Levyhyllyt on kaikille avoin kirjastoblogi, jossa vinkataan levyjä ja lukemista. Ajankuvan ja videoraitojen lisäksi arvioissa tuodaan esiin Finna-palveluun linkitettyä diskografiaa ja kirjallisuutta. Somessa #Levyhyllyt.

Niko Peltonen
Tuomas Pelttari
Veikko Rajanen
Auli Särkiö-Pitkänen
Jukka Uotila
Ari Väntänen
Nikon kuva: Jyrki Pitkä, Aulin kuva: Maarit Kytöharju.

Levyhyllyihin kirjoittavat Niko Peltonen, Tuomas Pelttari, Veikko Rajanen, Auli Särkiö-Pitkänen, Jukka Uotila ja Ari Väntänen.

Sukupolvensa suurimmat – Neljän Ruusun varhaisemmat vaiheet

Neljä Ruusua • Osa 1 • Vuodet 1982–1993
Musiikkia esille kirjastossa

Neljä Ruusua: Neljä Ruusua (Parlophone/EMI 1987). Kansikuva: Jouko LehtolaKatsoi asiaa miten päin hyvänsä, Neljän Ruusun 40-vuotinen taival on Suomen pophistorian merkittävimpiä. Ehkä se merkitys painottuu yhtyeen uran varhaisempiin vuosiin, mutta nyttemmin huomionarvoisena voidaan pitää bändin turnauskestävyyttä. Parista tauosta huolimatta Neljän Ruusun voi sanoa toimineen samalla kokoonpanolla yhtenäisesti siitä asti, kun joensuulaisten teinipoikien vuonna 1982 perustama Talouskukkaro muutti nimensä vuonna 1985 nykyiseen muotoon. Suurimman osan tuosta ajasta se on ollut myös Suomen suosituimpia bändejä.

Oma asiansa on tietysti se, että kun Talouskukkaro / Neljä Ruusua aloitteli uraansa, oli se julkisuuden näkökulmasta hieman poikkeuksellisessa asemassa laulusolistin isoveljen henkilöyden takia. Varmasti Ilkka Alangon perhetausta auttoi eteenpäin mediassa ja musiikkiteollisuudessa, mutta yhtä varmasti ilmeiset vertailut ovat toimineet pikkuveljeä vastaankin. Neljä Ruusua raivasi kuitenkin oman polkunsa, josta tuli Ismo Alangon vastaavaan verraten niin erinäköinen, että jo varhaisessa vaiheessa koko kysymyksestä tuli polemiikin aiheen sijaan tunnettu fakta muiden joukossa.

Neljä Ruusua albumilla Pop-uskonto (1993). Alkuperäinen valokuva: Jouko Lehtola. Kansi/lay-out: Hannele E. Vanha-aho ja Osmo Leppälä

Neljä Ruusua albumilla Pop-uskonto (1993). Alkuperäinen valokuva: Jouko Lehtola. Kansi/lay-out: Hannele E. Vanha-aho ja Osmo Leppälä. Kuva: Tuomas Pelttari

Jo Talouskukkaro oli sijoittunut vuoden 1983 rockin SM-kisoissa neljänneksi, mikä oli vähintäänkin varhaiskypsää. Nimenmuutoksen jälkeen Neljä Ruusua sai sopimuksen Parlophonen / EMIn kanssa jäsenten ollessa yhä tukevasti koulunpenkillä. Nimetön debyyttialbumi ilmestyi huhtikuussa 1987. Sille ei ole merkitty erillistä tuottajaa, mutta miksaaja Jimi Suménilla kasaritatseineen lienee ollut osansa levyn kuulokuvaan. Kitarat ja komppiosasto soivat usein jämäkkänä hardrockina. Vastapainoa tälle tuovat sitten sävellykset ja sanoitukset, joissa kuuluu teinisekoilua ja rapatessa roiskumista. Ilkka Alangon tunnusomainen nuhainen / räkäinen laulusoundi vie ajatuksia punkin suuntaan, mutta musiikillisesti on kuunneltu sen jälkeisiäkin virtauksia. Trollaus, kevytanarkismi ja teinisyvällisyys leimaavat Alangon tekstejä. Kokonaisuus on epätasapainossa, mutta kiinnostava, lahjakkuuden merkkejäkin väläyttelevä ja jotenkin aikalaistrendien ja maakuntapohjaisen oman tekemisen välimaastossa.

