Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus

Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä | Is This Art! 2020


Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä (2020).Julkisuudessa (ja kukaties sen ulkopuolellakin) ilmeettöminä esiintyvien Maustetyttöjen kasvot eivät paljasta, millainen henkinen kynnys yhtyeessä ylitettiin, kun menestyneen Kaikki tiet vievät Peltolaan -debyytin seuraaja Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä tehtiin ja julkaistiin. Vanha kunnon ”pessimisti ei pety”-asenne tietysti auttaa monessa asiassa, mahdollisesti myös Anna ja Kaisa Karjalaisen suhteessa ”vaikeaan” toiseen albumiinsa, mikäli he sitä edes vaikeana pitävät.

Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä ei kuulosta vaikealta ja tuskin tuottaa pettymystä sen enempää pessi- kuin optimisteillekaan (sic), ellei joku sitten perusteettomasti odota Maustetyttöjen tekevän toisella kierroksella jotakin tyystin erilaista. Tuotannollisesti ja sovituksellisesti uusi albumi pysyy uskollisena edeltäjänsä synteettisesti rytmitetylle soundille, jota bändi toisintaa myös keikoillaan. Myös konsepti on ennallaan, mitä nyt sanoitusten totaalisesti eksynyt päähenkilö etenee mielenterveysongelmista kuoleman suuntaan eikä enää yhtä usein vaivaa kipuilevaa päätään päihteillä.

Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä on hienoimmillaan puolimatkassa, viidennessä ja kuudennessa kappaleessaan. Vaikka Maustetytöt vaikuttavat tyypeiltä, joita ajatus milloinkaan sammumattomasta valosta lähinnä huvittaa, ’Jos jäisin Onnibussin alle’ -biisin The Smiths-viittaus on silti maittava täky popnörteille. Parasta biisissä on kuitenkin pakahduttava ja suurellinen tunnelma, jossa on jotakin syvästi riipaisevaa. Niin on myös ajat sitten julkaistussa laulussa ’Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään’. Myös sen nimifraasi tuntuu viittaavan johonkin tuskallisen tuttuun, mutta kappaleen kauneus saa unohtamaan intertekstuaaliset toissijaisuudet.

Albumiformaatti sopii hienosti Maustetyttöjen musiikille, mutta tavallaan se tuntuu myös ahdistavalta. Jokaisessa kappaleessa on päällä niin kriittinen tilanne, että laulun vaihtuessa seuraavaan kuulija tuntee melkeinpä jättävänsä lähimmäisen pulaan. Kun ’Vuoden pimein yö’ päättää levyn mustan joulun tunnelmiin, ei auta kuin miettiä käsiään levitellen, että kaikkia ei voi pelastaa ja näistä ei yhtäkään. Levyn hämmästyttävin piirre on sama kuin debyytin: jollakin ilveellä tämä lohduton mutta kaunis musiikki saa kuulijansa hymyilemään. Kaikesta huolimatta.

’Ne tulivat isäni maalle’ -biisin (jonka video on tehty yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa) päähenkilö on yhtä skeptinen oman jaksamisensa suhteen kuin kollegansa muissa levyn kappaleissa, mutta kertoo huolensa ympäristönäkökulmasta. Maustetyttöjen lauluissa angsti nousee sieltä missä arki pyörii, Helsingin kylmiltä kaduilta ja ihmisjoukkojen ja puheensorinan alleviivaamasta yksinäisyydestä. Rauha taas on jossakin kaukana Vaalassa päin, lämpöisen toppatakin alla lähellä hiljaista luontoa – mutta kun sinne lopulta pääsee, metsät on hakattu ja kyläbaari suljettu. Savusumun tahraaman sateenkaaren päästä löytyy täyttymyksen asemasta tyhjyys.

Maustetytöt on suosittu bändi siksi, että se laulaa huolista, jotka painavat monia – henkisestä irtolaisuudesta, voimien ehtymisestä, merkityksettömyyden kokemuksista ja toivon puutteesta. Kaisa ja Anna Karjalaisen laulut on kirjoitettu niin kauniilla ja erottuvalla käsialalla, että ne saattavat jäädä elämään osana 2020-luvun suomalaisuuden soundtrackia. Kun Kaisa Karjalaisen laulumelodiat piipahtavat hänen äänialansa ylärajoilla, olemisen särkyvä hauraus on käsin kosketeltavissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Maustetytöt | Facebook
Maustetytöt | Instagram

Varaa Maustetyttöjen albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan kirjastosta.
Varaa Maustetyttöjen albumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Maustetytöt | Finna.fi

Kaikki tiet vievät Peltolaan | LP • CD • Is This Art! 2019
Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä | LP • CD • kasetti • Is This Art! 2020

Ellips: Yhden naisen hautajaiset – hippihenkeä ja sovitustyötä
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Leevi And The Leavings: Hopeahääpäivä – tutunkuuloinen joutsenlaulu
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä (2020).

Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa – kaaos ja sen raamit

Kiihtyneessä mielentilassa | Stupido Records 2020


Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).Turun alkuperäisen punkskenen kulmakivi Vihan Muna ei taipunut massamuodin mukaiseksi edes 1970-luvun lopulla. ”Me soitetaan ihan mitä me halutaan”, Olli Kauniskankaan ja Hoss Siivosen bändi vakuutti jo varhaistuotannossaan, ja niin se totisesti tekee edelleen. Ei sitä vieläkään osaa kutsua oikein muuksi kuin vaihtoehtoyhtyeeksi, roisin turkulaisen underground-perinteen jatkajaksi.

Vihan Muna.
Vihan Muna

Kiihtyneessä mielentilassa on vuosikymmenten horroksesta heränneen rosoisen taidepunkyhtyeen ensimmäinen albumi. Biisintekijät katsovat maailmaa satiirikon silmin, ja rock on rumaa ja rämisee. Pitkän linjan toisinajattelijoiden maailmankuva, poliittiset mielipiteet tai taidekäsitys eivät ole muuntuneet saati hioutuneet ajan saatossa. Tällä aikansa kuvaksi luonnehditulla levyllä ei ole paljoakaan tekemistä viihteen tai popmusiikin kanssa. Se ei ole aina miellyttävää kuunneltavaa, mutta omaehtoista kylläkin.

LP Kiihtyneessä mielentilassa julkaistaan 20. marraskuuta 2020.

Olli Kauniskangas, Vihan Muna oli pitkään vain mystinen nimi turkurockin menneisyydestä. Mikä teidät sai palauttamaan sen takaisin aktiivikuvioihin?
– Meitä haastateltiin bändin tiimoilta Toisen soinnun etsijät -kirjaan, joka ilmestyi 2017. Alun perin meidän piti laittaa kokoonpano pystyyn pelkästään kirjan julkaisukeikkaa varten. Kun homma toimi hyvin ja musiikki kuulosti hyvältä, bändi muuttuikin äkkiä pysyväksi. Sen myötä syntyi ajatus uusista julkaisuista.

Vihan Muna on edelleen underground- ja punkbändi niin kuin 1970-luvun lopullakin. Mitä eroa on sellaisen yhtyeen pyörittämisessä vuonna 1978 ja 2020?
– Aikoinaan menimme festivaaleille mukanamme nippu tekemiämme pienlehtiä ja myimme niitä sopivan näköisille tyypeille. Tai sitten laitoimme ilmoituksen Soundiin, koska sen pikkuilmoituksia lukivat kaikki, jotka ostivat tai vaihtoivat pienlehtiä.
– Tallennus- ja julkaisutekniikat niin sanan kuin kuvankin puolella ovat kehittyneet tee se itse -kulttuurille lähestyttävämmiksi, ja internet helpottaa jakelua. Vaikeampaa on päästä edes jotenkin esille nykyisen informaatio- ja musamäärän joukosta.

Bändihommien ohella teitte 1970-luvulla pienlehteä nimeltä Puikko, jota voi lukea netissä Oranssin pienlehtiarkistossa. Puikko näkyy elävän edelleen Vihan Munan kansitaiteessa.
– Uusien levyjen liiteläpysköissä on tosiaan vähän retroiltu Puikkoa. Kiihtyneessä mielentilassa -levyn Puikossa käytettiin oikeaa kirjoituskonetta, saksia, liimaa ja tussia, vaikka helpommallakin olisi päässyt. Oli hauskaa käyttää tekniikoita, jotka on teininä oppinut. Ne ovat edelleen selkäytimessä.

Sinut tunnetaan parhaiten kitaristina, mutta Vihan Munassa olet basisti-laulaja. Mistä tämä johtuu?
– Olimme Hossin kanssa alun perin kumpikin kitaristeja, ja basso jotenkin vain lankesi minulle. Miellyin siihen, koska minulla oli sellotaustastani johtuen alustava käsitys alapään roolista musiikissa. Sähkökitaran soiton jatkamiseen basson kustannuksella liittyi varmaankin jokin itsekorostuksellinen juttu, joka tuntui niihin aikoihin tärkeältä.

