Nikki Sixx: The Dirt, The Heroin Diaries, This Is Gonna Hurt – traagisen tapauksen kasvutarina

Törkytehdas | Heroiinipäiväkirjat | This Is Gonna Hurt

Nikki Sixx & Ian Gittins: Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).Kun on ruumiillistanut kaikki tukkahevigenren kliseet, on hankalaa tulla otetuksi vakavasti Los Angelesin (se on mielentila) ulkopuolella. Se ei ole estänyt Mötley Crüen basistia ja biisintekijää Nikki Sixxiä yrittämästä. Vaikuttaa jopa siltä, että hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään laajemman tunnustuksen etsimisestä. Ihminen näyttää kasvaneen.

Sixx (s. 1958) näyttää yllättävän paljon nuorelta itseltään, mutta muuten miestä ei tahdo tunnistaa, siinä määrin on tulokulma elämään muuttunut sitten rappioromanttisen 1980-luvun. Sixxillä on takanaan vuosikymmeniä raitista elämää ja perheessään useita lapsia, ja sosiaalisen median perusteella hän vaikuttaa olevan kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Eikä siinä kaikki; Sixx on myös halukas nostamaan esille sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, suvaitsemattomuutta ja huumeidenkäyttöä.

Muutos vaikuttaa valtavalta, ja Sixxin kirjat vielä alleviivaavat sitä. Se on rokkitähden kannalta ihanteellista: kertomalla vanhoista pahoista ajoista Sixx voi edelleen napsia uskottavuuspisteitä ja ratsastaa hurjalla maineellaan, mutta samalla hän todistaa olevansa täysijärkinen ja tasapainoinen ihminen, joka hallitsee elämisen taidon.

Kun The Dirt sovitettiin elokuvaksi, soundtrack koostettiin luonnollisestikin Mötley Crüen biiseistä.

Sixxin ensimmäiseksi kirjaksi luettakoon Neil Straussin kirjoittama värikäs bändihistoriikki The Dirt – Törkytehdas, sillä se pelasti Mötley Crüen. Voi hyvin olla, että ilman näitä ”maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustuksia” Sixxin remmi ei olisi popkulttuurin kartalla niin näkyvästi kuin se nyt on. The Dirt myös paljasti sen Nikki Sixx -hahmon, jonka maailma on oppinut tuntemaan; aikapommin, joka turrutti traumojaan kovilla huumeilla ja paukutti tunnelukkoja nyrkein. The Dirt on viihdyttävä teos, jonka surullisimmat kohdat koskettavat, mutta kuitenkin vain fiktion tavalla. Niiden ei osaa ajatella tapahtuneen oikeille, eläville ihmisille.

Brittijournalisti Ian Gittinsin kanssa koostettu Heroin Diaries – Heroiinipäiväkirja on toista maata. Joulusta 1986 jouluun 1987 kulkeva teos kertoo narkomaanin arjesta, joka pyörii ympyrää kuin nälkäinen kala koukun ympärillä. Siinä ei ole mitään romanttista, hauskaa tai edes varsinaisesti kiinnostavaa, mutta Heroiinipäiväkirja kuitenkin viihdyttää. Sen se tekee niin kuin William S. Burroughsin esikoisteos Nisti: se päästää lukijat kurkistamaan maailmaan, jonne muuten ei ole mitään asiaa. Ja millaista siellä onkaan – ankeaa, tylsää ja yksinäistä. Kaikkein häkellyttävintä on, miten vähän asiat olivat sitä miltä näyttivät. Kun Sixxillä näytti menevän huikean hyvin, hänen asiansa eivät olisi voineet olla yhtään kehnommin. Voi olla, että Heroiinipäiväkirja on ollut tärkeä vertaistukiteos samanlaisista ongelmista kärsiville. Sixxin itsensä mukaan näin onkin.

Nikki Sixxin toinen yhtye Sixx:A.M. perustettiin alun perin tekemään musiikkia The Heroin Diariesin oheen:

Kolmas kirja This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx, suomennettuna Nikki Sixxin maailma, on yhtä täynnä toivoa kuin Heroin Diaries on toivottomuutta. Aivan kuten Heroin Diariesillakin, myös This Is Gonna Hurtilla on yhteys Sixx:A.M:iin: se on yhtyeen toisen albumin nimikaima. This Is Gonna Hurtin erityispiirre on se, että siinä Sixx esittäytyy valokuvaajana. Kuvaamisesta on tullut hänelle henkilökohtaisesti tärkeä itseilmaisun ja dokumentoinnin tapa. Hän kuvaa mielellään ihmisiä, joille elämän nurja puoli on tullut tutuksi.

