The Renegades: Cadillac ­– loppu on hysteriaa

Cadillac | Scandia 1964

The Renegades: Cadillac (1964).Maine ja kunnia ovat arvaamattomia. Siinä missä moni myöhempi yhtye on ollut ”Big in Japan”, päätyi Birminghamissa vuonna 1960 perustettu rhythm & blues -pohjainen beatkvartetti The Renegades luomaan näyttävän uran ensimmäiseksi Suomessa. Tämä epätodennäköinen kehitys lähti liikkeelle, kun Renegadesin basistin Ian Mallettin Helsingissä opiskellut veli kiinnostui rockmanagerin töistä. Keith Mallett sai manageri-tapahtumatuottaja Leo Heinosen järjestämään velipoikansa pienelle bändille kiertueen maassamme.

Heinosen ei tarvinnut katua tuntemattoman ulkomaalaisen yhtyeen buukkaamista, sillä loppu oli hysteriaa. Heti ensimmäiset keikat Suomessa syksyllä 1964 herättivät kuhinaa. Vielä teini-ikäiset britit otettiin kirkuen vastaan, sillä Renegades oli suorastaan jotakin ennennäkemätöntä. Yhtä pitkiä tukkia, hurjaa esiintymistä ja hassuja ilmeitä ei ollut konsaan nähty syrjäisessä maassa, jonka juro kansa ei ymmärtänyt Kari Kuuvan ’Tango Pelargonian’ (1964) olevan parodiaa. Ian Mallettin, laulaja Kim Brownin, kitaristi Denys Gibsonin ja rumpali Graham Johnsonin kaltaisille idoleille oli Suomessa huutava tarve.

The Renegades pääsi nauttimaan Suomessa fanipalvonnasta. Ihailun malli opittiin siitä, miten The Beatlesiin maailmalla suhtauduttiin. Lavalla sisällissodanaikaisiin jenkkiunivormuihin sonnustautuneet Renegadet olivat Beatlejen lailla söpöjä ja karismaattisia nuorukaisia, mutta toisin kuin maailmankuulut kollegansa, ”Rene-pojat” olivat suomalaisnuorten tavoitettavissa. Sitä paitsi heidän soundissaan oli ensisingle ’Cadillacista’ lähtien kaihoisa sävy, joka saattoi vedota melankolialle persoihin pohjoismaalaisiin. Bändi sai jopa Little Richardin ’Lucillen’ kuulostamaan hivenen murheelliselta. Renegades levytti Suomessa neljä albumia ja soitti täällä viitisensataa keikkaa.

Kun yhtye tulee huippusuosituksi nuorten tyttöjen keskuudessa, sen taidoista ja lahjakkuudesta aletaan kummasti löytää moitteen sijaa ja rutkasti parantamisen varaa etenkin heikompiosaisten kollegojen keskuudessa. Näin kävi Renegadesillekin, vaikka Kim Brownin lahjakkuus laulunteossa on fakta ja vaikka Denys Gibsonin kitarointi oli pätevää Shadows-koulukunnan soitantaa. Yhtyeessä ei ehkä vaikuttanut virallisia tekniikkavirtuooseja, mutta Renegades oli sisäistänyt rock’n’rollin ja bluesin fiiliksen paljon syvemmin kuin ajan suomalaisyhtyeet, jotka vasta opettelivat uutta kulttuuria kuin vierasta kieltä.

Ja olihan se historiallisessa kontekstissaan rajua. 1960-luvun Suomessa, jossa tanssiminen oli vielä rukouslauantaisin kiellettyä, konservatiivipiirit näkivät Renegadesissa uhkaavia piirteitä. Bändin pitkätukkaisen olemuksen, villitsevän esiintymisen ja jalan alle menevän musiikin katsottiin vaikuttavan mukaviin suomalaisnuoriin ikävällä tavalla. Tämä oli tietenkin nuorisobändille mitä parhainta mainosta noina ahtaina aikoina. Renegades olikin ensimmäisiä yhtyeitä, joita Suomessa alettiin jäljitellä.

Levy-yhtiö Scandian Alppi-studiossa äänittäjä Jouko Aheran kanssa taltioitu Cadillac oli Suomen ensimmäinen popbändin levyttämä albumi. Se singahti kauppoihin nimikappaleensa hittistatuksen siivittämänä. Vince Taylorin kappaleesta johdettu klassikko ei ollut levyn ainoa helmi. Ajan tavan mukaan sekä omaa että lainattua (Ray Charles, Buddy Holly, Little Richard…) tuotantoa sisältävä pitkäsoitto on kokonaisuutena enemmän linjakas kuin rönsyilevä, mutta yksipuolinen se ei ole. ’Bad Bad Babyn’ ja ’Do The Shaken’ kaltaisten menopalojen rinnalla on ’If I Had Someone to Dream Ofin’ ja ’Seven Daffodilsin’ kaltaisia eteerisiä kaunokkeja.

