Näyteikkuna

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Tuomas Pelttari, Ari Väntänen

Kirjaston Levyhyllyt on blogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Ajankuvan lisäksi arvioissa tuodaan esiin musiikkikirjastoista löytyvää luettavaa, bokseja, videoita ja erilaisia verkkolinkkejä. Vinkkiblogia toimittavat Tuomas
Pelttari ja Ari Väntänen. Somessa #Levyhyllyt.

Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä

One Man Gang | Silver Lining Music 2019

Hanoi Rocks -ajoistaan saakka Michael Monroe on toivonut pääsevänsä bändiin, joka olisi kuin jengi, veljeydelle rakennettu luja liitto, joka pitää yhtä ja vetää pitkää linjaa kohti tuntematonta. Hän löysi sellaisen kymmenisen vuotta sitten, kun uuden Hanoin aika päättyi ja sooloura jatkui. Laulaja Monroe, basisti Sami Yaffa, rumpali Karl Rockfist, kitaristi Steve Conte ja myöhemmin mukaan tullut kitaristi Rich Jones ovat olleet kimpassa pitkään. Se kuuluu siinä, miten heidän bändinsä soi tänä syksynä. Se kuulostaa ikään kuin entistä enemmän… No niin, jengiltä.

Viiden vahvan jäsenen lisäksi juuri muuta ei tarvitakaan – vain yksi kitarasoolo The Damnedin Captain Sensibleltä, toinen Hanoi Rocksin Nasty Suicidelta, Tero Saartin trumpetti ja Apocalyptican Eicca Toppisen sello. Näillä maileilla ei kaivata edes ulkopuolista valmennusta: One Man Gangin tuottajiksi on merkitty Monroe, Conte ja Jones. Se toimii heille, jotka tietävät mitä haluavat ja kuinka temppu tehdään. Ja näinhän nyt on, sillä tämän jengin levyillä nimituottajienkin rooli on tuntunut lähinnä nimelliseltä.

Statementiksi kärkeen julkaistu rokkaava avausbiisi ’One Man Gang’ ja ensimmäinen varsinainen single, uusimpien Monroe-levyjen nostalgisten kaupunkibiisien perinnettä vastustamattomasti jatkava haikeanpirteä ’Last Train To Tokyo’ eivät kerro kokonaisuudesta omaa osaansa enempää. 2010-luvun neljäs ja viimeinen Michael Monroe -albumi on edeltäjäänsä Blackout Statesia värikkäämpi, dramaattisempi ja vahvempi kokonaisuus ja selkeästi vuoden paras rocklevy.

Yksi levyn jännitteisimmistä sovituksista löytyy sen ainoasta Monroen kirjoittamasta biisistä ’Heaven Is a Free State’, joka starttaa flamencorytmeillä ja mariachi-trumpetilla ja etenee latinohenkiseen säkeistöön vain kiihtyäkseen svengaavaksi rockiksi. Rauhallisimmillaan tunnelma on suurieleisessä sytkäriballadissa ’Midsummer Nights’ ja tyylikkäässä ’In the Tall Grassissa’. Sen jälkeen katupunk rämisee rajuimmillaan, kun äkäinen ’Black Ties And Red Tape’ luo sarkastisen silmäyksen alan nykytilaan.

Rich Jones on kirjoittanut suurimman osan albumin biiseistä ja onnistunut tehtävässään hyvin. Synkeän groovy ’The Pitfalls Of Being An Outsider’, The Rolling Stonesin Goats Head Soupista sekä Hanoi Rocksin hulluista vuosista muistuttava ’Wasted Years’ ja teatraalisen mantran kautta loppuaan lähestyvä ’Low Life In High Places’ ovat hienoja mustia helmiä. Jones osoittautuu myös päteväksi rocklyyrikoksi. Siinä missä aiemmin osa teksteistä oli kirjoitettu vähän liiankin huolella laulajan suuhun, nyt ne ovat luontevampia ja omaäänisempiä. Biiseissä ’In the Tall Grass’ ja ’Helsinki Shakedown’ soivat myös Manic Street Preachersin kaltaisten yhtyeiden vaikutteet.

