Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia

26.1.2021 | Kirjoittaja: Jukka Uotila

Bee Gees’ 1st | Polydor 1967

Gibbin veljesten muodostama Bee Gees on yksi populaarimusiikin valovoimaisimmista yhtyeistä. Yhtyeen discobiisit ovat osa kulttuurimme kollektiivista muistia: kaikki tunnistavat hitit ’Stayin’ Alive’, ’Tragedy’ tai ’You Should Be Dancing’. Silti itse yhtye ja sen muu tuotanto on jäänyt monelle mysteeriksi. Ryhdyin selvittämään yhtyeen arvoitusta jo vuosia sitten ja ällistyin. Heidän mittava uransa olikin täynnä yllätyksiä, erikoisia suunnanmuutoksia ja häkellyttävän korkeatasoista musiikkia. Yhtyeen tuotannon läpikäyminen vaati myös kärsivällisyyttä ja vanhojen vinyylien metsästämistä, sillä osaa yhtyeen levyistä ei ole koskaan julkaistu kunnolla CD-muodossa.

Gibbin veljekset aloittivat uransa levyjäkin julkaisseina lapsitähtinä Australiassa. Isoveli Barry (s. 1946) sekä kaksoset Robin ja Maurice (s. 1949) olivat syntyneet Iso-Britannian Mansaarella ja viettäneet varhaislapsuutensa Manchesterissa. Emigroituminen takaisin Englantiin helmikuussa 1967 oli käänteentekevä hetki. Veljekset onnistuivat löytämään ymmärtäväisen managerin Robert Stigwoodin ja solmivat levytyssopimuksen Polydorin kanssa. Maaliskuussa he aloittivat jo demojen äänittämisen ja ensimmäisen albumin nauhoitukset.

Ensimmäinen Iso-Britanniassa julkaistu albumi Bee Gees’ 1st ilmestyi heinäkuussa 1967. Levy aloitti huikean neljän albumin putken: vuonna 1968 ilmestyivät Horizontal ja Idea ja seuraavana vuonna yhtyeen magnum opus tupla-LP Odessa. Yhtyeen ensimmäinen Briteissä äänitetty singlejulkaisu ’New York Mining Disaster 1941’ ilmestyi jo huhtikuussa 1967 ja siitä tuli hämmentävän suuri läpimurtohitti maailmalla, jopa Yhdysvalloissa. Biisi kertoo kuvitteellisesta kaivosonnettomuudesta ja loukkoon jääneiden kaivosmiesten ajatuksista. Levytyksen sovitus on minimalistinen, mikä korostaa veljesten uniikkia laulusoundia.

Gibbin veljekset olivat omasta mielestään ensisijaisesti lauluntekijöitä. He olivat jo teinipoikina säveltäneet suurimman osan esittämästään materiaalista ja tehneet valtavan määrän lauluja muille esittäjille. Levylle Bee Gees’ 1st päätyneet sävellykset ja sanoitukset eivät noudata tyypillisen popbiisin konventioita ja hittikaavaa, vaan ne ovat viehättävän naiiveja ja personaallisia tarinoita pienten ihmisten elämistä. ’Red Chair, Fade Away’ on kummallisen nykivästi etenevä raita, joka kertoo isoisän vanhasta punaisesta tuolista. Maurice Gibbin soittama mellotroni dominoi levytystä toistuvalla alaspäin liukuvalla äänellä.

’Every Christian Lion Hearted Man Will Show You’ on vähintään yhtä omituinen laulu: veljesten munkkikuoro ja modaalisesta musiikista otetut vaikutteet soivat siinä keskiaikaisen kirkkomusiikin hengessä. Joissakin maissa singlenäkin julkaistu ’Holiday’ on lapsuuden maisemaan sijoittuva meditatiivinen folkbiisi, jossa on unenomaisen pysähtynyt, lähes aavemainen tunnelma. Barryn ja Robinin äänet sulautuvat kappaleen alussa upeasti toisiinsa.

Bee Gees’ 1st on monella tapaa mitä englantilaisin levy. ’Craise Finton Kirk Roayl Academy Of Arts’ on lämpimän humoristinen music hall -biisi, joka kertoo Oxford Streetillä mainoskylttien kanssa marssineesta miehestä. Kaikki lontoolaiset tunnistivat erikoisen miehen, mutta kukaan ei saanut selvää hänen puheestaan. Albumin avaava ’Turn Of The Century’ kertoo aikakonematkasta viktoriaanisen ajan Englantiin. Menneiden aikojen tunnelmaa korostaa Bee Geesin hovisovittajan Bill Shepherdin upeat arrit puhaltimille ja jousille.

Albumin sointimaailma on rakennettu puhallin- ja jousiorkesterin sekä veljesten upean laulun varaan. Colin Petersenin rummut, Maurice Gibbin basso ja muut modernimmat soittimet leijuvat yleensä kaukana taustalla kuin irrallaan muusta. Tämä luo levyn sointimaailmaan syvyyttä, mutta myös jännän unenomaisen tunnelman. Bee Gees’ 1st luo parhaiden levyn tapaan oma koherentin maailmansa. Se on kuin lumisadepallo, joka vangitsee kuulijan sisäänsä.

