Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).Suomenkielisen rockin historiassa on nähty lahtelaisen Levy-yhtiön bändeistä lähtenyt hassunnimisten yhtyeiden (Apulanta, Lehtivihreät, Tehosekoitin…) kavalkadi, poplaulajattarien etunimiosasto (Ellinoora, Evelina…) sekä kolmen tavun metallinen kuppikunta (Mokoma, Stam1na…). Nyt saattaa olla syntymässä lempinimi-indien luokka – vai mitä pitäisi ajatella siitä, että vuoden kehutuimpien levytysten joukkoon ovat nousseet Arpan toinen albumi ja Sepikan debyytti? (Toki voi olla, ettei Sepikka ole Joni Seppäsen lempinimi vaan viittaa esimerkiksi Helsingin Sepänmäkeen, joskin todennäköisyys on lähes olematon.)

Vuodet vierii.

Rovaniemeltä Helsinkiin muuttaneen Joni Seppäsen tiedetään soittaneen Oulussa vuonna 2009 perustetussa The Scenesissä, joka on tehnyt kolme indierockalbumia ja tapaillut kansainvälistä uraa kiertueiden merkeissä. Seppäsen tausta kuuluu Sepikan debyytillä vahvasti, mutta ei sävellyksissä eikä sanoituksissa vaan sovituksissa. Näin dynaamiseen instrumentaatio-ilotteluun yltää vain artisti, joka on soittanut paljon muiden ihmisten kanssa. Seppäsen instrumentteja ovat piano, saksofoni ja klarinetti, mistä on epäilemättä ollut etua albumin rakentamisessa. Artisti ei ole tehnyt kaikkea yksin: studio- ja sovituskrediitteihin on merkitty muun muassa Lauri Elorannan, Väinö Karjalaisen ja Mikko Kannialan nimet.

Sepikan debyytin kannessa ja nimessä on ahven, eikä se ole irrallinen elementti niin kuin hauki Ultra Bran laulussa tai Apulannan vanhassa levynkannessa. Luonto on syvällä Sepikan musiikissa. Seppänen pyrkii ja kykeneekin eläytymään jääkannen alla värjötteleviin ahveniin, uhoaviin metsoihin ja hanhiperheisiin. Hän tympääntyy tammikuussa vihertävään yli-innokkaaseen ruohoon ja aamu-usvassa mesoavien lintujen ärsyttävään pätemiseen, ja tietenkin kaiken tuon voi lukea allegorisesti. Näinä aikoina luontolaulujen tekijöiltä osaa odottaa kannanottoja, eikä ’Katso mitä sä sait aikaan’ jätäkään tulkinnanvaraa. Se on viiltävä laulu itsekkään ihmisyksilön naurettavasta uhriutumisesta ekokatastrofin äärellä. 

Juoksee, juoksee.

Luonto ei ole läsnä vain lyriikoissa. Sepikan soundi on suuri mutta herkkä kuin puuskittainen myrskytuuli. Seppälän pauhaava pop tuntuu inspiroituneen virroista ja hiljaisuudesta ja kaikenlaisista kasvavista ja seestyvistä voimista, jotka eivät ole peräisin ihmisistä. En kestä kylmää lailla ahvenen alkaa pianolla ja päättyy viululla, mutta säkenöi myös sähköisenä. Kauniisti soivien klassisten instrumenttien, elektronisten sävyjen ja rockin keskuudessa vallitsee symbioottinen tila. Sitä osaa pitää saavutuksena, kun panee merkille, miten paljon elementtejä yhteen biisiin mahtuu.

Päätös laulaa ensi kertaa itse ja vieläpä suomeksi on täysin oikea. Seppälän kulmikas ja sopivan epävireinen ääni ja hauskat sanavalinnat tekevät musiikista persoonallista, epäsovinnaista, inhimillistä ja hassua vähän niin kuin Risto Ylihärsilän laulu Riston levyillä, mutta Sepikka tulee omasta henkisestä ja maantieteellisestä ilmansuunnastaan. Hänen teksteihinsä on tarttunut pohjoisen sanoja luontevasti kuin Jari Tervolla tai Kauko Röyhkällä, tyystin ilman murrerunouden piinaavia piirteitä. Mitä musiikkiin tulee, hänen suhteensa taiderockiin on samankaltainen kuin kieleen. Sepikalla on niin hyvä huumorin- ja suhteellisuudentaju, että vaikka hänen musiikissaan varmaankin on vaikutteita myös Thom Yorken kaltaisilta tekijöiltä, sitä kuitenkin kuuntelee mielellään.

Ahven.

Enemmän kuin uusien lempinimi-indieartistien aaltoon odotukset kohdistuvat Sepikan tuleviin keikkoihin. Niillä lienee tunnelmaa, onhan En kestä kylmää lailla ahvenen täydellistä musiikkia tähän syksyyn.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sepikka | Facebook

Levyhyllyt
Sepikka | Finna.fi

En kestä kylmää lailla ahvenen | M.dulor 2021

Levyhyllyt
The Scenes | Finna.fi

Images Of Animals Crying In Public | Sound Of Finland 2013
Beige | Sound Of Finland 2014
Sex, Drugs And Modern Art | Sound Of Finland 2015

Absoluuttinen Nollapiste: Olos – popmusiikkia, tavallaan
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Wigwam: Hard N’ Horny – historiallisen suomalaisbändin debyytti
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021).
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli

Älä pelkää elämää | Vallila Music House/Sony Music 2021

Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää (2021).Kun Haloo Helsinki! jäi tauolle Hulluuden Highway -levyn ja kiertueiden jälkeen, sen tulevaisuus ei ollut lainkaan hämärän peitossa. Tauko luvattiin kestävän reilut kaksi vuotta, ja seuraava studioalbumi ilmestyisi vuonna 2021. Näin myös tapahtui.

Parempaa ajoitusta keikkatauolle ei näin jälkikäteen osaa kuvitella. Ennen kuin pandemia sammutti kulttuurialan keväällä 2020, laulaja-basisti Elli Haloo ehti levyttää ja esiintyä Ellips-sooloprojektinsa kanssa, samoin kitaristit Leo Hakanen ja Jere Marttila EDM-projektinsa Stereon tiimoilta. Ja nyt, kun maailma näyttää jälleen aukeavan, levännyt Haloo Helsinki! tekee paluun seitsemännellä studioalbumillaan. Vaikka Haloo Helsinki! oli jo takavuosina suurin piirtein ainoa kitararockbändi hittilistoilla, sen jatkuva voittokulku jaksaa hämmentää.

Tulikärpäset.