Jouluksi 1964 julkaistun Cadillacin ilmestyessä Renegades oli matkalla tähtiin maassa, josta he eivät vielä muutamaa kuukautta aiemmin olleet tienneet muuta kuin nimen. Seuraavina vuosina heidän tarinansa kulki läpi erikoisten käänteiden, joiden myötä Renegadesin nimi tuli tunnetuksi muuallakin Euroopassa.

Bändin musiikin ja yllättävän laajan vaikutuksen ohella yhtyeen jäsenten myöhemmät seikkailut ovat ehdottomasti perehtymisen arvoisia. Parhaiten se onnistuu toimittaja Esa Kuloniemen ansiokkaan kirjan Renegades – Luopiotarina avulla.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Renegades | Facebook

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Suomessa tehdyt studioalbumit

1964

Cadillac | Scandia SLP 600 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001 • LP-uusintapainos WEA/Scandia 2011

1965

The Renegades | Scandia SLP 601 • toukokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001
The Renegades | Scandia SLP 602 • elokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001

1966

Pop | Scandia 1966 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2003 • LP-uusintapainos Svart Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Renegades

The Renegades Story | Scandia SLP 907 • 1978
2 alkuperäistä – Cadillac / The Renegades | Fazer Finnlevy/Safir 1990
20 suosikkia – Cadillac | Fazer Records/Warner Music Finland 1996
Hits | Poptori/Snap 2002
Complete Cadillac • 2CD | Warner Music Finland 2007

HIM: Deep Shadow And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä

Esa Kuloniemen kirjoittama The Renegades -historiikki Luopiotarina julkaistiin vuonna 2017.

Lue lisää | Finna.fi

The Renegades – Luopiotarina Esa Kuloniemi, 462 sivua | Like 2017

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Turkulaisen rockin arkeologiaa 1956–1969 Antero Laiho & Iiro Andersson, 272 sivua | Föribeat Kustannus 2012

The Renegades: Cadillac (1964).

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy

Safe as Milk | Buddah Records 1967

Yleisönpalvelijoiden vastapainoksi musiikkialalla on niitä, jotka haluavat tehdä asiat toisin. Tuodakseen oman äänensä esille nämä uusien polkujen tallaajat vetävät selvän rajan viihteen ja taiteen välille. Moni heistä tekee kunniaa Captain Beefheartille.

Vuonna 1941 syntynyt Don Vliet (tai Don Van Vliet, kuten hän itse päätti nimensä kirjoittaa) soitti 1960-luvun alussa bändeissä ystävänsä Frank Zappan kanssa. Zappan keksimä oli myös hahmo Captain Beefheart, jona Van Vliet opittiin tuntemaan, kun Captain Beefheart And His Magic Bandin ensimmäinen kokoonpano perustettiin 1965. Bändi julkaisi kaksi singleä A&M Recordsilla ja siirtyi sitten Buddah Recordsille. Ensimmäinen albumi Safe As Milk ilmestyi kesäkuussa 1967.

Safe As Milk on varsin helppo reitti Captain Beefheartin maailmaan – siis suhteessa miehen eksentriseen maineeseen sekä musiikkiin, johon sitä tehdessä oltiin matkalla. Verrattuna Beefheartin tunnetuimpaan albumiin, uraauurtavan omituiseen Trout Mask Replicaan (1969), Safe As Milk sisältää muodoltaan melko normaalia musiikkia. Sen pohjana on paksulti bluesia deltalta Chicagoon, mutta toisaalta se on myös ajassa kiinni ja jopa hiukan edellä sitä. 1960-luvun loppupuolen rockbändien pop-, folk- ja psykedeliavaikutteet soivat Safe As Milkillä.

Tulevasta kertoo eniten se, miten paljon omaa musiikissa on. Tutut ja perinteikkäät elementit sulavat uusiin, kevyesti surrealistisiin muotoihin, äkkiväärät ja eksoottiset rytmit luovat yllättävyyden tuntua, ja Captain Beefheartin blues-ärjähtelystä kehittyneen lauluäänen itseironinen rouheus ulottuu Tuomari Nurmioon ja kauemmaksikin.

