Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä

Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985

Jos Juice Leskinen (1950–2006) olisi selvinnyt elämästään hengissä pidempään, hän olisi täyttänyt tässä kuussa seitsemänkymmentä. Mutta ehkäpä elämän merkitys oli hänelle sen pituutta olennaisempi juttu. Juicen laulut soivat radiossa ja hänen runokirjansa ovat saatavilla, hänestä on tehty elokuva ja elämäkertoja, ja Grand Slam -yhtye on tehnyt kiertueita maestron musiikin kunniaksi. Vaikeaa tuota 56-vuotiaana menehtynyttä kielenkäytön eksperttiä ja suomirockin kummisetää on kuolleeksikaan väittää.

Leskinen osasi säveltää melodioita ja kirjoittaa lyriikkaa mutta oli muusikkona parhaimmillaan, kun tukena oli taitavista muusikoista koottu bändi. Hänen kokoonpanoistaan klassisin on Juice Leskinen Grand Slam, jonka parhaiden levytysten joukkoon kuuluu Pyromaani palaa rikospaikalle. Johanna Kustannuksen alaisuuteen perustetun bändin oman levymerkin kautta julkaistu albumi ilmestyi keskellä suomirockin kuuminta kultakautta, syksyllä 1985. Kultaa se myi heti seuraavana vuonna.

Juice Leskinen Grand Slam saattoi tehdä keikoillaan muutakin kuin esittää musiikkia, kuten vaikkapa antautua pienen, improvisoidun komedian vietäväksi. Pyromaani palaa rikospaikalle heijastaa myös tuota yhtyeen humoristista ja teatraalista puolta. Se on teosmainen kokonaisuus, jonka biisien lomassa seurataan erään tuhopolttajan surkuhupaisia edesottamuksia. Kuunnelmakohtausten ääninä kuullaan muun muassa näyttelijälegenda Matti Pellonpäätä. Leskisen kirjoittamat kappaleet eivät sinänsä liity polttamisen tematiikkaan, vaan hykerryttävät skitit muodostavat erillisen kehyskertomuksen. Irrallisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta se saumoittaa levyn kokonaisuudeksi, naurattaa ja jättää odottamaan jatkoa.

Huumori, sanaleikit ja puujalkavitsit ovat läsnä Leskisen taiten tavutetuissa lyriikoissa niin usein, että ärsyttävänkin nokkelasti riimittelevä Juankosken sanaseppo täytti kaikki savolaisuuden stereotypiat kuin piruuttaan. Vitsikkyyttä on myös Pyromaani palaa rikospaikalle -levyssä aina sen nimestä lähtien. ’Isoisän hinttipussi’ kuuluu Leskisen nenäkkäiden kappaleiden joukkoon, mutta on siinä syvyyttäkin. Tapio Rautavaaran ’Isoisän olkihatun’ kautta laumasieluista mieskuvaa kyseenalaistava kupletti kertoo erilaisesta, lempeästä ja meikkaavasta vaarista, jonka rauhaa rakastavaa luonnetta ja rohkeutta on aihetta ihailla. Toinen suoraan kantaaottava kappale on Sakari Kuosmasen laulama ’Moni sekoaa muotiin’, joka notkuu maaliin saakka 70-luvun rockin letkeydellä. Tylsempi ja kliseisempi rokkikappale on sanaleikkiblues ’Korjaa bluus’.

Grand Slam oli ja on vieläkin erinomainen yhtye, jonka musiikillinen johtaja Anssi Tikanmäki teki Pyromaanille upeita sovituksia. Parhaimmillaan ne nostavat Leskisen laulut aivan uudelle tasolle korostamalla niiden ominaispiirteitä. ’Tenerife’ räiskyy kuumaverisesti, ’Mimosan hipiä’ häilyy herkkänä, ja ’Jenkka uskonpuhdistamisesta’ paukuttaa profaania ja pyhää vastakkain hullunkurisesti. Muita lauluja suuremmiksi klassikoiksi kasvavat monimerkityksinen päätösraita ’Musta aurinko nousee’ ja alakuloinen ’Pyhä toimitus’ – nuo levyn hienoimmat biisit on ilahduttavasti säästetty loppuun.