Debyytillä Neljä Ruusua venyy jopa Andrew Lloyd Webberin musikaalisävelmän tulkitsemiseen, mutta on kuitenkin parhaimmillaan tehdessään ainakin puolivakavaa punkin jälkeistä voimarokkia. Avausraita ’Perinteet’ käy hyvästä esimerkistä:

Neljä Ruusua: Perinteet • albumilta Neljä Ruusua 1987

Neljä Ruusua: Kasvukipuja (Parlophone/EMI 1987). Kansikuva: Jouko LehtolaNuorison vauhti oli kova, ja kakkosalbumi Kasvukipuja ilmestyi jo lokakuussa 1987. Tuottajaksi oli nyt saatu hard rock -yhtye Havana Blackista tunnettu Hannu Leidén, mikä ei ainakaan vähentänyt musiikin kasarisävyjä. Nopea julkaisutahti kuuluu siinä, ettei levy vie Ruusuja erityisesti eteenpäin, jos ei taaksekaan. Biisejä on selvästi taiottu osittain improvisaatiopohjalta. Joukossa on kuitenkin pari merkittävämpää teosta.

’Itkupilli’ on helppo nostaa Kasvukipujen kärkikappaleeksi. Siinä on suorastaan latinorytmistä irtonaisuutta, perisuomalaista melodiavaistoa ja yleistä omaperäisyyttä, joka ennakoi bändin seuraavaa kehitysvaihetta.

Neljä Ruusua: Itkupilli • albumilta Kasvukipuja 1987

Sitten on tietysti ’Suikki’, varmaan Neljän Ruusun ensimmäinen hieman laajemman yleisön tajunnan lävistänyt kappale. Biisihän on toteutukseltaan vahva rock-anthem, johon on panostettu, mutta teinihumoristinen seksiteksti leimasi sen läpäksi, josta joko tykättiin tai jota inhottiin. Tiettyä pokkaa sen esittäminen on tietenkin vaatinut. Saman kaupungin Mana Mana ja johtohahmonsa Jouni Mömmö ilmeisesti katsoivat suihinottotoiveen nöösipoikien keulimiseksi, sillä heidän tuoreeltaan tehty coverinsa kuulostaa aika halveksuvalta. Mutta se on joutava alaviite, tässä alkuperäinen.

Neljä Ruusua: Suikki • albumilta Kasvukipuja 1987

Kahden ensimmäisen levynsä myötä Neljä Ruusua saavutti kohtalaisen vankan aseman nuorisosuosikkina, joka ei vielä yltänyt listoille ja herätti vanhemmissa rockin ystävissä ristiriitaisia ja kriittisiäkin tunteita. Noihin aikoihin bändien annettiin kuitenkin kehittyä rauhassa. Ruusujen tapauksessa se kehittyminen saattoi olla aika poukkoilevaa, mutta seuraavilla levyillä otettiin valtavia askelia kullakin. Parlophone alkoi vähitellen saada vastinetta satsaukselleen. Syntyi loistavaa ja historiallisesti merkittävää suomirockia, mutta on ymmärrettävää, jos 90-luvun taitteen myötä heräsi myös kysymyksiä siihen suuntaan, että millainen bändi tämä Neljä Ruusua nyt edes on.

Neljä Ruusua: Hyvää päivää (Parlophone/EMI 1989). Kannen maalaus ja suunnittelu: Markus HeikkeröHieman pidempi tauko edelsi vasta marraskuussa 1989 edeltänyttä Hyvää päivää -albumia, jota voi pitää yhtyeen ensimmäisenä merkkiteoksena. Nyt tuottajaksi oli päätynyt Mats Huldén, ja siinäkö syy, kun levy kuulostaa huomattavasti kepeämmältä ja ilmavammalta kuin edeltäjänsä. Olihan Huldén muusikkona ja tuottajana keskeisessä vastuussa siitäkin, miten Kauko Röyhkä Narttuineen oli aiemmin 80-luvulla uudistanut usein niin raskassoutuista suomirockia suuntiin, joilla komppien ei tarvitse laahata eikä melodiakieltä hukuttaa itsemurhamolliin.

