First Aid Kit: Who By Fire – tribuutti ja tunnelmatuokio

Who By Fire Live Tribute to Leonard Cohen | Sony Music 2021

First Aid Kit: Who By Fire (2021).Sanotaan, että imitointi on ylimmän tason imartelua. Mene ja tiedä onko niin, mutta taiteilijan imitoiminen ei ainakaan ole korkeimman tason kunnioitusta. Arvokkaampaa on tehdä omaperäisiä tulkintoja, luoda vanhasta uutta. Niin tekee First Aid Kit Who By Firellä, joka on tribuutti Leonard Cohenille. Livejulkaisu on koostettu kahdesta konsertista, jotka järjestettiin Tukholman Dramatenissa maaliskuun puolivälissä 2017.

Tribuuttikonsertit järjestettiin neljä kuukautta Cohenin kuoleman jälkeen, mutta livejulkaisu ilmestyi vasta keväällä 2021. Kuoleman levymyyntiä kasvattavaa vaikutusta ajatellen ajoitus osoittaa hyvää makua. Cohenia otollisempaa muistokonsertin kohdetta tuskin onkaan. Hänen lauluissaan maallinen kohtaa pyhän tavalla, joka luo surumielisen mutta lohdullisen tunnelman.

Herra Cohenin ja Söderbergin siskosten taustat ovat periaatteessa hyvin erilaiset. Ensin mainittu on pohjoisamerikkalainen runoilija, jonka musiikissa melodia on alisteinen lyriikalle. First Aid Kit taas on pohjoiseurooppalainen laulajaduo, joka on rakentanut taiteensa ja maineensa heleiden harmonioiden varaan. Kanadalaisen miehen ja ruotsalaisten naisten musiikissa on silti sama ydin. Kaiken pohjana on kauneus ja elämisen pakahduttava riemu ja murhe ja jokainen laulu on paljas ja seisoo sielunsa varassa. Se, että Cohenin sanat sopivat melko kivuttomasti myös naislaulajille, kertoo hänen biisiensä yleisinhimillisyydestä.

Who By Fire on hienoksi rakennettu kokonaisuus. Vaikka mukana on ’Hallelujahin’, ’Suzannen’ ja ’Bird On A Wiren’ kaltaisia rakastetuimpia Cohen-klassikoita, Söderbergit ovat poimineet settiinsä myös vähemmän itsestään selviä kappaleita. Cohenin Old Ideas -levyllä ilmestynyt ’Show Me The Place’ on kenties kaikkein epätodennäköisin valinta. First Aid Kit ei versioi biisejä Cohenin jokaiselta studioalbumilta, mutta kokonaisuus on kattava. Uusin kappale ’You Want It Darker’ on peräisin samannimiseltä studioalbumilta, joka ilmestyi pari viikkoa ennen Cohenin kuolemaa. Väriä tuovat vierailevat vokalistit (mm. Frida Hyvönen ja Loney, Dear) ja välillä suurelliset, välillä vähäeleiset sovitukset.

Who By Firella kuullaan myös Cohenin runoutta – ’Prayer To Messiah’, ’Twelve O’ Clock Chant’, ’You’d Sing Too’, ’Tired’ – joista First Aid Kit on sovittanut musiikkitaustaisia spoken word -paloja. Varsinkin ’The Asthmatic’ ja ’Letter To Marianne’ ovat pysäyttäviä, jopa hätkähdyttäviä. Niissä Cohen itse tuntuu olevan vahvemmin läsnä kuin melodisissa biiseissä. Vaikka hän teki myös kuolemattomia kappaleita, hän oli ensisijaisesti lyyrikko, ei laulaja tai lauluntekijä. Cohenin ilkikurisuus levyltä puuttuu.

Who By Fire vaikuttaa First Aid Kitin julkaisuna ajanpeluulta siinä mielessä, ettei se esittele First Aid Kitin tämänhetkistä livekuntoa eikä sen oman materiaalin toimivuutta keikoilla. Mikään tyhjänpäiväinen välityö se ei silti ole. Se on paitsi kaunis tribuutti suurelle runoilijalle ja lauluntekijälle myös vaikuttava ja vangitseva tunnelmatuokio itsessään. Vaikka käsittelyssä ovat Leonard Cohenin laulut, kunnia kuuluu myös First Aid Kitille. Nämä tulkinnat ja sovitukset eivät ole jäljitelmiä alkuperäisistä vaan seisovat omilla jaloillaan. Se on kunnianosoituksista suurin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

First Aid Kit | Facebook
First Aid Kit | Instagram
First Aid Kit | Twitter

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa First Aid Kitin Cohen-levy albumi Who By Fire kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
First Aid Kit | Finna.fi

2010-luku

The Big Black And The Blue | Wichita 2010 • Wichita/Jagadamba 2013
The Lion’s Roar | Wichita 2012
Stay Gold | Columbia 2014
Ruins | Columbia 2018

2020-luku

Who By Fire • Live Tribute To Leonard Cohen | Sony Sweden/Columbia 2021

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Lue lisää First Aid Kitistä | Finna.fi

Artikkelihaku First Aid Kit

First Aid Kit: Who By Fire (2021).
First Aid Kit: Who By Fire – Live Tribute To Leonard Cohen (2021).

