Luoteisen maan punkkari

Michael Andrew ”Duff” McKagan (s. 1964) tunnetaan parhaiten suuren Guns N’ Rosesin basistina ja yhtenä Hollywoodin hard rockin tunnetuimmista naamoista. Hän on kuitenkin tehnyt paljon muutakin kuin Appetite For Destructionin – kuten toiminut kolumnistina ja kirjailijana, piipahtanut Alice In Chainsissa ja Jane’s Addictionissa, bassotellut Velvet Revolverin, Neurotic Outsidersin ja Kings Of Chaosin kaltaisissa superyhtyeissä, suorittanut yliopistotutkinnon liiketaloudessa, pyörittänyt omia bändejään, päihittänyt pahan päihdeongelman ja levyttänyt sooloartistina.

Vähimmälle huomiolle on jäänyt se, mistä McKagan on tullut. Hän on kotoisin Seattlesta ja operoi teinivuosinaan Yhdysvaltain luoteisosien punkskenessä. Teini-ikäinen Duff oli raivaamassa tietä sille ilmiölle, joka 1990-luvulla opittiin tuntemaan Seattle-soundina.

McKaganin ensimmäinen bändi oli Vains. Vuonna 1980 seattlelainen No Threes Records julkaisi bändin ensimmäisen levyn, You May Not Believe In Vains -ep:n. Sillä oli mukana kuusitoistavuotiaan McKaganin kirjoittama ja laulama The Fake – hänen kaikkien aikojen ensimmäinen oma biisinsä. ”Yhtäkkiä en halunnut tehdä mitään muuta kuin soittaa musiikkia. Yötä päivää”. hän kirjoitti ensimmäisessä kirjassaan It’s So Easy And Other Lies ensimmäisen keikkansa tunnelmista. ”Opettelin soittamaan eri instrumentteja, jotta voisin liittyä bändeihin soittamaan mitä tahansa.”

Se oli toimiva idea: McKagan pääsi rumpaliksi Fastbacksiin. Vuonna 1979 perustettu punkbändi tuli ajan mittaan tunnetuksi siitä, että sen rumpali vaihtui usein. McKagankaan ei pysynyt pestissään pitkään, mutta oli kuitenkin mukana yhtyeen ensimmäisellä singlellä. No Threes Records julkaisi singlen It’s Your Birthday//You Can’t Be Happy vuonna 1981. Fastbacks jatkoi toimintaansa vuosituhannen vaihteeseen saakka ja levytti muun muassa SubPopille.

Fastbacksia seurasi raaka The Fartz, jossa McKagan soitti rumpuja 1982–1983. Hänen pestinsä yhdessä Seattlen ensimmäisistä hardcorebändeistä kesti vain muutaman kuukauden, mutta Duffin aikaisen The Fartzin tuotantoa saatiin lopulta levylle asti. 1980-luvun alun demoäänityksistä julkaistiin vuonna 1990 You, We See You Crawling -niminen levy. Ensimmäisen kerran The Fartz soi cd:ltä vuonna 1998, kun Alternative Tentacles julkaisi bändin koko tuotannon albumina nimeltä Because This Fuckin’ World Still Stinks.

The Fartzin aikoihin McKagan soitti myös kitaraa The Livingissä. Se oli paikallisesti suosittu bändi, joka kiehtoo vaihtoehtorockista viehättyneitä jälkipolvia eniten siksi, ettei se jättänyt jälkeensä mitään konkreettista. The Strangest Tribe -sivusto kutsuu The Livingiä “Seattlen suureksi kadonneeksi bändiksi.” Koska kaikki The Livingin musiikin taltioinnit, mikäli sellaisia on koskaan tehtykään, ovat kadonneet historian hämäriin, on luotettava rumpali Greg Gilmoren sanaan. Hän kuvaili bändiään suoraviivaiseksi power popiksi: ”Meillä oli laulaja, joka osasi oikeasti laulaa. Bändi oli melko samantyylinen kuin Agent Orange”.

The Fartzista kehittyi muutaman kokoonpanonvaihdoksen kautta 10 Minute Warning, jossa McKagan soitti kitaraa. Alkuaikoina sen tärkein vaikuttaja oli Discharge, jonka kanssa se keikkailikin länsirannikolla. Musiikki kuitenkin muuttui – McKagan kertoo It’s So Easy and Other Liesissa 10 Minute Warningin alkaneen luoda uutta soundia leipääntymisen kautta: “Siinä vaiheessa monet skenessämme olivat kyllästyneet valmiiseen muottiin tehtyyn hardcoreen. 10 Minute Warningin ratkaisu oli hidastaa musiikkia reippaasi ja lisätä siihen liejuista, raskasta psykedeliaa.” Face First -biisin riffi ei ole kovin kaukana Guns N’ Rosesin You Could Be Minesta eikä biisin groove Seattle-rockin myöhempien aikojen grungetunnelmista.

Alkuvuodesta 1984 10 Minute Warning oli yksi Luoteis-Yhdysvaltain tunnetuimmista marginaalipunkbändeistä. Se tosin ei tarkoittanut juuri muuta kuin parin sadan taalan keikkapalkkioita ja zinehaastatteluita, mutta bändi oli saanut levytyssopimustarjouksen Alternative Tentaclesilta ja äänitti demoja albumia varten. 

Saman vuoden kesään mennessä bändi oli jo hajonnut. Joillakin sen jäsenillä oli huumeongelmia, eivätkä he olleet kaupungin muusikkopiireissä yksin. McKaganista alkoi tuntua, että Seattle saattaisi vielä käydä hengen ja terveyden päälle. Bändihommat eivät muutenkaan tuntuneet enää etenevän mihinkään kotikaupungissa.

Duff McKagan jätti päivätyönsä seattlelaisessa kahvilassa, työnsi Hanoi Rocksin Two Steps From The Moven automankkaan ja lähti ajamaan kohti Los Angelesia.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Duff McKagan kotisivu

Hae Duff McKagania kirjastosta!

Hae Duff McKagania kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
The Fartz
You, We See You Crawling (1990)

10 Minute Warning
10 Minute Warning (1998)

Guns N’ Roses
Appetite For Destruction (1987)
GN’R Lies (1988)
Use Your Illusion I (1991)
Use Your Illusion II (1991)
”The Spaghetti Incident?” (1993)

Duff McKagan
Believe In Me (1993)
How To Be A Man, EP (2016)

Neurotic Outsiders
Neurotic Outsiders (1996)

Duff McKagan’s Loaded
Dark Days (2001)
Sick (2009)
The Taking (2011)

Velvet Revolver
Contraband (2004)
Libertad (2007)

Walking Papers
Walking Papers (2013)
WP2 (2018)

Lue lisää
Adler, Deanna & Spagnola, Lawrence J.: Sweet Child Of Mine – How I Lost My Son To Guns N’ Roses, 265 sivua. (Monarch Publishing, 2016).
Adler, Steven & Spagnola, Lawrence J.: My Appetite For Destruction – Sex & Drugs & Guns N’ Roses, 286 sivua. (Harper Collins, 2010).
Canter, Mark & Porath, Jason & Lue, Jack: Reckless Road – Guns N’ Roses And The Making Of Appetite For Destruction, 348 sivua. (Shoot Hip Press, 2007).
Davis, Stephen (Petri Silas, kääntäjä): Guns N’ Roses – Watch You Bleed – koko tarina, 486 sivua. (Johnny Kniga, 2009).
Guns N’ Roses & Putterford, Mark (Jukka Väänänen, kääntäjä): Guns N’ Roses omin sanoin, 96 sivua. (Tammi, 1994).
Humphrey, Clark: Loser – The Real Seattle Music Story, 227 sivua. (Feral House, 1995).
McCarthy, Jim & Olivent, Marc: Guns N’ Roses – Reckless Life – A Graphic Novel, 160 sivua. (Omnibus Press, 2015).
McKagan, Duff (Pekka Tuomisto, kääntäjä): It’s So Easy (ja muita valheita), 408 sivua. (Otava, 2012).
Slash & Bozza, Anthony: Slash, 481 sivua. (Like, 2009).
McKagan, Duff & Kornelis, Chris: How To Be A Man (and Other Illusions), 304 sivua. (Da Capo Press, 2016.)
Tow, Stephen: The Strangest Tribe – How A Group Of Seattle Rock Bands Invented Grunge, 272 sivua. (Sasquatch, 2011)
Wall, Mick: Guns N’ Roses – The Most Dangerous Band In The World, 147 sivua. (Sidgwick & Jackson, 1991).
Wall, Mick (Jorma-Veikko Sappinen, kääntäjä): W.A.R – W. Axl Rose, 365 sivua. (Like, 2011).
Wall, Mick (Petri Silas, kääntäjä): Viimeiset jättiläiset – Guns N’ Roses. (Johnny Kniga, 2017).
Yarm, Mark: Everybody Loves Our Town – A History Of Grunge, 567 sivua. (Faber & Faber, 2017).
Yarm, Mark (Jere Saarainen, kääntäjä): Kaikki rakastavat Seattlea – Grungen tarina, 588 sivua. (Like, 2014).

Duff McKagan: How To Be A Man, EP (2015).