Kate Bush: Hounds Of Love – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys

Hounds Of Love | EMI 1985

Kate Bush • Vuodet 1978–2023
Musiikkia esille kirjastossa

Kate Bush: Hounds Of Love (EMI 1985).

Kate Bushin Hounds Of Love (1985) on 80-luvun merkittävimpiä äänitteitä niin myynnin kuin kriitikoiden arvostuksen mittapuulla. Useassa maassa platinaa myynyt levy on toistuvasti sijoittunut kaikkien aikojen parhaimpien albumien listoille. Bush on toki tehnyt hienoja albumikokonaisuuksia sekä ennen sitä että sen jälkeen, mutta jokseenkin kiistatta Hounds Of Lovea voi pitää hänen taiteilijankaarensa huipentumana.

Reilu vuosikymmen aiemmin kaakkoisenglantilainen, ujo koulutyttö oli turhaan kolkutellut musiikkibisneksen ovia kotikutoisella demollaan yli viidestäkymmenestä itse kirjoittamastaan laulusta. Onneksi nauhan kuuli myös Pink Floyd -kitaristi David Gilmour, jonka rahoittamana tämän ystävä Andrew Powell tuotti ammattimaisemman demon kolmesta laulusta. Musiikkia harrastavan lääkärin sekä irlantilaissyntyisen, kansantansseja harrastavan sairaanhoitajan kuopus Catherine ”Kate” Bush (s. 1958) oli tuolloin 16-vuotias.

Kate Bush: The Kick Inside (EMI 1978).

Levysopimuksen kirjoittanut EMI antoi Bushille pari vuotta kypsymisaikaa, minkä lauluntekijä hyödynsi opiskellakseen myös tanssia ja mimiikkaa. Vihdoin tammikuussa 1978 julkaistu ’Wuthering Heights’ oli ajankohtansa kuumin popsensaatio: Emily Brontën klassikkoromaanin innoittama, pakahduttava laulu sinkautti nuoren tulokkaan kertaheitolla kuuluisuuteen. Pitkään ja hartaasti työstetty debyyttilevy The Kick Inside (1978) menestyi lähes yhtä hyvin kuin sitä edeltänyt listaykkössinkku. Romanttisessa ja hiukan naiivissa teoksessa on taianomaista tenhoa, mistä hyvänä esimerkkinä sen avausraita ’Moving’.

Kate Bush: Moving • albumilta The Kick Inside
1978

Kate Bush: Lionheart (EMI 1978).

Toinen albumi Lionheart (1978) valmistui kiireisellä aikataululla, mutta toki silläkin on oma, hitusen hillitympi viehätysvoimansa. Pianoa soittavan Bushin taustavoimissa molemmilla levyillä on tuottaja Andrew Powell sekä mm. The Alan Parsons Projectissa vaikuttaneita muusikoita kuten kitaristi Ian Bairnson, basisti David Paton ja rumpali Stuart Elliott. Vuosikymmenen lopulla live-esiintymisiäkin kokeillut (ja niistä sittemmin lähes kokonaan pidättäytynyt) Kate Bush oli hyvää vauhtia kasvamassa yhä näkemyksellisemmäksi taiteilijaksi, joka lopulta ottaisi albumiensa tuotantovastuun kokonaan omiin käsiinsä.

Kate Bush: Never For Ever (EMI 1980).

Jon Kellyn kanssa tuotettu Never For Ever (1980) on tässä mielessä mitä mielenkiintoisin siirtymävaiheen teos. Bush seurasi digitaalisten syntetisaattorien kehitystä ja käytti tällä albumilla myös sämpläykseen soveltuvaa Fairlight CMI:tä, jota Peter Gabriel oli pioneerina hyödyntänyt kolmoslevyllään (1980). Kiehtovasoundisen Never For Everin moniin kohokohtiin lukeutuu ydintuhon uhkaa riipaisevasti peilaileva ’Breathing’.

Kate Bush: Breathing • albumilta Never For Ever
1980

Kate Bush: The Dreaming (EMI 1982).

Neljännellä albumillaan The Dreaming (1982) Kate Bush antoi luovuutensa kipunoida niin kompromissittomasti, että siitä on puolileikillisesti puhuttu ”hän on tullut hulluksi” -levynä. Myyntilukujen osalta tämä puolentoista vuoden studiotyöskentelyn tulos pitää – ehdottoman epäansaitusti! – peräpäätä Bushin diskografiassa, kun taas monelle tosifanille se on tekijänsä huikein taiteellinen saavutus. Muusikoista mm. Björk ja Steven Wilson ovat ylistäneet albumia.