Olavi Uusivirta – nuoruutta, romantiikkaa, intertekstejä

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä.

Uusivirran julkinen ura alkoi jo parikymppisenä ja vuoden 2003 esikoisalbumin nimeksi päätyikin Nuoruustango. Levyn moderni suomirock on kappalemateriaaliltaan vielä hieman haparoivaa, mutta artistin keskeisiä tyylipiirteitä se jo esittelee. Musiikki on monessa mielessä klassista suomirockia, mutta 2000-luvun alun modernein tuotantokeinoin viritettyä. Tekstit käsittelevät usein nuoruutta ja ihmissuhteita romanttiseen sävyyn, kuitenkin itsetietoisesta nuoren urbaanin ihmisen näkökulmasta käsin. Intertekstejä, viitteitä aiemmin tehtyyn kulttuuriin, on tarkoituksellisen paljon.

Nuoruustango ei ollut mainittava kaupallinen tai arvostelumenestys, vaikka ’Raivo härkä’ -single soikin jonkin verran radiossa.

Uusivirran läpimurto muusikkona tapahtui ensimmäisten isojen elokuvatöiden jälkimainingeissa vuoden 2005 albumilla Me ei kuolla koskaan. Häntä pidettiin kaiketi edelleen eräänlaisena teinisuosikkina, ja levy soikin edelleen aikakauden ”kovalevyrockin” sävyissä, mutta melodinen kappalemateriaali on aivan eri tasolla kuin debyytillä ja monessa biisissä kuuluu varsin tarkka suomirockin perinteen tuntemus. Uusivirta alkoi hahmottua kaupunkilaiseksi, jopa stadilaiseksi rock-suosikiksi, jonka ilmaisulla oli esteettisiä yhteyksiä esimerkiksi Dave Lindholmin tuotantoon. ”Isokynän” satiirisista ja surrealisista havainnoista Uusivirran erottaa kuitenkin edelleen järkähtämättömän romanttinen nuoruuteen kuuluvien tunteiden kuvaus.

Me ei kuolla koskaan ylsi maltillisesti albumilistan sijalle 18, mutta on edelleen Uusivirran ainoa kultalevy ja Spotify-aikakaudellakin melkoinen kuunteluklassikko. Paljon radiosoittoa saivat ’On niin helppoo olla onnellinen’ ja oheinen nimikappale:

Varsin luontevasti Uusivirta suunnisti Minä olen hullu -albumilla (2008) hieman tummasävyisempiin ja musiikillisestikin vähemmän hittihakuisiin maisemiin. Oleellista muutosta perustyyliin levy ei merkitse, mutta sillä kuuluu esimerkiksi post punkin vaikutus – ja keskeisempää lienee yleismelankolinen ja ahdistunutkin pohjavire, joka resonoi levyn nimeenkin. Uusivirran levyistä tätä voinee kutsua synkimmäksi. Kyse on silti edelleen romantisoivasta synkkyydestä.

Kappalemateriaali on jälleen vahvaa, kuten kolmen vuoden julkaisutauon perusteella voi olettaakin. Kyseessä lienee yksi Uusivirran kahdesta, kolmesta tasalaatuisimmasta biisivalikoimasta. Radiohittejä tai muunkaanlaisia hittejä levyltä ei oikein irronnut, mutta monet kappaleet tuntuisivat olevan faneille klassikoita. Esimerkistä käy haikeankaunis ja nostalgiantäyteinen ’Sunnuntailapsi’:

Minä olen hullun jälkeen Uusivirta julkaisi pitkään albumin joka toinen vuosi ja kartutti pääomaa suosittuna festariesiintyjänä ja yhtenä ainoista uudemmista nimistä, jotka pystyivät saavuttamaan suomirock-tyyppisellä musiikilla suurta menestystä striimausaikoina. Kaupallisessa mielessä hänen ilmeinen vahvuutensa on ollut kyky laatia jokaiselle levylle vähintään muutama yhteislaulukelpoinen moderni klassikko. Uusivirta on kyennyt varioimaan yleislinjaansa ja pitämään sen silti täysin tunnistettavana.

Suuri rooli suosiossa on toki ollut hänen julkisella persoonallaankin. Lähestyttävyys ja energisyys yhdistyvät siinä älylliseen reflektioon, mikä takaa mahdollisuuden vedota monenlaisiin yleisöihin festariteineistä vanhempiin musiikinkuluttajiin. Uusivirta kasvoi 2000-luvun suomirock-ikoniksi, jonka habitus ja sanomiset eivät muistuta paljoakaan edeltävien vuosikymmenten kollegoita, vaikka musiikillisia alaviitteitä aina löytyykin. Niitä hän bändeineen on toki kaivanut kansainvälisenkin popmusiikin historiasta.

Niinpä Preeria (2010) viittailee jopa psykedelian ja saksalaisperäisen krautrockin suuntaan, mutta kuitenkin levyn suosittu singlebiisi ’Nukketalo’ palaa on ikään kuin 2000-luvun helsinkiläisten abiturienttien maailmaan siirrettyä Born To Run -aikaista Springsteeniä. Voittava yhdistelmä.

Kolmekymppisiään lähestynyt Uusivirta tuntuu Elvis istuu oikealla -albumillaan (2012) katsovan vielä kerran nuoruuteensa ja laulavan kesäilloista puistoista ja rannoilla, orastavista ihmissuhdehaaveista – kuten ’Nuoruus’-singlebiisillä glamrockin säestyksellä todetaan:

– Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen / ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus.

Musiikillisestikin valoisa ja aiempaa akustisvoittoisampi levy nousee kirjoissani Uusivirran parhaaksi. Siinä on kesäistä tunnemaailmaa ja lähes iskelmällisen kauneuden hetkiä. Nimikappale on jokseenkin täydellinen kuva laiskasta ja silti kaikki mahdolliset merkitykset sisältävästä hetkestä Helsingin Kalliossa.

Epätasaisempi on Ikuiset lapset (2014), joka palaa taas tuotannollisesti prosessoidumpaan rock-ilmaisuun eikä tunnu omaavan sen enempää musiikillisesti kuin lyyrisesti selvää johtotähteä. Huono levy ei ole, mutta lukeutunee kuitenkin Uusivirran vähemmän merkittäviin. Tosin vuosien pohjatyö alkoi tässä vaiheessa näkyä kaupallisessa suosiossa niin, että albumin listasijoitus kolmosena oli artistin paras siihen mennessä. Hieman yhdentekevästi rokkaava ’Kauneus sekoittaa mun pään’ soi myös radiossa.

Albumin kiinnostavampaa laitaa edustaa pikkukaupunkinuoruutta kitkerästi kuvaava ’Mannerlaatat’. Nyt nuoruus ei enää ole euforista nykyisyyttä tai lähimenneisyyttä, vaan jotain, mistä haluaa eroon mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.

Vuonna 2016 ilmestynyt Olavi riskeeraa definitiivisellä otsikollaan, mutta merkitsee selvää askelnostoa edeltäjästään. Tyyliltään levy liikkuu jossain kahden aiemman välimaastossa, mutta nyt biisikynä on taas ollut luontevassa terässä. Kysymykset siihen suuntaan, onko kyse nyt Uusivirran nuoruus- vai aikuistumis- vai aikuisuuslevystä alkoivat menettää merkitystään, sillä yli kolmekymppisenäkin artisti on johdonmukaisesti liikkunut nostalgian ja reaaliaikaisen tunnereflektion välimaastossa niin, että havainnoitsija voi vain todeta tämän olevan hänen ominta maastoaan.

Olavi soi monenlaisten vaikutteiden lopputuotteena nykydiskoa myöten, mutta liki iskemällisestä ’Kultaa hiuksissa’ -helmestä on tullut Spotifyssa Uusivirran koko uran kuunnelluin kappale, vaikkei se varsinainen hitti aikanaan ollutkaan. Albumista tuli joka tapauksessa Uusivirran toistaiseksi ainoa listaykkönen.

Uusivirran viimeisin studioalbumi Skorpioni (2019) on jälleen epätasaisempi kokoelma lauluja. Sitä pohjustettiin vuoden mittaan kolmella erinomaisella ja melankolisella diskorock-singlellä, joista varsinkin oheinen ’Kesäyön uni’ on millä tahansa mittapuulla täysosuma: monenlaisia tuttuja impulsseja suvereeniksi kokonaisuudeksi yhdistävä leka, joka olisi ansainnut olla paljon isompikin jättihitti.

Sen sijaan levyn kokeellisemmat linjanvedot ja yritykset rikkoa vetovoimaista peruskaavaa toimivat huonommin.

