Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää – kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa

Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka Nousiaisen tapa toimia on statement. Se on julkilausuma, joka kertoo paitsi mitä hänellä milloinkin on mielessään, myös sen, mitä hän edustaa. Nousiaisen musiikkiuraan, jos moista epäpyrkyryyttä uraksi edes voi sanoa, on määrittänyt halu pysytellä marginaalissa, tehdä asiat itse sekä osoittaa pienten asioiden arvokkuus. Samalla hän on päivittänyt nykyaikaan tiettyä vanhan musiikin estetiikkaa, mikä ei ole ollut niinkään nostalgiaa kuin kapinaa valtakulttuuria ja kehityksen suuntaa vastaan.

Sulkemalla nykyajan oman maailmansa ulkopuolelle Nousiainen on saanut raivatuksi itselleen tilan, jossa hän on saavuttanut itse asiassa aika mukavasti suosiota. Räjäyttäjien silmille jysähtävä rock’n’roll, Huonoa seuraa -soolodebyytin lofirokki ja Jukka ja Jytämimmien 70’s-fiilistely ovat antaneet ymmärtää, että mitä kauempana valtavirrasta Nousiainen saa olla, sen tyytyväisempi hän on.

Tätä taustaa vasten Ei enää kylmää eikä pimeää kuulosti ensisoitolla hämmentävän tuotetulta levyltä – siis Jukka Nousiaisen julkaisuksi, ei muuten. Jo vuoden 2016 nimetön albumi oli askel kohti kirkkaampaa ilmaisua, mutta Ei enää kylmää eikä pimeää menee vielä pidemmälle. Syyn ymmärtää, kun syventyy kuuntelemaan sanoituksia. Vaikuttaa siltä, että Nousiainen on halunnut puunata soundiaan vähän selkeämmäksi, jotta sanat tulisivat kuulluiksi. Ei enää kylmää eikä pimeää on Nousiaisen sanomallisin levy. Sen protestilaulut on kohdistettu koko maailmaan. Samalla se on Nousiaisen musiikillisesti kypsin levy. Melodiat ovat koskettavia, sovitukset hyvin eläväisiä.

Popmusiikki heijastaa ympäristöään ja luo sitä koskevaa todellisuutta. Ei enää kylmää eikä pimeää -levyllä maapallo pyörii väärään suuntaan, ja sen asukkaat hukkaavat kaiken ihmisyyteen ja elämään sisäänrakennetun potentiaalin olemalla ahneita. Levyn maailma on pimeä ja kylmä planeetta, varsinainen Viturnus, jossa on virhe nimeltä ihmiskunta. Nousiainen katselee sitä välillä avaruudestakin kuin päästäkseen mahdollisimman kauaksi koko roskasta. Viesti on selkeä: jotain tarttis tehdä.

Teemoiltaan Ei enää kylmää eikä pimeää kuulostaa ilmestymisensä ajalta. Se tuntuu syntyneen suoraan oikeistopopulismin nousun, porvarihallituksen edesottamusten ja ympäristöahdistuksen vaikutuksesta. Nousiainen on kirjoittanut lauluja kyynisyyden ja toiveikkuuden vuoristoradassa, ja huumorinpilkahdukset tuovat valoa syvenevään pimeyteen. ’Köyhät kyykkyyn’ ja ’Pimeä ja kylmä planeetta’ ovat turhautuneita kappaleita, mutta toisaalta ’Ei enää kylmää eikä pimeää’ ja ’Vielä voisko vähän uskoa ihmiseen’ ovat optimistisia lauluja.

Toivoa ei ole menetetty, mutta vähiin se on käymässä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Jukka Nousiainen | kotisivu

Levyhyllyt
Sooloalbumit | Finna.fi
Huonoa seuraa | LP TNT TAPES & RECORDS SERVICES & Rock ’n’ Roll Bullshit Recorsd & Jukan Levy 2014 • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES 2014 & Jukan Musiikki
Jukka Nousiainen | Jukan Musiikki 2016
Ei enää kylmää eikä pimeää | Jukan Musiikki 2018

Jukka ja Jytämimmit
Jytää vaan | LP CD Kasetti Keltaiset levyt 2015

Keijo ja Jukka
Keijo ja Jukka (2009)
From Road and Room (2012)

