Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast 2020

Nightwish: Human Nature (2020).Nightwishistä tulee väkisinkin mieleen, mahtaako jatkuva kasvu olla taiteessa yhtä mahdotonta kuin taloudessa. Säveltäjä-sanoittaja-kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen johtama yhtye on ainakin ulkopuolisen silmissä päätynyt asemaan, jossa jokaisen suurteoksen perään pitäisi keksiä jotakin vielä suurempaa ja syvällisempää ja perustavampaa, joka varmasti jättäisi edeltäjänsä varjoonsa.  

Yhdeksännellä albumillaan Nightwish käy asian kimppuun parista suunnasta yhtä aikaa. Human. :||: Nature on kaksiosainen eepos, jonka ensimmäinen puolisko sisältää Nightwishiä bändin muodossa. Eeppisen julkaisun toinen puolisko on kahdeksasta kappaleesta muodostettu yksi kokonaisuus: All the Works of Nature Which Adorn the World on Nightwishiä säveltäjä Tuomas Holopaisen (s. 1976) hahmossa. 

Kumpikin osa on itsessään vahva, mutta liitoskohta natisee. Vaikka bändilevyllä ja (pääosin) instrumentaalisella albumilla on yhteistäkin, ne tuntuvat enemmän kahdelta erilliseltä julkaisulta kuin saman kokonaisuuden osilta. Tähän vaikuttaa se, että vaikka orkestrointi on suuressa osassa myös Human. :||: Naturen ensimmäisellä puoliskolla, ei All the Works of Nature Which Adorn the Worldilla kuulla Nightwishin rock- ja metallipuolta. Siinä mielessä kokonaisuus ei ylitä osiensa summaa. 

Tuomas Holopaisen musiikissa vallitsee pyhyyden tuntu, joka ei nouse uskonnollisuudesta eikä välttämättä henkisyydestäkään. 2020-luvun Nightwishille on pyhää tämä hämmästyttävä maailma, joka syntyi sattumalta ja synnytti ihmisyyden ja myöhemmin myös kaiken, minkä ihminen loi omaksi kuvakseen. Ihmisen luomuksista ihmeellisintä on musiikki, jolle oodina toimivat kappaleet ’Music’ ja ’VII. Anthropocene’. Jälkimmäisessä on mukana hurrilainen hymni jumalatar Nikkalille, joka alleviivaa musiikin ikuisuusarvoa. Se on maailman vanhin tunnettu sävellys, joka merkittiin muistiin Syyrian alueella noin 3400 vuotta sitten.   

Human. :||: Naturen äärelle asettuessaan huomaa, että vaikka ”sinfoninen metalli” on edelleen lähimpänä sitä, mitä Nightwish edustaa, ei se riitä kertomaan bändistä läheskään kaikkea. Sinfonisia elementtejä on paljon, mutta metalli ei ole Nightwishille keskeinen materiaali. Toki dramaattisimpiin biiseihin on sävelletty kipakoita heviriffejä, mutta vaikutteita tuntuu tulevan enemmänkin elokuvasäveltäjiltä kuin metallimuusikoilta. Kelttiläisen folkin vaikutteita bändi ammentaa brittijäsenensä, muun muassa tinapilliä ja irlantilaista säkkipilliä soittavan Troy Donockleyn kautta. Hän myös laulaa yhden levyn seesteisimmistä kappaleista, singlenäkin julkaistun folkahtavan ’The Harvestin’. Folkin henkeä on myös ’How’s The Heartin’ teemoissa.

Levyn avaava ’Music’ on vaikuttunut enemmän Kate Bushista kuin mistään metallisesta, mutta antautuu kuitenkin lopullaan hevipoljennolle kuin pohjustaakseen ’Noisen’ tuloa. ’Noisen’ julkaiseminen ensimmäisenä singlenä on melkeinpä itsestään selvää, edustaahan se Human. :||: Naturen raskainta ja tarttuvinta laitaa. ’Shoemakerin’ kirjoittamiseen Holopaista inspiroi tiedemies Eugene Merle Shoemakerin (1928–1997) elämäkerta. Nightwishin kappaleessa siteerataan samaa Shakespearen Romeo ja Julia -näytelmän kohtaa, joka on kaiverrettu tiedemiehen tuhkauurnaan – Shoemaker on toistaiseksi ainoa, jonka tuhkaa on viety kuuhun, ja juuri se tuntuu inspiroineen Holopaista. Biisin viime sekunnit sisältävät Human. :||: Naturen majesteettisimman hetken. 

Sinfonisen metallin ystäviä miellyttänee suuresti ’Pan’, joka briljeeraa kiemurtelevilla kitarariffeillä ja välillä soljuvalla, välillä sinkoilevalla laulumelodialla. Tällaista sävellystaidetta kuulee harvoin soundtrack- ja musikaalipiirien ulkopuolella, ja lopputulos on kaikessa timburtonmaisuudessaan herkullinen. Raskaimmillaan albumi on ’Tribalissa’, jonka alkukantainen rytmiikka svengaa. Pitkiä sävelkaaria maalaileva päätösraita ’Endlessness’ jäi bändistä sittemmin eronneen basisti-laulaja Marko Hietalan Nightwish-testamentiksi.

’Endlessnessin’ jälkeen käynnistyvä kahdeksanosainen All the Works of Nature Which Adorn the World kuulostaa kaikista musiikillisista ansioistaan huolimatta toiselta maailmalta, erilliseltä teokselta, jonka paikka on jossakin muualla kuin tällä albumilla. Ehkäpä ihmisyyttä (Human) ja luontoa (Nature) ei tulisi erottaa tällä tavoin. 

Nightwish esittää Human. :||: Naturen materiaalia ensimmäistä kertaa livenä striimikonsertissa An Evening with Nightwish in a Virtual World 28.–29.5.2021.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Human. :||: Nature.
Tuomas Holopainen – kosketinsoittimet
Floor Jansen – laulu
Emppu Vuorinen – kitara
Marko Hietala – bassokitara, laulu, akustinen kitara
Kai Hahto – rummut
Troy Donockley – säkkipilli, bassohuilu, laulu
Tuottajat: Tuomas Holopainen, Tero Kinnunen, Mikko Karmila

Nightwish | kotisivu
Nightwish | Facebook
Nightwish | Instagram
Nightwish | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Nightwishin albumi Human. :||: Nature. kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Nightwish | Finna.fi

1990-luku

Angels Fall First | Spinefarm 1997
Oceanborn | Spinefarm 1998

2000–2009

Wishmaster | Spinefarm 2000
Century Child • CD • kasetti • LP | Spinefarm/Universal/Drakkar 2002
Once | Spinefarm/Nuclear Blast 2004
Dark Passion Play • CD • 2LP | Spinefarm/Universal/Nuclear Blast 2007

2010-luku

Imaginaerum | Scene Nation Oy/SonyvMusic/Nuclear Blast 2011
Endless Forms Most Beautiful | Nuclear Blast 2015
Decades – Live In Buenos Aires • 2CD • 3LP • live | Nuclear Blast 2019

2020-luku

Human. :||: Nature. | Nuclear Blast GmbH 2020

Levyhyllyt
Tuomas Holopainen | Finna.fi

Music Inspired By The Life And Times Of Scrooge • 2LP • CD | Nuclear Blast 2014

Levyhyllyt
Auri
[= Tuomas Holopainen • Johanna Kurkela • Troy Donockley]
Finna.fi

Auri | Nuclear Blast 2018

Levyhyllyt
Marko Hietala | Finna.fi

Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020

Northern Kings
[= Marco Hietala • Jarkko Ahola • Tony Kakko • Juha-Pekka Leppäluoto]
Finna.fi

Reborn | Warner Music Finland 2007
Rethroned | WEA 2008

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää Nightwishistä | Finna.fi

Nightwish  Mape Ollila, 370 sivua | Like 2006

Read more about Nightwish | Finna.fi

Once Upon A Nightwish – The Official Biography 1996–2006  Mape Ollila & kääntäjä Olga Pohjola, 370 sivua | Deggael Communications 2007

Lue lisää Tuomas Holopaisesta ja Nightwishistä | Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas, 223 sivua| Johnny Kniga 2006

Lue lisää Marko Hietalasta | Finna.fi

Marco Hietala – Ruostumaton  Marco Hietala & Timo Kangasluoma, 186 sivua | Docendo 2017
Marco Hietala – Stainless?  Marco Hietala & Timo Kangasluoma & kääntäjä Michael Majalahti, 191 sivua | Docendo 2018

Lue lisää suomimetallista | Finna.fi

Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Nightwish: Human Nature (2020).
Nightwish: Human Nature (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo

Hurula: Jehova – veri virtaa kirkkaana

Jehova | Razzia 2020

Hurula: Jehova (2020).Samana vuonna, jona Hurula julkaisi ensimmäisen soololevynsä, hän maalasi taulun omalla verellään. Tuli kerralla selväksi, että entiseltä punkkarilta ei puutu draaman tajua eikä yliampuminenkaan ole ongelma.

