Temple Balls: Pyromide – hard rockin pelastaja

Pyromide | Frontiers 2021

Temple Balls: Pyromide (2021).Hard rock ei ole kuollut, mutta sen hiukset ovat harmaat. Lähes kaikki 1980-luvulla kukkoilleet hevibändit toimivat yhä, osa hyvinkin vakuuttavasti, mutta genre alkaa olla lähempänä grandparockia kuin dadrockia. Niin käy väistämättä kaikelle. 

Tässä vaiheessa historiaa jokainen uusi hard rock -bändi nostaa ilonkyyneleen vanhan ihmisen silmään. Nuoret tukkajumalat kertovat pelkällä olemassaolollaan, ettei tuo muistojen soundi olekaan vain taakse jäänyttä elämää. Suomessa genren pelastajia ovat Shiraz Lane, Santa Cruz ja Temple Balls, joista viimeksi mainittu on julkaissut tänä vuonna kolmannen albuminsa Pyromide. Julkaisija, italialainen Frontiers, tunnetaan Whitesnaken ja Def Leppardin kaltaisten pitkän linjan hevirokkareiden levy-yhtiönä.

Temple Ballsista on helppo pitää. Niin kuin managerinsa Elmo Harjun bändi Zero Nine kultakaudellaan, Temple Balls on tyylitajuinen hard rock -ryhmä, joka keskittyy haitallisen oheistoiminnan ja myötähävettävän pätemisen sijaan musiikkiin. Tämän Oulussa vuonna 2009 perustetun yhtyeen jäseniä tuskin tarvitsee pelätä bongaavansa 7 päivää -lehdestä tai tositeeveeohjelmista. 

Temple Balls on julkaissut kolme albumia neljässä vuodessa ja pysynyt lähes samassa kokoonpanossa, ainoastaan toinen kitaristi on vaihtunut. Vaikka bändi oli jo debyytillään pätevä ryhmä, Traded Dreamsia (2017), Untamedia (2019) ja Pyromidea (2021) vertaillessa kehitystä ei voi olla huomaamatta. Soitto on muuttunut levy levyltä iskevämmäksi, biisit ytimekkäämmiksi, soundi räjähtävämmäksi. Arde Teronen on loistava vokalisti ja erittäin päteviä työssään ovat myös kitaristipari Niko Vuorela / Jiri Paavonaho sekä Antti Hissan ja Jimi Välikankaan rytmiryhmä.

Biisien tasolla Pyromide briljeeraa sillä, että vaikka kirjoittamisen lähtökohtana on ollut isojen ja tarttuvien kertosäkeiden keksiminen, musiikki on vilpittömän ja bändilähtöisen kuuloista. Näin on miltei kautta linjan. Ainoastaan ’Bad Bad Bad’ vaikuttaa tekemällä tehdyltä sillä tavalla kuin vaikkapa hittinikkari Desmond Childin laulut usein tekevät. Se ei kuulosta Temple Ballsilta, ja ulkopuolisten tekijöiden käsialaahan se onkin. 

Temple Balls ei tuo lajityyppiinsä mitään uutta, mutta se herättää sen henkiin. Vaikka perinnetietoiselta Pyromidelta on vaikea löytää mitään 1980-luvun jälkeiseen aikaan liittyvää, on selvää, ettei Temple Balls jää pelkäksi alansa Strypesiksi, edellisen sukupolven mukavaksi maskottibändiksi. Temple Ballsin käsissä soihtu palaa kirkkaalla, kuumalla liekillä. On asia erikseen, löytyykö hardrockille enää uutta yleisöä, mutta tässä genressä ei ole bändiä, joka ajaisi nämä jätkät lavalta. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Temple Balls | kotisivu
Temple Balls | Facebook
Temple Balls | Instagram
Temple Balls | Twitter

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Temple Ballsin hard rock -levy albumi Pyromide kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Temple Balls | Finna.fi

Traded Dreams | Ranka Kustannus 2017
Untamed | 2019
Pyromide | Frontiers 2021

Kokoelmalevy
Temple Balls | Finna.fi

Double | Ranka Kustannus 2020

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa

Lue lisää Temple Ballsista | Finna.fi

Artikkelihaku Temple Balls

Temple Balls: Pyromide (2021).
Temple Balls: Pyromide (2021).

Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Yona: Uni johon herään (2021).Unelma, haave, uni. Sellaisen toteutuma tämä albumi on Johanna ”Yona” Rasmukselle (s. 1984) hänen kertomansa mukaan ollut. Soundille antamansa haastattelun mukaan artisti halusi niin kovasti levyttää sinfoniaorkesterin kanssa, että oli valmis jättämään musiikin tekemisen kokonaan, ellei se kävisi päinsä. Se kuulostaa kovin jyrkältä, mutta niin on hyvä. On hienoa, että taiteilija miettii enemmän sitä, miltä musiikki tuntuu kuin sitä, paljonko se striimaa.

Pilvet liikkuu, minä en -debyyttinsä vuonna 2010 julkaissut Yona käynnistää levytysuransa toisen vuosikymmenen herkästi, dynaamisesti ja dramaattisesti. Tapiola Sinfoniettan kaltaisen orkesterin kanssa työskenteleminen ei hänen tapauksessaan varsinaisesti yllätä. Juuri mikään ei ole yllättänyt sen jälkeen, kun hän vuonna 2013 osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningatar-kilpailuun ja sijoittui siinä toiseksi (kieltäydyttyään etukäteen voittamasta). Tai sen, kun hän levytti Karjala-aiheisia vapauslauluja reggae-sovituksina. Yona on aina ollut vapaa taiteilija, ei genren edustaja. 

Yonan pitkäaikainen bändi, Orkesteri Liikkuvat Pilvet, on kymmenen muusikon liitto, joten suuren kokoonpanon dynamona toimiminen on hänelle tuttua. Uni johon herään -levyllä soivat jouset, mutta myös kumisevat lyömäsoittimet ja matalat vasket. Olennaisin instrumentti on kuitenkin Yona itse.  hänen luomansa melodiat ja se, miten hän ne tulkitsee. Hän on hauras, vahva, kirkas ja utuinen sen mukaan, mitä tulkittava ja välitettävä tunnetila tarvitsee. Yonan äänen dynamiikan ja sävyjen skaala ulottuu pitkälle. 

Albumin aloittaa todellinen magnum opus, kahdeksanminuuttinen ’Ooksä unohtanu?’, joka teosmaisuudessaan on levyn vaikuttavin esitys. Sen perusteella ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kokonaisuudesta: eeppisen alun jälkeen kappaleet pysyvät popbiisien mitoissa. Vaikka ’Irti’ onkin julkaistu singlenä, ei Uni johon herään ole irtoraitojen kooste vaan pikemminkin joukko perspektiivejä tekijänsä mielenmaisemaan. Siinä mielessä yksittäisten kappaleiden nostaminen muiden yläpuolelle tuntuu melkeinpä väkivaltaiselta. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö kappaleet erottuisi toisistaan. ’Vitun unelmat’ -biisissä Yona räppää klassisen taustan päälle, ja vaikka yhdistelmä ei sinänsä ole ennenkuulumaton, tässä kontekstissa se pysäyttää. Ylidramaattinen ’Se ei ikinä lopu’ on muutamia pakahtuneita sanoja lukuun ottamatta instrumentaalisävellys, ja ’Solut herää eloon’ -biisi on kenties kauneinta, mitä Yona on koskaan levyttänyt. ’Kultavehkassa’ laulun päähenkilö jää yksin epätoivonsa kanssa. Kokonaisuuden saumoittaa lujaksi vahva henkilökohtaisuuden tuntu. Uni johon herään tuntuu olevan on tekijälleen hyvin tärkeä julkaisu. Enemmän kuin musiikkia. 

Se, että Yona oli valmis olemaan tekemättä mitään, ellei pääsisi työskentelemään sinfoniaorkesterin kanssa, ei johtunut pelkästään musiikillisesta kunnianhimosta. Hän on kertonut albumin syntyneen raskaan ja ahdistavan elämänvaiheen jälkeen, joten tavallaan tässä on kyse pelastautumisesta ilon kautta. Sinfoniaorkesteri on kaikessa suurellisuudessaan paras mahdollinen väline näin vahvojen tunteiden välittämiseen. Lopussa hehkuu toivo: lempeässä ’Kannolla’-kappaleessa Yona laulaa siitä, että ehkä elämä kantaa kuitenkin. 

Kappaleen alussa hänen äänensä on hauras, lopussa vahva. Kyllä, elämä kantaa.  

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Yona | Facebook
Yona | Instagram


Tapiola Sinfonietta | kotisivu
Tapiola Sinfonietta | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Yonan albumi Uni johon herään kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Yona | Finna.fi

2010-luku

Pilvet liikkuu, minä en Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2010
Vaikenen laulaen Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2011
Vaikka tekee kipeää, ei haittaa Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2012
Tango A La Yona | Kaiho Republik 2014
Naivi | Kaiho Republik 2015
Jano | Monsp Records 2016
7 | Johanna Kustannus 2018

2020-luku

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Levyhyllyt
Liljan Loisto
[= Yona • Puppa J • Punky Reggae Band]
Finna.fi

Takaisin Karjalan maille | Suomen Musiikki 2010
Vapauden hurma | Suomen Musiikki 2012

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
H.C. Slim: H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Yonasta | Finna.fi

Artikkelihaku Yona

Lue lisää Yonasta ja suomalaisesta tangosta | Finna.fi

Tähdet meren yllä – suomalaisen tangon tarina Timo Kalevi Forss, 229 sivua | Into 2019

Yona: Uni johon herään (2021).
Yona: Uni johon herään (2021).

Alexi Laiho – Bodomista ikuisuuteen

Bodom After Midnight: Paint The Sky With Blood (2021).Itkin, kun kuulin Alexi Laihon kuolleen. Nolostuin itsekin siitä, että uutinen aiheutti minussa niin voimakkaan reaktion. En tuntenut häntä tai kasvanut kuunnellen hänen musiikkiaan, mutta koin silti menettäneeni jotakin. 

Siihen oli syitä, muitakin kuin se, että vuodenvaihde oli raskasta aikaa. Laiho (1979–2020) oli tehnyt musiikkia työkseen suunnilleen yhtä kauan kuin itse olin siitä kirjoittanut, joten tavallaan hän oli ollut jatkuvasti läsnä elämässäni. Olin seurannut hänen matkaansa maailmalla, ja mies, joka antoi paljon ja jolla oli yhä annettavaa, lähti aivan liian nuorena. 

Tietäjät tiesivät jo Something Wildin ilmestyessä vuonna 1997, että Laihon bändissä oli potentiaalia merkittäviin tekoihin. Itse havaitsin hänen suuruutensa vasta paljon myöhemmin. 

Aloin arvostaa Alexi Laihoa muusikkona ja keulakuvana nähtyäni Children of Bodomin keikan eräällä festivaalilla kauan sitten. Kitaristin virtuoosimainen soitto ei itsessään saanut päätäni kääntymään, mutta kun näin suurella screenillä hänen kätensä, pysähdyin katsomaan. Mustaa kynsilakkaa ja sormitatuointeja. Sellaiset tyylikeinot eivät tietenkään tee muusikosta parempaa tai huonompaa, mutta pidin niitä merkkinä siitä, ettei kyseessä ole geneerinen heviäijä, ja se oli kiinnostavaa. 

Poistuin keikalta myytynä ja siinä ymmärryksessä, että Laiho on cool. Hän oli paitsi maailmanluokan soittaja myös kovan kaliiberin rocktähti ja keulakuva, jonka kaltaisia oli harvassa. Näkemäni keikan perusteella sama päti hänen bändiinsä. Children of Bodom sulatti yhteen monenlaista metallia ja sen soitossa oli rokkaava groove, jollaista metallissa ei useinkaan kuule.

Vaikka en tuntenut Alexi Laihoa, juttelin hänen kanssaan työn merkeissä muutaman kerran vuosien varrella. Hän oli haastateltavana kiinnostava, sanavalmis ja karismaattinen, samaan aikaan tavallinen ja tähti. Kun Children of Bodom ilmoitti hajoamisestaan, kävin viimeisellä keikalla kuuntelemassa historian siipien havinaa. Jäähyväiskonsertti oli sikäli koruton, että mikään ei tuntunut päättyvän. Tunnelmasta puuttui viimeisten hetkien sentimentaalisuus. Taika ja groove olivat tallella, ja Laiho hoiti hommansa moitteettomasti. 

Sitä häneltä myös odotettiin. 2010-luvun taitteessa Laiho valittiin maailman parhaaksi metallikitaristiksi sekä Guitar Worldin että Total Guitarin lukijaäänestyksissä. Soittajia on hankalaa asettaa paremmuusjärjestykseen, koska musiikki ei ole suoritus, mutta tulokset kertoivat artistin asemasta: Laiho oli noussut maailman arvostetuimpien kitaristien joukkoon. Eikä se ollut pelkästään Children of Bodom -fanien mielipide. Kymmenen vuotta myöhemmin, kun Laiho lähti tästä elämästä, hänen muistoaan kunnioittivat lukemattomat erittäin tunnetut soittajat kautta maailman.

Myös Children of Bodom vei uransa kunnialla maaliin. Kymmenes ja viimeinen albumi Hexed (2019) oli vahva ja virkeä kokonaisuus. Laiholla oli taito säveltää melodiakoukkuja, jotka toimivat huolimatta siitä, että hän lauloi äärimetallivokalistin äänellä – ’Platitudes And Barren Words’ on hyvä esimerkki tästä. Asiaan luultavasti vaikutti se, että Laiho kuunteli musiikkia niin laaja-alaisesti. Siinä missä metallimiehet useimmiten keskittyvät raskaaseen rockiin ja klassiseen, Laiho toi julki rapfanituksensa, kehui Poisonin kaltaisia epäuskottavia tukkahevibändeja ja teki versioita niin Ramonesin, Britney Spearsin, Kenny Rogersin kuin Creedence Clearwater Revivalinkin biiseistä. 

Bodomin lopetettua Alexi Laiho perusti Bodom After Midnightin, joka sai valmiiksi kolme biisiä ja videon ennen Laihon lopullista poistumista näyttämöltä. Huhtikuussa 2021 ilmestynyt Paint The Sky With Blood -ep osoittaa, ettei Laiho ollut eksyksissä omillaan. Kreikan mytologian raivottarien nimiä pudottelevalla ’Paint The Sky With Bloodilla’ välähtelevät tutut elementit – groove, koukut, ainutlaatuinen metallien sekoitus.   

Kuultuani Laihon kohtalosta etsin arkistoistani juttua, jonka muistin kirjoittaneeni Sueen Follow the Reaper -levyn ilmestyttyä vuonna 2000. Ensin en löytänyt sitä, mikä vahvisti henkilökohtaisen menetyksen tuntua. (Se tuntui itsestänikin kornilta, mutta minkäpä tunteilleen mahtaa.) Pitkällisen jäljityksen jälkeen löysin lehden. ”Mä olen panostanut tähän ja treenannut erittäin intensiivisesti ainakin kymmenen vuotta. Olen laittanut kaikkeni peliin”, Laiho kertoi iloisena siitä, että pystyi elättämään itsensä musiikilla. ”Tähän asemaan olen aina halunnut päästäkin. En ole ikinä haaveillut kartanoista ja uima-altaista. En tarvitse sellaisia.” 

Tein epämääräisen surutyöni loppuun lukemalla Petri Silaksen kirjan Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli. Hexedin ilmestyttyä puhuin kirjasta Laihon kanssa haastattelussa, jonka tein Infernoon. Silloin hän naureskeli, että kirjassa on hyvää kamaa, mutta kaikkea ei voinut vielä kertoa. ”Jatko-osan aika on sitten, kun ihmiset ympärillä on kuolleita tai mä makaan itse kuolinvuoteella”, päähenkilö suunnitteli.

Alexi Laiho olisi täyttänyt tämän jutun julkaisupäivänä 42 vuotta. Asiat eivät menneet suunnitelmien mukaan, mutta ehkäpä me sivulliset jo tunnemme hänet niin hyvin kuin meidän tarvitseekin tuntea. Me tunnemme hänen musiikkinsa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Bodom After Midnight | Facebook
Bodom After Midnight | Instagram

Children Of Bodom | kotisivu
Children Of Bodom | Facebook
Children Of Bodom | Twitter

Levyhyllyt
Bodom After Midnight | Finna.fi

Paint The Sky With Blood • EP | Nuclear Blast 2021

Levyhyllyt 
COB | Finna.fi

1990-luku

Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999

2000–2009

Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003
Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008

2010-luku

Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013
I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015
Hexed | Nuclear Blast 2019

DVD

Trashed, Lost & Strungout | 2004
In Your Face | 2005
Chaos Ridden Years – Stockholm Knockout Live | 2006

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain

Lue lisää Alexi Laihosta ja Children Of Bodomista | Finna.fi

Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli  Petri Silas, 400 sivua | Johnny Kniga 2019

Lue lisää suomalaisesta metallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Alexi Laihon viimeinen bändi oli Bodom After Midnight. EP Paint The Sky With Blood julkaistaan huhtikuussa 2021.

Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi

Paperi T: Kaikki on hyvin (2018).Porvoolaissyntyinen Paperi T (oik. Henri Pulkkinen, s. 1986) on eittämättä viimeisimmän vuosikymmenen merkittävimpiä artisteja paitsi suomirapin, myös yleensäkin kotimaisen popmusiikin kentällä. Harva on onnistunut yhdistämään kaupallista menestystä, kehuja kriitikkokentällä ja painoarvoa kulttuurikeskustelussa hänen tapaansa.

Suomirapin kentällä Pulkkinen oli vielä varsin tuntematon nimi esittäytyessään Ruger Hauer -trion jäsenenä vuoden 2010 Se syvenee syksyllä -albumilla. Tämä oli genren Cheek-vetoisen kaupallisen noususuhdanteen aikaa, mutta Rugerin debyytistä tuli vuosien mittaan vastahankaisemman räppiyleisön klassikko, joka lanseerasi Pulkkisen ohella monen tietoisuuteen myös Mikko Kuoppalan alias Pyhimyksen. Se syvenee syksyllä ei yltänyt albumilistalle lainkaan, mutta sen suosituimmat kappaleet ’Jokaiselle jotakin’ ja ’Täällä’ ovat kerryttäneet reilusti kuudetta miljoonaa Spotify-kuuntelua.

Ruger Hauerin kulttimaineen kasvaessa Erectus– ja Ukraina-albumeiden myötä vuosina 2012–13 alkoi Paperi T hamuilla omalla tahollaan bändin ulkopuolista artistiutta. Vuonna 2013 hän esittäytyi duon osapuolena Khidin kanssa tekemällään minialbumilla Ex ovis pullus non natis seró fit ullus ja päävokalistina friikkifolk-yhtye Paavoharjun paluulevyllä Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne.

Paavoharju: Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (2013).Näillä julkaisuilla Pulkkinen profiloituu vielä kokeellisen rapin edustajaksi ja vaihtoehtoisen crossoverin harjoittajaksi. Niin Khidin kylmät industrial-biitit kuin Paavoharjun Lauri Ainalan rakeinen äänimaisemamaalailu viittovat Tattarisuon tyhjien teollisuushallien maailmaan, mutta Paavoharjun musiikki haroo esoteerisempiakin ulottuvuuksia. Joko sinä tulet tänne alas… on Suomen oloissa ainutlaatuinen neofolk-impulssien ja kokeellisen konemusiikin yhdistelmä. Pulkkisen alleviivaavan painokas, uhkaavalta äänikirjan lukijalta kuulostava vokaalityyli täydellistyy ensimmäistä kertaa levyn ’Patsaatkin kuolevat’ -klassikolla:

Vuoden 2013 päättyessä Henri Pulkkinen oli silti rajallisen erikoisyleisön tuntema indie-artisti. Suomiräpistä oli ehkä tullut valtavirtaa, mutta Cheekin ja Mikael Gabrielin populistisilla ehdoilla.

Toisaalta musakriitikkopiireissä pidettiin selvänä, että iso kulttuurikriittinen ja täyttämätön aukko oli olemassa siellä, missä 80-luvulla vaikuttivat Sielun Veljet ja 90-luvulla CMX. Enää se ei vain onnistuisi kitararockilla. 2010-luvun nuoret yliopistoaikuiset edellyttäisivät suosikkirunoilijaltaan kykyä mukautua tämän aikakauden musiikillisiin odotuksiin.

Henri Pulkkinen oli enemmän kuin valmis täyttämään ne odotukset.

Paperi T:n sooloura lanseerattiin ovelasti vaivihkaa parilla singlellä ja YleX:n kautta. Kansanradion nuorisokanava teki melodramaattisesta ’Sä jätät jäljen’ -singlestä orastavan hitin syksyllä 2014. Parisuhteen päättymisestä ja unohtuneiden tavaroiden selaamisesta ja rappukäytävään heittelemisestä kertova vihainen kevätbiisi tarttui takuulla jokaisen sen kuulleen mieleen ja korvakäytäviin. Hittilistojen kärkeen se ei noussut, mutta onnistui tärkeämmässä: teki Henri Pulkkisesta kolmekymppisen disintegroituvan varhaisaikuisuuden äänen.

Jos ’Sä jätät jäljen’ oli ensi-isku, luokittuu vuoden 2015 alussa ilmestynyt ’Resnais, Beefheart ja Aalto’ -single täystyrmäykseksi. Periaatteessa täysin epäkaupallinen hidastempoinen tilitys ei rakennu musiikilliselle korvakarkille, vaan loputtomalle ja kulttuurihistoriallisesta sivistyksestä kertovalle namedoppailulle. Kappale herätti välittömästi sekä ärsyyntymisen että ihastumisen tunteita, mutta on selvää, että Pulkkinen oli pelannut korttinsa tarkkaan harkiten. Teksti koostuu alusta loppuun todellisista ja kuvitelluista interteksteistä:

”Chianti oli Alvar Aallon lempiviini / Mä en tiedä viineistä mitään / Kai täs on nyt aikaa sit opetella / Et sellast / Jos haluut nähdä / nähdään Cellas”.

Näin kevään 2015 kulttuurikeskustelun ytimeen iskostui Paperi T. Huhtikuussa ilmestynyt Malarian pelko -albumi julistettiin ilmestyessään yleisesti merkkiteokseksi, joskin on kiinnostavaa, että perinteisistä rocklehdistä sekä Soundi (Arttu Seppänen) että Rumba (Niko Peltonen eli allekirjoittanut itse) suhtautuivat levyyn varsin kriittisesti. Malarian pelko nousi kuitenkin listaykköseksi ja myi vinyylijulkaisuna poikkeuksellisen paljon. Levy sai myöhemmin myös Teosto–palkinnon.

Paperi T: Malarian pelko (2015).Malarian pelon ytimessä on obsessiivinen itsetarkkailu, omien ihmissuhde-epäonnistumisten loputon puiminen, syyllisyys etuoikeutetusta asemasta, itseironinen naurahtelun sen kustannuksella. Samaan aikaan, kun kirjallinen elämä suistui autofiktion suohon, syöksi Henri Pulkkinen popmusiikin aivan vastaavaan vetelikköön. Hän teki sen niin uskottavasti, puoleensa vetävästi ja tuottajiensa (Kalifornia-Keke, Aksim, Khid, RPK, Femme Fourrure) musiikillista pelisilmää hyväksi käyttäen, että lopputuloksena Malarian pelko on maksisipsipussin kaltaista huumetta.

Pulkkisen loputon nimien pudottelu täydellistää vaikutelman Vaasankadun sivistyneimmästä kulkijasta, joka todistaa oikean kätensä puristuksella oikeamielisyytensä samalla, kun facepalmaa vasemmalla omaa riittämättömyyttään ihmissuhteiden monimutkaisuuden edessä. Levyn kertoja kaihoaa nuorten Kristiina Halkolan tai Stevie Nicksin näköisiä naisia ja ironisoi opetellusti omaa kaihoaan. Hän syö kakkunsa ja säästää sen: Malarian pelkoon samastuivat sekä heteronormatiivisuuden kanssa pyristelevät nuorehkot miehet että sen kanssa pyristelevien miesten kanssa aikuiselämänsä ajan pärjäilleet nuorehkot naiset.

Levyn todellisimmalta maistuneen säkeen – ”Mä oon kuin elokuva, jossa ei kukaan kuole” – Pulkkinen ulkoisti vanhemman sukupolven indie-puujumalan, P-K Keräsen laulettavaksi.

Paperi T:n kulttuurinen merkitys taisi huipentua vuonna 2016 Post-Alfa -runokokoelman julkaisuun. Pulkkisen instagram-runous myi ennätyksellisiä määriä siinä missä A.W. Yrjänän Arcana vuonna 1997, mutta teosten kirjallisten ansioiden vertailu onkin jo toinen asia. Kulttuurihistoriaan Pulkkinen jätti mikrojäljen synnyttämällä ”tee oma Papru-runo” -hästäg-liikkeen, jonka innovatiivisimmat lopputuotteet paljastivat hyvinkin hauskasti Pulkkisen tilapäärunouden sisällölliset kliseet ja muodollisen toisteisuuden.

Ruger Hauer: Mature (2016).Kulttuuri-ilmiöillä on luonnollinen elinkaarensa. Henri Pulkkisen taiteen kohdalla sen huipentuma toistaiseksi osui vuosiin 2015–16. Tämä ei tarkoita, että sittemminkään olisi tapahtunut romahdusta. Ruger Hauer kulki oman taipaleensa loppuun vuoden 2017 listaykkösalbumilla Mature, jota on mahdotonta peilata olennaisilta osiltaan Pulkkisen tekemisiin, mutta Paperi T valloitti albumilistan ja vinyyliä ostavan kansanosan vielä toistamiseen vuoden 2018 Kaikki on hyvin -albumilla. Nyt hän ei vain ollut enää kulttuurikeskustelun aihe tai lauantaiesseiden kohde. Hän oli vain osa establishmentia. Kaikki oli hyvin.

Toisesta soololevystä alkaa olla jo kolme vuotta, ja kuka enää kulkutautiaikana tietää, mikä Paperi T:n todellinen artistipositio nyt on? Viime vuonna hän kuitenkin julkaisi Khidin kanssa uuden minialbumin HBD RIP.

Sen älyllinen nihilismi tuntuu tähän ajanhetkeen virkistävältä. Henri Pulkkinen on merkittävän hyvä kokeellinen räppäri, jonka ei olisi artistina pitänyt koskaan katsoa peiliin.

Levyhyllyt
Ruger Hauer
[= Henri Pulkkinen • Mikko Kuoppala • Tommi Langen]
Finna.fi

Se syvenee syksyllä • CD • LP | Monsp Records 2010
Erectus • CD • 2LP | Monsp Records 2012
Ukraina • CD • LP | Monsp Records 2013
Mature • CD • LP | Johanna Kustannus 2016

Levyhyllyt
Paperi T | Finna.fi

Ex Ovis Pullus Non Natis Serò Fit Ullus Paperi T & Khid • LP • CD | Monsp Records 2013
Malarian pelko • LP • CD | Johanna Kustannus 2015
Kohta • LP Lauri Porra & Paperi T • LP | Svart Records 2018
Kaikki on hyvin • LP • CD | Johanna Kustannus 2018
HBD RIP Paperi T & Khid • LP | Johanna Kustannus 2020

Levyhyllyt
Paavoharju | Finna.fi

Yhä hämärää • CD • LP | Fonal Records 2005 & 2007
Laulu laakson kukista • CD • LP | Fonal Records 2008
Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne • CD • LP | Fonal Records 2008
Syvyys – The Fonal Years Vol. 1 • 3LP | Svart Records 2019
Uskallan – The Fonal Years Vol. 2 • 3LP | Svart Records 2019

Beastie Boys: Check Your Head – ysärin rajattomuus
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Mercedes Bentso: Ei koskaan enää – arpia ja avohaavoja
Paleface: Helsinki–Shangri-La – sanomaa suomen kielellä
Pyhimys: Mikko – reflektointia mielikuvien suojassa
Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima
Tulenkantajat: Tulenkantajat – tiimi timmein toi rapin Rolloon

Lue lisää Paperi T:tä | Finna.fi

Post-alfa | Kosmos 2016

Lue lisää suomirapista | Finna.fi

Rappiotaidetta – suomiräpin tekijät  Karri Miettinen [= Paleface], 251 sivua | Like 2011
Kolmetoista kertaa kovempi – räppärin käsikirja  Karri Miettinen [= Paleface] & Esa Salminen, 503 sivua | Like 2019
Hyvä verse – suomiräpin naiset  Heini Strand, 200 sivua | Into 2019

Paperi T: Kaikki on hyvin (2018).
Paperi T: Kaikki on hyvin (2018).

Hurriganes: Roadrunner – homma ja kuinka se hoidetaan

Roadrunner | Love Records 1974

Hurriganes: Roadrunner (1974).Syksyllä 1974 Hurriganes valmistautui toiseen erään voimiensa tunnossa. Edellisenä vuonna ilmestynyt debyytti Rock And Roll All Night Long oli myynyt hyvin, ja toisessa erässä bändi tähtäsi tyrmäykseen. 

Hurriganesin toinen albumi äänitettäisiin Tukholmassa Marcus Music -studiolla, jonka kuusitoistaraitatekniikka jätti suomalaiset nauhoittamot taakseen. Myös vinyylin kaiverrus hoidettaisiin Ruotsin puolella. Siten levy saataisiin soimaan kovaa, mikä oli Ganesin powerboogiessa tärkeä juttu – olihan jo Rock And Roll All Night Longin kannessa kehotettu soittamaan levyä ”pirun lujaa, pitäähän naapurinkin kuulla. Ei ne seinät siitä hajoo.”

Koska englannin kieli ei kuulunut kolmikon vahvuuksiin ja koska bändi halusi operoida kansainvälisellä tasolla, tuottajaksi valittiin englantilainen Richard Stanley, joka ennen Suomeen muuttoa oli häärinyt muun muassa Harry Nilssonin piireissä.

Rumpali-laulaja Remu Aaltonen, basisti Cisse Häkkinen ja kitaristi Albert Järvinen matkasivat Tukholmaan kiertueiden karaisemina. Roadrunnerin biisejä ei ollut sovitettu etukäteen aivan viimeistä viiltoa myöten, mutta bändi oli soittanut niitä keikoilla. Levylle oli tarjolla 50-lukulaista rock’n’rollia ja teinipoppia, 60-luvun rautalankaa ja 70-luvun bluesrockia, mutta luonteikas bändi saisi kokonaisuuden kuulostamaan yhtenäiseltä.

Studioaikaa oli vain nelisen päivää, mikä sopi tuottaja Stanleylle, jonka päämääränä oli taltioida trion live-energia. Stanley patisti bändiä panemaan raidat purkkiin mahdollisimman vähillä otoilla. Sessioissa keksittiin kokeilla rumpu- ja bassoraitojen tuplaamista, mikä toi yleissoundiin ylimääräistä jytinää.  

Roadrunnerilla on viisi coverbiisiä. Instrumentaalinen ’In The Nude’ on alun perin Joe Garlandin jazzsävelmä ’In the Mood’, mutta Hurriganesin versio liippaa läheltä The Shadowsin sähkökitaraversiota. ’I Will Stay’, tulkinta tanskalaisen The Lollipopsin ’I’ll Stay By Your Sidesta’, on harvinaisen kaunista Ganesia. Roadrunnerin päättää levyn nimikkobiisi. Se perustuu Bo Diddleyn ’Road Runneriin’ (1960), joskin Hurriganesin ’Roadrunner’ on lähempänä The Pretty Thingsin versiota (1965). Mukana on myös kipakka tulkinta Freddy Cannonin ’Tallahassee Lassiesta’ sekä Little Richardin (ja Eddie Bon) vuonna 1956 levyttämästä ’Slippin’ and Slidinista’. 

Stanley kirjoitti Roadrunnerille biisit ’The Phone Rang’ ja ’Mister X’, joista jälkimmäisen hän myös lauloi. ’I Will Stayn’ ja ’The Phone Rangin’ lauloi basisti Häkkinen, ja Aaltonen vastasi muista vokaaleista helposti imitoitavaan tyyliinsä. Koko bändin kirjoittamiksi merkittiin iskevä avausbiisi ’It Ain’t What You Do’, jonka sanoitus tosin on vähintäänkin inspiroitunut The J. Geils Bandin biisistä ’It Ain’t What You Do (It’s How You Do It!)’, ’Hey Groupie’, ’Oowee-Oohla’ sekä Hurriganesin tunnetuin biisi ’Get On’.

’Get Onin’ on kerrottu syntyneen studiossa ja päätyneen levylle ainoastaan siksi, että mukaan mahtui vielä yksi täytebiisi. Voi hyvin olla, että tämä klassikkojen klassikko todella heitettiin mukaan albumille, koska tilaa oli, mutta studiossa se ei syntynyt. Hurriganes oli esittänyt sen varhaista versiota jo kesän keikoilla. Oheisesta linkistä löytyy heinäkuun puolivälissä nauhoitettu liveversio, josta kuulee, että vaikka Remun halibatsuibbaa-esperanto ja tekstin rytmitys olivat toisenlaiset, aihio ja ideat ehdottomasti olivat jo olemassa. 

Kuten Roadrunnerillakin todetaan, itse hommaa olennaisempaa on se, miten homma hoidetaan. Hurriganes ei ollut edistyksellinen bändi, mutta sen merkitystä suomalaisen rockin myöhemmille vaiheille ei pidä vähätellä. Huippusuosittu albumi toimitti rock’n’rollin ilosanomaa kaikkialle Suomeen, mikä osaltaan muokkasi nuorisokulttuuria.

Amerikanmeininki avasi tien tietä vuosikymmenen lopun rockabilly-aallolle, ja toisaalta voimatrion primaalienergia muistutti nousevaa punksukupolvea pyhän yksinkertaisuuden voimasta ja perusasioiden toimivuudesta proge- ja hippivuosien fiilistelyn jälkeen. Roadrunner todisti myös, että suomalainenkin bändi saattoi tehdä levyn, joka kesti kansainvälistä vertailua. Roadrunner kuulosti ja näytti hyvältä, ja joulukuussa 1974 ’Get On’ voitti kansainvälisen levyraadin eli European Pop Juryn. 

Hurriganesin toinen albumi oli valtava menestys. Se oli Suomen myydyin albumi aina vuoteen 1985 saakka, jolloin ykköspaikan vei Dingon toinen albumi Kerjäläisten valtakunta. Roadrunneria on myyty vuosien mittaan yli 170 000 kappaletta. Klassikko tehnee kauppansa edelleen, sillä levy-yhtiö Johanna sekä Levykauppa Äx -kytkyistään tuttu Lipposen levy ja kasetti julkaisivat sen maaliskuun 2021 lopulla ensimmäisen kerran kuvavinyylinä. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Roadrunner
Remu Aaltonen – laulu, rummut
Albert Järvinen – kitara
Cisse Häkkinen – bassokitara, laulu ’I Will Stay’ & ’The Phone Rang’

Richard Stanley – laulu ’Mister X’
Risto Vuorimies: kansi
Äänittäjä: Leif Måses
Tuottaja: Richard Stanley

Hurriganes | Facebook-ryhmä
Remu & Hurriganes • Eilen & tänään | Facebook-ryhmä

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Hurriganesin klassikko Roadrunner kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Hurriganes | Finna.fi

1970-luku

Rock And Roll All Night Long • LP • kasetti | Love Records 1973 • CD Love Records 1990
Roadrunner • LP • kasetti | Love Records 1974 • CD Love Records 1988 & 1999 • SACD-hybridi Love Records 2007 • Kuvavinyyli Johanna/Lipposen levy ja kasetti 2021
Crazy Days • LP • kasetti | Love Records 1975 • CD Love Records 1989 & 2001
Hot Wheels • LP • kasetti | Love Records 1976 • CD Love Records 1991
Tsugu Way • LP • kasetti | Love Records 1977 • CD Love Records 1992 & 2001 • LP-uusintapainos Rolling Records 2020
Hanger • LP • kasetti | Scandia 1978 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2016
Jailbird • LP • kasetti | Scandia 1979 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2016

1980-luku

10/80 • LP • kasetti | Scandia 1980 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Fortissimo • LP • kasetti | Sonet 1981 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Rockin’ | Sonet 1982 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2019
Seven Days, Seven Nights | Scandia 1983 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2019
Hurrygames | Scandia 1984 • CD Fazer Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018

Livelevyt
Hurriganes | Finna.fi

Live At Metropol | Rip It Up 1988
Live In Stockholm 1977 • CD • kasetti | Fazer Records/Warner Music 1996
Live In Hamina 1973 | Love Records/Siboney 2011 • LP Love Records/Siboney 2012
Hamina And Helsinki All Night Long • 4LP • 3CD | Svart Records 2021

DVD • Blu-ray | Finna.fi

Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018
Ganes Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013
Hurriganes – kuumat kundit/Hot Wheels Ohjaaja Jussi Itkonen, 74 min • DVD | Pan Vision 2006
Roadrunner 25 v. [Dokumentti Roadrunner-levystä, DVD-kopio TV-ohjelmasta] Ohjaaja Timo Suomi & toimittaja Tommi Liuhala, 30 min. | YLE TV2 1999

Boksit ja kokoelmat
Hurriganes | Finna.fi

Sixteen Golden Greats | Love Records 1977
Hurrigane By The Hurriganes | Sonet/Metronome/Discophon 1977
Jailbird & 10/80 • CD | Fazer Finnlevy 1989
Rockin’ & Seven Days, Seven Nights • CD | Fazer Finnlevy 1989
20 Golden Greats • CD | Love Records 1989
1978–1984 | Warner Music Finland 1989
Hanger & Fortissimo [Kaksi alkuperäistä] • CD | Fazer Finnlevy 1990
Rockin’ Tonight – 18 All Time Hits | Warner Music Finland 1991
The Legacy – 1973–1988 • 3CD | Warner Music Finland 1992
Get On [20 suosikkia] • CD | Fazer Records 1995
Double Trouble – The Best Of Remu & Hurriganes • 2CD | Fazer Records 1997
25 Golden Greats • CD | Siboney 1997 & 2001
Let’s Go Rocking Tonight [20 suosikkia] • CD | Warner Music Finland 2001
Muskogee [20 suosikkia] • CD | Warner Music Finland 2001
30 Golden Greats • 2CD | Love Records/Siboney 2011
Seven Days, Seven Nights & Fortissimo • 2CD Music Finland 2012
Long Play Collection • 6LP | Love Records/Universal Music 2015

Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi

[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]