Vuonna 2006 perustettu yhtye on viimeisimmillä levyillään ryhtynyt pukemaan biisejään entistä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Älä pelkää elämää -levyllä se pysyy uskollisena tyylittömyydelleen eikä rajaa genreään oikein mitenkään. Poprockbändi harjoittaa huoletonta crossover-hyppelyä konepopista kitararockiin ja jazzahtavasta swingailusta folk-osastolle. Paketti pysyy koossa valtavirtaisuudellaan ja tunnistettavuudellaan. Haloo Helsingin perinteiset poplaulut ovat kauttaaltaan helppotajuisia, ja viimeistään Elli Haloon huipputunnistettava ääni paljastaa esittäjän.

Vaikutteita on haettu kaikkialta. ’Reiviluola’ mätkii konepopin hengessä, mutta on pohjimmiltaan kertosäkeen ympärille rakennettu suomirockbiisi. Elektrosoundeja hyödyntää myös ’Älä länkytä!’, joka on Haloo Helsingin ja varsinkin sen laulajan mittapuulla varsin hillitty teos. Toinen vähäeleinen kappale on avausraita ’Foliohattukauppias’, jonka pohjalla soi sähkökitarablues. ’Lady Domina’ svengailee vanhan ajan orkestereiden tapaan. ’Tulikärpäset’ on tyylipuhdas HH-hitti, joka saattaa jäädä keikkasettiin pitkäksi aikaa.

Piilotan mun kyyneleet.

’Piilotan mun kyyneleet’ on levyn sytkäriballadi, jossa draama rakennetaan pianolla ja jousilla. Mainitut soittimet ovat niin muuntautumiskykyisiä, että ne sopivat toisenlaisiinkin tunnelmiin, kuten ’Kukkameren’ hautajaishenkeen ja ’Lady Dominaan’, johon hallitsevat puhaltimet ja vanhan ajan viihdeorkesterin svengi luovat hilpeyttä. Viulu soi myös kansanlaulumaisessa biisissä ’Kerran kuussa’, joka on akustista folkia. Akustisia elementtejä on myös albumin nimikappaleessa, mutta siinä on myös hip-hop-biitti ja rap-laulua.

Lyriikat vaikuttavat hyvin henkilökohtaisilta, oli aiheena sitten rakkaus tai maailmantuska. ’Piilotan mun kyyneleet’ on laulu rakkauden lopusta. Se käsittelee yksin jäämisen tunteen kokemista. Saman skaalan toisessa päässä on ’Tahdon’. Vaikka siinä lauletaan rakkauden alusta, tunnelma ei yllättäen ole niinkään riemukas kuin arasteleva ja jännittynyt – suurten tunteiden pelissä on suuret panokset. ’Kukkameri’ puolestaan saattaa soida muistotilaisuuksissa: se kertoo läheisen kuolemasta, mutta enemmän elävistä kuin kuolleista, luopumisen tuskasta.

Lady Domina.

Sanomallisuuttakaan ei ole unohdettu. ’Foliohattukauppias’ on selkokielinen kommentaari aikaamme leimaavasta salaliittovillityksestä. Toinen levyn tähän päivään kiinnittävä biisi on ’Lady Domina’, pinnalta hauska laulu ahneudesta. ’Kerran kuussa’ on laulu rauhan mahdollisuudesta. Se palautuu hyviin ja tarpeellisiin kysymyksiin, jotka ovat lapsille itsestään selviä mutta maailman tyhmentämille aikuisille absurdeja: Miksi pitää olla sotia? Miksi ketään tai mitään pitää vahingoittaa?

’Pelikaani’ on jatkoa noille ajatuksille, herkän ihmisen henkilökohtainen laulu siitä, miten elämä ja maailman tapahtumat sattuvat. Siihen osaavat samaistua ne, joilla on kokemusta päänsisäisestä sekamelskasta ja mielenterveyden haasteista, ja aihe on Elli Haloolle ilmeisen läheinen. ’Pelikaani’ ei ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinenkään biisi, johon hän purkaa ahdistustaan.

Älä pelkää elämää.

Levyn päättävä ’Älä pelkää elämää’ tuo lohdun kaipuussaan mieleen lapsen iltarukouksen. Pahassa maailmassa voi vain toivoa parasta. Se saanee kyynikot takajaloilleen, mutta eikö yksi popmusiikin tärkeimmistä tehtävistä olekin luoda tunne siitä, että kaikki järjestyy?

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Haloo Helsinki! | Facebook
Haloo Helsinki! | Instagram

Varaa Haloo Helsinki! -albumi Älä pelkää elämää kirjastosta.
Varaa Haloo Helsinki! -albumi Älä pelkää elämää kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Haloo Helsinki! | Finna.fi

2000–2009

Haloo Helsinki! | Capitol Records/EMI 2008
Enemmän kuin elää | Capitol Records/EMI 2009

2010-luku

III | Capitol Records/EMI 2011
Maailma on tehty meitä varten | Ratas Music 2013
Maailma on tehty meitä varten – platinapainos • CD+DVD | Ratas Music 2013
Kiitos ei ole kirosana • CD | Ratas Music 2014 • 2LP Ratas Music 2015 & 2021
Kiitos ei ole kirosana – platinapainos • CD+DVD | Ratas Music 2015
Arenalive • 2CD+DVD 2CD+Blu-ray | Ratas Music 2015
Hulluuden Highway • CD | Sony Music/Ratas Music 2017 • 2LP Sony Music/Ratas Music 2021
Texas-EP | Vallila Music House/Sony Music Entertainment Finland 2018

2020-luku

Älä pelkää elämää • LP • CD | Vallila Music House/Ratas Music/Sony Music Entertainment Finland 2021

Boksit ja kokoelmat
Haloo Helsinki! | Finna.fi

Helsingistä maailman toiselle puolen – parhaat 2007–2012 • 2LP • CD | EMI Music Finland 2012
Haloo box! 2007–2017 • 7CD+DVD | Sony Music/Ratas Music 2017

Levyhyllyt
Ellips | Finna.fi

Yhden naisen hautajaiset • LP • kasetti • CD | Vallila Music House 2019

Levyhyllyt
Stereo | Finna.fi

[Jere Marttila • Leo Hakanen]

00740 • LP • CD | Vallila Music House 2019

Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Irina: Haluun olla yksin – tiistaiaamun draamaa
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä

Nuotti
Haloo Helsinki! | Finna.fi

Haloo Helsinki! Laulut on tehty teitä varten – nuotti- ja kuvakirja, 25 suurinta hittiä  Ville Pekkanen, 132 sivua | Kustannusosakeyhtiö Otava 2017

Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää (2021).
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).Vuonna 1989 perustettu ja aivan aluksi nimellä George Nirvana Klubi esiintynyt Don Huonot oli aikansa helsinkiläinen rock-komeetta, jonka varhaisvuodet kytkeytyvät oleellisesti niin pääkaupungin taidelukioskeneen kuin rockpyhättö Lepakkoonkin. Laulaja Kalle Aholan ja rumpali Jussi Chydeniuksen perustamalla bändillä olivat kontaktit kunnossa ja pääkaupunkiseudulla se alkoi nopeasti saada keikkaa ja mediahuomiota. Ristiriitaisiakin tunteita Don Huonojen näppärä teiniälykköilmaisu herätti ja maakunnissa oli vuosien ajan vaikeampaa, kunnes yhtye lopulta breikkasi yhdeksi vuosituhannen vaihteen isoimmista suomalaisista rocknimistä.

