Kirjaston Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Ajankuvan lisäksi arvioissa tuodaan esiin musiikkikirjastoista löytyvää luettavaa, bokseja, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas
Pelttari ja Ari Väntänen. Somessa #Levyhyllyt.

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa

Another World | Tuohi Records 2019

Maailman parhaiden blueskitaristien äänestyksissä menestyvien ei enää tarvitse olla ikonisia, mieluiten kuolleita britti- tai amerikkalaismiehiä. Nykyisin arvostettu soittaja voi olla sellainen kuin Erja Lyytinen (s. 1976). Nainen Savosta.

Vaikuttaa jopa siltä, että ukkoutunut genre kaipaa Lyytisen kaltaisia freesejä tekijöitä. Hän on nimittäin niittänyt mainetta kautta modernin bluesuniversumin – muun muassa European Blues Awardsissa, Finnish Blues Awardsissa, Blues Matters– ja Guitar World -lehtien äänestyksissä sekä brittiläisen Independent Blues Broadcasters Associationin sekä kanadalaisen Blues Underground Networkin taholla.

Lyytinen on kerännyt ansioita blueskitaran hall of fameen pääsemiseksi jo vuosikymmeniä. 15-vuotiaana soittimeensa tarttuneen kitaristi-laulajan debyyttialbumi, jump blues -vaikutteinen Attention! ilmestyi vuonna 2002. Jo se oli aikamoinen harppaus maineessa: kakkosalbumi Wildflowerin (2003) julkaisukeikkana toimi Puistoblues, jonka pääkonsertin ainoa kotimainen esiintyjä Lyytinen oli.

Seuraavat vuodet vierähtivät kansainvälisissä kuvioissa. Sibelius-Akatemiassa maisterintutkintoa suorittanut Lyytinen opiskeli musiikkia Tanskassa ja Yhdysvalloissa ja teki ensimmäisen Suomen ulkopuolella julkaistun levynsä. Saksalaisen Ruf Recordsin kautta ilmestynyt Pilgrimage – Mississippi To Memphis (toinen kahdesta vuonna 2005 julkaistusta Lyytisen levystä) äänitettiin Amerikassa. Bluesin syntysijoilla valmistui myös seuraava julkaisu, slidesoittopainotteinen Dreamland Blues (2006). Sen seuraajaa The Grip Of The Bluesia Lyytinen on luonnehtinut ensimmäiseksi omaksi albumikseen, koska sillä hän esiintyy oman yhtyeensä kanssa.

Jos 2000-luku oli Lyytiselle uran alkusoittoa, 2010-luvulla hän ryhtyi tositoimiin: Lyytinen starttasi vuosikymmenen entistä laajemmilla Euroopan-kiertueilla. Noihin aikoihin havaittiin, ettei Lyytinen halunnut maalata itseään niché-artistiksi bluesnurkkaan. Voracious Lovella (2010) hän avarsi soundiaan muun muassa Nightwishistä (Marco Hietala) ja Apocalypticasta (Paavo Lötjönen) tuttujen muusikoiden avulla. Sama kehitys näkyi artistiprofiilissa. Lyytinen oli vuonna 2012 mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, joka teki hänet tutuksi suurelle yleisölle.

Mutta jotta totuus ei unohtuisi, Forbidden Fruit -levyä (2013) seurannut The Sky Is Crying (2014) oli tribuutti sähköisen slidesoiton uranuurtajalle Elmore Jamesille. Sitä seuraavan albuminsa The Stolen Heartsin Lyytinen teki klassikkorockin tunnelmissa: yhteistyökumppanina studiossa oli Rolling Stonesin ja Pink Floydin projekteissa kannuksensa ansainnut Chris Kimsey.

Erja Lyytisen uusin albumi Another World kertoo ensimmäiseksi sen, että häntä ei voi pitää kokeilevana muusikkona, vaihtoehtoartistina tai bluespuristina. Levyllä soi blues, mutta musiikissa on vaikutteita myös räväkästä hardrockista ja kiltistä aikuisrockista sekä vähäeleisempiä viitteitä moneen muuhunkin suuntaan popista funkin kautta progeen. Hänen soundissaan on jotakin hyvin suomalaista, mikä saa musiikin kuulostamaan täällä arkiselta ja kaiketi maailmalla eksoottiselta. Vierailevat tähdet tulevat bluesista ja sen tuolta puolen. Lyytisen kanssa soittavat louisianalainen slidekitaramestari Sonny Landreth sekä Michael Jacksonin bändissäkin soittanut Jennifer Batten.

2020-luku aloittaa jälleen uuden aikakauden Lyytisen uralla – tai siltä ainakin vaikuttaa, koska artisti päätti kymmenluvun julkaisemalla urastaan kirjan. Se on tarina (tai itse asiassa monta tarinaa) naisen elämästä bluesin miehisessä maailmassa, artistin luovimisesta musiikkialalla ja työn ja perhe-elämän ristiaallokossa, sekä Lyytisen muusikkouden ja uran kehityksestä. Musiikkitoimittaja Mape Ollilan kirjoittama välitilinpäätös Erja Lyytinen – Blueskuningatar ilmestyi samana vuonna kuin Another World.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Erja Lyytinen | kotisivu
Erja Lyytinen | Facebook
Erja Lyytinen | Instagram
Erja Lyytinen | Twitter

Levyhyllyt
Attention! | Bluelight Records 2002
Wildflower | Bluelight Records 2003
Pilgrimage – Mississippi To Memphis | Ruf Records 2005
It’s A Blessing | Ruf Records 2005
Dreamland Blues | Ruf Records 2006
Grip Of The Blues | Ruf Records 2008
Voracious Love | Ruf Records 2010
Forbidden Fruit | Ruf Records 2013
The Sky Is Crying | Tuohi Records 2014
Stolen Hearts | Tuohi Records 2017
Another World | Tuohi Records 2019

Katso DVD
Ruf’s Blues Caravan – The New Generation | 2006
Songs From The Road | 2012
Live In London | 2015
Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: Live 2016 | 2016

Lue lisää 
Ollila, Mape: Erja Lyytinen – Blueskuningatar, 191 sivua | Docendo 2019

Erja Lyytinen: Another World (2019).

Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva

The Ultimate Sin | Epic 1986

The Ultimate Sin on Ozzy Osbournen omissa kirjoissa se huono soololevy. Laulajan mielestä sen soundi on tylsä, ja vaikka tekele myikin erittäin hyvin, niin kummalliselta se hänestä silti kuulostaa.

Voi olla, että Ozzya riepoo se koko elämänvaihe – The Ultimate Sinin teossa hän oli elämänhallinnallisista syistä lähinnä laulajan ja keulakuvan osassa. Kun levyn biisit kirjoitettiin, hän oli katkaisuhoidossa. (Managerivaimo Sharon Osbourne sai miehensä lähtemään sinne narraamalla, että tiedossa olisi jäsenyys erityisellä klubilla, jossa opetettaisiin herrasmiesmäisiä juomatapoja.) Sillä välin, kun tähti toipui korjaamolla, kitaristi Jake E. Lee ja sanoittaja Bob Daisley tekivät uusia kappaleita. Ozzy lisäsi omat ideansa joukkoon, kunhan sai päänsä vähän selvemmäksi.

Lopputulos on kaksijakoinen. Bändi soi paikoin jähmeästi, eikä noin puolta The Ultimate Sinin kappaleista ole tarpeen kuunnella toista kertaa. Toisaalta siinä paremmassa puoliskossa on hienoja riffejä ja melodioita ja jopa klassikkoja.

The Ultimate Sin äänitettiin Lontoossa ja Pariisissa tuottaja Ron Nevisonin kanssa. Kansikuvaksi valikoitui helvetillinen maalaus, joka voisi olla peräisin vieroitusklinikalla nähdyistä delirium-houreista. Hupaisa Ozzy lohikäärmeenä -kansi oli aikansa tuote. The Ultimate Sinin suurin ansio on yleisemminkin se, miten väkevää kuvaa se maalaa 1980-luvun puolivälin hevikulttuurista ja rockbisneksestä.

Ozzy Osbournen neljäs soololevy ilmestyi maailmaan, jossa suurvallat pitivät toisensa loitolla ydinaseilla uhkailemalla. Levyn vakavimmat kappaleet – kirjaimellisesti aseistariisuva voimaballadi ’Killer Of Giants’ ja ahdistunut ’Thank God For The Bomb’ – on kirjoitettu kauhun tasapainon vallitessa ja kylmän sodan varjossa. Niiden soidessa tuntuu, että Osbourne oli päihdeongelmistaan huolimatta yllättävän lujasti todellisuudessa kiinni. (Toinen asia on, kirjoittiko hän sanoituksia juurikaan itse. Ilmeisesti ainakin ’Killer Of Giantsin’ avausrivit ovat hänen käsialaansa.)

Aikakaudelle leimallisia olivat myös rokkaamisesta, nuoruudesta ja kapinasta kertovat biisit. Lähes kaikilla 1980-luvun hevibändeillä oli sellaisia, ja valtavirtarockia kuluttanut kirkasotsainen nuoriso otti nuo laskelmoiduilta vaikuttaneet kapinalaulut innolla omakseen. Osbournea pidettiin uskonnollisissa ja konservatiivisissa piireissä vaarallisena ja moraalittomana rocktähtenä, joka vasiten ajoi kuulijoitaan itsemurhiin tai turmioon. ’Never Know Why’ muistuttaakin ajasta, jolloin hevin arveltiin uhkaavan nuorison moraalia ja mielenterveyttä. Ozzyn näkemys tilanteesta selviää ’Lightning Strikesissa’, jonka tyhjänpäiväisessä tekstissä hän uhoaa jatkavansa rokkaamista vaikka aamuun asti, jos niikseen tulee ja tarvetta ilmenee.

Moraalinvartijoille uhittelu ja vapauden kaihosta laulaminen sopivat Ozzylle periaatteessa hienosti, mutta käytännön kanssa oli niin ja näin. Vaikka Osbourne oli Black Sabbath -legendana hevin kummisetä ja armoitettuna sekoilijana liian holtiton sisäsiistiksi, hänen suussaan sellaiset biisit kuulostavat melko väkinäisiltä. Hän ei ollut enää mikään nuori kapinallinen vaan nelikymppinen juoppo miljonääri. Sen Osbourne (tai toinen sanoittaja) tuntuu myös tiedostaneen: paljastavassa ja surullisessa ’Secret Loserissa’ Ozzy on rehellisimmillään. Hän laulaa kuin apua pyytäen, ettei ole sitä miltä näyttää. Juhlitun rocktähden kehossa asui moniongelmainen ressukka, ja imagon alla todellisuus hankasi paksua nahkaa vereslihalle.

Ozzyn elämän teki hankalaksi sekin, että hänen odotettiin olevan jatkuvasti pyörällä päästään. Musiikin ulkopuolella hänen hahmonsa viehätys perustui siihen, että kaikki näytti jatkuvasti olevan karkaamassa käsistä. Tuo teema kiteytettiin hienosti nimikappaleen 1980-luvun suosikkisarja Dallasia parodioivassa videossa. Kun häiriintyneenä öljyparonina esiintyvä laulaja katselee telkkarista, miten kaljan pulskistama toinen minä toikkaroi lavalla kuin kajahtanut kotirouva, tulee artistin henkinen tila tai imago hyvin selväksi. Erittäin moni asia on pahasti pielessä, mutta jollain kummalla tavalla homma pysyy koossa. Ristiriita vakavan kappaleen ja humoristisen videon välillä on vahva.