Minulle The Dreaming on kuuntelukokemuksena turhan epätasainen. Detaljien rikkaudesta huolimatta esimerkiksi ’Pull Out The Pin’ ja ’Suspended In Gaffa’ jättävät minut melko kylmäksi, mutta suurelta osin levyn musiikki on tarinallisuudessaan todella lumoavaa ja hienostunutta. Yksi suosikeistani on 1900-luvun alkupuolen esoteerisiin tunnelmiin vievä ’Houdini’.

Kate Bush: Houdini • albumilta The Dreaming
1982

Haastavan The Dreamingin flopattua Kate Bush vetäytyi jälleen levytysstudioon – tällä kertaa kotinsa lähelle rakennuttamaansa omaan studioon välttääkseen kasvavat kustannukset. Pari-kolme vuotta julkisuutta visusti kartelleen taiteilijan terveydentilastakin alkoi liikkua huhuja, kunnes voittoisa paluu löi epäilijöille luun kurkkuun. Syyskuussa 1985 ilmestynyt Hounds Of Love vei listaykköspaikan Madonnan Like A Virgin -albumilta ’Running Up That Hill’ -singlen toimiessa tehokkaana tienraivaajana. Lisäksi tyylikäs musiikkivideo todisti, että Kate Bush oli edelleen notkea kaunotar.

Kate Bush: Running Up That Hill • albumilta Hounds Of Love
1985

Tarttuvan rumpukoneriffin päälle rakennetussa kappaleessa haaveillaan sopimuksesta Jumalan kanssa: jos mies ja nainen vaihtaisivat osia, he ymmärtäisivät paremmin toisiaan. Bushin haluama nimi ’A Deal With God’ oli levy-yhtiön mielestä liian poleeminen, joten se esiintyy enintään alaotsikkona sulkumerkkien sisällä. llmestymisaikanaan tehosoitossa olleen laulun menestystarinaan saatiin yllättävä jatko keväällä 2022, jolloin se nousi uudelleen listoille soituaan nuorten suosimassa TV-sarjassa Stranger Things.

Kate Bush: Mother Stands For Comfort • albumilta Hounds Of Love
1985

Hounds Of Love jakautuu selkeästi kahdeksi osaksi vinyylin tai kasetin puolien mukaisesti. Nimikkopuolella ainoastaan salamyhkäinen, särkyvän lasin helinän värittämä ’Mother Stands for Comfort’ irtautuu hittisinkkujen ketjusta. Vauhdikas ’Hounds of Love’ ja hivenen jankkaava ’The Big Sky’ eivät lukeudu omiin Bush-suosikkeihini, mutta ei albumin mestarillisuus sentään niihin kaadu.

A-puolen päättävä ’Cloudbusting’ on oikeutetusti vakiinnuttanut klassikon asemansa. Bushia innoitti Peter Reichin muistelmateos A Book of Dreams (1973). Upeassa musiikkivideossa Donald Sutherland näyttelee kiisteltyä itävaltalaispsykiatri Wilhelm Reichia ja Bush itse tämän poikaa Peteriä. Sateentekokoneeseen kulminoituva, trillerimäinen juoni kulkee käsi kädessä katarttisesti kasvavan musiikin kanssa, eikä ensi alkuun kenties monotoniselta kuulostavasta taidepopsävelmästä voi olla vaikuttumatta.

Kate Bush: Cloudbusting • albumilta Hounds Of Love
1985

Hounds Of Love -albumin kakkospuolen konseptuaalinen laulusarja on progressiivisen rockin sfääreihin yltävä kudelma, jonka mielikuvallinen voima hakee vertaistaan. Lord Tennysonin runosäkeiden pohjalta ”The Ninth Waveksi” nimetty sarja heijastelee meren varaan joutuneen naisen muistoja ja unia. Vaikken teininä vielä ollut kehyskertomuksesta tietoinen, sarjan kappaleet tekivät minuun heti lähtemättömän vaikutuksen. Kirkas, pianopainotteinen avausosa ’And Dream Of Sheep’ laskee kuulijan hellävaraisesti alitajunnan unitodellisuuteen.

Kate Bush: And Dream Of Sheep • albumilta Hounds Of Love
1985

’Under Ice’ sellolta kuulostavine säestyksineen maalaa hyisen impression joen jääpintaa pitkin luistelevasta hahmosta ja tämän kasvavasta hätäännyksestä. Mitä jään alla näkyy? Painajaisten maisemissa jatkaa myös ’Waking The Witch’, jossa heräämään kehottavien ihmisäänten kirjoma eteerisyys vaihtuu painostavaksi noitaoikeudenkäynniksi… tai joksikin. ”The Ninth Waven” voima on paljolti sen unenomaisessa mystiikassa, selittämättömässä. Tätä levypuoliskoa on totisesti syytä kuunnella pimeässä, antautumalla täydellisesti mielikuvien valtaan.