Vihan Muna ei vuosina 1978–79 julkaissut paljoakaan musiikkia. Miksi ei?
– Koska bändi oli aktiivinen alle vuoden eikä toiminta ollut kovin suunnitelmallista. Uudet biisit treenattiin kerran ja mentiin keikalle. Taidettiin me yksi demo lähettää Hilse-levylle pyrkimistä varten, mutta se ilmeisesti oli pettymys kokoelman kasaajalle, koska bändi ei nimestään huolimatta ollutkaan rähinäpunkkia vaan kummaa taiderokkia.
– Vihan Muna teki aikoinaan yhden autotallidemon, josta julkaistiin tällä vuosituhannella yksi biisi Punk ja yäk! -kokoelmalla ja toinen Pölyä-kokoelmalla. Vuonna 1978 julkaistu Kårenin-keikkataltiointi Live på Kåren ilmestyi aikoinaan Puikko-kasettina, joka julkaistiin taannoin uudelleen. Lisäksi äänitimme Ylelle Turun studiossa kantanauhan, joka sai yhden radiosoiton kera haastattelun. Sittemmin nauhaa on etsitty vuosikymmeniä kissojen, koirien ja Ylen työntekijöiden kanssa. Tuloksetta.

Uusin julkaisunne Kiihtyneessä mielentilassa on Vihan Munan ensimmäinen albumi. Ovatko sen biisit uusia vai onko mukana ideoita vuosikymmenten takaa?
– Ne ovat jopa niin uusia, ettei niitä kaikkia ole ehditty edes soittaa keikoilla. Myös EP-levyjen Free Jazz ja Tolkuton biisit ovat uutta tuotantoa. Ihan uuden tulemisen aluksi ilmestyi CD-EP Palat 78, jossa on valikoituja vanhoja biisejä nykyversioina. Nyt vanhat biisit ovat pudonneet livesetistä. Uudet tuntuvat paljon paremmilta, eikä vanhoissa ollut semmoisia klassikoita, joita kukaan olisi jäänyt kaipaamaan.

Onko tapanne tehdä biisejä muuttunut sitten muinaisaikojen?
– Vuosien varrella biisintekoon on kehittynyt turhankin monimutkaisia tapoja. Vihan Munassa palataan osittain vanhoihin, mutkattomampiin sävellys- ja sanoitustapoihin, mikä on suorastaan ihanaa. Biisi voi syntyä museon käytäviä kuljeskellessa tai alle kymmenen minuutin bussimatkalla keskustasta Hämeentielle. Kun korvienvälinen radiovastaanotin alkaa suoltaa tavaraa, on syytä kuunnella.

Miten bändin soundi on muuttunut vuosikymmenten mittaan?
– Vihan Munan soundin alkuperäinen idea oli kaoottinen särökitara sekä basso, rummut ja laulu, jotka koettavat luoda raameja kaaokselle. Siihen päädyttiin osin tarkoituksella, osin sattumalta, osin käytännön syistä. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin olisi tietenkin turhaa tai typerää soittaa huonommin kuin osaa… Ellei sitten tekisi sitä tarkoituksella, jolloin se ehkä menisi taidon piikkiin.

Kiihtyneessä mielentilassa äänitettiin Virossa. Mikä Vihan Munan sinne vei?
– Alun perin ajatuksena oli äänittää albumi aiempien levyjen tapaan Turussa. Sitten Hoss sattui törmäämään Tallinnassa vanhaan tuttuumme Mikko Palomäkeen, joka kertoi, että hänellä on siellä Retrosonic-niminen studio. Kustannukset kohtasivat ja idea osoittautui hyväksi. Retrosonic on mainio studio kulttuurikeskukseksi kunnostetussa entisessä Tallinnan sähkölaitoksessa, jossa Andrei Tarkovski kuvasi Stalkeria vuonna 1977.

Millainen kokemus albumin tekeminen oli?
– Vihan Munan nykytriolla on melko monen session verran kokemusta studiotyöstä yhdessä, joten äänityksissä voitiin keskittyä itse asiaan. Kaikki tarvittava oli purkissa kolmessa päivässä. Tallinna muodostui muutaman päivän oleskelulla varsinaiseksi suosikkikaupungiksi leivonnaisia myöten. Miksaus ja masterointi on suomenruotsalaista perua: sisäpiiriläisemme Måns-Sune Berg teki tapansa mukaan herkeämätöntä työtä kotistudiossaan.

Olette sanoneet Kiihtyneessä mielentilassa -levyn olevan kuvaus tästä ajasta. Millaisen kuvan se piirtää eli millainen on aika?
– Sellainen, että moni kokee olevansa aina itse eniten oikeassa, olivat perusteet kuinka olemattomia hyvänsä. Vastaavasti kaikki muut ovat väärässä, itsestä reunoille päin lisääntyvässä määrin. Mukavuutta uhkaavat tai varsinkin liian monisäikeiset asiat voidaan ohittaa helpompien ratkaisujen hyväksi.