Bee Gees oli hioutunut varsinkin laulustemmojen osalta tiiviiksi yksiköksi. Veljekset olivat kuitenkin hyvin erilaisia persoonia. Barry Gibb oli järkevä isoveli, joka ymmärsi musiikkialan julmat lainalaisuudet. Hän pyrki luomaan kaupallisesti menestyvää musiikkia, johon kuka tahansa voisi samaistua. Robin Gibb oli aivan toisenlainen persoona. Hän oli taiteilijaluonne, joka halusi tehdä asiat omalla tavallaan. Hän ei suostunut käymään parturissa, pukeutui miten sattui ja ei välittänyt lehtien kirjoittelusta. Hän tutki intohimoisesti historiaa ja kirjallisuutta, ja ammensi niistä laulujen aiheita. Mojo-lehdessä julkaistiin aikanaan kiinnostava artikkeli, jossa oli listattu musiikkimaailman englantilaisia eksentrikkoja. Robin Gibb oli nostettu listalle mm. Vashti Bunyanin, Felt-yhtyeen Lawrencen, Robert Wyattin ja Kate Bushin rinnalle.

Robin Gibbin omintakeinen biisinteko saa tilaa erityisesti Bee Geesin 1960-luvun loppupuolen levyillä sekä hänen ensimmäisellä sooloalbumillaan Robin’s Reign (1970). Robin ei säveltänyt tavanomaisia rakkauslauluja, vaan apean melankolisia sävelteoksia esimerkiksi Napoleonin aikaisista sodista ja jäälautalle ajelehtimaan jääneestä miehestä. Hänen lauluäänensä oli ainutlaatuinen: korkea, kovaääninen ja värisevä, veljesten äidin sanoin ”kylmäävä”. Tästä on hyvänä esimerkkinä murheellinen soulbiisi ’I Can’t See Nobody’.

Bee Gees’ 1st -levyllä on melankolisen ja mietteliään kamaripopin rinnalla myös menevämpiä raitoja. Parilla biisillä ’In My Own Time’ ja ’I Close My Eyes’ kuuluu selvästi The Beatlesin ja erityisesti Revolver-albumin vaikutus. Svengaava Lontoo on läsnä myös psykedeelisissä kappaleissa ’Cucumber Castle” ja ’Please Read Me’, joista jälkimmäinen kertoo vierailusta psykiatrin luona.

Levyllä on myös pari erinomaista soulbiisiä, joilla kuuluu Staxin ja etelän soulin vaikutteet: ’One Minute Woman’ ja ’To Love Somebody’. Näistä jälkimmäinen on noussut klassikoksi lukuisten cover-versioiden kautta. Laulu oli kirjoitettu alun perin Otis Reddingin laulettavaksi, mutta hän ei koskaan sitä ehtinyt levyttää. Sen sijaan laulun ovat levyttäneet mm. Nina Simone, Janis Joplin, Roberta Flack, Jimmy Sommerville ja monet muut. Barry Gibb on kertonut eräässä haastattelussa, että ’To Love Somebody’ on hänen omista lauluistaan itselleen ehkä se tärkein.

Bee Gees on ollut viime viikkoina paljon esillä mediassa. Joulukuussa julkaistiin suoratoistopalveluissa Frank Marshallin dokumenttielokuva The Bee Gees – How Can You Mend A Broken Heart?, jonka tekemiseen myös Barry Gibb on osallistunut. Tammikuussa 2021 Barry Gibbiltä ilmestyi viiden vuoden hiljaiselon jälkeen duettoja sisältävä albumi Greenfields. Bee Geesin laulujen uusia versioita sisältävä levy on äänitetty Nashvillessä ja se on tyyliltään popcountrya. Gibbin duettopareina levyllä esiintyvät mm. Dolly Parton, Jason Isbell, Keith Urban ja Gillian Welch.

Bee Gees’ 1st on julkaistu vuonna 2006 upeana Deluxe-painoksena. 2CD sisältää albumin stereo- ja monomiksaukset ja paljon bonusraitoja. Albumin monoversio on omasta mielestäni stereota parempi. Puhallin- ja jousiorkesteri, sähköiset soittimet ja laulu ovat siinä keskenään paremmin tasapainossa ja lopputulos kuulostaa miellyttävämmältä. Deluxe-painos sisältää myös ennen julkaisemattomia versioita levyn biiseistä, sekä joukon kokonaan levyn ulkopuolelle jääneitä lauluja. Näistä viehättävä ’Gilbert Green’ päätyi vuonna 1967 Gerry Marsdenin (Gerry & The Pacemakers) singlelle. ’House Of Lords’ on cembalolla ja jousilla höystetty tunnelmallinen acid folk biisi, joka on ihmeellisesti jäänyt aikanaan julkaisematta. Deluxe-painos levystä on julkaistu myös osana 6 CD:n boksia Studio Albums 1967-1968, joka sisältää myös laajennetut versiot levyistä ’Horizontal’ ja ’Idea’.

Jukka Uotila

Bee Gees’ 1st
Barry Gibb
Robin Gibb
Maurice Gibb
Vince Melouney
Colin Petersen
Tuottajat: Ossie Byrne & Robert Stigwood

Bee Gees | kotisivu
Bee Gees | Facebook
Bee Gees | Instagram
Bee Gees | Twitter

Levyhyllyt
Bee Gees | Finna.fi

1960-luku Australia/Uusi Seelanti

The Bee Gee’s Sing & Play 14 Barry Gibb Songs ‎ Barry Gibb & The Bee Gees | Leedon 1965
Spicks And Specks | Spin 1966

1960-luku ja kansainvälinen ura

Bee Gees’ 1st | Polydor 1967
Idea | Polydor 1968
Horizontal | Polydor 1968
Odessa | Polydor 1969

