Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Waves | Svart Records 2021

Suad: Waves (2021).Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä. 

Ensimmäiset soolojulkaisut esittelivät Suadin artistiksi, joka saattaisi päätyä tekemään melkein mitä tahansa, vaikka elektroindietä, mutta Wavesilla hän näyttäytyy bändin solistina. Elektronisen musiikin, bändisoiton ja akustisuuden kaltaiset toteutustavat ovat vain asuja, joissa olennainen näyttäytyy. Merkittävää on vain se, mitä pinnan alta löytyy. Suad kirjoittaa kappaleita, joita voi pukea monenlaisiin vaatteisiin. Wavesin tapauksessa kitarat, rummut ja piano tukevat hänen melodioitaan ja ilmaisuaan erityisen hyvin. 

Suadin soundi on tummanpuhuva, luonnollinen, lämmin, melankolinen ja ylevä. Tämä pätee sekä hänen lauluääneensä että hienostuneen dramaattiseen ensialbumiinsa, jonka on tuottanut Lauri Eloranta. Musiikki ja toteutus kietoutuvat toisiinsa niin kauniisti, ettei saumakohtia erota. Suadin debyyttialbumi on teos, ei irrallisten raitojen kokoelma. Samaan aikaan jokainen kappale edustaa kokonaisuutta niin hyvin, että minkä tahansa olisi voinut julkaista singlenä. Biisit tulevat kuin aallot rantaan, voimakkaina mutta särkyvinä, kaikki erilaisina mutta silti saman ykseyden osina.

Vuosien laulukokemuksesta, mietityistä sovituksista, paneutuneesta kirjoittamisesta ja hyvästä bändistä johtuen Waves kuulostaa vahvalta. Sen vastapainoksi sanoituksissa soi maailmaan heitetyn ihmisen ääni, hänen epävarmuutensa suunnasta, olemisen hauraus ja surun kauneus. En tiedä, miten terapeuttista toimintaa laulujen kirjoittaminen Suadille on, mutta vahvan biisin sisällä on turvallista särkyä. Pimein laakso on ’The Burn’ keskellä albumia, singlenäkin julkaistu päätösraita ’White Lies’ vie kuulijan valoon. 

Waves tuo samankaltaisen olon kuin (lukemattomista vain pari tutustumisen arvoista kotimaista poimiakseni) Antero Lindgrenin Motherin (2012) tai Mannan Shacklesin (2011) kuunteleminen. Tuntuu ihan siltä kuin tässä oltaisiin jonkin merkityksellisen ja syvällisen äärellä, ajattomassa paikassa, jonne päiväperhot eivät pääse. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Suad | Facebook
Suad Khalifa | Instagram

Varaa Tilhet, pajut ja muut -levytys Kalifornian taivaan alla kirjastosta.
Varaa Suad -debyytti Waves kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Suad | Finna.fi

The Call • EP | Playground Music 2017
Waves | Svart Records 2021

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot

Suad: Waves (2021).
Suad: Waves (2021).

Korpiklaani: Jylhä – metalli nousee maaperästä

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Korpiklaani: Jylhä (2021).Suomi on synnyttänyt lukemattomia metallibändejä, mutta harva niistä on yhtä alleviivaten suomalainen kuin Korpiklaani. Yhtye on yksi folk metalin terävimmistä atraimenpiikeistä, mutta poikkeaa kollegoistaan parilla tavalla: Korpiklaani kirjoittaa suomenkielistä folkmetallia suomalaisista aiheista ja kantaa folkmetallin kilpeä ylpeänä silloinkin, kun moni muu tekee pesäeroa arvonlaskusta kärsivään genreen.

Korpiklaanin kansallisromanttisesta tai -eksoottisesta kulmasta tehty folk metal tuntuu luonnolliselta osalta metallin alalajien kirjoa ja evoluutiota. Kun monet raskaan rockin tekijät kerran ovat inspiroituneet niin faaraoiden Egyptistä kuin viikinkien Norjasta, niin miksipä muinaissuomalainen metsäläisyys ei kävisi innoituksen lähteeksi? Esikristillisten aikojen ja muinaisten myyttien eskapistinen fiilistely toimii metallissa kaikissa eri muodoissaan. Korpiklaani sen tietää, onhan Jylhä jo sen yhdestoista albumi.

Jylhä on edeltäjäänsä Kulkijaa hevimpi. Siinä missä Kulkijan kohdalla teki melkeinpä mieli puhua metallifolkista, Jylhällä peruselementit ovat alkuperäisessä järjestyksessä. Puhtaimpia esimerkkejä folkmetallista ovat ’Kiuru’ ja ’Huolettomat’. Vaikka albumin varrella ehtii tapahtua kaikenlaista, tuplabasarit jytisevät niin avausraita ’Verikoiralla’ kuin levyn päättävällä ’Juurilla’. ’Niemi’ mätetään kipakasti, samaten kertosäkeet ’Leväluhdassa’. Puhdasoppisuudesta ei silti pidä puhuman: ’Leväluhta’ hämmentää reggae-poljentoisilla säkeistöillään, ’Sanaton maa’ on paikoin melkeinpä suomirockia ja ’Pohja’ edustaa melodista punkrockia. ’Mieron’ venyttelevä melodia asettuu johonkin Black Sabbathin ja shamanistisen kurkkulaulun välimaille.

Korpiklaanin olisi ollut helppoa jumittua laulamaan kuusikossa lehmänsarvesta vahvaa sahtia juovien nokinaamojen hervottomista karkeloista, mutta sitä se ei onneksi ole tehnyt. Jylhän sanoituksiin (jotka on kirjoittanut bändin ulkopuolinen lyyrikko Tuomas Keskimäki) on oivaltavasti haettu aiheita myös lähihistorian kansantarumaisista tapahtumista. ’Kiuru’ on vaikuttunut Tulilahden murhista, ’Juuret’ Kyllikki Saaren kuolemasta ja ’Niemi’ siitä, mitä Bodom-järvellä aikoinaan tapahtui. Lyriikat ovat tyylikkäästi alleviivaamatta tragedioiden yksityiskohtia. Näissä biiseissä kosketuspinta folkloreen tuntuu aidolta – siis sen vastapainoksi, että muinaisten kulttuurien ihannointi ylipäänsä vaikuttaa monesti pelkältä leikiltä ja larppaukselta.

Kaiken kaikkiaan Jylhä on erikoinen levy. Tai ehkä pitäisi sanoa, että Korpiklaani on erikoinen yhtye jopa merkillisessä genressään. Toisinaan tuntuu, etteivät sen musiikissa surutta yhdistellyt elementit sovi yhteen kovin hyvin (esimerkiksi haitarin hitaasti syttyvät sävelet ja särökitaran hyökkäävä määräily ovat hyvin ristiriitainen kombinaatio) mutta jotenkin tämä Jonne Järvelän johtama rykmentti saa hommansa toimimaan.

Olisi mielenkiintoista kadottaa äidinkielensä ja kulttuuritaustansa siksi aikaa, että ymmärtäisi miltä Jylhä kuulostaa Suomen ulkopuolella.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Korpiklaani | kotisivu
Korpiklaani | Facebook
Korpiklaani | Instagram
Korpiklaani | Twitter

Levyhyllyt
Korpiklaani | Finna.fi

2000–2009

Spirit Of The Forest | Napalm Records 2003
Voice Of Wilderness | Napalm Records 2005
Tales Along This Road | Napalm Records 2006
Tervaskanto | Napalm Records 2007
Korven kuningas | Nuclear Blast 2008
Karkelo | Nuclear Blast 2009

2010-luku

Ukon wacka | Nuclear Blast 2011
Manala | Nuclear Blast 2012
Noita | Nuclear Blast 2015
Kulkija | Nuclear Blast 2018

2020-luku

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Levyhyllyt
Jonne | Finna.fi

Jonne | Playground Music 2014
Kallohonka | Playground Music 2017

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
J.M.K.E. Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää folkmetallista | Finna.fi

Folk Metal Big 5 – suomalaiset folk metal -jättiläiset Markus Laakso, 345 sivua | Like 2020

Korpiklaani: Jylhä (2021).
Korpiklaani: Jylhä (2021).