Tavallaan kaikki Sixxin kirjat kertovat saman tarinan hyljeksitystä pojasta, jonka sisäiset demonit olivat niin vahvoja, että veivät häneltä hengen (hän kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta hänet saatiin elvytettyä). Sixx kirjoittaa elämästään yhä uudelleen kuin pakottaakseen sen kohtalotoveriensa kuuluville tai kuin yrittääkseen itse ymmärtää, miksi niin tapahtui, kuinka kaikki saattoi kuitenkin lopulta muuttua hyväksi, ja kuinka tämä kaikki saattoi sattua kaikista maailman traagisista tapauksista juuri hänelle. Hän tuntee suurta empatiaa elämän kovaonnisia kohtaa ja tuntuu ymmärtävän, että huonolla tuurilla kaikki se olisi voinut koitua hänen omaksi kohtalokseen.

Loppu hyvin, elämä hyvin: nuoren Nikkin kaltaisissa hahmoissa on oma epärealistinen viehätyksensä, mutta jos kliseekimpun henkinen kehitys pysähtyy, jälki on pelkästään surullista. Kuusikymppisen selviytyjä-Sixxin onnellisuudessa on iloitsemisen aihetta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nikki Sixx | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi | Nikki Sixxin diskografia
Mötley Crüen studioalbumit
Too Fast For Love | Leathür Records 1981 | Elektra 1982
Shout At The Devil | Elektra 1983
Theatre Of Pain | Elektra 1985
Girls, Girls, Girls | Elektra 1987
Dr. Feelgood | Elektra 1989
Mötley Crüe | Elektra/Mötley Records 1994
Generation Swine | Elektra/Mötley Records 1997)
New Tattoo | Mötley Records 2000
Saints Of Los Angeles | Mötley Records 2008

58
Diet For A New America | 2000

Brides Of Destruction | Finna.fi
Here Comes The Brides | 2002

Sixx:A.M.
The Heroin Diaries Soundtrack | 2007
This Is Gonna Hurt | 2011
Modern Vintage | 2014
Prayers For The Damned • vol. 1 | 2016
Prayers For The Blessed • vol. 2 | 2016

Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä

Lue lisää | Finna.fi
Lee, Tommy & Mars, Mick & Neil, Vince & Sixx, Nikki & Strauss, Neil: Mötley Crüe – The Dirt, 431 sivua | Harper Collins 2001
Lee, Tommy & Mars, Mick & Neil, Vince & Sixx, Nikki & Strauss, Neil & Sami Kärkkäinen, kääntäjä: Mötley Crüe – Törkytehdas, 480 sivua | Like 2007
Sixx, Nikki & Gittins, Ian: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star, 413 sivua | Simon & Schuster 2007
Sixx, Nikki & Gittins, Ian & Yasir Gaily, kääntäjä: Heroiinipäiväkirja, 431 sivua | Like 2008 • Like 2011
Sixx, Nikki & Gittins, Ian & Yasir Gaily, Ari Väntänen, kääntäjät: Heroiinipäiväkirja – kymmenvuotisjuhlapainos, 439 sivua | Like 2018
Sixx, Nikki: This Is Gonna Hurt – Music, Photography, And Life Through the Distorted Lens Of Nikki Sixx, 209 sivua | William Morrow 2011
Sixx, Nikki & Miki Peltola, kääntäjä: Nikki Sixxin maailma, 213 sivua | Like 2012

Mötley Crew: The Dirt – Soundtrack (2019).

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007). Kansi.

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).