Varsinaisten studioalbumeiden lisäksi Uusivirralta on julkaistu pätevänä johdantona toimiva, joskin nyt jo vähän vanhentunut kokoelma 27 suosikkia. Livelevy Olavi elää! (2017) on aivan hyvä, mutta ei tietenkään korvaa keikkakokemusta. Ylen televisio-ohjelmaa varten tehty koronaesiintymisestä levyksi muokattu covervalikoima Lauantain toivotut käy nimensä mukaisesti hyvästä viikonloppuviihteestä, kun Uusivirran pätevä bändi ja tähti itse puhaltavat uutta henkeä kuluneisiinkin suomirock-klassikoihin.

Levyhyllyt
Olavi Uusivirta | Finna.fi

2000–2009

Nuoruustango • CD | New Spirit 2003
Me ei kuolla koskaan • CD | Mercury/Universal Music 2005
Minä olen hullu • CD | Mercury/Universal Music 2008 • 2LP 10-vuotisjuhlapainos Johanna Kustannus 2018

2010-luku

Preeria • CD | Mercury/Universal Music 2010 • LP Mustat Levyt 2011
Elvis istuu oikealla • LP • CD | Johanna Kustannus 2012
27 suosikkia • 2CD | Johanna Kustannus 2013
Ikuiset lapset • LP • CD | Johanna Kustannus 2014
Olavi • LP • CD | Johanna Kustannus 2016
Olavi elää! • live • 2LP • CD | Johanna Kustannus 2017
Skorpioni • LP • CD | Johanna Kustannus 2019 • Kasetti Lipposen levy ja kasetti 2019

2020-luku

Lauantain toivotut – Special Live! • LP • CD | Universal Music Group 2020

Olavi Uusivirta elokuvissa
DVD • Blu-ray | Finna.fi

2000–2009

Keisarikunta Ohjaaja Pekka Mandart, 1h 34 min. • DVD | FS Film 2004/2005
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Ralliraita 1 Ohjaaja Markku Pölönen, 86 min. • DVD | Walt Disney Studios Home Entertainment 2009

2010-luku

Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • DVD | Finnkino 2012
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • Blu-ray | Finnkino 2012
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Kalevala – Uusi aika Ohjaaja Jari Halonen, 102 min. | VL Media 2013
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • DVD | Nordisk film 2016
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • Blu-ray | Nordisk film 2016
Syysprinssi Ohjaaja Alli Haapasalo, 90 min. • DVD | Future Film 2017

Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi

[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]

Ganes – Soundtrack | Sony BMG Music Entertainment Finland 2007

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Knipi ja menetysten kauneus
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Olavi Uusivirrasta | Finna.fi

Miten lauluni syntyvät?  Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut (2020).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut – Special Live! (2020).

Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Yona: Uni johon herään (2021).Unelma, haave, uni. Sellaisen toteutuma tämä albumi on Johanna ”Yona” Rasmukselle (s. 1984) hänen kertomansa mukaan ollut. Soundille antamansa haastattelun mukaan artisti halusi niin kovasti levyttää sinfoniaorkesterin kanssa, että oli valmis jättämään musiikin tekemisen kokonaan, ellei se kävisi päinsä. Se kuulostaa kovin jyrkältä, mutta niin on hyvä. On hienoa, että taiteilija miettii enemmän sitä, miltä musiikki tuntuu kuin sitä, paljonko se striimaa.

Pilvet liikkuu, minä en -debyyttinsä vuonna 2010 julkaissut Yona käynnistää levytysuransa toisen vuosikymmenen herkästi, dynaamisesti ja dramaattisesti. Tapiola Sinfoniettan kaltaisen orkesterin kanssa työskenteleminen ei hänen tapauksessaan varsinaisesti yllätä. Juuri mikään ei ole yllättänyt sen jälkeen, kun hän vuonna 2013 osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningatar-kilpailuun ja sijoittui siinä toiseksi (kieltäydyttyään etukäteen voittamasta). Tai sen, kun hän levytti Karjala-aiheisia vapauslauluja reggae-sovituksina. Yona on aina ollut vapaa taiteilija, ei genren edustaja. 

Yonan pitkäaikainen bändi, Orkesteri Liikkuvat Pilvet, on kymmenen muusikon liitto, joten suuren kokoonpanon dynamona toimiminen on hänelle tuttua. Uni johon herään -levyllä soivat jouset, mutta myös kumisevat lyömäsoittimet ja matalat vasket. Olennaisin instrumentti on kuitenkin Yona itse.  hänen luomansa melodiat ja se, miten hän ne tulkitsee. Hän on hauras, vahva, kirkas ja utuinen sen mukaan, mitä tulkittava ja välitettävä tunnetila tarvitsee. Yonan äänen dynamiikan ja sävyjen skaala ulottuu pitkälle. 

