Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä.
Uusivirran julkinen ura alkoi jo parikymppisenä ja vuoden 2003 esikoisalbumin nimeksi päätyikin Nuoruustango. Levyn moderni suomirock on kappalemateriaaliltaan vielä hieman haparoivaa, mutta artistin keskeisiä tyylipiirteitä se jo esittelee. Musiikki on monessa mielessä klassista suomirockia, mutta 2000-luvun alun modernein tuotantokeinoin viritettyä. Tekstit käsittelevät usein nuoruutta ja ihmissuhteita romanttiseen sävyyn, kuitenkin itsetietoisesta nuoren urbaanin ihmisen näkökulmasta käsin. Intertekstejä, viitteitä aiemmin tehtyyn kulttuuriin, on tarkoituksellisen paljon.
Nuoruustango ei ollut mainittava kaupallinen tai arvostelumenestys, vaikka ’Raivo härkä’ -single soikin jonkin verran radiossa.
Uusivirran läpimurto muusikkona tapahtui ensimmäisten isojen elokuvatöiden jälkimainingeissa vuoden 2005 albumilla Me ei kuolla koskaan. Häntä pidettiin kaiketi edelleen eräänlaisena teinisuosikkina, ja levy soikin edelleen aikakauden ”kovalevyrockin” sävyissä, mutta melodinen kappalemateriaali on aivan eri tasolla kuin debyytillä ja monessa biisissä kuuluu varsin tarkka suomirockin perinteen tuntemus. Uusivirta alkoi hahmottua kaupunkilaiseksi, jopa stadilaiseksi rock-suosikiksi, jonka ilmaisulla oli esteettisiä yhteyksiä esimerkiksi Dave Lindholmin tuotantoon. ”Isokynän” satiirisista ja surrealisista havainnoista Uusivirran erottaa kuitenkin edelleen järkähtämättömän romanttinen nuoruuteen kuuluvien tunteiden kuvaus.
Me ei kuolla koskaan ylsi maltillisesti albumilistan sijalle 18, mutta on edelleen Uusivirran ainoa kultalevy ja Spotify-aikakaudellakin melkoinen kuunteluklassikko. Paljon radiosoittoa saivat ’On niin helppoo olla onnellinen’ ja oheinen nimikappale:
Varsin luontevasti Uusivirta suunnisti Minä olen hullu -albumilla (2008) hieman tummasävyisempiin ja musiikillisestikin vähemmän hittihakuisiin maisemiin. Oleellista muutosta perustyyliin levy ei merkitse, mutta sillä kuuluu esimerkiksi post punkin vaikutus – ja keskeisempää lienee yleismelankolinen ja ahdistunutkin pohjavire, joka resonoi levyn nimeenkin. Uusivirran levyistä tätä voinee kutsua synkimmäksi. Kyse on silti edelleen romantisoivasta synkkyydestä.
Kappalemateriaali on jälleen vahvaa, kuten kolmen vuoden julkaisutauon perusteella voi olettaakin. Kyseessä lienee yksi Uusivirran kahdesta, kolmesta tasalaatuisimmasta biisivalikoimasta. Radiohittejä tai muunkaanlaisia hittejä levyltä ei oikein irronnut, mutta monet kappaleet tuntuisivat olevan faneille klassikoita. Esimerkistä käy haikeankaunis ja nostalgiantäyteinen ’Sunnuntailapsi’:
Minä olen hullun jälkeen Uusivirta julkaisi pitkään albumin joka toinen vuosi ja kartutti pääomaa suosittuna festariesiintyjänä ja yhtenä ainoista uudemmista nimistä, jotka pystyivät saavuttamaan suomirock-tyyppisellä musiikilla suurta menestystä striimausaikoina. Kaupallisessa mielessä hänen ilmeinen vahvuutensa on ollut kyky laatia jokaiselle levylle vähintään muutama yhteislaulukelpoinen moderni klassikko. Uusivirta on kyennyt varioimaan yleislinjaansa ja pitämään sen silti täysin tunnistettavana.
Suuri rooli suosiossa on toki ollut hänen julkisella persoonallaankin. Lähestyttävyys ja energisyys yhdistyvät siinä älylliseen reflektioon, mikä takaa mahdollisuuden vedota monenlaisiin yleisöihin festariteineistä vanhempiin musiikinkuluttajiin. Uusivirta kasvoi 2000-luvun suomirock-ikoniksi, jonka habitus ja sanomiset eivät muistuta paljoakaan edeltävien vuosikymmenten kollegoita, vaikka musiikillisia alaviitteitä aina löytyykin. Niitä hän bändeineen on toki kaivanut kansainvälisenkin popmusiikin historiasta.
