Radiopuhelimet – paluu pohjoiseen

Radiopuhelimet • Osa 1

Artikkeliparin ensimmäisessä osassa käsitellään rockyhtye Radiopuhelimien tuotantoa vuosilta 1987–1993
Radiopuhelimet Osa 2 – varmaa hapuilua
Musiikkia esille kirjastossa

Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988).Ennen Radiopuhelimia oli Kansanturvamusiikkikomissio, oululaisen hardcore-punk -skenen merkkinimi, joka julkaisi vuodet 1983–86 kattaneen toimintansa aikana yhden albumin 666 sekä joitakin pikkulevyjä. KTMK oli varhaisessa vaiheessa propagoimassa outoa pohjoista meteliä yhdeksi suomalaisen rockmaiseman kestäväksi kliseeksi.

Volyymi oli kova ja kitarat piikikkäällä säröllä, mutta suoraviivaisen punkin sijaan ammennettiin post punkista, taiderockista, funkista ja jopa free jazzista. Tekstit eivät kertoneet siitä, miten vaikeaa nuorilla periferioissa on, vaan ammensivat surrealismin ja absurdismin monitaiteellisesta perinnöstä.

Ennen KTMK:ta olivat Terveet Kädet, heidän jälkeensä mm. CMX ja YUP. Ja Radiopuhelimet, johon Kansanturvamusiikkikomissiosta siirtyivät vuonna 1986 rumpali Jyrki Raatikainen ja kitaristi Jarno Mällinen. Uudeksi laulajaksi löytyi Jyrki ”J.A.” Mäki ja näin vakiintui Radiopuhelimia näihin päiviin asti luotsannut ydinkolmikko, joka on vastuussa sävellys- ja sanoitustyöstä.

Kakkoskitaristin ja basistin paikalla on vuosikymmenten mittaan tapahtunut pari miehistönvaihdosta. Aluksi näitä toimia hoitivat Jukka Kangas ja Mika Hautamäki, vuonna 1989 basistiksi tuli Eero Korhonen ja vuonna 1993 virassa edelleen toimiva Antti Annunen. Kun kakkoskitaristi vaihtui vuonna 1996 Esa ”Katz” Nissiin, syntyi Radiopuhelimien edelleen toimiva kokoonpano. 

Radiopuhelimet 2.2.2012. Kuva: Jaani Föhr
Radiopuhelimet 2.2.2012. Kuva: Jaani Föhr

Yhtyeen musiikin julkaisemista varten perustettiin Bad Vugum -levy-yhtiö, josta sitten johtohahmonsa Kari Heikosen luotsaamana kehkeytyi yksi suomalaisen rockin keskeisistä kulttilabeleista. Toimintansa se aloitti Radiopuhelimien EP-levyillä Sinappia ja ketsuppia (1987) ja Tyhjä on täysi (1988). Pikkulevyt ovat malliesimerkkejä aikakauden maakuntien outolintujen adrenaliinipurkauksista, jotka olivat täydessä oppositiossa valtavirran rocktrendeihin. Provinssien eksentrikoista Radiopuhelimet ydinkuulijakuntansa löysikin. Hurmahenkisten sekoilukeikkojen maine levisi jo varhain.

Tällaisilla yhtyeillä tuppaa olemaan varhaisia klassikoita, jotka ovat tietyn fanijoukon mielestä parasta bändin koskaan tekemää. Puhelimien ensi-EP:t sisältävät kunnon iskusävelmän per levy: ’Seiväsmiehen paluu’ ja ’Säälimättömän ovela mies’ herättävät edelleen hysteriaa keikoilla soidessaan.

Seiväsmiehen paluu.

EP-levyjen jälkeen Radiopuhelimet siirtyi muutamaksi vuodeksi ja levyksi isommille yhtiöille: ensin Eurosille, sitten Spiritille. Bändi nousi aikansa suomalaisen outoilurockin eturintamaan, merkittävää kilpailuakaan ei 90-luvun taitteessa vielä ollut. Debyyttialbumi Rokkiräjähdys (1988) kävi jopa albumilistalla. 

Melko suoraviivaisella levyllä Puhelimien ilmaisu ei kukoista vielä täydessä loistossaan, mutta paahdon, funk-nitkutuksen ja älykkäiden tekstien perustriangeli hahmottuu jo. Punkbändin tyypillinen positio on tietysti esimerkiksi natsismin vastustaminen, mutta jokin sellainen raita kuin ’1933’ ohessa todistaa fiktiokirjoittajan mielikuvituksesta, kyvystä aiheen estetisointiin ja analysointiin. 

1933.

Yleisellä tasolla ja viitaten myös Puhelimien live-esiintymisiin on todettava, että Mäen fyysinen, maskuliininen läsnäolo yhdistettynä hänen ja Mällisen sivaltavan kriittisiin teksteihin ja keikoilla läpi vuosikymmenten vallinneeseen turvallisen yhdessäolon tunnelmaan hahmottanee jotain kaikkein olennaisinta yhtyeen musiikissa. Se on tarjonnut useillekin kuuntelijasukupolville – taustasta riippumatta – mahdollisuuden vajota alkuihmistasoiseen sekoiluun ilman, että tunne ihmisyyden puolella olemisesta olisi siitä koskaan kärsinyt. 

Radiopuhelimien musiikissa, teksteissä ja esiintymisessä on ollut ankaran humanismin pohjavire: paskanpuhumista ei siedetä, mutta paskanpuhujankin ihmisyys analysoidaan ja ymmärretään. Tämä kehystyy usein ”pohjoissuomalaiseksi vittumaisuudeksi”, ja voi toki ollakin, ettei tällainen yhtye olisi voinut tulla muualta kuin Oulusta. 

Radiopuhelimet: K.O. (1990).Yhtyeen varhainen merkkiteos on toinen täyspitkä K.O. (1990), joka on monen tosifanin suosikki ja juuri se täystyrmäys, johon nimen nyrkkeilytermi viittaakin. Monenlaisen suomirockin kultasormi Riku Mattila on tuottajana pukenut tällä levyllä Radiopuhelimien perusilmaisun kristallinkirkkaalta turpiinvedolta kuulostavaan ilmiasuun. Levy on puolillaan klassikkoja, jotka ovat periaatteessa helvetin äänekkäästi soitettuja diskobiisejä. ’Ajattele’, ’Sahatkaa!’, ’Tapio’… Hitaampi ’Palaan pohjoiseen’ on uhkaavasti möyryävä pohjoispohjalaisten paikkakuntien luettelo, jossa Radiopuhelimille sittemmin rakkaaksi muodostunut paikallismytologia nostaa ensi kertaa päätään. 

Tanssimeininkien ilmeisin ilmentymä on kuitenkin Saatanan, viinan ja mustasukkaisuuden kolmiossa maanisesti tamppaava ’Viime yönä’, yksi kovimmista Suomessa koskaan tehdyistä dance-kappaleista. 

Viime yönä.

Radiopuhelimet: Pian, pian (1991).Välityöksi hahmottuu Pian, pian (1991), jolla Radiopuhelimet ei löydä varsinaista uutta linjaa, muttei myöskään tarjoile kunnon klassikkokappaleiden kavalkadia. Toisaalta yhtye on perusvahvuutensa löytänyt eikä tälläkään älppärillä tuota fanille pettymystä. Hellittämättömästi takova ’Joose Ryti tapettiin’ kelpaa esimerkiksi levyn terävimmistä materiaalista.

Joose Ryti tapettiin.

Kaksi viimeistä Spirit-yhtiölle tehtyä albumia laventavat yhtyeen linjaa. Jäämeri (1992) on Jarno Mällisen mukaan innoittunut mm. bebopin jälkeisen jazzin ilmaisukeinoja 50- ja 60-luvuilla venyttäneen Charles Mingusin tuotannosta. Konkreettiset muutokset Radiopuhelimien soinnissa ovat silti hienovaraisia. Ennen muuta ne koskevat vähemmän suoraviivaiseksi tuunattua rytmiikkaa. 

Radiopuhelimet: Jäämeri (1992).Joka tapauksessa Jäämerellä soi uudelleen inspiroituneen oloinen yhtye. Pohjoinen ulottuvuus ja mytologia alkavat olla sanoittajille yhä tärkeämpiä, provosointi ja sivaltelu jäävät vähemmälle. Eri vaikutteista syntyy kiehtovan inkongruentti kokonaisuus. Jäämerelle haikailua kuvattaisiin yleensä laajoin, maalailevin kaarin, mutta Radiopuhelimilla matka sinne on sätkivää, neuroottista tempoilua. 

Jäämeri.

Radiopuhelimet: Maalla (1993).Tätä kehitystä yhtyeen uralla syventää viimeinen Spirit-julkaisu Maalla (1993), joka on tosin tietyiltä osin myös paluuta suoraviivaisempaan revittelyyn. Toisaalta pohjoiset teemat ja psykopatologiset tunnelmat vievät Puhelimia yhä kauemmas vaihtoehtorockin tavanomaisesta estetiikasta. Grungen ja funkmetallin vallatessa suomalaisenkin rockmusiikkimaiseman on Radiopuhelimet periaatteessa asemassa, jossa voisi hyödyntää trendien muutoksia, mutta se ei tunnu oululaisia lainkaan kiinnostavan. 

Sen sijaan se sukeltaa ’Maalla’-nimibiisin tapaan hirtehisiin perversioihin ja ottaa roolia kaupunkilaisia pelottelevina maaseudun hulluina. Ronski annos ironiaa on toiminnassa mukana, mutta todellinen vastakkainasettelu ”etelän veteliin” on ilmeisen vakavasti paalutettu. 

Maalla.

Maalla-levyn jälkeen Radiopuhelimet vaihtoi julkaisijaa takaisin Bad Vugumiin ja alkoi luoda vähitellen nykyistä identiteettiään vihaisten vanhenevien miesten kirpeän-humanistisena äänitorvena. Perustellusti voi väittää yhtyeen tehneen selvän valtaosan parhaasta musiikistaan vuoden 1993 jälkeen. Siitä lisää seuraavassa osassa.

Niko Peltonen

Radiopuhelimet | kotisivu
Radiopuhelimet | Facebook

Levyhyllyt
Radiopuhelimet
Finna.fi

1980-luku

Rokkiräjähdys | LP Euros 1988 | LP-uusintapainos Svart Records 2017

1990-luku

K.O. | LP • CD • kasetti Spirit 1990 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Pian, pian | LP • CD Spirit 1991 | LP-uusintapainos Svart Records 2012
Jäämeri | LP • CD Spirit, 1992 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • kasettiuusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2020 • LP- ja CD-uusintapainokset Lipposen levy ja kasetti 2021
Maalla | LP • CD Spirit 1993 | LP-uusintapainos Svart Records 2014 • LP-uusintapainos Lipposen levy ja kasetti 2021
Maasäteilyä | LP • CD Bad Vugum 1995 | LP • kasetti If Society 2015
Avaruus | LP • CD Bad Vugum 1997
Hiljaista! | CD Bad Vugum 1998

