2000-2009 Archives – LevyhyllytLevyhyllyt

Camel
Osa 2 • Vuodet 1979–2019
I Can See Your House From Here – Nude – The Single Factor – Stationary Traveller – Dust And Dreams – Harbour Of Tears – Rajaz – A Nod And A Wink
Osa 1 • Vuodet 1971–1978
Musiikkia esille kirjastossa

Kosketinsoittaja ja säveltäjä Peter Bardensin lähdön jälkeen vuonna 1978 Camelin toiminta on ollut kitaristi Andy Latimerin harteilla, mutta ankaraksi diktaattoriksi häntä ei pysty mieltämään. Vaatimattomana luonteena hän ei ole edes ikinä julkaissut säveltaidettaan omalla nimellään kuten esimerkiksi Jethro Tullin Ian Anderson. Seitsemännen studioalbumin tekoon Latimerin, rumpali Andy Wardin sekä jo kiertueelle osallistuneen kosketinsoittaja Jan Schelhaasin rinnalle tulivat keikkailuun väsähtäneen Richard Sinclairin korvannut basisti Colin Bass sekä yhdysvaltalaisesta Happy The Man -progeyhtyeestä tuttu kosketinsoittaja Kit Watkins.

Huipputuottaja Rupert Hinen ja muutaman vierailijan kera syntyi fanien mielipiteitä jyrkästi jakava albumi I Can See Your House From Here (1979). Uutta aaltoa muistuttavat poppikset kuten ’Your Love Is Stronger Than Mine’ ja ’Remote Romance’ ovat melko vaivaannuttavaa kuunneltavaa, mutta sitä uljaammin erottuvat levyn kohokohdat. Niitä ovat erityisesti Latimerin ja Schelhaasin yhteissävellys ’Hymn To Her’ sekä Latimerin kymmenminuuttinen instrumentaalitunnelmointi ’Ice’, jonka liveversion säästän jutun loppuun.

Camel: Hymn To Her • albumilta I Can See Your House From Here
1979

Hyvässä keikkakunnossa porskuttanut Camel hurmasi japanilaisyleisön tammikuussa 1980. Japanilaiseen tositarinaan liittyykin seuraava albumi, jonka materiaalia bändi testasi Desert Song -salanimen takaa kesäkeikoilla Alankomaissa. Autiosaarelle 29:ksi vuodeksi unohdetusta toisen maailmansodan japanilaissotilaasta kertova Nude (1981) oli ensimmäinen levy, jonka lyriikoista vastasi Andy Latimerin puoliso Susan Hoover (Latimerin pienoislaulua ’Please Come Home’ lukuun ottamatta). Instrumentaalipainotteiselta konseptialbumilta välittyy hienosti Latimerin mestarillisuus tunteikkaiden melodioiden luojana. Colin Bassista yhtye oli saanut Latimeria muistuttavan mutta tätä pätevämmän laulajan, kuten ’Drafted’-kappale osoittaa.

Camel: Drafted • albumilta Nude
1981

Kesällä 1981 Andy Wardin päihdeongelmat riistäytyivät käsistä, ja samaan aikaan levy-yhtiö Decca painosti yhtyettä pysymään sopimuksessa. Yleisesti Camel-diskografian heikoimmaksi lenkiksi tuomittu The Single Factor (1982) työstettiin pitkälti sessiomuusikoiden voimin. Levyteksteissä Wardin poissaolo pantiin käsivamman tiliin, mutta myöhemmin potkujen syyksi paljastuivat mielenterveysongelmat. Camel-uransa jälkeen Ward pistäytyi lyhyen aikaa neoprogeyhtye Marillionin riveissä. Mm. Richard Sinclairin soololevyillä sekä Bevis Frond -yhtyeessä soittanut Ward on yhä elossa. Camelissa rumpuja soitti vuosina 1983–1994 Paul Burgess, ja vuodesta 2000 vakinainen jäsenyys on kuulunut Denis Clementille.

The Single Factorin laulajavierailijat David Paton (’Heroes’) ja Chris Rainbow (’A Heart’s Desire’) ovat tuttuja The Alan Parsons Projectista. Pophenkisyydessään levy onkin kuin köyhän miehen versio Projectin kasaripopista, mutta yhdentekevän materiaalin seasta löytyy muutama pieni helmi. Genesiksen perustajajäsenenä muistettu Anthony Phillips soittaa usealla raidalla erilaisia koskettimia tai akustista kitaraa. Pirteällä ’Sasquatch’-instrumentaalilla vierailevat myös Peter Bardens ja rumpali Simon Phillips.

