Näyteikkuna

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Kirjaston Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Ajankuvan lisäksi arvioissa tuodaan esiin musiikkikirjastoista löytyvää luettavaa, bokseja, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas
Pelttari ja Ari Väntänen. Somessa #Levyhyllyt.

Leonard Cohen: Thanks For The Dance – lempeä epilogi

Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Laulaja-lauluntekijä-runoilija Leonard Cohen kuoli vähän You Want It Darker -levyn ilmestymisen jälkeen 82-vuotiaana vuoden 2016 lopulla – ja nyt hän on palannut. Thanks For The Dance on uutta materiaalia sisältävä albumi. Cohenin osuudet äänitettiin samoissa sessioissa kuin You Want It Darker.

Maestron poika Adam Cohen on korostanut, ettei tämä postuumi albumi ole mikään ylijäämäroskasta kasattu julkaisu. Niinhän hänen tuottajana tietysti odottaakin sanovan, mutta muutama seikka todistaa hänen puolestaan. Ensinnäkin Thanks For The Dance ei kestä puolta tuntiakaan, joten sille tuskin on kritiikittömästi survottu ihan mitä sattuu. Toisekseen poika varmaankin tahtoo vaalia isänsä muistoa pieteetillä. Cohenit olivat ehtineet keskustella siitä, millaisia tunnelmia ja soittimia Leonard tahtoisi näissä kappaleissa kuulla. You Want It Darkerin sessioissa oli ollut selvää, ettei leukemiaa sairastanut isä olisi mukana enää pitkään.

Kolmas vakuuttava seikka on itse albumi. Thanks For The Dance on juuri niin vahva teos kuin Leonard Cohenin levyt tapasivat olla. Kaikki sillä on alisteista matalalle ja karhealle spoken wordille, joka sivuaa melodisuutta vain herkimmissä kohdissa. Vanha Leonard oli väkevä lyyrikko loppuun saakka. Puhuipa hän mistä tahansa, hänen jokaisella sanallaan tuntuu olevan painoa. Se kertoo siitä, miten kirkas Cohenin visio oli aina elämän iltaan asti. Thanks For The Dancesta on vaikea löytää vikaa, koska se on juuri sellaista musiikilla höystettyä lausuntataidetta kuin hänellä oli viimeisinään vuosinaan tapana tehdä. Yllätyksettömyydestä voi tietysti moittia, mutta kuka nyt edesmenneeltä taiteilijalta uusiutumista odottaisi.

Thanks For The Dance on klassista tai tyypillistä Cohenia, tuttua henkisyyden ja lihallisuuden kilvoittelua. Akustisten soittimien kuten laúdin, kitaran ja pianon käyttö luo sanojen taustalle ikuisuuden tuntua. Maltillinen, hiljainen musiikki väistyy maestron tieltä aina tarvittaessa, ja niin tekevät myös nimekkäät vierailijat (mm. Beck, Daniel Lanois, Feist, Bryce Dessner, Damien Rice), jotka esiintyvät kappaleilla kuin muistotilaisuudessa, eivät itseään korostaen.

Toisin kuin You Want It Darker, Thanks For The Dance kuulostaa ainakin jälkiviisauden valossa levyltä, jolla kuolema on loppuun käsitelty asia. Se on jälkikirjoitus, ei mikään merkittävä osa Cohenin tarinaa. Se lohduttaa ja sanoo, että kaikki on lopulta hyvin, että kuoleman ei tarvitse olla loppu.

