Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti

Kinovalon alla | Johanna Kustannus 2021

Arppa: Kinovalon alla (2021).Viime viikon Sepikka-artikkeliin polkaistu genre ”lempinimi-indie” sopisi Aaro ”Arppa” Airolalle todella hyvin, ellei indieksi kutsuminen istuisi hänen musiikkiinsa niin huonosti. Saattaahan sillä leimalla päästä Flow’hun keikalle, mutta ei hänessä oikeasti ole indietä lippistä ja viiksiä enempää.

Airolan musiikki jatkaa samaa suomenkielisen rockin laulaja-lauluntekijäperinnettä, jota esimerkiksi Samuli Putro jatkoi silloin kuin Arppa syntyi – Airola ei siis kuulosta yhtään Putrolta tai Jarkko Martikaiselta tai Maustetytöiltä tai tuottajansa isältä J. Karjalaiselta, mutta koulukunta on sama. Nämä ovat omaäänisiä, yleistajuisia lauluja, jotka ovat vaikuttuneet niin 1970-luvun bändisoitosta kuin 2000-luvun popista ja joita ei ole kirjoitettu rajatun alakulttuurin musiikillisilla tai esteettisillä säännöillä. Toisin sanoen Arppa saattaa kasvaa vielä hyvinkin suosituksi.

Laila.

Kinovalon alla ei ole indietä bisnesmielessäkään. Väinö Karjalaisen tuottama Laavalamppuja-debyytti (2020) oli niin huomionarvoinen tapaus, ettei ole ihme, että se jäi Arpan ensimmäiseksi ja viimeiseksi omakustanteeksi. Kinovalon alla ilmestyy Universal Musicin alaisuudessa toimivan Johanna Kustannuksen kautta. Label pyrkii profiloitumaan tasokkaan suomenkielisen musiikin julkaisijaksi. Sellaisena se voi olla
juuri oikea koti Arpalle.

Kinovalon alla -nimi viittaa siihen, että Airolalla on tapana soittaa yöaikaan pianoa äitinsä perustaman Ykspihlajan kahvilan sisustukseen kuuluvan valokyltin alla. Kyltti on tehty alun perin Airolan kotikaupungin Kokkolan Kinojuhlia varten. Biiseistä päätellen tarina on tosi, tai ainakin ne kuulostavat juuri sellaisessa paikassa kirjoitetuilta. Jos Arpan musiikki olisi tila, se olisi hämärä, tomuinen ja lämmin ullakkohuone. Jos se olisi väri, se olisi sellainen sininen, jota häilyy ilmassa elokuvaprojektorin valossa. Vuoden- ja vuorokaudenaikana se olisi myöhäinen, pimeä syyskesän ilta.

Hauki.

Arpan lauluääni on tarkoituksellisen hiljainen ja hauras ja sellaisena persoonallinen, ja lauluntekijänä hänen otteensa ovat varmat ja vahvat. Suvereenia vaikutelmaa vahvistaa taitava bändi, jonka varaan voi laskea paljon. Basisti Antti Ahoniemen, rumpali Okko Saastamoisen ja kitaristi Ville-Veikko Airaniemen muodostama koulutettu kokoonpano soi välillä kuin levylläkin mainitun Michael Kiwanukan levyllä, toisinaan taas kuin menneen maailman folkrockyhtye. Bändi ja etenkin sen blueskitaristi tekevät osaltaan pesäeroa indieen. Keskimääräinen indiepumppu ei edes kehtaisi soittaa näin.

Levyn biisit ovat erikoisessa järjestyksessä, kokonaisuus ikään kuin kytee pitkään ennen kuin leimahtaa. Se palkitsee sellaisen kuulijan, joka ei kaipaa singlejulkaisujen nopeita ja teräviä mielihyväpiikkejä vaan syventyy mieluummin laajoihin kokonaisuuksiin. Alkupään kappaleet ’Täällä taas’ ja ’Leikkiä sanoilla’ kutsuvat keskittymään ja hiljentmään, ja myöntyminen kannattaa: pitkän lämmittelyn jälkeen iskusävelmät ’Laila’ ja ’Oulu (Theme)’ antavat suuremman täyttymyksen.