Mutta kolmoslevyllään Neljä Ruusua säntäsi mitä ilmeisimmin kirmailemaan näille avarammille aloille ihan omasta aloitteestaan. Tuon ikäisten ihmisten musiikkimaku elää melkeinpä viikoittain, ja nyt on selvästi kuunneltu jotain funkimpaa ja diskompaa. Vaikutteet on kuitenkin sulautettu suomalaiseksi nuorisorokiksi, jossa on hauskanpidon meininkiä, rehvakkuutta ja sopivissa kohdissa aavistus melankoliaa. Ennen kaikkea biisimateriaali on erinomaista. Kyse on ihan kvanttihypystä ensimmäisiin albumeihin verrattuna. Sen myötä kasvoivat sitten myynti ja fanikuntakin.

Jos haluaa vaikka piristää mitä tahansa pilvistä päivää, voi aina laittaa soimaan Hyvää päivään ja saada heti ’Anarkiaa’-avausraidan introsta sellaiset sävärit, että kaikki vaikuttaa helpommalta. Suomessa ei olla montaa näin vaivattoman ihanaa rockbiisiä tehty.

Neljä Ruusua: Anarkiaa • albumilta Hyvää päivää 1989

Tunnelmoivamman osaston merkkiteos on sitten ’Vaivaistalot’, joka ei sekään malta mihinkään balladikomppiin talttua, vaan ikään kuin kirii keskitempoisen bluesrockin ominaisluonteensa edelle koko ajan, ikään kuin bändillä olisi niin paljon energiaa, että se riitelee vaistomaisesti omien himmailuyritystensä kanssa. Sävellyskin tuntuu valmiilta klassikolta, joka virtaa säkeistöistä kertosäkeeseen kuin puro keväällä. Mahtavaa musiikkia.

Neljä Ruusua: Vaivaistalot • albumilta Hyvää päivää 1989

Teksti-ihminen olisi viimeistään näillä kieppeillä kysynyt itseltään, mistä nämä Ilkka Alangon sanoitukset oikeastaan kertovat. Osassa niistä esiintyy helposti ymmärrettäviä nuoruusuhman ja -kaihon elementtejä, vastakkainasettelua aikuisten puku- ja sukukoodien kanssa, rakkaus- ja himojuttuja, poikamaista huumoria. Toisissa on haettu syvällisen oloisia sanankäänteitä, jotka eivät avaudu, koska niissä ei ole mitään avattavaa. Neljä Ruusua on siitä harvinainen suomenkielinen rockbändi, että se ei toimi ensisijaisesti sanoitustensa voimalla. Sanat ovat soundtrackia musiikille silloin, kun se toimii.

Neljä Ruusua: Hyvää yötä Bangkok (Parlophone/EMI 1990). Kannen valokuva: Riipinen1990-luvun alussa Neljä Ruusua oli muutostilassa. Vain vuoden edeltäjänsä jälkeen syksyllä 1990 ilmestynyt Hyvää yötä Bangkok on otsikkotason jatkuvuudesta huolimatta jälleen aivan uudenlainen levy. Tässä keskeistä on kitaristi Kode Koistisen selvästi kasvanut sävellysvastuu. Aiemmilla albumeilla oli ollut yksittäisiä hänen kappaleitaan, mutta nyt niitä on kuusi kahdestatoista, joukossa levyn parhaat vedot.

Tiettävästi Koistinen oli näihin aikoihin hurahtanut Depeche Moden ja Pet Shop Boysin tapaisiin syntikkabändeihin. Suomalaiseksi rockyhtyeeksi Neljä Ruusua tekikin Hyvää yötä Bangkokilla hämmentävän rohkean hypyn synasoundien ja ajantasaisten tanssikomppien pariin. Levy viittaa epäilemättä myös brittiläisiin baggy- ja ”Madchester”-trendeihin. Tuottajavastuussa oli nyt Dan Tigerstedt.

