Steven Wilson: Insurgentes – soolouran komea alku

Insurgentes | Kscope 2008

Steven Wilson: Insurgentes (2009).Vuosi 2008 oli käännekohta muusikko Steven Wilsonille, sillä brittiartistin bändien ja projektien takaa teki tuloaan sooloura. Tätä ennen Wilsonin ja Aviv Geffenin perustama Blackfield oli tehnyt kaksi arvostettua, mutta pienen yleisön fanittamaa levytystä. Tim Bowness ja Wilson olivat tehneet kanssa komeita duolevyjä jo pitkään, mutta No-Man oli vähitellen jäämässä tauolle.

Kaupallisen läpimurron kynnyksellä vuosikaudet erinomaisia albumeita tehnyt Porcupine Tree oli kasvanut Wilsonin kotikutoisesta ideasta jäähalliluokan liveaktiksi, jolla tuntui olevan yhä suurempia läpimurron mahdollisuuksia. Wilson, Richard Barbieri (ex-Japan), Colin Edwin ja Gavin Harrison lähenivät mainstreamia Yhdysvalloissakin kun Fear Of A Blank Planet loi uusia uria. Tästä huolimatta Wilson oli varannut aikaa ensimmäisen oikean sooloalbumin tekoon. Insurgentes julkaistiin alkutalvesta 2008.

Insurgentesin ero Porcupine Treen rockiin on selkeä, ja mietteliäämpi toteutustapa saattoi olla pieni yllätys Wilsonin aiemman tuotannon ystäville. Insurgentes toimii luontevasti runttavassa jumituksessa, taiderockissa ja paikoin jazzinkin kuvastossa, ja kerronta avautuu hitaasti. Ajan kanssa albumista kehkeytyy osasten summaa suurempi kokonaisuus. Wilsonin myöhempiin levyihin – kuten Hand. Cannot. Erase. – verrattuna Insurgentes tuntuu aluksi pidättyväiseltä, jopa sulkeutuneelta. Levynkannen kaasunaamaripäinen artisti tuntuukin enemmän kuin alitajuiselta viittaukselta.

Goottirockista ammentava aloitusraita ’Harmony Korine’ on Wilsonin vaikuttavimpia teoksia. Se sai valokuvataiteilija Lasse Hoilen ohjaaman videon.

Jos ’Harmony Korine’ on rockmainen, komeasti sfääreilevä jumituspaisuttelu, niin ’Abandoner’ sekoittaa Massive Attackia muistuttuvaa tunnelmointia akustiseen kitarointiin. Ilmaisu siirtyy vähitellen painostavaan, lähes haudanvakavaan maaperään. Crimsonmaiset sointukulut voimistuvat riipiviin säröääniin. Sumutorvimainen ’Salvaging’ tuntuu myös hyvin 70-lukulaiselta progeilulta. Raidan vähitellen avautuva moniulotteisuus etenee kiehtovasti erityisesti albumin 5.1 -monikanavamiksauksessa. Loppuosassa nyrjähtävä sävellys yltää äärimmäiseen jännitteeseen.

Yksi avainteoksista on pitkä ’No Twilight Within The Courts Of The Sun’. Kyseessä on modernin jazzrockin riemuvoitto. Lähestulkoon liian haastava riffi on loppua kohden mitä uskomattominta juhlaa.

Toiseksiviimeisenä kuultava hiipivän progeileva ’Get All You Deserve’ jättää pysyvämmän muistijäljen kuin alkuun ajattelisi. Albumin päättävä nimikappale ja Michyo Yagin taituroima bassokoto toimivat eteerisyydessään maagisesti.

Yksi lisäväylä muusikko Steven Wilsonin sielunelämään 2007–2008 on levyn kylkiäiseksi tuotettu Lasse Hoilen ohjaama dokumentti. Wilson palaa nuoruutensa koulumaisemiin, kertoo taiteestaan ja purkaa turhautumistaan mp3-soittimiin ja niiden äänentoistoon. Wilson nostaa esiin myös yleiset kirjastot ja niiden musiikkiosastot. Sieltä voi löytää tärkeitä inspiraation lähteitä, kuten Frank Zappan tai Pink Floydin levyt. Täyspitkä dokumentti ilmestyi myös 2DVD-laitoksena. Kysy dokkaria kotikirjastosta.

Insurgentes julkaistiin alun perin rajoitettuina boksipainoksina, joista toinen oli 2CD + DVD-Audio, toinen neljän 10″ vinyylin laitos. Albumin laajemman levityksen normijulkaisu seurasi helmikuussa 2009.

