Lives Outgrown | Domino 2024
Beth Gibbons • Portishead
Musiikkia esille kirjastossa
Beth Gibbonsin (s. 1965) ja Geoff Barrow’n 1990-luvun alussa perustama Portishead ei ole mikään tuottelias yhtye. Se julkaisi vuosina 1994–2008 kolme studioalbumia ja livelevyn, mutta niiden jälkeen ja välissä on ollut hiljaista.
Laulaja Gibbons ei ole omillaankaan varsinaisesti puskenut tuotetta markkinoille. Hänen ja Rustin Manin eli Talk Talkin Paul Webbin yhteinen albumi Out Of Season ilmestyi vuonna 2002. Siitä meni seitsemäntoista vuotta ennen kuin puolalaisen sinfoniaorkesterin kanssa tehty albumi Henryk Górecki: Symphony No. 3 (Symphony of Sorrowful Songs) julkaistiin vuonna 2019. Toisinaan hän on fiitannut jonkun muun, kuten Jane Birkinin, Kendrick Lamarin tai Annie Lennoxin levyllä.
Lost Changes • albumilta Lives Outgrown
2024
Alkukesästä tuli julki Gibbonsin ensimmäinen varsinainen soololevy Lives Outgrown (2024). Hän on kirjoittanut ja ilmeisesti myös äänittänyt levyn kappaleet viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Gibbons on maininnut laulujen aiheiksi äitiyden, ahdistuksen, menopaussin ja kuolevaisuuden ja kertonut inspiroituneensa läheisten ihmisten menettämisen synnyttämistä tunteista.
Elämänkokemuksista tehty Lives Outgrown on viisi-kuusikymppisen artistin henkilökohtainen levy, johon voi samaistua ainakin tietyssä elämänvaiheessa. Keski-ikäisyys edustaa usein seestymistä ja särmien tasoittumista, mutta Gibbons tekee poikkeuksen. Hän ei kuulosta Lives Outgrownilla rauhalliselta ja onnelliselta tädiltä vaan ihmiseltä, joka tietää kasvaneensa ulos jo niin monesta elämänvaiheesta, ettei niitä ole enää liiemmin jäljellä. Musiikki on loppusyksyn kalseissa sävyissään hyvin surullista.
Reaching Out • albumilta Lives Outgrown
2024
Kun pysähtyy katselemaan lähestyvän talven edessä hiljennyttä luontoa, siitä löytää pian sävyjä ja yksityiskohtia, joita ei aluksi huomannut. Beth Gibbonsin sooloalbumi avautuu täsmälleen niin – hitaasti ja miellyttävämmäksi. Maisema ei ole yksinomaan ankea ja lohduton, vaan myös kaunis, kiinnostava ja joskus jopa hauska. On ’Beyond The Sunin’ free jazzia kirkuvat soolot ja mahtaileva orkestrointi… On ’Oceans’, joka voisi olla voimaballadi, mutta ei onneksi ole… On ’Reaching Out’, joka viekoittelee levottomalla svengillä ja huokailevalla jännitteisyydellä… Kuunneltavaa on paljon.
Portisheadin soundista Lives Outgrown erottuu puisiin, akustisiin soittimiin perustuvalla tuotannollaan, jossa on väriä ja lämpöä. Täysin vaille valonpilkahduksia Lives Outgrown ei muutenkaan jää; ’Whispering Love’ päättää levyn onnellisen lopun ja katharsiksen merkeissä kauniisiin ja lempeisiin linnunlaulutunnelmiin. Se on todella ennalta-arvattava rakenteellinen ratkaisu, mutta koska ihmismieli on mikä on ja kliseet ovat kliseitä syystä, valoisa laulu tuntuu olevan oikealla paikallaan. Ne vaikuttavimmat biisit löytyvät kuitenkin toisaalta.
Floating On A Moment • albumilta Lives Outgrown
2024
Lives Outgrownin jälkeen on selvää, millainen Beth Gibbonsin oma ääni taiteilijana on. Se, joka kuvittelee hänen vain tulkinneen ja sanoittaneen Barrow’n sävellyksiä, oppii tätä levyä kuunnellessaan jotakin uutta. Nämä totisuudessaan kauniit melodiat olisivat hyvin voineet soida myös Portisheadin albumilla.
Gibbonsin ja Portisheadin julkaisutahdista taas oppii sen, että aika tekee albumista tapauksen. Mutta yksin se ei riitä.
Ari Väntänen | www.arivantanen.com
Beth Gibbons | Facebook
Beth Gibbons | Instagram
Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä
Amy Winehouse oli siunattu ja kirottu • Frank [2003] • Back To Black [2006]
Anna Järvisen muotokieli lumoaa – Lila / Liila [2022]
Billie Eilish rakennettiin lujalle pohjalle • Vuodet 2015–2024
Björk: Debut [1993] – oudosti välkkyvä tähti
Clannad [1] 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo
Clannad [2] 1983–2024 • Aineettomasta new age -folkista takaisin juurille
Dead Can Dance – lokeroimisen sietämätön raskaus • Vuodet 1981–2022
Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta [1991] – suosion lakipiste
Florence + The Machine: Dance Fever [2022] – valintojen hinta
Kate Bush: Hounds Of Love [1985] – kun mestariteos on myös kaupallinen menestys
Madonna: Ray Of Light [1998] – electronican ja elämän äärellä
Marianne Faithfull: Broken English [1979] – uuden ajanlaskun alkuNew Order: Movement [1981] – vaiston varassa eteenpäin
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree [2016] – pimeä tie kohti valoa
PJ Harvey: To Bring You My Love [1995] – himosta ja kaipauksesta
Radiohead: A Moon Shaped Pool [2016] – takaisin epätodellisuuteen
Sade – sensuellia viileyttä • Diamond Life [1984] … Soldier Of Love [2010]
St. Vincent: Daddy’s Home [2021] – kohtauksia selviytymisestä
Suzanne Vega [1] 1985–1992 • Metropolin uusi tähti
Suzanne Vega [2] 1996–2022 • Lauluja ja tarinoita New Yorkista ja elämästä
The Cure: Wish [1992] – valoa synkkyyden keskeltä
The Divine Comedy: Foreverland – vihdoinkin onnen satamassa
The National: High Violet [2010] – kaunis ja yksinäinen
The Smiths: The Smiths [1984] – viattomuuden lopun lauluja
The The: Mind Bomb [1989] – politiikkaa ja henkilökohtaisuuksia
Tori Amos: Little Earthquakes [1992] – rehellistä lauluntekijyyttä
💿
Beth Gibbons
Finna.fi
Out Of Season Beth Gibbons & Rustin Man | Go! Beat Records 2002
Lives Outgrown | Domino Recording Co 2024
💿
Henryk Górecki
Finna.fi
Symphony No. 3 – ”Symphony Of Sorrowful Songs” Beth Gibbons & Polish National Radio Symphony Orchestra, joht. Krzysztof Penderecki | Domino 2019
💿
Portishead
Finna.fi
Dummy | Go! Beat Records 1994
Portishead | Go! Beat Records 1997
Roselanc NYC Live | Go! Beat Records 1998
Third | Island 2008
🎼🎶
Nuottialbumit ja partituurit
Portishead Henryk Górecki
Finna.fi
The Portishead Collection
Symphony No. 3 – ”Symphony Of Sorrowful Songs” Chester Music 1977
Symphony No. 3 – ”Symphony Of Sorrowful Songs” Boosey & Hawkes 1992
📚
Lue lisää Portisheadista ja albumista Dummy • Read more about Portishead and Dummy
Finna.fi
Dummy [331⁄3] R. J. Wheaton, 235 pages | Continuum 2011
Lives Outgrown • 2024
Spotify
Lives Outgrown • 2024