Räjäyttäjät
Räjä And Roll All Night Long | Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Jytämenot päällä
| Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2011
Räjäyttäjät räjäyttää!
| 7″ Bad Vugum & TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2012
Räjäyttäjät! | LP Dead Beat Records 2013
Awopbopaloopop Alopbam Räjä | LP Räjä Records • CD Ektro Records • Kasetti TNT TAPES & RECORDS SERVICES ‎2013
Räjäyttäjät tulee taas | 7″ White Denim 2014
Rock’n’roll-painajainen | LP Räjä Records & Full Contact Records • CD Ektro Records • Kasetti Räjä Records 2014
Räjä Elektrik Millenium | 2LP 2CD Ektro Records & Full Contact Records 2016
Kunnon rokkia eikä mitään syntikoita | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2017
Flossing To The Fall | 12″ EP Räjä & Full Contact Records 2018

Löytöretki musiikkiosastolla – Jukka Nousiainen

Jukka Nousiainen vieraili vuonna 2019 videosarjassa Löytöretki musiikiosastolla. Kirjastokaistan video on kuvattu Tampereen pääkirjasto Metsossa.

Jukka Nousiainen: Ei enää kylmää eikä pimeää (2018).

Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko – sanoja sieltä jostakin

Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Keltaiset talot taitavat olla luovia paikkoja. J. Karjalainen työskentelee tunnetusti sellaisessa (hänellä on Keltaisessa talossa -niminen levykin), ja Laurinmäessä on Keltainen talo -niminen kulttuurikahvila. Aija Puurtinen puolestaan antoi tällä tekstille aiheen julkaisemalla albumin, jonka nimi oli Keltaisen talon ullakko.

Aija Puurtinen. Kuva: Veikko Kähkönen.

Jalavei-yhtyeen kanssa tehty Keltaisen talon ullakko on Puurtisen viides sooloalbumi. Elokuussa 2019 kuusikymppisiään juhlistanut muusikko tunnetaan rock- ja bluesklubeilla parhaiten Honey B. & The T-Bonesin sheikkaavana basisti-laulajana, mutta on hän tehnyt paljon muutakin. Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelussa Puurtisen kerrotaan olevan myös säveltäjä, musiikin tohtori sekä Sibelius-akatemian pop-jazz-laulun lehtori ja musiikkikasvatuksen ainejohtaja.

Aija Puurtinen siis operoi musiikin kentällä hyvin kokonaisvaltaisesti, mutta Keltaisen talon ullakossa on kyse muustakin kuin hänestä. Se on myös Jukka Alihangan postuumisti julkaistu levy. Työuransa lääkärinä tehnyt Alihanka tunnettiin musiikkipiireissä säveltäjänä ja sanoittajana, joka teki kappaleita eri artisteille sekä elokuviin ja näytelmiin. Vuonna 1987 Susi-Artturi-nimellä tehty nimetön albumi oli Alihangan ainoa oma levy uralla, jolla hän kirjoitti kaikkiaan yli kaksituhatta sanoitusta. Yksi hänen tunnetuimmista kappaleistaan on Tuula Amberlan hitti Lulu.

Puurtisen levyn nimi tulee siitä, että Alihankakin työskenteli keltaisessa talossa. Siellä muuten tehtiin musiikkia myös laulajatar Sira Moksin albumille Keltaisen talon lauluja, joka ilmestyi vuonna 2013 vähän ennen kuin Alihanka menehtyi pitkälliseen sairauteen.

Viisi vuotta Jukka Alihangan kuoleman jälkeen julkaistu Keltaisen talon ullakko on sävelletty hänen jäämistöstään löytyneisiin sanoituksiin. Sävellykset ovat Puurtisen ja Jalavei-kokoonpanon käsialaa. Sanoittamiseen ovat osallistuneet myös Love Recordsin yhtenä perustajana tunnettu Atte Blom sekä vapaa kirjoittaja Anu Haapa, jonka tuotantoon kuuluu laululyriikan lisäksi journalistisia tekstejä ja runoutta.

Keltaisen talon ullakon koossa pitävä elementti ja punainen lanka on nimenomaan lyriikka. Sen kappaleet kuulostavat sanoituksiin rakennetuilta, mutta onneksi enimmäkseen hyvässä. Usein tämä metodi tuottaa paasaavia ja kankeita lauluja, mutta Keltaisen talon ullakolla soi notkea musiikki. Siihen on osansa Jalavein paljon ilmaa sisältävällä bändisoitolla sekä sillä, että Puurtinen laulaa hyvin ilmaisuvoimaisesti (mikä ei tässä tarkoita teatraalisuutta vaan sitä, että hänen äänensä pystyy välittämään kaikenlaisia, myös hyvin pieniä tunteita).

Keltaisen talon ullakko on vaihteleva kokonaisuus. ’Viiden metrin päähän’ on raakaa siekkarirockia, ’Banjo’ kuin Catskills-vuorilta tuotua kamaa, ’Kaksi kuumaa tulitikkua’ kuusikymmenlukulainen balladi… Pysäyttävin teksti on ’Väinössä’, ja loppujen lopuksi levyä tuleekin helposti kuunnelleeksi kuin sanoittajamestarille omistettua tribuuttilevyä. Musiikki jää ikään kuin kehykseksi lyriikalle. Keltaisen talon ullakko on viimeinen silmäys siihen, miten Jukka Alihanka maailman näki.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Aija Puurtinen & Jalavei
Keltaisen talon ullakko | Ainoa Productions 2018

Aija B Puurtinen
Untuvaa ja lasimurskaa | CD Amigo 1995
Sähköinen silmä | CD Spin-Farm/Ranka Recordings 1997
Redlight | CD Rajarecs 2010

Aija Puurtinen & Rytmiraide Allstars
Brooklynin satu | CD Turenki Records 2015

Honey B. Family
Honey B. Family Sings & Plays | LP+CD Blue North Records 2017

Lue lisää | Finna.fi
Kuloniemi, Esa: Go-Go Shoes – Honey B. & T-Bonesin tarina 1982–2002 | Like 2002

Honey B. & T-Bones | kotisivu
Honey B. & T-Bones | Facebook
Honey B. & T-Bones | Twitter

Honey B. Family | Facebook

Honey B. & T-Bones-levytyksiä | Finna.fi
Anytime | LP • Parlophone 1985
Help Me | LP • Parlophone 1986
Queen Bee Against Dr. Oddball | LP & kasetti • Parlophone 1987
Ninety-Nine | LP & CD • Amulet/Polarvox 1988
On The Loose | LP & CD • Sundance 1990
Shake Your Shimmy | CD • Sundance 1992
Supernatural | CD • Bluelight Records 1995
Psychophysical | CD • Wunderbar Records 1998
As HBTB: Now & ∞ [Now & Eternity] | CD • Raja Records 2000
Terrifying Stories From T-Bone Town | CD • Bluelight Records 2005
Rockender Tornado aus Finnland | CD • Bluelight Records 2007
Alien Blues | CD • Sound Of Finland 2009
Walking Witness | CD • Sound Of Finland 2011
Alive In Helsinki | 2LP & CD • Sound Of Finland 2012
Time Was | LP & CD • Tuohi Records 2016

Aija Puurtinen vieraili vuonna 2019 videosarjassa Löytöretki musiikkiosastolla. Kirjastokaistan tuotanto on kuvattu Helsingin Töölön kirjastossa.

Aija Puurtinen & Jalavei: Keltaisen talon ullakko (2018).

Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja

Queen Of Time (Nuclear Blast, 2018)

Amorphis: Queen Of Time (2018).Suomea ei ole turhaan sanottu hevimetallin luvatuksi maaksi. On arvioitu, että meillä on väkilukuun suhteutettuna eniten metallibändejä maailmassa. Raskas rockmusiikki on tärkeä kulttuurivientituote ja musiikkiviennin merkittävin osa-alue.

Tähän ei ole tultu yhdessä yössä vaan vuosikymmenten mittaan, pioneerien pohjatyöstä ponnistaen. Yksi tärkeimmistä on Amorphis, jonka ainutlaatuinen yhdistelmä itämaista ja kalevalaista mystiikkaa, brutaalia metallia, progressiivisuutta ja melodista riffittelyä on kumuloitunut maailmanlaajuiseksi menestykseksi. Ja mikä bändin itsensä kannalta tärkeintä, kehitys jatkuu edelleen.

Jos Amorphisin nykyisen aikakauden laskee alkaneen vuoden 2006 Eclipse-albumista, jolla laulaja Tomi Joutsen esittäytyi, Queen Of Timen kohdalla tätä vaihetta on jatkunut jo yli puolet bändin urasta. Vuonna 1990 perustetun yhtyeen tapauksessa se on pitkä aika, mutta Amorphis on onnistunut kiertämään urautumisen ankeimmat karikot. Kitaristi Esa Holopainen ja kosketinsoittaja Santeri Kallio etsivät sävellyksiinsä edelleen uusia ideoita, ja vuoden 2015 Under The Red Cloudilla kuvaan astunut ruotsalainen tuottaja Jens Bogren on onnistunut värittämään vanhan bändin soundia uudenlaiseksi. Hämmästyttävää kyllä, Amorphis kuulostaa nyt virkeämmältä kuin kymmenen vuotta sitten.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Amorphis. Kuva: Nuclear Blast.

Vuonna 2018 julkaistulla Queen Of Timella ovat Bogren ja bändi iskeneet uutta kipinää esimerkiksi orkestraalisuudesta, sinfonisuudesta ja kuorolaulusta. Myös huilut, saksofonit, udit, nais- ja kurkkulaulut ja suomenkielinen lausuntataide virkistävät kuulijaa metallimyrskyn silmässä, ja hetkittäin Amorphis tavoittaa jotakin sellaista, mitä se ei ole ennen tehnyt – ja sitä ei juuri ole liikkeellä saman ikäluokan bändien keskuudessa. Mutta vaikka latvassa humisevat uudet tuulet, ovat Amorphisin juuret syvällä sen omassa pitkässä historiassa. Sen kuulee pistämättömästä, dynaamisesta bändisoitosta.

On vaikuttavaa, että basistin vaihtumisen myötä Amorphiksessa vaikuttaa nyt sen koko alkuperäinen kokoonpano: kitaristit Tomi Koivusaari ja Esa Holopainen, basisti Olli-Pekka Laine ja rumpali Jan Rechberger olivat bändissä jo vuonna 1990. Kallio liittyi mukaan vuonna 1998, ja Joutsenkin on ollut mukana jo neljätoista vuotta. Vaikuttavaa se on siksi, että kaiken jo koetun jälkeen Queen Of Timeltä löytyy paljon potkua. Se on kiinnostava, yksityiskohtainen albumi, joka avaa salojaan vähitellen.

Kolmannentoista albumin perusteella voi hyvinkin väittää, että syksyllä 2020 Amorphis viettää kolmekymmenvuotisjuhlaansa väsymättä. Salaisuus löytyy pyrkimyksestä amorfisuuteen eli siihen, ettei bändi anna elementtiensä jämähtää tuttuihin asemiin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Amorphis Kotisivu | Homepage

Hae Amorphis-klassikko 'Queen Of Time' kirjastosta!

Hae Amorphis-klassikko ’Queen Of Time’ kirjastosta!

Hae Queen Of Time kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Karelian Isthmus (1992)
Tales From The Thousand Lakes (1994)
Elegy (1996)
Tuonela (1999)
Am Universum (2001)
Far From The Sun (2003)
Eclipse (2006)
Silent Waters (2007)
Skyforger (2009)
The Beginning Of Times (2011)
Circle (2013)
Under The Red Cloud (2015)
Queen Of Time, CD & 2LP. (2018)

Lue lisää
Kainulainen, Pekka & Virta, Erkki (kääntäjä), & Vil, Ike (kääntäjä): Amorphis – Taivaan rumpu, Heavenly Drum, 151 sivua. Otava 2017.
Laakso, Markus: Amorphis, 411 sivua. Like 2015.

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Amorphis: Queen Of Time (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Sterner Stuff – indie rockin suomalaista kärkeä

Sterner Stuff (Fuu Recs, 2018)

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).Rockmuusikko Joonas Holmén on julkaissut uuden levyn marraskuussa 2018. Pitkään työn alla ollut Sterner Stuff tuli ulos Holménin omalla levymerkillä Fuu Recs.

Holmén toteuttaa musiikillista visiotaan itsenäisesti. Sterner Stuff on toteutukseltaan bändialbumi, mutta sillä on vahva sooloalbumin ulottuvuus. Neljä vuotta edellisen Codecs-levyn jälkeen Holménin kunnianhimoinen indie rock kulkee yhä vakuuttavammin. Sterner Stuff nousee yhdeksi vuoden 2018 parhaista rocklevyistä.

Albumin ensimmäisenä singlelohkaisuna tuli ulos Launching Down On Tracks.

Levyhyllyt jututti Holménia joulukuussa 2018

Sterner Stuff ilmestyi viime marraskuussa, onnittelut! Millaisia vaiheita julkaisemisessa oli?

Joonas Holmén: – Julkaiseminen oli varsin pitkä prosessi. Ensin otin yhteyttä eri levy-yhtiöihin, niin pieniin kuin isoihin. Kiinnostusta ei kuitenkaan lopulta tuntunut löytyvän tarpeeksi, joten päätin lopulta tosiaan perustaa oman levy-yhtiöni ja toteuttaa julkaisun itse. Tämä tarkoitti sitä, että minun täytyi tutustua moneen uuteen asiaan aina byrokratiasta levyn julkaisemiseen liittyen, kansien painatukseen ja yhteistyöhön jakelijan kanssa.

Jaan mielessäni levyn olemassaolon kahteen selkeään vaiheeseen: Sen tekemiseen, eli taiteelliseen työhön ja julkaisemiseen liittyvään työhön. Kummatkin prosessit veivät varsin kauan aikaa ja vaikka aluksi olin varsin vastahakoinen uppoutumaan tuohon jälkimmäiseen, tuntuu tällä hetkeltä ihan hyvältä, että se tuli tehtyä. Levyjen julkaisemassa itse on paljon hyviä puolia. Silloin kontrolli pysyy itsellä ja jos ei tule puskettua levyä eteenpäin tarpeeksi, ei ainakaan voi syyttää ketään muuta kuin itseään.

Joonas Holmén.

Joonas Holmén.

Millainen historia sinulla on yhtyeesi The Lossy Codecsin kanssa? Millaista musiikinteko on ollut aiemman bändisi Das Claudiuksen jälkeen?

Das Claudiuksessakin olin bändin ainoa biisintekijä, mutta kyllä tämä sooloartistina musiikin tekeminen on ollut vielä solidaarisempaa hommaa. Codecshan on kokoelma ystäviäni, jotka ovat ammattimuusikoita. Aloitimme Das Claudiuksen kanssa soittamisen varhaisteini-iässä, jo silloin kuin kukaan ei oikeastaan osannut soittaa yhtään mitään. Soittomme muovautuikin satojen, ellei tuhansien treenikertojen myötä ja siinä oli toki puolensa. Yhteishenkemme oli ainakin bändin parhaimpina hetkinä varsin hyvä ja kyllähän se kuului soitosta.

Toisaalta bändin sisäinen dynamiikka saattoi olla tulehtunuttakin ja bändin muut jäsenet eivät yleensä olleet yhtä innoissaan musiikin tekemisestä kuin minä. Nyt kun soitan Codecsin kanssa, saan yleensä luottaa siihen, että homma hoituu. Kaikki jäsenet ovat taitavia soittajia ja treenikertoja ennen keikkoja ei tarvita kovin montaa. Pystyn siis keskittymään omaan juttuuni, mikä on mukavaa, mutta tietynlaista ”bändifiilistä” siitä toki puuttuu.

Toisaalta omalla tavallaan musiikin säveltäminen ei ole muuttunut oikeastaan ollenkaan. Yhä edelleen sävellän kappaleet yksinäni ja koska Sterner Stuff -levyllä Das Claudiuksen rumpali Matti Muhos soitti rummut, toteutui sovitusprosessikin entiseen tapaan. Eli sävelsin ja soitin kaikki muut instrumentit paitsi rummut, johon minulla oli kyllä ideoita, joita sitten Matin kanssa hioimme ja joihin hän toi oman tyylinsä ja soittotatsinsa mukaan. Ensimmäisellä soololevylläni kun soitin rummutkin itse, oli meno siinä suhteessa vähän erilaisempaa Das Claudiukseen verrattuna.

Millainen livekokoonpano The Lossy Codecs on?

Kun kokoaa bändinsä paljon keikkoja tekevistä ammattimuusikoista, on ollut tarpeen varata monta vaihtoehtoa. Bändiimme kuuluu itseni (laulu ja kitara) lisäksi synisti-kitaristi-taustalaulaja Walter Metsärinne, kaksi vaihtelevaa rumpalia (Taneli Korpinen ja Matti Muhos) sekä kolme basistia (Antti Samuelsson, Jussi Karhujoki ja Jonatan Snapir).

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Joonas Holmén + The Lossy Codecs: Antti Samuelsson (vas.), Taneli Korpinen, Joonas Holmén ja Walter Metsärinne. TVO, 17.5.2018. Kuva: Tuomas Pelttari.

Sterner Stuff on melodinen ja monitasoinen kooste dynaamisia rockvetoja. Voiko levyltä kuulla esikuviasi?

Kyllä voi, ainakin omasta mielestäni. Monissa kappaleissa minulla oli jopa mielessä joku tietty artisti tai kappale, josta imin vaikutteita. Esimerkiksi Acid-kappaleen sävelsin aikoinaan jo teini- iässä, kun Smashing Pumpkins -faniuteni oli korkeimmillaan. Siksi nämä vaikutteet ovat aika selkeästi kuultavissa. Toisaalta vähän uudemmatkin bändisuosikkini ovat mukana, esimerkiksi surumielisen rehellinen My Fellow Men on ottanut paljon vaikutteita niin Red House Paintersiltä kuin Pedro The Lionilta. Yllättävän monet ovat tuntuneet kuulevan vaikutteita myös Mew’lta, mikä on yksi vanhimmista suosikeistani. En itse näe näitä vaikutteita tällä levyllä niin paljon, vaikka toki esim. Come Of Agen kulmikkaista groovavista kitarariffeistä tulee Bo Madsenin soitto mieleen.

