Dire Straits – menestystarinan alkusanat

Dire Straits | Vertigo 1978

Dire Straits: Dire Straits (1978).Vuosi 1978 jäi popmusiikin historiaan näkyvimmin punk-vuotena, jolloin Sex Pistols soitti viimeisen keikkansa ja Dead Kennedys ensimmäisensä, Sid Vicious pidätettiin epäiltynä tyttöystävänsä murhasta, The Clash julkaisi Give ’Em Enough Ropen ja niin edelleen. Mutta tapahtui silloin paljon muutakin. Ensimmäinen luku kirjoitettiin ainakin kolmeen rockin suureen tarinaan, jotka eivät olisi juuri kauempana punkista voineet kulkea: vuonna 1978 debytoivat Prince, Van Halen ja Dire Straits.

Dire Straitsin tapauksessa pohjatyöt oli tehty ja lastentaudit podettu edellisissä bändeissä, ja asiat etenivät varsin nopeasti. Yhtye perustettiin Lontoossa vuonna 1977, kun Newcastlessa kasvaneet veljekset Mark ja David Knopfler ja Leicesteristä pääkaupunkiin saapuneet John Illsley ja Pick Withers alkoivat soittaa yhdessä. Jo samana vuonna kvartetti äänitti ensimmäisen demonsa, jonka kolmen biisin joukossa oli tuleva hitti ’Sultans Of Swing’. Kappaleen demoversio soi BBC:llä, ja vain pari kuukautta myöhemmin bändi solmi levytyssopimuksen Vertigon kanssa.

Sultans Of Swing.

Dire Straitsin ensimmäinen, nimetön albumi äänitettiin helmikuussa 1978. Vuoden loppuun mennessä se oli julkaistu maailmanlaajuisesti. Pian se oli albumilistalla monissa Euroopan maissa, Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa, ja kotimaassaan se pysyi albumilistalla 132 viikkoa. Tämä kaikki vaikutti jo aikoinaan suuren menestystarinan ensimmäiseltä luvulta. 

Menestykseen löytyy paljon syitä bändin taidokkuudesta ajassaan erottuvaan soundiin ja Mark Knopflerin lauluntekotaitoihin – siihen luultavasti vaikutti ihan kaikki lukuun ottamatta bändin ulkonäköä. Suuri merkitys oli myös sillä, miten amerikkalaiselta tuo englantilainen yhtye kuulosti. Brittiläistä siinä oli lähinnä sanoitusten nokkela ironia. Vaikka Knopflerilla oli tunnistettava käsiala laulajana, kitaristina ja biisintekijänä, hänen vaikutteensa tulivat ilmiselvästi J. J. Calen, Bob Dylanin sekä country- ja bluesmuusikoiden americanasta. Dire Straits erottui myös sillä, että se kuulosti kypsältä ja hillityltä, mikä johtui siitä, että sen jäsenet olivat levyn ilmestyessä kolmekymppisiä. Mahdolliset uhon vuodet oli eletty jo kauan sitten.

Down To The Waterline.

Ensimmäisen hittinsä Dire Straits sai ’Sultans Of Swingistä’, samasta biisistä, joka oli vienyt bändin radioon ja isojen levy-yhtiöiden neuvottelupöytiin. Knopfler oli kirjoittanut sen nähtyään Etelä-Lontoossa Sultans Of Swing -nimisen jazzbändin keikalla miltei tyhjässä pubissa. Mahtipontisen nimen ja ankeiden olosuhteiden koominen ristiriita oli inspiroinut häntä. Samaan tapaan syntyi joitakin vuosia myöhemmin Dire Straitsin suurin hitti ’Money For Nothing’, jonka Knopfler teki kuultuaan kodinkonemyyjän kommentoivan työpaikallaan Music Televisionin tarjontaa. 

Ensialbumilla on monia muitakin hienoja hetkiä. ’Water Of Love’ tarjoaa helteistä svengiä ja maukasta kitaransoittoa samalla Nationalilla, joka ikuistettiin myöhemmin suurmenestyslevy Brothers In Armsin (1985) kanteen. ’Setting Me Upin’ countryrockissa Dire Straits on amerikkalaisimmillaan, ja ’Southbound Train’ on plagiointisyytettä vaille täydellistä dylanismia.

Setting Me Up.