Kinovalon alla.

’Metsässä tarkoituksella’ on sanoitukseltaan oudon irrallinen muusta materiaalista, mutta muuten kokonaisuus on oikein yhtenäinen ja tunnelmallinen. Kinovalon alla täyttää Arpan ensialbumin asettamat odotukset varmoin ottein.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Arppa | Facebook
Arppa | Instagram

Levyhyllyt
Arppa | Finna.fi

Laavalamppuja • LP | Omakustanne 2020
Kinovalon alla • LP | Johanna Kustannus 2021

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Arpasta | Soundi

Haaveilua jalat maassa Joni Kling | Soundi 8/2021 • Sivut 38–39

Arppa: Kinovalon alla (2021).
Arppa: Kinovalon alla (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (Apulanta, Lehtivihreät, Tehosekoitin…) kavalkadi, poplaulajattarien etunimiosasto (Ellinoora, Evelina…) sekä kolmen tavun metallinen kuppikunta (Mokoma, Stam1na…). Nyt saattaa olla syntymässä lempinimi-indien luokka – vai mitä pitäisi ajatella siitä, että vuoden kehutuimpien levytysten joukkoon ovat nousseet Arpan toinen albumi ja Sepikan debyytti? (Toki voi olla, ettei Sepikka ole Joni Seppäsen lempinimi vaan viittaa esimerkiksi Helsingin Sepänmäkeen, joskin todennäköisyys on lähes olematon.)

Vuodet vierii.

Rovaniemeltä Helsinkiin muuttaneen Joni Seppäsen tiedetään soittaneen Oulussa vuonna 2009 perustetussa The Scenesissä, joka on tehnyt kolme indierockalbumia ja tapaillut kansainvälistä uraa kiertueiden merkeissä. Seppäsen tausta kuuluu Sepikan debyytillä vahvasti, mutta ei sävellyksissä eikä sanoituksissa vaan sovituksissa. Näin dynaamiseen instrumentaatio-ilotteluun yltää vain artisti, joka on soittanut paljon muiden ihmisten kanssa. Seppäsen instrumentteja ovat piano, saksofoni ja klarinetti, mistä on epäilemättä ollut etua albumin rakentamisessa. Artisti ei ole tehnyt kaikkea yksin: studio- ja sovituskrediitteihin on merkitty muun muassa Lauri Elorannan, Väinö Karjalaisen ja Mikko Kannialan nimet.

Sepikan debyytin kannessa ja nimessä on ahven, eikä se ole irrallinen elementti niin kuin hauki Ultra Bran laulussa tai Apulannan vanhassa levynkannessa. Luonto on syvällä Sepikan musiikissa. Seppänen pyrkii ja kykeneekin eläytymään jääkannen alla värjötteleviin ahveniin, uhoaviin metsoihin ja hanhiperheisiin. Hän tympääntyy tammikuussa vihertävään yli-innokkaaseen ruohoon ja aamu-usvassa mesoavien lintujen ärsyttävään pätemiseen, ja tietenkin kaiken tuon voi lukea allegorisesti. Näinä aikoina luontolaulujen tekijöiltä osaa odottaa kannanottoja, eikä ’Katso mitä sä sait aikaan’ jätäkään tulkinnanvaraa. Se on viiltävä laulu itsekkään ihmisyksilön naurettavasta uhriutumisesta ekokatastrofin äärellä. 

Juoksee, juoksee.

