Kun Ultra Bra hajosi vuonna 2001, oli selvää, että monista suosikkiyhtyeen jäsenistä kuultaisiin piankin. Jo alkuvuodesta 2002 levyrintamalle marssivatkin niin sooloartisti Kerkko Koskinen kuin virkamiesmäisesti nimetty Scandinavian Music Group, jossa vaikutti aluksi neljäkin UB-jäsentä: laulaja Terhi Kokkonen, kitaristi Joel Melasniemi, basisti Tommi Saarikivi ja rumpali Antti Lehtinen.
Näin SMG:hen siis siirtyi Ultra Bran rockbändiydin. Mutta koska elettiin 2000-luvun alkua, toimi valtavirtahakuinen rockbändi viitekehyksessä, jossa soundi oli riehakkaan sijaan puhtaaksi puleerattu ja digitaalisesti viilattu siihen mittaan, että aikakauden suosittu iskusana ”kovalevyrock” saatettiin ottaa käyttöön.
Suomessa SMG oikeastaan ruumiillisti tämän tyylisuunnan keväällä 2002 listaykköseksi yltäneellä Onnelliset kohtaa -debyytillään. Mutta joidenkin kappaleiden raskassoutuinen poljento saattoi peittää alleen sen tosiseikan, että Terhi Kokkosen ja Joel Melasniemen kappaleissa oli jo tässä vaiheessa kuultavissa paljon silkkaa folkia. Esimerkiksi levyn kakkossingle ’Tällaisena kesäyönä’ on ytimeltään iskelmällisen kepeä haikailuhelmi.
Voi myös havaita Kokkosen löytäneen itsestään soololaulajan, jonka tulkinta ja äänenväri sopivat juuri tällaisiin teoksiin. Hän ei ole Suomen lämpimin vokalisti, mutta hänen tulkinnoissaan on etäisyyden kautta syntyvää emootiota, mikä on oikeastaan poplaulajalle lajeista vaikeimpia.
Luontevaa jatkoa debyytille on Nimikirjaimet (2004), jolla Saarikiven korvasi basistina Anssi Växby. Kappalemateriaali on ehkä esikoista vahvempaakin ja tunnelmat valoisampia esimerkiksi keikkaelämäaiheisella ’100 km Ouluun’ -singlellä tai kauniilla herkistelyraidoilla ’Talvipuutarhaan’ ja ’Onnellinen nainen’. Kakkosalbumilla SMG:n soundi alkaa saada monipuolisempia sävyjä ja nuoruusnostalginen ’Helsinkiin’ on hyvä esimerkki Kokkosen ja Melasniemen löytyvistä vahvuuksista lauluntekijöinä.
Listasijalle 11 jäänyt Nimikirjaimet merkitsi yhtyeen suosiolle silti loivaa laskusuhdannetta. SMG eli murrosvaihetta eikä sen alkuperäinen moderni rocksoundi enää olisi kuulostanut yhtä ajantasaiselta. Hölmö rakkaus, ylpeä sydän -albumilla (2006) bändi lisäsi akustisten sävyjen osuutta muuttamatta konseptiaan vielä radikaalisti. Ehkä vähittäistä muutosta voi kuvata toteamalla, että viimeistään nyt kitarat enemmän helisivät kuin surisivat.
Temaattisella tasolla kolmoslevyllä kuuluu ihmissuhdeaiheiden ja kaupunkikuvien rinnalla yhä selvemmin urbaani kaipuu luontoon. Hienosti minieepokseksi kehitelty ’Solmu’ kuvastaa tätä, niin tietysti myös levyn single ’Hölmö rakkaus’, josta tuli yksi SMG:n suosituimmista kappaleista ja bändin uralla todellinen avainteos. Euforisen romanttinen kesärakkausbiisi soi paljon radiossa, ja oikeastaan vasta tämän biisin ja levyn myötä SMG alkoi kartuttaa todellista omaa fanikuntaa, joka saattoi olla ihan eri porukkaa ja nuorempaakin kuin Ultra Brasta aikanaan tykänneet.