Juho Juntusen suunnittelemassa kannessa on kuva kitaristi Puntti Valtosesta vapaudenpatsas-pyromaanina. Hänen hahmoonsa kiteytyy paitsi levyn teema, myös 1980-luvun manserockin maanläheinen mentaliteetti ja hienhajuinen estetiikka. Mutta siinä missä vaikkapa Pate Mustajärvi on lähtökohtaisesti rockhahmo, jonka esikuvat ovat ulkomailta, Juice Leskiselle rockmusiikki oli enemmänkin ajanmukainen väline taiteen tekemiselle. Leskisen Juhani oli yhtä lailla Lauri Viidan ja Juha Vainion kuin Bob Dylanin perillinen. Siten hänen elämäntyönsä asettuu osaksi paitsi suomalaisen rockin, myös yleisemmin suomalaisen kulttuurin kaanonia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juice Leskinen | Kirjasampo
Juice Leskinen | Ylen Elävä Arkisto

Pyromaani palaa rikospaikalle
Sakari Kuosmanen – kitara, laulu
Juice Leskinen – laulu, kitara
Ila Loueranta – kitara, laulu
Vesa Sytelä – rummut, laulu
Antti Tammilehto – bassokitara, laulu
Anssi Tikanmäki – piano, urut, kosketinsoittimet, haitari, laulu
Hannu ”Puntti” Valtonen – kitara, laulu
Tuottaja: Anssi Tikanmäki

Vesa Hyrskykari – tenorisaksofoni
Nalle Lehtonen – trumpetti
Toni Lähteenmäki
Nuuska
Matti Pellonpää
Mika Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
Juice Leskisen albumit
Juice Leskinen & Coitus Int: Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1973
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija | Love Records 1974
Juice ja Mikko: Juice ja Mikko | Love Records 1975
Juice: Keskitysleirin ruokavalio | Love Records 1976
Juice: Lahtikaupungin rullaluistelijat | Love Records 1977
Juice Leskinen Slam: Tauko I | Love Records 1978
Välikausitakki: Välikausitakki | Love Records 1978
Juice Leskinen Slam: Tauko II | Hi-Hat 1979
Juice Leskinen Slam: XV yö (Tauko III) | Hi-Hat 1980
Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan | Poko Rekords 1980
Juice Leskinen Slam: Ajan henki | Johanna 1981
Dokumentti | Johanna 1981
Juice Leskinen Grand Slam: Sivilisaatio | Johanna 1982
Juice Leskinen Grand Slam: Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä | Johanna 1983
Juice Leskinen Grand Slam: Kuopio-Iisalmi-Nivala • live | Amulet/Polarvox 1984
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985
Juice Leskinen Grand Slam: Yölento | Grand Slam 1986
Minä | Grand Slam 1987
Sinä | Grand Slam 1990
Juice Leskinen Grand Slam: Taivaan kappaleita | Grand Slam 1991
Juice Leskinen ETC: Simsalabim Jim | Grand Slam 1992
Haitaribussi | Grand Slam 1993
Kiveä ja sämpylää | Grand Slam 1996
L | Grand Slam 2000 • LP-uusintapainos Ainoa! 2020
Vaiti, aivan hiljaa | Grand Slam 2002
Juice & Mikko: Senaattori ja boheemi | Hot One 2004
Juice & Mikko: Klassikoiden ilta • live | Hot One 2005
JuiceRemuDaveLive!  | 2CD Motley 2008
Juice Leskinen & Ari Kankaanpää: 29.7.2004 Keskustorin Juhlateltta, Tampere • live | JKTCD 2015