Safe As Milk on niitä harvinaisia julkaisuja, joiden jokainen biisi on tarpeeksi kiinnostava herättääkseen ajatuksia ja mielleyhtymiä. ’Zig Zag Wanderer’ olisi sopinut Nuggetsin kaltaiselle 1960-luvun parasta garagerockia esittelevälle kokoelmalle (vuonna 2019 maailma oli jo niin valmis, että se sopi Huyndain automainokseen). ’Dropout Boogie’ on kasvanut kieroon Kinksin ’You Really Got Me’ -klassikosta (1964). ’I’m Glad’ on sielukas rakkauslaulu, joka painajaismaisen pohjavireensä vuoksi vaikuttaa soivan David Lynchin elokuvassa (jo kauan ennen kuin ohjaaja elokuvia teki).

Safe As Milkin tunnetuin kappale ”Electricity” vääntää bluesin niin väärille kierteille, että kappaleen päättyminen thereminin ujellukseen tuntuu suorastaan loogiselta. ’Abba Zaban’ afrikkalais- ja natiiviamerikkalaisrytmit maalaavat jännittäviä maisemia. ’Plastic Factoryn’ kohdalla tulee miettineeksi, milloin M.A. Numminen mahtoi kuulla sen ensimmäisen kerran. Sama ajatus herää ’Where There’s a Womanista’, ’Grown So Uglysta’ ja Tom Waitsista. Voi olla, että englannin kielen sana ’influential’ keksittiin Safe As Milkin kaltaisia asioita varten.

Safe As Milk käynnisti uran, joka täyttyi paitsi musiikilla, myös totuuden rajoja venyttelevillä tarinoilla, myyteillä ja legendoilla – jos suuret ja rasittavat persoonallisuudet kiinnostavat, Captain Beefheartin vaiheista lukeminen kannattaa. Kokoonpanoltaan taajaan vaihdellut Captain Beefheart And His Magic Band levytti vielä tusinan verran albumeja, kunnes Kapteeni päätti lopettaa musiikkiuransa ja keskittyä kuvataiteisiin. Hänen maalauksissaan ja veistoksissaan on samanlaista ekspressionistista särmää kuin hänen musiikissaan.

Don Van Vliet kuoli vuonna 2010 sairastettuaan pitkään MS-tautia. Captain Beefheart And The Magic Bandin viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 1982 julkaistu Ice Cream For Crow. Levyn nimikappaleen video ei kelvannut Music Televisionille, mutta se pääsi New Yorkin modernin taiteen museoon – ja siihen tapaukseen kiteytyykin olennainen Captain Beefheartista.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Captain Beefheart Radar Station

Safe As Milk
Captain Beefheart – laulu, munniharppu, bassomarimba
Alex Snouffer – kitara
Ry Cooder – kitara (bassokitara – Abba Zaba, Grown So Ugly)
Russ Titelman – kitara (Autumn’s Child)
Jerry Handley – basso
John French – rummut
Milt Holland – rummut, perkussiot (Zig Zag Wanderer, Dropout Boogie, Abba Zaba)
Taj Mahal – perkussiot (Yellow Brick Road)
Sam Hoffman – theremin
Richard Perry – puhe (Yellow Brick Road)

Levyhyllyt | Finna.fi
Safe As Milk | Buddah Records 1967
Strictly Personal | 1968
Trout Mask Replica | 1969
Lick My Decals Off, Baby | 1970
Mirror Man | 1971
The Spotlight Kid | 1972
Clear Spot | 1972
Unconditionally Guaranteed | 1974
Bluejeans & Moonbeams | 1974
Shiny Beast (Bat Chain Puller) | 1978
Doc At The Radar Station | 1980
Ice Cream For Crow | 1982
Bat Chain Puller | 2012, äänitetty 1976

Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Barnes, Mike: Captain Beefheart, 396 sivua | Quartet Books 2000
Courrier, Kevin: Trout Mask Replica, 148 sivua | Continuum 2007
French, John: Beefheart – Through The Eyes Of Magic, 864 sivua | Proper Music 2010
Harkleroad, Bill: Lunar Notes – Zoot Horn Rollo’s Captain Beefheart Experience, 151 sivua | SAF 1998

Captain Beefheart And His Band: Safe As Milk (1967).

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg – Killer lunastaa lempinimensä

Live At The Star Club, Hamburg | Philips 1964

Sanotaan, että Jerry Lee Lewis on aina pelännyt helvetin liekkejä. Hänellä on siihen syykin: Lewis kasvoi uskonnollisessa ympäristössä (maineikas tv-evankelista Jimmy Swaggart on hänen serkkunsa), jossa rock’n’rollin ja rockabillyn kaltaisen syntiä ylistävän musiikin katsottiin säestävän ihmisen matkaa turmioon.

