Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa – kaaos ja sen raamit

Kiihtyneessä mielentilassa | Stupido Records 2020


Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).Turun alkuperäisen punkskenen kulmakivi Vihan Muna ei taipunut massamuodin mukaiseksi edes 1970-luvun lopulla. ”Me soitetaan ihan mitä me halutaan”, Olli Kauniskankaan ja Hoss Siivosen bändi vakuutti jo varhaistuotannossaan, ja niin se totisesti tekee edelleen. Ei sitä vieläkään osaa kutsua oikein muuksi kuin vaihtoehtoyhtyeeksi, roisin turkulaisen underground-perinteen jatkajaksi.

Vihan Muna.
Vihan Muna

Kiihtyneessä mielentilassa on vuosikymmenten horroksesta heränneen rosoisen taidepunkyhtyeen ensimmäinen albumi. Biisintekijät katsovat maailmaa satiirikon silmin, ja rock on rumaa ja rämisee. Pitkän linjan toisinajattelijoiden maailmankuva, poliittiset mielipiteet tai taidekäsitys eivät ole muuntuneet saati hioutuneet ajan saatossa. Tällä aikansa kuvaksi luonnehditulla levyllä ei ole paljoakaan tekemistä viihteen tai popmusiikin kanssa. Se ei ole aina miellyttävää kuunneltavaa, mutta omaehtoista kylläkin.

LP Kiihtyneessä mielentilassa julkaistaan 20. marraskuuta 2020.

Olli Kauniskangas, Vihan Muna oli pitkään vain mystinen nimi turkurockin menneisyydestä. Mikä teidät sai palauttamaan sen takaisin aktiivikuvioihin?
– Meitä haastateltiin bändin tiimoilta Toisen soinnun etsijät -kirjaan, joka ilmestyi 2017. Alun perin meidän piti laittaa kokoonpano pystyyn pelkästään kirjan julkaisukeikkaa varten. Kun homma toimi hyvin ja musiikki kuulosti hyvältä, bändi muuttuikin äkkiä pysyväksi. Sen myötä syntyi ajatus uusista julkaisuista.

Vihan Muna on edelleen underground- ja punkbändi niin kuin 1970-luvun lopullakin. Mitä eroa on sellaisen yhtyeen pyörittämisessä vuonna 1978 ja 2020?
– Aikoinaan menimme festivaaleille mukanamme nippu tekemiämme pienlehtiä ja myimme niitä sopivan näköisille tyypeille. Tai sitten laitoimme ilmoituksen Soundiin, koska sen pikkuilmoituksia lukivat kaikki, jotka ostivat tai vaihtoivat pienlehtiä.
– Tallennus- ja julkaisutekniikat niin sanan kuin kuvankin puolella ovat kehittyneet tee se itse -kulttuurille lähestyttävämmiksi, ja internet helpottaa jakelua. Vaikeampaa on päästä edes jotenkin esille nykyisen informaatio- ja musamäärän joukosta.

Bändihommien ohella teitte 1970-luvulla pienlehteä nimeltä Puikko, jota voi lukea netissä Oranssin pienlehtiarkistossa. Puikko näkyy elävän edelleen Vihan Munan kansitaiteessa.
– Uusien levyjen liiteläpysköissä on tosiaan vähän retroiltu Puikkoa. Kiihtyneessä mielentilassa -levyn Puikossa käytettiin oikeaa kirjoituskonetta, saksia, liimaa ja tussia, vaikka helpommallakin olisi päässyt. Oli hauskaa käyttää tekniikoita, jotka on teininä oppinut. Ne ovat edelleen selkäytimessä.

Sinut tunnetaan parhaiten kitaristina, mutta Vihan Munassa olet basisti-laulaja. Mistä tämä johtuu?
– Olimme Hossin kanssa alun perin kumpikin kitaristeja, ja basso jotenkin vain lankesi minulle. Miellyin siihen, koska minulla oli sellotaustastani johtuen alustava käsitys alapään roolista musiikissa. Sähkökitaran soiton jatkamiseen basson kustannuksella liittyi varmaankin jokin itsekorostuksellinen juttu, joka tuntui niihin aikoihin tärkeältä.

Vihan Muna ei vuosina 1978–79 julkaissut paljoakaan musiikkia. Miksi ei?
– Koska bändi oli aktiivinen alle vuoden eikä toiminta ollut kovin suunnitelmallista. Uudet biisit treenattiin kerran ja mentiin keikalle. Taidettiin me yksi demo lähettää Hilse-levylle pyrkimistä varten, mutta se ilmeisesti oli pettymys kokoelman kasaajalle, koska bändi ei nimestään huolimatta ollutkaan rähinäpunkkia vaan kummaa taiderokkia.
– Vihan Muna teki aikoinaan yhden autotallidemon, josta julkaistiin tällä vuosituhannella yksi biisi Punk ja yäk! -kokoelmalla ja toinen Pölyä-kokoelmalla. Vuonna 1978 julkaistu Kårenin-keikkataltiointi Live på Kåren ilmestyi aikoinaan Puikko-kasettina, joka julkaistiin taannoin uudelleen. Lisäksi äänitimme Ylelle Turun studiossa kantanauhan, joka sai yhden radiosoiton kera haastattelun. Sittemmin nauhaa on etsitty vuosikymmeniä kissojen, koirien ja Ylen työntekijöiden kanssa. Tuloksetta.

