Radiopuhelimet – varmaa hapuilua

Radiopuhelimet Osa 2

Artikkeliparin toisessa osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1995–2021
Radiopuhelimet Osa 1 – paluu pohjoiseen

Radiopuhelimet: Maasäteilyä (1995).Tässä artikkelissa jatketaan Radiopuhelimet-yhtyeen tuotannon käsittelemistä vuodesta 1995, jolloin yhtye palasi alkukotinsa Bad Vugum -yhtiön huomaan ja julkaisi eittämättä merkittävimpiin teoksiinsa lukeutuvan Maasäteilyä-albumin. Bändin musiikin kaikki elementit ovat kiteytyneempiä kuin aiemmin: piikikäs kitarametelidisko tamppaa määrätietoisella varmuudella, psykedeliaan kurottavat kappaleet ovat kuulokuvaltaan selkeitä. Ihan puhtaasti tuotannon puolesta levy on sarallaan saavutus. 

Teksteiltään Maasäteilyä on löyhä teema-albumi, jolla vilisee (pohjois)suomalaista miesuhoa tragikoomisesti ja vahvan ironian läpi kuvattuna. Luonnekuvat varioituvat ’Kevättä ilmassa’ -avauksen ahdistuneen-turhautuneesta ongelmakimpusta Peräpohjolan korpien legendaarisen tarinaniskijän esittelevään ’Sakramentti-Jaakkoon’. Musiikillisesti kenties tehokkaimman nyrkiniskunsa Puhelimet tarjoilee hirtehisellä supersankarifantasialla ’Jokapaikan mies’. 

Avaruus (1997) vaihtaa fokuksen urbaanin elämän hullutuksien kritiikkiin, missä mielessä levyn voi nähdä vastinparina syrjäseutujen sekoiluun tuiman katseen luoville edeltäjille. Loppupuolellaan albumi luisuu kuitenkin taitavasti sisäänpäin kääntyneeseen, jopa meditatiiviseen vellontaan, mikä huipentuu pitkään ’Merellä’-päätöskappaleeseen. Puhelimet tarjoilee ikään kuin diagnoosin ongelmasta ja ratkaisun siihen. Samalla albumista muodostuu luonteva silta seuraajaansa. Ilmaisun kirkkaus ja syvyys niin musiikin kuin tekstien tasolla eivät ole ainakaan vähentymään päin.

Merellä.

Radiopuhelimet: Hiljaista! (1998).Hiljaista! (1998) ei ole temaattisesti aivan yhtenäinen albumi, mutta sen arvo on Radiopuhelimien soundin laventamisessa yhä kauemmas pelkästä ”tykityksestä”. Nyt hitaampia, maalailevampia kappaleita alkaa olla jo enemmistö ja levyllä kuullaan myös puhaltimia ja jopa viulua ja koskettimia. Teksteissä pureudutaan pohjoisen maiseman ja ihmisen sisäavaruuden mysteereihin ja jotkut keskeisimmiltä tuntuvat ovat aiempaa omaelämäkerrallisemman tuntuisia. Myöhemmin yhtyeen kokoelman nimiraidaksikin päätynyt ’Varmaa hapuilua’ on levyn menevimmästä päästä, mutta kriittistä itsereflektiota – ja ehkä analyysin myös Radiopuhelimien syväolemuksesta – sekin tarjoaa. 

Varmaa hapuilua.

Oulu on kaupungin nimi (2000) kuuluu bändin definitiivisiin albumeihin, ennen muuta siksi, että sisältää nipun kappaleita, jotka tuntuvat kiteyttävän paljon sen filosofialle olennaista vielä aiempaakin teräväsanaisemmiksi manifesteiksi. Kyse lienee tietysti siitäkin, että näihin aikoihin allekirjoittanut on ensimmäiset Puhelimet-keikkansa nähnyt. Levyllä yhtye palaa joiltakin osin iskeviin mättöbiiseihin, mutta niihinkin on ympätty esimerkiksi urkuja ja hapokkaasti kieppuvia kitaroita. Albumin nimestä huolimatta kotiseutu (ja kriittinen katse siihen) on vain yksi teemoista, joiden lavea-alaisuuden ja kappaleiden tason puolesta kyseessä voisi melkeinpä olla ”greatest hits”. 

Lopussa yhtye hiljentyy maineeseensa nähden radikaaleimpaan kappaleeseensa siihen asti: ’Hailuoto’ löytää seesteisen rauhan luonnosta ja kumppanuudesta toisen ihmisen kanssa ja vie Puhelimet-musiikin kauemmas metelöinnistä kuin kertaakaan ennen.

Hailuoto.

Tänään! (2002) on jälleen hieman hajanaisempi albumi, vaikka sisältääkin nipun keskeisiä biisejä. Mukaan mahtuu niin paahtoa bändin parhaasta päästä kuin tunnelmointiakin. Levy toistaa jossain määrin edellisillä tutuiksi tulleita teemoja, mutta toki tässä on kyse tietystä linjan vakiintumisen vaiheesta ja myös aika nopeasta levytystahdista ottaen huomioon, että operoidaan tulonansaintalogiikan puolesta kaukana mainstreamin ulkopuolella. Tosin tästä seurasikin sitten levy-yhtiön vaihdos ja Radiopuhelimien selvästi siihen asti pisin levytystauko. 

Näytteeksi voi poimia avauskappaleen ’Jäätie’, joka on klassinen esimerkki bändin kypsässä vaiheessaan osoittamasta kyvystä jäsenneltyihin ja painokkaisiin metelinpurkauksiin.

Bad Vugum -vuodet 1995–2002 eivät ehkä tuoneet Radiopuhelimille määrällisesti merkittävää uutta yleisöä, mutta on monia perusteita nähdä ne yhtyeen klassisimpana kautena. Tämäkin voi olla ikäpolvikysymys, mutta näillä enimmäkseen briljanteilla levyillä Puhelimet määritteli itsensä ja paikkansa maailmassa sekä musiikillisten ratkaisujen että tekstien teemojen osalta. Se pystyi laajentamaan näköalojaan menettämättä mitään alkuperäisestä voimastaan.

