Anderson Bruford Wakeman Howe – kauneutta ja karnevaalia

Anderson Bruford Wakeman Howe | Arista 1989

Yesillä ei totisesti ole ollut helppoa. Rockbändeillekin kun käy toisinaan niin, että levy-yhtiöiden lakiasiat ja ”musiikilliset erimielisyydet” hallitsevat yli musiikinteon. Brittiläisen Yes-yhtyeen moninaiset progevaiheet ovat murrosjaksoinakin kiinnostavaa pohdittavaa, koska musiikkia syntyi niin yllättäviä teitä pitkin. Erityisesti 1980-luvulla Yes mullistui perusteellisesti. Vuonna 1989 saatiin saagaan yksi erikoinen luku lisää albumilla Anderson Bruford Wakeman Howe.

ABWH oli neljän muusikon diili, jota johti laulaja Jon Anderson. Hän oli bändin tunnistettavin ääni, ja pysytellyt Yesin vokalistina pitkään: lähes tauotta ensialbumista Yes (1968) lähtien Big Generatoriin (1987) asti. Rumpali Bill Bruford lähti Yesistä jo vuonna 1972, juuri kun menestystrilogia The Yes Album, Fragile ja Close To The Edge oli valmistunut. Bruford avasi uuden oven kun kitaristilegenda Robert Fripp otti Brufordin mukaan uuteen King Crimsoniin. Ja kun Crimson vietti hiatusta 1974–1980, rumpali ehti julkaista hienoa fuusiota Bruford-bändin kanssa.

Kiipparivelho ja sovittamisen supermies Rick Wakeman tuntui 70-luvulla kävelevän alituisesti sisään ja ulos Yesistä. Wakeman oli mukana levyillä Fragile, Close To The Edge, Tales From Topographic Oceans, Going For The One ja Tormato. Menestyksekäs sooloura varmasti paikkasi sitä, että Relayer, 90125 ja Big Generator jäivät Wakemanilta väliin. Kitaristi Steve Howe jätti Yesin vasta yhtyeen hajoamispisteessä (Drama), koko 70-luvun diskografian jälkeen. Eron jälkeen Howe saavutti suurta suosiota superkokoonpanossa Asia. Vuonna 1986 Howe nousi esiin yhdessä Genesis-legenda Steve Hackettin kanssa. Mainio single ’When The Heart Rules The Mind’ lohkaistiin bändin mukaan nimetyltä albumilta GTR.

Yes oli siis vahvasti läsnä kun ABWH oli tekeillä, mutta uuden musiikin matka markkinoille oli mutkikas. ABWH-albumin muutos pari vuotta aiempaan Yesiin oli selkeä, koska kitaristi/säveltäjä Trevor Rabin ei ollut mukana. Oikeudellisista syistä nelikon uuden bändin nimi ei voinut olla Yes eikä Yesiä voinut mainita levyn kannessa eikä kiertueen mainoksissa – vaikka mukana oli kovinta Yes-kaartia.

Tämä johtui siitä, että YES-nimi kulki basisti Chris Squiren mukana. Perustajajäsenet Anderson ja Bruford että 70-luvun alun Yesin kultakautta luoneet Wakeman ja Howe joutuivat tyytymään kömpelöön sukunimistä muovattuun bändinimeen. Mitään häpeilemättä – ja kuin muistutuksena 70-luvun klassikoista – Yes-taiteesta tuttu kansitaiteilijalegenda Roger Dean loihti uutta levyä varten hienon maiseman ja bändilogon.

Millaista Yesiä Anderson Wakeman Bruford Howe sitten sisältää? Moniulotteista, jopa yliannostukseen asti. Tiheät sovitukset ja tuotanto alleviivaavat sitä, mihin 70-lukulainen proge ja taiderock yltävät 80-lukulaisen tuotantotyön ajankuvassa. Levyllä on sekä kauneutta että karnevaalitunnelmaa. Kasarisoundit paukkaavat erityisesti Brufordin sähkörummuissa ja Wakemanin synakuvioissa, mutta sävellysten progeliihotus on kuin 70-luvulla tehtyä. ABWH on Yes-fuusio edeltävältä 20 vuodelta.

Periaatteessa svengaava ’Themes I–III’ lähtee mainstreamisti, intro-osassa Close To The Edgen alkumaalailun maailmaa muistuttaen. Rumpali Bill Brufordin alati hyökkäävät etu- ja takaiskut haastavat tunnelman tosissaan. Kakkososan tekstin kritiikki osuu hyvin, oli sitten kohteena rockin mainstream, radion soittolistat… tai Trevor Rabinin johtamat Big Generator tai 90125.

– Be gone you ever piercing
Power Play machine
Cutting our musical solidarity
For those who would break the windows
Of our true reflection
And perceptions of the world
’For I am out of thee with a vengeance’.

Iloittelu pysyi kasassa myös livenä.

Lyhyempi ’Fist Of Fire’ puskee erityisesti Wakemanin koskettimien tuuttauksella. A-puolen pisin raita ’Brother Of Mine’ rönsyää ’Themesin’ tapaan kolmiosaiseksi matkaksi.

B-puolen aloittava neliosainen ’Quartet’ kasvaa viehättävästä aloitusosasta ’I Wanna Learn’ kauniin saumattomaksi oodiksi ystävyydestä, rakkaudesta ja ihmiselosta.

Albumin neljäs moniosainen teos ’Order Of The Universe’ rokkaa enemmän stadiontyyliin.

Anderson Wakeman Bruford Howe jäi nelikon ainoaksi albumiksi, vaikka sille suunniteltiin jatko-osaa. 1991 julkaistu Union kasattiin lopulta kokoon peräti kahdeksan Yes-muusikon kesken kun mukaan tulivat myös Trevor Rabin, Chris Squire, Tony Kaye ja Alan White.

