Radiopuhelimet – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet Osa 2

Artikkeliparin toisessa osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1995–2021
Radiopuhelimet Osa 1 – paluu pohjoiseen

Radiopuhelimet: Maasäteilyä (1995).Tässä artikkelissa jatketaan Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannon käsittelemistä vuodesta 1995, jolloin yhtye palasi alkukotinsa Bad Vugum -yhtiön huomaan ja julkaisi eittämättä merkittävimpiin teoksiinsa lukeutuvan Maasäteilyä-albumin. Bändin musiikin kaikki elementit ovat kiteytyneempiä kuin aiemmin: piikikäs kitarametelidisko tamppaa määrätietoisella varmuudella, psykedeliaan kurottavat kappaleet ovat kuulokuvaltaan selkeitä. Ihan puhtaasti tuotannon puolesta levy on sarallaan saavutus. 

Teksteiltään Maasäteilyä on löyhä teema-albumi, jolla vilisee (pohjois)suomalaista miesuhoa tragikoomisesti ja vahvan ironian läpi kuvattuna. Luonnekuvat varioituvat ’Kevättä ilmassa’ -avauksen ahdistuneen-turhautuneesta ongelmakimpusta Peräpohjolan korpien legendaarisen tarinaniskijän esittelevään ’Sakramentti-Jaakkoon’. Musiikillisesti kenties tehokkaimman nyrkiniskunsa Puhelimet tarjoilee hirtehisellä supersankarifantasialla ’Jokapaikan mies’. 

Avaruus (1997) vaihtaa fokuksen urbaanin elämän hullutuksien kritiikkiin, missä mielessä levyn voi nähdä vastinparina syrjäseutujen sekoiluun tuiman katseen luoville edeltäjille. Loppupuolellaan albumi luisuu kuitenkin taitavasti sisäänpäin kääntyneeseen, jopa meditatiiviseen vellontaan, mikä huipentuu pitkään ’Merellä’-päätöskappaleeseen. Puhelimet tarjoilee ikään kuin diagnoosin ongelmasta ja ratkaisun siihen. Samalla albumista muodostuu luonteva silta seuraajaansa. Ilmaisun kirkkaus ja syvyys niin musiikin kuin tekstien tasolla eivät ole ainakaan vähentymään päin.

Merellä.

Radiopuhelimet: Hiljaista! (1998).Hiljaista! (1998) ei ole temaattisesti aivan yhtenäinen albumi, mutta sen arvo on Radiopuhelimien soundin laventamisessa yhä kauemmas pelkästä ”tykityksestä”. Nyt hitaampia, maalailevampia kappaleita alkaa olla jo enemmistö ja levyllä kuullaan myös puhaltimia ja jopa viulua ja koskettimia. Teksteissä pureudutaan pohjoisen maiseman ja ihmisen sisäavaruuden mysteereihin ja jotkut keskeisimmiltä tuntuvat ovat aiempaa omaelämäkerrallisemman tuntuisia. Myöhemmin yhtyeen kokoelman nimiraidaksikin päätynyt ’Varmaa hapuilua’ on levyn menevimmästä päästä, mutta kriittistä itsereflektiota – ja ehkä analyysin myös Radiopuhelimien syväolemuksesta – sekin tarjoaa. 

Varmaa hapuilua.

Oulu on kaupungin nimi (2000) kuuluu bändin definitiivisiin albumeihin, ennen muuta siksi, että sisältää nipun kappaleita, jotka tuntuvat kiteyttävän paljon sen filosofialle olennaista vielä aiempaakin teräväsanaisemmiksi manifesteiksi. Kyse lienee tietysti siitäkin, että näihin aikoihin allekirjoittanut on ensimmäiset Puhelimet-keikkansa nähnyt. Levyllä yhtye palaa joiltakin osin iskeviin mättöbiiseihin, mutta niihinkin on ympätty esimerkiksi urkuja ja hapokkaasti kieppuvia kitaroita. Albumin nimestä huolimatta kotiseutu (ja kriittinen katse siihen) on vain yksi teemoista, joiden lavea-alaisuuden ja kappaleiden tason puolesta kyseessä voisi melkeinpä olla ”greatest hits”. 

Lopussa yhtye hiljentyy maineeseensa nähden radikaaleimpaan kappaleeseensa siihen asti: ’Hailuoto’ löytää seesteisen rauhan luonnosta ja kumppanuudesta toisen ihmisen kanssa ja vie Puhelimet-musiikin kauemmas metelöinnistä kuin kertaakaan ennen.

Hailuoto.

Tänään! (2002) on jälleen hieman hajanaisempi albumi, vaikka sisältääkin nipun keskeisiä biisejä. Mukaan mahtuu niin paahtoa bändin parhaasta päästä kuin tunnelmointiakin. Levy toistaa jossain määrin edellisillä tutuiksi tulleita teemoja, mutta toki tässä on kyse tietystä linjan vakiintumisen vaiheesta ja myös aika nopeasta levytystahdista ottaen huomioon, että operoidaan tulonansaintalogiikan puolesta kaukana mainstreamin ulkopuolella. Tosin tästä seurasikin sitten levy-yhtiön vaihdos ja Radiopuhelimien selvästi siihen asti pisin levytystauko. 