Tekoprosessinsa kautta The Ultimate Sin on kiinnostava myös musiikkibisneksen kuvajaisena. Artistit saattoivat pitää itseään melkoisina rebeleinä, mutta heidän sniffaillessaan viskipäissään pulvereita luksushotellien uima-altailla, kulissien takana pyöritettiin säälimätöntä liiketoimintaa, jolla ei ollut mitään tekemistä reilun rokkimeiningin kanssa. Muusikot olivat pelkkiä pelinappuloita. The Ultimate Sinin pääsäveltäjä Jake E. Lee oli joutunut heti ensimmäisellä Ozzy-albumillaan Bark At The Moonilla huiputetuksi: hänen riffinsä ja kokonaiset kappaleensa merkittiin kylmästi Osbournen tekemiksi.

Vedätyksestä viisastunut Lee kieltäytyi soittamasta nuottiakaan The Ultimate Sinille ennen kuin paperit olisivat kunnossa. Kun Lee sai nimensä tekijätietoihin, puijatuksi joutui (basistina parhaiten tunnettu) Bob Daisley. Hän kirjoitti yhtä lukuun ottamatta kaikki levyn tekstit, mutta ei saanut niistä aluksi lainkaan krediittiä. Vasta kun The Ultimate Siniä oli myyty 500 000 kappaletta, hänen nimensä liitettiin tekijätietoihin Osbournen ja Leen rinnalle.

The Ultimate Sin päättyy kuninkaallisesti ’Shot In The Darkiin’, joka on yksi Ozzyn uran ja ylipäänsä kasarihevin kaikkien aikojen parhaista biiseistä. Se on kehitelty basisti Phil Soussanin samannimisestä Wildlife-yhtyeen kappaleesta, mutta varsinainen cover se ei ole. Sovitus ja melodia uudistettiin, ja Ozzy lauloi biisin omakseen niin kuin vain hän voi. Nyttemmin levystä ei enää ole otettu uusia painoksia, minkä arvellaan johtuvan Soussanin kanssa käydyistä oikeustaisteluista eli tulonjaosta. ”Et tule koskaan ymmärtämään, miksi me rokkaamme”, Ozzy kailotti The Ultimate Sinillä ja jätti miettimään, mahtoiko hän tarkoittaa, etteivät nuoret käsittäneet, että rahan takiahan sitä tehtiin.

Se, että The Ultimate Sin ei ollut kokonaisuutena mikään mestariteos, ei ollut bisneksen kannalta mikään ongelma. Levy ajoi asiansa ja myi miljoonia, koska se oli Ozzyn uusi levy. Vanha stara lähti tien päälle nuorista muusikoista kootun kilpailukykyisen kokoonpanon kanssa. Kiperiä riffejä ja sooloja tulittanut Jake E. Lee suoriutui hienosti hardrock-kitaristien vauhtiajoissa, ja Randy Castillon ja Phil Soussanin rytmiryhmä hoiti hommansa niin kuin Kummisedän alaisuudessa kuuluikin.

Samaan aikaan yksi hevirockin aikakausi oli vaipumassa hautaan, ja toinen nousi vauhdilla undergroundista. The Ultimate Sin -kiertueella Ozzy Osbournea lämmitteli räväkkä speed/thrashnousukas Metallica, joka oli juuri julkaissut mestarillisen Master Of Puppetsin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Ozzy Osbourne | kotisivu
Ozzy Osbourne | Facebook

Ozzy Osbourne | Instagram

Ozzy Osbourne | Finna.fi
Blizzard Of Ozz | Jet 1980
Diary Of A Madman | Jet 1981
Bark At The Moon | Epic 1983
The Ultimate Sin | Epic 1986
No Rest For The Wicked | Epic 1988
No More Tears | Epic 1991
Ozzmosis | Epic 1995
Down To Earth | Epic 2001
Under Cover | Epic 2005
Black Rain | Epic 2007
Scream | Epic 2010
Ordinary Man | Epic 2020

Black Sabbath | Finna.fi
Black Sabbath | Vertigo 1970
Paranoid | Vertigo 1970
Master Of Reality | Vertigo 1971
Vol. 4 | Vertigo 1972
Sabbath Bloody Sabbath | Vertigo 1973
Sabotage | Vertigo 1975
Technical Ecstasy | Vertigo 1976
Never Say Die! | Vertigo 1978
Heaven And Hell | Vertigo 1980
Mob Rules | Vertigo 1981
Born Again | Vertigo 1983
Seventh Star | Vertigo 1986
The Eternal Idol | Vertigo 1987
Headless Cross | I.R.S. Records 1989
Tyr | I.R.S. Records 1990
Dehumanizer | I.R.S. Records 1992
Cross Purposes | I.R.S. Records 1994
Forbidden | I.R.S. Records 1995
13 | Vertigo 2013

Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista

Lue lisää | Finna.fi
Crawford, Sue: Ozzy – Unauthorized, 224 sivua | Michael O’Mara
Crawford, Sue & Reija Tanninen, kääntäjä: Ozzy, 222 sivua | Johnny Kniga 2003
Iommi, Tony & Lammers, T. J.: Iron Man – My Journey Through Heaven And Hell With Black Sabbath, 383 sivua | Simon & Shuster 2011 & 2012
Iommi, Tony & Lammers, T. J. & Jussi Niemi, kääntäjä: Iron Man – muistelmat, 441 sivua | Like 2012
McIver, Joel: Sabbath Bloody Sabbath, 405 sivua | Omnibus Press 2006 & 2014
McIver, Joel & K. Männistö, kääntäjä: Sabbath Bloody Sabbath, 423 sivua | Like 2007 & 2010
Osbourne, Ozzy & Ayres, Chris: I am Ozzy, 368 sivua | Sphere 2009
Osbourne, Ozzy & Ayres, Chris & tõlkinud Hels Hinrikson: Mina olen Ozzy, 344 sivua | Kunst 2016
Osbourne
, Ozzy & Ayres, Chris & Ilkka Salmenpohja, kääntäjä: Minä, Ozzy, 414 sivua | Like 2014
Osbourne, Ozzy & Ayres, Chris & Linnéa Olsson, översättare: Jag är Ozzy, 368 sidor | Norstedts 2011
Osbourne, Ozzy & Ayres, Chris & Крис Аирс, kääntäjä: Ozzi – vsjo, Tsto mne udalos vspommit – avtobiografija bes tsenzury – Оззи : всё, что мне удалось вспомнить : автобиография без цензуры, 415 sivua | Bombora 2018
Osbourne, Sharon & Dening, Penelope: Extreme – My Autobiography, 372 sivua | Time Warner 2005
Osbourne, Sharon & Dening, Penelope & Maria Lyytinen, kääntäjä: Täysillä – omaelämäkerta, 384 sivua | Ajatus 2006
Rosen, Steven & Osbourne, Ozzy: Black Sabbath, 205 sivua | Sanctuary 2001
Rosen, Steven & Osbourne, Ozzy: Black Sabbath, 279 sivua | Sanctuary 2002
Rosen, Steven & Osbourne, Ozzy: Wheels Of Confusion – The Story Of Black Sabbath, 205 sivua | Castle Communications 1996
Wall, Mick: Paranoid – Black Days With Sabbath & Other Horror Stories, 222 sivua | Mainstream Publishing 1999

Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin (1986).

Pyhimys: Mikko – reflektointia mielikuvien suojassa

MIKKO | Johanna Kustannus 2020

Suomen suosituimmaksi räppäriksi kasvanut Pyhimys on tehnyt ristimänimeään kantavan albumin, jolla hän peilailee suhdettaan itseensä ja urahuippujen langettamiin varjoihin. Mikko on siis klassinen rap-artistin menestyskrapulalevy, mutta samalla cd:n mittainen nostalgiatrippi ja pastissisarja.
Mitä tulee Mikkoon Pyhimyksen takana, musiikin informaatioarvosta on paha sanoa mitään varmaa. Kuvajainen on häilyvä ja vääristelty, ja juuri niin artisti haluaakin sen olevan.

Mikko ”Pyhimys” Kuoppala, keikkailet tänä keväänä Mikko pienenä -otsikon alla. Millainen kiertue on kyseessä?
– Keikkailen sooloartistina pitkästä aikaa pienemmissä paikoissa, koska haluan tehdä niin. Tätä ennen olen esiintynyt konserttisaleissa sekä Tampereen Klubin ja Jyväskylän Lutakon kaltaisissa keikkapaikoissa. Nyt on ohjelmassa sellaisia paikkoja kuin Joensuun Ilona, ja niissähän profiili on aika erilainen.

Miksi haluat esiintyä pienemmissä paikoissa?
Mikko-levyn maailmaan eivät liity niinkään konserttisalit ja jousisovitukset kuin räppimeininki. Koen myös, että tällainen epäkypsä repäisy on tehtävä nyt tai ei koskaan. Kun seuraava levy tulee, olen yli neljänkymmenen ja väkisinkin aikuisempi.

Millaisella kokoonpanolla esiinnytte?
– Pienemmät paikat, pienempi bändi. Me kutsuttiin meidän aikaisempaa kokoonpanoa suomiräpin Ultra Braksi, koska siinä oli kaksi mies- ja kaksi naislaulajaa. Porukka on nyt karsittu kolmeen henkeen. Väinö Wallenius soittaa kitaraa ja laulaa – jos Pyhimys olisi bändi, Väinö olisi mun luottomies, biisintekijäpari. Me ollaan kirjoitettu yhdessä paljon biisejä, muun muassa ’Jättiläinen’ ja ’Kynnet, kynnet’ sekä uuden albumin ’V!@%#mikko’. Seidi Guzejev on myös laulamassa, koska biiseissä on paljon naislauluosuuksia, joita ei voi mullikuorolla hoitaa.

Ristimänimesi Mikko on vahvasti läsnä nykyisissä tekemisissäsi. Oletko mennyt itseesi?
– Enemmän on kyse itsensä ottamisesta pöydälle. Räpmusassa ekan levyn teemana on usein huipulle pyrkiminen ja unelmien tavoittaminen, ja menestyksen jälkeen ilmestyy reflektointilevy. Eminem eli Marshall Mathers julkaisi The Slim Shady LP -menestyslevynsä perään The Marshall Mathers LP:n, jolla on biisi, jossa sanotaan, että I am whatever you say I am. Siihen riviin kiteytyy myös se, mistä Mikko-levyssä on kyse.

Kyse on siis sekä itsetutkiskelusta että sinua koskevista mielikuvista.
– Internet on vahva peili. Siellä ihmiset puhuvat mitä puhuvat ja mielikuvat ovat mitä ovat. Levyllä ruoditaan mielikuvaa minusta. Eli sitä, kun puhutaan, että tää jätkä on tällainen laskelmoija ja toisaalta tyyppi, joka valittaa kaikesta… Mukana on kaikki puolet. Herää kysymys, kerrotaanko levyllä lopulta minusta yhtään mitään vai palautetaanko mielikuva ihmisille.

Pyhimys. Kuva: Jouni ”Jones” Lehtonen.

Olet myös innokkaasti luonut mielikuvia itsestäsi, esimerkiksi kieltämällä levyn saatekirjeessä Mikko-albumin julkisen arvostelemisen. En keksi varmempaa keinoa saada kriitikoilta huomiota.
– Yhtään hyvää arvostelua en ole lukenut, mutta tietysti provosoinnin tarkoitus on saada ihmiset provosoitumaan. Tämä on väärinymmärretyin albumini. Minun ajatellaan asettuvan Mikko-levyllä kiukkuisesti ja tosissani musatoimittajia ja mediaa vastaan. Jotkut levyllä sanomani jutut, kuten ”raha on tärkeintä” ja ”boikotoidaan yhdessä kaikkia aitoja artisteja”, on otettu tosissaan, vaikka yritin vain laittaa sinne kevennyksiä. Itse ajattelen, että jos tarkastelee toimintaani, niin ei se ehkä ihan siltä näytä, että tekisin asioita pelkästään rahan takia.

