Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä

Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985

Jos Juice Leskinen (1950–2006) olisi selvinnyt elämästään hengissä pidempään, hän olisi täyttänyt tässä kuussa seitsemänkymmentä. Mutta ehkäpä elämän merkitys oli hänelle sen pituutta olennaisempi juttu. Juicen laulut soivat radiossa ja hänen runokirjansa ovat saatavilla, hänestä on tehty elokuva ja elämäkertoja, ja Grand Slam -yhtye on tehnyt kiertueita maestron musiikin kunniaksi. Vaikeaa tuota 56-vuotiaana menehtynyttä kielenkäytön eksperttiä ja suomirockin kummisetää on kuolleeksikaan väittää.

Leskinen osasi säveltää melodioita ja kirjoittaa lyriikkaa mutta oli muusikkona parhaimmillaan, kun tukena oli taitavista muusikoista koottu bändi. Hänen kokoonpanoistaan klassisin on Juice Leskinen Grand Slam, jonka parhaiden levytysten joukkoon kuuluu Pyromaani palaa rikospaikalle. Johanna Kustannuksen alaisuuteen perustetun bändin oman levymerkin kautta julkaistu albumi ilmestyi keskellä suomirockin kuuminta kultakautta, syksyllä 1985. Kultaa se myi heti seuraavana vuonna.

Juice Leskinen Grand Slam saattoi tehdä keikoillaan muutakin kuin esittää musiikkia, kuten vaikkapa antautua pienen, improvisoidun komedian vietäväksi. Pyromaani palaa rikospaikalle heijastaa myös tuota yhtyeen humoristista ja teatraalista puolta. Se on teosmainen kokonaisuus, jonka biisien lomassa seurataan erään tuhopolttajan surkuhupaisia edesottamuksia. Kuunnelmakohtausten ääninä kuullaan muun muassa näyttelijälegenda Matti Pellonpäätä. Leskisen kirjoittamat kappaleet eivät sinänsä liity polttamisen tematiikkaan, vaan hykerryttävät skitit muodostavat erillisen kehyskertomuksen. Irrallisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta se saumoittaa levyn kokonaisuudeksi, naurattaa ja jättää odottamaan jatkoa.

Huumori, sanaleikit ja puujalkavitsit ovat läsnä Leskisen taiten tavutetuissa lyriikoissa niin usein, että ärsyttävänkin nokkelasti riimittelevä Juankosken sanaseppo täytti kaikki savolaisuuden stereotypiat kuin piruuttaan. Vitsikkyyttä on myös Pyromaani palaa rikospaikalle -levyssä aina sen nimestä lähtien. ’Isoisän hinttipussi’ kuuluu Leskisen nenäkkäiden kappaleiden joukkoon, mutta on siinä syvyyttäkin. Tapio Rautavaaran ’Isoisän olkihatun’ kautta laumasieluista mieskuvaa kyseenalaistava kupletti kertoo erilaisesta, lempeästä ja meikkaavasta vaarista, jonka rauhaa rakastavaa luonnetta ja rohkeutta on aihetta ihailla. Toinen suoraan kantaaottava kappale on Sakari Kuosmasen laulama ’Moni sekoaa muotiin’, joka notkuu maaliin saakka 70-luvun rockin letkeydellä. Tylsempi ja kliseisempi rokkikappale on sanaleikkiblues ’Korjaa bluus’.

Grand Slam oli ja on vieläkin erinomainen yhtye, jonka musiikillinen johtaja Anssi Tikanmäki teki Pyromaanille upeita sovituksia. Parhaimmillaan ne nostavat Leskisen laulut aivan uudelle tasolle korostamalla niiden ominaispiirteitä. ’Tenerife’ räiskyy kuumaverisesti, ’Mimosan hipiä’ häilyy herkkänä, ja ’Jenkka uskonpuhdistamisesta’ paukuttaa profaania ja pyhää vastakkain hullunkurisesti. Muita lauluja suuremmiksi klassikoiksi kasvavat monimerkityksinen päätösraita ’Musta aurinko nousee’ ja alakuloinen ’Pyhä toimitus’ – nuo levyn hienoimmat biisit on ilahduttavasti säästetty loppuun.