Toisaalta monet ovat kuulleet vaikutteita artisteista, mitä en oikeastaan kuuntele. Esimerkiksi Red Hot Chili Peppers, The Pixies ja Butthole Surfers on mainittu. Tämän lisäksi usein musiikkiani on verrattu …And You Will Know Us By The Trail Of Dead -bändiin, jota en ollut kuunnellut ennen näitä vertailuja ollenkaan. Kun vertaus toistui ja toistui, niin tietysti kuuntelin ja kyllähän kyseisessä bändissä jonkin verran samaa onkin! Minulle oli varsin tärkeää Sterner Stuff -levyllä juuri tuo kappaleiden monitasoisuus. Halusin että siinä on paljon erilaisia tunnelmia, niin musiikillisesti kuin sanoituksellisesti.

Levyn tekstit tuntuvat tunnukstuksilta. Mikä sinua inspiroi?

Tällä levyllä tekstit olivat ehkä itsellenikin poikkeuksellisen omakohtaisia. Aikaisemmin olen yrittänyt enemmän eläytyä kuvitteellisiin tilanteisiin ja tunnelmiin. Uudemmilla, Sterner Stuffin jälkeen sävelletyillä kappaleilla, taas olen kyllä pysynyt omakohtaisuudessa kiinni, mutta vienyt ilmaisuani hieman abstraktimmalle ja runollisemmalle tasolle.

Dinosaur Jr:in kitaristilaulaja J Mascis sanoi joskus jossain haastattelussa jotain vastaavaa kuin ”Kappaleeni ovat surullisia, sillä sävellän niitä yksin kotonani kun olen alakuloinen. Silloin kun olen iloinen, en ole kotona kitara kädessäni, vaan ulkona ystävieni kanssa.” Pystyn eläytymään tähän aika vahvasti. Olen ehkä vähän poikkeuksellisenkin paljon eksistentiaalisesta ahdingosta kärsivä ihminen ja puran yleensä tällaiset ajatukseni kappaleisiini. Olen myös kristitty, mutta en oikein osaa eläytyä kristilliseen musiikkiin, sillä se ei ole omissa silmissäni kovin moniulotteista, vaan pyrkii keskittymään positiivisuuteen. Koen suorastaan tehtäväkseni tehdä musiikkia, jossa kristillinen identiteettini tulee luonnollisen oloisesti esiin ja pääsen näyttämään, että synkistellä mekin osaamme.

Eläydyn muidenkin taiteilijoiden musiikkiin parhaiten silloin, kun heidän oma maailmankuvansa ja ajatuksensa heijastuvat selkeästi ja rehellisesti sanoituksista läpi. Mitä muuta runoudelta ja tarinoilta voikaan toivoa, kuin että näkee maailman edes hetkellisesti toisen henkilön silmin ja toisesta näkökulmasta? Toki on olemassa juuri täysin tarinallista ja fiktiivistä musiikkia, eikä siinä ole mitään vikaa. Itse vaan eläydyn sanoituksiin parhaiten kun ne ovat omakohtaisia, ja koen kyllä myös kuulevani laulajan tuskan tai ilon silloin paremmin, kun lauletaan ”kokemuksen syvällä rintaäänellä”.

Sterner Stuffin toisena videoraitana julkaistiin Acid. Videon ohjaus: Jonathan Guillaume.

Olet kiinnostunut syntetisaattoreista ja peleistä. Huokuuko Sterner Stuffin kannesta pelimaailman estetiikkaa?

Keskustelimme kansien tekijän Ella Kiviniemen kanssa niitä suunnitellessamme CGA– eli Color Graphics Adapter -grafiikoista, joita oli 80-luvun peleissä. Kyseistä väripalettia käyttävät pelit näyttivät räikeydessään mielestäni varsin siisteiltä ja niinpä päätimme hyödyntää niitä levyn kannessa. Tumman sininen ja punainen oli dramaattisen tyylikäs vaihtoehto, joten menimme sillä, emmekä esimerkiksi pinkki ja vaaleansininen -kombinaatiolla, vaikka se oli muistaakseni yleisin. Se olisi ehkä ollut vain ja ainoastaan räikeä, eikä kovin tyylikäs.

Olet kuvaillut muusikon elämää yksinäiseksi. Onko uusi levy muuttanut sinua?

Varmaan muusikon elämä olisi vähemmän yksinäistä, jos tekisi sitä jossain bändissä tai ryhmässä. Omalla kohdallani kaikki on oikeastaan vaan ajautunut siihen, että suurin osa työstä tulee tehtyä yksin. Enkä puhu pelkästään omasta musiikistani, vaan kun esimerkiksi miksaan muiden musiikkia, niin se on tietenkin keskimäärin aika yksinään tehtävää puuhaa. Musiikkia tehdessä on myös helppo unohtaa muu maailma ja syventyä useaksi tunniksikin vaan omaan tekemiseen. Se on omalla tavallaan hienoa, mutta joo, myös yksinäistä.