Miten Mikko pitäisi ymmärtää? Millaisena levynä sinä pidät sitä?
– Kutsun sitä pastissikollaasiksi. Mikko on siinä mielessä kokeellinen levy, että sen jokainen biisi kuulostaa erilaiselta. Sille ei haettu yhtenäistä linjaa, vaan välillä jopa tehtiin peräkkäisiin biiseihin ihan erilaiset laulusoundit. ’V!@%#mikkoa’ on sanottu Eminemin kopioinniksi, jolloin on jäänyt tajuamatta, että se on biisinä selkeä pastissi. Menestyksestä valittaminen on itsessään aihepiiri. ’V!@%#mikko’ kuuluu niiden biisien joukkoon, jossa tilitetään, miten vaikeata on.

Miten vaikeata sinulla sitten on?
– Jokaisella on ongelmansa, mutta totta kai tajuan, että minulla menee musiikissa hyvin. Mutta mitä muuta voin tehdä tähän väliin kuin jonkinlaisen kommentaarin siitä? Jos olisin yrittänyt tehdä vaikka jatko-osan ”Jättiläiselle”, se olisi ollut tuhoon tuomittu yritys.

Mikko on suunniteltu epäajanmukaisesti ensisijaisesti CD-levyksi. Mistä tämä ajatus lähti?
– Siitä, että lempilevyni ilmestyivät ensisijaisesti siinä formaatissa ja 120 markan hintaan. CD on mitaltaan tietynlainen julkaisu, joka sopii minulle. Levyllä on muutenkin omia lempijuttujani menneiltä vuosilta. Esimerkiksi ”Timo Ö:ssä” käytetty Bitch Alertin ”Loveson” on biisi, josta tykkäsin aikoinaan.

Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on?
– Keikat jatkuvat yli kesän. Tämän periodin lopuksi julkaisen maaliskuun lopussa aikakauden sulkevan jäähyväisbiisin. Sen jälkeen jään pitkälle julkaisutauolle soolomateriaalista, koska haluan ottaa siihen etäisyyttä. Mikko on erilainen levy kuin edeltäjänsä, enkä jatka tätä linjaa seuraavalla levylläni. Aina täytyy tehdä jotain uutta. Visioita on jo, mutta kyllä tässä silti pari vuotta menee niin, etten julkaise uutta soolomateriaalia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Pyhimys | kotisivu
Pyhimys | Facebook
Pyhimys | Instagram
Pyhimys | Twitter

Mikko pienenä*
12.3.2020 Turku, Apollo
13.3.2020 Pori, Cabaret
14.3.2020 Seinäjoki, Ilona
20.3.2020 Joensuu, Ilona
21.3.2020 Kuopio, Ilona
28.3.2020 Tahko, Piazza
10.4.2020 Rovaniemi, Halfmoon
11.4.2020 Ruka, Piste
12.4.2020 Levi, Hullu Poro Areena
16.4.2020 Lutakko, Jyväskylä
17.4.2020 Tampere, Ilona
18.4.2020 Rauma, Domino

* Kiertue peruuntui koronavirusepidemian vuoksi. Pyhimys esiintyi 21.3. Yle Olohuoneen ohjelmassa Kaikki kotona live.

Levyhyllyt | Finna.fi
Pyhimys
Poikkeustapaus | Yellowmic 2004
Rajatapaus | Yellowmic 2004
Ongelmatapaus | Yellowmic 2004
Pyhimysteeri? The Pink Album • promo | Yellowmic 2005
Salainen maailma | Monsp 2007
Tulva | Monsp 2008
Medium | Monsp 2011
Paranoid | Monsp 2011
Pettymys | Johanna Kustannus 2015
Tapa poika | Johanna Kustannus 2018
Mikko | Johanna Kustannus 2020

Pyhimys & Saimaa | Finna.fi
Olisinpa täällä | Etenee Records/Warner Music Finland 2019

Pyhimys & Timo Pieni Huijaus | Finna.fi
Arvoitus koko ihminen | Yellowmic/Rähinä Records 2008

Perhosveitsi-Heikki & Lika-Aki | Finna.fi
Katuvisioita | Yellowmic/Monsp Records 2012

Lika-Aki | Finna.fi
Hotdog Hall Of Fame | Överdog 2017

Ruger Hauer | Finna.fi
Se syvenee syksyllä | Monsp Records 2010
Erectus | Monsp Records 2012
Ukraina | Monsp Records 2013
Mature | Johanna Kustannus 2016

Teflon Brothers | Finna.fi
T | 2009
Iso hätä • internet-mixtape | 2010
© | 2010
Valkoisten dyynien ratsastajat | 2013
Isänpäivä | 2014
Circus | 2017

Steve iVander
Olen musta | 2013

Lue lisää | Finna.fi
Taatila, Hippo: Teflon Bible – Pyhimyksen, Heikki Kuulan ja Volin tie Maltsun ghetosta suomiräpin messiaiksi, cc sivua | Johnny Kniga 2019

Pyhimys: MIKKO (2020).

Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta

IV | Svart Records 2020

Puheet Lasten Hautausmaan musiikin synkkyydestä ovat liioiteltuja. Siitä hehkuu himmeä, hauras valo, joka kutsuu luokseen pimeydessä vaeltavia. Tunteena sen lämmin säteily olisi jotakin lohdullista, vaikkapa empatiaa.

Lasten Hautausmaa perustettiin vuonna 2013, kun laulaja Kristiina Vaara tutustui kitaristi Tuomo Mannoseen tämän punkbändin Kivesveto Go-Gon keikalla. Kun he alkoivat kirjoittaa kappaleita yhdessä, melodioista ja tarinoista kehräytyi tummanpunainen lanka, josta on nyt punottu neljän albumin mittainen ura.