Näytteeksi voi poimia avauskappaleen ’Jäätie’, joka on klassinen esimerkki bändin kypsässä vaiheessaan osoittamasta kyvystä jäsenneltyihin ja painokkaisiin metelinpurkauksiin.

Bad Vugum -vuodet 1995–2002 eivät ehkä tuoneet Radiopuhelimille määrällisesti merkittävää uutta yleisöä, mutta on monia perusteita nähdä ne yhtyeen klassisimpana kautena. Tämäkin voi olla ikäpolvikysymys, mutta näillä enimmäkseen briljanteilla levyillä Puhelimet määritteli itsensä ja paikkansa maailmassa sekä musiikillisten ratkaisujen että tekstien teemojen osalta. Se pystyi laajentamaan näköalojaan menettämättä mitään alkuperäisestä voimastaan.

Nousukauden keskellä tuntui erityisen tarpeelliselta, että oli olemassa tällainen kulttuurinen omatunto, joka ruoski valheellisia ilmiöitä, liittyivät ne sitten hurmiokapitalismiin, hegemoniseen maskuliinisuuteen tai yleiseen taipumukseemme itsepetokseen. Me-monikko on perusteltu, sillä Radiopuhelimien voima on myös siinä, etteivät J.A. Mäki ja Jarno Mällinen teksteissään asetu tavallisen ihmisen toilailujen yläpuolelle; aito viha ja halveksunta on varattu niille, jotka tämän sekoilun ohjaksissa varsinaisesti ovat.

Pitkän levytystauon taustalta voi olettaa ulkomusiikillisia syitä ja silkkaa turnausväsymystä. Ei liene sitä paitsi ollut itsestäänselvää saada uutta vaatimukset täyttävää julkaisijaa alkuperäisen Bad Vugum -yhtiön lopetettua. Lopulta siihen rooliin löytyi helsinkiläinen 2000-luvun puolella indie-piireissä huomiota saanut If Society, joka julkaisee Radiopuhelimia edelleen. 

If Society -kaudella Puhelimet on levyttänyt harvemmin, mikä lienee ymmärrettävää päivätöiden ja muiden taiteellisten hankkeiden puristuksissa. Viisi vuodesta 2007 alkaen ilmestynyttä albumia eivät ole oleellisesti muuttaneet yhtyeen profiilia, ehkä yhtä pian käsiteltävää poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat järjestään saaneet ylistäviä arvosteluja ja tuntuu oikeastaan aika mahdottomaltakin ajatella, että Radiopuhelimet-albumia haukuttaisiin musiikkimediassa. Yleisö on rajallinen, mutta vakiintunut, ja If Society -aikakaudella tämä on pitkästä aikaa tarkoittanut myös albumilistasijoituksia. Sellaisiin ovat yltäneet pitkään huonosti saatavilla olleiden varhaisten levyjen uudelleenjulkaisutkin. 

Viisi tähteä (2007) on nimestään lähtien jopa leikkisä, toki terävän satiirin leimaama vauhdikas kokonaisuus: ei himmailua, mutta pilkekin silmäkulmassa tehty paluu asialle kyllä. Biisimateriaali on vahvaa ja yhtyeen meininki tauon jälkeen vapautunut. Paljoa levy ei häviä kovimmillekaan Puhelimet-klassikoille. Hyvästä esimerkistä käy äänekkään rockmusiikin rankkuusilluusiota melkeinpä lempeästi sivaltava Musta lakana – jossa voi aistia itseironiaakin mutta kenties myös kuittailua ilmestymisajan suomihevibuumin suuntaan. 

Radiopuhelimet rakastaa sinua (2010) on luontevaa jatkoa edelliselle, mutta rahanvallan pilkan ja hersyvien keikkakokemusten ohessa tilaa saa Hailuodosta tuttu luonto- ja ihmissuhdefiilistelykin. Jälleen hyvä biisivalikoima, joka ei fanille pettymystä tuota. Siitä voi näytteeksi poimia vaikka temaattisesti varsin keskeiseltä tuntuvan helmen Luonto on mystinen.

Poikkeus yhtyeen uudemmassa ja yleensäkin tuotannossa on akustinen Ei kenenkään maa (2013). Levy seurasi samassa hengessä soitettuja keikkoja ja lienee osoitus silkasta vaihtelunhalusta. Taustalla on myös jo vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tommi-näytelmä, jälkimmäinen Puhelimien kahdesta yhteistyöstä Nälkäteatterin ja ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Kenties konsepti ja tausta tuovat normaalia enemmän tarinallisuutta ja teatraalisuutta lauluihin, jotka sinänsä voisivat monin paikoin olla tavanomaista Puhelimet-musiikkia akustisesti soitettuna. Levy kantaa kuitenkin ideansa, ei vähiten erinomaisen ja usein hersyvän biisimateriaalinsa turvin. Kilju on suomalaisen nuorisokulttuurin toteemi, mutta mahdollisesti vain Radiopuhelimet on tehnyt sen valmistamisesta ja epäonnisesta juomisesta seitsenminuuttisen eepoksen.

