The Seeds Of Love | Phonogram / Fontana 1989
Tears For Fears • Vuodet 1981–2023
The Hurting • Songs From The Big Chair • The Seeds Of Love • Elemental • Raoul And The Kings Of Spain • Everybody Loves A Happy Ending • The Tipping Point
Musiikkia esille kirjastossa
Kolmisen vuotta perustamisensa jälkeen brittiyhtye Tears For Fears valloitti maailman kakkosalbumillaan Songs From The Big Chair (1985) sekä siltä lohkaistuilla hiteillä. Erityisesti Yhdysvalloissa jättisuosioon yltänyt ’Everybody Wants To Rule The World’ on jäänyt elämään 80-luvun puolivälin ikoniseksi tunnuslauluksi, ja edelleen se kuulostaa raikkaalta kuin avoautolla kruisailu konsanaan.
Tears For Fears: Everybody Wants To Rule The World • albumilta Songs From The Big Chair
1985
Tyylikkäine musiikkivideoineen yhtye osui ajan hermoon ja todisti samalla jo aloittaneensa kypsymisen iskevästä synapopista kohti sofistikoituneempaa soundimaailmaa. Toki vielä radikaalimman kehityksen koki niin ikään syntikoiden parissa aloittanut Talk Talk, jonka kolmas albumi The Colour Of Spring (1986) on soundeiltaan varsin orgaaninen varhaistuotannon muovisuuden rinnalla, puhumattakaan kahden viimeisen albumin postrockmaisesta kokeellisuudesta. Laajempaan yleisöön vedonneen TFF:n seuraavaa levyä saatiin yllättäen odottaa peräti neljä ja puoli vuotta – mutta lopputulos oli sen arvoinen.
Tears For Fears oli alusta asti älyllisempi kuin keskiverto syntikkapopyhtye 80-luvun hektisinä alkuvuosina. Se syntyi, kun bathilaisnuorukaisten Roland Orzabalin ja Curt Smithin vaatimattomasti menestynyt uuden aallon yhtye Graduate hajosi. Musiikillisina vaikuttajinaan mm. Gary Numan ja Depeche Mode he vaihtoivat duonsa alkuperäisnimen History Of Headaches sutjakammaksi Tears For Fearsiksi. Amerikkalaisen Arthur Janovin kehittämä ja John Lennonin ansiosta 70-luvun alussa tunnetuksi tullut primaaliterapia heijastui nimen ohella myös kappalemateriaaliin.
Tears For Fears: Suffer The Children
1981
TFF:n ensisinkku ’Suffer The Children’ ilmestyi lokakuussa 1981 tuottajanaan Peter Gabrielin nelosalbumista tuttu David Lord. Chris Hughesin ja Ross Cullumin tuottamalle The Hurting -esikoisalbumille (1983) kappale äänitettiin uudelleen. Hyväksikäytön ja traumojen synkeä tematiikka ei estänyt levyä nousemasta kotimaassaan listaykköseksi. Hittiainesta olivat erityisesti ’Mad World’ ja ’Pale Shelter’, joskaan Yhdysvalloissa yhtyettä ei vielä noteerattu.
Tears For Fears: Mad World • albumilta The Hurting
1983
Imagoltaan Tears For Fears oli täysin Roland Orzabalin ja Curt Smithin jokseenkin tasaveroinen duo. Huomaamattomiksi taustalle jäivät sittemmin tuottajana kunnostautunut kosketinsoittaja Ian Stanley sekä rumpali Manny Elias, joka on työskennellyt myös Peter Gabrielille ja Peter Hammillille, Bathin kaupungista hekin. TFF:n luova parivaljakko kirjoitti laulut ja jakoi vokaaliosuudet keskenään sekä koskettimet Stanleyn kanssa, minkä lisäksi Orzabal soitti kitaroita ja Smith bassoa. Ainoa koko nelikon yhdessä kirjoittama biisi ’The Way You Are’ julkaistiin singlenä albumien välissä loppuvuonna 1983. Kovin keskinkertaisena se ei kuitenkaan päässyt mukaan Songs From The Big Chairille, jonka muutamia kappaleita yhtye oli jo esittänyt vuoden 1983 kiertueellaan.