”Donkkareiden”, joksi bändin kielipelihenkinen nimi ajan saatossa vakiintui, vaikutteet tulivat selvästi niin kotimaisesta taiderockista kuin jäsenten monitaiteisesta taustasta. Kuorolauluharrastus vakiinnutti runsaasti ja raskaskätisesti käytetyt taustalaulut osaksi ilmaisua. Yhteydet näyttämötaiteeseen kuuluvat niin musiikin teatraalisuudessa kuin Aholan tavassa yhdistää teksteissään sanaleikkejä ja nokkeluuksia patetiaan ja melodraamaan.

Don Huonot -albumituotantoa 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari
Albumit 1991–1994: Silmänkääntötemppu, Kameleontti ja Verta, pornoa ja propagandaa. Kuva: Tuomas Pelttari

Isoimman varhaisen breikkinsä Don Huonot sai päästessään esiintymään vuoden 1991 alussa aikakauden hittiperhesarjaan Ruusun aika. Kuultu kappale oli ’Pieniä sieviä sieniä’, joka myöhemmin samana vuonna päätyi ’Aavaa preeriaa’ -pienkustanteen seuraajaksi bändin ensimmäiseksi julkaisuksi Atte Blomin Pyramid-yhtiölle. Levyraadinkin tämä psykedeliakuvastolla leikittelevä korvamato voitti ja vauhditti vielä vuonna 1991 ilmestyneen Silmänkääntötemppu-esikoisen albumilistan alemmille sijoille.

Mikko Karmilan tuottaman albumin vahvuuksia ovat kaikuisan selkeä iso soundi, vahva melodiantaju ja omaperäisenä tyylipiirteenä jo pitkälle kehittyneet taustalaulut. Kappalemateriaali on toki epätasaista ja näsäviiisasta lukionokkeluutta esiintyy siinä missä vähän huvittavan kirkasotsaista hippisyvällisyyttäkin. Jotain yhtyeen mentaliteetista kertoo kansikuva, jossa ollaan kirjaimellisesti kääntämässä silmää eli raahaamassa valtavaa silmää hankalan näköisesti naruista teatterilavasteiden poikki. Kuitenkin esimerkiksi ’Aika’ ja ’Absurdit sävelkorvat’ ovat kelpo teoksia ja ’Pieniä sieviä sieniä’ puolustaa paikkaansa suomalaisen taiderockin ilahduttavan sekopäisenä klassikkona.

Debyytin jälkeen vasta parikymppiset muusikot ajautuivat tyypilliseen tilanteeseen, jossa musiikin suunnassa oli etsimistä ja jäsenten elämäntilanteet murroksessa. Jälkimmäisestä seurasi kitaristi Joonas Pirttilän vaihtuminen Kie von Hertzeniin ja näin vakiintui Donkkareiden klassinen kokoonpano.

Ennen miehistönvaihdosta yhtye ehti kuitenkin julkaista syksyllä 1992 tarttuvan singlen ’Hyrrä’. Teksti oli ehkä edelleen ”täyttä dadaa”, mutta musiikillinen ilmiasu suoraviivaisen poprock-kappaleen, jossa on kenties vähän normaalia suomirockia enemmän kepeää rullaavuutta. Radiomafian ahkerasti soittama kappale jäi monen aikalaisen mieleen, mutta jälkikäteen ajatellen sen voi nähdä ensimmäisenä sarjassa singlejä, joilla Don Huonojen olisi kaiken järjen mukaan pitänyt ponnistaa paljon ”yliopistokaupunkeja” laajempaankin suosioon. Kuulostaahan biisi sitä paitsi melko paljon oman ison läpimurtonsa samana vuonna tehneiltä Neljältä Ruusulta.

Mutta keväällä 1993 ilmestyneen, Mats Huldénin tuottaman Kameleontti-kakkoslevyn myötä Donkkarit tuntui asettuneen luuppiin, jossa sen albumit ylsivät top 40 -listan alemmalle puoliskolle, singlet soivat Mafiassa mutteivät muualla ja keikkapaikoilla riitti väkeä nimenomaan niissä yliopistokaupungeissa. Tämä oli samoihin aikoihin monen muunkin suomenkielisen rockbändin perusongelma. Ajan trendit viittasivat tanssimusiikin ja popiskelmän suuntaan. Suhteellisen helpostikin lähestyttävästä suomirockista oli tullut älykkötyyppien musaa. Donkkareiden asiaa ei ehkä auttanut, että helsinkiläiset nuorisomuusikot kärsivät varsinkin maakunnissa jonkinlaisesta kroonisesta uskottavuuden puutteesta. Ei ollut yhtä vakuuttavaa tykätä Don Huonoista kuin CMX:stä tai Ismo Alangosta.

Kameleontti on hieman hapuileva kakkoslevy, joka ei oikein linjaansa löydä. ’Hyrrä’ ja toinen Mafialla soinut biisi, romanttinen ja melodinen ’Kaunis painajainen’, ovat kyllä muotovalioita. Balladi ’Kuujärven jää’ ei ehkä ole muuten mainitsemisen arvoinen, mutta alleviivaa Aholan kirjoittamisessa vahvistuvaa jopa ylettömän romanttista juonnetta historiallis-myyttisellä tarinallaan.

Sitten taas on ’Ruma rämä romu römö-römö’ oikein tyyppiesimerkki Donkkareiden muusikkohuumorisekoilusta ja omiaan saamaan kuulijan siirtymään seuraavaan levyyn.

Nyt vakiintuneen kokoonpanon tekemällä ja jälleen Mats Huldénin tuottamalla Verta, pornoa ja propagandaa -levyllä (1994) esiintyykin aiempaa määrätietoisempi yhtye, joka varmasti tavoitteli merkittävintä teostaan siihen asti. Sitä kolmoslevy onkin, ja ottaen huomion nopean levytystahdin ja singleille sirotellut ylimääräiset aivan kelpoisat biisit on merkillepantavaa, ettei albumi tasan tunnin mittaisenakaan tunnu ihan hirveän ylipitkältä. Kokonaisuus on ehkä vähän raskas, mutta ei siksi, että mukaan olisi jouduttu änkeämään varsinaista täytemateriaalia.