Juho Juntusen suunnittelemassa kannessa on kuva kitaristi Puntti Valtosesta vapaudenpatsas-pyromaanina. Hänen hahmoonsa kiteytyy paitsi levyn teema, myös 1980-luvun manserockin maanläheinen mentaliteetti ja hienhajuinen estetiikka. Mutta siinä missä vaikkapa Pate Mustajärvi on lähtökohtaisesti rockhahmo, jonka esikuvat ovat ulkomailta, Juice Leskiselle rockmusiikki oli enemmänkin ajanmukainen väline taiteen tekemiselle. Leskisen Juhani oli yhtä lailla Lauri Viidan ja Juha Vainion kuin Bob Dylanin perillinen. Siten hänen elämäntyönsä asettuu osaksi paitsi suomalaisen rockin, myös yleisemmin suomalaisen kulttuurin kaanonia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juice Leskinen | Kirjasampo
Juice Leskinen | Ylen Elävä Arkisto

Pyromaani palaa rikospaikalle
Sakari Kuosmanen – kitara, laulu
Juice Leskinen – laulu, kitara
Ila Loueranta – kitara, laulu
Vesa Sytelä – rummut, laulu
Antti Tammilehto – bassokitara, laulu
Anssi Tikanmäki – piano, urut, kosketinsoittimet, haitari, laulu
Hannu ”Puntti” Valtonen – kitara, laulu
Tuottaja: Anssi Tikanmäki

Vesa Hyrskykari – tenorisaksofoni
Nalle Lehtonen – trumpetti
Toni Lähteenmäki
Nuuska
Matti Pellonpää
Mika Sundqvist

Varaa Juicen Pyromaani palaa rikospaikalle kirjastosta.

Varaa Juice Leskinen Grand Slamin Pyromaani palaa rikospaikalle kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Juice Leskinen

1970-luku

Juice Leskinen & Coitus Int  Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1973
Per Vers, runoilija  Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1974
Juice ja Mikko  Juice ja Mikko | Love Records 1975
Keskitysleirin ruokavalio  Juice | Love Records 1976
Lahtikaupungin rullaluistelijat  Juice | Love Records 1977
Tauko I  Juice Leskinen Slam | Love Records 1978
Välikausitakki  Välikausitakki | Love Records 1978
Tauko II  Juice Leskinen Slam | Hi-Hat 1979

1980-luku

XV yö (Tauko III)  Juice Leskinen Slam | Hi-Hat 1980
Kuusessa ollaan  Juice Leskinen Slam | Poko Rekords 1980
Ajan henki  Juice Leskinen Slam | Johanna 1981
Dokumentti | Johanna 1981
Sivilisaatio  Juice Leskinen Grand Slam | Johanna 1982
Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä  Juice Leskinen Grand Slam | Johanna 1983
Kuopio-Iisalmi-Nivala • live Juice Leskinen Grand Slam | Amulet/Polarvox 1984
Pyromaani palaa rikospaikalle  Juice Leskinen Grand Slam | Grand Slam 1985
Yölento  Juice Leskinen Grand Slam | Grand Slam 1986
Minä  Juice Leskinen | Grand Slam 1987

1990-luku

Sinä  Juice Leskinen | Grand Slam 1990
Taivaan kappaleita  Juice Leskinen Grand Slam | Grand Slam 1991
Simsalabim Jim  Juice Leskinen ETC | Grand Slam 1992
Haitaribussi  Juice Leskinen | Grand Slam 1993
Kiveä ja sämpylää  Juice Leskinen | Grand Slam 1996

2000–2009

L  Juice Leskinen | Grand Slam 2000 • LP-uusintapainos Ainoa! 2020
Vaiti, aivan hiljaa  Juice Leskinen | Grand Slam 2002
Senaattori ja boheemi  Juice & Mikko | Hot One 2004
Klassikoiden ilta • live Juice & Mikko | Hot One 2005
Live!  JuiceRemuDave | 2CD Motley 2008
29.7.2004 Keskustorin Juhlateltta, Tampere • live Juice Leskinen & Ari Kankaanpää | JKTCD 2015

Kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Juice Leskinen

Singlet 1974–76 | Love Records 1976
Oikea Valinta: Juice – Juicen 14 parasta puolta | Valintatalo 1981
Parhaat | Polarvox 1982
Kokoelma | Parlophone/EMI 1982
Matka Suomeen | Kasino Records 1984
Masters | Amulet 1986
Lauluja rakastamisen vaikeudesta | LP AMT 1988 • CD AMT 1994 • CD Megamania 1999
Sietämätön mies | Grand Slam 1992
Valitut teokset • 3CD| Valitut Palat 1993
Ei elämästä selviä hengissä – 20 suosikkia | Fazer Records 1995
Kautta aikain • 2CD | Johanna Kustannus 1997, toinen painos uusitulla esittelytekstillä
Onnellinen mies – 20 suosikkia | Fazer Records 1997
Maamme (Vårt land) – 37 laulua Suomesta ja suomalaisista • 2CD | Love Records 2000
Tuomaksen evankeliumi | Johanna 2003
Kautta aikain 2 • 2CD | Megamania 2006

Juice Leskinen: Syksyn sävel – kaikki singlet 1974–2004 (2007).