”Kiitti tanssista.” Kuinka kepeät ja epämuodolliset hyvästit mieheltä, joka valssattuaan oman maailmansa loppuun jätti sen yhtäkkiä, keskellä yötä, unessa. Tai ehkäpä nämä eivät ole hyvästit.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Leonard Cohen | kotisivu
Leonard Cohen | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Leonard Cohen | studioalbumit 1967–2019
Songs Of Leonard Cohen | Columbia 1967
Songs From A Room | Columbia 1969
Songs Of Love And Hate | Columbia 1971
New Skin For The Old Ceremony | Columbia 1974
Death Of A Ladies’ Man | Columbia 1977
Recent Songs | Columbia 1979
Various Positions | Columbia 1984
I’m Your Man | Columbia 1988
The Future | Columbia 1992
Ten New Songs | Columbia 2001
Dear Heather | Columbia 2004
Old Ideas | Columbia 2012
Popular Problems | Columbia 2014
You Want It Darker | Columbia 2016 Levyhyllyt • You Want It Darker
Thanks For The Dance | Columbia/Legacy/Sony Music 2019

Lue lisää
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen, 176 sivua | Omnibus 2009
Cohen, Leonard: The Lyrics Of Leonard Cohen – All The Answers Are Here, 288 sivua | Omnibus 2017
Cohen, Leonard: Stranger Music – Selected Poems And Songs, 245 sivua | Jonathan Cape 1993
Cohen, Leonard: Poems And Songs, 245 sivua | Alfred A. Knopf 2011
Cohen, Leonard & Burger, Jeff: Leonard Cohen On Leonard Cohen, 604 sivua | Omnibus Press 2014
Devlin, Jim: In Every Style Of Passion – The Works Of Leonard Cohen, 223 sivua | Omnibus Press 1996
Dorman, Loranne S. & Rawlins, Clive L.: Leonard Cohen – Prophet Of The Heart, 383 sivua | Omnibus Press 1990
Footman, Tim: Leonard Cohen: Hallelujah – A New Biography, 272 sivua | Chrome Dreams 2009
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – A Life In Art, 160 sivua | Robson Books 1994
Nadel, Ira B.: Various Positions – A Life Of Leonard Cohen, 325 sivua | Bloomsbury 1996 • Vintage Canada 1997
Nadel, Ira B.: Leonard Cohen – elämäkerta, 417 sivua | Johnny Kniga 2010
Simmons, Sylvie: I’m Your Man – The Life Of Leonard Cohen, 546 sivua | Ecco 2012 • Jonathan Cape 2012 • Vintage 2013
Simmons, Sylvie & Jouni Jussila (kääntäjä): I’m Your Man – Leonard Cohenin elämä, 541 sivua | Sammakko 2014

Leonard Cohen: Thanks For The Dance (2019).

Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos

Itäistä pituutta | Gogh 1984 / Johanna

Kari Riipinen (s. 1952) on merkittävä tekijä suomalaisessa rockissa, vaikka ei muusikko olekaan. Hän valokuvasi ja suunnitteli satoja levynkansia, ja sen myötä hänestä tuli juhlittu poptaiteilija ja loppujen lopuksi myös levyttänyt artisti.

Riipisen kansitaiteilijan uran alku ajoittuu 1980-luvun taitteeseen. Kalevala oli käyttänyt hänen taidettaan Abraham’s Blue Refrainin (1978) kannessa, mutta varsinainen käännekohta oli tässä blogissakin käsitelty Dave Lindholmin Vanha ja uusi romanssi (1979). Lindholm ja Riipinen tunsivat toisensa jo kouluajoilta, ja juuri perustetun Johanna-levy-yhtiön Atte Blom valitsi Riipisen Davesta ottamista kuvista kanteen sen epätarkimman mutta tunnelmallisimman. Se oli aikamoinen mestariteos mieheltä, joka ei vielä tuolloin edes omistanut kameraa.

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Vanha ja uusi romanssi toi Riipiselle lisää töitä, ja hänen nimensä kasvoi kansien myötä. 1980-luvun mittainen nousukausi oli alkanut, projekteja riitti, sponsorit kiinnostuivat, näyttelyitä järjestettiin ja rahaa liikkui runsaasti myös Riipisen suuntaan. Hänestä tuli eräänlainen kuvataiteen rocktähti.