Sen sijaan levyä kankeuttaa Aholan sanomisen paljous ja yhtyeen siirtyminen hieman tummempiin ja ajoittain jopa metallisiin musiikillisiin maisemiin. Metalli on tässä tapauksessa ennen muuta funk-metallia, ja yhtyeen kielisoittajien voi kuvitella innoittuneen Faith No Moren tapaisista pinnalla olleista bändeistä. Toisaalta Verta sisältää myös runsaasti herkistelykappaleita, mutta kevyttä kuunneltavaa nekään eivät ole.

Ahola pyrkii ottamaan haltuun koko sen aihepaletin, josta 90-luvun puolivälin tiedostava nuori oli huolestunut: luonnon tuhoamisen ja suvaitsevaisuuden puutteen kärkiteemoina. Albumia leimaa selvästi samanlainen tuntevan nuorison ja viileän kyynisen aikuiston vastakkainasettelu kuin vaikka toista saman kesän tyystin erilaista merkkiteosta, The Prodigyn Music For The Jilted Generationia.

Hittiä Don Huonot tavoitteli tällä kertaa muusta levystä popmaisella tuotannollaan ja yhteislaulukertosäkeellään eroavalla biisillä ’Kissaihmiset’, jossa Ahola duetoi nosteessa olleen laulaja Costin kanssa. Kun kappale vielä kuultiin Kissan kuolema -nuorisoelokuvassa, jossa Ahola itse näytteli toista pääosaa, on jo suoranainen ihme, etteivät varsinaiset hittimarkkinat vieläkään avautuneet Donkkareille. Se oli edelleen nuorisoälykköjen bändi.

Sellaisena se kuitenkin onnistui kolmoslevyllään nostattamaan kierroksia. Ahola teki onnistuneen heittäytymisen oikeutetulta raivolta tuntuneisiin fantasioihin, joista kunnianhimoisimpana esimerkkinä tässä ekologisen suomirockin vihainen avainteos, lähes seitsenminuuttinen eepos ’Metsänelävien puolustusliitto’.

Samoilla perusasetuksilla muusikoiden, levy-yhtiön ja tuottajan osalta tehtiin jälleen nopeaan tahtiin jo neljäs melko lailla edeltäjistään poikkeava albumi, syksyllä 1995 ilmestynyt Kaksoisolento. Monelle rakkain Donkkari-levy käyttää edeltäjiään enemmän akustisia sävyjä, jos kohta myös yhä ysärimäisemmin puleerattuja rock-ratkaisuja. Aholan katse kääntyy sisäänpäin, julistusta aatteellisista teemoista on vähemmän tai se on naamioitu metaforatarinoiden tai lievän nihilismin taakse.

Kappalemateriaali on vahvaa ja kaikesta kuulee, että tässä yhtye yrittää vaikka väkisin pusertaa itsensä uudelle tasolle, ehkä kaupallisestikin, mutta kuitenkin tinkimättä laadusta. Ei se onnistunut aiempaa kummemmin, vaikka nyt avuksi otettiin visuaalisetkin keinot ja bändi lanseerasi mustavalkoruudullisen kuvaston, josta sittemmin festarihatuiksi väännettynä tuli monien verenpainetta nostattanut meemi.

Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari
Studioalbumi Kaksoisolento julkaistiin alun perin vuonna 1995. Svart Recordsin julkaisema 2LP-painos ilmestyi 2018. Kuvassa oikealla kokoelmat Nämä päivät, nämä yöt (1996) ja Kultaiset apinat (1999). Kuva: Tuomas Pelttari

Kaksoisolennon hittilekaksi oli tarkoitettu hysteerisen nopeasti sätkivä ’Seireeni’, jonka sanatulitus haastaa laulamaan mukana. Yksi koko vuosikymmenen mieleenpainuvimmista suomirock-vedoista tämäkin, mutta ei ehkä omiaan valtaamaan samoihin aikoihin aloittaneen Kiss FM:n taajuuksia.

Toisenlaiseen yleisöön olisi ainakin periaatteessa voinut vedota Aholan teatteriharrastuksen innoittamana syntynyt ’Sininen yö’, Mika Waltarin nuoruuden poltetta uhkuvaan varhaiseen runoon taitavasti sävelletty akustinen laulelma, hyvinkin kenties se yksittäinen Don Huonot -esitys, jossa on kirkkaimmat klassikon ainekset. Ja kyllähän se elämään on jäänytkin, vaikkakaan ei mainstream-radioklassikkona.

Kaksoisolennon ilmestyessä Don Huonojen jäsenet olivat korkeintaan kaksivitosia, mutta pienen Suomen musiikkikentän jauhaminen suunnilleen samalla suosiotasolla vuosien ajan lienee mietityttänyt ilmeisen kunnianhimoista bändiä koko ajan enemmän. Levyn jälkeen tehdyt ratkaisut olivat varsin isoja: Pyramid-sopimus pistettiin nippuun vuoden 1996 Nämä päivät, nämä yöt -kokoelmalla ja siirryttiin monikansallisen BMG:n uudelle Terrier-alamerkille, jonka ensimmäisiä isoja lanseerauksia Don Huonot kesällä ja syksyllä 1997 oli.

Aikalainen muistaa hyvin sen ratkaisevan ilmastonvaihdoksen, joka yhtyeen ympärillä tuntui lopulta tapahtuneen. 90-luvun lopun visuaalista tyyliä edustaneet hillityn tuunatut promokuvat olivat äkkiä kaikkialla ja musiikki muuttui sulavasti vastaamaan sitä, mitä nyt haluttiin. Sitä paitsi aika oli myös muuttunut suomirockille otolliseksi, jos suomirock vain suostui luopumaan ylettömästä venkoilusta ja puhumaan kieltä, jota isommat ihmisjoukot ymmärsivät. Don Huonoille se ei tunnu olleen ongelma.

Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari
Hyvää yötä ja huomenta (1997), Tähti (1999), Don Huonot (2002). Paha kesä EP ja kokoelmalevy Olimme kuin veljet julkaistiin vuonna 2003. Kuva: Tuomas Pelttari

Hyvää yötä ja huomenta -albumin tuotti sinänsä luontevasti Jussin veli Kalle Chydenius, jonka tausta oli 90-luvun suomisoulin ja muun hittipopin parissa. Mutta Don Huonojen tapauksessa pyrittiin virittämään tappiin kaikki ne asetukset, jotka Kaksoisolennolla olivat jo vihjanneet ison, modernin rockin suuntaan. Rockin ei enää tarvinnut kuulostaa kellarikämpässä soitetulta ja näihin aikoihin alettiinkin puhua ”kovalevyrockista”. Lisäksi muodissa olivat isot kertosäkeet, ja niitä Donkkareilla oli tarjota biisiin kuin biisiin.

Perspektiivistä katsoen voi todeta läpimurtolevyn olleen eräänlainen valheellinen nautinto. Minustakin se kuulosti ensin todella hyvältä. Ajanhenkeen tuntui kuuluvan, että hommien piti muuttua isommiksi ja päheämmiksi.

Eikä Hyvää yötä huono levy olekaan, mutta sitä leimaa yliyrittäminen ja hieman liian vähäisen substanssin kasvattaminen kikkakolmosilla merkittävämmäksi. Nykyään olisi hankala puolustella tekorankan ’Vedä käteen’ -biisin tyyppistä ratkaisua.

Toisaalta bändi oli kiistatta oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Anthem-mainen nimikappale iski sellaisen rockin kultasuoneen, jota tahollaan paisuva Oasis jäljittelijöineen propagoi ja valloitti Donkkareille lopulta kaupallisetkin radiot. Albumi oli seitsemän viikkoa listaykkösenä ja myi yli 70 000. Don Huonojen päivät taiteellisten lukiolaisten omana bändinä olivat lopullisesti ohi.

Ärhäkkä avausraita ’Ruoski minua!’ kuvastanee hyvin sitä puristusta ja draivia, joka läpimurtoaan tavoitelleen yhtyeen tekemisiä leimaa.

Liekö ylidramaattista väittää, että saatuaan viimein haluamansa menetti Don Huonot itse asiassa suunnilleen kaiken sen, mitä oli aikanaan musiikillaan tavoitellut ja parhaimmillaan saavuttanut? Ainakin Hyvää yötä ja huomenta on vedenjakaja, jonka jälkeen paluuta entiseen ei enää ollut.

Sen seuraaja Tähti ilmestyi varsin pikaisesti keväällä 1999, mutta levyllä kuulee yhtyeen, joka on pakottanut itsestään jatkoa menestyslevylle eikä tunne oloaan kovin hyväksi. Tunnelmat ovat synkänpuoleisia ja into poissa. Donkkarit olivat aiemminkin tykänneet musiikillisista ja tekstuaalisista viitteistä ja suorista lainoista, mutta Tähdellä on kaksi kappaletta, jotka on nimetty vanhojen Kauko Röyhkä -biisien mukaan, paljon musiikillisia pikkuviitteitä esim. Kingston Wallin tuotantoon ja yleisemmällä tasolla hirveä määrä geneerisiä ratkaisuja jonkinlaisesta tummasävyisen rockin 101-tiedostosta. Laiskaa laulunkirjoittamista, kaikinpuolista apeutta, jotka ehkä kulminoituivat ensisinglenä kuulijoita kosiskelleeseen ’Tule sellaisena kuin olet’ -rykäisyyn. Sen ilmestyessä tämä kuulija ymmärsi vanhan suosikkiyhtyeensä saapuneen huonoon paikkaan.

Kakkossingle ’Kannibaali’ ei ole ihan niin kiusaannuttava, mutta tarjoaa apaattisessa pulskeudessaan varmasti hyvän näköalan Tähden ilmestymisajan tunnelmiin. Asioita ei auta, että biisi toisintaa Don Huonojen kruunun tavallaan varastaneen Ultra Bran jo puoltatoista vuotta aiemmin ilmestyneen klassikon ”vaihtuu aamiaiseksi yön drinkki viimeinen” -säettä – eikä senkään tietäminen, että kappaleet oli tehty samassa tv-ohjelmassa, jossa ohjeena oli nimenomaan tuon lauseen sisällyttäminen lauluun.

Toki Tähti kävi silti listaykkösenä ja myi kultaa. Ultra Bran samoihin aikoihin ilmestynyt Kalifornia jätti sen kuitenkin täysin varjoonsa.

Tämän jälkeen Don Huonot pelasi aikaa ja vaiheili. Syksyllä 1999 se teki Apulannan kanssa kiertueen ja turhanpäiväisen yhteis-EP:n. Sitten Kalle Ahola julkaisi debyyttisoolonsa ja Kie von Hertzen aloitti tunnustellen ja vielä ilman suurta suosiota Von Hertzen Brothersin veljiensä kanssa.

Vuonna 2002 yhtye kokosi rivinsä (melkein) viimeiseen ponnistukseen ja yritti hämätä kuulijoita uskomaan uuteen alkuun jättämällä seitsemännen albuminsa nimeämättä. Rumpaliksi oli vaihtunut Antti Lehtinen – kuinka ollakaan hajonneesta Ultra Brasta – ja tuottajaksi metallimies Hiili Hiilesmaa.

Don Huonot ei ole toivoton levy. Esimerkiksi alle linkitetyssä ensisinglessä ja avausraidassa ’Sydänpuu’ on mantramaista jylhyyttä ja jonkinlaista resignaatiota sen edessä, ettei enää olla mitään nuoria urhoja kilpailemasta paikassa teinien makuuhuoneiden seinillä. Toisaalta levyn tunnetuimmaksi kappaleeksi videon siivittämänä noussut ’Pyhimys’ on varsin raivokas ja ehdoton osoitus halusta vielä näyttää.

Paljon on silti löysää, vaikka Tähden asettaman tason ylle päästäänkin.

Näytön paikka oli ja käytettiin. Ilmeisesti homman ei koettu menneen aivan niin kuin piti. Nimikkoalbumin jälkeen Don Huonot hajosi. Ratkaisu ei osoittautunut lopulliseksi, mutta uutta studioalbumia reunionit eivät ole vielä poikineet.

Vuonna 2002 ei ehkä ollut helposti ennustettavissa, että aktiivisen ja aika monipuolisenkin soolouran tehnyt Kalle Ahola jäisi soittelemaan lehdelle siihen verraten, millaista jopa kansainvälistä menestystä bänditoveri saavutti Von Hertzen Brothersin riveissä. Spekuloidahan voi sillä, kenellä asianosaisella on ollut polttavammat motiivit aktivoida Don Huonot 2010-luvulla muutamaankin kertaan uudestaan.

Uutta musiikkia näistä comebackeista on kertynyt kourallisen kappaleita verran. Mitään erityisen huomionarvoista sen sijaan ei. 12-tuumaisena EP:nä vuonna 2019 julkaistu Sopeutumattomat ei hämmentävine Tokyoman-kärkiraitoineen saa varsinaisesti odottamaan uutta Don Huonot -musiikkia.

Kultakaudellaan yhtye loi ja julkaisi musiikkia hektistä tahtia ja albumeiden ulkopuolelta löytyy paljon helmiä. Keskeiset 90-luvun B-puolet on koottu vuonna 1999 julkaistun Kultaiset apinat -kokoelman kakkos-CD:lle. Verta– ja Kaksoisolento-levyjen välissä bändi ehti julkaista kaksi kokonaan albumeille päätymätöntä singleä, joista varsinkin intiaaniromanttinen ’Aurinkotanssi’ on priimaesimerkki Donkkareista parhaimmillaan.