The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän

Warpaint | Silver Arrow 2008

Vuonna 1990 Shake Your Moneymaker -debyyttinsä julkaissut The Black Crowes oli vanha juttu retropaketissa. Useiden aikuisten kuultiinkin ihmettelevän, mitä varten sen bluesrockia oikein pitäisi kuunnella, kun The Facesia, The Rolling Stonesia ja Humble Pieta oli jo kuunneltu. Mutta meille 90-luvun taitteen teineille, jotka synnyimme Rod Stewartin parasta ennen -päiväyksen jälkeen, The Black Crowes edusti jotakin raikasta. Se kuulosti erilaiselta kuin aikakauden muuta rokkibändit. Tilauksesta todisti jo sekin, että Shake Your Moneymakeria myytiin monta miljoonaa.

Robinsonin veljesten – laulaja Chris ja kitaristi Rich – Georgian Mariettassa vuonna 1984 perustama bändi vaihteli kokoonpanoaan niin taajaan, että jäsenille jouduttiin sittemmin perustamaan oma Wikipedia-sivu. Se ei kuitenkaan hidastanut tahtia; määrätietoisesti edennyt yhtye julkaisi studioalbumin parin vuoden välein koko yhdeksänkymmentäluvun ajan. Se ei ollut vähäinen saavutus ajatellen sitä, miten kaukana yhdeksänkymmentäluvun hengestä nuo möyhyveikot ja revivalistit operoivat. Mutta toisaalta, toisinajattelijoille on aina paikkansa.

Tällä vuosituhannella tahti muuttui, ja Lionsin (2001) tehtyään The Black Crowes jäi pitkälle levytystauolle.

The Black Crowesin seitsemäs albumi ilmestyi seitsemän vuotta Lionsin jälkeen. Jo Warpaintin (2008) avausbiisi ’Goodbye Daughters Of The Revolution’ lunasti promoporukan lupaukset vahvasta paluusta. Välivuodet olivat selkeyttäneet kuvaa siitä, mihin ryhmä oli matkalla. Vaikka vaikutteet olivat samat kuin ensialbumilla, musiikki kuulosti paljon syvemmältä, karheammalta, luonteikkaammalta ja sielukkaammalta. Oli osuvaa, että Warpaint äänitettiin syrjäisessä Allaire-studiossa Catskills-vuoristossa, americanan ytimessä. Soundi oli tietenkin lähtöisin bändistä eikä äänityspaikasta, mutta ainakin Rich Robinsonin mukaan harmoninen ja häiriötön miljöö vaikutti Warpaintiin.

Vaikka kitaristi Luther Dickinson ja kosketinsoittaja Adam McDougall olivat tekemässä ensimmäistä Crowes-levyään, basisti Sven Pipien oli ollut bändissä jo kymmenen vuotta ja rumpali Steve Gorman 80-luvulta saakka, joten Robinsonin poikien pakka oli hyvin kasassa. Ehkä siksi Warpaint kuulostaa sellaisen bändin levyltä, jonka soittajat eivät pelkästään soita samaa biisiä vaan elävät sitä, tuntevat sen tunteen, jonka kappale tahtoo välittää. Minkäänlaisena yllätyksenä ei tule se, että Warpaintin biisit äänitettiin studiossa tai sen pihamaalla livenä, mahdollisimman vähin jälkiäänityksin. Joskus se onnistui yhdellä otolla.

The Black Crowesia oli odotettu: Bändin uuden, oman levymerkin Silver Arrown ja Megaforcen kautta julkaistu paluulevy nousi Billboardin listalla viidenneksi. Levyjä ei myyty enää määrällisesti entiseen tahtiin, mutta Warpaintin listasijoitus Yhdysvalloissa oli bändin uran toiseksi paras (kakkosalbumi The Southern Harmony And Musical Companion meni listaykköseksi).

Musiikki on kantanut paljon paluuinnostusta pidemmälle – Warpaint kestää hurjan määrän kuuntelukertoja. Lempeästi keinahteleva ’Locust Street’, rähjääntyneen toiveikas ’There’s Gold In Them Hills’, rujo ’Evergreen’, rehvakas ’Wounded Bird’, tömisevä ’God’s Got It…’ Jollain tapaa The Black Crowes tuntui palanneen elämän suurten, simppelien totuuksien äärelle.

Sellaisten kuin Warpaintin kansiinkin on kirjattu: War is wrong. Stop the war.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Black Crowes | kotisivu
The Black Crowes | Facebook
The Black Crowes | Instagram
The Black Crowes | Twitter

Hae The Black Crowesin 'Warpaint' kirjastosta.