2000–2009

Oulu on kaupungin nimi | CD Bad Vugum, 2000 | 2LP If Society 2014
Tänään! | CD Hot Igloo 2002
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006
Varmaa hapuilua 1987–2002 | 2CD Hot Igloo 2006
Viisi tähteä | LP Sweetcore Records 2007 | CD If Society 2007

2010-luku

Radiopuhelimet rakastaa sinua | LP Psychedelica Records 2010 | CD If Society 2010
Ei kenenkään maa | LP • CD • kasetti | If Society 2015
Saastan kaipuu | LP-levy • CD-levy •  kasetti | If Society 2016

2020-luku

Kosminen tiedottomuus LP • CD • kasetti | If Society 2020

Kokoelmat
Radiopuhelimet
Finna.fi

2 ½ • LP | Bad Vugum 1991
Varmaa hapuilua 1987–2002 • 2CD | Hot Igloo 2006

Levyhyllyt
Kansanturvamusiikkikomissio • KTMK
Finna.fi

Valkenee – Koko tuotanto | CD Karkia Mistika Records & Pukey Records 1997
Radiopuhelimet Plays Kansanturvamusiikkikomissio | DVD Alterstream productions • Vastavirta Julkaisut 2006

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin
Captain Beefheart And His Magic Band: Safe As Milk – suuri taiteilija esittäytyy
Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
J. A. Mäki: Aavaa – vahva ääni omillaan
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Radiopuhelimet: Saastan kaipuu – ihmisyyden intensiivisin taajuus
Radiopuhelimet – varmaa hapuilua
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Lue lisää Radiopuhelimista
Finna.fi

Radiopuhelimet  Juha Hurme & J. A. Mäki, 239 sivua | Like 2006 • toinen painos 2011

Lue lisää J. A. Mäkeä
Finna.fi

Aavaa – runoja  J. A. Mäki | Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti 1/2019, sivut 18–19
Hermolomamatka  J. A. Mäki, 95 sivua | Like 2011
Kiskoja  J. A. Mäki, 74 sivua | Like 2014
Musta lipas  J. A. Mäki, 144 sivua | Like 2016

Lue lisää Jarno Mällistä
Finna.fi

Kieroonkasvukertomus  Jarno Mällinen, 200 sivua | Like 2011
Hiekkaan piirretty hirviö  Jarno Mällinen, 280 sivua | Like 2014
Kotirintama Jarno Mällinen, 168 sivua | Like 2017

Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988).
Radiopuhelimet: Rokkiräjähdys (1988)
Radiopuhelimet: K.O. (1990).
Radiopuhelimet: K.O. (1990)
Radiopuhelimet: Pian, pian (1991).
Radiopuhelimet: Pian, pian (1991)
Radiopuhelimet: Jäämeri (1992).
Radiopuhelimet: Jäämeri (1992)
Radiopuhelimet: Maalla (1993).
Radiopuhelimet: Maalla (1993)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back – muutoksen pitelemätön voima

It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back | Def Jam 1988

Musiikkia esille kirjastossa

Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988).Kesäkuun 1988 lopussa ilmestynyt Public Enemyn kakkoslevy It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back oli tuotannollisesti vaikuttava albumi ja temaattisesti tärkeä julkaisu, joka julistettiin klassikoksi jo julkaisun aikaan. Long Islandilla vuonna 1985 perustettu ryhmä antoi näkyä ja kuulua, että rapin taiteellisen ja yhteiskunnallisen voiman vähätteleminen oli virhe. 

It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back kyseenalaisti ja uudisti käsityksiä siitä, mitä rap-levy voi musiikillisesti olla. Sen svengaavassa katutason avantgardessa yhdistyivät autontorvien, laukausten, sireenien, biittien, hälyttimien, askelten, metelin, funk-rytmien, sähkökitaroiden, moottoreiden ja samplejen äänet. Kokonaisuus rakennettiin tai rakentui kuulostamaan suurkaupungin osalta, joka on sisältä katsoen täysin irrallaan ympäröivästä todellisuudesta mutta kynsin hampain kiinni omissa sisäisissä realiteeteissaan. Tuotannosta vastasivat The Bomb Squad -tiimin Eric Sadler ja Hank Shocklee.

Don’t Believe The Hype.

Public Enemyn päämääränä oli tehdä musiikkia, joka heijastaa omaa miljöötään ja myös kertoo siitä jotakin – sillä oli oltava sanoma ja merkitys. Pääräppäri Chuck D:n kriittinen ja tiedostava katutason kommentointi teki hänestä aikansa tärkeimmän afroamerikkalaisen äänen. Nations Of Millionsilla hän oli vasta matkalla asemaansa. Monien punk- ja rap-lyyrikoiden tavoin Chuck D kirjoitti yhtä paljon siitä miten paljon sanottavaa hänellä on ja siitä miten häntä yritetään vaientaa kuin paneutui varsinaiseen sanomaan, mutta kyllä hän asiaankin pääsi. 

Aiheet nousivat elävästä elämästä. ’The Night Of The Living Baseheads’ kertoo kovan kaman vaurioittavasta vaikutuksesta, ja ’Black Steel In The Hour Of Chaos’ on tarinallinen biisi siitä, miten orjan perillistä ei juurikaan kiinnosta niin sanotun isänmaan puolesta taisteleminen. Levyn päättävä ’Party For Your Right To Fight’ on varhaisen Beastie Boysin fratboyräpille irvaileva kappale, joka valoi vallankumoushenkeä koko mustaan Amerikkaan.

Bring The Noise.