Albumin aloittaa todellinen magnum opus, kahdeksanminuuttinen ’Ooksä unohtanu?’, joka teosmaisuudessaan on levyn vaikuttavin esitys. Sen perusteella ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kokonaisuudesta: eeppisen alun jälkeen kappaleet pysyvät popbiisien mitoissa. Vaikka ’Irti’ onkin julkaistu singlenä, ei Uni johon herään ole irtoraitojen kooste vaan pikemminkin joukko perspektiivejä tekijänsä mielenmaisemaan. Siinä mielessä yksittäisten kappaleiden nostaminen muiden yläpuolelle tuntuu melkeinpä väkivaltaiselta. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö kappaleet erottuisi toisistaan. ’Vitun unelmat’ -biisissä Yona räppää klassisen taustan päälle, ja vaikka yhdistelmä ei sinänsä ole ennenkuulumaton, tässä kontekstissa se pysäyttää. Ylidramaattinen ’Se ei ikinä lopu’ on muutamia pakahtuneita sanoja lukuun ottamatta instrumentaalisävellys, ja ’Solut herää eloon’ -biisi on kenties kauneinta, mitä Yona on koskaan levyttänyt. ’Kultavehkassa’ laulun päähenkilö jää yksin epätoivonsa kanssa. Kokonaisuuden saumoittaa lujaksi vahva henkilökohtaisuuden tuntu. Uni johon herään tuntuu olevan on tekijälleen hyvin tärkeä julkaisu. Enemmän kuin musiikkia. 

Se, että Yona oli valmis olemaan tekemättä mitään, ellei pääsisi työskentelemään sinfoniaorkesterin kanssa, ei johtunut pelkästään musiikillisesta kunnianhimosta. Hän on kertonut albumin syntyneen raskaan ja ahdistavan elämänvaiheen jälkeen, joten tavallaan tässä on kyse pelastautumisesta ilon kautta. Sinfoniaorkesteri on kaikessa suurellisuudessaan paras mahdollinen väline näin vahvojen tunteiden välittämiseen. Lopussa hehkuu toivo: lempeässä ’Kannolla’-kappaleessa Yona laulaa siitä, että ehkä elämä kantaa kuitenkin. 

Kappaleen alussa hänen äänensä on hauras, lopussa vahva. Kyllä, elämä kantaa.  

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Yona | Facebook
Yona | Instagram


Tapiola Sinfonietta | kotisivu
Tapiola Sinfonietta | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Yonan albumi Uni johon herään kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Yona | Finna.fi

2010-luku

Pilvet liikkuu, minä en Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2010
Vaikenen laulaen Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2011
Vaikka tekee kipeää, ei haittaa Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2012
Tango A La Yona | Kaiho Republik 2014
Naivi | Kaiho Republik 2015
Jano | Monsp Records 2016
7 | Johanna Kustannus 2018

2020-luku

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Levyhyllyt
Liljan Loisto
[= Yona • Puppa J • Punky Reggae Band]
Finna.fi

Takaisin Karjalan maille | Suomen Musiikki 2010
Vapauden hurma | Suomen Musiikki 2012

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
H.C. Slim: H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Yonasta | Finna.fi

Artikkelihaku Yona

Lue lisää Yonasta ja suomalaisesta tangosta | Finna.fi

Tähdet meren yllä – suomalaisen tangon tarina Timo Kalevi Forss, 229 sivua | Into 2019

Yona: Uni johon herään (2021).
Yona: Uni johon herään (2021).

Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack

After The Gold Rush | Reprise 1970

Neil Young: After The Gold Rush (1970).Elokuviin on sävelletty musiikkia melkein yhtä kauan kuin niitä on kuvattu. Harvoin on käynyt niin, että elokuvaprojekti olisi jäänyt kesken, mutta siihen tehty musiikki olisi jäänyt elämään. Neil Youngin After The Gold Rush on tällainen tapaus.

Youngin (s. 1945) kolmas sooloalbumi sai alkunsa näyttelijä Dean Stockwellin ja Herb Bermannin yhteisestä käsikirjoituksesta. Stockwell kertoi Classic Rock -lehdelle projektin lähteneen liikkeelle, kun näyttelijä Dennis Hopper yllytti häntä laatimaan elokuvakäsikirjoituksen, jonka tämä sitten toimittaisi tuotantoon.

