Suad: Waves – aaltojen voima ja hauraus

Waves | Svart Records 2021

Suad: Waves (2021).Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä. 

Ensimmäiset soolojulkaisut esittelivät Suadin artistiksi, joka saattaisi päätyä tekemään melkein mitä tahansa, vaikka elektroindietä, mutta Wavesilla hän näyttäytyy bändin solistina. Elektronisen musiikin, bändisoiton ja akustisuuden kaltaiset toteutustavat ovat vain asuja, joissa olennainen näyttäytyy. Merkittävää on vain se, mitä pinnan alta löytyy. Suad kirjoittaa kappaleita, joita voi pukea monenlaisiin vaatteisiin. Wavesin tapauksessa kitarat, rummut ja piano tukevat hänen melodioitaan ja ilmaisuaan erityisen hyvin. 

Suadin soundi on tummanpuhuva, luonnollinen, lämmin, melankolinen ja ylevä. Tämä pätee sekä hänen lauluääneensä että hienostuneen dramaattiseen ensialbumiinsa, jonka on tuottanut Lauri Eloranta. Musiikki ja toteutus kietoutuvat toisiinsa niin kauniisti, ettei saumakohtia erota. Suadin debyyttialbumi on teos, ei irrallisten raitojen kokoelma. Samaan aikaan jokainen kappale edustaa kokonaisuutta niin hyvin, että minkä tahansa olisi voinut julkaista singlenä. Biisit tulevat kuin aallot rantaan, voimakkaina mutta särkyvinä, kaikki erilaisina mutta silti saman ykseyden osina.

Vuosien laulukokemuksesta, mietityistä sovituksista, paneutuneesta kirjoittamisesta ja hyvästä bändistä johtuen Waves kuulostaa vahvalta. Sen vastapainoksi sanoituksissa soi maailmaan heitetyn ihmisen ääni, hänen epävarmuutensa suunnasta, olemisen hauraus ja surun kauneus. En tiedä, miten terapeuttista toimintaa laulujen kirjoittaminen Suadille on, mutta vahvan biisin sisällä on turvallista särkyä. Pimein laakso on ’The Burn’ keskellä albumia, singlenäkin julkaistu päätösraita ’White Lies’ vie kuulijan valoon. 

Waves tuo samankaltaisen olon kuin (lukemattomista vain pari tutustumisen arvoista kotimaista poimiakseni) Antero Lindgrenin Motherin (2012) tai Mannan Shacklesin (2011) kuunteleminen. Tuntuu ihan siltä kuin tässä oltaisiin jonkin merkityksellisen ja syvällisen äärellä, ajattomassa paikassa, jonne päiväperhot eivät pääse. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Suad | Facebook
Suad Khalifa | Instagram

Varaa Tilhet, pajut ja muut -levytys Kalifornian taivaan alla kirjastosta.
Varaa Suad -debyytti Waves kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Suad | Finna.fi

The Call • EP | Playground Music 2017
Waves | Svart Records 2021

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
Tilhet, pajut ja muut – syvän pään romantikot

Suad: Waves (2021).
Suad: Waves (2021).

Korpiklaani: Jylhä – metalli nousee maaperästä

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Korpiklaani: Jylhä (2021).Suomi on synnyttänyt lukemattomia metallibändejä, mutta harva niistä on yhtä alleviivaten suomalainen kuin Korpiklaani. Yhtye on yksi folk metalin terävimmistä atraimenpiikeistä, mutta poikkeaa kollegoistaan parilla tavalla: Korpiklaani kirjoittaa suomenkielistä folkmetallia suomalaisista aiheista ja kantaa folkmetallin kilpeä ylpeänä silloinkin, kun moni muu tekee pesäeroa arvonlaskusta kärsivään genreen.

Korpiklaanin kansallisromanttisesta tai -eksoottisesta kulmasta tehty folk metal tuntuu luonnolliselta osalta metallin alalajien kirjoa ja evoluutiota. Kun monet raskaan rockin tekijät kerran ovat inspiroituneet niin faaraoiden Egyptistä kuin viikinkien Norjasta, niin miksipä muinaissuomalainen metsäläisyys ei kävisi innoituksen lähteeksi? Esikristillisten aikojen ja muinaisten myyttien eskapistinen fiilistely toimii metallissa kaikissa eri muodoissaan. Korpiklaani sen tietää, onhan Jylhä jo sen yhdestoista albumi.

