SOFA haluaa heilauttaa

SOFA ei sulje ulos vaan kutsuu luokseen

Helsingissä vuonna 2013 perustetun bändin perustajat, räppärit ja lyyrikot Sonja Kuittinen ja Fanni Noroila noudattavat hip-hop-kulttuurin kirjoittamatonta ydinsääntöä siinä, että räppäävät omista kokemuksistaan – ja juuri se tekee heidän taiteestaan erilaista, uudenlaista ja raikasta. SOFAn näkökulma todellisuuteen on positiivisen feministinen.

SOFA. Kuva: Iiris Heikka.

SOFA tunnetaan tiedostavista sanoituksistaan. Oletteko aina samoilla linjoilla asioista, joista tahdotte räpätä?

Fanni Noroila: Olemme kaksi eri ihmistä, joten näkemyksemme eroavat. Meillä on kuitenkin hyvin vahva sama arvopohja, joten järjettömiä kahnauksia siitä, mikä mielestämme on merkittävää, liikuttavaa tai ihanaa, ei tule.

Sonja Kuittinen: Se, että meidän on mahdollista kirjoittaa yhdessä, vaatii sen, että jaamme jonkinlaisen samanlaisen tavan katsoa tätä maailmaa. Mutta tietenkin on myös rikkaus, että meillä on eri päät. Kun keskustellaan jostakin tai kirkastetaan jotakin ajatusta, voi pallotella ideoita ja näkökulmia. Se on hyvä ja eteenpäin vievä asia.

Aika on nyt otollinen vahvoille naisräppäreille. Keihin tunnette hengenheimolaisuutta?
SK: Esimerkiksi D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-kokoonpanoon, jonka kanssa olemme saaneet tehdä mielettömiä keikkoja tänä kesänä. Siinä hengenheimolaisia ovat kaikki eli F, Yeboyah, Nisa, B.W.A, Adikia, MonsalaTaika ja Lina. On tosi tärkeää saada fanittaa heidän työtään, ajatteluaan ja musiikkiaan. Yhdistyminen on ollut arvokasta.

SOFA on sanoutunut irti hip-hopin machosta, naisia esineellistävästä ja misogyynisestä puolesta. Koetteko tehtäväksenne muuttaa kulttuuria?
FN: Nyt pitää kirkastaa, että puhe on suomirap-kulttuurista, ei rap-kulttuurista yleisesti. Olemassaolomme ja taiteellinen ambitiomme liittyy koko kulttuurin heilauttamiseen tai ehkä enemmänkin laajentamiseen.
SK: Ei me yksin voida koko kulttuuria muuttaa tai tehdä keskenämme vallankumousta sen sisällä. Laajentaminen on hyvä sana. Se tapahtuu myös niin, että tulee lisää tekijöitä, joille tehdään tilaa. Sitten me kaikki yhdessä heilautetaan kulttuuria.
FN: Laajentaminen koskee sitä, mitä kulttuurin sisällä nähdään arvokkaana, uskottavana ja voimakkaana.
SK: Eli että esimerkiksi myös feminiiniset piirteet ja pehmeät arvot saavat tilaa.
FN: Vastuu entistä inklusiivisemman kulttuurin luomisesta on meillä kaikilla – tekijöillä, kuuntelijoilla, levy-yhtiöillä ja musiikkimedioilla. Loppujen lopuksi me voidaan vain tehdä musiikkia, puhua ja kirjoittaa asioista, jotka tuntuvat meistä tärkeiltä.

SOFA:n ensimmäinen single ilmestyi kuusi vuotta sitten. Ovatko omat ajatuksenne bändin tavoitteista tai roolista elämässänne muuttuneet sitten alkuaikojen?
FN: Ihmiset ovat kasvavia, muuttuvia ja kehittyviä olentoja. Eihän sitä ole sama ihminen kuin kuusi vuotta sitten. Me ollaan aikuistuttu näiden vuosien aikana.
SK: Ehkäpä me yhdistyttiin aikoinaan osin siksi, että me molemmat halutaan olla ajatuksellisesti ja taiteellisesti jatkuvassa liikkeessä. Tietenkin tämä muuttuu eikä me tiedetä, mihin tämä menee, ja hyvä niin. Tällä pitää olla tilaa hengittää.
FN: Mutta ei bändin rooli elämässä ole muuttunut.
SK: SOFA on meidän rakkauslapsi.

Haluaisitteko tehdä musiikista itsellenne työn vai olisiko se parempi pitää asiana, joka ei ole työtä?
FN: Me ollaan keikkailtu koko kesä ja saadaan siitä palkkaa, joten musiikkia voi jo kutsua työksi. Mutta voisi sitä kutsua työksi, vaikka siitä ei maksettaisi. Me ollaan ammatiltamme taiteilijoita – se on meidän työ.
SK: Se on hauskaa ja ihanaa, mutta on siinä sekin puoli, että siinä tekee työtä eli se on työlästä. Siihen liittyy monia tunteita ja erilaisia kerroksia. Hyviä hetkiä, epäuskon hetkiä, innostusta. Se vaihtelee, mutta me ollaan sitouduttu siihen, ja siksi me halutaan möyhiä näissä asioissa.
FN: Tätä voi kutsua työksi myös siksi, että me tehdään tätä ammattimaisesti eli meillä on tietyt praktiikat ja työajat. Tämä ei voi olla pelkkää ajelehtimista.
SK: Me voidaan itse määritellä, että tämä on työtä.
FN: Tämä on kauhean laaja kysymys…
SK: …johon liittyy myös työn käsite eli se, mikä ylipäänsä käsitetään työksi.
FN: Se murtuu. Meidän sukupolvella se on murtunut jo.
SK: Työn tekeminen ei välttämättä näy ulospäin. Jos tulee mielikuva jostakin muusta, niin eikö se silloin ole työtä, vaikka sisältä päin katsottuna se olisi täyttä työtä?

SOFA on julkaissut tähän mennessä kolme singleä ja kaksi ep:tä, ja nyt se työstää ensimmäistä albumiaan tuottajansa Noah Kinin kanssa. Miltä laajemman kokonaisuuden rakentaminen tuntuu?
FN: Kokonaisuudet ovat aina olleet meidän juttu, vaikka se ei ole ehkä näkynyt ulospäin. Olemme aina tehneet pidempiä kokonaisuuksia, mutta meillä on monia julkaisemattomia biisejä, joten muut eivät ole nähneet sitä prosessia.
SK: Julkaistut biisit ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Viimeksi halusimme julkaista nimenomaan EP:n, koska sen biisit tukivat toisiaan ja avasivat maailmaamme oikealla tavalla. Emme halunneet heittää niitä maailmaan yksittäisinä sinkkuina.
SK: Me tehtiin albumia jo aikaisemmin, mutta lopulta sen musiikillinen suunta ei enää tuntunut oikealta. Siispä me palattiin alkuun tutkimaan, minkälaisen musiikillisen ja sanoituksellisen maailman me halutaan tehdä. Viimeiset puolitoista vuotta me ollaan väännetty albumia koko ajan.

Hip-hopista on kasvanut todella merkittävä kulttuurin muoto, minkä huomaa vaikkapa festivaalien räppipitoisesta ohjelmistosta. SOFA on tänä kesänä soittanut isoissa tapahtumissa. Millaisia kokemuksia ne ovat olleet?
SK: On tosi mahtavaa saada tilaa ja mahdollisuus soittaa kunnon setti omaa materiaalia. On liikuttavaa huomata, että se, mitä me kellarissa mietitään, resonoi myös muissa.
FN: Joo, se on ollut liikuttavaa ja voimaannuttavaa. Eihän kukaan halua tehdä taidetta niin, ettei kukaan koskaan koe tai kuule sitä. Ne hetket ovat vahvistaneet uskoa siihen, että olemme oikealla tiellä. On ollut kertakaikkisen siistiä, että kaikki isot festarit ovat ottaneet meidät ohjelmistoonsa.