1970-luku

Cucumber Castle | Polydor 1970
2 Years On | Polydor 1970
Trafalgar | Polydor 1971
To Whom It May Concern | Polydor 1972
Life In A Tin Can | RSO Records 1973
Mr. Natural | RSO Records 1974
Main Course | RSO Records 1975
Children Of The World | RSO Records 1976
Saturday Night Fever • 2LP • 2CD • soundtrack Bee Gees ja muita esittäjiä | RSO Records/Polydor 1977
Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band • 2LP • 2CD • soundtrack Bee Gees, Peter Frampton ja muita esittäjiä | RSO Records 1978
Spirits Having Flown | RSO Records 1979

1980-luku

Living Eyes | RSO Records 1981
Staying Alive • soundtrack Bee Gees ja muita esittäjiä | RSO Records 1981
E.S.P | Warner Bros. Records 1987
One | Warner Bros. Records 1989

1990-luku

High Civilization | Warner Bros. Records 1991
Size Isn’t Everything | Polydor 1993
Still Waters | Polydor 1997

2000–2009

This Is Where I Came In | Polydor 2001

Kokoelmat ja boksit
Bee Gees | Finna.fi

Best Of Bee Gees | Polydor 1969 • Reprise 2008
Greatest • 2LP • 2CD | RSO Records 1979 • Reprise Records 2007
Tales From The Brothers Gibb – History In Song 1967–1990 • 4CD | Polydor 1990
The Very Best Of The Bee Gees | Polydor 1990 & 1996
Spicks And Specks | Charly Records 1994
Their Greatest Hits – The Record • 2CD | Polydor 2001
Number Ones | Universal 2004
Love Songs | Universal 2005
Mythology • 4CD | Reprise/Warner 2010
The Warner Bros Years 1987–1991 • 5CD | Warner Bros. 2014
1974–1979 • 5CD | Warner Strategic Marketing 2015
Timeless – The All-Time Greatest Hits • 2CD | Universal International Music 2018
Transmission Impossible – Legendary Radio Broadcasts From The 1960s–1990s • 3CD | Eat To The Beat 2019

DVD
Bee Gees | Finna.fi

Australian Tour 1989, 106 min | IMC Music 2009
One Night Only, 143 min | Eagle Vision 2010
This Is Where I Came In – The Official Story Of The Bee Gees, 2 h 30 min | Eagle Vision 2001
Live By Request, 90 min | Automatic Productions 2001

Levyhyllyt
Barry Gibb | Finna.fi

Now Voyager | Polydor/MCA 1984
In The Now | Columbia/Sony Music 2016
Greenfields – The Gibb Brothers Songbook Vol. 1 Barry Gibb ja vierailijoita | Capitol Records 2021

Levyhyllyt
Robin Gibb | Finna.fi

Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijain yllätyssiirto
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti

Lue lisää Bee Geesistä • Read more about The Bee Gees | Finna.fi

Staying Alive – The Disco Inferno Of The Bee Gees Simon Spence, 286 sivua | Jawbone Press 2017
The Bee Gees – Tales Of The Brothers Gibb Melinda Bilyeu & Hector Cook & Andrew Môn Hughes with assistance from Joseph Brennan & Mark Crohan, 688 sivua | Omnibus 2000
The Ultimate Biography Of The Bee Gees – Tales Of The Brothers Gibb Melinda Bilyen & Hector Cook & Andrew Môn Hughes with assistance from Joseph Brennan & Mark Crohan, 720 sivua | Omnibus 2001
The Ultimate Biography Of The Bee Gees – Tales Of The Brothers Gibb
Melinda Bilyen & Hector Cook & Andrew Môn Hughes with assistance from Joseph Brennan & Mark Crohan, 781 sivua | Omnibus 2012
Tragedy – The Ballad Of The Bee Gees, 272 sivua Jeff Apter | Jawbone 2016
You Should Be Dancing – My Life With The Bee Gees Dennis Bryon, 245 sivua | ECW Press 2015

Lue lisää lauluntekijöistä • Read more about singer-songwriters | Finna.fi

Isle Of Noises – Conversations With Great British Songwriters Daniel Rachel, 592 sivua | Picador Macmillan 2014

Lue lisää psykedeelisestä rockista • Read more about psychedelic rock | Finna.fi

Kaleidoscope Eyes – Psychedelic Rock From The ’60s To The ’90s Jim DeRogatis | Citadel Press 1996
Turn On Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock Jim DeRogatis | Hal Leonard 2003
Fuzz, Acid And Flowers – A Comprehensive Guide To American Garage, Psychedelic And Hippie Rock (1964–1975) Vernon Joynson | Borderline Productions 1993

Bee Gees: Bee Gees' 1st (1967). — **Bee Gees**: *Bee Gees’ 1st* (1967).

The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa

27.8.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Cadillac | Scandia 1964

Maine ja kunnia ovat arvaamattomia. Siinä missä moni myöhempi yhtye on ollut ”Big in Japan”, päätyi Birminghamissa vuonna 1960 perustettu rhythm & blues -pohjainen beatkvartetti The Renegades luomaan näyttävän uran ensimmäiseksi Suomessa. Tämä epätodennäköinen kehitys lähti liikkeelle, kun Renegadesin basistin Ian Mallettin Helsingissä opiskellut veli kiinnostui rockmanagerin töistä. Keith Mallett sai manageri-tapahtumatuottaja Leo Heinosen järjestämään velipoikansa pienelle bändille kiertueen maassamme.