Rock’n’rollin vaikuttavin puoli on juuri se, joka pääsee lähimmäksi uskonnollisuutta. Siinä on parhaimmillaan samaa riemukasta hurmahenkeä kuin gospelmusiikissa, eikä a-wop-bop-a-loo-bop-a-lop-bam-boom poikkea paljonkaan helluntailaisten kielilläpuhumisesta. Se, täyttääkö maallisten ilojen musiikki ihmisen pyhällä vai pahalla hengellä, on uskon asia.

Jerry Lee on aina uskonut jumalaan, mutta hän ei ole koskaan saanut varmuutta siitä, voisiko niinkin hyvältä tuntuva asia kuin hänen upea musiikkinsa todella olla taivaan isälle riittävä syy toimittaa hänet kadotukseen. Syyskuussa 84 vuotta täyttävä pianisti-laulaja arvelee sen jäävän nähtäväksi.

Kävi miten kävi, Lewisin villin pojan nimi ja musiikki jäävät elämään. Siitä pitävät huolen hänen parhaat levytyksensä, joiden joukossa hehkuu yksi kaikkien aikojen parhaista livealbumeista, vuonna 1964 taltioitu Live At The Star Club, Hamburg. ”Se oli hirviö levyksi”, Jerry Lee on itsekin kehaissut. Ja niinhän se on – pitelemätöntä draivia, syntistä svengiä, jumalaista henkeä ja nippu klassikkobiisejä, mausteeksi ripaus Jerry Leelle luontaista pölkkypäistä komiikkaa.

Livealbumi äänitettiin Hampurissa samalla klubilla, jolla The Beatles oli aiemmin hionut kynsiään. Kaikki kunnia Lennonin jengin saavutuksille, mutta syvästä etelästä saapunut maalaispoika sai liverpoolilaiset kuulostamaan kilteiltä. Jerry Leen paukuttaessaan pianoaan kiimalla, voimalla ja virtuositeetilla ja taustabändi The Nashville Teensin pysytellessä parhaansa mukaan pomonsa kintereillä saksalainen bierkeller muuttui louisianalaiseksi juke jointiksi.

’High School Confidentialin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että juuri tätä levyä pidetään Lewisin laajan tuotannon terävimpänä kärkenä. Eikä myöskään tule mieleen kysyä, miksi Jerry Lee Lewisin lempinimi on Killer.

Äänitteenä Live At The Star Club, Hamburg on sopivan rosoinen, hikinen ja räkäinen taltiointi, jossa ei ole mitään hienostelevaa tai kankeaa. Kolmekymppinen Jerry Lee on pianistina ja showmiehenä parhaimmillaan, ja biisilista on kiihkeydessään armoton. Ainoan hengähdystauon suo versio Hank Williamsin ’Your Cheatin’ Heartista’.

Jerry Lee Lewisin elämäntarina on yksi rock’n’rollin historian värikkäimmistä, ja hänen Hampurin-livensä on juuri oikeaa taustamusiikkia sen lukemiselle – sikäli, kun se taustamusiikiksi suostuu asettumaan. Viisikymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Live At The Star Club, Hamburg menee edelleen tehokkaasti jalan alle ja tanssittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jerry Lee Lewis | kotisivu

Live At The Star Club, Hamburg
Jerry Lee Lewis – piano, laulu
Johnny Allen – kitara
Pete Shannon Harris – basso
Barry Jenkins – rummut

Hae Lerry Lee Lewisin ’Live At The Star Club’ kirjastosta.

Hae Live At The Star Club kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt 
Jerry Lee Lewis | Finna.fi
Live At The Star Club, Hamburg  | Philips 1964

Lue lisää | Finna.fi
Bragg, Rick: Jerry Lee Lewis – His Own Story, 498 sivua | Canongate 2015
Bragg, Rick & Väntänen, Ari (kääntäjä): Jerry Lee Lewis omin sanoin, 566 sivua | Like 2015
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music, 468 sivua | Faber and Faber 2007
Lewis, Myra: Great Balls Of Fire – The Uncensored Story Of Jerry Lee Lewis, 373 sivua | St. Martins Press 1982
Palmer, Robert: Jerry Lee Lewis Rocks, 128 sivua | Delilah 1981
Tosches, Nick: Hellfire – The Jerry Lee Lewis Story | Grove Press 1982
Tosches, Nick: Helvetin tuli – Jerry Lee Lewisin tarina, 287 sivua | Johnny Kniga 2008

Jerry Lee Lewis: Live At The Star Club, Hamburg (1964).

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta

The Evil One (415 Records, 1981)

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One (1981).Sopeutumattomuus ja erilaisuus ovat olleet hyviä rockmusiikin myymisen välineitä. Niiden kapinahenki vetoaa nuoriin, jotka etsivät itseään ja paikkaansa maailmassa. Ironista on, että ne, joiden friikkiys on ollut sisäsyntyistä ja aitoa eikä julkisuutta varten luotua, ovat usein menestyneet kaikkein kehnoimmin. Hyvä esimerkki tästä on Roky Erickson, kulttisankari mielensä armosta.