’Warpaint’ puuttuu Spotifysta (tilanne 5/2020). Varaa ’Warpaint’ kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
The Black Crowes
Shake Your Money Maker | Def American Recordings 1990
The Southern Harmony And Musical Companion | Def American Recordings 1992
Amorica. | American Recordings 1994
Three Snakes And One Charm | American Recordings 1996
By Your Side | American Recordings 1999
Lions | V2 2001
The Lost Crowes | American Recordings 2006
Warpaint | Silver Arrow Records 2008
Before The Frost…Until The Freeze | Silver Arrow Records 2009

Livelevyjä | Finna.fi
Jimmy Page & The Black Crowes

Live At The Greek | 2000
The Black Crowes
Live | V2 2002
Freak ’n’ Roll…Into The Fog – The Black Crowes, All Join Hands, The Fillmore, San Francisco | 2006
Warpaint Live | 2009
Wiser For The Time | 2013

Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Lue lisää | Finna.fi
Black, Martin: The Black Crowes, 64 sivua | Omnibus Press 1993
Gorman, Steve & Hyden, Steven: Hard To Handle – The Life And Death Of The Black Crowes – A Memoir, 345 sivua | Da Capo Press 2019

Warpaint
Chris Robinson – laulu, huuliharppu, lyömäsoittimet
Rich Robinson – kitara, Luther Dickinson, mandoliini
Steve Gorman – rummut
Adam MacDougall – koskettimet
Sven Pipien – bassokitara
Tuottaja: Paul Stacey

The Black Crowes: Warpaint (2008).

Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Scandinavian Leather | Burning Heart 2003

Turbonegron kohdalla voi tehdä kaksi virhettä. Ensinnäkään sitä ei pidä ottaa tosissaan. Toiseksi sitä ei pidä olla ottamatta. Jos osaa tehdä molempia samaan aikaan ja sopivassa suhteessa, nautinto on taattu. Querellemaista merimieskuvastoa, kinkyksi kehiteltyä Alice Cooper -shokkirockia, hävyttömiä kauneuskäsityksiä ja Sleepy Sleepersin anarkistista hölmöilyä ”deathpunkissaan” viljelevä norjalaisbändi nimittäin osaa ampua yli ja osua maaliin yhdellä laukauksella.

Vuonna 1989 perustetun Turbonegron musiikki ja imago kehittyivät pitkän kaavan mukaan. Toinen toistaan tyhmempien luukkikokeilujen jälkeen yhtye kulttuuriomi itselleen tiukan farkkukankaan ja tuuheiden viiksien gay-eroottiset ilot ja käänsi samalla kurssinsa kohti rappioromanttista retroilua. Varhaisaikojen törkyisestä ja poikkeavasta metelöinnistä varttui perinnerockia, jossa oli monenlaisia 1970-lukulaisia vaikutteita. Niitä toi varsinkin Apocalypse Dudes -albumin (1998) alla bändiin liittynyt kitaristi Euroboy. ”Deathpunk” on käytännössä yhdistelmä punkia, rockia, teatteria ja sadomasomaskinmustaa huumoria.

Vuonna 2003 ilmestynyt Scandinavian Leather oli Turbonegron paluu, juhlistettu levy, joka aloitti uuden aikakauden yhtyeen uralla. Turbonegro oli jo lopettanut toimintansa, mutta varhaistuotannon suosion ja kulttimaineen kasvu sai sen toisiin ajatuksiin. 2000-luvulla Turbonegron nimi paisui aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Vaikka alkusoitto ’The Blizzard Of Flames’ häkellyttää kasarihenkisyydellään, Scandinavian Leatherilla soi seitsemänkymmentäluvun alun rock, glam, proto-punk ja vuosikymmenen lopun punk rock. Albumi jalosti Apocalypse Dudesilta tutut pervobiletunnelmat ja entistä isomman rokkisoundin helpommin sulavaan ja sävykkäämpään muotoon. Scandinavian Leatherin soidessa oli helppoa ennustaa bändin Turbojugend-fanikerhon alajaostojen määrän lähtevän räjähdysmäiseen kasvuun. Vanhojen diggareiden mielestä ennen niin aito deathpunkbändi nuoleskeli rockin valtavirtaa jo vähän liiankin himokkaasti.