Conte on tehnyt Jonesin kanssa suurten kertosäkeiden kappaleet ’Last Train To Tokyo’, ’Midsummer Nights’ ja ’Hollywood Paranoia’. Tymäkästi jytäävän ’Junk Planetin’ hän levytti The Crazy Truthin albumille jo kymmenen vuotta sitten. Vaikka säv/san-osastolla ei näy Yaffan ja Rockfistin nimiä, eivät he ole sivuroolissa. Sovitukset ja komppiosaston työskentely rullaavat tavalla, josta monilla olisi oppimista.

One Man Gang on katurockia, glam punkia ja rock and rollia, joka ei kuulosta kuolleeksi puunatulta eikä vireenkorjaimilla siistityltä vielä studiokäsittelyn jälkeenkään. Se on potkiva ja hienostunut rocklevy jengiltä, joka osaa laulaa ja soittaa, ja tässä ajassa sellainen kuulostaa notkealta, elävältä ja hengittävältä. Mikä parasta, sen kuulee tulleen sydämestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Michael Monroe
Nights Are So Long | 1987
Not Fakin’ It | 1989
Peace of Mind | 1996
Life Gets You Dirty | 1999
Whatcha Want | 2003
Sensory Overdrive | 2011
Horns and Halos | 2013
Blackout States | 2015
The Best (kokoelma) | 2017
One Man Gang | 2019
Jerusalem Slim: s/t | 1992
Demolition 23: s/t | 1994

Hanoi Rocks
Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks | 1981
Oriental Beat | 1982
Self Destruction Blues | 1982
Back To Mystery City | 1983
All Those Wasted Years (live) | 1984
Two Steps from the Move | 1984
Rock & Roll Divorce (live) | 1985
Twelve Shots On the Rocks | 2002
Another Hostile Takeover | 2005
Street Poetry | 2007

Lue lisää | Finna.fi
Väntänen, Ari: Hanoi Rocks – All Those Wasted Years | Like 2009
Väntänen, Ari: Michael Monroe | Like 2011 & 2014

Michael Monroe: One Man Gang (2019).

Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

Arktista hysteriaa | Poko Rekords 1990

Se oli kaikessa outoudessaan lopulta aivan järkeenkäypää. Kun näki amerikkalaisen Rolling Stonen julkaisseen jutun Santa Luciasta, ensin teki mieli läpsiä itsensä hereille. Mutta kun miettii, millainen bändi Santa Lucia oli ja mihin aikaan, artikkelin kirjoittaneen Hank Shteamerin ilahtumisen kyllä ymmärtää. Mikään ei ollut ihan niin kuin Santa Lucia. Eikä ole vieläkään.

Santa Lucia syntyi ja kuoli teini-iän mukana. Kun bändi perustettiin Kemissä vuonna 1984, sen jäsenet olivat vasta 12-vuotiaita. Ensimmäisen singlensä bändi julkaisi neljä vuotta myöhemmin ja ainoaksi jääneen albuminsa, Arktista hysteriaa, vuonna 1990. Siihen aikaan rockmusiikki oli nuoruuden ääni, ja se kuuluu Santa Luciassa vimmaisuutena ja vilpittömyytenä.

Santa Lucia erottui monella tavalla, ei vähiten sukupuolellaan. Muut teinitytöt eivät soittaneet siihen aikaan sillä tavalla (eivätkä kyllä pojatkaan, mutta naispuolisten soittajien rockbändi oli 1980-luvun Suomessa jo itsessään kuriositeetti, joka sai äijät ymmälleen). Santa Lucian erotti myös kieli. Niin oudolta kuin se nyt tuntuukin, 1980-luvulla ei missään tapauksessa ollut normaalia laulaa metallista rockia suomeksi.

Erottuva oli myös tyyli: Santa Lucian musiikki oli merkillinen yhdistelmä eri elementtejä, joista kuuluvimmat olivat metalli ja post-punk. Kitaristi Aide Pyykkö, basisti Kultsi Kultalahti ja rumpali Häte Mattila olivat kovaotteisia, tiukkoja ja taitavia soittajia, joiden vaikutteet tulivat rockista, hevistä ja metallista. Laulaja Mape Morottaja sen sijaan ei ollut hevilaulaja, vaan tulkitsi kirkkaalla ja pirteällä äänellä melodioita ja sanoituksia, jotka eivät tulleet metallin suunnalta. Sipe Mäen koskettimet tekivät Santa Lucian crossover-soundista juhlavamman, suuremman ja mystisemmän. Hienoimmin tämä kulminoitui Arktista hysteriaa -albumilla.

