J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan

Aavaa | If Society 2019

Soittipa Radiopuhelimet millaista möykkää mistä aiheesta tahansa, luonto on aina läsnä – joko ihmisen henkinen luonto tai se luonto, joka on olemassa hänestä huolimatta. Sama pätee bändin laulajan J. A. Mäen ensimmäiseen sooloalbumiin. Aavaa-levyllä pauhaa sama luonnonvoimalta tuntuva inhimillisyyden eetos, joka tuntuu iholla hänen pääyhtyeensä soittaessa. Tunnelma kuvastuu kauniisti levyn surullisenkauniiseen kansikuvaan, jossa elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä.

Mäen sooloprojektin esinäytöksenä toimivat Zacharius Carls Groupista tutun Ossian Marttalan kanssa soitetut duokeikat, mutta musiikin juuret ulottuvat paljon kauemmaksi. Kappaleista vanhimpia Mäki luonnosteli jo ennen 1980-luvun puoliväliä ja Radiopuhelimia. Sävellyksiä ovat hänen lisäkseen laatineet Marttala ja Mäen muinaisessa Ei!Ei!-yhtyeessä soittanut Juha Valpu. Lyriikat ovat ”Kevätlaulun” Uuno Kailaan runoon perustuvaa sanoitusta lukuun ottamatta Mäkeä.

J. A. Mäki on omillaan mukavasti irti emoaluksesta. Vaikka Radiopuhelimetkin julkaisi jokunen vuosi sitten akustisen levyn, on Mäki löytänyt levylleen omanlaisensa ilmeen. Hänen soolotuotantonsa on välillä fiilistelevää psykedeliarockia, kirpeää garagefolkia tai napakkaa akustista protopunkrockia ja hetken jopa sähkötöntä metelirockia tai hardcorea.

Toisaalta musiikin lokerointi tuntuu tarpeettomalta, kun levy rakentuu näin vahvasti artistin omaleimaisen äänen ja lyriikan varaan. Aavaa onnistuu monella tasolla ja aivan erityisesti siinä, että Mäen levy todella on Mäkeä. Päähenkilön persoonallisuus on niin vahva, että periaatteessa hän voisi levyttää vaikka millaiseksi sovitettua tavaraa identiteettiään kadottamatta (kuten vaikkapa Kauko Röyhkä on viime vuosina tehnyt). Toivottavasti enimmäkseen rauhallinen ja pohdiskeleva Aavaa onkin vasta uuden musiikillisen matkan alku.

Kitarat soivat levyllä kliineinä tai akustisina, eivät säröisinä, ja yleistunnelma muuraa yhtenäiseksi materiaaliksi niinkin erilaiset kappaleet kuin ’Askeleet’ ja ’Outo päivä’. Musiikki on pelkistettyä ja karheaa, mutta sovituksia on selkeästi mietitty: Kierosti svengaavassa ’Kesä kaukana’ -kappaleessa odottaisi kuulevansa rumpukompin ja ’Kevätlaulussa’ taas ei, mutta bändipä toimii ovelasti vastoin oletuksia. Kaunis ’Talvi ei ole entisellään’ taitaa olla Mäen uran melodisin kappale. Muuta materiaalia metelöivämpi ja kulmikkaampi ’Vitsi 618’ törröttää typerän oloisena keskellä kokonaisuutta, mutta toisaalta toimii myös sen jäsentäjänä. Biiseistä parhaimmaksi kasvaa ’Hauta meren äärellä’, albumin pakahduttava päätösraita, jonka loppupaisutteluun kiteytyy kokonainen elämänfilosofia ja levyn sanoma.

Päättyessään Aavaa herättää samankaltaisen toiveikkuuden tunteen kuin Radiopuhelinten levyt. Ne tekevät ilmestyessään maailmasta pikkuisen paremman paikan – tai siltä ainakin tuntuu. Sitä parempaa syytä taiteen tekemiselle ei ole.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Facebook | J. A. Mäki – Art
If Society kotisivu

Aavaa
J. A. Mäki – laulu, huuliharppu, lyömäsoittimet
Ossian Marttala – kitara, lyömäsoittimet, taustalaulu
Anna Itkonen – kosketinsoittimet, syntetisaattorit, taustalaulu, lyömäsoittimet
Pentti Amore – lyömäsoittimet, rumpusamplet, basso, taustalaulu, tuotanto
Janne Mathlin – rummut

Hae J. A. Mäen ’Aavaa’ kirjastosta.