Kriitikkovinkkelistä katsoen Scandinavian Leather on tietenkin tyhjänpäiväistä musiikkia. ’Drenched In Bloodin’ ja ’Wipe It ’Til It Bleedsin’ sanoitukset eivät saa kuulijaa herkistymään ihmisenä olemista ja zeitgeistin syitä selittävien vavahduttavien havaintojen äärellä. Musiikillisestikaan Turbonegro ei todellakaan yritä selvittää, mitä rock and roll voisi olla 3000-luvulla.

Juuri siksi Scandinavian Leather onkin niin hyvä levy. Se on poliittisesti epäkorrektien uhmaikäisten tanssimusiikkia, hersyvää irvailua lihaksikkaalle rockmachoilulle, knoppailevaa viittailua rockin historiaan ja riemastuttava tilaisuus paeta ankeasta todellisuudesta jonnekin, jossa melkein mikä vain on leikisti sallittua. Se on musiikkia, jota on vaikeaa kuunnella hymyilemättä. Turbonegro on tarpeeksi epä-älyllinen pystyäkseen soittamaan rockia oikein ja riittävän fiksu osatakseen nauraa koko touhun koomisuudelle. Se on parhaimmillaan täysin vastustamatonta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Turbonegro | kotisivu
Turbonegro | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Hot Cars And Spent Contraceptives | Big Ball Records 1992 • BitzCore 2000
Never Is Forever | DogJob Records 1994 • BitzCore 1999 • Scandinavian Leather Recordings 2007
Ass Cobra | Boomba Rec 1996 • Bitzcore 1999 • Burning Heart Records 2003 • Scandinavian Leather Recordings 2007/2012/2019
Apocalypse Dudes | Boomba Rec & Virgin 1998 • Burning Heart Records 2003 • Man’s Ruin Records 1999/2011/2016/2018  • Indie Recordings & Scandinavian Leather Recordings 2019
Scandinavian Leather | Burning Heart Records 2003 • Epitaph 2003 • Bitzcore 2003
Party Animals | Burning Heart Records 2005 • Abacus Recordings 2005 • Bitzcore 2005
Retox | Scandinavian Leather Recordings 2007
Sexual Harassment | Scandinavian Leather Recordings 2012
RockNRoll Machine | Scandinavian Leather Recordings/Burger Records 2018

Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä

Lue lisää
Moslet, Håkon & Outi Menna, kääntäjä: TRBNGR – denim ja deathpunk, 565 sivua | Like 2010

Turbonegro: Scandinavian Leather (2003).

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack

Sea Change | Geffen 2002

Beck Hansen (s. 1970) löi läpi vuonna 1994 julkaistulla Mellow Gold -albumilla, jonka singlehitti ’Loser’ on edelleen hänen tunnetuin biisinsä. Vuonna 2002 ilmestynyt Sea Change edusti hänen urallaan nimensä mukaisesti suurta muutosta. Postmodernista kollaasiartistista tuli pohdiskeleva laulaja-lauluntekijä.

Sea Changen tekemisen lähtökohta ei ollut omaperäinen tai ainutlaatuinen. Beckiä inspiroi laulunaiheista kliseisin: pitkä parisuhde oli juuri päättynyt. Kuitenkin nimenomaan yleistajuinen teema teki hänen uudesta musiikistaan koskettavaa. Sen itsetutkiskelun sävy ei tuntunut oman navan ympärillä pyörimiseltä vaan kertoi kokemuksista, jotka ovat muodossa tai toisessa tuttuja kaikille. Koska Beck kirjoitti Sea Changen kappaleet nopeasti ja itsekseen, melankolian, surun ja yksinäisyyden tunteet säilyivät niissä kuin meripihkassa.

Äänitysten lähtökohdaksi otettiin sama laulaja-lauluntekijäkulma, josta Beck oli biisit kirjoittanut. Tuottaja Nigel Godrichin kanssa tehty Sea Change ei silti ole mikään mies ja kitara -levy, vaikka sen maisemissa näkeekin taivaanrantaan saakka. Sillä soittaa varsin iso bändi: rumpalit James Gadson ja Joel Waronker, kosketinsoittaja Roger Joseph Manning Jr., kitaristit Jason Falkner ja Smokey Hormel, sellisti Suzie Katayama ja basisti Justin Medal-Johnsen ovat kaikki monista eri yhteyksistä tuttuja muusikoita. Tärkeässä osassa olivat jousisovitukset, joista vastasi Beckin isä David Campbell. Merkittävin elementti oli Beckin lauluääni, johon eletty elämä tuntui tuoneen syvyyttä.