Arvostetuksi poptaiteilijaksi noustuaan hän päätti ryhtyä myös muusikoksi: Riipinen hankki hienon kitaran ja ryhtyi tekemään singleä. Se levytettiin Finnvoxilla Jimi Suménin, Elisa Korjuksen, Keimo Hirvosen, Helena Lindgrenin ja Dave Lindholmin kaltaisten nimiartistien avustuksella. ”Eihän mun soittamisesta tullut hevonpaskaa”, Riipinen tunnusti Walter de Campin Riipinen Interview -kirjassa. ”En mä pysynyt missään rytmissä.”

Singlen ilmestyessä ristiriitaisten arvioiden saattamana Riipinen lähti Pelle Miljoonan kanssa Suosikin kustantamalle maailmanympärimatkalle, joka osoittautui osaksi hänen Itäistä pituutta -albuminsa tekoprosessia. Riipisen ensimmäinen ja hyvin luultavasti viimeinen albumi perustuu vahvasti maailmalla Walkman-kasettinauhurilla tehtyihin nauhoituksiin. Itäistä pituutta on pohjimmiltaan kuulokuvien sarja ja äänimatka, joka nimensä mukaisesti kulkee Aasian läpi. Riipinen teki kenttä-äänityksiä Pakistanissa, Intiassa, Thaimaassa, Hongkongissa, Filippiineillä, Taiwanissa ja Japanissa talvella 1982. Materiaalia kertyi kymmenen tuntia.

Matkan jälkeen Riipinen ryhtyi levyttämään albumia Helsingissä ja Lontoossa. Kapellimestarina toimi Jimi Sumén. Lopputulos oli erikoinen taidemusiikkikeitos dokumentaarisia nauhoituksia, uutta aaltoa, konerytmejä, Aasian maiden folkia ja länsipopin modernismia, blueskitaraa, sämpläystä ja livesoittoa. Itäistä pituutta on kollaasiteos, joka välittää kaikuja maailmalta ja luo nomaditunnelmia. Se on selvästi kuvataiteilijan tekemää musiikkia, jota kuuntelee vähän niin kuin muiden valokuvia katsellaan, ulkopuolelta tulkiten, usein kuulumattomuuden tunteen vallassa. Riipisen sävellykset ovat pelkkä sirpale kokonaisuudessa, melodiat menevät ja tulevat muiden elementtien lomassa.

Kuten singlelläkin, Riipisen albumilla esiintyy melkoinen kaarti. Lempeässä Kultaisessa kolmiossa laulavat Helena Lindgren ja Pelle Miljoona. Sillä, nimiraidalla ja ’Radio Hong Kongilla’ lyömäsoittimia käsittelee tunnettu jazzmuusikko Edward Vesala. Lasisen muurahaiskeon lailla kuhisevan kaupungin neonvalojen viileää hohdetta heijastelevalla ’Radio Hong Kongilla’ kitarasoolon soittaa Tuomari Nurmio, filippiiniläisen transnaisen yksinäisyydestä kertovalla ’Billyboy Anabelilla’ Dave Lindholm. Äänessä on myös Riipisen Aasiassa tapaama Richard, satunnainen britti, jonka myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Suuressa roolissa on Sumén, joka soitti kitaraa, bassoa, syntetisaattoreita ja sitaria, ohjelmoi konerytmit ja sovitti musiikin eli ylipäänsä teki asioista mahdollisia. Riipinen sävelsi, sanoitti, lauloi ja suunnitteli kokonaisuuden.

Riipisen ohjaama dokumentti Pelle Miljoona Oy:n Berliinin-matkasta:

Itäistä pituutta ilmestyi vuonna 1984. Se ei ollut mikään hittilevy vaan taidetta eri muodossa. Riipisen uralla se on yksittäinen työ, toisenlainen teos, osa taiteilijan elämäntyötä. Hänen menestyksekäs uransa jatkui 1990-luvulle saakka, kunnes alkoholi otti vallan ja toi mukanaan monenlaisia ongelmia. Riipinen poistui julkisuudesta, ja se, mitä oli ollut ja mitä hän oli tehnyt, näytti hajoavan olemattomiin ikuisiksi ajoiksi. Pelle Miljoona Unitedin Kino Riviera -albumin (2015) ’Varjojen mailla’ saattaa kertoa Riipisestä.