Insurgentes
Steven Wilson – laulu, kitara, piano, sähköpiano, bassokitara, kosketinsoittimet, mellotroni, harmoni, kellopeli, ohjelmointi …
Gavin Harrison – rummut
Tony Levin – bassokitara
Theo Travis – huilu
Sand Snowman – akustinen kitara
Jordan Rudess – piano
MIke Outram – kitara
Dirk Serries – guitar drone
Clodagh Simmonds – laulu
Susana Moyaho – ääni
London Session Orchestra: jouset
Tuottaja: Steven Wilson

Wilson pystyi irtautumaan Porcupine Treen perinnöstä menestyksekkäästi. Insurgentes ei ollut suuri kaupallinen menestys, mutta osoitti selkeästi tietä kohti tulevia saavutuksia. Porcupine Tree palasi vielä albumilla The Incident, ja mikä parasta – Wilsonin soolouralla teki tuloaan joukko komeita levytyksiä. Vuosien varrelta on julkaistu jopa omanlaisensa ’Best Of’ -albumi Transience. Viides studioalbumi To The Bone julkaistiin vuonna 2017.

Tuomas Pelttari

Steven Wilson HQ | kotisivu
Steven Wilson HQ | Facebook
Steven Wilson HQ | Instagram
Steven Wilson HQ | Twitter
Headphone Dust | kotisivu
Burning Shed | kotisivu

Hae Steven Wilsonin 'Insurgentes' kirjastosta!

Hae Steven Wilsonin ’Insurgentes’ kirjastosta!

Hae Insurgentes kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Steven Wilson | Finna.fi

Insurgentes | Kscope 2008/2009
Grace For Drowning | 2011
The Raven That Refused To Sing (And Other Stories) | 2013
Hand. Cannot. Erase. | 2015  Levyhyllyt • Hand. Cannot. Erase.
4 ½ | 2016  Levyhyllyt • 4 ½
To The Bone | Caroline 2017
Home Invasion – In Concert At The Royal Albert Hall | 2018 • 5LP Caroline International • Blu-ray+2CD Eagle Vision • DVD+2CD Eagle Vision/Universal Music

Porcupine Tree | Finna.fi
On The Sunday Of Life
 | Delerium Records 1992
Up The Downstair
 | 1993  Levyhyllyt • Up The Downstair
The Sky Moves Sideways
| 1995
Signify
 | 1996
Stupid Dream
 | Snapper Records 1999
Lightbulb Sun
 | 2000
In Absentia
 | Lava Records 2002
Deadwing
 | 2005
Arriving Somewhere..
| 2DVD Snapper Music 2006 & Kscope 2008 • Blu-ray+2CD Kscope 2018
Fear Of A Blank Planet | Roadrunner Records 2007
The Incident
 | Roadrunner Records 2009  Levyhyllyt • The Incident
Octane Twisted
| 2CD+DVD & 2CD Kscope 2012/2013

No-Man [Tim Bowness & Steven Wilson] | Finna.fi
Speak: 1988–89 | Kasetti • Hidden Art Creations 1993
((Speak))
 | CD • Materiali Sonori 1993/Headphone Dust 2004/Snapper Music 2005 • LP Tonefloat 2006 • CD Kscope 2009
Loveblows & Lovecries – A Confession
 | LP • Kasetti • CD • 2CD • One Little Indian 1993
Flowermouth | 2LP • Kasetti • CD • One Little Indian 1994
Wild Opera | CD & Kasetti • Third Stone 1996 • CD Hidden Art 2009 • 2CD Wild Opera/Dry Cleaning Ray Kscope 2010
Returning Jesus | CD Third Stone 2001 • CD Hidden Art 2002 • 3LP Returning Jesus (Complete Sessions) Tonefloat 2006 • 2LP & 2CD Kscope 2017
Together We’re Stranger | CD Kscope 2003, 2014, 2017 • LP Tonefloat 2005, 2006, 2012, 2013 • CD+DVD-A Snapper Music/Kscope 2007 • 2LP Kscope 2015 Levyhyllyt • Together We’re Stranger
Schoolyard Ghosts | CD, CD+DVD-Audio, CD+DVD-Video Kscope 2008 • 2LP Tonefloat 2008 • 2CD Kscope 2017
Love You To Bits | LP • Kasetti • CD • Caroline International 2019

Blackfield [Aviv Geffen & Steven Wilson] | Finna.fi
Blackfield | LP Gates Of Dawn 2004 • CD Kscope 2004, 2017 • 2CD Snapper Music 2004
Blackfield II | LP Gates Of Dawn 2007 • CD Snapper Music & Kscope 2007, 2017 • LP Kscope 2013, 2017
NYC – Blackfield Live In New York City | DVD Snapper Music 2007 • CD+DVD Kscope 2009, 2016
Welcome To My DNA | LP & CD Kscope 2011  Levyhyllyt • Welcome To My DNA
Blackfield IV | LP & CD & CD+DVD Kscope 2013
Blackfield V | 2LP & CD & CD+Blu-ray Kscope 2017
Open Mind – The Best Of Blackfield | 2LP & CD Kscope 2018