’The Golden Agen’ ja ’Lost Causen’ lempeä folk/alt.country-fiilistely, ’Paper Tigerin’, ’Sunday Sunin’ ja ’Lonesome Tearsin’ mieto psykedelia, ’It’s All In Your Mindin’ ja ’Round The Bendin’ nickdrakemainen hauraus… Sea Change on yhtä aikaa monipuolinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kiusallisen tutun kuuloinen ’Already Dead’ on hyvä esimerkki siitä, miten vahvoja biisejä Beck pystyi levylleen kirjoittamaan. Ja vaikka levyn tekemistä inspiroivat ikävät asiat, Sea Changea leimaa juhlallinen tunne uuteen alkuun selviytymisestä.

Lopputulos oli perinteikkyydessään yllättävä. Beckin aiemmasta tuotannosta tuttu ironinen kuorrutus oli poissa, ja vakavuudessaan vilpitön Sea Change vaikutti hyvin paljaalta. Sen lähin vertailukohta Beckin levyissä on Mutations, mutta lähinnä vain akustisten kitaroiden osalta. Muutoksen suuruus heijastui levyn nimeen: Beck tosiaan purjehti uudella ulapalla. Taiteellisen paradigman muutos sai hänen vanhemmat, sinänsä oivaltavat albuminsa kuulostamaan tiettyyn aikakauteen nivotulta leikkaa-liimaa-musiikilta, joka enemmänkin leikkisästi kommentoi popkulttuuria kuin sanoi mitään merkityksellistä.

Sea Change äänitettiin keväällä 2002 ja julkaistiin heti kesän kynnyksellä. Se poikkesi niin paljon Beckin aiemmista levyistä, että sen pelättiin vieraannuttavan hänet vanhoista faneistaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sea Change myi Yhdysvalloissa reilusti kultaa, kuten kolmen vuoden takainen Midnite Vultureskin oli tehnyt. Luultavasti Sea Change käy edelleen kaupaksi fyysisissä formaateissa, sillä se on Beckin ajattomin teos.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Beck | kotisivu
Beck | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Golden Feelings | Sonic Enemy 1993
Stereopathetic Soulmanure | Flipside 1994
Mellow Gold | DGC Records 1994
One Foot In The Grave | K Records 1994 • Expanded Edition 2009
Odelay | DGC Records 1996 • 2CD 2008
Mutations | DGC Records 1998
Midnite Vultures | DGC Records 1999
Sea Change | Geffen Records 2002
Guero | Interscope Records 2005
Guerolito • remix album | Interscope Records 2005/2006
The Information | Interscope Records 2006
Modern Guilt | DGC Records 2008
Morning Phase | Capitol Records 2014
Colors | Capitol Records 2017
Hyperspace | Capitol Records 2019

Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Lue lisää | Finna.fi
Palacios, Julian: Beck – Beautiful Monstrosity, 235 sivua | Boxtree 2000

Beck: Sea Change (2002).

Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö

Kuoleman laulukunnaat | Sakara 2006

Suomeksi laulettu hevimetalli tuntui vielä 1990-luvulla jokseenkin absurdilta konseptilta, mutta aika muuttui ja kulttuuri sen mukana. Ensimmäisellä kotimaisella laulaminen oli ollut punkissa aina normaalia, ja hardoresta ja jyrkän laidan suomenkielisestä rockista tulleet kielivaikutteet läpäisivät lopulta metallinkin haarniskan. Sellaiset raskaat yhtyeet kuin Stam1na, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Kotiteollisuus ja Mokoma alkoivat puhutella yleisöä niin väkevästi, että pian ne kamppailivat myyntilistojen kärkisijoista.

Mokoma. Kuva: Joonas Brandt.