Kilju.

Radiopuhelimet: Saastan kaipuu (2016).On kenties epäoikeudenmukaista niputtaa pitkästä tuotannosta yhteen juuri kaksi viimeisintä eli Saastan kaipuu (2016) ja Kosminen tiedottomuus (2020), joilla Radiopuhelimet säilyttää vaivatta sen tason, jota heiltä on totuttu odottamaan. Näillä levyillä yhtye pysyy tasaisen varmalla perustasollaan, vaikka keksii oheen toki uusiakin temppuja, kuten jälkimmäisen levyn ’Vankifarmilla’, eräänlainen emulaatio syvän etelän puuvillapeltojen yhteislaulannasta. 

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus (2020).Itse kirjoitin Kosmista tiedottomuutta arvostellessani Soundiin, että Radiopuhelimet tuskin pystyisi tekemään huonoa levyä yrittämälläkään, ja näin asia tuntuisi myös olevan. Tuollakin levyllä vaikkapa syrjäseutujen Suomen outouksiin pieteetillä uppoava ’Lappajärvi-75’ nousee ilman muuta bändin klassikkokappaleiden joukkoon.

Pohjoisempien maakuntien ääni

Tässä artikkeliparissa on siis tarkasteltu diskografiaa, joka kuuluu millä tahansa mittapuulla suomalaisen rockin merkittävimpiin. On ollut linja ja on ollut osaamista – ne ovat olleet alusta lähtien – mutta on ollut myös rohkeutta varioida linjaa ja sinnikkyyttä jalostaa osaamista. Lisäksi on ollut sanottavaa, todella paljon sanottavaa. Ja jos nämäkään eivät vielä riitä, on ollut tyyli: kyky välittää kaikki yllä mainittu sille yleisönosalle, joka voisi edes mahdollisesti kiinnostua. 

Henkilökohtaisestikin merkittävältä tuntuu – enkä usko olevani tässä ainoa – että Radiopuhelimet on puhunut pohjoisempien maakuntien äänellä ja näyttänyt sellaisia kuvia maailmasta ja kappaleita sellaisista tarinoista, jotka eivät sijoitu kaupunkikeskustojen valokeiloihin. Ulkopuolelta näkee usein paremmin. 

Samalla yhtyeestä on tietysti tullut keskeinen osa suomalaisen vaihtoehtorockin kaanonia. Sen todistavat jo järjestään ylistävät arvostelut. Silkalla musiikinsa tasolla Radiopuhelimet on pystynyt ylittämään ainakin osan ilmeisimmistä kohderyhmärajoista. Vastaavasti on ollut alusta asti selvää, että radiosoitto- ja kultalevykynnyksiä se ei tulisi ylittämäänkään.

Lopulta, levyjen hienoudesta huolimatta, sen arvo saatetaan mitata ja ymmärtää ennen muuta livebändinä. Mutta kyllä ne levytkin ovat tutustumisen arvoisia, ne kaikki.

En ole tässä artikkeliparissa erotellut biisikohtaisesti J.A. Mäen ja Jarno Mällisen tekstejä, joita on karkeasti arvioiden suunnilleen saman verran. (Joitakin on rumpali Jyrki Raatikaiselta kuin myös ulkopuolisilta tekstittäjiltä.)  Kummallakin on kyllä omaa painotustaan niin aiheissa kuin käsittelyssä, mutta kahden pääbiisintekijän bändiksi Radiopuhelimet on aina onnistunut sulauttamaan aineksistaan ihailtavan johdonmukaisen kokonaisuuden. Siinä lienee tietysti keskeinen syy 35 vuotta jatkuneeseen toimintaankin. 

Yhtyeen ulkopuolella on niin Mäellä kuin Mällisellä ollut omat taiteelliset hankkeensa. Kirjalliset sellaiset listataan artikkelin lopussa.

Tässä voi mainita erikseen Juha Hurmeen kanssa yhteistyössä tehdyt retrospektiivit: Radiopuhelimet-näytelmän (2000) ja samannimisen kirjan (2006). Näytelmästä ei taida tallennetta olla, mutta kirja on luettavissa. Perinteinen bändikirja se ei ole, vaan sävyltään kaunokirjallinen johdatus yhtyeen lähtökohtiin, toimintaympäristöön ja filosofiaan; sellaisena lajissaan kiinnostavimpia Suomessa julkaistuja.

Radiopuhelimien varhais- ja keskikausien levytuotannosta on koostettu kahden CD:n kokoelma Varmaa hapuilua 1987–2002, joka on vähintäänkin erinomainen johdatus yhtyeen maailmaan. 

Lisäksi maininnan ansaitsee J.A. Mäen erinomainen soolodebyytti Aavaa (2019), jolle pitäisi olla luvassa jatkoa ensi vuonna. Folkin, psykedelian ja melodraaman sävyjä sisältävä albumi on vaikuttava osoitus laulajan kyvystä loikata Puhelimista täysin poikkeavan musiikin pariin. Esimerkiksi singlebiisi ’Outo päivä’ on täysin vangitseva.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019 • Sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Converge: Bloodmoon • 1 – apokalyptista itsetutkiskelua

Bloodmoon • 1 | Epitaph/Deathwish 2021

Converge: Bloodmoon • 1 (2021).Kymmenes albumi ei yleensä tee vaikutusta muulla kuin tekijänsä urautumisen syvyydellä. Bloodmoon • 1 on miellyttävä poikkeus sääntöön, sillä kolmekymppisensä jo viettänyt Converge luo sillä itsensä uudelleen.