Camel: Sasquatch • albumilta The Single Factor
1982

Kymmenes albumi, edeltäjäänsä tasavahvempi Stationary Traveller (1984) oli paluu konseptuaalisuuteen: sanoittaja Hooveria sekä tuotannosta yksin vastannutta Latimeria innoitti jaetun Berliinin ahdistava tilanne erityisesti itäpuolelta länteen pyrkivien ihmisten näkökulmasta. Yhtye oli saanut erinomaisen täydennyksen hollantilaisen Kayak-yhtyeen johtohahmosta, kosketintaituri Ton Scherpenzeelistä, joka myös sävelsi herkän instrumentaalipalan ’After Words’. Colin Bass ei ole mukana, joten bassoakin soittava Latimer jakaa levyn vokaaliosuudet Chris Rainbow’n kanssa. Laulujen joukossa on sekä hakkaavia rymistyksiä että koskettavia kohokohtia kuten ’Fingertips’ ja ’Long Goodbyes’, mutta hienoimmillaan Stationary Traveller on instrumentaaleissa. Näin soi levyn nimisävellys livejulkaisulla Pressure Points (1984).

Camel: Stationary Traveller • livealbumilta Pressure Points – Live In Concert
1984

Decca-sopimuksen päättyessä loppui myös yhtyeen toiminta siltä erää. Andy Latimer muutti vaimoineen Kaliforniaan eikä vuosikausiin levyttänyt mitään – kunnes herätti Camelin henkiin vuonna 1991 oman Camel Productions -levymerkkinsä turvin. Ton Scherpenzeel, Paul Burgess ja Colin Bass jatkoivat virallisina jäseninä. John Steinbeckin Vihan hedelmiin (1939) pohjautuva Dust And Dreams (1991) kuvaa keskilännen köyhän työväestön taivallusta Kaliforniaan suuren laman aikaan. Levy jää hieman vaisuksi, mutta lyhyehköt kappaleet muodostavat onneksi melko yhtenäisesti soljuvan jatkumon. Sanallisia lauluja on vain kaksi, joista ’Rose Of Sharonilla’ laulavat Mae McKenna ja David Paton.

Camel: Rose Of Sharon • albumilta Dust And Dreams
1991

Seuraavakin levy eläytyy siirtolaisuuteen, tällä kertaa meren taakse muuttaneiden irlantilaisperheiden kokemukseen. Cóbhin satama on ollut tuhansille viimeinen näkymä Irlannista, minkä johdosta sitä kutsutaan Kyynelten satamaksi. Latimerin ja Bassin rinnalle tuli englantilainen kosketinsoittaja Mickey Simmonds, jonka moni progefani muistaa Marillionista eronneen Fishin soolodebyytiltä Vigil In A Wilderness Of Mirrors (1989). Irlantilaista kansanmusiikkia sekä jousi- ja puhallinsoittimia hyödyntävä Harbour Of Tears (1996) koostuu pääosin yhä lyhyemmistä kappaleista. 23-minuuttisesta päätösraidasta ’The Hour Candle (A Song For My Father)’ yli puolet on pelkkää aaltojen ääntä, millä nähtävästi haluttiin korostaa levyn meditatiivista luonnetta. Ohessa albumin avausmedley Mae McKennan a cappella -osuuksineen.

Camel: Irish Air/Harbour Of Tears • albumilta Harbour Of Tears
1996

Kolmannen 90-luvun albumin Rajaz (1999) arabiankielinen nimi viittaa aavikolla kulkevan kamelin raukeaan askelrytmiin. Aikoinaan levy ilahdutti vanhoja faneja paluuna perinteisempään Camel-ilmaisuun pidennettyine kappalekestoineen, mutta ajan myötä sen tenho on hieman haalistunut. Scherpenzeelin osallisuudesta huolimatta levyn kuulokuva keskittyy paljolti Andy Latimerin sähkökitaraan, joka soi bluessävyisesti kuin Pink Floydin David Gilmourilla konsanaan. Kaikki lauluosuudetkin Latimer hoitaa itse. Komeasti soivan Rajazin heikkous on kuitenkin sävelmateriaalin tasapaksuudessa. Kohokohtiin lukeutuu pitkä päätösraita ’Lawrence’.

Camel: Lawrence • albumilta Rajaz
1999

Ellei lasketa vuoden 2013 uudelleenlevytystä The Snow Goosesta, uuden kosketinsoittajan Guy LeBlancin kanssa tehty A Nod And A Wink (2002) on edelleen Camelin viimeinen studioalbumi. Ensimmäistä kertaa levyn jokainen kappale sisältää lauluosuuksia, mutta siitäkin huolimatta se on kokonaisuutena mielestäni yhtyeen vahvimpia. Huolitelluissa sävellyksissä on seesteistä kypsyyttä aina Andy Latimerin laulua myöten. Rajazilta tuttuja Pink Floyd -sävyjä kuulee esimerkiksi ’Simple Pleasures’ -kappaleen kitaroinnissa, mutta ne yhdistyvät lämpimään tunnepitoisuuteen.

