Brett Anderson: Wilderness – hauras rocktähti riisuutuu paljaaksi

Wilderness (B A Songs, 2008)

Brett Anderson on britpop-suuruus Sueden laulaja ja keulakuva. Se meriitti jättää varjoonsa kaiken muun, myös sen, että Anderson on artisti myös omillaan. Hänellä on takanaan neljän albumin mittainen sooloura.

Anderson (s. 1967) julkaisi ensimmäisen soololevynsä, kun Suede oli lopettanut toimintansa vuonna 2003 ja kun lyhytikäinen The Tears oli hajonnut yhden albumin tehtyään. Hän oli äänittänyt omaa albumiaan samaan aikaan Tearsin levyn kanssa kuin aavistellen, ettei yhteistyö entisen Suede-kitaristi Bernard Butlerin kanssa jatkuisi pitkään. Andersonin uran hämmentävimmässä vaiheessa ilmestynyt Brett Anderson (2007) oli melankolinen ja seesteinen poplevy, joka ei lopulta vienyt laulajaa kauas entisestä yhtyeestään.

Siinä onkin Andersonin kaltaisten sooloartistien ongelma. Kun ääni, sanoitukset ja melodiat muodostavat suurimman osan siitä, mitä artistin tunnetuin bändi edustaa, miten tutut elementit voisi siirtää johonkin muuhun yhteyteen niin, että niistä rakentuisi jotakin tarpeeksi uutta ja itsenäistä? Se on vaikeaa etenkin, jos ei tahdo etääntyä omaksi kokemastaan musiikin muotokielestä. Brett Anderson ei ole halunnut, ja siksi hänen soolotuotantonsa on usein kuulostanut laimennetulta Suedelta.

Toisesta sooloalbumistaan Wildernessistä Anderson onnistui tekemään omanlaisensa. Siihen ei tarvittu erityisen suuria oivalluksia tai uhkarohkeita toteutustapoja. Hän sovitti kappaleet akustisille soittimille, kuten pianolle, kitaralle ja jousi-instrumenteille ja teki julkaisustaan todellisen soololevyn soittamalla itse lähes kaiken. Andersonin lisäksi levyllä kuullaan vain Amy Langleyn selloa ja Emmanuelle Seignerin lauluääntä.

Viikossa enimmäkseen studiolivenä taltioitu Wilderness on selvästi Sueden laulajan levy, mutta Andersonin tunnistettavassa käsialassa häilyy uusia sävyjä ja värejä. Kauniin musiikin tunnelma on vähemmän urbaani ja kiihkeä ja enemmän pysähtynyt ja pohdiskeleva kuin Suedella yleensä.

Wilderness sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton eikä ollut mikään levymyynnin riemuvoitto. Se ei ole kokoelma iskeviä poplauluja vaan yhdenmukainen kokonaisuus, joka vaatii kuulijaltaan hiljentymistä, ja sellaiseen Brett Andersonin kohdalla ei ollut osattu varautua sitten Sueden Dog Man Starin. Esimerkiksi Nick Caven tekemänä Wilderness olisi luultavasti noteerattu kaikin puolin korkeammalle.

Andersonin sooloura jatkui 2010-luvun alkuvuosiin ja Sueden aktivoitumiseen saakka. Slow Attack (2009) oli Wildernessiä suurellisemmin orkestroitu levy, ja Black Rainbowsilla (2011) hän tavoitteli jälleen rockimpaa soundia. Hänen neljästä levystään Wilderness on tarkin kuvajainen tekijänsä mielentilasta. Paljaudessaan ja hauraudessaan se on Andersonin soolouran hienoin käänne.

Brett Andersonin vaiheisiin ja persoonaan voi tutustua myös lukemalla. Hän julkaisi vuonna 2018 nuoruusvuosistaan muistelmateoksen Coal Black Mornings, joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Hiilenmustat aamut. Anderson on sittemmin kirjoittanut teokselleen jatko-osan Afternoons With The Blinds Drawn, joka jatkaa tarinaa siitä, mihin Coal Black Mornings jäi.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Brett Anderson kotisivu

Hae Brett Andersonin sooloalbumi ’Wilderness’ kirjastosta.