Yhtyeen uran todellinen täyskäännös tapahtui kuitenkin vasta Hölmön rakkauden jälkeen. Se lisäsi ensin keikkakokoonpanoonsa, sitten varsinaisiksi jäseniksi kakkoskitaristi Kyösti Salokorven, pedal steel -kitaristi Miikka Paatelaisen ja toiseksi laulajaksi Terhin siskon Pauliina Kokkosen.
Bändin lauluntekijät olivat innostuneet amerikkalaismallisesta folk-musiikista, ja vaikka Missä olet Laila? (2007) ilmestyi vain puolitoista vuotta Hölmön rakkauden jälkeen, olivat uustraditionalistiset sovitukset kovin erilaisia kuin mikään SMG:n sitä ennen julkaisema. Banjo ja pedal steel hallitsevat kuulokuvaa kautta linjan, joskin yhteys aiempaan tuotantoon löytyy laulumelodioiden ja Terhi Kokkosen sanoitusten kautta. SMG:n ei voi sanoa ryhtyneen larppaamaan folkmusiikkia; yhtye tyytyi viisaasti käyttämään uudenlaisia aineksia yhä syventyvän ja jalostuvan laulunkirjoituksensa viitekehyksenä.
Joka tapauksessa tällaista ilmaisua ei ollut aiemmin yritetty tuoda Suomessa valtavirtaan, ja radiosuosiota SMG:n oli uusilla lauluillaan vaikea saavuttaa. Yhtyeen yleisö sen sijaan mukautui folk-tyyliin vaivatta ja kultalevyputki jatkui. Myös arvostelut olivat bändin kiittävimpiä siihen asti. Suosikkikappaleiksi nousivat ainakin surumielinen ’Lopulta olemme kuitenkin yksin’ ja singlebiisi ’Vieläkö soitan banjoa?’, jonka eksän kohtaamisesta kertova teksti on resonoinut niin, että kesällä 2021 Helsingin Sanomien lukijat äänestivät sen kuuden parhaan 2000-luvun suomalaisen laulunsanoituksen joukkoon.
Kahden seuraavan levyn ajaksi Scandinavian Music Group näytti löytäneen pysyvämmän linjan. Palatkaa Pariisiin! (2009) ja Manner (2011) veivät folkpop-vaikutteita lähinnä pidemmälle. Kriitikoiden silmissä bändin tyylinvaihdoksen uutuudenviehätys alkoi haalistua, ja esimerkiksi Oskari Onninen käytti Nuorgam-verkkomediassa Mannerta arvostellessaan paljon palstatilaa kuittaillakseen Kokkosen tekstien sää- ja luontosanastosta. Levyt myivät kuitenkin kultaa ja ylsivät listan kärkisijoille. Menestys oli myös niiden välissä ilmestynyt kokoelma Näin minä vihellän matkallani, joka suhtautui bändin menneisyyteen hieman revisionistisesti: kahdelta ensimmäiseltä levyltä on sille kelpuutettu vain kaksi biisiä, nekin uudestaan akustisemmiksi sovitettuina.
Palatkaa Pariisiin! ja Manner ovat tasalaatuisia levyjä, joista on helppo nauttia, jos bändin yleissoundi viehättää. Joukosta erottuu nippu todellisia helmiä, kuten ’Vieläkö soitan banjoa?’ -biisin tunnelmia jatkava ’Casablanca’ tai haikeasti laukkaava ’Liian laiha rakkaani’.
Folk-trilogian jälkeen oli kuitenkin taas linjanmuutoksen aika. Tätä markkeerasi myös SMG:n pisin levytystauko ennen vuoden 2014 alussa ilmestynyttä Terminal 2 -albumia. Temaattiseksi kokonaisuudeksi rakennettu levy irroittautuu ”luomusoundista”, mutta käyttää syntikoita ja kaikua varhaisia albumeita ajattomamman ja isomman soundin synnyttämiseen. Apea, luovuttanut pohjavire leimaa kappaleita, joissa puidaan niin yksityisiä kuin yleisiä umpikujia jopa melko apokalyptisten tunnelmien merkeissä.