Niko Peltonen

Don Huonot | kotisivu
Don Huonot | Facebook

Levyhyllyt
Don Huonot | Finna.fi

1990-luku
[Kalle Ahola • Joonas Pirttilä • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Silmänkääntötemppu • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1991

[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Kameleontti • LP • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1993
Verta, pornoa ja propagandaa • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1994 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Kaksoisolento • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1995 2CD 20 v. juhlapainos 2014
Hyvää yötä ja huomenta • CD | BMG Finland/Terrier 1997
Tähti • CD • kasetti | BMG Finland/Terrier 1999
Torremolinos 2000 EP • CD Apulanta & Don Huonot | BMG Finland/Levy-yhtiö/Terrier 1999

2000–2009
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Antti Lehtinen]

Don Huonot • CD | BMG Finland/Terrier 2002
Paha kesä EP • CD | BMG Finland/Terrier 2003

2010-luku
[Kalle Ahola • Kie von Hertzen • Jukka Puurula • Jussi Chydenius]

Sopeutumattomat EP • 12″ | Warner Music Finland Oy 2019

Kokoelmalevyt
Don Huonot | Finna.fi

Nämä päivät, nämä yöt – kokoelma 1991–1996 • CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1996
Kultaiset apinat – hittejä ja harvinaisuuksia 1990–2000 • 2CD | Johanna Kustannus/Pyramid 1999
Olimme kuin veljet [suurimmat hitit 1989–03] • 2CD | BMG Finland 2003
D on Huono T – Don Huonojen parhaat studiossa ja livenä • 2CD | Sony BMG Music Entertainment/Terrier 2008
Luurangot laatikossa • 3CD+3DVD | Sony Music Entertainment 2010

VHSDVD

Kultaiset apinat – videoita ja vetoja 1994–1999 • VHS • 60 min. | Pyramid 1999
Olimme kuin veljet DVD – 15 livebiisiä vuosilta 90–02. 17 videota vuosilta 90–03 • DVD • 240 min. | BMG Finland 2003

Levyhyllyt
Kalle Ahola | Finna.fi

I | BMG Finland 2000
Kadun aurinkoiselle puolelle | Parlophone/EMI Finland 2005
Huonoa seuraa | Parlophone/EMI Finland 2006
Audio Wunderbaum | Parlophone/EMI Finland 2008
Pääkallolipun alla | Parlophone/EMI Finland 2011
1989 | Sony Music Entertainment Finland/Epic 2013
Valo jota hengitän | Kalle Ahola 2018

Levyhyllyt
Von Hertzen Brothers | Finna.fi

[Jonne von Hertzen • Kie von Hertzen • Mikko von Hertzen]

Experience | Zen Garden/BMG Finland 2001
Approach | Dynasty Recordings/Universal 2006
Love Remains The Same | Dynasty Recordings/Universal 2008
Stars Aligned | DoingBeingMusic/Universal 2011
Nine Lives | DoingBeingMusic/Universal 2013
New Day Rising | DoingBeingMusic/Universal 2015
War Is Over | Mascot Music 2017

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Kingston Wall: II – tanssi pieni transsi
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Don Huonoista | Finna.fi

Artikkelihaku Don Huonot

Lue lisää Von Hertzen Brothersista | Finna.fi

Von Hertzen Brothers – lähikuvissa Denis Vinokur, 136 sivua | Johnny Kniga 2011
Artikkelihaku Von Hertzen Brothers

Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta (1997).
Don Huonot: Hyvää yötä ja huomenta | CD 1997 • 2LP 2017
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin

The Innermost Journey To Your Outermost Mind | Vallila Music House 2021

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021).New Yorkissa 1990-luvulla perustettu Mad Juana oli ensimmäinen merkki siitä, että Sami Yaffa on muusikkona muutakin kuin planeetan tyylikkäin rockbasisti. 1980-luvulla Hanoi Rocksissa vaikuttanut Espoon lahja esittävälle taiteelle on sittemmin avannut musiikillista identiteettiään myös televisiossa ja radiossa. Sound Trackerissa ja Radio Sami Yaffassa hän tutkii eri kulttuurien soonisia juuria avarakatseisesti ja arvostaen. 

Pelle Miljoona Oy:ssä kuusitoistavuotiaana levytysuralle lähtenyt ja 2000-luvulla New York Dollsissa soittanut Yaffa on ollut biisinkirjoittajana bändiensä palveluksessa. Nyt siihen tuli muutos: The Innermost Journey To Your Outermost Mind on vastikään 58 vuotta täyttäneen, asiakirjoissa Sami Takamäkenä (s. 1963) esiintyvän muusikon ensimmäinen sooloalbumi. Pitkäniminen levy sisältää sellaisiakin kappaleita, jotka eivät ole muiden yhtyeiden ohjelmistoon istuneet. 

The Last Time.

Soololevyä tehdessä on paikallaan osata laulaa, ja sen suhteen Samin pallot pysyvät ilmassa. Hänen tyylinsä on coolin vähäeleinen, mutta karisma välittyy ja rähinää irtoaa rankempiinkin tarpeisiin. Erityisen hyvin vokalistin soundi sopii hillittyyn ja savuiseen ’You Gimme Feveriin’ ja ’The Last Timen’ stoogesrockiin. Svengaavan ’Fortunate Onen’ Cramps-värinöillä hän pääsee jopa yllättämään. 

Vaikka Yaffa esiintyy albumillaan artistina eikä instrumentalistina, notkeat, groovyt bassolinjat ovat vahvasti läsnä. Komppiryhmän vastakappale on rumpaliguru Janne Haavisto, jonka kanssa Sami soitti Pohjois-Tapiolan yhteiskoululla jo kauan ennen Pellen ja Hanoin mainetekoja. Kitaroita kurittavat Stone Sourin Christian Martucci ja Smackin, The Hangmenin ja Atomirotan Rane Raitsikka. Parilla biisillä soittaa Hanoi Rocksin ja Guns N’ Rosesin kuvioista, The Cherry Bombzista ja Cheap & Nastysta tuttu Timo Kaltio, joka menehtyi päivää ennen albumin julkaisua. Lempeästi keinuvassa ’Down At St. Joe’sissa’ vierailee kitaristi Timo Kämäräinen, ja ’Germinatorin’ huuliharppusoolon räväyttää Michael Monroe

Down At S. Joe’s.

Vakava, mustavalkoinen kansikuva sopii paikalleen, sillä The Innermost Journey To Your Outermost Mind on tummien vesien trippi. Yaffan synkeys on ’Armageddon Togetherin’ Motörhead-möyrintää ja toisaalta ’I Can’t Stand Itin’ rujoutta, jossa on jäämiä Tom Waitsin dna:sta. Basistina hän on kuin kotonaan Jamaika-rytmien sykkeessä. Siksi clashmainen reggaerockbiisi ’Rotten Roots’ onkin levyn hienoimpia hetkiä. Kiemuraisen punkriffin perään ladeltu ’Selling Me Shit’ käy kiinnostavaksi notkahtaessaan varoittamatta reggae-suvantoon.

Lähimpänä Mad Juanan rajattoman maailman etnoa Yaffa on ’Look Aheadissa’, jossa laulu rohisee ja puhaltimia soittaa loistavan Jaakko Laitinen & Väärä rahan Jarkko Niemelä. Sydämeenkäyvän, lempeästi funkyn ’Cancel The End Of The Worldin’ olisi voinut levyttää Pink Floyd… Mutta vain, jos studio olisi sijainnut Jamaikalla ja katutasossa.

The Innermost Journey To Your Outermost Mind on toimiva yksinpelinavaus ja läpäisty pasianssi, joka saa toivomaan, ettei soololevy jäisi ainoaksi. Yaffa pystyisi varmasti tislaamaan rock’n’rollin, punkin, bluesin ja funkin ydinmehuista lisääkin väkevää kamaa. Nämä biisit on soitettu käsillä ja sydämellä, ei legorakenneltu läppärin samplekirjastosta, ja sellainen kuulostaa vaihteeksi ihanalta. Studiossa ei ole selvästikään mietitty kohderyhmän mieltymyksiä sen enempää kuin The Rolling Stonesin ja The Clashin muinaisissa sessioissa. Tällaisten artistien ansiosta musiikki on edelleen jotakin tärkeämpää kuin pelkkä tuote.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sami Yaffa | Facebook
Vallila Music House | kotisivu
Vallila Music House | Facebook

Varaa Sami Yaffan sooloalbumi The Innermost Journey To Outermost Mind kirjastosta.
Varaa Sami Yaffan sooloalbumi The Innermost Journey To Outermost Mind kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Sami Yaffa | Finna.fi

Sami Yaffa & Pelle Almgren Sami Yaffa & Pelle Almgren • 12″ EP | Yahoo! Records 1986
The Outermost Journey To Your Innermost Mind • LP • CD | Vallila Music House 2021

Levyhyllyt
Pelle Miljoona Oy
[Pelle Miljoona • Tumppi Varonen • Sami Yaffa • Andy McCoy • Ari Taskinen]
Finna.fi

Moottoritie on kuuma  Pelle Miljoona Oy | Johanna 1980

Levyhyllyt
Hanoi Rocks
[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Gyp Casino]
Finna.fi

Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks • LP • kasetti | Johanna 1981 • CD-uusintapainos Love Kustannus 1997 & Love Kustannus 2017 & Sanctuary/BMG 2017 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Oriental Beat • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD-uusintapainos Johanna/Love Kustannus 1997, Essential/Castle Music 2001 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Self Destruction Blues • LP • kasetti | Johanna 1982 • CD Essential 1995 • CD Castle Music/Sanctuary Records 2001

[Michael Monroe • Andy McCoy • Sam Yaffa • Nasty Suicide • Razzle]

Back To Mystery City • LP • kasetti | Johanna 1983 • CD PVC Records 1988 • CD Lick Records 1988 • CD-uusintapainos Essential 1995 • Castle Music/Sanctuary 2001 • Johanna/Love Kustannus 2004
All Those Wasted Years • live • 2LP • CD | 1984
Two Steps From The Move • LP • CD | 1984

Levyhyllyt
Fallen Angels
[Knox • Sami Yaffa • Nasty Suicide • Razzle + Cosmic Ted • Psychedelic Kid]
Finna.fi

Fallen Angels • LP • kasetti | Amulet 1984 • CD Raw Power Records 1999

Levyhyllyt
Jetboy
[Mickey Finn • Fernie Rod • Sam Yaffa • Billy Rowe • Ron Tostenson]
Finna.fi

Feel The Shake | MCA Records 1988
Damned Nation | MCA Records 1990

Levyhyllyt
Jerusalem Slim | Finna.fi
[Michael Monroe • Steve Stevens • Sam Yaffa • Greg Ellis]

Jerusalem Slim • CD | Polygram Records 1992
J.S. – The Demos • CD-omakustanne | 1998

Levyhyllyt
Demolition 23.
[Michael Monroe • Sami Yaffa • Jay Hening • Jimmy Clark]
Finna.fi

Demolition 23. | CD Renegade Nation Records/Music For Nations 1994

Levyhyllyt
Jan Stenfors
[Jan Stenfors • Annika Wiklund • Sami Yaffa • Frej Stenfors • Pentti Mutikainen • Ben Granfelt • Harry Stenfors • Jone Takamäki]
Finna.fi

Vinegar Blood • CD | Spinefarm 1996 • LP Rolling Records 2020

Levyhyllyt
Mad Juana | Finna.fi

Skin Of My Teeth | Spinefarm 1997
In Your Blood | 2001
Acoustic Voodoo | Mad Juana/Azra Records 2005
Bruja On The Corner | Acetate Records 2008
Kumpania | Mad Juana 2011

Levyhyllyt
Joan Jett & The Blackhearts | Finna.fi
[Joan Jett • Doug Cangialosi • Sami Yaffa • Thommy Price • Kenny Laguna]

Naked | Blackheart/Victor 2004

New York Dolls
[David Johansen • Sylvain Sylvain • Sami Yaffa • Steve Conte • Brian Delaney • Brian Koonin]
Finna.fi

One Day It Will Please Us To Remember Even This | All Blacks/Roadrunner Records 2005
’Cause I Sez So | Atco Records 2009

Levyhyllyt
Michael Monroe | Finna.fi

Another Night In The Sun – Live In Helsinki • live | Spinefarm Records/ Michael Monroe Music 2010
Sensory Overdrive • CD • LP • CD+DVD | Spinefarm Records 2011
Horns And Halos • LP • CD | Money Cash Flow/Spin-Farm 2013
Blackout States • LP • CD | Spinefarm/Money Cash Flow 2015
One Man Gang • LP • CD | Silver Lining Music 2019

Amyl And The Sniffers: Comfort To Me – Pyhän yksinkertaisuuden kirkossa
Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Smack On You – avain kulttisuosioon
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku

Lue lisää Sami Yaffasta | Finna.fi

Sami Yaffa – tie taipuu Tommi Liimatta, 462 sivua | Like 2016 • 2017 • 2018
Sound Tracker Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 203 sivua | Like 2014
Sound Tracker – Kapinamusiikin juurilla Tommi Liimatta & Sami Yaffa & Otso Tiainen, 219 sivua | Like 2015

Lue lisää Sami Yaffasta, Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta | Finna.fi

Hanoi Rocks – All Those Wasted Years Ari Väntänen | Like 2009
Michael Monroe Ari Väntänen | Like 2011 & 2014

Read more about The New York Dolls • Lue lisää New York Dollseista | Finna.fi

Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls Nina Antonia, 208 pages | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021).
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut

Suudelmilla | Hawaii Sounds 1998

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).Kun Karkkiautomaatti soitti Helsingissä elokuun 1998 puolivälissä, yleisö ei arvannut näkevänsä sen livenä viimeistä kertaa. Yhtye itsekään ei tiennyt tulleensa tiensä päähän, mutta niin siinä kävi, ja tavallaan niin oli hyvä. Neljä kuukautta ennen viimeistä keikkaa julkaistu Suudelmilla oli albumi, jonka tasolta ei enää tarvinnut edetä mihinkään.