6CD-boksi Juice Leskinen: Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 sisältää 40-sivuisen liitekirjan.

Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 • 6CD + 40-sivuinen liitekirja | Megamania 2007
Parhaat | Johanna Kustannus/Megamania 2008
20X Juice Leskinen | Love Records 2012
Johanna-vuodet – osa 1 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
37 laulua Suomesta • 2CD | Love Records/EasyZone 2014
Kaikkien aikojen Juice • 4CD | Johanna Kustannus 2015
Love-vuodet 1973–1978 • 8LP | Love Records 2016
Love-singlet 1974–1978 • 2LP • CD | Ainoa! 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu
Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006  Antti Heikkinen, 478 sivua | Siltala 2014
Juice puhuu – kootut muistelmat musiikista, elämästä ja Tampereesta, Vol 1  Juice Leskinen & Harri Tuominen & Waldemar Wallenius & Kaj Lipponen & Noora Laine, 248 sivua | Into 2020
Juice  Santtu Luoto & Mikko Montonen, 208 sivua | Minerva 2009
Juice on – Juice off  Harri Rinne, 202 sivua | Johnny Kniga 2002
Eikä nivelet ruostu – Juice Leskinen 50 v  Axa Sorjanen & Juice Leskinen, 264 sivua | Tammi 2000
Ekkös sää Juice oo – dokumentti Juice Leskisestä  Juice Leskinen & toimittaja Reijo Korpeinen, 208 sivua | WSOY 1987
Juicen äeti Eini Kuikka  Reijo Ikävalko, 207 sivua | Gummerus 2005
Pieni kirja Juhani Leskisestä  Esa Kero & Juha Metso, 83 sivua | Multikustannus 2007
Onko siinä sanoma? – mitä Juice todella sanoi?  Lasse Halme, 83 sivua | L. Halme 1992
Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus  Lasse Halme, 238 sivua | Kirjapaja 2015

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

Lue lisää | Finna.fi
Juice Leskinen

Sanataiteilija kävi täällä – Juice Leskisen valitut runot 1975–2007  Juice Leskinen & Satu Koskimies, 191 sivua | Tammi 2007
Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä : valitut runot 1975–2007  Juice Leskinen & Satu Koskimies, 191 sivua | Tammi 2012

Sonetteja laumalle, 125 sivua | Kirjayhtymä 1975
Kuka murhasi rock’n’roll-tähden? – Soundi-kirja 4, Lehtijussi 1978
Sanoja, 168 sivua | Johanna 1981
Päivää, 157 sivua | Kirjayhtymä 1984
Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin – runoja, 69 sivua | Kirjayhtymä 1989
Räkä ja Roiskis  Juice Leskinen & Riikka Juvonen, 120 sivua | Kirjayhtymä 1992
Vaikuttajat korvissamme  Juice Leskinen & Timo Kanerva, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Äeti – luonnos muistelmiksi – runoja, 86 sivua | Kirjayhtymä 1994
Räkä ja roiskis Suuvedellä  Juice Leskinen & Riikka Juvonen, 126 sivua | Kirjayhtymä 1995
Räkä ja Roiskis naisissa  Juice Leskinen & Riikka Juvonen, 102 sivua | Kirjayhtymä 1997
Jumala on, 94 sivua | Kirjayhtymä 1996.
Ilonkorjuun aika, 96 sivua | Tammi 2002.
Siinäpä tärkeimmät – edellinen osa, e. ch, 203 sivua | Tammi 2003
Kosket, 75 sivua | Tammi 2007

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle (1985).

PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa

Serobi Songs | Playground Music 2020

On vaikea sanoa, tuliko PK Keräsen (s. 1964) sooloalbumi yllätyksenä vai ei. Toisaalta hän kuuluu elimellisesti yhteen 22-Pistepirkon muiden jäsenten kanssa. Kitaristi-laulaja PK, basisti-kosketinsoittaja-isoveli Asko Keränen ja rumpali-laulaja Espe Haverinen ovat kimpassa ne Utajärven oudot pojat, joiden summa 22-Pistepirkko on, eivätkä he siitä mihinkään pääse.

Toisaalta kaikki kolme Pirkkoa ovat myös vahvoja, itsenäisiä artisteja, jotka tunnistaa myös kontekstista irrotettuna. Serobi Songs -soolodebyytti tekee ensimmäiseksi selväksi, ettei PK Keräsen äänestä ja melodioista voi erehtyä, ja se on mitä hienoin asia.

