H.C. Slim Sings (Svart Records, 2019)
Ensimmäisen albuminsa julkaissut H.C. Slim on amerikansuomalainen laulaja-lauluntekijä Hannu Carpo Slim, joka… No, ei tietenkään ole.
H.C. Slim on suomalainen laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo, joka on tehnyt ensimmäisen englanninkielisen albuminsa. Netissä kiertäviä huhuja hoikan ketjupolttajan varhaisempien cdr:ien ja kasettien olemassaolosta on vaikea vahvistaa, ja siksi virallisen levyn julkaisu on syy iloita. Musiikki toimii erinomaisesti ja ansaitsee tulla kuulluksi, ja se ei ole kielenvaihtokeisseissä mikään itsestäänselvyys.
Keskitalon lauluissa on aina häilynyt Leonard Cohenin ja Bob Dylanin runollisen folkin henki, ja hänen alter egonsa päästää sen täysin valloilleen. Siinä ei ole kyse jäljittelystä vaan sanan ja sävelen suhteesta sekä siitä, miten englannin kieli soi. H.C. Slimin laulut asettuvat sulavasti osaksi tiettyä traditiota, mutta artistin hymistelevä ääni on niin vahva ja oma, ettei hänen tarvitse pelätä massaan hukkumista.
H.C. Slimillä on puolellaan etu, jota muilla debytantilla ei ole – Joose Keskitalon laaja back-katalogi ja pitkä kokemus. Joosen armosta H.C. saa laulaa levyllisen hyviä biisejä. Sen sijaan se, että kappaleet kääntyvät päin englanninkielistä maailmaa paitsi kieleltään, myös tunnelmaltaan, on vaikuttavaa. Siinä missä Keskitalon kristillisestä uskosta kasvaneet tai inspiroituneet biisit ovat suomenkielisinä toisinaan jopa körttiläisen ahdistavia, on H. C. Slimin tuotanto lempeämpää. Psykoosin partaalla siinäkin paikka paikoin keikutaan, mutta ilmapiiri ei ole yhtä painostava. Tämä erilaisuus tekee Joose Keskitalon ja H.C. Slimin kappaleiden vertaamisen turhaksi. Niillä on kyllä suomen- ja amerikanserkkunsa, mutta ne elävät eri mantereilla.
Slim ja Keskitalo ovat yhtä valon ja varjojen jatkuvassa leikissä. Epämiellyttävimmillään – mikä ei sinänsä ole moite – Slimin albumi on kannibalistisessa ’Come My Lovessa’ sekä tunnekylmässä ’I Saw A Manissa’, jonka taustatarina löytyy Lauri Ainalan toimittamasta Tuote-kirjasta. Niiden vastapainona on paljon miellyttävää, kuten ’Boat By The Sean’ hyvyyttä huokuva kauneus ja , ’Sweet Virginin’ ja ’Sojournerin’ puhdassydäminen ilo. En tiedä, mahtaako H.C.-Joose edes tehdä sitä tarkoituksella, mutta kaikessa raadollisuudessaan, harhaisuudessaan, kuolemanpelossaan ja elämänilossaan hänen kappaleensa maalaavat hyvin elävää kuvaa ihmisestä ja ihmisyydestä.
Näitä lauluja, jotka on kirjoitettu pyhän ja maallisen, toden ja harha, valon ja pimeän, valveen ja unen sekä uskon ja tiedon rajapinnoilla, ymmärrettäisiin muuallakin kuin suomalaisessa undergroundissa. Siksi näkisin H.C. Slimin mielelläni kiertämässä maailmaa harteillaan hyvä kitara ja raskas synnin taakka.
Ari Väntänen
www.arivantanen.com
Hae H.C. Slimin ’Sings’ kirjastosta.
Hae H.C. Slim kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.
Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.
Levyhyllyt | Löydä Finnasta
H.C. Slim
H.C. Slim Sings (Svart Records, 2019)
Joose Keskitalo
Luoja auta (2004)
Kaupungit puristuvat puristimissa (2006)
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo (2008)
Tule minun luokseni, kulta (2009)
Maan näkyjä (2011)
Vyötä kupeesi ja tule! (2012)
Ylösnousemus (2014)
Julius Caesarin anatomia (2017)
En lähde surussa (2019)
Lue lisää | Löydä Finnasta
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua. Svart Publishing 2018.
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua. (Taide, 2014).
H.C. Slim Sings (2019).
Brett Anderson on britpop-suuruus Sueden laulaja ja keulakuva. Se meriitti jättää varjoonsa kaiken muun, myös sen, että Anderson on artisti myös omillaan. Hänellä on takanaan neljän albumin mittainen sooloura.
Vähemmän ei aina ole enemmän, eikä orgaaninen automaattisesti synteettistä aidompi – paitsi Samuli Putron tapauksessa. Kun hänen rokkibändinsä 
Joose Keskitalo tekee lauluja niille, jotka tahtovat kuunnella. Siis nimenomaan kuunnella, ei vain kuulla. Hänen biisinsä eivät ole muodoltaan monimutkaisia, mutta niiden verhona on outo mysteerin harso, joka tekee niistä kiehtovia haasteita – silloinkin, kun ne tuntuvat epämiellyttäviltä. Keskitalosta ei välttämättä pidä, mutta häntä on vaikea ohittaa tuntematta mitään.