Muista Juicen kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Singlet 1974–76 | Love Records 1976
Oikea Valinta: Juice – Juicen 14 parasta puolta | Valintatalo 1981
Parhaat | Polarvox 1982
Kokoelma | Parlophone/EMI 1982
Matka Suomeen | Kasino Records 1984
Masters | Amulet 1986
Lauluja rakastamisen vaikeudesta | LP AMT 1988 • CD AMT 1994 • CD Megamania 1999
Sietämätön mies | Grand Slam 1992
Valitut teokset • 3CD| Valitut Palat 1993
Ei elämästä selviä hengissä – 20 suosikkia | Fazer Records 1995
Kautta aikain • 2CD | Johanna Kustannus 1997, toinen painos uusitulla esittelytekstillä
Onnellinen mies – 20 suosikkia | Fazer Records 1997
Maamme (Vårt land) – 37 laulua Suomesta ja suomalaisista • 2CD | Love Records 2000
Tuomaksen evankeliumi | Johanna 2003
Kautta aikain 2 • 2CD | Megamania 2006
Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 • 6CD + 40-sivuinen liitevihko | Megamania 2007
Parhaat | Johanna Kustannus/Megamania 2008
20X Juice Leskinen | Love Records 2012
Johanna-vuodet – osa 1 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
37 laulua Suomesta • 2CD | Love Records/EasyZone 2014
Kaikkien aikojen Juice • 4CD | Johanna Kustannus 2015
Love-vuodet 1973–1978 • 8LP | Love Records 2016
Love-singlet 1974–1978 • 2LP • CD | Ainoa! 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Halme, Lasse: Onko siinä sanoma? – mitä Juice todella sanoi?, 83 sivua | L. Halme 1992
Halme, Lasse: Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus, 238 sivua | Kirjapaja 2015
Heikkinen, Antti: Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006, 478 sivua | Siltala 2014
Ikävalko, Reijo: Juicen äeti Eini Kuikka, 207 sivua | Gummerus 2005
Kero, Esa & Metso, Juha: Pieni kirja Juhani Leskisestä, 83 sivua | Multikustannus 2007
Leskinen, Juice: Sonetteja laumalle, 125 sivua | Kirjayhtymä 1975
Leskinen, Juice: Kuka murhasi rock’n’roll-tähden? – Soundi-kirja 4, Lehtijussi 1978
Leskinen, Juice: Sanoja, 168 sivua | Johanna 1981
Leskinen, Juice: Päivää, 157 sivua | Kirjayhtymä 1984
Leskinen, Juice & Reijo Korpeinen (toim.): Ekkös sää Juice oo – dokumentti Juice Leskisestä, 208 sivua| WSOY 1987
Leskinen, Juice: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin – runoja, 69 sivua | Kirjayhtymä 1989
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis, 120 sivua | Kirjayhtymä 1992
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Leskinen, Juice: Äeti – luonnos muistelmiksi – runoja, 86 sivua | Kirjayhtymä 1994
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja roiskis Suuvedellä, 126 sivua | Kirjayhtymä 1995
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis naisissa, 102 sivua | Kirjayhtymä 1997
Leskinen, Juice: Jumala on, 94 sivua | Kirjayhtymä 1996.
Leskinen, Juice: Ilonkorjuun aika, 96 sivua | Tammi 2002.
Leskinen, Juice: Siinäpä tärkeimmät – edellinen osa, e. ch, 203 sivua | Tammi 2003
Leskinen, Juice: Kosket, 75 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Sanataiteilija kävi täällä – Juice Leskisen valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä : valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2012
Leskinen, Juice & Tuominen, Harri & Wallenius, Waldemar & Lipponen, Kaj & Laine, Noora: Juice puhuu – kootut muistelmat musiikista, elämästä ja Tampereesta, Vol 1, 248 sivua | Into 2020
Luoto, Santtu & Montonen, Mikko: Juice, 208 sivua | Minerva 2009
Rinne, Harri: Juice on – Juice off, 202 sivua | Johnny Kniga 2002
Sorjanen, Axa & Leskinen, Juice: Eikä nivelet ruostu – Juice Leskinen 50 v, 264 sivua | Tammi 2000

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle (1985).

PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa

Serobi Songs | Playground Music 2020

On vaikea sanoa, tuliko PK Keräsen (s. 1964) sooloalbumi yllätyksenä vai ei. Toisaalta hän kuuluu elimellisesti yhteen 22-Pistepirkon muiden jäsenten kanssa. Kitaristi-laulaja PK, basisti-kosketinsoittaja-isoveli Asko Keränen ja rumpali-laulaja Espe Haverinen ovat kimpassa ne Utajärven oudot pojat, joiden summa 22-Pistepirkko on, eivätkä he siitä mihinkään pääse.

Toisaalta kaikki kolme Pirkkoa ovat myös vahvoja, itsenäisiä artisteja, jotka tunnistaa myös kontekstista irrotettuna. Serobi Songs -soolodebyytti tekee ensimmäiseksi selväksi, ettei PK Keräsen äänestä ja melodioista voi erehtyä, ja se on mitä hienoin asia.

Keränen on aiemminkin kunnostautunut ihanien ja surullisten rakkauslaulujen kirjoittajana (mainittakoon vaikka suurenmoinen ’Rodeo Heart’ 22-Pistepirkon viimeisimmältä albumilta), ja sitä kruunua hän kantaa Serobi Songsillakin. ’Lost Together’ ja Yari Knuutisen kanssa valmistettu ’Sad Girl’ ovat todella kauniita kappaleita. Omassa luokassaan on myös avausbiisi ’Borderline Blue’, jossa on spirituaalien haurautta.

Vaikka Serobi Songs on yleisilmeeltään haikea levy, pilkahtelee sillä muunlaisiakin tunnelmia. Svengaavat ’Out Tonight’ ja ’We’re Going Fishing’ ovat iloluontoisia lauluja, ja karkeasti tömisevä ’Bad Dreams’ muistuttaa Keräsen rakkaudesta vanhaan bluesiin ja garagerockiin. Noissa biiseissä meno on rempseä, mikä virkistää kokonaisuutta.

