Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä.
Ensimmäiset soolojulkaisut esittelivät Suadin artistiksi, joka saattaisi päätyä tekemään melkein mitä tahansa, vaikka elektroindietä, mutta Wavesilla hän näyttäytyy bändin solistina. Elektronisen musiikin, bändisoiton ja akustisuuden kaltaiset toteutustavat ovat vain asuja, joissa olennainen näyttäytyy. Merkittävää on vain se, mitä pinnan alta löytyy. Suad kirjoittaa kappaleita, joita voi pukea monenlaisiin vaatteisiin. Wavesin tapauksessa kitarat, rummut ja piano tukevat hänen melodioitaan ja ilmaisuaan erityisen hyvin.
Suadin soundi on tummanpuhuva, luonnollinen, lämmin, melankolinen ja ylevä. Tämä pätee sekä hänen lauluääneensä että hienostuneen dramaattiseen ensialbumiinsa, jonka on Suadin kanssa tuottanut Lauri Eloranta. Musiikki ja toteutus kietoutuvat toisiinsa niin kauniisti, ettei saumakohtia erota. Suadin debyyttialbumi on teos, ei irrallisten raitojen kokoelma. Samaan aikaan jokainen kappale edustaa kokonaisuutta niin hyvin, että minkä tahansa olisi voinut julkaista singlenä. Biisit tulevat kuin aallot rantaan, voimakkaina mutta särkyvinä, kaikki erilaisina mutta silti saman ykseyden osina.
Vuosien laulukokemuksesta, mietityistä sovituksista, paneutuneesta kirjoittamisesta ja hyvästä bändistä johtuen Waves kuulostaa vahvalta. Sen vastapainoksi sanoituksissa soi maailmaan heitetyn ihmisen ääni, hänen epävarmuutensa suunnasta, olemisen hauraus ja surun kauneus. En tiedä, miten terapeuttista toimintaa laulujen kirjoittaminen Suadille on, mutta vahvan biisin sisällä on turvallista särkyä. Pimein laakso on ’The Burn’ keskellä albumia, singlenäkin julkaistu päätösraita ’White Lies’ vie kuulijan valoon.
Waves tuo samankaltaisen olon kuin (lukemattomista vain pari tutustumisen arvoista kotimaista poimiakseni) Antero LindgreninMotherin (2012) tai MannanShacklesin (2011) kuunteleminen. Tuntuu ihan siltä kuin tässä oltaisiin jonkin merkityksellisen ja syvällisen äärellä, ajattomassa paikassa, jonne päiväperhot eivät pääse.
Pyre Of The Black Heart | Nuclear Blast 2020 • Mustan sydämen rovio | Savonian Rooster 2019
Nyt se kirjoitetaan koolla. Se, että paremmin Marcona tunnettu Marko Hietala teki ensimmäisen soololevynsä kirjaimellisella ristimänimellään, kertoo projektin luonteesta. Nightwishin, Tarotin ja muiden yhtyeiden Marco on bändijätkä, hahmo ja rocktähti. Sooloartisti Marko taas on itsensä kanssa henkilökohtaisuuksiin menevä ihminen.
Musiikillisesti kyseessä ei ole mikään mahdoton metamorfoosi. Hietalan lauluääni jylisee yhä ylhäisellä paatoksella, joka muistuttaa Ronnie James Dion kaltaisista klassikkovokalisteista. Haarapartaisen laulajan leipälaji, hevimetalli, on vahvasti läsnä sanoitusten toismaailmallisissa metaforissa sekä mahtipontisissa sävellyksissä ja sovituksissa. Nyt musiikissa kuitenkin kuulee myös hiukan vanhan progressiivisen rockin vaikutusta. Hietalan lanseeraama ”hard prog” ei ole lainkaan hassumpi luonnehdinta, vaikkakin paino on raskaan rokin puolella.