Millaisissa keikkapaikoissa olette parhaiten kotonanne?
FN: Me voidaan tehdä koti ihan mistä tahansa paikasta. Tämän jutun ydin on, että minkäänlaisia paikkoja tai yleisöjä ei ylenkatsota. Meidän setti ja koko ilmaisutapa on niin energiapitoinen ja vauhdikas, että parhailta tuntuvat tiiviit klubikeikat tai festarivenuet, joissa energia tiivistyy tiettyyn spottiin. Kun on pimeää ja valot osuvat lavalle, energia suuntautuu sinne. Silloin ihmiset pystyvät paremmin keskittymään siihen, mitä lavalla hääräillään.
SK: Me ollaan energisiä ja tykätään liikkua lavalla ja ottaa ihmisiin kontaktia. On ihanaa, jos puitteet ovat otolliset ja lavalla on niin paljon tilaa, että siellä voi mennä niin villisti kuin huvittaa. Kun keikkapaikkoja katsoo mahdollisuutena toimia ja kuljettaa energiaa, niistä saa irti vaikka mitä. Totta kai on paikkoja, jotka tiivistävät ja kirkastavat meidän juttua tai energiaa. Mutta ei me lähtökohtaisesti mennä mihinkään niin, että ”tää nyt ei varmaan ihan lähe”.
FN: Tavoitteena on luoda jokaiselle keikkapaikalle sellainen fiilis, että kaikilla on hyvä olla.

SOFA AllDay
SOFA Facebook

Levyhyllyt | SOFAn julkaisut
Kuumempi kesä (2013)
Lisää lempee (2013)
Se on fakin aitoo ‎( 2014)
Tyttörukka (2015)
Puolukoita (2016)
Sotamaalauksii feat. Ringa Manner (2018)

Lue lisää
Strand, Heini: Hyvä verse – suomiräpin naiset | Into 2019

SOFA. Kuva: Iiris Heikka.

Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijain yllätyssiirto

Psychic Harmony | Svart Records 2019

Death Hawksin seitsemän vuotta sitten ilmestynyt ensialbumi Death & Decay teki välittömästi vaikutuksen. Sen dynaaminen, psykedeelinen ja hypnoottinen hippibluesrock haki tarveaineensa historiasta. Tamperelaisten boogie polki itsensä irti kaikesta nykyaikaisesta, mutta musiikki ei kuulostanut retrolta mielikuvituksettomuuden mielessä. Pikemminkin vaikutti siltä, että tuo ajassa vapaasti liikkuva yhtye oli tullut jäädäkseen. Seuraavat kaksi albumia saivat nyökyttelemään: kyllä, Death Hawks lunastaa kaikki debyyttinsä jakelemat lupaukset ja enemmänkin. Se luo ja kasvaa.

Kesäkuussa 2019 julkaistu neljäs albumi Psychic Harmony on toista maata. Se on Death & Decayta vastaava yllätys, jolla Death Hawks ei vahvistele asemiaan vaan keksii itsensä uudelleen. Se ei taatusti ole kaikkien vanhojen fanien mieleen, mikä on oikein.

Kannen persikkainen taustaväri on tyylitajuinen valinta nelikolta, joka on tietoisesti kääntänyt sisäavaruusaluksensa kohti toisenlaisia maailmoja. Psychic Harmonylla supernovat räjähtelevät vaaleanpunaisen samppanjan sävyissä ja tähtisade on purppuraista. Musiikki, joka oli ennen psykedelia, kraut, folk ja rock, on nyt psykedelia, soul, funk ja (deep) pop – mutta kuten vaikkapa levyn päättävä, Nicole Willisin kanssa duetoitu ’I Am A Tree’ todistaa, ei Death Hawks ole repinyt juuriaan irti. Synteettiset soundit ovat vieneet tilaa orgaanisilta, purskahdukset räjähdyksiltä, keinunta jumitukselta ja pehmeys särmikkyydeltä, mutta lopulta kyse on vain uudenlaisen astronautiskelijanasun sovittamisesta.

Sisimmässään Death Hawks on yhä sama mystifiointiin taipuvainen hippiyhtye, joka svengin löytäessään tarttuu siihen lujasti. Se ei vain enää tunne tarvetta toimittaa asiaansa kitara edellä. Psychic Harmonylla pääosaan nousevat Teemu Markkulan entistä taipuisammaksi kehittynyt lauluääni ja paksut, synteettiset sävelkudelmat. Muutos on tehty vaihtamalla työtapaa. Psychic Harmony on sävellysten puolesta edellisiä enemmän bändilevy – siinä missä uuden materiaalin kirjoittaminen oli ennen lähinnä Markkulan asia, nyt moni aihio on tullut rumpali Miikka Heikkisen, saksofonisti-kosketinsoittaja Tenho Mattilan ja basisti Riku Pirttiniemen suunnalta.