Heinosen ei tarvinnut katua tuntemattoman ulkomaalaisen yhtyeen buukkaamista, sillä loppu oli hysteriaa. Heti ensimmäiset keikat Suomessa syksyllä 1964 herättivät kuhinaa. Vielä teini-ikäiset britit otettiin kirkuen vastaan, sillä Renegades oli suorastaan jotakin ennennäkemätöntä. Yhtä pitkiä tukkia, hurjaa esiintymistä ja hassuja ilmeitä ei ollut konsaan nähty syrjäisessä maassa, jonka juro kansa ei ymmärtänyt Kari Kuuvan ’Tango Pelargonian’ (1964) olevan parodiaa. Ian Mallettin, laulaja Kim Brownin, kitaristi Denys Gibsonin ja rumpali Graham Johnsonin kaltaisille idoleille oli Suomessa huutava tarve.

The Renegades pääsi nauttimaan Suomessa fanipalvonnasta. Ihailun malli opittiin siitä, miten The Beatlesiin maailmalla suhtauduttiin. Lavalla sisällissodanaikaisiin jenkkiunivormuihin sonnustautuneet Renegadet olivat Beatlejen lailla söpöjä ja karismaattisia nuorukaisia, mutta toisin kuin maailmankuulut kollegansa, ”Rene-pojat” olivat suomalaisnuorten tavoitettavissa. Sitä paitsi heidän soundissaan oli ensisingle ’Cadillacista’ lähtien kaihoisa sävy, joka saattoi vedota melankolialle persoihin pohjoismaalaisiin. Bändi sai jopa Little Richardin ’Lucillen’ kuulostamaan hivenen murheelliselta. Renegades levytti Suomessa neljä albumia ja soitti täällä viitisensataa keikkaa.

Kun yhtye tulee huippusuosituksi nuorten tyttöjen keskuudessa, sen taidoista ja lahjakkuudesta aletaan kummasti löytää moitteen sijaa ja rutkasti parantamisen varaa etenkin heikompiosaisten kollegojen keskuudessa. Näin kävi Renegadesillekin, vaikka Kim Brownin lahjakkuus laulunteossa on fakta ja vaikka Denys Gibsonin kitarointi oli pätevää Shadows-koulukunnan soitantaa. Yhtyeessä ei ehkä vaikuttanut virallisia tekniikkavirtuooseja, mutta Renegades oli sisäistänyt rock’n’rollin ja bluesin fiiliksen paljon syvemmin kuin ajan suomalaisyhtyeet, jotka vasta opettelivat uutta kulttuuria kuin vierasta kieltä.

Ja olihan se historiallisessa kontekstissaan rajua. 1960-luvun Suomessa, jossa tanssiminen oli vielä rukouslauantaisin kiellettyä, konservatiivipiirit näkivät Renegadesissa uhkaavia piirteitä. Bändin pitkätukkaisen olemuksen, villitsevän esiintymisen ja jalan alle menevän musiikin katsottiin vaikuttavan mukaviin suomalaisnuoriin ikävällä tavalla. Tämä oli tietenkin nuorisobändille mitä parhainta mainosta noina ahtaina aikoina. Renegades olikin ensimmäisiä yhtyeitä, joita Suomessa alettiin jäljitellä.

Levy-yhtiö Scandian Alppi-studiossa äänittäjä Jouko Aheran kanssa taltioitu Cadillac oli Suomen ensimmäinen popbändin levyttämä albumi. Se singahti kauppoihin nimikappaleensa hittistatuksen siivittämänä. Vince Taylorin kappaleesta johdettu klassikko ei ollut levyn ainoa helmi. Ajan tavan mukaan sekä omaa että lainattua (Ray Charles, Buddy Holly, Little Richard…) tuotantoa sisältävä pitkäsoitto on kokonaisuutena enemmän linjakas kuin rönsyilevä, mutta yksipuolinen se ei ole. ’Bad Bad Babyn’ ja ’Do The Shaken’ kaltaisten menopalojen rinnalla on ’If I Had Someone to Dream Ofin’ ja ’Seven Daffodilsin’ kaltaisia eteerisiä kaunokkeja.

Jouluksi 1964 julkaistun Cadillacin ilmestyessä Renegades oli matkalla tähtiin maassa, josta he eivät vielä muutamaa kuukautta aiemmin olleet tienneet muuta kuin nimen. Seuraavina vuosina heidän tarinansa kulki läpi erikoisten käänteiden, joiden myötä Renegadesin nimi tuli tunnetuksi muuallakin Euroopassa.

Bändin musiikin ja yllättävän laajan vaikutuksen ohella yhtyeen jäsenten myöhemmät seikkailut ovat ehdottomasti perehtymisen arvoisia. Parhaiten se onnistuu toimittaja Esa Kuloniemen ansiokkaan kirjan Renegades – Luopiotarina avulla.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Renegades | Facebook

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta. — Varaa **Renegadesin** *Cadillac* kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Suomessa tehdyt studioalbumit

1964

Cadillac | Scandia SLP 600 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001 • LP-uusintapainos WEA/Scandia 2011

1965

The Renegades | Scandia SLP 601 • toukokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001
The Renegades | Scandia SLP 602 • elokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001

1966

Pop | Scandia 1966 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2003 • LP-uusintapainos Svart Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Renegades

The Renegades Story | Scandia SLP 907 • 1978
2 alkuperäistä – Cadillac / The Renegades | Fazer Finnlevy/Safir 1990
20 suosikkia – Cadillac | Fazer Records/Warner Music Finland 1996
Hits | Poptori/Snap 2002
Complete Cadillac • 2CD | Warner Music Finland 2007

Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia
HIM: Deep Shadow And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä

**Esa Kuloniemen** kirjoittama The Renegades -historiikki *Luopiotarina* julkaistiin vuonna 2017.

Lue lisää | Finna.fi

The Renegades – Luopiotarina Esa Kuloniemi, 462 sivua | Like 2017

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Turkulaisen rockin arkeologiaa 1956–1969 Antero Laiho & Iiro Andersson, 272 sivua | Föribeat Kustannus 2012

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy

6.2.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Safe as Milk | Buddah Records 1967

Yleisönpalvelijoiden vastapainoksi musiikkialalla on niitä, jotka haluavat tehdä asiat toisin. Tuodakseen oman äänensä esille nämä uusien polkujen tallaajat vetävät selvän rajan viihteen ja taiteen välille. Moni heistä tekee kunniaa Captain Beefheartille.