Aapeli Kissala & Jukolan Voima -yhtyeen kappaleesta nimensä poiminut Lasten Hautausmaa ei briljeeraa koukeroisuudella vaan syvyydellä. Sen tummanpuhuvat sävellykset ovat perinteisiä, ennustettavia ja helposti omaksuttavissa, mutta sanoituksissa mennään syvemmälle kuin popmusiikissa useimmiten. Se ei ole bluesyhtye, mutta sen tavassa päästä ytimeen on paljon jotakin vastaavaa – ehkäpä kaakonkulman blues on tällaista. Toisaalta Lasten Hautausmaan taidossa eläytyä erilaisiin kohtaloihin ja ymmärtää kaukaisiakin maailmoja on jotakin kaunokirjallista, lukenutta.

Lasten Hautausmaa on siitä harvinainen yhtye, että sen ei edes oikeastaan soisi muuttuvan miksikään tai etsivän uusia soundeja ja ilmaisutapoja. Sillä on sekä musiikissa että lyriikassa oma juttu, jonka se hallitsee suvereenisti, eikä voi kuin toivoa, että bändi pysyy yhtä inspiroituneena kuin nyt. IV ei ole Lasten Hautausmaan paras tai huonoin levy. Se on jatkumon osa, joka vie tasavahvaa tuotantoa yhden etapin eteenpäin. Sillä on paljon hyvää ja kaunista. ’Sähköisku’ on klassinen hautuumaa-anthem, ’Kali (Rekon laulu)’ yllättää sanoituksellaan ja valoisuudellaan, ja ’Unesi’ käy kehtolaulusta.

Epätyypillisen jyrkästi ja lämpöisen 70-lukulaisesti rokkaava ’Kaarlo Sarkia 29’ perustuu nimihenkilönsä runoon. Lasten Hautausmaalla on ollut tapana levyttää myös lainabiisejä, ja IV:n päättää ’Metsäveljet’, jonka Leonard Cohen teki vuonna 1969 tunnetuksi nimellä ’The Partisan’. Kappale perustuu Ranskan vastarintaliikkeessä sotineen Emmanuel d’Astier de La Vigerien tekstiin, jonka sävelsi ensimmäisenä Anna Marly vuonna 1943. Lasten Hautausmaan version (kuten kaikkien muidenkin myöhempien aikojen Partisan-versioiden) taustalla kuitenkin häilyy Cohenin haamu.

Tuotannollisesti Lasten Hautausmaa on edennyt koko ajan kauemmas kotikutoisuudesta. Ensimmäisen levynsä bändi äänitti ja miksasi itse, sitten se palkkasi miksaajan, ja kolmannella levyllä se antoi sekä äänityksen että miksauksen ulkopuolisen käsiin. IV on ensimmäinen levy, jota ei äänitetty yhtyeen omilla laitteilla – bändi kävi tekemässä sen Joensuun SF Sounds -studiossa. Musiikin viehätykseen se ei ole vaikuttanut millään tavalla. Se ilmiasu, johon Lasten Hautausmaa musiikkinsa puki jo ensimmäisillä julkaisuillaan, on ytimeltään ennallaan, pinnalta ehkä selkeämpi.

Tekemisen paikan lisäksi on muuttunut sen tapa. Tähän saakka biisien kirjoittaminen on ollut lähinnä Mannosen ja Vaaran vastuulla, mutta IV:n bändi on tehnyt luovana yksikkönä. Materiaali tehtiin neljän päivän treenisessioissa, joissa kappaleita ja sovituksia ideoitiin ja kokeiltiin kimpassa. Sekään ei ole muuttanut bändiä mitenkään havaittavasti. Melodiat ja sanoitukset, nuo Lasten Hautausmaan musiikin kantavat rakenteet, ovat tyyliltään ennallaan.

Pyrkimys jatkuvuuteen näkyy kansissakin. Lasten Hautausmaan jokaisella levyllä on Erkki Nampajärven taidetta, ja IV:n kansi pöllöineen ja puhelinjohtoineen on erityisen hieno. Rovaniemeläislähtöisen, Turussa työskentelevän Nampajärven taide peilaa todellisuutta samalla tavoin kuin yhtyeen kappaleet.

Kirjastoasioinnin kannalta on harmi, että ne suomenkielisen rockin historiankirjat, joista Lasten Hautausmaa on jo lunastanut paikkansa, ovat vasta tulossa. Sen sijaan Kristiina Vaaran tekstiä on kyllä saatavilla. Hän työskentelee kirjallisuusalalla muun muassa suomentajana.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lasten Hautausmaa | Facebook
Lasten Hautausmaa | Instagram
Erkki Nampajärvi | kotisivu

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Lasten Hautausmaa • LP & CD | Svart Records 2015
II • LP & CD | Svart Records 2016
III • LP & CD | Svart Records 2018
IV • LP & CD | Svart Records 2020

Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta

Lue lisää
Kristiina Vaaran kääntämiä kirjoja | Finna.fi
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Oonko ihan normaali?, 412 sivua | Gummerus 2017
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Mikä kaikki voi mennä pieleen?, 448 sivua | Gummerus 2017
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Mitä tytön täytyy tehdä?, 400 sivua | Gummerus 2018
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): …Ja onnellista uutta vuotta?, 171 sivua | Gummerus 2018
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Niin käy vain elokuvissa, 382 sivua | Gummerus 2019
Bourne, Holly & Kristiina Vaara (kääntäjä): Katsokaa miten onnellinen olen, 396 sivua | Gummerus 2019
Hilton, Lisa & Kristiina Vaara (kääntäjä): Domina, 384 sivua |Tammi 2017
Hilton, Lisa & Kristiina Vaara (kääntäjä): Ultima, 368 sivua | Tammi 2019
John, D. B. & Kristiina Vaara (kääntäjä): Pohjoisen tähti, 528 sivua | Bazar 2020

Lasten Hautausmaa: IV (2020).