Vuonna 2017 Riipinen kertoi Ylen Kulttuuricocktailin haastattelussa, ettei hänellä ole omasta tuotannostaan jäljellä mitään: ”Jos yksi teokseni saattaa koostua sadoista pienistä kuvista, samalla tavalla voi sanoa elämäntyöstäni: se on palasina pitkin maailmaa.” Hänen taiteensa sai fyysisen hahmon tietyssä ajassa ja paikassa, kunnes hajosi jälleen niiksi luovuuden ja ohikiitävien ajankuvien atomeiksi, joista oli syntynytkin.

Niin ei tarvitsisi olla. Riipisen elämäntyö ansaitsisi tulla suojelluksi. Itäistä pituutta -levyn kohdalla se voisi tarkoittaa hienon vinyylipainoksen ja digijulkaisujen ilmestymistä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
RiipinenItäistä pituutta | LP Johanna Kustannus Oy/Gogh 1984
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi | LP • Kasetti Johanna 1979 • CD Johanna 1989 • CD-uusintapainos Johanna Kustannus 2009

Lue lisää
Walter de Camp: Riipinen Interview | Aquarian Publications 1996
Ylen haastattelu 27.11.2017, toim. Tuomas Karemo

Riipinen: Itäistä pituutta (1984).

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack

Sea Change | Geffen 2002

Beck Hansen (s. 1970) löi läpi vuonna 1994 julkaistulla Mellow Gold -albumilla, jonka singlehitti ’Loser’ on edelleen hänen tunnetuin biisinsä. Vuonna 2002 ilmestynyt Sea Change edusti hänen urallaan nimensä mukaisesti suurta muutosta. Postmodernista kollaasiartistista tuli pohdiskeleva laulaja-lauluntekijä.

Sea Changen tekemisen lähtökohta ei ollut omaperäinen tai ainutlaatuinen. Beckiä inspiroi laulunaiheista kliseisin: pitkä parisuhde oli juuri päättynyt. Kuitenkin nimenomaan yleistajuinen teema teki hänen uudesta musiikistaan koskettavaa. Sen itsetutkiskelun sävy ei tuntunut oman navan ympärillä pyörimiseltä vaan kertoi kokemuksista, jotka ovat muodossa tai toisessa tuttuja kaikille. Koska Beck kirjoitti Sea Changen kappaleet nopeasti ja itsekseen, melankolian, surun ja yksinäisyyden tunteet säilyivät niissä kuin meripihkassa.

Äänitysten lähtökohdaksi otettiin sama laulaja-lauluntekijäkulma, josta Beck oli biisit kirjoittanut. Tuottaja Nigel Godrichin kanssa tehty Sea Change ei silti ole mikään mies ja kitara -levy, vaikka sen maisemissa näkeekin taivaanrantaan saakka. Sillä soittaa varsin iso bändi: rumpalit James Gadson ja Joel Waronker, kosketinsoittaja Roger Joseph Manning Jr., kitaristit Jason Falkner ja Smokey Hormel, sellisti Suzie Katayama ja basisti Justin Medal-Johnsen ovat kaikki monista eri yhteyksistä tuttuja muusikoita. Tärkeässä osassa olivat jousisovitukset, joista vastasi Beckin isä David Campbell. Merkittävin elementti oli Beckin lauluääni, johon eletty elämä tuntui tuoneen syvyyttä.

’The Golden Agen’ ja ’Lost Causen’ lempeä folk/alt.country-fiilistely, ’Paper Tigerin’, ’Sunday Sunin’ ja ’Lonesome Tearsin’ mieto psykedelia, ’It’s All In Your Mindin’ ja ’Round The Bendin’ nickdrakemainen hauraus… Sea Change on yhtä aikaa monipuolinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kiusallisen tutun kuuloinen ’Already Dead’ on hyvä esimerkki siitä, miten vahvoja biisejä Beck pystyi levylleen kirjoittamaan. Ja vaikka levyn tekemistä inspiroivat ikävät asiat, Sea Changea leimaa juhlallinen tunne uuteen alkuun selviytymisestä.