Keränen on aiemminkin kunnostautunut ihanien ja surullisten rakkauslaulujen kirjoittajana (mainittakoon vaikka suurenmoinen ’Rodeo Heart’ 22-Pistepirkon viimeisimmältä albumilta), ja sitä kruunua hän kantaa Serobi Songsillakin. ’Lost Together’ ja Yari Knuutisen kanssa valmistettu ’Sad Girl’ ovat todella kauniita kappaleita. Omassa luokassaan on myös avausbiisi ’Borderline Blue’, jossa on spirituaalien haurautta.

Vaikka Serobi Songs on yleisilmeeltään haikea levy, pilkahtelee sillä muunlaisiakin tunnelmia. Svengaavat ’Out Tonight’ ja ’We’re Going Fishing’ ovat iloluontoisia lauluja, ja karkeasti tömisevä ’Bad Dreams’ muistuttaa Keräsen rakkaudesta vanhaan bluesiin ja garagerockiin. Noissa biiseissä meno on rempseä, mikä virkistää kokonaisuutta.

Keräsen soolo asettuu 22-Pistepirkon uran jatkumoon siinä, että se jalostaa ja hioo yhtyeen viimeisimmän albumin intiimin musiikin ideaa. Mikäli näitä kappaleita olisi kuultu Lime Green Deloreanin seuraajalla, Pirkot olisivat toistaneet itseään. Serobi Songsin myötä suunnan soisi jo muuttuvan. Seuraavaksi Keräseltä tai emoyhtyeeltä toivoisi kuulevansa jotakin radikaalia, seikkailunhaluista, villiä, juurevaa tai kuulijaepäystävällistä.

Serobi Songs todistaa, ettei Keräsen tai 22-Pistepirkon tulevaisuus ole ainakaan tyhjän paperin kammosta kiinni, sen verran vaivattomasti soolokappaleet toimivat. Se on saavutus sinänsä ottaen huomioon, että Keränen joutui tekemään levynsä kahteen kertaan eri tuottajien kanssa. Hän työsti musiikkiaan Valtteri Pöyhösen, Tobias Fröbergin ja Johnny Lee Michaelsin kanssa.

Serobi Songs ei päästä PK:ta 22-Pistepirkon ikeestä, mutta tuskinpa hän siitä suuremmin tahtookaan vapautua. Mies on ja pysyy 22PP:n äänenä ja vahvimpana laulunkirjoittajana. Pistepirkot ovat tehneet urallaan hyvin monin eri tavoin tuotettua musiikkia, ja ellei Serobi Songsin tietäisi olevan PK Keräsen soololevy, sitä voisi hyvin pitää Pirkkojen uutena albumina – oikeastaan vain Haverisen eksentriset kappaleet puuttuvat. Mutta ehkäpä tärkeintä onkin, että artisti itse tietää tehneensä tämän levyn ilman tuttua turvaverkkoa. Pieni askel kuulijakunnalle voi olla suuri askel artistille.

Keräsen soolodebyytti ei varsinaisesti yllätä, mutta tyytyväiseksi se jättää. Hän kirjoittaa hyviä kappaleita, joissa on sielua ja jotka on tehty kuunneltaviksi, ei kulutettaviksi.

Mutta mikä ihme on “serobi”? Ei mikään. Se ei tarkoita mitään. Tai siis ei tarkoittanut ennen tämän levyn julkaisua – nythän se tarkoittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

PK Keränen | Facebook
PK Keränen | Instagram

Varaa PK Keräsen albumi Serobi Songs kirjastosta.

Varaa PK Keräsen albumi Serobi Songs kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
PK Keränen

Serobi Songs | Playground Music 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
22-Pistepirkon studioalbumit

1980-luku ja 1990-luku

22-Pistepirkko • EP | Johanna 1983
Piano, rumpu ja kukka
 | Beta 1984
The Kings Of Hong Kong | Euros 1987
Bare Bone Nest | Spirit 1989
Big Lupu | Spirit 1992
Rumble City, LaLa Land | Spirit 1994
Eleven | Clearspot 1998

2000–

Rally Of Love | Clearspot & Bare Bone Business  2001
Drops & Kicks | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2005
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2008
Lime Green DeLorean | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

Kokoelmia ja muita levytyksiä | Finna.fi

Zipcode – 15th Anniversary Remix & Remake Compilation Album | Spirit & Bare Bone Business & PolyGram Finland Oy 1996
Downhill City – Original Soundtrack | Clearspot 1999
The Nature Of 22 Pistepirkko 1985–2002 • 2CD | Spirit 2002
The Others aka 22PP: Monochromeset | Bone Voyage Recording Company 2006
The Singles • 5CD + DVD + 52-sivuinen liitekirjanen | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää PK Keräsestä ja 22-Pistepirkosta | Finna.fi

Artikkelihaku 22-Pistepirkko & PK Keränen
22-Pistepirkko  Viljami Puustinen & 22-Pistepirkko, 349 sivuaLike 2005

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin  Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005

PK Keränen: Serobi Songs (2020).

Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen

Viimeinen Atlantis | Sakara 2010 & 2020

Kun metallibändi Stam1na julkaisi neljännen albuminsa Viimeinen Atlantis helmikuussa 2010, se meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Kun laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisi samannimisen esikoisromaaninsa päivälleen kymmenen vuotta myöhemmin, ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen julkaisupäivää. Tämä kertoo siitä, miten lujan fanipohjan Stam1na on onnistunut itselleen valamaan, mutta kyse on myös sisällöstä. Kun silmäilee ikkunasta lokakuulta näyttävää helmikuuta, mieleen tulee, että Hyyrysen dystooppiset visiot saattavat puhutella väkevästi juuri näin ajanlaskumme loppuvaiheessa.

Viimeisessa Atlantiksessa – sekä levyssä että kirjassa – riittää maailmanlopun enteitä. Stam1nan albumi on teemalevy käsistä lähteneen kulutusjuhlan aiheuttamasta ekokatastrofista ja ihmiskunnan tuhosta. Se kertoo kadotukseen tuomitusta maailmasta ja sitä asuttavasta, viihteellä humallutetusta sivilisaatiosta, joka ahmii itsensä hengiltä kertakäyttöhaarukalla. Se ei ole tarinallinen kokonaisuus, mutta luo pohjan ja puitteet suuremmalle kertomukselle, jonka Hyyrynen kirjoitti romaaniinsa.

Viimeinen Atlantis ei ollut Stam1nalle missään mielessä turvallinen siirto. Bändi ei lähtökohtaisestikaan tee helppoja popkappaleita, ja Viimeisellä Atlantiksella se vielä lisäsi joukkoon tempoilevia progressiivisia elementtejä, jotka antoivat kuulijalle lisää haastetta. Myöskään kappaleiden realistinen tuomiopäivän tematiikka ei ollut sellainen, jossa kukaan mielellään haaveksien velloisi. Mutta vaikka kantaaottavuus saattoi karkottaa osan yleisöstä, se saattoi samalla tehdä Stam1nasta kiinnostavan valmiin kuulijakunnan ulkopuolella.

Levy myi kultaa. Syyt löytyvät hyvin tehdystä pohjatyöstä ja suomalaisen metallin yleisestä suosiosta, joka siivitti Stam1nankin matkaa genren A-ryhmään, sekä siitä, että nämä sanat ja sävelet resonoivat tulemisensa ajassa ja paikassa. Viimeisellä Atlantiksella Stam1nan soitto yltyy vaihtoehtoisiksi speed/thrash-tsunameiksi, joiden lomassa on kylmiä suvantoja. ”Pakkolaskun”, ”Rikkipään” ja ”Jäteputkiaivojen” maastopalomainen kaaos saa vastapainokseen ”Viestintuojan”, ”Eloonjääneen” ja etenkin levyn päättävän nimikappaleen syvän seesteisyyden, mutta onnellista loppua kuulija ei saa. Levyn lopun ylle laskeutuu pikemminkin hukkuvan hiljaisuus kuin pelastuksen rauha.

Kun Hyyrysen romaani ilmestyi, Viimeisen Atlantiksen laulunaiheet olivat vielä ajankohtaisempia kuin kymmenen vuotta aiemmin. Seikkailullisen sci-fitrillerin ydinsanoma on sama kuin musiikinkin: näin ei voi jatkua. Hyyrynen ei moralisoi vaan toteaa faktan: katsokaa ympärillenne, tunnustakaa tosiasiat ja tehkää looginen johtopäätös siitä, mihin tämä johtaa. Suuri osa molempien Viimeisten Atlantisten viehätyksestä perustuu juuri aihepiirin kohtalokkuuteen. ”Olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta, kuin valomerkin: lisäsyy juhlia”, Hyyrynen laulaa levyn toisella kappaleella.