Katso DVD/Blu-ray | Finna.fi
Hoile, Lasse (ohjaaja) & Wilson, Steven: Insurgentes, 160 min. 2DVD-dokumentti Wilsonista ja hänen musiikinteostaan. Toimituksen lämmin suositus.
Porcupine Tree: Arriving Somewhere.. | 2DVD & Blu-ray+2CD. Sisältää Porcupine Treen livetaltioinnin Deadwing-kiertueelta + 26-sivuisen tekstiliitteen.

Blackfield: Welcome To My DNA – paossa ilkeää maailmaa
No-Man: Together We’re Stranger – eteerisen popin lähteellä
Porcupine Tree: Up The Downstair – projektista kohti oikeaa bändiä
Porcupine Tree: The Incident – yhtenevä tarina erilaisista ihmiskohtaloista
Steven Wilson: Hand. Cannot. Erase. – koskettava tarina ulkopuolisuudesta
Steven Wilson4 ½ – silta kohti uutta

Lue lisää | Finna.fi
Porcupine Tree
: Stars Die – The Delerium Years ‘91–’91 • 2CD + 40-sivuinen liite | Delerium Records 2002.

Wilson, Steven & Hoile, Lasse & Clover. Carl: Index, 240 sivua | Flood Gallery Publishing 2015. Sisältää Wilsonin esipuheen ja yli kolmesataa valokuvaa musiikintekijän uralta vuosilta 2002–2015.

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Steven Wilson: Insurgentes (2009).

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimsonia geeneissä?

A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct | Discipline Global Mobile 2011

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct.Mitä tehdä jos ikävöi uutta musiikkia King Crimsonilta? Studioalbumia on odoteltu pitkään: toistaiseksi uusin levy The Power To Believe ilmestyi jo 2003. Onneksemme tarjolla on ollut myös King Crimsonin sivuprojekteja. Moninaiset rinnakkaiselossa toimivat kokoonpanot – eräänlaiset crimsoniaaniset geenisekoitukset – yltävät moniulotteiseen improvisaatioon.

”Emoyhtyeen” kuusihenkisen 90-luvun ja vuosituhannen vaihteen inkarnaatioiden vierellä on siis tapahtunut paljon. King Crimsonin kiertueiden vierellä on tehty levyjäkin. ProjeKcts kehkeytyy eri livekokoonpanoista, joista osa on levyttänyt. Ensimmäiset ProjeKct-albumit ilmestyivät 90-luvun lopulla. Yksi sarjan popmaisimmista – ja vehreimmistä – oksista on vuonna 2011 julkaistu A Scarcity Of Miracles. Levytyksen isinä ovat toimineet Jakko Jakszyk, Robert Fripp ja Mel Collins. Levyn alanimekkeenä lukee asiaan kuuluvasti A King Crimson ProjeKct.

JFC:n biisien atakissa voi tuntea vienon 80-lukulaisia sävyjä. Haikeiden syntikkamaisten aaltojen keskeltä ponnistaa sekä lauluntekijyyttä, fuusiota että popmusiikkia, hieman The Police-vokalisti Stingin soolouran tyyliin. Erityisesti A Scarcity Of Miraclesin aloitusraita tuo mieleen Gordon Sumnerin debyyttialbumin The Dream Of The Blue Turtles. Jakko Jakszykin äänestä löytyy sekä perinnettä että popsensibiliteettia. Mielessä käyvät myös Jackson Browne, Peter Cetera, Steven Wilson ja Peter Gabriel.

Nimikappale luo pohjan koko albumille. Rauhallinen klangi luo kiehtovan ongelmattoman tilan. Unenomainen svengi projektin hallitsee koko albumia. Sen keskiössä on Jakszyk. Hän vetää Crimson-ProjeKctia todella antaumuksella. Albumin tekstivihkon ja Wikipedian mukaan Jakszyk työsti albumia Frippin kanssa tehtyjen kitaraimprovisaatioiden pohjalta. Biisit hahmottuivat, ja fonisti Collins täydensi lopputulosta. Prosessimaisuus toimii täydellisesti. Lauluntekijyys on ilmiömäistä.

Aina välillä keskeltä yleistä auvoa puhkeaa esiin kitara. Revittelyn sijaan Fripp täydentää kokonaisuutta. ’Secrets’ tuntuu ammentavan aavistuksen verran Jeff Beckin modernimmasta kitarasoundista. Gavin Harrisonin viipyilevän letkeä rumputatsi muistuttaa Vinnie Colaiutan hienostunutta otetta. Fonisti Mel Collins liukuu hämmästyttävän lähelle Sakari Kukon soundia. Piirpauke ja esimerkiksi Theo Travis liippaavat liki joitain Collinsin jazzrockelementtejä.