Hae Wilderness kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Brett Anderson
Brett Anderson (2007)
Wilderness (2008)
Slow Attack (2009)
Black Rainbows (2011)

Suede
Suede (1993)
Dog Man Star (1994)
Coming Up (1996)
Head Music (1999)
A New Morning (2002)
Bloodsports (2013)
Night Thoughts (2016)
The Blue Hour (2018)

Brett Anderson: Hiilenmustat aamut (Sammakko, 2018).

Lue lisää
Anderson
, Brett & Niitepõld, Sirje (kääntäjä) & Korhonen, Riku (esipuhe): Hiilenmustat aamut, 213 sivua. Sammakko 2018.
Anderson, Brett & Niitepõld, Sirje (suom.) & Korhonen, Riku (esipuhe) & Mäkynen, Timo (esittäjä): Hiilenmustat aamut – Daisy-äänikirja vain lukemisesteisille
Barnett, David: Suede – Love & Poison. The Authorised Biography, 304 sivua. André Deutsch 2003.
Natasha, Jenny & Boniface-Webb, Tom: I Was Britpopped – The A–Z Of Britpop, 345 sivua. Valley Press 2017.

Brett Anderson: Wilderness (2008).

Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä

Pienet rukoukset (Universal, 2019)

Vähemmän ei aina ole enemmän, eikä orgaaninen automaattisesti synteettistä aidompi – paitsi Samuli Putron tapauksessa. Kun hänen rokkibändinsä Zen Café aikoinaan riisui soitostaan kaiken ylimääräisen, Putron sanat ja ääni pääsivät keskiöön, ja niin bändi löysi sekä klassisen soundinsa että suuren yleisönsä.

Paljon myöhemmin, kun Putro istutti Valkoinen hetero -levylleen vinkeitä synasoundeja ja konerytmejä, tuotanto sai osan biiseistä vaikuttamaan painoarvoaan köykäisemmiltä. Se saattoi olla harkittua hailakan miljöön maalaamista laulujen laimealle päähenkilölle, mutta hailakkaa ja laimeata yhtä kaikki.

Uudella Pienet rukoukset -albumilla Putron ajatusmaailma ja toteutus kohtaavat oikein hyvin. Minimalismi pukee häntä, ja jos mielikuvilla pelataan, näyttää lakoninen lauluntekijä olevan niin syvällisen ja tärkeän paikan äärellä, että parranajo ja tukanleikkuukin ovat unohtuneet.

Artisti kertoi Soundi-lehdelle tulleensa tähän pisteeseen monen mutkan kautta. Pauhaavan poptuotannon suunnittelusta päädyttiin mahdollisimman vähäeleiseen ilmaisuun, joka taltioitiin Riku Mattilan johdolla neljässä päivässä. Suunta oli oikea, sillä tässä äänimaailmassa Putro on kotonaan. Puun sointi sopii hänelle niin hyvin, että seuraavan albuminsa hän voisikin tehdä vaikka jousikvartetin kanssa.

Pienet rukoukset ei nimestään huolimatta ole uskonnollisessa mielessä hengellinen levy. Nimikappale on kirkkoon sijoittuva tarina ihastumisesta, ja jännitteinen ’Yö peitti sinut’ puhuu pettämisestä, johon liittyy tavallista kovempi identiteettikriisi. Kaunis ’Ilmasta tehtyjä’ kertoo olemisen raastavuudesta ja katoavaisuudesta, ’Metrotunneliin’ pahaan maailmaan sopeutumisesta ja ’Räjähdyspisteessä’ siitä eristäytymisestä. Nämä kaikki ovat lauluja elämisen pakahduttavuudesta. Pienet rukoukset hahmottuvat niissä toiveiksi ja haaveiksi.