Niille aikalaisille, joiden käsitys Santa Luciasta perustui vuonna 1988 singlellä julkaistuun höpsöön Miljoona ruusua -huitaisuun, vuoden 1990 Arktista hysteriaa tuli taatusti yllätyksenä. Se oli kunnianhimoinen ja kosiskelematon albumi, jonka luokitteleminen pelkäksi metalliksi olisi vähän liian laiskaa. Vaikka tuplabassarit jytisivät ja riffitulitus oli säälimätöntä, Santa Lucia olisi löytänyt oikeita hengenheimolaisia vasta myöhemmästä vaihtoehto- ja taidemetalliskenestä, hetkittäin vaikkapa Jane’s Addictionista. Bändin viimeiseksi jäänyt levytys, Neljä tunnelia tuonelaan -ep (1992) kuulostaa siltä, että jos Santa Lucia ei olisi hajonnut, se olisi ollut kotonaan 1990-luvulla.

Santa Lucian tuotanto on ollut kuluvalla vuosikymmenellä helposti saatavilla. Pokon vuonna 2011 julkaisema Koko tuotanto 1988–1992 sisälsi kaikki levytykset ja saatteli bändin pitkästä aikaa keikoille. Svart Records julkaisi äskettäin vielä laajemman katsauksen Santa Luciaan. Kolmen vinyylin boksi Perse palaa! sisältää alaotsikkonsa mukaisesti ”kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Santa Lucia Facebook

Santa Lucia 1984–1992
Outi-Maria ”Kultsi” Kultalahti – bassokitara
Virpi ”Häte” Mattila – rummut
Eija ”Mape” Morottaja – laulu
Mari-Anne ”Sipe” Mäki – kosketinsoittimet
Kati ”Aide” Pyykkö – kitara

Levyhyllyt | Finna.fi
Arktista hysteriaa | LP • CD Poko Rekords 1990
Arktista hysteriaa – koko tuotanto 1988-1992 | CD • Poko Rekords 2011
Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992 | 3LP • Svart Records 2019

Lue lisää | Finna.fi
Aho, Arja & Taskinen, Anne: Rockin korkeat korot – suomalaisen naisrockin historia!, 321 sivua | WSOY 2003
Santa Lucia: Perse palaa! – kaikki levytykset ja vähiten hävettävät demot 1987–1992. Sisältää 32-sivuisen historiikkiliitteen | Svart Records 2019

Svart Recordsin vuonna 2019 julkaisema 3LP-kokoelma Perse palaa! sisältää informatiivisen historiikkiliitteen.

SIG: Vuosisadan rakkaustarina – kirkkaus valtaa alaa

Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982

Joskus nimen lataus on vahva. Vuosisadan rakkaustarina on niin vaikuttava otsikko, että se on annettu kahdelle eri elokuvalle, yhdelle kaunokirjalliselle julkaisulle, kolmelle musiikkialbumille ja yhdelle Aku Ankan taskukirjalle. Levyistä tärkein on raisiolaisen SIG-yhtyeen kolmas pitkäsoitto. Bändin laulaja ja biisintekijä Matti Inkinen poimi nimen kirjailija Märta Tikkasen Århundradets kärlekssaga -kirjan suomennoksesta. Nimikappaleesta tuli niin tunnettu, että muut mainitut teokset on nimetty sen mukaan.

Vuosisadan rakkaustarina valmistui SIGin mittapuulla pitkän kaavan mukaan. Syksyllä 1981 ja alkuvuodesta 1982 tehdyn albumin äänitti ja miksasi Wigwamista, Tasavallan Presidentistä ja Blues Sectionista tuttu Måns Groundstroem, joka oli mukana monissa levy-yhtiö Johannan studioprojekteissa. Tuottajana toimi Leevi And The Leavings -legenda Gösta Sundqvist ja tuotantopäällikkönä Johannan pomo Atte Blom.