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä

Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985

Jos Juice Leskinen (1950–2006) olisi selvinnyt elämästään hengissä pidempään, hän olisi täyttänyt tässä kuussa seitsemänkymmentä. Mutta ehkäpä elämän merkitys oli hänelle sen pituutta olennaisempi juttu. Juicen laulut soivat radiossa ja hänen runokirjansa ovat saatavilla, hänestä on tehty elokuva ja elämäkertoja, ja Grand Slam -yhtye on tehnyt kiertueita maestron musiikin kunniaksi. Vaikeaa tuota 56-vuotiaana menehtynyttä kielenkäytön eksperttiä ja suomirockin kummisetää on kuolleeksikaan väittää.

Leskinen osasi säveltää melodioita ja kirjoittaa lyriikkaa mutta oli muusikkona parhaimmillaan, kun tukena oli taitavista muusikoista koottu bändi. Hänen kokoonpanoistaan klassisin on Juice Leskinen Grand Slam, jonka parhaiden levytysten joukkoon kuuluu Pyromaani palaa rikospaikalle. Johanna Kustannuksen alaisuuteen perustetun bändin oman levymerkin kautta julkaistu albumi ilmestyi keskellä suomirockin kuuminta kultakautta, syksyllä 1985. Kultaa se myi heti seuraavana vuonna.

Juice Leskinen Grand Slam saattoi tehdä keikoillaan muutakin kuin esittää musiikkia, kuten vaikkapa antautua pienen, improvisoidun komedian vietäväksi. Pyromaani palaa rikospaikalle heijastaa myös tuota yhtyeen humoristista ja teatraalista puolta. Se on teosmainen kokonaisuus, jonka biisien lomassa seurataan erään tuhopolttajan surkuhupaisia edesottamuksia. Kuunnelmakohtausten ääninä kuullaan muun muassa näyttelijälegenda Matti Pellonpäätä. Leskisen kirjoittamat kappaleet eivät sinänsä liity polttamisen tematiikkaan, vaan hykerryttävät skitit muodostavat erillisen kehyskertomuksen. Irrallisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta se saumoittaa levyn kokonaisuudeksi, naurattaa ja jättää odottamaan jatkoa.

Huumori, sanaleikit ja puujalkavitsit ovat läsnä Leskisen taiten tavutetuissa lyriikoissa niin usein, että ärsyttävänkin nokkelasti riimittelevä Juankosken sanaseppo täytti kaikki savolaisuuden stereotypiat kuin piruuttaan. Vitsikkyyttä on myös Pyromaani palaa rikospaikalle -levyssä aina sen nimestä lähtien. ’Isoisän hinttipussi’ kuuluu Leskisen nenäkkäiden kappaleiden joukkoon, mutta on siinä syvyyttäkin. Tapio Rautavaaran ’Isoisän olkihatun’ kautta laumasieluista mieskuvaa kyseenalaistava kupletti kertoo erilaisesta, lempeästä ja meikkaavasta vaarista, jonka rauhaa rakastavaa luonnetta ja rohkeutta on aihetta ihailla. Toinen suoraan kantaaottava kappale on Sakari Kuosmasen laulama ’Moni sekoaa muotiin’, joka notkuu maaliin saakka 70-luvun rockin letkeydellä. Tylsempi ja kliseisempi rokkikappale on sanaleikkiblues ’Korjaa bluus’.

Grand Slam oli ja on vieläkin erinomainen yhtye, jonka musiikillinen johtaja Anssi Tikanmäki teki Pyromaanille upeita sovituksia. Parhaimmillaan ne nostavat Leskisen laulut aivan uudelle tasolle korostamalla niiden ominaispiirteitä. ’Tenerife’ räiskyy kuumaverisesti, ’Mimosan hipiä’ häilyy herkkänä, ja ’Jenkka uskonpuhdistamisesta’ paukuttaa profaania ja pyhää vastakkain hullunkurisesti. Muita lauluja suuremmiksi klassikoiksi kasvavat monimerkityksinen päätösraita ’Musta aurinko nousee’ ja alakuloinen ’Pyhä toimitus’ – nuo levyn hienoimmat biisit on ilahduttavasti säästetty loppuun.

Juho Juntusen suunnittelemassa kannessa on kuva kitaristi Puntti Valtosesta vapaudenpatsas-pyromaanina. Hänen hahmoonsa kiteytyy paitsi levyn teema, myös 1980-luvun manserockin maanläheinen mentaliteetti ja hienhajuinen estetiikka. Mutta siinä missä vaikkapa Pate Mustajärvi on lähtökohtaisesti rockhahmo, jonka esikuvat ovat ulkomailta, Juice Leskiselle rockmusiikki oli enemmänkin ajanmukainen väline taiteen tekemiselle. Leskisen Juhani oli yhtä lailla Lauri Viidan ja Juha Vainion kuin Bob Dylanin perillinen. Siten hänen elämäntyönsä asettuu osaksi paitsi suomalaisen rockin, myös yleisemmin suomalaisen kulttuurin kaanonia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juice Leskinen | Kirjasampo
Juice Leskinen | Ylen Elävä Arkisto

Pyromaani palaa rikospaikalle
Sakari Kuosmanen – kitara, laulu
Juice Leskinen – laulu, kitara
Ila Loueranta – kitara, laulu
Vesa Sytelä – rummut, laulu
Antti Tammilehto – bassokitara, laulu
Anssi Tikanmäki – piano, urut, kosketinsoittimet, haitari, laulu
Hannu ”Puntti” Valtonen – kitara, laulu
Tuottaja: Anssi Tikanmäki

