Self Portrait | Columbia 1970
Bob Dylanin (s. 1941) Self Portraitin avausbiisin alussa naiskuoro laulaa raukeasti, kuinka väsyneet hevoset haluavat vain nautiskella auringosta ja ottaa rennosti:
– All the tired horses in the sun
How am I supposed to get any riding done?
Biisi kuvaa hyvin Dylanin tilannetta levyn ilmestymisen aikoihin vuonna 1970. Hän eli vaimonsa Saran ja neljän yhteisen lapsen kanssa Woodstockin pikkukaupungissa maaseudun idyllissä. Dylan oli kesällä 1966 joutunut omien sanojensa mukaan ”moottoripyöräonnettomuuteen” ja vetäytynyt täydellisesti pois julkisuudesta. Woodstockissa perhe keskittyi yhdessäoloon, kanojen kasvattamiseen ja rauhalliseen maalaiselämään. Dylanin kotoiluvaihe kesti lähes kahdeksan vuotta.
Dylanin levytysuran ensimmäiset viisi vuotta 1962–1966 olivat hengästyttäviä. Hän muutti jokaisella levyllään ja liikkeellään populaarimusiikin suuntaa ja mullisti samalla kokonaisen sukupolven maailmaankuvaa. Dylan loi ensialbumeillaan uudenlaisen laulaja-lauluntekijän: hahmon, joka esitti vain itse tekemäänsä materiaalia. Hän liitti vakavahenkisen folkin infantiilina pidettyyn rock ’n’ rolliin ja loi perustan taiteellisesti kunnianhimoiselle folk-rockille, josta kumpusi myöhemmin myös psykedelia. Dylanin ansiosta rockista tuli vakavasti otettavaa taidetta. Samalla John Lennon ja monet muut lauluntekijät alkoivat kiinnittää enemmän huomiota laulujensa sanoituksiin.
Dylanin tekemien musiikillisten vallankumousten sarja ei voinut kuitenkaan jatkua loputtomasti. Muusikko oli myrskyn silmässä yksin, eikä hänellä ei ollut bändikavereita jakamassa kohtuuttoman suuriksi kasvaneita odotuksia ja paineita. Oma perhe ja eristäytyminen olivat hänelle pelastus. Dylan ei enää konsertoinut tai antanut haastatteluita, mutta jatkoi laulujen tekemistä entiseen tapaan. Hänen tyylinsä oli vain muuttunut täydellisesti, ehkä radikaalimmin kuin koskaan ennen. Vuosien 1965–66 surrealistinen ja pirinkatkuinen tajunnanvirta oli korvautunut kotikutoisella ja maanläheisellä tyylillä. Laulujen aiheet kumpusivat perhe-elämästä ja siihen liittyvistä pienistä huomioista.
Aluksi Dylan teki nauhoituksia kotona, mutta siirtyi metelöivien lasten jaloista taustabändinsä The Hawksin hallussa olevan talon kellariin. Siellä syntyi vuonna 1967 omasta mielestäni Dylanin hienoin ja monitasoisin levytetty kokonaisuus The Basement Tapes. Jostain syystä hän ei halunnut julkaista omia versioitaan lauluista, vaan laittoi nauhat jakoon muiden käytettäviksi. Biiseistä tulikin hittejä ja tulevia klassikoita, esittäjinä mm. Manfred Mann, Fairport Convention, The Byrds, Julie Driscoll ja The Band.
Juureva country tarjosi luontevan muodon Dylanin uusille lauluille. Joulukuussa 1967 ilmestynyt John Wesley Harding oli Nashvillessä äänitetty country-rockin pioneerilevy, joka oli tuotannoltaan minimalistinen. Rytmiryhmän tasainen poljento, Dylanin akustinen kitara ja pitkät kryptiset tarinat olivat pääosassa.
Huhtikuussa 1969 ilmestyi faneja vihastuttanut yllätysveto Nashville Skyline. Viihteelliseen muotoon tuotettu levy oli tyylipuhdasta countrya, mutta yllättävintä oli Dylanin laulutyyli. Hän oli luopunut nasaalista Woody Guthrie -kähinästä ja lauloi puhtaasti ja kirkkaasti. Eräs nuoruuden ystävä kommentoi levyä kuunneltuaan, että juuri tälläisella äänellä hän muistaa Robert Zimmermanin laulaneen. Dylan oli siis löytänyt uudelleen oman kadoksissa olleen äänensä.