Luonto ei ole läsnä vain lyriikoissa. Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. En kestä kylmää lailla ahvenen alkaa pianolla ja päättyy viululla, mutta säkenöi myös sähköisenä. Kauniisti soivien klassisten instrumenttien, elektronisten sävyjen ja rockin keskuudessa vallitsee symbioottinen tila. Sitä osaa pitää saavutuksena, kun panee merkille, miten paljon elementtejä yhteen biisiin mahtuu.

Päätös laulaa ensi kertaa itse ja vieläpä suomeksi on täysin oikea. Seppälän kulmikas ja sopivan epävireinen ääni ja hauskat sanavalinnat tekevät musiikista persoonallista, epäsovinnaista, inhimillistä ja hassua vähän niin kuin Risto Ylihärsilän laulu Riston levyillä, mutta Sepikka tulee omasta henkisestä ja maantieteellisestä ilmansuunnastaan. Hänen teksteihinsä on tarttunut pohjoisen sanoja luontevasti kuin Jari Tervolla tai Kauko Röyhkällä, tyystin ilman murrerunouden piinaavia piirteitä. Mitä musiikkiin tulee, hänen suhteensa taiderockiin on samankaltainen kuin kieleen. Sepikalla on niin hyvä huumorin- ja suhteellisuudentaju, että vaikka hänen musiikissaan varmaankin on vaikutteita myös Thom Yorken kaltaisilta tekijöiltä, sitä kuitenkin kuuntelee mielellään.

Ahven.

Enemmän kuin uusien lempinimi-indieartistien aaltoon odotukset kohdistuvat Sepikan tuleviin keikkoihin. Niillä lienee tunnelmaa, onhan En kestä kylmää lailla ahvenen täydellistä musiikkia tähän syksyyn.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sepikka | Facebook

Levyhyllyt
Sepikka | Finna.fi

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Levyhyllyt
The Scenes | Finna.fi

Images Of Animals Crying In Public | Sound Of Finland 2013
Beige | Sound Of Finland 2014
Sex, Drugs And Modern Art | Sound Of Finland 2015

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

José González: Local Valley – kuiskaus hälyn keskellä

Local Valley | City Slang/Mute 2021

José González: Local Valley (2021).Vuosituhannen taitteessa brittiläisessä musiikkilehdistössä alettiin kirjoittaa tyylisuunnasta nimeltä new acoustic movement. Sillä tarkoitettiin kaunista, hiljaista ja haurasta indiefolkia, jota esittivät herkät ja vakavat artistit akustisilla kitaroillaan. Skenen eetos tiivistyi norjalaisen Kings Of Conveniencen debyyttialbumin nimeen: Quiet Is The New Loud.

El Invento.

José González on vuonna 2003 ensimmäisen soololevynsä julkaissut ruotsalaisartisti, joka ei ajallisesti kuulu new acoustic movementiin vaan pikemminkin siihen 2000-luvun folk-aaltoon, joka nosti idoleikseen Vashti Bunyanin kaltaisia menneisyyden obskuureja nimiä. Gonzálezin aikalaiskollegoja ovat Joanna Newsom, Bonnie ”Prince” Billy ja Devendra Banhart, mutta ei Gonzálezin voi väittää heitäkään muistuttavan sen enempää kuin heidän toisiaan. 

Gonzálezin voima kuitenkin nousee Quiet Is The New Loud -ajattelusta. Hälyn keskellä kuiskaus ei kuulosta äänekkäältä vaan tärkeältä.

Visions.

González syntyi Göteborgissa vuonna 1978. Kaksi vuotta sitä ennen hänen perheensä oli paennut Argentiinasta oikeistolaisen sotilasjuntan tekemää vallankumousta. Perhetausta ja lapsuudenkodissa soinut latinofolk kuuluvat yhä hänen akustisissa lauluissaan, jotka hän sanoittaa luontevan monikulttuurisesti englanniksi, espanjaksi tai ruotsiksi. Akustinen kitara oli hänen pääsoittimensa jo varhain, eikä hän lakannut soittamasta sitä punkvaiheessaankaan.

