Peter Gabriel – progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi • 1977–1985

Peter Gabriel • Genesis
Osa 1 • Vuodet 1977–1985
CarScratchMeltSecurityPlays LiveBirdy
Osa 2 • Vuodet 1986–2023
Musiikkia esille kirjastossa

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Car (Charisma 1977).

Brittimuusikko Peter Gabrielin pitkä ura on ollut ainutlaatuinen. Tausta Genesiksen teatraalisena johtohahmona takasi laulajalle vähintäänkin kulttisuosion, kun hän pari vuotta yhtyeestä eroamisensa jälkeen käynnisti soolouransa vuonna 1977. Suurempaan kaupalliseen suosioon Gabriel ampaisi hittialbumilla So (1986), minkä jälkeen uusia levyjä on ilmestynyt yhä harvenevalla tahdilla. Loppuvuodesta 2023 ilmestyvä i/o on ensimmäinen täysipainoinen studioalbumi pariin vuosikymmeneen.

Surreyn maakunnassa varttunut Peter Gabriel (s. 1950) peri musikaalisuuden äidiltään, jolta sai lapsena pianotunteja. Muusikon taival alkoi käytännössä Charterhousen sisäoppilaitoksessa, minne Gabriel kirjautui 13-vuotiaana. Neljä vuotta myöhemmin koulubänditoverit, laulaja Peter Gabriel ja kosketinsoittaja Tony Banks yhdistivät voimansa toisen bändin jäsenten Anthony Phillipsin ja Mike Rutherfordin kanssa. Gabriel ja Banks olivat jo pari vuotta kirjoitelleet yhdessä lauluja, ja Charterhousen käynyt muusikko Jonathan King sai demonauhalla kuultavakseen heidän sävellyksensä ’She Is Beautiful’.

Genesis: She Is Beautiful
1967

’The Serpent’ -nimen saanut lopullinen versio löytyy Kingin tuottamalta, vähälle huomiolle jääneeltä albumilta From Genesis To Revelation (1969). Niin haparoiva ja tuotannoltaan epäluonteenomainen kuin Genesiksen debyyttilevy onkin, voi siltä jo aistia nupuillaan olevaa persoonallista lahjakkuutta, eikä vähiten Peter Gabrielin laulusuorituksista. 1970-luvun alkupuolella Genesiksestä – riveissään myös kitaristi Steve Hackett ja rumpali Phil Collins – tuli progressiivisen rockin keskeisimpiä suunnannäyttäjiä. Erityisesti Gabrieliä on kiittäminen mielikuvitusta pursuavasta draamallisuudesta Genesiksen klassikkoalbumeilla ja keikoilla.

Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway (Charisma 1974). Kansitaide: Hipgnosis

Vuoden 1975 kiertueella Genesis keskittyi surrealistiseen tupla-albumiin The Lamb Lies Down On Broadway (1974), minkä jälkeen Gabriel jätti yhtyeen antaakseen enemmän aikaa perheelleen. Osapuilleen vuosi myöhemmin hän kuitenkin jo haeskeli tuottajaa kirjoittamilleen lauluille. Hommaan tarttui kanadalainen Bob Ezrin, jonka kautta löytyivät myös useimmat muusikot. Gabrielin maanmiehiä olivat basisti Tony Levin sekä aiemmin King Crimson -yhtyeensä hajottanut kitaristi Robert Fripp, mutta Peter Gabrielin 1977 julkaistu nimetön esikoislevy (kannen mukaiselta kutsumanimeltään Car) äänitettiin Torontossa lähinnä amerikkalaisvoimin. Jälkeen päin Gabriel piti levyä ylituotettuna, mihin näkemykseen on helppo yhtyä.

Peter Gabriel: Slowburn • albumilta Peter Gabriel [Car]
1977

Debyytillään Gabriel tuntuu haluavan esitellä monipuolisuuttaan. ’Excuse Me’ flirttailee vanhan viihdemusiikin kanssa ja ’Waiting For The Big One’ on uitettu raukeissa bluessävyissä. Parhaiten levyn yhdeksästä kappaleesta tunnetaan sen hyväntuulinen sinkkulohkaisu ’Solsbury Hill’ sekä päätösraita ’Here Comes The Flood’, jonka mahtipontiseen albumiversioon syytökset ylituottamisesta osuivat kaikkein selkeimmin. Myöhemmillä versioilla Gabriel esittää laulun yksin koskettimien kera, niin myös Kate Bushin Xmas TV Special -ohjelmassa 1979.

Peter Gabriel: Here Comes The Flood • Live
Kate Bush Xmas TV Special 1979

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Scratch (Charisma 1978).