Jylhä on edeltäjäänsä Kulkijaa hevimpi. Siinä missä Kulkijan kohdalla teki melkeinpä mieli puhua metallifolkista, Jylhällä peruselementit ovat alkuperäisessä järjestyksessä. Puhtaimpia esimerkkejä folkmetallista ovat ’Kiuru’ ja ’Huolettomat’. Vaikka albumin varrella ehtii tapahtua kaikenlaista, tuplabasarit jytisevät niin avausraita ’Verikoiralla’ kuin levyn päättävällä ’Juurilla’. ’Niemi’ mätetään kipakasti, samaten kertosäkeet ’Leväluhdassa’. Puhdasoppisuudesta ei silti pidä puhuman: ’Leväluhta’ hämmentää reggae-poljentoisilla säkeistöillään, ’Sanaton maa’ on paikoin melkeinpä suomirockia ja ’Pohja’ edustaa melodista punkrockia. ’Mieron’ venyttelevä melodia asettuu johonkin Black Sabbathin ja shamanistisen kurkkulaulun välimaille.

Korpiklaanin olisi ollut helppoa jumittua laulamaan kuusikossa lehmänsarvesta vahvaa sahtia juovien nokinaamojen hervottomista karkeloista, mutta sitä se ei onneksi ole tehnyt. Jylhän sanoituksiin (jotka on kirjoittanut bändin ulkopuolinen lyyrikko Tuomas Keskimäki) on oivaltavasti haettu aiheita myös lähihistorian kansantarumaisista tapahtumista. ’Kiuru’ on vaikuttunut Tulilahden murhista, ’Juuret’ Kyllikki Saaren kuolemasta ja ’Niemi’ siitä, mitä Bodom-järvellä aikoinaan tapahtui. Lyriikat ovat tyylikkäästi alleviivaamatta tragedioiden yksityiskohtia. Näissä biiseissä kosketuspinta folkloreen tuntuu aidolta – siis sen vastapainoksi, että muinaisten kulttuurien ihannointi ylipäänsä vaikuttaa monesti pelkältä leikiltä ja larppaukselta.

Kaiken kaikkiaan Jylhä on erikoinen levy. Tai ehkä pitäisi sanoa, että Korpiklaani on erikoinen yhtye jopa merkillisessä genressään. Toisinaan tuntuu, etteivät sen musiikissa surutta yhdistellyt elementit sovi yhteen kovin hyvin (esimerkiksi haitarin hitaasti syttyvät sävelet ja särökitaran hyökkäävä määräily ovat hyvin ristiriitainen kombinaatio) mutta jotenkin tämä Jonne Järvelän johtama rykmentti saa hommansa toimimaan.

Olisi mielenkiintoista kadottaa äidinkielensä ja kulttuuritaustansa siksi aikaa, että ymmärtäisi miltä Jylhä kuulostaa Suomen ulkopuolella.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Korpiklaani | kotisivu
Korpiklaani | Facebook
Korpiklaani | Instagram
Korpiklaani | Twitter

Levyhyllyt
Korpiklaani | Finna.fi

2000–2009

Spirit Of The Forest | Napalm Records 2003
Voice Of Wilderness | Napalm Records 2005
Tales Along This Road | Napalm Records 2006
Tervaskanto | Napalm Records 2007
Korven kuningas | Nuclear Blast 2008
Karkelo | Nuclear Blast 2009

2010-luku

Ukon wacka | Nuclear Blast 2011
Manala | Nuclear Blast 2012
Noita | Nuclear Blast 2015
Kulkija | Nuclear Blast 2018

2020-luku

Jylhä | Nuclear Blast 2021

Levyhyllyt
Jonne | Finna.fi

Jonne | Playground Music 2014
Kallohonka | Playground Music 2017

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
J.M.K.E. Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Metsatöll: Äio – balttimetalli nousee maailmankartalle
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down – suunta kohti viimeistä rajaa
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lue lisää folkmetallista | Finna.fi

Folk Metal Big 5 – suomalaiset folk metal -jättiläiset Markus Laakso, 345 sivua | Like 2020

Korpiklaani: Jylhä (2021).
Korpiklaani: Jylhä (2021).

YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Outo elämä | PolyGram 1998

YUP: Outo elämä (1998).1990-luvulla suomirock ei ollut enää entisensä. Nahkaliivisten kaljaporukoiden genre sai piiriinsä koko joukon uudenlaisia tekijöitä, joiden musiikki viehätti nuorempaa yleisöä.