Pienet rukoukset on Putron paras albumi sitten kymmenen vuoden takaisen soolodebyytin Elämä on juhla. Vanhimmalla ja uusimmalla soololevyllään hän saa kiinni jostakin olennaisesta olemiseen liittyvästä, tunteesta, joka tekee elämästä kokemisen arvoisen. Pienet rukoukset ei briljeeraa tarttuvilla musiikillisilla koukuilla vaan ymmärryksellä ja samaistumispinnalla. Eksistentialistisen lyriikan ytimessä on olemisen kokemus, joka on henkilökohtainen ja samalla inhimillisesti yleispätevä.

Vaikka Samuli Putron maailmassa missään ei ole suuremmin hurraamista, päällimmäisenä vaikutelmana on lohdullisuus ja tunne siitä, että elämä on sittenkin suurenmoinen asia. Ihminen, joka heittää universumin harkittavaksi pienen rukouksen, ei ole yksin. Hän on kaksin toivonsa kanssa.

Ari Väntänen | kotisivu

Samuli Putro | kotisivu
Samuli Putro | Facebook

Hae Samuli Putron ’Pienet rukoukset’ kirjastosta.

Hae Pienet rukoukset kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Samuli Putron soololevyt
Elämä on juhla (2009)
Älä sammu aurinko (2011)
Tavalliset hautajaiset (2012)
Taitekohdassa (2014)
Valkoinen hetero (2017)
Pienet rukoukset (2019)

Zen Cafén albumit
Romuna (1997)
Idiootti (1998)
Ua ua (1999)
Helvetisti järkeä (2001)
Vuokralainen (2002)
Laiska, tyhmä ja saamaton (2005)
STOP (2006)

Lue lisää
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. Idiootti, 2011.
Korolainen, Tuula & Tulusto, Riitta & Talvitie, Virpi: Pää auki! – säkeitä nuorille, 205 sivua. LK-Kirjat 2010.
Rikkinen, Eila: Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet, 127 sivua. F-Kustannus 2006.
Salmi, Ronja & Toiviainen, Mikko: 12 tarinaa kirjoittamisesta, 221 sivua. (WSOY, 2017).
Vainio, Annina (toim.) & Törhönen, Lauri: Kaapeli 25 – muistikuvia ja muistelmia, 286 sivua. Into 2017.

Samuli Putro: Pienet rukoukset (2019).

Joose Keskitalo: En lähde surussa – elämän kauneus kuoleman varjossa

En lähde surussa (Helmi Levyt, 2019)

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).Joose Keskitalo tekee lauluja niille, jotka tahtovat kuunnella. Siis nimenomaan kuunnella, ei vain kuulla. Hänen biisinsä eivät ole muodoltaan monimutkaisia, mutta niiden verhona on outo mysteerin harso, joka tekee niistä kiehtovia haasteita – silloinkin, kun ne tuntuvat epämiellyttäviltä. Keskitalosta ei välttämättä pidä, mutta häntä on vaikea ohittaa tuntematta mitään.

En lähde surussa on Joose Keskitalon (s. 1982) toinen The Mystic Revelation of Teppo Repo -kokoonpanon kanssa levyttämä albumi. Halutessaan bändi saa laulut svengaamaan, ja juuri niin tapahtuu kappaleissa ’Kaktukset’ ja ’Vanhan miehen pojat’. Mutta vaikka siellä täällä välähtää melankolinen laulelma, vanha suomalainen tanssimusiikki, blues, funk ja jazz, on pohjalla vakavamielinen länsimainen folk, jollaista Leonard Cohenin ja Bob Dylanin taiteelliset perilliset säveltävät kehystämään pohdiskelevia lyriikoitaan. Cohenista muistuttaa myös Keskitalon viehtymys pyhän ja profaanin – henkisen ja lihallisen – kosketuspintojen tutkiskeluun.

