The Sounds – rautalankavallankumous

28.6.2021 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

The Sounds | Finnlevy 1977

Kysymys: mikä suomalainen yhtye myi ensimmäisenä yli miljoona singleä ulkomailla ja milloin tämä tapahtui? Mitä sanoit? Ehei, ei todellakaan. Tästä on todella pitkä matka The Rasmukseen, HIMiin ja kumppaneihin. Oikea vastaus on… The Sounds! Vuosi oli 1963.

Emma.

Suomalainen The Sounds, jonka Henrik Granö, Bobi Söderblom, Peter Ekman ja Eljon ”Johnny” Liebkind perustivat keväällä 1962, oli osa laajempaa popkulttuuri-ilmiötä. Instrumentaalirock, jota soitettiin tavallisesti kahden sähkökitaran, bassokitaran ja rumpujen kokoonpanolla, alkoi kasvattaa suosiotaan 1950-luvun lopulla. Tärkein yhtye tässä aallossa oli Cliff Richardin taustabändinäkin toiminut The Shadows, joka levytti useita instrumentaalisia hittisinglejä kotimaassaan ennen The Beatlesin käynnistämää uuden pop-ajanlaskun alkua.

Mandschurian Beat.

Instrumentaalirock tyylikkäine nuorine soittajineen, Fender Stratocaster -kitaroineen ja Vox-vahvistimineen viehätti suuresti myös suomalaisia uuden musiikin ystäviä. He perustivat omia bändejä ja tekivät tyylisuunnasta kotimaisen tulkinnan. Syntyi ”rautalankayhtyeitä”, joiden nimet alkoivat Thellä ja päättyivät ässään (The Strangers, The Esquires, The Sounds…) ja jotka soittivat tuttuja, usein suomalaisia sävelmiä twist-kompilla. Ulkomaisesta instrumental rockista suomalainen rautalanka erottui melankolisuudellaan, iskelmällisyydellään ja kansanlaulumaisuudellaan. Jos musiikkivientiä olisi ollut olemassa, suomisoundista puhuminen olisi ollut täysin perusteltua.

Rautalankasoundille oli kysyntää. The Sounds soitti ensimmäiset keikkansa syksyllä 1962, ja jo keväällä 1963 sen ensimmäinen single Emma//Mandschurian Beat nousi Suomessa listojen kärkeen. Philips-yhtiö julkaisi sinkun Japanissa vielä samana vuonna, ja siellä ’Mandschurian Beatista’ tuli suuri hitti. Suomalaisbändin singleä myytiin Kaukoidässä yli miljoona kappaletta. The Soundsille olisi mieluusti järjestetty Japanin-kiertue, mutta 16-kesäisten soittajien vanhempien mielestä koulunkäyntiin keskittyminen olisi kannattavampi sijoitus. Näin jäi kansainvälinen menestystarina kirjoittamatta. Suomessa The Sounds kuitenkin kiersi ahkerasti, ja singlet Kulkuri//Troikka ja Muurari//Lonely Guitar olivat suosittuja.

Muurari.

Suomessa rautalanka edusti vallankumousta. Se oli ensimmäistä nuorten muusikoiden nuorelle yleisölle soittamaa musiikkia, jota jaeltiin ja kuunneltiin erittäin laajalti. The Sounds oli perustamassa ja kehittämässä suomalaista nuorisokulttuuria, joka oli 1960-luvun alussa vielä nuori. Se, miten rautalankabändit päivittivät suomalaisia sävelmiä, ei ollut kaikkien vanhempien mieleen, mikä teki musiikista kapinallista.

”Meillä oli oma juttumme emmekä piitanneet muista”, soolokitaristi Henrik Granö kertoi Ylelle vuonna 2011. ”Kyllähän me sitten ymmärsimme, että iäkkäämmät ihmiset olivat vähän näreissään. Soitimme sellaisia kappaleita, joita ei sopinut soittaa sillä tavalla.” Nuorten mielestä sopi. Granön kitarasoolot saivat monet tarttumaan sähkökitaraan siinä missä The Shadowsin Hank Marvininkin soitto.

