Sea Change | Geffen 2002
Beck Hansen (s. 1970) löi läpi vuonna 1994 julkaistulla Mellow Gold -albumilla, jonka singlehitti ’Loser’ on edelleen hänen tunnetuin biisinsä. Vuonna 2002 ilmestynyt Sea Change edusti hänen urallaan nimensä mukaisesti suurta muutosta. Postmodernista kollaasiartistista tuli pohdiskeleva laulaja-lauluntekijä.
Sea Changen tekemisen lähtökohta ei ollut omaperäinen tai ainutlaatuinen. Beckiä inspiroi laulunaiheista kliseisin: pitkä parisuhde oli juuri päättynyt. Kuitenkin nimenomaan yleistajuinen teema teki hänen uudesta musiikistaan koskettavaa. Sen itsetutkiskelun sävy ei tuntunut oman navan ympärillä pyörimiseltä vaan kertoi kokemuksista, jotka ovat muodossa tai toisessa tuttuja kaikille. Koska Beck kirjoitti Sea Changen kappaleet nopeasti ja itsekseen, melankolian, surun ja yksinäisyyden tunteet säilyivät niissä kuin meripihkassa.
Äänitysten lähtökohdaksi otettiin sama laulaja-lauluntekijäkulma, josta Beck oli biisit kirjoittanut. Tuottaja Nigel Godrichin kanssa tehty Sea Change ei silti ole mikään mies ja kitara -levy, vaikka sen maisemissa näkeekin taivaanrantaan saakka. Sillä soittaa varsin iso bändi: rumpalit James Gadson ja Joel Waronker, kosketinsoittaja Roger Joseph Manning Jr., kitaristit Jason Falkner ja Smokey Hormel, sellisti Suzie Katayama ja basisti Justin Medal-Johnsen ovat kaikki monista eri yhteyksistä tuttuja muusikoita. Tärkeässä osassa olivat jousisovitukset, joista vastasi Beckin isä David Campbell. Merkittävin elementti oli Beckin lauluääni, johon eletty elämä tuntui tuoneen syvyyttä.
’The Golden Agen’ ja ’Lost Causen’ lempeä folk/alt.country-fiilistely, ’Paper Tigerin’, ’Sunday Sunin’ ja ’Lonesome Tearsin’ mieto psykedelia, ’It’s All In Your Mindin’ ja ’Round The Bendin’ nickdrakemainen hauraus… Sea Change on yhtä aikaa monipuolinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kiusallisen tutun kuuloinen ’Already Dead’ on hyvä esimerkki siitä, miten vahvoja biisejä Beck pystyi levylleen kirjoittamaan. Ja vaikka levyn tekemistä inspiroivat ikävät asiat, Sea Changea leimaa juhlallinen tunne uuteen alkuun selviytymisestä.
Lopputulos oli perinteikkyydessään yllättävä. Beckin aiemmasta tuotannosta tuttu ironinen kuorrutus oli poissa, ja vakavuudessaan vilpitön Sea Change vaikutti hyvin paljaalta. Sen lähin vertailukohta Beckin levyissä on Mutations, mutta lähinnä vain akustisten kitaroiden osalta. Muutoksen suuruus heijastui levyn nimeen: Beck tosiaan purjehti uudella ulapalla. Taiteellisen paradigman muutos sai hänen vanhemmat, sinänsä oivaltavat albuminsa kuulostamaan tiettyyn aikakauteen nivotulta leikkaa-liimaa-musiikilta, joka enemmänkin leikkisästi kommentoi popkulttuuria kuin sanoi mitään merkityksellistä.
Sea Change äänitettiin keväällä 2002 ja julkaistiin heti kesän kynnyksellä. Se poikkesi niin paljon Beckin aiemmista levyistä, että sen pelättiin vieraannuttavan hänet vanhoista faneistaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sea Change myi Yhdysvalloissa reilusti kultaa, kuten kolmen vuoden takainen Midnite Vultureskin oli tehnyt. Luultavasti Sea Change käy edelleen kaupaksi fyysisissä formaateissa, sillä se on Beckin ajattomin teos.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Beck | kotisivu
Beck | Facebook
Levyhyllyt | Finna.fi
Golden Feelings | Sonic Enemy 1993
Stereopathetic Soulmanure | Flipside 1994
Mellow Gold | DGC Records 1994
One Foot In The Grave | K Records 1994 • Expanded Edition 2009
Odelay | DGC Records 1996 • 2CD 2008
Mutations | DGC Records 1998
Midnite Vultures | DGC Records 1999
Sea Change | Geffen Records 2002
Guero | Interscope Records 2005
Guerolito (remix album) | Interscope Records 2005/2006
The Information | Interscope Records 2006
Modern Guilt | DGC Records 2008
Morning Phase | Capitol Records 2014
Colors | Capitol Records 2017
Hyperspace | Capitol Records 2019
Lue lisää | Finna.fi
Palacios, Julian: Beck – Beautiful Monstrosity, 235 sivua | Boxtree 2000
Beck: Sea Change (2002).
Mitä suurempi tähti on, sitä tarkemmin ja lähempää sitä halutaan katsoa. Kurt Cobainin postuumisti julkaistu Montage Of Heck – The Home Recordings (2015) on tuon ilmiön äärimuoto. Sen kuunteleminen on kuin katselisi monumenttia mikroskoopilla. Sellaisessa tilanteessa tulee väkisinkin kysyneeksi itseltään, onko tämä tarpeellista.
Alice Cooper on muuttuja. Hänen tuotannossaan on monta parin albumin pituista vaihetta, jotka ovat syntyneet siitä, mitä kitararockin maailmassa milloinkin on tapahtunut. On kuitenkin myös aikakausi, jota määrittää jokin aivan muu: unohdus.
Special Forces (1981) jatkoi samaan suuntaan. Se on pulpahtelevia syntetisoijasoundejaan lukuun ottamatta rapisevan kuiva kitararocklevy, jonka pelkistetty tuotanto mallintaa punkin mahtailunvastaista eetosta. Mutta vaikka Cooper hokee levyllä opportunistisesti sellaisia kliseisiä punkmantroja kuin ”we don’t care” ja ”no fun” kuin uskoisi niiden avaavan oven ajankohtaisten artistien kerhoon, ei hän lopulta osaa olla muuta kuin oma teatraalinen, epätodellinen ja sarjakuvamainen itsensä. Special Forcesilla on ohikiitävät hetkensä, eikä piruileva riemu ole kadonnut Alicen äänestä kokonaan, mutta musiikkia leimaa heikolla jäällä tanssimisen tunnelma.
Huonot ajat jatkuivat Zipper Catches Skinillä (1982). Se oli pitkään aikaan ensimmäinen Alice Cooper -levy, joka ei noussut Billboardin listalla edes kahdensadan myydyimmän joukkoon. Cooper kertoi levyn ilmestymisen aikaan halunneensa käydä kovin ottein rockin kliseiden kimppuun. Sitä ideologiaa edustanee se, että hän esiintyy takakannen hölmössä kuvassa siistinä kauluspaitamiehenä, jonka penis on jäänyt vetoketjun väliin. Edeltäjäänsä siistimpi ja hiotumpi Zipper Catches Skin on lähempänä perinteistä Cooper-albumia kuin Special Forces. Se ei ole hänen ikimuistoisimpia teoksiaan, mutta hän ei myöskään kuulosta tekevän kuolemaa studiossa.
Unohdetuista albumeista viimeiseksi jäi DaDa, jolla Cooper kävi pitkästä aikaa yhteistyöhön tuottajanero Bob Ezrinin kanssa. Lahjakkaan säveltäjä-sovittaja-tuottajan läsnäolo on useimmiten ollut laadun takuu, ja Ezrinin äärimusikaalinen ote kuuluukin melodioissa ja sovituksissa selvästi. DaDa on teemalevy, jonka punainen lanka punoutuu raaoista murhista, sivupersoonista, perhehelvetistä ja mielisairauksista. Vaikka DaDa edustaa Alicen uralla yhden aikakauden loppua, se on hänen unohtamistaan levyistä vahvin ja mielenkiintoisin.
Kun ihminen siirtyy nettiin kuuntelemaan musiikkia, hän menettää kannet. Se on harmi, koska levynkannet eivät ole pelkkä kääre vaan erottamaton osa teoksen kokonaisuutta.