Roky Erickson. Kuva: www.rokyerickson.com.

Roky Erickson. Kuva: www.rokyerickson.com.

Vuonna 1947 syntyneen Roger Kynar Ericksonin asiat menivät ristiin 1960-luvun lopulla. The 13th Floor Elevators -yhtyeessä uransa aloittanut kitaristi-laulaja alkoi kärsiä mielenterveysongelmista, jotka ilmeisesti toi pintaan rankka LSD-kuuri. Hallusinogeenit ja psykedeelit kuuluivat ajan henkeen, mutta kuten Pink Floydin Syd Barrettin kaltaiset kohtalot todistavat, kaikille ne eivät sopineet.

Vaihtoehtoinen elämäntyyli johti myös kahnauksiin lain kanssa. Ericksonin konservatiivisessa kotiosavaltiossa Teksasissa The 13th Floor Elevatorsin jäsenten kaltaisia huumehippejä ei lainkaan arvostettu, ja vuonna 1969 Erickson joutui oikeuteen marijuanan hallussapidosta ja lain pakoilusta. Puolustus vetosi mielenterveysongelmiin sillä tuloksella, että Erckson määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon. Seuraavien kolmen koppivuoden aikana hänelle tulivat tutuksi mielisairaalan arki, sähkösokkihoidot ja ankara lääkitys.

Siviiliin päästyään Erickson teki sen, mistä oli kaiken aikaa haaveillut: palasi musiikin pariin ja perusti bändin. Hänen uusi yhtyeensä Bleib Alien levytti Sir Douglas Quintetin Doug Sahm tuottajanaan singlen Two Headed Dog (Red Temple Prayer)//Starry Eyes (1975). Raaka sinkku esitteli Ericksonin uuden soundin. The 13th Floor Elevatorsin garagepsykedelia jäi 1960-luvulle, ja Erickson alkoi soittaa konstailematonta, synkeää, melodista ja kovaa rockia, joka oli yhdeltä laidalta kiinni punkin hengessä ja jossa pyöriteltiin b-luokan scifi- ja kauhuelokuvien kuvastoa.

Singlen tehtyään Erickson lähti Teksasista Kaliforniaan ja perusti siellä uuden yhtyeen. Studiossa soittaneesta kokoonpanosta mukana oli enää autoharpisti Billy Miller, joka keksi uudelle ryhmälle nimeksi Roky Erickson And The Aliens. Tehtyään pari pienempää levytystä bändi ryhtyi valmistelemaan albumia Creedence Clearwater Revivalin basistin Stu Cookin valvonnassa. Ericksonin bändi treenasi uutta materiaalia klassikkorockyhtyeen päämajassa Cosmo’s Factoryssa.

Roky Ericksonin tärkeimmät ja maineikkaimmat levytykset, jotka tunnetaan parhaiten nimellä The Evil One, olivat ensimmäinen Cookin tuottama kokonainen albumi. Creedence-basistin rooli noissa sessioissa oli merkittävä ja kasvoi loppua kohden. Studioon lähtiessään Erickson oli päättänyt lopettaa väsyttävien psyykenlääkkeiden syönnin, mikä piristikin häntä mutta samalla heikensi hänen henkistä tilaansa monin muin tavoin. Cookin tehtäväksi jäi jäsennellä Ericksonin sekavimmatkin ideat ehyiksi biiseiksi, joissa osat olivat oikeilla paikoillaan ja sanoituksissa tolkkua. Tuottajalla oli tapana pitää äänitys käynnissä jatkuvasti, koska milloinkaan ei voinut tietää, koska laulaja-kitaristi ja biisintekijä olisi parhaimmillaan. Ennen kuin studiotyöt oli tehty loppuun, Roky oli viety suljetulle jo kertaalleen. Osa lauluosuuksista taltioitiin mielisairaalan myöntämillä lyhyillä lomilla.

The Evil Onen kappaleissa seikkailevat zombit, vampyyrit, demonit ja aaveet. Nuo viihteellisen pelottavat teemat vaikuttavat halvalla tavalla hauskoilta, mutta vähänkin tarkemmin kuunnellessaan huomaa, että Erickson oli niiden suhteen tietyllä tasolla tosissaan. Huumehuuruisen 13th Floor Elevators -ajan ja kolmen mielisairaalassa lusitun vuoden jälkeen hän oli ihastunut kauhu- ja scifielokuviin, ja ne olivat polkaisseet hänen mielessään käyntiin todentuntuiset halloween-hipat. Sanoitusten olennot olivat Ericksonille toisaalta humoristisia ja kuvitteellisia hahmoja, mutta toisaalta ne symboloivat hänen sairauttaan, outoja ajatuksiaan ja psykoosien todellisuutta, jossa hän vietti yhä pidempiä aikoja kerrallaan.