”Palasin kotiin Topanga Canyoniin ja kirjoitin After The Gold Rushin. Neil asui siellä myös, ja jotenkin käsikirjoitus päätyi hänelle. Neil oli kärsinyt viikkoja tyhjän paperin kammosta, ja levy-yhtiö hätyytteli häntä. Luettuaan käsikirjoituksen hän kirjoitti After The Gold Rush -albumin kolmessa viikossa.” 

Waging Heavy Peace -kirjassaan Young muistaa asian toisin. Hän ei kärsinyt tyhjän paperin kammosta, ja häneltä pyydettiin elokuvaan musiikkia: ”Kirjoitin siihen aikaan paljon biisejä, ja jotkut niistä tuntuivat sopivan tarinaan täysin.”

Elokuvaprojekti jäätyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, koska studiot eivät kiinnostuneet taiteellisesta dystopiatarinasta, mutta musiikki valmistui. Young äänitti After The Gold Rushin enimmäkseen kotistudiossaan keväällä 1970. Kuten jo vuoden 1969 Everybody Knows This Is Nowherella, Young käytti bändinään Crazy Horsea. Uusin tulokas oli vasta 18-vuotias Nils Lofgren, jonka Young oli kutsunut luokseen tavattuaan tämän keikalla. Lofgren tuli tunnetuksi sooloartistina sekä Crazy Horsen ja Bruce Springsteenin E Street Bandin jäsenenä. 

Neil Youngin elämäntyö on jättänyt maailmaan monenlaisia jälkiä, mutta kaikkein eniten kauneutta. After The Gold Rush on kaunista musiikkia kaikissa valoissaan ja varjoissaan, niin pianon ja laulun varaan sovitetuissa nimibiisissä ja ’Brirdsissa’ kuin ’Only Love Can Break Your Heartin’ ja Don Gibsonilta lainatussa valssaavassa countryfolkissa ’Oh, Lonesome Me’. Se on kaunis ’Don’t Let It Bring You Downin’ kohtalokkuudessa ja jopa Etelävaltioiden rasismista kirjoitetussa ’Southern Manissa’, joka on levyn raskain ja vaikuttavin kappale. (Lynyrd Skynyrd levytti ’Sweet Home Alabaman’ reaktioksi ’Southern Maniin’. Skynyrdin kappale on toki klassikko, mutta Youngin avoimen haasteen vastineeksi heppoinen.)  

Ilmestyessään syyskuussa 1970 After The Gold Rush sai kaksijakoisen vastaanoton kriitikoilta. Esimerkiksi Rolling Stonen Langdon Winner piti levyä tylsänä. Nykyisin sitä kehutaan klassikoksi ja mestariteokseksi kuorossa, jossa eivät soraäänet soi. Yleisö piti levystä heti kättelyssä: After The Gold Rush oli Neil Youngin ensimmäinen albumi, joka nousi Yhdysvalloissa albumilistan kärkikymmenikköön. Seuraava albumi, Harvest, oli klassikko ja listaykkönen.

Stockwellin ja Bermannin käsikirjoitus katosi jo kauan sitten.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Neil Young – Reprise Records | Facebook
Neil Young Archives

After The Gold Rush
Neil Young – kitara, piano, huuliharppu, laulu
Danny Whitten – kitara, laulu
Nils Lofgren – kitara, piano, laulu
Jack Nitzsche – piano
Billy Talbot – bassokitara
Greg Reeves – bassokitara
Ralph Molina – rummut, laulu
Stephen Stills – laulu
Bill Peterson – flyygelitorvi
Tuottajat: Neil Young, David Briggs & Kendall Pacios

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Neil Youngin klassikko After The Gold Rush kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Neil Young | Finna.fi

1960-luku

Neil Young | Reprise 1968
Everybody Knows This Is Nowhere Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1969

1970-luku

After The Gold Rush | Reprise 1970
Harvest Neil Young With The Stray Gators / The London Symphony Orchestra | Reprise 1972
Journey Through The Past • soundtrack | Reprise 1972
Time Fades Away | Reprise 1973
On The Beach | Reprise 1974
Tonight’s The Night | Reprise 1975
Zuma Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1975
Long May You Run The Stills-Young Band | Reprise 1975
American Stars N’ Bars | Reprise/Warner Bros. 1977
Comes A Time | Reprise 1978
Rust Never Sleeps Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1979
Live Rust • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1979

1980-luku

Hawks & Doves | Reprise/Warner Bros. 1980
Re·ac·tor Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1981
Trans | Geffen 1982
Everybody’s Rockin’ Neil Young & The Shocking Pinks | Geffen 1983
Old Ways | Geffen 1985
Landing On Water | Geffen 1986
Life Neil Young & Crazy Horse | Geffen 1987
This Note’s For You Neil Young & The Bluenotes | Reprise 1988
Freedom | Reprise 1989

