Avainsana-arkisto: laulaja-lauluntekijät

Behm: Draaman kaari viehättää – modernin melankolian airut

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020

Behm: Draaman kaari viehättää (2020).Vuonna 2019 julkaistu ’Hei rakas’ teki Rita Behmistä hittiartistin taatusti nopeammin kuin kukaan osasi ennakoida. Yhden hitin ihmeeksi tämän laulaja-lauluntekijän tuominneet hiljenivät toivottavasti viimeistään kuluvan vuoden viikolla 40, kun Behmin ensialbumin kaikki kymmenen kappaletta olivat virallisen singlelistan top-20:ssä. Samaan aikaan itse albumi, syyskuussa 2020 julkaistu Draaman kaari viehättää, oli albumilistan kärjessä.

Kaikki on muutenkin tapahtunut hämmentävän nopeasti. Vielä viisi vuotta sitten Behm ei omien sanojensa mukaan vielä ollut kirjoittanut yhtään biisiä – siis koskaan. Vuonna 2016 hän hankki kitaran, teki ensimmäisen kappaleensa ja ilmoittautui Apulannan ja Veikkauksen yhteistyössä järjestämälle biisileirille. Sillä ainokaisella biisillään hän sai musiikkialan kiinnostumaan itsestään ja sai solmittua ensin kustannussopimuksen (yhtiö halusi työllistää hänet laulunkirjoittajaksi) ja sitten levytyssopimuksen, jonka myötä Behmistä tuli artisti. Uusia kappaleita alkoi syntyä – ensimmäisen singlen ilmestyessä suurin osa albumista oli jo kirjoitettu valmiiksi.

Kaiken tuon tietäen tuntuu vaikuttavalta, että Draaman kaari viehättää on kokonaisuutena niin valmis teos. Siitä ei aisti hakemista. On kuin visio olisi ollut valmis jo pitkään ja noussut ehyenä pintaan, kun aika oli kypsä. Samaan aikaan albumi ei kuulosta tietynlaiseksi tekemällä tehdyltä. Biisit tuntuvat syntyneet suoraan tunteista, joita ne käsittelevät. Vaikutelma on hyvin vilpitön.

Mutta jos aito ja vilpitön musiikki ja taiten tehdyt biisit menestyisivät automaattisesti, myyntilistat näyttäisivät useimpina viikkoina aivan erilaisilta. Miksi juuri Behmistä sitten on tullut niin suuri juttu?

Ehkä siksi, että Draaman kaari viehättää tuo suomalaisiin perinteisesti vedonneen slaavimelankolian tähän päivään. Se ei tee sitä ähisten Yön kaltaisten iskelmärockbändien tyyliin eikä toisaalta Juha Tapio -koulukunnan popiskelmän sievyydellä, vaan tuomalla klassiset rakkauden, ikävän ja onnen loputtoman tavoittelun teemat moderneihin popsovituksiin – aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, jossa tivolit eivät vaihda paikkaa. Tunteet ovat tuttuja, aitoja, perinteisiä ja vahvoja, mutta toteutuksen ansiosta myös tämän päivän popyleisön samaistuttavissa. Tällä lähestymistavalla Behm saattaa vedota yllättävänkin laajaan yleisöön, vaikka yhtenäiskulttuurisukseen ajat ohi ovatkin.

Levyn vahvuuksiin kuuluu sekin, että Behmin musiikki ei ole tuotannollisesti sidottu tähän vuoteen. Jos pääsee käymään niin, että suuri yleisö jossain vaiheessa kyllästyy synteettisiin soundeihin ja kakskytlukuisiin ratkaisuihin, Behmin biiseillä on edelleen mahdollisuus jäädä elämään. Levyllä kuullaan myös puisia soittimia ja bändimäisiä toteutuskeinoja.

Draaman kaarikin löytyy, ja sillä on onnellinen loppu.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

BEHM | Facebook
BEHM | Instagram 

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa BEHM-debyytti Draaman kaari viehättää kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Behm

Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti

Behm: Draaman kaari viehättää (2020).
BEHM: Draaman kaari viehättää (2020).

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar | Finna.fi

Matka ajan rannoille | 2010

Mäsä | Finna.fi

Mä&Sä | 2016
Viimesen päälle | 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla Sanna Klemetti, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).

Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Graceland | Warner Bros. 1986

Paul Simon: Graceland (1986).Jos sosiaalinen media olisi ollut olemassa silloin, kun Paul Simon teki Gracelandin, närkästys olisi ollut niin syvää, että internet olisi muuttunut mustaksi aukoksi ja nielaissut itsensä. Simon & Garfunkelissa maineeseen noussut laulaja-lauluntekijä levytti seitsemännen sooloalbuminsa Etelä-Afrikassa aikana, jona muu maailma järjestäytyi rintamaksi vastustamaan apartheidia, maan vastenmielistä rotusortopolitiikkaa, jolla pyrittiin pitämään vauraat valko-ihoiset vallan kahvassa.

Herra Simon olisi ollut aivan pihalla, ellei olisi tiennyt joutuvansa ankaran kritiikin kohteeksi ryhtyessään asioimaan eteläafrikkalaisten kanssa vuonna 1985 – olihan jopa YK julistanut Etelä-Afrikan kulttuuriboikotin kohteeksi. Hän ei kuitenkaan ollut apartheidin kannattaja tai muu rasisti vaan modernista eteläafrikkalaisesta folkista kiinnostunut muusikko. Simon oli saanut käsiinsä Gumboots-nimisen kasetin, jonka sisältämän jaiva-musiikin juuret olivat eteläafrikkalaisen zulukansan isicathamiyassa ja mbaqangassa. Hän halusi selvittää, miltä noiden vaikutteiden yhdistäminen länsimaiseen popmusiikkiin kuulostaisi.

Paul Simon matkusti äänittäjä Roy Haleen kanssa Johannesburgiin taltioimaan paikallista soittoa. Tiedostavien länsimaalaisten lisäksi myös moni eteläafrikkalainen suhtautui hankkeeseen epäluuloisesti ja negatiivisesti. Sen sijaan Etelä-Afrikan värillisten muusikoiden liitto tuki suunnitelmaa, koska katsoi sen popularisoivan maan alkuperäiskulttuuria. (Simon myös maksoi sikäläisille soittajille yli kymmenkertaisesti verrattuna heidän normaaleihin sessiopalkkioihinsa.) Äänityksiä tehtiin kahden viikon ajan Ovation-studiossa muun muassa Lulu Masileian, Tao Ea Matsekhan, General M. D. Shirinda And The Gaza Sistersin ja Boyoyo Boys Bandin kanssa.

Lähdettyään Etelä-Afrikasta Simon ja Halee jatkoivat töitä New Yorkin Hit Factory -studiossa. Tekeillä oli levy, jonka kaltaista Paul Simon ei ollut koskaan ennen tehnyt. Yleensä melodialähtöisesti säveltänyt artisti hahmotteli nyt laululinjoja valmiiden, improvisaation ja jammailuun perustuvien soittopohjien päälle. Afrikkalaisen musiikin tonaalisuus ja jatkuvasti elävä rytmi tuottivat biisejä, jotka olivat hyvin toisenlaisia kuin mikään, mitä hän oli ennen kirjoittanut. Pelkistä duurisoinnuista kehitellyt sävellykset vaikuttivat sanoituksiin, joista tuli varsin positiivisia.

Gracelandin äänittäminen teki Simonin onnelliseksi. Kipeän avioeron ja parin huonosti menestyneen levyn jälkeen työ tuntui pitkästä aikaa elähdyttävältä ja inspiroivalta. Se oli hänelle henkilökohtainen pelastus, ”Silta yli synkän virran”, kuten Simonin kirjoittaman ’Bridge Over Troubled Water’ -kappaleen suomennos kuuluu.

Kenties ’You Can Call Me Al’-singlen tyhjänpäiväisen huolettomuuden ansiosta yltiöoptimistista nousukautta eläneet länsimaat ottivat Gracelandin omakseen. Vuonna 1987 sekä Grammylla että Brit Awardilla palkitun albumin myyntiluvut vilistävät nykyisin jossain kuudentoista miljoonan paikkeilla. Graceland ei kuitenkaan ollut pelkästään globaali kansainsuosikki. Se on usein mukana musiikkimedian maailman parhaiden tai tärkeimpien albumien listoilla, ja kriitikot noteerasivat levyn korkealle jo ilmestymisen aikaan.