Ultrajännittävä ’The Other Man’ suorastaan kiitää tunnelmasta toiseen. Jälkipuoliskon rytmillisyyttä on lähes mahdotonta mieltää saumattomasti biisin alussa kuultavaan rauhaan. Yllätyksenomaisuudesta kehkeytyy jännittävä kokonaisuus. Biisin innovatiivinen eteneminen on todellista juhlaa. Viimeisenä raitana kuultava ’The Light Of Day’ on jäädä hieman irralliseksi, kunnes Fripp ja Collins pääsevät mukaan synapohjaiseen äänimaisemaan. A Scarcity Of Miracles saa kohtalokkaan loppuilmeen.

Vähitellen Jakko Jakszykin tie ”emoalukseen” alkoi olla kivetty, ja vuonna 2013 Jakszyk nimettiin King Crimsonin laulajaksi. Ehkä hänenkin geeneissä on King Crimsonia?

A Scarcity Of Miracles
Jakko M. Jakszyk – kitara, laulu, cheng, kosketinsoittimet
Robert Fripp – kitara, äänimaisemat
Mel Collins – alttosaksofoni, sopraanosaksofoni, huilu

Tony Levin – bassokitara
Gavin Harrison – rummut, lyömäsoittimet
Tuottajat: Robert Fripp & Jakko Jakszyk

Albumista A Scarcity Of Miracles julkaistiin kaksi CD-painosta. Laajempi CD/DVD-A sisältää 5.1-monikanavaversioita ja muuta lisämateriaalia. Albumin nimikappaleen videoraita ei ole nettijakelussa, mutta sisältyy CD/DVD-painokseen. Kysy levyä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

Jakko Jakszyk | Facebook
Jakko Jakszyk | Instagram
Jakko Jakszyk | Twitter
Robert Fripp | kotisivu
Robert Fripp | Facebook
Robert Fripp | Instagram
Robert Fripp | Twitter
Mel Collins | Facebook

King Crimson | kotisivu
King Crimson | Facebook
King Crimson | Instagram

Levyhyllyt | Finna.fi
Jakszyk, Fripp and Collins

A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct • LP • CD • CD+DVD | Discipline Global Mobile 2011

ProjeKct Two

Space Groove | Discipline Global Mobile 1998
Live Groove | Discipline Global Mobile 1999

King Crimson/The ProjeKcts

The ProjeKcts • 4CD ja liitevihko | Discipline Global Mobile 1999

ProjeKct X

Heaven And Earth | Discipline Global Mobile 2000

King Crimson | studioalbumit

1960-luku

In The Court Of The Crimson King | LP Island & EG Records 1969 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2010 • 3CD + Blu-ray Panegyric 2019

1970-luku

In The Wake Of Poseidon | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2011
Lizard | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2012
Islands | LP Island & EG Records 1971 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2014
Larks’ Tongues In Aspic | LP Island & EG Records 1973 • CD + DVD-Audio Panegyric 2012 • LP-uusintapainos Panegyric 2013
Starless And Bible Black | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2015
Red | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2013

1980-luku

Discipline | EG Records & Polydor 1981 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2018  Levyhyllyt • Discipline
Beat | EG Records & Polydor 1982 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
Three Of A Perfect Pair | EG Records & Polydor 1984 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019  Levyhyllyt • Three Of A Perfect Pair

1990-luku ja 2000–

THRAK | Discipline Global Mobile DGM & Virgin 1995 • CD + DVD-Audio Panegyric 2015 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The ConstruKction Of Light | CD Discipline Global Mobile DGM & Virgin 2000
The ReConstruKction Of Light | CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The Power To Believe | Discipline Global Mobile DGM & Sanctuary Records 2003 • CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla
King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko

Lue lisää | Finna.fi

Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua | Helter Skelter 2001
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua | Faber & Faber 1990

Muista boksit | Finna.fi

Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle bokseja, joita on saatavana kirjastoissakin.
King Crimson/The ProjeKcts
The ProjeKcts • 4CD ja liitevihko | DGM 1999. Tien eri ProjeKctien moninaisiin ulottuvuuksiin voi aloittaa myös boksista, johon on kerätty neljän kokoonpanon musiikkia. Mukana on myös informatiivinen tekstivihko.
The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 • 4CD | DGM 2004. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
On (And Off) The Road | Panegyric 2016, laaja koko 80-luvun Crimson-kauden kattava boksi. Mukana on 11 CD-levyä, 3 Blu-ray-levyä ja 5 DVD-levyä sekä 40-sivuinen liitekirja.
The Essential King Crimson – Frame By Frame • 4CD | EG & Virgin 1991, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct (2011).