Lopunajan juhlat jatkuvat pitkin vuotta 2020. Viimeinen Atlantis -albumin kymmenvuotisjuhlapainos ilmestyy helmikuun lopulla. Syksyllä Stam1na esittää klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan Helsingin jäähallissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stam1na
Antti Hyyrynen – laulu, kitara
Kai-Pekka Kangasmäki – basso, laulu
Emil Lähteenmäki – koskettimet
Pekka Olkkonen – soolokitara
Teppo Velin – rummut, lyömäsoittimet

Stam1na | kotisivu
Stam1na | Facebook
Viimeinen Atlantis | Kirjasampo
Sakara Records | Facebook
Like Kustannus | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Stam1na

Stam1na | Sakara Records 2005
Uudet kymmenen käskyä | Sakara Records 2006
Raja | Sakara Records 2008
Viimeinen Atlantis | Sakara Records 2010 • VA10 Sakara Records 2020
Nocebo | Sakara Records 2012
SLK | Sakara Records 2014
Elokuutio | Sakara Records 2016
Taival | Sakara Records 2018

HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Lue lisää | Finna.fi

Viimeinen Atlantis  Antti Hyyrynen, 250 sivua | Like 2020

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis (Like, 2020).

Stam1na: Viimeinen Atlantis (2010/2020).

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy

Safe as Milk | Buddah Records 1967

Yleisönpalvelijoiden vastapainoksi musiikkialalla on niitä, jotka haluavat tehdä asiat toisin. Tuodakseen oman äänensä esille nämä uusien polkujen tallaajat vetävät selvän rajan viihteen ja taiteen välille. Moni heistä tekee kunniaa Captain Beefheartille.

Vuonna 1941 syntynyt Don Vliet (tai Don Van Vliet, kuten hän itse päätti nimensä kirjoittaa) soitti 1960-luvun alussa bändeissä ystävänsä Frank Zappan kanssa. Zappan keksimä oli myös hahmo Captain Beefheart, jona Van Vliet opittiin tuntemaan, kun Captain Beefheart And His Magic Bandin ensimmäinen kokoonpano perustettiin 1965. Bändi julkaisi kaksi singleä A&M Recordsilla ja siirtyi sitten Buddah Recordsille. Ensimmäinen albumi Safe As Milk ilmestyi kesäkuussa 1967.

Safe As Milk on varsin helppo reitti Captain Beefheartin maailmaan – siis suhteessa miehen eksentriseen maineeseen sekä musiikkiin, johon sitä tehdessä oltiin matkalla. Verrattuna Beefheartin tunnetuimpaan albumiin, uraauurtavan omituiseen Trout Mask Replicaan (1969), Safe As Milk sisältää muodoltaan melko normaalia musiikkia. Sen pohjana on paksulti bluesia deltalta Chicagoon, mutta toisaalta se on myös ajassa kiinni ja jopa hiukan edellä sitä. 1960-luvun loppupuolen rockbändien pop-, folk- ja psykedeliavaikutteet soivat Safe As Milkillä.

Tulevasta kertoo eniten se, miten paljon omaa musiikissa on. Tutut ja perinteikkäät elementit sulavat uusiin, kevyesti surrealistisiin muotoihin, äkkiväärät ja eksoottiset rytmit luovat yllättävyyden tuntua, ja Captain Beefheartin blues-ärjähtelystä kehittyneen lauluäänen itseironinen rouheus ulottuu Tuomari Nurmioon ja kauemmaksikin.

Safe As Milk on niitä harvinaisia julkaisuja, joiden jokainen biisi on tarpeeksi kiinnostava herättääkseen ajatuksia ja mielleyhtymiä. ’Zig Zag Wanderer’ olisi sopinut Nuggetsin kaltaiselle 1960-luvun parasta garagerockia esittelevälle kokoelmalle (vuonna 2019 maailma oli jo niin valmis, että se sopi Huyndain automainokseen). ’Dropout Boogie’ on kasvanut kieroon Kinksin ’You Really Got Me’ -klassikosta (1964). ’I’m Glad’ on sielukas rakkauslaulu, joka painajaismaisen pohjavireensä vuoksi vaikuttaa soivan David Lynchin elokuvassa (jo kauan ennen kuin ohjaaja elokuvia teki).

Safe As Milkin tunnetuin kappale ”Electricity” vääntää bluesin niin väärille kierteille, että kappaleen päättyminen thereminin ujellukseen tuntuu suorastaan loogiselta. ’Abba Zaban’ afrikkalais- ja natiiviamerikkalaisrytmit maalaavat jännittäviä maisemia. ’Plastic Factoryn’ kohdalla tulee miettineeksi, milloin M.A. Numminen mahtoi kuulla sen ensimmäisen kerran. Sama ajatus herää ’Where There’s a Womanista’, ’Grown So Uglysta’ ja Tom Waitsista. Voi olla, että englannin kielen sana ’influential’ keksittiin Safe As Milkin kaltaisia asioita varten.