Niinpä Preeria (2010) viittailee jopa psykedelian ja saksalaisperäisen krautrockin suuntaan, mutta kuitenkin levyn suosittu singlebiisi ’Nukketalo’ palaa on ikään kuin 2000-luvun helsinkiläisten abiturienttien maailmaan siirrettyä Born To Run -aikaista Springsteeniä. Voittava yhdistelmä.
Kolmekymppisiään lähestynyt Uusivirta tuntuu Elvis istuu oikealla -albumillaan (2012) katsovan vielä kerran nuoruuteensa ja laulavan kesäilloista puistoista ja rannoilla, orastavista ihmissuhdehaaveista – kuten ’Nuoruus’-singlebiisillä glamrockin säestyksellä todetaan:
– Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen / ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus.
Musiikillisestikin valoisa ja aiempaa akustisvoittoisampi levy nousee kirjoissani Uusivirran parhaaksi. Siinä on kesäistä tunnemaailmaa ja lähes iskelmällisen kauneuden hetkiä. Nimikappale on jokseenkin täydellinen kuva laiskasta ja silti kaikki mahdolliset merkitykset sisältävästä hetkestä Helsingin Kalliossa.
Epätasaisempi on Ikuiset lapset (2014), joka palaa taas tuotannollisesti prosessoidumpaan rock-ilmaisuun eikä tunnu omaavan sen enempää musiikillisesti kuin lyyrisesti selvää johtotähteä. Huono levy ei ole, mutta lukeutunee kuitenkin Uusivirran vähemmän merkittäviin. Tosin vuosien pohjatyö alkoi tässä vaiheessa näkyä kaupallisessa suosiossa niin, että albumin listasijoitus kolmosena oli artistin paras siihen mennessä. Hieman yhdentekevästi rokkaava ’Kauneus sekoittaa mun pään’ soi myös radiossa.
Albumin kiinnostavampaa laitaa edustaa pikkukaupunkinuoruutta kitkerästi kuvaava ’Mannerlaatat’. Nyt nuoruus ei enää ole euforista nykyisyyttä tai lähimenneisyyttä, vaan jotain, mistä haluaa eroon mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.
Vuonna 2016 ilmestynyt Olavi riskeeraa definitiivisellä otsikollaan, mutta merkitsee selvää askelnostoa edeltäjästään. Tyyliltään levy liikkuu jossain kahden aiemman välimaastossa, mutta nyt biisikynä on taas ollut luontevassa terässä. Kysymykset siihen suuntaan, onko kyse nyt Uusivirran nuoruus- vai aikuistumis- vai aikuisuuslevystä alkoivat menettää merkitystään, sillä yli kolmekymppisenäkin artisti on johdonmukaisesti liikkunut nostalgian ja reaaliaikaisen tunnereflektion välimaastossa niin, että havainnoitsija voi vain todeta tämän olevan hänen ominta maastoaan.
Olavi soi monenlaisten vaikutteiden lopputuotteena nykydiskoa myöten, mutta liki iskemällisestä ’Kultaa hiuksissa’ -helmestä on tullut Spotifyssa Uusivirran koko uran kuunnelluin kappale, vaikkei se varsinainen hitti aikanaan ollutkaan. Albumista tuli joka tapauksessa Uusivirran toistaiseksi ainoa listaykkönen.
Uusivirran viimeisin studioalbumi Skorpioni (2019) on jälleen epätasaisempi kokoelma lauluja. Sitä pohjustettiin vuoden mittaan kolmella erinomaisella ja melankolisella diskorock-singlellä, joista varsinkin oheinen ’Kesäyön uni’ on millä tahansa mittapuulla täysosuma: monenlaisia tuttuja impulsseja suvereeniksi kokonaisuudeksi yhdistävä leka, joka olisi ansainnut olla paljon isompikin jättihitti.
Sen sijaan levyn kokeellisemmat linjanvedot ja yritykset rikkoa vetovoimaista peruskaavaa toimivat huonommin.