Uusin julkaisunne Kiihtyneessä mielentilassa on Vihan Munan ensimmäinen albumi. Ovatko sen biisit uusia vai onko mukana ideoita vuosikymmenten takaa?
– Ne ovat jopa niin uusia, ettei niitä kaikkia ole ehditty edes soittaa keikoilla. Myös EP-levyjen Free Jazz ja Tolkuton biisit ovat uutta tuotantoa. Ihan uuden tulemisen aluksi ilmestyi CD-EP Palat 78, jossa on valikoituja vanhoja biisejä nykyversioina. Nyt vanhat biisit ovat pudonneet livesetistä. Uudet tuntuvat paljon paremmilta, eikä vanhoissa ollut semmoisia klassikoita, joita kukaan olisi jäänyt kaipaamaan.

Onko tapanne tehdä biisejä muuttunut sitten muinaisaikojen?
– Vuosien varrella biisintekoon on kehittynyt turhankin monimutkaisia tapoja. Vihan Munassa palataan osittain vanhoihin, mutkattomampiin sävellys- ja sanoitustapoihin, mikä on suorastaan ihanaa. Biisi voi syntyä museon käytäviä kuljeskellessa tai alle kymmenen minuutin bussimatkalla keskustasta Hämeentielle. Kun korvienvälinen radiovastaanotin alkaa suoltaa tavaraa, on syytä kuunnella.

Miten bändin soundi on muuttunut vuosikymmenten mittaan?
– Vihan Munan soundin alkuperäinen idea oli kaoottinen särökitara sekä basso, rummut ja laulu, jotka koettavat luoda raameja kaaokselle. Siihen päädyttiin osin tarkoituksella, osin sattumalta, osin käytännön syistä. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin olisi tietenkin turhaa tai typerää soittaa huonommin kuin osaa… Ellei sitten tekisi sitä tarkoituksella, jolloin se ehkä menisi taidon piikkiin.

Kiihtyneessä mielentilassa äänitettiin Virossa. Mikä Vihan Munan sinne vei?
– Alun perin ajatuksena oli äänittää albumi aiempien levyjen tapaan Turussa. Sitten Hoss sattui törmäämään Tallinnassa vanhaan tuttuumme Mikko Palomäkeen, joka kertoi, että hänellä on siellä Retrosonic-niminen studio. Kustannukset kohtasivat ja idea osoittautui hyväksi. Retrosonic on mainio studio kulttuurikeskukseksi kunnostetussa entisessä Tallinnan sähkölaitoksessa, jossa Andrei Tarkovski kuvasi Stalkeria vuonna 1977.

Millainen kokemus albumin tekeminen oli?
– Vihan Munan nykytriolla on melko monen session verran kokemusta studiotyöstä yhdessä, joten äänityksissä voitiin keskittyä itse asiaan. Kaikki tarvittava oli purkissa kolmessa päivässä. Tallinna muodostui muutaman päivän oleskelulla varsinaiseksi suosikkikaupungiksi leivonnaisia myöten. Miksaus ja masterointi on suomenruotsalaista perua: sisäpiiriläisemme Måns-Sune Berg teki tapansa mukaan herkeämätöntä työtä kotistudiossaan.

Olette sanoneet Kiihtyneessä mielentilassa -levyn olevan kuvaus tästä ajasta. Millaisen kuvan se piirtää eli millainen on aika?
– Sellainen, että moni kokee olevansa aina itse eniten oikeassa, olivat perusteet kuinka olemattomia hyvänsä. Vastaavasti kaikki muut ovat väärässä, itsestä reunoille päin lisääntyvässä määrin. Mukavuutta uhkaavat tai varsinkin liian monisäikeiset asiat voidaan ohittaa helpompien ratkaisujen hyväksi.

Mitä ajattelette Vihan Munan tulevaisuudesta? Tuleeko bändi jatkamaan vielä albumin ja keikkojen jälkeenkin?
– Tulee jatkamaan. Mikään muu vaihtoehto ei ole käynyt mielessäkään. Seuraavaan viisivuotissuunnitelmaan kuuluu yksi isompi projekti ja monta pienempää sitä mukaa kuin mieleen tulee ja fyysinen ja psyykkinen henki pihisee. Minua ainakin ajaa tähän jokin pakko, ja hyvä niin. Kun on ollut soittajana pitkään muiden palveluksessa, on hienoa tehdä tätä itselleen.

Vihan Munan uutuuslevyn Kiihtyneessä mielentilassa julkaisukeikka siirtyi perjantailta 13.11.2020 myöhempään ajankohtaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vihan Muna | kotisivu
Vihan Muna | Facebook

Vihan Muna 2020
Olli Kauniskangas – laulu, bassokitara
Hoss Siivonen – kitara
Pekka Eskelinen – rummut

Levyhyllyt | Finna.fi
Vihan Muna

Live på Kåren • kasetti | 1978
Palat 78 • CD-EP | 2017
Tolkuton • 7″-EP | Stupido Records 2019
Free Jazz • EP | Stupido Records 2020
Suomen talvisodan pojanpojanpoika 19–20 | Stupido Records 2020
Kiihtyneessä mielentilassa • LP | Stupido Records 2020

Kokoelmat
Eri esittäjiä | Finna.fi

’Teräsmies’ kokoelmalla Punk ja yäk! | Stupido 2009
’Kokoomus’ kokoelmalla Pölyä | Svart Records 2019

Levyhyllyt
Liikkuvat Lapset
[=Tuula Amberla • Olli Kauniskangas • Harri Siivonen • Pekka Eskelinen • Tapio Mäkinen • Heikki Kylä-Utsuri • Kai Amberla • Jari Kauppinen] | Finna.fi

1980-luku

Liikkuvat Lapset | Emppu Records 1983
Viettelyksen vaunu | EMI 1985
Kakarakosto | EMI 1986

2010-luku

Palavat sillat – soinen maa 1983–1999 • 2CD | EMI Finland 2010
Murhe ja melankolia | Stupido Records 2011
Kuvia sinusta | Stupido Records 2014

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Läjä Äijälä ja äärimmäisyyksien verenpunainen lanka
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Vihan Munasta | Finna.fi

Toisen soinnun etsijät – turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017 Toimittajat Pertti Grönholm & Kimi Kärki | Turun Historiallinen Yhdistys 2017
Puikko Oranssin pienlehtiarkistossa

Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).
Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).

Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan – laulajan haave toteutuu

Viimeiseen pisaraan | Edel 2009

Kari Tapio: Viimeiseen pisaraan (2009). ”Jatsiahan minä olisin aina halunnut soittaa”, totesi humppabändi Oikotuulten jäsen Akkaa päälle -komediasarjan kuudennessa jaksossa. Heittoon kiteytyi montakin asiaa, muun muassa yksi takavuosikymmenten artistien suurista harmistuksen aiheista: mikäli mieli keikkailla elääkseen Suomessa, oli pakko esittää tanssimusiikkia. Samalla oli unohdettava se omaa sydäntä lähinnä ollut soundi, jos se oli liian eksoottinen lakeuksien kansan ymmärtää.

Kari Tapiolle (Kari Tapani Jalkanen 1945–2010) sydäntä lähinnä oli Olavi Virran kaltaisten suurten tunteiden tulkkien lisäksi amerikkalainen rock’n’roll ja varsinkin country. Liikaa duurisointuja sisältävä country ei kaikessa haikeudessaankaan puhutellut slaavilaisen melankolian kasvattamaa suomalaisyleisöä, joten oman kantrilevyn tekeminen oli hänelle pitkään tavoittamaton haave. Vasta 2000-luvun suurmenestys avasi pitkän linjan artistille mahdollisuuden laulaa ihan mitä huvittaa. Suuren työvoiton kautta syntyi Viimeiseen pisaraan, jenkan esittämisestä periaatteen vuoksi kieltäytyneen miehen americana-albumi.

Viimeiseen pisaraan -projektin avainhenkilöt olivat tunnetut muusikkoveljekset Olli ja Janne Haavisto. He tilasivat albumille sopivaa materiaalia sopiviksi katsomiltaan lauluntekijöiltä (J. Karjalainen, Timo Kiiskinen, Tuure Kilpeläinen). Tässä vaiheessa Kari Tapion uraa – Viimeiseen pisaraan jäi vuonna 2010 kuolleen artistin toiseksi viimeiseksi albumiksi – biisintekijöille oli jo selvää, kenelle he lauluja kirjoittivat. Biisit sopivat laulajalleen, eli Kari Tapio on levyllä kuin kotonaan.

Haavistot myös pestasivat soittajiksi oikeanlaisia muusikoita. Suomen roots-kuvioiden keskushyökkääjät, viulisti-laulaja Ninni Poijärvi ja kitaristi-laulaja Mika Kuokkanen, tuottivat autenttista soittoa ja laulua. Sen suhteen tärkeässä roolissa olivat myös Olli Haaviston pedal steel ja Petri Hakalan mandoliini. Kaiun käytöstä tunnetusti tarkka Kari Tapio sai luvan totutella kuivempaan, tyyliin sopivaan laulusoundiin. Tyylitajusta saa kiittää myös kitaristi Tommi Viksteniä sekä Janne Haaviston ja Eeva Koivusalon rytmiryhmää.