Simonin tapaa tehdä levy pidettiin uraauurtavana: erikoisten vaikutteiden hakemisen ohella hän oli työstänyt albumiaan alkeellisilla digitaalinauhureilla, jotka olivat tuohon aikaan viimeistä huutoa. Gracelandin soundia on usein luonnehdittu ajattomaksi, eikä sitä oikein voi paikkaankaan sitoa, koska Afrikkakin oli lopulta vain yksi kokonaisuuden kantavista elementeistä. Sellaiset biisit kuin ’Boy In The Bubble’, ’Graceland’ ja ’Diamonds On The Soles Of Her Shoes’ ovat syvää popmusiikkia, jolle maantieteelliset ja kulttuuriset rajat eivät merkitse mitään.

Sanomista tietysti tuli. Gracelandin ilmestyessä Simonia kritisoitiin ankarasti kulttuuriboikotin rikkomisesta. ANC-puolue kielsi häntä enää matkustamasta Etelä-Afrikkaan, ja YK asetti hänet mustalle listalle (josta hänet kuitenkin pian poistettiin). Sanottiin jopa, että Simon haki siirtomaaherran röyhkeydellä Etelä-Afrikasta musiikillisia aarteita myydäkseen niitä länsimaiden markkinoilla.

Yhtä hyvin voisi kuitenkin väittää, että hän ajoi rotusorron varjon pois eteläafrikkalaisen musiikin yltä näyttääkseen koko maailmalle, mitä rasismi oli mitätöinyt. Graceland oli ”silta yli synkän virran” myös tässä kontekstissa. Se yhdisti kulttuureja, mantereita ja ihmisiä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Paul Simon | kotisivu
Paul Simon | Facebook
Paul Simon | Instagram
Paul Simon | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Paul Simonin Graceland kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Paul Simon

1960-luku

The Paul Simon Songbook | CBS 1965

1970-luku

Paul Simon | CBS 1972
There Goes Rhymin’ Simon | Columbia 1973
Still Crazy After All These Years | Columbia 1975
One-Trick Pony | Warner Bros. Records 1980
Hearts And Bones | Warner Bros. Records 1983
Graceland | Warner Bros. Records 1986

1990-luku

The Rhythm Of The Saints | Warner Bros. Records 1990
Songs From The Capeman | Warner Bros. Records 1997

2000–2009

You’re The One | Warner Bros. Records 2000
Surprise | Warner Bros. Records 2006

2010-luku

So Beautiful Or So What | Hear Music/Concord Music Group 2011
Stranger To Stranger | Concord Records 2016
In The Blue Light | Legacy 2018

Simon & Garfunkel | Finna.fi

Wednesday Morning, 3 A.M. | Columbia 1964
Sounds Of Silence | Columbia 1966
Parsley, Sage, Rosemary And Thyme | Columbia 1966
The Graduate • soundtrack Simon & Garfunkel & Dave Grusin | Columbia Masterworks 1968
Bookends | Columbia 1968
Bridge Over Troubled Water | Columbia 1970

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää | Finna.fi

Paul Simon – Elämäkerta Peter James Carlin & Jere Saarainen, kääntäjä, 512 sivua | Minerva 2018
Meidän laulumme – Simon & Garfunkelin tarina Tenho Immonen, 300 sivua | Jalava 2019

Homeward Bound – The Life Of Paul Simon Peter James Carlin, 415 sivua | London 2016
Paul Simon – The Definitive Biography Laura Jackson, 232 sivua | Piatkus 2002.
Simon And Garfunkel – The Definitive Biography Victoria Kingston, 308 sivua | Sidgwick & Jackson 1996

Peter Ames Carlinin kirjoittama Paul Simonin elämäkerta ilmestyi vuonna 2016. Kaksi vuotta myöhemmin kirja oli saatavana suomeksi, kääntäjänä Jere Saarainen.

Nuotti | Finna.fi

Simon, Paul: Graceland | 1986

Paul Simon: Graceland (1986).

Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Tracy Chapman | Elektra 1988

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).Ei ole olemassa vain yhtä ajan henkeä. Yhteiskunnissa vallitsee samaan aikaan monenlaisia todellisuuksia. 1980-luvulla Bill Cosby Show’ta katsellessa ei välttämättä tullut mieleen, että ne samat jännitteet, jotka Rodney Kingin pahoinpitely ja George Floydin tappaminen myöhemmin laukaisivat mellakoiksi, olivat yhtä lailla olemassa. Ne ovat kyteneet laavana amerikkalaisen arjen pinnan alla jo vuosisatojen ajan, ja aika ajoin tapahtuu jotakin niin käsittämättömän kauheaa, että niiden on päästävä purkautumaan.