Safe As Milk käynnisti uran, joka täyttyi paitsi musiikilla, myös totuuden rajoja venyttelevillä tarinoilla, myyteillä ja legendoilla – jos suuret ja rasittavat persoonallisuudet kiinnostavat, Captain Beefheartin vaiheista lukeminen kannattaa. Kokoonpanoltaan taajaan vaihdellut Captain Beefheart And His Magic Band levytti vielä tusinan verran albumeja, kunnes Kapteeni päätti lopettaa musiikkiuransa ja keskittyä kuvataiteisiin. Hänen maalauksissaan ja veistoksissaan on samanlaista ekspressionistista särmää kuin hänen musiikissaan.

Don Van Vliet kuoli vuonna 2010 sairastettuaan pitkään MS-tautia. Captain Beefheart And The Magic Bandin viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 1982 julkaistu Ice Cream For Crow. Levyn nimikappaleen video ei kelvannut Music Televisionille, mutta se pääsi New Yorkin modernin taiteen museoon – ja siihen tapaukseen kiteytyykin olennainen Captain Beefheartista.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Captain Beefheart Radar Station

Safe As Milk
Captain Beefheart – laulu, munniharppu, bassomarimba
Alex Snouffer – kitara
Ry Cooder – kitara (bassokitara – Abba Zaba, Grown So Ugly)
Russ Titelman – kitara (Autumn’s Child)
Jerry Handley – basso
John French – rummut
Milt Holland – rummut, perkussiot (Zig Zag Wanderer, Dropout Boogie, Abba Zaba)
Taj Mahal – perkussiot (Yellow Brick Road)
Sam Hoffman – theremin
Richard Perry – puhe (Yellow Brick Road)

Levyhyllyt | Finna.fi
Safe As Milk | Buddah Records 1967
Strictly Personal | 1968
Trout Mask Replica | 1969
Lick My Decals Off, Baby | 1970
Mirror Man | 1971
The Spotlight Kid | 1972
Clear Spot | 1972
Unconditionally Guaranteed | 1974
Bluejeans & Moonbeams | 1974
Shiny Beast (Bat Chain Puller) | 1978
Doc At The Radar Station | 1980
Ice Cream For Crow | 1982
Bat Chain Puller | 2012, äänitetty 1976

Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa – kaaos ja sen raamit

Lue lisää | Finna.fi
Barnes, Mike: Captain Beefheart, 396 sivua | Quartet Books 2000
Courrier, Kevin: Trout Mask Replica, 148 sivua | Continuum 2007
French, John: Beefheart – Through The Eyes Of Magic, 864 sivua | Proper Music 2010
Harkleroad, Bill: Lunar Notes – Zoot Horn Rollo’s Captain Beefheart Experience, 151 sivua | SAF 1998

Captain Beefheart And His Band: Safe As Milk (1967).

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto

Night People | Liberty 1981

Popmusiikin ja rockmaailman viehätys ja ärsytystaso vaihtelevat ajassa ikuisesti, mutta eivät häviä. Elvis Presleyn lanneliike oli liikaa monelle 1950-luvun aikuiselle, ja The Beatlesin herättämä hysteria jätti monet varttuneemmat kylmäksi. Progen kaupallinen läpimurto 70-luvun alussa herätti niin voimakasta vastustusta nuorissa muusikoissa, että punk rockin ja uuden aallon oli ”pakko puhdistaa ilmaa”. Ajat olivat jälleen uudet kun 80-luku koitti. New Wave Of British Heavy Metalin rinnalla kummastusta herätti häpeilemätön syntetisaattoripop ja koneiden sävyttämä rock. Uudenlainen musiikillinen uskaliaisuus oli usein verhottu itseriittoisen pöyhkeään pukeutumiseen.

Uusromanttiselle musiikille ja muodille oli esikuvansa. Roxy Music ja David Bowie tuntuivat antavan kiinnekohdan meikatun ulkonäön sävyttämälle klangille. Heitä fanittivat esimerkiksi The Blitz Kids -klubin ultramuodikkaat visionäärit. Miten näkemyksellistä olikaan Visagen johtohahmo Steve Strangen ja ystävien vilahtaminen ’Ashes To Ashesin’ videolla.

Classix Nouveaux’n tyypit kävivät hyvin futupoppareista, mutta bändin alkukohta löytyy punkbändistä X-Ray Spex. Se teki klassikkolevyn Germfree Adolescents, vokalistina riemastuttava Poly Styrene, mutta hajosi jo vuonna 1979. Tuhkasta noustiin kun mukaan tuli biisintekijä/laulaja Sal Solo. Classix Nouveaux muovautui nopeasti: Wikipedian mukaan tuore kokoonpano oli lavalla jo elokuussa -80. Singlet ’The Robots Dance’ ja ’Nasty Little Green Men’ herättivät jo jonkin verran huomiota.

