Lyyti: Toiveet ja helyt – sanat soivat kuin sävelet

Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Lyyti: Toiveet ja helyt (2021).Kun Lydia Lehtola nimesi musiikkinsa ”runoelmapopiksi” ensimmäisten julkaisujensa aikoihin, sanaan tartuttiin mediassa hanakasti. Valmis luokitus on kätevä ja helppokäyttöinen, eikä runoelmapop ole virheellinen kuvaus Lyytin tekemisistä. Verbi ”kirjoittaa” tuntuu hänen tapauksessaan juuri oikealta, kun puhe on biisien tekemisestä. Hän rakentaa kappaleensa lyriikan varaan, ja sävellys saa alkunsa lyriikan rytmistä. 

Tämän lähtökohdan vuoksi sen pop-puolen kanssa on vähän niin ja näin. Lyriikka edellä kirjoitetun biisin tunnistaa usein jonkinlaisesta paperinmakuisuudesta. Lyytin tapauksessa maku on hyvä, mutta hänen sanoituksiin perustuvat kappaleensa eivät myöskään ole niitä, joita Tehosekoittimen sanoin ”messissä hoilataan”. Jos banaali erottelu sallitaan, hän tekee enemmän taide- kuin viihdemusiikkia. Mutta toisaalta, melodista materiaaliahan Lyyti laatii, ja hänen sanansa soivat, ja on sitä abstraktimpaakin musiikkia popiksi kutsuttu. 

Mihin voi soittaa?

Lyytin matka artistiksi näyttää lähteneen kutsumuksesta ja edenneen määrätietoisesti. Ennen ensimmäisen albuminsa ilmestymistä hän kertoi Soundissa käyneensä Joensuussa konservatorion pop-jazz-linjaa päämääränään oppia säveltämään omia kappaleita. Siinä vaiheessa tekstien tekeminen oli ollut hänelle tärkeää jo pitkään, ja (näin on pakko saada sanoa edes kerran tässä jutussa) jo alkoi Lyyti kirjoittaa myös sävelmiä. 

Muutettuaan Helsinkiin vuonna 2016 Lehtola tutustui musiikillisiin hengenheimolaisiin ja uusiin soittajiin, ja oma musiikillinen visio selkeni ja kirkastui. Sitten artistinimellä Risto tunnettu Risto Ylihärsilä kiinnostui Lyytin demoista ja tuotti hänen kappaleitaan, ja myöhemmin Lyyti sainattiin Litku Klemetin ja Pekka Tuomen levy-yhtiölle Luova Recordsille. Kun Meitä ei ole kutsuttu -levy ilmestyi keväällä 2020, sitä tuskin erotti sakean kriitikkosuitsutuksen seasta. 

Puhalla ja toivo.

Vaikka edellä mainituilla suomi-indien suurhenkilöillä on ollut roolinsa Lyytin uralla, Lydia Lehtolalla ei ole juurikaan musiikillista yhteistä heidän kanssaan. Hänessä ei ole Litkun tai Riston outoutta, itseironiaa ja leikkisyyttä, vaan hän esittää kauniita ja vakavia biisejä, joiden herkkä sävy on täysin hänen omansa. Siinä missä perinteinen poplaulu ymmärtää kuulijaansa, kutsuu eläytymään ja kertoo yleisölle jotakin yleisöstä itsestään, Lyytiä kuunnellessa voi lähinnä yrittää käsittää, miltä hänestä tuntuu. Hänen emotionaaliset ja henkilökohtaiset biisinsä avautuvat samaistumiselle ja tulkinnoille hitaasti kuin runot, mutta metaforinen ilmaisu kätkee sisälleen ihan tavallisia inhimillisiä tunteita. Albumin nimi on poimittu ’Karkauspäivästä’, jossa rakkauden paino vertautuu siirtolohkareeseen, ja levy alkaa ’Siirtolohkare’-nimisellä introlla. Loppujen lopuksi kaikki taitaa kietoutua kahden ihmisen välille.

Vuosisadan sydänsuru.

Lyytin toisen albumin on tuottanut ja äänittänyt Pekka Tuomi, joka oli suuressa roolissa myös debyytin sessioissa. Tuotannon ytimessä ovat Lehtolan ääni ja pianonsoitto. Kitaraa, joka sinänsä sopisi tyyliin, ei ole käytetty liiemmin tai lainkaan ilmeisesti siksi, ettei se veisi tilaa koskettimilta, joita soittaa Lehtolan lisäksi Antti Vuorenmaa. Basisti Samuli Arrelan ja rumpali Lassi Ylösen soittimet ovat vahvasti läsnä varsinkin levyn menevimmissä biiseissä (’Puhalla ja toivo’, ’Kimppu kaipausta’).

Lehtolan laulut ja tunnistettava ääni ovat niin leimallinen ja persoonallinen osa kokonaisuutta, ettei Lyytistä oikein voi puhua yhtyeenä, mutta nyt ollaan lähempänä bändi-ilmaisua kuin koskaan. Ydinkvartetin ulkopuolella Pambikallio-yhtyeen Pauliina Nyman ja Lauri Kallio ovat tehneet levylle hienoja, herkkiä jousisovituksia (’Karkauspäivä’, ’Avosydän’). Ääneen pääsee myös taustalaulaja Tiia Schwartz, joka on sovittanut albumin intron ja outron. 