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – A King Crimson ProjeKct (2011).

King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy

Three Of A Perfect Pair | EG Records 1984

King Crimson: Three Of A Perfect Pair julkaistiin vuonna 1984.

Brittimuusikko Robert Frippin johtama King Crimson palasi albumintekoon 1980-luvun alussa. Alun perin nimellä Discipline keikkaillut neljähenkinen bändi oli luonteeltaan kiinni hetkessä. Monelle ajan soundi oli 70-lukuun verrattuna kevyempi, kirkkaampi ja helpommin lähestyttävä. Tämän otti huomioon myös King Crimson. Syntyi trilogia studioalbumeita, joista viimeinen on keltakantinen Three Of A Perfect Pair.

Rumpali Bill Bruford riisui ilmaisuaan entistä primitiivisemmäksi. Normaalia rockpeltien ja hihatin jakoa on läsnä varsin vähän. Esimerkiksi Sleepless etenee komeasti virvelin ja bassorummun tahdissa. Pientä lisäväriä tuodaan erilaisista perkussiosta. Rokkaavuus ei kuitenkaan kärsi, niukkuus vain korostaa toteutusten melodisuutta. Ehkä astetta hauraampi lopputulos heijastuu siitä, että Disciplinen ja Beatin tuottaja Rhett Davies ei ole enää mukana.

* * *

Albumi on jaettu kahteen puoleen: Left Side ja Right Side. A-puolena tunnettu Left aloittaa nimikappaleella. Tyypilliseen tapaan svengi iskee viiveellä, joka purkautuu kertosäkeessä. Verkkainen Model Man kulkee tyylikkäästi vokalisti Adrian Belew’n viipyilevien venytysten voimalla. Albumin ehkä tunnetuin raita Sleepless muistuttaa Talking Headsin ja The Policen kuulautta.

Syntetisaattoripohjainen Nuages sisältää Frippin valittavan kitarasoolon, joka tuntuu Tony Levinin basson rinnalla juuri oikealta. Instrumentaaleja löytyy lisää B-puolelta. Minimalistisesti alkava Industry luo pelottavan ilmapiirin. Keskivaiheilla yllättävä seinäkellomainen nakutus muistuttaa hetkellisesti 80-luvun alun TV-sarjasta Safiiri ja Teräs. Dig Me ja No Warning tuovat esiin Brufordin free-tyylistä improvisaatiota.

Selkeästi 70-lukulaisin fiilis iskee B-puolen lopussa. Instrumentaali Larks’ Tongues In Aspic Part III on kunnianosoitus menneeseen päin, mutta samalla voi aavistaa jotain tulevasta. Larks’ III ei ole valtavan kaukana King Crimsonin tunnelmasta 90-luvulla. Keltakantista levyä seurasi 10 vuoden levytystauko, mutta tie pysyi auki. Paluualbumi THRAK ilmestyi vuonna 1995.

Three Of A Perfect Pair
Adrian Belew – laulu, nauhalliset ja nauhattomat kitarat
Robert Fripp – kitara
Tony Levin – bassokitara, Stick, syntetisaattori, taustalaulu
Bill Bruford – akustiset ja sähköiset rummut
Tuottaja: King Crimson

Three Of A Perfect Pair julkaistiin alun perin maaliskuussa 1984. CD-painoksista suositeltavimmat lienevät 2004 julkaistu remasterointi 30th Anniversary Edition (DGM), laajennettu 40th Anniversary CD/DVD-A sekä 2016 julkaistu laaja boksi On (And Off) The Road. Liki 20 levyn kooste sisältää koko 80-luvun Crimsonin kauden, mukana myös videotaltiointeja. Three Of A Perfect Pair löytyy aiempaa mukavammin vinyylinä kun 200-grammainen laitos julkaistiin vihdoin vuonna 2019. Kysy levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

King Crimson | kotisivu
King Crimson | Facebook
King Crimson | Instagram

Robert Fripp | kotisivu
Robert Fripp | Facebook
Robert Fripp | Instagram
Robert Fripp | Twitter

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!