Suurimman osan levyn kahdestatoista biisistä kirjoitti Timo Kiiskinen, jonka kappaleista erityisesti ’Kenelle kellot soi’ tuo tyylisuunnalle niin ominaiset ikävän ja elämän haurauden tematiikat taitavasti Suomeen. Kokonaisuuden kepeimmistä biiseistä vastaa J. Karjalainen (’Texaco taksi parturi baari’, ’Ennen pelkäsin et meet’), mutta myös kaikkein pysäyttävimmästä laulusta. Kuten Antti Heikkinen kirjassaan Kari Tapio – Elämä toteaa, on ’Sydänpuoli säätä vasten’ Kari Tapion uran henkilökohtaisin biisi.

Maaliskuussa 2009 julkaistu Viimeiseen pisaraan nousi virallisen albumilistan sijalle kolme, mutta muusta myöhemmästä tuotannosta poiketen ei tuonut artistin seinälle uutta kultalevyä. Ehkäpä se oli kaikesta pohjatyöstä huolimatta liian erilainen kasvaakseen suurmenestykseksi Suomessa. Kari Tapion countrylevy on vahva, tyylikäs kokonaisuus, jota voi suositella juurimusiikin ystäville sekä niille, jotka jo epäilevät Kari Tapion olleen muutakin kuin iskelmälaulaja.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Kari Tapio | Facebook
J. Jalkanen | artisti- ja ohjelmatoimisto
J. Jalkanen Oy | Facebook

Varaa 'Jani Matti Juhani laulaa Elvistä suomeksi' kirjastosta.
Varaa Viimeiseen pisaraan kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Kari Tapio

1970-luku

Aikapommi Erkki LiikanenKari Tapio | RCA Victor 1975
Nostalgiaa | Scandia 1976
Klabbi | Scandia 1976
Kaipuu | Scandia 1977
Kari Tapio | Scandia 1979

1980-luku

Jää vierellein | Scandia 1981
Olen suomalainen | Scandia 1983
Ovi elämään | Scandia 1984
Osa minusta | Scandia 1986
Elämän viulut | Scandia 1987
Tää kaipuu | Scandia 1988

1990-luku

Aikaan täysikuun | Scandia 1990
Yön tuuli vain | Scandia/Fazer Finnlevy 1992
Sinitaikaa | AXR 1993
Laulaja | AXR 1994
Myrskyn jälkeen | AXR 1995
Meren kuisketta | AXR 1997
Sinut tulen aina muistamaan | AXR 1998
Valoon päin | AXR 1999

2000–2009

Bella Capri | AXR/Edel Records Finland 2000
Konserttilavalla | AXR/Edel Records Finland 2001
Joulun tarina | AXR/Edel Records Finland 2001
Juna kulkee | AXR/Edel Records Finland 2003
Toiset on luotuja kulkemaan | AXR/Edel Records Finland 2004
Paalupaikka | AXR/Edel Records Finland 2005
Kuin taivaisiin | AXR/Edel Records Finland 2007
Kaksi maailmaa | AXR/Edel Records Finland 2008
Viimeiseen pisaraan | Edel Records Finland 2009

2010-luku

Vieras paratiisissa | AXR Music Oy 2010
Sydämeni lyö – 70-vuotisjuhlalevy | AXR/Warner Music Finland 2015

Lue lisää | Finna.fi

Kari Tapio – Elämä Antti Heikkinen | WSOY 2020
Mystiset metsätyömiehet ja keskikalja-cowboyt – retkiä suomikantriin ja sen persoonallisuuksien pariin Suonna Kononen & Olli Nurmi, 592 sivua | Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2018
Kari Tapio – Sinivalkoinen ääni Juha Nikulainen & Pasi Kostiainen, 132 sivua | AXR Music 2011
Kari Tapio – Olen suomalainen Vexi Salmi, 208 sivua | WSOY 2002 Teos 2011.

Antti Heikkisen kirja Kari Tapiosta julkaistiin syyskuussa 2020. Kuva: WSOY.

The Renegades: Cadillac ­– loppu on hysteriaa

Cadillac | Scandia 1964

The Renegades: Cadillac (1964).Maine ja kunnia ovat arvaamattomia. Siinä missä moni myöhempi yhtye on ollut ”Big in Japan”, päätyi Birminghamissa vuonna 1960 perustettu rhythm & blues -pohjainen beatkvartetti The Renegades luomaan näyttävän uran ensimmäiseksi Suomessa. Tämä epätodennäköinen kehitys lähti liikkeelle, kun Renegadesin basistin Ian Mallettin Helsingissä opiskellut veli kiinnostui rockmanagerin töistä. Keith Mallett sai manageri-tapahtumatuottaja Leo Heinosen järjestämään velipoikansa pienelle bändille kiertueen maassamme.