Vaikka kappaleet ovat melodisia ja The Mystic Revelation of Teppo Repo puskee syntistä rytmiä jalan alle, Keskitalon sävellykset ovat alisteisia hänen sanoituksilleen. Kristillisessä perheessä kasvaneen ja teologiaa opiskelleen lauluntekijän lyriikassa asiat tapahtuvat uskon muovaamassa todellisuudessa aivan yhtä luontevasti kuin maallisten popkappaleiden asiat eivät tapahdu. Hän laulaa toteavalla ja samettisella, parin viallisen äänteen särkemällä äänellään tarinoita, jotka tapahtuvat siellä, missä eletään arkea ja nähdään näkyjä. Maailmallisen ja mytologisen, erämaan ja kangastusten välisellä ei kenenkään maalla.

Tulkinnat ovat kuulijasta kiinni. Esimerkiksi levyn nimikappale, maallisen elämän päättymisen surua ja ylösnousemuksen iloa puntaroiva ’En lähde surussa’ ja kuninkaan paluun odotuksesta kertova ’Runoruhtinas’ voivat kuulostaa kriittisen uskonnottoman korvissa harhaisilta, mutta alttiista uskonnollisesta lohdullisilta. Toisaalta ’Sääli minua, naapuri’ on hyvin realistinen tutkielma armosta ja oikeudesta. Ahdistavimmat ovat ’Kaksi lähti, yksi palasi’ ja ’Luistelen kirkasta selkää’, joissa sama kauhea tarina saatetaan kertoa kahdesta eri näkökulmasta enemmän tai vähemmän metaforisesti, tai sitten ei.

En lähde surussa -albumin kiehtovin piirre on sama kuin Joose Keskitalon itsensä: lopullista totuutta ja sanomaa on vaikea ymmärtää, jos sellaisia onkaan. Viisitoista vuotta sitten ensimmäisen sooloalbuminsa julkaissut Keskitalo rikkoo stereotypioita ja kliseitä niin musiikillaan kuin hahmollaankin. Hän on todella outo, mutta hänen outoutensa on aitoa ja inhimillistä.

Päällimmäiseksi vaikutelmaksi jää elämän kauneus. Se hehkuu varsinkin Nyt on sinun aikasi -kappaleesta: ”Kiinnitä huomiosi yksityiskohtiin, joita maalauksessa näet, niin huomaat merkitykset ja huomaat, kuka olet.”

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Helmi Levyt etusivu

Levyhyllyt
Luoja auta (2004)
Kaupungit puristuvat puristimissa (2006)
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo (2008)
Tule minun luokseni, kulta (2009)
Maan näkyjä (2011)
Vyötä kupeesi ja tule! (2012)
Ylösnousemus (2014)
Julius Caesarin anatomia (2017)
En lähde surussa (2019)

Lue lisää
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua. Svart Publishing 2018.
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua. Taide 2014.

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).

Joose Keskitalo: En lähde surussa (2019).

Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle

Nostalgia (Top Voice, 1972)

Hector: Nostalgia (1972).Heikki Harmalla eli Hectorilla on meneillään merkkivuosi. Huhtikuussa 2017 seitsemänkymmentä vuotta täyttänyt laulaja-lauluntekijä juhlistaa tasalukua kiertueella, ja samaan aikaan saataville on tullut Tuula Kousan kanssa kirjoitettu elämäkerta Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille. Siinä onkin stooria kerrakseen, ilmestyihän Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia jo 45 vuotta sitten.

Eikä ura siitä alkanut: Hector oli tehnyt kaikenlaista jo ennen Nostalgiaa. 14-vuotiaana hän toimi The Sharks -yhtyeen kitaristina, ja vähän myöhemmin hänen Les Mirages -bändinsä levytti singlen Polydorille. Joulukuussa 1965 Hector teki ensimmäisen soolosinglensä, sodanvastaisen käännöskappaleen Palkkasoturin, joka on alun perin Donovaninkin esittämä Buffy Sainte-Marien kappale Universal Soldier.

Hector. Kuva: Sony Music.

Hector. Kuva: Sony Music.