Melko hyvän vastaanoton saanutta esikoislevyä seurasi kiertue otsikolla ”Expect The Unexpected”. Seuraavan pitkäsoiton äänitykset aloitettiin heti perään marraskuussa 1977. Huonoimmillaan 1978 ilmestynyt kakkosalbumi (Scratch) on lähes vaivaannuttavaa kuunneltavaa. Rock’n’roll-renkutuksilla kuten ’Animal Magic’ ja ’Perspective’ ei Gabriel oikein ole kotonaan etenkään laulajana. Robert Frippin tuottamassa, hiomattomassa luomuhenkisyydessä on toki ansionsa. Etenkin akustisissa lauluissa ’Mother Of Violence’ ja ’Indigo’ on sykähdyttävää vilpittömyyttä. Pianoa soittaa Bruce Springsteenin bändistä tuttu Roy Bittan.

Peter Gabriel: Mother Of Violence • albumilta Peter Gabriel [Scratch]
1978

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Melt (Charisma 1980).

Jos Peter Gabrielin soolouran suunta on hieman hukassa kahdella ensimmäisellä albumilla, taiteellinen läpimurto on sitäkin vahvempi 1980 julkaistulla Steve Lillywhiten tuottamalla kolmoslevyllä (Melt). Sen saama arvostus aikakautensa innovatiivisena taiderockteoksena on vain kasvanut. Uudenlaisten sointiratkaisujen löytämisessä Gabriel käytti studiolaitteiston ohella hyväksi rumpaleilleen Phil Collinsille ja Jerry Marottalle asettamaansa käskyä olla käyttämättä lainkaan symbaaleja. Collinsin jykevä rumpusoundi ’Intruder’-avauskappaleessa syntyi osittain vahingossa kohinasalpaajan jäätyä päälle. Kappaleen maalaama kuva nukkuvien ihmisten koteihin murtautuvasta hiipparista on sanoitukseltaankin hyytävä.

Peter Gabriel: Intruder • albumilta Peter Gabriel [Melt]
1980

Meltin kappaleissa varioidaan kouraisevasti ihmisen ja ihmiskunnan henkisten vääristymien tematiikkaa. ’No Self Controlin’ neuroottisuuden viimeistelevät Morris Pertin marimba ja Kate Bushin taustaääntely. Yksilön kokemusmaailmaan keskittyvän A-puolen emotionaalinen kliimaksi on ’Family Snapshot’, jonka minäkertojan tavoitteena on salamurhata poliitikko kesken juhlakulkueen. Arthur Bremerin tositapaus oli innoittanut myös käsikirjoittaja Paul Schraderiä Taksikuski-elokuvaan. Tässä laulun liveversio Plays Live -tuplalta (1983).

Peter Gabriel: Family Snapshot • livealbumilta Plays Live
1983

Peter Gabriel: Games Without Frontiers (Charisma 1980).

B-puolella näkökulma laajenee yhteiskunnallisemmaksi. ’Games Without Frontiers’ kritisoi nationalismia, ’Not One Of Us’ muukalaisvihaa. Piano- ja ksylofonifraaseille rakentuva, minimalismihenkinen ’Lead A Normal Life’ kuvastaa apaattista ”pihalla oloa”. Albumin päätöslaulu, vuonna 1977 menehtyneelle apartheidin vastustajalle Stephen Bikolle omistettu ’Biko’ toimi tärkeänä pelinavauksena ihmisoikeusaktivismille ja on itseoikeutetusti saanut kunniapaikan Gabrielin keikkaseteissä. Upea DVD Back To Front: Live In London (2014) nauhoitettiin lokakuussa 2013.

Peter Gabriel: Biko • live
2013

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Security (Charisma 1982).

Kriitikoiden ylistämä Melt myi kaikkia edeltäjiään paremmin kivuten listaykköseksi asti Britanniassa ja Ranskassa. Peter Gabriel jatkoi nimettömien albumien sarjaansa vielä 1982 ilmestyneellä neljännellä teoksella (julkaistiin Yhdysvalloissa Security-nimisenä), jolla lauluntekijän suuntautuminen rytmien maailmaan saavutti lakipisteensä. Levyn tuottajapartneriksi on kirjattu David Lord, mutta Gabriel työsti ideoitaan paljolti itsekseen yli vuoden ajan.

Peter Gabriel: The Rhythm Of The Heat • albumilta Peter Gabriel [Security]
1982

Digitaalisella Fairlight-syntetisaattorilla tehdyt luupit muodostivat pohjan mm. painostavatunnelmaiselle avausraidalle ’The Rhythm Of The Heat’. Kappaleen lopussa rumpukerrostumia lisää ghanalaisryhmä Ekome Dance Company. Pahaenteinen ’The Family And The Fishing Net’ rinnastaa hääseremoniat voodoohun ja hittisinkku ’Shock The Monkey’ käyttää apinaa metaforana mustasukkaisuudelle parisuhteessa. Brian Grantin ohjaama musiikkivideo sai paljon näkyvyyttä MTV:n alkuaikoina.

Peter Gabriel: Shock The Monkey • albumilta Peter Gabriel [Security]
1982

Peter Gabriel: Plays Live (Charisma 1983).

Omat suosikkini verrattain kolhosoundiselta nelosalbumilta ovat Lech Walesan pidätyksestä inspiroitunut, tunteikkaan herkkä ’Wallflower’ sekä jyhkeä ’San Jacinto’. Jälkimmäinen tarjoaa oivan esimerkin Plays Liven soinnillisesta ylivertaisuudesta. Vuoden 1982 lopulla Yhdysvalloissa taltioidulla livejulkaisulla soittavat Gabrielin lisäksi kitaristi David Rhodes, kosketinsoittaja Larry Fast, basisti Tony Levin ja rumpali Jerry Marotta.

Peter Gabriel: San Jacinto • livealbumilta Plays Live
1983

Peter Gabriel: Walk Through The Fire (Virgin 1984).

Vuonna 1984 Peter Gabriel osallistui hittielokuvien Gremlins ja Against All Odds soundtrackeille yksittäisten kappaleiden osalta, mutta varsinaisena filmimusiikin tekijänä hän kunnostautui Alan Parkerin ohjaaman Birdyn (1985) parissa.

Peter Gabriel: Birdy • Music From The Film (Virgin/Charisma 1985).

Elokuvasovitus William Whartonin koskettavasta romaanista olikin mitä sopivin kohde Gabrielin kyvyille luoda surumielisiä atmosfäärejä. Suurelta osin levyn kappaleet pohjautuvat kolmannen ja neljännen albumin lauluihin, mikä ei vähennä niiden toimivuutta elokuvakontekstissa. Intensiivinen ’Birdy’s Flight’ kierrättää ’Not One Of Usin’ loppuosaa ja ’Under Lock And Key’ ’Wallflowerin’ melodioita.

Peter Gabriel: Under Lock And Key – soundtrack-albumilta Birdy
1985

Peter Gabriel oli todella lunastanut paikkansa bändistä täysin omavaraiselle soolouralle loikanneiden artistien eliitissä. Supertähteys odotti nurkan takana.

Matti Pajuniemi

Peter Gabriel | kotisivu
Peter Gabriel | Bandcamp
Peter Gabriel | Facebook
Peter Gabriel | Instagram

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Björk: Debut [1993] – oudosti välkkyvä tähti
David Bowie: ★ Blackstar [2016] – jazzia ja rockia moderneimmilaan
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
David Gilmour: Luck And Strange [2024] – veteraanin uusi luomisvire
Florence + The Machine: Dance Fever [2022] – valintojen hinta
Genesis: Selling England By The Pound [1973] – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway [1974] – Gabriel ja Real progen huipulla
Jane Siberry: The Walking [1987] – artistista vapautta parhaimmillaan
Kate Bush: The Hounds Of Love [1985] – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alku
Myrkur ei asetu aloilleen • Spine [2023]
Patti Smith: Horses [1975] – runon ja rockin liitto
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Phil Collins: No Jacket Required [1985] – vapaa ja omillaan
PJ Harvey: To Bring You My Love [1995] – himosta ja kaipauksesta
Prefab Sprout: Crimson/Red [2013] – lauluntekoa suoraan sydämestä

Radiohead: A Moon Shaped Pool [2016] – takaisin epätodellisuuteen
R.E.M.Document [1987] – kultakauden alku
Sade – sensuellia viileyttä • Diamond Life [1984]Soldier Of Love [2010]
Simple Minds: Street Fighting Years [1989] – voimaa ja suurta tunnetta
St. Vincent: Daddy’s Home [2021] – kohtauksia selviytymisestä
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija • Vuodet 1971–2023
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. [2015] – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
Tears For Fears: The Seeds Of Love [1989] – kasaripopin klassikko
The Divine Comedy: Foreverland [2016] – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
The Police: Synchronicity [1983] – trion viimeinen klassikko
Tom Waits: Bone Machine [1992] – läpimurto tuntemattomaan
Tori Amos: Little Earthquakes [1992] – rehellistä lauluntekijyyttä
U2: Achtung Baby [1991] – aitoa parempi levy
Viima: Väistyy mielen yö [2024] – taitoa, herkkyyttä, mielikuvia
Yes: Fragile [1971] – progen herkkää ylivoimaa

Peter Gabriel
Finna.fi

1970-luku

Peter Gabriel • 1 – Car – Tuulilasi | Charisma 1977
Peter Gabriel • 2 – Scratch – Kynnet repii | Charisma 1978