Heinosen ei tarvinnut katua tuntemattoman ulkomaalaisen yhtyeen buukkaamista, sillä loppu oli hysteriaa. Heti ensimmäiset keikat Suomessa syksyllä 1964 herättivät kuhinaa. Vielä teini-ikäiset britit otettiin kirkuen vastaan, sillä Renegades oli suorastaan jotakin ennennäkemätöntä. Yhtä pitkiä tukkia, hurjaa esiintymistä ja hassuja ilmeitä ei ollut konsaan nähty syrjäisessä maassa, jonka juro kansa ei ymmärtänyt Kari Kuuvan ’Tango Pelargonian’ (1964) olevan parodiaa. Ian Mallettin, laulaja Kim Brownin, kitaristi Denys Gibsonin ja rumpali Graham Johnsonin kaltaisille idoleille oli Suomessa huutava tarve.

The Renegades pääsi nauttimaan Suomessa fanipalvonnasta. Ihailun malli opittiin siitä, miten The Beatlesiin maailmalla suhtauduttiin. Lavalla sisällissodanaikaisiin jenkkiunivormuihin sonnustautuneet Renegadet olivat Beatlejen lailla söpöjä ja karismaattisia nuorukaisia, mutta toisin kuin maailmankuulut kollegansa, ”Rene-pojat” olivat suomalaisnuorten tavoitettavissa. Sitä paitsi heidän soundissaan oli ensisingle ’Cadillacista’ lähtien kaihoisa sävy, joka saattoi vedota melankolialle persoihin pohjoismaalaisiin. Bändi sai jopa Little Richardin ’Lucillen’ kuulostamaan hivenen murheelliselta. Renegades levytti Suomessa neljä albumia ja soitti täällä viitisensataa keikkaa.

Kun yhtye tulee huippusuosituksi nuorten tyttöjen keskuudessa, sen taidoista ja lahjakkuudesta aletaan kummasti löytää moitteen sijaa ja rutkasti parantamisen varaa etenkin heikompiosaisten kollegojen keskuudessa. Näin kävi Renegadesillekin, vaikka Kim Brownin lahjakkuus laulunteossa on fakta ja vaikka Denys Gibsonin kitarointi oli pätevää Shadows-koulukunnan soitantaa. Yhtyeessä ei ehkä vaikuttanut virallisia tekniikkavirtuooseja, mutta Renegades oli sisäistänyt rock’n’rollin ja bluesin fiiliksen paljon syvemmin kuin ajan suomalaisyhtyeet, jotka vasta opettelivat uutta kulttuuria kuin vierasta kieltä.

Ja olihan se historiallisessa kontekstissaan rajua. 1960-luvun Suomessa, jossa tanssiminen oli vielä rukouslauantaisin kiellettyä, konservatiivipiirit näkivät Renegadesissa uhkaavia piirteitä. Bändin pitkätukkaisen olemuksen, villitsevän esiintymisen ja jalan alle menevän musiikin katsottiin vaikuttavan mukaviin suomalaisnuoriin ikävällä tavalla. Tämä oli tietenkin nuorisobändille mitä parhainta mainosta noina ahtaina aikoina. Renegades olikin ensimmäisiä yhtyeitä, joita Suomessa alettiin jäljitellä.

Levy-yhtiö Scandian Alppi-studiossa äänittäjä Jouko Aheran kanssa taltioitu Cadillac oli Suomen ensimmäinen popbändin levyttämä albumi. Se singahti kauppoihin nimikappaleensa hittistatuksen siivittämänä. Vince Taylorin kappaleesta johdettu klassikko ei ollut levyn ainoa helmi. Ajan tavan mukaan sekä omaa että lainattua (Ray Charles, Buddy Holly, Little Richard…) tuotantoa sisältävä pitkäsoitto on kokonaisuutena enemmän linjakas kuin rönsyilevä, mutta yksipuolinen se ei ole. ’Bad Bad Babyn’ ja ’Do The Shaken’ kaltaisten menopalojen rinnalla on ’If I Had Someone to Dream Ofin’ ja ’Seven Daffodilsin’ kaltaisia eteerisiä kaunokkeja.

Jouluksi 1964 julkaistun Cadillacin ilmestyessä Renegades oli matkalla tähtiin maassa, josta he eivät vielä muutamaa kuukautta aiemmin olleet tienneet muuta kuin nimen. Seuraavina vuosina heidän tarinansa kulki läpi erikoisten käänteiden, joiden myötä Renegadesin nimi tuli tunnetuksi muuallakin Euroopassa.