Uutta Yes-musiikkia syntyi yhä harvemmin, mutta Talk (1994), Magnification (2001) ja Fly From Here (2011) saivat kehuja. Viimeinen uutta materiaalia sisältävä levytys on 2014 julkaistu Heaven & Earth, laulajana Jon Davison. Vuonna 2018 yksi Yesin myöhemmistä klassikoista kierrätettiin uuteen uskoon. Fly From Here – Return Trip sisältää pieniä muutoksia ja laulaja Benoît Davidin sijaan Trevor Hornin lauluraidat.

Yes jatkaa kiertueita uudella vuosikymmenellä. Kiertue Relayer + Classic Cuts poikkeaa Suomeen toukokuussa 2020. Ehkä silloin kuullaan livenä myös ABWH:n biisejä, onhan mukana kitaristi Steve Howe.

Tuomas Pelttari

Anderson Wakeman Bruford Howe
Jon Anderson – laulu
Rick Wakeman – kosketinsoittimet, lyömäsoittimet
Bill Bruford – rummut
Steve Howe – kitara
Tuottajat: Chris Kimsey & Jon Anderson

Yes | kotisivu
Yes | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Yes

1960-luku

Yes | LP Atlantic 1969 • CD-uusintapainos Atlantic 1994 • CD-uusintapainos Expanded & Remastered Rhino/Elektra 2003 • 2LP-uusintapainos Music On Vinyl 2015

1970-luku

Time And A Word | Atlantic 1970
The Yes Album | Atlantic 1971  Levyhyllyt • The Yes Album
Fragile | Atlantic 1971  Levyhyllyt • Fragile
Close To The Edge | Atlantic 1972
Yessongs | Atlantic 1973
Tales From Topographic Oceans | Atlantic 1973
Relayer | Atlantic 1974
Going For The One | Atlantic 1977
Tormato | Atlantic 1978

1980-luku

Drama | Atlantic 1980
90125 | Atco 1983
Big Generator | Atlantic 1987
Anderson Bruford Wakeman Howe | LP • CD • Arista Records 1989 • 2CD Gonzo Multimedia  

1990-luku

Union | Arista Records 1991
Talk | Victory 1994 Levyhyllyt • Talk
Keys To Ascension | Essential 1996
Keys To Ascension 2 | 1997
Open Your Eyes | Eagle 1997
The Ladder | 1999

2000–

Magnification | 2001
Fly From Here | Frontiers 2011
Heaven & Earth | 2014
Fly From Here – Return Trip | 2018

Yes Featuring Jon Anderson • Trevor Rabin • Rick Wakeman | Finna.fi

50th Anniversary Live At The Apollo | 2CD • 3LP • Eagle Records 2018

Kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Yes

Yesyears, 4CD ja 32-sivuinen liitekirja | Atco 1991
In A Word – Yes, 5CD ja 98-sivuinen liitekirja | Elektra/Rhino 2002 & 2008
Progeny – Seven Shows From Seventy-Two, 14CD ja liitevihko | Atlantic/Rhino 2015

Genesis: Selling England By The Pound – englantilaisen progen suurteos
Genesis: The Lamb Lies Down On Broadway – Gabriel ja Rael progen huipulla
Genesis: A Trick Of The Tail – uuden tanssin alku
Genesis: Wind & Wuthering – kokonaisen nelikon viimeinen näyttö
Gentle Giant: Octopus – svengaavan progen ytimessä
Karmakanic: In A Perfect World – modernin progen täysosuma
Marillion: FEAR (Fuck Everyone And Run)  – pelosta pelon voittamiseen
Pink Floyd: A Momentary Lapse Of Reason – rentoa jatkoaikaa huipulla
Rush: A Farewell To Kings – viileän relasti proge
Rush
: 2112 – kuilun reunalta kontrolliin
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Electric Light Orchestra: I – timantinkirkas debyytti
Yes: The Yes Album – yhtyeen ensimmäinen klassikko
Yes: Fragile – progen herkkää ylivoimaa
Yes: Talk – uusi uljas auringonnousu

Lue lisää | Finna.fi

Banks, Peter & James, Billy: Beyond And Before – The Formative Years Of Yes | Golden Treasures 2001
Bruford, Bill: The Autobiography – Yes, King Crimson, Earthworks And More, 352 sivua | Jawbone 2009
Farley, Alan: The extraordinary world of Yes, 254 sivua | iUniverse 2004
Hedges, Dan: Yes – The Authorized Biography, 144 sivua | Sidgwick & Jackson 1981
Heino, Kalevi: Yes – jatkuvan muutoksen portaat, 322 sivua | Pop-lehti 2004
Holm-Hudson, Kevin: Progressive rock reconsidered, 280 sivua | Routledge 2002
Martin, Bill: Music Of Yes – Structure And Vision In Progressive Rock, 272 sivua | Open Court 1996
Morse, Tim: Yesstories – Yes In Their Own Words, 162 sivua | St. Martin’s Press 1996
Pajuniemi, Matti: Aamunkoiton portit – progressiivinen rock 1967–1979, 384 sivua | Suomen musiikkikirjastoyhdistys 2013 • Uusi painos 2017
Popoff, Martin: Time And A Word – The Yes Story, 252 sivua | Soundcheck Books 2016
Romano, Will: Close To The Edge – How Yes’s Masterpiece Defined Prog Rock, 272 sivua | Backbeat Books 2017
Watkinson, David: Yes – Perpetual Change, 192 sivua | Plexus, 2002
Welch, Chris: Close To The Edge – The Story Of Yes, 280 sivua | Omnibus, 1999 • Päivitetty painos: Omnibus 2007

Anderson Bruford Wakeman Howe (1989).

Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen

Pretty Hate Machine | TVT Records 1989

Musiikissa revoluutio ja evoluutio kulkevat käsi kädessä. Nine Inch Nailsin vuonna 1989 julkaistu ensimmäinen albumi Pretty Hate Machine oli yksi niistä levyistä, jotka muuttivat maailmaa. Se oli yksi rockin 1990-luvulle vieneistä albumeista ja sen teki mies, jonka teräväkulmainen nimikin kuulostaa Nine Inch Nailsilta: Trent Reznor.