Jos Ericksonin tavoitti täsmälleen oikealla hetkellä – kuten Cookin johtamissa sessioissa usein tapahtui – nauhalle tallentui primitiivistä priimaluokan rockia, jonka vaaran tuntu muuttui todeksi siinä missä biisien toismaailmalliset olennotkin. Sellaisella hetkellä mielisairaus antoi enemmän kuin otti. “If you have ghosts, then you have everything”, hän lauloi vilpittömällä äänellään kuin ilmoittaen löytäneensä mielensä syövereistä jotakin upeaa ja kertoakseen myös sen, että vaikka siltä ei ehkä vaikuta, ei häneltä mitään puutu.

Ericksonin hyväntuulisimpienkin rallien pohjavireenä on suru. Niistä aistii sellaista menetyksestä nousevaa kohtaloon alistumisen melankoliaa, jota tuntee silloin, kun ei usko enää voivansa palata takaisin sinne, missä kaikki oli paremmin. Ericksonin taudinkuva ja tyyli olivat hyvin toisenlaiset kuin Johnny Thundersilla, mutta kulttisankarien levyillä kaikui samankaltainen eksyneiden sielujen pelastuksenkaipuu. Thundersin So Alone ja The Evil One kuulostavat sukulaissielujen tekemiltä.

Roky Erickson And The Aliensin nimetön albumi julkaistiin ensin Englannissa kymmenen biisin mittaisena vuonna 1980. Seuraavana vuonna levystä ilmestyi Yhdysvalloissa toisenlainen versio nimellä The Evil One. Myöhempiin versioihin on koottu kaikki tuon aikakauden äänitykset.

Seuraavat kaksikymmentä vuotta Roky Erickson oli sairautensa vuoksi poissa pelistä. Vasta 2000-luvun alussa, kun hänen veljensä otti hoitaakseen lääkitykseen ja sopimuksiin liittyvät asiat, artisti alkoi toipua. Se kävi yllättävän nopeasti: jo vuosikymmenen puolivälissä Roky Erickson nousi lavalle kohtalaisen hyvässä kunnossa. Ohjaaja Kevin McAllister dokumentoi hänen paluunsa elokuvaksi You’re Gonna Miss Me, joka sai ensi-iltansa vuonna 2005.

Ruisrockissa vuonna 2007 esiintyneen Roky Ericksonin voiton sinetöi vuonna 2010 ilmestynyt True Love Cast Out All Evil, hänen ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt albuminsa neljääntoista vuoteen. Ericksonin tuotannon kulmakivet löytyvät silti edelleen The Evil Onelta. Sitä kuunnellessa tulee aina mieleen, että hulluus on pahasti aliarvostettua.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Roky Erickson kotisivu

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!

Hae Roky Ericksonia kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt:
Roky Erickson And The Aliens: Roky Erickson And The Aliens [aka Five Symbols] (CBS Records, 1980)
The Evil One (415 Records, 1981)
Don’t Slander Me (Pink Dust, 1986 | laajennettu CD-painos: Restless Records, 2005)
Gremlins Have Pictures (Demon Records, 1986)
I Think Of Demons (Edsel Records, 1987)
All That May Do My Rhyme (Trance Syndicate Records, 1993)
Don’t Knock The Rok! (Norton Records, 2004)
Roky Erickson with Okkervil River: True Love Cast Out All Evil (Chemical Underground, 2010)

The 13th Floor Elevators
The Psychedelic Sounds Of The 13th Floor Elevators (International Artists, 1966)
Easter Everywhere (1967)
Live (1967)
Bull Of The Woods (1969)

Toimitus suosittelee lämpimästi myös 2CD-kokoelmaa I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology. Se esittelee Rokyn monivaiheista uraa, ja sisältää 32-sivuisen tekstiliitteen.

Lue lisää:
DeRogatis, Jim: Turn On Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock, 638 sivua. Hal Leonard 2003.
Drummond, Paul: Eye Mind – The Saga Of Roky Erickson And The 13th Floor Elevators, The Pioneers Of Psychedelic Sound, 423 sivua. Los Angeles 2007.
Erickson, Roky & Thirteenth Floor Elevators & Casey Monahan (toim.): Openers II – The Lyrics of Roky Erickson, Los Angeles 1995.
Erickson, Roky: I Have Always Been Here Before – The Roky Erickson Anthology (Shout! Factory, 2010), 2CD + 32-sivuinen tekstiliite.
Kent, Nick: The Dark Stuff – Selected Writings On Rock Music 1972–1995, 343 sivua. Da Capo Press 1995.