Nousukauden keskellä tuntui erityisen tarpeelliselta, että oli olemassa tällainen kulttuurinen omatunto, joka ruoski valheellisia ilmiöitä, liittyivät ne sitten hurmiokapitalismiin, hegemoniseen maskuliinisuuteen tai yleiseen taipumukseemme itsepetokseen. Me-monikko on perusteltu, sillä Radiopuhelimien voima on myös siinä, etteivät J.A. Mäki ja Jarno Mällinen teksteissään asetu tavallisen ihmisen toilailujen yläpuolelle; aito viha ja halveksunta on varattu niille, jotka tämän sekoilun ohjaksissa varsinaisesti ovat.

Pitkän levytystauon taustalta voi olettaa ulkomusiikillisia syitä ja silkkaa turnausväsymystä. Ei liene sitä paitsi ollut itsestäänselvää saada uutta vaatimukset täyttävää julkaisijaa alkuperäisen Bad Vugum -yhtiön lopetettua. Lopulta siihen rooliin löytyi helsinkiläinen 2000-luvun puolella indie-piireissä huomiota saanut If Society, joka julkaisee Radiopuhelimia edelleen. 

If Society -kaudella Puhelimet on levyttänyt harvemmin, mikä lienee ymmärrettävää päivätöiden ja muiden taiteellisten hankkeiden puristuksissa. Viisi vuodesta 2007 alkaen ilmestynyttä albumia eivät ole oleellisesti muuttaneet yhtyeen profiilia, ehkä yhtä pian käsiteltävää poikkeusta lukuun ottamatta. Ne ovat järjestään saaneet ylistäviä arvosteluja ja tuntuu oikeastaan aika mahdottomaltakin ajatella, että Radiopuhelimet-albumia haukuttaisiin musiikkimediassa. Yleisö on rajallinen, mutta vakiintunut, ja If Society -aikakaudella tämä on pitkästä aikaa tarkoittanut myös albumilistasijoituksia. Sellaisiin ovat yltäneet pitkään huonosti saatavilla olleiden varhaisten levyjen uudelleenjulkaisutkin. 

Viisi tähteä (2007) on nimestään lähtien jopa leikkisä, toki terävän satiirin leimaama vauhdikas kokonaisuus: ei himmailua, mutta pilkekin silmäkulmassa tehty paluu asialle kyllä. Biisimateriaali on vahvaa ja yhtyeen meininki tauon jälkeen vapautunut. Paljoa levy ei häviä kovimmillekaan Puhelimet-klassikoille. Hyvästä esimerkistä käy äänekkään rockmusiikin rankkuusilluusiota melkeinpä lempeästi sivaltava Musta lakana – jossa voi aistia itseironiaakin mutta kenties myös kuittailua ilmestymisajan suomihevibuumin suuntaan. 

Radiopuhelimet rakastaa sinua (2010) on luontevaa jatkoa edelliselle, mutta rahanvallan pilkan ja hersyvien keikkakokemusten ohessa tilaa saa Hailuodosta tuttu luonto- ja ihmissuhdefiilistelykin. Jälleen hyvä biisivalikoima, joka ei fanille pettymystä tuota. Siitä voi näytteeksi poimia vaikka temaattisesti varsin keskeiseltä tuntuvan helmen Luonto on mystinen.

Poikkeus yhtyeen uudemmassa ja yleensäkin tuotannossa on akustinen Ei kenenkään maa (2013). Levy seurasi samassa hengessä soitettuja keikkoja ja lienee osoitus silkasta vaihtelunhalusta. Taustalla on myös jo vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tommi-näytelmä, jälkimmäinen Puhelimien kahdesta yhteistyöstä Nälkäteatterin ja ohjaaja Juha Hurmeen kanssa. Kenties konsepti ja tausta tuovat normaalia enemmän tarinallisuutta ja teatraalisuutta lauluihin, jotka sinänsä voisivat monin paikoin olla tavanomaista Puhelimet-musiikkia akustisesti soitettuna. Levy kantaa kuitenkin ideansa, ei vähiten erinomaisen ja usein hersyvän biisimateriaalinsa turvin. Kilju on suomalaisen nuorisokulttuurin toteemi, mutta mahdollisesti vain Radiopuhelimet on tehnyt sen valmistamisesta ja epäonnisesta juomisesta seitsenminuuttisen eepoksen.

Kilju.

Radiopuhelimet: Saastan kaipuu (2016).On kenties epäoikeudenmukaista niputtaa pitkästä tuotannosta yhteen juuri kaksi viimeisintä eli Saastan kaipuu (2016) ja Kosminen tiedottomuus (2020), joilla Radiopuhelimet säilyttää vaivatta sen tason, jota heiltä on totuttu odottamaan. Näillä levyillä yhtye pysyy tasaisen varmalla perustasollaan, vaikka keksii oheen toki uusiakin temppuja, kuten jälkimmäisen levyn ’Vankifarmilla’, eräänlainen emulaatio syvän etelän puuvillapeltojen yhteislaulannasta. 

Radiopuhelimet: Kosminen tiedottomuus (2020).Itse kirjoitin Kosmista tiedottomuutta arvostellessani Soundiin, että Radiopuhelimet tuskin pystyisi tekemään huonoa levyä yrittämälläkään, ja näin asia tuntuisi myös olevan. Tuollakin levyllä vaikkapa syrjäseutujen Suomen outouksiin pieteetillä uppoava ’Lappajärvi-75’ nousee ilman muuta bändin klassikkokappaleiden joukkoon.