Tulen sinua vastaan hautausmaalle.

Lydia Lehtolan musiikki ei ole valmiiksi pureskeltua. Saadakseen hänen lauluistaan jotakin niille on annettava jotakin: aikaa ja ajatuksia. Helyt ja toiveet on parhaimmillaan silloin, kun lyriikka palvelee musiikkia, esimerkiksi biiseissä ’Puhalla ja toivo’, ’Mihin voi soittaa’ ja ’Vuosisadan sydänsuru’. Tämä muuten on luultavasti maailman ainoa levy, jolla outro on sijoitettu kolmanneksi viimeiseksi kappaleeksi. Lyyti tekee asiat omalla tavallaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lyyti | Facebook
Lyyti | Instagram

Levyhyllyt
Lyyti
Finna.fi

Meitä ei ole kutsuttu | Luova Records 2020
Toiveet ja helyt | Luova Records 2021

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Hullu Ruusu & Rosita Luu – härskisti kategorioiden ulkopuolella
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Lyytistä
Soundi | Tarkkailuluokka
Lyyti: Patsaita riittää kaadettavaksi Mirko Siikaluoma | Soundin verkkosivu 18.11.2019

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Kissa: Vaarallinen bändi – aseistariisuvaa rockia

Vaarallinen bändi | Svart Records 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Kissa: Vaarallinen bändi (2021).Kun olin ala-asteella, pidin elastaaniin, nahkaan ja aurinkolaseihin sonnustautuneita hevibändejä rajuina. Sen sijaan Sleepy Sleepersin Levyraati-albumin (1981) ’Hevi tappaa’ -kappaleen videossa ja Popedan Mustat enkelit -levyn (1982) kannessa oli jotakin hämmentävää. Niissäkin näki mustia laseja, nahkatakkeja ja spandexia, mutta samalla vaikutti ihan siltä kuin muusikot eivät olisi olleet vakavissaan.

Tämä oli ensimmäinen kosketukseni itsetietoisuuteen, ironiaan ja parodiaan. Ero oli siinä, että hevarit eivät alleviivanneet faneilleen, etteivät he normaalisti heiluneet vesurien ja sirkkelinterien kanssa pääkallosta verta juoden ja lohikäärmeitä teurastellen. Eihän E.T:n katsojillekaan kannattanut selittää, että olento on elokuvaa varten tehty nukke, joka ei oikeasti ole tullut avaruudesta.

Vaarallinen bändi. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Kun näin valokuvan Günter Kiviojan (Ghost World, Chestburster, Hard Action) perustamasta Kissa-yhtyeestä, muistin vuoden 1985 ja sen, kuinka ala-asteemme iäkäs rehtori kyseli kiinnostuneena, mikä oikein on ”se Kissa-yhtye”. Tähän saakka olin luullut hänen tarkoittaneen KISSiä, jonka sähäkkää logoa luokan pojat taiteilivat joka paikkaan. Ilmeisesti johtajaopettajalla olikin rock’n’rollin tulevaisuuteen näkemisen lahja.

Vaikka olin onnellinen siitä, että Kissa-yhtyeestä oli tullut totta, ensisilmäys ei saanut rakastumaan bändiin. En voinut olla ajattelematta, että konsepti näytti valokuvissa väsyneeltä. Eikö ole muutenkin selvää, että spandex on hassu asumateriaali pulskien ironikkojen yllä? Eikö tällaista ilveilyä tarvita lähinnä peittämään tyhjyyttä? Eikö hassuttelun sijasta voisi satsata musiikkiin?

Rock’n’roll sotilas. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Hyvä biisi voi riisua ihmisen aseista. Kissan albumin raikas nimiraita, loistava ensimmäinen single ’Vaarallinen bändi’ teki täsmälleen sen. Se herätteli viatonta unelmaa niin ihanasti, että biisin loppuminen harmittaa edelleen joka kuuntelulla. Kissa yllätti toimimalla paremmin ilman kuvaa kuin kuvan kanssa, ja se on loistava juttu, kun on puhe musiikista. Fakta: kukaan, joka pitää hölmöstä ja villistä rockmusiikista ei voi olla rakastamatta ”Vaarallista bändiä” sen enempää kuin olla haluamatta soittaa sellaisessa.

Toinen fakta: Vaarallinen bändi ei ole yhden biisin ympärille kyhätty albumi. Kivioja on kartoittanut rokkisoundinsa geeniperimän huolellisesti. Hän on luonut vanhasta hevistä ja rockista elinvoimaisia klooneja, joilla on tietoisuus. Scifististen syntikkasoundiensa alla ’Valonnopeudella’ jytää kuin alkuaikojen Judas Priest. Toisaalta ’Teiniunelma’ tömisee 70-luvun glam rockina, ja ’Mikset sä huomaa mua’ on kertosäkeessään silkkaa Thin Lizzyä. Vastustamaton ’Tiikerirock’ on ammennettu skandinaavisen action rockin tai pikemminkin sen esikuvabändien lähteiltä. Levyn päättävä ’Unissapuhuja’ taas on selvästikin se kahdeksas biisi, joka Kissan oli vielä tehtävä, jotta se voisi julkaista täyspitkän albumin.