Siinä missä Chuck D vastasi asiaosuudesta, viihdepuolen hoiti hype man Flavor Flav, jonka rakastettavan pöhnäinen surrealismi toimi loistavana kontrastina levyn vakaville teemoille ja pani pohtimaan, saattaako vahinko sittenkin joskus tulla kello kaulassa. Flavin ”boiii!”-kailotus ilahduttaa yhä, ja katupojan vinkeä soundi vääntää kertosäkeisiin viehkoa kierrettä. ’Cold Lampin’ With Flavor’ on lyriikan puolesta kummallinen kappale, mutta osana kokonaisuutta Flavin biisi on tärkeä tasapainottaja. Se osoitti, ettei Public Enemy ollut pääräppärinsä jylhyydestä huolimatta mikään yhden miehen show. Vastaava rooli oli ’Terminator X To The Edge of Panicilla’, joka käänsi katseet Public Enemyn dj:hin.

Samplejen ja viittausten suhteen Public Enemy osoitti ennakkoluulottomuutta. ’She Watch Channel Zero?!’ -biisissä soi kalifornialaisen thrashlegenda Slayerin riffi, ja ’Bring The Noisessa’ namedropataan New Yorkin oma speedmetalliylpeys Anthrax (mikä johti bändien yhteistyöhön studiossa ja kiertueella). ’Prophets Of Ragesta’ puolestaan tuli nimi Rage Against The Machine- ja Public Enemy -muusikoiden superbändille 2010-luvun lopulla. ’Show ’em Whatcha Got’ tuhlaa hienoja sampleja ideaköyhään biisiin, mutta se onkin albumin ainoa pettymys. ’Countdown To Armageddon’ -intron Lontoossa taltioidut livepätkät tuntuvat erikoisilta näin alleviivatusti amerikkalaisen albumin introssa. 

Night Of The Living Baseheads.

’Countdown To Armageddonin’ piti tulla albumin nimeksi, mutta It Takes a Nation Of Millions To Hold Us Back sopi kuvaan selvästi paremmin. Public Enemy tavoitteli muutosta, ei maailmanloppua. Nimen tematiikkaa sivuttiin jo Yo! Bum Rush the Showlla, mutta vasta toisella albumilla siihen lisättiin me-henki.

Public Enemy julisti pitelemättömäksi oman musiikkinsa, koko hip-hop-kulttuurin ja kokonaisen kansanryhmän ja oli oikeassa kaikissa kohdissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Public Enemy | Facebook
Public Enemy | Instagram
Public Enemy | Twitter

Levyhyllyt
Public Enemy | Finna.fi

1980-luku

Yo! Bum Rush the Show | Def Jam 1987
It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back | Def Jam 1988

1990-luku

Fear Of A Black Planet | Def Jam 1990
Apocalypse 91… The Enemy Strikes Black | Def Jam 1991
Muse Sick-n-Hour Mess Age | Def Jam 1994
There’s A Poison Goin’ On | [PIAS] Recordings/Eastlink Productions 1999

2000–2009

Revolverlution | Edel Records/Slam Jamz/KOCH Records 2002
New Whirl Odor | Slam Jamz 2005
How You Sell Soul To A Soulless People Who Sold Their Soul??? | Slam Jamz 2007

2010-luku

Most Of My Heroes Still Don’t Appear On No Stamp | Enemy Records 2012
The Evil Empire Of Everything | 2012
Man Plans God Laughs | Spit Digital Recording 2015
Nothing Is Quick In The Desert | SpitSlam/Enemy Records 2017

2020-luku

Loud Is Not Enough Public Enemy Radio Public Enemy Radio | 2020
What You Gonna Do When The Grid Goes Down? | Enemy Records/Def Jam Recordings 2020

Beastie Boys: Check Your Head – ysärin rajattomuus
Lähiöbotox: Rikkinäinen Suomi – arpia ja avohaavoja
Mariska: Toisin sanoen – raikas uusi kulma
Mercedes Bentso: Ei koskaan enää – arpia ja avohaavoja
Silvana Imam: Naturkraft – ulkopuolisten ääni
Paleface: Helsinki–Shangri-La – sanomaa suomen kielellä
Paperi T – ulkopuolisesta kolmekymppisten ääneksi
The Prodigy: The Fat Of The Land – millennium-jännitteen voima

Lue lisää Public Enemystä ja hip hopista | Finna.fi

Public Enemy – Inside The Terrordome Tim Grierson, 336 pages | Omnibus Press 2015
Don’t Rhyme For The Sake Of Riddlin’ – The Authorised Story Of Public Enemy Russell Myrie, 266 pages | Canongate 2009
Bring The Noise – 20 Years Of Writing About Hip Rock And Hip-Hop Simon Reynolds, 428 pages | Faber And Faber 2007
Fight The Power – Rap, Race And Reality Chuck D with Yusuf Jah, 273 pages | Payback Press 1997 & 1999

Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988).
Public Enemy: It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back (1988)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Tracy Chapman – altavastaajien ääni

Tracy Chapman | Elektra 1988

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).Ei ole olemassa vain yhtä ajan henkeä. Yhteiskunnissa vallitsee samaan aikaan monenlaisia todellisuuksia. 1980-luvulla Bill Cosby Show’ta katsellessa ei välttämättä tullut mieleen, että ne samat jännitteet, jotka Rodney Kingin pahoinpitely ja George Floydin tappaminen myöhemmin laukaisivat mellakoiksi, olivat yhtä lailla olemassa. Ne ovat kyteneet laavana amerikkalaisen arjen pinnan alla jo vuosisatojen ajan, ja aika ajoin tapahtuu jotakin niin käsittämättömän kauheaa, että niiden on päästävä purkautumaan.