Sal Solo (s. 1961) oli tähtiainesta. Pitkä ja hoikka olemus, tiukat asut ja viitat, totinen katse ja kalju… Hän ei ehkä ollut samalla tavalla mieleen jäävä kuin Duran Duranin laulaja Simon Le Bon,  mutta Solon ulkonäkö sopi täydellisesti yhteen viileitä ideoita pursuvaan musiikkiin. Solo johti hienoa settiä luovaa bändiä, joka tarttui kiinni ajan hengestä. Classixille oli itsestään selvää, että popsensibiliteetin lisäksi apokalyptisen yöllisen soundimaailman esille tuomiseen vaadittiin mustaa muotia ja paljon meikkiä.

Ja keväällä ’81 futufaneja hemmoteltiin. Muutaman viikon sisään julkaistiin ensimmäinen Duran-albumi, Kraftwerkin Computer World ja Classixin debyytti. Night Peoplen singlekärki ’Guilty’ ilmestyi jo aiemmin.

Night People istui teatraaliseen musiikkimaisemaan, missä esimerkiksi The Associates, The Human League, Yazoo, Talk Talk ja Ultravox hallitsivat karismaattisine laulajineen. Sal Solon ääniala vakuutti goottimurinasta lasia rikkovaan falsettiin. Mustiin pukeutuva pitkänhuiskea keulakuva otti tilan haltuun kuin Klaus Nomi tai Herra Ylppö.  

Klassikkoalbumien määrä kasvoi nopeasti. Uusimman aallon ’79–’82 luottotuottaja Colin Thurston muokkasi Magazinen, Duran Duranin ja Talk Talkin varhaisista levyistä komeita kokonaisuuksia, mutta Mik Sweeney ja Solo tekivät saman omin päin. Hyvä esimerkki tiukasta tuotantotyöstä on albumiraita ’No Sympathy, No Violins’.

Classix Nouveaux’n harkitun oloinen kansitaide, tekstuurit, valokuvat ja kirjailut antoivat kokonaisuuteen outoa tatsia – taiteen kosketuksen. Brittiläisestä pidättyväisyydestä kertoi perienglantilaisen aksentin lisäksi näyttävän bändivalokuvan piilottaminen sisäkanteen. Rohkea veto, joka ei mennyt läpi amerikanmarkkinoilla. 

’Tokyo’ julkaistiin Night Peoplen toisena singlenä, hengästyttävä ’Inside Outside’ kolmantena. Dramaattinen sovitus nojaa Sweeneyn nauhattoman bassokitaran ja kolkkojen perkussioiden varaan.

Magnum opus kuullaan viimeisenä. ’The Protector Of Night’ liikkuu gootahtavan hitaasti kohti majesteetillista loppua.

Classix Nouveaux teki nipun hyviä seiskoja ja kolme albumia. Kohtaloksi näytti lopulta koituvan se, että brittiyleisö ei ottanut bändiä täysin omakseen. Keikkasuosio Suomessa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa ei sittenkään riittänyt. Bändin toinen albumi La Verité oli esikoisen veroinen, hiotumpi kokonaisuus – omalla tavallaan jopa debyyttiä parempi levy. Tukholmassa tehty taltiointi sijoittuu loppuvuoteen 1981. Sal Solo kertoo bändin vierailleen Suomessa ja Jugoslaviassa.

Kitaristi Gary Steadman erosi bändistä, mutta suomalaisten kiinnostusta Classixiin lisäsi Jimi Sumén. Hän osallistui singlelle ’The End… Or The Beginning’ ja kolmosalbumille Secret, mutta se vilpittömin viehätys oli jo mennyttä. Tuo viehkous löytyy debyytiltä Night People.

Night People
Sal Solo [=Christopher Scott Stevens] – laulu, syntetisaattorit, kitara
Mik Sweeney – bassokitara, syntetisaattorit, taustalaulu
Gary Steadman – kitara, kitarasyntetisaattori
B.P. Hurding – rummut, saksofoni, taustalaulu
Tuottajat: Sal Solo & Mik Sweeney

Tuomas Pelttari

Classix Nouveaux | Facebook

Levyhyllyt 

Alkuperäisten vinyylien rinnalle toimitus suosittelee uusintajulkaisuja. Cherry Red Records julkaisi 2002–2006 Classix Nouveaux’n kolme studioalbumia CD-formaatissa, mukana tärkeitä lisäraitoja. Night People ei ole Spotifyssa (tilanne 2/2020).

Classix Nouveaux | Finna.fi

Night People | Liberty 1981
La Verité | Liberty 1982
Secret | Liberty 1983

David Sylvian: Brilliant Trees – sielukas vokalisti soolouran alussa
Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Classix Nouveaux: Night People (1981).