Toiveet ja helyt | Luova Records 2021
Musiikkia esille kirjastossa
Kun Lydia Lehtola nimesi musiikkinsa ”runoelmapopiksi” ensimmäisten julkaisujensa aikoihin, sanaan tartuttiin mediassa hanakasti. Valmis luokitus on kätevä ja helppokäyttöinen, eikä runoelmapop ole virheellinen kuvaus Lyytin tekemisistä. Verbi ”kirjoittaa” tuntuu hänen tapauksessaan juuri oikealta, kun puhe on biisien tekemisestä. Hän rakentaa kappaleensa lyriikan varaan, ja sävellys saa alkunsa lyriikan rytmistä.
Tämän lähtökohdan vuoksi sen pop-puolen kanssa on vähän niin ja näin. Lyriikka edellä kirjoitetun biisin tunnistaa usein jonkinlaisesta paperinmakuisuudesta. Lyytin tapauksessa maku on hyvä, mutta hänen sanoituksiin perustuvat kappaleensa eivät myöskään ole niitä, joita Tehosekoittimen sanoin ”messissä hoilataan”. Jos banaali erottelu sallitaan, hän tekee enemmän taide- kuin viihdemusiikkia. Mutta toisaalta, melodista materiaaliahan Lyyti laatii, ja hänen sanansa soivat, ja on sitä abstraktimpaakin musiikkia popiksi kutsuttu.
Mihin voi soittaa?
Lyytin matka artistiksi näyttää lähteneen kutsumuksesta ja edenneen määrätietoisesti. Ennen ensimmäisen albuminsa ilmestymistä hän kertoi Soundissa käyneensä Joensuussa konservatorion pop-jazz-linjaa päämääränään oppia säveltämään omia kappaleita. Siinä vaiheessa tekstien tekeminen oli ollut hänelle tärkeää jo pitkään, ja (näin on pakko saada sanoa edes kerran tässä jutussa) jo alkoi Lyyti kirjoittaa myös sävelmiä.
Muutettuaan Helsinkiin vuonna 2016 Lehtola tutustui musiikillisiin hengenheimolaisiin ja uusiin soittajiin, ja oma musiikillinen visio selkeni ja kirkastui. Sitten artistinimellä Risto tunnettu Risto Ylihärsilä kiinnostui Lyytin demoista ja tuotti hänen kappaleitaan, ja myöhemmin Lyyti sainattiin Litku Klemetin ja Pekka Tuomen levy-yhtiölle Luova Recordsille. Kun Meitä ei ole kutsuttu -levy ilmestyi keväällä 2020, sitä tuskin erotti sakean kriitikkosuitsutuksen seasta.
Puhalla ja toivo.
Vaikka edellä mainituilla suomi-indien suurhenkilöillä on ollut roolinsa Lyytin uralla, Lydia Lehtolalla ei ole juurikaan musiikillista yhteistä heidän kanssaan. Hänessä ei ole Litkun tai Riston outoutta, itseironiaa ja leikkisyyttä, vaan hän esittää kauniita ja vakavia biisejä, joiden herkkä sävy on täysin hänen omansa. Siinä missä perinteinen poplaulu ymmärtää kuulijaansa, kutsuu eläytymään ja kertoo yleisölle jotakin yleisöstä itsestään, Lyytiä kuunnellessa voi lähinnä yrittää käsittää, miltä hänestä tuntuu. Hänen emotionaaliset ja henkilökohtaiset biisinsä avautuvat samaistumiselle ja tulkinnoille hitaasti kuin runot, mutta metaforinen ilmaisu kätkee sisälleen ihan tavallisia inhimillisiä tunteita. Albumin nimi on poimittu ’Karkauspäivästä’, jossa rakkauden paino vertautuu siirtolohkareeseen, ja levy alkaa ’Siirtolohkare’-nimisellä introlla. Loppujen lopuksi kaikki taitaa kietoutua kahden ihmisen välille.
Vuosisadan sydänsuru.
Lyytin toisen albumin on tuottanut ja äänittänyt Pekka Tuomi, joka oli suuressa roolissa myös debyytin sessioissa. Tuotannon ytimessä ovat Lehtolan ääni ja pianonsoitto. Kitaraa, joka sinänsä sopisi tyyliin, ei ole käytetty liiemmin tai lainkaan ilmeisesti siksi, ettei se veisi tilaa koskettimilta, joita soittaa Lehtolan lisäksi Antti Vuorenmaa. Basisti Samuli Arrelan ja rumpali Lassi Ylösen soittimet ovat vahvasti läsnä varsinkin levyn menevimmissä biiseissä (’Puhalla ja toivo’, ’Kimppu kaipausta’).
Lehtolan laulut ja tunnistettava ääni ovat niin leimallinen ja persoonallinen osa kokonaisuutta, ettei Lyytistä oikein voi puhua yhtyeenä, mutta nyt ollaan lähempänä bändi-ilmaisua kuin koskaan. Ydinkvartetin ulkopuolella Pambikallio-yhtyeen Pauliina Nyman ja Lauri Kallio ovat tehneet levylle hienoja, herkkiä jousisovituksia (’Karkauspäivä’, ’Avosydän’). Ääneen pääsee myös taustalaulaja Tiia Schwartz, joka on sovittanut albumin intron ja outron.
Tulen sinua vastaan hautausmaalle.
Lydia Lehtolan musiikki ei ole valmiiksi pureskeltua. Saadakseen hänen lauluistaan jotakin niille on annettava jotakin: aikaa ja ajatuksia. Helyt ja toiveet on parhaimmillaan silloin, kun lyriikka palvelee musiikkia, esimerkiksi biiseissä ’Puhalla ja toivo’, ’Mihin voi soittaa’ ja ’Vuosisadan sydänsuru’. Tämä muuten on luultavasti maailman ainoa levy, jolla outro on sijoitettu kolmanneksi viimeiseksi kappaleeksi. Lyyti tekee asiat omalla tavallaan.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Lyyti | Facebook
Lyyti | Instagram
Levyhyllyt
Lyyti
Finna.fi
Meitä ei ole kutsuttu | Luova Records 2020
Toiveet ja helyt | Luova Records 2021
22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Hullu Ruusu & Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Lue lisää Lyytistä
Soundi | Tarkkailuluokka
Lyyti: Patsaita riittää kaadettavaksi Mirko Siikaluoma | Soundin verkkosivu 18.11.2019
Salossa joulukuussa 1996 perustettu No Shame erottui punkmassasta sillä, että laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta oli hyvä tekemään biisejä. Vuosien mittaan bändin musiikki synkentyi ja rankentui, mutta kalkkiviivoilla se alkoi osoittaa outoja hakemisen merkkejä. Vuonna 2014 julkaistulla kuudennella ja viimeisellä levyllä The Last Drop melkein puolet materiaalista oli suomenkielistä. Se tuntui englanniksi operoineen bändin kohdalla kummalliselta harhailulta, vaikka biisit sinänsä hyviä olivatkin. 
Tero-Petri Suovanen (s. 1972) on maininnut uusimpien biisiensä inspiraationlähteiksi sähkökitaran, pianon, Fredin ja 
Tero-Petrin 
Viime viikon 
Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (