Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

29.5.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Kevätuhri | Fullsteam 2020

Tuntuu vähättelevältä sanoa, että Ruusut-yhtyeen siemen putosi hedelmälliseen maahan, niin innokkaasti jo pelkkä tieto bändin perustamisesta otettiin vastaan musiikkimediassa. Pintandwefallin ja The Hearingin Ringa Manneria, Disco Ensemblen ja Hisserin Miikka Koivistoa, Citymanin ja Eleanoora Rosenholmin Alpo Nummelinia ja Streak And The Ravenin Samuli Kukkolaa oli teoriassa vaikea laskea yhteen, mutta osien ja niiden summan suhde kyllä kiinnosti. Kiehtovaa oli sekin, että yhtyettä auttoi sanoittamisessa Lauri Levola, jonka tekstejä oli aiemmin julkaistu novellikokoelmana ja runoantologioissa.

Ruusut. Kuva: Fullsteam.

Ensimmäinen albumi Ruusut julkaistiin 2018 vahvassa myötätuulessa. Fullsteam Recordsille kiinnitetty bändi soitti ensimmäisen keikkansa näyttävästi Helsingin Sideways-festivaalilla, ja suopeiden kritiikkien tulva oli tosiasia. On vaikea sanoa, oliko kaiken tuon arvostuksen hehkussa hyvä jatkaa vai ei, mutta ainakaan Ruusut ei jäänyt polkemaan paikalleen. Bändi alkoi valmistella toista albumiaan jo vuoden 2019 alussa, vastajaettu Kriitikoiden valinta -Emma toisessa kädessä.

Röyhkeästi Igor Stravinskyn pakkaa sekoittaneen kohubaletin (1913) mukaan nimetty kakkosalbumi Kevätuhri sattui ilmestymään juuri sinä lähihistoriamme keväänä, johon sana ”uhri” luontevimmin liittyy. Uhriutumisen sijaan Ruusut osoittaa toisella levyllään, että vaikka bändistä on intoiltu niin paljon, että se alkaa jo synnyttää vastareaktioita, huhut Ruusujen hyvyydestä eivät silti ole suuremmin liioiteltuja.

Parhaimmillaan, kuten Kevätuhrin levollisessa ’Haamuasemassa’, Ruusujen pop-herkkyys ja taidetavoitteet ovat juuri sopivassa balanssissa. Jännittävillä tuotanto- ja sovitusratkaisuilla briljeeraava avauskappale ’Pyhä kevät’ pysäyttää kuuntelemaan, samoin oikeutetusti sinkuksi lohkaistu ’Avaimet avaa ovii’, joka soi miellyttävän paljaana ja avarana. Sen ja ’Valon ainekset’ -biisin kaltaista paljautta ja koskettavuutta Kevätuhrilla saisi olla enemmän.

Stravinskyn Kevätuhri tunnetaan uuden aikakauden alkusoittona, modernismin läpimurtona ja säännöt kyseenalaistaneena kohubalettina. Ruusujen Kevätuhri ei jää historiaan vallankumouksellisena julkaisuna vaan keskittymishäiriöisen aikansa kuvana, jossa moni kaunis tunne ja hyvä ajatus hautautuu hämmentävään hälyyn. Artturi Tairan tuottama albumi kuulostaa toteutukseltaan täsmälleen siltä kuin taiteellisesti kunnianhimoisen popmusiikin odottaa vuonna 2020 kuulostavan – sirpaleiselta, nykivältä, elektroniselta, puuskittaiselta ja kollaasimaiselta. Malliesimerkki tästä on ’Crush’.

Lähtökohtaisesti levottoman ja koko ajan kokeilevan toteutuksen alla on jotakin olennaista, inhimillisesti kaunista ja hellyttävän haurasta. Sanoituksista ja laulumelodioista löytyy Ruusujen samaistuttavin puoli, se Kevätuhrin osuus, joka on kaikkein vahvimmin elossa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Ruusut | kotisivu
Ruusut | Facebook
Ruusut | Instagram
Ruusut | Twitter

Varaa Ruusut-debyytti Kevätuhri kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Ruusut

Ruusut | Fullsteam Records 2018
Kevätuhri | Fullsteam Records 2020

Levyhyllyt | Finna.fi
Disco Ensemble

Levyhyllyt | Finna.fi
Eleanoora Rosenholm

Vainajan muotokuva | Fonal Records 2007
Älä kysy kuolleilta, he sanoivat | Fonal Records 2008
Hyväile minua pimeä tähti | Fonal Records 2011
Talvipalatsin puutarhassa | Fonal Records 2018

Levyhyllyt | Finna.fi
The Hearing

Dorian | GAEA 2013
Adrian | Solina Records 2016
Demian | Solina Records 2019

Levyhyllyt | Finna.fi
Streak And The Raven

Love & War | Lionheart Records 2013

Alma: Have U Seen Her? – varjoa jahtaamassa
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again – kun syntikkabändi löysi äänensä
Disco Ensemble: First Aid Kit – hetki ennen räjähdystä
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
Lasten Hautausmaa: IV – lohtua ja jatkuvuutta
Maritta Kuula: Kuuluisaa sukua – oman tien kulkija
Maustetytöt: Kaikki tiet vievät Peltolaan – kurjuuden kuningattaret
Noitalinna Huraa! Kalan silmä – ainutlaatuista kotikutoisuutta
Pariisin Kevät: Kaikki on satua – läpimurto todellisuudesta toiseen

Lue lisää | Finna.fi

Pimeä tavarajuna – novelleja Lauri Levola, 163 sivua | Teos 2006

Ruusut: Kevätuhri (2020).

Nikki Sixx: The Dirt, The Heroin Diaries, This Is Gonna Hurt – traagisen tapauksen kasvutarina

22.5.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Törkytehdas | Heroiinipäiväkirjat | This Is Gonna Hurt

Kun on ruumiillistanut kaikki tukkahevigenren kliseet, on hankalaa tulla otetuksi vakavasti Los Angelesin (se on mielentila) ulkopuolella. Se ei ole estänyt Mötley Crüen basistia ja biisintekijää Nikki Sixxiä yrittämästä. Vaikuttaa jopa siltä, että hänen kohdallaan kyse ei ole pelkästään laajemman tunnustuksen etsimisestä. Ihminen näyttää kasvaneen.

Sixx (s. 1958) näyttää yllättävän paljon nuorelta itseltään, mutta muuten miestä ei tahdo tunnistaa, siinä määrin on tulokulma elämään muuttunut sitten rappioromanttisen 1980-luvun. Sixxillä on takanaan vuosikymmeniä raitista elämää ja perheessään useita lapsia, ja sosiaalisen median perusteella hän vaikuttaa olevan kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista. Eikä siinä kaikki; Sixx on myös halukas nostamaan esille sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia, kuten syrjäytymistä, suvaitsemattomuutta ja huumeidenkäyttöä.

Muutos vaikuttaa valtavalta, ja Sixxin kirjat vielä alleviivaavat sitä. Se on rokkitähden kannalta ihanteellista: kertomalla vanhoista pahoista ajoista Sixx voi edelleen napsia uskottavuuspisteitä ja ratsastaa hurjalla maineellaan, mutta samalla hän todistaa olevansa täysijärkinen ja tasapainoinen ihminen, joka hallitsee elämisen taidon.

Kun The Dirt sovitettiin elokuvaksi, soundtrack koostettiin luonnollisestikin Mötley Crüen biiseistä.

Sixxin ensimmäiseksi kirjaksi luettakoon Neil Straussin kirjoittama värikäs bändihistoriikki The Dirt – Törkytehdas, sillä se pelasti Mötley Crüen. Voi hyvin olla, että ilman näitä ”maailman pahamaineisimman rockbändin tunnustuksia” Sixxin remmi ei olisi popkulttuurin kartalla niin näkyvästi kuin se nyt on. The Dirt myös paljasti sen Nikki Sixx -hahmon, jonka maailma on oppinut tuntemaan; aikapommin, joka turrutti traumojaan kovilla huumeilla ja paukutti tunnelukkoja nyrkein. The Dirt on viihdyttävä teos, jonka surullisimmat kohdat koskettavat, mutta kuitenkin vain fiktion tavalla. Niiden ei osaa ajatella tapahtuneen oikeille, eläville ihmisille.

Brittijournalisti Ian Gittinsin kanssa koostettu Heroin Diaries – Heroiinipäiväkirja on toista maata. Joulusta 1986 jouluun 1987 kulkeva teos kertoo narkomaanin arjesta, joka pyörii ympyrää kuin nälkäinen kala koukun ympärillä. Siinä ei ole mitään romanttista, hauskaa tai edes varsinaisesti kiinnostavaa, mutta Heroiinipäiväkirja kuitenkin viihdyttää. Sen se tekee niin kuin William S. Burroughsin esikoisteos Nisti: se päästää lukijat kurkistamaan maailmaan, jonne muuten ei ole mitään asiaa. Ja millaista siellä onkaan – ankeaa, tylsää ja yksinäistä. Kaikkein häkellyttävintä on, miten vähän asiat olivat sitä miltä näyttivät. Kun Sixxillä näytti menevän huikean hyvin, hänen asiansa eivät olisi voineet olla yhtään kehnommin. Voi olla, että Heroiinipäiväkirja on ollut tärkeä vertaistukiteos samanlaisista ongelmista kärsiville. Sixxin itsensä mukaan näin onkin.

Nikki Sixxin toinen yhtye Sixx:A.M. perustettiin alun perin tekemään musiikkia The Heroin Diariesin oheen:

Kolmas kirja This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Distorted Lens Of Nikki Sixx, suomennettuna Nikki Sixxin maailma, on yhtä täynnä toivoa kuin Heroin Diaries on toivottomuutta. Aivan kuten Heroin Diariesillakin, myös This Is Gonna Hurtilla on yhteys Sixx:A.M:iin: se on yhtyeen toisen albumin nimikaima. This Is Gonna Hurtin erityispiirre on se, että siinä Sixx esittäytyy valokuvaajana. Kuvaamisesta on tullut hänelle henkilökohtaisesti tärkeä itseilmaisun ja dokumentoinnin tapa. Hän kuvaa mielellään ihmisiä, joille elämän nurja puoli on tullut tutuksi.

Tavallaan kaikki Sixxin kirjat kertovat saman tarinan hyljeksitystä pojasta, jonka sisäiset demonit olivat niin vahvoja, että veivät häneltä hengen (hän kuoli heroiinin yliannostukseen, mutta hänet saatiin elvytettyä). Sixx kirjoittaa elämästään yhä uudelleen kuin pakottaakseen sen kohtalotoveriensa kuuluville tai kuin yrittääkseen itse ymmärtää, miksi niin tapahtui, kuinka kaikki saattoi kuitenkin lopulta muuttua hyväksi, ja kuinka tämä kaikki saattoi sattua kaikista maailman traagisista tapauksista juuri hänelle. Hän tuntee suurta empatiaa elämän kovaonnisia kohtaa ja tuntuu ymmärtävän, että huonolla tuurilla kaikki se olisi voinut koitua hänen omaksi kohtalokseen.

Loppu hyvin, elämä hyvin: nuoren Nikkin kaltaisissa hahmoissa on oma epärealistinen viehätyksensä, mutta jos kliseekimpun henkinen kehitys pysähtyy, jälki on pelkästään surullista. Kuusikymppisen selviytyjä-Sixxin onnellisuudessa on iloitsemisen aihetta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Nikki Sixx | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Nikki Sixxin diskografia

Mötley Crüen studioalbumit

58

Diet For A New America | 2000

Brides Of Destruction | Finna.fi

Here Comes The Brides | 2002

Sixx:A.M.

Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä

Lue lisää | Finna.fi

Mötley Crüe – Törkytehdas Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss & kääntäjä Sami Kärkkäinen, 480 sivua | Like 2007
Heroiinipäiväkirja Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjä Yasir Gaily, 431 sivua | Like 2008 • Like 2011
Heroiinipäiväkirja – kymmenvuotisjuhlapainos Nikki Sixx & Ian Gittins & kääntäjät Yasir Gaily & Ari Väntänen, 439 sivua | Like 2018
Nikki Sixxin maailma Nikki Sixx & kääntäjä Miki Peltola, 213 sivua | Like 2012

Mötley Crüe – The Dirt Tommy Lee & Mick Mars & Vince Neil & Nikki Sixx & Neil Strauss, 431 sivua | Harper Collins 2001
The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star Nikki Sixx & Ian Gittins, 413 sivua | Simon & Schuster 2007
This Is Gonna Hurt – Music, Photography, And Life Through the Distorted Lens Of Nikki Sixx Nikki Sixx, 209 sivua | William Morrow 2011

Mötley Crew: The Dirt – Soundtrack (2019).

Nikki Sixx & Ian Gittins: The Heroin Diaries – A Year In The Life Of A Shattered Rock Star (2007).

Nikki Sixx: This Is Gonna Hurt – Music, Photography And Life Through The Lens Of Nikki Sixx (2011).

The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän

15.5.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Warpaint | Silver Arrow 2008

Vuonna 1990 Shake Your Moneymaker -debyyttinsä julkaissut The Black Crowes oli vanha juttu retropaketissa. Useiden aikuisten kuultiinkin ihmettelevän, mitä varten sen bluesrockia oikein pitäisi kuunnella, kun The Facesia, The Rolling Stonesia ja Humble Pieta oli jo kuunneltu. Mutta meille 90-luvun taitteen teineille, jotka synnyimme Rod Stewartin parasta ennen -päiväyksen jälkeen, The Black Crowes edusti jotakin raikasta. Se kuulosti erilaiselta kuin aikakauden muuta rokkibändit. Tilauksesta todisti jo sekin, että Shake Your Moneymakeria myytiin monta miljoonaa.

Robinsonin veljesten – laulaja Chris ja kitaristi Rich – Georgian Mariettassa vuonna 1984 perustama bändi vaihteli kokoonpanoaan niin taajaan, että jäsenille jouduttiin sittemmin perustamaan oma Wikipedia-sivu. Se ei kuitenkaan hidastanut tahtia; määrätietoisesti edennyt yhtye julkaisi studioalbumin parin vuoden välein koko yhdeksänkymmentäluvun ajan. Se ei ollut vähäinen saavutus ajatellen sitä, miten kaukana yhdeksänkymmentäluvun hengestä nuo möyhyveikot ja revivalistit operoivat. Mutta toisaalta, toisinajattelijoille on aina paikkansa.

Tällä vuosituhannella tahti muuttui, ja Lionsin (2001) tehtyään The Black Crowes jäi pitkälle levytystauolle.

The Black Crowesin seitsemäs albumi ilmestyi seitsemän vuotta Lionsin jälkeen. Jo Warpaintin (2008) avausbiisi ’Goodbye Daughters Of The Revolution’ lunasti promoporukan lupaukset vahvasta paluusta. Välivuodet olivat selkeyttäneet kuvaa siitä, mihin ryhmä oli matkalla. Vaikka vaikutteet olivat samat kuin ensialbumilla, musiikki kuulosti paljon syvemmältä, karheammalta, luonteikkaammalta ja sielukkaammalta. Oli osuvaa, että Warpaint äänitettiin syrjäisessä Allaire-studiossa Catskills-vuoristossa, americanan ytimessä. Soundi oli tietenkin lähtöisin bändistä eikä äänityspaikasta, mutta ainakin Rich Robinsonin mukaan harmoninen ja häiriötön miljöö vaikutti Warpaintiin.

Vaikka kitaristi Luther Dickinson ja kosketinsoittaja Adam McDougall olivat tekemässä ensimmäistä Crowes-levyään, basisti Sven Pipien oli ollut bändissä jo kymmenen vuotta ja rumpali Steve Gorman 80-luvulta saakka, joten Robinsonin poikien pakka oli hyvin kasassa. Ehkä siksi Warpaint kuulostaa sellaisen bändin levyltä, jonka soittajat eivät pelkästään soita samaa biisiä vaan elävät sitä, tuntevat sen tunteen, jonka kappale tahtoo välittää. Minkäänlaisena yllätyksenä ei tule se, että Warpaintin biisit äänitettiin studiossa tai sen pihamaalla livenä, mahdollisimman vähin jälkiäänityksin. Joskus se onnistui yhdellä otolla.

The Black Crowesia oli odotettu: Bändin uuden, oman levymerkin Silver Arrown ja Megaforcen kautta julkaistu paluulevy nousi Billboardin listalla viidenneksi. Levyjä ei myyty enää määrällisesti entiseen tahtiin, mutta Warpaintin listasijoitus Yhdysvalloissa oli bändin uran toiseksi paras (kakkosalbumi The Southern Harmony And Musical Companion meni listaykköseksi).

Musiikki on kantanut paljon paluuinnostusta pidemmälle – Warpaint kestää hurjan määrän kuuntelukertoja. Lempeästi keinahteleva ’Locust Street’, rähjääntyneen toiveikas ’There’s Gold In Them Hills’, rujo ’Evergreen’, rehvakas ’Wounded Bird’, tömisevä ’God’s Got It…’ Jollain tapaa The Black Crowes tuntui palanneen elämän suurten, simppelien totuuksien äärelle.