Laulaja Jacob Bannon ja kitaristi Kurt Ballou perustivat Convergen Massachusettsin Salemissa vuonna 1990. Nykyiseen kokoonpanoonsa tuo metalcoren pioneeri ja myöhempien aikojen hardcoren voimaryhmä pääsi neljännen ja tunnetuimman albuminsa Jane Doen (2001) äänitysten aikaan, kun basisti Nate Newton ja rumpali Ben Koller liittyivät joukkoon. Sittemmin Converge on julkaissut parin vuoden välein tasokkaita levyjä, joista yhdestäkään ei ole keuhkottu yhtä paljon kuin Jane Doesta.

Bloodmoon • 1 muuttaa asian. Converge esiintyy sillä laajennetussa kokoonpanossa, johon kuuluvat doomfolkin kuningatar Chelsea Wolfe, hänen bändikaverinsa Ben Chisholm sekä Cave-Inin Stephen Brodsky, joka aikoinaan piipahti Convergenkin riveissä. Uudenlainen soundi syntyi vuonna 2016, kun ryhmä esitti muutamalla keikalla uusia sovituksia Convergen vanhoista kappaleista.

Blood Moon. Ohjaaja: Emily Birds.

Raamatussa verikuu loistaa lopunaikojen merkkinä, astrologiassa itsetutkiskelun ja -ymmärryksen valoa. Convergen musiikissa on molempia. Bloodmoon • 1 on kaoottisimmillaan apokalyptinen, mutta siinä on muitakin sävyjä, salaperäisyyttä, herkkyyttä, julmuutta, kauneutta ja lohduttomuutta. Se on niin kaukana eskapistisesta viihteestä tai popmusiikista kuin rocklevyksi luokiteltava äänite voi olla. Sitä on yhtä mahdotonta käyttää taustamusiikkina kuin juoksuhiekkaa jalkatreeniin. Sen sijaan Bloodmoon • 1 saattaa kertoa jotakin kuuntelijastaan, jos sitä soittaa pimeässä hyvillä kuulokkeilla.

Raa’asta ulosannista tunnettu Bannon yllättää laulamalla hienosti myös puhtaasti. Myös Wolfe löytää äänestään niin uusia sävyjä, että välillä häntä ei tahdo edes tunnistaa. ”Uuden Convergen” rakentaminen vanhalle perustalle oli erinomainen idea, sillä Balloun, Newtonin ja Kollerin yhteispeli toimii kahdenkymmenen vuoden kokemuksella. Stephen Brodskyn Cave-In ei ole mikään ikimuistoinen vaihtoehtorockbändi, mutta Convergen levyllä hänen vaikutteensa tuntuvat innovatiivisilta. Voi tietysti kysyä, voiko näin erilaista yhtyettä enää kutsua vanhalla nimellään, mutta yleisön tunteman nimen käyttämisessä on toki tietynlaista järkeä.

Coil.

Bloodmoon • 1 on hyvin vaihteleva kokonaisuus sekä biisien välillä että sisällä. Moni kappale, erityisesti levyn avaava nimiraita, ovat jo itsessään eeppisiä teoksia. ’Viscera Of Men’ sekoittaa raivokkaan hardcoren ja tuomiopäivän hypnoosihymnin, ’Lord Of Liarsin’ raakaa progemeteli käy melkeinpä sietämättömäksi, ’Flower Moon’ voisi olla Alice In Chainsin Jerry Cantrellin ja Black Sabbathin Tony Iommin yhteistyötä, ’Tongues Playing Deadissa’ raaka huutolaulu ja tyylikkäät stemmat sopivat yhteen hämmentävän hyvin, ja ’Scorpion’s Stingin’ yönpimeä bluesvalssi muistuttaa PJ Harveyn To Bring You My Loven kiihottuneen kaihoisia tunnelmia… Ja siltikin kaikki tuo tuntuu kuuluvan samalle albumille.

Massachusettsin metelimestarit ovat saaneet idean, joka voi viedä taiteellisessa mielessä hyvinkin pitkälle. Onko Bloodmoon • 2:n (mahdollisesti) levyttävä Converge enää sama kokoonpano, vai onko sillä mukana muita ulkojäseniä? Odotan kiinnostuneena. Joka tapauksessa Bloodmoon • 1 tullaan muistamaan merkittävänä Converge-levynä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Converge | kotisivu
Converge | Facebook
Converge | Instagram

Levyhyllyt
Converge
Finna.fi

1990-luku

Halo In A Haystack | Earthmaker Records 1994
Caring And Killing – 1991 Through 1994 kokoelma | Lost & Found 1995
Petitioning The Empty Sky | Ferret Music/Equal Vision Records 1996
When Forever Comes Crashing | Equal Vision Records 1998
The Poacher Diaries Agoraphobic Nosebleed & Converge | Relapse 1999