Lopputulos oli perinteikkyydessään yllättävä. Beckin aiemmasta tuotannosta tuttu ironinen kuorrutus oli poissa, ja vakavuudessaan vilpitön Sea Change vaikutti hyvin paljaalta. Sen lähin vertailukohta Beckin levyissä on Mutations, mutta lähinnä vain akustisten kitaroiden osalta. Muutoksen suuruus heijastui levyn nimeen: Beck tosiaan purjehti uudella ulapalla. Taiteellisen paradigman muutos sai hänen vanhemmat, sinänsä oivaltavat albuminsa kuulostamaan tiettyyn aikakauteen nivotulta leikkaa-liimaa-musiikilta, joka enemmänkin leikkisästi kommentoi popkulttuuria kuin sanoi mitään merkityksellistä.

Sea Change äänitettiin keväällä 2002 ja julkaistiin heti kesän kynnyksellä. Se poikkesi niin paljon Beckin aiemmista levyistä, että sen pelättiin vieraannuttavan hänet vanhoista faneistaan. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sea Change myi Yhdysvalloissa reilusti kultaa, kuten kolmen vuoden takainen Midnite Vultureskin oli tehnyt. Luultavasti Sea Change käy edelleen kaupaksi fyysisissä formaateissa, sillä se on Beckin ajattomin teos.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Beck | kotisivu
Beck | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Golden Feelings | Sonic Enemy 1993
Stereopathetic Soulmanure | Flipside 1994
Mellow Gold | DGC Records 1994
One Foot In The Grave | K Records 1994 • Expanded Edition 2009
Odelay | DGC Records 1996 • 2CD 2008
Mutations | DGC Records 1998
Midnite Vultures | DGC Records 1999
Sea Change | Geffen Records 2002
Guero | Interscope Records 2005
Guerolito (remix album) | Interscope Records 2005/2006
The Information | Interscope Records 2006
Modern Guilt | DGC Records 2008
Morning Phase | Capitol Records 2014
Colors | Capitol Records 2017
Hyperspace | Capitol Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
Palacios, Julian: Beck – Beautiful Monstrosity, 235 sivua | Boxtree 2000

Beck: Sea Change (2002).

Plutonium 74 – epärealistiset optimistit kohtalon kourissa

Helsinkiläisen Plutonium 74:n tyyliä on luonnehdittu ”psykedeeliseksi rytmimusiikiksi” ja ”haikean merelliseksi grooveksi”. Pitkän linjan bändin jäsenet ovat sanoneet bändin rumpalin ja perustajajäsenen Ville Pystysen keksineen nuo määreet itse jaloviinaa juotuaan. Pystynen kuittaa väitteet huomauttamalla, ettei asiasta löydy todisteita.

Erno Haukkala ja Joanna Sulonen yhtyeestä Plutonium 74. Kuva: Ylermi Rajamaa.

Siitä sen sijaan löytyy evidenssiä, että Plutonium 74 on pitkästä aikaa aktiivisessa tilassa. Bändi on parhaillaan laajalla Suomen-kiertueella, ja pitkään työstetty kolmas albumikin hahmottuu hiljalleen.

Plutonium 74 on ollut olemassa yli 20 vuotta. Ville Pystynen kertoo, että bändin laulaja-kosketinsoittaja Ylermi Rajamaa on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa hän on tehnyt musiikkia.

– Lapsuudenystäväni Lauri Johansson, joka perusti Plutonium 74 -yhtyeen kanssani, esitteli minut ja Ylermin toisillemme noin vuonna 1996. Lauri myös keksi bändin nimen. Kuulemma 74 kuulosti siistimmältä kuin plutoniumin oikea järjestysluku 94. Mentiin yläasteen musaluokkaan soittamaan grungea. Siitä asti Ylermi on ollut sielunkumppanini musan tekemisessä ja muutenkin elämässä. Meillä on ollut pahoja riitoja, mutta vaikeistakin asioista voi päästä yli. Se, mitä me tehdään yhdessä, on niin siistiä, etten luopuisi siitä mistään hinnasta.