Mitä ajattelette Vihan Munan tulevaisuudesta? Tuleeko bändi jatkamaan vielä albumin ja keikkojen jälkeenkin?
– Tulee jatkamaan. Mikään muu vaihtoehto ei ole käynyt mielessäkään. Seuraavaan viisivuotissuunnitelmaan kuuluu yksi isompi projekti ja monta pienempää sitä mukaa kuin mieleen tulee ja fyysinen ja psyykkinen henki pihisee. Minua ainakin ajaa tähän jokin pakko, ja hyvä niin. Kun on ollut soittajana pitkään muiden palveluksessa, on hienoa tehdä tätä itselleen.

Vihan Munan uutuuslevyn Kiihtyneessä mielentilassa julkaisukeikka siirtyi perjantailta 13.11.2020 myöhempään ajankohtaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Vihan Muna | kotisivu
Vihan Muna | Facebook

Vihan Muna 2020
Olli Kauniskangas – laulu, bassokitara
Hoss Siivonen – kitara
Pekka Eskelinen – rummut

Levyhyllyt | Finna.fi
Vihan Muna

Live på Kåren • kasetti | 1978
Palat 78 • CD-EP | 2017
Tolkuton • 7″-EP | Stupido Records 2019
Free Jazz • EP | Stupido Records 2020
Suomen talvisodan pojanpojanpoika 19–20 | Stupido Records 2020
Kiihtyneessä mielentilassa • LP | Stupido Records 2020

Kokoelmat
Eri esittäjiä | Finna.fi

’Teräsmies’ kokoelmalla Punk ja yäk! | Stupido 2009
’Kokoomus’ kokoelmalla Pölyä | Svart Records 2019

Levyhyllyt
Liikkuvat Lapset
[=Tuula Amberla • Olli Kauniskangas • Harri Siivonen • Pekka Eskelinen • Tapio Mäkinen • Heikki Kylä-Utsuri • Kai Amberla • Jari Kauppinen] | Finna.fi

1980-luku

Liikkuvat Lapset | Emppu Records 1983
Viettelyksen vaunu | EMI 1985
Kakarakosto | EMI 1986

2010-luku

Palavat sillat – soinen maa 1983–1999 • 2CD | EMI Finland 2010
Murhe ja melankolia | Stupido Records 2011
Kuvia sinusta | Stupido Records 2014

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Läjä Äijälä ja äärimmäisyyksien verenpunainen lanka
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Velvet Underground: Squeeze – se näkymätön VU-levy
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää Vihan Munasta | Finna.fi

Toisen soinnun etsijät – turkulaisen populaarimusiikin villit vuodet 1970–2017 Toimittajat Pertti Grönholm & Kimi Kärki | Turun Historiallinen Yhdistys 2017
Puikko Oranssin pienlehtiarkistossa

Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).
Vihan Muna: Kiihtyneessä mielentilassa (2020).

Tamikrest: Tamotaït – unelma kuin kangastus

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Tamikrest: Tamotaït (2020).Vuosia sitten kävin Pohjois-Afrikassa Saharan laidalla. Turistille tarjottiin siellä mahdollisuutta pukeutua paikallisten tapaan ja ratsastaa kamelilla – tietenkin. Kieltäydyin kohteliaasti. (Ei minulla ollut mitään sitä kamelia vastaan, mutta leikki olisi muuttanut elämyksen Pulttibois-sketsiksi.) Sen sijaan kävelin kuumalla hiekalla parin lähimmän dyynin taakse paikkaan, josta saatoin nähdä vain autiomaata. Yritin kuvitella, millaista olisi olla jossain, missä aavikko jatkuu loputtomiin joka suunnassa.

En pystynyt kuvittelemaan sitä.

Vähän myöhemmin, kun seisoskelin katselemassa autiomaata, viereeni tallusti paikallinen mies. Kun hän hymyili, näin kaikkialle tunkeutuvan hiekan kuluttaneen hänen hampaansa tyngiksi. ”Elämä täällä on raskasta”, hän sanoi englanniksi, mutta ei pyytänyt mitään.

En pystynyt kuvittelemaan sitäkään. En tiedä mitään elämästä, joka hioo hampaat suusta.

Vasta vuosia myöhemmin, kun kuulin ensi kertaa afrikkalaisia aavikkobluesbändejä, sain kiinni silloin tavoittelemani tunteen liepeestä. En edelleenkään ymmärrä mitään arjesta Saharan laidalla, mutta Tamikrestin Tamotaïtin soidessa osaan sentään kuvitella.