1980-luku

Peter Gabriel • 3 – Melt – Naama valuu | Charisma 1980
Peter Gabriel • 4 – Security | Charisma 1982
Plays Livelive | Charisma 1983
Birdy – Music From The Filmsoundtrack | Virgin/Charisma 1985
So | Charisma 1986
Passionsoundtrack | Real World 1989

1990-luku

Us | Real World 1992
Secret World Live • live • 2CD • DVD • Bluray | Real World 1994

2000–2009

OVOsoundtrack | Real World 2000
Long Walk Home – Music from the Rabbit-Proof Fencesoundtrack | Real World 2002
Up | Real World 2002

2010-luku

Scratch My Back | Real World 2010
New Blood | Real World 2011
Live Blood | Real World 2012
Back To Front – Live In Londonlive • DVD • Bluray | Real World 2014

2020-luku

i/o | Real World 2023

Genesis
Peter Gabriel*
Finna.fi

1960-luku

From Genesis To Revelation* | Decca 1969

1970-luku

Trespass* | Charisma 1970
Nursery Cryme* | Charisma 1971
Foxtrot* | Charisma 1972
Selling England By The Pound* | Charisma 1973
The Lamb Lies Down On Broadway* | Charisma 1974
A Trick Of The Tail | Charisma 1976
Wind & Wuthering | Charisma 1976
…And Then There Were Three… | Charisma 1978

1980-luku

Duke | Charisma 1980
Abacab | Charisma 1981
Genesis | Charisma/Virgin Records 1983
Invisible Touch | Virgin Records 1986

1990-luku

We Can’t Dance | Virgin Records 1991
…Calling All Stations… | Virgin Records 1997

📚
Lue lisää Peter Gabrielista • Read more about Peter Gabriel
Finna.fi

Peter Gabriel – An Authorized Biography  Bright Spencer, 524 pages | Sidgwick & Jackson 1988 & 1999

📚
Lue lisää Genesis-kirjallisuutta • Read more about Genesis
Finna.fi

Genesis – Chapter And Verse  Tony Banks & Phil Collins & Peter Gabriel & Steve Hackett & Mike Rutherford & toimittaja Philip Dodd, 359 pages | Thomas Dunne Books 2007
Genesis – A Biography  Dave Bowler, 294 pages | Sidgwick & Jackson 1992
Peter Gabriel – From Genesis To Growing Up  Editors Michael Drewett & Sarah Hill & Kimi Kärki, 267 pages | Ashgate 2010
Opening The Musical Box – A Genesis Chronicle  Alan Hewitt, 256 pages | Firefly 2000

📚💿
Lue lisää Genesis-boksien liitteistä
Finna.fi

1970–1975  Genesis • 7 CD/SACD-levyä, 6 DVD-levyä sekä 44-sivuinen liitekirja | Virgin 2008
Genesis Archive 1967–1975  Genesis • 4CD ja 80-sivuinen liitekirja | Virgin Records 1998

📚
Lue lisää progesta
Finna.fi

Progressiivisen rockin sydän Tuukka Hämäläinen, 309 sivua | Aviador 2022
Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979  Matti Pajuniemi, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Prog Finlandia Matti Pajuniemi, 336 sivua | Matti Pajuniemi 2016
Unisatama – progressiivinen rock 1980–2020 Matti Pajuniemi, 464 sivua | Matti Pajuniemi 2021

📚
Read more about progressive rock
Finna.fi

Tomorrow Never Knows – Rock And Psychedelics In The 1960s Nick Bromell, 225 pages | University Of Chicago Press 2000
Scented Gardens Of The Mind – A Guide To The Golden Era Of Progressive Rock (1968–1980) In More Than 20 European Countries  Dag Erik Asbjörnsen, 548 pages | Borderline 2000
Mountains Come Out Of The Sky – The Illustrated History Of Prog Rock  Will Romano, 246 pages | Backbeat Books 2010
The Strawberry Bricks Guide To Progressive Rock  Charles Snider, 362 pages | Strawberry Bricks 2007
The Space Between The Notes – Rock And The Counter-Culture  Sheila Whiteley, 118 pages | Routledge 2002
Beyond And Before – Progressive Rock Since The 1960s  Paul Hegarty, 318 pages | Continuum 2011
Citizens Of Hope And Glory – The Story Of Progressive Rock  Stephen Lambe, 224 pages | Amberley 2011

Peter Gabriel Melt
Spotify

Peter Gabriel Security
Spotify

Peter Gabriel [1] Car • 1977

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Car (Charisma 1977).

Peter Gabriel [2] Scratch • 1978

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Scratch (Charisma 1978).

Peter Gabriel [3] Melt • 1980

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Melt (Charisma 1980).

Peter Gabriel [4] Security • 1982

Peter Gabriel: Peter Gabriel • Security (Charisma 1982).

Plays Live • 1983

Peter Gabriel: Plays Live (Charisma 1983).

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste 2023. Harri Oksanen & Tuomas Pelttari