Vuonna 2003 julkaistu ensialbumi Pasilasta Kallioon oli arvostelumenestys, joka nosti Plutonium 74:n kulttisuosioon. Pystynen muistelee levyn tekemistä lämmöllä.
Pasilasta Kallioon syntyi kokeilunhalusta, nuoresta innosta ja rakkaudesta usvaiseen rytmimusiikkiin. Levy tehtiin niin, että ensin äänitettiin treeniksellä pohjat ja sitten mentiin Harjun nuorisotalon studiolle yöksi ja kokeiltiin, miten laitteet toimivat. Ihmeteltiin, että ”mitä tosta vivusta tapahtuu?” ja että ”vau, onpa siisti kaiku”, ja sitten Ylermi sanoi, että ”älä laita noin paljon. Kaiku toimii niin, että sitä on juuri sopivassa suhteessa kuivaan signaaliin. Pitää löytää se oikea suhde.” Me leikittiin Mad Professoria ja hulluteltiin. Kaikki oli uutta. Ei ollut mitään fakkiutunutta työtapaa, joka olisi estänyt etenemisen.

Viisi vuotta myöhemmin ilmestynyt Peittoalueen ulkopuolella oli debyyttiä seesteisempi kokonaisuus ja toteutukseltaan bändilevy.
– Melkein kaikki Peittoalueen ulkopuolella -levyn biisit soitettiin studiossa livenä sisään Antti Patrosen hellässä huomassa. Jälkityöt tehtiin Neitsytpolun pahamaineisella matalakattoisella studiolla. Jasse Kesti miksasi levyn – me yritettiin ensin miksata se itse, mutta koska ei lähtenyt, Jasse sai homman hoitaakseen.

Plutonium 74:n kolmannen pitkäsoiton ilmestymispäivää on arvioitu moneen kertaan, mutta albumi antaa edelleen odottaa itseään. Pystynen kertoo sen ilmestyvän sitten, kun se on valmis.
– Kaksi ensimmäistä levyä kuulostavat hyviltä. Olen tuhottoman ylpeä, kun voin sanoa olleeni tekemässä niitä. Kolmas levy tulee olemaan näiden kahden levyn epäpyhä liitto. Sille on tehty matskua koko ajan, pikkuhiljaa sulatellen ja makustellen. Me ollaan oltu kunnon studiomyyriä ja nysvätty potikkaa oikeen huolella. Eikä me tehdä virheitä musiikissa tai elämässä – suoritus on aina sataprosenttinen. Yritin sämplätä yhteen biisiin jopa norjalaista deathmetallia, mutta vielä se ei ainakaan sinne uponnut. Täytyykin tästä kokeilla taas.

Pystysen mukaan tulevan levyn tekijät kyllä tunnistaa.
– Jengi, joka on kuullut tulevia biisejä, on sanonut, että kuulostaa ihan Plutskuilta. On hienoa, että bändillä on tunnistettava soundi, vaikka takana on 20 vuotta ja paljon kilometrejä. Mun on vaikea käsittää, että olen keski-ikäinen. Soittaessa taantuu parikymppiseksi ja kokee olevansa voittamaton. Se on todella siistiä!

Miten studiosessiot ovat sujuneet?
– Kerran kävi niin, että oltiin just tehty studiossa jokin hemmetin siisti juttu, kun Ylermi meni laittaa ovenpielessä olevasta valokatkaisijasta valot päälle, jotta voitaisiin pistää pillit pussiin siltä yöltä. No, valokatkaisijan vieressä vähän ylempänä oli studion päävirtakytkin. En tietenkään ollut muistanut seivata hommia. Parin tunnin duuni meni siinä – onneksi, koska se, mitä me tehtiin sen jälkeen, oli saletisti kovempaa matskua, jossa kuului menetyksen tuska. Me päästiin siitä tilanteesta yli huumorilla ja saatiin tehtyä homma valmiiksi.