Vuosien viive kolmannen levyn kohdalla kielii etenkin Orzabalin taipumuksesta perfektionismiin, mutta kyllä sitä oli levytysstudion ilma sakeanaan jo Big Chairiä tehtäessä. Kuukausien hinkkaamisen vaati esimerkiksi ’Shout’, joka protestilaulumaisessa iskevyydessään nousi listaykköseksi ’Everybody Wants To Rule The Worldin’ tavoin. Lievästi progevaikutteisen levyn hienostuneinta antia on Robert Wyattin innoittama ja tälle omistettu ’I Believe’. Orzabalin vokaalisuoritus jäljittelee luontevasti tätä legendaarista progemuusikkoa, ja singlen B-puolelle TFF levytti Wyattin kappaleen ’Sea Song’. Temaattisesti ’I Believe’ on jälleen primaaliterapian äärellä.
Tears For Fears: I Believe • albumilta Songs From The Big Chair
1985
Moninkertaisesti platinaa myynyt Songs From The Big Chair on edelleen Tears For Fearsin suurin kaupallinen menestys. Siitä tehtiin jakso klassikkoalbumien synnystä kertovaan dokumenttisarjaan ja se on mukana kirjassa 1001 albumia, jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään. Mutta yhtyeen paras levy se ei ole. Useimpien kriitikoiden ja epäilemättä tekijöiden itsensäkin mielestä sen arvonimen ansaitsee vihdoin syyskuussa 1989 päivänvalon nähnyt The Seeds Of Love.
Mestariteoksen ensimmäiset siemenet kylvettiin jo vuoden 1985 maailmankiertueen lomassa. Uuvuttavalla kiertueella Orzabal ja Smith havahtuivat etupäässä synteettisesti tuotetun musiikkinsa steriiliyteen ja alkoivat kaivata orgaanisempaa sointia. Hotellin baarissa Kansas Cityssä he vaikuttuivat afroamerikkalaisen Oleta Adamsin esiintymisestä ja panivat nimen korvan taakse. Adamsia voinee pitää ratkaisevana muusana suunnanmuutokselle.
Tears For Fears: Woman In Chains • albumilta The Seeds Of Love
1989
Roland Orzabalin ja Oleta Adamsin duetto ’Woman In Chains’ aloittaa albumin todella tyylikkäästi. Eleganttia soundia olivat bändin lisäksi työstämässä mm. rumpalit Manu Katché ja Phil Collins. Eräänlaiseksi feministien hymniksi muodostunut balladi kertoo säveltäjänsä Orzabalin mukaan hänen omasta äidistään, miehensä hakkaamasta stripparista. Adamsin vokaaliosuudet ovat tärkeitä myös jazzahtavasti polveilevassa ’Badman’s Songissa’. Sen ynnä neljä muuta Seedsin kappaletta Orzabal kirjoitti yhdessä kiertuekiipparistina toimineen Nicky Hollandin kanssa.
Levytyssessiot käynnistyivät loppuvuonna 1986, jolloin ongelmat vasta alkoivat. Alkuperäisten tuottajien kanssa tehdyt aikaansaannokset päätyivät Ö-mappiin, samoin yritys päästä yhteisymmärrykseen aiemmat levyt tuottaneen Chris Hughesin kanssa ajautui umpikujaan Orzabalin tinkimättömän uudistumishalun edessä. Lopulta ydinduo otti ohjat omiin käsiinsä apunaan ääniteknikko David Bascombe. Lukuisia studioita ja tuottajia läpikäynyt albumiprojekti tuli maksamaan yli miljoona puntaa. Onneksi popbisnes on joskus oikeudenmukainen: myös The Seeds Of Lovesta tuli suuri menestys.