Rautalanka- ja instrumentaalirockbändien valtakausi jäi lyhyeksi, koska beatlemanian riehaannuttama nuoriso ei ollut kiinnostunut lauluttomasta musiikista. The Soundsin toiminta hiipui 1960-luvun puolivälissä, ja Johnny Liebkind lähti soolouralle. Suomessa The Soundsin tunnetuimmaksi ja genren merkittävimmäksi kappaleeksi jäi ensimmäisen singlen a-puoli ’Emma’. Se tulee selvästi esille rautalankahistoriikeissa, usein jo kirjojen nimistä.

Hajoamisen aikaan bändin oli tarkoitus pitää jonkin aikaa taukoa keskittyäkseen muuhun elämään, mutta breikistä tuli puolen elämän mittainen. Heinäkuussa 2011 The Sounds soitti ensimmäisen keikkansa 46 vuoteen Nastolan Rautalankafestivaalilla. Sen jälkeen se on keikkaillut maltilliseen tahtiin. Uutta materiaalia se ei ole levyttänyt, mutta Finnlevyn vuonna 1977 julkaisema kokoelma-LP on hyvä tapa tutustua vanhaan tuotantoon.

Kesäkuussa 2021 Helsingin Sanomat uutisoi kitaristi Henrik Granön kuolleen 74-vuotiaana. Hänen soittonsa jää suomalaisen musiikin historiaan. ”Hän teki kaiken hyvällä maulla ja tämän lisäksi oli erittäin taidokas teknisesti”, basisti Peter Ekman kommentoi Helsingin Sanomille. ”Hänen sormensa kulkivat raketin vauhdilla otelaudalla.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
The Sounds -kokoelmat | Finna.fi

The Sounds | LP Finnlevy 1977 • CD Fazer Finnlevy 1989 • CD Warner Music Finland 2008
The Sounds • The Strangers Story [2 alkuperäistä] The Sounds & The Strangers | CD Fazer Finnlevy 1991
Emma [20 suosikkia] | CD • kasetti Fazer Records 1998

The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta aikaa etsimässä

Lue lisää suomalaisesta rockista ja rautalankamusiikista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Sammonkadun soivat kellarit – Rautalankaa Hämeenpuistosta Kalevaan Esko Johansson, 132 sivua | Twangsville Productions 2006
Emmaa etsimässä – Suomalaisen rautalangan lyhyt historia Arto Vilkko, 167 sivua | Back to the Sixties 2013
Emman perilliset – Suomalaisen rautalankabeatin vuosikymmenet Kati Järvi & Jori Venemies & Janne Örnberg, 320 sivua | Aviador 2020
Sadoin sähkökitaroin Jari Moberg, 251 sivua | GTJ/Jari Moberg 2020

The Sounds: The Sounds (1977). — **The Sounds**: *The Sounds* | LP 1977 • CD 1989 & 2008

Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva

25.5.2021 | Kirjoittaja: Jukka Uotila

Self Portrait | Columbia 1970

Bob Dylanin (s. 1941) Self Portraitin avausbiisin alussa naiskuoro laulaa raukeasti, kuinka väsyneet hevoset haluavat vain nautiskella auringosta ja ottaa rennosti:

– All the tired horses in the sun
How am I supposed to get any riding done?

Biisi kuvaa hyvin Dylanin tilannetta levyn ilmestymisen aikoihin vuonna 1970. Hän eli vaimonsa Saran ja neljän yhteisen lapsen kanssa Woodstockin pikkukaupungissa maaseudun idyllissä. Dylan oli kesällä 1966 joutunut omien sanojensa mukaan ”moottoripyöräonnettomuuteen” ja vetäytynyt täydellisesti pois julkisuudesta. Woodstockissa perhe keskittyi yhdessäoloon, kanojen kasvattamiseen ja rauhalliseen maalaiselämään. Dylanin kotoiluvaihe kesti lähes kahdeksan vuotta.