– Aina, kun näyttää siltä, että nythän tämä meneekin tosi kivasti, tapahtuu jotain tuollaista. Ihan AINA. Koskaan ei uskalla iloita mistään ennen kuin vasta parin viikon päästä, kun ollaan varmasti päästy selville vesille. Olen luonteeltani epärealistinen optimisti, mutta silti koko ajan on takaraivossa fiilis, että joku kuolee tai studiolla tapahtuu vesivahinko. Me otettiin vakuutuskin sen varalta. Yrittivät vielä laittaa päälle soittimen rikkoutumisvakuutuksen. Se ei ollut kallis, ja kysyin, paljonko omavastuu. ”600 euroa.” ”Kuussataa euroa?! Joku roti nyt tohon puuhaan!” Oho, meni vähän sivuraiteille.

Plutonium 74:n uusin julkaisu on syksyllä 2019 ilmestynyt single ’Jonotusmusa’.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Plutonium 74 | Facebook

Plutonium 74
Ylermi Rajamaa – laulu, koskettimet
Stella Kullström – laulu, viulu
Joanna Sulonen – laulu, keytar
Olli Rautiainen – trumpetti, haitari, tinapilli, syntetisaattorit
Eero Savela – trumpetti
Erno Haukkala – pasuuna, huilu
Kaj Kääriäinen – kitara, laulu
Joonatan Kotila – basso
Ilja Juutilainen – perkussiot
Ville Pystynen – rummut, koneet
Eppu Helle – miksaus

Keikat
La 16.11. Tampere, Olympia
Pe 22.11. Turku, Apollo
La 23.11. Hämeenlinna, Suisto-klubi
Pe 29.11. Lahti, Tirra
La 30.11. Helsinki, Tavastia
Su 1.12. Helsinki, Tavastia

Levyhyllyt
Pasilasta Kallioon | CD • Rapu Records 2003
Peittoalueen ulkopuolella | CD • Stupido Records 2008

Knipi ja menetysten kauneus

Knipi | Capitol/The Fried Music Oy 2019

Zachris Stierncreutz (s. 1972) on nyt tehnyt itsensä näkyväksi. Erinomaisena laulunkirjoittajana, Egotripin partasuuna ja Knipinä tunnettu muusikko on säveltänyt paljon suosittua musiikkia, mutta henkilönä hän on jäänyt melko huomaamattomaksi. Egotripin lisäksi ainakin Anna Puulle, Irinalle, Jenni Vartiaiselle ja Jonna Tervomaalle lauluja laatinut mies on sanonut suoraan halunneensa jättää maailmaan myös sellaisen jäljen, josta tunnistaa juuri hänet. Tämä sooloalbumi on se jälki.

Knipin levy ei ole tyylillisesti mikään yllätys. Sillä on Egotripin, J. Karjalaisen ja vaikkapa Jonna Tervomaan levyiltä tuttua melodista, suomenkielistä popmusiikkia, jonka katkeransuloinen melankolia ei kumpua Volgan mutkasta vaan paljon lännempää. Sekään ei suoranaisesti sokeeraa, että hän on kirjoittanut levylleen toimivia kappaleita tutulla tyylillä, jonka hän taitaa suvereenisti. Eivät kai muidenkaan käsityöammattien mestarit sähellä pajoissaan käsittämättömyyksiä, kun oma ala kerran on hallussa.

Jos Knipi jostakin tietystä asiasta laulaa, niin menetyksestä. Avausraidassa ’Katkoviivoja’ on kyse paikkaan kuulumisen tunteen menettämisestä. Kappaleessa ’1986’ kertoja on jäänyt sinne, minne kokee kuuluvansa, mutta niin tekemällä hän on menettänyt kaiken sen, mitä lähtemisestä olisi seurannut. ’Sotku’ ja ’Hölösuu’ ovat lauluja parisuhteen menettämisestä. Ensin mainitussa mennyt hyvä on kadotettu peruuttamattoman teon kautta, jälkimmäisessä kaiken annetaan mennä huolimatta siitä, että suhde tahdottaisiin säilyttää.