Hae Three Of A Perfect Pair kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
King Crimson | studioalbumit
In The Court Of The Crimson King | LP Island & EG Records 1969 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2010 • 3CD + Blu-ray Panegyric 2019
In The Wake Of Poseidon | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2011
Lizard | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2012
Islands | LP Island & EG Records 1971 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2014
Larks’ Tongues In Aspic | LP Island & EG Records 1973 • CD + DVD-Audio Panegyric 2012 • LP-uusintapainos Panegyric 2013
Starless And Bible Black | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2015
Red | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2013
Discipline | EG Records & Polydor 1981 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2018  Levyhyllyt • Discipline
Beat | EG Records & Polydor 1982 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019  Levyhyllyt • Beat
Three Of A Perfect Pair | EG Records & Polydor 1984 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
THRAK | Discipline Global Mobile DGM & Virgin 1995 • CD + DVD-Audio Panegyric 2015 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The ConstruKction Of Light | CD Discipline Global Mobile DGM & Virgin 2000
The ReConstruKction Of Light | CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The Power To Believe | Discipline Global Mobile DGM & Sanctuary Records 2003 • CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimson geeneissä?
King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko

Lue lisää | Finna.fi
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua | Helter Skelter 2001
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua | Faber & Faber 1990

Muista boksit | Finna.fi
Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle bokseja, joita on saatavana kirjastoissakin.
The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 • 4CD | DGM 2004. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
On (And Off) The Road | Panegyric 2016, laaja koko 80-luvun Crimson-kauden kattava boksi. Mukana on 11 CD-levyä, 3 Blu-ray-levyä ja 5 DVD-levyä sekä 40-sivuinen liitekirja.
The Essential King Crimson – Frame By Frame • 4CD | EG & Virgin 1991, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.
King Crimson/The ProjeKcts
The ProjeKcts • 4CD ja liitevihko | DGM 1999. Tien eri ProjeKctien moninaisiin ulottuvuuksiin voi aloittaa myös boksista, johon on kerätty neljän kokoonpanon musiikkia. Mukana on myös informatiivinen tekstivihko.

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

King Crimson: Three Of A Perfect Pair (1984).

King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla

Beat | EG Records 1982

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.80-luvun King Crimson lähti toteuttamaan progeaan uudella ilmeellä. 70-luvun henkilövaihdoksiin verrattuna yhtye eli pysyvyyden aikaa. Kokoonpano vakiintui muutaman vuoden ajaksi nelihenkiseksi kun Robert Fripp ja Bill Bruford sekä huippumuusikot Adrian Belew ja Tony Levin yhdistivät voimansa. Levytysten suhteen yhtyeen odotettu paluu toteutui trilogiana. 1981 julkaistu Discipline sai jatkoa sinikantisesta albumista Beat.

Trilogian kakkososa Beat tuntuu yleisilmeeltään edeltävää levyä rauhattomammalta, jopa neuroottiselta. Yhdysvaltalaisiin beat-runoilijoihin viittaava ’Neal And Jack And Me’ starttaa albumin jyräävästi. Disciplineen verrattuna hieman kuivempi soundi korostaa sävellyksen haastavuutta. Raidan loppupuolella kertosäe tuo esiin vokalisti Belew’n viettelevämpää tonea. B-puolen avaava ’Neurotica’ tuntuu puhesäkeistöineen kaaokselta, mutta taipuu sittenkin myös crimsonmaiseen kauneuteen. Päätösraita ’Requiem’ tuntuu aina tervetulleelta jazzrock-haasteelta.

Tiukan rypistyksen rinnalla Beat pitää sisällään myös kauniimpaa musiikkia. Kovia raitoja vasten ’Two Hands’ tuntuu pitkään etsityltä avaimelta albumin sisään. Instrumentaali ’Sartori In Tangierin’ viehko pulssi vie mukanaan. Myös singleraita ’Heartbeat’ toimii rytinän vastavoimana. Melodisuus on huipussaan.

Sisäänpäin kääntynyt tunnelma on Beatin hallitsevin elementti. Klaustrofobisesta vireestä hypättiin reippaasti eteenpäin kaksi vuotta myöhemmin julkaistulla studioalbumilla Three Of A Perfect Pair. Trilogia päättyi avoimempaan suuntaan.

Beat
Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, urut, Frippertronics
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Beat julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1982. CD-painoksista suositeltavimmat lienevät 2004 julkaistu remasterointi 30th Anniversary Edition (DGM), laajennettu 40th Anniversary CD/DVD-A sekä 2016 julkaistu laaja boksi On (And Off) The Road. Liki 20 levyn kooste sisältää koko 80-luvun Crimsonin kauden, mukana myös videotaltiointeja. Beat löytyy aiempaa mukavammin vinyylinä kun 200-grammainen laitos julkaistiin vihdoin vuonna 2018. Kysy levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

King Crimson | kotisivu
King Crimson | Facebook
King Crimson | Instagram

Robert Fripp | kotisivu
Robert Fripp | Facebook
Robert Fripp | Instagram
Robert Fripp | Twitter

"Varaa

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
King Crimson | studioalbumit

