Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi

Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Laulaja-lauluntekijä-runoilija Leonard Cohen kuoli vähän You Want It Darker -levyn ilmestymisen jälkeen 82-vuotiaana vuoden 2016 lopulla – ja nyt hän on palannut. Thanks For The Dance on uutta materiaalia sisältävä albumi. Cohenin osuudet äänitettiin samoissa sessioissa kuin You Want It Darker.

Maestron poika Adam Cohen on korostanut, ettei tämä postuumi albumi ole mikään ylijäämäroskasta kasattu julkaisu. Niinhän hänen tuottajana tietysti odottaakin sanovan, mutta muutama seikka todistaa hänen puolestaan. Ensinnäkin Thanks For The Dance ei kestä puolta tuntiakaan, joten sille tuskin on kritiikittömästi survottu ihan mitä sattuu. Toisekseen poika varmaankin tahtoo vaalia isänsä muistoa pieteetillä. Cohenit olivat ehtineet keskustella siitä, millaisia tunnelmia ja soittimia Leonard tahtoisi näissä kappaleissa kuulla. You Want It Darkerin sessioissa oli ollut selvää, ettei leukemiaa sairastanut isä olisi mukana enää pitkään.

Kolmas vakuuttava seikka on itse albumi. Thanks For The Dance on juuri niin vahva teos kuin Leonard Cohenin levyt tapasivat olla. Kaikki sillä on alisteista matalalle ja karhealle spoken wordille, joka sivuaa melodisuutta vain herkimmissä kohdissa. Vanha Leonard oli väkevä lyyrikko loppuun saakka. Puhuipa hän mistä tahansa, hänen jokaisella sanallaan tuntuu olevan painoa. Se kertoo siitä, miten kirkas Cohenin visio oli aina elämän iltaan asti. Thanks For The Dancesta on vaikea löytää vikaa, koska se on juuri sellaista musiikilla höystettyä lausuntataidetta kuin hänellä oli viimeisinään vuosinaan tapana tehdä. Yllätyksettömyydestä voi tietysti moittia, mutta kuka nyt edesmenneeltä taiteilijalta uusiutumista odottaisi.

Thanks For The Dance on klassista tai tyypillistä Cohenia, tuttua henkisyyden ja lihallisuuden kilvoittelua. Akustisten soittimien kuten laúdin, kitaran ja pianon käyttö luo sanojen taustalle ikuisuuden tuntua. Maltillinen, hiljainen musiikki väistyy maestron tieltä aina tarvittaessa, ja niin tekevät myös nimekkäät vierailijat (mm. Beck, Daniel Lanois, Feist, Bryce Dessner, Damien Rice), jotka esiintyvät kappaleilla kuin muistotilaisuudessa, eivät itseään korostaen.

Toisin kuin You Want It Darker, Thanks For The Dance kuulostaa ainakin jälkiviisauden valossa levyltä, jolla kuolema on loppuun käsitelty asia. Se on jälkikirjoitus, ei mikään merkittävä osa Cohenin tarinaa. Se lohduttaa ja sanoo, että kaikki on lopulta hyvin, että kuoleman ei tarvitse olla loppu.