Terminal 2 on monessa suhteessa täydellinen ja täsmällinen soundtrack 2010-luvun länsimaailman yleiselle mielentilalle. Subjektiivisen käsitykseni mukaan se on ilman muuta parhaita kotimaisia levyjä viimeiseen kymmeneen vuoteen ja on myös osoittautunut aikaa kestäväksi. Levy saikin vaihteeksi hyvät arvostelut ja kävi myös listaykkösenä, mutta siitä tuli kuitenkin ensimmäinen SMG-albumi, joka ei ole ylittänyt kultarajaa. Syytä on musiikinkulutuksen muutoksissa, mutta epäilemättä Terminal 2 myös oli hankala levy sille indien ja valtavirran välimaastoon identifioituvalle, keskimäärin aika nuorelle kuulijakunnalle, joka yhtyeelle oli vakiintunut.
SMG pääsi esittämään albumin tiimoilta teemakeikan Flow-festivaaleille, mutta kokonaisuutena se ei kuitenkaan saanut aivan sitä huomiota, jonka olisi ansainnut niin kunnianhimoisilla kappaleilla kuin vaikkapa ’Las Vegasin raunioilla’.
Yllättävän pian edeltäjänsä jälkeen ilmestyi syksyllä 2015 Baabel, joka sai aika vaisun vastaanoton ja oli helppo kuitata Terminal 2:n jälkeen välityöksi. Ensimmäisenä SMG-albumina sitten vuoden 2004 se jäi top kympin ulkopuolelle, eivätkä arvostelutkaan nyt olleet haltioituneita. Baabel ei ole huono levy, mutta se tuntuu toteutuksensa puolesta edeltäjänsä jälkikirjoitukselta ilman vastaavaa temaattista koherenssia tai syvälle tunkeutuvaa sanottavaa. Yhdeksän biisin ja 35 minuutin mittakin tuntuu vähän siltä kuin jotakin olisi jäänyt kesken.
Parasta uusimman inkarnaationsa osaamista SMG kuitenkin esittelee ainakin koukuttavalla ’Jos olen rehellinen’ -huippukohdalla.
Kuusi vuotta Baabelin jälkeen yhdeksättä Scandinavian Music Group -albumia odotellaan yhä, vaikkei mitään virallista ilmoitusta lopettamisesta tai edes tauolle jättäytymisestä olla saatu. Vuonna 2018 ilmestyi tosin single ’Mua ei saa muuttumaan’.
Terhi Kokkonen debytoi vuonna 2020 kirjailijana hyvät arvostelut ja mediahuomiota saaneella Rajamaa-teoksella, jota on luonnehdittu vahvatunnelmaiseksi psykologiseksi romaaniksi.
Yksittäisiä SMG-kappaleita löytyy studioalbumien lisäksi eri esittäjien koosteilta Melkein vieraissa – nimemme on Dingo, Syvissä vesissä ja Ipanapa 3. Vielä voi mainita vuonna 2003 julkaistun irtosinglen ’Letitä tukkani’.