2000–2009

Deeper The Wound | Deathwish 2001
Jane Doe | Equal Vision 2001
Unloved And Weeded Out kokoelma | Deathwish 2003
You Fail Me | Epitaph 2004
No Heroes | Epitaph 2006
Axe To Fall | Epitaph 2009

2010-luku

All We Love We Leave Behind | Epitaph 2012
Thousands Of Miles Between Us live 2LP 3Bluray | Deathwish 2015
The Dusk In Us | Deathwish/Epitaph 2017

2020-luku

Bloodmoon: 1 | Epitaph/Deathwish 2021

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Soundgarden: Badmotorfinger – visio kirkastuu
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Converge: Bloodmoon • 1 (2021).
Converge: Bloodmoon • 1 (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Veronica Maggio: Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 – kyynelkaasua ja glitteriä

Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 | Universal 2021

VeronicaMaggio-Ochsomvanligt-kansiOch som vanligt händer det något hemskt on Veronica Maggion seitsemäs albumi, ja tavallaan se kuuluu musiikissa. Hänen soundissaan ei enää ole uutuudenviehätystä, mutta se ei tarkoita, etteikö hän edelleen tuottaisi laadukasta maggiopoppia.

Maaliskuussa 1981 syntynyt italialaisruotsalainen Veronica Maggio sai lentävän lähdön soolouralleen: debyyttialbumi Vatten och bröd (2006) toi laulajalle top 20 -sijoituksen sekä vuoden tulokkaan Grammis-palkinnon. Nousukiito kiihtyi Och vinnaren är.. -levyllä (2008), joka menestyi paitsi Ruotsissa myös muissa pohjoismaissa. Kolmas albumi Satan i gatan (2011) oli suuri läpimurto, Maggion ensimmäinen listaykkönen kotimaassaan.

Veronica Maggio. Kuva: Veronica Maggio kotisivu
Veronica Maggio. Kuva: Veronica Maggion kotisivu

Satan i Gatanin merkityksestä kertoo se, että levyn kymmenvuotisjuhlasta löytyy useita nettiartikkeleita. Menestyessään Veronica Maggio tuli piirtäneeksi suuntaviivat 2010-luvun ruotsinkieliselle popmusiikille, ja tuolla vuosikymmenellä hän oli kotimaansa jäljitellyin artisti. Asema vakiintui albumeilla Handen i fickan fast jag bryr mig (2013), Den första är alltid gratis (2016) ja Fiender är tråkigt (2019) jotka kaikki menivät listakärkeen. Kyse ei ole ollut pelkästään kansansuosiosta, vaan Maggion musiikki on ollut myös kriitikoiden mieleen.

Se mig. Ohjaaja: Robin Kempe-Bergman.

Fiender är tråkigt – jolla on toisen suuren ruotsalaisen, Kentin Joakim Bergin kanssa tehtyjä biisejä – julkaistiin kahtena EP:nä ennen kuin varsinainen albumi ilmestyi. Näin käy myös Och som vanligt händer det något hemskt -pitkäsoitolle, josta syksyllä 2021 saatiin saataville vasta Kapitel 1 eli ensimmäinen osa.

Samankaltaista julkaisupolitiikkaa ovat harjoittaneet viime vuosina muutkin, muun muassa toinen arvostettu ja suosittu ruotsalainen popartisti Robyn. Kenties tästä mallista tulee yleinen single- ja albumiformaattien välinen kompromissi niille, jotka haluavat edelleen julkaista laajoja kokonaisuuksia mutta myös päivittää artistikuvaansa tähän päivään. Levy-yhtiöille systeemi ainakin sopii, kasvattaahan se julkaisun elinkaarta ja kaupallista arvoa pilkkomalla sen useampaan myytävään osaan. Kapitel 1 sisältää kuusi biisiä.

Varsomhelst/Närsomhelst. DoP: Staffan Övgård.

Och som vanligt händer det något hemskt on Maggion ensimmäinen levytys 2020-luvulla, ja enää hänestä ei ole musiikilliseksi suunnannäyttäjäksi. Artisti ei edes yritä keksiä itseään uudelleen, uudet biisit on tuotettu samaan tyyliin kuin edellisetkin. Myös laulujen rakkaudentäyteinen tematiikka on tuttuakin tutumpaa: pakahduttavia tunteita, musertuneita sydämiä, arkisia miljöitä ja taianomaisia valoja yön pimeydessä. Vaikka Maggio ei varsinaisesti yllätä, välillä hän onnistuu pysäyttämään. ”Tårgas och glitter över hela vår stad ikväll” on hieno rivi kappaleessa ’På en buss’, jonka päähenkilö näkee tilanteensa selkeästi ensimmäistä kertaa.

Jos ja kun toivoo Veronica Maggiolta klassisia popmelodioita, puisia instrumentteja, elektronisen musiikin vaikutteita ja modernia tuotantoa, Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 ei tuota pettymystä. ’På en buss’ ja ’Förlorat mot världen’ ovat herkkä ja kaunis alku ja loppu. Kapitel 1:n helmet ovat lempeän melankolinen ’Se mig’ ja toiveikkaan jännittynyt ’Varsomhelst/Närsomhelst’. ’Daddy Issues’ on sanoitukseltaan kiinnostavasti erilainen, aikuisempi Maggio-biisi. Ainoastaan ’Var är du?’ jää pinnallisen oloiseksi renkutukseksi.

Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1:llä Veronica Maggion tähti ei ehkä loista kirkkaampana kuin koskaan, mutta ei se himmennytkään ole – silmät vain ovat jo tottuneet tähän valoon.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Veronica Maggio | kotisivu
Veronica Maggio | Facebook
Veronica Maggio | Instagram

Levyhyllyt Skivhyllor
Veronica Maggio
Finna.fi

2000–2009

Vatten och bröd | Universal Music 2006
Och vinnaren är.. | Universal Music 2008

2010-luku

Satan i gatan | Universal Music 2011
Handen i fickan fast jag bryr mig | Universal Music 2013
Den första är alltid gratis | Universal Music 2016
Fiender är tråkigt | Universal Music 2019

2020-luku

Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 EP | Universal Music 2021

Nuotti | Not
Veronica Maggio
Finna.fi

Allt är för bra nu, 269 sidor | Bokförlaget Max Ström 2017

bob hund: Dödliga klassiker – klassens clown och primus [översättning på svenska]
bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana
Håkan Hellström: Du gamla du fria – konst och stadionpop [översättning på svenska]
Håkan Hellström: Du gamla du fria – konst och stadionpop [översättning på svenska]
Kent: Hagnesta Hill – aikansa ajaton kuva
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni
The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla

Veronica Maggio: Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 (2021).
Veronica Maggio: Och som vanligt händer det något hemskt • Kapitel 1 (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Moon Shot: Confession – suurten puitteiden rockia

Confession | Moon Shot Music/OMN Label Services 2021

Moon Shot: Confession (2021).Mitä muusikko tekee, kun se iso juttu loppuu? Parhaassa tapauksessa jatkaa uraansa kokemuksen voimalla ja tekee uutta musiikkia, joka todistaa, että vaikka se mennyt kuvio olikin niin iso, että ilman sitä ei oltaisi tässä, niin ei se sentään koko elämäntyö ollut. Se on helpommin sanottu kuin tehty eivätkä useimmat siihen pysty. Moon Shot pystyy.

Confession. Ohjaaja: Sami Joensuu.

Moon Shot on uusi kotimainen bändi, joka on syntynyt kolmen kiinnostavan tien risteyksessä. Kitaristi Jussi Ylikoski ja rumpali Mikko Hakila tulivat tunnetuksi Disco Ensemblessä, laulaja Ville Malja Lapkossa ja basisti Henri Seppälä Children Of Bodomissa. Uuden bändin lanseeraamisen kannalta näin vahvojen ainesten yhdistelmä on uhka ja mahdollisuus. Toisaalta nimimiesten liitto herättää heti kiinnostusta, toisaalta odotusten ylittäminen vaatii paljon.

Cut The Corners.

Jäsentensä historian vuoksi Moon Shotin näkee helposti heidän summanaan, eikä Confessionin tuotanto pyri millään tavoin peittämään tuota näkymää. Yleissoundi on niin suuri ja avara, että jokainen instrumentti erottuu siitä selkeästi. Usein Ylikoski väistyy säkeistöissä sivummalle, antaa rytmiryhmän ja laulajan kuljettaa biisin kertosäkeeseen ja päästää sitten särövallinsa valloilleen. Vanha kunnon hiljaa-kovaa-hiljaa -dynamiikka toimii bändin yltiödramaattisissa biiseissä loistavasti. Niin toimii myös yhtye, joka tuntuu soittaneen yhdessä paljon enemmän kuin oikeasti on soittanut. Tähän vaikuttaa kaikkien kokemuksen ohella Hakilan ja Ylikosken pitkä yhteinen historia.

Lapkossa usein kimittäneen Maljan hieno ääni on Moon Shotissa matalampi, käheämpi, likaisempi ja vahvempi, mutta edelleen täysin tunnistettavissa ja hyvinkin kotonaan näissä mieleenpainuvissa melodioissa. Ylikoski ei ole hylännyt väkevästi efektoituja tavaramerkkiriffejään, sävellystensä kantavia rakenteita, jollaisia hän viljeli jo Disco Ensemblessä. Toisin kuin Bodomissa, Seppälä soittaa Moon Shotissa plektran sijasta sormilla eli syntyy basistina uudelleen.

Blood Looks Cool.

Voi olla, ettei 2020-luvun rockia ole olemassakaan, mutta 2000-luvun rockia on. Lapkon ja Disco Ensemblen lailla Moon Shot edustaa sitä – ei se mitään uutta tee, mutta hoitaa oman hommansa suvereenisti kotiin. Bändi on täysin kotonaan Confessionilla, jolta ei kuulu väkisin vääntämisen tai paineistetun yliyrittämisen häivää.