”Kiitti tanssista.” Kuinka kepeät ja epämuodolliset hyvästit mieheltä, joka valssattuaan oman maailmansa loppuun jätti sen yhtäkkiä, keskellä yötä, unessa. Tai ehkäpä nämä eivät ole hyvästit.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Leonard Cohen | kotisivu
Leonard Cohen | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Leonard Cohen | studioalbumit 1967–2019
Songs Of Leonard Cohen | Columbia 1967
Songs From A Room | Columbia 1969
Songs Of Love And Hate | Columbia 1971
New Skin For The Old Ceremony | Columbia 1974
Death Of A Ladies’ Man | Columbia 1977
Recent Songs | Columbia 1979
Various Positions | Columbia 1984
I’m Your Man | Columbia 1988
The Future | Columbia 1992
Ten New Songs | Columbia 2001
Dear Heather | Columbia 2004
Old Ideas | Columbia 2012
Popular Problems | Columbia 2014
You Want It Darker | Columbia 2016 Levyhyllyt • You Want It Darker
Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Lue lisää
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen, 176 sivua | Omnibus 2009
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen – All The Answers Are Here, 288 sivua | Omnibus 2017
Cohen, Leonard: Stranger Music – Selected Poems And Songs, 245 sivua | Jonathan Cape 1993
Cohen, Leonard: Poems And Songs, 245 sivua | Alfred A. Knopf 2011
Cohen, Leonard & Burger, Jeff: Leonard Cohen On Leonard Cohen, 604 sivua | Omnibus Press 2014
Devlin, Jim: In Every Style Of Passion – The Works Of Leonard Cohen, 223 sivua | Omnibus Press 1996
Dorman, Loranne S. & Rawlins, Clive L.: Leonard Cohen – Prophet Of The Heart, 383 sivua | Omnibus Press 1990
Footman, Tim: Leonard Cohen: Hallelujah – A New Biography, 272 sivua | Chrome Dreams 2009
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – A Life In Art, 160 sivua | Robson Books 1994
Nadel, Ira B.: Various Positions – A Life Of Leonard Cohen, 325 sivua | Bloomsbury 1996 • Vintage Canada 1997
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – elämäkerta, 417 sivua | Johnny Kniga 2010
Simmons, Sylvie: I’m Your Man – The Life Of Leonard Cohen, 546 sivua | Ecco 2012 • Jonathan Cape 2012 • Vintage 2013
Simmons, Sylvie & Jouni Jussila (kääntäjä): I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, 541 sivua | Sammakko 2014

Leonard Cohen: Thanks For The Dance (2019).

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack

Sea Change | Geffen 2002

Beck Hansen (s. 1970) löi läpi vuonna 1994 julkaistulla Mellow Gold -albumilla, jonka singlehitti ’Loser’ on edelleen hänen tunnetuin biisinsä. Vuonna 2002 ilmestynyt Sea Change edusti hänen urallaan nimensä mukaisesti suurta muutosta. Postmodernista kollaasiartistista tuli pohdiskeleva laulaja-lauluntekijä.

Sea Changen tekemisen lähtökohta ei ollut omaperäinen tai ainutlaatuinen. Beckiä inspiroi laulunaiheista kliseisin: pitkä parisuhde oli juuri päättynyt. Kuitenkin nimenomaan yleistajuinen teema teki hänen uudesta musiikistaan koskettavaa. Sen itsetutkiskelun sävy ei tuntunut oman navan ympärillä pyörimiseltä vaan kertoi kokemuksista, jotka ovat muodossa tai toisessa tuttuja kaikille. Koska Beck kirjoitti Sea Changen kappaleet nopeasti ja itsekseen, melankolian, surun ja yksinäisyyden tunteet säilyivät niissä kuin meripihkassa.

Äänitysten lähtökohdaksi otettiin sama laulaja-lauluntekijäkulma, josta Beck oli biisit kirjoittanut. Tuottaja Nigel Godrichin kanssa tehty Sea Change ei silti ole mikään mies ja kitara -levy, vaikka sen maisemissa näkeekin taivaanrantaan saakka. Sillä soittaa varsin iso bändi: rumpalit James Gadson ja Joel Waronker, kosketinsoittaja Roger Joseph Manning Jr., kitaristit Jason Falkner ja Smokey Hormel, sellisti Suzie Katayama ja basisti Justin Medal-Johnsen ovat kaikki monista eri yhteyksistä tuttuja muusikoita. Tärkeässä osassa olivat jousisovitukset, joista vastasi Beckin isä David Campbell. Merkittävin elementti oli Beckin lauluääni, johon eletty elämä tuntui tuoneen syvyyttä.

’The Golden Agen’ ja ’Lost Causen’ lempeä folk/alt.country-fiilistely, ’Paper Tigerin’, ’Sunday Sunin’ ja ’Lonesome Tearsin’ mieto psykedelia, ’It’s All In Your Mindin’ ja ’Round The Bendin’ nickdrakemainen hauraus… Sea Change on yhtä aikaa monipuolinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kiusallisen tutun kuuloinen ’Already Dead’ on hyvä esimerkki siitä, miten vahvoja biisejä Beck pystyi levylleen kirjoittamaan. Ja vaikka levyn tekemistä inspiroivat ikävät asiat, Sea Changea leimaa juhlallinen tunne uuteen alkuun selviytymisestä.