Hae Avaa kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
J. A. Mäen sooloalbumi
Aavaa | If Society 2019

KTMK • Kansanturvamusiikkikomissio | Finna.fi
Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

Radiopuhelimet | Finna.fi
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016 • Levyhyllyt
Ei kenenkään maa 
| LP • CD • KA | If Society 2015
Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Viisi tähteä| LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007
Varmaa hapuilua 1987–2002 |
2CD Hot Igloo 2006
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • KA If Society 2015
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
K.O. | LP • CD • KA Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

Lue lisää | Finna.fi
Hurme, Juha & Mäki, J. A. (toim.) & Radiopuhelimet: Radiopuhelimet, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011
Mäki, J. A: Aavaa – runoja | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019, sivut 18–19
Mäki, J. A: Hermolomamatka, 95 sivua | Like 2011
Mäki, J. A: Kiskoja, 74 sivua | Like 2014
Mäki, J. A: Musta lipas, 144 sivua | Like 2016

J. A. Mäki: Aavaa (2019).

Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä

Hexed | Nuclear Blast 2019

Kaipa se on vain metallia. Children Of Bodomin lokerointi on aina tuottanut päänvaivaa. Luokittelijat ovat viskelleet sitä melodeathilla, powermetallilla, thrashmetallilla, hevimetallilla ja jopa blackmetallilla sekä metalcorella – mikä on jo vähän liikaa – mutta pitkän linjan suomalaisbändi ei ole puhtaasti mitään. Sen tyyli on raskasmetallien sulatusuuni, ja vuodet ovat karkaisseet Bodomin tappoterän kestäväksi. Viimeisin osoitus siitä on Hexed, yhtyeen kymmenes studioalbumi.

Vuonna 1993 Espoossa perustetun Children Of Bodomin matka on ollut pitkä ajassa ja kilometreissä, ja siksi Hexedin virkeys tulee yllätyksenä. Raadollinen ja groovaava avausbiisi ’This Road’ on hieno tilitys mäkisen tien vaatimista veroista. Kertosäkeessä on läsnä piirre, jolla Bodom erottuu monista muista äärimetallibändeistä: se osaa olla tarttuva olematta melodinen ja samaan aikaan svengaava ja raskas.

Uudesta alusta puhuminen olisi liioittelua, sillä Bodom on enimmäkseen ihan ennallaan, mutta pientä uudistumista on kyllä tapahtunut: Hexed on Children Of Bodomin nykyisen kokoonpanon ensimmäinen albumi. Bändistä joitain vuosia sitten poistuneen Roope Latvalan joutsenlauluksi jäi Halo Of Blood [2013], ja I Worship Chaosilla [2015] Alexi Laiho soitti kaikki kitararaidat itse. Vuonna 2016 toiseksi kitaristiksi kiinnitetty Daniel Freyberg esittää Hexedillä sivuroolinsa pieteetillä. Pahaenteiset stemmat raikaavat niin kuin Stonen priimusoppilailla kuuluukin.

Muutkin kuin kitaristit ovat iskussa. Kosketinsoittaja Janne Wirman on sovittanut virtuoosimaiseen sormiotyöskentelyynsä uudenlaisia ideoita, jotka ovat entistä selkeämmin kuuluvilla. Jaska Raatikainen ja Henkka T. Blacksmith pyörittävät rumpu-bassoakselia kuin olisivat soittaneet yhdessä 1990-luvulta asti, kuten ovatkin. Se, että bändissä on potkua, on olennaista tällaisessa musiikissa – ja Bodomissa sitä on, se kuulostaa Hexedillä äkäiseltä ja valppaalta. Siihen on osuutta myös bändin hyvin tuntevalla studiogurulla Mikko Karmilalla.