Sellaisten kuin Warpaintin kansiinkin on kirjattu: War is wrong. Stop the war.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

The Black Crowes | kotisivu
The Black Crowes | Facebook
The Black Crowes | Instagram
The Black Crowes | Twitter

Hae The Black Crowesin 'Warpaint' kirjastosta.

Warpaintpuuttuu Spotifysta (tilanne 5/2020). Varaa Warpaint kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
The Black Crowes

1990-luku

Shake Your Money Maker | Def American Recordings 1990
The Southern Harmony And Musical Companion | Def American Recordings 1992
Amorica. | American Recordings 1994
Three Snakes And One Charm | American Recordings 1996
By Your Side | American Recordings 1999

2000–2009

Lions | V2 2001
The Lost Crowes | American Recordings 2006
Warpaint | Silver Arrow Records 2008
Before The Frost…Until The Freeze | Silver Arrow Records 2009

Livelevyjä | Finna.fi
The Black Crowes

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa

Lue lisää | Finna.fi

The Black Crowes Martin Black, 64 sivua | Omnibus Press 1993
Hard To Handle – The Life And Death Of The Black Crowes – A Memoir Steve Gorman & Steven Hyden, 345 sivua | Da Capo Press 2019

Warpaint
Chris Robinson – laulu, huuliharppu, lyömäsoittimet
Rich Robinson – kitara, Luther Dickinson, mandoliini
Steve Gorman – rummut
Adam MacDougall – koskettimet
Sven Pipien – bassokitara
Tuottaja: Paul Stacey

The Black Crowes: Warpaint (2008).

Johnny Marr: Call The Comet – kitarasankari kotoisissa puitteissa

8.5.2020 | Kirjoittaja: Ari Väntänen

Call The Comet | Warner Bros. Records 2018

Brittikitaristi Johnny Marrilla on takanaan pitkä ura, mutta oma herransa hänestä tuli vasta 2010-luvulla. Jo 1980-luvulla The Smithsissä maineensa takonut Marr on soittanut muun muassa The Thessä ja Pretendersissä ja tehnyt musiikkia niinkin erilaisten bändien ja artistien kuin Modest Mousen ja Hans Zimmerin kanssa.

Askeleen kohti ikiomaa uraa hän otti vuosituhannen vaihteessa perustaessaan Johnny Marr + The Healersin, mutta siinäkin hän näyttäytyi vielä bändin jäsenenä. Marr julkaisi ensimmäisen soololevynsä The Messengerin vasta vuonna 2013.

Se on melko yllättävää, kun ajattelee, millainen esikuva Marr on ollut aina The Smiths -vuosistaan lähtien. Kitaristina, tyylittelijänä, rocktähtenä ja vaikuttajana hänet voi lukea samaan legendasarjaan vaikkapa Keith Richardsin kanssa (vaikka miehet perin eri tyyliin ovat eläneetkin). Kenties Marrille vuonna 2012 myönnetty Salfordin yliopiston kunniatohtorin arvo saavutuksista brittiläisen kitaramusiikin saralla rohkaisi astumaan framille ilman turvaverkkoa.

Marrin viimeisin, kolmas soololevy (jota edelsi vuoden 2014 Playland) Call The Comet ilmestyi vuonna 2018. Sen on yleisilmeeltään mollivoittoinen mutta iskevä ja energinen kitarapoplevy. Siihen nähden miten avomielisesti Marr tunnetusti suhtautuu musiikillisiin kokeiluihin ja uudistumiseen, Call The Comet on yllättävän perinteinen pop- tai rocklevy. Ehkäpä kuudettakymppiä käyvä kitaristi tuntee nykyisin olonsa kotoisimmaksi siellä, mistä on tullut.

Call The Comet ei ole erityisen innovatiivinen julkaisu, mutta ainakin se kuulostaa luontevalta ja todistaa, ettei Marr ole hukannut lauluntekijänlahjaansa. Se on tyylitajuinen albumi, jonka punainen lanka on luja ja sävyltään hyvin tumma.