Vuonna 2006 Pohjois-Malin Kidalissa perustettu Tamikrest sekoittaa tuaregien (tai kel tamasheqien, kuten he itseään kutsuvat) perinnemusiikkia länsimaisiin vaikutteisiin. Ousmane ag Mossan johtama yhtye laulaa tamashekin kielellä. Resepti on sama kuin genren kansainvälisesti tunnetuimmalla bändillä, vuonna 1979 perustetulla Tinariwenillä. Alkuaikoinaan Tamikrest soittikin muun muassa Tinariwenin biisejä.

Tässä vaiheessa historiaa kel tamasheq -bändien musiikkia määrittää vahvasti kansan kohtalo. Tamikrestin jäsenten nuoruuden avainkokemus on 1990-luvun alkupuolen sisällissota, jonka jälkijäristykset itse asiassa synnyttivät koko yhtyeen. Ousmane ag Mossa perusti Tamikrestin, kun pitkään kyteneet levottomuudet leimahtivat uudelleen eikä hän enää pitänyt kivääriin tarttumista parhaana tapana lievittää kansansa ahdinkoa. Musiikista tuli hänen aseensa.

Tamikrestiä on kuvailtu lyyriseksi aavikkobluesbändiksi. Sitä se voi ollakin, mutta yhtyeen alati kasvavassa länsimaisessa kuulijakunnassa tuskin on monta tämän laulukielen taitajaa. Kirjaimellisen sanoman sijaan kuulijaa puhuttelevat kiehtova poljento, vakavat melodiat ja turvallisen tuttuja häivähdyksiä heittelevät sähkökitarat ja rummut. Mutta voiko sanoman ydin sittenkään olla kuulumatta, kun äänessä ovat maattomat, joiden elämää varjostaa kodittomuus väkivalta? Blues on tunne, ei skaala tai sointukierto, ja Tamikrestin ”ishumar rockista” se todella välittyy.

Ranskan maaseudulla äänitetty ja maaliskuussa 2020 julkaistu Tamotaït on Tamikrestin viides albumi. Sen tematiikka on aiemmasta tuotannosta tuttua. Bändi, jonka nimi merkitsee liittoa ja yhtymäkohtaa on tehnyt levyn, jonka nimi tarkoittaa toivoa positiivisesta muutoksesta. Kel tamasheqin kansa on edelleen ahdingossa ja hajallaan niin kuin oli jo kauan ennen Tamikrestin perustamista, mutta maanpakoon ajettu musiikillinen vastarintaliike pitää lippunsa korkealla.

Vahvasti poliittinen, oman kansan ja perinteiden etuja ajava lähtökohta ei merkitse kulttuurista eristäytymistä. Meditatiivisen malirockin ja riipaisevan tuaregbluesin seassa soivat knopflermaiset sähkökitarat ja rokkaavat rumpubiitit, ja vieraileepa kappaleissa ’Tihoussay’ ja ’Tabsit’ myös japanilaisia perinnemuusikoita tonkoria ja shamisenia soittamassa. Musiikillinen maisema on rajaton kuin autiomaa sen synnyinseudulla, mutta sitä leimaa koti-ikävän tuntu.

Tamikrestin folkrockissa on kapinahengen lisäksi herkkyyttä. Siinä on pysäyttävät piirteensä, kuten vierailevan naislaulajan Himdi Zahran ääni raidalla ’Timtarin’ ja suoraan paiskattu rokkikomppi ’Anha Achal Wad Namdassa’, mutta enemmän kuin yksityiskohdista kyse on yhtenäisestä matkasta sinne, minne itse en omin voimin päässyt – paikkaan, jossa aavikko jatkuu loputtomiin. Unelma omasta kotimaasta, Azawadista, häilyy kaukaisena ja tavoittamattomana kuin kangastus.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tamikrest | kotisivu
Tamikrest | Facebook
Tamikrest | Twitter

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa Tamikrestin albumi Tamotaït kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Tamikrest | Finna.fi

2010-luku

Adagh | Glitterhouse Records 2010
Tournastin | Glitterhouse Records 2011
Chatma | Glitterbeat 2013
Taksera | Glitterbeat 2015
Kidal | Glitterbeat 2017

2020-luku

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa
Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Lue lisää Malista ja malilaisesta musiikista | Finna.fi

Disputed Desert – Decolonisation, Competing Nationalisms and Tuareg Rebellions in Northern Mali Baz Lecocq, sivua | Brill 2010
The Garland Handbook of African Music Ruth M. Stone, 397 sivua | Routledge 2000

Tamikrest: Tamotaït (2020).
Tamikrest: Tamotaït (2020).