Dylanin levytysuran ensimmäiset viisi vuotta 1962–1966 olivat hengästyttäviä. Hän muutti jokaisella levyllään ja liikkeellään populaarimusiikin suuntaa ja mullisti samalla kokonaisen sukupolven maailmaankuvaa. Dylan loi ensialbumeillaan uudenlaisen laulaja-lauluntekijän: hahmon, joka esitti vain itse tekemäänsä materiaalia. Hän liitti vakavahenkisen folkin infantiilina pidettyyn rock ’n’ rolliin ja loi perustan taiteellisesti kunnianhimoiselle folk-rockille, josta kumpusi myöhemmin myös psykedelia. Dylanin ansiosta rockista tuli vakavasti otettavaa taidetta. Samalla John Lennon ja monet muut lauluntekijät alkoivat kiinnittää enemmän huomiota laulujensa sanoituksiin.

Dylanin tekemien musiikillisten vallankumousten sarja ei voinut kuitenkaan jatkua loputtomasti. Muusikko oli myrskyn silmässä yksin, eikä hänellä ei ollut bändikavereita jakamassa kohtuuttoman suuriksi kasvaneita odotuksia ja paineita. Oma perhe ja eristäytyminen olivat hänelle pelastus. Dylan ei enää konsertoinut tai antanut haastatteluita, mutta jatkoi laulujen tekemistä entiseen tapaan. Hänen tyylinsä oli vain muuttunut täydellisesti, ehkä radikaalimmin kuin koskaan ennen. Vuosien 1965–66 surrealistinen ja pirinkatkuinen tajunnanvirta oli korvautunut kotikutoisella ja maanläheisellä tyylillä. Laulujen aiheet kumpusivat perhe-elämästä ja siihen liittyvistä pienistä huomioista.

Aluksi Dylan teki nauhoituksia kotona, mutta siirtyi metelöivien lasten jaloista taustabändinsä The Hawksin hallussa olevan talon kellariin. Siellä syntyi vuonna 1967 omasta mielestäni Dylanin hienoin ja monitasoisin levytetty kokonaisuus The Basement Tapes. Jostain syystä hän ei halunnut julkaista omia versioitaan lauluista, vaan laittoi nauhat jakoon muiden käytettäviksi. Biiseistä tulikin hittejä ja tulevia klassikoita, esittäjinä mm. Manfred Mann, Fairport Convention, The Byrds, Julie Driscoll ja The Band.

Juureva country tarjosi luontevan muodon Dylanin uusille lauluille. Joulukuussa 1967 ilmestynyt John Wesley Harding oli Nashvillessä äänitetty country-rockin pioneerilevy, joka oli tuotannoltaan minimalistinen. Rytmiryhmän tasainen poljento, Dylanin akustinen kitara ja pitkät kryptiset tarinat olivat pääosassa.

Huhtikuussa 1969 ilmestyi faneja vihastuttanut yllätysveto Nashville Skyline. Viihteelliseen muotoon tuotettu levy oli tyylipuhdasta countrya, mutta yllättävintä oli Dylanin laulutyyli. Hän oli luopunut nasaalista Woody Guthrie -kähinästä ja lauloi puhtaasti ja kirkkaasti. Eräs nuoruuden ystävä kommentoi levyä kuunneltuaan, että juuri tälläisella äänellä hän muistaa Robert Zimmermanin laulaneen. Dylan oli siis löytänyt uudelleen oman kadoksissa olleen äänensä.