’Hey Angelin’ The Cult -fiilistelystä ’New Dominionsin’ ja ’Actor Attractorin’ Depeche Mode -tunnelmiin ulottuva skaala on laaja, ja pari kolme biisiä lyhyempänä kokonaisuus olisi vahvempi. The Smithsin perään itkeville eniten iloa tuottanee ’Hi Hello’, joka synnyttää vahvoja mielikuvia niihin kultaisiin aikoihin, jolloin Morrissey-faniudestaan vielä kehtasi kertoa avoimesti.

Set The Boy Free -omaelämäkerrassa Marr mainitsee tyytyväisenä, että kun hän lopulta lähti soolouralle, hänellä oli valmis yleisö, josta osa oli löytänyt hänet kauan sitten The Smithsin levyiltä, osa paljon myöhemmin vaikkapa The Cribsin musiikista. Hän avaa kirjassa myös näkökulman siihen, miksi Call The Comet on samaan aikaan laadukas ja yllätyksetön levy:

”Luovaan työhön voi suhtautua myös siten, että ehdoin tahdoin pyrkii haastamaan odotuksia ja tekemään jotakin muuta kuin sitä mistä on tunnettu”, Marr kertoo Antti Nylénin suomentamassa Set The Boy Freessä. ”Tätä olen itse tehnyt paljon. Olen aina ajatellut, että taiteilijalla on erityinen oikeus uhmata roolinsa vangiksi joutumista, oikeus ryhtyä niin kokeellisiin projekteihin kuin mieli tekee. Mutta on vaarallista, jos vanhemmiten omaksuu tällaisen asenteen ja ryhtyy lopulta suorastaan halveksimaan sitä, minkä osaa parhaiten.”

Ja Johnnyhan osaa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Johnny Marr | kotisivu
Johnny Marr | Facebook
Johnny Marr | Instagram
Johnny Marr | Twitter

Hae Johnny Marrin ’Call The Comet’ kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Johnny Marr

The Messenger | Warner Bros. Records 2013
Playland | Warner Bros. Records 2014
Call The Comet | Warner Bros. Records 2018

The Smiths | Finna.fi

The The | Finna.fi

Mind Bomb | Epic/Some Bizarre 1989
Dusk | Epic 1992

Electronic | Finna.fi

Electronic | Factory/Warner Bros. Records 1991
Raise The Pressure | Parlophone/Warner Bros. Records 1996
Twisted Tenderness | Parlophone/EMI 1999

7 Worlds Collide | Finna.fi

7 Worlds Collide – Neil Finn & Friends Live At The St. James | EMI 2001
The Sun Came Out | Oxfam/Sony Music 2009

Johnny Marr + The Healers | Finna.fi

Boomslang | iMusic 2003

Modest Mouse | Finna.fi

We Were Dead Before The Ship Even Sank | Epic 2007
No One’s First And You’re Next | Epic 2009

The Cribs | Finna.fi

Ignore The Ignorant | Wichita 2009

Brett Anderson: Wilderness – hauras rocktähti riisuutuu paljaaksi
Liam Gallagher: As You Were – pikkuveljen pelinavaus
Marion: This World And Body – täyteen ladattu debyytti
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
The The: Mind Bomb – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia

Lue lisää | Finna.fi

Set The Boy Free – Omaelämäkerta Johnny Marr & kääntäjä Antti Nylén, 432 sivua | Like 2017
Set The Boy Free – The Autobiography Johnny Marr, 453 sivua | Century 2016

Morrissey & Marr – The Severed Alliance Johnny Rogan & Chris Charlesworth, 352 sivua | Omnibus Press 1992 • Uusi painos 2012
Why Pamper Life’s Complexities? – Essays On The Smiths Sean Campbell & Colin Coulter, 262 sivua | Manchester University Press 2010
Tales Of The Smiths – A Graphic Biography Con Chrisoulis, 464 sivua | Omnibus Press 2018

Manchester – Looking For The Light Through The Pouring Rain Kevin Cummings & Paul Morley & Gavin Martin & Johnny Marr & Peter Hook & Mark E. Smith & Stuart Maconie & John Harris & Tony Wilson, 383 sivua | Faber and Faber 2009
Long Shadows, High Hopes – The Life And Times Of Matt Johnson & The The Neil Fraser, 464 sivua | Omnibus Press 2018
Isle Of Noises – Conversations With Great British Songwriters Daniel Rachel, 592 sivua | Picador Macmillan 2014

Johnny Marr: Call The Comet (2018).

Levyhyllyt

Levyjä ja lukemista kirjastosta

Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2020

Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Kevätuhri | Fullsteam 2020