Vuonna 1979 syntynyt Robert Hurula vaikutti ennen soolouraansa Masshysterissa ja The Viciousissa. Vuonna 2014 hän julkaisi soolodebyyttinsä Vi är människorna våra föräldrar varnade oss förin sekä EP:n Betongbarn. Seuraavien albumien, Vapen till dom hopplösa (2016) ja Klass (2019), välissä kauppoihin tuli EP Oss är allt (2018). Musiikki ei ole jäänyt Ruotsissa huomiotta: Hurula on saanut Grammis-ehdokkuuksia tai -palkintoja jokaisen pitkäsoittonsa aikaan. Juuret ovat edelleen punkissa ja ravitsevat hänen rockiaan suorasanaisuudella ja kiihkeydellä.

Jehova on surun ja ilon leikkiä. ’Vårdcentralen’ aloittaa levyn kiivaan kohottavissa tunnelmissa, mutta sanoituksessa muistellaan lapsuuden traumaa. Näennäisen huolettomassa loppukappaleessa ’Ikväll, ikväll’ paljastetaan kätketyt arvet ja salatut tuskat. ’Jehovassa’ etäännytään jumalasta, ihmisestä tai molemmista murtumispisteeseen asti. Samankaltainen yksinäisyyden tuntu kuljettaa akustista ’Främlingar igeniä’. ’Sjuk av kärlek’ on kuin Bruce Springsteenin työläismiljööseen sijoitettu osattoman tarina. ’När molnen rullar in’ nostaa pöydälle univaikeudet, ahdistuksen, itseinhon ja tarvittavat lääkkeet.

Hurulan tummanpuhuva kitararock ei ole loputtoman kaukana Kentistä, mutta Joakim Berg on sanoittajana Robert Hurulaa toivorikkaampi ja säveltäjänä lempeämpi. Heitä yhdistää toivon ja epätoivon välillä tasapainottelu. Se, miten Hurula ohjaa kaiken synkän ja vaikean virtaamaan välillä jopa aurinkoisen pinnan alla ja toisaalta ujuttaa toivoa ’Tro pä er ruinin’ kaltaiseen synkkään sävellykseen, on upeaa. Kentin kaltaiseksi koko kansan lemmikiksi Hurulasta ei kuitenkaan ole, niin paljon toiseutta hänen musiikistaan huokuu. Asenteeltaan hän on lähempänä Thåströmiä.

Edellinen albumi Klass oli Jehovaa yksiulotteisempi. Silläkin Hurula lauloi vakavia omaelämäkerrallisia tarinoita, mutta ei raaskinut vesittää synkkyyttä kohottavien kertosäkeiden kaltaisilla kädenojennuksilla. Jehova ei ole mikään riemunpurskahdus, mutta säkenöi kirkkaampana, lohdullisempana ja sävykkäämpänä kuin tarkoituksellisen monotoninen edeltäjänsä. Varjot ovat yhä riittävän pitkiä ollakseen inspiroivia. Robert Hurula on luonnehtinut laulujen kirjoittamista trauman käsittelyksi ja haavan hoitamiseksi.

Jehovan tekijä kuulostaa ihmiseltä, jonka ei ole helppoa tai edes mahdollista olla onnellinen. Vuoden 2014 verellä maalatun taulun takana oli HIV-viruksen leviämistä vastaan taistelevan kampanjan tukeminen, mutta eipä se ollut muutenkaan kaukana Hurulan itseilmaisusta. Usein tuntuu, että Hurula kastaa sulkakynänsä kärkeä omiin haavoihinsa. Joskus veri on hyvin tummaa, joskus kirkkaampaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hurula | Facebook
Hurula | Instagram
Masshysteri | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Hurulan albumi Jehova kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Vicious

The Vicious | Ny Våg Records/Cage Match Federation 2005
Alienated | Ny Våg Records/Cage Match Federation/Feral Ward 2006

Levyhyllyt
Masshysteri | Finna.fi

Vår del av stan | Ny Våg Records 2008
Masshysteri | Ny Våg Records/Feral Ward 2010

Levyhyllyt
Hurula | Finna.fi

2010-luku

Vi är människorna våra föräldrar varnade oss för | 2014
Betongbarn • EP | 2014
Vapen till dom hopplösa | Universal Music Group 2016
Oss är allt • EP | Universal Music AB 2018
Klass | Razzia/Family Tree Music 2019

2020-luku

Jehova | Razzia 2020

bob hund: Dödliga klassiker – luokan pelle ja priimus
Hurula: Jehova – blodet flyter klart [översättning på svenska]
Håkan Hellström: Du gamla du fria – konst och stadionpop [översättning på svenska]
Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Kent: Tigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
Magnus Carlson: Den långa vägen hem – tavallisen miehen soullevy
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The Ark: We Are The Ark – syvyys on pinnan alla
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Read more about Swedish punk rock • Läs mera on svensk punk • Lue lisää ruotsalaisesta punk rockista | Finna.fi

The encyclopedia of Swedish punk 1977–1987 • Biographies, Discographies, Members, Covers, Photos And Price Guide  Peter Jandreus, 320 pages | Premium Publishing 2008

Hurula: Jehova (2020).
Hurula: Jehova (2020).