Lopputulos oli perinteikkyydessään yllättävä. Beckin aiemmasta tuotannosta tuttu ironinen kuorrutus oli poissa, ja vakavuudessaan vilpitön Sea Change vaikutti hyvin paljaalta. Sen lähin vertailukohta Beckin levyissä on Mutations, mutta lähinnä vain akustisten kitaroiden osalta. Muutoksen suuruus heijastui levyn nimeen: Beck tosiaan purjehti uudella ulapalla. Taiteellisen paradigman muutos sai hänen vanhemmat, sinänsä oivaltavat albuminsa kuulostamaan tiettyyn aikakauteen nivotulta leikkaa-liimaa-musiikilta, joka enemmänkin leikkisästi kommentoi popkulttuuria kuin sanoi mitään merkityksellistä.

Sea Change äänitettiin keväällä 2002 ja julkaistiin heti kesän kynnyksellä. Se poikkesi niin paljon Beckin aiemmista levyistä, että sen pelättiin vieraannuttavan hänet vanhoista faneistaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sea Change myi Yhdysvalloissa reilusti kultaa, kuten kolmen vuoden takainen Midnite Vultureskin oli tehnyt. Luultavasti Sea Change käy edelleen kaupaksi fyysisissä formaateissa, sillä se on Beckin ajattomin teos.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Beck | kotisivu
Beck | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Golden Feelings | Sonic Enemy 1993
Stereopathetic Soulmanure | Flipside 1994
Mellow Gold | DGC Records 1994
One Foot In The Grave | K Records 1994 • Expanded Edition 2009
Odelay | DGC Records 1996 • 2CD 2008
Mutations | DGC Records 1998
Midnite Vultures | DGC Records 1999
Sea Change | Geffen Records 2002
Guero | Interscope Records 2005
Guerolito (remix album) | Interscope Records 2005/2006
The Information | Interscope Records 2006
Modern Guilt | DGC Records 2008
Morning Phase | Capitol Records 2014
Colors | Capitol Records 2017
Hyperspace | Capitol Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
Palacios, Julian: Beck – Beautiful Monstrosity, 235 sivua | Boxtree 2000

Beck: Sea Change (2002).

Ulos boksista ja vastavirtaan – haastattelussa Ellinoora

Viimeksi kuluneet kolme vuotta ovat olleet Ellinooralle yhtä nousukiitoa. Hänen ensimmäinen albuminsa, syksyllä 2016 julkaistu Villi lapsi oli kulta- ja platinatason menestys. Vuonna 2018 vahvaääninen laulaja-lauluntekijä oli mukana huippusuositussa Vain elämää -ohjelmassa, joka nosti hänen suosionsa uudelle tasolle.

Ellinoora.

Keväällä 2019 Ellinoora teki siihenastisen uransa suurimman kiertueen. Nuo keikat alkoivat Antibiisillä, jota hän kuvailee ”terapiaoksennukseksi”.
– Se syntyi studiossa päivänä, jona tuntui, että tekijyys on hukassa ja mikään ei onnistu, Ellinoora muistelee. – Tuottaja sanoi, että ”tehdään sitten välibiisi. Kirjoita kaikki, mikä sua vituttaa. Älä selittele mitään, vaan anna kaiken tulla tajunnanvirtana”. Kun Antibiisi valmistui, me me kuunneltiin, että herranjumala, täähän on ihan kauhea kappale. Keikoilla oli kuitenkin mahtavaa seurata ihmisten reaktioita Antibiisiin, ja se ansaitsi paikkansa myös levyllä.

Mainittu levy on Ellinooran uunituore toinen albumi Vaaleanpunainen vallankumous, jolla hän esittäytyy entistä kypsempänä artistina. Vuonna 2016 julkaistulla Villi lapsi -debyytillään Ellinoora koki vielä etsivänsä itseään, mutta nyt oma ääni ja tapa tehdä musiikkia ovat löytyneet. Ainakin toistaiseksi.
Vaaleanpunaista vallankumousta tehdessä oli aika selkeää, että näin mä tätä teen. En halua sulkea itseäni boksiin, jossa tehdään vain melankolisia ja suuria poplauluja. Olen monipuolinen ihminen, ja haluan myös musiikin heijastavan sitä.
– Ihmisillä on kova tarve lokeroida ihmisiä ja artisteja. Yritän parhaani mukaan uida siinä vastavirtaan. Ajattelen olevani määrätietoinen musiikintekijä, joka haluaa kehittyä ja haastaa kuulijoita. Haluan luottaa siihen, että yleisö on viisasta ja ettei kaikkea tarvitse pureskella valmiiksi.