Pennsylvaniassa vuonna 1965 syntynyt Reznor löysi rockin isänsä levyhyllystä. Aikuiseksi tultuaan hän muutti Clevelandiin ja työskenteli apulaisäänittäjänä Right Track -studiolla. Vuoden 1988 alussa Reznor äänitti siellä omien biisiensä demoja ja lähetteli niitä levy-yhtiöihin. Hänen yhden miehen projektinsa Nine Inch Nails sai sopimuksen nopeasti. Pretty Hate Machine oli valmis vuoden 1989 alussa.

Pretty Hate Machine loi Trent Reznorille erakkoneron maineen, jota hän kantaa edelleen. Nine Inch Nails ei ollut Reznorin bändi vaan hän itse – hän soittaa Pretty Hate Machinella kaiken itse ja hän myös äänitti levyn itse. Tähän ratkaisuun johti alun perin se, ettei Reznor ollut löytänyt Clevelandista sopivia soittokavereita, mutta hän jatkoi yksin työskentelemistä myöhemminkin. Sueen vuonna 2014 tekemässäni haastattelussa hän kertoi, että se on johtunut suurelta osin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja itseluottamuksen puutteesta.
– Ellen ole tuntenut löytäneeni juuri oikeita tyyppejä, olen mieluummin ollut yksin. Se on tuntunut helpommalta ja mukavammalta, Reznor kertoi.

Niin viehättävä kuin ajatus yksinäisestä visionääristä onkin, ei Reznor tehnyt Pretty Hate Machinea aivan omillaan. Tuotantopuolella häntä avittivat tunnettu post-punk- ja vaihtoehtorocktuottaja Mark ”Flood” Ellis, dubtuottaja Adrian Sherwood, Keith LeBlanc ja This Mortal Coil -kollektiivin John Fryer. Biisien ja soundin kehitystä voi seurata kuuntelemalla Pretty Hate Machinen kappaleiden demoversioita Purest Feeling -levyltä.

Reznor on sanonut Nine Inch Nailsin musiikin heijastavan häntä itseään, ei niinkään maailmaa tai yhteiskuntaa. Pretty Hate Machinen klaustrofobinen ja sisäänpäinkääntynyt tunnelma muistuttaakin sosiaalisista tilanteista ahdistuvasta ja huonosta itsetunnosta kärsivästä nuorukaisesta, mutta Reznor onnistui kääntämään heikkoutensa eduksi. Hän osasi ja halusi muotoilla tunteensa niin helposti lähestyttäviksi biiseiksi, että suuri yleisö saattoi samaistua niihin. Kolistelun ja maalailun ohella hän pystyi säveltämään hyviä melodioita.

Vaikka musiikki maalaa välillä hyvinkin vieraannuttavia ja synkeitä maisemia, Reznor laulaa tavallisen amerikkalaisen äänellä. Hänen lyriikoissaan ja tulkinnoissaan on petoksen synnyttämää raivoa, angstisuutta ja pateettista uhriutumista, kaikkea sellaista, mitä nuoruuden nolompi puoli sisältää, kornia mutta vilpitöntä naiiviutta. Reznor pehmensi musiikkinsa synteettisyyttä omalla tunne-elämällään, teki industriaalisuudesta inhimillistä itsensä kautta.

Musiikillisesti Pretty Hate Machine on tarttuvaa, löyhästi rockin ja popin kaavoihin sidottua industrial synth rockia. Se on aggressiivista elektronista musiikkia, välillä tanssimusiikkia ja joskus jopa väkivaltaista stagedaivauskamaa. Ilmestyessään se kuulosti loikalta lähitulevaisuuteen, ei perinteen jatkamiselta. Reznorin ei voi väittää lausuneen vaihtoehtorockliikkeen alkusanoja (se oli tehty jo paljon aiemmin), mutta hän kyllä teki niistä päivitetyn käännöksen.

Levy-yhtiö TVT Records ei ollut aluksi kovin innoissaan Pretty Hate Machinesta. Valmis musiikki ei ollut niin popahtavaa kuin julkaisija oli demojen perusteella luullut, ja Reznor halusi tehdä promovideoistakin niin friikahtavia, että levy-yhtiö pelkäsi niiden lähinnä haittaavan kaupankäyntiä. Epäilykset osoittautuivat kuitenkin turhiksi. Pretty Hate Machine oli juuri sitä, mitä 1980-luvun pinnalliseen bailurockiin kyllästynyt nuori yleisö kaipasi. Kolmen singlen (’Sin’, ’Down In It’ ja ’Head Like A Hole’) tukema albumi myi yksin Yhdysvalloissa kolminkertaista platinaa, mikä tarkoitti kolmea miljoonaa myytyä albumia.

Kävi siis ilmi, että Reznorin ulkopuolisen visiossa oli jotakin yleisesti ymmärrettävää. Tämä ei silti ollut viimeinen kerta, kun hän joutui vääntämään peistä levymogulien kanssa.
– Kaikki ongelmani levy-yhtiöiden kanssa voi kiteyttää yhteen pyyntöön, Reznor kertoi Suessa vuonna 2014. – ”Älkää sekaantuko siihen, mitä minä teen.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

NIN | kotisivu
NIN | Facebook

Varaa Pretty Hate Machine kirjastosta.

Varaa Pretty Hate Machine kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Nine Inch Nails

1980-luku ja 1990-luku

Pretty Hate Machine | TVT Records 1989 • CD-uusintapainos UMe 2010
The Downward Spiral | Nothing Records & TVT Records & Interscope Records 1994 • 2CD/SACD Deluxe Edition Interscope 2005
The Fragile | Nothing Records 1999

2000–

With Teeth | Nothing Records/Interscope Records 2005
Year Zero | Interscope Records 2007
Ghosts I–IV | The Null Corporation 2008
The Slip | The Null Corporation 2008
Hesitation Marks | The Null Corporation/Polydor 2013
Bad Witch | Capitol Records/Caroline International 2018
Ghosts V – Together | The Null Corporation 2020
Ghosts VI – Locusts | The Null Corporation 2020

How To Destroy Angels | Finna.fi

Welcome Oblivion | Columbia 2013

Classix Nouveaux: Night People – futuristisen uusi aalto
Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait

Lue lisää | Finna.fi

Remington, Tuck: Nine Inch Nails, 47 sivua | Omnibus Press 1995
Udo, Tommy: NIN – Nine Inch Nails, 231 sivua | Sanctuary 2002
Udo, Tommy: Nine Inch Nails –- The Unauthorized Biography, 256 sivua | Bobcat Books 2007

Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine (1989).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti

Ritual De Lo Habitual | Warner 1990

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).1980-luvun lopulla Los Angelesissa raikasi hiuslakantuoksuinen pophevi. Glam metalista tuli niin suuri ilmiö, että Troubadourin, Rainbow Bar & Grillin ja Whisky a Go Go’n kaltaisten menomestojen nimet opittiin tuntemaan Suomessa asti.

Tuffin ja Wildsiden kaltaiset Sunset Stripin yhtyeet eivät kuitenkaan olleet koko totuus kaupungista. LA:ssa oli myös vahva underground-skene, jonka toiminta keskittyi Scream-klubille. Sen tunnetuin bändi oli Jane’s Addiction, jonka keikkojen ympärillä kävi niin kova kuhina, että levymogulitkin kiinnostuivat.

Laulaja Perry Farrellin, kitaristi Dave Navarron, basisti Eric Averyn ja rumpali Stephen Perkinsin vuonna 1985 perustama Jane’s Addiction julkaisi ensimmäisen levynsä, livenä Roxy Theatressa taltioidun Jane’s Addictionin vuonna 1987. Heti sen jälkeen bändi siirtyi riippumattomalta Triple X Recordsilta Warner Brosille. Vuoden 1988 Nothing’s Shocking, Jane’s Addictionin ensimmäinen studioalbumi, myi reilut parisataatuhatta kappaletta.

Ritual De Lo Habitual äänitettiin Hollywoodissa Track Record -studiolla vuoden 1989 loppupuoliskon aikana. Levyn tuotti Dave Jerden, joka oli tehnyt Jane’s Addictionin kanssa myös Nothing’s Shockingin. Toisen studioalbumin biisit olivat olleet olemassa jo pitkään: Jerden oli saanut jo ennen Nothing’s Shockingin äänityksiä Farrellilta kasetin, jolla oli kahdeksantoista biisiä. Niistä puolet äänitettiin Nothing’s Shockingille, loput päätyivät Ritual De Lo Habitualille.

Se ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta levyn tekemiselle. Ensimmäiseltä levyltä yli jääneet kappaleet olisivat monien bändien tapauksessa olleet nimenomaan sitä itseään, ylijäämäkamaa, josta ei ollut levytettäväksi. Jane’s Addictionin tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Jerden on jopa nimennyt Ritual De Lo Habitualin suosikikseen kaikista tuottamistaan levyistä. ”Siinä on outo viba, jota on vaikea määritellä… Se tuntuu tulleen jostakin muualta, enkä oikein tiedä, miten se tapahtui”, hän pohdiskeli LA Weeklyn haastattelussa vuonna 2015.

Sellainen viba syntyy, kun kaikki – sekä harkittu että sattumanvarainen – osuu kohdalleen. Nothing’s Shockingin aikaan Jane’s Addiction tuskin olisi vielä ollut valmis kaikkeen, mitä Ritual De Lo Habitual siltä vaati. Esimerkiksi eeppinen bakkanaalikuvaus ’Three Days’, albumin suurteos, pantiin purkkiin yhdellä ainoalla otolla. Levyn tunnetuimman biisin ’Been Caught Stealingin’ svengi alkoi keinua vasta studiossa, ja biisillä kuultava koiran haukahtelu saatiin mukaan sattumalta, kun Farrellin rakas Annie intoutui räksyttämään juuri sopivassa kohdassa.

Ritual De Lo Habitualista tehtiin kaksiosainen, niin sanotusti takapainoinen kokonaisuus, melkein kuin kahdesta ep:stä niputettu albumi. Alkupuoli Stop!:ista Been Caught Stealingiin koostuu iskevistä ja tunnelmoivista rockbiiseistä, jollaisista myös Nothing’s Shocking oli tehty. Napakan funkyssa No One’s Leavingissa ja Ain’t No Rightissa (jonka rajusti sätkivää rockia värittävät hävittäjälentokoneen äänet) Jane’s Addiction kuulostaa suorastaan pitelemättömältä, mutta samalla Navarron, Perkinsin ja Averyn yhteistyö on äärimmäisen hallittua.

Teosmaiset kappaleet ovat levyn loppupuolella. Niihin tuovat juhlavuutta jousisovitukset – Then She Did… -kappaleessa ne luovat elokuvallista laajakangastunnelmaa, ja Of Coursessa ne vievät Lähi-itään Farrellin juutalaisen perhetaustan kautta. Vaikuttava, moniosainen Three Days ja albumin kansitaide saivat innoituksensa Farrellin ystävän kuolemasta. Herkkä päätöskappale Classic Girl tyynnyttelee albumia rajusti ravistelleet tunnemyrskyt, ja loppu on hyvin kaunis.