Keräsen soolo asettuu 22-Pistepirkon uran jatkumoon siinä, että se jalostaa ja hioo yhtyeen viimeisimmän albumin intiimin musiikin ideaa. Mikäli näitä kappaleita olisi kuultu Lime Green Deloreanin seuraajalla, Pirkot olisivat toistaneet itseään. Serobi Songsin myötä suunnan soisi jo muuttuvan. Seuraavaksi Keräseltä tai emoyhtyeeltä toivoisi kuulevansa jotakin radikaalia, seikkailunhaluista, villiä, juurevaa tai kuulijaepäystävällistä.

Serobi Songs todistaa, ettei Keräsen tai 22-Pistepirkon tulevaisuus ole ainakaan tyhjän paperin kammosta kiinni, sen verran vaivattomasti soolokappaleet toimivat. Se on saavutus sinänsä ottaen huomioon, että Keränen joutui tekemään levynsä kahteen kertaan eri tuottajien kanssa. Hän työsti musiikkiaan Valtteri Pöyhösen, Tobias Fröbergin ja Johnny Lee Michaelsin kanssa.

Serobi Songs ei päästä PK:ta 22-Pistepirkon ikeestä, mutta tuskinpa hän siitä suuremmin tahtookaan vapautua. Mies on ja pysyy 22PP:n äänenä ja vahvimpana laulunkirjoittajana. Pistepirkot ovat tehneet urallaan hyvin monin eri tavoin tuotettua musiikkia, ja ellei Serobi Songsin tietäisi olevan PK Keräsen soololevy, sitä voisi hyvin pitää Pirkkojen uutena albumina – oikeastaan vain Haverisen eksentriset kappaleet puuttuvat. Mutta ehkäpä tärkeintä onkin, että artisti itse tietää tehneensä tämän levyn ilman tuttua turvaverkkoa. Pieni askel kuulijakunnalle voi olla suuri askel artistille.

Keräsen soolodebyytti ei varsinaisesti yllätä, mutta tyytyväiseksi se jättää. Hän kirjoittaa hyviä kappaleita, joissa on sielua ja jotka on tehty kuunneltaviksi, ei kulutettaviksi.

Mutta mikä ihme on “serobi”? Ei mikään. Se ei tarkoita mitään. Tai siis ei tarkoittanut ennen tämän levyn julkaisua – nythän se tarkoittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

PK Keränen | Facebook
PK Keränen | Instagram

Levyhyllyt | Finna.fi
PK Keränen
Serobi Songs | Playground Music 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
22-Pistepirkon studioalbumit
22-Pistepirkko • EP | Johanna 1983
Piano, rumpu ja kukka
 | Beta 1984
The Kings Of Hong Kong | Euros 1987
Bare Bone Nest | Spirit 1989
Big Lupu | Spirit 1992
Rumble City, LaLa Land | Spirit 1994
Eleven | Clearspot 1998
Rally Of Love | Clearspot & Bare Bone Business  2001
Drops & Kicks | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2005
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2008
Lime Green DeLorean | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011  Levyhyllyt • Lime Green DeLorean

Kokoelmia ja muita levytyksiä | Finna.fi
Zipcode – 15th Anniversary Remix & Remake Compilation Album | Spirit & Bare Bone Business & PolyGram Finland Oy 1996
Downhill City – Original Soundtrack | Clearspot 1999
The Nature Of 22 Pistepirkko 1985–2002 • 2CD | Spirit 2002
The Others aka 22PP: Monochromeset | Bone Voyage Recording Company 2006
The Singles • 5CD + DVD + 52-sivuinen liitekirjanen | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Puustinen, Viljami & 22-Pistepirkko: 22-Pistepirkko, 349 sivuaLike 2005
Artikkelihakuun @Finna.fi

PK Keränen: Serobi Songs (2020).

Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy

Safe as Milk | Buddah Records 1967

Yleisönpalvelijoiden vastapainoksi musiikkialalla on niitä, jotka haluavat tehdä asiat toisin. Tuodakseen oman äänensä esille nämä uusien polkujen tallaajat vetävät selvän rajan viihteen ja taiteen välille. Moni heistä tekee kunniaa Captain Beefheartille.