Kuten Villi lapsi -debyytilläkin, Vaaleanpunaisella vallankumouksella Ellinoora tekee yhteistyötä Samuli Sirviön kanssa. Sirviö on myös hänen puolisonsa.
– Uran alkuaikoina mua varoiteltiin, että älä Helsinkiin muuttanut oululainen rakastu ensimmäiseen tapaamaasi kitaristiin. Mutta kuinkas siinä kävikään: kaikki meni hyvin. Meillä on Samulin kanssa samanlainen näkemys siitä, millaista on hyvä popmusa ja sen estetiikka.
– Meitä molempia kiinnostaa popkulttuuri ja kummankin intohimona on musiikki. Me puhutaan himassakin tosi paljon musiikista. Monen suomalaisen musantekijän referenssinä on USA:n top 50 -lista, meillä ei ole. Meidän yhteinen sielunkaupunki on Lontoo, ja brittimusa on meille molemmille tärkeää.

Yhteistyö toimii myös toisen täydentämisen ja vastakohtaisuuden kautta.
– Olen studiossa aika voimallinen hahmo, joka menee laidasta laitaan. Yhtenä päivänä jokin on mielestäni hirveätä paskaa ja toisena taas parasta, mitä olen ikinä tehnyt. Samuli on tasapainottava elementti siinä. Jos studiossa olisi toinenkin pää punaisena huutaja, niin eihän me saataisi koskaan mitään aikaan.

Vaaleanpunainen vallankumous on modernin mutta luonnollisen kuuloinen mainstream-poplevy, joka soi suuria tunteita. Oman ulottuvuutensa muodostavat Ellinooran rosoiset sanoitukset. Ne eivät aina ole nätin lyyrisiä, mutta ne kuulostavat vilpittömiltä, ja hänen aihevalintansa ovat kiinnostavia.
– Tässä ajassa on paljon pureskeltavaa. Olen aina luottanut ihmisten hyvyyteen ja siihen, että maailma on kaikille avoin. Nyt alan ymmärtää, että kaikki ei olekaan ihan niin mustavalkoista. Todellisuus on välillä pelottava kohdata. Vaikka on jollakin mittarilla nuori, niin monia asioita voi tapahtua. Elämä ei kysy, että sopisiko sulle juuri nyt tällainen juttu. Mutta en ole miettinyt sitä ainakaan pelon kautta. Biiseissä on tosijuttuja ja sitten juttuja, jotka sopivat osaksi poplyriikkaa.

Jotakin siltä väliltä on Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausbiisi Marie Antoinette, jossa todellisuus sekoittuu elokuvaan.
Sofia Coppolan Marie Antoinette on yksi lempielokuvistani. Tykkään sen karkkisesta maailmasta ja siitä, miten popkulttuuri tuodaan Marie Antoinetten aikakaudelle, The Strokes ja New Order soi. Kirjoitin jo vuonna 2017 muistiin, että senniminen biisi pitää joskus tehdä.

Elokuvassa Kirsten Dunstin näyttelemä Marie Antoinette kokee jääneensä yksin pinnalta kauniiseen maailmaan, josta ei pääse pois, kun on syntynyt kuninkaalliseksi. Marie Antoinette ei kuitenkaan kerro eriarvoisuudesta vaan pikemminkin eskapismista. Vaaleanpunaisen vallankumouksella lähtökohtien tematiikkaa käsittelee Aatelisii.
– Sen biisin pointti on, että vain sillä on merkitystä, mitä ihminen tekee ja miten muita kohtelee. Lähtökohdilla ei ole.

Lähtökohtiin palaa tavallaan myös Nuoruuden oodi, jossa 25-vuotias Ellinoora laulaa ajasta, joka ei ole kaukana takana, mutta johon ei kuitenkaan ole paluuta.
– Sitä biisiä tehdessä mietin nuoruuden ystäväporukkaani ja paria ihmistä, joiden kanssa yhteys on päässyt katkeamaan. Tässä vaiheessa elämä on jo aika paljon sitä, että ihmisten elämät alkavat mennä ihan eri rataa. Pitää vain ymmärtää, että ei se tee ystävyydestä yhtään sen vähempiarvoista, jos se jatkuu vain tiettyyn hetkeen saakka.