Tähtäin on häpeämättömän korkealla. Riippumatta siitä missä Moon Shot tulee keikkailemaan, se ei soita pizzeriannurkkarockia. Tarttuvien ja suurieleisten biisien otollisin paikka olisi isoilla klubeilla ja niitä suuremmissa puitteissa. ’Cut The Corners’ ja ’Blood Looks Cool’ ovat parhaita rockbiisejä vuosiin, eikä nyt puhuta Suomesta vaan koko maailmasta. Paria kappaletta lyhyempänä Confession olisi kuitenkin jämäkämpi kokonaisuus. Eivät ’Caterpillar’, ’Second Chance’ tai ’Into The Trouble’ epäonnistuneita ole, mutta ne olisivat olleet aivan yhtä käypää täytettä seuraavalle albumille.

Albumin tunnelma tiivistyy ’Big Feelings’ -biisin nimeen: tämän bändin polttoainetta ovat suuret tunteet. Moon Shotin voimavarat eivät ole parikymppisten vaan nelikymppisten virtaa. Confession ei ole honteloa kukkoilua vaan itsevarmaa ja hallittua energiaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Moon Shot | kotisivu
Moon Shot | Facebook
Moon Shot | Instagram
Moon Shot | Twitter

Confession
Mikko Hakila
Ville Malja
Henkka Seppälä
Jussi Ylikoski
Tuottaja: Jussi Ylikoski
Vocal Production: David Bottrill

Levyhyllyt
Moon Shot
[Mikko Hakila • Ville Malja • Henkka Seppälä • Jussi Ylikoski]
Finna.fi

Confession | Moon Shot Music/OMN Label Services 2021

Levyhyllyt
Lapko
[Ville Malja • Anssi Nordberg • Janne Heikkonen • Jussi Matikainen]
Finna.fi

2000–2009

The Arms | Jukeboss 2004
Scandal | Fullsteam Records 2006
Young Desire | Fullsteam Records 2007

2010-luku

A New Bohemia | Fullsteam Records 2010
ΓΟΛΕ [LOVE] | Fullsteam Records 2012
Freedom | Fullsteam Records 2015

Levyhyllyt
Dallas Kalevala
[Ville Malja • Jussi Matikainen]
Finna.fi

Dallas Kalevala | Svart Records 2019

Levyhyllyt
Disco Ensemble
[Mikko Hakila • Jussi Ylikoski • Miikka Koivisto • Lasse Lindfors]
Finna.fi

2000–2009

Viper Ethics | Fullsteam Records 2003
First Aid Kit | Fullsteam Records 2005 & 2008 • Universal Music/Vertigo Berlin 2006
Magic Recoveries | Fullsteam Records 2008

2010-luku

The Island Of Disco Ensemble | Fullsteam Records 2010
Warriors | Fullsteam Records 2012
Afterlife | Fullsteam Records 2017

Levyhyllyt
Children Of Bodom
[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Jaska Raatikainen • Alexander Kuoppala • Janne Wirman]
Finna.fi

1990-luku

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999

2000–2009

Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Roope Latvala • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008

2010-luku

Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015

[Alexi Laiho • Henkka Seppälä • Daniel Freyberg • Jaska Raatikainen • Janne Wirman]

Hexed | Nuclear Blast 2019

Alexi Laiho – Bodomista ikuisuuteen
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Lue lisää Moon Shotista | Soundi

Uusia kicksejä Ari Väntänen | Soundi 9/2021 • Sivut 32–36

Moon Shot: Confession (2021).
Moon Shot: Confession (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sarparanta: Takaisin merkitykseen – ajan henki haisee

Takaisin merkitykseen | Fullsteam 2021

Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021).Salossa joulukuussa 1996 perustettu No Shame erottui punkmassasta sillä, että laulaja-kitaristi Sampsa Sarparanta oli hyvä tekemään biisejä. Vuosien mittaan bändin musiikki synkentyi ja rankentui, mutta kalkkiviivoilla se alkoi osoittaa outoja hakemisen merkkejä. Vuonna 2014 julkaistulla kuudennella ja viimeisellä levyllä The Last Drop melkein puolet materiaalista oli suomenkielistä. Se tuntui englanniksi operoineen bändin kohdalla kummalliselta harhailulta, vaikka biisit sinänsä hyviä olivatkin.

Kielenvaihto alkoi käydä järkeen, kun bändi lopetti toimintansa ja laulaja-kitaristin ensimmäinen soolosingle, suomenkielinen ’Aavemaisemaa’ ilmestyi. Ehkäpä The Last Dropin englanninkielisiin biiseihin puristettiin varsinaisen No Shamen viimeiset pisarat, ja suomenkielinen osuus viitoitti tietä Sarparannan Takaisin merkitykseen -levylle. Oli miten oli, ’Jonossa seuraava’ ja ’Viimeinen kesä’ voisivat hyvin olla Sarparannan soololla tai ainakin kuulua keikkaohjelmistoon. Siinä mielessä Takaisin merkitykseen on loogista jatkoa Sampsa Sarparannan aiemmille tekemisille.

Aavemaisemaa. Ohjaajat: Juho Länsiharju ja Sampsa Sarparanta.