Behm: Draaman kaari viehättää – modernin melankolian airut

Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020

Behm: Draaman kaari viehättää (2020).Vuonna 2019 julkaistu ’Hei rakas’ teki Rita Behmistä hittiartistin taatusti nopeammin kuin kukaan osasi ennakoida. Yhden hitin ihmeeksi tämän laulaja-lauluntekijän tuominneet hiljenivät toivottavasti viimeistään kuluvan vuoden viikolla 40, kun Behmin ensialbumin kaikki kymmenen kappaletta olivat virallisen singlelistan top-20:ssä. Samaan aikaan itse albumi, syyskuussa 2020 julkaistu Draaman kaari viehättää, oli albumilistan kärjessä.

Kaikki on muutenkin tapahtunut hämmentävän nopeasti. Vielä viisi vuotta sitten Behm ei omien sanojensa mukaan vielä ollut kirjoittanut yhtään biisiä – siis koskaan. Vuonna 2016 hän hankki kitaran, teki ensimmäisen kappaleensa ja ilmoittautui Apulannan ja Veikkauksen yhteistyössä järjestämälle biisileirille. Sillä ainokaisella biisillään hän sai musiikkialan kiinnostumaan itsestään ja sai solmittua ensin kustannussopimuksen (yhtiö halusi työllistää hänet laulunkirjoittajaksi) ja sitten levytyssopimuksen, jonka myötä Behmistä tuli artisti. Uusia kappaleita alkoi syntyä – ensimmäisen singlen ilmestyessä suurin osa albumista oli jo kirjoitettu valmiiksi.

Kaiken tuon tietäen tuntuu vaikuttavalta, että Draaman kaari viehättää on kokonaisuutena niin valmis teos. Siitä ei aisti hakemista. On kuin visio olisi ollut valmis jo pitkään ja noussut ehyenä pintaan, kun aika oli kypsä. Samaan aikaan albumi ei kuulosta tietynlaiseksi tekemällä tehdyltä. Biisit tuntuvat syntyneet suoraan tunteista, joita ne käsittelevät. Vaikutelma on hyvin vilpitön.

Mutta jos aito ja vilpitön musiikki ja taiten tehdyt biisit menestyisivät automaattisesti, myyntilistat näyttäisivät useimpina viikkoina aivan erilaisilta. Miksi juuri Behmistä sitten on tullut niin suuri juttu?

Ehkä siksi, että Draaman kaari viehättää tuo suomalaisiin perinteisesti vedonneen slaavimelankolian tähän päivään. Se ei tee sitä ähisten Yön kaltaisten iskelmärockbändien tyyliin eikä toisaalta Juha Tapio -koulukunnan popiskelmän sievyydellä, vaan tuomalla klassiset rakkauden, ikävän ja onnen loputtoman tavoittelun teemat moderneihin popsovituksiin – aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, jossa tivolit eivät vaihda paikkaa. Tunteet ovat tuttuja, aitoja, perinteisiä ja vahvoja, mutta toteutuksen ansiosta myös tämän päivän popyleisön samaistuttavissa. Tällä lähestymistavalla Behm saattaa vedota yllättävänkin laajaan yleisöön, vaikka yhtenäiskulttuurisukseen ajat ohi ovatkin.

Levyn vahvuuksiin kuuluu sekin, että Behmin musiikki ei ole tuotannollisesti sidottu tähän vuoteen. Jos pääsee käymään niin, että suuri yleisö jossain vaiheessa kyllästyy synteettisiin soundeihin ja kakskytlukuisiin ratkaisuihin, Behmin biiseillä on edelleen mahdollisuus jäädä elämään. Levyllä kuullaan myös puisia soittimia ja bändimäisiä toteutuskeinoja.

Draaman kaarikin löytyy, ja sillä on onnellinen loppu.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

BEHM | Facebook
BEHM | Instagram 

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa BEHM-debyytti Draaman kaari viehättää kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Behm

Draaman kaari viehättää | Warner Music Finland 2020

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Knipi ja menetysten kauneus
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti

Behm: Draaman kaari viehättää (2020).
BEHM: Draaman kaari viehättää (2020).

Deep Purple: Whoosh! – loppu ei tullutkaan

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020


Deep Purple: Whoosh! (2020).Deep Purple pohdiskeli Infinite-levynsä (2017) aikaan uransa lopettamista ja ilmoitti lähtevänsä viimeiselle pitkälle maailmankiertueelleen, The Long Goodbye -rundille. Albumi oli noiden ajatusten mukaisesti kuorrutettu lopun symboliikalla. Kannen ilmakuvassa jäänmurtaja on piirtänyt jäätikköön valtavan DP-kuvion, merkittävän jäljen, jonka kohtalona on tietysti ennen pitkää kadota jäljettömiin niin kuin kaikki ajan mittaan tekee. Sekin, että nimi ”Infinite” merkitsee äärettömyyttä, tuntuu viittaavan ajasta ikuisuuteen siirtymiseen, kaukaisuuteen katoamiseen.