1990-luku

Ragged Glory Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1990
Arc-Weld • 3CD • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Weld • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Arc • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1991
Harvest Moon | Reprise 1992
Unplugged • live | Reprise 1993
Sleeps With Angels Neil Young & Crazy Horse | Warner Bros. 1994
Mirror Ball Neil Young & Pearl Jam | Reprise/Epic 1995
Dead Man • soundtrack | Vapor 1996
Broken Arrow Neil Young with Crazy Horse | Reprise 1996
Year Of The Horse • 2CD • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 1997

2000–2009

Silver & Gold | Reprise 2000
Road Rock Vol. 1 – Friends & Relatives • live | Reprise 2000
Are You Passionate? | Reprise 2002
Greendale | Warner Bros. 2002
Prairie Wind | Reprise 2005
Living With War | Reprise 2006
Live At The Fillmore East – March 6 & 7, 1970 • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2006
Living with War: ”In the Beginning” | Reprise 2006
Live at Massey Hall 1971 • live | Reprise 2007
Chrome Dreams II | Reprise 2007
Sugar Mountain – Live at Canterbury House 1968 • live | Reprise 2008
Fork In The Road | Reprise 2009
Dreamin’ Man Live ’92 • live | Reprise 2009

2010-luku

Le Noise | Reprise 2010
A Treasure • live | Reprise 2011
Americana Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2012
Psychedelic Pill Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2012
Live At The Cellar Door • live | Reprise 2013
A Letter Home | Third Man 2014
Storytone | Reprise 2014
The Monsanto Years Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2015
Bluenote Café • live • 2CD | Reprise 2015
Earth • live Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2016
Peace Trail | Reprise 2016
Hitchhiker | Reprise 2017
The Visitor Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2017
Paradox • soundtrack Neil Young + Promise Of The Real | Reprise 2018
Roxy – Tonight’s The Night Live • live | Reprise 2018
Songs For Judy • live | Shakey Pictures Records 2018
Tuscaloosa • live | Reprise 2019
Colorado • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2019

2020-luku

Homegrown | Reprise 2020
The Times • EP | Neil Young 2020
Return To Greendale • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2020
Way Down In The Rust Bucket • live Neil Young & Crazy Horse | Reprise 2021
Young Shakespeare • live | Reprise 2021

Boksit ja kokoelmalevyt
Neil Young • Buffalo Springfield CSNY CSN | Finna.fi

So Far Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1974
Decade • 3LP • 2CD | Warner Bros. 1977
Replay Crosby, Stills & Nash | Atlantic 1980
CSN Crosby, Stills & Nash • 4CD | Atlantic 1991
Lucky Thirteen | Geffen 1993
Box Set Buffalo Springfield • 4CD | Rhino/Atco 2001 & 2013
Official Release Series Discs 1–4 • 4CD/HDCD | Reprise 2009
Neil Young Archives Vol. 1 (1963–1972) • 8CD • 10DVD | Reprise 2009
Neil Young Archives Volume II – 1972–1976 • 10CD | Reprise 2020

Levyhyllyt
Buffalo Springfield
[= Neil Young • Stephen Stills • Richie Furay • Bruce Palmer • Dewey Martin]
Finna.fi

Buffalo Springfield | Atco 1966
Buffalo Springfield Again | Atco 1967
Last Time Around | Atco 1968

Levyhyllyt
CSNY • CSN
[= David Crosby • Stephen Stills • Graham Nash • Neil Young]
Finna.fi

Crosby, Stills & Nash | Atlantic 1969
Déjà Vu Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1970
4 Way Street • live • 2LP Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1971
CSN | Atlantic 1977
Daylight Again | Atlantic 1982
Allies • live | Atlantic 1983
American Dream Crosby, Stills, Nash & Young | Atlantic 1988
Live It Up | Atlantic 1990
After The Storm | Atlantic 1994
Looking Forward Crosby, Stills, Nash & Young | Reprise Records 1999

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää Neil Youngista | Finna.fi

Muistelmat Neil Young & kääntäjät Juha Arola & Juha Ahokas, 456 sivua | Like 2012
Special Deluxe – muistelmia elämästä ja autoista Neil Young & kääntäjä Ari Väntänen, 400 sivua | Like 2015
Neil Young – Long May You Run – henkilökuva Daniel Durchholz & Gary Graff & kääntäjä Anna Maija Luomi, 223 sivua | Minerva 2012
Neil Young – musiikillinen elämäkerta Jouko Ollila, 136 sivua | Pop-lehti 2002
Neil Young – rock-musiikin cowboy Jouko Ollila, 181 sivua | Pop-lehti 2004