Laulaja-lauluntekijä Tracy Chapman (s. 1964) kirjoitti niistä jännitteistä lauluja omaa etnistä taustaansa vasten aikana, jolloin sellaisista epämukavista jutuista ei juuri puhuttu. Hänen biiseillään ei ollut mitään tekemistä 1980-luvun lopun mukavan viihteen kanssa, ja juuri siksi ne myivät miljoonia. Chapmanin kaltaiselle afroamerikkalaiselle protestilaulajalle oli sosiaalinen tilaus.

Menestys iski Chapmaniin heti ensimmäisen levyn aikaan, mutta hänen uraansa ei voi luonnehtia tuhkimotarinaksi. Hän oli alkanut soittaa ja tehdä omia lauluja jo 8-vuotiaana, ja jotkut ensimmäisen levynsä biiseistä hän oli kirjoittanut kuusitoistavuotiaana. Sanoitusten sosiopoliittiset teemat Chapman löysi omasta elämästään. Rotuennakkoluulojen tahraamassa Clevelandissa kiusatuksi ja pahoinpidellyksi joutuminen jätti häneen jälkiä.

Chapmanin ensimmäinen, nimetön albumi oli menestys molemmilla mittareilla. Kriitikot rakastivat sitä, ja kuluttajat ostivat sitä miljoonatolkulla. Kaupallinen menestys tuli artistille suurena yllätyksenä. Hän ei ollut ajatellut, että suuri levy-yhtiö voisi nähdä hänen kantaaottavissa lauluissaan mitään myyntikelpoista. Hänen surumielisiin melodioihin puetut ajatuksensa kuitenkin puhuttelivat suuria ihmisjoukkoja, jotka eivät havainneet minkäänlaista samaistumispintaa siinä bonjoviaalissa poprockissa, jota radioasemat siihen aikaan soittivat. Kapinalle on aina kysyntää.

Muusikkona Chapman ei ottanut kiinni ajan hengestä vaan tarjosi sille vaihtoehdon. Siloposkisten poppareiden ja isotukkaisten rokkareiden leveiden hymyjen takaa nousi musta nuori nainen, joka lauloi intiimeiksi tuotettuja vakavia lauluja maailmasta, jossa oli ihan oikeita, siis ihastumista suurempia ongelmia. Vähän niin kuin Suzanne Vega hiukan ennen häntä ja Lenny Kravitz vähän myöhemmin, Chapman kantoi laulaja-lauluntekijän, ei poptähden tunnuksia. Hänen debyyttinsä sanoituksia lukiessa huomaa, etteivät ne ole vanhentuneet kolmessa vuosikymmenessä ollenkaan: ”Tonight the riots begin on the back streets of America / They kill the dream of America” (’Across the Lines’).

Tracy Chapmanin epämuodikkaalle albumille oli vaikeaa löytää sopivaa tuottajaa, mutta lopulta hän pääsi töihin David Kershenbaumin kanssa. Tuottaja rakensi Chapmanille soundin ainoalla oikealla tavalla eli tukemalla hienovaraisesti hänen ääntään ja sanojaan. Tuotannollisesti levy ei ole mitenkään kuulijaa haastava tai vaikeasti lähestyttävä, mutta tekemisensä aikaan se kyllä erottui joukosta intiimiydellään. Kahdessa kuukaudessa Hollywoodissa äänitetty nimetön debyytti sai kannekseen seepialla sävytetyn kuvan artistista, joka ei katsonut kameraan.

Viesti oli selvä: kyse ei ollut Tracy Chapmanista vaan hänen musiikistaan, ja jos se oli jonkun ääni, niin ei yksilön vaan ihmisryhmien, vähemmistöjen, hänen kaltaistensa ihmisten. Chapman ei kuitenkaan saarnannut: ’Baby Can I Hold You’, ’For You’ ja ’For My Lover’ osoittivat hänen hallitsevan myös tavallista särmikkäämpien ihmissuhdelaulujen kirjoittamisen. ’Fast Carin’ kantaaottavuus kumpusi springsteenmäisestä lähtemisen tematiikasta, ja ’Mountains O’ Things’ käsitteli materialismia. Kyynikoiden naiiviksi moittimalla ’Why?’:lla Chapman esitti juuri oikeita kysymyksiä, joihin ei vieläkään ole saatu hyväksyttäviä vastauksia.

Tracy Chapmanin levytysura on kahdenkymmenen vuoden mittainen ja käsittää kahdeksan studioalbumia. Viimeisin levy Our Bright Future on vuodelta 2008. Hänen suosionsa piikkasi heti debyytillä, joka myi kuusinkertaista platinaa pelkästään Yhdysvalloissa. Lähimmäksi tuota huippua pääsi yllättäen vuoden 1995 New Beginning, joka meni Amerikassa kaupaksi viisinkertaisen platinalevyn verran (siinä missä sen edeltäjä Matters Of The Heart oli ylittänyt ”vain” kultalevyrajan).

Artistia itseään myynnit tuskin ovat juuri mietityttäneet debyytin menestyksen jälkeen. Tracy Chapman on keskittynyt työskentelemään ihmisoikeuksien puolesta, lasten hyväksi ja rasismia vastaan.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tracy Chapman | Facebook
Tracy Chapman | Instagram
Tracy Chapman | Twitter

Tracy Chapman
Tracy Chapman – laulu, akustinen kitara, sähkökitara, lyömäsoittimet
Denny Fongheiser – lyömäsoittimet, rummut
Larry Klein – bassokitara
Jack Holder – sähkökitara, Hammond-urut
Ed Black – steel-kitara
Bob Marlette – kosketinsoittimet
David LaFlamme – sähköviulu
Steve Kaplan – kosketinsoittimet
Paulinho Da Costa – lyömäsoittimet
Tuottaja: David Kershenbaum

Varaa Tracy Chapmanin debyyttialbumi kirjastosta.

Varaa Tracy Chapman kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tracy Chapman

1980-luku

Tracy Chapman | Elektra 1988
Crossroads | Elektra 1989

1990-luku

Matters Of The Heart | Elektra 1992
New Beginning | Elektra 1995

2000–

Telling Stories | Elektra 2000
Let It Rain | Elektra 2002
Where You Live | Elektra 2005
Our Bright Future | Elektra 2008

Kokoelmat | Finna.fi
Tracy Chapman

Collection | Elektra 2001
Greatest Hits | Elektra 2015

Bob Dylan: Highway 61 Revisited – tie folkin tuolle puolen
Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Joni Mitchell: Song To A Seagull – kun aitous välittyy
Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
Paul Simon: Graceland – silta yli synkän virran
R.E.M. Automatic For The People – huipulla on hiljaista

Lue lisää | Finna.fi

Artikkelihaku Tracy Chapman
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll  Gillian G. Gaar, 467 sivua | Seal Press 1992 • Blanford 1993
She’s A Rebel – The History Of Women In Rock & Roll – Expanded 2nd Edition  Gillian G. Gaar, 516 sivua | Seal Press 2002
Rebellinnen – die Geschichte der Frauen in der Rockmusik  Gillian G. Gaar & übersetzt von Heike Brühl, 462 sivua | Argument 1994

Tracy Chapman: Tracy Chapman (1988).

Tracy Chapman (1988).

King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa

”Them” | Roadrunner Records 1988

King Diamond: "Them" (1988).Kauhumetallin tanskalainen ruutukuningas King Diamond on viime aikoina satsannut vanhojen albumiensa uudelleenjulkaisuihin. Levy-yhtiö Metal Bladen kautta ilmestyvät vinyylit ja CD:t on tehty alkuperäisistä mastereista, jotta musiikki kuulostaisi sellaiselta kuin alun perin oli tarkoitus. Artisti siis käsittelee niitä kuin taideteoksia eikä kuin tuotteita, ja kyllähän ne ovatkin enemmän kuin pelkkiä hevibiisinippuja. Jokainen King Diamond -albumi kertoo fiktiivisen kauhutarinan, jonka vaiheita musiikki palvelee.

King Diamondin kolmas albumi ”Them” (1988) kertoo henkien hallitsemasta talosta nimeltä Amon, jonka omistajaa, tarinan kertojan Kingin isoäitiä, on pidetty pitkään mielisairaalassa. King, hänen äitinsä ja sisarensa asuvat Amonissa, kun isoäiti pääsee pakkohoidosta ja palaa kotiinsa. Hoitojakso ei ole muuttanut mitään: karmivan oloinen mummi ryhtyy taloksi asetuttuaan välittömästi asioimaan aaveiden kanssa. Jännittävää kertomusta spoilaamatta mainittakoon, että kun isoäiti sotkee perillisensä henkimaailman hommiin, ei seuraa mitään hyvää.

King Diamond tunnetaan paitsi teemalevyjen tekijänä, myös äärimmäisen persoonallisena vokalistina, jonka teatraalinen tulkinta venyy falsetista mitä matalimpaan mörinään, ja kappaleiden merkilliset laulumelodiat hyödyntävät laulajan koko skaalaa. Hänen manaajamaiset äänensä (aivan, monikossa) kuulostavat siltä kuin leegio riivaajahenkiä puhuisi hänen kauttaan. Sellainen tulkintatyyli istuu täydellisesti ”Themin” tarinaan, jota leimaavat skitsofreeniset tuntemukset ja ajatukset henkijoukon läsnäolosta.

”Themin” kappaleiden melodioita tuskin edes pystyisi säveltämään kukaan muu kuin King tykönään, ja biisit ovatkin enimmäkseen hänen yksin kirjoittamiaan. Merkittävässä roolissa ovat myös yhtyeen virtuoosit eli kuninkaan oikea käsi, kitaristi Andy LaRocque (joka oli mukana säveltämässä kolmea kappaletta) sekä rumpali Mikkey Dee, joka sittemmin yllätti siirtymällä kikkailevamman hevin soittamisesta suoraviivaisen Motörheadin rumpaliksi.

”Them” on musiikkia tarkan soiton ja klassisten kauhutarinoiden ystävien korville. LaRocquen, Deen, kitaristi Pete Blakkin ja basisti Hal Patinon soitto on tiukkaa kuin pula-aika, ja Kingin kertomus ammentaa vanhastaan tutuista genren elementeistä. Hänen kauhunsa on suoraviivaista, räikeää ja sarjakuvamaista, eivätkä sen ylidramaattisuudessaan humoristiset hetket suinkaan ole tahattomia (tai ainakaan ne eivät tunnu siltä). Musiikki on usein liiankin alisteista sanoituksille, mutta ainakaan King Diamondia ei pääse syyttämään miellyttämispyrkimyksistä. Tällaista jyrkkää tavaraa hän on aina tuottanut, ja sen voi joko ottaa tai jättää.

King Diamond jatkoi uusien teosten laatimista sekä omissa nimissään että Mercyful Faten laulajana, kunnes 2010-luvun alkajaisiksi joutui kokemaan kauhunhetkiä sydänkohtausten kautta. Moninkertaisesta ohitusleikkauksesta toipuminen vei vuosia, mutta Kim Bendix Petersen (s. 1956) parani ja palasi lavoille todistajanlausuntojen mukaan hämmentävän kovassa kunnossa. Nyt tekeillä on kolmastoista King Diamond -albumi, tuplalevy The Institute, jolla ei ole tekemistä Stephen Kingin samannimisen romaanin kanssa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

King Diamond | kotisivu
King Diamond | Facebook
King Diamond | Instagram
King Diamond | Twitter

Varaa "Them" kirjastosta.

Varaa ”Them” kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
King Diamondin studioalbumit

1980-luku

Fatal Portrait | Roadrunner Records 1986
Abigail | Roadrunner Records 1987
”Them” | Roadrunner Records 1988
Conspiracy | Roadrunner Records 1989

1990-luku

The Eye | Roadrunner Records 1990
The Spider’s Lullabye | Massacre Records 1995
The Graveyard | Massacre Records 1996
Voodoo | Massacre Records 1998

2000–2009

House Of God | Massacre Records 2000
Abigail II: The Revenge | Metal Blade Records 2002
The Puppet Master | Massacre Records 2003
Give Me Your Soul…Please | Massacre Records/Metal Blade Records 2007

2020-luku

The Institute | Metal Blade Records 2021

Mercyfyl Fate | Finna.fi

1980-luku

Melissa | Roadrunner Records 1983
Don’t Break the Oath | Roadrunner Records 1984

1990-luku

In The Shadows | Metal Blade Records 1993
Time | Metal Blade Records 1994
Into The Unknown | Metal Blade Records 1996
Dead Again | Metal Blade Records 1998
9 | Metal Blade Records 1999

AC/DC: Power Up – virta on kytketty
Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Anthrax: Sound Of White Noise – thrash-titaani tavoitteli tähtiä
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Black Sabbath: Black Sabbath & 13 – alun loppu ja lopun alku
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Joan Jett & The Blackhearts: I Love Rock’n’Roll – kapinallisen läpimurto
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
Kiss: Music from ”The Elder” – maskimiehet eksyksissä
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Levyt, jotka Alice unohti – Special Forces | Zipper Catches Skin | DaDa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Swallow The Sun: Moonflowers – elämänlankaa kehräämässä
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

Lue lisää | Finna.fi

Heavy metal – Raskaan musiikin pioneerit, jättiläiset ja kapinalliset  Daniel Bukszpan & kääntäjät Lotta Heikkeri Miki Peltola & Marco Hietala, 336 sivua | Nemo 2010
Pedon meteli – heavy metallin vanha ja uusi testamentti  Ian Christe & kääntäjä Jone Nikula, 385 sivua | Johnny Kniga 2006
Sound Of The Beast – The Complete Headbanging History Of Heavy Metal  Ian Christe, 385 sivua | Harper Entertainment 2003

King Diamond: "Them" (1988).

King Diamond: ”Them” (1988).

Duran Duran: Big Thing – iso juttu, unohdettu klassikko

Big Thing | EMI 1988

Duran Duran: Big Thing (1988).

Neonväreissä leiskuva uutuuslevyn kansikuva yllätti Duran Duran -fanit vuonna 1988. Bändiposeeraus näytti olevan mennyttä. Ehkä vielä suurempi visuaalinen yllätys oli gatefold-kannen sisäsivuilta avautuva viileys ja …etäisyys. Kaikki ei ollutkaan alleviivatun muodikasta tai kiiltävää. Tekstejäkin oli häivytetty kollaasissa ikään kuin taustalle. Muutoksia tapahtui myös musiikissa. Duranien viidettä studioalbumia hallitsi erilainen tatsi. Kovatasoiset biisit hiipivät mieleen aivan toisella tapaa kuin Rion tai Seven And The Ragged Tigerin supermenestynyt popkiito.

Se kaikkein tärkein – biisinteko – oli kuitenkin yhtä hallussa kuin aikaisemmin, ja Big Thing parantaa asteen pari edeltäjästään Notorius. Tämä on hieno ansio, sillä vuoden -88 listamusiikin moderni popsoundi sisälsi osin riskialttiita toteuttamistapoja. Duran Duran ei horjunut ja Big Thing säilyy ylväänä kokonaisuutena, joka väistää halvanohuet tuotantokarikot.

Alun perin Birminghamista ponnistanut bändi lähti toden teolla lentoon kun Simon Le Bon ryhtyi lupaavan kombon laulajaksi. Taiteilijaopiskelijoiden nouseva kokoonpano iski lähelle kultasuonta vuonna 1981, apunaan tuottaja Colin Thurston. Jo ensisingle ’Planet Earth’ herätti. Debyyttialbumin Duran Duran ja suurta huomiota saaneen singlen ’Girls On Film’ myötä popkuluttajat innostuivat ympäri maailmaa. Järjettömän toimiva rocklevy Rio (1982) teki Duran Duranista maailmantähden. ’Hungry Like The Wolf’, ’Save A Prayer’ ’Hold Back The Rain’ ja ’The Chauffeur’ jättivät moniin 80-luvun nuoriin lähtemättömät jäljet.

Aivan suurimman maailmanmenestyksen kynnyksellä The Rio Tour toi bändin syyskuussa -82 Helsingin Kulttuuritalolle ja Turun konsettitalolle. Voittokulkua jatkoivat albumit Seven And The Ragged Tiger ja astetta seesteisempi Notorious. Duran Duran näytti hallitsevan popmaailmaa hyvän matkaa pitkin 1980-lukua, jopa Bond-elokuvan A View To A Kill tunnarin avulla. Vaikka kovin hysteria väistyi oli vuosikymmenen loppu yhä hienoa Duran-aikaa.