Sarparannasta voi puhua myös yhtyeenä. Se on No Shamen kaltainen kahden kitaran rockbändi, ja kitaristi Janne Tanskanen, rumpali Saska Ketonen ja basisti Olli Noroviita ovat olennainen osa sen sointia. Mitä tyyliin tulee, Takaisin merkitykseen ei ole punklevy vaan rockalbumi. Vuodet muuttavat ihmistä ja musiikki muuttuu tekijän mukana – ellei niin kävisi, elämästä ei jäisi paljoakaan käteen.

Takaisin merkitykseen on vilpittömästi Sampsa Sarparannan näköinen levy. Nämä biisit on kirjoittanut keski-ikäinen mies, joka diggaa Social Distortionista ja rockin klassisista laulaja-lauluntekijöistä eikä yhtään siitä, mihin ihmiskunta on menossa. Vaikka Sarparannalla on vahvaa taipumusta ankaran maailmantuskan ja rajun elämätuskan potemiseen, sävellyksissä on tasapuolisesti kirkkautta ja synkkyyttä. ’Tämä voisi olla paratiisi’, ’Rakkauslaulu’, ’Samat virheet’, ’Tanssi mun haudalla’ ja ’Tyytymätön mies’ soivat toiveikkain sävelin, loppulevy surullisemmin.

Rakkauslaulu. Video: Sampsa ja Tuisku Sarparanta.

Sana ”maailma” mainitaan seitsemässä biisissä kymmenestä ja siitä ne loputkin kertovat, nimittäin laulujen tekijän suhteesta maailmaan. Osapuolten välit ovat kaikkea muuta kuin ongelmattomat. Maailmassa on liikaa turhauttavia ja masentavia asioita sekä aivot tilttaamaan saavaa hälinää. Ahdistuneisuus ja unihäiriöt ovat tosiasia, samoin se, että kaikki muuttuu hallitsemattomasti ja aika hupenee. Kaunis ja riisuttu pianoballadi ’Ajan henki’ on kirjaimellinen todistus siitä, ettei Sarparannalla ole halua sopeutua zeitgeistiin. Se pätee myös musiikin muotoon. Ensimmäinen single ’Aavemaisemaa’ kellottaa melkein minuutin ennen kuin ensimmäinen säkeistö alkaa. ’Maailman pauhu’ puolestaan päättyy pitkään ja viipyilevään pianosoinnutteluun, joka saanee internet-ADHD:stä kärsivän hapuilemaan hiirtä.

Vaikka Sarparanta ei taatusti ole ongelmiensa kanssa yksin, Takaisin merkitykseen on kaikkein eniten kuva hänen henkilökohtaisista kokemuksistaan. Merkityksellisyyden loputtomasta tavoittelusta kertova ’Yöhön pimeään’ on elämäntuskan tason avainlaulu. Maailmantuskan tasolla sitä on eeppinen ’Maailman pauhu’, joka on vähän kuin Seitsemän veljeksen Simeonin delirium-houre kuuhun lentämisestä, paitsi että unessa korkeuksiin kohotessaan Sarparanta ei näekään apokalyptista näkyä vaan maailman niin kauniina kuin se pohjimmiltaan on.

Juuri siksi Sarparanta ei ole valmis muuttumaan läpeensä kyyniseksi. ”Mä haluan uskoa ihmiseen, en halua katsoa eiliseen”, hän laulaa ’Maailman pauhussa’. ’Aavemaisemassa’ hän kieltäytyy antamasta periksi, ja ’Rakkauslaulussa’ hän lupaa rakkauden riittävän maailman likaiseen loppuun saakka. Levyn päätteeksi mies ohjeistaa hautajaistensa järjestelyä kuin sanoakseen, että ei tämä nyt niin kuolemanvakavaa ole. Akustinen ’Tanssi mun haudalla’ on kertosäkeessään vahvasti vaikuttunut Willie Dixonin ’Lightnin’ Bar Bluesista’, jonka suomalaiset tuntevat paremmin Hanoi Rocksin versiona.

Maailman pauhu.

Musiikki ei ole Sampsa Sarparannan ainoa itseilmaisun, tunnekuorman purkamisen ja kantaaottamisen kanava: hän on myös lahjakas taidemaalari. Toivoa kuitenkin sopii, ettei tämän loistavan rocklevyn seuraajaa tarvitse odotella vuositolkulla. Vaikka sillä lauletaan ikävistä jutuista, sen kuuntelemisesta tulee todella hyvä olo. Se on maailman hienoin taikatemppu se.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sarparanta | kotisivu
Sarparanta | Facebook
Sarparanta | Instagram

Levyhyllyt
Sarparanta |
Finna.fi

Takaisin merkitykseen | Fullsteam Records 2021

Levyhyllyt
No Shame
Finna.fi

Greed Is God | Straightedge Records/Warner Music Finland 1999
Schpunk | Straightedge Records 2001
Rebound For Glory • 2CD | Fullsteam Records/Hardbeat Records 2002
White Of Hope Turning Black | Fullsteam Records 2006
Ironing Day | Fullsteam Records/Rookie Records 2010
The Last Drop | Fullsteam Records 2014

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää Sarparannasta | Soundi

Aika entinen ei koskaan palaa Antti Luukkanen | Soundi 9/2021 • Sivut 45–47

Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021).
Sarparanta: Takaisin merkitykseen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.