’Menneestä ajasta’ kertoo ihmisestä, jonka aika on muokannut niin toisenlaiseksi, että hän on menettänyt entisen itsensä. ’Mustassa aukossa’ kertoja on menettänyt mielenrauhansa, turvallisuudentunteensa ja jonkun ihmisenkin. Tyhjentävästi nimetty ’Maitojuna’ on laulu siitä, kuinka omien suurten luulojen vastaisesti rohkealla siirrolla hävitään elämän pelissä enemmän kuin voitetaan. ’Seinäruusu ja kynnysmatto’ -kappaleessa altavastaajat saavat toisensa, mutta sekin johtuu vain siitä, että he näkevät toisissaan menetysten arvet.

Kiehtovin tarina on biisissä ’Se on menoa nyt’. Sen kertoja herää eteisestä vaatteet päällä sormus taskussaan. Hän on selvästikin ollut juopottelemassa, mutta mitä muuta oikein on tapahtunut? Onko hän ottanut vihkisormuksensa pois lähtiessään juhlimaan? Onko sormus palautettu hänelle baarissa erotilanteessa? Hän kertoo tehneensä päätöksen, joka saa hänet kyseenalaistamaan oman täyspäisyytensä – mitä? Mitä ”se on menoa nyt” merkitsee? Ei kai hän sentään itsemurhaa suunnittele? Vai onko hän rakastunut yöllä niin tulisesti, että on päättänyt erota puolisostaan?

Toinen vaikuttava kappale on ’Värejä’. Se kertoo mielen toipumisesta, siitä miten maailman sävyt alkavat taas hehkua kirkkaina pitkän synkeän jakson jälkeen. Katarttinen päätösbiisi on (taas kerran) toimiva ratkaisu – näin surumielisestä albumista jää toiveikas olo. Teosmainen ’Värejä’ on toivoa täynnä myös musiikillisesti. Teemoihinsa nähden Knipin levy voisi olla musiikillisesti paljon synkempikin – mutta hyvä, ettei ole. ’Sotkussa’ lempeä sävellys kontrastoi synkkään tarinaan hämmentävän tunnelman, ja Maitojunaan se tuo itsensä armahtamisen tuntua. Toki levyltä löytyy myös paljon samaa surumielistä silmäkulmain kimmellystä kuin Egotripin albumeiltakin. Merkittävin ero emoyhtyeeseen on Knipin ääni, ja utuiseksi tuotettu laulusoundi istuu hyvin kaihoisaan tematiikkaan.

Knipin levy osoittaa, miten suuri osa Egotripin soundia hän ja hänen kappaleensa ovat. Sopii toivoa, että hänen henkilökohtaiset jälkensä johtavat pitkälle.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Knipi Official | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Knipi
Knipi | CD • LP The Fried Music Oy/Universal 2019

Egotripin albumit | Finna.fi
Egotrippi | CD • Sony Music Entertainment Finland 1995
Superego | CD • Zen Garden 1997
Alter ego | CD • Zen Garden 1998
Helsinki–Hollola | CD • Zen Garden 2000
Matkustaja | CD • BMG Finland 2003
Vielä koittaa uusi aika | CD • KHY Suomen Musiikki 2006
Maailmanloppua odotellessa | CD • Suomen Musiikki/Sony BMG/RCA 2008
Pilvien alla, maan päällä | CD • KHY Suomen Musiikki 2013
Vuosi nolla | CD • Warner Music Finland 2015
10 | CD • Warner Music Finland 2017 Levyhyllyt • 10

The Krispies | Finna.fi
Solid Gold Rockstars | CD • Zen Garden 1998

The Tunes | Finna.fi
Bright Yellow Sun | CD • Grandpop Records 2005

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Ilkka: Egotrippi – aina matkalla jonnekin, 216 sivua | Minerva 2013
Rikkinen, Eila: Kitara, tähdet ja kuu – suomipopin parhaat säkeet, 127 sivua | F-kustannus 2006

Knipi (2019).