Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Going Back Home | Chess 2014

Dr. Feelgoodissa tunnetuksi tullut kitaristi Wilko Johnson ja The Whon laulaja Roger Daltrey julkaisivat vuonna 2014 yhteisen levyn. Se ei ollut ihan mikä tahansa nimimiesten ajanvietehanke: Johnson oli yllättäen saanut syöpälääkäriltä kuolemantuomion. Tehtyään jäähyväiskiertueen kitaristi ryhtyi tekemään Daltreyn kanssa elämänsä viimeistä albumia. Tilanteesta johtuen sille päätettiin äänittää pelkästään Johnsonin biisejä.

Jos joku odotti Wilkon hiljenevän iäisyyden edessä, pieleen meni. Sormisoittajan tyylitajuisessa kitaroinnissa kirveeniskut ovat teräviä ja kompit svengaavat. Hänen soittonsa on täydellinen pari Daltreyn ajan tummentamalle äänelle, ja basisti Norman Watt-Royn ja rumpali Dylan Howen groove tulisi julistaa katoavaksi kansanperinteeksi – täsmälleen näin tällaista bluesrockia pitääkin esittää. Nuoruuden kiihkoa Going Back Homella ei tietenkään kuule, mutta kuumana virtaa myös ikämiehen veri.

Levyn biisilista sen sijaan vertautuu siihen kuolemanrajakokemukseen, jossa elämä vilistää filminauhana silmissä. ’Ice On The Motorwayn’, pohdiskelevan Dylan-lainan ’Can You Please Crawl Out Your Window?’:n, ’I Keep It To Myselfin’, ’Everybody’s Carrying A Gunin’ ja herkän ’Turned 21’:in Johnson levytti jo 1980-luvulla, ja ’Keep On Loving You’sta on olemassa versio yli 20 vuoden takaa. ’Going Back Home’, ’Some Kind Of Hero’, ’Keep It Out Of Sight’, ’Sneaking Suspicion’ ja ’All Through The City’ ovat klassikoita Dr. Feelgoodin lasisesta laulukirjasta.

Johnson on kiinni menneessä myös kokoonpanossaan. Basisti Norman Watt-Roy soitti hänen kanssaan jo Ian Dury & The Blockheadsin levyllä Laughter (1980). Yhteistyö Daltreyn kanssa on itsessäänkin Johnsonin paluu juurille, Going Back Homella hän rokkaa oman nuoruudenihanteensa kanssa. Mitään kirjaimellisesti uutta levyllä ei siis ole, mutta miksipä kuoleva mies olisi tulevaisuuteen tähtäillytkään? Eihän sellaista pitänyt tulla.

Kävi kuitenkin niin, että alkuperäisten diagnoosien vastaisesti länsimainen lääketiede onnistui sittenkin pelastamaan Wilko Johnsonin. Toivuttuaan yhdentoista tunnin leikkauksesta hän heräsi tervehtyvänä miehenä, jonka albumi kipusi Brittien listalla kärjen tuntumaan.

Vaikka kohtalo käänsi kelkkansa, Going Back Home kestää edelleen kuuntelua. Sitä ei tehty kuoleman vaan elämän kunniaksi.

* * *

Wilko Johnson, Going Back Homea edeltänyt albumisi Red Hot Rocking Blues ilmestyi vuonna 2005. Miksi levyjen välissä vierähti melkein kymmenen vuotta?
– Studiossa on ihan kivaa, mutta tykkään enemmän livesoitosta. Lisäksi elämäni ei ole kovin organisoitua, eli minulla ei ole managereja järjestelemässä asioita. Olisinhan minä voinut tehdä enemmänkin levyjä, mutta en ole tarpeeksi järjestelmällinen hoitamaan sellaisia asioita itse. Koska kukaan ei hankkinut minulle levytyssopimusta, keskityin keikkailuun.

