Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta

IV | Svart Records 2020

Puheet Lasten Hautausmaan musiikin synkkyydestä ovat liioiteltuja. Siitä hehkuu himmeä, hauras valo, joka kutsuu luokseen pimeydessä vaeltavia. Tunteena sen lämmin säteily olisi jotakin lohdullista, vaikkapa empatiaa.

Lasten Hautausmaa perustettiin vuonna 2013, kun laulaja Kristiina Vaara tutustui kitaristi Tuomo Mannoseen tämän punkbändin Kivesveto Go-Gon keikalla. Kun he alkoivat kirjoittaa kappaleita yhdessä, melodioista ja tarinoista kehräytyi tummanpunainen lanka, josta on nyt punottu neljän albumin mittainen ura.

Aapeli Kissala & Jukolan Voima -yhtyeen kappaleesta nimensä poiminut Lasten Hautausmaa ei briljeeraa koukeroisuudella vaan syvyydellä. Sen tummanpuhuvat sävellykset ovat perinteisiä, ennustettavia ja helposti omaksuttavissa, mutta sanoituksissa mennään syvemmälle kuin popmusiikissa useimmiten. Se ei ole bluesyhtye, mutta sen tavassa päästä ytimeen on paljon jotakin vastaavaa – ehkäpä kaakonkulman blues on tällaista. Toisaalta Lasten Hautausmaan taidossa eläytyä erilaisiin kohtaloihin ja ymmärtää kaukaisiakin maailmoja on jotakin kaunokirjallista, lukenutta.

Lasten Hautausmaa on siitä harvinainen yhtye, että sen ei edes oikeastaan soisi muuttuvan miksikään tai etsivän uusia soundeja ja ilmaisutapoja. Sillä on sekä musiikissa että lyriikassa oma juttu, jonka se hallitsee suvereenisti, eikä voi kuin toivoa, että bändi pysyy yhtä inspiroituneena kuin nyt. IV ei ole Lasten Hautausmaan paras tai huonoin levy. Se on jatkumon osa, joka vie tasavahvaa tuotantoa yhden etapin eteenpäin. Sillä on paljon hyvää ja kaunista. ’Sähköisku’ on klassinen hautuumaa-anthem, ’Kali (Rekon laulu)’ yllättää sanoituksellaan ja valoisuudellaan, ja ’Unesi’ käy kehtolaulusta.

Epätyypillisen jyrkästi ja lämpöisen 70-lukulaisesti rokkaava ’Kaarlo Sarkia 29’ perustuu nimihenkilönsä runoon. Lasten Hautausmaalla on ollut tapana levyttää myös lainabiisejä, ja IV:n päättää ’Metsäveljet’, jonka Leonard Cohen teki vuonna 1969 tunnetuksi nimellä ’The Partisan’. Kappale perustuu Ranskan vastarintaliikkeessä sotineen Emmanuel d’Astier de La Vigerien tekstiin, jonka sävelsi ensimmäisenä Anna Marly vuonna 1943. Lasten Hautausmaan version (kuten kaikkien muidenkin myöhempien aikojen Partisan-versioiden) taustalla kuitenkin häilyy Cohenin haamu.

Tuotannollisesti Lasten Hautausmaa on edennyt koko ajan kauemmas kotikutoisuudesta. Ensimmäisen levynsä bändi äänitti ja miksasi itse, sitten se palkkasi miksaajan, ja kolmannella levyllä se antoi sekä äänityksen että miksauksen ulkopuolisen käsiin. IV on ensimmäinen levy, jota ei äänitetty yhtyeen omilla laitteilla – bändi kävi tekemässä sen Joensuun SF Sounds -studiossa. Musiikin viehätykseen se ei ole vaikuttanut millään tavalla. Se ilmiasu, johon Lasten Hautausmaa musiikkinsa puki jo ensimmäisillä julkaisuillaan, on ytimeltään ennallaan, pinnalta ehkä selkeämpi.

Tekemisen paikan lisäksi on muuttunut sen tapa. Tähän saakka biisien kirjoittaminen on ollut lähinnä Mannosen ja Vaaran vastuulla, mutta IV:n bändi on tehnyt luovana yksikkönä. Materiaali tehtiin neljän päivän treenisessioissa, joissa kappaleita ja sovituksia ideoitiin ja kokeiltiin kimpassa. Sekään ei ole muuttanut bändiä mitenkään havaittavasti. Melodiat ja sanoitukset, nuo Lasten Hautausmaan musiikin kantavat rakenteet, ovat tyyliltään ennallaan.

Pyrkimys jatkuvuuteen näkyy kansissakin. Lasten Hautausmaan jokaisella levyllä on Erkki Nampajärven taidetta, ja IV:n kansi pöllöineen ja puhelinjohtoineen on erityisen hieno. Rovaniemeläislähtöisen, Turussa työskentelevän Nampajärven taide peilaa todellisuutta samalla tavoin kuin yhtyeen kappaleet.

Kirjastoasioinnin kannalta on harmi, että ne suomenkielisen rockin historiankirjat, joista Lasten Hautausmaa on jo lunastanut paikkansa, ovat vasta tulossa. Sen sijaan Kristiina Vaaran tekstiä on kyllä saatavilla. Hän työskentelee kirjallisuusalalla muun muassa suomentajana.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lasten Hautausmaa | Facebook
Lasten Hautausmaa | Instagram
Erkki Nampajärvi | kotisivu

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Lasten Hautausmaa • LP & CD | Svart Records 2015
II • LP & CD | Svart Records 2016
III • LP & CD | Svart Records 2018
IV • LP & CD | Svart Records 2020

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta

Lue lisää
Kristiina Vaaran kääntämiä kirjoja | Finna.fi
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Oonko ihan normaali?, 412 sivua | Gummerus 2017
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Mikä kaikki voi mennä pieleen?, 448 sivua | Gummerus 2017
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Mitä tytön täytyy tehdä?, 400 sivua | Gummerus 2018
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): …Ja onnellista uutta vuotta?, 171 sivua | Gummerus 2018
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Niin käy vain elokuvissa, 382 sivua | Gummerus 2019
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Katsokaa miten onnellinen olen, 396 sivua | Gummerus 2019
Hilton, Lisa & Kristiina Vaara (kääntäjä): Domina, 384 sivua |Tammi 2017
Hilton, Lisa & Kristiina Vaara (kääntäjä): Ultima, 368 sivua | Tammi 2019
John, D. B. & Kristiina Vaara (kääntäjä): Pohjoisen tähti, 528 sivua | Bazar 2020

Lasten Hautausmaa: IV (2020).

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä

Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985

Jos Juice Leskinen (1950–2006) olisi selvinnyt elämästään hengissä pidempään, hän olisi täyttänyt tässä kuussa seitsemänkymmentä. Mutta ehkäpä elämän merkitys oli hänelle sen pituutta olennaisempi juttu. Juicen laulut soivat radiossa ja hänen runokirjansa ovat saatavilla, hänestä on tehty elokuva ja elämäkertoja, ja Grand Slam -yhtye on tehnyt kiertueita maestron musiikin kunniaksi. Vaikeaa tuota 56-vuotiaana menehtynyttä kielenkäytön eksperttiä ja suomirockin kummisetää on kuolleeksikaan väittää.

Leskinen osasi säveltää melodioita ja kirjoittaa lyriikkaa mutta oli muusikkona parhaimmillaan, kun tukena oli taitavista muusikoista koottu bändi. Hänen kokoonpanoistaan klassisin on Juice Leskinen Grand Slam, jonka parhaiden levytysten joukkoon kuuluu Pyromaani palaa rikospaikalle. Johanna Kustannuksen alaisuuteen perustetun bändin oman levymerkin kautta julkaistu albumi ilmestyi keskellä suomirockin kuuminta kultakautta, syksyllä 1985. Kultaa se myi heti seuraavana vuonna.

Juice Leskinen Grand Slam saattoi tehdä keikoillaan muutakin kuin esittää musiikkia, kuten vaikkapa antautua pienen, improvisoidun komedian vietäväksi. Pyromaani palaa rikospaikalle heijastaa myös tuota yhtyeen humoristista ja teatraalista puolta. Se on teosmainen kokonaisuus, jonka biisien lomassa seurataan erään tuhopolttajan surkuhupaisia edesottamuksia. Kuunnelmakohtausten ääninä kuullaan muun muassa näyttelijälegenda Matti Pellonpäätä. Leskisen kirjoittamat kappaleet eivät sinänsä liity polttamisen tematiikkaan, vaan hykerryttävät skitit muodostavat erillisen kehyskertomuksen. Irrallisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta se saumoittaa levyn kokonaisuudeksi, naurattaa ja jättää odottamaan jatkoa.

Huumori, sanaleikit ja puujalkavitsit ovat läsnä Leskisen taiten tavutetuissa lyriikoissa niin usein, että ärsyttävänkin nokkelasti riimittelevä Juankosken sanaseppo täytti kaikki savolaisuuden stereotypiat kuin piruuttaan. Vitsikkyyttä on myös Pyromaani palaa rikospaikalle -levyssä aina sen nimestä lähtien. ’Isoisän hinttipussi’ kuuluu Leskisen nenäkkäiden kappaleiden joukkoon, mutta on siinä syvyyttäkin. Tapio Rautavaaran ’Isoisän olkihatun’ kautta laumasieluista mieskuvaa kyseenalaistava kupletti kertoo erilaisesta, lempeästä ja meikkaavasta vaarista, jonka rauhaa rakastavaa luonnetta ja rohkeutta on aihetta ihailla. Toinen suoraan kantaaottava kappale on Sakari Kuosmasen laulama ’Moni sekoaa muotiin’, joka notkuu maaliin saakka 70-luvun rockin letkeydellä. Tylsempi ja kliseisempi rokkikappale on sanaleikkiblues ’Korjaa bluus’.

Grand Slam oli ja on vieläkin erinomainen yhtye, jonka musiikillinen johtaja Anssi Tikanmäki teki Pyromaanille upeita sovituksia. Parhaimmillaan ne nostavat Leskisen laulut aivan uudelle tasolle korostamalla niiden ominaispiirteitä. ’Tenerife’ räiskyy kuumaverisesti, ’Mimosan hipiä’ häilyy herkkänä, ja ’Jenkka uskonpuhdistamisesta’ paukuttaa profaania ja pyhää vastakkain hullunkurisesti. Muita lauluja suuremmiksi klassikoiksi kasvavat monimerkityksinen päätösraita ’Musta aurinko nousee’ ja alakuloinen ’Pyhä toimitus’ – nuo levyn hienoimmat biisit on ilahduttavasti säästetty loppuun.

Juho Juntusen suunnittelemassa kannessa on kuva kitaristi Puntti Valtosesta vapaudenpatsas-pyromaanina. Hänen hahmoonsa kiteytyy paitsi levyn teema, myös 1980-luvun manserockin maanläheinen mentaliteetti ja hienhajuinen estetiikka. Mutta siinä missä vaikkapa Pate Mustajärvi on lähtökohtaisesti rockhahmo, jonka esikuvat ovat ulkomailta, Juice Leskiselle rockmusiikki oli enemmänkin ajanmukainen väline taiteen tekemiselle. Leskisen Juhani oli yhtä lailla Lauri Viidan ja Juha Vainion kuin Bob Dylanin perillinen. Siten hänen elämäntyönsä asettuu osaksi paitsi suomalaisen rockin, myös yleisemmin suomalaisen kulttuurin kaanonia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juice Leskinen | Kirjasampo
Juice Leskinen | Ylen Elävä Arkisto

Pyromaani palaa rikospaikalle
Sakari Kuosmanen – kitara, laulu
Juice Leskinen – laulu, kitara
Ila Loueranta – kitara, laulu
Vesa Sytelä – rummut, laulu
Antti Tammilehto – bassokitara, laulu
Anssi Tikanmäki – piano, urut, kosketinsoittimet, haitari, laulu
Hannu ”Puntti” Valtonen – kitara, laulu
Tuottaja: Anssi Tikanmäki

Vesa Hyrskykari – tenorisaksofoni
Nalle Lehtonen – trumpetti
Toni Lähteenmäki
Nuuska
Matti Pellonpää
Mika Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
Juice Leskisen albumit
Juice Leskinen & Coitus Int: Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1973
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija | Love Records 1974
Juice ja Mikko: Juice ja Mikko | Love Records 1975
Juice: Keskitysleirin ruokavalio | Love Records 1976
Juice: Lahtikaupungin rullaluistelijat | Love Records 1977
Juice Leskinen Slam: Tauko I | Love Records 1978
Välikausitakki: Välikausitakki | Love Records 1978
Juice Leskinen Slam: Tauko II | Hi-Hat 1979
Juice Leskinen Slam: XV yö (Tauko III) | Hi-Hat 1980
Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan | Poko Rekords 1980
Juice Leskinen Slam: Ajan henki | Johanna 1981
Dokumentti | Johanna 1981
Juice Leskinen Grand Slam: Sivilisaatio | Johanna 1982
Juice Leskinen Grand Slam: Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä | Johanna 1983
Juice Leskinen Grand Slam: Kuopio-Iisalmi-Nivala • live | Amulet/Polarvox 1984
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985
Juice Leskinen Grand Slam: Yölento | Grand Slam 1986
Minä | Grand Slam 1987
Sinä | Grand Slam 1990
Juice Leskinen Grand Slam: Taivaan kappaleita | Grand Slam 1991
Juice Leskinen ETC: Simsalabim Jim | Grand Slam 1992
Haitaribussi | Grand Slam 1993
Kiveä ja sämpylää | Grand Slam 1996
L | Grand Slam 2000 • LP-uusintapainos Ainoa! 2020
Vaiti, aivan hiljaa | Grand Slam 2002
Juice & Mikko: Senaattori ja boheemi | Hot One 2004
Juice & Mikko: Klassikoiden ilta • live | Hot One 2005
JuiceRemuDaveLive!  | 2CD Motley 2008
Juice Leskinen & Ari Kankaanpää: 29.7.2004 Keskustorin Juhlateltta, Tampere • live | JKTCD 2015

Muista Juicen kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Singlet 1974–76 | Love Records 1976
Oikea Valinta: Juice – Juicen 14 parasta puolta | Valintatalo 1981
Parhaat | Polarvox 1982
Kokoelma | Parlophone/EMI 1982
Matka Suomeen | Kasino Records 1984
Masters | Amulet 1986
Lauluja rakastamisen vaikeudesta | LP AMT 1988 • CD AMT 1994 • CD Megamania 1999
Sietämätön mies | Grand Slam 1992
Valitut teokset • 3CD| Valitut Palat 1993
Ei elämästä selviä hengissä – 20 suosikkia | Fazer Records 1995
Kautta aikain • 2CD | Johanna Kustannus 1997, toinen painos uusitulla esittelytekstillä
Onnellinen mies – 20 suosikkia | Fazer Records 1997
Maamme (Vårt land) – 37 laulua Suomesta ja suomalaisista • 2CD | Love Records 2000
Tuomaksen evankeliumi | Johanna 2003
Kautta aikain 2 • 2CD | Megamania 2006
Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 • 6CD + 40-sivuinen liitevihko | Megamania 2007
Parhaat | Johanna Kustannus/Megamania 2008
20X Juice Leskinen | Love Records 2012
Johanna-vuodet – osa 1 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
37 laulua Suomesta • 2CD | Love Records/EasyZone 2014
Kaikkien aikojen Juice • 4CD | Johanna Kustannus 2015
Love-vuodet 1973–1978 • 8LP | Love Records 2016
Love-singlet 1974–1978 • 2LP • CD | Ainoa! 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Halme, Lasse: Onko siinä sanoma? – mitä Juice todella sanoi?, 83 sivua | L. Halme 1992
Halme, Lasse: Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus, 238 sivua | Kirjapaja 2015
Heikkinen, Antti: Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006, 478 sivua | Siltala 2014
Ikävalko, Reijo: Juicen äeti Eini Kuikka, 207 sivua | Gummerus 2005
Kero, Esa & Metso, Juha: Pieni kirja Juhani Leskisestä, 83 sivua | Multikustannus 2007
Leskinen, Juice: Sonetteja laumalle, 125 sivua | Kirjayhtymä 1975
Leskinen, Juice: Kuka murhasi rock’n’roll-tähden? – Soundi-kirja 4, Lehtijussi 1978
Leskinen, Juice: Sanoja, 168 sivua | Johanna 1981
Leskinen, Juice: Päivää, 157 sivua | Kirjayhtymä 1984
Leskinen, Juice & Reijo Korpeinen (toim.): Ekkös sää Juice oo – dokumentti Juice Leskisestä, 208 sivua| WSOY 1987
Leskinen, Juice: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin – runoja, 69 sivua | Kirjayhtymä 1989
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis, 120 sivua | Kirjayhtymä 1992
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Leskinen, Juice: Äeti – luonnos muistelmiksi – runoja, 86 sivua | Kirjayhtymä 1994
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja roiskis Suuvedellä, 126 sivua | Kirjayhtymä 1995
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis naisissa, 102 sivua | Kirjayhtymä 1997
Leskinen, Juice: Jumala on, 94 sivua | Kirjayhtymä 1996.
Leskinen, Juice: Ilonkorjuun aika, 96 sivua | Tammi 2002.
Leskinen, Juice: Siinäpä tärkeimmät – edellinen osa, e. ch, 203 sivua | Tammi 2003
Leskinen, Juice: Kosket, 75 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Sanataiteilija kävi täällä – Juice Leskisen valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä : valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2012
Leskinen, Juice & Tuominen, Harri & Wallenius, Waldemar & Lipponen, Kaj & Laine, Noora: Juice puhuu – kootut muistelmat musiikista, elämästä ja Tampereesta, Vol 1, 248 sivua | Into 2020
Luoto, Santtu & Montonen, Mikko: Juice, 208 sivua | Minerva 2009
Rinne, Harri: Juice on – Juice off, 202 sivua | Johnny Kniga 2002
Sorjanen, Axa & Leskinen, Juice: Eikä nivelet ruostu – Juice Leskinen 50 v, 264 sivua | Tammi 2000

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle (1985).

PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa

Serobi Songs | Playground Music 2020

On vaikea sanoa, tuliko PK Keräsen (s. 1964) sooloalbumi yllätyksenä vai ei. Toisaalta hän kuuluu elimellisesti yhteen 22-Pistepirkon muiden jäsenten kanssa. Kitaristi-laulaja PK, basisti-kosketinsoittaja-isoveli Asko Keränen ja rumpali-laulaja Espe Haverinen ovat kimpassa ne Utajärven oudot pojat, joiden summa 22-Pistepirkko on, eivätkä he siitä mihinkään pääse.

Toisaalta kaikki kolme Pirkkoa ovat myös vahvoja, itsenäisiä artisteja, jotka tunnistaa myös kontekstista irrotettuna. Serobi Songs -soolodebyytti tekee ensimmäiseksi selväksi, ettei PK Keräsen äänestä ja melodioista voi erehtyä, ja se on mitä hienoin asia.

Keränen on aiemminkin kunnostautunut ihanien ja surullisten rakkauslaulujen kirjoittajana (mainittakoon vaikka suurenmoinen ’Rodeo Heart’ 22-Pistepirkon viimeisimmältä albumilta), ja sitä kruunua hän kantaa Serobi Songsillakin. ’Lost Together’ ja Yari Knuutisen kanssa valmistettu ’Sad Girl’ ovat todella kauniita kappaleita. Omassa luokassaan on myös avausbiisi ’Borderline Blue’, jossa on spirituaalien haurautta.

Vaikka Serobi Songs on yleisilmeeltään haikea levy, pilkahtelee sillä muunlaisiakin tunnelmia. Svengaavat ’Out Tonight’ ja ’We’re Going Fishing’ ovat iloluontoisia lauluja, ja karkeasti tömisevä ’Bad Dreams’ muistuttaa Keräsen rakkaudesta vanhaan bluesiin ja garagerockiin. Noissa biiseissä meno on rempseä, mikä virkistää kokonaisuutta.

Keräsen soolo asettuu 22-Pistepirkon uran jatkumoon siinä, että se jalostaa ja hioo yhtyeen viimeisimmän albumin intiimin musiikin ideaa. Mikäli näitä kappaleita olisi kuultu Lime Green Deloreanin seuraajalla, Pirkot olisivat toistaneet itseään. Serobi Songsin myötä suunnan soisi jo muuttuvan. Seuraavaksi Keräseltä tai emoyhtyeeltä toivoisi kuulevansa jotakin radikaalia, seikkailunhaluista, villiä, juurevaa tai kuulijaepäystävällistä.

Serobi Songs todistaa, ettei Keräsen tai 22-Pistepirkon tulevaisuus ole ainakaan tyhjän paperin kammosta kiinni, sen verran vaivattomasti soolokappaleet toimivat. Se on saavutus sinänsä ottaen huomioon, että Keränen joutui tekemään levynsä kahteen kertaan eri tuottajien kanssa. Hän työsti musiikkiaan Valtteri Pöyhösen, Tobias Fröbergin ja Johnny Lee Michaelsin kanssa.