Siihen oli hyvä lopett… WHOOSH!

Deep Purplen 21. studioalbumi Whoosh! huuhtoi lopunajan tunnelmat mennessään ihan niin kuin viimeinen raja ei olisi vielä edes näköpiirissä. Samalla se sai aiemman ”ostakaa ennen kuin loppuvat” -viestinnän vaikuttamaan halpamaiselta. Mutta jotakin Purplen jannujenkin kai on tehtävä, etenkin kun kulkutauti teki viimeisen maailmankiertueen edistämisestä mahdotonta. Näistä lähtökohdista Whoosh!:in on oltava hyvä levy, joka perustelee käänteen.

Whoosh! on Infiniten tavoin Bob Ezrinin tuottama albumi ja hengeltäänkin edeltäjänsä kaltainen. Tässä historian vaiheessa osapuolet tuntuvat sopivan yhteen saumattomasti. Legendaaristen harmaahapsien sessioissa syntyy lämpöistä, paineetonta ja yllättävän virkeää jytää, joka ei haasta eikä riivaa eikä myöskään flirttaile minkään vuoden 1975 jälkeen keksityn kanssa. Kun suutari pysyy lestissään, vaivaannuttavat hetket pysyvät minimissä. Helposti tästä nappaa tuleville keikoille lakisääteisen uuden biisin muinaisten klassikkojen sekaan. Muodon vuoksi.

Whoosh! ei tietenkään voi olla merkittävä levy yhtyeeltä, joka teki uraauurtavat teoksensa puoli vuosisataa sitten. Purplen albumidiskografiassa se tulee olemaan niin kutsuttua ”deep cut”-osastoa eli levy, jonka hyvillä puolilla vain tosifanit osaavat knoppailla. Kitara-kosketinvuoropuhelu ’Nothing At All’ ja muutamat muut kohdat huomauttavat Purplen roolista neoklassisen rockin ja powermetallin kummisetänä. Kokonaisuutena Whoosh! muistuttaa enemmän siitä, että hevikin (jos tämä sitä edes on) voi olla ilmavaa ja svengaavaa musiikkia. Ian Gillanin vahva ääni soi pakottomasti. Hän on Robert Plantin ohella veteraanisarjan rocklaulajien suuria selviytyjiä.

Whoosh! on tasokas albumi, ei missään tapauksessa mikään rimanalitus. Se sisältää elävää ja hengittävää rockia, mutta sen kohdalla on silti vaikeaa olla alentumatta ”Voi, kun Te olette vielä niin virkeä” -vanhuspuheeseen. Levyn roolina onkin osoittaa, ettei tämänkään riskiryhmän tarvitse lopettaa ainakaan siksi, etteikö homma yhä taittuisi. Seitsenkymppisten bändi on voimissaan ja vieläpä ilmeisen vapaa kireämpien aikojen paineista. Siinä Purplen uusin tuo mieleen Alice Cooperin nykytuotannon.

Tällä hetkellä Deep Purplen jäsenillä ei kuulemma ole erityisempiä eläköitymissuunnitelmia. Whoosh! panee miettimään ylipäänsä lopettamista ja sen ajoitusta. Rockissa, jossa nelikymppisyys on uusi nuoruus, se ei enää voi olla ikäkysymys. ”I can’t retire until I croak”, totesi The Rolling Stonesin Keith Richards kerran ja tarkoitti, että ideaalikohtalo on kuukahtaa romanttisesti lavalle kitaran kanssa. Hänen ei ole mikään pakko jatkaa soittamista enää päivääkään, eikä ole Deep Purplenkaan.

Siinäpä sen salaisuus ehkä onkin. Heidän ei tarvitse jättää päivätyötään päästäkseen tekemään sitä mitä oikeasti haluavat, ja se kuuluu musiikissa.

Ja ei, sitä ainoaa oikeaa Deep Purple -kitaristia Ritchie Blackmorea ei vieläkään ole ikävä, sillä yli neljännesvuosisadan bändissä soittanut uusi poika Steve Morse osaa kyllä asiansa.