Elokuussa 1969 Dylan esiintyi livenä ensi kertaa kolmen vuoden tauon jälkeen Isle of Wightin fesivaaleilla Englannissa. Taustabändinä oli omalla urallaan läpimurron tehnyt The Hawks, joka oli vaihtanut nimekseen The Band. Dylanin esiintyminen oli hermostunut, mutta lopulta mielenkiintoinen sekoitus tuoretta country-materiaalia ja uudelleen sovitettuja versioita muutaman vuoden takaisista lauluista. Neljä esitystä päätyi seuraavana vuonna ilmestyneelle tupla-albumille Self Portrait: ’Like a Rolling Stone’, ’The Mighty Quinn (Quinn the Eskimo)’, ’Minstrel Boy’ ja ’She Belongs to Me’. Konsertti julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 2013 4CD-boksilla The Bootleg Series Vol. 10: Another Self Portrait (1969–1971).

Kesäkuussa 1970 ilmestynyt Self Portrait on Dylanin uran hämmentävimpiä albumeita. Sukupolvensa tuotteliaimpiin lauluntekijöihin kuuluva Dylan oli säveltänyt 24 biisin tuplalevylle vain yhden uuden lauletun biisin ’Living the Blues’, joka sekin oli mukaelma vanhasta standardista ’Singing the Blues’. Muuten levy koostuu covereista, instrumentaaleista ja Isle of Wightin liveraidoista.

Levyn kohokohtia on kotitekoisen viinan polttamisesta kertova ’Copper Kettle’, jolla Dylan laulaa upeasti. Muutkin perinnemusiikista poimitut raidat toimivat loistavasti kuten Marc Bolanin ylistämä ’Belle Isle’ ja ’Days of 49’. Levyn erikoisimpia biisejä ovat coverversiot suhteellisen tuoreista hiteistä ’Early Mornin’ Rain’, ’Blue Moon’ ja varsinkin ’The Boxer’, jolla Dylan laulaa duettoa itsensä kanssa. 60-luvulla oli tyypillistä, että tutuksi tulleista hiteistä tehtiin lukematon määrä versioita, mutta kukaan ei odottanyt tätä Dylanilta. Mutta ehkä Dylanin pointti oli, että Gordon Lightfootin ja Paul Simonin laulut ovat kaikkien tuntemina osa nykypäivän kansanmusiikkia.

Self Portrait toimii levynä hyvin juuri sen runsauden ansiosta. Siitä ei saisi karsimalla erinomaista yhden levyn albumia, kuten niin monista muista tupla-albumeista. Tiivistämällä levyn idea hajoaisi. Olennaisinta on alusta loppuun jatkuva yhtenäinen tunnelma, eivät yksittäiset hitit tai nostattavat kohokohdat. Levy osoittaa, että koskettavan musiikin ei tarvitse olla maailmoja mullistavaa tai tajunnanräjäyttävää. Tämä saattoi olla Dylanille vapauttava kokemus. Levyllä esiintyvä kotoileva muusikko on hahmo, johon koronapandemian aikana on helppo samaistua.

Dylan on uransa aikana omaksunut lukuisia erilaisia rooleja ja naamioita, joiden kautta hän on esittänyt taidettaan. Todellinen ihminen Bob Dylan -hahmon taustalla on kuitenkin jäänyt täydelliseksi mysteeriksi. Self Portrait on omakuvana yhtä vajaa ja keskeneräinen kuin levyn kansikuvaksi valittu töherrys, mutta se saattaa silti kertoa tekijästään enemmän kuin hänen monet vakiintuneet klassikkoalbuminsa.

Jukka Uotila

Bob Dylan | kotisivu
Bob Dylan | Facebook
Bob Dylan | Instagram
Bob Dylan | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta. — Varaa **Bob Dylanin** albumi *Self Portrait* kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Bob Dylan | Finna.fi

1960-luku

1970-luku

Laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin albumituotanto ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Kuva: Tuomas Pelttari. — Laulaja-lauluntekijä Bob Dylanin laaja albumituotanto ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Kuva: Tuomas Pelttari.