Läs mera om Neil Young | Finna.fi

Bilar & sånt Neil Young & översättare Patrik Hammarsten, 370 sidor | Norstedt 2015
Fredsförklaring Neil Young & översättare Patrik Hammarsten, 435 sidor | Norstedts 2012 • Pocketförlaget 2013

Read more about Neil Young | Finna.fi

Special Deluxe – Memoir Of Life & Cars Neil Young, 383 pages | Penguin Books 2015
Neil Young – Heart Of Gold Harvey Kubernik, 223 pages | Omnibus Press 2015
Waging Heavy Peace – A Hippie Dream Neil Young, 502 pages | Viking 2012 • Penguin Books 2013
Young Neil – The Sugar Mountain Years Sharry Wilson, 469 pages | ECW 2014
Neil Young – A Life In Pictures Colin Irwin, 159 pages | Carlton 2012
Neil Young – The Definitive History Mike Evans, 281 pages | Sterling 2012
Journey Through The Past – The Stories Behind The Classic Songs Of Neil Young Nigel Williamson, 159 pages | Carlton 2002
Neil Young – Stories Behind The Songs 1966–1992 Nigel Williamson, 191 pages | Carlton 2010

Read more about Pono Music and Neil Young | Finna.fi

To Feel The Music – A Songwriter’s Mission To Save High-Quality Audio Neil Young & Phil Baker, 259 pages | BenBella Books 2019

Neil Young: After The Gold Rush 50 (1970/2020).
Neil Youngin klassikko After The Gold Rush julkaistiin 50-vuotispainoksena vuonna 2020.

Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Waves | Svart Records 2021

Suad: Waves (2021).Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä. 

Ensimmäiset soolojulkaisut esittelivät Suadin artistiksi, joka saattaisi päätyä tekemään melkein mitä tahansa, vaikka elektroindietä, mutta Wavesilla hän näyttäytyy bändin solistina. Elektronisen musiikin, bändisoiton ja akustisuuden kaltaiset toteutustavat ovat vain asuja, joissa olennainen näyttäytyy. Merkittävää on vain se, mitä pinnan alta löytyy. Suad kirjoittaa kappaleita, joita voi pukea monenlaisiin vaatteisiin. Wavesin tapauksessa kitarat, rummut ja piano tukevat hänen melodioitaan ja ilmaisuaan erityisen hyvin. 

Suadin soundi on tummanpuhuva, luonnollinen, lämmin, melankolinen ja ylevä. Tämä pätee sekä hänen lauluääneensä että hienostuneen dramaattiseen ensialbumiinsa, jonka on Suadin kanssa tuottanut Lauri Eloranta. Musiikki ja toteutus kietoutuvat toisiinsa niin kauniisti, ettei saumakohtia erota. Suadin debyyttialbumi on teos, ei irrallisten raitojen kokoelma. Samaan aikaan jokainen kappale edustaa kokonaisuutta niin hyvin, että minkä tahansa olisi voinut julkaista singlenä. Biisit tulevat kuin aallot rantaan, voimakkaina mutta särkyvinä, kaikki erilaisina mutta silti saman ykseyden osina.

Vuosien laulukokemuksesta, mietityistä sovituksista, paneutuneesta kirjoittamisesta ja hyvästä bändistä johtuen Waves kuulostaa vahvalta. Sen vastapainoksi sanoituksissa soi maailmaan heitetyn ihmisen ääni, hänen epävarmuutensa suunnasta, olemisen hauraus ja surun kauneus. En tiedä, miten terapeuttista toimintaa laulujen kirjoittaminen Suadille on, mutta vahvan biisin sisällä on turvallista särkyä. Pimein laakso on ’The Burn’ keskellä albumia, singlenäkin julkaistu päätösraita ’White Lies’ vie kuulijan valoon. 

Waves tuo samankaltaisen olon kuin (lukemattomista vain pari tutustumisen arvoista kotimaista poimiakseni) Antero Lindgrenin Motherin (2012) tai Mannan Shacklesin (2011) kuunteleminen. Tuntuu ihan siltä kuin tässä oltaisiin jonkin merkityksellisen ja syvällisen äärellä, ajattomassa paikassa, jonne päiväperhot eivät pääse. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Suad | Facebook
Suad Khalifa | Instagram

Varaa Tilhet, pajut ja muut -levytys Kalifornian taivaan alla kirjastosta.
Varaa Suad -debyytti Waves kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Suad | Finna.fi

The Call • EP | Playground Music 2017
Waves | Svart Records 2021

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot

Suad: Waves (2021).
Suad: Waves (2021).