Dire Straitsin seuraavat albumit Communiqué (1979), Making Movies (1980) ja Love Over Gold (1982) edistivät asioita kahdella rintamalla: musiikki kehittyi kiinnostavammaksi ja suosio kasvoi levy levyltä. Uransa korkeimmalle huipulle Dire Straits nousi toukokuussa 1985, kun Brothers in Arms ilmestyi suoraan Britannian albumilistan sijalle yksi ja sinnitteli listalla pöyristyttävät 228 viikkoa. Levy äänitettiin digitaalisesti, mikä oli 1980-luvun puolivälissä vielä varsin harvinaista. Sitä myytiin viiden hittisinglen (mm. ’Money For Nothing’, ’Walk Of Life’) voimalla yli 30 miljoonaa kappaletta.

Dire Straits hajosi syyskuussa 1988. Knopfler perusteli päätöstä sillä, että suosio oli jättänyt musiikin varjoonsa. Kolme vuotta myöhemmin paluun tehnyt bändi julkaisi kuudennen albuminsa On Every Street (1991). Sitäkin myytiin maailmalla useita miljoonia kappaleita, ja Dire Straits teki vuoden kestäneen 300 konsertin maailmankiertueen, jonka kokonaisyleisömääräksi on arvioitu 7,1 miljoonaa ihmistä. 

Money For Nothing.

Kiertue oli sellainen koettelemus, että Knopfler hajotti Dire Straitsin uudelleen syksyllä 1992, todennäköisesti lopullisesti.

”Lopetin sen, koska halusin palata todellisuuteen”, Mark Knopfler kommentoi Dire Straitsin loppua. ”Se oli itsesuojelua ja selviytymistä. Sillä tasolla toimiminen on epäinhimillistä.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Dire Straits
Mark Knopfler
David Knopfler
John Illsley
Pick Withers
Tuottaja: Muff Winwood

Dire Straits | kotisivu
Dire Straits | Facebook
Dire Straits | Instagram

Mark Knopfler | Facebook
Mark Knopfler | Twitter

John Illsley | kotisivu
John Illsley | Facebook

Varaa Dire Straitsin klassikkoalbumi kirjastosta.
Varaa Dire Straitsin klassikkoalbumi kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Dire Straits -tuotantoa vuosilta 1978–1991. Kuva: Tuomas Pelttari.
Dire Straits -tuotantoa vuosilta 1978–1991. Kuva: Tuomas Pelttari.


Levyhyllyt
Dire Straits | Finna.fi

1970-luku

Dire Straits | Vertigo 1978
Communiqué | Vertigo 1979

1980-luku

Making Movies | Vertigo 1980
Love Over Gold | Vertigo 1982
Alchemy – Dire Straits Live | Vertigo 1984
Brothers In Arms | Vertigo 1985

1990-luku

On Every Street | Vertigo 1991
On The Night • live | Vertigo 1993

Kokoelmalevyt
Dire Straits | Finna.fi

Money For Nothing | Vertigo 1988
Sultans Of Swing – The Very Best Of Dire Straits | Vertigo 1998
Private Investigations – The Best Of Dire Straits & Mark Knopfler | Mercury 2005
Transmission Impossible – Classic Radio Broadcast Recordings • 3CD | Eat To The Beat 2020

Levyhyllyt
Mark Knopfler | Finna.fi

1990-luku

Golden Heart | Vertigo 1996

2000–2009

Sailing To Philadelphia | Mercury 2000
The Ragpicker’s Dream | Mercury 2002
Shangri-La | Mercury 2004
All The Roadrunning Mark Knopfler & Emmylou Harris | Mercury 2006
Kill To Get Crimson | Mercury 2007
Get Lucky | Mercury 2009

2010-luku

Privateering | Mercury 2012
Tracker | Mercury 2015
Down The Road Wherever | British Grove Records/Virgin EMI Records 2018

Levyhyllyt
John Illsley | Finna.fi

1980-luku

Never Told A Soul | Vertigo 1984
Glass | Vertigo 1988

2010-luku

Streets Of Heaven | Creek Records 2010
Testing The Water | Creek Touring & Records LLP 2014
Live In London | Creek Records 2014
Coming Up For Air | Creek Touring & Records LLP 2019

Bob Dylan: Self Portrait – täydellisen keskeneräinen omakuva
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Jakszyk, Fripp and Collins: A Scarcity Of Miracles – King Crimsonia geeneissä?
King Crimson: Discipline – uuden progen äärellä
Neil Young: After The Gold Rush – elokuvaton soundtrack
R.E.M. Automatic For The People – huipulla on hiljaista
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Police: Synchronicity – trion viimeinen klassikko
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Lue lisää Dire Straitsista • Read more about Dire Straits | Finna.fi

Dire Straits – Every Album, Every Song [On Track …] Andrew Wild, 141 pages | Sonicbond Publishing 2021
Dire Straits Colin Irwin, 120 pages | Orion 1994
Dire Straits Michael Oldfield, 152 pages | Sidgwick & Jackson 1986

Dire Straits: Dire Straits (1978).
Dire Straits: Dire Straits (1978)
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Van Halen I – kitaristi muutti maailmaa

Van Halen | Warner Bros. Records 1978

Van Halen (1978). Maailmanlaajuinen suru Eddie Van Halenin (1955–2020) kuolemasta muistutti, miten suuri hänen merkityksensä oli. Sosiaalisen median aikakaudella on toki helppo ottaa osaa mihin tahansa, mutta useimpien artistien poismeno jää silti melko pienten yhteisöjen murheeksi. Todella laajoja joukkoja yhdistävät ne, jotka ovat muuttaneet maailmaa.

Van Halen oli sellainen muusikko. Hänen kuolemastaan kerrottiin syrjäisen Suomenkin pääuutislähetyksessä, ja aivan toisenlaista taidetta edustava Patti Smith kirjoitti kitaristista runon. Kitarasankari joutui poistumaan keskuudestamme aivan liian varhain (hän kuoli syöpään 65-vuotiaana), mutta jätti suuren jäljen.

Eddie Van Halen loi maineensa heti nimikkoyhtyeensä Van Halenin ensimmäisellä albumilla. Hard rock oli tuohon aikaan kaukana muodikkaasta, mutta bändin persoonallinen ote teki siitä kiinnostavan. Rempseä showmieslaulaja David Lee Roth ja soittamisesta silminnähden nauttinut tekniikkataituri Eddie Van Halen olivat pääainesosat jännittävässä reseptissä, jossa huikea virtuositeetti ja huoleton, kiljahteleva rokkaus täydensivät toisiaan. Vaikka Van Halen jatkoi leijonanharjaisten stadionrokkareiden perinnettä, se ei tuonut mieleen 1970-lukua. Paremminkin se kuulosti genrensä tulevaisuudelta.

Van Halenin ensimmäinen levy äänitettiin Sunset Sound Recordersissa syksyllä 1977. Monelle debyyttialbumille tyypillisesti se on levylle siirretty keikkasetti, jota on täydennetty parilla lainabiisillä. Kinksin You Really Got Me’n ja John Brimin Ice Cream Manin levyttäminen kertonee jotain siitä, miten vähän omaa materiaalia yhtyeellä tuossa vaiheessa oli. Vaikka kitaristi ja laulaja olivat varsinkin keikoilla yhtyeen tähdet, basisti Michael Anthonyn ja rumpaliveli Alex Van Halenin osuutta ei pidä väheksymän. Rytmiryhmä kykeni aikamoiseen rytkeeseen (I’m The One) ja pehmeään tassutukseen (Jamie’s Cryin’, Little Dreamer). Levyltä kuulee, että kokoonpano oli soittanut yhdessä vuosia.

Van Halenin debyytti oli samalla sen läpimurtoalbumi, ja suosio kasvoi jokaisen vuosittain julkaistun levyn myötä. Viidennen pitkäsoiton Diver Downin (1982) jälkeen bändi pääsi ennätysten kirjaan kuittaamalla puolentoista tunnin konsertista puolitoista miljoonaa dollaria. Merkittävämpää oli kuitenkin se, että Eddie Van Halen muutti raskaan rockin ilmettä. Se loi muotin, johon todella moni kahdeksankymmentäluvun hevibändi valettiin. Näppäräsormisia oppipoikia pulpahteli esiin tiuhaan tahtiin. Mutta toisin kuin Edward Van Halenilla, harvalla heistä oli tarjota mitään persoonallista.

Kitaransoiton kannalta Van Halenin debyytin keskeinen teos on Eddien soolobiisi Eruption, joka loksautti leukoja ja räjäytteli päitä kaikkialla, missä aloittelevat kitaristit Van Halenia kuuntelivat. Eddie ei keksinyt fingertapping-soittotyyliä, mutta jalosti sitä ja popularisoi sen niin, ettei sähkökitaran soittaminen ollut enää milloinkaan entisellään. Van Halen vaikutti myöhempiin kitaristipolviin yhtä paljon kuin Jimi Hendrix vaikutti hänen soittajasukupolveensa. Kaikki Eruptionin jälkeen julkaistut kahden käden täppäysliidit ovat käytännössä kumarruksia Edward Suuren suuntaan.

Edward Lodewijk Van Halenin tunnetuin kitara Frankenstrat on ollut näytillä New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa näyttelyssä Play It Loud: Instruments of Rock and Roll. Jäljennös legendaarisesta soittimesta on pysyvästi esillä Yhdysvaltain historian kansallismuseossa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Van Halen I
Eddie Van Halen
David Lee Roth
Michael Anthony
Alex Van Halen
Tuottaja: Ted Templeman

Van Halen | kotisivu
Van Halen | Facebook
Van Halen | Instagram
Van Halen | Twitter

Varaa Van Halen -debyytti kirjastosta.
Varaa Van Halen -debyytti kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Van Halen

1970-luku

Van Halen | Warner Bros. Records 1978
Van Halen II | 1979

1980-luku

Women And Children First | Warner Bros. Records 1980
Fair Warning | Warner Bros. Records 1981
Diver Down | Warner Bros. Records 1982
1984 [MCMLXXXIV] | Warner Bros. Records 1984
5150 | Warner Bros. Records 1986
OU812 | Warner Bros. Records 1988

1990-luku

For Unlawful Carnal Knowledge | Warner Bros. Records 1991
Balance | Warner Bros. Records 1995
Van Halen III | Warner Bros. Records 1998

2010-luku

A Different Kind Of Truth | Interscope Records 2012

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Duff McKagan – luoteisen maan punkkari
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisitedelonmerkkejä autotallista
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Read more about David Lee Roth • Read more about David Lee Roth | Finna.fi

Crazy From The Heat David Lee Roth , 359 pages | Ebury Press 2000

Read more about Eddie Van Halen • Lue lisää Eddie Van Halenista | Finna.fi

Guitar World Presents Van Halen – Eddie Van Halen In His Own Words toimittajat Jeff Kitts, Brad Tolinski & Harold Steinblatt, 202 pages | Music Content Developers 1997

Lue lisää Van Halenista ja Sammy Hagarista | Finna.fi

Red – sensuroimaton rock-elämäni Sammy Hagar & Joel Selvin & kääntäjä Asko Alanen, 280 sivua | Paasilinna 2011

Van Halen Rising – How A Southern California Backyard Party Band Saved Heavy Metal Greg Renoff, 472 pages | Ecw Press Canada 2015
The Van Halen Encyclopedia C. J. Chilvers, 425 pages | Writers Club Press 2001
Everybody Wants Some – The Van Halen Saga Ian Christe & kääntäjä Jorma-Veikko Sappinen, 368 sivua | Johnny Kniga 2008
Runnin’ With The Devil – A Backstage Pass To The Wild Times, Loud Rock, And The Down And Dirty Truth Behind The Making Of Van Halen Noel E. Monk & Joseph Layden, 342 pages | Dey St. / William Morrow 2017
Guitar Player – Legends of Guitar 1, 66 pages | GPI Publications 1984
The Mighty Van Halen Buzz Morison | Cherry Lane 1984
Van Halen Mark Phillips, 64 pages | Hollywood / Van Halen 1983
Shredders! The Oral History Of Speed Guitar Greg Prato, 382 pages | Jawbone 2017

Van Halen | Warner Bros. Records 1978.
Van Halen | Warner Bros. Records 1978
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.


The Adverts: Crossing The Red Sea With The Adverts – uuden kulttuurin etulinjassa

Crossing The Red Sea With The Adverts | Bright Records 1978

The Adverts: Crossing The Red Sea (1978).Sanotaan, että mitä kirkkaammin liekki palaa, sen nopeammin se sammuu. Niin kävi ainakin The Advertsille, jonka kaari jäi vain kahden levyn mittaiseksi. Brittiläistä punkpioneeria ei kuitenkaan ole unohdettu, siitä on pitänyt huolen sen klassikoksi kohotettu debyyttialbumi Crossing The Red Sea With The Adverts.

Crossing The Red Sea With The Advertsin tehnyt alkuperäiskokoonpano syntyi vuonna 1976, kun Devonista Lontooseen muuttaneet T.V. Smith ja Gaye Advert lyöttäytyivät yhteen kitaristi Howard Pickupin ja rumpali Laurie Driverin kanssa. The Adverts syntyi uuden kulttuurin etulinjaan. Se soitti ensimmäiset keikkansa Lontoon Roxyssa tammikuussa 1977 – kuukautta ennen kuin ensimmäinen brittiläinen punkalbumi, The Damnedin Damned Damned Damned ilmestyi.

The Adverts julkaisi punkin vallankumousvuoden mittaan kolme singleä. Niistä ensimmäinen, kiivas ja itseironinen One Chord Wonders//Quick Step kiteytti punkin eetoksen hienommin kuin yksikään toinen aikakauden klassikko. Keskimmäinen, elokuussa julkaistu Gary Gilmore’s Eyes//Bored Teenagers kipusi singlelistalla kahdeksanneksitoista ja tuli bändin kaikkien aikojen tunnetuimmaksi kappaleeksi. (Yllättävää kyllä, hittibiisi ei ollut lainkaan mukana Crossing The Red Sea With The Adverts -albumin alkuperäisellä versiolla.) Punkilmiön laajenemisnopeudesta kertoo jotakin se, että lokakuussa 1977 julkaistu kolmas single Safety In Numbers//We Who Wait jo kritisoi skenen turvallisuushakuista laumasieluisuutta.

Abbey Road -studiolla tehty Crossing The Red Sea With The Adverts ilmestyi Iso-Britannian albumilistalle julkaisuviikollaan helmikuussa 1978. Mikään valtava myyntimenestys se ei ollut, mutta teki saman tien selväksi, että The Advertsilla oli valttinaan poikkeuksellisen hyvä biisintekijä. T.V. Smith kirjoitti melodisia ja iskeviä lauluja, joista monet olisivat toimineet millaisina sovituksina tahansa. Hänen bändinsä debyytti oli vahvasti ajassa kiinni, mutta sillä oli myös ikuisuusarvoa.

Vaikka The Adverts aikalaistensa tavoin korosti sitä, että soittotaito oli pelkkä vähäpätöinen muotoseikka sisällön ja sanoman ympärillä, eivät Driver, Pickup ja Advert olleet lainkaan pöllömpi punkbändi, ja ennen kaikkea heillä oli keulillaan erinomainen rocklaulaja ja -lyyrikko. Tuleen bändin puhalsi juuri laulaja T.V. Smith, jonka kiihkeys ja intohimo puskivat läpi pitelemättöminä. The Adverts ei tavoitellut maailmaa ravistelevaa rankkuutta yhtä tietoisesti ja itsetarkoituksellisesti kuin Sex Pistols ja moni muu, mutta raju sen ensimmäinen albumi silti oli. Mitä vilpittömimmällä, realistisimmalla ja aidoimmalla tavalla.

Crossing The Red Sea With The Adverts oli vaikuttava levy sanan kaikissa merkityksissä. Se muokkasi käsityksiä siitä, mistä punkissa on kyse ja kuinka sitä tehdään. Kriitikoiden zeitgeistin tavoittaneeksi klassikoksi julistama levy olisi voinut olla lupaava alku pitkälle uralle, mutta toisin kävi. Pian alkuperäisestä kokoonpanosta olivat jäljellä enää Smith ja Advert, eikä bändin toinen albumi Cast Of Thousands ollut edeltäjänsä kaltainen menestys oikein millään tasolla. Yhtye soitti viimeisen keikkansa lokakuussa 1979.

Crossing The Red Sea With The Advertsilla soittaneesta kokoonpanosta kitaristi Howard Pickup (eli Howard Boak) kuoli vuonna 1997. Rumpali Laurie Driver (eli Laurie Muscat) asuu tätä nykyä Islannissa. Gaye Advert eli Gaye Black on työskennellyt Lontoossa sosiaalialalla ja taiteilijana.

Perustettuaan ja haudattuaan yhtyeet T.V. Smith’s Explorers ja Cheap Smith teki ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1983, kunnes jäi vuosiksi viettämään hiljaiseloa musiikista. 1990-luvun alussa hän ryhtyi sooloartistiksi. Siitä lähtien hän on kiertänyt maailmaa kitaransa kanssa ja koonnut kiertuepäiväkirjoistaan valloittavan kirjasarjan. Smith on julkaissut toistakymmentä sooloalbumia ja useita livelevyjä. Viimeisin studiolevy Land Of The Overdose ilmestyi 2018.

Smith on tehnyt erinomaisia biisejä myös soololevyilleen, mutta The Advertsin klassikoilla on hänen faniensa sydämessä erityinen paikka. Niin taitaa olla myös hänen sydämessään, onhan hän sentään kirjoittanut aiheesta runonkin:

Punk Rock Poem

It was strange being in a punk rock band
People gobbed on us, then shook us by the hand
We played every toilet in this green and slimy land
First of all for fifteen quid, then – later on – a grand!

Thirty days of madness touring with the Damned
Turning up to soundcheck to find out we’d been banned
Driving back to London in the mini-van

Didn’t get to the U.S.A. as planned

And, looking back, we didn’t change the music scene a lot
But we did have one hit single, and supported Iggy Pop
And sometimes people tell me that the Adverts changed their lives
And that’s nice

It was great being in a punk rock band

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

T.V. Smith | kotisivu
Gaye Black | kotisivu

Varaa The Adverts -klassikko Crossing The Red Sea kirjastosta.

Varaa The Adverts -klassikko Crossing The Red Sea kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
The Adverts | Finna.fi

Crossing The Red Sea With The Adverts | Bright Records 1978
Cast Of Thousands | RCA Victor 1979

Levyhyllyt
T.V. Smith

Channel Five | Expulsion 1983
March Of The Giants | Cooking Vinyl 1992
Immortal Rich | Humbug 1995
Generation Y | Jochens Kleine Plattenfirma JKP 1998 • Cherry Red Records 1999
Useless – The Very Best Of T.V. Smith | Jochens Kleine Plattenfirma JKP 2001
Not A Bad Day | TV Smith & Teenage Rebel Records 2003
Misinformation Overload | Golden Zeiten 2005 • Boss Tuneage 2006
In The Arms Of My Enemy | Drumming Monkey Records & Boss Tuneage 2008
Coming In To Land | Drumming Monkey Records & Boss Tuneage 2011
I Delete | TV Smith & Drumming Monkey Records 2014
Land Of The Overdose | Jochens Kleine Plattenfirma JKP 2018

Lue lisää punk rockista ja The Advertsista | Finna.fi

1977 – Punkvallankumous  Jukka Junttila, 279 sivua | Like 2017
Punk! – Brittipunkin haastatteluhistoria  John Robb & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 511 sivua | Like 2007

The Adverts: Crossing The Red Sea (1978).

The Adverts: Crossing The Red Sea (1978).

Teddy & The Tigers: Burn It Up – suomibillyn suosion huippu

Burn It Up | Poko Rekords 1978

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).Usein mainitaan, että punk teki läpimurron, koska nuoriso oli vieraantunut mahtailevaksi ja viihteelliseksi kehittyneestä popmusiikista. Se kaipasi simppeliä, energistä ja puhuttelevaa rockia, joka määrittäisi sille tyylin ja aseman.

Toisesta 1970-luvun lopun suositusta tyylistä, rockabillystä, voi sanoa täsmälleen samoin.

Rockabillyn uutta tulemista on pidetty punkin vastavoimana, ja sitä se ideologisesti olikin, mutta ei lähtökohdiltaan. 1950-luvun ja 1960-luvun alun soundiin ja tyyliin ihastuneet bändit perustettiin ihan samoista syistä kuin punkbändit – ”diinaritkin” kaipasivat yksinkertaista, energistä musiikkia, joka kertoisi elämästä sävyillä, joita aikakauden hevi- ja progebändit eli ”hämyt” eivät hallinneet.

Punkia konservatiivisempi rockabilly ei pyrkinyt luomaan vanhoista elementeistä uudenlaista meteliä vaan siirtämään menneiden aikojen estetiikan ja tyylin dogmaattisesti nykypäivään. Se oli tavallaan taantumuksellista, tavallaan ei – 1950-luvun amerikkalaisuuden romantisointi tuntui varmasti raikkaalta 1970-luvun Kekkoslovakian harmaudessa. Aika oli muutenkin otollinen nostalgiselle aikamatkalle lähihistoriaan. Sen osoittivat Happy Days – Onnenpäivät -sarjan sekä elokuvien Grease ja American Graffiti – Svengijengi ’62 suosio sekä uutiset Elvis Presleyn kuolemasta.

Suomalaisen rockabillyn suosituin bändi tuli Keravalta. Sen esimuoto, vuonna 1974 perustettu Fancy Dan soitti sekalaisia rockcovereita. Hurriganesin kaksi ensimmäistä albumia käänsivät bändin kurssin kohti primaalia rock’n’rollia, ja lopullinen fiftarivalaistuminen tapahtui American Graffiti – Svengijengi ’62:n kautta. Fancy Danista tuli Teddy & The Tigers. Bändi innostui soittamaan rock’n’rollia ja rockabillyä Eddie Cochranin ja Buddy Hollyn hengessä ja autenttisilla soundeilla. Tyylillinen pesäero jopa linjaansa raskauttaneeseen Hurriganesiin oli selkeä.

Epe Heleniuksen Tampereella perustama Poko Rekords kiinnitti Teddy & The Tigersin vuonna 1977. Uuden yhtiön kahteen ensimmäiseen albumijulkaisun kiteytyi aikakauden kaksijakoinen nuorisokulttuuri: Teddy & The Tigersin debyytti Boppin’ ja punkbändi Eppu Normaalin ensialbumi Aknepop ilmestyivät toukokuussa 1978. Teddy & The Tigersin Aikka ”Teddy Guitar” Hakalasta (s. 1957) ja Eppu Normaalin Martti Syrjästä (s. 1959) tuli tahtomattaan kahden toisilleen nokittelevan alakulttuurin henkisiä johtajia. He antoivat nuortenlehdille jopa yhteishaastatteluja osoittaakseen poteroistaan uhitteleville nuorille olevansa hyvissä väleissä ja arvostavansa toistensa tekemisiä.

Teddy & The Tigersin toinen albumi Burn It Up julkaistiin loppuvuodesta 1978, vain puoli vuotta debyytin jälkeen. Hurriganes-yhteyksistään tutun Richard Stanleyn ja manageri Kari ”Johnny Flight” Heimosen tuottama Burn It Up äänitettiin Lahden legendaarisella Microvox-studiolla. Levyllä oli sekä uutta materiaalia että lainapaloja. Laulaja-kitaristi Teddy Guitar oli säveltänyt kuusi biisiä, ja yhden oli tehnyt Bobby Grand -pseudonyymin taakse kätkeytynyt Hillel Tokazier. Richard Stanley sanoitti kappaleet salanimellä Jet Smooth.

Teddy & The Tigersin omat biisit, lippulauluna levyn avausraita ’Tiger Twist’, olivat puhdasoppisia genrensä edustajia. Niissä ei ollut mitään uutta, mutta tyylitaju oli kohdallaan, kuten perinnettä vaalivaan lajityyppiin kuuluu. Hakalan oikeaoppisen laulutyylin taustalla kajasti jotakin hyvin suomalaista, mikä lisäsi musiikin omaperäisyyttä.

Tiger Twist.

Coverit oli valittu hyvällä maulla. Eddie Cochranin viimeiseksi jäänyt levytys ’Cut Across Shorty’, Flash Cadillac And The Continental Kidsin ’Nothing For Me’, Johnny Garnerin ’Didi Didi’, Ritchie Valensin teiniballadi ’Donna’, Edwin Brucen kirjoittama ’Rock Boppin’ Baby’, Billy ”The Kid” Emersonin vuonna 1959 levyttämä ’Apron Strings’ ja Johnny Burnette And The Rock’n’Roll Trion raju ’Tear It Up’ toimivat mainiona johdatuksena vanhaan musiikkiin.

Marraskuussa 1978 ilmestyneestä Burn It Upista tuli Teddy & The Tigersin menestynein levy. Sitä myytiin noin 35 000 kappaletta ja se piikkasi albumilistalla sijalla kaksi. Vain Greasen samanhenkinen soundtrack esti sitä nousemasta ykköseksi.

Seuraavan vuoden ajan Teddy & The Tigersin suosio oli huipussaan myös keikoilla. Sitten se kääntyi loivaan laskuun, mikä saattoi olla syy-seuraussuhteessa siihen, että muusikoiden motivaatio alkoi huveta. Teddy & The Tigers soitti viimeisen keikkansa aika tarkalleen kaksi vuotta Burn It Upin julkaisun jälkeen.

Muoti-ilmiöiksi paisuneet punk ja rockabilly painuivat buumivuosien jälkeen takaisin maan alle. Se ei tappanut niitä vaan teki molemmille hyvää – undergroundissa musiikki on rakastavissa käsissä. Myöskään Teddy & The Tigers ei lakannut olemasta. Myöhempinä vuosina sitä on kuultu niin uudelleenjulkaisuilla kuin keikoillakin.