Bodomin biisintekijä, laulaja-kitaristi ja keulakuva Alexi Laiho on kyhännyt yllättävän monta kovaa riffiä ja terävää koukkua siihen nähden, kuinka pitkään hän on työtään tehnyt. ’Platitudes And Barren Wordsin’ ja ’Under Grass And Cloverin’ soidessa ei ihmetytä yhtään, että ne on valittu Hexedin videosinkuiksi. Tunnelmallisimmillaan ja uhkaavimmillaan Hexed on nimibiisin majesteetillisessa mätössä, synkeässä ’Soon Departedissa’ ja mystisessä ’Hecate’s Nightmaressa’.

Täydellinen levy Hexed ei ole. ’Kick In The Spleenin’ ja ’Say Never Look Backin’ kaltaiset peruspaukutukset unohtuvat varsin nopeasti, ja uusi versio vanhasta ’Knuckledusterista’ lähinnä kaivaa bändin hampaankolosta jotakin, mikä sinne jäi Trashed, Lost & Strungout -ep:n aikaan vuonna 2003.

Tässä kohdassa Children Of Bodomin ja Alexi Laihon saagaa on välitilinpäätöksen paikka. Laihon nelikymppisten tienoilla ilmestyy Petri Silaksen kirjoittama elämäkerta Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli, joka kertoo Bodomin pomon tähänastisen tarinan. Maailmassa, jossa käsite ”guitar hero” ei enää tuo ensimmäiseksi mieleen soittotaitoista henkilöä, Laiho saattaa olla viimeinen suuri kitarasankari. Hexedin perusteella hänen lippunsa tulee liehumaan vielä pitkään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Children Of Bodom kotisivu
Children Of Bodom Facebook
Children Of Bodom Twitter

Hae Children Of Bodomin ’Hexed’ kirjastosta.

Varaa Hexed kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Levyhyllyt | Finna.fi
COB | studioalbumit
Something Wild | Spinefarm 1997
Hatebreeder | Spinefarm/Nuclear Blast 1999
Follow The Reaper | Spinefarm/Nuclear Blast 2000
Hate Crew Deathroll | Spinefarm 2003
Are You Dead Yet? | Spinefarm 2005
Blooddrunk | Spinefarm 2008
Relentless Reckless Forever | Universal Music/Spinefarm/Nuclear Blast 2011
Halo Of Blood | Nuclear Blast 2013
I Worship Chaos | Nuclear Blast 2015
Hexed | Nuclear Blast 2019

DVD
Trashed, Lost & Strungout | 2004
In Your Face | 2005
Chaos Ridden Years – Stockholm Knockout Live | 2006

Lue lisää | Finna.fi
Silas, Petri: Alexi Laiho – Kitara, kaaos ja kontrolli, 400 sivua | Johnny Kniga 2019

Children Of Bodom: Hexed (2019).

Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä

Pienet rukoukset | Universal 2019

Vähemmän ei aina ole enemmän, eikä orgaaninen automaattisesti synteettistä aidompi – paitsi Samuli Putron tapauksessa. Kun hänen rokkibändinsä Zen Café aikoinaan riisui soitostaan kaiken ylimääräisen, Putron sanat ja ääni pääsivät keskiöön, ja niin bändi löysi sekä klassisen soundinsa että suuren yleisönsä.

Paljon myöhemmin, kun Putro istutti Valkoinen hetero -levylleen vinkeitä synasoundeja ja konerytmejä, tuotanto sai osan biiseistä vaikuttamaan painoarvoaan köykäisemmiltä. Se saattoi olla harkittua hailakan miljöön maalaamista laulujen laimealle päähenkilölle, mutta hailakkaa ja laimeata yhtä kaikki.

Uudella Pienet rukoukset -albumilla Putron ajatusmaailma ja toteutus kohtaavat oikein hyvin. Minimalismi pukee häntä, ja jos mielikuvilla pelataan, näyttää lakoninen lauluntekijä olevan niin syvällisen ja tärkeän paikan äärellä, että parranajo ja tukanleikkuukin ovat unohtuneet.