Mielenkiintoisen julkaisusta tekee se, että Hietalan sooloalbumi on ilmestynyt kahdella kielellä. Mustan sydämen rovio tuli saataville loppuvuodesta 2019, Pyre Of The Black Heart tammikuussa 2020. Koko uransa englanniksi laulanut artisti suoriutuu suomenkielisistä tulkinnoista ja sanoituksista puhtain paperein, mikä ei suinkaan ole itsestään selvää. Hietala tuntuu silti olevan paremmin kotonaan Pyre Of The Black Heartilla. Vaikka suomenkielinen raskas rock ei enää ole mikään kuriositeetti (toisin kuin Hietalan aloittaessa uransa 1980-luvulla, jolloin koko ajatus oli vielä käsittämätön) eikä Mustan sydämen rovio kuulosta väkinäiseltä, biisien melodiamaailma nousee englanninkielisen musiikin perinteestä.
Toisaalta suomenkielinen versio albumista on näistä kahdesta se taiteellisesti rohkeampi ja kunnianhimoisempi teos. Englanninkielinen tuntuu lähinnä kädenojennukselta Nightwishin globaalille faniarmeijalle, joka tosin saattaa mielellään larppailla oudon pohjoisen kielenkin äänimaisemissa.
Sooloalbumit paljastavat artistista jonkin verran uusia piirteitä. ’Star, Sand and Shadow’n’ eli ’Tähti, hiekka ja varjon’ intron analogisynteettiset rutinat muistuttavat paitsi menneiden aikojen progen futuristisista visioista myös Hietalan scifi-faniudesta. Niitä löytyy myös pinkfloydmaisen hillityksi sovitetusta kappaleesta ’Laulu sinulle’ eli ’For You’. Melodioissa on suomalaisen kansanmusiikin sävyjä, jotka paikoin tuntuvat alleviivatuilta, paikoin tiedostamattomilta. Näin esimerkiksi ’Kuolleiden jumalten pojassa’ eli ’Dead God’s Sonissa’, jonka kertosäe on joukon jylhin.
Vaikka mukana onkin huvittavuuteen asti kipakka ’Runner Of The Railways’ (Juoksen rautateitä), ovat Pyre Of The Black Heart ja Mustan sydämen rovio enemmän pohdiskelevia kuin revitteleviä albumeja. Siitäkään huolimatta Marko Hietala, olkoon sitten vaikka koolla, ei tunnu tulevan kuulijalleen entistä tutummaksi. Hänen sävellyksissään on kosolti loputtomien tähtitaivaiden ja äärettömiin katoavien horisonttien sydäntä kouraisevaa, etäistä kauneutta, mutta tekijästä näkyy lopulta vain pitkä varjo. Ehkäpä artistiin tutustuisi paremmin hänen elämänkertansa kuin musiikkinsa kautta. Kirjakin on saatavilla kahdella kielellä.
Vaikka Hietala on tiukasti kiinni perinteissä, hänellä on myös vahva, oma ääni. Eikä pelkästään laulajana.
Dave Lindholm näki Rockin SM-kisoissa -80 jotain ainutlaatuista. Lavalle tuli Hassisen Kone ja Dave oli hetkessä myyty. Valloittavuudeltaan täysin omaa luokkaa oleva joensuulaisbändi ja sen laulaja/kitaristi Ismo Alanko tekivät lähtemättömän vaikutuksen – eikä Dave ollut yksin. Hassisen Kone rokkasi uuden aallon sarjan Suomen-mestariksi, ja sana levisi. Jengi ei saanut tarpeekseen hittibiiseistä, kuten Rappiolla ja Syöksylaskijoita kaikki tyynni. Bändi iski hulvattomasti uuden aallon ytimeen myös LP-mitalla. Pantse Syrjän tuottama Täältä tullaan Venäjä on yksi suomirockin suuria debyyttialbumeita.
Hassisen Kone: Reijo Heiskanen (vas.), Jussi Kinnunen, Ismo Alanko ja Harri Kinnunen. Alkuperäinen bändivalokuva: Kari Hyttinen.