Tears For Fears: Sowing The Seeds Of Love • albumilta The Seeds Of Love
1989
Albumin alla julkaistu, psykedeelisiä Beatles-vaikutteita kunnianhimoisesti pöyhivä ’Sowing The Seeds Of Love’ ampaisi listoille ympäri maailmaa. Mielestäni rakkauden sanomaa julistava intensiivisyys lyö yli äyräiden, mutta sävellyksen ja sovituksen monikerroksista nerokkuutta on vaikea kiistää. Omakohtaisesti olen syvimmin ihastunut kauniin melodiseen, soulvivahteiseen ja soundeiltaan säkenöivään lauluun ’Advice For The Young At Heart’. Pidän sitä yhtenä kaikkien aikojen täydellisimmistä popkappaleista.
Tears For Fears: Advice For The Young At Heart • albumilta The Seeds Of Love
1989
Muilla kappaleilla yhtye sekä vierailevat muusikot viljelevät yhtä suvereenisti erilaisia tyylikeinoja. Kate St. Johnin saksofoni ja oboe värittävät ’Swords And Knivesia’, ja levyn rokkaavin veto ’Year Of The Knife’ on vähän liiankin täynnä erikoistehosteita. Jon Hassellin trumpetti maalaa kuulaita sävyjä kompleksisella sävellyksellä ’Standing On The Corner Of The Third World’ sekä levyn päättävällä, katarttisesti kasvavalla tunnelmapalalla ’Famous Last Words’.
The Seeds Of Loven ollessa pitkälti Roland Orzabalin luomus ei ehkä ollut niin yllättävää, että hänen ja Curt Smithin tiet erkanivat levyä seuranneen kiertueen jälkeen. Smithin soolourapyrinnöt 1990-luvun varrella jäivät melko likilaskuisiksi. Orzabal jatkoi Tears For Fears -nimen alla: ensimmäinen Smithin lähdön jälkeinen single ’Laid So Low (Tears Roll Down)’ lainasi nimeään hyvät myyntiluvut saaneelle kokoelmalle Tears Roll Down (Greatest Hits 82–92). Aivan uusi sävellys se ei tosin ollut, sillä ’Sowing The Seeds’ -sinkun B-puolella oli ollut sen instrumentaalisempi esiversio.
Tears For Fears: Laid So Low (Tears Roll Down) • kokoelma-albumilta Tears Roll Down (Greatest Hits 82–92)
1992
Orzabal teki lisäksi TFF-albumit Elemental (1993) ja Raoul And The Kings Of Spain (1995) uusien yhteistyökumppanien kera. Ne eivät yllä edellisten levyjen tasolle eivätkä ne erityisemmin menestyneet, mutta on niilläkin komeat hetkensä. Jälkimmäisen laulussa ’Me And My Big Ideas’ kuullaan taas Oleta Adamsia.
Tears For Fears: Me and My Big Ideas • albumilta Raoul And The Kings Of Spain
1995
2000-luvun alussa Orzabal ja Smith palasivat yhteistyöhön, minkä hedelmänä syntyi paluualbumi Everybody Loves A Happy Ending (2004). Se sai lämpimän joskin huippuvuosiin verrattuna pidättyneen vastaanoton, ja uudelleenaktivoi TFF:n myös liveartistina. Lisää uutta musiikkia yhtye ei kuitenkaan julkaissut lähes kahteen vuosikymmeneen. Vuonna 2013 aloiteltiin pohjatyöt seitsemättä albumia varten, mutta erinäisten viivästysten ja vastoinkäymisten vuoksi hanke pantiin jäihin. Vuonna 2017 Orzabalin vaimo menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen, jonka aikana Orzabal oli kirjoittanut useita levyllä The Tipping Point (2022) julkaistuja lauluja. Henkevä ’Rivers Of Mercy’ muistuttaa sopivasti Peter Gabrielin myöhäisempää tuotantoa.
Tears For Fears: Rivers Of Mercy • albumilta The Tipping Point
2022
The Tipping Point on selvästi edeltäjäänsä vahvempi ja kypsempi teos. Mikäli se jää Tears For Fearsin viimeiseksi albumiksi, se on arvokas päätös kunnioitettavalle uralle.