Artisti kertoi Soundi-lehdelle tulleensa tähän pisteeseen monen mutkan kautta. Pauhaavan poptuotannon suunnittelusta päädyttiin mahdollisimman vähäeleiseen ilmaisuun, joka taltioitiin Riku Mattilan johdolla neljässä päivässä. Suunta oli oikea, sillä tässä äänimaailmassa Putro on kotonaan. Puun sointi sopii hänelle niin hyvin, että seuraavan albuminsa hän voisikin tehdä vaikka jousikvartetin kanssa.

Pienet rukoukset ei nimestään huolimatta ole uskonnollisessa mielessä hengellinen levy. Nimikappale on kirkkoon sijoittuva tarina ihastumisesta, ja jännitteinen ’Yö peitti sinut’ puhuu pettämisestä, johon liittyy tavallista kovempi identiteettikriisi. Kaunis ’Ilmasta tehtyjä’ kertoo olemisen raastavuudesta ja katoavaisuudesta, ’Metrotunneliin’ pahaan maailmaan sopeutumisesta ja ’Räjähdyspisteessä’ siitä eristäytymisestä. Nämä kaikki ovat lauluja elämisen pakahduttavuudesta. Pienet rukoukset hahmottuvat niissä toiveiksi ja haaveiksi.

Pienet rukoukset on Putron paras albumi sitten kymmenen vuoden takaisen soolodebyytin Elämä on juhla. Vanhimmalla ja uusimmalla soololevyllään hän saa kiinni jostakin olennaisesta olemiseen liittyvästä, tunteesta, joka tekee elämästä kokemisen arvoisen. Pienet rukoukset ei briljeeraa tarttuvilla musiikillisilla koukuilla vaan ymmärryksellä ja samaistumispinnalla. Eksistentialistisen lyriikan ytimessä on olemisen kokemus, joka on henkilökohtainen ja samalla inhimillisesti yleispätevä.

Vaikka Samuli Putron maailmassa missään ei ole suuremmin hurraamista, päällimmäisenä vaikutelmana on lohdullisuus ja tunne siitä, että elämä on sittenkin suurenmoinen asia. Ihminen, joka heittää universumin harkittavaksi pienen rukouksen, ei ole yksin. Hän on kaksin toivonsa kanssa.

Ari Väntänen | kotisivu

Samuli Putro | kotisivu
Samuli Putro | Facebook

Hae Samuli Putron ’Pienet rukoukset’ kirjastosta.

Hae Pienet rukoukset kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Samuli Putron soololevyt
Elämä on juhla | CD • LP Warner Music Finland 2009
Älä sammu aurinko | CD Kaiku Recordings 2011
Tavalliset hautajaiset | CD Kaiku Recordings 2012
Taitekohdassa | CD Kaiku Recordings 2014
Valkoinen hetero | CD •  LP Universal Music 2017
Pienet rukoukset | CD • LP • Kasetti Universal Music 2019

Zen Cafén studioalbumit | Finna.fi
Romuna | CD Evidence/Fazer Records/Warner Music Finland 1997
Idiootti | CD Evidence/Fazer Records/Warner Music Finland 1998
Ua ua | CD Evidence/Warner Music Finland 1999
Helvetisti järkeä | CD Evidence/Warner Music Finland 2001 Levyhyllyt
Vuokralainen | CD Evidence/Warner Music Finland 2002
Laiska, tyhmä ja saamaton | CD Evidence/Warner Music Finland 2005
STOP | CD Evidence/Warner Music Finland2006

Zen Cafén kokoelmalevyt | Finna.fi
Jättiläinen | 2CD Evidence/Warner Music Finland 2003 | 28-sivuinen tekstiliite sisältää laulujen sanoitukset.
Sound Pack | 2CD + DVD Warner Music Finland 2010

Lue lisää | Finna.fi
Hämäläinen, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua | Idiootti 2011
Korolainen, Tuula & Tulusto, Riitta & Talvitie, Virpi: Pää auki! – säkeitä nuorille, 205 sivua | LK-Kirjat 2010
Rikkinen, Eila: Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet, 127 sivua | F-Kustannus 2006
Salmi, Ronja & Toiviainen, Mikko: 12 tarinaa kirjoittamisesta, 221 sivua | WSOY 2017
Vainio, Annina (toim.) & Törhönen, Lauri: Kaapeli 25 – muistikuvia ja muistelmia, 286 sivua | Into 2017

Samuli Putro | Kirjastokaista
Kolme kysymystä kirjastosta

Samuli Putro: Pienet rukoukset (2019).