Head On.

Gonzálezin soolouraa edeltäneet bändit eivät jättäneet jälkiä hänen tunnetuimpaan tuotantoonsa. Hardcoreyhtyeet Back Against The Wall ja Renascence sekä rockbändi Only If You Call Me Jonathan edustivat sähköisyydellään ja kiivaudellaan tyystin toisenlaisia maailmoja kuin Gonzalezin soololevyt. Kaksi albumia kymmenluvun alkuvuosina tehnyt Junip oli indiefolkrockillaan lähempänä, mutta siihen González tulikin soolouraltaan.

José Gonzálezin musiikki on niin vähäeleistä, että Local Valley vaikuttaa huolimattomasti nautittuna tasaiselta kuin preeria. Kuuntelussa kasvava kokonaisuus paljastaa kaikki puolensa vain syventyvälle. Loppujen lopuksi matka ’Lilla G’:n lastenlaulumaisuudesta ’Visionsin’ itsetutkiskeluun ja ’Swingin’ höpsöydestä ’El Inventon’ vakavuuteen on yllättävän pitkä. Mielialat elävät biiseittäin ilosta kaihoon, mutta vaikutelma on kautta linjan yhtenäinen.  

Swing.

Gonzálezin kappaleiden tunnelma on usein taianomainen kuin unissa, joita ei ihan muista, tai utuun peittyvissä maisemissa tai lammen pinnan särkyvissä kuvajaisissa. Ilmeisen taitavasti mutta ilman turhaa itsekorostusta näppäilty nailonkielinen akustinen saa seurakseen hillittyjä rytmejä ja linnunlaulua. Lauluraitojen tuplaaminen (stemmoilla tai ilman) kautta levyn syö henkilökohtaisuuden tuntua, mutta luo samalla omanlaistaan etäistä tunnelmaa.  

Line Of Fire.

González teki jo varhain itsensä näköisiä versioita muiden (esimerkiksi The Knifen, Bruce Springsteenin, Kylie Minoguen ja Joy Divisionin) biiseistä, eikä Local Valleykaan ole kokonaan omaa tuotantoa. ’En stund på jorden’ on ruotsalaisartisti Lalehin kappale. ’Line Of Fire’ puolestaan on alun perin Junipin tuotantoa. Sen mollifolk on pysäyttävän kontrastinen latinalaisamerikkalaisittain keinuvaan ’Tjommaniin’ nähden. 

Vaikka José Gonzalezin rauta oli todella kuumaa soolodebyytti Veneerin ilmestyttyä, hän antoi odottaa seuraavaa levyään viisi vuotta ja sitä seuraavaa kahdeksan. Local Valleyta edelsi seitsemän vuoden julkaisutauko. 

Neljä sooloalbumia kahdeksassatoista vuodessa ei ole paljon. Ehkäpä González tekee niitä vain silloin, kun hänellä on oikeasti laulettavaa. Ainakin Local Valley kuulostaa siltä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

José González | kotisivu
José González | Facebook
José González | Instagram
José González | Twitter

Varaa José Gonzálezin albumi Local Valley kirjastosta.
Varaa José Gonzálezin albumi Local Valley kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
José González | Finna.fi

Veneer | Imperial Recordings 2003
In Our Nature | Imperial Recordings 2007
Vestiges & Claws | Imperial Recordings 2015
Local Valley | Imperial Recordings 2021

Levyhyllyt
Junip
[José González • Tobias Winterkorn]
Finna.fi

Fields | City Slang/Mute 2010
Junip | City Slang/Mute 2013

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää José Gonzálezista | Finna.fi

Artikkelihaku José González

José González: Local Valley (2021).
José González: Local Valley (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vilma Alina: True Crime – parisuhteen viimeisellä rannalla