Kate Bush: Waking The Witch • albumilta Hounds Of Love
1985

Kansantanssipoljentoa vimmaisesti hyödyntävä ’Jig Of Life’ huipentuu Katen isoveljen John Carder Bushin intensiiviseen lausuntaan. Viimeistään siihen sekä ’Hello Earth’ -herkistelyyn tultaessa kaikki ihokarvani ovat pystyssä ainutlaatuisesta kuunteluelämyksestä. Richard Hickoxin johtaman kuoron esittämää georgialaista kansanlaulua muistelisin kuulleeni myös F. W. Murnaun mykkäelokuvan Nosferatu (1922) yhteydessä. En myöskään malta olla mainitsematta muutaman vuoden takaista konserttia, jossa Johanna Iivanainen ja Johanna Kurkela tulkitsivat ’Hello Earthin’. Se oli heittämällä yksi upeimmista keikkakokemuksistani.

Kate Bush: Hello Earth • albumilta Hounds Of Love
1985

Syvissä vesissä polveilevan ”The Ninth Waven” päättää lohdullisen valoisa ’The Morning Fog’, jonka kruunaa Sky-yhtyeessä vaikuttaneen John Williamsin helmeilevä kitara. Hounds Of Love -albumin vuoden 1997 CD-painos sisältää kuusi bonusraitaa, joista hienoimmat ovat alun perin sinkkujen B-puolina julkaistut ’Under the Ivy’ sekä säestyksettömästi esitetty kansanlaulu ’My Lagan Love’.

Kate Bush: The Sensual World (EMI 1989).

Menestyksensä aallonharjalla Kate Bush levytti vuoden 1986 The Whole Story -kokoelmalleen tuoreen version ’Wuthering Heighsista’ sekä uuden, iskuvoimaisen kappaleen ’Experiment IV’. Seuraavaa studioalbumia sen sijaan jouduttiin odottamaan vuosia. The Sensual World (1989) on parhaimmillaan ihan viehättävä, mutta edeltäjänsä rinnalla se armotta kalpenee.

Kate Bush: Experiment IV • kokoelma-albumilta The Whole Story
1986

Kate Bush: The Red Shoes (EMI 1993).

Minulle ja monelle muulle fanille Bushin tuotannon heikoin lenkki on The Red Shoes (1993), mutta ennätyksellisen kahdentoista vuoden tauon katkaissut tuplalevy Aerial (2005) osoitti artistin yhä kykenevän luomaan myös oivallisia laulusarjoja. Viimeisin uutta materiaalia sisältävä albumi 50 Words For Snow (2011) on kamarijazzin sävyineen elegantin mietiskelevä. Tässä lyhennetty versio kappaleesta ’Lake Tahoe’.

Kate Bush: Lake Tahoe • albumilta 50 Words For Snow
2011

Kun liveartistina äärimmäisen harvoin nähty laulaja toteutti vuonna 2014 mittavan sarjan konsertteja Lontoon Hammersmith Apollo -teatterissa, se oli luonnollisesti merkkitapaus. Tripla-CD:llä Before The Dawn (2016) kuullaan sekä ”The Ninth Wave” että Aerialin kakkoslevyn ”A Sky Of Honey” -laulusarja kokonaisina. Kunpa lavastukseltaankin kunnianhimoinen konsertti julkaistaisiin vielä kuvankin kera! Nähtäväksi jää myös Kate Bushin tuotannon karttuminen uudella musiikilla. Vuonna 2023 ikoninen taiteilija pääsi Rock and Roll Hall of Fameen.

Matti Pajuniemi

Kate Bush | kotisivu
Kate Bush | Facebook
Kate Bush Encyclopedia | Etusivu
Kate Bush News | Etusivu

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amy Winehouse oli siunattu ja kirottu • Frank [2003]Back To Black [2006]
Billie Eilish rakennettiin lujalle pohjalle • Vuodet 2015–2024
Björk: Debut [1993] – oudosti välkkyvä tähti
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
David Gilmour: Luck And Strange [2024] – veteraanin uusi luomisvire
Florence + The Machine: Dance Fever [2022] – valintojen hinta
Jane Siberry: The Walking [1987] – artistista vapautta parhaimmillaan
Madonna: Ray Of Light [1998] – electronican ja elämän äärellä
Maria Ylipää & Emma Salokoski: Kauniita piikkejä [2024] – raja-aitoja rikkovaa laulelmaa
Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alku
Mary J. Blige • Riutunut sielu jatkaa pakoaan – Mary J. Bligen tarina soulin ja hiphopin tienristeyksestä • Vuodet 1992–2023
Morphine – tie yön syliin • The Night [2000]
Myrkur ei asetu aloilleen • Spine [2023]
Neil Young: After The Gold Rush [1970] – elokuvaton soundtrack
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree [2016] – pimeä tie kohti valoa