Laulaja-lauluntekijä Tracy Chapman (s. 1964) kirjoitti niistä jännitteistä lauluja omaa etnistä taustaansa vasten aikana, jolloin sellaisista epämukavista jutuista ei juuri puhuttu. Hänen biiseillään ei ollut mitään tekemistä 1980-luvun lopun mukavan viihteen kanssa, ja juuri siksi ne myivät miljoonia. Chapmanin kaltaiselle afroamerikkalaiselle protestilaulajalle oli sosiaalinen tilaus.

Menestys iski Chapmaniin heti ensimmäisen levyn aikaan, mutta hänen uraansa ei voi luonnehtia tuhkimotarinaksi. Hän oli alkanut soittaa ja tehdä omia lauluja jo 8-vuotiaana, ja jotkut ensimmäisen levynsä biiseistä hän oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana. Sanoitusten sosiopoliittiset teemat Chapman löysi omasta elämästään. Rotuennakkoluulojen tahraamassa Clevelandissa kiusatuksi ja pahoinpidellyksi joutuminen jätti häneen jälkiä.

Chapmanin ensimmäinen, nimetön albumi oli menestys molemmilla mittareilla. Kriitikot rakastivat sitä, ja kuluttajat ostivat sitä miljoonatolkulla. Kaupallinen menestys tuli artistille suurena yllätyksenä. Hän ei ollut ajatellut, että suuri levy-yhtiö voisi nähdä hänen kantaaottavissa lauluissaan mitään myyntikelpoista. Hänen surumielisiin melodioihin puetut ajatuksensa kuitenkin puhuttelivat suuria ihmisjoukkoja, jotka eivät havainneet minkäänlaista samaistumispintaa siinä bonjoviaalissa poprockissa, jota radioasemat siihen aikaan soittivat. Kapinalle on aina kysyntää.

Muusikkona Chapman ei ottanut kiinni ajan hengestä vaan tarjosi sille vaihtoehdon. Siloposkisten poppareiden ja isotukkaisten rokkareiden leveiden hymyjen takaa nousi musta nuori nainen, joka lauloi intiimeiksi tuotettuja vakavia lauluja maailmasta, jossa oli ihan oikeita, siis ihastumista suurempia ongelmia. Vähän niin kuin Suzanne Vega hiukan ennen häntä ja Lenny Kravitz vähän myöhemmin, Chapman kantoi laulaja-lauluntekijän, ei poptähden tunnuksia. Hänen debyyttinsä sanoituksia lukiessa huomaa, etteivät ne ole vanhentuneet kolmessa vuosikymmenessä ollenkaan: ”Tonight the riots begin on the back streets of America / They kill the dream of America” (’Across the Lines’).

Tracy Chapmanin epämuodikkaalle albumille oli vaikeaa löytää sopivaa tuottajaa, mutta lopulta hän pääsi töihin David Kershenbaumin kanssa. Tuottaja rakensi Chapmanille soundin ainoalla oikealla tavalla eli tukemalla hienovaraisesti hänen ääntään ja sanojaan. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään kuulijaa haastava tai vaikeasti lähestyttävä, mutta tekemisensä aikaan se kyllä erottui joukosta intiimiydellään. Kahdessa kuukaudessa Hollywoodissa äänitetty nimetön debyytti sai kannekseen seepialla sävytetyn kuvan artistista, joka ei katsonut kameraan.

Viesti oli selvä: kyse ei ollut Tracy Chapmanista vaan hänen musiikistaan, ja jos se oli jonkun ääni, niin ei yksilön vaan ihmisryhmien, vähemmistöjen, hänen kaltaistensa ihmisten. Chapman ei kuitenkaan saarnannut: ’Baby Can I Hold You’, ’For You’ ja ’For My Lover’ osoittivat hänen hallitsevan myös tavallista särmikkäämpien ihmissuhdelaulujen kirjoittamisen. ’Fast Carin’ kantaaottavuus kumpusi springsteenmäisestä lähtemisen tematiikasta, ja ’Mountains O’ Things’ käsitteli materialismia. Kyynikoiden naiiviksi moittimalla ’Why?’:lla Chapman esitti juuri oikeita kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole saatu hyväksyttäviä vastauksia.

Tracy Chapmanin levytysura on kahdenkymmenen vuoden mittainen ja käsittää kahdeksan studioalbumia. Viimeisin levy Our Bright Future on vuodelta 2008. Hänen suosionsa piikkasi heti debyytillä, joka myi kuusinkertaista platinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lähimmäksi tuota huippua pääsi yllättäen vuoden 1995 New Beginning, joka meni Amerikassa kaupaksi viisinkertaisen platinalevyn verran (siinä missä sen edeltäjä Matters Of The Heart oli ylittänyt ”vain” kultalevyrajan).

Artistia itseään myynnit tuskin ovat juuri mietityttäneet debyytin menestyksen jälkeen. Tracy Chapman on keskittynyt työskentelemään ihmisoikeuksien puolesta, lasten hyväksi ja rasismia vastaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tracy Chapman | Facebook
Tracy Chapman | Instagram
Tracy Chapman | Twitter

Tracy Chapman
Tracy Chapman – laulu, akustinen kitara, sähkökitara, lyömäsoittimet
Denny Fongheiser – lyömäsoittimet, rummut
Larry Klein – bassokitara
Jack Holder – sähkökitara, Hammond-urut
Ed Black – steel-kitara
Bob Marlette – kosketinsoittimet
David LaFlamme – sähköviulu
Steve Kaplan – kosketinsoittimet
Paulinho Da Costa – lyömäsoittimet
Tuottaja: David Kershenbaum

Varaa Tracy Chapmanin debyyttialbumi kirjastosta.

Varaa Tracy Chapman kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tracy Chapman

1980-luku

Tracy Chapman | Elektra 1988
Crossroads | Elektra 1989

1990-luku

Matters Of The Heart | Elektra 1992
New Beginning | Elektra 1995

2000–

Telling Stories | Elektra 2000
Let It Rain | Elektra 2002
Where You Live | Elektra 2005
Our Bright Future | Elektra 2008

Kokoelmat | Finna.fi
Tracy Chapman

Collection | Elektra 2001
Greatest Hits | Elektra 2015

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Tracy Chapman
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll  Gillian G. Gaar, 467 sivua | Seal Press 1992 • Blanford 1993
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll – Expanded 2nd Edition  Gillian G. Gaar, 516 sivua | Seal Press 2002
Rebellinnen – die Geschichte der Frauen in der Rockmusik  Gillian G. Gaar & übersetzt von Heike Brühl, 462 sivua | Argument 1994

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).

Tracy Chapman (1988).

Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi

Kommentoi
| Kirjoittaja:

Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Laulaja-lauluntekijä-runoilija Leonard Cohen kuoli vähän You Want It Darker -levyn ilmestymisen jälkeen 82-vuotiaana vuoden 2016 lopulla – ja nyt hän on palannut. Thanks For The Dance on uutta materiaalia sisältävä albumi. Cohenin osuudet äänitettiin samoissa sessioissa kuin You Want It Darker.

Maestron poika Adam Cohen on korostanut, ettei tämä postuumi albumi ole mikään ylijäämäroskasta kasattu julkaisu. Niinhän hänen tuottajana tietysti odottaakin sanovan, mutta muutama seikka todistaa hänen puolestaan. Ensinnäkin Thanks For The Dance ei kestä puolta tuntiakaan, joten sille tuskin on kritiikittömästi survottu ihan mitä sattuu. Toisekseen poika varmaankin tahtoo vaalia isänsä muistoa pieteetillä. Cohenit olivat ehtineet keskustella siitä, millaisia tunnelmia ja soittimia Leonard tahtoisi näissä kappaleissa kuulla. You Want It Darkerin sessioissa oli ollut selvää, ettei leukemiaa sairastanut isä olisi mukana enää pitkään.

Kolmas vakuuttava seikka on itse albumi. Thanks For The Dance on juuri niin vahva teos kuin Leonard Cohenin levyt tapasivat olla. Kaikki sillä on alisteista matalalle ja karhealle spoken wordille, joka sivuaa melodisuutta vain herkimmissä kohdissa. Vanha Leonard oli väkevä lyyrikko loppuun saakka. Puhuipa hän mistä tahansa, hänen jokaisella sanallaan tuntuu olevan painoa. Se kertoo siitä, miten kirkas Cohenin visio oli aina elämän iltaan asti. Thanks For The Dancesta on vaikea löytää vikaa, koska se on juuri sellaista musiikilla höystettyä lausuntataidetta kuin hänellä oli viimeisinään vuosinaan tapana tehdä. Yllätyksettömyydestä voi tietysti moittia, mutta kuka nyt edesmenneeltä taiteilijalta uusiutumista odottaisi.