Whoosh!
Ian Gillan – laulu
Roger Glover – bassokitara
Ian Paice – rummut
Steve Morse – kitara
Don Airey – kosketinsoittimet
Tuottaja: Bob Ezrin

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Deep Purple | kotisivu
Deep Purple | Facebook
Deep Purple | Instagram
Deep Purple | Twitter

Varaa Appetite For Destruction kirjastosta.
Varaa Deep Purplen Whoosh! kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Deep Purple

1960-luku

Shades Of Deep Purple | Parlophone/Tetragrammaton Records 1968
The Book Of Taliesyn | Harvest/Tetragrammaton Records 1968
Deep Purple | Harvest/Tetragrammaton Records 1969
Concerto For Group And Orchestra Deep Purple & The Royal Philharmonic Orchestra| Tetragrammaton Records 1969

1970-luku

Deep Purple In Rock | Harvest 1970
Fireball | Harvest 1971
Machine Head | Purple Records/ Warner Bros. Records 1972
Who Do We Think We Are | Purple Records/ Warner Bros. Records 1973
Burn | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Stormbringer | Purple Records/ Warner Bros. Records 1974
Come Taste The Band | Purple Records/ Warner Bros. Records 1975

1980-luku

Perfect Strangers | Polydor/Mercury 1984
The House Of Blue Light | Polydor/Mercury 1987

1990-luku

Slaves And Masters | RCA 1990
The Battle Rages On… | RCA/BMG 1993
Purpendicular | BMG/RCA 1996
Abandon | EMI/Thames 1998

2000–2009

Bananas | EMI 2003
Rapture Of The Deep | Edel Records 2005

2010-luku

Now What?! | earMusic 2013
Infinite | earMusic 2017

2020-luku

Whoosh! | earMusic/Edel Germany 2020

Jon Lord | Finna.fi

Gemini Suite Jon Lord & London Symphony Orchestra | Purple Records 1971
Windows | Purple Records/EMI Electrola 1974
Sarabande | Purple Records 1976
Before I Forget | Harvest 1982
Beyond The Notes | Capitol Records/EMI 2004
Concerto For Group And Orchestra | earMusic 2012

Paice • Ashton • Lord | Finna.fi

Malice In Wonderland | Polydor/Oyster 1976

Ian Gillan Band | Finna.fi

Child In Time | Polydor/Oyster 1976
Clear Air Turbulence | Island Records 1977
Scarabus | Island Records 1977
Live At The Budokan | Island Records 1978

Gillan | Finna.fi

Gillan | Eastworld 1978
Mr. Universe | Acrobat Records 1979
Glory Road | Virgin Records 1980
Double Trouble • live | Virgin Records 1981
Future Shock | Virgin Records 1981
Magic | Virgin Records 1982

Ian Gillan | Finna.fi

Accidentally On Purpose Ian Gillan & Roger Glover | Virgin Records 1988
Naked Thunder | Teldec 1990
Toolbox | EastWest 1991
Dreamcatcher | Ark 21 Records 1997
Gillan’s Inn | Immergent 2006
One Eye To Morocco | earMusic/Edel 2009

Roger Glover | Finna.fi

The Butterfly Ball And The Grasshopper’s Feast Roger Glover & Friends | 1974
Elements | Polydor 1978
Mask | Polydor/21 Records 1984
Accidentally On Purpose Ian Gillan & Roger Glover | Virgin Records 1988
If Life Was Easy Roger Glover & The Guilty Party | Ear Music/Edel Germany GmbH 2011

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Lue lisää | Finna.fi

Ian Gillan – Omaelämäkerta Ian Gillan & David Cohen & kääntäjä Nelli Iivanainen, 308 sivua | Minerva 2014
Musta ritari – Ritchie Blackmore Jerry Bloom & kääntäjä Yasir Gaily, 462 sivua | Like 2009
Deep Purple – Vuodet 1967–2006 Heikki Heino, 276 sivua | Pop-lehti 2006
Deep Purple – Highway Star – Ritchie Blackmoren vuodet 1968–1993 Mika Järvinen, 400 sivua | Johnny Kniga 2018
Smoke On The Water – Deep Purplen tarina Dave Thompson & kääntäjä Jere Saarainen, 402 sivua | Minerva 2013

Black Knight – Ritchie Blackmore Jerry Bloom, 390 sivua | Omnibus Press 2006
Deep Purple – The Illustrated Biography Chris Charlesworth, 96 sivua | Omnibus Press 1983
Ian Gillan – The Autobiography Of Deep Purple’s Lead Singer Ian Gillan & David Cohen, 290 sivua | Blake 1998
The Ultimate Music Guide – Deep Purple John Robinson & Nigel Williamson, 122 sivua | Uncut/TI Media Limited 2018
Smoke On The Water – The Deep Purple Story Dave Thompson, 402 sivua | ECW 2004

Deep Purple: Whoosh! (2020).
Deep Purple: Whoosh! (2020).