Vesa Hyrskykari – tenorisaksofoni
Nalle Lehtonen – trumpetti
Toni Lähteenmäki
Nuuska
Matti Pellonpää
Mika Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
Juice Leskisen albumit
Juice Leskinen & Coitus Int: Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1973
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija | Love Records 1974
Juice ja Mikko: Juice ja Mikko | Love Records 1975
Juice: Keskitysleirin ruokavalio | Love Records 1976
Juice: Lahtikaupungin rullaluistelijat | Love Records 1977
Juice Leskinen Slam: Tauko I | Love Records 1978
Välikausitakki: Välikausitakki | Love Records 1978
Juice Leskinen Slam: Tauko II | Hi-Hat 1979
Juice Leskinen Slam: XV yö (Tauko III) | Hi-Hat 1980
Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan | Poko Rekords 1980
Juice Leskinen Slam: Ajan henki | Johanna 1981
Dokumentti | Johanna 1981
Juice Leskinen Grand Slam: Sivilisaatio | Johanna 1982
Juice Leskinen Grand Slam: Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä | Johanna 1983
Juice Leskinen Grand Slam: Kuopio-Iisalmi-Nivala • live | Amulet/Polarvox 1984
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985
Juice Leskinen Grand Slam: Yölento | Grand Slam 1986
Minä | Grand Slam 1987
Sinä | Grand Slam 1990
Juice Leskinen Grand Slam: Taivaan kappaleita | Grand Slam 1991
Juice Leskinen ETC: Simsalabim Jim | Grand Slam 1992
Haitaribussi | Grand Slam 1993
Kiveä ja sämpylää | Grand Slam 1996
L | Grand Slam 2000 • LP-uusintapainos Ainoa! 2020
Vaiti, aivan hiljaa | Grand Slam 2002
Juice & Mikko: Senaattori ja boheemi | Hot One 2004
Juice & Mikko: Klassikoiden ilta • live | Hot One 2005
JuiceRemuDaveLive!  | 2CD Motley 2008
Juice Leskinen & Ari Kankaanpää: 29.7.2004 Keskustorin Juhlateltta, Tampere • live | JKTCD 2015

Muista Juicen kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Singlet 1974–76 | Love Records 1976
Oikea Valinta: Juice – Juicen 14 parasta puolta | Valintatalo 1981
Parhaat | Polarvox 1982
Kokoelma | Parlophone/EMI 1982
Matka Suomeen | Kasino Records 1984
Masters | Amulet 1986
Lauluja rakastamisen vaikeudesta | LP AMT 1988 • CD AMT 1994 • CD Megamania 1999
Sietämätön mies | Grand Slam 1992
Valitut teokset • 3CD| Valitut Palat 1993
Ei elämästä selviä hengissä – 20 suosikkia | Fazer Records 1995
Kautta aikain • 2CD | Johanna Kustannus 1997, toinen painos uusitulla esittelytekstillä
Onnellinen mies – 20 suosikkia | Fazer Records 1997
Maamme (Vårt land) – 37 laulua Suomesta ja suomalaisista • 2CD | Love Records 2000
Tuomaksen evankeliumi | Johanna 2003
Kautta aikain 2 • 2CD | Megamania 2006
Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 • 6CD + 40-sivuinen liitevihko | Megamania 2007
Parhaat | Johanna Kustannus/Megamania 2008
20X Juice Leskinen | Love Records 2012
Johanna-vuodet – osa 1 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
37 laulua Suomesta • 2CD | Love Records/EasyZone 2014
Kaikkien aikojen Juice • 4CD | Johanna Kustannus 2015
Love-vuodet 1973–1978 • 8LP | Love Records 2016
Love-singlet 1974–1978 • 2LP • CD | Ainoa! 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Halme, Lasse: Onko siinä sanoma? – mitä Juice todella sanoi?, 83 sivua | L. Halme 1992
Halme, Lasse: Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus, 238 sivua | Kirjapaja 2015
Heikkinen, Antti: Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006, 478 sivua | Siltala 2014
Ikävalko, Reijo: Juicen äeti Eini Kuikka, 207 sivua | Gummerus 2005
Kero, Esa & Metso, Juha: Pieni kirja Juhani Leskisestä, 83 sivua | Multikustannus 2007
Leskinen, Juice: Sonetteja laumalle, 125 sivua | Kirjayhtymä 1975
Leskinen, Juice: Kuka murhasi rock’n’roll-tähden? – Soundi-kirja 4, Lehtijussi 1978
Leskinen, Juice: Sanoja, 168 sivua | Johanna 1981
Leskinen, Juice: Päivää, 157 sivua | Kirjayhtymä 1984
Leskinen, Juice & Reijo Korpeinen (toim.): Ekkös sää Juice oo – dokumentti Juice Leskisestä, 208 sivua| WSOY 1987
Leskinen, Juice: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin – runoja, 69 sivua | Kirjayhtymä 1989
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis, 120 sivua | Kirjayhtymä 1992
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Leskinen, Juice: Äeti – luonnos muistelmiksi – runoja, 86 sivua | Kirjayhtymä 1994
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja roiskis Suuvedellä, 126 sivua | Kirjayhtymä 1995
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis naisissa, 102 sivua | Kirjayhtymä 1997
Leskinen, Juice: Jumala on, 94 sivua | Kirjayhtymä 1996.
Leskinen, Juice: Ilonkorjuun aika, 96 sivua | Tammi 2002.
Leskinen, Juice: Siinäpä tärkeimmät – edellinen osa, e. ch, 203 sivua | Tammi 2003
Leskinen, Juice: Kosket, 75 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Sanataiteilija kävi täällä – Juice Leskisen valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä : valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2012
Leskinen, Juice & Tuominen, Harri & Wallenius, Waldemar & Lipponen, Kaj & Laine, Noora: Juice puhuu – kootut muistelmat musiikista, elämästä ja Tampereesta, Vol 1, 248 sivua | Into 2020
Luoto, Santtu & Montonen, Mikko: Juice, 208 sivua | Minerva 2009
Rinne, Harri: Juice on – Juice off, 202 sivua | Johnny Kniga 2002
Sorjanen, Axa & Leskinen, Juice: Eikä nivelet ruostu – Juice Leskinen 50 v, 264 sivua | Tammi 2000

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle (1985).