Vaikka ilmiö oli osa maatamme myllertänyttä metallibuumia, uudet suomihevibändit eivät saavuttaneet menestystä helposti tai nopeasti. Laulaja Marko Annalan sooloprojektikseen perustama Mokoma oli jo levyttänyt EMI:lle floppialbumit Valu (1999) ja Mokoman 120 päivää (2001). Vasta kolmas levy Kurimus (2003) esitteli maailmalle sen Mokoman, joka tänäkin päivänä tunnetaan. Kokoonpanonsa hiljalleen vakiinnuttanut ja tyylinsä löytänyt bändi alkoi levyttää omalle Sakara Records -yhtiölleen, josta tuli suomenkielisen metallin merkittävin lipunkantaja. Sen vaikutus kuului suomenkielisinä sanoituksina ja näkyi kolmetavuisina bändinniminä kautta maan.

Kun Mokoma oli löytänyt oman soundinsa, se alkoi laajentaa sitä. Kurimus ja Tämän maailman ruhtinaan hovi (2005) olivat speed/thrash-levyjä, eikä noita vaikutteita Kuoleman laulukunnailtakaan puuttunut. Bändi kuitenkin puski ilmaisuaan kauemmas äärirajoille. Kuoleman laulukunnailla kaikuivat death metal, hardcore ja grindcore – ’Tulkin’ ja ’Ärräpään’ riffit ja laulu olivat raakoja, tempot kipakoita ja tunnelma säälimätön. (Pelkkää kaahausta levy ei sisällä. Esimerkiksi ’Itken silmät päästäni’ vyöryy päälle hitaana ja massiivisena, eikä Mokoma-klassikko ’Kuu saa valtansa auringolta’ ole säkeistöissään metallia ensinkään.)

Kun Marko Annala lauloi rankan musiikin päälle ajattelevan miehen vakavia ja paljaita sanoituksia, syntyi vaikutelma suuresta henkisestä myllerryksestä. Sellainen olikin meneillään. Kuoleman laulukunnaat on pitkän parisuhteen päättymistä ja elämän murrosvaihetta käsittelevä teemalevy.

Studiossa bändi tavoitteli rujoa ja luonnollista sointia. Tuottajaksi pestattiin Miitri Aaltonen, pitkän linjan muusikko, studiomies ja nykyinen Kotiteollisuus-kitaristi. Sessiot alkoivat rumpuäänityksillä Hollolan maineikkaalla Petrax-studiolla lokakuun puolivälissä 2005 ja jatkuivat Imatralla Music Brosissa. Levy oli bändin puolesta purkissa, kun marraskuu oli kääntynyt kohti loppuaan.

Kuoleman laulukunnaat nousi albumilistan kärkeen ja myi parissa vuodessa kultaa – se oli Mokoman ensimmäinen albumista saama kultalevy. Vuonna 2012 bändi soitti yleisöäänestyksen voittaneen levyn kokonaisuudessaan läpi Tuska-festivaalilla.

Hevibuumin hiivuttua suomenkielinen metalli jäi elämään. Vuonna 2018 kahdennentoista albuminsa, vahvan Hengen pitimet -levyn julkaissut Mokoma kuuluu edelleen sen suuriin nimiin. Kuoleman laulukunnaat on yhä edustettuna Mokoman keikkaohjelmistossa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Mokoma kotisivu
Mokoma Facebook
Mokoma Twitter
Sakara Records Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Valu | EMI 1999
Mokoman 120 päivää | EMI 2001
Kurimus | Sakara Records 2003
Tämän maailman ruhtinaan hovi | Sakara Records 2004
Kuoleman laulukunnaat | Sakara Records 2006
Luihin ja ytimiin | Sakara Records 2007
Sydänjuuret | Sakara Records 2010
Varjopuoli | Sakara Records 2011
180 astetta | Sakara Records 2012
Elävien kirjoihin | Sakara Records 2015
Laulurovio | Sakara Records 2016
Hengen pitimet | Sakara Records 2018
Ihmissokkelo | Sakara Records 2020

Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää | Finna.fi
Alanko, Tero & Silas, Petri: Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt | Johnny Kniga 2006
Annala, Marko: Värityskirja – romaani | Like 2017
Annala, Marko: Paasto | Like 2019
Brandt, Joonas, (valokuvaaja) & Romsi, Severi (kuvittaja) & Hyrkäs, Janne & Tsubaki, Masami: Mokoma in Japan | Sakara Records 2017
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa | Idiootti 2011
Nikula, Jone: Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Mokoma: Kuoleman laulukunnaat (2006).