Matti Pajuniemi
Tears For Fears | kotisivu
Tears For Fears | Facebook
Tears For Fears | Instagram
Curt Smith | kotisivu
Curt Smith | Bandcamp
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
A-ha [1] 1982–1994 • Askerista Amerikkaan • A-han matka vuorenhuipulle ja sieltä laaksoihin
A-ha [2] 1998–2023 • Arvokkaasti vanhenemisen taito • A-ha 2000-luvulla
Bogart Co. – käsi kädessä kasarin kanssa • Vuodet 1981–1989
Classix Nouveaux: Night People [1981] – futuristisen uusi aalto
Depeche Mode: Construction Time Again [1983] – kun syntikkabändi löysi äänensä
Duran Duran: Big Time [1988] – iso juttu, unohdettu klassikko
Jansen Barbieri Takemura: Changing Hands [1997] – ambientin ja popin kirjeenvaihtoa
Jean-Michel Jarre • Electronica 1 – The Time Machine [2015]
Jean-Michel Jarre • Electronica 2 – The Heart Of Noise [2016]
Kate Bush: The Hounds Of Love [1985] – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
John Carpenter: Lost Themes III • Alive After Death [2021] – mustan valon loiste
King Crimson: Discipline [1981] – uuden progen äärellä
Lloyd Cole And The Commotions: Rattlesnakes [1984] – debyyttialbumin herkkyys teki vaikutuksenNeljä Ruusua [1] 1982–1993 • Sukupolvensa suurimmat – Neljän Ruusun varhaisemmat vaiheet
Neljä Ruusua [2] 1994–2023 • Aallonharjalta pohjamutiin ja instituutioksi… ja takaisin… ja takaisin
New Order: Movement [1981] – vaiston varassa eteenpäin
Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine [1989] – loikka lähitulevaisuuteen
Pet Shop Boys: Behaviour [1990] – pop osuu sydämeen
Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Phil Collins: No Jacket Required [1985] – vapaa ja omillaan
Ruusut: Kevätuhri [2020] – inhimillisyyttä ajankuvan alla
Simple Minds: Street Fighting Years [1989] – voimaa ja suurta tunnetta
The Cure: Wish [1992] – valoa synkkyyden keskeltä
Tina Turner: Private Dancer [1984] – uudistumisen ihme
Tori Amos: Little Earthquakes [1992] – rehellistä lauluntekijyyttä
Viima: Väistyy mielen yö [2024] – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia
Wilma päivitti suomenkielistä rockia • Claudius [1993]
💿
Tears For Fears
Finna.fi
The Hurting | Phonogram / Mercury 1983
Songs From The Big Chair | Phonogram / Mercury 1985
The Seeds Of Love | Phonogram / Fontana 1989
Elemental | Phonogram / Mercury 1993
Raoul And The Kings Of Spain | Epic / Sony Music Entertainment 1995
Everybody Loves A Happy Ending | New Door Records 2004 • Edel 2005
The Tipping Point | Concord Records 2022
💿
Kokoelma-albumit
Tears For Fears
Finna.fi
Tears Roll Down (Greatest Hits 82–92) • LP • CD • 2CD+DVD | Phonogram / Fontana 1992
Saturnine Martial & Lunatic | Mercury / Fontana 1996
Gold • 2CD | Universal International Music 2006
🎼🎶
Nuottialbumit
Finna.fi
Songs From The Big Chair
The Seeds Of Love
Tears Roll Down (Greatest Hits 82–92)
Rule The World – The Greatest Hits | Mercury Records / UMG Recordings 2017
💿
Curt Smith
Soul On Board | Mercury / Vertigo 1993
Mayfield Mayfield | Soundjam/Zerodisc 1998 • Happy Fish Music / Margerine Music 2011
Aeroplane | Sour Music / Zerodisc 1999
Halfway, Pleased | XIII BIS Records / Kook Media 2007
Deceptively Heavy | Kook Media 2013
💿
Roland Orzabal
Tomcats Screaming Outside | Eagle Records 2000
📚📰
Lue lisää Tears For Fearsista • Read more about Tears For Fears
Finna.fi
Artikkelihaku Tears For Fears
Tears For Fears Jo-Ann Greene, 48 pages | Bobcat 1985
📱
The Seeds Of Love
Spotify
The Hurting • 1983
Songs From The Big Chair • 1985
The Seeds Of Love • 1989