Don Huonot, Zen Café ja Maija Vilkkumaa päivittivät suomirockin puhuttelemaan uutta sukupolvea. Niin tekivät myös Apulanta ja Tehosekoitin, jotka ponnistivat alalle nuorisotalopunkista mutta eri kulmista. Jonna Tervomaa ja Egotrippi toivat mukaan vaikutteita amerikkalaisesta kitarapopista, ja Absoluuttinen Nollapiste rakensi progressiivisen rockin varaan jotakin täysin omanlaistaan. Limonadi Elohopean tulkinta suomenkielisestä rockista oli hyvin vaihtoehtoinen, ja jossain valmisteltiin jo suomenkielisen hevin suurta läpimurtoa. CMX onnistui vaikuttumaan yhtä aikaa sekä progesta että punkista. 

Niin onnistui myös YUP, vuonna 1989 Savonlinnassa perustettu yhtye, joka oli vaihtanut laulukielensä englannista suomeen vuoden 1990 Turpasauna-EP:llä. Hardcoresta kiemuraiseen fuusiorockiin kehittyneen bändin ensimmäinen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön noussut levy oli vuoden 1998 Outo elämä. Sekä bändi että aika oli kypsä: yhtäältä kuulijat olivat valmiimpia ottamaan vastaan haastavaa suomenkielistä rockia, toisaalta YUP tiivisti ilmaisuaan niin, että biiseistä sai helpommin otteen. 

Outo elämä alkaa rauhallisella ’Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman?’ -kappaleella, joka siirtyy luomismyytistä pohtimaan ajatusta yksilön synnystä, kasvusta ja itsenäistymisestä. ’Kuolematon’ taas on laulu siitä, millaisia vaikeuksia ihmisellä on hyväksyä ajatusta omasta katoavaisuudestaan. Mietteliäiden, eksistentialististen kappaleiden vastapainoksi monessa sanoituksessa asiat karkaavat käsistä kauhean hirtehisellä tavalla. ’Rasvaisessa tiistaissa’ satumetsässä sorrutaan hillittömyyksiin, ’Hullu planeetta!’ tarjoilee huonon tripin dystopiaa ja ’Hauskoissa hautajaisissa’ perheen sisäiset jännitteet laukeavat maahanpanijaisten aikaan surrealistiseksi zombitarinaksi. Jarkko Martikaisen sanoituksia yhdistää se, että ne toimivat mainiosti sekä allegorioina, laululyriikkoina että tarinoina. 

Musiikki, josta suurimman osan on säveltänyt basisti Valtteri Tynkkynen, pukee hyvin tekstien vakavia ja hullunkurisia teemoja. Jos se olisi olento, siinä olisi Rölli-peikon veikeyttä ja Wallendojen trapetsitaiteilijasuvun huimapäistä ketteryyttä. Oudolla elämällä YUP osoitti pystyvänsä kiperiin käännöksiin, mutta ei enää loikkinut mielivaltaisesti tunnelmasta toiseen. Vaikka sen crossover-musiikista oli edelleen haastavaa saada pitävää otetta ja rajattomuuden eetos oli vahva, biisien sisäinen logiikka oli lujittunut. Hulluudelle oli syynsä ja huuto oli harkittua. Ärsyttävänä ja uuvuttavana YUP:ta saattoi yhä pitää, mutta ainakaan se ei pyrkinyt miellyttämään ketään. 

Oudon elämän jälkeen ilmestyneet Normaalien maihinnousu (1999) ja Lauluja metsästä (2001) pääsivät albumilistalla ykkössijalle saakka, ja Lauluja metsästä toi bändille kultalevyn. Muutkin YUP:n 2000-luvun julkaisut hipoivat listakärkeä. Mutta vaikka suosio jatkui pitkään, YUP:n musiikin terävin kärki tuntui vähitellen tylsyvän. 

YUP lopetti toimintansa vuoden 2009 alussa. Vuonna 2017 ilmestynyt Hippo Taatilan Helppoa muisteltavaa saattaa olla sellaisenaan definitiivinen YUP-historiikki, sillä yhtyeen määrittelemättömän mittainen tauko jatkuu edelleen. Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä, miten YUP sopeutuisi 2020-luvulle. Oletettavasti erittäin huonosti, mutta ei se siitä piittaisi. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Outo elämä
Jarkko Martikainen – laulu, kitara
Valtteri Tynkkynen – bassokitara, taustalaulu
Jussi Hyyrynen – kitara
Janne Mannonen – rummut, taustalaulu
Petri Tiainen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Matti Nurro