Vuonna 1941 syntynyt Don Vliet (tai Don Van Vliet, kuten hän itse päätti nimensä kirjoittaa) soitti 1960-luvun alussa bändeissä ystävänsä Frank Zappan kanssa. Zappan keksimä oli myös hahmo Captain Beefheart, jona Van Vliet opittiin tuntemaan, kun Captain Beefheart And His Magic Bandin ensimmäinen kokoonpano perustettiin 1965. Bändi julkaisi kaksi singleä A&M Recordsilla ja siirtyi sitten Buddah Recordsille. Ensimmäinen albumi Safe As Milk ilmestyi kesäkuussa 1967.

Safe As Milk on varsin helppo reitti Captain Beefheartin maailmaan – siis suhteessa miehen eksentriseen maineeseen sekä musiikkiin, johon sitä tehdessä oltiin matkalla. Verrattuna Beefheartin tunnetuimpaan albumiin, uraauurtavan omituiseen Trout Mask Replicaan (1969), Safe As Milk sisältää muodoltaan melko normaalia musiikkia. Sen pohjana on paksulti bluesia deltalta Chicagoon, mutta toisaalta se on myös ajassa kiinni ja jopa hiukan edellä sitä. 1960-luvun loppupuolen rockbändien pop-, folk- ja psykedeliavaikutteet soivat Safe As Milkillä.

Tulevasta kertoo eniten se, miten paljon omaa musiikissa on. Tutut ja perinteikkäät elementit sulavat uusiin, kevyesti surrealistisiin muotoihin, äkkiväärät ja eksoottiset rytmit luovat yllättävyyden tuntua, ja Captain Beefheartin blues-ärjähtelystä kehittyneen lauluäänen itseironinen rouheus ulottuu Tuomari Nurmioon ja kauemmaksikin.

Safe As Milk on niitä harvinaisia julkaisuja, joiden jokainen biisi on tarpeeksi kiinnostava herättääkseen ajatuksia ja mielleyhtymiä. ’Zig Zag Wanderer’ olisi sopinut Nuggetsin kaltaiselle 1960-luvun parasta garagerockia esittelevälle kokoelmalle (vuonna 2019 maailma oli jo niin valmis, että se sopi Huyndain automainokseen). ’Dropout Boogie’ on kasvanut kieroon Kinksin ’You Really Got Me’ -klassikosta (1964). ’I’m Glad’ on sielukas rakkauslaulu, joka painajaismaisen pohjavireensä vuoksi vaikuttaa soivan David Lynchin elokuvassa (jo kauan ennen kuin ohjaaja elokuvia teki).

Safe As Milkin tunnetuin kappale ”Electricity” vääntää bluesin niin väärille kierteille, että kappaleen päättyminen thereminin ujellukseen tuntuu suorastaan loogiselta. ’Abba Zaban’ afrikkalais- ja natiiviamerikkalaisrytmit maalaavat jännittäviä maisemia. ’Plastic Factoryn’ kohdalla tulee miettineeksi, milloin M.A. Numminen mahtoi kuulla sen ensimmäisen kerran. Sama ajatus herää ’Where There’s a Womanista’, ’Grown So Uglysta’ ja Tom Waitsista. Voi olla, että englannin kielen sana ’influential’ keksittiin Safe As Milkin kaltaisia asioita varten.

Safe As Milk käynnisti uran, joka täyttyi paitsi musiikilla, myös totuuden rajoja venyttelevillä tarinoilla, myyteillä ja legendoilla – jos suuret ja rasittavat persoonallisuudet kiinnostavat, Captain Beefheartin vaiheista lukeminen kannattaa. Kokoonpanoltaan taajaan vaihdellut Captain Beefheart And His Magic Band levytti vielä tusinan verran albumeja, kunnes Kapteeni päätti lopettaa musiikkiuransa ja keskittyä kuvataiteisiin. Hänen maalauksissaan ja veistoksissaan on samanlaista ekspressionistista särmää kuin hänen musiikissaan.

Don Van Vliet kuoli vuonna 2010 sairastettuaan pitkään MS-tautia. Captain Beefheart And The Magic Bandin viimeiseksi albumiksi jäi vuonna 1982 julkaistu Ice Cream For Crow. Levyn nimikappaleen video ei kelvannut Music Televisionille, mutta se pääsi New Yorkin modernin taiteen museoon – ja siihen tapaukseen kiteytyykin olennainen Captain Beefheartista.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Captain Beefheart Radar Station

Safe As Milk
Captain Beefheart – laulu, munniharppu, bassomarimba
Alex Snouffer – kitara
Ry Cooder – kitara (bassokitara – Abba Zaba, Grown So Ugly)
Russ Titelman – kitara (Autumn’s Child)
Jerry Handley – basso
John French – rummut
Milt Holland – rummut, perkussiot (Zig Zag Wanderer, Dropout Boogie, Abba Zaba)
Taj Mahal – perkussiot (Yellow Brick Road)
Sam Hoffman – theremin
Richard Perry – puhe (Yellow Brick Road)