Vuonna 1941 syntynyt Don Vliet (tai Don Van Vliet, kuten hän itse päätti nimensä kirjoittaa) soitti 1960-luvun alussa bändeissä ystävänsä Frank Zappan kanssa. Zappan keksimä oli myös hahmo Captain Beefheart, jona Van Vliet opittiin tuntemaan, kun Captain Beefheart And His Magic Bandin ensimmäinen kokoonpano perustettiin 1965. Bändi julkaisi kaksi singleä A&M Recordsilla ja siirtyi sitten Buddah Recordsille. Ensimmäinen albumi Safe As Milk ilmestyi kesäkuussa 1967.

Safe As Milk on varsin helppo reitti Captain Beefheartin maailmaan – siis suhteessa miehen eksentriseen maineeseen sekä musiikkiin, johon sitä tehdessä oltiin matkalla. Verrattuna Beefheartin tunnetuimpaan albumiin, uraauurtavan omituiseen Trout Mask Replicaan (1969), Safe As Milk sisältää muodoltaan melko normaalia musiikkia. Sen pohjana on paksulti bluesia deltalta Chicagoon, mutta toisaalta se on myös ajassa kiinni ja jopa hiukan edellä sitä. 1960-luvun loppupuolen rockbändien pop-, folk- ja psykedeliavaikutteet soivat Safe As Milkillä.

Tulevasta kertoo eniten se, miten paljon omaa musiikissa on. Tutut ja perinteikkäät elementit sulavat uusiin, kevyesti surrealistisiin muotoihin, äkkiväärät ja eksoottiset rytmit luovat yllättävyyden tuntua, ja Captain Beefheartin blues-ärjähtelystä kehittyneen lauluäänen itseironinen rouheus ulottuu Tuomari Nurmioon ja kauemmaksikin.

Safe As Milk on niitä harvinaisia julkaisuja, joiden jokainen biisi on tarpeeksi kiinnostava herättääkseen ajatuksia ja mielleyhtymiä. ’Zig Zag Wanderer’ olisi sopinut Nuggetsin kaltaiselle 1960-luvun parasta garagerockia esittelevälle kokoelmalle (vuonna 2019 maailma oli jo niin valmis, että se sopi Huyndain automainokseen). ’Dropout Boogie’ on kasvanut kieroon Kinksin ’You Really Got Me’ -klassikosta (1964). ’I’m Glad’ on sielukas rakkauslaulu, joka painajaismaisen pohjavireensä vuoksi vaikuttaa soivan David Lynchin elokuvassa (jo kauan ennen kuin ohjaaja elokuvia teki).

Safe As Milkin tunnetuin kappale ”Electricity” vääntää bluesin niin väärille kierteille, että kappaleen päättyminen thereminin ujellukseen tuntuu suorastaan loogiselta. ’Abba Zaban’ afrikkalais- ja natiiviamerikkalaisrytmit maalaavat jännittäviä maisemia. ’Plastic Factoryn’ kohdalla tulee miettineeksi, milloin M.A. Numminen mahtoi kuulla sen ensimmäisen kerran. Sama ajatus herää ’Where There’s a Womanista’, ’Grown So Uglysta’ ja Tom Waitsista. Voi olla, että englannin kielen sana ’influential’ keksittiin Safe As Milkin kaltaisia asioita varten.

Safe As Milk käynnisti uran, joka täyttyi paitsi musiikilla, myös totuuden rajoja venyttelevillä tarinoilla, myyteillä ja legendoilla – jos suuret ja rasittavat persoonallisuudet kiinnostavat, Captain Beefheartin vaiheista lukeminen kannattaa. Kokoonpanoltaan taajaan vaihdellut Captain Beefheart And His Magic Band levytti vielä tusinan verran albumeja, kunnes Kapteeni päätti lopettaa musiikkiuransa ja keskittyä kuvataiteisiin. Hänen maalauksissaan ja veistoksissaan on samanlaista ekspressionistista särmää kuin hänen musiikissaan.

Don Van Vliet kuoli vuonna 2010 sairastettuaan pitkään MS-tautia. Captain Beefheart And The Magic Bandin viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 1982 julkaistu Ice Cream For Crow. Levyn nimikappaleen video ei kelvannut Music Televisionille, mutta se pääsi New Yorkin modernin taiteen museoon – ja siihen tapaukseen kiteytyykin olennainen Captain Beefheartista.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Captain Beefheart Radar Station

Safe As Milk
Captain Beefheart – laulu, munniharppu, bassomarimba
Alex Snouffer – kitara
Ry Cooder – kitara (bassokitara – Abba Zaba, Grown So Ugly)
Russ Titelman – kitara (Autumn’s Child)
Jerry Handley – basso
John French – rummut
Milt Holland – rummut, perkussiot (Zig Zag Wanderer, Dropout Boogie, Abba Zaba)
Taj Mahal – perkussiot (Yellow Brick Road)
Sam Hoffman – theremin
Richard Perry – puhe (Yellow Brick Road)

Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa – kaaos ja sen raamit

Lue lisää | Finna.fi
Barnes, Mike: Captain Beefheart, 396 sivua | Quartet Books 2000
Courrier, Kevin: Trout Mask Replica, 148 sivua | Continuum 2007
French, John: Beefheart – Through The Eyes Of Magic, 864 sivua | Proper Music 2010
Harkleroad, Bill: Lunar Notes – Zoot Horn Rollo’s Captain Beefheart Experience, 151 sivua | SAF 1998

Captain Beefheart And His Band: Safe As Milk (1967).

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg – Killer lunastaa lempinimensä

10.5.2019 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Live At The Star Club, Hamburg | Philips 1964

Sanotaan, että Jerry Lee Lewis on aina pelännyt helvetin liekkejä. Hänellä on siihen syykin: Lewis kasvoi uskonnollisessa ympäristössä (maineikas tv-evankelista Jimmy Swaggart on hänen serkkunsa), jossa rock’n’rollin ja rockabillyn kaltaisen syntiä ylistävän musiikin katsottiin säestävän ihmisen matkaa turmioon.

Rock’n’rollin vaikuttavin puoli on juuri se, joka pääsee lähimmäksi uskonnollisuutta. Siinä on parhaimmillaan samaa riemukasta hurmahenkeä kuin gospelmusiikissa, eikä a-wop-bop-a-loo-bop-a-lop-bam-boom poikkea paljonkaan helluntailaisten kielilläpuhumisesta. Se, täyttääkö maallisten ilojen musiikki ihmisen pyhällä vai pahalla hengellä, on uskon asia.

Jerry Lee on aina uskonut jumalaan, mutta hän ei ole koskaan saanut varmuutta siitä, voisiko niinkin hyvältä tuntuva asia kuin hänen upea musiikkinsa todella olla taivaan isälle riittävä syy toimittaa hänet kadotukseen. Syyskuussa 84 vuotta täyttävä pianisti-laulaja arvelee sen jäävän nähtäväksi.

Kävi miten kävi, Lewisin villin pojan nimi ja musiikki jäävät elämään. Siitä pitävät huolen hänen parhaat levytyksensä, joiden joukossa hehkuu yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista, vuonna 1964 taltioitu Live At The Star Club, Hamburg. ”Se oli hirviö levyksi”, Jerry Lee on itsekin kehaissut. Ja niinhän se on – pitelemätöntä draivia, syntistä svengiä, jumalaista henkeä ja nippu klassikkobiisejä, mausteeksi ripaus Jerry Leelle luontaista pölkkypäistä komiikkaa.

Livealbumi äänitettiin Hampurissa samalla klubilla, jolla The Beatles oli aiemmin hionut kynsiään. Kaikki kunnia Lennonin jengin saavutuksille, mutta syvästä etelästä saapunut maalaispoika sai liverpoolilaiset kuulostamaan kilteiltä. Jerry Leen paukuttaessaan pianoaan kiimalla, voimalla ja virtuositeetilla ja taustabändi The Nashville Teensin pysytellessä parhaansa mukaan pomonsa kintereillä saksalainen bierkeller muuttui louisianalaiseksi juke jointiksi.

’High School Confidentialin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että juuri tätä levyä pidetään Lewisin laajan tuotannon terävimpänä kärkenä. Eikä myöskään tule mieleen kysyä, miksi Jerry Lee Lewisin lempinimi on Killer.

Äänitteenä Live At The Star Club, Hamburg on sopivan rosoinen, hikinen ja räkäinen taltiointi, jossa ei ole mitään hienostelevaa tai kankeaa. Kolmekymppinen Jerry Lee on pianistina ja showmiehenä parhaimmillaan, ja biisilista on kiihkeydessään armoton. Ainoan hengähdystauon suo versio Hank Williamsin ’Your Cheatin’ Heartista’.

Jerry Lee Lewisin elämäntarina on yksi rock’n’rollin historian värikkäimmistä, ja hänen Hampurin-livensä on juuri oikeaa taustamusiikkia sen lukemiselle – sikäli, kun se taustamusiikiksi suostuu asettumaan. Viisikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Live At The Star Club, Hamburg menee edelleen tehokkaasti jalan alle ja tanssittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jerry Lee Lewis | kotisivu

Live At The Star Club, Hamburg
Jerry Lee Lewis – piano, laulu
Johnny Allen – kitara
Pete Shannon Harris – basso
Barry Jenkins – rummut

Hae Lerry Lee Lewisin ’Live At The Star Club’ kirjastosta.

Hae Live At The Star Club kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Jerry Lee Lewis | Finna.fi
Live At The Star Club, Hamburg | Philips 1964

Lue lisää | Finna.fi
Bragg, Rick: Jerry Lee Lewis – His Own Story, 498 sivua | Canongate 2015
Bragg, Rick & Väntänen, Ari (kääntäjä): Jerry Lee Lewis omin sanoin, 566 sivua | Like 2015
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music, 468 sivua | Faber and Faber 2007
Lewis, Myra: Great Balls Of Fire – The Uncensored Story Of Jerry Lee Lewis, 373 sivua | St. Martins Press 1982
Palmer, Robert: Jerry Lee Lewis Rocks, 128 sivua | Delilah 1981
Tosches, Nick: Hellfire – The Jerry Lee Lewis Story | Grove Press 1982
Tosches, Nick: Helvetin tuli – Jerry Lee Lewisin tarina, 287 sivua | Johnny Kniga 2008

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (1964).