Levynkannen räikeän punaiseen taustaväriin nostetut nukkehahmot leikittelivät yhtä lailla provona kuin Alangon tekstien maailma. Tuo sitä kaljaa! Jumalat jalassa ja housut mielessä, sinisen enkelin makua kielessä? Tai Jeesus ja Herra biisissä Reippaina käymme rekkain alle? Albumin nimikin kääntyi Tapio Suomisen kulttielokuvasta Täältä tullaan, elämä! Monenlaisia tabuja koskettavien vitsien voima iski paksun kiilan 80-luvun alun kekkoslovakialaisen Suomen mielenmaisemaan. Huumorilla sävytetyn kritiikin momentti ravisteli niin kiehtovasti, ettei siihen ulottunut sensuurikaan. Vaikka meillä oli Leskinen, Pelle, Dave, Saarela, Hector ja Alatalo, oli Alangon läpimurrolle sosiaalinen tilaus, jopa suoranainen pakko.
Jos Rappiolla tuottaa lopulta lievän yliannostuksen, niin Koneella oli vastaus valmiina: Täältä tullaan Venäjä sisältää täyden tusinan muitakin monipuolisia vetoja. Humppatahdeista rockanthemiksi rakentuva nimiraita, vakavasävyisempää Konetta heijasteleva Kulkurin iltakalja tai jazzin hurmaa sisältävä Syöksylaskijoita kaikki tyynni. B-puolen maaninen Rock ehkäisyvälineitä vastaan saattaa olla paras kääntöpuolen avaus koskaan. Ja pistä toki Iloisesti Hammondilla, mutta Älä syö liisteriä.
Nuori bändi teki varsin valmista kamaa jo demolla.
Hassisen Koneen kosiskelematon soundi oli perinteisen rock, mutta oma. Lavalla bändi oli kuin kotonaan. Liven liimasi yhteen se, että treenit oli tehty huolella. Alanko, kitaristi Reijo Heiskanen, basisti Jussi Kinnunen ja rumpali Harri Kinnunen soittivat hyvin. Keikoilla vedettiin äänitysten sovitukset läpi vauhdilla. Kohkauksen keskellä Ismo Alangon karisma asteli suoraan suomalaiseen rockhistoriaan.
Toisinaan rock johdattaa kuulijansa suuriin musiikkitekoihin. Ja miten nopeasti asiat voivatkaan edetä! Ruotsissa kausiluontoisissa siivoushommissa ollut nuori Ismo Alanko kuuli suomalaisen uuden aallon kutsun eikä voinut enää jäädä. Oli lähdettävä Joensuuhun tekemään musiikkia, jotain muuta kuin aikaisempi progebändi Sight. Uuden kokoonpanon ensisingle Hassisen Kone//Kolumpia orkesteri oli ulkona keväällä -80. Hilse-levyt möi albumin masterit Pokolle ja Epe Heleniukselle. Ensimmäinen suuri levytystulos oli reilun puolen tunnin rutistus. Sen lyhyt hali tuntuu loputtomalta, voimakkaalta ja aina yhtä lämpimältä.
Täältä tullaan Venäjä
Ismo Alanko – kitara, laulu
Reijo Heiskanen – kitara
Harri Kinnunen – rummut
Jussi Kinnunen – bassokitara
Tuottaja: Pantse Syrjä
Täältä tullaan Venäjä julkaistiin loppukesästä 1980. Remasteroitu CD-painos sisältää arvokasta lisäainesta: mukana on biisien sanoitukset sekä kaksi lisäraitaa. Tauon jälkeen kuullaan Kolumbia Orkesteri ja Muoviruusuja omenapuissa. Täältä tullaan Venäjä löytyy kokonaisena 6CD-boksilta Jurot nuorisojulkkikset. Sama boksi sisältää Dave Lindholmin hehkutuksen, joka mainitaan tämän tekstin alussa. Hassisen Kone jatkoi kunnianhimoista levytysuraa albumilla Rumat sävelet. Ismo Alanko on tehnyt Koneen ja Sielun Veljien jälkeen mittavan soolouran.
40-vuotisjuhlakeikat 2020 ja 2021
Ismo Alangon 40-vuotista musiikkiuraa oli tarkoitus juhlistaa 10–21. marraskuuta 2020. Konserttisarja Neljäkymmentä laulujen vuotta Helsingin Tavastialla peruuntui eikä Jäätyneitä lauluja päässyt livetoteutukseen 19.11.2020. Kahden viikon aikana toteutettavan Alanko-festivaalin sijaan Tavastialta toteutettiin yksi livestriimi artistin 60-vuotispäivänä 12.11. Soolokeikka Ismo Alanko 40/60 on katsottavissa Yle Areenassa.