Bändin musiikin ja yllättävän laajan vaikutuksen ohella yhtyeen jäsenten myöhemmät seikkailut ovat ehdottomasti perehtymisen arvoisia. Parhaiten se onnistuu toimittaja Esa Kuloniemen ansiokkaan kirjan Renegades – Luopiotarina avulla.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Renegades | Facebook

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Renegadesin Cadillac kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Suomessa tehdyt studioalbumit

1964

Cadillac | Scandia SLP 600 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001 • LP-uusintapainos WEA/Scandia 2011

1965

The Renegades | Scandia SLP 601 • toukokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001
The Renegades | Scandia SLP 602 • elokuu 1965 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2001

1966

Pop | Scandia 1966 • Remasteroitu CD-painos Warner Music Finland 2003 • LP-uusintapainos Svart Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Renegades

The Renegades Story | Scandia SLP 907 • 1978
2 alkuperäistä – Cadillac / The Renegades | Fazer Finnlevy/Safir 1990
20 suosikkia – Cadillac | Fazer Records/Warner Music Finland 1996
Hits | Poptori/Snap 2002
Complete Cadillac • 2CD | Warner Music Finland 2007

HIM: Deep Shadow And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä

Esa Kuloniemen kirjoittama The Renegades -historiikki Luopiotarina julkaistiin vuonna 2017.

Lue lisää | Finna.fi

The Renegades – Luopiotarina Esa Kuloniemi, 462 sivua | Like 2017

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Suomi soi 1 – Tanssilavoilta tangomarkkinoille Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 408 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 2 – Rautalangasta hiphoppiin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 359 sivua | Tammi 2005
Suomi soi 3 – Ääniaalloilta parrasvaloihin Pekka Gronow & Jukka Lindfors & Jake Nyman, 400 sivua | Tammi 2005
Turkulaisen rockin arkeologiaa 1956–1969 Antero Laiho & Iiro Andersson, 272 sivua | Föribeat Kustannus 2012

The Renegades: Cadillac (1964).

Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen

Kaikki on satua | Columbia 2012

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).Pariisin Kevään läpimurrosta tuli tosiasia vuonna 2012, kun sen kolmas studioalbumi Kaikki on satua nousi Suomen virallisen albumilistan toiselle sijalle. Modernille, elektronisesta musiikista vaikutteita ammentavalle indierockille oli tilaus niiden keskuudessa, joille suomirock oli isän ja äidin musiikkia mutta jotka mielellään kuuntelivat suomenkielisiä sanoituksia.

Helsinkiläisyhtyeen musiikin erotti muista viehättävän epätodellinen tunnelma, joka tiivistyy nätisti Kaikki on satua -levyn nimeen. Arto Tuunelan kirjoittamia taianomaisuutta ja arkisuutta yhdisteleviä kappaleita kuvailtiin usein sanaparilla ”maaginen realismi”, jota muuten kuuli käytettävän lähinnä kirjallisuudesta. Yhtye tuntui tulevan jostakin todellisuuden rajamailta. Sen nimikin oli peräisin masteroija Minerva Papin unesta, jossa Pariisin Kevät -niminen yhtye esiintyi täydelle Tavastialle.

Kaikki on satua -albumin ensimmäinen single ’Saari’ oli kompakti yhdistelmä kipakkaa indiepoppia ja iskelmällistä melodisuutta. Sen hienolla videolla liikuttiin todellisuuksien välillä: vakavaan onnettomuuteen joutunut mies seikkaili päänsä sisäisessä autiomaassa samalla, kun hänen kehoaan elvytettiin ambulanssissa. Se, oliko kyseessä houreuni vai keskimääräistä karumpi rajakokemus, jäi tulkinnan varaan.


Tuunelan sooloprojektiksi luotu Pariisin Kevät otti Kaikki on satua -levyllä askeleen kohti bändimäisempää toimintatapaa. Keikkaileva yhtye siitä oli tullut jo aiemmin, ja nyt levyn biisit oli merkitty bändin kollektiivisesti kirjoittamiksi. Toki persoonallisten soittajien panos kuuluikin lopputuloksessa (joka oli kitarapainotteisempi kuin yhtyeen aiemmat albumit), mutta Tuunelan käsialasta ei voinut erehtyä sen enempää kappaleita kuin tuotantoakaan tarkastellessa.

Hänellä on biisintekijänä taito olla sekä vieras että tuttu, yhtäältä kuulijat luokseen kutsuva ja toisaalta omaan maailmaansa sulkeutuva. Kaikki on satua -levyn aikaan hänellä ei selvästikään ollut mitään suosion kasvua vastaan, mutta Pariisin Kevät ei langennut läpimurron kynnykselläkään korneihin ratkaisuihin, joilla tunnetusti saa myytyä täyteen vaikka mäkimontun. Kaikki on satua oli menestykseen tähdätty nuoli, mutta sen kärki oli kastettu taiteeseen.

Singlejulkaisuja ajatellaan yleensä puhtaasti kaupallisina ratkaisuina, mutta Kaikki on satua -levyn kohdalla niistäkin muodostui pieni videotaideteos. Albumin tunnetuimman ja vetoavimman kappaleen ’Kesäyön’ video jatkoi ’Saaressa’ aloitettua tarinaa. Sama ambulanssissa uneksiva mies souti nyt autiomaassa lentävällä kumiveneellä, mikä ei ainakaan himmentänyt musiikin surrealistisia piirteitä.

Tarinan loppuratkaisu jäi auki, kun kolmannen singlen ’Kevään’ videossa mentiin muihin meininkeihin. Siinä kummalliseksi kasvomaalattu karavaani keräsi kannoilleen kaltaistensa elämäntapaintiaanien joukon. Sen voi lukea viittaukseksi bändin kasvavan suosion ja sisäänpäin kääntyneen ilmaisun kontrastiin.

’Saari’, ’Kesäyö’ ja ’Kevät’ soivat Pariisin Kevään keikoilla vielä tämän epäonnisen vuoden alussakin. Myös Kaikki on satua -levyn deep cuts -osastolta löytyy kiinnostavia biisejä. Niistä mainittakoon hillitysti rutiseva ’Sytytä valo’, yllättäen boogiepoljentoinen ’Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen’ ja levyn päättävä onnahteleva kehtolaulu ’Häikäisee’.

Pariisin Kevät sai ensimmäisen listaykkösensä vuoden 2017 Kuume-albumilla. Tätä kirjoitettaessa viimeisin pitkäsoitto on vuonna 2019 julkaistu Reuna. Covid-19-vitsaus on rajoittanut myös Pariisin Kevään aktiviteetteja, mutta Helsingin juhlaviikonloppuna on nähtävillä elonmerkkejä. Pariisin Kevät soittaa lauantaina 22.8.2020 TV2:n ja Yle Areenan suorassa lähetyksessä kello 20.30. Sen jälkeen keikkatallenne on nähtävillä Areenassa toistaiseksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pariisin Kevät | Facebook
Pariisin Kevät | Instagram

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Pariisin Kevään Kaikki on satua kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pariisin Kevät

Meteoriitti • CD | Columbia/Sony BMG 2008
Astronautti • CD | Columbia/Sony 2010
Kaikki on satua • CD | Columbia/Sony 2012
Jossain on tie ulos • LP • CD | Columbia/Sony 2013
Musta laatikko • LP • CD | Columbia/Sony 2015
Kuume • LP • CD | Columbia/Sony 2017
Reuna • LP • CD | Fullsteam Records/Sony 2019

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Pariisin Kevät

Nuotti | Finna.fi

SuomiLove – laulukirja Ari Leskelä, 125 sivua | F-Kustannus 2015.

Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).
Pariisin Kevät: Kaikki on satua (2012).

Litku Klemetin puoli vuosikymmentä

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).En muista, eletäänkö nyt astrologisesti ajatellen Vesimiehen vai jonkin muun tähtimerkin ajanjaksoa, mutta ainakin kuhmolaisessa horror-skoopissa on jo puolen vuosikymmenen verran jatkunut Litkun aika. Kainuussa kasvanut ja Jyväskylään asettunut Sanna ”Litku” Klemetti (s. 1987) nimittäin on sinä aikana kasvanut kotimaisen indien kärkinimeksi. Sen hän on tehnyt omalaatuisella otteella, lauluntekijän lahjoilla ja hämmästyttävällä tuotteliaisuudella.

Klemetin kappaleissa Finnhits-kaliiperin suuret, värisevät tunteet, suojaava huumori ja uuden aallon potku kohtaavat 70-lukulaisen lepatuslahjerockin ja hifistelyä karttavat vinkeät marginaalivisiot tavalla, joka muokkaa selkeistä vaikutteista jotakin aivan omanlaistaan. Litku Klemetti & Tuntematon numero -otsikon alla julkaistut albumit Horror ´15 ja Päivä päivältä vähemmän sekä simppelisti Litku Klemetin levyiksi luokitellut Juna Kainuuseen (2017), Taika tapahtuu ja Ding ding dong muodostavat kasvutarinan, jonka jatkoa voi vain arvailla.


Vaikka Horror ´15 -debyytissä (2016) on ensiaskelille tyypillistä haparoivuutta, se sisälsi myös himmeän hienoja helmiä. Niistä kaunein on levyn päättävä ’Kimaltava mekko’, jonka melodiassa on kiinalaisen folkin (ja Taotao-piirretyn!) tyyntä haurautta. Kun se yhdistyy sanoituksen juhlimisteemaan, päähenkilön ympärille muodostuu merkillinen oma tila, myrskyn ihmeellinen silmä, jossa hän tuntuu katsovan ulkopuolelta kaikkea, jopa itseään.

Litku Klemetti: Juna Kainuuseen.’Nyt helvetin iso pato murtuu’, lauletaan Juna Kainuuseen -levyn (2017) nimikappaleessa. Niin todella pääsi käymään, joskin odottamattomalla tavalla: ensimmäisen soololevyn myötä Litku Klemetin nimi tuli tutuksi arvaamattoman suurelle yleisölle. Musiikkimedioiden vuoden paras albumi -listausten kärkikahinat tulivat Klemetin koplalle tutuiksi ja huipentuivat siihen, kun Juna Kainuuseen palkittiin Kriitikoiden valinta -Emmalla.

Samana vuonna Litkun soolodebyytin kanssa ilmestyi bändilevy Päivä päivältä vähemmän (2017), jonka soundi ja ote kumpusivat Tuntemattoman numeron jäsenten uuden aallon diggailusta. Klemetille itselleen levy ei ilmeisesti ole muodostunut kovin läheiseksi. Ehkä siksi se julkaistiin ensin ainoastaan kasettina.

Klemetti keksi Litku-nimen alun perin karaokekäyttöön, ja rakkaus tuohon laulutaiteen lajiin on heijastunut myös hänen omaan tuotantoonsa. Päivä päivältä vähemmän -levyn starttaava ”Litku-show” kanavoi ujon ihmisen unelman artistiudesta juuri karaoketilanteeseen. Nimestä huolimatta biisiä ei voi pitää pelkästään päähenkilönsä showna, perustuuhan sen menevyys pitkälti iskevään bändisoittoon.

Seuraava LP Taika tapahtuu (2018) syntyi sikäli reaktiona Juna Kainuuseen -levyn saamalle huomiolle, että Klemetti tahtoi tehdä sen niin nopeasti, ettei ehtisi ajatella menestyspaineita tai laskelmoituja siirtoja. Lauluntekijä mainitsi Aamulehden haastattelussa halunneensa luoda ”lempeän, kepeän ja mukavan kotipuuhastelulevyn.”

Taika tapahtuu ei kuulosta lainkaan nopeasti kootulta, ja useimpien kappaleiden (esimerkiksi ’Pikkubeethoven’, ’Sytkäri’) tapauksessa lempeys ja mukavuus ovat siitä kaukana. Itse asiassa Taika tapahtuu saattaa olla edelleen Klemetin levytysuran harkituimman ja treenatuimman kuuloinen julkaisu. Se on sellainen bändilevy, jollaisen kokoonpano kaavaili tekevänsä Päivä päivältä vähemmän -albumista.

Ding ding dongilla meno muuttui vielä vakavammaksi. Klemetti ajatusleikkii levyllä identiteetillään ja mahdollisilla kohtaloillaan. Hän taantuu erilaisuutta kammoavan pikkukaupungin hyljeksityksi Hullu-Sannaksi, nousee indie-idoli Litku Klemetiksi ja seestyy mietteliääksi Sanna Klemetiksi, jonka sielussa nuo hahmot yhdistyvät. Vaikka Ding ding dongissa on ahdistavia piirteitä, se jättää helpottuneen olon. Kasvuympäristönsä ilkeämielisen painostuksen alla hän olisi voinut tehdä elämässään toisenlaisiakin ratkaisuja, mutta eipä tehnyt, ja se on kulttuurin kannalta onnellinen asia.

Ding ding dongilla musiikilliset vaikutteet eivät törrötä enää esillä näkyvinä, suorina viittauksina, vaan Klemetin ääni on omempi kuin koskaan. Tunteiden tasolla levyyn kiteytyy kaikki se, mikä on synnyttänyt Litkun laulut. Ulkopuolisuuden, erilaisuuden ja kelpaamattomuuden tunteista on muodostunut voimavara, lähdeaineisto ja maaperä, jossa kasvaa tietynlainen taiteilija. Toisaalta myös Klemetille tyypillisen vapauttavan leikkisyyden takana aina häilynyt surumielisyys on esillä avoimemmin kuin ennen. Onnellisena levyä ei voi pitää, mutta terapeuttinen se saattaa olla. Ehkä paras taide tosiaan joskus harvoin syntyy kärsimyksestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Litku Klemetti | Facebook

Litku Klemetin singleraita Mona julkaistiin elokuussa 2020.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sanna ”Litku” Klemetti

Jesufåglar | Finna.fi

Matka ajan rannoille | 2010

Mäsä | Finna.fi

Mä&Sä | 2016
Viimesen päälle | 2017

Litku Klemetti & Tuntematon Numero | Finna.fi

Horror ’15 | 2016
Päivä päivältä vähemmän | 2017

Litku Klemetti | Finna.fi

Juna Kainuuseen | 2017
Taika tapahtuu | 2018
Ding ding dong | 2019

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi

Mitä on undie? Jaettu estetiikka ja kokeellisuus suomalaisessa undergroundmusiikissa 2010-luvulla Sanna Klemetti, 75 sivua | Musiikkitieteen pro gradu -työ 2015

Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).
Litku Klemetti: Ding Ding Dong (2019).