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta

14.7.2018 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

The Evil One | 415 Records 1981

Sopeutumattomuus ja erilaisuus ovat olleet hyviä rockmusiikin myymisen välineitä. Niiden kapinahenki vetoaa nuoriin, jotka etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa. Ironista on, että ne, joiden friikkiys on ollut sisäsyntyistä ja aitoa eikä julkisuutta varten luotua, ovat usein menestyneet kaikkein kehnoimmin. Hyvä esimerkki tästä on Roky Erickson, kulttisankari mielensä armosta.

Roky Erickson. Kuva: www.rokyerickson.com.

Vuonna 1947 syntyneen Roger Kynar Ericksonin asiat menivät ristiin 1960-luvun lopulla. The 13th Floor Elevators -yhtyeessä uransa aloittanut kitaristi-laulaja alkoi kärsiä mielenterveysongelmista, jotka ilmeisesti toi pintaan rankka LSD-kuuri. Hallusinogeenit ja psykedeelit kuuluivat ajan henkeen, mutta kuten Pink Floydin Syd Barrettin kaltaiset kohtalot todistavat, kaikille ne eivät sopineet.

Vaihtoehtoinen elämäntyyli johti myös kahnauksiin lain kanssa. Ericksonin konservatiivisessa kotiosavaltiossa Teksasissa The 13th Floor Elevatorsin jäsenten kaltaisia huumehippejä ei lainkaan arvostettu, ja vuonna 1969 Erickson joutui oikeuteen marijuanan hallussapidosta ja lain pakoilusta. Puolustus vetosi mielenterveysongelmiin sillä tuloksella, että Erckson määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon. Seuraavien kolmen koppivuoden aikana hänelle tulivat tutuksi mielisairaalan arki, sähkösokkihoidot ja ankara lääkitys.

Siviiliin päästyään Erickson teki sen, mistä oli kaiken aikaa haaveillut: palasi musiikin pariin ja perusti bändin. Hänen uusi yhtyeensä Bleib Alien levytti Sir Douglas Quintetin Doug Sahm tuottajanaan singlen Two Headed Dog (Red Temple Prayer)//Starry Eyes (1975). Raaka sinkku esitteli Ericksonin uuden soundin. The 13th Floor Elevatorsin garagepsykedelia jäi 1960-luvulle, ja Erickson alkoi soittaa konstailematonta, synkeää, melodista ja kovaa rockia, joka oli yhdeltä laidalta kiinni punkin hengessä ja jossa pyöriteltiin b-luokan scifi- ja kauhuelokuvien kuvastoa.

Singlen tehtyään Erickson lähti Teksasista Kaliforniaan ja perusti siellä uuden yhtyeen. Studiossa soittaneesta kokoonpanosta mukana oli enää autoharpisti Billy Miller, joka keksi uudelle ryhmälle nimeksi Roky Erickson And The Aliens. Tehtyään pari pienempää levytystä bändi ryhtyi valmistelemaan albumia Creedence Clearwater Revivalin basistin Stu Cookin valvonnassa. Ericksonin bändi treenasi uutta materiaalia klassikkorockyhtyeen päämajassa Cosmo’s Factoryssa.

Roky Ericksonin tärkeimmät ja maineikkaimmat levytykset, jotka tunnetaan parhaiten nimellä The Evil One, olivat ensimmäinen Cookin tuottama kokonainen albumi. Creedence-basistin rooli noissa sessioissa oli merkittävä ja kasvoi loppua kohden. Studioon lähtiessään Erickson oli päättänyt lopettaa väsyttävien psyykenlääkkeiden syönnin, mikä piristikin häntä mutta samalla heikensi hänen henkistä tilaansa monin muin tavoin. Cookin tehtäväksi jäi jäsennellä Ericksonin sekavimmatkin ideat ehyiksi biiseiksi, joissa osat olivat oikeilla paikoillaan ja sanoituksissa tolkkua. Tuottajalla oli tapana pitää äänitys käynnissä jatkuvasti, koska milloinkaan ei voinut tietää, koska laulaja-kitaristi ja biisintekijä olisi parhaimmillaan. Ennen kuin studiotyöt oli tehty loppuun, Roky oli viety suljetulle jo kertaalleen. Osa lauluosuuksista taltioitiin mielisairaalan myöntämillä lyhyillä lomilla.

The Evil Onen kappaleissa seikkailevat zombit, vampyyrit, demonit ja aaveet. Nuo viihteellisen pelottavat teemat vaikuttavat halvalla tavalla hauskoilta, mutta vähänkin tarkemmin kuunnellessaan huomaa, että Erickson oli niiden suhteen tietyllä tasolla tosissaan. Huumehuuruisen 13th Floor Elevators -ajan ja kolmen mielisairaalassa lusitun vuoden jälkeen hän oli ihastunut kauhu- ja scifielokuviin, ja ne olivat polkaisseet hänen mielessään käyntiin todentuntuiset halloween-hipat. Sanoitusten olennot olivat Ericksonille toisaalta humoristisia ja kuvitteellisia hahmoja, mutta toisaalta ne symboloivat hänen sairauttaan, outoja ajatuksiaan ja psykoosien todellisuutta, jossa hän vietti yhä pidempiä aikoja kerrallaan.

Jos Ericksonin tavoitti täsmälleen oikealla hetkellä – kuten Cookin johtamissa sessioissa usein tapahtui – nauhalle tallentui primitiivistä priimaluokan rockia, jonka vaaran tuntu muuttui todeksi siinä missä biisien toismaailmalliset olennotkin. Sellaisella hetkellä mielisairaus antoi enemmän kuin otti. “If you have ghosts, then you have everything”, hän lauloi vilpittömällä äänellään kuin ilmoittaen löytäneensä mielensä syövereistä jotakin upeaa ja kertoakseen myös sen, että vaikka siltä ei ehkä vaikuta, ei häneltä mitään puutu.