Roky Erickson And The Aliens: s/t (1980).

Roky Erickson And The Aliens: s/t (1980).

Liam Gallagher: As You Were – pikkuveljen pelinavaus

As You Were | Warner Bros. UK 2017

Liam Gallagher: As You Were (2017).Rockissa on paljon esimerkkejä siitä, että parasta jälkeä tuottaa sellaisten ihmisten yhteistyö, jotka eivät tule toimeen toistensa kanssa. Britpopin mallikappale kitkaisesta riemuvoitosta ovat Gallagherin veljekset Liam ja Noel. Toisiaan täydentävä taistelupari on yhdessä yhtä kuin Oasis, valtavan suosittu myöhempien aikojen klassikkorockyhtye, jonka biisit ovat kotimaassaan painuneet kollektiiviseen tajuntaan.

Gallagherit ovat osoittaneet pystyvänsä tekemään musiikkia myös tunnetuimmasta bändistään ja toisistaan irrotettuna. Liamin vuosina 2009–2014 toiminut bändi Beady Eye julkaisi pari albumia, ja vuonna 2009 perustettu Noel Gallagher’s High Flying Birds on juuri saanut valmiiksi kolmannen albuminsa. Oasis- ja velivertailusta ei kumpikaan tule koskaan pääsemään eroon, mutta se on vähäinen tappio siihen nähden, mitä rikkonaisen manchesterilaisperheen pojat ovat musiikillaan saavuttaneet.

2017 Liam otti saman askeleen kuin veljensä muutama vuosi sitten – julkaisi ensimmäisen kerran musiikkia omalla nimellään. Soolodebyytti As You Were otettiin ilolla vastaan erityisesti kotimaassaan. Se meni suoraan Britannian albumilistan ykköseksi, myi enemmän kuin muut listan top 10 -levyt yhteensä, ja sen vinyylipainos oli 16 000 kappaleen viikkomyynnillään maan myydyin vinyylilevy kahteenkymmeneen vuoteen. Kaiken kaikkiaan sitä myytiin julkaisuviikollaan yli sata tuhatta kappaletta. Mutta kuten levymyyntiluvut aina, nämäkin kertovat enemmän artistin vanhasta suosiosta ja hänen faniensa iästä kuin levyn sisällöstä.

As You Were on melkein täsmälleen sellainen levy, jota Liam Gallagherilta osasi odottaa. Hän on pitäytynyt jo Oasiksessa hyväksi havaitsemassaan tyylissä, jota leimaa ysärifiltterin läpi suodatettu 1960-luvun melodinen rock sekä kuulijaa piinaava epätietoisuus siitä, mistä klassikosta mikäkin kliseinen kappale on kiusallisen tutut vaikutteensa napannut. Liamin soololevyä ei kuitenkaan osaa pitää plagiointina tai edes omien ideoiden puutteena, ei sen enempää kuin Oasiksen tuotantoakaan. Gallagherin pojat ryhtyivät alun alkaenkin rakentamaan eteenpäin rakastamaansa brittirockin suurta perintöä. He ovat melkein kuin kansanmuusikkoja, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista tarvetta kehittää popmusiikin kentällä ennenkuulumattomia asioita. Sillä tavalla he ovat pystyneet puhuttelemaan valtavaa määrää ihmisiä.

As You Were on vähemmän aggressiivinen ja röyhkeä albumi kuin mitä Liam Gallagherin imago ohjaa odottamaan. Sen lempeä yleistunnelma liippaa vaisuutta, mutta siitä oppii pitämään. Rauhalliset Liam-laulut tuntuvat 45-vuotiaan miehen esittäminä rehellisemmiltä kuin kovanaamainen kukkoilu. Mikä tärkeintä, päähenkilön paras puoli – karismaattinen ja sielukas ääni – ovat tallella. Avausbiisi ’Wall Of Glass’ sykkii vetävästi, ja ’For What It’s Worthin’ ja ’Boldin’ mollisävelten hyväiltäväksi pysähtyy mielellään. ’You Better Runin’ ja ’Greedy Soulin’ brittiboogiessa ei itsessään ole mitään ihmeellistä, mutta se on tarpeellista vastapainoa levyn seesteisille biiseille.