Toimitus suosittelee lämpimästi Sielun Veljien, Hassisen Koneen ja Ismo Alangon laajoja kokoelmateoksia.
Hassisen Kone
Historia 1980–82Hassisen Kone • 2LP [sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire] | Poko Rekords 1982 • CD 1988 Tarjolla tänään – Hassisen KoneHassisen Kone • CD | Poko Rekords 2000 Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982Hassisen Kone | Poko Rekords/EMI Finland Oy 2009 | 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu. Olemme yhtye nimeltään Hassisen Kone!Hassisen Kone • 4LP | Svart Records 2020
Kun Suomi putos puusta – ääniä vapaan pudotuksen aikakaudeltaIsmo Alanko • LP & CD & kasetti | Seal On Velvet 1990 • LP Svart Records 2020 Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi, 44 min. Ohjaaja LiisaAkimof • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991 Jäätyneitä laulujaIsmo Alanko • LP & CD & kasetti | Seal On Velvet 1993 • LP-uusintapainos Svart Records 2019 TaiteilijaelämääIsmo Alanko • CD & kasetti | Poko Rekords 1995 • 2LP Svart Records 2018 • 2LP Lipposen levy ja kasetti 2020 IrtiIsmo Alanko • CD & kasetti | Poko Rekords 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018 PuluIsmo Alanko Säätiö | Poko Rekords 1998 • LP Poko Rekords 2010 • LP Rolling Records 2020 • 2LP Lipposen levy ja kasetti 2020 LuonnossaIsmo Alanko Säätiö • live • 2CD | Poko Rekords 1999
2000–2009
Sisäinen solariumIsmo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2000 • 2LP Rolling Records 2020 HallanvaaraIsmo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2002 • 2LP Rolling Records 2020 • 2LP Lipposen levy ja kasetti 2021 Elävää musiikkiaIsmo Alanko Säätiö • live | Poko Rekords 2003 Minä ja pojatIsmo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2004 • LP Rolling Records 2020 Ruuhkainen taivasIsmo Alanko Säätiö | Poko Rekords 2006 • LP Rolling Records 2020 Blanco SpiritualsIsmo Alanko Teholla | Fullsteam Records 2008
Vuosi 2008 oli käännekohta muusikko Steven Wilsonille, sillä brittiartistin bändien ja projektien takaa teki tuloaan sooloura. Tätä ennen Wilsonin ja Aviv Geffenin perustama Blackfield oli tehnyt kaksi arvostettua, mutta pienen yleisön fanittamaa levytystä. Tim Bowness ja Wilson olivat tehneet kanssa komeita duolevyjä jo pitkään, mutta No-Man oli vähitellen jäämässä tauolle.
Kaupallisen läpimurron kynnyksellä vuosikaudet erinomaisia albumeita tehnyt Porcupine Tree oli kasvanut Wilsonin kotikutoisesta ideasta jäähalliluokan liveaktiksi, jolla tuntui olevan yhä suurempia läpimurron mahdollisuuksia. Wilson, Richard Barbieri (ex-Japan), Colin Edwin ja Gavin Harrison lähenivät mainstreamia Yhdysvalloissakin kun Fear Of A Blank Planet loi uusia uria. Tästä huolimatta Wilson oli varannut aikaa ensimmäisen oikean sooloalbumin tekoon. Insurgentes julkaistiin alkutalvesta 2008.
Insurgentesin ero Porcupine Treen rockiin on selkeä, ja mietteliäämpi toteutustapa saattoi olla pieni yllätys Wilsonin aiemman tuotannon ystäville. Insurgentes toimii luontevasti runttavassa jumituksessa, taiderockissa ja paikoin jazzinkin kuvastossa, ja kerronta avautuu hitaasti. Ajan kanssa albumista kehkeytyy osasten summaa suurempi kokonaisuus. Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu aluksi pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.