Elokuussa 1969 Dylan esiintyi livenä ensi kertaa kolmen vuoden tauon jälkeen Isle of Wightin fesivaaleilla Englannissa. Taustabändinä oli omalla urallaan läpimurron tehnyt The Hawks, joka oli vaihtanut nimekseen The Band. Dylanin esiintyminen oli hermostunut, mutta lopulta mielenkiintoinen sekoitus tuoretta country-materiaalia ja uudelleen sovitettuja versioita muutaman vuoden takaisista lauluista. Neljä esitystä päätyi seuraavana vuonna ilmestyneelle tupla-albumille Self Portrait: ’Like a Rolling Stone’, ’The Mighty Quinn (Quinn the Eskimo)’, ’Minstrel Boy’ ja ’She Belongs to Me’. Konsertti julkaistiin kokonaisuudessaan vuonna 2013 4CD-boksilla The Bootleg Series Vol. 10: Another Self Portrait (1969–1971).
Kesäkuussa 1970 ilmestynyt Self Portrait on Dylanin uran hämmentävimpiä albumeita. Sukupolvensa tuotteliaimpiin lauluntekijöihin kuuluva Dylan oli säveltänyt 24 biisin tuplalevylle vain yhden uuden lauletun biisin ’Living the Blues’, joka sekin oli mukaelma vanhasta standardista ’Singing the Blues’. Muuten levy koostuu covereista, instrumentaaleista ja Isle of Wightin liveraidoista.
Levyn kohokohtia on kotitekoisen viinan polttamisesta kertova ’Copper Kettle’, jolla Dylan laulaa upeasti. Muutkin perinnemusiikista poimitut raidat toimivat loistavasti kuten Marc Bolanin ylistämä ’Belle Isle’ ja ’Days of 49’. Levyn erikoisimpia biisejä ovat coverversiot suhteellisen tuoreista hiteistä ’Early Mornin’ Rain’, ’Blue Moon’ ja varsinkin ’The Boxer’, jolla Dylan laulaa duettoa itsensä kanssa. 60-luvulla oli tyypillistä, että tutuksi tulleista hiteistä tehtiin lukematon määrä versioita, mutta kukaan ei odottanyt tätä Dylanilta. Mutta ehkä Dylanin pointti oli, että Gordon Lightfootin ja Paul Simonin laulut ovat kaikkien tuntemina osa nykypäivän kansanmusiikkia.
Self Portrait toimii levynä hyvin juuri sen runsauden ansiosta. Siitä ei saisi karsimalla erinomaista yhden levyn albumia, kuten niin monista muista tupla-albumeista. Tiivistämällä levyn idea hajoaisi. Olennaisinta on alusta loppuun jatkuva yhtenäinen tunnelma, eivät yksittäiset hitit tai nostattavat kohokohdat. Levy osoittaa, että koskettavan musiikin ei tarvitse olla maailmoja mullistavaa tai tajunnanräjäyttävää. Tämä saattoi olla Dylanille vapauttava kokemus. Levyllä esiintyvä kotoileva muusikko on hahmo, johon koronapandemian aikana on helppo samaistua.
Dylan on uransa aikana omaksunut lukuisia erilaisia rooleja ja naamioita, joiden kautta hän on esittänyt taidettaan. Todellinen ihminen Bob Dylan -hahmon taustalla on kuitenkin jäänyt täydelliseksi mysteeriksi. Self Portrait on omakuvana yhtä vajaa ja keskeneräinen kuin levyn kansikuvaksi valittu töherrys, mutta se saattaa silti kertoa tekijästään enemmän kuin hänen monet vakiintuneet klassikkoalbuminsa.