Levyhyllyt | Finna.fi
Safe As Milk | Buddah Records 1967
Strictly Personal | 1968
Trout Mask Replica | 1969
Lick My Decals Off, Baby | 1970
Mirror Man | 1971
The Spotlight Kid | 1972
Clear Spot | 1972
Unconditionally Guaranteed | 1974
Bluejeans & Moonbeams | 1974
Shiny Beast (Bat Chain Puller) | 1978
Doc At The Radar Station | 1980
Ice Cream For Crow | 1982
Bat Chain Puller | 2012, äänitetty 1976

The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Barnes, Mike: Captain Beefheart, 396 sivua | Quartet Books 2000
Courrier, Kevin: Trout Mask Replica, 148 sivua | Continuum 2007
French, John: Beefheart – Through The Eyes Of Magic, 864 sivua | Proper Music 2010
Harkleroad, Bill: Lunar Notes – Zoot Horn Rollo’s Captain Beefheart Experience, 151 sivua | SAF 1998

Captain Beefheart And His Band: Safe As Milk (1967).

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto

Night People | Liberty 1981

Popmusiikin ja rockmaailman viehätys ja ärsytystaso vaihtelevat ajassa ikuisesti, mutta eivät häviä. Elvis Presleyn lanneliike oli liikaa monelle 1950-luvun aikuiselle, ja The Beatlesin herättämä hysteria jätti monet varttuneemmat kylmäksi. Progen kaupallinen läpimurto 70-luvun alussa herätti niin voimakasta vastustusta nuorissa muusikoissa, että punk rockin ja uuden aallon oli ”pakko puhdistaa ilmaa”. Ajat olivat jälleen uudet kun 80-luku koitti. New Wave Of British Heavy Metalin rinnalla kummastusta herätti häpeilemätön syntetisaattoripop ja koneiden sävyttämä rock. Uudenlainen musiikillinen uskaliaisuus oli usein verhottu itseriittoisen pöyhkeään pukeutumiseen.

Uusromanttiselle musiikille ja muodille oli esikuvansa. Roxy Music ja David Bowie tuntuivat antavan kiinnekohdan meikatun ulkonäön sävyttämälle klangille. Heitä fanittivat esimerkiksi The Blitz Kids -klubin ultramuodikkaat visionäärit. Miten näkemyksellistä olikaan Visagen johtohahmo Steve Strangen ja ystävien vilahtaminen ’Ashes To Ashesin’ videolla.

Classix Nouveaux’n tyypit kävivät hyvin futupoppareista, mutta bändin alkukohta löytyy punkbändistä X-Ray Spex. Se teki klassikkolevyn Germfree Adolescents, vokalistina riemastuttava Poly Styrene, mutta hajosi jo vuonna 1979. Tuhkasta noustiin kun mukaan tuli biisintekijä/laulaja Sal Solo. Classix Nouveaux muovautui nopeasti: Wikipedian mukaan tuore kokoonpano oli lavalla jo elokuussa -80. Singlet ’The Robots Dance’ ja ’Nasty Little Green Men’ herättivät jo jonkin verran huomiota.

Sal Solo (s. 1961) oli tähtiainesta. Pitkä ja hoikka olemus, tiukat asut ja viitat, totinen katse ja kalju… Hän ei ehkä ollut samalla tavalla mieleen jäävä kuin Duran Duranin laulaja Simon Le Bon,  mutta Solon ulkonäkö sopi täydellisesti yhteen viileitä ideoita pursuvaan musiikkiin. Solo johti hienoa settiä luovaa bändiä, joka tarttui kiinni ajan hengestä. Classixille oli itsestään selvää, että popsensibiliteetin lisäksi apokalyptisen yöllisen soundimaailman esille tuomiseen vaadittiin mustaa muotia ja paljon meikkiä.

Ja keväällä ’81 futufaneja hemmoteltiin. Muutaman viikon sisään julkaistiin ensimmäinen Duran-albumi, Kraftwerkin Computer World ja Classixin debyytti. Night Peoplen singlekärki ’Guilty’ ilmestyi jo aiemmin.

Night People istui teatraaliseen musiikkimaisemaan, missä esimerkiksi The Associates, The Human League, Yazoo, Talk Talk ja Ultravox hallitsivat karismaattisine laulajineen. Sal Solon ääniala vakuutti goottimurinasta lasia rikkovaan falsettiin. Mustiin pukeutuva pitkänhuiskea keulakuva otti tilan haltuun kuin Klaus Nomi tai Herra Ylppö.  