1990-lukua ei ehtinyt kulua kovinkaan monta vuotta, kun vaihtoehtorock jo kangistui tylsäksi ja kaavamaiseksi uusien kliseiden toisteluksi. Ritual De Lo Habitual oli vielä niistä rasitteista vapaa levy, uraauurtava albumi, jonka vaikutteita ei voinut nimetä kovin yksiselitteisesti. Siinä kuulee The Velvet Undergroundin näkemyksellistä piittaamattomuutta siitä, miten rockia saa soittaa, Jimi Hendrixistä ja psykedeliarockista kumpuavaa kitarankäsittelyä, progen eeppisyyttä ja punkin rosoisuutta, The Contortionsin kaltaisista punk funk- ja no wave -bändeistä periytyvää hallittua kaaosta ja vanhan Alice Cooper Groupin teatraalisuutta ja draamantajua.

Navarro on myöhemmin mytologisoinut Ritual De Lo Habitualin tekemistä sanomalla olleensa sen sessioissa niin aineissa, ettei muista niistä yhtään mitään. Tuottaja Jerden ei usko sen olevan totta. Hän kertoi LA Weeklyssä, ettei nähnyt yhdenkään Jane’s Addictionin jäsenen koskeneen huumeisiin levyä tehtäessä. Ritual De Lo Habitualia kuunnellessa tuottajaa on helpompi uskoa. Jane’s Addictionin läpimurtoalbumi on kaikessa outoudessaan, napakkuudessaan ja psykedeelisyydessään täysin fokusoitunut bändilevy. Navarron hyökyvä kitarismi on todella kaukana nuokkuvan narkkarin räpiköinnistä.

Ritual De Lo Habitual oli tärkeä julkaisu Jane’s Addictionille (sitä on myyty tuplaplatinan verran yksin Yhdysvalloissa) ja rockille ylipäänsä. Farrellin proosarunolliset sanoitukset ja bändin kliseitä karttelevat sävellykset palauttivat uskon siihen, että pinnalliseksi ja tyhjänpäiväiseksi häntäheikkien hölinäksi latistunut suurten yhtiöiden rock voisi taas olla merkityksellinen taidemuoto. 1990-luvun alussa se olikin sitä hetken verran, ja se on osaltaan Jane’s Addictionin ansiota.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jane’s Addiction | kotisivu
Jane’s Addiction | Facebook

Hae Jane's Addiction -klassikko 'Ritual De Lo Habitual' kirjastosta!

Hae Jane’s Addiction -klassikko ’Ritual De Lo Habitual’ kirjastosta!

Hae Ritual De Lo Habitual kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt | Finna.fi
Jane’s Addiction

Jane’s Addiction | live, 1987
Nothing’s Shocking | 1988
Ritual De Lo Habitual | Warner Bros. Records 1990
Strays | Warner Bros. Records 2003
The Great Escape Artist | 2011

Porno For Pyros | Finna.fi
Porno For Pyros | Warner Bros. Records 1993
Good God’s Urge | Warner Bros. Records 1996

Perry Farrell | Finna.fi
Song Yet To Be Sung | Virgin 2001
Kind Heaven | BMG 2019

Perry Farrell’s Satellite Party | Finna.fi
Ultra Payloaded | Columbia 2007

Dave Navarro | Finna.fi
Trust No One | Capitol Records 2001

Muista myös kokoelmalevyt | Finna.fi
Jane’s Addiction

Kettle Whistle | Warner Bros. Records 1997
Up From The Catacombs – The Best Of Jane’s Addiction | Rhino 2006
A Cabinet Of Curiosities, 3CD + DVD | Rhino 2009
Live In NYC | Hypersonic/Universal, 2013
Sterling Spoon, 6LP | Rhino 2016
Alive At Twenty-Five – Ritual De Lo Habitual 2016 Silver Spoon Anniversary Tour, CD + DVD + Blu-ray | Cleopatra 2017
Perry FarrellJane’s AddictionPorno For Pyros
Rev | Warner Bros. Records 1999

Nine Inch Nails: Pretty Hate Machine – loikka lähitulevaisuuteen
Oranssi Pazuzu: Mestarin kynsi – alitajunnan oudot luonnonlait
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä

Lue lisää | Finna.fi
Mullen, Brendan: Whores – An Oral Biography Of Perry Farrell And Jane’s Addiction, 324 sivua | Da Capo 2005
Navarro, Dave & Strauss, Neil: Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro, 253 sivua | Regan Books 2004
Thompson, Dave: Perry Farrell – The Saga Of A Hypester, 244 sivua | St. Martin’s Griffin 1995

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual (1990).

J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan

Külmale maale | Stupido Twins 1989

J.M.K.E. Kylmälle maalle (1989).Genesis tuskin arvasi Selling England By The Pound -levyä tehdessään, mihin kaikkeen ’Dancing With The Moonlit Knightin’ riffi vielä vaikuttaisi. 1980-luvun taitteessa brittiläinen progesävellys sai Pelle Miljoona Oy:n Ari Taskisen sormeilemaan syntetisaattoria sillä tapaa, että syntyi yksi suomalaisen rockin klassikoista, ’Moottoritie on kuuma’.

Suomen rockhistorian ohella ’Dancing With The Moonlit Knight’ vaikutti välillisesti Neuvostoliiton hajoamiseen: kesällä 1987 ’Moottoritie on kuuma’ inspiroi virolaisen punkkarin Villu Tammen sovittamaan saman riffin omaan biisiinsä. Syntyi viropunkklassikko ’Tere perestroika’, jonka yhtä aikaa ironiseen ja toiveikkaaseen sanoitukseen kiteytyivät Tammen ja hänen kaltaistensa alistetun kansan toisinajattelijoiden tuntemukset.

–Tere perestroika demokraatia
Diktatuuri küüsist on pääsemas üks maa

Perestroika oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Mihail Gorbatšovin johdolla käynnistetty uudistusmielinen prosessi, jonka tarkoituksena oli muuttaa totalitaristinen suurvalta avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi. Vuonna 1986 Tallinnassa perustettu J.M.K.E. tervehti sitä ilolla muun muassa siksi, että perestroikalla oli konkreettisia vaikutuksia virolaisten punkkarien elämään. Miliisi ei enää ahdistellut vaihtoehtonuoria ulkonäön vuoksi, kummallinen kampaus ei ollut syy passittaa mielisairaalaan, ja bändit saivat laulaa kapinalauluja pelkäämättä seurauksia. J.M.K.E:n oli mahdollista tehdä sitä mitä punkbändin pitää tehdä: herätellä, provosoida ja laukoa totuuksia.