Jukka Uotila
Bob Dylan | kotisivu
Bob Dylan | Facebook
Bob Dylan | Instagram
Bob Dylan | Twitter
Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Levyhyllyt
Bob Dylan | Finna.fi
1960-luku
Bob Dylan | Columbia 1962
The Freewheelin’ Bob Dylan | Columbia 1963
The Times They Are a-Changin’ | Columbia 1964
Another Side Of Bob Dylan | Columbia 1964
Bringing It All Back Home | Columbia 1965
Highway 61 Revisited | Columbia 1965
Blonde On Blonde | Columbia 1966
John Wesley Harding | Columbia 1967
Nashville Skyline | Columbia 1969
1970-luku
Self Portrait | Columbia 1970
New Morning | Columbia 1970
Pat Garrett & Billy The Kid | Columbia 1973
Dylan | Columbia 1973
Planet Waves | Asylum 1974
Before The Flood Bob Dylan/The Band | Asylum 1974
Blood On The Tracks | Columbia 1975
The Basement Tapes Bob Dylan/The Band | Columbia 1975
Desire | Columbia 1976
Hard Rain | Columbia 1976
Street-Legal | Columbia 1978
Bob Dylan At Budokan | Columbia 1979
Slow Train Coming | Columbia 1979
1980-luku
Saved | Columbia 1980
Shot Of Love | Columbia 1981
Infidels | Columbia 1983
Real Live | Columbia 1984
Empire Burlesque | Columbia 1985
Knocked Out Loaded | Columbia 1986
Down In The Groove | Columbia 1988
Dylan & The Dead | Columbia 1989
Oh Mercy | Columbia 1989
1990-luku
Under The Red Sky | Columbia 1990
Good As I Been To You | Columbia 1992
World Gone Wrong | Columbia 1993
MTV Unplugged | Columbia 1995
Time Out of Mind | Columbia 1997
2000-luku
”Love And Theft” | Columbia 2001
Modern Times | Columbia 2006
Together Through Life | Columbia 2009
Christmas In The Heart | Columbia 2009
2010-luku
Tempest | Columbia 2012
Shadows In The Night | Columbia 2015
Fallen Angels | Columbia 2016
Triplicate | Columbia 2017
2020-luku
Rough And Rowdy Ways | Columbia 2020
Boksi
Bob Dylan | Finna.fi
Another Self Portrait (1969–1971) [The Bootleg Series 10] 2CD | Sony 2013
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: A Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Drake – lauluja suljettujen ovien takaa
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
Pekka Streng – kohti unen maata
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Tracy Chapman – altavastaajien ääni
Lue lisää Bob Dylanista | Finna.fi
Muistelmat, osa 1 Bob Dylan & kääntäjä Erkki Jukarainen, 298 sivua | Werner Söderström Osakeyhtiö 2005 & 2018
Bob Dylan – ikuinen vaeltaja Tenho Immonen, 143 sivua | POP-lehti 2003
Läs mera om Bob Dylan | Finna.fi
Memoarer – Första delen Bob Dylan & översättare Mats Gellerfelt, 278 sidor | Prisma 2004 & Norstedts 2016
John Carpenter alkoi aikoinaan säveltää elokuviensa musiikin itse, koska hänellä ei ollut varaa palkata ketään. Elokuvaohjaaja valitsi työkalukseen syntetisaattorin, koska sillä sai aikaan suurieleistä ja tunnelmaan sopivaa jälkeä.
Beastie Boysin vuonna 1986 julkaistu Licence To Ill oli ensimmäinen Yhdysvalloissa listaykköseksi noussut raplevy. Debyytin menestys sai trion muuttamaan viileästä New Yorkista lenseään Los Angelesiin suunnittelemaan seuraavaa siirtoaan. Licenced To Illin rockia ja hip-hopia yhdistellyt vitsikäs konsepti alkoi pian tuntua yhtyeestä kornilta. 
Mark Laneganin sooloura käynnistyi turhautumisesta. Mitä luovuuteen tulee, rockbändi Screaming Treesin laulaja koki olevansa bändissään statistin asemassa. Hän ei myöskään pitänyt sanoituksista, joita Screaming Treesin biisintekijä ja kitaristi Gary Lee Conner kirjoitti hänen laulettavakseen. Siksi soolodebyytti The Winding Sheetin (1990) tekeminen oli hänelle terapeuttinen ja tarpeellinen projekti. Siitä tuli hiukan hahmoton ja luonnosmainen, mutta ainakin sillä oli hänen omaa musiikkiaan. 
Suomentaessani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirjoittamaa Kravitzin elämän ja uran varhaisvuosista kertovaa Let Love Rulea pysähdyin miettimään erilaisia lähtökohtia. Monille muusikoille ja artisteille alalle ryhtyminen on pakenemista perhepiirin maailmasta, joka ei taiteellista nuorta puhuttele tai palkitse vaan pelottaa ja painostaa. 