Ellinooran tie on vienyt musiikkialalle ja sitä kautta julkisuuteen. Mitä näkyvämmäksi artisti muuttuu, sitä enemmän ihmisillä on mielipiteitä hänestä.
– Alussa artisti toivoo, että edes joku kuuntelisi ja huomaisi. Sitten artisti onkin pisteessä, jossa kuunnellaan ja huomataan niin paljon, että ei muuta voi kuin todeta, että kaikkia ei voi miellyttää. Loppujen lopuksi on parempi herättää vahvoja tunteita.
– Olen kokenut, että on helpompaa olla oma itsensä kuin luoda jokin alter ego, joka ottaisi kaiken hyvän ja paskan vastaan. Mua on aina kiinnostanut tarina kiiltokuvan takana. Se, miten joku poseeraa upeana naistenlehden kannessa, ja kuvan alla otsikossa on elämän traagisin käänne otsikoksi typistettynä. Se on outoa kulttuuria, johon mun on vaikea suhtautua.

Poplauluissa on kaikkein hienointa se, miten ne tekevät yksityisestä yleistä.
– Ne jutut, jota ovat saaneet mut kirjoittamaan näitä biisejä, ovat yleisön kannalta merkityksettömiä. On sekä kamalaa että lohdullista, että esimerkiksi Viha, kipu ja rakkaus on todennäköisesti sellainen biisi, josta moni tulee löytämään itsensä. Kaikilla on omat kipukohtansa.

Ellinoora kokee olevansa ammattinsa kautta viesti, sanoma.
– Kerron ihmisille, että mulla on ollut tällainen olo, ehkä sullakin on ollut. Olen 25-vuotias, teen unelmaduuniani ja kaikki on hyvin. Siitä pitäisi olla koko ajan kiitollinen ja onnellinen, mutta samaan aikaan elämä kuitenkin näyttää muitakin puoliaan. Eikä elämän ole tarkoituskaan olla yhtä jyrkkää nousua. Jos se on, jossain vaiheessa tulee korkealta alas. Mulla ei ole b-suunnitelmaa elämässä. Toivon saavani tehdä tätä pitkään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Facebook | Ellinoora
Instagram | Ellinoora
Warner Music Live | Ellinoora

Ellinooran keikat syksyllä 2019
Pe 6.9. Helsinki, Korjaamo
La 7.9. Tampere, Klubi
Pe 20.9. Lahti, Möysän Musaklubi
La 21.9. Jyväskylä, Lutakko
Pe 27.9. Oulu, 45 Special
Pe 4.10. Joensuu, Lehtiä Ilosaaressa
La 5.10. Kuopio, Henry’s Pub
Pe 11.10. Turku, Aalto
Pe 18.10. Lappeenranta, Kehruuhuone
Pe 25.10. Pori, Kehräämö
Pe 8.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
La 9.11. Vaasa, Ritz

Levyhyllyt | Finna.fi
Villi lapsi | Warner Music Finland 2016
Vaaleanpunainen vallankumous | Warner Music Finland 2019

H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä

H.C. Slim Sings | Svart Records 2019

Ensimmäisen albuminsa julkaissut H.C. Slim on amerikansuomalainen laulaja-lauluntekijä Hannu Carpo Slim, joka… No, ei tietenkään ole.

H.C. Slim on suomalainen laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo, joka on tehnyt ensimmäisen englanninkielisen albuminsa. Netissä kiertäviä huhuja hoikan ketjupolttajan varhaisempien cdr:ien ja kasettien olemassaolosta on vaikea vahvistaa, ja siksi virallisen levyn julkaisu on syy iloita. Musiikki toimii erinomaisesti ja ansaitsee tulla kuulluksi, ja se ei ole kielenvaihtokeisseissä mikään itsestäänselvyys.

Keskitalon lauluissa on aina häilynyt Leonard Cohenin ja Bob Dylanin runollisen folkin henki, ja hänen alter egonsa päästää sen täysin valloilleen. Siinä ei ole kyse jäljittelystä vaan sanan ja sävelen suhteesta sekä siitä, miten englannin kieli soi. H.C. Slimin laulut asettuvat sulavasti osaksi tiettyä traditiota, mutta artistin hymistelevä ääni on niin vahva ja oma, ettei hänen tarvitse pelätä massaan hukkumista.