Olavi Uusivirta – nuoruutta, romantiikkaa, intertekstejä

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).Helsingissä 1983 syntynyt Olavi Uusivirta on saanut huomiota myös esimerkiksi näyttelijänä ja juontajana, mutta huolimatta Ganes– ja Keisarikunta-elokuvien kaltaisista merkittävistä rooleista tunnetaan hänet kuitenkin parhaiten laulaja-lauluntekijänä ja yhtenä 2000-luvun Suomen suosituimmista rock-esiintyjistä.

Uusivirran julkinen ura alkoi jo parikymppisenä ja vuoden 2003 esikoisalbumin nimeksi päätyikin Nuoruustango. Levyn moderni suomirock on kappalemateriaaliltaan vielä hieman haparoivaa, mutta artistin keskeisiä tyylipiirteitä se jo esittelee. Musiikki on monessa mielessä klassista suomirockia, mutta 2000-luvun alun modernein tuotantokeinoin viritettyä. Tekstit käsittelevät usein nuoruutta ja ihmissuhteita romanttiseen sävyyn, kuitenkin itsetietoisesta nuoren urbaanin ihmisen näkökulmasta käsin. Intertekstejä, viitteitä aiemmin tehtyyn kulttuuriin, on tarkoituksellisen paljon.

Nuoruustango ei ollut mainittava kaupallinen tai arvostelumenestys, vaikka ’Raivo härkä’ -single soikin jonkin verran radiossa.

Uusivirran läpimurto muusikkona tapahtui ensimmäisten isojen elokuvatöiden jälkimainingeissa vuoden 2005 albumilla Me ei kuolla koskaan. Häntä pidettiin kaiketi edelleen eräänlaisena teinisuosikkina, ja levy soikin edelleen aikakauden ”kovalevyrockin” sävyissä, mutta melodinen kappalemateriaali on aivan eri tasolla kuin debyytillä ja monessa biisissä kuuluu varsin tarkka suomirockin perinteen tuntemus. Uusivirta alkoi hahmottua kaupunkilaiseksi, jopa stadilaiseksi rock-suosikiksi, jonka ilmaisulla oli esteettisiä yhteyksiä esimerkiksi Dave Lindholmin tuotantoon. ”Isokynän” satiirisista ja surrealisista havainnoista Uusivirran erottaa kuitenkin edelleen järkähtämättömän romanttinen nuoruuteen kuuluvien tunteiden kuvaus.

Me ei kuolla koskaan ylsi maltillisesti albumilistan sijalle 18, mutta on edelleen Uusivirran ainoa kultalevy ja Spotify-aikakaudellakin melkoinen kuunteluklassikko. Paljon radiosoittoa saivat ’On niin helppoo olla onnellinen’ ja oheinen nimikappale:

Varsin luontevasti Uusivirta suunnisti Minä olen hullu -albumilla (2008) hieman tummasävyisempiin ja musiikillisestikin vähemmän hittihakuisiin maisemiin. Oleellista muutosta perustyyliin levy ei merkitse, mutta sillä kuuluu esimerkiksi post punkin vaikutus – ja keskeisempää lienee yleismelankolinen ja ahdistunutkin pohjavire, joka resonoi levyn nimeenkin. Uusivirran levyistä tätä voinee kutsua synkimmäksi. Kyse on silti edelleen romantisoivasta synkkyydestä.

Kappalemateriaali on jälleen vahvaa, kuten kolmen vuoden julkaisutauon perusteella voi olettaakin. Kyseessä lienee yksi Uusivirran kahdesta, kolmesta tasalaatuisimmasta biisivalikoimasta. Radiohittejä tai muunkaanlaisia hittejä levyltä ei oikein irronnut, mutta monet kappaleet tuntuisivat olevan faneille klassikoita. Esimerkistä käy haikeankaunis ja nostalgiantäyteinen ’Sunnuntailapsi’:

Minä olen hullun jälkeen Uusivirta julkaisi pitkään albumin joka toinen vuosi ja kartutti pääomaa suosittuna festariesiintyjänä ja yhtenä ainoista uudemmista nimistä, jotka pystyivät saavuttamaan suomirock-tyyppisellä musiikilla suurta menestystä striimausaikoina. Kaupallisessa mielessä hänen ilmeinen vahvuutensa on ollut kyky laatia jokaiselle levylle vähintään muutama yhteislaulukelpoinen moderni klassikko. Uusivirta on kyennyt varioimaan yleislinjaansa ja pitämään sen silti täysin tunnistettavana.