Jarkko Martikainen | kotisivu
Jarkko Martikainen | Facebook

Varaa Ruosterastaat kirjastosta.
Varaa YUP-klassikko Outo elämä kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
YUP | Finna.fi

1980-luku

Who Dares Farts/Whlap-Zap Ninja | YUP 1989 • Svart Records 2018

1990-luku

The Hippos From Hell | SHJ Records 1990 • Svart Records 2018
Huuda harkiten | Elmerecords 1991 • Svart Records 2017
Toppatakkeja ja Toledon terästä | Elmerecords 1994 • PolyGram Finland 1998
Homo sapiens | PolyGram Finland 1994 • Svart Records 2017
Yövieraat | PolyGram Finland 1996
Outo elämä | PolyGram Finland 1998
Me viihdytämme teitä • EP | Mercury/Universal Music 1999
Normaalien maihinnousu | Mercury/Universal Music 1999

2000–2009

Lauluja metsästä | Mercury/Universal Music 2001
Leppymättömät | Mercury/Universal Music 2003
Minä en tiedä mitään • EP | Mercury/Universal Music 2005
Keppijumppaa | Mercury/Universal Music 2005
Vapauden kaupungit | Sakara Records 2008
Maailmannäyttely • EP | Sakara Records 2008

Kokoelmat
YUP | Finna.fi

1990–1992 | Elemerecords 1992
Hajota ja hallitse 1993–2001 | Mercury/Universal Music 2001
Helppoa kuunneltavaa • 2CD | Universal Music 2004

DVD
YUP | Finna.fi

Helppoa katseltavaa | Mercury/Universal Music 2004

Nuotit ja partituurit
YUP | Finna.fi

Helppoa soiteltavaa, 156 sivua | Like 2004
Helppoa soiteltavaa II, 172 sivua | Like 2005

Levyhyllyt
Jarkko Martikainen | Finna.fi

2000–2009

Mierolainen | Levy-yhtiö 2004
Rakkaus | Levy-yhtiö 2006
Hyvää yötä, hyvät ihmiset • live | Levy-yhtiö 2007
Toivo | Levy-yhtiö 2009

2010-luku

Usko | Sakara Records 2011
Koirien taivas | Sakara Records 2014

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet | Finna.fi

2010-luku

Ruosterastaat | Sakara Records 2016
Aina auki | Sakara Records 2018
Neljän Ruuhka (Live 2016) | Kentän Ääni 2018
Ruosterastaat – demot | Kentän Ääni 2019

2020-luku

Ystävien taloissa | Sakara Records 2020

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Knipi ja menetysten kauneus
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää YUP:stä | Finna.fi

YUP – Helppoa muisteltavaa Hippo Taatila, 381 sivua | Like Kustannus 2017

Lue lisää Jarkko Martikaista | Finna.fi

Pitkät piikit ja muita kertomuksia  Jarkko Martikainen, 155 sivua | Like 2005
Yhdeksän teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille  Jarkko Martikainen, 159 sivua | Like 2008
Lihavia luurankoja – laulujen sanat ja tarinat  Jarkko Martikainen, 200 sivua | Like 2020

Lue lisää Jarkko Martikaisesta | Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas | Johnny Kniga 2006
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

YUP: Outo elämä (1998).
YUP: Outo elämä (1998).

The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa

Foreverland | Divine Comedy Records Limited 2016

The Divine Comedy: Foreverland (2016).La divina commedia eli Jumalainen näytelmä kertoo Danten matkasta Helvetin ja Kiirastulen kautta kohti Paratiisin kirkkautta. Nimessä oleva ’komedia’ ei keskiajalla kuitenkaan viitannut huumoriin, vaan tarinaan jolla on onnellinen loppu. Shakespearen komedioissakin kaiken tavoitteena oli avioliitto ja tarinoiden huipennus saavutettiin lopun hääkohtauksissa. Bändin nimenä The Divine Comedy saattaa olla ensisilmäyksellä mahtipontinen, mutta myös enteellinen. Vuonna 2016 ”jumalallinen komedia” sai täyttymyksensä, kun yhtye julkaisi albumin Foreverland. Sillä laulujen kertoja on viimein löytänyt rakkauden ja purjehtii ryhdikkäästi vakituisen parisuhteen onnelliseen satamaan.

Neil Hannon. Kuva: The Divine Comedy Homepage.
Neil Hannon. Kuva: The Divine Comedy Homepage.