Perestroikan eli uudelleenrakentamisen ja glasnostin eli avoimuuden aikakaudella myös matkustaminen oli entistä helpompaa, ja Neuvostoliitossa perustetut yhtyeet pääsivät esiintymään ulkomaille. Kitaristi-laulaja Villu Tammen, basisti Lembit Krullin ja rumpali Venno Vanamölderin trio soitti ensimmäiset ulkomaankeikkansa Suomessa ja teki levydiilin helsinkiläisen Stupido Twinsin (nyk. Stupido Records) kanssa.

J.M.K.E:n maaliskuussa 1989 ilmestynyt debyyttisingle ’Tere perestroika’ oli Joose Berglundin ja Jorma Ristilän perustaman Stupidon ensimmäinen julkaisu. Biisi oli mukana myös bändin saman vuoden lokakuussa julkaistulla Kylmälle maalle -albumilla. Neuvostojärjestelmää kritisoiva levy (jonka myöhemmät painokset julkaistiin nimellä Külmale maale) ja erityisesti sen sinkkubiisi olivat osa Baltian maiden uuden itsenäistymisen soundtrackia. J.M.K.E. liitti mielenosoitusten, kansalaistottelemattomuuden ja laulujuhlien kautta edenneeseen Laulavaan vallankumoukseen vaihtoehtoväen kiivaan soraäänen.

Mikko Karmila äänitti, miksasi ja käytännössä myös tuotti Külmale maale -levyn Shabby Road Studiossa Helsingissä. Albumin tuottajaksi merkittiin kuitenkin Stupido Twins. Kannen ulkoasusta vastasi Rumba-lehden yhtenä perustajana ja pitkäaikaisena päätoimittajana tunnettu Rami Kuusinen. J.M.K.E:n räjähtelevässä ja kierossa punk rockissa häilyi Dead Kennedysin henki, mutta siinä oli myös jotakin leimallisen balttilaista. Sama slaavilaiseurooppalainen karhea tunteikkuus soi monien muidenkin virolaisten bändien musiikissa tyylisuunnasta riippumatta.

Külmale maale paljasti Neuvosto-Viron maaksi, jossa punkbändiltä eivät laulunaiheet loppuneet. Neuvostoliiton sisäisestä turvallisuudesta pitkään vastanneen pelätyn Lavrenti Berian mukaan nimetty ’Elab veel Beria’ ja ’Meid aitab psühhiaatria’ kertovat totalitarismin kauhuista, ja ’Tsensor’ kommentoi diktatuurien tapaa hallita kansaa muuntelemalla totuutta. Kiivaudestaan huolimatta J.M.K.E:n viesti oli väkivallaton. Pasifistinen ’Mu vanaisa oli desertöör’ tekee kunniaa aseistakieltäytyjille ja sotilaskarkureille.

’Tere perestroikan’ ironiset sävyt eivät olleet ainoa merkki siitä, miten vaikeaa oli uskoa parempaan tulevaisuuteen. Albumin nimikappale puki sanoiksi pelon perestroikan päättymisestä, kun taas anarkistisessa ’Lahendus on kaos’ -biisissä sekä ’Tbilisi tänavadissa’ perestroika julistettiin pelkäksi kampanjaksi, jonka varaan ei ollut syytä laskea.

Kun maailma lopulta alkoi muuttua, se tapahtui nopeasti. Koska J.M.K.E. on ajattelevien ihmisten yhtye, laulunaiheet eivät käyneet vähiin myöhempinäkään vuosina. Jo toisella albumillaan Gringode kultuurilla Viron johtava punkyhtye pohti, mitä länsimaistuminen todella tuo mukanaan. Murtuneiden muurien takaa ei sittenkään löytynyt paratiisia.

–Siis saabub unistustemaa
Pseudoameerika
Laps ema rinnast Pepsit joob

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Külmale maale
Villu Tamme – laulu, kitara
Lembit Krull – bassokitara
Venno Vanamölder – rummut
Tuottajat: Joose Berglund ja Jorma Ristilä

J.M.K.E. | kotisivu
J.M.K.E. | Facebook

Hae J.M.K.E.-klassikko 'Külmale maale' kirjastosta!

Hae J.M.K.E.-klassikko ’Külmale maale’ kirjastosta!

Hae Külmale maale kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt | Finna.fi
Kylmälle maalle | Stupido Twins Records 1989
Gringode kultuur | Stupido Twins Records 1993
Sputniks In Pectopah – 14 Evergreen Russian Melodies | Stupido Twins Records 1995
Rumal Nali – 23 keskmise, sita ja väga sita saundiga hitti • kasetti | Fucking Cunt Records 1996
Jäneste invasioon | Stupido Records/Georg Scherer Systems 1996
Totally Estoned – The Best Of J.M.K.E. | Tug Rec 1997
Õhtumaa viimased tunnid | Kaljukotkas/Stupido Records 2000
Ainult planeet | Kaljukotkas/Stupido Records 2002
Mälestusi Eesti – NSV-st | Kaljukotkas/Stupido Records 2006
Jasonit ei huvita – valimik kavereid | Stupido Records/Morss 2011
Kirves, Haamer, Kühvel ja Saag  • kasetti | Omakustanne 2016
Joon • kasetti | Omakustanne 2018

Vürst Trubetsky & J.M.K.E.
Rotipüüdja
 | 2000

Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää

Lue lisää | Finna.fi
Rinne, Harri: Laulava vallankumous – Viron rocksukupolven ihme, 363 sivua | Johnny Kniga 2007
Rinne, Harri & soome keelest tõlkinud Sander Liivak: Laulev revolutsioon – Eesti rokipõlvkonna ime, 343 sivua | Varrak 2008

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

J.M.K.E. Külmale maale – 30 Years Special Edition (2016).