The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

The Fat Of The Land | XL Recordings 1997

The Prodigyn Keith Flintin itsemurha tuli järkytyksenä. Vasta viisikymppinen keulakuva oli keikoilla niin täynnä virtaa, että sen äkillinen ehtyminen tuntui paitsi surulliselta, myös epätodelliselta. Oli tuskin sattumaa, että The Prodigy nousi suosionsa huipulle juuri silloin, kun Flint siirtyi sivuroolista sen demonisimmaksi hahmoksi vuoden 1997 The Fat Of The Landilla.

1990-luvun taitteessa perustettu The Prodigy oli yksi big beat -buumin kolmesta suuresta The Chemical Brothersin ja Fatboy Slimin kanssa. Se kasvoi rave-undergroundista suurille lavoille ja juotti konemusiikin kiinni valtavirtaan. Suosion laajentuminen näyttää nyt loogiselta: The Prodigyssa ei ollut jälkeäkään steriiliydestä, keinotekoisuudesta eikä vaisuudesta, josta rouheat rokkarit olivat aina konemusiikkia moittineet. Itse asiassa se oli särmikkäämpi, likaisempi ja rajumpi kuin yksikään yhtä suosituista rockbändeistä. Musiikillisesti se tuntui olevan kiinnostuneempi tulevaisuudesta kuin menneisyydestä, mikä oli itsessään innostavaa.

The Prodigy oli kuin synteettinen Sex Pistols siinä, miten se käytti raakaa energiaa ja sokkielementtejä saadakseen suuren yleisön syömään kädestään. Aivan kuten Pistolsin Never Mind the Bollocksin myyntiä aikoinaan, myös The Fat Of The Landin menestystä pohjusti kohu. Huolimatta siitä, että biisintekijä Liam Howlett huomautti kappaleen nimen viittaavan asioiden intensiiviseen tekemiseen (ja siitä, että Jonas Åkerlundin ohjaaman videon päähenkilö on nainen) yhdellä fraasilla sanoitettu ’Smack My Bitch Up’ joutui rankan arvostelun kohteeksi naisiin kohdistuvalla väkivallalla hekumoinnista. Kohusta oli lopulta vain hyötyä, sillä sen kautta The Prodigy nousi yhä useampien huulille.

Jos The Prodigy oli jotakin uutta, oli se myös jotakin vanhaa. Jämäkät riffit, hypnoottiset rytmit ja punkmaiset laulufraasit toistuivat niin selväpiirteisinä ja yleistajuisina, että tanssikulttuuria vierastavan entisen nuorenkin oli helppoa ottaa zeitgeistista kiinni ’Fuel My Firen’, ’Serial Thrillan’ ja ’Firestarterin’ kohdalla. Ne ovat päivitetyillä välineillä soitettua rockia, elektron AC/DC:tä. The Prodigyn crossover-vetovoima oli kiistaton, ja se näkyi levymyynnissä. The Fat Of The Landia on myyty maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kappaletta.

Ja olihan siinä myös jotakin hyvin 1990-lukulaista – Kula Shakerin Crispian Millsin kanssa tehty ’Narayan’ kuulostaa tänä päivänä aikaansa peilaavalta itämaisen hengellisyyden ja elektronisen musiikin transsiinkutsulta (vähän niin kuin ne suomalaisen Kingston Wallin lopunajan julkaisut, jotka ilmestyivät vuosia ennen The Fat Of The Landia). Sellainen oli ajan henki, jossa hippiaikojen psykedeelinen utu kietoutui lähestyvän millenniumin hermostuttaviin väristyksiin. Fat Of The Landin sisäavaruusmatkaosastoon lukeutuu myös unenomainen ’Mindfields’.

