St. Vincent: Daddy’s Home – kohtauksia selviytymisestä

Daddy’s Home | Loma Vista Recordings 2021

Musiikkia esille kirjastossa

St. Vincent: Daddy's Home (2021).St. Vincent eli Annie Clark (s. 1982) ei anna taiteensa jämähtää paikalleen. Hän on määritellyt itsensä uudelleen jo monta kertaa, ja niin tapahtui myös Daddy’s Homella vuonna 2021.

Clark rakensi Daddy’s Homen 1970-luvun alkupuolen urbaanista sykkeestä, soulista, R&B:stä ja funkista. Musiikillinen idea tuo mieleen sen, miten Bowie tai Beck innostuivat tietyn ajan ja paikan musiikista niin paljon, että tekivät kokonaisia albumeja siltä pohjalta (Beckin Midnite Vultures, Bowien Young Americans). Mutta vaikka moni asia levyllä on pastissimainen ja menneeseen viittaava, ei Daddy’s Home ole retrolevy. Kuten edellä mainitut kollegat, Clark loihtii lainatun omaksi. Toisaalta jotkin vaikutteet ovat vähän liiankin ilmeisiä. Raukea ’Live In The Dream” ja keinuva ’Pay Your Way In Pain’ ovat kertosäkeissään hyvin bowiemaisia.

Pay Your Way In Pain. Ohjaaja: Bill Benz

Toisin kuin monessa yhteydessä on kerrottu, ei Daddy’s Home ole teemalevy Clarkin talousrikoksista pitkän kakun saaneen isän vapautumisesta. Levyn nimikappale kyllä kertoo tästä aiheesta, mutta muuten St. Vincent ammentaa aamujunista pitkiksi venähtäneiden öiden jälkeen, pillereillä täytetyistä käsilaukuista, kadulle sammumisesta, hyväksikäytöstä, jätetyksi tulemisesta, väkivaltaisesta suhteesta, elämisestä… Ehkäpä Daddy’s Homen voisi sanoa olevan levy selviytymisestä tai eteenpäin menemisestä. Teemaan voi nivoa myös läheisen saaman linnatuomion, mutta itsestäänhän Clark levyllä lopulta laulaa. 

Daddy’s Homessa on siis henkilökohtainen ulottuvuus. ’The Melting On The Sunissa’ Clark heittelee kovia kokeneiden suurnaisten nimiä Joni Mitchellistä Jayne Mansfieldiin ja Nina Simonesta Tori Amosiin. Kun hän asettaa itsensä esikuviensa vierelle (”So who am I trying to be? A benzo beauty queen?”), riittämättömyyden tuntu on käsin kosketeltavissa. Samankaltaista itsekeskeisyyttä on vanhemmuutta pohdiskelevassa ’My Baby Wants A Babyssa’, jossa lapsen hankkiminen näyttäytyy uhkana omalle merkittävyydelle: ”Then I won’t have no legacy ’cause I won’t write no symphony, won’t have no streets named after me…” 

Rohkeaa, itseironista tekstiä yleisistä ja hyvin inhimillisistä tunteista. Florence Welch käsittelee samankaltaisia aiheita Florence + The Machinen uusimmalla albumilla Dance Fever.

Down. Ohjaaja: Bill Benz

Clark ja Jack Antonoff (joka on ollut tekemässä myös mainittua Florence + The Machine -levyä) ovat tuottaneet Daddy’s Homen hyvin detaljirikkaaksi mutta samaan aikaan ilmavaksi. Musiikissa tapahtuu paljon, mutta sitä ei ole ahdettu täyteen. Jokainen biisi lavastaa kokonaisuuteen eräänlaisen elokuvallisen, jännitteisen kohtauksen, joka esittää joka kuuntelulla jotakin uutta. Ainoastaan kolmen lyhyen ’Humming’-välisoiton funktiota kokonaisuudessa on vaikea nähdä. Kenties ajatuksena on ollut jäsentää albumi helpommin hahmotettavaksi, mutta siinä ei ole onnistuttu.  

Ennen Daddy’s Homen ilmestymistä Clark teki muusikko-näyttelijä Carrie Brownsteinin kanssa fiktiivisen elokuvan, psykologisen trillerin nimeltä The Nowhere Inn, jonka päähenkilöt tekevät dokumenttia St. Vincentin urasta. Siitä voi kai päätellä, että tämä muuntautuva artisti on taideteos jo itsessään. 

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

St. Vincent | kotisivu
St. Vincent | Facebook
St. Vincent | Instagram
St. Vincent | Twitter

Levyhyllyt
St. Vincent
Finna.fi

2000–2009

Marry Me | Beggars Banquet 2007
Actor | 4AD 2009

2010-luku

Strange Mercy | 4AD 2011
Love This Giant David Byrne & St. Vincent | 4AD/Todo Mundo 2012
St. Vincent [4] | Loma Vista 2014
Masseduction | Loma Vista 2017
MassEducation | Loma Vista 2018

2020-luku

Daddy’s Home | Loma Vista 2021
The Nowhere Innsoundtrack | Loma Vista 2021

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Brett Anderson: Wilderness – hauras rocktähti riisuutuu paljaaksi
David Bowie: ★ Blackstar – jazzia ja rockia moderneimmilaan
Jane Siberry: The Walking – artistista vapautta parhaimmillaan
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Morphine: The Night – tie yön syliin
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa

PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Prefab Sprout: Crimson/Red – lauluntekoa suoraan sydämestä
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Tori Amos: Little Earthquakes – rehellistä lauluntekijyyttä
Tracy Chapman – altavastaajien ääni

St. Vincent: Daddy's Home (2021)
St. Vincent: Daddy’s Home (2021)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Sweatmaster: Sharp Cut – ei mikään kopteriklooni

Sharp Cut | Bad Afro Records 2002

Musiikkia esille kirjastossa

Sweatmaster: Sharp Cut (2002).Vain tutkija tietää, miksi niin pääsi käymään, mutta rock’n’roll tuli takaisin vuosituhannen vaihteessa. Tuosta aikakaudesta puhutaan usein garage rock -revivalina, vaikka harva yhtye lopulta edusti puhdasoppista garage rockia. Vaikutteita ammennettiin Sonic’s Rendezvous Bandista AC/DC:hin ja MC5:ista The Stoogesin kautta The Sonicsiin ja Alice Cooperiin.

Vaikka aikakauden ”Scandinavian Action Rock”-ilmiöstä ei jäänyt muistoksi edes Wikipedia-sivua, moni bändi tosiaan tuli pohjoismaista: ruotsalaiset The Hellacopters, Backyard Babies ja The Hives, helsinkiläiset The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos, norjalaiset Turbonegro ja Gluecifer, tanskalainen Baby Woodrose…

I Am A Demon And I Love Rock ’n’ Roll

Turussa asiat tehtiin omalla lailla. 2000-luvulla kaupungin tunnetuimmaksi rockyhtyeeksi nousi Sasu Mykkäsen, Matti Kallion ja Mikko Luukon Sweatmaster, joka varsinkin alkuaikoinaan satsasi pelkistettyyn ja mutkattomaan ilmaisuun. Aikakauden rockin joukossa Swetareiden minimalismi kuulosti hyvin persoonalliselta ja erottuvalta. ”Kun me ruvettiin tekeen tätä, me lähdettiin tahallamme musiikillisesti eri suuntaan kuin Hellacopters. Siihen aikaan oli tosi paljon kopteriklooneja”, Sweatmasterin basisti-laulaja Sasu Mykkänen kertoi Suessa vuonna 2002.

Varhaisen Sweatmasterin resepti oli niin dogmaattisen simppeli, että toisissa käsissä se ei olisi maistunut miltään. Naantalilais-raisiolainen sekoitus suoraa biittiä, isoja yksinkertaisia riffejä ja sielukasta, melodista laulua toimi kuin vähärasvainen ja ajattelukykyinen AC/DC. Trio ei soittanut yhtään ylimääräistä säveltä, ja Mykkänen oli mitä ilmaisuvoimaisin laulaja. Hänen äänessään on voimaa ja sielua, jollaista Suomessa oli totuttu kuulemaan vain amerikkalaisen The Bellraysin keikoilla.