Serobi Songs ei päästä PK:ta 22-Pistepirkon ikeestä, mutta tuskinpa hän siitä suuremmin tahtookaan vapautua. Mies on ja pysyy 22PP:n äänenä ja vahvimpana laulunkirjoittajana. Pistepirkot ovat tehneet urallaan hyvin monin eri tavoin tuotettua musiikkia, ja ellei Serobi Songsin tietäisi olevan PK Keräsen soololevy, sitä voisi hyvin pitää Pirkkojen uutena albumina – oikeastaan vain Haverisen eksentriset kappaleet puuttuvat. Mutta ehkäpä tärkeintä onkin, että artisti itse tietää tehneensä tämän levyn ilman tuttua turvaverkkoa. Pieni askel kuulijakunnalle voi olla suuri askel artistille.

Keräsen soolodebyytti ei varsinaisesti yllätä, mutta tyytyväiseksi se jättää. Hän kirjoittaa hyviä kappaleita, joissa on sielua ja jotka on tehty kuunneltaviksi, ei kulutettaviksi.

Mutta mikä ihme on “serobi”? Ei mikään. Se ei tarkoita mitään. Tai siis ei tarkoittanut ennen tämän levyn julkaisua – nythän se tarkoittaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

PK Keränen | Facebook
PK Keränen | Instagram

Levyhyllyt | Finna.fi
PK Keränen
Serobi Songs | Playground Music 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
22-Pistepirkon studioalbumit
22-Pistepirkko • EP | Johanna 1983
Piano, rumpu ja kukka
 | Beta 1984
The Kings Of Hong Kong | Euros 1987
Bare Bone Nest | Spirit 1989
Big Lupu | Spirit 1992
Rumble City, LaLa Land | Spirit 1994
Eleven | Clearspot 1998
Rally Of Love | Clearspot & Bare Bone Business  2001
Drops & Kicks | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2005
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2008
Lime Green DeLorean | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011  Levyhyllyt • Lime Green DeLorean

Kokoelmia ja muita levytyksiä | Finna.fi
Zipcode – 15th Anniversary Remix & Remake Compilation Album | Spirit & Bare Bone Business & PolyGram Finland Oy 1996
Downhill City – Original Soundtrack | Clearspot 1999
The Nature Of 22 Pistepirkko 1985–2002 • 2CD | Spirit 2002
The Others aka 22PP: Monochromeset | Bone Voyage Recording Company 2006
The Singles • 5CD + DVD + 52-sivuinen liitekirjanen | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Puustinen, Viljami & 22-Pistepirkko: 22-Pistepirkko, 349 sivuaLike 2005
Artikkelihakuun @Finna.fi

PK Keränen: Serobi Songs (2020).

Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin

Pyre Of the Black Heart | Nuclear Blast 2020 • Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019

Nyt se kirjoitetaan koolla. Se, että paremmin Marcona tunnettu Marko Hietala teki ensimmäisen soololevynsä kirjaimellisella ristimänimellään, kertoo projektin luonteesta. Nightwishin, Tarotin ja muiden yhtyeiden Marco on bändijätkä, hahmo ja rocktähti. Sooloartisti Marko taas on itsensä kanssa henkilökohtaisuuksiin menevä ihminen.

Musiikillisesti kyseessä ei ole mikään mahdoton metamorfoosi. Hietalan lauluääni jylisee yhä ylhäisellä paatoksella, joka muistuttaa Ronnie James Dion kaltaisista klassikkovokalisteista. Haarapartaisen laulajan leipälaji, hevimetalli, on vahvasti läsnä sanoitusten toismaailmallisissa metaforissa sekä mahtipontisissa sävellyksissä ja sovituksissa. Nyt musiikissa kuitenkin kuulee myös hiukan vanhan progressiivisen rockin vaikutusta. Hietalan lanseeraama ”hard prog” ei ole lainkaan hassumpi luonnehdinta, vaikkakin paino on raskaan rokin puolella.

Mielenkiintoisen julkaisusta tekee se, että Hietalan sooloalbumi on ilmestynyt kahdella kielellä. Mustan sydämen rovio tuli saataville loppuvuodesta 2019, Pyre Of The Black Heart tammikuussa 2020. Koko uransa englanniksi laulanut artisti suoriutuu suomenkielisistä tulkinnoista ja sanoituksista puhtain paperein, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää. Hietala tuntuu silti olevan paremmin kotonaan Pyre Of The Black Heartilla. Vaikka suomenkielinen raskas rock ei enää ole mikään kuriositeetti (toisin kuin Hietalan aloittaessa uransa 1980-luvulla, jolloin koko ajatus oli vielä käsittämätön) eikä Mustan sydämen rovio kuulosta väkinäiseltä, biisien melodiamaailma nousee englanninkielisen musiikin perinteestä.