Ganes – Soundtrack | Sony BMG Music Entertainment Finland 2007

Levyhyllyt
Albert Järvinen | Finna.fi

Ride On • LP • kasetti | Love Records 1974 • CD Love Records 1991 & 2007 • LP Svart Records 2017
Braindamage – Or Still Alive • LP • kasetti • CD | Amulet 1988 • Remasteroitu CD Warner Music Finland 2004 • LP WEA 2011
Mirror Tower • LP • kasetti • CD | Amulet 1991
Aspects Of Albert Järvinen • 3CD | Polarvox 1995
Patchy Moss – 30 Big Ones • 2CD | Love Records/Siboney 2000
Let It Roll – Rocks And Rarities | EMI Finland 2004

Levyhyllyt
Cisse Häkkinen | Finna.fi

Teendreams | Love Records 1976
Summer Party | Scandia 1979 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020
I Love You Anyway | Scandia 1985 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020
Summer Party & I Love You Anyway [2 alkuperäistä] • 2LP • CD | Finnlevy/Safir 1991 • CD WEA 2008

Levyhyllyt
Remu | Finna.fi

1970-luku

No Panic | Scandia 1978 • LP-uusintapainos Svart Records 2019

1980-luku

Sound Of Hurrigane | Sonet 1981 • Remasteroitu CD Warner Music Finland  2003 • LP-uusintapainos Svart Records 2019
Zin-Khan | Sonet 1981 • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Message For You • LP • kasetti | Rip It Up 1983 • CD Fazer Records 1998
Vilkuilevat silmät • 12″ EP | Rip It Up/Finnlevy 1085
Live At Café Metropol | Rip It Up 1985

1990-luku

[Remu Aaltonen • Patti Patoila • Måns Groundstroem • Tatu Mannberg • Samuli Laiho • Jukka Orma • Jim Pembroke]

In The Spirit Of Hurriganes • CD • kasetti | Fazer Records 1995 • LP Lipposen levy ja kasetti 2021

Taikakivi • CD | Rip It Up 1999

2000–2009 | 2010-luku

Sticks And Stones • CD | WolfGang Records 2004
Live! Juice Remu Dave • 2CD | Motley 2008
Andalusian muistelot • CD | AXR Music 2013

Levyhyllyt
Remu And His Allstars | Finna.fi

[= Remu Aaltonen • Riku Mattila • Mitja Tuurala • Jallu Sundell • Seppo Kantonen]

Viittä vaille kaks • LP • kasetti | Rip It Up/Finnlevy 1987 • CD Rip It Up/Finnlevy 1988
Collection • 2LP • kasetti • CD | Safir/Fazer Finnlevy 1990
Live At Tullikamari • 2LP • CD | Rip It Up/Lasso Entertainment 2018

Levyhyllyt
Remu & Hurriganes | Finna.fi

30th Anniversary | Rip It Up/Warner Music Finland 2001
Double Trouble – The Best Of Remu & Hurriganes • 2CD | Fazer Records 1997
Last Call – Live In Helsinki • 2LP • CD+DVD • kasetti | Rip It Up/Lasso Entertainment 2019

Tribuuttilevyt | Finna.fi

Let’s Go Rockin’ Tonight – A Tribute To Remu & Hurriganes Flashbacksliders | Amulet/Polarvox 1990
Get On! – Estonian Tribute To Hurriganes | Estonian Outlaw Music 2014

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kojo: Time Won’t Wait – revanssi Englannissa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Hurriganesista | Finna.fi

Hurriganes Honey Aaltonen & Vesa Kontiainen & Kjell Starck, 350 sivua | Johnny Kniga 2002 • Loisto 2007 • Johnny Kniga 2010
Hurriganes – Albumit 1973–1988 Vesa Kontiainen, 559 sivua | Bazar 2020
Ganes – valokuvia Hurriganesista Ben Kaila & Henrik Schütt & Risto Vuorimies & Harri Haanpää | Johnny Kniga 2006
Remu ja Hurriganes Kekkoslovakiassa – kuinka rock valtasi suomettuneen Suomen Petri Laukka, 255 sivua | Into 2014
Kekkoslovakian kuninkaat – Hurriganes 1970-luvun suomalaisen kulttuurin tuotteena, tekijänä ja nostalgiana Petri Laukka, 230 sivua | Lapin yliopistokustannus 2013

Lue lisää Albert Järvisestä | Finna.fi

Albert Järvinen John Fagerholm & Jaakko Riihimaa, sivua | Johnny Kniga 2011

Lue lisää Cisse Häkkisestä | Finna.fi

Cisse – pieni kunnianosoitus Atik Ismail, 136 sivua | Lamplite 2008

Lue lisää Henry ”Remu” Aaltosesta | Finna.fi

Remu Remu Aaltonen & Markku Salo, 260 sivua | Johnny Kniga 2017
Seitsemän ilon kyyneleet Remu Aaltonen & Nina Honkanen & valokuvat Henrik Schütt, 206 sivua | Otava 1997
Poika varjoiselta kujalta Remu Aaltonen & Markku Salo & Peter von Bagh & Harri Saksala & Ben Kaila, 226 sivua | Love Kirjat 1984
Poika varjoiselta kujalta Remu Aaltonen & Markku Salo & Peter von Bagh & Harri Saksala, 251 sivua | WSOY 2007

Lue lisää Ile Kalliosta | Finna.fi

Ile Kallio Ile Kallio & Santtu Luoto, 214 sivua | Minerva 2012

Lue lisää suomalaisesta populaarimusiikista | Finna.fi

Suomen musiikin historia – Populaarimusiikki Liisa Aroheimo-Marvia & Pekka Jalkanen & Vesa Kurkela, 716 sivua | Otava 2003

Hurriganes: Roadrunner (1974).
Hurriganes: Roadrunner (1974).