True Crime | Universal 2021

Vilma Alina: True Crime (2021).Liikennelaulussa varoitetaan, että tiellä leikkiminen saa monta kertaa hirveän lopun. Päinvastaisia tuloksia saa aikaan leikkimällä looper-pedaalilla, tai ainakin laulaja-lauluntekijä Vilma Alina Lähteenmäen (s. 1993) tapauksessa siitä seurasi upea alku. Nuori muusikko jakoi vuonna 2013 YouTubessa videon juuri hankkimallaan laitteella huvikseen tekemästään potpurista, jossa hän tulkitsi Robinin ja Anssi Kelan kappaleita. Kun Kela jakoi videon Facebookissa, Lähteenmäki alkoi saada yhteydenottoja levy-yhtiöiltä.

Ufoja.

Vilma Alinan ensimmäinen single ’Hullut asuu Kallios’ ilmestyi marraskuussa 2014. Sen jälkeen hän kieltäytyi kiirehtimästä. Artisti tahtoi levyttää omaa musiikkiaan ja albumin aika olisi vasta, kun koossa olisi tarpeeksi itse tehtyä materiaalia. Seuraavan vuoden ajan Lähteenmäki kiersi maata Robinin bändin kosketinsoittajana ja kirjoitti itselleen biisejä. Tuottaja-lauluntekijä Ilkka Wirtasen kanssa tehty Ufoja julkaistiin helmikuussa 2016. Joulukuuhun mennessä albumi oli striimannut kultaa.

Tulva.

Toisenkaan albumin kanssa ei hätiköity, mutta se johtui luultavasti eniten aikamme singlekeskeisestä julkaisupolitiikasta. Maaliskuussa 2019 kauppoihin tulleelta kahdentoista biisin Tulvalta lohkaistiin kuusi singleä, joista ensimmäinen ilmestyi jo keväällä 2017. Tulva oli Ufoja-debyyttiä ehyempi kokonaisuus, jolla artistin käsitys soundistaan oli selkeytynyt.

Rikollinen

Elokuussa 2021 ilmestyneen kolmannen albumin ensimmäinen single, tammikuussa julkaistu ’Rikollinen’ sopi yhteen levyn otsikon kanssa: levy on nimeltään True Crime. Lainrikkojain kohtaloista kertovaa teemalevyä Vilma Alinalta on silti turha odottaa. Hän laulaa odotetusti rakkaudesta, lähinnä sen loppumisesta, parisuhteiden kriiseistä ja päättymisistä. Nämä ovat taatusti lauluja, joista voi löytää itsensä. Aihepiirin kiinnostavuus riippuu kuitenkin elämäntilanteesta ja mielenlaadusta.

Soittimen vaihtaminen on hyväksi havaittu tapa löytää uusi kulma laulujen tekemiseen. Siinä missä Lähteenmäki on aiemmin säveltänyt pääasiassa pianolla, nyt hän on etsinyt sointuja ja sävelmiä kitarasta. Ei hän folk-artistiksi ole heittäytynyt (akustisten kitaroiden lisäksi tuotanto sisältää paljon muutakin sähköisistä soittimista ohjelmoituihin biitteihin) mutta jonkinlainen maanläheistyminen lienee ollut ajatuksena. Tähtäimessä on myös ollut radioystävällisyys. Epäilemättä True Crimen lempeät kappaleet tulevatkin ratsastamaan monen kanavan aalloilla.

Särkymisen arvoinen.