Tiikerirock. Ohjaaja: Frans Nybacka.

Bändit eivät oikeasti voi olla vaarallisia, mutta hurmata ne osaavat. Kun ’Rock’n’roll-sotilas’ larppaa kitararockille tuhatta aurinkoa kirkkaamman tulevaisuuden, mieleen tulee, että lapsenuskon aika on lopullisesti ohi. Mutta jos biisit ovat niin hyviä kuin ne Kissalla ovat, onko millään muulla väliä? Ei ole.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Kissa | Facebook
Kissa | Instagram

Vaarallinen bändi
Valtteri Lindholm – rummut
Ari-Pekka Heinola – bassokitara
Tytti Roto – kosketinsoittimet, taustalaulu
Sampo Kääriäinen – kitara, taustalaulu
Jussi Himberg – kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, taustalaulu
Günter ”Kissa” Kivioja – kitara, laulu

Sanna Komi – jousisoittimet
Viljami Hukka – saksofoni
Waldemar Blommendahl – lyömäsoittimet
Ville Valavuo – kitara, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Liisa Tani – taustalaulu
Eve Kivioja – mutsi
Tuottajat: Günter Kivioja & Ville Valavuo

Levyhyllyt
Kissa
Finna.fi

Vaarallinen bändi • LP • kasetti • CD | Svart Records 2021

Levyhyllyt
Ghost World
[Günter Kivioja • Tuomas Pulkkinen • Jesse Rautavuori • Tytti Roto • Liisa Tani]
Finna.fi

Ghost World • LP | Svart Records 2017
Spin • LP • CD | Svart Records 2018
Altar • LP • CD | Svart Records 2020

Levyhyllyt
Hard Action
[Ari-Pekka Heinola • Markus Hietamies • Günter Kivioja • Ville Valavuo]
Finna.fi

Sinister Vibes • LP • CD | Svart Records 2015
Hot Wired Beat • LP • CD | Svart Records 2017

Levyhyllyt
Chestburster
[Gyntsä Günter Kivioja • Paavo Kauppila • Pyry Ojala]
Finna.fi

Slime And Guilt • LP | Svart Records 2016
Spring Revelations • LP | 2018

Levyhyllyt
Ty Roxy
[Tytti Roto]
Finna.fi

音楽 (Music) • LP | Fonal Records 2021

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää Kissasta
Soundi

Kissa • Vaarallinen bändi Virpi Suomi | Soundi 5/2021 • s. 60

Kissa: Vaarallinen bändi (2021).
Kissa: Vaarallinen bändi (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Swallow The Sun: Moonflowers – elämänlankaa kehräämässä

Moonflowers | Century Media 2021

Musiikkia esille kirjastossa

Swallow The Sun: Moonflowers (2021).Kitaristi ja biisintekijä Juha Raivio (s. 1972) on värittänyt Moonflowersin kannen punaisen kuun omalla verellään. Dramaattinen ele visualisoi tunteen, joka on ollut kuultavissa Swallow The Sunin musiikissa erityisesti viime vuosina.

Sen jälkeen, kun Raivion puoliso, muusikko Aleah Starbridge (Aleah Liane Stanbridge, 1976–2016) kuoli syöpään vain 39-vuotiaana, hän on tehnyt musiikkia surun varjossa. Pariskunnan Trees Of Eternity -yhtyeen albumi Hour Of The Nightingale (2016), Hallatar-bändin No Stars Upon The Bridge (2017), Swallow The Sunin When A Shadow Is Forced Into The Light (2019) ja Aleahin postuumi sooloalbumi (2020) kuuluvat kaikki samaan prosessiin.

The Void. Ohjaaja: Sam Jamsen.

Niin kuuluu myös Moonflowers, Jyväskylässä vuonna 2000 perustetun Swallow The Sunin kahdeksas albumi, jonka kappaleet oli kirjoitettu valmiiksi ensimmäisenä koronasyksynä vuonna 2020. Maailman sulkeutuessa surulliset muistot alkoivat jälleen täyttää hiljaisuutta, joka ympäröi kotiinsa eristäytynyttä lauluntekijää Ruotsin syrjäseudulla. Musiikin sanotaan olevan sitä, miltä tunteet kuulostavat. Swallow The Sunin kohdalla se pitää paikkansa harvinaisen tarkasti.

Tämä levy voi olla tekijälleen terapeuttinen, mutta tuskin helppo. Juha Raivio on kertonut vihaavansa sitä, millaisia tunteita Moonflowers hänessä herättää ja mitä se hänelle merkitsee, mutta rakastavansa albumin rehellisyyttä. Infernon 10/2021 haastattelussa Swallow The Sunin laulaja Mikko Kotamäki kertoi toimittaja Aki Nuopposelle Moonflowersin syntyneen itsereflektiosta ja puivan sitä, miten suru muuttaa ihmistä.

