Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä

Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985

Jos Juice Leskinen (1950–2006) olisi selvinnyt elämästään hengissä pidempään, hän olisi täyttänyt tässä kuussa seitsemänkymmentä. Mutta ehkäpä elämän merkitys oli hänelle sen pituutta olennaisempi juttu. Juicen laulut soivat radiossa ja hänen runokirjansa ovat saatavilla, hänestä on tehty elokuva ja elämäkertoja, ja Grand Slam -yhtye on tehnyt kiertueita maestron musiikin kunniaksi. Vaikeaa tuota 56-vuotiaana menehtynyttä kielenkäytön eksperttiä ja suomirockin kummisetää on kuolleeksikaan väittää.

Leskinen osasi säveltää melodioita ja kirjoittaa lyriikkaa mutta oli muusikkona parhaimmillaan, kun tukena oli taitavista muusikoista koottu bändi. Hänen kokoonpanoistaan klassisin on Juice Leskinen Grand Slam, jonka parhaiden levytysten joukkoon kuuluu Pyromaani palaa rikospaikalle. Johanna Kustannuksen alaisuuteen perustetun bändin oman levymerkin kautta julkaistu albumi ilmestyi keskellä suomirockin kuuminta kultakautta, syksyllä 1985. Kultaa se myi heti seuraavana vuonna.

Juice Leskinen Grand Slam saattoi tehdä keikoillaan muutakin kuin esittää musiikkia, kuten vaikkapa antautua pienen, improvisoidun komedian vietäväksi. Pyromaani palaa rikospaikalle heijastaa myös tuota yhtyeen humoristista ja teatraalista puolta. Se on teosmainen kokonaisuus, jonka biisien lomassa seurataan erään tuhopolttajan surkuhupaisia edesottamuksia. Kuunnelmakohtausten ääninä kuullaan muun muassa näyttelijälegenda Matti Pellonpäätä. Leskisen kirjoittamat kappaleet eivät sinänsä liity polttamisen tematiikkaan, vaan hykerryttävät skitit muodostavat erillisen kehyskertomuksen. Irrallisuudestaan ja keskeneräisyydestään huolimatta se saumoittaa levyn kokonaisuudeksi, naurattaa ja jättää odottamaan jatkoa.

Huumori, sanaleikit ja puujalkavitsit ovat läsnä Leskisen taiten tavutetuissa lyriikoissa niin usein, että ärsyttävänkin nokkelasti riimittelevä Juankosken sanaseppo täytti kaikki savolaisuuden stereotypiat kuin piruuttaan. Vitsikkyyttä on myös Pyromaani palaa rikospaikalle -levyssä aina sen nimestä lähtien. ’Isoisän hinttipussi’ kuuluu Leskisen nenäkkäiden kappaleiden joukkoon, mutta on siinä syvyyttäkin. Tapio Rautavaaran ’Isoisän olkihatun’ kautta laumasieluista mieskuvaa kyseenalaistava kupletti kertoo erilaisesta, lempeästä ja meikkaavasta vaarista, jonka rauhaa rakastavaa luonnetta ja rohkeutta on aihetta ihailla. Toinen suoraan kantaaottava kappale on Sakari Kuosmasen laulama ’Moni sekoaa muotiin’, joka notkuu maaliin saakka 70-luvun rockin letkeydellä. Tylsempi ja kliseisempi rokkikappale on sanaleikkiblues ’Korjaa bluus’.

Grand Slam oli ja on vieläkin erinomainen yhtye, jonka musiikillinen johtaja Anssi Tikanmäki teki Pyromaanille upeita sovituksia. Parhaimmillaan ne nostavat Leskisen laulut aivan uudelle tasolle korostamalla niiden ominaispiirteitä. ’Tenerife’ räiskyy kuumaverisesti, ’Mimosan hipiä’ häilyy herkkänä, ja ’Jenkka uskonpuhdistamisesta’ paukuttaa profaania ja pyhää vastakkain hullunkurisesti. Muita lauluja suuremmiksi klassikoiksi kasvavat monimerkityksinen päätösraita ’Musta aurinko nousee’ ja alakuloinen ’Pyhä toimitus’ – nuo levyn hienoimmat biisit on ilahduttavasti säästetty loppuun.

Juho Juntusen suunnittelemassa kannessa on kuva kitaristi Puntti Valtosesta vapaudenpatsas-pyromaanina. Hänen hahmoonsa kiteytyy paitsi levyn teema, myös 1980-luvun manserockin maanläheinen mentaliteetti ja hienhajuinen estetiikka. Mutta siinä missä vaikkapa Pate Mustajärvi on lähtökohtaisesti rockhahmo, jonka esikuvat ovat ulkomailta, Juice Leskiselle rockmusiikki oli enemmänkin ajanmukainen väline taiteen tekemiselle. Leskisen Juhani oli yhtä lailla Lauri Viidan ja Juha Vainion kuin Bob Dylanin perillinen. Siten hänen elämäntyönsä asettuu osaksi paitsi suomalaisen rockin, myös yleisemmin suomalaisen kulttuurin kaanonia.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Juice Leskinen | Kirjasampo
Juice Leskinen | Ylen Elävä Arkisto

Pyromaani palaa rikospaikalle
Sakari Kuosmanen – kitara, laulu
Juice Leskinen – laulu, kitara
Ila Loueranta – kitara, laulu
Vesa Sytelä – rummut, laulu
Antti Tammilehto – bassokitara, laulu
Anssi Tikanmäki – piano, urut, kosketinsoittimet, haitari, laulu
Hannu ”Puntti” Valtonen – kitara, laulu
Tuottaja: Anssi Tikanmäki

Vesa Hyrskykari – tenorisaksofoni
Nalle Lehtonen – trumpetti
Toni Lähteenmäki
Nuuska
Matti Pellonpää
Mika Sundqvist

Levyhyllyt | Finna.fi
Juice Leskisen albumit
Juice Leskinen & Coitus Int: Juice Leskinen & Coitus Int | Love Records 1973
Juice Leskinen & Coitus Int: Per Vers, runoilija | Love Records 1974
Juice ja Mikko: Juice ja Mikko | Love Records 1975
Juice: Keskitysleirin ruokavalio | Love Records 1976
Juice: Lahtikaupungin rullaluistelijat | Love Records 1977
Juice Leskinen Slam: Tauko I | Love Records 1978
Välikausitakki: Välikausitakki | Love Records 1978
Juice Leskinen Slam: Tauko II | Hi-Hat 1979
Juice Leskinen Slam: XV yö (Tauko III) | Hi-Hat 1980
Juice Leskinen Slam: Kuusessa ollaan | Poko Rekords 1980
Juice Leskinen Slam: Ajan henki | Johanna 1981
Dokumentti | Johanna 1981
Juice Leskinen Grand Slam: Sivilisaatio | Johanna 1982
Juice Leskinen Grand Slam: Boogieteorian alkeet peruskoulun ala-astetta varten, lyhyt oppimäärä | Johanna 1983
Juice Leskinen Grand Slam: Kuopio-Iisalmi-Nivala • live | Amulet/Polarvox 1984
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle | Grand Slam 1985
Juice Leskinen Grand Slam: Yölento | Grand Slam 1986
Minä | Grand Slam 1987
Sinä | Grand Slam 1990
Juice Leskinen Grand Slam: Taivaan kappaleita | Grand Slam 1991
Juice Leskinen ETC: Simsalabim Jim | Grand Slam 1992
Haitaribussi | Grand Slam 1993
Kiveä ja sämpylää | Grand Slam 1996
L | Grand Slam 2000 • LP-uusintapainos Ainoa! 2020
Vaiti, aivan hiljaa | Grand Slam 2002
Juice & Mikko: Senaattori ja boheemi | Hot One 2004
Juice & Mikko: Klassikoiden ilta • live | Hot One 2005
JuiceRemuDaveLive!  | 2CD Motley 2008
Juice Leskinen & Ari Kankaanpää: 29.7.2004 Keskustorin Juhlateltta, Tampere • live | JKTCD 2015