Suuri rooli suosiossa on toki ollut hänen julkisella persoonallaankin. Lähestyttävyys ja energisyys yhdistyvät siinä älylliseen reflektioon, mikä takaa mahdollisuuden vedota monenlaisiin yleisöihin festariteineistä vanhempiin musiikinkuluttajiin. Uusivirta kasvoi 2000-luvun suomirock-ikoniksi, jonka habitus ja sanomiset eivät muistuta paljoakaan edeltävien vuosikymmenten kollegoita, vaikka musiikillisia alaviitteitä aina löytyykin. Niitä hän bändeineen on toki kaivanut kansainvälisenkin popmusiikin historiasta.

Niinpä Preeria (2010) viittailee jopa psykedelian ja saksalaisperäisen krautrockin suuntaan, mutta kuitenkin levyn suosittu singlebiisi ’Nukketalo’ palaa on ikään kuin 2000-luvun helsinkiläisten abiturienttien maailmaan siirrettyä Born To Run -aikaista Springsteeniä. Voittava yhdistelmä.

Kolmekymppisiään lähestynyt Uusivirta tuntuu Elvis istuu oikealla -albumillaan (2012) katsovan vielä kerran nuoruuteensa ja laulavan kesäilloista puistoista ja rannoilla, orastavista ihmissuhdehaaveista – kuten ’Nuoruus’-singlebiisillä glamrockin säestyksellä todetaan:

– Eilen vielä villi lapsi, tänään oot jo aikuinen / ja se sumuinen yö siinä välissä oli nuoruus.

Musiikillisestikin valoisa ja aiempaa akustisvoittoisampi levy nousee kirjoissani Uusivirran parhaaksi. Siinä on kesäistä tunnemaailmaa ja lähes iskelmällisen kauneuden hetkiä. Nimikappale on jokseenkin täydellinen kuva laiskasta ja silti kaikki mahdolliset merkitykset sisältävästä hetkestä Helsingin Kalliossa.

Epätasaisempi on Ikuiset lapset (2014), joka palaa taas tuotannollisesti prosessoidumpaan rock-ilmaisuun eikä tunnu omaavan sen enempää musiikillisesti kuin lyyrisesti selvää johtotähteä. Huono levy ei ole, mutta lukeutunee kuitenkin Uusivirran vähemmän merkittäviin. Tosin vuosien pohjatyö alkoi tässä vaiheessa näkyä kaupallisessa suosiossa niin, että albumin listasijoitus kolmosena oli artistin paras siihen mennessä. Hieman yhdentekevästi rokkaava ’Kauneus sekoittaa mun pään’ soi myös radiossa.

Albumin kiinnostavampaa laitaa edustaa pikkukaupunkinuoruutta kitkerästi kuvaava ’Mannerlaatat’. Nyt nuoruus ei enää ole euforista nykyisyyttä tai lähimenneisyyttä, vaan jotain, mistä haluaa eroon mahdollisimman nopeasti ja täydellisesti.

Vuonna 2016 ilmestynyt Olavi riskeeraa definitiivisellä otsikollaan, mutta merkitsee selvää askelnostoa edeltäjästään. Tyyliltään levy liikkuu jossain kahden aiemman välimaastossa, mutta nyt biisikynä on taas ollut luontevassa terässä. Kysymykset siihen suuntaan, onko kyse nyt Uusivirran nuoruus- vai aikuistumis- vai aikuisuuslevystä alkoivat menettää merkitystään, sillä yli kolmekymppisenäkin artisti on johdonmukaisesti liikkunut nostalgian ja reaaliaikaisen tunnereflektion välimaastossa niin, että havainnoitsija voi vain todeta tämän olevan hänen ominta maastoaan.

Olavi soi monenlaisten vaikutteiden lopputuotteena nykydiskoa myöten, mutta liki iskemällisestä ’Kultaa hiuksissa’ -helmestä on tullut Spotifyssa Uusivirran koko uran kuunnelluin kappale, vaikkei se varsinainen hitti aikanaan ollutkaan. Albumista tuli joka tapauksessa Uusivirran toistaiseksi ainoa listaykkönen.

Uusivirran viimeisin studioalbumi Skorpioni (2019) on jälleen epätasaisempi kokoelma lauluja. Sitä pohjustettiin vuoden mittaan kolmella erinomaisella ja melankolisella diskorock-singlellä, joista varsinkin oheinen ’Kesäyön uni’ on millä tahansa mittapuulla täysosuma: monenlaisia tuttuja impulsseja suvereeniksi kokonaisuudeksi yhdistävä leka, joka olisi ansainnut olla paljon isompikin jättihitti.