Vaikka Palkkasoturi nousi listoille, uran urkenemista hidastivat hankaluudet yhteistyössä. Levy-yhtiö ja artisti eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, millaista musiikkia Hectorin kannattaisi esittää. Laulaja itse halusi levyttää kantaaottavaa ja merkityksellistä folkia, kun taas hänen julkaisijansa olisi kuullut Hectorilta mieluummin humoristista, kansaanmenevää kupletticountrya. Tehtyään muutaman sinkun Hector puhalsi takkuisesti kulkeneen pelin poikki ja liittyi Cumulus-yhtyeeseen. Vuodet genrevapaassa yhtyeessä hioivat hänen lauluntekotaitojaan, mikä ei jäänyt alan pampuilta huomaamatta. Vuonna 1972 Hectorille ehdotettiin soololevyn tekemistä.

Syntyi Nostalgia, (yhtä lainabiisiä lukuun ottamatta) kokonainen albumillinen Hectorin kirjoittamia ja Matti ja Pirjo Bergströmin sovittamia lauluja. Nostalgia oli erikoinen avaus soolouralle: siinä missä moni omilleen lähtenyt debytantti tahtoi napata kiinni ajan hengestä tai panna palikat uuteen järjestykseen, Hector katseli Nostalgialla kaihoisasti kauniisti vääristävään taustapeiliin. Musiikista kajasti jo menneen 1960-luvun folk, ja ajan ilmiöihin kohdistuva kritiikki ilmeni vaivihkaisena kaipuuna johonkin selkeämpään, luonnollisempaan ja epätodellisempaan aikaan ja paikkaan. ”Tekniikan sukupolvi tarvitsee romantiikkaa”, Hector perusteli taiteellista tulokulmaansa Nostalgian ilmestymisen aikaan.

Nostalgia on laulelmallinen folklevy. Sen tunnelma on aina melankolinen ja romanttinen, ajoittain huoleton, ajoittain pateettinen ja naiivi. Avauskappaleessa (Yksinäinen tinasotamies) Hector murehtii kammarin nurkkaan hylättyjä leluja, joista väritelkkarin lumoamat lapset eivät enää piittaa. Kepeästi liitävässä Nostalgia 1:ssa ennen kaikki oli paremmin ja naapurille saattoi viedä mustikkapiirakkaa, mutta enää ikkunasta näkyy vain kylmä ja kova Maksi-Market. Leikkisimmillään ja positiivisimmillaan Nostalgia on kappaleessa Heinäpellolla, jossa rakkauden taika tavoittaa ihmiset kesken heinänteon. Ruotsalaisen Bernt Stafin Familjelyckasta suomennetusta Sadepäivälaulusta olisi voinut menevämmällä ja kaupallisemmalla sovituksella tulla finnhitti, mutta se tuskin oli Hectorin tavoitteissa. Synkeintä ääripäätä edustaa surullinen ja surrealistinen Karnevaalit, joka ottaa kantaa yhä raadollisemmaksi käyvään viihteeseen karnevalistisen dystopian kautta.

Neljäkymmentäviisi vuotta julkaisunsa jälkeen Nostalgia herättää ristiriitaisia tunteita. Tässä ajassa kuunneltuna sen haikailevimmat kappaleet vaikuttavat suorastaan parodisilta. Samaan aikaan tulee huomanneeksi, miten vähän ihminen muuttuu. Samankaltaista kaipuuta johonkin ymmärrettävämpään ja turvallisempaan esiintyy edelleen ja on esiintynyt aina. Nostalgia on pateettisessa turvallisuushakuisuudessaan ja perspektiiviharhaisuudessaan hyvin inhimillinen tunne. Hectorin debyytin viehättävin piirre on juuri sen vilpittömyys.