Goottirockista ammentava aloitusraita ’Harmony Korine’ on Wilsonin vaikuttavimpia teoksia. Se sai valokuvataiteilija Lasse Hoilen ohjaaman videon.
Jos ’Harmony Korine’ on rockmainen, komeasti sfääreilevä jumituspaisuttelu, niin ’Abandoner’ sekoittaa Massive Attackia muistuttuvaa tunnelmointia akustiseen kitarointiin. Ilmaisu siirtyy vähitellen painostavaan, lähes haudanvakavaan maaperään. Crimsonmaiset sointukulut voimistuvat riipiviin säröääniin. Sumutorvimainen ’Salvaging’ tuntuu myös hyvin 70-lukulaiselta progeilulta. Raidan vähitellen avautuva moniulotteisuus etenee kiehtovasti erityisesti albumin 5.1 -monikanavamiksauksessa. Loppuosassa nyrjähtävä sävellys yltää äärimmäiseen jännitteeseen.
Yksi avainteoksista on pitkä ’No Twilight Within The Courts Of The Sun’. Kyseessä on modernin jazzrockin riemuvoitto. Lähestulkoon liian haastava riffi on loppua kohden mitä uskomattominta juhlaa.
Toiseksiviimeisenä kuultava hiipivän progeileva ’Get All You Deserve’ jättää pysyvämmän muistijäljen kuin alkuun ajattelisi. Albumin päättävä nimikappale ja Michyo Yagin taituroima bassokoto toimivat eteerisyydessään maagisesti.
Yksi lisäväylä muusikko Steven Wilsonin sielunelämään 2007–2008 on levyn kylkiäiseksi tuotettu Lasse Hoilen ohjaama dokumentti. Wilson palaa nuoruutensa koulumaisemiin, kertoo taiteestaan ja purkaa turhautumistaan mp3-soittimiin ja niiden äänentoistoon. Wilson nostaa esiin myös yleiset kirjastot ja niiden musiikkiosastot. Sieltä voi löytää tärkeitä inspiraation lähteitä, kuten Frank Zappan tai Pink Floydin levyt. Täyspitkä dokumentti ilmestyi myös 2DVD-laitoksena. Kysy dokkaria kotikirjastosta.
Insurgentes julkaistiin alun perin rajoitettuina boksipainoksina, joista toinen oli 2CD + DVD-Audio, toinen neljän 10″ vinyylin laitos. Albumin laajemman levityksen normijulkaisu seurasi helmikuussa 2009.
Insurgentes Steven Wilson – laulu, kitara, piano, sähköpiano, bassokitara, kosketinsoittimet, mellotroni, harmoni, kellopeli, ohjelmointi … Gavin Harrison – rummut Tony Levin – bassokitara Theo Travis – huilu Sand Snowman – akustinen kitara Jordan Rudess – piano MIke Outram – kitara Dirk Serries – guitar drone Clodagh Simmonds – laulu Susana Moyaho – ääni London Session Orchestra: jouset Tuottaja: Steven Wilson
Wilson pystyi irtautumaan Porcupine Treen perinnöstä menestyksekkäästi. Insurgentes ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta osoitti selkeästi tietä kohti tulevia saavutuksia. Porcupine Tree palasi vielä albumilla The Incident, ja mikä parasta – Wilsonin soolouralla teki tuloaan joukko komeita levytyksiä. Vuosien varrelta on julkaistu jopa omanlaisensa ’Best Of’ -albumi Transience. Viides studioalbumi To The Bone julkaistiin vuonna 2017.
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
1990-luku
((Speak)) | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009 Loveblows & Lovecries – A Confession | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993 Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994 Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
2000–2009
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017 Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015 Levyhyllyt • Together We’re Stranger Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
2010-luku
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019
Blackfield [=Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
2000–2009
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004 Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017 NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
DVD & Blu-ray | Finna.fi Steven Wilson • Porcupine Tree
InsurgentesLasse Hoile & Steven Wilson, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus. Arriving Somewhere..Porcupine Tree | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.
Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91Porcupine Tree • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002 IndexSteven Wilson & Lasse Hoile & Carl Clover, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.
Puolalainen progressiivinen rock saattaa jäädä Suomessa monelta hieman paitsioon. Riverside lienee tuttu bändi monelle raskaamman progen harrastajalle, ehkä myös SBB ja 90-luvulla perustettu Quidam. Muutakin löytyy. Muusikoiden vetämä verkkofoorumi Burning Shed ja levy-yhtiö Kscope ovat nostaneet esiin mielenkiintoista progea Euroopasta jo pitkään. Yksi atmosfäärisimmistä bändiprojekteista on vuonna 2008 ensialbuminsa julkaissut Mariusz Dudan luomus Lunatic Soul.
Duda (s. 1975) alkoi tehdä vakiintuneen bändinsä rinnalla omaa akustisempaa musiikkia. Lunatic Soulin aikaan laulaja/basistilla oli takana kolme onnistunutta Riverside-albumia. Soolodebyytti tähtäsi kohkaavan progeilun ja raskaampien riffielementtien sijaan hillittyyn maailmaan – enemmän hengittävään äänikuvaan, ilman sähkökitaraa. Akustisten instrumenttien helinä seuraa mukana lähes aina, silloinkin kun tunnelma kääntyy rokimmaksi. Perustaksi muovautui hitaanpuoleinen musiikillinen kehittely, ehkä hieman psykedeelisemmän Pink Floydin tavoin.
Lunatic Soulin osin transsimaista progeilua on melko vaikea määritellä tarkasti. Yksi kuvailua välttävistä elementeistä on tietty henkistymisen ja bluesin sulautuminen. Debyyttialbumi maalaa hieman Dead Can Dancen kaltaista kuvaa erityisesti herkemmissä instrumentaaliosioissa, kuten Where The Darkness Is Deepest.
Verkkaisesti kehystyvä nimikappale tuo mieleen Talk Talkin klassikkolevyn The Colour Of Spring vuodelta 1986. Yhdessä Maciej Szelenbaumin kanssa sävelletyn Summerlandin folkmainen melodia viilettää eteenpäin kuin Jethro Tull ja Ian Anderson. Kekseliäs rumpuisku kehystää raidan tunnelmaa loppuun asti.
Viisaasti albumin loppupuolelle sijoitettu The Final Truth vie kohti komeaa maisemaa hätkähdyttävällä intensiteetillä. Vasta raidan puolenvälin jälkeen mukaan tempautuvat rummut tuovat tunnelman uudelle tasolle. Kiitokset tästä ansaitsee lyömäsoittaja Wawrzyniec Dramowicz.
Dudan sooloprojekti voi kiinnostaa Riversideen tututstuneiden lisäksi esimerkiksi IQ:n, Ozric Tentaclesin, Porcupine Treen ja Steven Wilsonin faneja. Uutta kuulijaa saattaa ilahduttaa musiikin lähestyttävyys. Lunatic Soulin yhtäaikainen rauha ja elämänpalo ovat sielua parantavia voimia.
Lunatic Soul
Mariusz Duda – laulu, akustinen kitara, bassokitara, kosketinsoittimet, lyömäsoittimet, efektit, kalimba
Wawrzyniec Dramowicz – rummut, lyömäsoittimet
Maciej Szelenbaum – trumpetti, huilu, piano, kosketinsoittimet, efektit, cheng
Michał Łapaj – urut, kosketinsoittimet
Maciej Meller – e-bow
Tuottajat: Robert Srzednicki and Mariusz Duda
Dudan musiikinteko jatkui vuonna 2009 julkaistulla Riversiden albumilla Anno Domini High Definition. Sooloprojekti jatkui vuotta myöhemmin levytyksellä Lunatic Soul II. Kysy levyjä lainaan kotikirjastostasi.
Ennen kuin Suad Khalifa julkaisi ensimmäiset soolobiisinsä vuonna 2017, hänen nimensä oli tuttu muiden artistien levyiltä. Jo The Call -EP:n kuuleminen sai aikoinaan miettimään, että tällainen kynttilä ei kauan vakan alla pysy. Waves ei kuulostakaan sessiolaulajan kokeilulta vaan albumilta, jonka ehdottomasti piti ilmestyä. 