Sen sijaan levyn kokeellisemmat linjanvedot ja yritykset rikkoa vetovoimaista peruskaavaa toimivat huonommin.

Varsinaisten studioalbumeiden lisäksi Uusivirralta on julkaistu pätevänä johdantona toimiva, joskin nyt jo vähän vanhentunut kokoelma 27 suosikkia. Livelevy Olavi elää! (2017) on aivan hyvä, mutta ei tietenkään korvaa keikkakokemusta. Ylen televisio-ohjelmaa varten tehty koronaesiintymisestä levyksi muokattu covervalikoima Lauantain toivotut käy nimensä mukaisesti hyvästä viikonloppuviihteestä, kun Uusivirran pätevä bändi ja tähti itse puhaltavat uutta henkeä kuluneisiinkin suomirock-klassikoihin.

Levyhyllyt
Olavi Uusivirta | Finna.fi

2000–2009

Nuoruustango • CD | New Spirit 2003
Me ei kuolla koskaan • CD | Mercury/Universal Music 2005
Minä olen hullu • CD | Mercury/Universal Music 2008 • 2LP 10-vuotisjuhlapainos Johanna Kustannus 2018

2010-luku

Preeria • CD | Mercury/Universal Music 2010 • LP Mustat Levyt 2011
Elvis istuu oikealla • LP • CD | Johanna Kustannus 2012
27 suosikkia • 2CD | Johanna Kustannus 2013
Ikuiset lapset • LP • CD | Johanna Kustannus 2014
Olavi • LP • CD | Johanna Kustannus 2016
Olavi elää! • live • 2LP • CD | Johanna Kustannus 2017
Skorpioni • LP • CD | Johanna Kustannus 2019 • Kasetti Lipposen levy ja kasetti 2019

2020-luku

Lauantain toivotut – Special Live! • LP • CD | Universal Music Group 2020

Olavi Uusivirta elokuvissa
DVD • Blu-ray | Finna.fi

2000–2009

Keisarikunta Ohjaaja Pekka Mandart, 1h 34 min. • DVD | FS Film 2004/2005
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • DVD | FS Film 2007 & 2018
Ganes  Ohjaaja Jukka-Pekka Siili, 102 min. • Blu-ray | FS Film 2011 & 2013
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Kielletty hedelmä Ohjaaja Dome Karukoski, 104 min. • DVD | Warner Bros. Entertainment Finland 2009
Ralliraita 1 Ohjaaja Markku Pölönen, 86 min. • DVD | Walt Disney Studios Home Entertainment 2009

2010-luku

Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • DVD | Finnkino 2012
Härmä Ohjaaja JP Siili, 123 min. • Blu-ray | Finnkino 2012
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Miss Farkku-Suomi Ohjaaja Matti Kinnunen, 89 min. • DVD | Nordisk Film 2013
Kalevala – Uusi aika Ohjaaja Jari Halonen, 102 min. | VL Media 2013
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • DVD | Nordisk film 2016
Onnenonkija Ohjaaja Ville Jankeri, 82 min. • Blu-ray | Nordisk film 2016
Syysprinssi Ohjaaja Alli Haapasalo, 90 min. • DVD | Future Film 2017

Elokuvamusiikki • Soundtrack | Finna.fi

[= Eero Milonoff • Jussi Nikkilä • Olavi Uusivirta • Zarkus Poussa • Remu Aaltonen]

Ganes – Soundtrack | Sony BMG Music Entertainment Finland 2007

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Knipi ja menetysten kauneus
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Olavi Uusivirrasta | Finna.fi

Miten lauluni syntyvät?  Eetu Kauppinen (toim.), 143 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Elvis istuu oikealla (2012).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut (2020).
Olavi Uusivirta: Lauantain toivotut – Special Live! (2020).
Musiikkikirjastot.fi logo

Temple Balls: Pyromide – hard rockin pelastaja

Pyromide | Frontiers 2021

Temple Balls: Pyromide (2021).Hard rock ei ole kuollut, mutta sen hiukset ovat harmaat. Lähes kaikki 1980-luvulla kukkoilleet hevibändit toimivat yhä, osa hyvinkin vakuuttavasti, mutta genre alkaa olla lähempänä grandparockia kuin dadrockia. Niin käy väistämättä kaikelle. 

Tässä vaiheessa historiaa jokainen uusi hard rock -bändi nostaa ilonkyyneleen vanhan ihmisen silmään. Nuoret tukkajumalat kertovat pelkällä olemassaolollaan, ettei tuo muistojen soundi olekaan vain taakse jäänyttä elämää. Suomessa genren pelastajia ovat Shiraz Lane, Santa Cruz ja Temple Balls, joista viimeksi mainittu on julkaissut tänä vuonna kolmannen albuminsa Pyromide. Julkaisija, italialainen Frontiers, tunnetaan Whitesnaken ja Def Leppardin kaltaisten pitkän linjan hevirokkareiden levy-yhtiönä.