Too Much Love

Sweatmasterin Sharp Cut -debyytin (2002) julkaisi tanskalainen Bad Afro. Vaikka bändi oli valinnut kapean kaistan, ei Sharp Cut ollut pitkästyttävä eikä edes yksipuolinen kokonaisuus. Kahdentoista kappaleen albumin kesto oli puolisen tuntia – biiseistä eeppisin oli ’People’ reilun kolmen minuutin mitassaan. Sen ja ’Preciousin’ nuolensuoran tamppauksen vastapainona oli groovaavampaa materiaalia, kuten ’Short Note’. Mykkäsen laulu antoi biiseille erottuvat ilmeet, ja se oli tietoista.

”’Preciousissa’ oli ensin selvä melodia, mutta nythän se on semmoista sylkemistä. Mulla on usein laulussa hahmoja, saatan haluta olla vaikka nainen. ’Short Notessa’ laulaa lihava musta mies”, hän kertoi Suessa.

Yhtyeen lippulauluksi muodostui jo julistuksellisen nimensä tähden ’I Am A Demon And I Love Rock’n’Roll’, jonka bändi oli kehitellyt Roky Ericksonin fraasista. Jotkut kappaleet olivat ilmestyneet aiemmin singleillä ja EP-levyillä (erinomaiset ’Nothing To Do But Win’ ja ’Tonight’ jo ennen Bad Afro -diiliä), mutta ansaitsivat paikkansa myös albumilla. Yksi sellainen oli avausraita ’Hold It!’, josta tuli yksi yhtyeen tunnetuimmista biiseistä. Ollessaan Iron Maiden -laulaja Bruce Dickinsonin haastateltavana brittiläisellä radioasemalla Mykkänen vastasi kysymykseen ”mistä ’Hold It!’ kertoo” niin kuin asia oli: ”it’s about holding it.”

Nothing To Do But Win

Sweatmaster sai paljon kehuja rocklehdistöltä ja keräsi ympärilleen yleisöä, mutta ei roikkunut kynsin hampain kiinni toimivaksi havaitsemassaan konseptissa. Bändi kehittyi ja muuttui joka julkaisulla, eikä yksikään levy muistuttanut liikaa edellistä. Sharp Cutin minimalismista on mukavan pitkä matka Dig Up The Knifen (2010) synkkään maalailuun.

Sweatmaster teki neljä albumia ennen kuin lopetti toimintansa vuonna 2011. Sen jälkeen Luukko, Kallio ja Mykkänen perustivat kitaristi Tomi Helomaan kanssa Lost Bootsin, jonka Come Cold, Come Wind -levy ilmestyi vuonna 2016.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sweatmaster | Facebook
Lost Boots | Facebook
Heavy Breathers | Facebook

Levyhyllyt
Sweatmaster
[Sasu Mykkänen • Mikko Luukko • Matti Kallio]
Finna.fi

Sweatmaster [Demo] • Kasetti | Omakustanne 1998
Sharp Cut | Bad Afro Records 2002
Tom Tom Bullet | Bad Afro Records 2005
Animal | Fullsteam Records 2007
Dig Up The Knife | Fullsteam Records/Rookie Records 2010

Levyhyllyt
Lost Boots
[Sasu Mykkänen • Mikko Luukko • Matti Kallio • Tomi Helomaa]
Finna.fi

Come Cold, Come Wind | Svart Records 2016

Levyhyllyt
Heavy Breathers
[Jukka Taskinen • Mikko Lappalainen • Mikko Luukko • Julius Jääskeläinen]

Sweet Dreams • 7″ EP | Axis Of Evil Records 2019

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä

Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request – pahojen poikien kosminen joulu
Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Lue lisää Sweatmasterista
Finna.fi

Artikkelihaku Sweatmaster

Sweatmaster: Sharp Cut (2002).
Sweatmaster: Sharp Cut (2002)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Little Steven: Voice Of America – ihmistenvälisestä yhteydestä

Voice Of America | EMI America/Capitol 1984

Musiikkia esille kirjastossa

Little Steven: Voice Of America (1984).Little Steven Van Zandtin (s. 1950) toinen sooloalbumi julkaistiin Bruce Springsteenin ison levyn varjossa. Voice Of America ilmestyi kesäkuussa 1984 vain kaksi viikkoa Born In The U.S.A.-albumin jälkeen. Van Zandt oli eronnut Springsteenin The E Street Bandista aiemmin samana vuonna.