Uhmakkaimmillaan ja rockeimmillaan artisti on ’Marie Kondossa’, mutta True Crimen yleisilme on paljon sitä kiltimpi ja särmättömämpi. Sillä ei ole rimanalituksia, mutta ei myöskään tavattoman sykähdyttäviä hetkiä. Jo vuoden verran saatavilla ollut ’Nuoret rakastavaiset’ on Vilma Alinaa parhaasta päästä, tarinallinen ja vahva poplaulu, jossa seistään hymy huulilla parisuhteen viimeisellä rannalla. Toinen singlebiisi ’Särkymisen arvoinen’ on samaa sarjaa, ja hieno on myös jousille ja koskettimille sovitettu ’Surupallo’. Erityisen onnistunut levy on tuotannoltaan. Laulut, joissa puidaan ikuisuusaiheita, on hyvä pukea ajattomiksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vilma Alina | Facebook
Vilma Alina | Instagram

Varaa Vilma Alinan albumi True Crime kirjastosta.
Varaa Vilma Alinan albumi True Crime kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Vilma Alina | Finna.fi

Ufoja | Universal Music Group 2016
Tulva | Universal Music Group 2019
True Crime | Universal Music Group 2021

Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Knipi ja menetysten kauneus
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
: Varietee – porirockin alkuräjähdys
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Vilma Alinasta ja sanoittamisesta | Finna.fi

Mutta kuka kirjoitti sanat? Susanna Ruuhilahti & haastateltavat Vilma Alina & Markku Impiö & Sinikka Svärd & Marko Saaresto & Saara Törmä & Tommi Läntinen & Mariska & Paleface & Pauli Hanhiniemi, 138 sivua | Nektaria ry 2018

Vilma Alina: True Crime (2021).
Vilma Alina: True Crime (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen

Highway 61 Revisited | Columbia 1965

Bob Dylan: Highway 61 Revisited (1965).Valtatie 61 kulkee pohjois-eteläsuunnassa kahdeksan osavaltion halki Minnesotan Wyomingista New Orleansiin, Louisianaan. Sitä kutsutaan myös ”Blues Highwayksi”. Charley Patton, Son House, Muddy Waters ja lukemattomat muut artistit elivät ja loivat sen laitamilla, ja Bessie Smith kuoli auto-onnettomuudessa siellä, missä syntyi myytti Robert Johnsonin ja paholaisen välisistä sielukaupoista. Valtatie 61:n lapsia on myös Elvis Presley, joka tuli tähdeksi tarjoilemalla afroamerikkalaista soundia valkoiselle nuorisolle.

Bob Dylanille Valtatie 61 edusti valtimoa, joka sykki Amerikkaa. Hän oli kotoisin sen läheltä Minnesotan Hibbingistä ja varttui pitämään tietä mahdollisuutena mennä mihin tahansa, syvälle rikkaaseen amerikkalaiseen kulttuuriperimään aina deltabluesin dna-tasolle saakka. Valtatie 61 nousi aikoinaan Kanadan rajalle saakka, mutta Dylanin mielessä sen alkupiste oli siellä, missä hän itse syntyi.

Tombstone Blues.

1960-luvun puolivälissä Dylanista (s. 1941) oli tullut suuri amerikkalainen protestilaulaja. Kuudennella albumillaan hän sekoitti taiteensa pakan niin, ettei se enää ollut tiukasti lukittuna aatteisiin ja aikaan. Levyn nimeksi tuli Highway 61 Revisited, ja se edusti paluuta sekä Dylanin omille että amerikkalaisen musiikin juurille.

Aika ennen Highway 61 Revisitediä, Bob Dylanin levytysuran kolme ensimmäistä vuotta, olivat olleet nopean taiteellisen kehityksen aikaa. Hänen ensimmäisellä, nimettömällä albumillaan (1962) oli vain kaksi omaa biisiä, kun taas toisella Freewheelin’ Bob Dylanilla (1963) vain kaksi biisiä ei ollut artistin käsialaa. Kolmannella levyllä The Times They Are a-Changin’ (1964) oli pelkästään Dylanin omia kappaleita.

Highway 61 Revisited.