Palasit julkaisurintamalle Roger Daltreyn kanssa tekemälläsi Going Back Home -albumilla. Miten projekti sai alkunsa?
– Se olikin outo juttu. En tuntenut Rogeria ennestään, mutta tapasimme jossakin palkintogaalassa ja aloimme jutella. Roger sanoi, että meidän pitäisi tehdä albumi yhdessä. Se tuntui hyvältä idealta. Ajattelin, että sillä voisi olla vaikka vanhoja hyviä amerikkalaisia soul- ja r&b-biisejä. Mutta sitten koko ajatus vähän niin kuin unohtui.
– Sitten kävi niin, että sain kuulla sairastavani syöpää ja että minulla oli enää kuukausia elinaikaa. Niihin aikoihin Roger palasi asiaan: ”Eiköhän tehdä se levy?” Vastasin, että tehdään vain, mutta tilanne on nyt sellainen, että kannattaa alkaa töihin nopeasti. Ehdotin vielä, että koska tämä levy on viimeinen asia, jonka elämässäni tulen tekemään, sille voisi äänittää enimmäkseen minun kappaleitani, jolloin se olisi ikään kuin minun muistolleni tehty. Ja niin me teimme.

Going Back Homella esiintyvät sinun ja Daltreyn lisäksi rumpali Dylan Howe ja basisti Norman Watt-Roy, jotka ovat bändissäsi edelleen. Mitä muistat äänityssessioista?
– Koska meillä oli sattuneesta syystä kiire, ei ollut aikaa jäädä velttoilemaan studiossa. Homma piti saada hoidettua rivakasti. Muistan, miten epätodelliselta tuntui, kun kävin kesken äänitysten studion pihalla haukkaamassa happea. Olimme jossain maaseudulla, ja oli yö, ja minä katselin taivaan tähtiä ja mietin, että on tämä hullua – olen studiossa sankarini Roger Daltreyn kanssa ja kuolen kohta. Se oli jotenkin huvittavaa.

Going Back Homen ilmestymisen aika oli sekin varmasti ikimuistoista. Levy nousi listakärkeen ja sinä voitit kuoleman.
– En uskonut, että ehtisin nähdä julkaisupäivää, mutta sitten tapasinkin lääkäreitä, jotka olivat sitä mieltä, että pystyisivät parantamaan minut. Minut leikattiin, ja operaatio onnistui. Ja kun Going Back Home ilmestyi, se alkoi saman tien myydä tosi hyvin. Siitä tuli yksi julkaisuvuotensa menestysalbumeista.
– Vuosi, jolloin sairastin syöpää, oli siitä erikoinen, että silloin tapahtui kaikenlaista outoa ja hienoa. Minulle kerrottiin, etten elä vuottakaan, mutta täällä sitä ollaan. Olen ikuisesti kiitollinen Rogerille siitä, että hän ehdotti tätä projektia. Oli upeaa tutustua häneen ja tehdä musiikkia yhdessä.

Going Back Homen ja uusimman albumisi Blow Your Mindin välissä julkaisit kirjan, joka on jo toinen omaelämäkerrallinen teoksesi. Ensimmäinen, toimittaja Zoë Howen kanssa tehty Looking Back At Me ilmestyi vuonna 2012, ja vuonna 2016 ilmestyneen Don’t You Leave Me Heren kirjoitit itse. Millainen kokemus se oli?
– Aika erikoinen. Kustantaja pyysi minua kirjoittamaan, ja suostuin. Kirjoittaminen oli vaikeaa! Mukavista asioita oli helppo kertoa, mutta sitten tuli niitä surullisia kohtia, eikä se enää ollutkaan kivaa. Lojuin sängyllä läppärin kanssa ja voivottelin, etten pysty siihen. Mutta kyllä se sitten valmistui, kun pelkäsin, että kustantaja suuttuu. En vieläkään tiedä, onko tarinalla onnellinen loppu.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Wilko Johnson | kotisivu
Wilko Johnson | Facebook
Roger Daltrey | Facebook

Wilko Johnson Suomessa 2020
29.1. Helsinki, Tavastia
30.1. Jyväskylä, Lutakko
31.1. Kuopio, Kylpylähotelli Rauhalahti
1.2. Turku, Apollo

Levyhyllyt | Finna.fi
Wilko Johnson & Roger Daltrey
Going Back Home | Universal Music Operations 2014

Dr. Feelgood | Finna.fi
Down By The Jetty | United Artists Records 1975
Malpractice | United Artists Records 1975
Stupidity | United Artists Records 1976
Sneakin’ Suspicion | United Artists Records 1977