Varsinaisten studioalbumeiden lisäksi Uusivirralta on julkaistu pätevänä johdantona toimiva, joskin nyt jo vähän vanhentunut kokoelma 27 suosikkia. Livelevy Olavi elää! (2017) on aivan hyvä, mutta ei tietenkään korvaa keikkakokemusta. Ylen televisio-ohjelmaa varten tehty koronaesiintymisestä levyksi muokattu covervalikoima Lauantain toivotut käy nimensä mukaisesti hyvästä viikonloppuviihteestä, kun Uusivirran pätevä bändi ja tähti itse puhaltavat uutta henkeä kuluneisiinkin suomirock-klassikoihin.
Levyhyllyt
Olavi Uusivirta | Finna.fi
2000–2009
Nuoruustango • CD | New Spirit 2003
Me ei kuolla koskaan • CD | Mercury/Universal Music 2005
Minä olen hullu • CD | Mercury/Universal Music 2008 • 2LP 10-vuotisjuhlapainos Johanna Kustannus 2018
2010-luku
Preeria • CD | Mercury/Universal Music 2010 • LP Mustat Levyt 2011
Elvis istuu oikealla • LP • CD | Johanna Kustannus 2012
27 suosikkia • 2CD | Johanna Kustannus 2013
Ikuiset lapset • LP • CD | Johanna Kustannus 2014
Olavi • LP • CD | Johanna Kustannus 2016
Olavi elää! • live • 2LP • CD | Johanna Kustannus 2017
Skorpioni • LP • CD | Johanna Kustannus 2019 • Kasetti Lipposen levy ja kasetti 2019
2020-luku
Lauantain toivotut – Special Live! • LP • CD | Universal Music Group 2020
Olavi Uusivirta elokuvissa
DVD • Blu-ray | Finna.fi
2000–2009
Keisarikunta Ohjaaja Pekka Mandart, 1h 34 min. • DVD | FS Film 2004/2005
Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018
Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Ralliraita 1 Ohjaaja Markku Pölönen, 86 min. • DVD | Walt Disney Studios Home Entertainment 2009
2010-luku
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • DVD | Finnkino 2012
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • Blu-ray | Finnkino 2012
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Kalevala – Uusi aika Ohjaaja Jari Halonen, 102 min. | VL Media 2013
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • DVD | Nordisk film 2016
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • Blu-ray | Nordisk film 2016
Syysprinssi Ohjaaja Alli Haapasalo, 90 min. • DVD | Future Film 2017
Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi
[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]
Ganes – Soundtrack | Sony BMG Music Entertainment Finland 2007
22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Knipi ja menetysten kauneus
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Lue lisää Olavi Uusivirrasta | Finna.fi
Miten lauluni syntyvät? Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017
Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi
Jee jee jee – suomalaisen rockin historia Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rovaniemellä perustettu Absoluuttinen Nollapiste ei päästä kuulijoitaan vähällä. Progevaikutteinen yhtye kiertää kvinttiympyrät ja popkaavat kaukaa, ja Tommi Liimatan katkelmalliset, absurdit ja arvoitukselliset sanoitukset jättävät valtavasti tulkinnanvaraa. Näin oli varsinkin bändin alkutuotannossa, jonka magnum opus oli Suljettu (1998), teema-albumi isän, pojan ja tekopyhän kyläyhteisön suhteesta.
Vuoden 2020 Vain elämää -kaudella joka kodin nimeksi noussut laulaja-lauluntekijä Mariska (Anna Maria Rahikainen, s. 1979) tuli alalle punkin kautta. Niissä piireissä liikkuminen johti punkyhtyeen jäsenyyteen, kun (sittemmin surmacorebändi Rytmihäiriöstä tuttu) Une Helo pyysi koulukaveriaan Mariskaa liittymään Oheisvasara-yhtyeen laulajaksi. Vasaranmerkki-seiskatuumaisella ilmestynyt, syksyllä 1998 äänitetty ’Ruma näytelmä’ on ensimmäinen julkaistu Mariskan kirjoittama biisi.
”Jatsiahan minä olisin aina halunnut soittaa”, totesi humppabändi Oikotuulten jäsen Akkaa päälle -komediasarjan kuudennessa jaksossa. Heittoon kiteytyi montakin asiaa, muun muassa yksi takavuosikymmenten artistien suurista harmistuksen aiheista: mikäli mieli keikkailla elääkseen Suomessa, oli pakko esittää tanssimusiikkia. Samalla oli unohdettava se omaa sydäntä lähinnä ollut soundi, jos se oli liian eksoottinen lakeuksien kansan ymmärtää.