Toisaalta suomenkielinen versio albumista on näistä kahdesta se taiteellisesti rohkeampi ja kunnianhimoisempi teos. Englanninkielinen tuntuu lähinnä kädenojennukselta Nightwishin globaalille faniarmeijalle, joka tosin saattaa mielellään larppailla oudon pohjoisen kielenkin äänimaisemissa.

Sooloalbumit paljastavat artistista jonkin verran uusia piirteitä. ’Star, Sand and Shadow’n’ eli ’Tähti, hiekka ja varjon’ intron analogisynteettiset rutinat muistuttavat paitsi menneiden aikojen progen futuristisista visioista myös Hietalan scifi-faniudesta. Niitä löytyy myös pinkfloydmaisen hillityksi sovitetusta kappaleesta ’Laulu sinulle’ eli ’For You’. Melodioissa on suomalaisen kansanmusiikin sävyjä, jotka paikoin tuntuvat alleviivatuilta, paikoin tiedostamattomilta. Näin esimerkiksi ’Kuolleiden jumalten pojassa’ eli ’Dead God’s Sonissa’, jonka kertosäe on joukon jylhin.

Vaikka mukana onkin huvittavuuteen asti kipakka ’Runner Of The Railways’ (Juoksen rautateitä), ovat Pyre Of The Black Heart ja Mustan sydämen rovio enemmän pohdiskelevia kuin revitteleviä albumeja. Siitäkään huolimatta Marko Hietala, olkoon sitten vaikka koolla, ei tunnu tulevan kuulijalleen entistä tutummaksi. Hänen sävellyksissään on kosolti loputtomien tähtitaivaiden ja äärettömiin katoavien horisonttien sydäntä kouraisevaa, etäistä kauneutta, mutta tekijästä näkyy lopulta vain pitkä varjo. Ehkäpä artistiin tutustuisi paremmin hänen elämänkertansa kuin musiikkinsa kautta. Kirjakin on saatavilla kahdella kielellä.

Vaikka Hietala on tiukasti kiinni perinteissä, hänellä on myös vahva, oma ääni. Eikä pelkästään laulajana.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Marko Hietala Official | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Marko Hietala 
Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020

Lue lisää
Hietala, Marco & Kangasluoma, Timo: Marco Hietala – Ruostumaton, 186 sivua | Docendo 2017
Hietala, Marco & Kangasluoma, Timo & Majalahti, Michael (kääntäjä): Marco Hietala – Stainless?, 191 sivua | Docendo 2018
Nikula, Jone: Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002, 288 sivua | Johnny Kniga 2002
Ollila, Mape: Nightwish, 370 sivua | Like 2006
Ollila, Mape & Pohjola, Olga (kääntäjä): Once Upon A Nightwish – The Official Biography 1996–2006, 370 sivua | Deggael Communications 2007

Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart (2020) • Mustan sydämen rovio (2019).

Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän

Graveyard Party Blues | Pyramid 1990

Suomessa on paljon bändejä, jotka olisivat ansainneet menestyä ulkomaillakin. Hearthill on aivan ehdottomasti yksi niistä.

Jussi ”J. Hearthill” Sydänmäen vuonna 1985 perustama Hearthill pääsi vauhtiin vuonna 1987, kun kitaristi Samuli Laiho, rumpali Sasu Moilanen ja viulisti Ufo Mustonen liittyivät siihen. Bändin tyyliksi vakiintui rockabillyn suunnalta ammennettu svengaava ja swingaava americana, johon viulu maalaili folkin sävyjä. Sydänmäen vekkulimainen ja ääntämykseltä autenttinen laulutulkinta teki soundista viehkon ja mieleenpainuvan. Hearthill sai pienimuotoisen radiohitin heti ensimmäisellä omakustannesinglellään vuonna 1987. Sitä ja keikkasuosiota seurasi levytyssopimus Pyramidin kanssa.

Vuonna 1988 ilmestynyt Hearthillin ensialbumi otettiin ilolla vastaan maamme musiikkimediassa. Rumban lukijat äänestivät lavaenergisen helsinkiläisbändin vuoden 1988 kyvyksi, ja Hearthill pääsi soittamaan ensimmäiset suuret festarikeikkansa. Toinen pitkäsoitto Cut Up (1989) – jolla basisti Marko Mainelakeuden tilalle tuli Jukka Kiviniemi – vahvisti tulisen yhtyeen asemaa entisestään. Hearthill meni heittämällä aikakauden potentiaalisten maailmanmenestyjien joukkoon, sinne Havana Blackin, Stonen, Smackin, The Nights Of Iguanan ja L’Amourderin viereen.