1960-luku ja 1970-luku

In The Court Of The Crimson King | LP Island & EG Records 1969 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • • LP-uusintapainos Panegyric 2010 • 3CD + Blu-ray Panegyric 2019
In The Wake Of Poseidon | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2011
Lizard | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2012
Islands | LP Island & EG Records 1971 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2014
Larks’ Tongues In Aspic | LP Island & EG Records 1973 • CD + DVD-Audio Panegyric 2012 • LP-uusintapainos Panegyric 2013
Starless And Bible Black | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2015
Red | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2013

1980-luku ja 1990-luku

Discipline | EG Records & Polydor 1981 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2018  Levyhyllyt • Discipline
Beat | EG Records & Polydor 1982 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
Three Of A Perfect Pair | EG Records & Polydor 1984 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019  Levyhyllyt • Three Of A Perfect Pair
THRAK | Discipline Global Mobile DGM & Virgin 1995 • CD + DVD-Audio Panegyric 2015 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

2000–

The ConstruKction Of Light | CD Discipline Global Mobile DGM & Virgin 2000
The ReConstruKction Of Light | CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The Power To Believe | Discipline Global Mobile DGM & Sanctuary Records 2003 • CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimson geeneissä?
King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko

Lue lisää | Finna.fi

Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua | Helter Skelter 2001
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson – Observation Over Fifty Years, 608 sivua | Panegyric Publishing 2019
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua | Faber & Faber 1990

King Crimson -boksit | Finna.fi

Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle bokseja, joita on saatavana kirjastoissakin.
The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 • 4CD | DGM 2004. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
On (And Off) The Road | Panegyric 2016, laaja koko 80-luvun Crimson-kauden kattava boksi. Mukana on 11 CD-levyä, 3 Blu-ray-levyä ja 5 DVD-levyä sekä 40-sivuinen liitekirja.
The Essential King Crimson – Frame By Frame • 4CD | EG & Virgin 1991, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimsonin albumi Beat julkaistiin vuonna 1982.

King Crimson: Beat (1982).

King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä

Discipline | EG Records 1981

King Crimson: Discipline (1981).80-luvun alku toi monet progressiivisen rockin suurnimet hivenen yllättävään tilanteeseen. Jotkut kokoonpanot uudistuivat punk rockin ja uuden aallon vanavedessä, toiset progebändit lopettivat kokonaan. Monille muutoksesta kasvoi voimavara. Esimerkiksi Yes, Genesis ja Rush etsivät innokkaasti vaihtoehtoisia ilmaisumetodeja. Myös Robert Frippin johtama King Crimson oli uudistujien eturiviä.

King Crimsonin usean vuoden mittainen levytystauko alkoi albumista Red (1974). Vasta vuonna 1981 Fripp ja rumpali Bill Bruford siirtyivät KC-kaanonissa uuteen aikaan, mukanaan ilmiömäisiä muusikkoja. Bassotaiteilija Tony Levin ja kitaristi/vokalisti Adrian Belew saattoivat olla parasta mitä King Crimsonille oli mahdollista tapahtua. Vuosina 1981–1984 innovatiivinen nelikko teki trilogian studioalbumeita, jotka suuntasivat rohkeasti tulevaisuuteen. Näistä ensimmäinen on punakantinen Discipline.

80-luvun Crimsonin soundi toimii kuin hyökyaalto. Irtautuminen 70-lukulaisesta tunnelmasta on merkittävä. Discipline rakentaa paljon paksulle bassosoundille. Levin luo kerrassaan vastustamattomia kudelmia. Yhtä lailla tärkeitä rakennuselementtejä ovat Brufordin perkussiot, jotka elävät muustakin kuin perinteisimmästä virvelirummun pärinästä. Hienovaraisinta liplatusta lienee hieman Pat Metheny Groupin tyyliä sivuava instrumentaali The Sheltering Sky.

Vokalisti Adrian Belew heittäytyy mukaan joka solullaan. Hän tekee monin tavoin vaikutuksen, aseinaan kuulas lauluääni ja puhe. Elephant Talkin ohella A-puolen sulkeva Indiscipline näyttää Belew’n suvereeniuden tunnelmanluojana, mykistävän häiriintyneenä sanansaattajana. Thela Hun Ginjeet sisältää hyvin mielenkiintoisen monologin. Belew toi arvaamattomalla jännitteellään Crimsoniin myös lisää huumoria.

Yhtyeen sielu Robert Fripp hyötyi kvartetin yhteisestä sävellystyöstä selvästi. Musiikin ilo ja tasapaino ovat niin syvällä, että Discipline sisälsi jopa pieniä hittejä. Sekä Elephant Talk että Frame By Frame kulkivat radiossakin vastustamattomalla imulla, joka valtasi sielun. Balladi Matte Kudasai liukuu kuin laiva aalloissa. Frippin tolkuton kitarakaahaaminenkin istui 70-lukua lempeämpään yleissoundiin saumattomasti.