1980-luku

1990-luku

2000-luku

”Love And Theft” | Columbia 2001
Modern Times | Columbia 2006
Together Through Life | Columbia 2009
Christmas In The Heart | Columbia 2009

2010-luku

Tempest | Columbia 2012
Shadows In The Night | Columbia 2015
Fallen Angels | Columbia 2016
Triplicate | Columbia 2017

2020-luku

Rough And Rowdy Ways | Columbia 2020

Boksi
Bob Dylan | Finna.fi

Another Self Portrait (1969–1971) [The Bootleg Series 10] 2CD | Sony 2013

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää Bob Dylanista | Finna.fi

Muistelmat, osa 1 Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | Werner Söderström Osakeyhtiö 2005 & 2018
Bob Dylan – ikuinen vaeltaja Tenho Immonen, 143 sivua | POP-lehti 2003

Läs mera om Bob Dylan | Finna.fi

Memoarer – Första delen Bob Dylan & översättare Mats Gellerfelt, 278 sidor | Prisma 2004 & Norstedts 2016

Bob Dylan: Self Portait (1970). — **Bob Dylan**: *Self Portait* (1970).

Bee Gees: Bee Gees’ 1st – melankolista kamaripoppia

26.1.2021 | Kirjoittaja: Jukka Uotila

Bee Gees’ 1st | Polydor 1967

Gibbin veljesten muodostama Bee Gees on yksi populaarimusiikin valovoimaisimmista yhtyeistä. Yhtyeen discobiisit ovat osa kulttuurimme kollektiivista muistia: kaikki tunnistavat hitit ’Stayin’ Alive’, ’Tragedy’ tai ’You Should Be Dancing’. Silti itse yhtye ja sen muu tuotanto on jäänyt monelle mysteeriksi. Ryhdyin selvittämään yhtyeen arvoitusta jo vuosia sitten ja ällistyin. Heidän mittava uransa olikin täynnä yllätyksiä, erikoisia suunnanmuutoksia ja häkellyttävän korkeatasoista musiikkia. Yhtyeen tuotannon läpikäyminen vaati myös kärsivällisyyttä ja vanhojen vinyylien metsästämistä, sillä osaa yhtyeen levyistä ei ole koskaan julkaistu kunnolla CD-muodossa.

Gibbin veljekset aloittivat uransa levyjäkin julkaisseina lapsitähtinä Australiassa. Isoveli Barry (s. 1946) sekä kaksoset Robin ja Maurice (s. 1949) olivat syntyneet Iso-Britannian Mansaarella ja viettäneet varhaislapsuutensa Manchesterissa. Emigroituminen takaisin Englantiin helmikuussa 1967 oli käänteentekevä hetki. Veljekset onnistuivat löytämään ymmärtäväisen managerin Robert Stigwoodin ja solmivat levytyssopimuksen Polydorin kanssa. Maaliskuussa he aloittivat jo demojen äänittämisen ja ensimmäisen albumin nauhoitukset.

Ensimmäinen Iso-Britanniassa julkaistu albumi Bee Gees’ 1st ilmestyi heinäkuussa 1967. Levy aloitti huikean neljän albumin putken: vuonna 1968 ilmestyivät Horizontal ja Idea ja seuraavana vuonna yhtyeen magnum opus tupla-LP Odessa. Yhtyeen ensimmäinen Briteissä äänitetty singlejulkaisu ’New York Mining Disaster 1941’ ilmestyi jo huhtikuussa 1967 ja siitä tuli hämmentävän suuri läpimurtohitti maailmalla, jopa Yhdysvalloissa. Biisi kertoo kuvitteellisesta kaivosonnettomuudesta ja loukkoon jääneiden kaivosmiesten ajatuksista. Levytyksen sovitus on minimalistinen, mikä korostaa veljesten uniikkia laulusoundia.