Enemy. Video by Dronicon Films.

Swallow The Sunin valoa nielevässä soundissa on runsaasti jäämiä muutamasta metallin alagenrestä, mutta puhtaasti se on vain itseään. Musiikki menee myös muualle kuin hevin eri ulottuvuuksiin. ’The Void’ on kuin kaamoksen armoille jätettyä Pink Floydia, ja ’All Hallow’s Grievessä’ on kuulevinaan Portisheadin vaikutusta. Bändin suuriin vahvuuksiin kuuluu ääneltään monipuolinen Kotamäki. Hän on hieno laulaja puhtaasti tulkitessaan, death-ärisijänä ja bläkkis-kähisijänä.

Moonflowersista julkaistiin ennen varsinaista albumia pelkille jousisoittimille sovitettu Trio N O X Plays Moonflowers Live At Sipoo Church, jolla instrumentaaliversioita esittävät varsinaisella albumillakin soittavat alttoviulisti Helena Dumell, viulisti Aino Rautakorpi ja sellisti Annika Furstenborg. Trion tulkinnat avaavat uudenlaisen perspektiivin Raivion kappaleiden tunnemaailmoihin ja mielentiloihin.

Vaikka metallibändin ja klassisen trion ilmaisu on kovin erilaista, kumpaakin julkaisua kannattelee harras tunnelma. Jokainen sävellys kantaa itsenäisenä teoksena, mutta myös nivoutuu vahvasti osaksi pidempää musiikillista matkaa.

The Fight Of Your Life. Trio N O X. Video by Dronicon Films.

Englannin kielessä moonfloweriksi kutsuttu kasvi on suomeksi kuuelämänlanka. Nimessä on toivoa herättävää symboliikkaa. Lanka ei ole katkennut ja pitkä surutyö etenee kohti valmistumistaan. Kenties seuraavalla albumilla kuljetaan jo lähempänä valoa. Siitäkin voi syntyä syvää ja kaunista musiikkia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Swallow The Sun | Facebook
Swallow The Sun | kotisivu
Swallow The Sun | Instagram
Swallow The Sun | Twitter


Moonflowers
Matti Honkonen – bassokitara
Mikko Kotamäki – laulu
Jaani Peuhu – taustalaulu
Juuso Raatikainen – rummut
Juha Raivio – kitara, kosketinsoittimet
Juho Räihä – kitara, taustalaulu
Tuottaja: Juha Raivio

Levyhyllyt
Swallow The Sun
Finna.fi

2000–2009

The Morning Never Came • CD | Firebox Records 2003 • CD Spinefarm Records 2009 • CD & 2LP Alone Records 2018 & 2019
Ghosts Of Loss • 2LP • CD • CD+DVD | Firebox Records 2005 • 2LP & CD Alone Records 2018 & 2019
Hope | Spinefarm Records 2007 • 2LP Garden Of Exile Records 2008 & Svart Records 2019
New Moon | Spinefarm Records 2009 • 2LP Svart Records 2018

2010-luku

Emerald Forest And The Blackbird • CD • 2LP | Svart Records/Spinefarm Records 2012
Songs From The North I, II & III • 3CD • 5LP+3CD | Century Media Records 2015
When A Shadow Is Forced Into The Light • 2LP • CD | Century Media Records 2019

2020-luku

Moonflowers • 2LP • CD | Century Media Records 2021

Levyhyllyt
Trees Of Eternity
Finna.fi

Hour Of The Nightingale • 2LP • CD | Svart Records 2016 & 2020

Levyhyllyt
Hallatar
Finna.fi

No Stars Upon The Bridge • 2LP • CD | Svart Records 2017

Levyhyllyt
Aleah
Finna.fi

Aleah • 2LP • 2CD | Svart Records 2020

Alexi Laiho – Bodomista ikuisuuteen
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Sentenced: Down – suunta kohta viimeistä rajaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus

Lue lisää Swallow The Sunista
Finna.fi

Artikkelihaku Swallow The Sun

Swallow The Sun: Moonflowers (2021).
Swallow The Sun: Moonflowers (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin – enemmän kuin etnoiskelmää

Paluu paratiisiin | Universal 2020

Musiikkia esille kirjastossa

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).Tuure Kilpeläisellä (s. 1970) on varmasti faneja, jotka eivät tiedä, miten pitkä matka miehellä oli takanaan jo silloin, kun he kuulivat hänestä ensimmäisen kerran. Kilpeläinen ei tupsahtanut alalle tyhjästä Valon pisaroiden (2010) mukana. Laulaja-lauluntekijä oli tehnyt kolme albumia jo ennen Kaihon Karavaanin matkaan lähtemistään. 

Levyt Tuure Kilpeläinen (2003), Just (2005) ja Kysymyksiä sudelle (2006) saivat hyviä arvosteluja mutta eivät myyneet häävisti. Tuossa uransa vaiheessa Kilpeläinen tunnettiin alalla paremmin lauluntekijänä kuin laulajana. Kun haastattelin häntä Kysymyksiä sudelle -levyn aikaan Sue-lehteen, kävi selväksi, että Kilpeläisellä oli ambitioita myös artistiuran suhteen. 