Toista juuri tällaista suomalaista klassikkolevyä ei oikeastaan ole. Hyvää yötä Bangkokilla vaikutteet tanssipopista, indierockista ja perisuomalaisesta mollimelankoliasta ovat sulassa sopusoinnussa. Neljän Ruusun loppu-uran sabluuna orastaa tässä, mutta vielä kyse ei ole kaavasta, vaan aidosta rajojen rikkomisesta. Biiseissä ja Ilkka Alangon teksteissä on tapauskohtaisesti vaihdellen myöhäisjuppikauden hybristä ja ennenaikaista nostalgiaa tuntevan parikymppisen kaihoa. Kaiken kaikkiaan kyseessä on Raptorin Moe!n ohella täydellisin popmusiikin tarjoama kuva nuoresta Suomesta vuonna 1990. Sattumaako, että levy ilmestyi vain kuukausien viipeellä siitä, kun isoveli-Ismo tarjoili Kun Suomi putos puusta -albumilla oman visionsa kansakunnan tilasta.

Aikanaan levyn biiseistä eniten huomiota herätti ’Sukellus’, ja miksipä ei: Ilkan falsettilaulusäkeistöt ja Neumannin hieman yllättävä kertosäevierailu avittavat videobiisiä sfääreihin, jollaisia suomipopissa ei ollut aiemmin kartoitettu. Ehkei se ole albumin parhaiten kestäneitä kappaleita kuitenkaan.

Neljä Ruusua: Sukellus • albumilta Hyvää yötä Bangkok 1990

Ajaton on sen sijaan söpö rippikouluihastustarina ’Muisto’, jossa Koden Deppari-vaikutteet kuuluvat kauneimmillaan ja täydellistävät muutenkin vastustamattoman pophelmen. Liekö koko Neljän Ruusun uran paras kappale.

Neljä Ruusua: Muisto • albumilta Hyvää yötä Bangkok 1989

Ainakin sen kanssa voisi kilpailla saman levyn toinen teini-iän muistelus ’Tiina tanssii taas’, jossa bileperjantaita odottavan koululuokan ja täyttymystään odottavien ihmissuhdetoiveiden tunnelma on käsinkosketeltava. Mutta tässä, samoin kuin ’Muistossa’, perspektiivi teinivuosiin ei ole reaaliaikainen, vaan noita elämänvaiheita kaiken kokeneena parikymppisenä tarkastelevan. Siinä on ratkaiseva määrä suolaa kielelle selittämään näiden kappaleiden turnauskestävyyttä.

Neljä Ruusua: Tiina tanssii taas • albumilta Hyvää yötä Bangkok 1989

Hyvää yötä Bangkok herätti väistämättä ristiriitaisia tunteita aikansa suomalaisessa rockmaisemassa. Aikalaistodistajat kertovat närkästyksen koneisiin ryhtymisen johdosta olleen suuri. Neljästä Ruususta oli tullut ”teknobändi”. Mutta näissä tilanteessa pätee usein, että kun yksi fani häipyy ovet paukkuen, tulee ovesta kaksi sisään. Levy ylsi listavitoseksi ja myi kultaa, eli oli selvä kaupallinen läpimurto. Pian noustiin vielä paljon huimaavampiin korkeuksiin, oikeastaan Suomen suosituimmaksi bändiksi.

Sitä ennen, vuonna 1991 yhtye julkaisi maksisinglen, jonka raidoista ’Sukellus’ remikseineen sai enemmän huomiota kuin ihkauusi ykkösbiisi ’06.00 (Eräs päiväkirja)’, tyylipuhdas joskin vähäeleinen näyte bändin yhä itsevarmemmasta soundista.