Kolmas albumi oli SIGille uudistumisen ja kasvamisen paikka. Kahta ensimmäistä levyä hallinneet uuden aallon vaikutteet ovat Vuosisadan rakkaustarinalla läsnä, mutta enemmän hengessä kuin tuotannossa. Silla on aiempaa popmaisemmaksi sovitettua ja jämäkämmäksi tuotettua musiikkia. Groundstroem haki studiossa yhtenäistä rockbändisoundia, jota modernisoitiin tuoreilla syntetisaattorisävyillä ja hetkittäin rumpukoneellakin.

Vaikka ulkoasu muuttui, SIGin tunnisti helposti. Inkisen sälöisestä, vapisevasta ja epävireisestä lauluäänestä (joka voimistui studiossa uuden soundin mukaiseksi) ei voi erehtyä. Hänen tunnistettava persoonallisuutensa häilyy myös biiseissä, joissa on vaikutteita niin 1960-luvun popista kuin tuolloin ajankohtaisesta rockista ja joiden alleviivatussa naiiviudessa oli samaan aikaan tiedostavaa ironisuutta ja sinisilmäistä vilpittömyyttä.

Inkinen napsi mielellään ideoita muiden levyiltä, mutta loi niistä itsensä ja SIGin näköistä musiikkia. Vuosisadan rakkaustarinalta löytyy viittauksia (tai ”kuppauksia”, kuten artisti itse sanoi) muun muassa Sam Cookeen, Shangri-La’siin ja Dictatorsiin. Lyriikoiden puolesta albumi sisältää tietenkin rakkauslauluja. Vain käheästi tulkittu blues ’Pitkä matka Velkuaan’ on toisenlainen tarina.

’Laitakaupungin laulu’ on kummallisista rumpuefekteistään huolimatta hieno avaus albumille. Synkimmillään levy on ’Niin kauan kuin maailma on’ -kappaleessa ja ’En koskaan (sinusta tuu selviytymään)’ -biisissä, joka kaikessa pateettisuudessaan olisi voinut olla Yön ensimmäisellä albumilla. Tunnelma kirkastuu levyn loppua kohden. Nimikappale, ’Mä kierrän maailmaa’, ’Jos taivas on vain pienille enkeleille’ ja ’Bäng-bäng’ ovat mieleenpainuvia, elähdyttäviä popanthemeja.

Vuosisadan rakkaustarina julkaistiin huhtikuussa 1982. Se myi lähes 25 000 kappaletta eli melkein kultaa. SIGin menestys asettui vastaavaan asemaan: levyt myivät hyvin ja biisit soivat radiossa, mutta suursuosio antoi odottaa itseään. Tavallisennäköisistä kavereista ei kai ollut täyttämään nuorison romantiikannälkää, mutta onneksi Dingon säihkyvät idolit tulivat vastaamaan kysyntään vielä samana vuonna.

Inkisen kuoltua vuonna 2009 arveltiin, että Suomalainen pop-levy (2003) jäisi SIGin viimeiseksi studioalbumiksi. Menneisyydessä kuitenkin riittää yhä tutkittavaa. SIGin jäsenet ovat esittäneet vanhoja lauluja keikoilla Korroosion Jarmo Hauhtosen kanssa. Vuonna 2019 SIG tuli ajankohtaiseksi Aku-Tuomas Mattilan historiikin Portaat purppurasumuun ja Plastic Passionin julkaiseman kokoelman Kuinka paljon sua rakastinkaan – Harvinaisuuksia 1978–2008 myötä. Viimeisimpien someuutisten mukaan SIG aikoo julkaista myös uuden singlen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

SIG kotisivu
SIG Facebook

Vuosisadan rakkaustarina
Ari Hemmilä – bassokitara
Matti Inkinen – laulu
Rauno Linja-aho – kitara
Jukka Merisaari – rummut
Juha Oksanen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Gösta Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
SIGin studioalbumit
Matkalla maineeseen | Johanna 1980
Sudet | Johanna 1981
Vuosisadan rakkaustarina | Johanna 1982
Syke | Johanna 1983
Unelmia | Pyramid 1985
Purppura | Pyramid 1985
Rakkauden sävel | Pyramid 1996
Kansanlauluja kaupungeista | Pyramid 1998
Suomalainen pop-levy | Norsu 2003