Patti Smith: Horses [1975] – runon ja rockin liitto
Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
PJ Harvey: To Bring You My Love [1995] – himosta ja kaipauksesta
Prefab Sprout: Crimson / Red [2013] – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool [2016] – takaisin epätodellisuuteen
Sade – sensuellia viileyttä • Diamond Life [1984]Soldier Of Love [2010]
St. Vincent: Daddy’s Home [2021] – kohtauksia selviytymisestä
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. [2015] – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
Tears For Fears: The Seeds Of Love [1989] – kasaripopin klassikko
The Divine Comedy: Foreverland [2016] – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
Tina Turner 1939–2023 • Uudistumisen ihme • Private Dancer [1984]
Tom Waits: Bone Machine [1992] – läpimurto tuntemattomaan
Tori Amos: Little Earthquakes [1992] – rehellistä lauluntekijyyttä
Viima: Väistyy mielen yö [2024] – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia
Wilma päivitti suomenkielistä rockia • Claudius [1993]

💿
Kate Bush
Finna.fi

The Kick Inside | EMI 1978
Lionheart | EMI 1978
Never For Ever | EMI 1980
The Dreaming | EMI 1982
Hounds Of Love | EMI 1985
The Sensual World | EMI 1989
The Red Shoes | EMI 1993
Aerial • 2LP • 2CD | EMI 2005
Director’s Cut • 2LP • CD • 3CD | Noble & Brite / Fish People 2011
50 Words For Snow | Noble & Brite / Fish People 2011

💿
Boksit ja kokoelmalevyt
Kate Bush
Finna.fi

The Single File 1978~1983 • 10×7″| EMI 1983
The Whole Story | EMI 1986
This Woman’s Work – Anthology 1978–1990 | EMI 1990
Remastered – Part I • 7CD | Noble & Brite / Fish People / Parlophone 2018
Remastered – Part II • 11CD | Noble & Brite / Fish People / Parlophone 2018

🎼🎬💿
Stranger Things
Soundtrack
Finna.fi

🎼🎶
Stranger Things – Music From The Netflix Original Series | Hal Leonard 2022
💿
Stranger Things 4 – Soundtrack From The Netflix Series | Sony Music Entertainment 2022

🎬📼📀
VHS DVD Bluray
Kate Bush
Finna.fi

Live At Hammersmith Odeon | Novercia / Castle Video 1981 • DVD Immortal / IMC Music 2012
The Single File | CMV / Picture Music International 1983
The Hair Of The Hound | EMI / CMV / Picture Music International 1986
The Whole Story | Picture Music International 1986
The Sensual World – The Video | CMV Enterprises / Picture Music International 1990
The Line, The Cross & The Curve | Picture Music International 1993

🎼🎶
Nuottialbumit
Finna.fi

Complete
The Whole Story
Lionheart
Hounds Of Love
The Sensual World
The Red Shoes
Aerial
Stranger Things – Music From The Netflix Original Series

📚
Lue Peter Reichiä
Finna.fi

A Book Of Dreams Peter Reich, 172 pages | Dutton 1989
A Book Of Dreams Peter Reich, 207 pages | John Blake Publishing 2019

📚
Lue lisää Kate Bushista
Finna.fi

Kate Bush – elämäkerta Rob Jovanovic & kääntäjä Anni Sumari, 230 sivua | Like 2006
Kate Bush ja musiikin lumo Graeme Thomson & kääntäjä Laura Haapala, 414 sivua | Gummerus 2012

📚
Read more about Kate Bush
Finna.fi

Such A Bright Light Tom Doyle | MOJO • 367 / June 2024 • Pages 68–78
Kate Bush And Hounds Of Love Ron Moy, 190 pages | Ashgate 2007
Cathy John Carder Bush, 144 pages | Little, Brown/Sphere 2014
Kate Bush – The Whole Story Kerry Juby, 160 pages | Sidgwick & Jackson 1988
Kate Bush – The Biography Rob Jovanovic, 232 pages | Portrait 2005
Running Up That Hill – 50 Visions Of Kate Bush Tom Doyle, 358 pages | Nine Eight Books 2022
The Secret History Of Kate Bush & (The Strange Art Of Pop) Fred Vermorel, 94 pages | Omnibus 1983

Hounds Of Love • 1985
Spotify

Never For Ever • 1980

Kate Bush: Never For Ever (EMI 1980).

Houds Of Love • 1985

Kate Bush: Hounds Of Love (EMI 1985).

The Whole Story • 1986

Kate Bush: The Whole Story (EMI 1986).

Aerial • 2005

Kate Bush: Aerial (EMI 2005).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *