Lyyti: Toiveet ja helyt – sanat soivat kuin sävelet

Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Lyyti: Toiveet ja helyt (2021).Kun Lydia Lehtola nimesi musiikkinsa ”runoelmapopiksi” ensimmäisten julkaisujensa aikoihin, sanaan tartuttiin mediassa hanakasti. Valmis luokitus on kätevä ja helppokäyttöinen, eikä runoelmapop ole virheellinen kuvaus Lyytin tekemisistä. Verbi ”kirjoittaa” tuntuu hänen tapauksessaan juuri oikealta, kun puhe on biisien tekemisestä. Hän rakentaa kappaleensa lyriikan varaan, ja sävellys saa alkunsa lyriikan rytmistä. 

Tämän lähtökohdan vuoksi sen pop-puolen kanssa on vähän niin ja näin. Lyriikka edellä kirjoitetun biisin tunnistaa usein jonkinlaisesta paperinmakuisuudesta. Lyytin tapauksessa maku on hyvä, mutta hänen sanoituksiin perustuvat kappaleensa eivät myöskään ole niitä, joita Tehosekoittimen sanoin ”messissä hoilataan”. Jos banaali erottelu sallitaan, hän tekee enemmän taide- kuin viihdemusiikkia. Mutta toisaalta, melodista materiaaliahan Lyyti laatii, ja hänen sanansa soivat, ja on sitä abstraktimpaakin musiikkia popiksi kutsuttu. 

Mihin voi soittaa?

Lyytin matka artistiksi näyttää lähteneen kutsumuksesta ja edenneen määrätietoisesti. Ennen ensimmäisen albuminsa ilmestymistä hän kertoi Soundissa käyneensä Joensuussa konservatorion pop-jazz-linjaa päämääränään oppia säveltämään omia kappaleita. Siinä vaiheessa tekstien tekeminen oli ollut hänelle tärkeää jo pitkään, ja (näin on pakko saada sanoa edes kerran tässä jutussa) jo alkoi Lyyti kirjoittaa myös sävelmiä. 

Muutettuaan Helsinkiin vuonna 2016 Lehtola tutustui musiikillisiin hengenheimolaisiin ja uusiin soittajiin, ja oma musiikillinen visio selkeni ja kirkastui. Sitten artistinimellä Risto tunnettu Risto Ylihärsilä kiinnostui Lyytin demoista ja tuotti hänen kappaleitaan, ja myöhemmin Lyyti sainattiin Litku Klemetin ja Pekka Tuomen levy-yhtiölle Luova Recordsille. Kun Meitä ei ole kutsuttu -levy ilmestyi keväällä 2020, sitä tuskin erotti sakean kriitikkosuitsutuksen seasta. 

Puhalla ja toivo.

Vaikka edellä mainituilla suomi-indien suurhenkilöillä on ollut roolinsa Lyytin uralla, Lydia Lehtolalla ei ole juurikaan musiikillista yhteistä heidän kanssaan. Hänessä ei ole Litkun tai Riston outoutta, itseironiaa ja leikkisyyttä, vaan hän esittää kauniita ja vakavia biisejä, joiden herkkä sävy on täysin hänen omansa. Siinä missä perinteinen poplaulu ymmärtää kuulijaansa, kutsuu eläytymään ja kertoo yleisölle jotakin yleisöstä itsestään, Lyytiä kuunnellessa voi lähinnä yrittää käsittää, miltä hänestä tuntuu. Hänen emotionaaliset ja henkilökohtaiset biisinsä avautuvat samaistumiselle ja tulkinnoille hitaasti kuin runot, mutta metaforinen ilmaisu kätkee sisälleen ihan tavallisia inhimillisiä tunteita. Albumin nimi on poimittu ’Karkauspäivästä’, jossa rakkauden paino vertautuu siirtolohkareeseen, ja levy alkaa ’Siirtolohkare’-nimisellä introlla. Loppujen lopuksi kaikki taitaa kietoutua kahden ihmisen välille.

Vuosisadan sydänsuru.

Lyytin toisen albumin on tuottanut ja äänittänyt Pekka Tuomi, joka oli suuressa roolissa myös debyytin sessioissa. Tuotannon ytimessä ovat Lehtolan ääni ja pianonsoitto. Kitaraa, joka sinänsä sopisi tyyliin, ei ole käytetty liiemmin tai lainkaan ilmeisesti siksi, ettei se veisi tilaa koskettimilta, joita soittaa Lehtolan lisäksi Antti Vuorenmaa. Basisti Samuli Arrelan ja rumpali Lassi Ylösen soittimet ovat vahvasti läsnä varsinkin levyn menevimmissä biiseissä (’Puhalla ja toivo’, ’Kimppu kaipausta’).

Lehtolan laulut ja tunnistettava ääni ovat niin leimallinen ja persoonallinen osa kokonaisuutta, ettei Lyytistä oikein voi puhua yhtyeenä, mutta nyt ollaan lähempänä bändi-ilmaisua kuin koskaan. Ydinkvartetin ulkopuolella Pambikallio-yhtyeen Pauliina Nyman ja Lauri Kallio ovat tehneet levylle hienoja, herkkiä jousisovituksia (’Karkauspäivä’, ’Avosydän’). Ääneen pääsee myös taustalaulaja Tiia Schwartz, joka on sovittanut albumin intron ja outron. 

Tulen sinua vastaan hautausmaalle.

Lydia Lehtolan musiikki ei ole valmiiksi pureskeltua. Saadakseen hänen lauluistaan jotakin niille on annettava jotakin: aikaa ja ajatuksia. Helyt ja toiveet on parhaimmillaan silloin, kun lyriikka palvelee musiikkia, esimerkiksi biiseissä ’Puhalla ja toivo’, ’Mihin voi soittaa’ ja ’Vuosisadan sydänsuru’. Tämä muuten on luultavasti maailman ainoa levy, jolla outro on sijoitettu kolmanneksi viimeiseksi kappaleeksi. Lyyti tekee asiat omalla tavallaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lyyti | Facebook
Lyyti | Instagram

Levyhyllyt
Lyyti
Finna.fi

Meitä ei ole kutsuttu | Luova Records 2020
Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Hullu Ruusu & Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Lyytistä
Soundi | Tarkkailuluokka
Lyyti: Patsaita riittää kaadettavaksi Mirko Siikaluoma | Soundin verkkosivu 18.11.2019

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sarparanta: Takaisin merkitykseen – ajan henki haisee

Takaisin merkitykseen | Fullsteam 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021).Salossa joulukuussa 1996 perustettu No Shame erottui punkmassasta sillä, että laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta oli hyvä tekemään biisejä. Vuosien mittaan bändin musiikki synkentyi ja rankentui, mutta kalkkiviivoilla se alkoi osoittaa outoja hakemisen merkkejä. Vuonna 2014 julkaistulla kuudennella ja viimeisellä levyllä The Last Drop melkein puolet materiaalista oli suomenkielistä. Se tuntui englanniksi operoineen bändin kohdalla kummalliselta harhailulta, vaikka biisit sinänsä hyviä olivatkin.

Kielenvaihto alkoi käydä järkeen, kun bändi lopetti toimintansa ja laulaja-kitaristin ensimmäinen soolosingle, suomenkielinen ’Aavemaisemaa’ ilmestyi. Ehkäpä The Last Dropin englanninkielisiin biiseihin puristettiin varsinaisen No Shamen viimeiset pisarat, ja suomenkielinen osuus viitoitti tietä Sarparannan Takaisin merkitykseen -levylle. Oli miten oli, ’Jonossa seuraava’ ja ’Viimeinen kesä’ voisivat hyvin olla Sarparannan soololla tai ainakin kuulua keikkaohjelmistoon. Siinä mielessä Takaisin merkitykseen on loogista jatkoa Sampsa Sarparannan aiemmille tekemisille.

Aavemaisemaa. Ohjaajat: Juho Länsiharju ja Sampsa Sarparanta.

Sarparannasta voi puhua myös yhtyeenä. Se on No Shamen kaltainen kahden kitaran rockbändi, ja kitaristi Janne Tanskanen, rumpali Saska Ketonen ja basisti Olli Noroviita ovat olennainen osa sen sointia. Mitä tyyliin tulee, Takaisin merkitykseen ei ole punklevy vaan rockalbumi. Vuodet muuttavat ihmistä ja musiikki muuttuu tekijän mukana – ellei niin kävisi, elämästä ei jäisi paljoakaan käteen.

Takaisin merkitykseen on vilpittömästi Sampsa Sarparannan näköinen levy. Nämä biisit on kirjoittanut keski-ikäinen mies, joka diggaa Social Distortionista ja rockin klassisista laulaja-lauluntekijöistä eikä yhtään siitä, mihin ihmiskunta on menossa. Vaikka Sarparannalla on vahvaa taipumusta ankaran maailmantuskan ja rajun elämätuskan potemiseen, sävellyksissä on tasapuolisesti kirkkautta ja synkkyyttä. ’Tämä voisi olla paratiisi’, ’Rakkauslaulu’, ’Samat virheet’, ’Tanssi mun haudalla’ ja ’Tyytymätön mies’ soivat toiveikkain sävelin, loppulevy surullisemmin.

Rakkauslaulu. Video: Sampsa ja Tuisku Sarparanta.

Sana ”maailma” mainitaan seitsemässä biisissä kymmenestä ja siitä ne loputkin kertovat, nimittäin laulujen tekijän suhteesta maailmaan. Osapuolten välit ovat kaikkea muuta kuin ongelmattomat. Maailmassa on liikaa turhauttavia ja masentavia asioita sekä aivot tilttaamaan saavaa hälinää. Ahdistuneisuus ja unihäiriöt ovat tosiasia, samoin se, että kaikki muuttuu hallitsemattomasti ja aika hupenee. Kaunis ja riisuttu pianoballadi ’Ajan henki’ on kirjaimellinen todistus siitä, ettei Sarparannalla ole halua sopeutua zeitgeistiin. Se pätee myös musiikin muotoon. Ensimmäinen single ’Aavemaisemaa’ kellottaa melkein minuutin ennen kuin ensimmäinen säkeistö alkaa. ’Maailman pauhu’ puolestaan päättyy pitkään ja viipyilevään pianosoinnutteluun, joka saanee internet-ADHD:stä kärsivän hapuilemaan hiirtä.

Vaikka Sarparanta ei taatusti ole ongelmiensa kanssa yksin, Takaisin merkitykseen on kaikkein eniten kuva hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan. Merkityksellisyyden loputtomasta tavoittelusta kertova ’Yöhön pimeään’ on elämäntuskan tason avainlaulu. Maailmantuskan tasolla sitä on eeppinen ’Maailman pauhu’, joka on vähän kuin Seitsemän veljeksen Simeonin delirium-houre kuuhun lentämisestä, paitsi että unessa korkeuksiin kohotessaan Sarparanta ei näekään apokalyptista näkyä vaan maailman niin kauniina kuin se pohjimmiltaan on.

Juuri siksi Sarparanta ei ole valmis muuttumaan läpeensä kyyniseksi. ”Mä haluan uskoa ihmiseen, en halua katsoa eiliseen”, hän laulaa ’Maailman pauhussa’. ’Aavemaisemassa’ hän kieltäytyy antamasta periksi, ja ’Rakkauslaulussa’ hän lupaa rakkauden riittävän maailman likaiseen loppuun saakka. Levyn päätteeksi mies ohjeistaa hautajaistensa järjestelyä kuin sanoakseen, että ei tämä nyt niin kuolemanvakavaa ole. Akustinen ’Tanssi mun haudalla’ on kertosäkeessään vahvasti vaikuttunut Willie Dixonin ’Lightnin’ Bar Bluesista’, jonka suomalaiset tuntevat paremmin Hanoi Rocksin versiona.

Maailman pauhu.

Musiikki ei ole Sampsa Sarparannan ainoa itseilmaisun, tunnekuorman purkamisen ja kantaaottamisen kanava: hän on myös lahjakas taidemaalari. Toivoa kuitenkin sopii, ettei tämän loistavan rocklevyn seuraajaa tarvitse odotella vuositolkulla. Vaikka sillä lauletaan ikävistä jutuista, sen kuuntelemisesta tulee todella hyvä olo. Se on maailman hienoin taikatemppu se.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sarparanta | kotisivu
Sarparanta | Facebook
Sarparanta | Instagram

Levyhyllyt
Sarparanta |
Finna.fi

Takaisin merkitykseen | Fullsteam Records 2021

Levyhyllyt
No Shame
Finna.fi

Greed Is God | Straightedge Records/Warner Music Finland 1999
Schpunk | Straightedge Records 2001
Rebound For Glory • 2CD | Fullsteam Records/Hardbeat Records 2002
White Of Hope Turning Black | Fullsteam Records 2006
Ironing Day | Fullsteam Records/Rookie Records 2010
The Last Drop | Fullsteam Records 2014

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää Sarparannasta | Soundi

Aika entinen ei koskaan palaa Antti Luukkanen | Soundi 9/2021 • Sivut 45–47

Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021).
Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana – ihmissuhdelauluja kauniilla käsialalla

Olet aina mukana | Plastic Passion 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021).Tero-Petri Suovanen (s. 1972) on maininnut uusimpien biisiensä inspiraationlähteiksi sähkökitaran, pianon, Fredin ja Ultra Bran nuottivihot, siviiliammattinsa päihde- ja peliriippuvaisten parissa sekä joukon artisteja Lady Gagasta Frank Zappaan ja Vampire Weekendistä Arctic Monkeysiin. Totta tuo varmasti onkin, mutta hänen erikoislaatuisen mielensä läpi suodatettuna kaikista maailman vaikutteista muodostuu aivan omanlaistaan musiikkia. 

Tero-Petri & Korvaamattomat • Jakke Aho (vas.), Mika "Moilu" Moilanen, Tero-Petri Suovanen, Mitja Kiviluoma ja Mikke Helenius. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää
Tero-Petri & Korvaamattomat • Jakke Aho (vas.), Mika ”Moilu” Moilanen, Tero-Petri Suovanen, Mitja Kiviluoma ja Mikke Helenius. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Yksin Suovanen ei ole levyään tehnyt. Korvaamattomat-yhtyeellä ja tuottaja Oskari Ruohosella on ollut rooli sovittamisessa, ja bändin pysyminen suunnilleen samassa kokoonpanossa kuuluu soiton elävyytenä. Kitarat Suovanen on tällä kertaa soittanut levylle itse. 

Oman maailmansa kansalainen. Ohjaaja: Petri Erkkilä.

Olet aina mukana on sikäli osuvasti nimetty albumi, että kaikki kappaleet kertovat tavalla tai toisella ihmisten suhteista toisiinsa. Suovasen ihmissuhdebiisit eivät onneksi soi sillä äärettömän tylsällä taajuudella, jolla aihepiiriä useimmiten käsitellään. Sen sijaan hän laulaa ihmisen tarpeista muodostaa yhteyksiä, kuulua ja olla kuulumatta joukkoon, määritellä ja pelastaa itsensä muiden kautta, olla ja olla olematta yksin, rakastaa.

Tarkoituksellista tai ei, laulujen aiheet sivuavat toisiaan kiinnostavasti. ’Yhteenkasvaneet’ on kertojan ihaileva ja kateellinen silmäys ystäviensä pitkään parisuhteeseen. ’En mä muihin vertaile’ keskittyy siihen, miten helposti ja turhaan ihminen tulee arvottaneeksi omaa elämäänsä suhteessa toisiin. ’Toinen planeetta’ liittyy samoihin tunteisiin kertomalla siitä, kuinka epävarmuus ja vanhenemisen haikeus ajavat ihmistä pois omasta elämästään, uuteen suhteeseen, jotta joku auttaisi etsimään sitä jotakin, joka kuitenkin on lopullisesti kadotettu. 

Yhteenkasvaneet.

Albumin kaksi ensimmäistä kappaletta, ’Raikas nauru’, ja ’Läpikuultava’, on kirjoitettu katseen ympärille. Pohjimmiltaan ne ovat lauluja toisen ihmisen kohtaamisen siunauksellisuudesta. Toisenlainen kohtaaminen tapahtuu biisissä ’Juna joka meitä kuljettaa’. Siinä yhteyttä ei synny ja yhteys jää äänettömien oletusten tasolle. 

Joskus ihmissuhde on surullinen ja vahingoksi. Sellaisesta kertoo ’Jäniksenkäpälä’, laulu rakkaushuijauksesta, tuosta aikamme traagisimmasta etäsuhteesta. Biisi päähenkilö ei usko netti-ihastustaan rahaa kärkkyväksi konnaksi, koska ei pysty luopumaan haavekuvastaan. Kappaleen ajatus siitä, että pettymyksenkin hetkellä täytyy pystyä uskomaan onneen ja tulevaan, on kaikessa murheellisuudessaan kaunis. Jokainen ontuva ihmissuhde ei ole yhtä dramaattinen: ’Kuiskaa mua nimellä pehmeästi’ voisi olla yhteen kasvaneiden laulu siitä, miten arki kuluttaa toisen liian tutuksi ja kuinka oma asenne vaikuttaa parisuhteeseen. 

Raikas nauru.

Usein ihmissuhteet sopeutumisen, onnistumisen ja yhdenmukaisuuden vaatimuksineen muodostuvat painolastiksi. ’Oman maailmansa kansalainen’ kertoo eksentrisestä erakosta, jolla ei ole ihmissuhteita ja joka ei kaipaa eikä tarvitse ketään – hän riittää itselleen. Ei liene sattumaa, että tämän henkilön tarina on puettu levyn huolettomimpaan ja vapautuneimpaan sävellykseen. Levyn viimeinen kappale ’Tässä porukassa et voi mokailla’ puolestaan huomauttaa, että oman maailmansa kansalaisuus ei ole ainoa mahdollinen tapa vapautua ihmissuhteisiin liittyvistä henkisistä paineista. Tarvitaan vain oikeanlaista seuraa.  

Tero-Petri. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää.
Tero-Petri. Kuva: Suvi-Tuuli Kankaanpää

Kun mukaan luetaan Limonadi Elohopea -yhtyeen albumit, Olet aina mukana on Tero-Petri Suovasen kymmenes pitkäsoitto. Sävellysten ja sanoitusten linjat ja laulun maneerit ovat omia. Kuten vaikutelistasta voi päätellä, levyn laulut ovat keskenään erilaisia, mutta aina ilmiselvästi Tero-Petriä. Suovasen levy levyltä selkiytynyt artistinen käsiala on nykyisellään kaunis ja tyylikäs.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tero-Petri | kotisivu
Tero-Petri | Facebook
Tero-Petri | Instagram

Olet aina mukana
Jakke Aho – bassokitara ja taustalaulu
Mika ”Moilu” Moilanen – rummut
Tero-Petri Suovanen – laulu ja kitara
Mitja Kiviluoma – kitara
Mikke Helenius – kosketinsoittimet
Tuottaja: Oskari Ruohonen

Levyhyllyt
Tero-Petri | Finna.fi

Tuolilta herännyt • CD | Plastic Passion 2008
Uudessa perheessä • CD| Plastic Passion 2010
Korvaamattomat • CD| Plastic Passion 2013
Parantavat sanat • CD | Plastic Passion 2017
Olet aina mukana • LP • CD | Plastic Passion 2021

Levyhyllyt
Limonadi Elohopea | Finna.fi
[Tero-Petri Suovanen • Petteri Eeva • Jussi Hämäläinen • Sakari Seppälä • Tero Kohtamäki • Juha Nousiainen • Raine Hynninen • Mikko Saaristo]

Trukilla yli vaikeuksien • CD | Poko Rekords 1995 • LP Svart Records 2015
Ahmatti • CD | Poko Rekords 1997
Laavaa • CD | Poko Rekords 1998
Saippua • CD | Poko Rekords 2000
Halaus • CD | Merceedees 2003

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Katso Tero-Petrin levyjulkkarit
Sammakon kirjakauppa ja kahvihuone 22.10.2021 • Facebook-live

Tero-Petri & Korvaamattomat -albumin Olet aina mukana levynjulkkareita vietettiin 22. lokakuuta 2021. Kuva: Sammakko / Facebook-liveTero-Petrin uutuusalbumin Olet aina mukana levyjulkkareita pidettiin Sammakon kirjakaupassa 22. lokakuuta 2021. Hieman alle tunnin mittainen setti alkaa kohdasta 4:20. Biisien lomassa Tero-Petriä haastattelee Roosa Sarajärvi.

Joulukuinen LP-painos

Olet aina mukana LP-painos julkaistiin 14. joulukuuta 2021. Tero-Petri Suovanen juhlisti vinyylijulkaisua Musiikkikirjastot.fi:n toimituksen kanssa kanssa Turussa. Sammakon Kirjakaupan & Kahvihuoneen pöydässä tarkasteltiin huolellista painojälkeä ja designia. Se tuntuu myös kuvassa näkyvässä tekstiliitteessä. Tyylikkään kuvituksen kääntöpuolelta löytyy biisien sanoitukset

Tero-Petri Suovanen ja Tuomas Pelttari uuden Olet aina mukana -vinyylin ääressä 14. joulukuuta 2021. Kuva: Sammakon Henry, Turku
Tero-Petri Suovanen ja Tuomas Pelttari vastajulkaistun Olet aina mukana -vinyylin ääressä 14. joulukuuta 2021. Kuva: Sammakon Henry
Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021).
Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti

Kinovalon alla | Johanna Kustannus 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Arppa: Kinovalon alla (2021).Viime viikon Sepikka-artikkeliin polkaistu genre ”lempinimi-indie” sopisi Aaro ”Arppa” Airolalle todella hyvin, ellei indieksi kutsuminen istuisi hänen musiikkiinsa niin huonosti. Saattaahan sillä leimalla päästä Flow’hun keikalle, mutta ei hänessä oikeasti ole indietä lippistä ja viiksiä enempää.

Airolan musiikki jatkaa samaa suomenkielisen rockin laulaja-lauluntekijäperinnettä, jota esimerkiksi Samuli Putro jatkoi silloin kuin Arppa syntyi – Airola ei siis kuulosta yhtään Putrolta tai Jarkko Martikaiselta tai Maustetytöiltä tai tuottajansa isältä J. Karjalaiselta, mutta koulukunta on sama. Nämä ovat omaäänisiä, yleistajuisia lauluja, jotka ovat vaikuttuneet niin 1970-luvun bändisoitosta kuin 2000-luvun popista ja joita ei ole kirjoitettu rajatun alakulttuurin musiikillisilla tai esteettisillä säännöillä. Toisin sanoen Arppa saattaa kasvaa vielä hyvinkin suosituksi.

Laila.

Kinovalon alla ei ole indietä bisnesmielessäkään. Väinö Karjalaisen tuottama Laavalamppuja-debyytti (2020) oli niin huomionarvoinen tapaus, ettei ole ihme, että se jäi Arpan ensimmäiseksi ja viimeiseksi omakustanteeksi. Kinovalon alla ilmestyy Universal Musicin alaisuudessa toimivan Johanna Kustannuksen kautta. Label pyrkii profiloitumaan tasokkaan suomenkielisen musiikin julkaisijaksi. Sellaisena se voi olla
juuri oikea koti Arpalle.

Kinovalon alla -nimi viittaa siihen, että Airolalla on tapana soittaa yöaikaan pianoa äitinsä perustaman Ykspihlajan kahvilan sisustukseen kuuluvan valokyltin alla. Kyltti on tehty alun perin Airolan kotikaupungin Kokkolan Kinojuhlia varten. Biiseistä päätellen tarina on tosi, tai ainakin ne kuulostavat juuri sellaisessa paikassa kirjoitetuilta. Jos Arpan musiikki olisi tila, se olisi hämärä, tomuinen ja lämmin ullakkohuone. Jos se olisi väri, se olisi sellainen sininen, jota häilyy ilmassa elokuvaprojektorin valossa. Vuoden- ja vuorokaudenaikana se olisi myöhäinen, pimeä syyskesän ilta.

Hauki.

Arpan lauluääni on tarkoituksellisen hiljainen ja hauras ja sellaisena persoonallinen, ja lauluntekijänä hänen otteensa ovat varmat ja vahvat. Suvereenia vaikutelmaa vahvistaa taitava bändi, jonka varaan voi laskea paljon. Basisti Antti Ahoniemen, rumpali Okko Saastamoisen ja kitaristi Ville-Veikko Airaniemen muodostama koulutettu kokoonpano soi välillä kuin levylläkin mainitun Michael Kiwanukan levyllä, toisinaan taas kuin menneen maailman folkrockyhtye. Bändi ja etenkin sen blueskitaristi tekevät osaltaan pesäeroa indieen. Keskimääräinen indiepumppu ei edes kehtaisi soittaa näin.

Levyn biisit ovat erikoisessa järjestyksessä, kokonaisuus ikään kuin kytee pitkään ennen kuin leimahtaa. Se palkitsee sellaisen kuulijan, joka ei kaipaa singlejulkaisujen nopeita ja teräviä mielihyväpiikkejä vaan syventyy mieluummin laajoihin kokonaisuuksiin. Alkupään kappaleet ’Täällä taas’ ja ’Leikkiä sanoilla’ kutsuvat keskittymään ja hiljentmään, ja myöntyminen kannattaa: pitkän lämmittelyn jälkeen iskusävelmät ’Laila’ ja ’Oulu (Theme)’ antavat suuremman täyttymyksen.

Kinovalon alla.

’Metsässä tarkoituksella’ on sanoitukseltaan oudon irrallinen muusta materiaalista, mutta muuten kokonaisuus on oikein yhtenäinen ja tunnelmallinen. Kinovalon alla täyttää Arpan ensialbumin asettamat odotukset varmoin ottein.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Arppa | Facebook
Arppa | Instagram

Levyhyllyt
Arppa | Finna.fi

Laavalamppuja • LP | Omakustanne 2020
Kinovalon alla • LP | Johanna Kustannus 2021

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tero-Petri & Korvaamattomat: Olet aina mukana – ihmissuhdelauluja kauniilla käsialalla
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Arpasta | Soundi

Haaveilua jalat maassa Joni Kling | Soundi 8/2021 • Sivut 38–39

Arppa: Kinovalon alla (2021).
Arppa: Kinovalon alla (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (Apulanta, Lehtivihreät, Tehosekoitin…) kavalkadi, poplaulajattarien etunimiosasto (Ellinoora, Evelina…) sekä kolmen tavun metallinen kuppikunta (Mokoma, Stam1na…). Nyt saattaa olla syntymässä lempinimi-indien luokka – vai mitä pitäisi ajatella siitä, että vuoden kehutuimpien levytysten joukkoon ovat nousseet Arpan toinen albumi ja Sepikan debyytti? (Toki voi olla, ettei Sepikka ole Joni Seppäsen lempinimi vaan viittaa esimerkiksi Helsingin Sepänmäkeen, joskin todennäköisyys on lähes olematon.)

Vuodet vierii.