Vaikka The Fat Of The Land laajensi The Prodigyn soundia aika tavalla, ei se unohtanut rave-juuriaan. ’Climbatize’ ja ’Funky Shit’ ovat puhtaita tanssiraitoja, joiden pääosaan nousee lähettäjän sijasta vastaanottaja. ’Diesel Power’ on yksinäinen rapbiisi, mutta puolustaa paikkaansa räppärinsä vuoksi. Sillä riimittää eksentrinen Kool Keith, jonka ääni kajahtaa myös ’Smack My Bitch Upissa’.

The Fat Of The Land oli paitsi The Prodigyn lopullinen läpimurto, myös sen suosion korkein ja terävin huippu. Se on myös hyvin vahvasti aikansa kuva: The Prodigyn kolmannen levyn punaisen langan pitää kireänä sama henkinen jännite, jonka Tricky tiivisti toisen albuminsa Pre-Millennium Tensionin nimeen. Vuosituhannen vaihteen alla elettiin jännittäviä aikoja.

The Fat Of The Landin menestys oli Flintille, Howlettille ja Maxim Realitylle niin rankka trippi, että The Prodigy julkaisi seuraavan albuminsa vasta vuonna 2004. Sen jälkeen bändi on julkaissut uutta musiikkia muutaman vuoden välein ja niittänyt mainetta intensiivisenä livebändinä. Ottaessaan kohtalonsa omiin käsiinsä Flint saattoi tappaa itsensä lisäksi myös yhtyeensä – niin vahvasti The Prodigy henkilöityi hänen mieleenpainuvaan hahmoonsa. Vaikka bändi on tehnyt loistavaa työtä lavoilla vielä viime vuosinakin, ei voi olla ajattelematta, että ehkä tarinan olisi hyvä päättyä juuri tähän.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Prodigy kotisivu

Hae The Prodigyn ’The Fat Of The Land’ kirjastosta.

Hae The Fat Of The Land kirjastosta:
esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
The Prodigyn studioalbumit
Experience | XL Recordings 1992
Music For The Jilted Generation | XL Recordings 1994
The Fat Of The Land | XL Recordings 1997
Always Outnumbered, Never Outgunned | XL Recordings 2004
Invaders Must Die | Take Me To The Hospital 2009
The Day Is My Enemy | Take Me To The Hospital 2015
No Tourists | Take Me To The Hospital 2018

Lue lisää | Finna.fi
James, Martin: The Prodigy | Ebury Press 1997 • Sanctuary 2002
Reynolds, Simon: Energy Flash – A Journey Through Rave Music And Dance Culture | Picador 1998 & 2008 • Soft Skull Press 2012 • Faber And Faber 2013

The Prodigy: The Fat Of The Land (1997).

Mercedes Bentso: Ei koskaan enää – debyytti, joka katosi

Ei koskaan enää | Överdog 2017

Rankan musiikin ongelmana on usein teennäisyys. Liian usein siitä kuulee, että kyse ei ole mistään sen rajummasta kuin lapsellisesta halusta värittää oma keskiluokkaisuutensa kiinnostavammaksi, tai sitten aivottomasta pyrkimyksestä glorifioida moniongelmaisuus ihailtavaksi ja väkivalta voimaksi. Ihan genrestä riippumatta.

Mutta sitten on Mercedes Bentson kaltaisia artisteja, joiden kovasta elämästä revityt biisit eivät (ainakaan useimmiten) ole myötähävettävää hehkuttelua vaan keinoja puhdistautua. Tai siltä ne ainakin kuulostavat.

Mercedes Bentson eli Linda-Maria Roineen (s. 1993) ensimmäinen albumi Ei koskaan enää on mystinen tapaus. Huhtikuussa 2017 julkaistu pitkäsoitto jäi ihmeen vähälle huomiolle siihen nähden, miten tunnetuksi artistin nimi oli jo tullut. Levyarvosteluja ei juurikaan netistä löydä, ja artisti itse on ollut julkisuudessa enemmän ottamassa kantaa kuin kertomassa julkaisustaan. Suorasanaisen herättelijän rooli on vain lisännyt Mercedes Bentson uskottavuutta, mutta samalla hänen musiikkinsa on jäänyt kontekstin varjoon.