The Divine Comedy on ollut pitkälti Neil Hannonin (s. 1970) sooloprojekti, ei niinkään bändi. Hänen älyllisen nokkelat brittiperinteestä kumpuavat tarinalliset biisinsä olivat 90-luvun loppupuolella – brittipopin kukoistuskaudella – muodikkaita. Levyt myivät hyvin ja Hannon paistatteli hetken aikaa julkisuudessa. Menestysvuosien jälkeen hän jatkoi musiikin tekemistä rauhalliseen tahtiinsa, ilman että julkaisujen taso olisi kertaakaan notkahtanut. Hän on viime vuosina laajentanut ilmaisuaan myös kamarioopperan ja pienoismusikaalien puolelle.

Pohjois-irlantilainen anglikaanisen kirkkoherran poika Hannon oli taustansa vuoksi Britannian pop-piirien outolintu. Hän oli jo varhain löytänyt musikaalisen kotinsa menneisyyden maailmasta. Noël Coward, Gilbert & Sullivan ja Scott Walker olivat hänen sankareitaan, kirjallisella puolella hän ahmi vaikutteita erityisesti 1900-luvun alkupuolen klassikoista. Hannonin taiteessa mannermaiset vaikutteet (chanson, kabaree, Kurt Weill) ja eurooppalaisuus ovat olleet tärkeitä. Tässä hän poikkesi brittipopin valtavirrasta, jossa brittiläisyyden hehkuttaminen sai ajoittain jopa nationalistisen hurmoksen piirteitä.

Foreverland -albumin avaava ’Napoleon Complex’ käynnistyy elokuvamaisen komeasti orkestroiduilla jousilla. Se on kevyen humoristinen kertomus Napoleonista, napoleon-kompleksista ja siitä kuinka yksittäisen ihmisen rehevä ego voi mullistaa kokonaisen kansakunnan tai jopa maailman. Biisin voi myös tulkita itseironiseksi satiiriksi pienikokoisesta Hannonista itsestään. Se heijastaa voimakkaasti vuoden 2016 tapahtumia eli Yhdysvaltain presidentinvaaleja ja brexit-äänestystä.

Samankaltaista kerrostuneisuutta on myös singlenäkin julkaistulla ’Catherine The Greatilla’, joka kertoo Venäjän keisarinnasta Katariina Suuresta. Laulu ylistää vuolaasti valistunutta ja toimeliasta itsevaltiasta, jonka hyväksi kertojan on valmis tekemään mitä tahansa. Voimansa biisi saa kuitenkin siitä, että se kertoo rivien välissä myös Neil Hannonin puolisosta, irlantilaisesta kansanmuusikosta Cathy Daveysta.

Cathyn ja Neilin välinen suhde on Foreverlandin temaattinen keskipiste, jonka kautta levyn biisit saavat muotonsa. John & Yoko -asetelma on paljaimmillaan kepeässä jazz-iskelmässä ’Funny Peculiar’, jonka rakastunut pari laulaa duettona. ’The Pact’ on kuin suoraan 1930-luvun Saksasta ja se olisikin sopinut hyvin Marlene Dietrichin laulettavaksi. Siinä parisuhdetta kuvataan saksalaisen asiallisesti valtioiden välisenä valtiosopimuksena.

1930-luvun tunnelmissa ollaan myös biisissä ’I Joined The Foreign Legion (To Forget)’, joka on levyn parhaita oivalluksia. Laulu kertoo miehestä, joka värväytyy muukalaislegioonaan unohtaakseen entisen rakkaansa. Lopulta käykin niin, että hän ei enää muista mitä asiaa pakoon hän legioonaan alun perin lähti. Laulu on samaan aikaan nokkelan humoristinen ja äärimmäisen traaginen. Tällaisissa kaksoisvalotuksissa Hannon on parhaimmillaan.

Levyn folk-vaikutteisella nimibiisillä ’Foreverland’ kerrotaan laivasta ja sen kapteenista, jotka ovat seilaamassa täydellistä onnen kaukorantaa kohti. Noël Cowardin hengessä etenevä laulu on samanaikaisesti toiveikkaan sentimentaalinen ja kaihoisan surullinen. Täydellistä paikkaa kapteeni ei löydä koskaan, mutta sitä kohti on kuitenkin hyvä suunnistaa – vaikka laivan miehistö tekee samaan aikaan kuolemaa. Onnellisuuden tematiikkaa käsittelee myös ’My Happy Place’. Siinä kertoja toteaa, että elämän kolhujen keskellä rauhan voi löytää oman pään sisältä: mielikuvituksesta ja lapsuuden muistojen maisemista.