Klassikkoalbumien määrä kasvoi nopeasti. Uusimman aallon ’79–’82 luottotuottaja Colin Thurston muokkasi Magazinen, Duran Duranin ja Talk Talkin varhaisista levyistä komeita kokonaisuuksia, mutta Mik Sweeney ja Solo tekivät saman omin päin. Hyvä esimerkki tiukasta tuotantotyöstä on albumiraita ’No Sympathy, No Violins’.

Classix Nouveaux’n harkitun oloinen kansitaide, tekstuurit, valokuvat ja kirjailut antoivat kokonaisuuteen outoa tatsia – taiteen kosketuksen. Brittiläisestä pidättyväisyydestä kertoi perienglantilaisen aksentin lisäksi näyttävän bändivalokuvan piilottaminen sisäkanteen. Rohkea veto, joka ei mennyt läpi amerikanmarkkinoilla. 

’Tokyo’ julkaistiin Night Peoplen toisena singlenä, hengästyttävä ’Inside Outside’ kolmantena. Dramaattinen sovitus nojaa Sweeneyn nauhattoman bassokitaran ja kolkkojen perkussioiden varaan.

Magnum opus kuullaan viimeisenä. ’The Protector Of Night’ liikkuu gootahtavan hitaasti kohti majesteetillista loppua.

Classix Nouveaux teki nipun hyviä seiskoja ja kolme albumia. Kohtaloksi näytti lopulta koituvan se, että brittiyleisö ei ottanut bändiä täysin omakseen. Keikkasuosio Suomessa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa ei sittenkään riittänyt. Bändin toinen albumi La Verité oli esikoisen veroinen, hiotumpi kokonaisuus – omalla tavallaan jopa debyyttiä parempi levy. Tukholmassa tehty taltiointi sijoittuu loppuvuoteen 1981. Sal Solo kertoo bändin vierailleen Suomessa ja Jugoslaviassa.

Kitaristi Gary Steadman erosi bändistä, mutta suomalaisten kiinnostusta Classixiin lisäsi Jimi Sumén. Hän osallistui singlelle ’The End… Or The Beginning’ ja kolmosalbumille Secret, mutta se vilpittömin viehätys oli jo mennyttä. Tuo viehkous löytyy debyytiltä Night People.

Night People
Sal Solo [=Christopher Scott Stevens] – laulu, syntetisaattorit, kitara
Mik Sweeney – bassokitara, syntetisaattorit, taustalaulu
Gary Steadman – kitara, kitarasyntetisaattori
B.P. Hurding – rummut, saksofoni, taustalaulu
Tuottajat: Sal Solo & Mik Sweeney

Tuomas Pelttari

Classix Nouveaux | Facebook

Levyhyllyt
Aluperäisten vinyylien rinnalle toimitus suosittelee uusintajulkaisuja. Cherry Red Records julkaisi 2002–2006 Classix Nouveaux’n kolme studioalbumia CD-formaatissa, mukana tärkeitä lisäraitoja. Night People ei ole Spotifyssa (tilanne 2/2020).
Classix Nouveaux | Finna.fi
Night People | Liberty 1981
La Verité | Liberty 1982
Secret | Liberty 1983

Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

Classix Nouveaux: Night People (1981).

Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän

Graveyard Party Blues | Pyramid 1990

Suomessa on paljon bändejä, jotka olisivat ansainneet menestyä ulkomaillakin. Hearthill on aivan ehdottomasti yksi niistä.

Jussi ”J. Hearthill” Sydänmäen vuonna 1985 perustama Hearthill pääsi vauhtiin vuonna 1987, kun kitaristi Samuli Laiho, rumpali Sasu Moilanen ja viulisti Ufo Mustonen liittyivät siihen. Bändin tyyliksi vakiintui rockabillyn suunnalta ammennettu svengaava ja swingaava americana, johon viulu maalaili folkin sävyjä. Sydänmäen vekkulimainen ja ääntämykseltä autenttinen laulutulkinta teki soundista viehkon ja mieleenpainuvan. Hearthill sai pienimuotoisen radiohitin heti ensimmäisellä omakustannesinglellään vuonna 1987. Sitä ja keikkasuosiota seurasi levytyssopimus Pyramidin kanssa.