Karkkiautomaatti oli perustettu Lahdessa keväällä 1993. Hellyttävän laidan suomipunkin, Ramonesin, The Beach Boysin, Leevi And The Leavingsin ja iskelmänkin ravitsema bändi kasvoi koko ajan kohti jotakin suurempaa, lämmittävästä höpsöydestä päin hurmaavaa hienostuneisuutta. Vuonna 1998 julkaistua Suudelmilla-albumia kutsutaan syystä indieklassikoksi. Karkkiautomaatin oma ääni ja visio soi sillä paljon vaikutteita vahvempana.  

Minne vaan.

Bändin, Jyrki Häyrisen ja Pekka Laineen yhdessä tuottama Suudelmilla äänitettiin ja miksattiin Hideout-studiolla puolen vuoden aikana. Ulkopuolisten tuottajien tehtävänä oli auttaa silloin, kun bändin tietotaito ei riittänyt idean toteuttamiseen. Ryhmätyö toimi, ja värikylläinen tuotanto päästää sävellykset ja sovitukset oikeuksiinsa.

Projekti oli Karkkiksen kunnianhimoisin ja se kuuluu, mutta vaikka rima oli korkealla, suuruudenhulluudesta ei ollut kyse. ’Seikkailuun’, ’Minne vaan’ ja muut ovat simppeleitä poplauluja. Jopa kahdeksanminuuttinen instrumentaali ’Kemijoki’ onnistuu pysymään vähäeleisenä koko kestonsa ajan. 

Suudelmilla briljeeraa myös sanoituksilla. Laulaja-kitaristi-lauluntekijä Janne ”Jansku” Kuusela oli Karkkiautomaatin lopun aikoina suvereeni tarinankertoja ja lyyrikko, joka täytti tavujen paikat lahjakkaasti, kikkailematta ja kiinnostavasti. Jos hän olisi halunnut tienata leipänsä kirjoittamalla sanoituksia muille, ’Parisuhteen aakkoset’, ’Voi kuinka on tää maailmain’ ja muut taidonnäytteet olisivat tehneet vaikutuksen CV:ssä. Janskun veikeä laulutyyli loi lapsenomaista, viatonta tunnelmaa, mutta samalla hän onnistui vaikuttamaan vilpittömältä. Kaikesta päätellen hänen ei ole tarvinnut näytellä omalaatuista taiteilijaa.

Toinen onneen vie.

Hawaii Soundsin ja Levy-yhtiön yhteisjulkaisu Suudelmilla oli IFPI:n tietojen mukaan virallisen albumilistalla kaksi listaviikkoa, korkeimmillaan sijalla 23. Se ei ollut varsinaisesti pettymys. Karkkiautomaatin musiikin tiedettiin olevan liian erikoista saavuttaakseen laajaa suosiota, ja toisaalta bändin koko potentiaalinen yleisö (rocklehtien ja fanzinejen lukijat, keikoilla kävijät, indie-ihmiset ja popkulttuuri-intoilijat) varmastikin löysi Suudelmilla-levyn.

Kuusela kertoi levyn julkaisun aikaan Soundin haastattelussa pyrkineensä kirjoittamaan kappaleita, joissa sanoitus ja sävellys ”kuuluvat yhteen ja muodostavat jonkin vision.” Tavoite oli entistä dogmaattisempana läsnä Kuuselan seuraavan bändin Liekin tuotannossa ja varsinkin sen viimeisillä levyillä, joilla lyriikka ei enää ollut erotettavissa musiikista. Liekki teki vuosina 2001–2010 kuusi kiinnostavaa albumia, joista parhaaksi nousee vuoden 2003 Korppi.  

Seikkailuun.

Stupido Recordsin vuonna 2006 julkaisema tupla-CD Kaikilla sisältää Karkkiautomaatin koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä. Se on erinomainen dokumentti pitkästä musiikillisesta kehityskaaresta, jonka bändi kulki läpi viidessä vuodessa. Ennen kaikkea on hienoa huomata, että vaikka Karkkiautomaatti oli alkuaikoinaankin oikein viehättävä yhtye, lopettaessaan toimintansa se oli todennäköisesti taiteellisessa lakipisteessään. Suudelmilla on ihana, vaikuttava loppukaneetti.

Suudelmilla julkaistiin ensimmäistä kertaa vinyylillä elokuussa 2021. Klassikko levytettiin CD-formaatin hallintokaudella, mutta tänä laserlevyjen mitätöinnin aikana se ansaitsee saada fonografin neulasta annoksen uutta elämää.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Karkkiautomaatti | Facebook

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook

Suudelmilla
Janne Kuusela – laulu, kitara
Jenni Rope – kosketinsoittimet
Sami Häikiö – bassokitara
Vesa Lehto – rummut
Tuottajat: Karkkiautomaatti, Jyrki Häyrinen & Pekka Laine

Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.
Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Rakkaudella • EP | Levy-yhtiö/Merwi Records 1993
Kävelyllä • EP | Levy-yhtiö 1993
Karkuteillä • CD • kasetti | Hilse-Levyt 1994 • LP-uusintapainos Svart Records 2017
Trallalalla • EP | Hilse-Levyt 1995
Lämmöllä • EP | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996
Kaksi-nolla • CD | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Seikkailuun//Yks-kaks-motocross//Kuutamo • CD-EP | Hawaii Sounds 1997
Susan//Kuutamox Kaikuu • CD-EP | Hawaii Sounds 1998
Suudelmilla • CD | Hawaii Sounds 1998 • CD Levy-yhtiö 2002 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2021

Kokoelma
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Kaikilla – Karkkiautomaatin koko tuotanto 1993–1998 • 2CD | Stupido Records 2006

Liekki
Levyhyllyt | Finna.fi

Magio | Hawaii Sounds 2001
Korppi | Ranka Recordings 2003
Rajan piirsin taa | Mercury 2005
Kalliot leikkaa | Mercury 2007
Hyönteinen | Mercury 2008
Paimen | Mercury 2010

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Karkkiautomaatista | Finna.fi

Artikkelihaku Karkkiautomaatti

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.