Pohjoisempien maakuntien ääni

Tässä artikkeliparissa on siis tarkasteltu diskografiaa, joka kuuluu millä tahansa mittapuulla suomalaisen rockin merkittävimpiin. On ollut linja ja on ollut osaamista – ne ovat olleet alusta lähtien – mutta on ollut myös rohkeutta varioida linjaa ja sinnikkyyttä jalostaa osaamista. Lisäksi on ollut sanottavaa, todella paljon sanottavaa. Ja jos nämäkään eivät vielä riitä, on ollut tyyli: kyky välittää kaikki yllä mainittu sille yleisönosalle, joka voisi edes mahdollisesti kiinnostua. 

Henkilökohtaisestikin merkittävältä tuntuu – enkä usko olevani tässä ainoa – että Radiopuhelimet on puhunut pohjoisempien maakuntien äänellä ja näyttänyt sellaisia kuvia maailmasta ja kappaleita sellaisista tarinoista, jotka eivät sijoitu kaupunkikeskustojen valokeiloihin. Ulkopuolelta näkee usein paremmin. 

Samalla yhtyeestä on tietysti tullut keskeinen osa suomalaisen vaihtoehtorockin kaanonia. Sen todistavat jo järjestään ylistävät arvostelut. Silkalla musiikinsa tasolla Radiopuhelimet on pystynyt ylittämään ainakin osan ilmeisimmistä kohderyhmärajoista. Vastaavasti on ollut alusta asti selvää, että radiosoitto- ja kultalevykynnyksiä se ei tulisi ylittämäänkään.

Lopulta, levyjen hienoudesta huolimatta, sen arvo saatetaan mitata ja ymmärtää ennen muuta livebändinä. Mutta kyllä ne levytkin ovat tutustumisen arvoisia, ne kaikki.

En ole tässä artikkeliparissa erotellut biisikohtaisesti J.A. Mäen ja Jarno Mällisen tekstejä, joita on karkeasti arvioiden suunnilleen saman verran. (Joitakin on rumpali Jyrki Raatikaiselta kuin myös ulkopuolisilta tekstittäjiltä.)  Kummallakin on kyllä omaa painotustaan niin aiheissa kuin käsittelyssä, mutta kahden pääbiisintekijän bändiksi Radiopuhelimet on aina onnistunut sulauttamaan aineksistaan ihailtavan johdonmukaisen kokonaisuuden. Siinä lienee tietysti keskeinen syy 35 vuotta jatkuneeseen toimintaankin. 

Yhtyeen ulkopuolella on niin Mäellä kuin Mällisellä ollut omat taiteelliset hankkeensa. Kirjalliset sellaiset listataan artikkelin lopussa.

Tässä voi mainita erikseen Juha Hurmeen kanssa yhteistyössä tehdyt retrospektiivit: Radiopuhelimet-näytelmän (2000) ja samannimisen kirjan (2006). Näytelmästä ei taida tallennetta olla, mutta kirja on luettavissa. Perinteinen bändikirja se ei ole, vaan sävyltään kaunokirjallinen johdatus yhtyeen lähtökohtiin, toimintaympäristöön ja filosofiaan; sellaisena lajissaan kiinnostavimpia Suomessa julkaistuja.

Radiopuhelimien varhais- ja keskikausien levytuotannosta on koostettu kahden CD:n kokoelma Varmaa hapuilua 1987–2002, joka on vähintäänkin erinomainen johdatus yhtyeen maailmaan. 

Lisäksi maininnan ansaitsee J.A. Mäen erinomainen soolodebyytti Aavaa (2019), jolle pitäisi olla luvassa jatkoa ensi vuonna. Folkin, psykedelian ja melodraaman sävyjä sisältävä albumi on vaikuttava osoitus laulajan kyvystä loikata Puhelimista täysin poikkeavan musiikin pariin. Esimerkiksi singlebiisi ’Outo päivä’ on täysin vangitseva.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019 • Sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut

Suudelmilla | Hawaii Sounds 1998

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).Kun Karkkiautomaatti soitti Helsingissä elokuun 1998 puolivälissä, yleisö ei arvannut näkevänsä sen livenä viimeistä kertaa. Yhtye itsekään ei tiennyt tulleensa tiensä päähän, mutta niin siinä kävi, ja tavallaan niin oli hyvä. Neljä kuukautta ennen viimeistä keikkaa julkaistu Suudelmilla oli albumi, jonka tasolta ei enää tarvinnut edetä mihinkään.

Karkkiautomaatti oli perustettu Lahdessa keväällä 1993. Hellyttävän laidan suomipunkin, Ramonesin, The Beach Boysin, Leevi And The Leavingsin ja iskelmänkin ravitsema bändi kasvoi koko ajan kohti jotakin suurempaa, lämmittävästä höpsöydestä päin hurmaavaa hienostuneisuutta. Vuonna 1998 julkaistua Suudelmilla-albumia kutsutaan syystä indieklassikoksi. Karkkiautomaatin oma ääni ja visio soi sillä paljon vaikutteita vahvempana.  

Minne vaan.

Bändin, Jyrki Häyrisen ja Pekka Laineen yhdessä tuottama Suudelmilla äänitettiin ja miksattiin Hideout-studiolla puolen vuoden aikana. Ulkopuolisten tuottajien tehtävänä oli auttaa silloin, kun bändin tietotaito ei riittänyt idean toteuttamiseen. Ryhmätyö toimi, ja värikylläinen tuotanto päästää sävellykset ja sovitukset oikeuksiinsa.

Projekti oli Karkkiksen kunnianhimoisin ja se kuuluu, mutta vaikka rima oli korkealla, suuruudenhulluudesta ei ollut kyse. ’Seikkailuun’, ’Minne vaan’ ja muut ovat simppeleitä poplauluja. Jopa kahdeksanminuuttinen instrumentaali ’Kemijoki’ onnistuu pysymään vähäeleisenä koko kestonsa ajan. 

Suudelmilla briljeeraa myös sanoituksilla. Laulaja-kitaristi-lauluntekijä Janne ”Jansku” Kuusela oli Karkkiautomaatin lopun aikoina suvereeni tarinankertoja ja lyyrikko, joka täytti tavujen paikat lahjakkaasti, kikkailematta ja kiinnostavasti. Jos hän olisi halunnut tienata leipänsä kirjoittamalla sanoituksia muille, ’Parisuhteen aakkoset’, ’Voi kuinka on tää maailmain’ ja muut taidonnäytteet olisivat tehneet vaikutuksen CV:ssä. Janskun veikeä laulutyyli loi lapsenomaista, viatonta tunnelmaa, mutta samalla hän onnistui vaikuttamaan vilpittömältä. Kaikesta päätellen hänen ei ole tarvinnut näytellä omalaatuista taiteilijaa.

Toinen onneen vie.

Hawaii Soundsin ja Levy-yhtiön yhteisjulkaisu Suudelmilla oli IFPI:n tietojen mukaan virallisen albumilistalla kaksi listaviikkoa, korkeimmillaan sijalla 23. Se ei ollut varsinaisesti pettymys. Karkkiautomaatin musiikin tiedettiin olevan liian erikoista saavuttaakseen laajaa suosiota, ja toisaalta bändin koko potentiaalinen yleisö (rocklehtien ja fanzinejen lukijat, keikoilla kävijät, indie-ihmiset ja popkulttuuri-intoilijat) varmastikin löysi Suudelmilla-levyn.

Kuusela kertoi levyn julkaisun aikaan Soundin haastattelussa pyrkineensä kirjoittamaan kappaleita, joissa sanoitus ja sävellys ”kuuluvat yhteen ja muodostavat jonkin vision.” Tavoite oli entistä dogmaattisempana läsnä Kuuselan seuraavan bändin Liekin tuotannossa ja varsinkin sen viimeisillä levyillä, joilla lyriikka ei enää ollut erotettavissa musiikista. Liekki teki vuosina 2001–2010 kuusi kiinnostavaa albumia, joista parhaaksi nousee vuoden 2003 Korppi.  

Seikkailuun.

Stupido Recordsin vuonna 2006 julkaisema tupla-CD Kaikilla sisältää Karkkiautomaatin koko tuotannon kronologisessa järjestyksessä. Se on erinomainen dokumentti pitkästä musiikillisesta kehityskaaresta, jonka bändi kulki läpi viidessä vuodessa. Ennen kaikkea on hienoa huomata, että vaikka Karkkiautomaatti oli alkuaikoinaankin oikein viehättävä yhtye, lopettaessaan toimintansa se oli todennäköisesti taiteellisessa lakipisteessään. Suudelmilla on ihana, vaikuttava loppukaneetti.

Suudelmilla julkaistiin ensimmäistä kertaa vinyylillä elokuussa 2021. Klassikko levytettiin CD-formaatin hallintokaudella, mutta tänä laserlevyjen mitätöinnin aikana se ansaitsee saada fonografin neulasta annoksen uutta elämää.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Karkkiautomaatti | Facebook

Svart Records | kotisivu
Svart Records | Facebook

Suudelmilla
Janne Kuusela – laulu, kitara
Jenni Rope – kosketinsoittimet
Sami Häikiö – bassokitara
Vesa Lehto – rummut
Tuottajat: Karkkiautomaatti, Jyrki Häyrinen & Pekka Laine

Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.
Varaa Karkkiautomaatin klassikkolevy Suudelmilla kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Rakkaudella • EP | Levy-yhtiö/Merwi Records 1993
Kävelyllä • EP | Levy-yhtiö 1993
Karkuteillä • CD • kasetti | Hilse-Levyt 1994 • LP-uusintapainos Svart Records 2017
Trallalalla • EP | Hilse-Levyt 1995
Lämmöllä • EP | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996
Kaksi-nolla • CD | Rubber Rabbit Rock’N’Roll Records 1996 • LP-uusintapainos Svart Records 2018
Seikkailuun//Yks-kaks-motocross//Kuutamo • CD-EP | Hawaii Sounds 1997
Susan//Kuutamox Kaikuu • CD-EP | Hawaii Sounds 1998
Suudelmilla • CD | Hawaii Sounds 1998 • CD Levy-yhtiö 2002 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2021

Kokoelma
Karkkiautomaatti | Finna.fi

Kaikilla – Karkkiautomaatin koko tuotanto 1993–1998 • 2CD | Stupido Records 2006

Liekki
Levyhyllyt | Finna.fi

Magio | Hawaii Sounds 2001
Korppi | Ranka Recordings 2003
Rajan piirsin taa | Mercury 2005
Kalliot leikkaa | Mercury 2007
Hyönteinen | Mercury 2008
Paimen | Mercury 2010

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Death Hawks: Psychic Harmony – astronautiskelijan yllätyssiirto
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Kuusumun Profeetta: Kukin kaappiaan selässään kantaa – magneettista tajunnanvirtaa
Litku Klemetin puoli vuosikymmentä
Maustetytöt: Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä – olemisen särkyvä hauraus
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sepikka: En kestä kylmää lailla ahvenen – puuskittaista pohjoistuulta
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Lue lisää Karkkiautomaatista | Finna.fi

Artikkelihaku Karkkiautomaatti

Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Karkkiautomaatti: Suudelmilla (1998).
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

YUP: Outo elämä – harkittua huutoa

Outo elämä | PolyGram 1998

YUP: Outo elämä (1998).1990-luvulla suomirock ei ollut enää entisensä. Nahkaliivisten kaljaporukoiden genre sai piiriinsä koko joukon uudenlaisia tekijöitä, joiden musiikki viehätti nuorempaa yleisöä.