Albumin kohokohta on Hannonin puolisolle omistettu ’To The Rescue’. Kansanmuusikkonakin tunnettu Cathy Davey on viimeisten vuosien aikana keskittynyt kaltoin kohdeltujen sikojen auttamiseen vapaaehtoistyönä. Osa sioista onkin sijoitettu Hannonin ja Daveyn Irlannin maaseudulla sijaitsevaan kotiin. Laulu kohoaa henkilökohtaisesta kokemuksesta yleiseen ja se ylistää ihmisten pyyteetöntä kykyä auttaa toinen toistaan. Biisin ja albumin upein kohta on kappaleen lopussa, kun pikkolotrumpetti toitottaa ratsuväen saapuneen aivan kuin vanhanajan lännenelokuvissa.   

Got a vigilante sleeping in my bed
I looked for Marilyn, I got Che instead
But I’ll march behind you, wherever you may go
And I’m more proud of you
Than you can ever know

To the rescue
Through the snow and freezing rain
Down deserted country lanes
Round the world and back again
To the rescue
Taking the forgotten ones
Big and small, the old and young
When nobody else will come
You’ll come to the rescue
To the rescue
.

Kaikista Divine Comedyn albumeista julkaistiin vuonna 2020 laajennetut CD-painokset sekä vinyyliversiot. Foreverlandin laajennettu 2CD sisältää demoja, vaihtoehtoisia versioita sekä joitakin julkaisematta jääneitä lauluja. Kaikki laajennetut levyt julkaistiin myös boksina nimellä Venus, Cupid, Folly And Time – Thirty Years Of The Divine Comedy. Boksin kylkiäisenä on yhtyeen harvinainen esikoislevy Fanfare For The Comic Muse.

Jukka Uotila

Foreverland
Neil Hannon – laulu, bassokitara, kitara, kosketinsoittimet, piano, rummut, lyömäsoittimet, mandoliini, banjo, sitra
Cathy Devey – laulu
Simon Little – bassokitara, taustalaulu
Andrew Skeet – piano
Jake Jackson – taustalaulu, pilli
Karen Glen – cembalo
Chris Worsey – sello
Vasket: Billy Cooper, John Ryan, Mark Templeton, Matt Gunner, Richard Edwards, Richard Watkins, Sebastian Philpott & Trevor Mires
Puupuhaltimet: Eliza Marshall, Martin Robertson, Richard Skinner & Rosie Jenkins
Tuottaja: Neil Hannon

The Divine Comedy | kotisivu
The Divine Comedy | Facebook
The Divine Comedy | Instagram
The Divine Comedy | Twitter

Varaa Tie vie kirjastosta.
Varaa The Divine Comedyn klassikko Foreverland kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Divine Comedy | Finna.fi

1990-luku

Fanfare For The Comic Muse | Setanta 1990
Liberation | Setanta 1993
Promenade | Setanta 1994
Casanova | Setanta 1996
A Short Album About Love | Setanta 1996
Fin De Siècle | Setanta 1998

2000–2009

Regeneration | Parlophone 2001
Absent Friends | Parlophone 2004
Victory For The Comic Muse | Parlophone 2006

2010-luku

Bang Goes The Knighthood | Divine Comedy Records Limited 2010
Foreverland | Divine Comedy Records Limited 2016
Office Politics | Divine Comedy Records Limited 2019

Kokoelmat ja boksit
The Divine Comedy | Finna.fi

A Secret History – The Best Of The Divine Comedy • 2LP • 2CD | Setanta 1999
Venus, Cupid, Folly And Time – Thirty Years Of The Divine Comedy • 23CD+DVD ‎| Divine Comedy Records Limited/Parlophone Records 2020

Håkan Hellström: Du gamla du fria – taidetta ja stadionpoppia
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Leonard Cohen: You Want It Darker – liekki palaa pimeässä
Kent: Då som nu för alltid – allting har sitt slut [översättning på svenska]
Kent: Då som nu för alltid – kaikki loppuu aikanaan
KentTigerdrottningen – Ruotsin suurin näyttää jälleen
Manic Street Preachers: Gold Against The Soul – sielukasta indierockia
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Lue lisää The Divine Comedysta | Finna.fi

Artikkelihaku The Divine Comedy

The Divine Comedy: Foreverland (2016).
The Divine Comedy: Foreverland (2016).