Temple Ballsista on helppo pitää. Niin kuin managerinsa Elmo Harjun bändi Zero Nine kultakaudellaan, Temple Balls on tyylitajuinen hard rock -ryhmä, joka keskittyy haitallisen oheistoiminnan ja myötähävettävän pätemisen sijaan musiikkiin. Tämän Oulussa vuonna 2009 perustetun yhtyeen jäseniä tuskin tarvitsee pelätä bongaavansa 7 päivää -lehdestä tai tositeeveeohjelmista. 

Temple Balls on julkaissut kolme albumia neljässä vuodessa ja pysynyt lähes samassa kokoonpanossa, ainoastaan toinen kitaristi on vaihtunut. Vaikka bändi oli jo debyytillään pätevä ryhmä, Traded Dreamsia (2017), Untamedia (2019) ja Pyromidea (2021) vertaillessa kehitystä ei voi olla huomaamatta. Soitto on muuttunut levy levyltä iskevämmäksi, biisit ytimekkäämmiksi, soundi räjähtävämmäksi. Arde Teronen on loistava vokalisti ja erittäin päteviä työssään ovat myös kitaristipari Niko Vuorela / Jiri Paavonaho sekä Antti Hissan ja Jimi Välikankaan rytmiryhmä.

Biisien tasolla Pyromide briljeeraa sillä, että vaikka kirjoittamisen lähtökohtana on ollut isojen ja tarttuvien kertosäkeiden keksiminen, musiikki on vilpittömän ja bändilähtöisen kuuloista. Näin on miltei kautta linjan. Ainoastaan ’Bad Bad Bad’ vaikuttaa tekemällä tehdyltä sillä tavalla kuin vaikkapa hittinikkari Desmond Childin laulut usein tekevät. Se ei kuulosta Temple Ballsilta, ja ulkopuolisten tekijöiden käsialaahan se onkin. 

Temple Balls ei tuo lajityyppiinsä mitään uutta, mutta se herättää sen henkiin. Vaikka perinnetietoiselta Pyromidelta on vaikea löytää mitään 1980-luvun jälkeiseen aikaan liittyvää, on selvää, ettei Temple Balls jää pelkäksi alansa Strypesiksi, edellisen sukupolven mukavaksi maskottibändiksi. Temple Ballsin käsissä soihtu palaa kirkkaalla, kuumalla liekillä. On asia erikseen, löytyykö hardrockille enää uutta yleisöä, mutta tässä genressä ei ole bändiä, joka ajaisi nämä jätkät lavalta. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Temple Balls | kotisivu
Temple Balls | Facebook
Temple Balls | Instagram
Temple Balls | Twitter

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Temple Ballsin hard rock -levy Pyromide kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Temple Balls | Finna.fi

Traded Dreams | Ranka Kustannus 2017
Untamed | 2019
Pyromide | Frontiers 2021

Kokoelmalevy
Temple Balls | Finna.fi

Double | Ranka Kustannus 2020

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa

Lue lisää Temple Ballsista | Finna.fi

Artikkelihaku Temple Balls

Temple Balls: Pyromide (2021).
Temple Balls: Pyromide (2021).
Musiikkikirjastot.fi logo

Yona: Uni johon herään – pelastus ilon kautta

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Yona: Uni johon herään (2021).Unelma, haave, uni. Sellaisen toteutuma tämä albumi on Johanna ”Yona” Rasmukselle (s. 1984) hänen kertomansa mukaan ollut. Soundille antamansa haastattelun mukaan artisti halusi niin kovasti levyttää sinfoniaorkesterin kanssa, että oli valmis jättämään musiikin tekemisen kokonaan, ellei se kävisi päinsä. Se kuulostaa kovin jyrkältä, mutta niin on hyvä. On hienoa, että taiteilija miettii enemmän sitä, miltä musiikki tuntuu kuin sitä, paljonko se striimaa.

Pilvet liikkuu, minä en -debyyttinsä vuonna 2010 julkaissut Yona käynnistää levytysuransa toisen vuosikymmenen herkästi, dynaamisesti ja dramaattisesti. Tapiola Sinfoniettan kaltaisen orkesterin kanssa työskenteleminen ei hänen tapauksessaan varsinaisesti yllätä. Juuri mikään ei ole yllättänyt sen jälkeen, kun hän vuonna 2013 osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tangokuningatar-kilpailuun ja sijoittui siinä toiseksi (kieltäydyttyään etukäteen voittamasta). Tai sen, kun hän levytti Karjala-aiheisia vapauslauluja reggae-sovituksina. Yona on aina ollut vapaa taiteilija, ei genren edustaja. 