Eniten vanhasta muistuttaa ’A Room With A Viewn’ ja ’I Am A Treen’ syntetisaattorien avulla levitoiva mystinen folk. Sen sijaan vaikkapa vocoder-vokalisoitu ’Synchronicity’, ’Whisperin’ pulputtava princefunk tai ’Re-Runin’ kepeä leijunta eivät Death Hawks -kelloja soita. Psychic Harmonysta on helppo pitää, jos vain pystyy päästämään irti ennakko-odotuksista. Tämä materiaali pääsisi parhaiten edukseen festivaalien telttalavojen intiimissä hämärässä. Siellä reaktio voi olla yhtä hyvin transsi kuin tanssi.

Death Hawksille ”matka” ei ole vain musiikin hämytunnelmien metafora. Tähänastisen tuotannon kuunneltuaan huomaa, että bändi on ollut kaiken aikaa menossa jonnekin, levy levyltä eteenpäin. Mutta siinä missä Death & Decayn (2012), Death Hawksin (2013) ja Sun Future Moonin (2015) otettiin pieniä askelia, on Psychic Harmony hämmentävä harppaus, joka jakaa mielipiteitä. Se saattaa osoittautua poikkeukseksi tai aloittaa toisen seitsemän vuoden syklin. Elämme kiinnostavia aikoja.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Death Hawks | Facebook
Svart Records | Death Hawks
Alt Agency | Death Hawks

Hae Death Hawksin nelosalbumi ’Psychic Harmony’ kirjastosta.

Hae Psychic Harmony kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Death Hawksin albumit
Death & Decay | GAEA Records 2012
Death Hawks | GAEA Records 2013
Sun Future Moon | Svart Records 2015
Psychic Harmony | Svart Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
DeRogatis, Jim: Kaleidoscope Eyes – Psychedelic Rock From The ’60s To The ’90s | Citadel Press 1996
DeRogatis, Jim: Turn on Your Mind – Four Decades Of Great Psychedelic Rock | Hal Leonard 2003
Joynson, Vernon: Fuzz, Acid And Flowers – A Comprehensive Guide To American Garage, Psychedelic And Hippie Rock (1964-1975) | Borderline Productions 1993

Death Hawks: Psychic Harmony (2019).

Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa

Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Sarjakuvamaisia bändejä riittää Kissistä Lordiin ja Immortalista Ramonesiin. On myös yhtyeitä, joiden jäseniksi on kehitelty piirros- tai virtuaalihahmoja, kuten Gorillaz ja ja Studio Killers. Mutta onko yksikään bändi herännyt eloon sarjakuvasta? Kyllä vain, esimerkiksi suomalainen Belzebubs, jonka musta ja metallinen viikate niittää ihastuksen satoa.

Todella trve ja kvlt black metal -akti Belzebubs luonnosteltiin paperille viitisen vuotta sitten, kun sarjakuvataiteilija JP Ahonen kaipasi terapiaprojektia. Viimeksi kuluneen neljän vuoden ajan sitä on manattu maailmalle virkeällä strippi viikossa -tahdilla. Mustavalkoisen yhtyeen ensimmäinen reaalimaailmassa julkaistu albumi Pantheon Of The Nightside Gods ilmestyi keväällä 2019.

Belzebubs-sarjakuva kertoo söpöstä black metal -perheestä (isä Sløth, äiti Lucyfer, poika Leviathan ja tytär Lilith) ja isän luotsaamasta Belzebubs-yhtyeestä. Ahonen leikkii hyvän ja pahan teemoilla, kivan ja julman kontrasteilla sekä lapsiperhearjen ja blackmetalkulttuurin stereotypioilla ja kliseillä. Sillä ei yksin Levyhyllyt-blogin suosituksia saisi, mutta Belzebubs lausuikin portinvartijan penäämän tunnussanan tekemällä toimivan black metal -albumin, joka heittää Ahosen konseptin aivan uuteen ulottuvuuteen.

Belzebubsin musiikillista kehitystä Quis Novit Daemonis Astusin (2006) ja Moth Of Satanasin (2009) jälkeen on paha kuvailla, koska bändin kaksi ensimmäistä albumia ovat ilmestyneet ainoastaan sarjakuvamaailmassa. Pantheon Of The Nightside Gods -levyllä laulaja-basisti Hubbath, soolokitaristi Obesyx, kitaristi-laulaja Sløth ja rumpali Samaël soittavat suurieleistä, täyteläistä ja vereväksi orkestroitua äärimetallia, jossa on sekä black metalin että death metalin aineksia. Hubbath kärisee räikeän saatanalliset lyriikat demonisesti, mutta kitara- ja kosketinosuuksista löytyy paljon melodioita ja harmaan sävyjä.