Thanks For The Dance on klassista tai tyypillistä Cohenia, tuttua henkisyyden ja lihallisuuden kilvoittelua. Akustisten soittimien kuten laúdin, kitaran ja pianon käyttö luo sanojen taustalle ikuisuuden tuntua. Maltillinen, hiljainen musiikki väistyy maestron tieltä aina tarvittaessa, ja niin tekevät myös nimekkäät vierailijat (mm. Beck, Daniel Lanois, Feist, Bryce Dessner, Damien Rice), jotka esiintyvät kappaleilla kuin muistotilaisuudessa, eivät itseään korostaen.

Toisin kuin You Want It Darker, Thanks For The Dance kuulostaa ainakin jälkiviisauden valossa levyltä, jolla kuolema on loppuun käsitelty asia. Se on jälkikirjoitus, ei mikään merkittävä osa Cohenin tarinaa. Se lohduttaa ja sanoo, että kaikki on lopulta hyvin, että kuoleman ei tarvitse olla loppu.

”Kiitti tanssista.” Kuinka kepeät ja epämuodolliset hyvästit mieheltä, joka valssattuaan oman maailmansa loppuun jätti sen yhtäkkiä, keskellä yötä, unessa. Tai ehkäpä nämä eivät ole hyvästit.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Leonard Cohen | kotisivu
Leonard Cohen | Facebook

Varaa Thanks For The Dance kirjastosta.

Varaa Thanks For The Dance kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Leonard Cohen 

1960-luku

Songs Of Leonard Cohen | Columbia 1967
Songs From A Room | Columbia 1969

1970-luku

Songs Of Love And Hate | Columbia 1971
New Skin For The Old Ceremony | Columbia 1974
Death Of A Ladies’ Man | Columbia 1977
Recent Songs | Columbia 1979

1980-luku ja 1990-luku

Various Positions | Columbia 1984
I’m Your Man | Columbia 1988
The Future | Columbia 1992

2000–

Ten New Songs | Columbia 2001
Dear Heather | Columbia 2004
Old Ideas | Columbia 2012
Popular Problems | Columbia 2014
You Want It Darker | Columbia 2016  Levyhyllyt • You Want It Darker
Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Lue lisää | Finna.fi
Leonard Cohen 

The Lyrics Of Leonard Cohen, 176 sivua | Omnibus 2009
The Lyrics Of Leonard Cohen – All The Answers Are Here, 288 sivua | Omnibus 2017
Stranger Music – Selected Poems And Songs, 245 sivua | Jonathan Cape 1993
Poems And Songs, 245 sivua | Alfred A. Knopf 2011
Leonard Cohen On Leonard Cohen  Leonard Cohen & Jeff Burger, 604 sivua | Omnibus Press 2014

Lue lisää | Finna.fi

Leonard Cohen – elämäkerta  Ira B. Nadel, 417 sivua | Johnny Kniga 2010
I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä  Sylvie Simmons & Jouni Jussila (kääntäjä), 541 sivua | Sammakko 2014

In Every Style Of Passion – The Works Of Leonard Cohen  Jim Devlin, 223 sivua | Omnibus Press 1996
Leonard Cohen – Prophet Of The Heart  Loranne S. Dorman & Clive L. Rawlins, 383 sivua | Omnibus Press 1990
Leonard Cohen: Hallelujah – A New Biography  Tim Footman, 272 sivua | Chrome Dreams 2009
Leonard Cohen – A Life In Art  Ira B. Nadel, 160 sivua | Robson Books 1994
Various Positions – A Life Of Leonard Cohen  Ira B. Nadel, 325 sivua | Bloomsbury 1996 • Vintage Canada 1997
I’m Your Man – The Life Of Leonard Cohen  Sylvie Simmons, 546 sivua | Ecco 2012 • Jonathan Cape 2012 • Vintage 2013

Leonard Cohen: Thanks For The Dance (2019).