H.C. Slimillä on puolellaan etu, jota muilla debytantilla ei ole – Joose Keskitalon laaja back-katalogi ja pitkä kokemus. Joosen armosta H.C. saa laulaa levyllisen hyviä biisejä. Sen sijaan se, että kappaleet kääntyvät päin englanninkielistä maailmaa paitsi kieleltään, myös tunnelmaltaan, on vaikuttavaa. Siinä missä Keskitalon kristillisestä uskosta kasvaneet tai inspiroituneet biisit ovat suomenkielisinä toisinaan jopa körttiläisen ahdistavia, on H. C. Slimin tuotanto lempeämpää. Psykoosin partaalla siinäkin paikka paikoin keikutaan, mutta ilmapiiri ei ole yhtä painostava. Tämä erilaisuus tekee Joose Keskitalon ja H.C. Slimin kappaleiden vertaamisen turhaksi. Niillä on kyllä suomen- ja amerikanserkkunsa, mutta ne elävät eri mantereilla.

Slim ja Keskitalo ovat yhtä valon ja varjojen jatkuvassa leikissä. Epämiellyttävimmillään – mikä ei sinänsä ole moite – Slimin albumi on kannibalistisessa ’Come My Lovessa’ sekä tunnekylmässä ’I Saw A Manissa’, jonka taustatarina löytyy Lauri Ainalan toimittamasta Tuote-kirjasta. Niiden vastapainona on paljon miellyttävää, kuten ’Boat By The Sean’ hyvyyttä huokuva kauneus ja , ’Sweet Virginin’ ja ’Sojournerin’ puhdassydäminen ilo. En tiedä, mahtaako H.C.-Joose edes tehdä sitä tarkoituksella, mutta kaikessa raadollisuudessaan, harhaisuudessaan, kuolemanpelossaan ja elämänilossaan hänen kappaleensa maalaavat hyvin elävää kuvaa ihmisestä ja ihmisyydestä.

Näitä lauluja, jotka on kirjoitettu pyhän ja maallisen, toden ja harha, valon ja pimeän, valveen ja unen sekä uskon ja tiedon rajapinnoilla, ymmärrettäisiin muuallakin kuin suomalaisessa undergroundissa. Siksi näkisin H.C. Slimin mielelläni kiertämässä maailmaa harteillaan hyvä kitara ja raskas synnin taakka.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Svart Records kotisivu

Hae H.C. Slimin ’Sings’ kirjastosta.

Hae H.C. Slim Sings kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
H.C. Slim
H.C. Slim Sings | Svart Records 2019

Joose Keskitalo | Finna.fi
Luoja auta | Helmi Levyt 2004
Kaupungit puristuvat puristimissa | Helmi Levyt 2006
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo | Helmi Levyt 2008
Tule minun luokseni, kulta |Helmi Levyt 2009
Maan näkyjä | Helmi Levyt 2011
Vyötä kupeesi ja tule! | Helmi Levyt 2012
Ylösnousemus | Helmi Levyt 2014
Julius Caesarin anatomia | Helmi Levyt 2017
En lähde surussa | Helmi Levyt 2019 | Levyhyllyt • En lähde surussa

Lue lisää | Finna.fi
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua | Svart Publishing 2018
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua | Taide 2014

H.C. Slim Sings (2019).

Brett Anderson: Wilderness – hauras rocktähti riisuutuu paljaaksi

Wilderness | B A Songs 2008

Brett Anderson on britpop-suuruus Sueden laulaja ja keulakuva. Se meriitti jättää varjoonsa kaiken muun, myös sen, että Anderson on artisti myös omillaan. Hänellä on takanaan neljän albumin mittainen sooloura.

Anderson (s. 1967) julkaisi ensimmäisen soololevynsä, kun Suede oli lopettanut toimintansa vuonna 2003 ja kun lyhytikäinen The Tears oli hajonnut yhden albumin tehtyään. Hän oli äänittänyt omaa albumiaan samaan aikaan Tearsin levyn kanssa kuin aavistellen, ettei yhteistyö entisen Suede-kitaristi Bernard Butlerin kanssa jatkuisi pitkään. Andersonin uran hämmentävimmässä vaiheessa ilmestynyt Brett Anderson (2007) oli melankolinen ja seesteinen poplevy, joka ei lopulta vienyt laulajaa kauas entisestä yhtyeestään.