Rovaniemeltä Helsinkiin muuttaneen Joni Seppäsen tiedetään soittaneen Oulussa vuonna 2009 perustetussa The Scenesissä, joka on tehnyt kolme indierockalbumia ja tapaillut kansainvälistä uraa kiertueiden merkeissä. Seppäsen tausta kuuluu Sepikan debyytillä vahvasti, mutta ei sävellyksissä eikä sanoituksissa vaan sovituksissa. Näin dynaamiseen instrumentaatio-ilotteluun yltää vain artisti, joka on soittanut paljon muiden ihmisten kanssa. Seppäsen instrumentteja ovat piano, saksofoni ja klarinetti, mistä on epäilemättä ollut etua albumin rakentamisessa. Artisti ei ole tehnyt kaikkea yksin: studio- ja sovituskrediitteihin on merkitty muun muassa Lauri Elorannan, Väinö Karjalaisen ja Mikko Kannialan nimet.

Sepikan debyytin kannessa ja nimessä on ahven, eikä se ole irrallinen elementti niin kuin hauki Ultra Bran laulussa tai Apulannan vanhassa levynkannessa. Luonto on syvällä Sepikan musiikissa. Seppänen pyrkii ja kykeneekin eläytymään jääkannen alla värjötteleviin ahveniin, uhoaviin metsoihin ja hanhiperheisiin. Hän tympääntyy tammikuussa vihertävään yli-innokkaaseen ruohoon ja aamu-usvassa mesoavien lintujen ärsyttävään pätemiseen, ja tietenkin kaiken tuon voi lukea allegorisesti. Näinä aikoina luontolaulujen tekijöiltä osaa odottaa kannanottoja, eikä ’Katso mitä sä sait aikaan’ jätäkään tulkinnanvaraa. Se on viiltävä laulu itsekkään ihmisyksilön naurettavasta uhriutumisesta ekokatastrofin äärellä. 

Juoksee, juoksee.

Luonto ei ole läsnä vain lyriikoissa. Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. En kestä kylmää lailla ahvenen alkaa pianolla ja päättyy viululla, mutta säkenöi myös sähköisenä. Kauniisti soivien klassisten instrumenttien, elektronisten sävyjen ja rockin keskuudessa vallitsee symbioottinen tila. Sitä osaa pitää saavutuksena, kun panee merkille, miten paljon elementtejä yhteen biisiin mahtuu.

Päätös laulaa ensi kertaa itse ja vieläpä suomeksi on täysin oikea. Seppälän kulmikas ja sopivan epävireinen ääni ja hauskat sanavalinnat tekevät musiikista persoonallista, epäsovinnaista, inhimillistä ja hassua vähän niin kuin Risto Ylihärsilän laulu Riston levyillä, mutta Sepikka tulee omasta henkisestä ja maantieteellisestä ilmansuunnastaan. Hänen teksteihinsä on tarttunut pohjoisen sanoja luontevasti kuin Jari Tervolla tai Kauko Röyhkällä, tyystin ilman murrerunouden piinaavia piirteitä. Mitä musiikkiin tulee, hänen suhteensa taiderockiin on samankaltainen kuin kieleen. Sepikalla on niin hyvä huumorin- ja suhteellisuudentaju, että vaikka hänen musiikissaan varmaankin on vaikutteita myös Thom Yorken kaltaisilta tekijöiltä, sitä kuitenkin kuuntelee mielellään.

Ahven.

Enemmän kuin uusien lempinimi-indieartistien aaltoon odotukset kohdistuvat Sepikan tuleviin keikkoihin. Niillä lienee tunnelmaa, onhan En kestä kylmää lailla ahvenen täydellistä musiikkia tähän syksyyn.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sepikka | Facebook

Levyhyllyt
Sepikka | Finna.fi

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Levyhyllyt
The Scenes | Finna.fi

Images Of Animals Crying In Public | Sound Of Finland 2013
Beige | Sound Of Finland 2014
Sex, Drugs And Modern Art | Sound Of Finland 2015

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.