Little Stevenin viisi ensimmäistä soololevyä olivat poliittisia teemalevyjä, jotka tarkastelivat yhteiskuntaa eri näkökulmista. Men Without Womenilla (1982) keskiössä oli yksilö, Voice Of Americalla suku ja perhe, Freedom – No Compromisella (1987) valtio, Revolutionilla (1989) talous ja Born Again Savagella (1999) uskonto.

Out Of The Darkness.

Little Stevenin levyillä ei ollut Springsteenin ’Dancing In The Darkin’ kaltaisia sykähdyttäviä lemmenlauluja vaan poliittisia biisejä. Hän ei tarjonnut kuulijoille pakopaikkaa vaan kriittisiä näkökulmia karuun todellisuuteen.

Siinä missä Men Without Womenilla soi torvisovituksilla koristeltu rhythm & blues, Voice Of America oli rocklevy, jonka nimikappale herätteli kansalaisia huomaamaan, millaista vahinkoa reaganilainen ulkopolitiikka teki amerikkalaisille perheille sen sijaan, että hallinto olisi korjannut maan sisäisiä ongelmia.

Somebody’s country, somebody’s war,
nobody knows just what they’re fighting for
Somebody’s baby dressed in black,
there’s a war at home but he ain’t never coming back
,

Van Zandt lauloi ’Justicessa’.

”Jotkin kantani eivät ole muuttuneet, kuten vaatimus siitä, että hoitaisimme maansisäiset sotamme ensin ja alkaisimme kohdella mustia sekä latino- ja alkuperäisväestöön kuuluvia vähemmistöjä oikeudenmukaisesti”, hän sanoo elämäkerrassaan.

Checkpoint Charlie.

Toisin kuin monet muut amerikkalaiset, Van Zandt oli nähnyt maailmaa. Voice Of American temaattisessa ytimessä oli lempeä ’Checkpoint Charlie’, joka lainasi nimensä Berliinin muuriin puhkaistulta rajanylityspaikalta. Idän ja lännen väliin oli poliittisella päätöksellä pystytetty seinä jakamaan maailma kahtia.

’Los Desaparecidos (The Disappeared Ones)’ kertoi siitä, miten Latinalaisen Amerikan diktatuureissa ihminen saattoi kadota, mikäli ilmaisi väärän mielipiteen esimerkiksi omista työoloistaan. Amerikkaan tämä liittyi siten, että Yhdysvallat tuki noiden maiden tyranneja.

”’Los Desaparecidos’ on paitsi yksi lempibiiseistäni myös yksi suosikkiäänityksistäni. [Bob] Clearmountain teki todella hyvää työtä miksauksessa”, Van Zandt kertoo kirjassaan.

Los Desaparecidos (The Disappeared Ones).

Van Zandtin musiikki ei ollut pelkästään kriittistä. Hän itse pitää tuotantonsa kantavana ajatuksena sitä, että kaikkien ihmisten välillä on yhteys. Voice Of Americalla tämä nousee esiin varsinkin Puolan solidaarisuusliikkeestä inspiroituneessa reggaebiisissä ’Solidarity’ sekä kohottavassa ’Out Of The Darknessissa’. Sooloartistina hän ei nostanut epäkohtia esiin voidakseen valittaa niistä vaan sysätäkseen käyntiin positiivista kehitystä.

Vaikeiden asioiden käsittely oli joskus hankalaa. Kirjassaan Van Zandt kertoo tuijottaneensa reggaekappaleen ’I Am A Patriot (And The River Opens For The Righteous)’ nimeä kokonaisen vuoden ennen kuin teki biisin: ”Tiesin, että aikoisin tulevilla töilläni kritisoida valtiovaltaa melko ankarasti, mutta halusin tehdä selväksi, että ajatukseni kumpuaisivat lojaaliudesta maan perustajien ihanteisiin ja uskomukseen siitä, että Yhdysvaltojen kehitys on edelleen kesken.”

I Am A Patriot – Live 1984

Voice Of America menestyi Little Stevenin soololevyistä parhaiten. Se kävi Yhdysvalloissa Billboardin listalla sijalla 55 ja esimerkiksi Norjassa albumilistan kuudentena. Suurensuurten hittien sijasta hän sai osakseen arvostusta. Muun muassa Jackson Browne ja Eddie Vedder ovat versioineet ’I Am A Patriot (And The River Opens For The Righteous)’ -biisin.