Ei bändi sinänsä mitään uutta ja rajoja rikkovaa luo, mutta Belzebubsin musiikilliset ansiot ovat kiistattomat. Pantheon Of The Nightside Gods on enemmän kuin sarjiksen sivutuote. Se on mielenkiintoiseksi sovitettu metallialbumi, joka briljeeraa sekä tiukkuudella että ilmavuudella, ja tässä vaiheessa konseptin kehitystä se tekee vaikutuksen. Sarjakuvahahmojen nimissä toimivien muusikkojen henkilöllisyyksien arvaileminen tuntuisi ankealta, mutta he ovat aivan selvästi alan miehiä – esimerkiksi ’The Crowned Daughtersin’ kaltaista folkista helvettiin kulkevaa eeposta ei päivätöiden ohessa luoda. Levyllä vierailevat Arcturusissa, Dimmu Borgirissa ja Borknagarissa vaikuttanut hahmo ICS Vortex ja Cradle Of Filthin kosketinsoittaja-taustalaulaja Lindsay Schoolcraft.

Belzebubs kulkee virtuaalisen death metal -bändi Dethklokin avaamaa tietä ja jalostaa edelleen Ahosen Perkeros-sarjakuvassaan ideoimaa bänditeemaa. Samalla se heijastaa black metalin nykyistä tilaa: paha pingviini -estetiikka hymyilyttää jo niin suuria massoja, että Belzebubsin menestystarinaa voi jatkaa vaikka mihin.

Parhaiten Belzebubsia ymmärtänevät ne, joilla on kokemusta sekä alakulttuureista että keski-ikäisyydestä. Okkultistisen black metal -lapsiperheen arki sijoittuu ihmiselon kontekstissa nuoruuden ja aikuisuuden väliseen limboon, rajapinnalle, vapauden ja vastuun väliseen kiirastuleen. Kun katsoo siitä vinkkelistä tämän päivän festivaaliyleisöjä, näkee paljon potentiaalisia Belzebubs-faneja – tuo välitilahan on yhden sukupolven henkinen koti. Toivottavasti Hubbath, Obesyx, Sløth ja Samaël nousevat vielä lavoille. Jos Ronnie James Dion hologrammi pystyy siihen, mikseivät hekin.

Vain se harmittaa, että Belzebubsin logo ei ole trve ja kvlt. Se ei muistuta lainkaan kuolevan papin rintamukselle kuivahtanutta veriysköstä vaan on luettavaa tekstiä. Ettei vain olisi niin, että Belzebubsin herra ja mestari tahtoo luomuksensa tulevan tunnetuksi?

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Belzebubs kotisivu
Belzebubs Instagram
Belzebubs Facebook

Hae Belzebubs-klassikko ’Pantheon Of The Nightside Gods’ kirjastosta.

Hae Pantheon Of The Nightside Gods kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods | Century Media 2019

Lue lisää | Finna
Ahonen, JP: Belzebubs, 127 sivua | Kustannusosakeyhtiö Kumiorava 2018
Ahonen, JP: Belzebubs (englanniksi), 127 sivua | Top Shelf Productions 2018

JP Ahosen muita sarjakuvia | Finna.fi
Ahonen, JP & Kangasluoma, Jussi: Villimpi Pohjola – Northern overexposure, 84 sivua | Daily Hero Press 2007
Ahonen, JP: Ink Retrospect, 24 sivua | Daily Hero Press 2008
Ahonen, JP & Kangasluoma, Jussi: Villimpi Pohjola – Northern overexposure 2, 98 sivua | Daily Hero Press 2009
Ahonen, JP: Kypsyyskoe, 88 sivua | Arktinen Banaani 2011 / WSOY 2019
Ahonen, JP: Puskaradio, 63 sivua | Arktinen Banaani 2012
Ahonen, JP & Alare, KP: Perkeros, 185 sivua | WSOY 2013
Ahonen, JP: Pelinavaus, 163 sivua | Arktinen Banaani 2013
Ahonen, JP: Lapsus, 98 sivua | Arktinen Banaani 2014
Ahonen, JP & Alare, KP: Sing no evil (Perkeros englanniksi), 180 sivua | Abrams 2014
Ahonen, JP: Valomerkki, 96 sivua | WSOY 2015
Ahonen, JP: Irtiotto, 96 sivua | WSOY 2018

Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods (2019).