Neljä Ruusua: 06:00 (Eräs päiväkirja) • 12″ single 1991

Neljä Ruusua: Haloo (Parlophone/EMI 1992).Kun hybris on päällä, ei kannata himmailla, vaan pysytellä kyydissä vaan. Viides albumi Haloo ilmestyi jo keväällä 1992 ja on yleisönäkökulmasta ja levymyynnillä mitattuna epäilemättä Ruusujen klassisin teos. Listaykkösalbumia on myyty 75 000 kappaletta, ja vuonna 1992 Neljä Ruusua oli ainakin Radiomafian, mutta myös monien paikallisradioiden taajuuksilla koko ajan.

Levy on bändin itse tuottama, joskin miksaus on yhä kreditoitu Dan Tigerstedtille. Selvästi bändin musiikillinen linja oli nyt kuitenkin Kode Koistisen käsissä. Tiedä sitten, vaikuttiko syntikoihin sekaantumisesta saatu kritiikki vai grungen läpimurto vai kumpikaan siihen, että Haloolla on taas hieman enemmän rock-kitaroita ja remellystä, mutta mikään täyskäännös levy ei ole, vaan elektronisella pulssilla suurin osa näistäkin biiseistä kulkee. Itse asiassa bändin on saanut konerokkinsa toimimaan niin hyvin, että soundipuolen toimivuus peittää kohdittain hieman köykäisemmän kappalemateriaalin. Esimerkiksi tästä käy vaikkapa jonkinmoiseksi hitiksi noussut ja remix-versionkin osakseen saanut ’Pullaa’.

Neljä Ruusua: Pullaa • albumilta Haloo 1992

”Jokainen” tietää levyn melankoliahitit ’Tie ajatuksiin’ ja ’Sun täytyy mennä’. Tällaiset kappaleet olivat edelleen Neljän Ruusun vetovoiman ytimessä. Mutta kaiketi Haloon menestystä selittää eniten se ’Juppihippipunkkari’. Siinä on yksi suomirockin tarttuvimmista riffeistä koskaan, ja niin musiikiltaan kuin tekstiltään se hahmottuu teokseksi, jossa bändi röyhkeän itsevarmasti omii rockin takaisin itselleen ja julistaa samalla omaa muuntautumiskykyään. Klassinen esimerkki peliliikkeestä, jossa voi ilmoittautumalla Suomen isoimmaksi myös nousta Suomen isoimmaksi.

Neljä Ruusua: Juppihippipunkkari • albumilta Haloo 1992

Neljä Ruusua: Pop-uskonto (Parlophone/EMI 1993). Kansi: Hannele E. Vanha-ahoTahti oli hengästyttävä, ja jo syksyllä 1993 ilmestyi kuudes albumi Pop-uskonto, joka on jälleen uusi käänne bändin uralla, mutta myös Ruusujen toinen platinalevy. Pekka Witikan ja Tommi Lindellin kanssa tuotetulta levyltä voi aistia menestyskrapulaa, mutta vaikka tunnelmat ovat osin lannistuneet, on bändi venynyt jälleen klassikkoa hipovaan suoritukseen. Konerock soi nyt mollimelankolisempana ja tunnelmassa on alle 25-vuotiaille jätkille poikkeuksellista elämänväsymystä. Pop-uskonto on tavallaan aikuispop-versio Hyvää yötä Bangkokista, Haloo reteä sivuaskel huipulle niiden välissä.

Levyin isoin hitti oli tietysti ’Poplaulajan vapaapäivä’, jonka tematiikassa on helppo kuulla kiertueväsymystä, kieli toki ainakin puolimatkassa poskeen. Vilpittömältä lausunnolta se tuntuu, vaikka se muuksi yritettiin naamioida.

Neljä Ruusua: Poplaulajan vapaapäivä • albumilta Pop-uskonto 1993

Oma suosikkini on silti kolmossinglenä julkaistu ja pieneksi hitiksi noussut ’Idänprinsessa’, aikanaan ajankohtainen ja koskettava kertomus ihmiskaupan uhriksi lännessä päätyvästä itäblokin tytöstä. Biisissä vetoaa nimenomaan se, miten vähän Ilkka Alanko epäilemättä aiheesta tietää, mutta miten syvästi hän sen tuntee. Ehkä hän on tähänkin kuvaelmaan purkanut joitakin aivan henkilökohtaisia fiiliksiään. ’Idänprinsessa’ on myös rokeinta mitä Pop-uskonnolta löytyy, ihan hyvällä tavalla.