Muista Juicen kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Singlet 1974–76 | Love Records 1976
Oikea Valinta: Juice – Juicen 14 parasta puolta | Valintatalo 1981
Parhaat | Polarvox 1982
Kokoelma | Parlophone/EMI 1982
Matka Suomeen | Kasino Records 1984
Masters | Amulet 1986
Lauluja rakastamisen vaikeudesta | LP AMT 1988 • CD AMT 1994 • CD Megamania 1999
Sietämätön mies | Grand Slam 1992
Valitut teokset • 3CD| Valitut Palat 1993
Ei elämästä selviä hengissä – 20 suosikkia | Fazer Records 1995
Kautta aikain • 2CD | Johanna Kustannus 1997, toinen painos uusitulla esittelytekstillä
Onnellinen mies – 20 suosikkia | Fazer Records 1997
Maamme (Vårt land) – 37 laulua Suomesta ja suomalaisista • 2CD | Love Records 2000
Tuomaksen evankeliumi | Johanna 2003
Kautta aikain 2 • 2CD | Megamania 2006
Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 • 6CD + 40-sivuinen liitevihko | Megamania 2007
Parhaat | Johanna Kustannus/Megamania 2008
20X Juice Leskinen | Love Records 2012
Johanna-vuodet – osa 1 • 3CD | Johanna Kustannus 2014
37 laulua Suomesta • 2CD | Love Records/EasyZone 2014
Kaikkien aikojen Juice • 4CD | Johanna Kustannus 2015
Love-vuodet 1973–1978 • 8LP | Love Records 2016
Love-singlet 1974–1978 • 2LP • CD | Ainoa! 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
J. Karjalainen: Lännen-Jukka – uutta vanhaa musiikkia
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Lue lisää | Finna.fi
Halme, Lasse: Onko siinä sanoma? – mitä Juice todella sanoi?, 83 sivua | L. Halme 1992
Halme, Lasse: Ollaan ihmisiksi – Juice Leskisen laulujen unelmat ja todellisuus, 238 sivua | Kirjapaja 2015
Heikkinen, Antti: Risainen elämä – Juice Leskinen 1950–2006, 478 sivua | Siltala 2014
Ikävalko, Reijo: Juicen äeti Eini Kuikka, 207 sivua | Gummerus 2005
Kero, Esa & Metso, Juha: Pieni kirja Juhani Leskisestä, 83 sivua | Multikustannus 2007
Leskinen, Juice: Sonetteja laumalle, 125 sivua | Kirjayhtymä 1975
Leskinen, Juice: Kuka murhasi rock’n’roll-tähden? – Soundi-kirja 4, Lehtijussi 1978
Leskinen, Juice: Sanoja, 168 sivua | Johanna 1981
Leskinen, Juice: Päivää, 157 sivua | Kirjayhtymä 1984
Leskinen, Juice & Reijo Korpeinen (toim.): Ekkös sää Juice oo – dokumentti Juice Leskisestä, 208 sivua| WSOY 1987
Leskinen, Juice: Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin – runoja, 69 sivua | Kirjayhtymä 1989
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis, 120 sivua | Kirjayhtymä 1992
Leskinen, Juice & Kanerva, Timo: Vaikuttajat korvissamme, 193 sivua | Kirjayhtymä 1993
Leskinen, Juice: Äeti – luonnos muistelmiksi – runoja, 86 sivua | Kirjayhtymä 1994
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja roiskis Suuvedellä, 126 sivua | Kirjayhtymä 1995
Leskinen, Juice & Juvonen, Riikka: Räkä ja Roiskis naisissa, 102 sivua | Kirjayhtymä 1997
Leskinen, Juice: Jumala on, 94 sivua | Kirjayhtymä 1996.
Leskinen, Juice: Ilonkorjuun aika, 96 sivua | Tammi 2002.
Leskinen, Juice: Siinäpä tärkeimmät – edellinen osa, e. ch, 203 sivua | Tammi 2003
Leskinen, Juice: Kosket, 75 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Sanataiteilija kävi täällä – Juice Leskisen valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2007.
Leskinen, Juice & Koskimies, Satu: Aika jätti eli Sanataiteilija kävi täällä : valitut runot 1975–2007, 191 sivua | Tammi 2012
Leskinen, Juice & Tuominen, Harri & Wallenius, Waldemar & Lipponen, Kaj & Laine, Noora: Juice puhuu – kootut muistelmat musiikista, elämästä ja Tampereesta, Vol 1, 248 sivua | Into 2020
Luoto, Santtu & Montonen, Mikko: Juice, 208 sivua | Minerva 2009
Rinne, Harri: Juice on – Juice off, 202 sivua | Johnny Kniga 2002
Sorjanen, Axa & Leskinen, Juice: Eikä nivelet ruostu – Juice Leskinen 50 v, 264 sivua | Tammi 2000

Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle (1985).

Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa

Kerjäläisten valtakunta | Kräk! 1985

Dingon hullu vuosi 1985 alkoi Takomo-studiolta. Porirockin suurin bändi äänitti toisen albuminsa Kerjäläisten valtakunnan tammi-helmikuussa Helsingissä ja matkusti sitten näyttävästi Marokkoon ottamaan sen kansikuvat. Matka oli samalla tilanteen nollaamista ja henkistä valmistautumista pyöritykseen, jonka tiedettiin kiihtyvän entisestään.

Kaikki oli tapahtunut kovin nopeasti. Dingo oli julkaissut debyyttialbuminsa huhtikuun 1984 lopussa, ja kun se alle vuotta myöhemmin palasi Pohjois-Afrikasta Suomeen, lentokentällä odotti tuhansia kirkuvia faneja. Kevään 1985 mittaan Dingon suosio räjähti maniaksi, jonka kaltaista ei ole Suomen pop-piireissä nähty. Maaliskuussa 1985 julkaistu Kerjäläisten valtakunta oli vuosien ajan Suomen myydyin albumi. Dingosta tuli jäseniään, musiikkiaan ja fanijoukkojaan suurempi ilmiö.

Miksi juuri Dingo? Suosion syyt jäävät valistuneiden arvausten varaan. Suomi oli 1980-luvun puolivälissä harmaa maa, jonka rocktähdet olivat Juice Leskisen ja Martti Syrjän kaltaisia nukkavieruja, teräväkielisiä hahmoja. Toisaalta Hanoi Rocksin jäsenet olivat värikkäitä ja tyylikkäitä, mutta myös kaukaisilla mailla seikkailevia maailmankansalaisia, joihin suomalaisteinin oli vaikea samaistua. Porirokkarit olivat tolkun staroja noiden kahden ääripään välissä. Dingon jäsenet olivat uusromanttisia tähtiä, jotka pukeutuivat ja meikkasivat itsensä arjen yläpuolelle. Samaan aikaan he kuitenkin olivat tarpeeksi tavallisia. Eivät mitään vieraalla aksentilla puhuvia kohtalokkaita rockstaroja vaan sympaattista länsimurretta porisevia ja suomeksi laulavia idoleja.

Ehkä osansa suosioon oli myös taloudellisella tilanteella. Elettiin 1980-luvun nousukautta, jolloin musiikkialalla oli varaa satsata rockbändien urakehitykseen, ja fanien vanhemmilla riitti rahaa jälkikasvun äänilevyihin, konserttilippuihin ja oheistuotteisiin. Se, mitä Dingolle tapahtui, oli siinä ajassa ihannoitu suuri menestystarina, mutta samaan aikaan bändin haaveelliset, herkät ja eskapistiset rockbiisit olivat sielukasta vastapainoa juppikulttuurin pinnallisuudelle.

Dingon perään itkevien ihailijoiden takana kyräilivät ne, jotka tuomitsivat yhtyeen tuotteeksi, jolla lypsettiin rahaa pikkutyttöjen vanhemmilta. Mitään erityisen laskelmoitua Dingossa oli kuitenkin vaikea nähdä. Toisin kuin myöhempien aikojen poikabändejä, kukaan ei ollut rakentanut sitä. Bändi oli puskenut itsensä pinnalle perinteistä reittiä treenikämpän, itse tehdyn musiikin ja demoäänitysten kautta. Eikä kukaan 13-vuotiaiden suosiota tavoitellut olisi ikinä levyttänyt irkkufolkhenkistä inceltarinaa ’Hämähäkkimiestä’ – oikea opportunisti olisi täyttänyt kaikki levyt ’Kulkurin ja kaunottaren’ kaltaisilla lemmenlurituksilla. Merimiehenäkin työskennelleen laulaja Neumannin lauluissa oli lujasti romantiikkaa, mutta ei teinien pupurakkautta vaan kaukokaipuuta ja unenomaisia näkyjä usvaisilta nummilta ja valtamerten aavoilta.

Mutta koska Dingo vetosi vahvimmin nuoriin naisiin, se sai ”tyttöjen bändin” maineen ja sitä pidettiin äijämäisiä juomalauluja soittavia bändejä vähempiarvoisena, kuten patriarkaalisissa yhteiskunnissa tapana on. (Tästä seurasi muun muassa se, että kun sain Kerjäläisten valtakunta -kasetin joululahjaksi 11-vuotiaana, minun oli tykättävä siitä salaa. Se oli traagista, mutta mitä vaihtoehtoja oli pikkupojalla, jonka täytyi ajatella mainettaan? Ei olisi auttanut selittää, että laukkakompilla ratsastava ’Valkoiset tiikerit’ kävi kasarihevistä ja ’Rio ohoi’ rokkasi kuin merimies, tai että ’Nahkatakkinen tyttö’ oli kiinni karussa todellisuudessa ja ’Valomerkki’ aikuisten maailmassa – enkä olisi osannutkaan.)

Dingon ensimmäisen inkarnaation liekki paloi loppuun nopeasti. Tehtyään vuoden 1986 tummasävyisen ja sisäänpäinkääntyneen Pyhä klaani -albumin ja sen jälkeiset keikat bändi ilmoitti lopettavansa toimintansa. Jotakin Dingon asemasta kertoo, että hajoamisuutista puitiin television pääuutislähetyksissä ja ajankohtaisohjelmissa asti.

Sittemmin Dingo on tehnyt monta paluuta ja albumia ja toiminut eri kokoonpanoilla, ja yhtye on aktiivinen vielä tänäkin päivänä. Siltikin Dingo tuntuu olevan oikeasti olemassa vain tietyssä ajassa ja maailmassa, vuosien 1983–1986 Suomessa. Biisit ovat asia erikseen. Neumann kirjoitti monta suomalaisen rockin klassikkoa.

Dingosta ja Neumannista on saatavilla kirjallisuutta, mutta definitiivinen, moniääninen Dingo-biografia on vielä kirjoittamatta. Siitä ja kattavasta porirockhistoriikista on liikkunut huhuja, joiden soisi käyvän toteen. Ovathan ne sentään suomirockin suuria ilmiöitä.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Dingo kotisivu
Dingo Facebook

Hae Dingon ’Kerjäläisten valtakunta’ kirjastosta.

Hae Kerjäläisten valtakunta kirjastosta:
esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Dingon studioalbumit
Nimeni on Dingo | Kräk! 1984
Kerjäläisten valtakunta | Kräk! 1985
Pyhä klaani | Kräk! 1986
Via Finlandia | Fazer Musiikki 1994
Purppuraa | Edel Records 2005
Humisevan harjun paluu | Edel Records 2008

Muista myös Dingo-boksi | Finna.fi
Kunnian päivät 1983–1986, 4CD + DVD, sisältää 32-sivuisen kirjasen | Warner Music Finland 2006

Neumann | Finna.fi
Mennään hiljaa markkinoille//Lapsikuoro: Mennään hiljaa markkinoille, 7″ -single | Kräk! 1985
Albion | Bang Trax 1986
Kotiinpaluu | Bang Trax 1989
Tähti ja meripoika | Parlophone 1992
Oma Waterloo | Suomen Musiikki 2013

Neumann, Jussi, Pepe & Jippo | Finna.fi
S.E.X | Bang Trax 1987

Pepe Laaksonen | Finna.fi
Veli Kuu  | Bang Trax 1988

Lue lisää | Finna.fi
Levola, Kari: Kunnian kentät, 192 sivua | Artmix 1985
Martin, Emmi: Minun Dingoni, 123 sivua | Otava 1986
Nazarenko, Salla: Neumann – Dingo-kipparin lokikirja, 205 sivua | Into 2017
Neumann: Tähti ja meripoika – omaelämäkerta | Otava 1992
Schulgin, Maria & Forssell, Johnny-Kai & Kostamo, Pentti: Kaikki huutaa Dingoo | Gummerus 1985
Virta, Mika & Niemi, Suvi: Dingolle rakkaudella, 96 sivua | Mesomusiikki 1985

Dingo: Kerjäläisten valtakunta (1985).