Ericksonin hyväntuulisimpienkin rallien pohjavireenä on suru. Niistä aistii sellaista menetyksestä nousevaa kohtaloon alistumisen melankoliaa, jota tuntee silloin, kun ei usko enää voivansa palata takaisin sinne, missä kaikki oli paremmin. Ericksonin taudinkuva ja tyyli olivat hyvin toisenlaiset kuin Johnny Thundersilla, mutta kulttisankarien levyillä kaikui samankaltainen eksyneiden sielujen pelastuksenkaipuu. Thundersin So Alone ja The Evil One kuulostavat sukulaissielujen tekemiltä.

Roky Erickson And The Aliensin nimetön albumi julkaistiin ensin Englannissa kymmenen biisin mittaisena vuonna 1980. Seuraavana vuonna levystä ilmestyi Yhdysvalloissa toisenlainen versio nimellä The Evil One. Myöhempiin versioihin on koottu kaikki tuon aikakauden äänitykset.

Seuraavat kaksikymmentä vuotta Roky Erickson oli sairautensa vuoksi poissa pelistä. Vasta 2000-luvun alussa, kun hänen veljensä otti hoitaakseen lääkitykseen ja sopimuksiin liittyvät asiat, artisti alkoi toipua. Se kävi yllättävän nopeasti: jo vuosikymmenen puolivälissä Roky Erickson nousi lavalle kohtalaisen hyvässä kunnossa. Ohjaaja Kevin McAllister dokumentoi hänen paluunsa elokuvaksi You’re Gonna Miss Me, joka sai ensi-iltansa vuonna 2005.

Ruisrockissa vuonna 2007 esiintyneen Roky Ericksonin voiton sinetöi vuonna 2010 ilmestynyt True Love Cast Out All Evil, hänen ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt albuminsa neljääntoista vuoteen. Ericksonin tuotannon kulmakivet löytyvät silti edelleen The Evil Onelta. Sitä kuunnellessa tulee aina mieleen, että hulluus on pahasti aliarvostettua.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Roky Erickson | kotisivu

Varaa Roky Ericksonin klassikko The Evil One kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Roky Erickson And The Aliens | Finna.fi

Roky Erickson And The Aliens [aka Five Symbols] | CBS Records 1980 • Cherry Red Records 2012
The Evil One | 415 Records 1981
Don’t Slander Me | Pink Dust 1986 • Restless Records/Rykodisc & Orb Productions 2005 • Light In The Attic Records 2013
Gremlins Have Pictures | Pink Dust & Demon Records 1986 • Restless Records/Rykodisc 2005 • Light In The Attic Records 2013
I Think Of Demons | Edsel Records 1987 • MOJO Buried Treasure 2012
All That May Do My Rhyme | Trance Syndicate Records 1995 • Play Loud! Productions 2017
Don’t Knock The Rok! | Norton Records 2004
True Love Cast Out All Evil Roky Erickson with Okkervil River | Chemical Underground 2010

Levyhyllyt
The 13th Floor Elevators | Finna.fi

The Psychedelic Sounds Of The 13th Floor Elevators | International Artists 1966
Easter Everywhere | International Artists 1967
Live | International Artists 1967
Bull Of The Woods | International Artists 1969
Headstone – The Contact Sessions | Charly Records 2010

Levyhyllyt | Kokoelmat
Roky Erickson • The 13th Floor Elevators | Finna.fi

The Best Of 13th Floor Elevators | Quality Special Products/Nectar 1995
The Psychedelic World Of The 13th Floor Elevators The 13th Floor Elevators • 3CD | Charly Records 2002
Going Up – The Very Best Of The 13th Floor Elevators The 13th Floor Elevators | Charly Records 2004
7th Heaven – Music Of The Spheres • The Complete Singles Collection | Artistry Music Limited 2009
I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology Roky Erickson, 2CD + 32-sivuinen tekstiliite | Shout! Factory 2010

Kahden CD-levyn kokoelma I Have Always Been Here Before esittelee Rokyn monivaiheista uraa, mukana 32-sivuinen tekstiliitte.

Tribuuttialbumi
Shonen Knife | Finna.fi

Where The Pyramid Meets The Eye – A Tribute To Roky Erickson | Warner Bros. Records 1990

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää Roky Ericksonista ja psykedeelisestä rockista | Finna.fi

Openers II – The Lyrics of Roky Erickson Roky Erickson & Thirteen Floor Elevators & toimittaja Casey Monahan | Los Angeles 1995
I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology Roky Erickson, 2CD + 32-sivuinen tekstiliite | Shout! Factory 2010

Psychedelic Psounds – Interviews From A to Z with 60s Psychedelic And Garage Band Allan Vorda, 258 sivua | Borderline Productions 1994
Turn On Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock Jim DeRogatis, 638 sivua | Hal Leonard 2003
Eye Mind – The Saga Of Roky Erickson And The 13th Floor Elevators, The Pioneers Of Psychedelic Sound Paul Drummond, 423 sivua | Los Angeles 2007
The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music Nick Kent | Penguin 1994 • Da Capo Press 1995 • Faber and Faber 2007

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One (1981).

Roky Erickson And The Aliens: s/t (1980).

Roky Erickson And The Aliens: s/t [Five Symbols] (1980).

Levyhyllyt

Levyjä ja lukemista kirjastosta

Avainsana-arkisto: 1960-luku

Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia

Bee Gees’ 1st | Polydor 1967