Vuonna 1990 julkaistu Graveyard Party Blues oli vastustamaton yhdistelmä vintage-fiilistelyä ja laavankuumia adrenaliinipurkauksia. Hearthillin jokainen albumi oli onnistunut ja linjassa, mutta kolmannella levyllä fokus oli terävimmillään ja soitto svengaavimmillaan. Ahkera ja antaumuksellinen keikkailu kuului groovessa, ja Graveyard Party Bluesilla on muutamia bändin parhaita biisejä. Tunnetuin niistä on levyn nimiraita, jonka video nähtiin aikoinaan Music Televisionillakin.

Hearthillin kaikki puolet nousevat esille Graveyard Party Bluesilla. ’Lost Paradisen’ kaltaisten nopeiden palojen vastapainoksi Graveyard Party Bluesilla on ’Under A Sad October Skyn’ tyylisiä rauhallisempia lauluja, joissa Mustosen viulunsoitto pääsee erityisen hyvin oikeuksiinsa. Ääripäiden väliin jäävat hurmoksellisen ’Pour Me Some Waterin’ tyyppiset menevät mutta sävykkäät kappaleet.

Hearthill lopetti toimintansa tehtyään puolenkymmentä albumia ja viitisensataa keikkaa ja esiinnyttyään kymmenessä eri maassa. Jatko olisi edellyttänyt kansainvälistä menestystä, ja sitä ei Suomesta käsin suomalaisvoimin operoinut yhtye saavuttanut, kuten eivät muutkaan lupaaviksi luetut aikalaiset.

Soitto ei silti vaiennut: Sydänmäki, Laiho, Kiviniemi ja Moilanen soittivat vuosina 2003-2009 Soul Tattoossa, joka teki kolme albumia. Sydänmäki on vaikuttanut myös yhtyeissä The Hel-Gators ja J. Hearthill Trinity. Laiho, Mustonen, Moilanen ja Sydänmäki ovat levyttäneet kukin tahollaan suomenkielistä soolomateriaalia. Sydänmäki on kunnostautunut myös käsikirjoittajana ja kirjailijana. Laiho julkaisi ensimmäisen romaaninsa vuonna 2018, ja ensi vuonna ilmestyy hänen toinen kirjansa.

Hearthill oli harvinaista herkkua suomalaisessa rockissa… Tai oikeastaan siitä pitäisi puhua preesensissä, sillä vaikka bändi ei ole uutta materiaalia julkaissutkaan, ei sen sydän ole lakannut sykkimästä. Tätä kirjoitettaessa bändi keikkailee Svart Recordsin julkaiseman live- ja studiolivemateriaalia sisältävän The Lost Tapes -albumin kunniaksi. Vanhempaa tuotantoa löytyy helpommin kirjastosta kuin netistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hearthill | Facebook

Hearthill keikalla
La 11.1.2020 Klubi, Tampere
La 1.2. Pakkasukko Blues N’ Jazz, Kemi
To 9.4.2020 On the Rocks, Helsinki

Hearthill kiertää The Lost Tapes Tourilla 2020 Tampereella, Kemissä ja Helsingissä. Kuva: Hearthill Facebook.

Levyhyllyt | Finna.fi
Hearthill | Pyramid 1988
Cut Up | Pyramid 1989
Graveyard Party Blues | Pyramid 1990
Soul Food | Pyramid 1991
Lost In The Limbo Zone | Pyramid 1992
Lost Tune Fish | Pyramid 1995
Songbook, kokoelma | Johanna Kustannus 1998
Dig Up Them Ol’ Rockin’ Bones, live| Pyros 1999
The Lost Tapes, live/studiolive | LP • Oy Svart Musik Ab 2019

Lue lisää | Finna.fi
Laiho, Samuli: Topliner, 328 sivua | Like 2018
Laiho, Samuli: Lasiseinä, 350 sivua | Like 2020
Sydänmäki, Jussi: Lucky Dan, 121 sivua | Like 2001
Sydänmäki, Jussi: Yön pojat, 167 sivua | Like 2004

Hearthill: Graveyard Party Blues (1990).