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko

Softwood Music – Under Slow Pillars | Poko Rekords 1989

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).Softwood Music – Under Slow Pillarsin kannessa on perulaisen Pablo Amaringon maalaus. Se kuvaa ayahuasca-rituaalia, jossa shamaanit avaavat psykoaktiivista juomaa nauttimalla itselleen väylän toiseen maailmaan ja puhdistavat itsensä pahasta. Kuva sopi Sielun Veljille, sillä bändi pyrki samaan soittamalla.

Sielun Veljien ainoa (ne muut tehtiin eri nimillä) englanninkielinen levy osoittaa, että vaikka mielen kemiallinen stimulointi kiinnosti bändiä monellakin eri tasolla, sen musiikki ei ollut mitään hörhöilyn oheistoimintaa. Kun yrtintuoksuisen savuverhon puhaltaa pois Softwood Music – Under Slow Pillarsin edestä (eli syventyy kuuntelemaan sitä), biisit paljastuvat niin vahvoiksi ja ehyiksi, että ne toimisivat tyystin erilaisinakin sovituksina. Ei niin, että toisenlaisia versioita tarvittaisiin. Kappaleet ovat mietittyjä, tunnelmallisia, hengittäviä ja maukkaita.

Sielun Veljet otti heti synnyttyään paikan suomalaisen rockin historian pitelemättömimpänä ryhmänä, eikä sen ole vieläkään tarvinnut siitä luopua. Bändin voima säkenöi niin kirkkaana, että kuka sitten ensimmäiseksi keksikin, että sillä voisi valaista alueita myös maamme rajojen ulkopuolella, tuskin joutui väittelemään asiasta. 1980-luvun loppupuolella yhtyeen reviiriä pyrittiin laajentamaan julkaisemalla englanninkielisiä levyjä. L’Amourder-nimellä kansainvälisesti operoinut bändi teki yhteistyötä Hanoi Rocksin managerina tunnetuksi tulleen Seppo Vesterisen kanssa ja Englannin-kiertueen New Model Armyn lämmittelijänä.

Siinä missä L’Amourderin levyt Ritual (1986) ja Shit-Hot (1987) toimittivat Sielun Veljien vanhaa materiaalia kansainvälisesti ymmärrettävämpään muotoon, sisälsi Softwood Music – Under Slow Pillars uusia biisejä. L’Amourderin eläimellisistä rocklevytyksistä poiketen Softwood Music – Under Slow Pillars oli utuinen, kevyesti psykedeelinen ja etnosävytteinen albumi, jolla soivat akustiset kitarat ja jousisoittimet.

Hämärän akustisen levyn julkaiseminen L’Amourderin (joka ei ollut vielä ehtinyt tulla tunnetuksi psykoottisesti räjähtelevänä rockbändinäkään) nimellä ei ollut kaikkien mielestä hyvä idea, ja niin sivuprojekti sulautui emoyhtyeeseen nimen kohdalta. Ensisijaisesti Suomen-markkinoille tehdyllä Softwood Music – Under Slow Pillarsilla oli täkäläisten korvissa puolellaan se etu, että sen biisit eivät voineet jäädä kotimaisten versioiden varjoon. L’Amourderin Ritual ja Shit-Hot olivat onnistuneita levytyksiä, mutta biisien vertaamista suomenkielisiin versioihin ei voinut välttää.

Softwood Music – Under Slow Pillars jatkoi Suomi – Finland -albumin (1988) akustispainotteista linjaa, mutta aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Jukka Orma hurahti noihin aikoihin flamenconsoittoon, mikä kuuluu levyn räiskähtelevillä, temperamenttisilla kitararaidoilla. Ismo Alanko kirjoitti levyn kappaleita Intiassa, ja se jätti musiikkiin jälkensä. Alleviivatuimmin se on läsnä Kerala-kappaleessa, aistikkaimmin Bollywood-henkisissä jousisovituksissa.

Taianomaisen ja tarttuvan Mushroom Moonin käynnistämä Softwood Music – Under Slow Pillars on unohdettu klassikko. Sen materiaali on samaan aikaan monipuolista ja linjassa, sekopäistä ja ammattimaista, leikkisää ja vakavaa, hypnoottista ja svengaavaa, villiä ja harkittua. Life Is A Cobra, Hey-Ho Red Banana, Kerala ja Vicious Waltz kiehtovat sekä omillaan että kokonaisuuden osina, ja niistä löytää jokaisella kuuntelulla jotakin uutta. Woe! The Maiden of My Heart on albumin naivistisen kulmikas oudokki, ja ellei Sielun Veljet olisi tehnyt Evil Küblia omillaan, se olisi voinut tehdä sen kimpassa 22-Pistepirkon ja myöhempien aikojen Tom Waitsin kanssa. Old Masterpiece puolistaan saattaisi olla tivolissa käyneen Lou Reedin kirjoittama kappale. Vertailukohdista huolimatta Veljien soundi on täysin originelli.

Softwood Music – Under Slow Pillars on bändin ehdottomasti paras englanninkielinen levy. Miksi sitä ei julkaistu maailmalla L’Amourderin albumina? Siksi, että yhtyeen kansainvälinen ura oli levyn tekemisen aikaan jumissa. Softwood Music – Under Slow Pillars saatiin lisensoitua vain Ruotsiin, jossa se itse asiassa ilmestyikin L’Amourderin levynä.