Camel: Simple Pleasures • albumilta A Nod And A Wink
2002

A Nod And A Wink on omistettu saman vuoden alussa menehtyneelle Peter Bardensille. Koskettavaksi huipentumaksi kasvava päätösraita ’For Today’ puolestaan oli sanoittaja Susan Hooverin kunnianosoitus WTC-iskujen uhreille. Vaikkei tätä asiayhteyttä tietäisikään, maalailevilla instrumentaalisooloilla viimeistelty progeballadi menee ihon alle.

Camel: For Today • albumilta A Nod And A Wink
2002

Latimer ja Hoover palasivat pysyvästi Englantiin 2006. Seuraavan vuoden toukokuussa Hoover julkisti tiedon, että aviomiestään pitkään vaivannut veritauti oli edennyt vakavaksi. Onnistuneesta luuydinsiirrosta alkoi hidas toipuminen, ja vuonna 2013 Camel palasi esiintymislavoille. Konserttien ensimmäinen setti koostui vastikään uudelleen levytetystä The Snow Goosesta, kuten voi todeta Lontoon Barbican Centressä taltioidusta DVD:stä In From The Cold (2014).

Guy LeBlanc menehtyi sairauteen vuonna 2015. Camelin kosketinsoittajan pestin sai Pete Jones, jonka monet progeharrastajat tuntevat Tiger Moth Tales -sooloprojektista. Hänet esittelevä DVD Ichigo Ichie – Live In Japan 2016 (2017) on sekin erinomainen, mutta klassikkoalbumi Moonmadnessin kokonaisesityksen sisältävä DVD Live At The Royal Albert Hall (2019) on yksi kaikkien aikojen upeimmista konserttitallenteista. Alussa mainitsemani ’Ice’ oli Jonesin koesoittokappale, ja sen ääreen on hyvä hiljentyä kiitollisena Camelin pitkästä ja tasokkaasta urasta.

Matti Pajuniemi

Camel: Ice • Livealbumilta Live At The Royal Albert Hall
2019

Camel | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia
Annie Haslam – brittiprogen satakieli
Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
Camel [1] 1971–1978 • Bluesjuurista sinfoniseen progeen
Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Gentle Giant: Octopus – svengaavan progen ytimessä
King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
Lunatic Soul: Lunatic Soul – kun vähemmän on enemmän
Magma ja menolippu Kobaïalle

Manuel Göttsching – kosmisen kitaramusiikin legenda
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run) – pelosta pelon voittamiseen
Mike Oldfield: Five Miles Out – pelottomasti kohti uusia seikkailuja
Pink Floyd: The Dark Side Of The Moon – avain maailmanmenestykseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
The Mute Gods: Tardigrades Will Inherit The Earth – sana ja asenne kohdallaan
Vangelis – mestarillinen atmosfäärien luoja
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Peter Bardens
Finna.fi

The Answer | Transatlantic Records 1970
Peter Bardens | Transatlantic Records 1971
Long Ago, Far Away – The Recordings 1969–1971 • 2CD | Cherry Red Records 2022

Camel
Finna.fi

1970-luku

1980-luku

Nude | Decca/Gama 1981
The Single Factor | Decca/Gama 1982
Stationary Traveller | Decca 1984
Pressure Points – Live In Concert • live | Decca/Polydor 1984

1990-luku

Dust And Dreams | Camel Productions 1991
Harbour Of Tears | Camel Productions 1996
Rajaz | Camel Productions 1999

2000–2009

A Nod And A Wink | Camel Productions 2002

2010-luku

The Snow Goose • uusi äänitys | Camel Productions 2013
Live At The Royal Albert Hall • 2CD • DVD • Bluray • live | Camel Productions 2019

Boksit ja kokoelmalevyt
Camel • Peter Bardens
Finna.fi

Echoes – The Retrospective • 2CD | Decca 1993
Lunar Sea – An Anthology 1973–1985 • 2CD | Decca 2001
Rainbow’s End – An Anthology 1973–1985 • 4CD | Decca 2010
Long Ago, Far Away – The Recordings 1969–1971 Peter Bardens • 2CD | Cherry Red Records 2022
Air Born – The MCA & Decca Years 1973–1984 • 27CD+5Bluray | UMR/Decca 2023

Lue lisää progesta
Finna.fi

Progressiivisen rockin sydän Tuukka Hämäläinen, 309 sivua | Aviador 2022
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979 Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Prog Finlandia Matti Pajuniemi, 336 sivua | Matti Pajuniemi 2016
Unisatama – progressiivinen rock 1980–2020 Matti Pajuniemi, 464 sivua | Matti Pajuniemi 2021

Levyhyllyt

Levyjä ja lukemista kirjastosta

Avainsana-arkisto: 2000-2009