Neljä Ruusua: Idänprinsessa • albumilta Pop-uskonto 1993

Syksyllä 1993 Neljä Ruusua oli siis Suomen kenties suosituin rockyhtye ainakin viimeisimpien levyjensä myynnillä mitattuna. Se oli selättänyt genrerajat ja niiden ylittämiseen liittyvät epäluulot ja käytännössä omakätisesti vienyt suomirockin 90-luvulle. Se oli tehnyt neljä klassikkolevyä neljässä vuodessa ja keikkaillut aivan saatanasti.

Oliko se lopettamassa tai edes hiljentämässä tahtia? Ei. Mutta tämä vaihe Neljän Ruusun uralla päättyy tähän. Kuten usein käy, yli 35 vuoden levytysura voidaan jakaa kahtia niin, että se jälkimmäinen vaihe käsittää ajallisesti lähes 30 vuotta. Niistä vuosista lisää artikkelin jatko-osassa.

Niko Peltonen

Neljä Ruusua
Ilkka Alanko
Kari Kämy Kämäräinen
Jari Lade Laakkonen
Petteri Kode Koistinen

Neljä Ruusua | kotisivu
Neljä Ruusua | Facebook
Neljä Ruusua | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Haloo Helsinki! Älä pelkää elämää – suurten tunteiden peli
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla

Jaakonaho: Ghost Riot – tuottaja-kitaristin music noir -albumi
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Kolmas Nainen [1] – lakeuksilta Helsinkiin
Kolmas Nainen [2] – laman kourista linjakkaaseen melankoliaan
Mikko Kuustonen: Aurora – olemassaolon blues
Pet Shop Boys: Behavior – pop osuu sydämeen
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Neljä Ruusua
Finna.fi

1980-luku

Neljä Ruusua | Parlophone/EMI 1987
Kasvukipuja | Parlophone/EMI 1987
Hyvää päivää | Parlophone/EMI 1989

1990-luku

Hyvää yötä Bangkok | Parlophone/EMI 1990
Haloo | Parlophone/EMI 1992
Pop-uskonto | Parlophone/EMI 1993
Mood 4R | 1996
Not For Sale 4R | 1997
Uusi aalto | 1999

2000–2009

Valuva taivas | 2001
Karelia Express | 2004
Ensi-ilta | 2006

2010-luku

Katkera kuu | 2012
Euforia | 2015
Mustia ruusuja | 2018

2020-luku

1000X | Ratas Music Group/Sony Music Entertainment Finland Oy 2022

Boksit ja kokoelmalevyt
Neljä Ruusua
Finna.fi

Energiaa • 2CD | Parlophone/EMI 1994
Popmuseo 1987–2000 • 2CD | Parlophone/EMI 2000
Poplaulajan vapaapäivä – 20 suurinta hittiä | Ratas Music Group/EMI 2013
40 | Sony 2022

Ilkka Alanko
Finna.fi

Elektra | EMI 2009
Ruusuja Ilkka Alanko Orchestra | Ratas Music Group 2010

Vain elämää 2
[Ilkka Alanko • Maarit • Laura Närhi • Anna Abreu • Pauli Hanhiniemi • Juha Tapio • Jukka Poika]
Finna.fi

Vain elämää – kausi 2 • CD | Warner Music Finland ‎2013
Vain elämää – kausi 2 jatkuu • CD | Warner Music Finland ‎2013

Lue lisää Neljästä Ruususta
Finna.fi

Artikkelihaku Neljä Ruusua
Farkut verkkarihousuun – populaarimusiikkia Pohjois-Karjalasta • S. 370–379 Julkaisussa Rajan maakunta – Pohjois-Karjalan historia 1934–2014 Pekka Suutari, 458 sivua | Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014

Haloo
Spotify

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.