Duran Duran vuonna 1988: Simon Le Bon (vas.), John Taylor ja Nick Rhodes. Kuva: Duran Duran -kotisivu.
Duran Duran vuonna 1988: Simon Le Bon (vas.), John Taylor ja Nick Rhodes. Kuva: Duran Duran -kotisivu.

Triona Simon Le BonNick RhodesJohn Taylor sävelletty viides DD-levy Big Thing puski eteenpäin virkeästi. Isosti läiskähtelevät perkussiot ja synamassat olivat vaihtuneet kevyempiin jo edellisellä levyllä. Soundi muuttui selkeästi kitaristi Andy Taylorin eroamisen jälkeen. Yhtä iso muutos oli rumpali Roger Taylorin lähtö. Rock jäi taaemas.

Ensimmäinen singleraita ’I Don’t Want Your Love’ iski dance-otteella. Monet house-biisit voivat olla kuluneita, mutta Duran Duranin groove on hallussa mestarillisesti – kuin Chic ei olisi koskaan kadonnut. Funkkaavan bändin siivittämänä Le Bon yltää hienoon lentoon.

Simon Le Bon oli saanut lisää herkkyyttä ja itsevarmuutta. Teinipopvuosien aika näytti kääntyvän yhä kauemmas historiaan kun mietteliäämpi Duran Duran kolahti: ’Too Late Marlene’, ’Palomino’ ja ’Land’ ovat loistokamaa. Vaikutuksen tekee myös kolmas singleraita ’Do You Believe In Shame?’

Jouluksi -88 julkaistu single All She Wants Is:

Levyn kakkospuoli jatkaa Simon Le Bonin vapautuneen lauluklangin esiintuloa. ’Palomino’ näyttää miten sävykästä jälkeä syntyy. Yksi unohdetuimmista Duran-raidoista on ’Land’. Sen raukeus on juhlavaa.

Big Thing päättyy mietteliään mahtipontisesti. ’Flute Interlude’ nivahtaa ’The Edge Of Americaan’, jonka siirtolaisteema on valitettavan ajankohtainen alkuvuodesta 2019. Duran Duranin paras protestilaulu sulautuu lopulta painostavaan äänimassaan, kuin loputonta lohduttomuutta kuvastaen. Kaiken päättävä ’Lake Shore Driving’ on pysäyttävä kokemus. Ja Le Bonin laulu kulki koko ajan yhä sielukkaammin.

Duran Duran on aina osannut panostaa albumeihin. Levytyksen kaari, niin sanotut albumiraidat ja päätösbiisit ovat olleet tärkeitä, samalla tavalla kuin bändillä on ollut silmää videotuotannollekin. Vaikka Big Thing on jäänyt hieman syrjään DD-diskografiassa, se antaa yhä paljon. Vanha totuus tulee pintaan: onnistunut albumi ole koskaan vain tuotantotyötä. Se on biisejä ja bändihenkeä.

Tuomas Pelttari

Big Thing
Simon Le Bon – laulu
Nick Rhodes – kosketinsoittimet
John Taylor – bassokitara
Tuottajat: Duran Duran, Jonathan Elias ja Daniel Abraham

Warren Cuccurullo – kitara
Steve Ferrone – rummut
Sterling Campbell – rummut
Chester Kamen – kitara

Duran Duran | kotisivu
Duran Duran | Facebook
Duran Duran | Instagram
Duran Duran | Twitter

Varaa Duran Duran -klassikko Big Thing kirjastosta.
Varaa Duran Duran -klassikko Big Thing kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Duran Duran

1980-luku

Duran Duran | EMI 1981
Rio | EMI 1982
Seven And The Ragged Tiger | EMI 1983
Notorious | EMI 1986
Big Thing | EMI 1988

1990-luku

Liberty | Parlophone/EMI 1990
Duran Duran – Wedding Album | Parlophone/EMI 1993
Thank You | Parlophone/EMI 1995
Medazzaland | Capitol Records 1997

2000–2009

Pop Trash | Hollywood Records 2000
Astronaut | Duran Duran New Partnership 2004
Red Carpet Massacre | Skin Divers 2007

2010-luku

All You Need Is Now | Tape Modern t/a Skin Divers 2011
Paper Gods • 2LP & CD | Warner Bros. Records 2015

2020-luku

Future Past | Tape Modern 2021

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground – rocktähden laadukas paluu
Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Duran Duran: Big Time – iso juttu, unohdettu klassikko
Jean-Michel Jarre: Electronica 1 – The Time Machine
Jean-Michel Jarre: Electronica 2 – The Heart Of Noise
New Order: Movement – vaiston varassa eteenpäin
Pet Shop Boys: Behaviour – pop osuu sydämeen
Ruusut: Kevätuhri – inhimillisyyttä ajankuvan alla

Lue lisää Duran Duranista | Finna.fi

Duran Duran – Notorius  Steve Malins, 294 sivua | Andre Deutsch 2005
Duran Duran – Wild Boys  Steve Malins, 312 sivua | Carlton Books 2013
Duran Duran  William Simmons & Richard Rosenfeld, 64 sivua | Octopus Books 1984
Wild Boy – My Life With Duran Duran  Andy Taylor, 324 sivua | Orion/Grand Central 2008, pokkaripainos: Orion 2009
In The Pleasure Groove – Love, Death & Duran Duran  John Taylor, 387 sivua | Dutton 2012 • Uusi painos: Sphere 2013

100 Years Of British Music – A Photographic Tribute To Some Of The Greatest Songwriters And Composers Of All Time  Guy Fletcher, 272 sivua | Omnibus 2014

Duran Duran: Big Thing (1988).
Duran Duran: Big Thing (1988)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.