Lue lisää | Finna.fi
Mattila, Aku-Tuomas: Portaat purppurasumuun – SIG-yhtyeen tarina | Sammakko 2018
Saarinen, Taina: Rockia risteyksestä – Pommari 20 vuotta 1976-1996 – Raisiolaisen rockin historia | Raision kaupunki 1996
Saarinen, Tuomo & Lehtonen, Jouni & Nummela, Marja & Ahonen, Mirja & Inkinen, Matti & Oksanen, Juha: Vuosisadan rakkaustarina – musikaali | Raision teatteri 2015
Saarniemi, Timo: Raisrock -85 | Timo Saarniemi 1985
Tikkanen, Märta & Pennanen, Eila (kääntäjä) & Tikkanen, Henrik (kuvittaja): Vuosisadan rakkaustarina | Tammi 1978

SIG: Vuosisadan rakkaustarina (1982).

Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki

Malmi | Johanna 1981

”Mä Räkä-Malmin tänään näin / Sen smaili oli väärin päin / Se joi mun kaljaa salaa / kun mä käänsin pääni seinää päin”, kirjoitti Jaana Rinne Cliftersin Hyvä bore -hittiin vuonna 1987. Oli kulunut vuosikymmen siitä, kun Pete ”Räkä” Malmi oli jättänyt suurimman jälkensä suomalaisen rockin aikakirjoihin. Ne vuodet olivat epäilemättä olleet pitkiä.

Mika-Petteri Malmi teki historiaa heti ensimmäisellä levytyksellään: hänen Briard-yhtyeensä debyyttisingleä pidetään Suomen ensimmäisenä punklevynä.

Järvenpäässä vuonna 1960 syntynyt ja lapsena Englannissa asunut Malmi oli Suomeen palattuaan perustanut bändin Hulkon veljesten kanssa. (Heistä nuorempi ja tunnetumpi on toiminut pitkään taiteilijanimellä Andy McCoy). Tehtyään neljä singleä parissa vuodessa Briard hajosi. McCoy meni Pelle Miljoona Oy:n kautta Hanoi Rocksiin, ja Malmi jatkoi soolona. Hänen ensimmäinen oma singlensä Suicide Sue//Rock’n’Roll ilmestyi vuonna 1980. Se pohjusti sooloalbumia, joka oli jäävä hänen ainoakseen.

Ralf Örnin ja Pete Malmin tuottama Malmi äänitettiin kesäkuussa 1981 Helsingin Finnvoxilla todellisen all star -soittajajoukon voimin. Kitaraa soittavat Jukka Orma, Jimi Sumén, Andy McCoy ja Luumu Kaikkonen. Bassossa ovat Masa Maijanen, Mikko Saarela, Kim Wist ja Risto Hankala, rummuissa Keimo Hirvonen, Antti Snellman ja Kimmo Kosenius, koskettimissa Pekka Hedkrok ja Esko ”Ego” Toivonen. Albumin jälkeen julkaistulla singlellä Car//Can’t Say No kitaroivat Puka Oinonen ja Wigwam -legenda Rekku Rechardt.

Malmi on Pete Malmin suppean tuotannon helmi, jolla punkrääkyjä paljastui biisintekijäksi. Hän laulaa vähän keikkailleen 21-vuotiaan harjaantumattomalla äänellä, mutta potentiaalia ja kunnianhimoa ei voi olla huomaamatta. Vaikutteina kuuluvat sekä uusi aalto että rockin ikonit Bowie, Bolan ja Pop, ja onpa biiseissä myös jotakin springsteeniläistä ja reediläistä, vaikkei Malmi itse olisi sitä ehkä myöntänytkään.