Gibbin veljekset olivat omasta mielestään ensisijaisesti lauluntekijöitä. He olivat jo teinipoikina säveltäneet suurimman osan esittämästään materiaalista ja tehneet valtavan määrän lauluja muille esittäjille. Levylle Bee Gees’ 1st päätyneet sävellykset ja sanoitukset eivät noudata tyypillisen popbiisin konventioita ja hittikaavaa, vaan ne ovat viehättävän naiiveja ja personaallisia tarinoita pienten ihmisten elämistä. ’Red Chair, Fade Away’ on kummallisen nykivästi etenevä raita, joka kertoo isoisän vanhasta punaisesta tuolista. Maurice Gibbin soittama mellotroni dominoi levytystä toistuvalla alaspäin liukuvalla äänellä.

’Every Christian Lion Hearted Man Will Show You’ on vähintään yhtä omituinen laulu: veljesten munkkikuoro ja modaalisesta musiikista otetut vaikutteet soivat siinä keskiaikaisen kirkkomusiikin hengessä. Joissakin maissa singlenäkin julkaistu ’Holiday’ on lapsuuden maisemaan sijoittuva meditatiivinen folkbiisi, jossa on unenomaisen pysähtynyt, lähes aavemainen tunnelma. Barryn ja Robinin äänet sulautuvat kappaleen alussa upeasti toisiinsa.

Bee Gees’ 1st on monella tapaa mitä englantilaisin levy. ’Craise Finton Kirk Roayl Academy Of Arts’ on lämpimän humoristinen music hall -biisi, joka kertoo Oxford Streetillä mainoskylttien kanssa marssineesta miehestä. Kaikki lontoolaiset tunnistivat erikoisen miehen, mutta kukaan ei saanut selvää hänen puheestaan. Albumin avaava ’Turn Of The Century’ kertoo aikakonematkasta viktoriaanisen ajan Englantiin. Menneiden aikojen tunnelmaa korostaa Bee Geesin hovisovittajan Bill Shepherdin upeat arrit puhaltimille ja jousille.

Albumin sointimaailma on rakennettu puhallin- ja jousiorkesterin sekä veljesten upean laulun varaan. Colin Petersenin rummut, Maurice Gibbin basso ja muut modernimmat soittimet leijuvat yleensä kaukana taustalla kuin irrallaan muusta. Tämä luo levyn sointimaailmaan syvyyttä, mutta myös jännän unenomaisen tunnelman. Bee Gees’ 1st luo parhaiden levyn tapaan oma koherentin maailmansa. Se on kuin lumisadepallo, joka vangitsee kuulijan sisäänsä.

Bee Gees oli hioutunut varsinkin laulustemmojen osalta tiiviiksi yksiköksi. Veljekset olivat kuitenkin hyvin erilaisia persoonia. Barry Gibb oli järkevä isoveli, joka ymmärsi musiikkialan julmat lainalaisuudet. Hän pyrki luomaan kaupallisesti menestyvää musiikkia, johon kuka tahansa voisi samaistua. Robin Gibb oli aivan toisenlainen persoona. Hän oli taiteilijaluonne, joka halusi tehdä asiat omalla tavallaan. Hän ei suostunut käymään parturissa, pukeutui miten sattui ja ei välittänyt lehtien kirjoittelusta. Hän tutki intohimoisesti historiaa ja kirjallisuutta, ja ammensi niistä laulujen aiheita. Mojo-lehdessä julkaistiin aikanaan kiinnostava artikkeli, jossa oli listattu musiikkimaailman englantilaisia eksentrikkoja. Robin Gibb oli nostettu listalle mm. Vashti Bunyanin, Felt-yhtyeen Lawrencen, Robert Wyattin ja Kate Bushin rinnalle.

Robin Gibbin omintakeinen biisinteko saa tilaa erityisesti Bee Geesin 1960-luvun loppupuolen levyillä sekä hänen ensimmäisellä sooloalbumillaan Robin’s Reign (1970). Robin ei säveltänyt tavanomaisia rakkauslauluja, vaan apean melankolisia sävelteoksia esimerkiksi Napoleonin aikaisista sodista ja jäälautalle ajelehtimaan jääneestä miehestä. Hänen lauluäänensä oli ainutlaatuinen: korkea, kovaääninen ja värisevä, veljesten äidin sanoin ”kylmäävä”. Tästä on hyvänä esimerkkinä murheellinen soulbiisi ’I Can’t See Nobody’.