Don Huonot, Zen Café ja Maija Vilkkumaa päivittivät suomirockin puhuttelemaan uutta sukupolvea. Niin tekivät myös Apulanta ja Tehosekoitin, jotka ponnistivat alalle nuorisotalopunkista mutta eri kulmista. Jonna Tervomaa ja Egotrippi toivat mukaan vaikutteita amerikkalaisesta kitarapopista, ja Absoluuttinen Nollapiste rakensi progressiivisen rockin varaan jotakin täysin omanlaistaan. Limonadi Elohopean tulkinta suomenkielisestä rockista oli hyvin vaihtoehtoinen, ja jossain valmisteltiin jo suomenkielisen hevin suurta läpimurtoa. CMX onnistui vaikuttumaan yhtä aikaa sekä progesta että punkista. 

Niin onnistui myös YUP, vuonna 1989 Savonlinnassa perustettu yhtye, joka oli vaihtanut laulukielensä englannista suomeen vuoden 1990 Turpasauna-EP:llä. Hardcoresta kiemuraiseen fuusiorockiin kehittyneen bändin ensimmäinen virallisen albumilistan kärkikymmenikköön noussut levy oli vuoden 1998 Outo elämä. Sekä bändi että aika oli kypsä: yhtäältä kuulijat olivat valmiimpia ottamaan vastaan haastavaa suomenkielistä rockia, toisaalta YUP tiivisti ilmaisuaan niin, että biiseistä sai helpommin otteen. 

Outo elämä alkaa rauhallisella ’Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman?’ -kappaleella, joka siirtyy luomismyytistä pohtimaan ajatusta yksilön synnystä, kasvusta ja itsenäistymisestä. ’Kuolematon’ taas on laulu siitä, millaisia vaikeuksia ihmisellä on hyväksyä ajatusta omasta katoavaisuudestaan. Mietteliäiden, eksistentialististen kappaleiden vastapainoksi monessa sanoituksessa asiat karkaavat käsistä kauhean hirtehisellä tavalla. ’Rasvaisessa tiistaissa’ satumetsässä sorrutaan hillittömyyksiin, ’Hullu planeetta!’ tarjoilee huonon tripin dystopiaa ja ’Hauskoissa hautajaisissa’ perheen sisäiset jännitteet laukeavat maahanpanijaisten aikaan surrealistiseksi zombitarinaksi. Jarkko Martikaisen sanoituksia yhdistää se, että ne toimivat mainiosti sekä allegorioina, laululyriikkoina että tarinoina. 

Musiikki, josta suurimman osan on säveltänyt basisti Valtteri Tynkkynen, pukee hyvin tekstien vakavia ja hullunkurisia teemoja. Jos se olisi olento, siinä olisi Rölli-peikon veikeyttä ja Wallendojen trapetsitaiteilijasuvun huimapäistä ketteryyttä. Oudolla elämällä YUP osoitti pystyvänsä kiperiin käännöksiin, mutta ei enää loikkinut mielivaltaisesti tunnelmasta toiseen. Vaikka sen crossover-musiikista oli edelleen haastavaa saada pitävää otetta ja rajattomuuden eetos oli vahva, biisien sisäinen logiikka oli lujittunut. Hulluudelle oli syynsä ja huuto oli harkittua. Ärsyttävänä ja uuvuttavana YUP:ta saattoi yhä pitää, mutta ainakaan se ei pyrkinyt miellyttämään ketään. 

Oudon elämän jälkeen ilmestyneet Normaalien maihinnousu (1999) ja Lauluja metsästä (2001) pääsivät albumilistalla ykkössijalle saakka, ja Lauluja metsästä toi bändille kultalevyn. Muutkin YUP:n 2000-luvun julkaisut hipoivat listakärkeä. Mutta vaikka suosio jatkui pitkään, YUP:n musiikin terävin kärki tuntui vähitellen tylsyvän. 

YUP lopetti toimintansa vuoden 2009 alussa. Vuonna 2017 ilmestynyt Hippo Taatilan Helppoa muisteltavaa saattaa olla sellaisenaan definitiivinen YUP-historiikki, sillä yhtyeen määrittelemättömän mittainen tauko jatkuu edelleen. Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä, miten YUP sopeutuisi 2020-luvulle. Oletettavasti erittäin huonosti, mutta ei se siitä piittaisi. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Outo elämä
Jarkko Martikainen – laulu, kitara
Valtteri Tynkkynen – bassokitara, taustalaulu
Jussi Hyyrynen – kitara
Janne Mannonen – rummut, taustalaulu
Petri Tiainen – kosketinsoittimet, taustalaulu
Tuottaja: Matti Nurro

Jarkko Martikainen | kotisivu
Jarkko Martikainen | Facebook

Varaa Ruosterastaat kirjastosta.
Varaa YUP-klassikko Outo elämä kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
YUP | Finna.fi

1980-luku

Who Dares Farts/Whlap-Zap Ninja | YUP 1989 • Svart Records 2018

1990-luku

The Hippos From Hell | SHJ Records 1990 • Svart Records 2018
Huuda harkiten | Elmerecords 1991 • Svart Records 2017
Toppatakkeja ja Toledon terästä | Elmerecords 1994 • PolyGram Finland 1998
Homo sapiens | PolyGram Finland 1994 • Svart Records 2017
Yövieraat | PolyGram Finland 1996
Outo elämä | PolyGram Finland 1998
Me viihdytämme teitä • EP | Mercury/Universal Music 1999
Normaalien maihinnousu | Mercury/Universal Music 1999

2000–2009

Lauluja metsästä | Mercury/Universal Music 2001
Leppymättömät | Mercury/Universal Music 2003
Minä en tiedä mitään • EP | Mercury/Universal Music 2005
Keppijumppaa | Mercury/Universal Music 2005
Vapauden kaupungit | Sakara Records 2008
Maailmannäyttely • EP | Sakara Records 2008

Kokoelmat
YUP | Finna.fi

1990–1992 | Elemerecords 1992
Hajota ja hallitse 1993–2001 | Mercury/Universal Music 2001
Helppoa kuunneltavaa • 2CD | Universal Music 2004

DVD
YUP | Finna.fi

Helppoa katseltavaa | Mercury/Universal Music 2004

Nuotit ja partituurit
YUP | Finna.fi

Helppoa soiteltavaa, 156 sivua | Like 2004
Helppoa soiteltavaa II, 172 sivua | Like 2005

Levyhyllyt
Jarkko Martikainen | Finna.fi

2000–2009

Mierolainen | Levy-yhtiö 2004
Rakkaus | Levy-yhtiö 2006
Hyvää yötä, hyvät ihmiset • live | Levy-yhtiö 2007
Toivo | Levy-yhtiö 2009

2010-luku

Usko | Sakara Records 2011
Koirien taivas | Sakara Records 2014

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet | Finna.fi

2010-luku

Ruosterastaat | Sakara Records 2016
Aina auki | Sakara Records 2018
Neljän Ruuhka (Live 2016) | Kentän Ääni 2018
Ruosterastaat – demot | Kentän Ääni 2019

2020-luku

Ystävien taloissa | Sakara Records 2020

Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Arppa: Kinovalon alla – ei mikään indieartisti
CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Don Huonot – taidelukiosta Tokyomaniin
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys
Jonna Tervomaan Ääni kasvaa kuunnellessa
Karkkiautomaatti: Suudelmilla – hurmaava, höpsö ja hienostunut
Knipi ja menetysten kauneus
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä
Scandinavian Music Group: Onnelliset kohtaa – loistelias ja paineeton popdebyytti
Scandinavian Music Group – surinakitaroista banjoihin, Talvipuutarhasta Las Vegasin raunioille
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Tommi Liimatta: Rokokoo Computer – kasvutarinan kolmas luku
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos
Ultra Bra: Vapaaherran elämää – houkutuksen voimasta
Zen Café: Helvetisti järkeä – rumia sanoja rakkaudesta

Lue lisää YUP:stä | Finna.fi

YUP – Helppoa muisteltavaa Hippo Taatila, 381 sivua | Like Kustannus 2017

Lue lisää Jarkko Martikaista | Finna.fi

Pitkät piikit ja muita kertomuksia  Jarkko Martikainen, 155 sivua | Like 2005
Yhdeksän teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille  Jarkko Martikainen, 159 sivua | Like 2008
Lihavia luurankoja – laulujen sanat ja tarinat  Jarkko Martikainen, 200 sivua | Like 2020

Lue lisää Jarkko Martikaisesta | Finna.fi

Neljäs sukupolvi – suomalainen rock nyt  Tero Alanko & Petri Silas | Johnny Kniga 2006
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa  Tuukka Hämäläinen, 357 sivua | Idiootti 2011

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

YUP: Outo elämä (1998).
YUP: Outo elämä (1998)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Teatro | Island 1998

Willie Nelson: Teatro (1998).Pitkän tien kulkijoiden tuotannosta on helpompaa hahmottaa laajuus kuin yksityiskohtia. Usein tarkempi tutustuminen kuitenkin kannattaa. Saattaa löytää vaikkapa sellaisen helmen kuin Willie Nelsonin 45. sooloalbumi, Daniel Lanois’n tuottama Teatro (1998).

Willie Nelson (s. 1933) oli jo nelikymppinen, kun alkoi toden teolla menestyä. Hänestä tuli yksi kaupallista Nashville-soundia vastaan pullikoivan outlaw countryn nimekkäimmistä tekijöistä ja samalla tienraivaaja myöhemmälle alt. country -genrelle. Ryhtyessään Teatron tekoon Nelson oli ehtinyt jättää jäljen paitsi muusikkona myös näyttelijänä sekä (marijuanan laillistamisen ja biopolttoaineiden puolesta puhuvana) aktivistina. Kukaan ei odottanut 65-vuotiaalta artistilta erityisempää uudistumista, mutta toteutukseltaan mietitty Teatro kuulosti erityisen näkemykselliseltä.

Jos Daniel Lanois’n tuotantotyyli pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se voisi olla ”luonnollinen”. Hän satsaa onnistuneisiin ottoihin ja äänitystilan ominaissoundin taltioimiseen. Monet Lanois’n tuottamat studioalbumit muistuttavat livelevyjä siinä, että ajan, paikan ja tulkinnan henki hallitsee niitä. Tällainen lähestymistapa sopii erinomaisesti Willie Nelsonin kaltaiselle vanhaakin vanhemman liiton laulaja-lauluntekijälle. Teatro ei kuitenkaan ole tuottajan levy tai artistin albumi vaan puhdasta yhteistyötä.
”Olin kuullut Bob Dylanin Time Out Of Mindin ja Emmylou Harrisin Wrecking Ballin, jotka ovat hänen tuottamiaan”, Nelson perustelee tuottajanvalintaansa suomentamassani Pitkä tie -kirjassa. ”Tiesin, etä Lanois olisi täydellinen tuottaja minulle. Ja niin hän olikin.”

Lanois valitsi Nelsonin albumin äänityspaikaksi Kalifornian Oxnardissa sijaitsevan Teatron, vuosina 1929–1993 elokuvateatterina toimineen rakennuksen, jossa ovat myöhempinä aikoina äänittäneet musiikkia niin Dylan kuin U2:kin. Nelsonin menneisyydestä ammentamat kappaleet tuntuvat hengittäneen vanhan talon ilmaa ja kuunnelleen kuiskauksia vuosien takaa.

”Danielille tärkeintä on musiikin ilmapiiri”, Nelson kertoo David Ritzin kanssa tekemässään kirjassa. ”Hän luo syviä, pimeitä ja murheellisia tunnelmia.” Teatron kohdalla Lanois’n laatusanalistaan täytyy lisätä myös ”kaunis”. Se on paras tapa kuvata esimerkiksi pianisti-vibrafonisti Brad Mehldaun soittoa ja levyllä taajaan ääneen pääsevän Emmylou Harrisin laulua.

Teatro on elävästi soiva ja melankolinen levy, jolle Nelson äänitti Lanois’n kehotuksesta uusia versioita vanhoista kappaleistaan. Vanhin on vuoden 1961 ’Darkness On The Face Of The Earth’. ’Home Motel’, ’I’ve Just Destroyed The World (I’m Living In)’ ja ’Three Days’ ovat vuodelta 1962, jolloin Nelson julkaisi ensimmäisen albuminsa. Uusiotulkinnat ovat perusteltuja, sillä niihin on löytynyt sopivasti uutta ilmettä.

Lanois’n ja Nelsonin yhteinen visio sinetöidään versiolla ’The Makerista’, jonka alkuperäinen versio löytyy tuottajan vuonna 1989 ilmestyneeltä soolodebyytiltä Acadie. Viimeistään sen soidessa osapuolten yhteinen aaltopituus selkenee.

Pitkä tie jatkuu edelleen: 87-vuotias Willie Nelson julkaisee heinäkuussa 2020 seitsemännenkymmenennen albuminsa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Teatro
Willie Nelson – laulu, kitara
Emmylou Harris – taustalaulu
Daniel Lanois – kitara, bassokitara
Tony Mangurian – rummut, lyömäsoittimet
Victor Indrizzo – rummut, lyömäsoittimet
Bobbie Nelson – sähköpiano, urut
Brian Griffiths – kitara, slide-kitara, mandoliini
Mickey Raphael – huuliharppu, bassohuuliharppu
Brad Mehldau – vibrafoni, piano
Malcolm Burn – urut
Jeffrey Green – rummut, omnichord, kosketinsoittimet
Cyril Neville – kongat
Tuottaja: Daniel Lanois

Willie Nelson | kotisivu
Willie Nelson | Facebook
Willie Nelson | Instagram
Willie Nelson | Twitter

"Varaa

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Willie Nelson

Teatro | Island Records 1998

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Morphine: The Night – tie yön syliin
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Lue lisää Willie Nelsonista | Finna.fi

Pitkä tie  Willie Nelson & David Ritz & kääntäjä Ari Väntänen, 394 sivua | Like 2016

Read more about Willie Nelson | Finna.fi

It’s A Long Story – My Life  Willie Nelson & David Ritz, 451 sivua | Little, Brown 2015
The Facts Of Life And Other Dirty Jokes  Willie Nelson, 232 sivua | Random House 2002
Willie Nelson – Red Headed Stranger  Jim Brown, 219 sivua | Quarry Music Books 2001
Willie Nelson – An Epic Life  Joe Nick Patoski, 567 sivua | Little, Brown 2008
Willie Nelson – The Outlaw  Graeme Thomson, 280 sivua | Virgin 2006

Willie Nelson: Teatro (1998).

Hole: Celebrity Skin – kun irvistys kietoutuu hymyyn

Celebrity Skin | DGC Geffen Records 1998

Hole: Celebrity Skin (1998).Holen toinen albumi Live Through This (1994) julkaistiin kuoleman varjossa. Se ilmestyi viikkoa Courtney Loven puolison Kurt Cobainin itsemurhan jälkeen, ja Holen basisti Kristen Pfaff menehtyi vain kaksi kuukautta myöhemmin. Tapahtumien yli pääseminen otti aikansa.

Kolme vuotta myöhemmin Hole oli valmis siirtymään seuraavalle tasolle. Kolmas albumi Celebrity Skin oli varma askel kohti uutta, kaupallisempaa soundia. Samaan aikaan se oli ristiriitaisempi ja moniulotteisempi levy kuin yksikään Holen aiemmista.

Laulaja-kitaristi Love, kitaristi Eric Erlandson, rumpali Patty Schemel ja basisti Melissa Auf der Maur ompelivat Celebrity Skinin punaisen langan Kalifornian osavaltion muotoon. Loven korkealentoisena ideana oli ”dekonstruoida” Kalifornian lempeänlämpöinen sielukkuus, joka oli soinut esimerkiksi The Byrdsin ja Beach Boysin levyillä. Se kuulostaa hiukan sanahelinältä, jonka tarkoituksena oli saada poplevy vaikuttamaan sisältöään merkittävämmältä, mutta oli se muutakin. Celebrity Skin todella on kevyesti dekonstruktivistinen luenta länsirannikon meiningistä, hymyn ja irvistyksen kaltaisista pysyvästi yhteen kietoutuneista vastakkaisuuksista. Kalifornia on levyllä muutakin kuin miljöö. Se on amerikkalaisen unelman metafora.

Jos dekonstruktion käsite ymmärretään tässä niin kuin filosofi Jacques Derrida tarkoitti, Celebrity Skinillä pyrittiin nostamaan esiin konflikteja ja ristiriitaisuuksia totuuksina pidettyjen kliseiden alta. Holen uusissa lauluissa paistoi sama aurinko kuin Brian Wilsonin klassikkokappaleissa, mutta Celebrity Skiniltä puuttuu niiden sinisilmäinen viattomuus. Sen sijaan leppoisa paiste paljastaa Kaliforniasta härskiyttä, dekadenssia, raadollisuutta ja toivottomuutta kuitenkaan sulkematta pois hyväntuulisuuden, vaurauden ja kimalluksen kaltaisia Hollywood-ideaaleja. Yhtä totuutta, näkökulmaa tai lopullista merkitystä ei ole olemassa.