Malmilla oli kyky tulkita suuria tunteita kohtalokkaiksi tuokiokuviksi. Flight #1:in kertosäefraasi ”I feel the wind blow through” sanoo paljon muutamalla sanalla, ja vielä enemmän kertoo Sundayn “We’re going to the movies, and I’ll be feeling really sorry for the Indians”. Briardinkin kanavoimat punkin kyynisen laidan vaikutteet ovat Malmilla hienostuneemmassa muodossa, mutta vahvasti läsnä.

Malmi keikkaili sooloalbuminsa julkaisun jälkeen bändin kanssa, mutta siitä ei seurannut mitään sen ihmeempää. Vuonna 1983 hänen Fast Beethovens -yhtyeensä julkaisi singlen (joka löytyy Malmin CD-painokselta), ja Briard teki vanhojen biisiensä uusista versioista Miss World -albumin. Seuraavan kerran Malmi levytti vasta vuonna 1990 yhden sinkun tehneessä High Societyssa, ja pari vuotta sen jälkeen hän julkaisi vähälle huomiolle jääneen soolosinglen. Eniten julkisuutta sai hänen ja Andy McCoyn hanke Briard Revisited, joka teki albumin ja kiertueen 1990-luvun käännyttyä loppupuolelleen.

Pete Malmin musiikkiura ei vienyt menestykseen, mutta vähäinen huomio yhdistettynä lahjakkuuteen synnytti pienimuotoisen kulttisuosion. Pete Malmi tiedettiin ja tietyissä piireissä häntä arvostettiinkin, mutta musiikillista syytä jättää päiväduunia ei ikinä ilmennyt. Malmi työskenteli pitkään lihanleikkaajana HK:n tehtailla.

Pete Malmi menehtyi aivoverenvuotoon marraskuussa 2007. Harvoin on nähnyt niin monenlaisia mielipiteitä edesmenneestä kuin silloin, kun uutinen hänen kuolemastaan levisi netin keskustelupalstoille. Malmi oli antisankari, joka ei jättänyt kylmäksi. 47-vuotiaana edesmenneen kulttihahmon hautajaisissa kuvattiin kohtaus dokumenttiin Punk – tauti joka ei tapa.

Se ja Hyvä bore eivät ole ainoita Pete Malmin kuvajaisia populaarikulttuurissa. Kirjailija Ari Wahlsten ikuisti tutun hahmon kahden ensimmäisen romaaninsa Pete Maunulaan, ja Kyky Ahosen ja Pete Malmin sarjakuva-albumi Stadipunkin kuulustelupöytäkirja kertoo Pete Malmin elämästä ja kuolemasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Pete Malmi
Malmi | Johanna 1981. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos sisältää myös Malmin myöhempää tuotantoa.

Briard
Miss World | Johanna 1983. Vuonna 2005 julkaistu CD-uusintapainos- sisältää myös bändin varhaistuotannon.

Andy McCoy & Pete Malmi
Briard Revisited | BMG Finland 1996

Lue lisää
Ahonen, Kyky & Malmi, Pete: Stadipunkin kuulustelupöytäkirja, 56 sivua. Books on Demand 2011
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | J. Kuivanen 1999
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Wahlsten, Ari: Kosteiden mestojen balladi, 300 sivua | Gummerus 2012 & 2013
Wahlsten, Ari: Jobikirja, 315 sivua | Gummerus 2014

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa

Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka Nousiaisen tapa toimia on statement. Se on julkilausuma, joka kertoo paitsi mitä hänellä milloinkin on mielessään, myös sen, mitä hän edustaa. Nousiaisen musiikkiuraan, jos moista epäpyrkyryyttä uraksi edes voi sanoa, on määrittänyt halu pysytellä marginaalissa, tehdä asiat itse sekä osoittaa pienten asioiden arvokkuus. Samalla hän on päivittänyt nykyaikaan tiettyä vanhan musiikin estetiikkaa, mikä ei ole ollut niinkään nostalgiaa kuin kapinaa valtakulttuuria ja kehityksen suuntaa vastaan.

Sulkemalla nykyajan oman maailmansa ulkopuolelle Nousiainen on saanut raivatuksi itselleen tilan, jossa hän on saavuttanut itse asiassa aika mukavasti suosiota. Räjäyttäjien silmille jysähtävä rock’n’roll, Huonoa seuraa -soolodebyytin lofirokki ja Jukka ja Jytämimmien 70’s-fiilistely ovat antaneet ymmärtää, että mitä kauempana valtavirrasta Nousiainen saa olla, sen tyytyväisempi hän on.

Tätä taustaa vasten Ei enää kylmää eikä pimeää kuulosti ensisoitolla hämmentävän tuotetulta levyltä – siis Jukka Nousiaisen julkaisuksi, ei muuten. Jo vuoden 2016 nimetön albumi oli askel kohti kirkkaampaa ilmaisua, mutta Ei enää kylmää eikä pimeää menee vielä pidemmälle. Syyn ymmärtää, kun syventyy kuuntelemaan sanoituksia. Vaikuttaa siltä, että Nousiainen on halunnut puunata soundiaan vähän selkeämmäksi, jotta sanat tulisivat kuulluiksi. Ei enää kylmää eikä pimeää on Nousiaisen sanomallisin levy. Sen protestilaulut on kohdistettu koko maailmaan. Samalla se on Nousiaisen musiikillisesti kypsin levy. Melodiat ovat koskettavia, sovitukset hyvin eläväisiä.

Popmusiikki heijastaa ympäristöään ja luo sitä koskevaa todellisuutta. Ei enää kylmää eikä pimeää -levyllä maapallo pyörii väärään suuntaan, ja sen asukkaat hukkaavat kaiken ihmisyyteen ja elämään sisäänrakennetun potentiaalin olemalla ahneita. Levyn maailma on pimeä ja kylmä planeetta, varsinainen Viturnus, jossa on virhe nimeltä ihmiskunta. Nousiainen katselee sitä välillä avaruudestakin kuin päästäkseen mahdollisimman kauaksi koko roskasta. Viesti on selkeä: jotain tarttis tehdä.

Teemoiltaan Ei enää kylmää eikä pimeää kuulostaa ilmestymisensä ajalta. Se tuntuu syntyneen suoraan oikeistopopulismin nousun, porvarihallituksen edesottamusten ja ympäristöahdistuksen vaikutuksesta. Nousiainen on kirjoittanut lauluja kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa, ja huumorinpilkahdukset tuovat valoa syvenevään pimeyteen. ’Köyhät kyykkyyn’ ja ’Pimeä ja kylmä planeetta’ ovat turhautuneita kappaleita, mutta toisaalta ’Ei enää kylmää eikä pimeää’ ja ’Vielä voisko vähän uskoa ihmiseen’ ovat optimistisia lauluja.

Toivoa ei ole menetetty, mutta vähiin se on käymässä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jukka Nousiainen | kotisivu

Levyhyllyt
Sooloalbumit | Finna.fi
Huonoa seuraa | LP TNT TAPES & RECORDS SERVICES & Rock ’n’ Roll Bullshit Recorsd & Jukan Levy 2014 • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES 2014 & Jukan Musiikki
Jukka Nousiainen | Jukan Musiikki 2016
Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka ja Jytämimmit
Jytää vaan | LP CD Kasetti Keltaiset levyt 2015

Keijo ja Jukka
Keijo ja Jukka (2009)
From Road and Room (2012)

Räjäyttäjät
Räjä And Roll All Night Long | Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Jytämenot päällä
| Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Räjäyttäjät räjäyttää!
| 7″ Bad Vugum & TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2012
Räjäyttäjät! | LP Dead Beat Records 2013
Awopbopaloopop Alopbam Räjä | LP Räjä Records • CD Ektro Records • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2013
Räjäyttäjät tulee taas | 7″ White Denim 2014
Rock’n’roll-painajainen | LP Räjä Records & Full Contact Records • CD Ektro Records • Kasetti Räjä Records 2014
Räjä Elektrik Millenium | 2LP 2CD Ektro Records & Full Contact Records 2016
Kunnon rokkia eikä mitään syntikoita | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2017
Flossing To The Fall | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2018

Löytöretki musiikkiosastolla – Jukka Nousiainen

Jukka Nousiainen vieraili vuonna 2019 videosarjassa Löytöretki musiikiosastolla. Kirjastokaistan video on kuvattu Tampereen pääkirjasto Metsossa.

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää (2018).