Bee Gees’ 1st -levyllä on melankolisen ja mietteliään kamaripopin rinnalla myös menevämpiä raitoja. Parilla biisillä ’In My Own Time’ ja ’I Close My Eyes’ kuuluu selvästi The Beatlesin ja erityisesti Revolver-albumin vaikutus. Svengaava Lontoo on läsnä myös psykedeelisissä kappaleissa ’Cucumber Castle” ja ’Please Read Me’, joista jälkimmäinen kertoo vierailusta psykiatrin luona.

Levyllä on myös pari erinomaista soulbiisiä, joilla kuuluu Staxin ja etelän soulin vaikutteet: ’One Minute Woman’ ja ’To Love Somebody’. Näistä jälkimmäinen on noussut klassikoksi lukuisten cover-versioiden kautta. Laulu oli kirjoitettu alun perin Otis Reddingin laulettavaksi, mutta hän ei koskaan sitä ehtinyt levyttää. Sen sijaan laulun ovat levyttäneet mm. Nina Simone, Janis Joplin, Roberta Flack, Jimmy Sommerville ja monet muut. Barry Gibb on kertonut eräässä haastattelussa, että ’To Love Somebody’ on hänen omista lauluistaan itselleen ehkä se tärkein.

Bee Gees on ollut viime viikkoina paljon esillä mediassa. Joulukuussa julkaistiin suoratoistopalveluissa Frank Marshallin dokumenttielokuva The Bee Gees – How Can You Mend A Broken Heart?, jonka tekemiseen myös Barry Gibb on osallistunut. Tammikuussa 2021 Barry Gibbiltä ilmestyi viiden vuoden hiljaiselon jälkeen duettoja sisältävä albumi Greenfields. Bee Geesin laulujen uusia versioita sisältävä levy on äänitetty Nashvillessä ja se on tyyliltään popcountrya. Gibbin duettopareina levyllä esiintyvät mm. Dolly Parton, Jason Isbell, Keith Urban ja Gillian Welch.

Bee Gees’ 1st on julkaistu vuonna 2006 upeana Deluxe-painoksena. 2CD sisältää albumin stereo- ja monomiksaukset ja paljon bonusraitoja. Albumin monoversio on omasta mielestäni stereota parempi. Puhallin- ja jousiorkesteri, sähköiset soittimet ja laulu ovat siinä keskenään paremmin tasapainossa ja lopputulos kuulostaa miellyttävämmältä. Deluxe-painos sisältää myös ennen julkaisemattomia versioita levyn biiseistä, sekä joukon kokonaan levyn ulkopuolelle jääneitä lauluja. Näistä viehättävä ’Gilbert Green’ päätyi vuonna 1967 Gerry Marsdenin (Gerry & The Pacemakers) singlelle. ’House Of Lords’ on cembalolla ja jousilla höystetty tunnelmallinen acid folk biisi, joka on ihmeellisesti jäänyt aikanaan julkaisematta. Deluxe-painos levystä on julkaistu myös osana 6 CD:n boksia Studio Albums 1967-1968, joka sisältää myös laajennetut versiot levyistä ’Horizontal’ ja ’Idea’.

Jukka Uotila

Bee Gees’ 1st
Barry Gibb
Robin Gibb
Maurice Gibb
Vince Melouney
Colin Petersen
Tuottajat: Ossie Byrne & Robert Stigwood

Bee Gees | kotisivu
Bee Gees | Facebook
Bee Gees | Instagram
Bee Gees | Twitter

Levyhyllyt
Bee Gees | Finna.fi

1960-luku Australia/Uusi Seelanti

The Bee Gee’s Sing & Play 14 Barry Gibb Songs ‎ Barry Gibb & The Bee Gees | Leedon 1965
Spicks And Specks | Spin 1966