King Crimson onnistui vangitsemaan levylle 80-luvun tuotantokulttuurin parhaat puolet. Jazzrock eli muutoksen tilassa, ja niin teki uuden aallon löytänyt progekin. Crimson-trilogia jatkui seuraavana vuonna albumilla Beat.

Discipline
Adrian Belew – kitara, laulu
Robert Fripp – kitara, devices
Tony Levin – Stick, bassokitara, laulu
Bill Bruford – rummut
Tuottaja: Rhett Davies

Discipline julkaistiin alun perin LP-levynä vuonna 1981. Remasteroitu 30-vuotisjuhlajulkaisu ilmestyi 2001. Laajennettu CD/DVD-Audio -painos (2011) sisältää erinomaiset monikanavaversiot albumista sekä 12″ Dance mix -version raidasta Elephant Talk. Liitevihkosta löytyy yhtyeen jäsenten pohdintoja neljännen asteen King Crimsonin muotoutumisesta. Discipline löytyy aiempaa mukavammin vinyylinä kun 200-grammainen laitos julkaistiin vihdoin vuonna 2018. Kysy levyjä kirjastostasi.

Tuomas Pelttari

King Crimson | kotisivu
King Crimson | Facebook
King Crimson | Instagram

Robert Fripp | kotisivu
Robert Fripp | Facebook
Robert Fripp | Instagram
Robert Fripp | Twitter

Varaa Discipline kirjastosta.

Varaa Discipline kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
King Crimson | studioalbumit

1960-luku ja 1970-luku

In The Court Of The Crimson King | LP Island & EG Records 1969 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2010 • 3CD + Blu-ray Panegyric 2019
In The Wake Of Poseidon | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2011
Lizard | LP Island & EG Records 1970 • CD + DVD-Audio Panegyric 2009 • LP-uusintapainos Panegyric 2012
Islands | LP Island & EG Records 1971 • CD + DVD-Audio Panegyric 2010 • LP-uusintapainos Panegyric 2014
Larks’ Tongues In Aspic | LP Island & EG Records 1973 • CD + DVD-Audio Panegyric 2012 • LP-uusintapainos Panegyric 2013
Starless And Bible Black | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2015
Red | Island & EG Records 1974 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2013

1980-luku ja 1990-luku

Discipline | EG Records & Polydor 1981 • CD + DVD-Audio Panegyric 2011 • LP-uusintapainos Panegyric 2018
Beat | EG Records & Polydor 1982 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019 Levyhyllyt • Beat
Three Of A Perfect Pair | EG Records & Polydor 1984 • CD + DVD-Audio Panegyric 2016 • LP-uusintapainos Panegyric 2019  Levyhyllyt • Three Of A Perfect Pair
THRAK | Discipline Global Mobile DGM & Virgin 1995 • CD + DVD-Audio Panegyric 2015 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

2000–

The ConstruKction Of Light | CD Discipline Global Mobile DGM & Virgin 2000
The ReConstruKction Of Light | CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019
The Power To Believe | Discipline Global Mobile DGM & Sanctuary Records 2003 • CD + DVD-Audio Panegyric 2019 • LP-uusintapainos Panegyric 2019

Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimson geeneissä?
King Crimson: Beat – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla
King Crimson: Three Of A Perfect Pair – 80-luvun trilogia päättyy
Rush: Permanent Waves – rocktrion uusi aalto
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko

Lue lisää | Finna.fi

Smith, Sid: In The Court Of King Crimson, 346 sivua | Helter Skelter 2001
Smith, Sid: In The Court Of King Crimson – Observation Over Fifty Years, 608 sivua | Panegyric Publishing 2019
Tamm, Eric: Robert Fripp – From King Crimson To Guitar Craft, 242 sivua | Faber & Faber 1990

King Crimson -boksit | Finna.fi

Toimitus suosittelee historiikkien rinnalle King Crimsonin bokseja, joita on saatavana kirjastoissakin.
The 21st Century Guide To King Crimson, Volume Two 1981–2003 | DGM 2004 sisältää 4 CD-levyä. Mukana on 28-sivuinen vihko, jossa päiväkirjamaisesti etenevää bändihistoriaa ja triviaa.
On (And Off) The Road | Panegyric 2016 on laaja, koko 80-luvun Crimson-kauden kattava boksi. Mukana on 11 CD-levyä, 3 Blu-ray-levyä ja 5 DVD-levyä sekä 40-sivuinen liitekirja.
The Essential King Crimson – Frame By Frame | EG & Virgin 1991, mukana LP-levyn kokoinen yli 60-sivuinen liitevihko.

King Crimson: Discipline (1981).

King Crimson: Discipline (1981).