Siinä onkin Andersonin kaltaisten sooloartistien ongelma. Kun ääni, sanoitukset ja melodiat muodostavat suurimman osan siitä, mitä artistin tunnetuin bändi edustaa, miten tutut elementit voisi siirtää johonkin muuhun yhteyteen niin, että niistä rakentuisi jotakin tarpeeksi uutta ja itsenäistä? Se on vaikeaa etenkin, jos ei tahdo etääntyä omaksi kokemastaan musiikin muotokielestä. Brett Anderson ei ole halunnut, ja siksi hänen soolotuotantonsa on usein kuulostanut laimennetulta Suedelta.

Toisesta sooloalbumistaan Wildernessistä Anderson onnistui tekemään omanlaisensa. Siihen ei tarvittu erityisen suuria oivalluksia tai uhkarohkeita toteutustapoja. Hän sovitti kappaleet akustisille soittimille, kuten pianolle, kitaralle ja jousi-instrumenteille ja teki julkaisustaan todellisen soololevyn soittamalla itse lähes kaiken. Andersonin lisäksi levyllä kuullaan vain Amy Langleyn selloa ja Emmanuelle Seignerin lauluääntä.

Viikossa enimmäkseen studiolivenä taltioitu Wilderness on selvästi Sueden laulajan levy, mutta Andersonin tunnistettavassa käsialassa häilyy uusia sävyjä ja värejä. Kauniin musiikin tunnelma on vähemmän urbaani ja kiihkeä ja enemmän pysähtynyt ja pohdiskeleva kuin Suedella yleensä.

Wilderness sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton eikä ollut mikään levymyynnin riemuvoitto. Se ei ole kokoelma iskeviä poplauluja vaan yhdenmukainen kokonaisuus, joka vaatii kuulijaltaan hiljentymistä, ja sellaiseen Brett Andersonin kohdalla ei ollut osattu varautua sitten Sueden Dog Man Starin. Esimerkiksi Nick Caven tekemänä Wilderness olisi luultavasti noteerattu kaikin puolin korkeammalle.

Andersonin sooloura jatkui 2010-luvun alkuvuosiin ja Sueden aktivoitumiseen saakka. Slow Attack (2009) oli Wildernessiä suurellisemmin orkestroitu levy, ja Black Rainbowsilla (2011) hän tavoitteli jälleen rockimpaa soundia. Hänen neljästä levystään Wilderness on tarkin kuvajainen tekijänsä mielentilasta. Paljaudessaan ja hauraudessaan se on Andersonin soolouran hienoin käänne.

Brett Andersonin vaiheisiin ja persoonaan voi tutustua myös lukemalla. Hän julkaisi vuonna 2018 nuoruusvuosistaan muistelmateoksen Coal Black Mornings, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Hiilenmustat aamut. Anderson on sittemmin kirjoittanut teokselleen jatko-osan Afternoons With The Blinds Drawn, joka jatkaa tarinaa siitä, mihin Coal Black Mornings jäi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Brett Anderson kotisivu

Hae Brett Andersonin sooloalbumi ’Wilderness’ kirjastosta.

Hae Wilderness kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt 
Brett Anderson | Finna.fi
Brett Anderson | V2 2007
Wilderness | B A Songs 2008
Slow Attack | B A Songs 2009
Black Rainbows | B A Songs 2011

Suede | Finna.fi
Suede | CD 1993 • 2CD + DVD 2011 • 4CD + DVD 2018
Dog Man Star | CD 1994 • 2CD + DVD 2011
Coming Up | CD 1996 • 2CD + DVD 2011 • 4CD + DVD 2016
Head Music | CD 1999 • 2CD + DVD 2011
A New Morning | CD 2002 • 2CD + DVD 2011
Bloodsports | 2013
Night Thoughts | 2016
The Blue Hour | CDLP 2018

Brett Anderson: Hiilenmustat aamut (Sammakko, 2018).

Lue lisää | Finna.fi
Anderson, Brett & Niitepõld, Sirje (kääntäjä) & Korhonen, Riku (esipuhe): Hiilenmustat aamut, 213 sivua | Sammakko 2018
Anderson, Brett & Niitepõld, Sirje (suom.) & Korhonen, Riku (esipuhe) & Mäkynen, Timo (esittäjä): Hiilenmustat aamut – Daisy-äänikirja vain lukemisesteisille, 5h 20 min | Celia 2018
Barnett, David: Suede – Love & Poison. The Authorised Biography, 304 sivua | André Deutsch 2003
Natasha, Jenny & Boniface-Webb, Tom: I Was Britpopped – The A–Z Of Britpop, 345 sivua | Valley Press 2017

Brett Anderson: Wilderness (2008).