Another Side Of Bob Dylanilla (1964) protestiliikkeen profeetaksi kohotettu Dylan alkoi etääntyä varhaistuotantonsa kirkasotsaisesta kantaaottavuudesta, ja Bringing It All Back Homella (1965) hänen lyriikkansa muuttui yhä monitulkintaisemmaksi. Tuolla levyllä hän käytti ensimmäistä kertaa sähköisiä soittimia akustisten rinnalla, ja ’Subterranean Homesick Bluesista’ tuli Yhdysvalloissa Dylanin ensimmäinen top-40-hitti.

Bob Dylanin taiteellinen evoluutio ei ilahduttanut folk-kansaa, jonka messiaaksi hän oli noussut kolmen ensimmäisen albuminsa poliittisella kapinahengellä. Protestilaulujen ja yksin esitetyn akustisen musiikin hylkääminen näytti artistin alkuperäisten äänenkannattajien silmissä moraalittomalta itsensä myymiseltä, periaatteiden viemiseltä teuraaksi kaupallisuuden alttarille ja valtavirtaan sopeutumiselta poliittisuuden kustannuksella.

Ballad Of A Thin Man.

Syytökset kulminoituivat heinäkuussa 1965, kun Dylanille buuattiin Newport Folk Festivalilla, koska hän kehtasi esiintyä siellä sähkökitaran säestyksellä. Folk-yleisön nihkeä vastaanotto ei muuttanut mitään. Mölinä ei ollut ehtinyt edes laantua, kun Dylan oli jo Manhattanilla studiossa keksimässä itseään uudelleen. Muutamaa päivää ennen festivaalia julkaistu single ’Like A Rolling Stone’ oli jo julistanut uuden aikakauden alkaneeksi.

Folkyleisö ei lämmennyt ’Like A Rolling Stonelle’, mutta Dylanille itselleen se edusti pelastusta. Hän oli ollut valmis hautaamaan koko lauluntekijänuransa (näitä tuntemuksia hän käsittelee Highway 61 Revisitedin kappaleessa ’Queen Jane Approximately’, joka muistuttaa sovitukseltaan ’Like A Rolling Stonea’), kunnes sai purettua pahan olonsa uudenlaiseksi teokseksi, joka muutti sekä hänen omansa että muiden käsitykset siitä, mitä Bob Dylan voi olla.

Like A Rolling Stone.

’Like A Rolling Stonesta’ tuli iso hitti monessa maassa Hollannista Australiaan, mutta ei siksi, että se olisi ollut helppo popkappale. Dylan kirjoitti ’Like A Rolling Stonen’ impressionistisen ja allegorisen sanoituksen henkilökohtaisista lähtökohdistaan ja tuntemuksistaan, mutta tuli samalla puhutelleeksi kokonaista sukupolvea, jonka maailma oli aivan toisenlainen kuin se, jossa heidän vanhempansa olivat kasvaneet. ”How does it feel to be on your own, with no direction home?” Dylan kysyi itseltään, mutta lukemattomat muutkin tiesivät, mitä hän tarkoitti.

Dylan oli kirjoittanut vahvoja lauluja ennen Highway 61 Revisitediäkin, mutta nyt niiden voima ei ollut yksinomaan lyriikoissa. Moni albumin kappale, etenkin ’Tombstone Blues’ ja ’Highway 61 Revisited’, pelasivat raa’an svengin ja oivaltavan sanoituksen yhdistelmällä, ja ’Ballad Of A Thin Manissa’ levyllä soittavat muusikot (tunnetuimpina Michael Bloomfield ja Al Kooper) loihtivat aavemaista, lohdutonta tunnelmaa. Päätösraita ’Desolation Row’ muistuttaa Dylanin taustasta akustista kitaraa soittajavana laulajana, mutta onnistuu silti olemaan koko albumin eeppisin raita.

Desolation Row.

Highway 61 Revisitedin nimi merkitsee paluuta Valtatielle 61. Kuudes albumi oli Dylanille nimenomaan paluu juurille ja olennaiseen, folk-liikkeen tuolle puolen. Hän löysi itsestään taiteilijan, joka hänestä piti tulla. Levy viittoi suunnan hänen tulevaisuudelleen lauluntekijänä. Uudistunut visio myös voimautti Highway 61 Revisitedin nostamaan rockin kulttuurista asemaa. Musiikki viihdytti ja myi ja sai tanssimaan, mutta siinä oli myös syvyyttä ja taiteellista arvoa. Highway 61 Revisited kiehtoo kuulijaa edelleen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Bob Dylan | kotisivu
Bob Dylan | Facebook
Bob Dylan | Instagram
Bob Dylan | Twitter

Varaa Bob Dylanin klassikko Highway 61 Revisited kirjastosta.
Varaa Bob Dylanin albumi Highway 61 Revisited kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Bob Dylan | Finna.fi

1960-luku

Bob Dylan | Columbia 1962
The Freewheelin’ Bob Dylan | Columbia 1963
The Times They Are a-Changin’ | Columbia 1964
Another Side Of Bob Dylan | Columbia 1964
Bringing It All Back Home | Columbia 1965
Highway 61 Revisited | Columbia 1965
Blonde On Blonde | Columbia 1966
John Wesley Harding | Columbia 1967
Nashville Skyline | Columbia 1969

1970-luku

Self Portrait | Columbia 1970
New Morning | Columbia 1970
Pat Garrett & Billy The Kid | Columbia 1973
Dylan | Columbia 1973
Planet Waves | Asylum 1974
Before The Flood Bob Dylan/The Band | Asylum 1974
Blood On The Tracks | Columbia 1975
The Basement Tapes Bob Dylan/The Band | Columbia 1975
Desire | Columbia 1976
Hard Rain | Columbia 1976
Street-Legal | Columbia 1978
Bob Dylan At Budokan | Columbia 1979
Slow Train Coming | Columbia 1979

1980-luku

Saved | Columbia 1980
Shot Of Love | Columbia 1981
Infidels | Columbia 1983
Real Live | Columbia 1984
Empire Burlesque | Columbia 1985
Knocked Out Loaded | Columbia 1986
Down In The Groove | Columbia 1988
Dylan & The Dead | Columbia 1989
Oh Mercy | Columbia 1989

1990-luku

Under The Red Sky | Columbia 1990
Good As I Been To You | Columbia 1992
World Gone Wrong | Columbia 1993
MTV Unplugged | Columbia 1995
Time Out of Mind | Columbia 1997

2000–2009

”Love And Theft” | Columbia 2001
Modern Times | Columbia 2006
Together Through Life | Columbia 2009
Christmas In The Heart | Columbia 2009

2010-luku

Tempest | Columbia 2012
Shadows In The Night | Columbia 2015
Fallen Angels | Columbia 2016
Triplicate | Columbia 2017

2020-luku

Rough And Rowdy Ways | Columbia 2020

Boksit ja kokoelmat
6CD • 2CD • Bootleg Series 12
Bob Dylan | Finna.fi

The Cutting Edge 1965–1966 [The Bootleg Series Vol. 12] • 6CD | Columbia Records/Sony Music Entertainment 2015
The Best Of The Cutting Edge 1965–1966 [The Bootleg Series Vol. 12] • 2CD | Columbia Records/Sony Music Entertainment 2015

Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Pekka Streng – kohti unen maata
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää Bob Dylanista | Finna.fi

Muistelmat, osa 1 Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | Werner Söderström Osakeyhtiö 2005 & 2018
Bob Dylan – ikuinen vaeltaja Tenho Immonen, 143 sivua | POP-lehti 2003

Läs mera om Bob Dylan | Finna.fi

Memoarer – Första delen Bob Dylan & översättare Mats Gellerfelt, 278 sidor | Prisma 2004 & Norstedts 2016

Bob Dylan: Highway 61 Revisited (1965).
Bob Dylan: Highway 61 Revisited (1965).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.