Nostalgia
Hector – laulu, kitara, lyömäsoittimet
Matti Bergström – bassokitara, huilu
Pirjo Bergström – piano, urut, klavinetti
Aimo Hakala, Esko Rosnell – rummut
Antero Jakoila – kitara
Sakari Lehtinen – buzuki

Nostalgialla Hector ei ole vielä musiikillisella huipullaan, mutta myöhemmiltä vuosilta tuttu käsiala on jo tunnistettavissa. Merkittävimmillään Hectorin soolodebyytti on sanoituksissaan. Ne olivat aikoinaan uraauurtavia ja niistä löytää edelleen kiinnostavia viittauksia – muun muassa Peyton Place -sarja ja C.S. Lewisin Narnia on mainittu.

Läpimurtonsa Hector teki vuoden 1973 Herra Mirandos -albumilla, jolla hän kehitti nostalgiasta jännittävämpää mystalgiaa.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Hector kotisivu

Levyhyllyt
Nostalgia (1972)
Herra Mirandos (1973)
Hectorock I (1974)
Liisa pien (1975)
Hotelli Hannikainen (1976)
H.E.C. (1977)
Kadonneet lapset (1978)
Ruusuportti (1979)
Linnut, linnut (1980)
Eurooppa (1981)
Hyvää yötä Bambi (1982)
Hectorock II (1985)
Nuku idiootti (1987)
Varjot ja lakanat (1988)
Yhtenä iltana (1990)
In concert 1966–1991 (1992)
Ensilumi tulee kuudelta (1992)
Salaisuuksien talo (1994)
Kultaiset lehdet (1995)
Hidas (1999)
Helismaan pikajuna (2001)
Total Live 1991–2003 (2003)
Ei selityksiä (2004)
Hauras (2014)
Hectorin joululevy (2018)

Muista boksit ja kokoelmalevyt
Hector: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD.Anna mulle Lovee – Love Records – 79 rockia vuosilta 1967–79, 4CD. Sisältää 48-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 1994. Uusintapainokset 2005, 2010).
Hector: Asfalttiprinssi (Fazer Finnlevy, 1993).
Hector: Parhaat, 2CD (Warner Music Finland, 1999).
Hector
: Hectobox – Kaikki singlet 1965–2005, 6CD. Sisältää 32-sivuisen liitekirjan. (Siboney, 2005).
Hector: Tuulisina öinä 1975–1985, 2CD (Love Records, 2010).

Lue lisää
Harma, Heikki & Kousa, Tuula: Asfalttihippi – muistelmia putkiradiosta Ruusuportille, 285 sivua. (Otava, 2017).

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Hectorin Nostalgia kirjastosta.

Hae Nostalgiaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

 

Konsertit
Hector & His Power Band
09.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
10.11.2017 Helsinki, Finlandia-talo
12.11.2017 Tampere, Tampere-talo
13.11.2017 Turku, Logomo

Hengissä Joulun Hengessä
Su 2.12.2018 Kulttuuritalo, Helsinki
Ma 3.12.2018 Paviljonki, Jyväskylä
Ti 4.12.2018 Tampere-talo
Su 9.12.2018 Turku, Turun Konserttitalo

Hector: Nostalgia (1972).

Hector: Nostalgia (1972).

Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla

Maija Vilkkumaa päätti keikkataukonsa Joku muu, mikä -ep:n julkaisuun ja pitkään kiertueeseen. Suosittu laulaja-lauluntekijä on etsinyt uutta inspiraatiota niin studion hämäristä kuin parrasvalojen hohteestakin.

Yllätyin siitä, miten näyttävä showsi nykyään on. Mitä ajattelet visuaalisuudesta ja viihdyttävyydestä?
– Siitä on tullut mulle viime vuosina yhä tärkeämpää. Olen aina ollut dramaattisen ilmaisun ja ison show’n ystävä, mutta pidin sellaista pitkään jäähalli- ja areenatason konserttien juttuna. Olen tehnyt paljon keikkaa pelkistetyllä rock’n’roll-meiningillä, eli visuaalisuus on ollut yhtä kuin hienot valot. Joskus saatoin tehdä biisilistankin vasta pari tuntia ennen keikkaa.
– Nykyisin minusta tuntuu hyvältä suunnitella keikat perusteellisesti. Käsikirjoitan niihin draamankaaren ja mietin erilaisia tapoja hämmentää yleisöä ja korostaa erilaisia merkityksiä. Visuaalisuus tulee sen kylkiäisenä. Sillä voi tehostaa vaikka riehakasta, surullista tai haaveellista tunnelmaa sopivissa kohdissa. Tämän kiertueen keikoilla on mukana tanssijoita ja erikoistehosteita, ja minä crowdsurfaan ison pallon sisällä yleisön käsien varassa.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Maija Vilkkumaa. Kuva: Warner Music Live.