H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä

H.C. Slim Sings | Svart Records 2019

Ensimmäisen albuminsa julkaissut H.C. Slim on amerikansuomalainen laulaja-lauluntekijä Hannu Carpo Slim, joka… No, ei tietenkään ole.

H.C. Slim on suomalainen laulaja-lauluntekijä Joose Keskitalo, joka on tehnyt ensimmäisen englanninkielisen albuminsa. Netissä kiertäviä huhuja hoikan ketjupolttajan varhaisempien cdr:ien ja kasettien olemassaolosta on vaikea vahvistaa, ja siksi virallisen levyn julkaisu on syy iloita. Musiikki toimii erinomaisesti ja ansaitsee tulla kuulluksi, ja se ei ole kielenvaihtokeisseissä mikään itsestäänselvyys.

Keskitalon lauluissa on aina häilynyt Leonard Cohenin ja Bob Dylanin runollisen folkin henki, ja hänen alter egonsa päästää sen täysin valloilleen. Siinä ei ole kyse jäljittelystä vaan sanan ja sävelen suhteesta sekä siitä, miten englannin kieli soi. H.C. Slimin laulut asettuvat sulavasti osaksi tiettyä traditiota, mutta artistin hymistelevä ääni on niin vahva ja oma, ettei hänen tarvitse pelätä massaan hukkumista.

H.C. Slimillä on puolellaan etu, jota muilla debytantilla ei ole – Joose Keskitalon laaja back-katalogi ja pitkä kokemus. Joosen armosta H.C. saa laulaa levyllisen hyviä biisejä. Sen sijaan se, että kappaleet kääntyvät päin englanninkielistä maailmaa paitsi kieleltään, myös tunnelmaltaan, on vaikuttavaa. Siinä missä Keskitalon kristillisestä uskosta kasvaneet tai inspiroituneet biisit ovat suomenkielisinä toisinaan jopa körttiläisen ahdistavia, on H. C. Slimin tuotanto lempeämpää. Psykoosin partaalla siinäkin paikka paikoin keikutaan, mutta ilmapiiri ei ole yhtä painostava. Tämä erilaisuus tekee Joose Keskitalon ja H.C. Slimin kappaleiden vertaamisen turhaksi. Niillä on kyllä suomen- ja amerikanserkkunsa, mutta ne elävät eri mantereilla.

Slim ja Keskitalo ovat yhtä valon ja varjojen jatkuvassa leikissä. Epämiellyttävimmillään – mikä ei sinänsä ole moite – Slimin albumi on kannibalistisessa ’Come My Lovessa’ sekä tunnekylmässä ’I Saw A Manissa’, jonka taustatarina löytyy Lauri Ainalan toimittamasta Tuote-kirjasta. Niiden vastapainona on paljon miellyttävää, kuten ’Boat By The Sean’ hyvyyttä huokuva kauneus ja , ’Sweet Virginin’ ja ’Sojournerin’ puhdassydäminen ilo. En tiedä, mahtaako H.C.-Joose edes tehdä sitä tarkoituksella, mutta kaikessa raadollisuudessaan, harhaisuudessaan, kuolemanpelossaan ja elämänilossaan hänen kappaleensa maalaavat hyvin elävää kuvaa ihmisestä ja ihmisyydestä.

Näitä lauluja, jotka on kirjoitettu pyhän ja maallisen, toden ja harha, valon ja pimeän, valveen ja unen sekä uskon ja tiedon rajapinnoilla, ymmärrettäisiin muuallakin kuin suomalaisessa undergroundissa. Siksi näkisin H.C. Slimin mielelläni kiertämässä maailmaa harteillaan hyvä kitara ja raskas synnin taakka.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Svart Records kotisivu

Hae H.C. Slimin ’Sings’ kirjastosta.