Älä revi mua.

”Onhan se hienoa, että mut tunnetaan [biisintekijän] duunini kautta. On hyvä, ettei ole tullut tunnetuksi esimerkiksi siitä, että heittää jossain ohjelmassa keiloja ilman paitaa. Tavallaan kuitenkin haluaisin päästä eroon biisintekijäleimasta. Mun mielestä siinä kaikuu käsitys tohvelit jalassa kotona istuskelevasta tyypistä, joka aina välillä yrittää väsätä oman levyn”, Kilpeläinen kertoi Suessa

”Kun meidät näkee keikalla, nuo mielikuvat heittävät häränpyllyä. Mä haluaisinkin tuoda esille bändiäni ja omaa, narsistista artistipuoltani, joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Haluaisin kertoa, että on olemassa myös Tuure Kilpeläinen Show, joka ihmisten kannattaisi nähdä.”

Valon pisaroita. Ohjaajat: Jaani Kivinen ja Hannu Aukia.

Neljä vuotta myöhemmin Kilpeläisestä tuli tähti, kun Valon pisaroita sinkosi hänet platinatasolle. Sillä hän lanseerasi musiikillisten vaikutteiden ja elementtien yhdistelmän, jonka varaan saattoi rakentaa uran. Sekoitus keinuvaa maailmanmusiikkia ja suomalaista iskelmää oli vetävä väriyhdistelmä, jolla kirjoitettu menestystarina jatkuu edelleen. Poikkeuksellisesti suosio on ollut laajaa paitsi kansan myös kriitikoiden keskuudessa.

Se on minä joka hajoaa. Ohjaajat: Sanna Saastamoinen-Barrois & Jeremy Barrois.

Kilpeläinen karavaaneineen ei onneksi toista menestysreseptiään orjallisesti. Paluu paratiisiin -albumin ensimmäiset biisit yllättävät hillityillä funk-fiiliksillä (’M-juna’) ja Paul Simonin suodattamilla afrovaikutteilla (’En ole yksin’). Vasta ’Naarmuja paratiisissa’ vie Karavaanin takaisin tutulle reitille iskelmän ja etnon väliin. ’Se on minä joka hajoaa’ Bach-viittauksineen on modernin valtavirtaiskelmän klassikko, mutta ’Rakastan sua niin et se sattuu’ on keikkojen ja radioiden tehokkain sydäntensulattaja. ’Levoton tyyneys’ ylenee suorastaan spirituaaliseksi, ja ’Aamunkoi’ ja ’Mä oon sun’ helkkyvät afrikkalaisittain.

Rakastan sua niin et se sattuu. Ohjaus: Kaulus & Vincento, Kim Nordström.

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani on siitä hieno ryhmä, että sen loppuun soitetut hitit ovat vain osa totuutta. Vaikka Paluu paratiisiin on Karavaanin seitsemäs ja Kilpeläisen kymmenes pitkä levy, koko kuvaa tuskin on vieläkään paljastettu. Tutuksi tulleen etnoiskelmän takana on kokonainen väripaletti, joka avautuu vain albumikokonaisuuksien kautta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Facebook
Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani | Instagram

Levyhyllyt
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

2000–2009

Tuure Kilpeläinen | Sony BMG 2003
Just | Grandpop 2005
Kysymyksiä sudelle | Grandpop 2006

2010-luku

Valon pisaroita Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2010
Erämaa Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2011
Afrikan tähti Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Warner Music Finland 2012
Käpälikkö Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Kaiho Republic 2014
Surusilmäinen kauneus Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal Music 2016

2020-luku

Paluu paratiisiin Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani | Universal 2020
Seven Sisters Holy Play Boys [Teho Majamäki & Tuure Kilpeläinen] | Universal 2021

Kokoelmalevy
Tuure Kilpeläinen
Finna.fi

Kaihon karnevaali | 2CD Universal 2017

Vain elämää 9
[Tuure Kilpeläinen • Anne Mattila • Ellinoora • Eveliina • Pyhimys • Lauri Ylönen • Pepe Willberg]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 9 – ensimmäinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018
Vain elämää – kausi 9 – toinen kattaus • CD | Warner Music Finland 2018

Vain elämää 12
[Tuure Kilpeläinen • Abreu • Chisu • Suvi Teräsniska • Anssi Kela • Jukka Poika • Pyhimys • Arttu Wiskari]
Finna.fi

Vain elämää • kausi 12 – ensimmäinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021
Vain elämää • kausi 12 – toinen kattaus • 2CD | Kaiku Recordings 2021

Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Tuure Kilpeläisestä ja Kaihon Karavaanista
Finna.fi

Karavaanin matkassa Kirjoittaja ja valokuvaaja Tommi E. Virtanen & valokuvaajat Sampo Haapaniemi & Tuomo Manninen, 272 sivua | Johnny Kniga 2018

Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020).
Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Paluu paratiisiin (2020)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Radiopuhelimet – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet Osa 2

Artikkeliparin toisessa osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1995–2021
Radiopuhelimet Osa 1 – paluu pohjoiseen
Musiikkia esille kirjastossa

Radiopuhelimet: Maasäteilyä (1995).Tässä artikkelissa jatketaan Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannon käsittelemistä vuodesta 1995, jolloin yhtye palasi alkukotinsa Bad Vugum -yhtiön huomaan ja julkaisi eittämättä merkittävimpiin teoksiinsa lukeutuvan Maasäteilyä-albumin. Bändin musiikin kaikki elementit ovat kiteytyneempiä kuin aiemmin: piikikäs kitarametelidisko tamppaa määrätietoisella varmuudella, psykedeliaan kurottavat kappaleet ovat kuulokuvaltaan selkeitä. Ihan puhtaasti tuotannon puolesta levy on sarallaan saavutus. 

Teksteiltään Maasäteilyä on löyhä teema-albumi, jolla vilisee (pohjois)suomalaista miesuhoa tragikoomisesti ja vahvan ironian läpi kuvattuna. Luonnekuvat varioituvat ’Kevättä ilmassa’ -avauksen ahdistuneen-turhautuneesta ongelmakimpusta Peräpohjolan korpien legendaarisen tarinaniskijän esittelevään ’Sakramentti-Jaakkoon’. Musiikillisesti kenties tehokkaimman nyrkiniskunsa Puhelimet tarjoilee hirtehisellä supersankarifantasialla ’Jokapaikan mies’. 

Avaruus (1997) vaihtaa fokuksen urbaanin elämän hullutuksien kritiikkiin, missä mielessä levyn voi nähdä vastinparina syrjäseutujen sekoiluun tuiman katseen luoville edeltäjille. Loppupuolellaan albumi luisuu kuitenkin taitavasti sisäänpäin kääntyneeseen, jopa meditatiiviseen vellontaan, mikä huipentuu pitkään ’Merellä’-päätöskappaleeseen. Puhelimet tarjoilee ikään kuin diagnoosin ongelmasta ja ratkaisun siihen. Samalla albumista muodostuu luonteva silta seuraajaansa. Ilmaisun kirkkaus ja syvyys niin musiikin kuin tekstien tasolla eivät ole ainakaan vähentymään päin.

Merellä.

Radiopuhelimet: Hiljaista! (1998).Hiljaista! (1998) ei ole temaattisesti aivan yhtenäinen albumi, mutta sen arvo on Radiopuhelimien soundin laventamisessa yhä kauemmas pelkästä ”tykityksestä”. Nyt hitaampia, maalailevampia kappaleita alkaa olla jo enemmistö ja levyllä kuullaan myös puhaltimia ja jopa viulua ja koskettimia. Teksteissä pureudutaan pohjoisen maiseman ja ihmisen sisäavaruuden mysteereihin ja jotkut keskeisimmiltä tuntuvat ovat aiempaa omaelämäkerrallisemman tuntuisia. Myöhemmin yhtyeen kokoelman nimiraidaksikin päätynyt ’Varmaa hapuilua’ on levyn menevimmästä päästä, mutta kriittistä itsereflektiota – ja ehkä analyysin myös Radiopuhelimien syväolemuksesta – sekin tarjoaa. 

Varmaa hapuilua.

Oulu on kaupungin nimi (2000) kuuluu bändin definitiivisiin albumeihin, ennen muuta siksi, että sisältää nipun kappaleita, jotka tuntuvat kiteyttävän paljon sen filosofialle olennaista vielä aiempaakin teräväsanaisemmiksi manifesteiksi. Kyse lienee tietysti siitäkin, että näihin aikoihin allekirjoittanut on ensimmäiset Puhelimet-keikkansa nähnyt. Levyllä yhtye palaa joiltakin osin iskeviin mättöbiiseihin, mutta niihinkin on ympätty esimerkiksi urkuja ja hapokkaasti kieppuvia kitaroita. Albumin nimestä huolimatta kotiseutu (ja kriittinen katse siihen) on vain yksi teemoista, joiden lavea-alaisuuden ja kappaleiden tason puolesta kyseessä voisi melkeinpä olla ”greatest hits”. 

Lopussa yhtye hiljentyy maineeseensa nähden radikaaleimpaan kappaleeseensa siihen asti: ’Hailuoto’ löytää seesteisen rauhan luonnosta ja kumppanuudesta toisen ihmisen kanssa ja vie Puhelimet-musiikin kauemmas metelöinnistä kuin kertaakaan ennen.

Hailuoto.

Tänään! (2002) on jälleen hieman hajanaisempi albumi, vaikka sisältääkin nipun keskeisiä biisejä. Mukaan mahtuu niin paahtoa bändin parhaasta päästä kuin tunnelmointiakin. Levy toistaa jossain määrin edellisillä tutuiksi tulleita teemoja, mutta toki tässä on kyse tietystä linjan vakiintumisen vaiheesta ja myös aika nopeasta levytystahdista ottaen huomioon, että operoidaan tulonansaintalogiikan puolesta kaukana mainstreamin ulkopuolella. Tosin tästä seurasikin sitten levy-yhtiön vaihdos ja Radiopuhelimien selvästi siihen asti pisin levytystauko. 