Vuonna 1988 ilmestynyt Hearthillin ensialbumi otettiin ilolla vastaan maamme musiikkimediassa. Rumban lukijat äänestivät lavaenergisen helsinkiläisbändin vuoden 1988 kyvyksi, ja Hearthill pääsi soittamaan ensimmäiset suuret festarikeikkansa. Toinen pitkäsoitto Cut Up (1989) – jolla basisti Marko Mainelakeuden tilalle tuli Jukka Kiviniemi – vahvisti tulisen yhtyeen asemaa entisestään. Hearthill meni heittämällä aikakauden potentiaalisten maailmanmenestyjien joukkoon, sinne Havana Blackin, Stonen, Smackin, The Nights Of Iguanan ja L’Amourderin viereen.

Vuonna 1990 julkaistu Graveyard Party Blues oli vastustamaton yhdistelmä vintage-fiilistelyä ja laavankuumia adrenaliinipurkauksia. Hearthillin jokainen albumi oli onnistunut ja linjassa, mutta kolmannella levyllä fokus oli terävimmillään ja soitto svengaavimmillaan. Ahkera ja antaumuksellinen keikkailu kuului groovessa, ja Graveyard Party Bluesilla on muutamia bändin parhaita biisejä. Tunnetuin niistä on levyn nimiraita, jonka video nähtiin aikoinaan Music Televisionillakin.

Hearthillin kaikki puolet nousevat esille Graveyard Party Bluesilla. ’Lost Paradisen’ kaltaisten nopeiden palojen vastapainoksi Graveyard Party Bluesilla on ’Under A Sad October Skyn’ tyylisiä rauhallisempia lauluja, joissa Mustosen viulunsoitto pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa. Ääripäiden väliin jäävat hurmoksellisen ’Pour Me Some Waterin’ tyyppiset menevät mutta sävykkäät kappaleet.

Hearthill lopetti toimintansa tehtyään puolenkymmentä albumia ja viitisensataa keikkaa ja esiinnyttyään kymmenessä eri maassa. Jatko olisi edellyttänyt kansainvälistä menestystä, ja sitä ei Suomesta käsin suomalaisvoimin operoinut yhtye saavuttanut, kuten eivät muutkaan lupaaviksi luetut aikalaiset.

Soitto ei silti vaiennut: Sydänmäki, Laiho, Kiviniemi ja Moilanen soittivat vuosina 2003-2009 Soul Tattoossa, joka teki kolme albumia. Sydänmäki on vaikuttanut myös yhtyeissä The Hel-Gators ja J. Hearthill Trinity. Laiho, Mustonen, Moilanen ja Sydänmäki ovat levyttäneet kukin tahollaan suomenkielistä soolomateriaalia. Sydänmäki on kunnostautunut myös käsikirjoittajana ja kirjailijana. Laiho julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 2018, ja ensi vuonna ilmestyy hänen toinen kirjansa.

Hearthill oli harvinaista herkkua suomalaisessa rockissa… Tai oikeastaan siitä pitäisi puhua preesensissä, sillä vaikka bändi ei ole uutta materiaalia julkaissutkaan, ei sen sydän ole lakannut sykkimästä. Tätä kirjoitettaessa bändi keikkailee Svart Recordsin julkaiseman live- ja studiolivemateriaalia sisältävän The Lost Tapes -albumin kunniaksi. Vanhempaa tuotantoa löytyy helpommin kirjastosta kuin netistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hearthill | Facebook

Hearthill keikalla
La 11.1.2020 Klubi, Tampere
La 1.2. Pakkasukko Blues N’ Jazz, Kemi
To 9.4.2020 On the Rocks, Helsinki

Hearthill kiertää The Lost Tapes Tourilla 2020 Tampereella, Kemissä ja Helsingissä. Kuva: Hearthill Facebook.

Levyhyllyt | Finna.fi
Hearthill | Pyramid 1988
Cut Up | Pyramid 1989
Graveyard Party Blues | Pyramid 1990
Soul Food | Pyramid 1991
Lost In The Limbo Zone | Pyramid 1992
Lost Tune Fish | Pyramid 1995
Songbook, kokoelma | Johanna Kustannus 1998
Dig Up Them Ol’ Rockin’ Bones, live| Pyros 1999
The Lost Tapes, live/studiolive | LP • Oy Svart Musik Ab 2019

Lue lisää | Finna.fi
Laiho, Samuli: Topliner, 328 sivua | Like 2018
Laiho, Samuli: Lasiseinä, 350 sivua | Like 2020
Sydänmäki, Jussi: Lucky Dan, 121 sivua | Like 2001
Sydänmäki, Jussi: Yön pojat, 167 sivua | Like 2004

Hearthill: Graveyard Party Blues (1990).