Ristiriitaiselle Courtney Lovelle tällainen kontrastinen lähestymistapa Kaliforniaan ja Hollywoodiin oli tuohon aikaan täysin luonteva. Celebrity Skiniä tehdessään hän oli maailmankuulu miljonääri ja A-listan julkkis, jolla oli monenlaisia henkilökohtaisia ongelmia ja hyvin kehittynyt pimeä puoli. Vaihtoehtomuusikkona maineeseen noussut nainen oli vieläpä ajatellut laajentaa asemaansa rocktähdestä Hollywood-tähdeksi. Elokuvissa vuodesta 1984 lähtien esiintynyt Love oli saanut näyttävän osan Miloš Formanin vuoden 1996 elokuvasta Larry Flynt – Minulla on oikeus (The People vs. Larry Flynt), ja etsi aktiivisesti uusia rooleja.

Celebrity Skin ei kuitenkaan ollut mikään filosofinen teos vaan powerpoppaava rocklevy, joka haluttiin käyvän kaupaksi. Hole tahtoi tulla entistä suositummaksi musiikilla, jonka terävimpiä kulmia olisi hiottu sen verran, että uudet fanit ja radiotoimittajat pystyisivät helpommin tarttumaan siihen. Bändi ei enää edes väittänyt edustavansa vaihtoehtoa valtavirralle, ja Celebrity Skin on sinkkubiiseissään häpeilemättömän hittihakuinen ja massasuosiota jahtaava albumi. Tuotannollisen maskeerauksen alta kuitenkin kuultaa vanhan Holen angstinen räjähdysherkkyys ja rumuus. Toteutustapa palveli erinomaisesti myös levyn ristiriitaisuuksiin nojaavaa teemaa.

Celebrity Skinin teeman valinta oli alun perin ollut hätäratkaisu. Lovella ja Erlandsonilla oli ollut vaikeuksia saada kappaleita kirjoitettua, koska he olivat yhä niin pyörällä päästään kaikesta tapahtuneesta, ettei heillä ollut selvää näkemystä siitä, mitä halusivat tehdä. Luovaan jumiin jäänyt Love tunsi tarvitsevansa bändin ulkopuolista apua päästäkseen asioissa eteenpäin. Hän pyysi sitä Billy Corganilta, ja The Smashing Pumpkins -pomo olikin mukana tekemässä viittä Celebrity Skinin biiseistä. Niin projekti alkoi edetä. Hole äänitti levyn tuottaja Michael Beinhornin kanssa enimmäkseen Los Angelesin Conway Recording Studiosissa.

Loven Hollywood-kiireiden sekaan siroteltujen sessioiden suurinta draamaa oli rumpali Patty Schemelin ajaminen ulos bändistä. Vaikka Schemel on mukana albumin kansikuvassa, Beinhorn pestasi hänen tilalleen sessiorumpali Deen Castronovon, joka soittaa kaikki Celebrity Skinin rumpuosuudet.

Rumpalin lähtöön johtanut tapahtumasarja oli epäselvä. Schemelin mukaan tuottaja ”psyykkasi hänet ulos studiosta”, kun taas Beinhornin mukaan ongelmana olivat huumeet ja huono soittotaito. Courtney Loven ja kitaristi Eric Erlandsonin mukaan tuottaja harhautti bändin erottamaan Schemelin kuunteluttamalla heille äänitystä, johon oli tarkoitushakuisesti koonnut pelkästään Schemelin soittovirheitä. Tympeä tapaus teki selvää jälkeä bändikemian puolella ja kertoi paljon Holen yhteishengen hataruudesta, mutta kantoi samalla oman empiirisen kortensa kalifornialaisen yhtä hymyä -mentaliteetin purkamisen kekoon.

Celebrity Skin ilmestyi syyskuun 8. päivänä 1998. Sen hittikärki edellä hahmoteltu biisijärjestys ei ollut fiksuin mahdollinen ratkaisu, koska se teki albumikokonaisuudesta etupainotteisen. ’Celebrity Skinin’, ’Malibun’ ja ’Awfulin’ valitseminen sinkuiksi oli ymmärrettävää, mutta ne oli kuultu jo ennen levyn puoliväliä, eikä loppulevy noussut kertaakaan niiden tasolle. Oli ’Reasons To Be Beautifulin’, ’Playing Your Songin’ ja ’Petalsin’ tasapaksuhkoa vaihtoehtorockia ja ’Boys On The Radion’ ja ’Heaven Tonightin’ poppia, mutta ei mitään erityisen mainittavaa. ’Northern Star’ ja ’Dying’ sentään erottuivat hiljaisen melankolisella tunnelmallaan.

Holen kolmas albumi oli kuitenkin arvostelu- ja myyntimenestys. Sitä on myyty melkein kaksi miljoonaa kappaletta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Hole | Facebook
Hole | Twitter

Varaa Holen albumi Celebrity Skin kirjastosta.

Varaa Holen albumi Celebrity Skin kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Hole | Finna.fi

Pretty On The Inside | Caroline Records/City Slang 1991
Live Through This | DGC/City Slang 1994
Celebrity Skin | DGC Geffen Records 1998
Nobody’s Daughter | Mercury/Cherry Forever 2010

Kokoelma
Hole | Finna.fi

My Body, The Hand Grenade | City Slang 1997

Courtney Love | Finna.fi

America’s Sweetheart | Virgin Records 2004

Auf der Maur | Finna.fi

Auf der Maur | Capitol Records/EMI 2004
Out Of Our Minds | Roadrunner Records 2010

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Auf der Maur: Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Kurt Cobain: Montage Of Heck – himmeä pala taivasta
Mark Lanegan: Whiskey For The Holy Ghost – Seattlen surujuhlan soundtrack
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

Lue lisää Courtney Lovesta ja Holesta | Finna.fi

Courtney Love – The Real Story  Bobby Z  Brite, 256 sivua | Orion 1997.
Kurt & Courtney ”talking” – Kurt Cobain & Courtney Love In Their Own Words  Nick Wise, 126 sivua | Omnibus Press 2004

Hole: Celebrity Skin (1998).

Hole: Celebrity Skin (1998).