En sanoisi, että Sterner Stuff on mitenkään muuttanut minua. Oikeastaan sanoisin ennemmin, että levyni heijastavat omaa persoonaani aina tietyllä hetkellä. Kun minä muutun, levyni muuttuvat. Siinä mielessä Sterner Stuff tosin on muuttanut minua, että olen oppinut sen tekemisen myötä paljon uutta.

Olet säveltänyt ja tuottanut Sterner Stuffin itse Mitä tavoittelet tuottajana?

Tuotannolliset ideat ovat se tekijä, joka saa minut innostumaan uuden levyn tekemisestä. Kappaleiden säveltäminen on minulle omalla tavalla kuin päiväkirjan kirjoittamista, mutta kun keksin jonkin yhteisen tekijän, josta pystyn ammentamaan jonkin äänitteen tuotannollisen meiningin, innostun ja haluan päästä studiohommiin.

Tähtään tuotannollisesti maksimaaliseen persoonallisuuteen. Tykkään ideoista, joissa jokin äänikuvallinen aspekti viedään äärimmäisyyteen, mutta toisaalta minusta on tärkeää, että levyn ”musiikillinen informaatio” säilyy selkeästi erotettavissa olevana. Tasapainottelen siis näiden kahden ideaalin välillä. Yleensä levyn äänikuvallinen identiteetti lähtee mielessäni liikkeelle sen rumpusaundeista, sillä ne kattavat keskimäärin koko levyn yleissaundista ison osan. Esimerkiksi Sunshine And Someone To Hold -levylläni rummut äänitettiin varsin lofisti, vain kolmella mikrofonilla ja se olikin yksi levyn värittävimmistä tekijöistä. Sterner Stuffilla rummut äänitettiin hifimmin ja soitto oli Matti Muhoksen mukanaolon myötä hienovaraisempaa, joten kaikki muu mukautui siihen.

Miten kuvailisit musiikillista missiotasi?

Haluan tehdä itseni näköistä musiikkia, omilla ehdoillani. Haluan kertoa musiikillani ajatuksistani, siitä mitä itse pidän arvokkaana ja mitä ajattelen niin sanotusti ”tästä kaikesta”. Pyrin tekemään koskettavaa, tehokasta ja mielenkiintoista musiikkia, jossa pääsen kokeilemaan uusia ideoita. Toivon että mahdollisimman moni kuulisi musiikkiani ja saisi siitä mahdollisesti lisäarvoa omaan olemiseensa. Tavoitteeni on saada elantoni omaa musiikkia tekemällä.

Millaista musiikkia teet seuraavaksi?

Tällä hetkellä ajatukseni on tehdä jälleen Matti Muhoksen kanssa uusi levy, joka on aikaisempaa ”fuzzimpi” ja biisikohtaiselta äänikuviltaan yhtenäisempi. Jotta kuuntelija ei kyllästy, luulen että sen täytyy myös olla hieman lyhyempi kuin esimerkiksi Sterner Stuff. Haluan tuoda myös laulumelodioitani selkeämmin esiin, joten aion kuluttaa laulujen tuotantoon entistä enemmän aikaa.

Toisaalta olen myös ajatellut hieman elektronisemman levyn tekemistä. Villeissä unelmissani suunnittelen myös tripla-albumin tekemistä, sillä se olisi niin ihanasti ajan hengen vastaista.

Tuomas Pelttari | toimitus ja livekuva

Joonas Holmén Kotisivu | Homepage
Facebook
Instagram
YouTube
Bandcamp
Fuu Recs

Hae 'Sterner Stuff' kirjastosta!

Hae ’Sterner Stuff’ kirjastosta!

Hae Sterner Stuff kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Joonas Holmen & The Lossy Codecs: Bound To Disappear//The Speeding Is Just For Show (2010)
Sunshine And Someone To Hold (2014)
Sterner Stuff (2018)

Das Claudius
Walking In The Forest And Noticing A Corpse In The Bushes (2006)
The Star That Shines Eternally And On Its Own (2007)
Matti Lauri Ilmari Muhos EP (2011)

Joonas Holmén + The Lossy Codecs livenä

La 12.1.2019 BaariBaari – Turku Band Festival

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterne rStuff (2018).

Joonas Holmén + The Lossy Codeca: Sterner Stuff (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (Stupido, 2018)

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).Koska Levyhyllyt on musiikin ja kirjallisuuden suositusblogi, vuoden viimeisen jutun aiheeksi pääsee Pää Kiin toinen albumi. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on nimittäin blogistinne mielestä vuoden paras äänilevy, oiva jatke kuuden vuoden takaiselle klassikolle.

