The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko

Synchronicity | A&M Records 1983

The Police: Synchronicity (A&M Records 1983).

Brittiläinen rocktrio The Police teki viisi studioalbumia, joista viimeinen oli kesän 1983 alussa julkaistu Synchronicity. Miljoonia myynyt levy ylsi mainstream-menestykseen ympäri maailmaa. Levyltä lohkaistu single ’Every Breath You Take’ nousi odotetusti kansainväliseksi hitiksi, biisiksi josta The Police tunnistetaan ehkä parhaiten. Albumin Synchronicity nimi tuli lauluntekijä Stingiltä, kirjailija Arthur Koestlerin teoksen The Roots Of Coincidence innoittamana (Matti Kannoston suomennos Parapsykologiaa vai yhteensattumia? löytyy kirjastosta).

The Police: Every Breath You Take. Ohjaajat: Godley & Creme

Valovoimaista Synchronicityä kuunnellessa on vaikea nähdä sitä, että levynteko ja albumia seurannut kiertue kiristi yhtyeen jäsenten välejä. Ehkä ristiriitojen syynä oli Stingin (Gordon Sumner, s. 1951) ylivoimaisuus säveltäjänä, ehkä riidat, ehkä yhteinen kyllästyminen samoihin bändikuvioihin. Joka tapauksessa kitaristi Andy Summers (s. 1942), lyömäsoitintaiteilija Stewart Copeland (s. 1952) ja laulaja-basisti Sting eivät enää pystyneet yhteisen albumin tekemiseen Synchronicityn jälkeen.

The Police: Synchronicity I

Energiaa pulppuava ’Synchronicity I’ aloittaa levyn kuin pysäyttämätön luonnonvoima. Kosketinkuvioiden sävyttämä kekseliäs rock jyrää. Protestilaulu ’Walking In Your Footsteps’ kantaa sykkivän sovituksen ytimessä huolta ihmisen näköalattomuudesta. The Policen koko uran ajalta tuttu hauskanpitovaihde löytyy selvimmin ainoilta Summersin ja Copelandin sävellyksiltä ’Mother’ ja ’Miss Gradenko’. Jälkimmäisessä Copeland irvailee monitulkintaisesti, muotissa kun pitäisi pysyä:

– Your uniform don’t seem to fit,
You’re much too alive in it.
You’ve been letting your feelings show.

The Police: Miss Gradenko

Harva bändi taitaa eeppisen rockbiisin kuin The Police: ’Synchronicity II’ on yksi värikäs sulka yhtyeen hattuun. Lauluntekijä Sting kuvaa työelämän oravanpyörää ja ihmiselon yleistä epäinhimillisyyttä paremmin kuin huomaammekaan, vivahteikkaan sovituksen imu on niin vahva.

The Police: Synchronicity II. Ohjaajat: Godley & Creme

Albumin B-puolen yhtenäisyys säväyttää. ’Every Breath You Take’ asettuukin jatkumoon, jossa yhden maailman suurimmista poplauluista pitääkin kilpailla ykköspaikasta. Käsittämättömän dramaattiset ’King Of Pain’, ’Wrapped Around Your Finger’ ja ’Tea In The Sahara’ voivat viedä voiton, kuulijan tunnelmasta riippuen. Erityisesti ’King Of Pain’ osoittaa valtavaa kunnianhimoa, jossa pop ja taiderock ovat yhtä. Yksi yhtyeen suurimmista biiseistä.

The Police: King Of Pain

Trion viimeiselle albumiklassikolle yritettiin jatkoa. Jäähyväisiksi maailmankiertueen jälkeen jäi kuitenkin vain yksi single: uusi versio singlestä ’Don’t Stand So Close To Me’.

Stingin, Copelandin ja Summersin lukuisten soololevyjen jälkeen tapahtui kuitenkin pieni ihme, ja The Police palasi yhteen vielä kerran. Ja vaikka yllätyskiertue 2007–2008 oli suuri menestys, Synchronicity jäi yhä ilman seuraajaa.

The Police: Wrapped Around Your Finger. Ohjaajat: Godley & Creme

Synchronicity
1 Synchronicity I
2 Walking In Your Footsteps
3 O My God
4 Mother
5 Miss Gradenko
6 Synchronicity II
7 Every Breath You Take
8 King Of Pain
9 Wrapped Around Your Finger
10 Tea In The Sahara
11 Murder By Numbers [CD-levyn lisäraita]

Stewart Copeland – rummut, lyömäsoittimet
Sting – bassokitara, laulu
Andy Summers – kitara
Tuottajat: Hugh Padgham ja The Police

The Police | kotisivu
The Police | Facebook

Sting | kotisivu
Sting | Facebook

Stewart Copeland | kotisivu
Stewart Copeland | Facebook

Andy Summers | kotisivu
Andy Summers | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Billy Idol: Kings & Queens Of The Underground [2014] – rocktähden laadukas paluu
Dire Straits: Dire Straits [1978] – menestystarinan alkusanat
Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles [2011] – King Crimson geeneissä?
King Crimson: In The Court Of The Crimson King [1969] – genreä määritellyt debyytti
King Crimson: Discipline [1981] – uuden progen äärellä
King Crimson: Beat [1982] – neuroottisuuden ja kauneuden rajalla
King Crimson: Three Of A Perfect Pair [1984] – 80-luvun trilogia päättyy

Peter Gabriel [1] 1977–1985 • Progeyhtyeen keulakuvasta omavaraiseksi sooloartistiksi
Peter Gabriel [2] 1986–2023 • Taiderockin vanhempi valtiomies
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Rush: Permanent Waves [1980] – rocktrion uusi aalto
Rush: Snakes & Arrows [2017] – ilmeikkään itseluottamuksen paluu
Simple Minds: Street Fighting Years [1989] – voimaa ja suurta tunnetta
Steve Hackett – monipuolinen säveltäjä ja Genesiksen progeperinnön vaalija • Vuodet 1971–2023
Talking Heads: 77 [1977] – tanssi kuin kukaan ei katselisi
U2: Achtung Baby [1991] – aitoa parempi levy
Wilco: Yankee Hotel Foxtrot [2001 2002] on minimalistinen ja sydämellinen mestariteos

The Police
Finna.fi

Outlandos D’Amour | A&M Records 1978
Reggatta De Blanc | A&M Records 1979
Zenyatta Mondatta | A&M Records 1980
Ghost In The Machine | A&M Records 1981
Synchronicity | A&M Records 1983

Livealbumit
The Police
Finna.fi

Live! • 2CD | A&M Records 1995 & 2003
Certifiable – Live In Buenos Aires • CD+DVD | CherryTree/A&M Records 2008

Sting
Finna.fi

1980-luku

The Dream Of The Blue Turtles | A&M Records 1985
Bring On The Night • live • 2LP | A&M Records 1986
…Nothing Like The Sun | A&M Records 1987

1990-luku

The Soul Cages | A&M Records 1991
Ten Summoner’s Tales | A&M Records 1993
Mercury Falling | A&M Records 1996
Brand New Day | A&M Records 1999

2000–2009

…All This Time • live | A&M Records 2001
Sacred Love | A&M Records 2003
Songs From The Labyrinth | Deutsche Grammophon 2006
If On A Winter’s Night… | Deutsche Grammophon 2009

2010-luku

Symphonicities | Deutsche Grammophon 2010
The Last Ship | Cherrytree Records/A&M Records 2013
57th & 9th | A&M Records/Interscope Records/Cherrytree Records 2016
44/876  Sting & Shaggy | A&M Records/Interscope Records/Cherrytree Records 2018
My Songs | A&M Records/Interscope Records/Cherrytree Records 2019
My Songs Live | A&M Records/Interscope Records/Cherrytree Records 2019

2020-luku

Duets | A&M Records/Interscope Records/Cherrytree Records 2020
The Bridge | A&M Records 2021

Andy Summers • Robert Fripp
Finna.fi

1980-luku

I Advance Masked | A&M Records 1982
Bewitched | A&M Records 1984

Andy Summers
Finna.fi

X Y Z | MCA Records 1987
Mysterious Barricades | Private Music 1988
The Golden Wire | Private Music 1989

1990-luku

Charming Snakes | Private Music 1990
World Gone Strange | Private Music 1991
Synaesthesia | CMP Records 1995
The Last Dance Of Mr. X ‎| BMG Classics/RCA Victor 1997
Strings Of Desire  Andy Summers & Victor Biglione | BMG Classics/RCA Victor 1998
Green Chimneys – The Music Of Thelonius Monk | BMG Classics/RCA Victor 1999 | BMG Classics/RCA Victor 1999

2000–2009

Peggy’s Blue Skylight | BMG Classics/RCA Victor 2000
Earth + Sky | Golden Wire 2003 • RandM Records 2004
The X-Tracks – The Best Of Andy Summers | Golden Wire/RandM Records 2004

2010-luku

Fundamental  Andy Summers & Fernanda Takai | Deckdisc 2012
Metal Dog | Flickering Shadows Productions 2015
Triboluminescence | Flickering Shadows Productions 2017

Stewart Copeland
Finna.fi

The Rhythmatist | A&M Records 1985
The Equalizer & Other Cliff Hangers ‎| I.R.S. Records 1988
Orchestralli | Ponderosa 2004
Police Deranged For Orchestra | Kinetic Kollections Overseas / Shelter Music Group / BMG 2023

Animal Logic
[Stewart Copeland • Deborah Holland • Stanley Clarke]
Finna.fi

Animal Logic | Virgin 1989
Animal Logic [II] | I.R.S. Records 1991

Gizmodrome
[Stewart Copeland • Adrian Belew • Mark King • Vittorio Cosma]
Finna.fi

Gizmodrome | Ear Music 2017

Petri Silas käänsi Chris Campionin kirjoittaman The Police -historiikin suomeksi.

Petri Silas käänsi Chris Campionin kirjoittaman The Police -historiikin suomeksi.

Lue lisää The Policesta
Finna.fi

The Police  Chris Campion & kääntäjä Petri Silas, 397 sivua | Johnny Kniga 2010

Read more about The Police
Finna.fi

I’ll Be Watching You – Inside The Police 1980–1983  Andy Summers, 375 pages | Taschen 2007
Message In A Box – The Complete Recordings
  The Police • 4CD | A&M Records 1993 & 2006. Boksissa mukana 68-sivuinen liitekirja. Includes an informative 68 pages booklet about the band.

Lue lisää Stingistä
Finna.fi

Kuin särkynyttä musiikkia – muistelma  Sting & Erkki Jukarainen, kääntäjä, 356 sivua | WSOY 2004

Read more about Sting
Finna.fi

Broken Music – A Memoir  Sting, 337 pages | Simon & Schuster 2003

Read more about Andy Summers and The Police
Finna.fi

One Train Later – A Memoir  Andy Summers, 354 pages | Portrait 2006

Lue Arthur Koestleria • Read Koestler
Finna.fi

The Roots Of Coincidence  Arthur Koestler, 158 pages | Hutchinson 1972
Parapsykologiaa vai yhteensattumia?  Arthur Koestler & kääntäjä Matti Kannosto, 165 sivua | Kirjayhtymä 1973

Synchronicity • 1983
Spotify

Synchronicity • 1983

The Police: Synchronicity (1983). Kuva: Tuomas Pelttari

Musiikkikirjastot.fi logo

Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *