari | Facebook
Waltari | Instagram
Waltari | Twitter

Varaa Då som nu för alltid kirjastosta.
Varaa Waltarin klassikkolevy Torcha! kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Waltari | Finna.fi

1980-luku

Waltari • 12″ EP | omakustanne 1988

1990-luku

Mut hei • 12″ EP | Stupido Twins 1990
Monk-Punk • LP • CD | Stupido Twins/Angry Fish Music 1991 • 2CD Special Anniversary Edition Stupido Records 2016
Torcha! • CD | Roadrunner/Emergo 1992
So Fine! | Roadrunner 1994
Big Bang | Spin Records/EMI Electrola 1995
Yeah! Yeah! Die! Die! Death Metal Symphony In Deep C Waltari & Avanti! Symphony Orchestra conducted by Riku Niemi | Spin Records 1996
Space Avenue | Spin Records/EMI Electrola 1997 • 2CD Space Avenue & Yeah! Yeah! Die! Die! Spin Records/EMI Electrola 1997
Radium Round | Edel Records 1999

2000–2009

Channel Nordica Waltari+Angelit | Parlophone/EMI Finland 2000
Rare Species | Vindauga Music/XIII Bis Records 2004
Blood Sample | Blastic Heaven Records/Bluelight Records 2005
Release Date | Blastic Heaven Records/Bluelight Records 2007
Below Zero | Stay Heavy Records 2009

2010-luku

Covers All! • 25th Anniversary Album | Nordic Notes/Stupido Records 2011
You Are Waltari | Stupido Records 2015

2020-luku

Global Rock | Flying Dolphin Entertainment UG/Metalville 2020

DVD

Rare Species Alive • 133 min. • DVD+CD | Midas Studios 2005

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää Waltarista | Finna.fi

Waltari – suomimetallin pioneerit Pauliina Tuomola, 384 sivua | Like 2011

Lue lisää suomalaisesta metallista ja rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Waltari: Torcha! (1992).
Waltari: Torcha! (1992)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.