1990-luvulla Little Steven liittyi takaisin The E Street Bandiin ja tuli tunnetuksi myös näyttelijänä. Loistavassa The Sopranos-sarjassa Van Zandtilla oli iso rooli Silvio Dantena, New Jerseyn mafian yrmeänä consiglierena. Lilyhammer-sarjassa hän näytteli samoin ottein pohjoismaihin paennutta mafiosoa Frank ”The Fixer” Taglianoa. Van Zandt on myös tehnyt pitkään radio-ohjelmaa nimeltä Little Steven’s Underground Garage.

Little Stevenin kiinnostava omaelämäkerta Unrequited Infatuations ilmestyi vuonna 2021. Minerva julkaisi sen suomeksi nimellä Soulfire! – Minun tarinani. Käännöksenkin teksti kuulostaa päähenkilöltään, mutta alkuteoksen hassuja virheitä olisi saanut korjata. Kaikkihan me tiedämme, ettei Sami Yaffan nimi ole Sammy Jaffa ja ettei Not Fakin’ It ollut Michael Monroen ensimmäinen sooloalbumi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stevie Van Zandt | Facebook
Stevie Van Zandt | Instagram
Stevie Van Zandt | Twitter

Levyhyllyt
Little Steven
Finna.fi

1980-luku

Men Without Women  Little Steven & The Disciples Of Soul | EMI America/Capitol 1982  
Voice Of America | EMI America 1984
Sun City Artists United Against Apartheid [Little Steven & Arthur Baker ja vierailijoita] | Manhattan Records 1985
Freedom – No Compromise | EMI 1987
Revolution | RCA/BMG Music 1989

1990-luku

Born Again Savage | Renegade Nation 1999
Greatest Hits | EMI Svenska 1999

2010-luku

Soulfire | Wicked Cool Records 2017
Soulfire Live! Little Steven & The Disciples Of Soul | 2018
Summer Of Sorcery Little Steven & The Disciples Of Soul | Wicked Cool Records/UMe 2019

2020-luku

Summer Of Sorcery Live At The Beacon Theatre Little Steven & The Disciples Of Soul • 3CD | Wicked Cool Records/UMe 2021
Macca To Mecca! Live At The Cavern Club, Liverpool Little Steven & The Disciples Of Soul • CD+DVD | Wicked Cool Records/UMe 2021

Soundtrack
Little Steven And The Interstellar Jazz Renegades
Finna.fi

Lilyhammer The Score Volume 1 – Jazz Little Steven And The Interstellar Jazz Renegades | Wicked Cool Records 2019
Lilyhammer The Score Volume 2 – Folk, Rock, Rio, Bits And Pieces Little Steven And The Interstellar Jazz Renegades | Wicked Cool Records 2019

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta

Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Slash featuring Myles Kennedy & The Conspirators: 4 – rock’n’roll-synergiaa
Smack On You – avain kulttisuosioon
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
The Doors: The Doors – vallankumouksen lähtölaukaus
The Jimi Hendrix Experience: Are You Experienced – tanssimusiikkia vapaudenjanoisille
The Rolling Stones: Their Satanic Majesties Request – pahojen poikien kosminen joulu
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Van Zandtin elämäkertakirja Soulfire! on varattavissa kirjastoista. Teoksen ovat kääntäneet suomen kielelle Juuso Arvassalo ja Jere Saarainen. Kuva: Minerva Kustannus
Van Zandtin elämäkertakirja Soulfire! on varattavissa kirjastoista. Teoksen ovat kääntäneet suomen kielelle Juuso Arvassalo ja Jere Saarainen. Kuva: Minerva Kustannus

Lue lisää Little Stevenistä
Finna.fi

Soulfire! Minun tarinani | Stevie Van Zandt & toimittaja Ben Greenman & kääntäjät Juuso Arvassalo & Jere Saarainen, 543 sivua | Minerva Kustannus Oy 2021

Read more about Little Steven
Finna.fi

Unrequited Infatuations – Odyssey Of A Rock And Roll Consigliere (A Cautionary Tale)  Stevie Van Zandt & edited by Ben Greenman, 403 pages | White Rabbit 2021

Little Steven: Voice Of America (1984).
Little Steven: Voice Of America (1984)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.