Näytteeksi voi poimia avauskappaleen ’Jäätie’, joka on klassinen esimerkki bändin kypsässä vaiheessaan osoittamasta kyvystä jäsenneltyihin ja painokkaisiin metelinpurkauksiin.

Bad Vugum -vuodet 1995–2002 eivät ehkä tuoneet Radiopuhelimille määrällisesti merkittävää uutta yleisöä, mutta on monia perusteita nähdä ne yhtyeen klassisimpana kautena. Tämäkin voi olla ikäpolvikysymys, mutta näillä enimmäkseen briljanteilla levyillä Puhelimet määritteli itsensä ja paikkansa maailmassa sekä musiikillisten ratkaisujen että tekstien teemojen osalta. Se pystyi laajentamaan näköalojaan menettämättä mitään alkuperäisestä voimastaan.

Nousukauden keskellä tuntui erityisen tarpeelliselta, että oli olemassa tällainen kulttuurinen omatunto, joka ruoski valheellisia ilmiöitä, liittyivät ne sitten hurmiokapitalismiin, hegemoniseen maskuliinisuuteen tai yleiseen taipumukseemme itsepetokseen. Me-monikko on perusteltu, sillä Radiopuhelimien voima on myös siinä, etteivät J.A. Mäki ja Jarno Mällinen teksteissään asetu tavallisen ihmisen toilailujen yläpuolelle; aito viha ja halveksunta on varattu niille, jotka tämän sekoilun ohjaksissa varsinaisesti ovat.

Pitkän levytystauon taustalta voi olettaa ulkomusiikillisia syitä ja silkkaa turnausväsymystä. Ei liene sitä paitsi ollut itsestäänselvää saada uutta vaatimukset täyttävää julkaisijaa alkuperäisen Bad Vugum -yhtiön lopetettua. Lopulta siihen rooliin löytyi helsinkiläinen 2000-luvun puolella indie-piireissä huomiota saanut If Society, joka julkaisee Radiopuhelimia edelleen. 

If Society -kaudella Puhelimet on levyttänyt harvemmin, mikä lienee ymmärrettävää päivätöiden ja muiden taiteellisten hankkeiden puristuksissa. Viisi vuodesta 2007 alkaen ilmestynyttä albumia eivät ole oleellisesti muuttaneet yhtyeen profiilia, ehkä yhtä pian käsiteltävää poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat järjestään saaneet ylistäviä arvosteluja ja tuntuu oikeastaan aika mahdottomaltakin ajatella, että Radiopuhelimet-albumia haukuttaisiin musiikkimediassa. Yleisö on rajallinen, mutta vakiintunut, ja If Society -aikakaudella tämä on pitkästä aikaa tarkoittanut myös albumilistasijoituksia. Sellaisiin ovat yltäneet pitkään huonosti saatavilla olleiden varhaisten levyjen uudelleenjulkaisutkin. 

Viisi tähteä (2007) on nimestään lähtien jopa leikkisä, toki terävän satiirin leimaama vauhdikas kokonaisuus: ei himmailua, mutta pilkekin silmäkulmassa tehty paluu asialle kyllä. Biisimateriaali on vahvaa ja yhtyeen meininki tauon jälkeen vapautunut. Paljoa levy ei häviä kovimmillekaan Puhelimet-klassikoille. Hyvästä esimerkistä käy äänekkään rockmusiikin rankkuusilluusiota melkeinpä lempeästi sivaltava Musta lakana – jossa voi aistia itseironiaakin mutta kenties myös kuittailua ilmestymisajan suomihevibuumin suuntaan. 

Radiopuhelimet rakastaa sinua (2010) on luontevaa jatkoa edelliselle, mutta rahanvallan pilkan ja hersyvien keikkakokemusten ohessa tilaa saa Hailuodosta tuttu luonto- ja ihmissuhdefiilistelykin. Jälleen hyvä biisivalikoima, joka ei fanille pettymystä tuota. Siitä voi näytteeksi poimia vaikka temaattisesti varsin keskeiseltä tuntuvan helmen Luonto on mystinen.

Poikkeus yhtyeen uudemmassa ja yleensäkin tuotannossa on akustinen Ei kenenkään maa (2013). Levy seurasi samassa hengessä soitettuja keikkoja ja lienee osoitus silkasta vaihtelunhalusta. Taustalla on myös jo vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tommi-näytelmä, jälkimmäinen Puhelimien kahdesta yhteistyöstä Nälkäteatterin ja ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Kenties konsepti ja tausta tuovat normaalia enemmän tarinallisuutta ja teatraalisuutta lauluihin, jotka sinänsä voisivat monin paikoin olla tavanomaista Puhelimet-musiikkia akustisesti soitettuna. Levy kantaa kuitenkin ideansa, ei vähiten erinomaisen ja usein hersyvän biisimateriaalinsa turvin. Kilju on suomalaisen nuorisokulttuurin toteemi, mutta mahdollisesti vain Radiopuhelimet on tehnyt sen valmistamisesta ja epäonnisesta juomisesta seitsenminuuttisen eepoksen.