Toisiaan täydentävien taiteilijaparien lisäksi rockissa riittää luutuneita käsityksiä, joita selvät äänitodisteetkaan eivät pääse purkamaan. Vanhan hokeman mukaan Gallagherin rahvaanomaisista pojista Noel on se lahjakas biisintekijä ja Liam pelkkä huonotapainen laulaja, mutta As You Weren kohdalla noita asenteita voi halutessaan tarkastaa. Liam on pannut suurimman osan uusista biiseistään alulle itse, eikä materiaali ole pöllömpää. Krediittien suhteen poikkeuksia ovat (parhaiden biisien joukkoon pääsevät) kaunis ’Paper Crown’ ja intiimi ’Chinatown’, jotka ovat kokonaan tuottaja Andrew Wyattin ja laulaja-lauluntekijä Michael Tighen tekosia. Vaikka levyn tyhjänpäiväisin rokki ’I Get By’ on Liamin tekemä, ja vaikka levyn päättävistä kappaleista jälkimmäisen olisi voinut pudottaa huoleti pois, As You Were todistaa, että Liam Gallagherilla riittää uraa myös omillaan.

Marraskuun -17 viimeisenä perjantaina on vanhemman veljen vuoro tehdä siirtonsa, kun Noel Gallagher’s High Flying Birdsin kolmas albumi Who Built The Moon? julkaistaan. Esimakua antaa single ’Holy Mountain’, jonka hävytön riffiviittaus David Bowien ’Suffragette Cityyn’ vain korostaa tekijänsä tyylitajua. Jos ’Holy Mountainin’ laulaisi hänen veljensä, se olisi vielä parempi. Mutta sitten se olisi Oasis-biisi ja jäisi auttamatta klassikoiden jalkoihin. Monimutkaista tuo muusikon elämä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Liam Gallagher | kotisivu
Liam Gallagher | Facebook
Liam Gallagher | Instagram
Liam Gallagher | Twitter

Varaa As You Were kirjastosta.

Varaa As You Were kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Liam Gallagher

As You Were • CD •  LP • LP+7″+kirja | Warner Bros. Records 2017
Why Me? Why Not? | Warner Bros. Records 2019
MTV Unplugged | Warner Bros. Records 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
Beady Eye [=Liam Gallagher • Gem Archer • Andy Bell • Chris Sharrock]

Different Gear, Still Speeding  • CD • 2LP • CD+DVD | Beady Eye Records 2011
BE • 2LP • CD | Columbia 2013

Levyhyllyt | Finna.fi
Noel Gallagher’s High Flying Birds

Noel Gallagher’s High Flying Birds • LP • CD • CD+DVD | Sour Mash 2011
Chasing Yesterday • LP • CD | Sour Mash 2015
Who Built The Moon? • LP • CD | Sour Mash 2017

Levyhyllyt | Finna.fi
Oasis

1990-luku

Definitely Maybe | Creation Records 1994
(What’s The Story) Morning Glory | Creation Records 1995
Be Here Now | Creation Records 1997

2000–2009

Standing On The Shoulder Of Giants | Big Brother 2000
Heathen Chemistry • 2LP • CD | Big Brother 2002
Don’t Believe The Truth | Big Brother 2005
Dig Out Your Soul • CD • 2LP • 4LP+2CD+DVD | 2008

Kokoelmat, livelevyt ja boksit | Finna.fi
Oasis

The Masterplan | Creation Records 1998
Familiar To Millions • live | 2000
Stop The Clocks • 3LP • 2CD | Big Brother 2006
Time Flies… 1994–2009 – The Complete Oasis Singles Collection  • 2CD • 3CD+DVD • 5LP | Big Brother 2010

Biffy Clyro: Puzzle – vaihtoehtorockista kohti mainstreamia
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa
Manic Street Preachers: Gold Against The Soul – sielukasta indierockia
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Marion: This World And Body – täyteen ladatty debyytti
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Simple Minds: Street Fighting Years – voimaa ja suurta tunnetta
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Lue lisää | Finna.fi

Definitely Maybe • 33 13  Alex Niven, 126 sivua | Bloomsbury 2014
Getting High – The Adventures Of Oasis  Paolo Hewitt, 399 sivua | Boxtree 1997
Was There Then Oasis – A Photographic Journey  
Jill Furmanowsky & Daniela Soave, 143 sivua | Random House 1997
Oasis – The Illustrated Story  Paul Lester & Mike Evans, 80 sivua | Hamlyn 1995 & 1996
Oasis – What’s the Story?  Iain Robertson, 288 sivua | Blake 1996 • Music Press 2016
Oasis “Talking” – The Gallaghers In Their Own Words  Harry Shaw, 134 sivua | Omnibus Press 2002
Oasis “Talking” – The Gallaghers In Their Own Words  Harry Shaw, 167 sivua | Omnibus Press 2006

Liam Gallagher: As You Were (2017).

Liam Gallagher: As You Were (2017).