Niko Peltonen
Levyhyllyt
Scandinavian Music Group | Finna.fi
2000–2009
Onnelliset kohtaa • CD | BMG Finland/Terrier Records 2002
Nimikirjaimet • CD | BMG Finland/RCA/Cortison Records 2004
Hölmö rakkaus ylpeä sydän • CD | BMG Finland/RCA/Cortison Records 2006
Missä olet Laila? • CD+DVD • CD | Sony BMG Finland/RCA/Cortison Records 2007
”Palatkaa Pariisiin!” • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2009
2010-luku
Manner • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2011
Terminal 2 • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2014
Baabel • LP • CD | Sony/RCA/Cortison Records 2015
SMG-kokoelma | Finna.fi
Näin minä vihellän matkallani • CD & 2CD | Sony/RCA/Cortison Records 2009
SMG mukana kokoelmalevyillä | Finna.fi
Melkein vieraissa – nimemme on Dingo • CD | Elements Music 2008
Syvissä vesissä • CD | KHY Suomen Musiikki/Sony Music Entertainment Finland 2009
Ipanapa 3 | Ipanapa Brand Management & Sony Music Entertainment Finland 2010
Vain elämää 8
[Terhi Kokkonen • Mira Luoti • Sani • Arttu Wiskari • Aki Tykki • Danny • Kasmir]
Finna.fi
Vain elämää – kausi 8 – ensimmäinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Vain elämää – kausi 8 – toinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Ultra Bra
[Terhi Kokkonen • Vuokko Hovatta • Anna Tulusto • Arto Talme • Olli Virtaperko • Kari Pelttari • Ilmari Pohjola • Marko Portin • Kerkko Koskinen • Joel Melasniemi • Tommi Saarikivi • Jan Pethman • Antti Lehtinen]
Finna.fi
Houkutusten kiihottava maku • EP | Ray Milland Records 1995
Vapaaherran elämää | Pyramid/Johanna Kustannus 1996 • Nuottikirja 1997 • LP-painos Svart Records 2017
Kroketti | Pyramid 1997 • LP-painos Svart Records 2017
Kalifornia | Pyramid 1999 • LP-painos Svart Records 2017
Vesireittejä | Pyramid 2000 • LP-painos Svart Records 2017
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta
Lue lisää SMG:stä| Finna.fi
Artikkelihaku Scandinavian Music Group
Lue lisää
Terhi Kokkonen | Finna.fi
Rajamaa, 192 sivua | Otava 2020
Lue lisää UB:stä | Finna.fi
Sokeana hetkenä Ville Similä & Mervi Vuorela, 339 sivua | WSOY 2018
Artikkelihaku Ultra Bra
Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä. 
Rovaniemellä perustettu Absoluuttinen Nollapiste ei päästä kuulijoitaan vähällä. Progevaikutteinen yhtye kiertää kvinttiympyrät ja popkaavat kaukaa, ja Tommi Liimatan katkelmalliset, absurdit ja arvoitukselliset sanoitukset jättävät valtavasti tulkinnanvaraa. Näin oli varsinkin bändin alkutuotannossa, jonka magnum opus oli Suljettu (1998), teema-albumi isän, pojan ja tekopyhän kyläyhteisön suhteesta.
Vuoden 2020 Vain elämää -kaudella joka kodin nimeksi noussut laulaja-lauluntekijä Mariska (Anna Maria Rahikainen, s. 1979) tuli alalle punkin kautta. Niissä piireissä liikkuminen johti punkyhtyeen jäsenyyteen, kun (sittemmin surmacorebändi Rytmihäiriöstä tuttu) Une Helo pyysi koulukaveriaan Mariskaa liittymään Oheisvasara-yhtyeen laulajaksi. Vasaranmerkki-seiskatuumaisella ilmestynyt, syksyllä 1998 äänitetty ’Ruma näytelmä’ on ensimmäinen julkaistu Mariskan kirjoittama biisi.
”Jatsiahan minä olisin aina halunnut soittaa”, totesi humppabändi Oikotuulten jäsen Akkaa päälle -komediasarjan kuudennessa jaksossa. Heittoon kiteytyi montakin asiaa, muun muassa yksi takavuosikymmenten artistien suurista harmistuksen aiheista: mikäli mieli keikkailla elääkseen Suomessa, oli pakko esittää tanssimusiikkia. Samalla oli unohdettava se omaa sydäntä lähinnä ollut soundi, jos se oli liian eksoottinen lakeuksien kansan ymmärtää.