Se ei ole ihme, sillä viitekehys on vahva. Roineen elämä on rankka tarina. Hän on joutunut kokemaan traumatisoivaa väkivaltaa kotona, koulussa ja ihmissuhteissa, ja entisenä laittomien ja laillisten päihteiden ongelmakäyttäjänä hän on päässyt tuntemaan myös laitapuolen maailman koko raadollisuudessaan. Siitä on Mercedes Bentson taide tehty, eikä siinä ole mitään kaunista tai kepeää.

Välillä se on vastenmielistä. Munaton mies -biisin naismachoilu kuulostaa yhtä typerältä kuin lukemattomat vastaavat toksismaskuliiniset räpstyget, vaikka se kääntääkin gangstarapin kliseiset sukupuoliroolit päälaelleen. Sitä ja raakaa vihaa uhkuvaa ’Huorantelotusta’ on kuunneltava väkivallan ja alistamisen kulttuurin heijastumina. Siellä, missä artisti nimeltä Mercedes Bentso syntyi, ilmeisesti on juuri niin rumaa, ja rumuus tarttuu.

Nuo biisit asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin, kun ’Anneli Alderton’, ’Verikosto’, ’Tallinnanaukion kirkko’ ja ’Tuutulaulu’ osoittavat Bentson olevan humaani, älykäs ja moniulotteinen ihminen. Hän jopa ymmärtää olla lukematta uutta elämäänsä yksin omaksi ansiokseen. ”Tehdä musta esimerkki oli hyvä yritys, mut fakta on et kaikkia ei pelasta Pyhimys”, Bentso räppää viitaten siihen, miten Mikko ”Pyhimys” Kuoppalan tapaaminen vuonna 2011 johti hänen uransa alkuun.

Ei koskaan enään piti ilmestyä jo vuonna 2012, mutta erinäisten artistista riippumattomien sekavien käänteiden vuoksi se saatiin julkaistuksi vasta viisi vuotta myöhemmin. Siinä vaiheessa momentum ei ollut enää kohdallaan, ja albumi julkaistiin vain kasettina ja diginä. Se on onnistunut debyytti, joka ikään kuin katosi. Useimmat assosioivat Ei koskaan enää -nimen viime syksynä julkaistuun Aino Sunin dokumenttielokuvaan, joka kertoo Linda-Maria Roineen selviytymistarinan. Sen voi katsoa Yle Areenasta vielä tässä kuussa.

Tänä keväänä Mercedes Bentso on edelleen ajankohtainen: hän on tehnyt Venla Pystysen kanssa kirjan Ei koira muttei mieskään, joka kertoo niistä huonoista vuosista. Manaamalla menneisyytensä haamuja musiikissa, elokuvassa, kirjassa ja julkisuudessa hän on onnistunut kääntämään paljon pahaa hyväksi.

Nyt Mercedes Bentson kerrotaan tekevän toista albumiaan. Ehkäpä sitä riivaa historian sijasta tulevaisuus.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt | Finna.fi
Mercedes Bentso: Ei koskaan enää kasetti | Överdog 2017

Venla Pystynen ja Linda-Maria Roine tekivät Mercedes Bentso -elämäkerrallisen (Johnny Kniga, 2019).

Lue lisää | Finna.fi
Pystynen, Venla & Roine, Linda-Maria: Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään. Johnny Kniga 2019.
Strömsholm, Sonja & Lahti, Emilia & Järvilehto, Lauri & Koutaniemi, Meeri: Sisu – tarinoita itsensä ylittämisestä ja hyvän tekemisestä. PS-kustannus 2015.

Kuuntele haastattelu
Vesa Marttinen tapasi ohjaaja-käsikirjoittaja Aino Sunin ja elokuvan päähenkilön Linda-Maria Roineen. Radio Suomi Helsinki | Yle Areena 27.9.2019.