Kilju.

Radiopuhelimet: Saastan kaipuu (2016).On kenties epäoikeudenmukaista niputtaa pitkästä tuotannosta yhteen juuri kaksi viimeisintä eli Saastan kaipuu (2016) ja Kosminen tiedottomuus (2020), joilla Radiopuhelimet säilyttää vaivatta sen tason, jota heiltä on totuttu odottamaan. Näillä levyillä yhtye pysyy tasaisen varmalla perustasollaan, vaikka keksii oheen toki uusiakin temppuja, kuten jälkimmäisen levyn ’Vankifarmilla’, eräänlainen emulaatio syvän etelän puuvillapeltojen yhteislaulannasta. 

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus (2020).Itse kirjoitin Kosmista tiedottomuutta arvostellessani Soundiin, että Radiopuhelimet tuskin pystyisi tekemään huonoa levyä yrittämälläkään, ja näin asia tuntuisi myös olevan. Tuollakin levyllä vaikkapa syrjäseutujen Suomen outouksiin pieteetillä uppoava ’Lappajärvi-75’ nousee ilman muuta bändin klassikkokappaleiden joukkoon.

Pohjoisempien maakuntien ääni

Tässä artikkeliparissa on siis tarkasteltu diskografiaa, joka kuuluu millä tahansa mittapuulla suomalaisen rockin merkittävimpiin. On ollut linja ja on ollut osaamista – ne ovat olleet alusta lähtien – mutta on ollut myös rohkeutta varioida linjaa ja sinnikkyyttä jalostaa osaamista. Lisäksi on ollut sanottavaa, todella paljon sanottavaa. Ja jos nämäkään eivät vielä riitä, on ollut tyyli: kyky välittää kaikki yllä mainittu sille yleisönosalle, joka voisi edes mahdollisesti kiinnostua. 

Henkilökohtaisestikin merkittävältä tuntuu – enkä usko olevani tässä ainoa – että Radiopuhelimet on puhunut pohjoisempien maakuntien äänellä ja näyttänyt sellaisia kuvia maailmasta ja kappaleita sellaisista tarinoista, jotka eivät sijoitu kaupunkikeskustojen valokeiloihin. Ulkopuolelta näkee usein paremmin. 

Samalla yhtyeestä on tietysti tullut keskeinen osa suomalaisen vaihtoehtorockin kaanonia. Sen todistavat jo järjestään ylistävät arvostelut. Silkalla musiikinsa tasolla Radiopuhelimet on pystynyt ylittämään ainakin osan ilmeisimmistä kohderyhmärajoista. Vastaavasti on ollut alusta asti selvää, että radiosoitto- ja kultalevykynnyksiä se ei tulisi ylittämäänkään.

Lopulta, levyjen hienoudesta huolimatta, sen arvo saatetaan mitata ja ymmärtää ennen muuta livebändinä. Mutta kyllä ne levytkin ovat tutustumisen arvoisia, ne kaikki.

En ole tässä artikkeliparissa erotellut biisikohtaisesti J.A. Mäen ja Jarno Mällisen tekstejä, joita on karkeasti arvioiden suunnilleen saman verran. (Joitakin on rumpali Jyrki Raatikaiselta kuin myös ulkopuolisilta tekstittäjiltä.)  Kummallakin on kyllä omaa painotustaan niin aiheissa kuin käsittelyssä, mutta kahden pääbiisintekijän bändiksi Radiopuhelimet on aina onnistunut sulauttamaan aineksistaan ihailtavan johdonmukaisen kokonaisuuden. Siinä lienee tietysti keskeinen syy 35 vuotta jatkuneeseen toimintaankin. 

Yhtyeen ulkopuolella on niin Mäellä kuin Mällisellä ollut omat taiteelliset hankkeensa. Kirjalliset sellaiset listataan artikkelin lopussa.

Tässä voi mainita erikseen Juha Hurmeen kanssa yhteistyössä tehdyt retrospektiivit: Radiopuhelimet-näytelmän (2000) ja samannimisen kirjan (2006). Näytelmästä ei taida tallennetta olla, mutta kirja on luettavissa. Perinteinen bändikirja se ei ole, vaan sävyltään kaunokirjallinen johdatus yhtyeen lähtökohtiin, toimintaympäristöön ja filosofiaan; sellaisena lajissaan kiinnostavimpia Suomessa julkaistuja.

Radiopuhelimien varhais- ja keskikausien levytuotannosta on koostettu kahden CD:n kokoelma Varmaa hapuilua 1987–2002, joka on vähintäänkin erinomainen johdatus yhtyeen maailmaan. 

Lisäksi maininnan ansaitsee J.A. Mäen erinomainen soolodebyytti Aavaa (2019), jolle pitäisi olla luvassa jatkoa ensi vuonna. Folkin, psykedelian ja melodraaman sävyjä sisältävä albumi on vaikuttava osoitus laulajan kyvystä loikata Puhelimista täysin poikkeavan musiikin pariin. Esimerkiksi singlebiisi ’Outo päivä’ on täysin vangitseva.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019 • Sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.