Solid Senders
Solid Senders | Virgin 1978

Ian Dury & The Blockheads | Finna.fi
Laughter | Stiff Records 1980

The Wilko Johnson Band | Finna.fi
Ice On The Motorway | Fresh Records 1980
Bottle Up And Go! EP | Thunderbolt 1983
Pull The Cover | Skydog 1984
Watch Out! – Live In London | Waterfront Records 1985
Call It What You Want | Line Records 1987
Barbed Wire Blues | Jungle Records 1988
Don’t Let Your Daddy Know – Live | Bedrock Records 1991
Going Back Home | Mystic Records 2003
Red Hot Rocking Blues | Jungle Records 2005
Blow Your Mind | Chess/UMC 2018

Roger Daltrey
Daltrey | LP Track 1973 • CD-uusintapainos Sanctuary Records Group 2005
Lisztomania | A&M 1975
Ride A Rock Horse | Polydor 1975
One Of The Boys | Polydor 1977
McVicar – Original Soundtrack Recording | Polydor 1980
McVicar For The Record | Polydor 1980
Parting Should Be Painless | WEA 1984
Under A Raging Moon | 10 Records 1985
Can’t Wait To See The Movie | 10 Records/Atlantic 1987
Rocks In The Head | Atlantic 1992
As Long As I Have You | Polydor 2018
The Who’s Tommy Orchestral | Polydor 2019

Lue lisää | Finna.fi
Johnson, Wilko & Howe, Zoë: Looking Back At Me, 253 sivua | Cadiz Music 2012
Johnson, Wilko: Don’t You Leave Me Here – My Life, 244 sivua | Little, Brown 2016

Wilko Johnson/Roger Daltrey: Going Back Home (2014).

Billie Holiday: Lady Sings The Blues – esillä koko elämä

Lady Sings The Blues | Clef Records 1956

– Lady sings the blues
She got them bad
She feels so sad
Wants the world to know
Just what the blues is all about.

Jazzlaulaja Billie Holiday oli vuonna 1956 vasta 41-vuotias, mutta hänellä oli jo takanaan elämä ja elämäntyö. Joulun alla ilmestyneet Lady Sings The Blues -sisarteokset, elämäkertakirja ja äänilevy, kertoivat toisiaan tukien kuka hän oli, mistä hän oli tullut ja mitä hän oli tehnyt. Jälkikäteen katsoen tilinpäätös tehtiin oikeaan aikaan: joulukuussa 1959 Holidaylla oli elinaikaa enää kaksi ja puoli vuotta.

William Duftyn kanssa tehty, omaelämäkertagenrelle uraa uurtanut kirja on hyvä selitys sille, mistä Holidayn blues kumpusi. Rikkonaisen perheen tytär ajautui lastenkoteihin, vankiloihin ja ilotaloihin, kärsi ihmisarvoa alentavista rotuerottelukäytännöistä, hakeutui aikuisena yhä uusiin väkivaltaisiin suhteisiin ja tuli riippuvaiseksi heroiinista ja alkoholista.

Kaiken tuon keskellä hänen äänensä kasvoi kuin kukka saastuneen maan ahtaasta halkeamasta. Billie Holidaysta kehittyi ainutlaatuinen laulaja, joka ammensi tulkintatyylinsä jazzmuusikoiden soitosta ja jonka vaistonvarainen fraseeraus on vaikuttanut lukemattomiin myöhempiin laulajiin. Bessie Smithin ja Louis Armstrongin innoittama ”Lady Day” nousi Harlemin klubien hämäristä yhdeksi kaikkein suurimmista.

Lady Sings The Blues -levy on myös tavallaan elämäkerrallinen teos. Sen kahdestatoista kappaleesta osa on uusia, loput uusia versioita Holidayn uralle jo ennestään merkityksellisistä biiseistä.

Äidin kanssa syttyneestä riidasta alkunsa saaneen ’God Bless the Childin’, Paul Whiteman And His Orchestran kanssa äänitetyn ’Trav’lin Lightin’ ja Broadwaylta vuonna 1928 hitiksi nousseen ’Love Me or Leaven Men’ Holiday oli levyttänyt jo viisitoista vuotta aiemmin, 1940-luvun alussa. ’Good Morning Heartache’ ja ’No Good Man’ ilmestyivät saman, Holidaylle hyvin menestyksekkään vuosikymmenen puolivälissä.

’I Must Have That Man’ on ’Love Me or Leave Men’ lailla lähes 30 vuotta vanha kappale, yksi Blackbirds of 1928 -musikaalin hiteistä ja kenties yksi teini-ikäisen Billie Holidayn suosikeista. Kauhistuttavuudellaan sydämestä kouraisevan ’Strange Fruitin’ definitiivisen version Holiday tulkitsi jo vuonna 1939, mutta uusi versio mustien lynkkauksista kertovasta laulusta oli paikallaan myös elämäkerrallisella Lady Sings The Blues -levyllä – olihan rasismi sentään yksi eniten Holidayn elämään ja itsetuntoon vaikuttaneista asioista. Samalta vuodelta on peräisin hänen alkuperäinen versionsa ’Some Other Springistä’.

’Too Marvelous For Words’ oli soinut Ready, Willing, And Able -musikaalielokuvassa ja -näytelmässä jo vuonna 1937, mutta Holidaylle se oli uusi levytys. Niin oli myös Ann Ronellin 1932 kirjoittama ’Willow Weep For Me’. Uusista kappaleista kuvaavin oli Lady Sings The Bluesin nimikappale, johon tiivistyi se, miten Holiday oli taidettaan elänyt ja kuinka hän sitä nyt dokumentoi.

– Now the world will know
what the blues is about
Blues ain’t nothing but
a pain in your heart.

Lady Sings The Bluesilla Billie Holiday pysähtyy siihen hetkeen, jossa hän tietää takana olevan paljon enemmän elämää kuin edessä. Hänen äänessään on karheutta, haavoittuvuutta ja haurautta, jota siinä ei aiemmilla vuosikymmenillä ollut. Intiimit ja pienimuotoiset bändisovitukset luovat intiimin tunnelman, joka sopii täydellisesti levyn elämäkerralliseen luonteeseen.

Lady Sings The Blues ei ollut Billie Holidayn viimeinen levy, mutta siihen kulminoituu kokonainen elämä. Se ei ollut helppo eikä onnellinen elämä, mutta se jätti maailmaan kauniin jäljen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Billie Holidayn studioalbumit
Billie Holiday Sings | Mercury & Clef Records 1953
An Evening With Billie Holiday | Clef Records 1953
Billie Holiday | Clef Records 1954
Music For Torching | Clef Records 1955
Velvet Mood | Clef Records & Verve Records 1956
Lady Sings The Blues | Clef Records 1956
Body And Soul | Verve Records 1957
Songs For Distingué Lovers | Verve Records & Columbia 1958
Stay With Me | Verve Records & Columbia 1958
All Or Nothing At All | Verve Records 1958
Lady In Satin | Columbia & Fontana 1958
Last Recording | MGM 1959

Lue lisää | Finna.fi
Blackburn, Julia & Törngren, Erland (översättare) : Billie Holiday, 280 sidor | Norstedts 2006
Blackburn, Julia & Eerikäinen, Antti (kääntäjä): Billie Holiday – muistoja jazzin kuningattaresta, 317 sivua | Like 2007
Holiday, Billie & Dufty, William: Lady Sings The Blues | Doubleday 1956
Holiday, Billie & Dufty, William & Loponen, Seppo (kääntäjä): Lady laulaa bluesin, 196 sivua | WSOY 1956
Margolick, David & Als, Hilton: Strange Fruit – Billie Holiday, Cafe Society and an Early Cry for Civil Rights, 162 sivua | Payback Press 2001
Muñoz, José & Sampayo, Carlos: Billie Holiday, 62 sivua | New York 2017
Muñoz, José & Sampayo, Carlos & Heiskanen, Jukka (kääntäjä): Billie Holiday, 62 sivua | WSOY 1992
Nicholson, Stuart: Billie Holiday, 311 sivua | Victor Gollancz 1995
Szwed, John F: Billie Holiday – The Musician And The Myth, 230 sivua | Viking 2015

Billie Holiday: Lady Sings The Blues (1956).