Päätit julkaista kiertueen alla Joku muu, mikä -ep:n, et albumia. Miten päädyit tähän ratkaisuun?
– Se lähti Kaivopuiston jää -singlestä vuonna 2016 ja kehittyi asteittain. Kun tein sen sinkun, en halunnut ajatella albumin tekemistä. Niitä rakennetaan aina kuin palatseja ja niihin liittyy usein painetta, joka saattaa kuristaa koko prosessia. Samaan aikaan halusin olla synkassa sen kanssa, millainen maailma ympärilläni on. Musabisneksen muuttuminen on hämmentävää mutta inspiroivaa. Striimiaikakauden biisilähtöinen meininki tuntuu kiehtovalta. Olen aina pitänyt sinkuista ja yksittäisistä kappaleista ja ihastunut samoihin mainstream-hitteihin kuin kaikki muutkin.
– Pidin vuoden keikkatauon, jonka aikana tein muita duuneja radiossa ja teatterissa. Tarkoitus oli pitää siinä sivussa musapuoli virkeänä julkaisemalla yksittäisiä biisejä. Sitten kuitenkin alkoi tuntua, että kappaleille tarvitaan konteksti. Päätin kirjoittaa niin monta uutta biisiä kuin luontevasti syntyy ja tehdä niistä kokonaisuuden, joka liittyy tähän kiertueeseen. Syntyi 24-minuuttinen julkaisu, jossa biisien väleissä on skitejä eli välipuheita, jotka sitovat sen yhtenäiseksi tarinaksi. Se on liian pitkä ep:ksi ja liian lyhyt albumiksi, mutta jotenkin pidän siitäkin ajatuksesta. Ep ja kiertue ovat kokonaistaideteos.

Viimeisimmän albumisi Aja!:n (2015) tuotti Hank Solo. Joku muu, mikä -ep:n teit neljän eri tuottajan eli Jurek Reunamäen, Minna Koiviston, Eppu Kososen ja Samuli Sirviön kanssa. Vaikuttaa siltä, että olet halunnut uudistaa ja päivittää soundiasi.
– Jossain uusissa biiseissä on elektronisia soundeja, mutta se ei sinänsä ole mulle uutta. Levyilläni on aina ollut hyvin monenlaisia kappaleita, joskin ne isoimmat hitit ovat olleet rockosastoa. Haluan työskennellä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tosi luovia ja joilla on omaa sanottavaa. Kun mulla on visio siitä, mitä maailmaa kappale edustaa, otan yhteyttä tuottajaan, joka mielestäni tuntee parhaiten sen maailman. Aja!:n tekeminen Henkan eli Hank Solon kanssa oli tärkeä prosessi, koska sen kautta löysin tieni uudenlaisen tuottamisen maailmaan.

Esikoisromaanisi Nainen katolla ilmestyi muutama vuosi sitten. Vieläkö fiktion kirjoittaminen kiinnostaa?
– Kyllä, mutta romaania varten pitäisi ottaa vuosi tai pari vapaata kaikesta muusta, ja just nyt on tekeillä niin hirveästi kaikkea muutakin innostavaa. Nainen katolla oli minulle iso ja tärkeä prosessi, joka säteilee edelleen tekemisiini. Sen hahmot vilahtelevat Mä halusin olla suffragetti -musikaalissakin, jonka tein Radio Suomelle. Romaanin kirjoittaminen opetti paljon juonen kuljettamisesta ja erilaisten maailmojen esiin tuomisesta. Kirjoitan kyllä edelleen, tällä hetkellä näytelmää.

Kirjoitit myös oman osuutesi tänä vuonna julkaistuun Miten lauluni syntyvät -teokseen. Millaista on kuvailla prosessia, joka on ainakin osittain tiedostamaton?
– Aiemmin kieltäydyin, kun pyydettiin koutsaamaan nuoria lauluntekijöitä, koska en oikein osannut sanoa siitä asiasta mitään. Nyt ajattelen, että siihenkin työhön on keinoja olemassa ja niistä voi puhua. Pidän laulujen tekemisen analysointia silti kaksiteräisenä miekkana. Se voi olla vaarallista, koska prosessin yhteys alitajuntaan on tärkeää säilyttää. Analyysi ja järki vain sotkevat asioita. Biisien tekeminen ja sen analysointi ovat aivan eri asioita, samalla tavalla kuin kirjoittaminen ja kirjallisuustiede. Parhaiten opastaminen onnistuu, kun toinen on jo pitkällä laulunteon tiellä, käynyt taisteluja itsensä kanssa ja hakenut omaa ääntään. Yleensä niin onkin, koska siihen tarvitaan sisäinen palo. Jos ihmisellä on sellainen, hän on kyllä tehnyt lauluja jo ennen opettajan astumista luokaan.

Sinustakin on tehty kirja, Luca Garganon vuonna 2004 kirjoittama Maija. Oletko miettinyt omaelämäkerran kirjoittamista?
Maija ei ollut elämäkerta, mähän olin sen ilmestyessä kolmekymppinen. Se oli syvällinen fanikirja, jossa on eri tyyppien haastatteluja, keikkafiilistelyjä, hauskoja lapsuuskuvia ja biisien nuotteja. Elämäkerran voisin tehdä esimerkiksi 70-vuotiaana. Siinä vaiheessa tarinassa olisi varmasti tarpeeksi käänteitä. Jos joskus teen elämäkerran, haluan sen olevan syväluotaava teos, hyvää kirjallisuutta. Puolivaloilla sellaista ei kannata tehdä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Maija Vilkkumaa kotisivu
Facebook

Instagram
Twitter

Maija Vilkkumaa kiertueella:
La 21.10. Tampere, Olympiakortteli
Pe 3.11. Espoo, Sellosali
La 4.11. Mäntsälä, Coto Grill & Bar
La 18.11. Oulu, Tähti Nightclub
To 23.11. Helsinki, Viking Mariella
Pe 24.11. Helsinki, M/S Finlandia
La 25.11. Inari, Papana Bar
Ti 5.12. Joensuu, Kimmel
Pe 8.12. Jämsä, Himos Areena
La 9.12. Helsinki, Virgin Oil
Pe 15.12. Turku, Venus Nightlife
La 16.12. Eurajoki, Club8

Maija Vilkkumaa kiertueella 2017.

Levyhyllyt:
Pitkä ihana leikki (1999)
Meikit, ketjut ja vyöt (2001)
Ei (2003)
Se ei olekaan niin (2005)
Totuutta ja tehtävää (2006)
Ilta Savoyssa (2007)
Superpallo (2008)
Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Aja! (2015)
Joku muu, mikä (2017)

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaan musiikkia kirjastosta.

Hae Vilkkumaata kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Lue lisää:
Gargano, Luca & Vilkkumaa, Maija: Maija, 255 sivua. (WSOY, 2004).
Hyttinen, Heta: Rock – Tähtien elämää kulissien takana, 303 sivua. (Readme.fi, 2016).
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Kauppinen, Eetu (toim.): Miten lauluni syntyvät?, 143 sivua. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017).
Nevalainen, Petri: Suomi-rockin tiekartta, 216 sivua. (Ajatus, 2005).
Vilkkumaa, Maija: Nainen katolla, 334 sivua. (Kaiku Books, 2013).