Guru’s Jazzmatazz, Vol. 1 – savunsininen jazz rap -sekoitus

Guru’s Jazzmatazz, Vol. 1 – An Experimental Fusion Of Hip-Hop And Jazz (Chrysalis, 1993)

Guru's Jazzmatazz, Vol. 1 – an experimental fusion of hip hop and jazz (1993).Kun Keith ”Guru” Elam alkoi kaavailla itselleen soolouraa 1990-luvun alkupuolella, hän ei tahtonut toistaa Gang Starr -yhtyeensä tekemisiä. Elamin ajatuksena oli levyttää innovatiivista ja rajoja rikkovaa musiikkia, joka tuulettaisi hip-hopin totuttuja tekemisen tapoja. Hän sai idean jazzia ja hiphopia fuusioivasta projektista.

”Kehittelin Jazzmatazz-konseptin vuonna 1993, kun huomasin, että monet kaivelivat levylaareja ja sämpläsivät jazzbreikkejä hiphoplevyille”, Guru kertoi Blues & Soulin haastattelussa vuonna 2009. ”Sellainen oli minusta coolia, mutta halusin nostaa koko homman uudelle tasolle ja luoda uuden genren. Pyysin muiden sämpläämiä tyyppejä studioon jammailemaan hip-hop-biittien päälle, ja lisäksi sen ajan huippulaulajia. Se oli kokeilemista, mutta tiesin, että siitä syntyisi historiallisesti tärkeää musiikkia.”

Gurun visiosta kasvoi neliosainen albumisarja, joka määrittää hänen Gang Starrin ulkopuolista tuotantoaan. Puolentoista vuosikymmenen päästä Jazzmatazz-sarja viimeisteltiin The Timebomb Back To The Future Mixtapella (2007) ja kokoelmalla The Best Of Guru’s Jazzmatazz (2008). Jazz rap ei ollut mikään Gurun keksintö (olivathan monet rapryhmät hänen Gang Starristaan De La Souliin ja Stetsasonicista A Tribe Called Questiin flirttailleet jazzin kanssa jo paljon aiemmin), mutta hänen sooloalbuminsa nostivat pelin panoksia nimekkäillä jazzmuusikoilla ja korostamalla konseptiluonnettaan. Jazz rapin suosio oli huipussaan juuri 1990-luvun alkupuolella. Gurun projektilla oli siihen osuutta, mutta se myös hyötyi ajan hengestä.

Ensimmäinen Jazzmatazz-levy syntyi vaivattomasti. ”Se oli tosi spirituaalinen juttu, ja helppo – kuin sen olisi ollut tarkoitus syntyä”, Guru kertoi levyn kansiteksteissä. Hän rakensi biitit ja antoi niille nimet, ja sitten muusikot saivat tulla tekemään omat osuutensa niin kuin parhaaksi näkivät. Jazzmiesten soittaessa Guru kirjoitti tekstit. Loungin’-biisillä soi Donald Byrdin trumpetti, Transit Ridellä Gang Starrinkin kanssa soittaneen Branford Marsalisin saksofoni, Down The Backstreetsillä Lonnie Liston Smithin piano ja Take A Look (At Yourself):illä Roy Ayersin vibrafoni. Nuorempaa jazzpolvea edustavat saksofonisti Courtney Pine, laulajatar Carleen Anderson, kitaristi Ronny Jordan ja Brand New Heaviesistakin tuttu laulaja N’Dea Davenport. Vierasmaalaista vibaa levylle toi ranskalais-senegalilainen räppäri MC Solaar, jonka musiikillinen kumppanuus Gurun kanssa syveni Jazzmatazz-hankkeen saadessa jatkoa.

Gurun ensimmäinen Jazzmatazz löysi hiphopin ja jazzin sekoituksesta tyylikkään savunsinisiä sävyjä. Tunnelmallisen albumin suuri ansio on (liian usein erillisenä universuminaan pidetyn) hip-hopin palauttaminen kontekstiinsa. Asfaltinkova ja ajankohtainen katurunous kiinnittyi sillä luontevasti osaksi urbaanin afrikanamerikkalaisen musiikin historiaa. Kattavilla kansiteksteillä ja perusteellisilla muusikkoesittelyillä varustettua levyä kuunnellessa tulee yhä miettineeksi, miten niinkin luonnollinen yhdistelmä oli voinut muuttua ajan saatossa joksikin, joka tuntui vuonna 1993 ”kokeelliselta”. Kysehän on kuitenkin yhdestä ainoasta musiikin sukulinjasta, joka kulkee hip-hopista jazzin ja bluesin kautta Amerikan halki ja orjalaivareittejä pitkin Afrikkaan ja sieltä johonkin muinaiseen aikaan ja paikkaan.

Sarjan kantavaa ideaa ajatellen Vol.2 (1995) oli hienoinen pettymys jatko-osaksi. Sillä oli vähemmän jazzvaikutteita kuin edeltäjällään, mutta tilalle ei ollut tuotu mitään yhtä selväpiirteistä ja kiinnostavaa. Seuraavalla levyllä punainen lanka löytyi uudelleen, kun teemaksi valittiin ”streetsoul”. Soulin ja r&b:n hengessä tehtyä Vol.3:ta tähdittivät Macy Gray, Erykah Badu, Isaac Hayes, Kelis ja Herbie Hancock. Tasaisen aaltoliikkeen nimessä Vol. 4: The Hip Hop Jazz Messenger – Back To The Futuren (2007) konsepti oli taas hiukan epämääräisempi.

Hip-hopin, jazzin ja muiden bluesista periytyneiden lajien risteyttämisessä olisi ollut tekemistä vielä pitkään, mutta Keith “Guru” Elamin aika loppui kesken. Hän kuoli syöpään 48-vuotiaana huhtikuussa 2010. ”Olen ylpeä edelläkävijän ja johtajan roolistani hip-hop/jazz-genren elvyttämisessä Jazzmatazz 4 -levylle aikana, jona tehdään laadultaan huonompaa musiikkia kuin koskaan”, Guru kertoi faneilleen kirjoittamassaan kirjeessä. ”Solaarin kanssa tekemäni työ jättää ajattoman perinnön. Me olimme tiimi, joka ei pelännyt rajojen rikkomista, ja mielestäni siitä tunnistaa aidot taiteilijat. Toivon, että musiikkimme saa osakseen niin paljon huomiota kuin ansaitsee. Siinä on osa koko tuotantoni parhaimmistoa, ja se edustaa muutamia elämäni parhaimpia vuosia.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Levyhyllyt:
Guru’s Jazzmatazz, Vol.1: An Experimental Fusion Of Hip-Hop And Jazz (1993)
Guru’s Jazzmatazz, Vol.2: The New Reality (1995)
Guru’s Jazzmatazz, Vol.3: Streetsoul (2000)
Guru’s Jazzmatazz, Vol.4: The Hip Hop Jazz Messenger – Back To The Future (2007)
Guru’s Jazzmatazz: The Timebomb Back To The Future Mixtape (2007)
The Best Of Guru’s Jazzmatazz (2008)

Lue lisää:
Chang, Jeff & Haavisto, Laura (kääntäjä): Can’t Stop, Won’t Stop – Hiphopsukupolven historia, 572 sivua. (Like, 2008).
Fricke, Jim & Ahearn, Charlie: Yes Yes Y’all – The Experience Music Project. Oral History Of Hip-Hop’s First Decade, 572 sivua. (Perseus Press, 2002).
Lommel, Cookie: The History Of Rap Music, 120 sivua. (Chelsea House, 2001).
Ward, Geoffrey C. & Burns, Ken: Jazz – A History Of America’s Music, 489 sivua. (Knopf, 2006).

Hae Jazzmatazz, Vol. 1
kirjastosta! 
Esitäytetty Monihaku
kohdistuu maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Guru's Jazzmatazz, Vol. 1 – an experimental fusion of hip hop and jazz (1993).

Guru’s Jazzmatazz, Vol. 1 – an experimental fusion of hip hop and jazz (1993).

Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi

Ghost Riot | Grandpop 2017

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).Instrumentaalimusiikista kirjoitetaan vain harvoin mainitsematta mitään maalauksiin tai elokuviin liittyvää. Se on kulunut mutta ymmärrettävä kulma. Kun ei ole sanoitusta kertomassa tapahtumia, joita musiikki säestää, mieli alkaa hahmotella kuvia, joilla kuultua voi selittää.

Tuottajana ja kitaristina tunnetuksi tulleen Jussi Jaakonahon soolodebyytti ansaitsee tulla kuunnelluksi omana itsenään. Sen kappaleet ovat itsenäisiä teoksia, joiden ei tarvitse oikeuttaa olemassaoloaan viimeistelemällä jotakin itseään suurempaa. Samalla täytyy tunnustaa, että Ghost Riot herättää hyvin visuaalisia mielikuvia.

Kitaristin oma albumi on usein uhka-mahdollisuusakselille asettuva kirjaimellinen soololevy. Jaakonahon levyllä muut elementit eivät onneksi ole päähenkilön pääinstrumentin palveluksessa, ja juuri siinä ja Ghost Riotin kiinnostavassa soundimaailmassa kuuluu artistin kokemus tuottamisesta. Ghost Riot on ehjä, vivahteikas ja mielenkiintoinen levy, jonka ainoa tyylirikko on Secret Sauce, harmiton kvasiblues ja yllätyksetön puoliballadi, joka kaipaa laulajaa ja kuulostaa muutenkin väärään seuraan eksyneeltä.

Ghost Riotin nimi tuo mieleen Haamujengin tempaukset ja Tim Burtonin kauhusadun A Nightmare Before Christmas, mutta kepeä goottiremellys on sillä hyvin pienessä sivuroolissa. Albumin nimikappale sykkii alussa ilkikurisen funkysti kuin soisi Prince-vainaan Halloween-bileissä jossain tuonpuoleisessa, mutta seestyy sitten abstraktin ambient-maalailun kautta totiseen, melodiseen kitarafiilistelyyn. Toinen varoittamatta tunnetilasta toiseen etenevä biisi on Trails, joka primitiivisen alkunsa jälkeen jysähtää käyntiin helpottavasti kuin elvytetty sydän, mutta vain hajotakseen jazzin rytmihäiriöihin.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Jussi Jaakonaho. Kuva: Tero Ahonen.

Pahaenteinen avauskappale What Suits You voisi olla peräisin pimeän ympäröimässä nuotiopiirissä pidetyistä jameista. Frogs And Dogsissa sama pimeys tuntuu saartavan autoa, jonka ajovalojen kantaman ulkopuolelle jää modernin pohjoisafrikkalaisen kaupungin syke. Maisema vaihtuu Cold Feetissä, jonka aavemainen intro avautuu hitaasti itäeurooppalaisen murheelliseksi kuulokuvaksi. Sen vastinpariksi osoittautuu Woody Allenin elokuvan kaima Zelig, joka siirtyy johncarpentermaisesta kilkuttelusta rehevän amerikkalaiseen slidekitarointiin. Half Gone päättää matkan hiljaisen arvokkaasti kuin purjeet riekaleina taivaanrantaa tavoitteleva espanjalainen aavelaiva. Se pienenee matkallaan kohti horisonttia, kunnes saavuttaa katoamispisteen.

Lopussa seisköön pakollinen cinematografinen rinnastus. Jos Jaakonaho olisi elokuvantekijä ja Ghost Riot hänen noir-henkinen esikoisohjauksensa, ei vanhalle filmille kuvaaminen selvästikään olisi hänestä välttämätöntä. Tärkeämpää olisi, että syvyyden tuntu säilyisi ja juonessa riittäisi jännitteitä ja yllättäviä käänteitä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jussi Jaakonaho | kotisivu
Jussi Jaakonaho | Facebook

Levyhyllyt
Jaakonaho
Ghost Riot – 8 Instrumentals | Grandpop 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää
Saksala, Elina: Tuottajan käsikirja, 249 sivua | Like 2015 & 2019

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Jussi Jaakonaho: Ghost Riot (2017).

Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja

Yksin Vanhalla | Fullsteam/Sony 2017

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).Aikoinaan, kun musiikki-DVD:t tulivat markkinoille, jotkut arvelivat perinteisen livealbumin ajan olleen ohi. Miksi kukaan kuuntelisi sellaisia, jos saatavilla olisi konsertin visuaalinen puoli kristallinkirkkaana digitaalivideona monesta kulmasta kuvattuna? Samaa uumoiltiin myös VHS-nauhojen lanseerauksen aikaan.

Siinä keskustelussa menivät taideteos ja kehykset iloisesti sekaisin. DVD ja VHS eivät enää ole teknologisesti tätä päivää, mutta elävä musiikki on. Niin on myös livealbumi, vaikka suoratoistotaltiointien ilmaantumista nettiin on jopa vaikea välttää. Hämmentävän moni tuntuu puskevan tiensä eturiviin vain välittääkseen lavan tapahtumat internetiin.

Mutta niin hienoa kuin onkin päästä kokemaan kaukaisten maiden keikkoja muutamalla klikkauksella, Ismo Alangon uuden livelevyn soidessa tuntuu vähättelyltä todeta kuvattoman konserttitaltioinnin olevan edelleen elossa. Livealbumi on aivan oma taiteenlajinsa, jota eivät ajan pyörteet hukuta.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alanko. Kuva: Harri Hinkka.

Ismo Alangon toukokuussa 2017 Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla äänitetyllä livealbumilla on biisejä kaikkiaan kahdeltatoista eri studioalbumilta. 35 vuoden matkalta Hassisen Koneen debyytistä Täältä tullaan Venäjä (1980), Sielun Veljien, soololevyjen ja parin bändin kautta Ismo Kullervo Alanko -albumiin (2015) on tarttunut mukaan klassikkoja, kuten ’Kun Suomi putos puusta’ ja ’Tällä tiellä’.

Yksin-keikat eivät ole hittikimaroita. Alangon tunnetuimpia biisejä (esim. ’Rappiolla’, ’Rakkaudesta, ’Taiteilijaelämää’) ei joka konsertissa kuulla, ja se on tyylikäs ratkaisu. Miksi tuhlata melodioita ja sanoituksia korostavaa asetelmaa ennalta-arvattavaan yhteislauleskeluun, kun voi nostaa esille vähemmän tunnettuja mutta noteeraamisen arvoisia kappaleita? Vanhalla Alanko esitti esimerkiksi vuoden 2008 Blanco Spirituals -albumin biisit ’Seitsemän päivää’ ja ’Kuka puhuu ’sekä Hallanvaaran (2002) ’Peilikuvan’ ja ’Risteyksen’.

Lokakuulle 2017 saakka jatkuvalla Yksin-kiertueella Alangolla on aseinaan vain kitara, piano ja ääni. Riisuttuna versiona moni biisi palautuu lähelle sävellyshetkeään, mutta kasvaa samalla uudenlaiseksi. Esimerkiksi Sielun Veljien nationalisminvastainen kohukappale ’On mulla unelma’ on uusiutunut ajan henkeen sopivaksi ja pahaenteiseksi. Yksin-versio on kuin tehty Suomi 100 -juhlavuonna käytävien somesotien soundtrackiksi.

Kaikki on kohdallaan heti, kun Alanko avaa pelin Ruuhkainen taivas -levyn biisillä ’2:45’ ja Ismo Kullervo Alanko -levyn ’Lintuperspektiivillä’. ’Kulkurin iltakalja’ kuulostaa vähän liian rempseältä seurassa kuin seurassa (ja varsinkin tässä seurassa), mutta muuten tunnelma pysyy ehyenä. Versiot esittelevät kappaleet uudesta, intiimistä kulmasta ja osoittavat samalla, miten vahvaa ja omaleimaista Alangon tuotanto on ja kuinka varmoin ottein hän sitä esittää.

Livealbumi on parhaimmillaan valokuvakansion kaltainen ainutlaatuinen hetkien sarja. Se toimii parhaiten silloin, kun musiikki on tehty ja esitetty kuunneltavaksi, ei ilotulitusten säestykseksi. Vaikka esittäjä on yksin, ei siltä mitään puutu.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Ismo Alanko | kotisivu
Ismo Alanko | Facebook
Ismo Alanko | Instagram

40-vuotisjuhlakeikat 2020 ja 2021

Ismo Alanko juhlistaa 40-vuotista musiikkiuraa marraskuussa 2020. Alangon konserttisarjan Neljäkymmentä laulujen vuotta järjestetään 10.–21. marraskuuta Helsingin Tavastialla. 19.11 on vuorossa Jäätyneitä lauluja.

Hassisen Koneen paluukeikat siirtyivät koronatoimien vuoksi kesään 2021.

HASSISEN KONE – 40 VUOTTA MYÖHEMMIN
ti–la 22.–26.6.2021 Joensuu, Kerubi
2021 Seinäjoki, Provinssi (tba)
la 7.8.2021 Tampere, Ratinan stadion

Levyhyllyt | Finna.fi
Ismo Alanko
Kun Suomi putos puusta – ääniä vapaan pudotuksen aikakaudelta • LP & CD & kasetti | Seal On Velvet 1990
Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi, 44 min. Ohjaus: Liisa Akimof • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991
Jäätyneitä lauluja • LP & CD & kasetti | Poko Rekords 1993 • LP-uusintapainos Svart Records 2019
Taiteilijaelämää • CD & kasetti | Poko Rekords 1995 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Irti • CD & kasetti | Poko Rekords 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Maailmanlopun sushibaari • 2LP & CD & 2CD-erikoispainos | Fullsteam Records/Sony Music 2013
33 ⅓  – Kolmannesvuosisata taiteilijaelämää/Live • 2CD | Fullsteam Records/Sony Music 2013
Ismo Kullervo Alanko • LP+CD & CD | Fullsteam Records/Sony Music 2015
Yksin Vanhalla • 2LP & CD | Fullsteam Records/Sony Music 2017
Minä halusin olla niin kuin Beethoven • LP & CD | Fullsteam Records 2019

Ismo Alanko Säätiö
Pulu | Poko Rekords 1998
Luonnossa • live • 2CD | Poko Rekords 1999
Sisäinen solarium | Poko Rekords 2000 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2020
Hallanvaara | Poko Rekords 2002 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2020
Elävää musiikkia • live | Poko Rekords 2003
Minä ja pojat | Poko Rekords 2004
Ruuhkainen taivas | Poko Rekords 2006

Ismo Alanko Teholla
Blanco Spirituals | Fullsteam Records 2008
Onnellisuus | Fullsteam Records 2010

Hassisen Kone
Täältä tullaan Venäjä | Poko Rekords 1980
Rumat sävelet | Poko Rekords 1981
Harsoinen teräs | Poko Rekords 1982
Historia 1980–82 | 2LP • Poko Rekords 1982 | CD • 1988 | 2LP-painos sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire.
Tarjolla tänään – Hassisen Kone | CD • Poko Rekords 2000

Sielun Veljet
Sielun Veljet • live | Poko Rekords 1983
Lapset • 12″ EP | Poko Rekords 1983
Hei soturit | Poko Rekords 1984
L’amourha | Poko Rekords 1985
Kuka teki huorin | Poko Rekords 1986
Suomi – Finland | Poko Rekords 1988
Softwood Music – Under Slow Pillars | Poko Rekords 1989
Musta laatikko • 3CD | 1991
Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta | Poko Rekords 2007
Kansan parissa 1 – Ilokivi, Jyväskylä 24.5.1989 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 2 – Provinssirock, Seinäjoki 2.6.1990 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 3 – Tavastia, Helsinki 26.11.1989 • live | Poko Rekords 2009
Kansan parissa 4 – 1990–1991 • live | Poko Rekords 2009

L’Amourderin levytykset
Tin Drum//The Canoe Song • 7″ single | Fun After All 1986
Tin Drum//The Canoe Song/Discophrenia • 12″ single | Fun After All 1986
Ritual • 12″ EP | Fun After All 1986
Shit-Hot | Poko Rekords 1987

Muista boksit ja kokoelmat | Finna.fi
Toimitus suosittelee lämpimästi Ismo Alangon, Hassisen Koneen ja Sielun Veljien laajoja kokoelmateoksia.
Ismo Alanko
Alangolla – Ismo Alangon lauluja, 4CD + liitevihko | Poplandia 1997
Hassisen Kone
Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982 | Poko Rekords/EMI Finland Oy 2009 | 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu.
Olemme yhtye nimeltään Hassisen Kone! • 4LP | Svart Records 2020
Sielun Veljet
Myytävänä! – Sielun Veljien suurimmat hitit 1983–1988 • LP & CD & kasetti [CD- ja kasettipainokset sisältävät kuusi lisäraitaa] | Poko Rekords 1989
Musta laatikko • 3CD | Seal On Velvet 1991
Aina nälkä – Veljien 20 pahinta hittiä • CD | Poko Rekords 2003
Maallinen vaellus 1983–2011 • 2CD | Poko Rekords 2011

Katso DVD | Finna.fi
Alanko, Ismo: Taiteilijaelämää vuosilta 1989–2006, 3h 32 min • 2DVD + 16-sivuinen tekstiliite, sisältää diskografian ja Ismo Alangon kuusisivuisen koosteen DVD-kokoelman sisällöistä | Poko Rekords Oy 2006
Akimof
, Liisa: Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi, 44 min • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991
Kaurismäki
, Aki & Kaurismäki, Mika
Saimaa-ilmiö, 128 min. | Sandrew Metronome 2007 •  Future Film 2014
Hassisen Kone
20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live, 62 min | Poko Rekords 2001

Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää | Finna.fi
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua | WSOY 2013
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua | Like 2008 • 1. painos Fanzine 1981.
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua | Like 2004
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua | Kirjayhtymä 1993
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua | Johnny Kniga | 2013

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).

Ismo Alanko: Yksin Vanhalla (2017).

Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin

Powerslave | EMI 1984

Psyykelläni on huumorintajua. Joitakin vuosia sitten vierailin tarunhohtoisessa Kuninkaiden laaksossa, johon egyptiläiset muinoin hautasivat ylhäisiään ja joka nykyisin on suosittu turistikohde. Niilin länsirannalla Luxorin liepeillä sijaitsevassa nekropolissa on muutama hauta, jossa matkailijat saavat vierailla. Minäkin tahdoin tehdä niin.

Kun laskeuduin kiviportaita hämärään katakombiin, mieleni jukeboksi heläytti päälle vanhan laulun. Päässäni alkoi odottamatta soida Egyptistä kertova hevibiisi vuodelta 1984. Se tuntui siinä ajassa ja paikassa niin itsestään selvältä ja päälle liimatulta, että olin purskahtaa nauruun. Kokosin itseni sarkofagikorokkeen äärellä ja lähetin ystävälleni tekstiviestin (kyllä, katakombissa oli kenttää): ”Olen faaraon haudassa, ’Powerslave’ soi päässä.” Sain saman tien vastauksen: “Into the abyss I fall / The eye of Horus.” Sukupolveni edustaja ymmärsi laukkakomppikuulokuvaani.

Powerslaven liveversio vuodelta 1985:

Minä puolestani ymmärsin, miksi mieleni nosti esiin juuri Iron Maidenin Powerslaven nimiraidan. Se oli yksi ensimmäisistä omistamistani albumeista, mutta ennen kaikkea se on ensimmäinen (ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen ohella ainoa) kosketukseni muinaisen Egyptin mysteereihin. Powerslaven kannessa Iron Maidenin yrmeä, pulttiotsainen muumiomaskotti Eddie on kuvattu egyptiläisen pyramiditemppelin mahtavimmaksi jumalhahmoksi. Kuvataiteilija Derek Riggs on tehnyt Maidenille monta nerokasta ja hauskaa kantta, ja Powerslave on niistä yksityiskohtaisimpia ja tuijoteltavimpia.

Vaikka faaraoiden ja orjien maasta olisi ollut helppo rakentaa albuminkokoinen konsepti, Powerslavella egyptiläisyys ei ulotu nimikappaletta, kansitaidetta ja kiertuelavasteita pidemmälle. Iron Maidenin viidennellä pitkäsoitolla lauletaan monista muistakin aiheista, ja Maidenille poikkeuksellisesti ollaan myös tyystin laulamatta. Egypti-teeman kapeudesta huolimatta levyssä ei ole pyramidihuijauksen makua: Powerslave on Maidenin pitkän uran energisimpiä albumikokonaisuuksia.

Aces High:

Parhaat palat kuullaan tosin heti kärkeen. Powerslave käynnistyy kahdella klassikkobiisillä. Toisen maailmansodan ilmataistelujen tiimellykseen sijoittuva ’Aces High’ ja tuomiopäivän kelloon viittaava sodanvastainen ’2 Minutes To Midnight’ ovat yhä Iron Maidenin konserttien yleisöä kohahduttavimpia kappaleita. Albumin A-puolen loppu jää avauskaksikon varjoon, mutta hetkensä siinäkin on: ’Losfer Words (Big ’Orra)’ on yksi Iron Maidenin harvoista instrumentaalikappaleista, ja ’Flash Of The Bladen’ pääriffi on pulppuilevassa yksinkertaisuudessaan unohtumaton.

B-puolen aloittaa kipakka ja kiivas ’Back In The Village’, joka viittaa 1960-luvun tv-sarjaan The Prisoneriin (kuten Iron Maidenin The Number Of The Beastin ’The Prisoner’ pari vuotta aiemmin). Vinyylialbumin kolmebiisisen kääntöpuolen keskimmäisenä on ’Powerslave’, laulaja Bruce Dickinsonin teatraalinen kappale Niilin maisemista. Matkan päättää ’Rime Of The Ancient Mariner’, Samuel Taylor Coleridgen samannimiseen runoon perustuva liki neljännestunnin mittainen sävellys, Iron Maidenin uran pitkistä ja eeposmaisista albumiraidoista onnistunein. ’Rime Of The Ancient Mariner’ siirtää alkuperäisteoksen dramatiikan ja tunnelmavaihtelut hevirockin karskiin kontekstiin. Kenties se toimii hyvin siksi, että inspiraationlähteenä on lyyrinen taideteos eikä esimerkiksi kuivakka tietokirja.

2 Minutes To Midnight:

Powerslave oli Iron Maidenin siihen mennessä suurin menestys. Edelliselle albumille Piece Of Mind (1983) koottu klassinen kokoonpano oli nivoutunut yhteen, ja bändi käynnisti massiivisen World Slavery Tour -maailmankiertueen elokuussa 1984. Powerslave kipusi listoille eri puolilla maailmaa, mutta korkeimmalle se nousi bändin kotimaassa: Maiden piikkasi Brittien albumilistalla sijalla kaksi.

Siinä samalla Powerslavesta tuli osa elämän soundtrackia sille sukupolvelle, joka löysi rockin 1980-luvun heavy rock -buumin kautta. Sen vaikutuksen kuulee yhä hevibändeissä kautta maailman.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hae Iron Maidenin 'Powerslave' kirjastosta!

Hae Iron Maidenin ’Powerslave’ kirjastosta!

Hae Powerslave kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Iron Maidenin studioalbumit
Iron Maiden | EMI Records 1980
Killers | EMI Records 1981
The Number Of The Beast | EMI Records 1982
Piece Of Mind | EMI Records 1983
Powerslave | EMI Records 1984
Somewhere In Time | EMI Records 1986
Seventh Son Of A Seventh Son | EMI Records 1988
No Prayer For The Dying | EMI Records 1990
Fear Of The Dark | EMI Records 1992
The X Factor | EMI Records 1995
Virtual XI | EMI Records 1998
Brave New World | EMI Records 2000
Dance Of Death | EMI Records 2003
A Matter Of Life And Death | EMI Records 2006
The Final Frontier | EMI Records 2010
The Book Of Souls | Parlophone 2015

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää | Finna.fi
Barrett, Oliver: Iron Maiden – The Beast, 164 sivua | Royal Group of Entertainment 2013
Bowler, Dave & Dray, Bryan: Infinite Dreams – Iron Maiden, 152 sivua | Boxtree Limited 1996
Coleridge, Samuel Taylor: The Best Poetry Of Samuel Taylor Coleridge, 119 sivua | Digireads.com Publishing 2008
Daniels, Neil: Iron Maiden – The Ultimate Unauthorized History Of The Beast. E-kirja | MB! 2012
Daniels, Neil & Baddeley, Gavin & Bukszpan, Daniel & Bushell, Garry & Christe, Ian & LaMar, Ryan & Popoff, Martin & Tucker, John & Wall, Mick, kääntäjä Katri Tenhola: Iron Maiden – koko ura, 223 sivua | Minerva 2012
Halfin, Ross: Iron Maiden – A Photographic History, 128 sivua | Zomba Books 1988
Halfin, Ross, kääntäjä Helmi Keränen: Iron Maiden, 200 sivua | Johnny Kniga 2007
Kallio, Janne: Rautaneito – Ilmestykset 1980–1985, 206 sivua | Toni Brigatti 2008
Wall, Mick: Iron Maiden – Run To The Hills – The Official Biography Of Iron Maiden, 351 sivua | Sanctuary 1998
Wall, Mick, kääntäjä Reija Tanninen: Iron Maiden – Run To The Hills | WSOY 2004
Wall, Mick, översättning Nils Olsson: Iron Maiden – den officiella biografin om Iron Maiden, 366 sidor | Reverb 2005

Iron Maiden: Powerslave (1984).

Iron Maiden: Powerslave (1984).