Hae H.C. Slim Sings kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
H.C. Slim
H.C. Slim Sings | Svart Records 2019

Joose Keskitalo | Finna.fi
Luoja auta | Helmi Levyt 2004
Kaupungit puristuvat puristimissa | Helmi Levyt 2006
Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo | Helmi Levyt 2008
Tule minun luokseni, kulta |Helmi Levyt 2009
Maan näkyjä | Helmi Levyt 2011
Vyötä kupeesi ja tule! | Helmi Levyt 2012
Ylösnousemus | Helmi Levyt 2014
Julius Caesarin anatomia | Helmi Levyt 2017
En lähde surussa | Helmi Levyt 2019 | Levyhyllyt

Lue lisää | Finna.fi
Ainala, Lauri (toim.): Tuote, 319 sivua | Svart Publishing 2018
Aho, Heini & Ketola, Sirkku & Piilola, Tamara & Nevanlinna, Tuomas & Granvik, Mikael & Kåhre, Markus & Rothenberg, David & Astala, Kari & Eriksson, Anna & Rantanen, Silja & Keskitalo, Joose & Kurtto, Marianna & Kortelainen, Anna: Bon Sauvage – luovuuden synty, 135 sivua | Taide 2014

H.C. Slim Sings (2019).

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla

Aukio | BMG 2009

Jos musavisassa pitäisi luetella kaikki Anssi Kelan studioalbumit, kaikkein todennäköisimmin unohtuisi Aukio. Vain harva löysi hänen neljännen soololevynsä, kun se ilmestyi vuonna 2009, eivätkä sen kappaleet ole jääneet kellumaan radioaalloille.

Suosion suhteen Aukio oli raju pudotus maan pinnalle. Kun takana oli multiplatinaa louhinut soolodebyytti Nummela (2001), yli 50 000 myynyt Suuria kuvioita (2003) ja viidentoistatuhannen myynnillään kultalevyn lunastanut Rakkaus on murhaa (2005), voi puhua rajusta kaupallisesta mahalaskusta. Vaikka ylimmältä huipulta pääsee vain alaspäin ja vaikka suunta oli ollut nähtävissä jo useamman vuoden, Aukion neljäntuhannen levyn myynti tuntui taatusti lannistavalta. Kela onkin kertonut kyseenalaistaneensa uransa jatkamisen mielekkyyden Aukion jälkeen.

Toisaalta Aukio on yksi Kelan kunnianhimoisimpia ja rohkeimpia teoksia. Sillä ei ole hittejä, mutta se on juonellinen kokonaisuus, jolla artisti siirsi lyriikkansa uudenlaiselle tarinankerronnan tasolle. Sellaisena se on ainutlaatuinen hänen tuotannossaan.

Aukion kantava rakenne on sanoituksissa kerrottu tarina. Levy hahmottuu kertomukseksi nuoresta kaivosmiehestä, jolle käy traagisesti. Pohjimmiltaan kyse on ihmisen voimattomuudesta elämän suurten voimien edessä – taivas saattaa pudota niskaan milloin hyvänsä. Vaikka kohtaloa ei ole aivan mahdotonta paeta, useimmat voivat vain toivoa, että se olisi tullessaan heille armollinen.

Tarinan lähtökohtana on muutamista muistakin Kelan kappaleista (mm. ’1972’) tuttu teema siitä, kuinka elämä ottaa luulot pois ja vaihtaa suuret unelmat pieneen ihmisyyteen, omakotitaloon, työpaikkaan, perheellistymiseen ja muuhun sellaiseen, jota nuoruuden uhmassa oli mahdotonta uskoa osakseen lankeavan, mutta joka lopulta saattaa tehdä onnelliseksi, jos sille antaa mahdollisuuden. Aukion mainari löytää elämänsä täyttymyksen ja olemassaolonsa syyn rakkaudesta, mutta kaivaa samaan aikaan hakku heiluen omaa hautaansa.

Aukio pitää kuunnella alusta loppuun. Kela kertoo tarinan niin konstailemattoman proosallisesti ja läpikotaisin, että välillä melodiat jäävät kaipaamaan lyyrisempiä ja monitulkintaisempia sanoituksia. Tarinan kulun pystyy hahmottamaan pääpiirteissään pelkät biisinnimet lukemalla, ja se etenee selkeästi, loogisesti ja uskottavasti. Unenomaisuuden ja yliluonnollisuuden vivahteet värittävät korutonta kertomaa kiehtovasti. Kaivostunnelin, aukion ja valkeiden tulppaanien kaltaiset elementit muuttuvat matkan varrella symbolisiksi.