Yonan pitkäaikainen bändi, Orkesteri Liikkuvat Pilvet, on kymmenen muusikon liitto, joten suuren kokoonpanon dynamona toimiminen on hänelle tuttua. Uni johon herään -levyllä soivat jouset, mutta myös kumisevat lyömäsoittimet ja matalat vasket. Olennaisin instrumentti on kuitenkin Yona itse.  hänen luomansa melodiat ja se, miten hän ne tulkitsee. Hän on hauras, vahva, kirkas ja utuinen sen mukaan, mitä tulkittava ja välitettävä tunnetila tarvitsee. Yonan äänen dynamiikan ja sävyjen skaala ulottuu pitkälle. 

Albumin aloittaa todellinen magnum opus, kahdeksanminuuttinen ’Ooksä unohtanu?’, joka teosmaisuudessaan on levyn vaikuttavin esitys. Sen perusteella ei kannata tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä kokonaisuudesta: eeppisen alun jälkeen kappaleet pysyvät popbiisien mitoissa. Vaikka ’Irti’ onkin julkaistu singlenä, ei Uni johon herään ole irtoraitojen kooste vaan pikemminkin joukko perspektiivejä tekijänsä mielenmaisemaan. Siinä mielessä yksittäisten kappaleiden nostaminen muiden yläpuolelle tuntuu melkeinpä väkivaltaiselta. 

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö kappaleet erottuisi toisistaan. ’Vitun unelmat’ -biisissä Yona räppää klassisen taustan päälle, ja vaikka yhdistelmä ei sinänsä ole ennenkuulumaton, tässä kontekstissa se pysäyttää. Ylidramaattinen ’Se ei ikinä lopu’ on muutamia pakahtuneita sanoja lukuun ottamatta instrumentaalisävellys, ja ’Solut herää eloon’ -biisi on kenties kauneinta, mitä Yona on koskaan levyttänyt. ’Kultavehkassa’ laulun päähenkilö jää yksin epätoivonsa kanssa. Kokonaisuuden saumoittaa lujaksi vahva henkilökohtaisuuden tuntu. Uni johon herään tuntuu olevan on tekijälleen hyvin tärkeä julkaisu. Enemmän kuin musiikkia. 

Se, että Yona oli valmis olemaan tekemättä mitään, ellei pääsisi työskentelemään sinfoniaorkesterin kanssa, ei johtunut pelkästään musiikillisesta kunnianhimosta. Hän on kertonut albumin syntyneen raskaan ja ahdistavan elämänvaiheen jälkeen, joten tavallaan tässä on kyse pelastautumisesta ilon kautta. Sinfoniaorkesteri on kaikessa suurellisuudessaan paras mahdollinen väline näin vahvojen tunteiden välittämiseen. Lopussa hehkuu toivo: lempeässä ’Kannolla’-kappaleessa Yona laulaa siitä, että ehkä elämä kantaa kuitenkin. 

Kappaleen alussa hänen äänensä on hauras, lopussa vahva. Kyllä, elämä kantaa.  

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Yona | Facebook
Yona | Instagram


Tapiola Sinfonietta | kotisivu
Tapiola Sinfonietta | Facebook

Varaa Permanent Waves kirjastosta.
Varaa Yonan albumi Uni johon herään kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Yona | Finna.fi

2010-luku

Pilvet liikkuu, minä en Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2010
Vaikenen laulaen Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2011
Vaikka tekee kipeää, ei haittaa Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet | Timmion Records 2012
Tango A La Yona | Kaiho Republik 2014
Naivi | Kaiho Republik 2015
Jano | Monsp Records 2016
7 | Johanna Kustannus 2018

2020-luku

Uni johon herään | Johanna Kustannus 2021

Levyhyllyt
Liljan Loisto
[= Yona • Puppa J • Punky Reggae Band]
Finna.fi

Takaisin Karjalan maille | Suomen Musiikki 2010
Vapauden hurma | Suomen Musiikki 2012

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
H.C. Slim: H.C. Slim Sings – valon ja varjon leikkiä
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa – arvokasta hölynpölyä
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Rättö ja Lehtisalo: Kopernikus hortoilee näkinkengässä/helvetissä – avaruuden svengaava hypnoosi
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää Yonasta | Finna.fi

Artikkelihaku Yona

Lue lisää Yonasta ja suomalaisesta tangosta | Finna.fi

Tähdet meren yllä – suomalaisen tangon tarina Timo Kalevi Forss, 229 sivua | Into 2019

Yona: Uni johon herään (2021).
Yona: Uni johon herään (2021).
Musiikkikirjastot.fi logo