Hyvin alkanut kansainvälistymisprojekti tyssäsi olemattomiin musiikkivientitaitoihin sekä siihen, että levy levyltä soundiaan ja imagoaan muuttanutta bändiä ei saatu lokeroitua ja tuotteistettua tavalla, joka olisi saanut merkittävät ulkomaiset levy-yhtiöt innostumaan. Yksi syy oli sekin, ettei lentokone voi nousta ja laskeutua yhtä aikaa. L’Amourderin uran olisi pitänyt lähteä nousuun silloin, kun Sielun Veljet jo lähestyi kaarensa luonnollista loppua.

Softwood Music – Under Slow Pillars jäi Sielun Veljien viimeiseksi varsinaiseksi studioalbumiksi. Suomessa bändillä tuskin jäi mitään tekemättä, mutta on sääli, ettei sen potentiaalia saatu realisoitua maailmalla. Lähes kaikki maailman ihmiset olisivat varmastikin pohjimmiltaan halunneet elää Siekkareiden säkenöivästä voimasta. Suurin osa vain ei koskaan saanut tietää siitä mitään.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Sielun Veljet | Facebook
Ismo Alanko | kotisivu
Ismo Alanko | Facebook
Ismo Alanko | Instagram

Softwood Music – Under Slow Pillars
Ismo Alanko
Alf Forsman
Jukka Orma
Jouko Hohko

Karri Koivukoski – alttoviulu
Sanna Salmenkallio – viulu
Jaakko Vuormos – viulu
Tuottaja: Riku Mattila

Hae Sielun Veljien 'Softwood Music – Under Slow Pillars' kirjastosta!

Hae Sielun Veljien ’Softwood Music – Under Slow Pillars’ kirjastosta!

Hae Softwood Music kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Sielun Veljet
Sielun Veljet • live | Poko Rekords 1983
Lapset • 12″ EP | Poko Rekords 1983
Hei soturit | Poko Rekords 1984
L’amourha | Poko Rekords 1985
Kuka teki huorin | Poko Rekords 1986
Suomi – Finland | Poko Rekords 1988
Softwood Music – Under Slow Pillars | Poko Rekords 1989
Musta laatikko • 3CD | 1991
Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta | Poko Rekords 2007
Kansan parissa 1 – Ilokivi, Jyväskylä 24.5.1989 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 2 – Provinssirock, Seinäjoki 2.6.1990 • live | Poko Rekords 2008
Kansan parissa 3 – Tavastia, Helsinki 26.11.1989 • live | Poko Rekords 2009
Kansan parissa 4 – 1990–1991 • live | Poko Rekords 2009

L’Amourderin levytykset
Tin Drum//The Canoe Song • 7″ single | Fun After All 1986
Tin Drum//The Canoe Song/Discophrenia • 12″ single | Fun After All 1986
Ritual • 12″ EP | Fun After All 1986
Shit-Hot | Poko Rekords 1987

Levyhyllyt | Finna.fi
Hassisen Kone

Täältä tullaan Venäjä | Poko Rekords 1980
Rumat sävelet | Poko Rekords 1981
Harsoinen teräs | Poko Rekords 1982

Muista boksit ja kokoelmat | Finna.fi
Toimitus suosittelee lämpimästi Sielun Veljien, Hassisen Koneen ja Ismo Alangon laajoja kokoelmateoksia.
Sielun Veljet
Myytävänä! – Sielun Veljien suurimmat hitit 1983–1988 • LP & CD & kasetti [CD- ja kasettipainokset sisältävät kuusi lisäraitaa] | Poko Rekords 1989
Musta laatikko • 3CD | 1991
Aina nälkä – Veljien 20 pahinta hittiä • CD | Poko Rekords 2003
Maallinen vaellus 1983–2011 • 2CD | Poko Rekords 2011
Ismo Alanko

Alangolla – Ismo Alangon lauluja • 4CD + liitevihko | Poplandia 1997
Hassisen Kone
Historia 1980–82 • 2LP [sisältää englanninkielisen albumin High Tension Wire] | Poko Rekords 1982 • CD 1988
Tarjolla tänään – Hassisen Kone • CD | Poko Rekords 2000
Jurot nuorisojulkkikset – koko tuotanto koko tarina 1980–1982 | Poko Rekords/EMI Finland Oy 2009 | 6CD + 36-sivuinen Juha Nikulaisen toimittama liitevihko. Liitteessä on Jukka Orman historiakatsaus sekä Ismo Alangon haastattelu.
Olemme yhtye nimeltään Hassisen Kone! • 4LP | Svart Records 2020

Katso DVD | Finna.fi
Alanko, Ismo: Taiteilijaelämää vuosilta 1989–2006, 3h 32 min • 2DVD + 16-sivuinen tekstiliite, sisältää diskografian ja Ismo Alangon kuusisivuisen koosteen DVD-kokoelman sisällöistä | Poko Rekords Oy 2006
Akimof
, Liisa (ohjaaja/tuottaja)
Kun Suomi putos puusta – Ismo Alangon rock-konsertin taltiointi, 44 min • VHS | Yleisradio/Tallennepalvelu 1991
Kaurismäki, Aki & Kaurismäki, Mika (ohjaajat)
Saimaa-ilmiö, 128 min. | Sandrew Metronome 2007 •  Future Film 2014
Hassisen Kone
20 vuotta myöhemmin – Eastpop 2000 Live, 62 min | Poko Rekords 2001

Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Ismo Alanko yksin Vanhalla – ainutlaatuinen hetkien sarja
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Röyhkä & Pyysalo ja Maarit: Turmion suurherttua – jazzia ja vastakohtia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Alanko, Ismo & Kuosmanen, Kirsti: Sanat – täydennetty laitos, 472 sivua | WSOY 2013
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Juntunen, Juho: Tuuliajolla – Suuri rock and roll -risteily, 253 sivua | Like 2008 • 1. painos Fanzine 1981
Kontiainen, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua | Like 2004
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 195 sivua | Kirjayhtymä 1993
Metso, Juha & Sirén, Vesa: Sielun Veljet – kuvat, 240 sivua | Johnny Kniga 2013

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).

Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars (1989).