Se, ettei Aukiolta irronnut radiohittejä, liittyy siihen, miten luja kokonaisuus on. Musiikillisesti osa kappaleista pärjäisi levyltä erotettunakin, mutta sanoitustensa vuoksi ne jäisivät orvoiksi ja hahmottomiksi. Aukion biisit tarvitsevat toisiaan avautuakseen oikealla tavalla, päästäkseen oikeuksiinsa. Ne muodostavat todellisen konseptialbumin hyvässä ja pahassa.

Vaikka kohtalolta pakenemisen teema on yleinen ja tuttu, Aukion kaivosmieheen on vaikeampi samaistua kuin moneen muuhun Kelan hahmoon. Moni on kyllä katsellut omaa ”Nummelaansa”, matkustanut oman elämänsä ’Mikan faijan BMW:ssä’ ja ihmetellyt elämän haikeaksi tekeviä oikkuja ’1972:ssa’ kuvatun kaltaisissa luokkakokouksissa, tai tuntenut jonkinlaisen ’Millan’, ’Levottoman tytön’ ja ’Ilveksen’, tai ollut itse heidän kaltaisensa, mutta Aukion äärellä kuulija jää ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Sitä voi seurata kuin näytelmää, elokuvaa tai novellia, mutta mukaansa tarina tempaa vain hetkittäin, koskettavimpien teemojen kohdalla.

Vaikka Aukio ei menestynyt, Kela ei ollut taiteellisesti eksyksissä. Hän oli hiljattain julkaissut romaanin, ja tarinallinen musiikkialbumi oli luontevaa jatkoa sille. Aukiolla soi tuttu ja juureva laulaja-lauluntekijöiden ja folkrokkareiden perinnettä jatkava suomenkielinen rock, jossa on kaikuja toiveikkaalta 1980-luvulta. Vaikka kokonaisuus on toisenlainen kuin Kelan muilla levyillä, se on hänen näköisensä.

Uutta oli se, että Aukio oli Kelan ensimmäinen bändilevy. Aiemmin hän oli operoinut studiossa enimmäkseen yksin, mutta Aukiolla soittavat laulaja-kitaristi Kelan lisäksi basisti Antti Karisalmi, kitaristi Ville Kela, rumpali Kelly Ketonen ja kosketinsoittaja Saara Metsberg. Unenomaisen teemamelodian tulkitsee vieraileva tähti Erin Anttila.

Aukio oli aallonpohja, jonka jälkeen kului vuosia, ennen kuin Anssi Kelan asiat alkoivat luistaa. Nykyisin hänen sormensa on tarkasti ajan pulssilla sosiaalisen median käytön ja biisilähtöisen julkaisupolitiikan suhteen, mutta mustiin pukeutuva muusikko ei ole tehnyt kompromisseja. Kela on sama kitaramies ja laulaja-lauluntekijä kuin soolouransa alussakin.

Aukio kiehtoo eniten Kelan uran kontekstissa. Hänen täytyi tietää, että teemalevy ei varmasti kääntäisi hänen laskenutta suosiotaan nousuun – eihän se mitenkään olisi voinut. Kaupallisesti ajatellen Aukio oli kuin seuraleikin vedessä kelluva omena, josta pitäisi napata kiinni hampailla. Liikaa purtavaa, liian vähän tarttumapintaa.

Mutta Anssi Kela teki sen silti. Ja se on mahtavaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Anssi Kela kotisivu

Hae Anssi Kelan ’Aukio’ kirjastosta.

Hae Aukio kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Nummela | BMG Finland 2001
Suuria kuvioita | BMG Finland 2003
Rakkaus on murhaa | Sony BMG Music Entertainment Finland 2005
Aukio | Sony Music Entertainment 2009
Anssi Kela | Live Nation Finland 2013
Nostalgiaa | The Fried Music 2015
Ääriviivoja | The Fried Music 2018

Lue lisää | Finna.fi
Kela, Anssi: Nummela – Erään albumin anatomia | Like 2001
Kela, Anssi: Kesä Kalevi Sorsan kanssa | Teos 2008
Kela, Anssi: Matkamuistoja | Teos 2012
Ramsay, Jean & Björklid, Kalle: Anssi Kela – Kosketusetäisyydellä | Docendo 2017

Anssi Kela: Aukio (2009).