Kakkoslevyä pohjustanut sinkku ”Sä veit mun levyt kirpparille” oli kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta sen itseironia nauratti ja tarttuvuus ihastutti, mutta samalla se tuntui turhan kepeältä. ”Sä veit mun levyt kirpparille” erottuu albumilta sen harmittomimpana kappaleena. Sellainen tyylirikko on kuitenkin hyvä olla mukana, sillä muuten Pää Kiin maailmassa ei juuri hymyilytä.

Todellisuus lävähtää silmille heti lähdössä. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan alkaa viitasaarelaisen perusmuezzinin rukouskutsulla. ”Takaisin työttömyyskortistoon” hahmottelee kuulijalle biisien päähenkilön, sen pettymyksiä tuottavan luuserin, joka kirjoitti nämä laulut, josta nämä laulut kertovat ja joka näitä lauluja kuuntelee. Koko kuva on valmis, kun ”Isieni maa” maalaa tarinoille miljöön. Se on voittajien ja häviäjien Suomi, jossa toiset potkivat toisiaan pimeässä ja pakkasessa sillä välin kun toiset nostelevat maljoja kristallikruunujen alla.

Siihen nähden, että Pää Kii on vaihtanut levyjen välillä kokoonpanostaan kaiken muun paitsi kitaristi-laulaja-biisintekijän ja basistin, bändi on hienosti nipussa. Vekku Vartiaisen bassolinjat vetävät mukaansa, ja Teemu Bergman on löytänyt ääneensä uusia sävyjä. Maukkaista sovituksista on kiittäminen myös studiomies Lauri Elorantaa, jolla oli jo edellisen levyn aikaan hyvä käsitys siitä, miten loistavista biiseistä tehdään vielä parempia.

Sellaisista biiseistä kuin ”Sweet Home Kouvola”, ”Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa”, ”Aina jonon viimeinen” ja ”Yksi musta minuutti” tulee mieleen Johnny Thundersin Heartbreakers. Ne ovat räväkkää rock’n’rollia käsiin räjähtävästä elämästä, ja niiden antisankari joutuu etsimään syitä olla hyppäämättä junan alle, ellei sitten ole jo kuollut, kuten ”Yksi musta minuutissa” on päässyt käymään.

Pää Kiin kyynisen ja pahantuulisen kuoren alla hehkuu empatia ja hyvä tahto. Toisen levyn kappaleista myötätuntoisin on ”Koira lähtee piikille”, jossa karu ihmiskohtalo ja sen syy piirretään muutamalla taitavalla vedolla. Pimeimmillään sielun kaamos on kappaleissa ”Mr. Masennus”, ”Tie kotiin” ja ”Rautamies ruostuu”, joissa synkän veden yllä ei näytä olevan siltaa laisinkaan.

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan ei varsinaisesti yllätä. Se on tuttua Pää Kiitä introjen kitarakuvioita myöten. Se on kooste maailmantuskaisia lauluja kakkosluokan kansalaisista, jotka eivät viihdy porvariräppäreiden, kierojen poliitikkojen ja pösilöitä pillinsä mukaan tanssittavien pahantahtoisten populistien maailmassa. Pää Kiitä voi moittia mustavalkoisesta maailmankuvasta ja pateettisuudesta, mutta silloin jää tajuamatta, että se nyt vain on Teemu Bergmanin taiteen tulokulma maailmaan, ja sillä on itsessään merkityksensä. Näitä biisejä kuunnellessa maailman paino harteilla tuntuu kevenevän. Voin kuvitella, että niin tuntuu myös niitä kirjoittaessa ja soittaessa.

Parasta on se, että Pää Kii pelastaa rockin. Sitä ei pelasteta kokeilemalla kuinka paljon voi kuulostaa Led Zeppeliniltä ennen kuin Jimmy Page suuttuu. Se pelastetaan kirjoittamalla rokkibiisejä, jotka kuulostavat eläviltä ja tärkeiltä tässä ajassa. Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan on täynnä niitä.

Nyt, kun Pää Kiin liikaakin odotettu toinen albumi on julkaistu hyvällä menestyksellä, ei ole mitään syytä epäillä, etteikö bändi pelastaisi rockia vielä uudelleenkin.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Pää Kii Facebook

Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan
Teemu Bergman – laulu, kitara
Antti Leppäniemi – kitara
Vekku Vartiainen – bassokitara
Heikki Laaksomies – rummut

Levyhyllyt
Pää Kii (2012)
Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018)
AP fest Vol 3 -dvd (2013)

Lue lisää suomipunkista
Kuivanen, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua. Kuivanen, 1999.
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua. Like, 2008.
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua. Johnny Kniga, 2007.
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985-2015, 604 sivua. Like 2015.

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).

Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan (2018).