Burn It Up
Alpo ”Aikka” Hakala alias Teddy Guitar – laulu, kitara
Antti-Pekka ”AP” Niemi – bassokitara
Pauli ”Pale” Martikainen – rummut
Tuottajat: Richard Stanley & Johnny Flight

Ari Väntänen | ww.arivantanen.com

Teddy & The Tigers | Facebook

Varaa Teddy & The Tigers -klassikko Burn It Up kirjastosta.

Varaa Teddy & The Tigers -klassikko Burn It Up kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Teddy & The Tigers | Finna.fi

Boppin’ | Poko Rekords 1978
Burn It Up | Poko Rekords 1978
Rock-a-Billy Rebel | Poko Rekords 1979
White Hot Rock  Tigers | Poko Rekords 1980
Master Cuts | Bluelight Records 2012

Kokoelmat
Teddy & The Tigers | Finna.fi

Tiger Tracks • LP | K-Tel 1979
Tear It Up • LP | Rockhouse 1980
Poko Klassikot • 12″ EP • kasetti | Poko Rekords 1987
20 Greatest Hits • CD | Poko Rekords 1993
Golden Years – 42 Great Rockabilly Hits! • 2CD | Poko Rekords 2005
Classics • CD | Poko Rekords 2012
Dancing Shoes – The Complete Masters Collection 1977–1980 • 3CD + 24-sivuinen tekstiliite | Bluelight Records 2017

Francinen hauska matka
The Renegades: Cadillac – loppu on hysteriaa
Ville Valo & Agents – kadonnutta taikaa etsimässä

Lue lisää rockabillystä ja Teddy & The Tigersista | Finna.fi

Tigers Story – Teddy & The Tigersin tarina  Janne Salmi, 252 sivua | WSOY 2012
Tiger Twist  Jari Eklund, 283 sivua | Johnny Kniga 2003

Rockin’ Is Our Business – 30 vuotta suomalaista rock’n’roll-elämää 1982–2012  Janne Salmi, 443 sivua | Nord Print 2015
Kun 50-luku tuli takaisin – nuorison 50-lukuvillitys 1978–1981  Janne Salmi, 206 sivua | Opus Liberum 2009
Teddy vai punkkari eli Nuoruustango 1980  Juhani Olutkoski, 260 sivua | Books On Demand 2010
Syntyneet rokkaamaan – kirja tedeistä, rockerseista ja rock’n’rollista  Jari Eklund, 2016 sivua | FT-Media 1998

Lue lisää Teddy & The Tigersista ja Poko Rekordsista | Finna.fi

Epe – levymoguli  Timo Kanerva, 331 sivua | Johnny Kniga 2021
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004

Lue lisää suomalaisesta rockista | Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille

So Alone | Real Records Sire 1978

Johnny Thunders: So Alone (1978).

Marraskuussa 2016 uutisoitiin, että Jonas Åkerlund ohjaa Johnny Thundersin tarinasta kokoillan elokuvan. Pari vuotta aiemmin ilmestyi Danny Garcian dokumentti Looking For Johnny – The Legend Of Johnny Thunders. 1990-luvulla Lech Kowalski teki hänestä Born To Lose: The Last Rock ’n’ Roll Movien. Brittiläinen toimittaja-kirjailija Nina Antonia on kirjoittanut Thundersin elämäkerran sekä kirjan New York Dollsin vaiheista. Muusikon muistoa on kunnioitettu artikkeleilla, biiseillä, tapahtumilla ja tribuuttilevyillä, ja sosiaalisessa mediassa toimii aktiivisia Thunders-faniyhteisöjä, jotka pitävät tulta yllä. Kulttihahmon kuolemasta on 25 vuotta, mutta hänen legendansa elää.

Koska Thundersista ei koskaan tullut suurta tähteä, kerrottakoon, että hän oli John Genzale, vuonna 1952 syntynyt newyorkilainen kitaristi, laulaja ja lauluntekijä, joka tuli tunnetuksi räikeässä ja räväkässä rock’n’roll-yhtyeessä nimeltä New York Dolls. Bändin levyt eivät myyneet paljoakaan, mutta inspiroivat lukemattomia bändejä ja artisteja Hanoi Rocksista Morrisseyhin ja Sex Pistolsista David Bowieen.

New York Dolls: Personality Crisis

Thunders ja rumpali Jerry Nolan erosivat New York Dollsista vuonna 1975 perustaakseen The Heartbreakersin. Uusi bändi muutti Englantiin, kun manageri Malcolm McLaren kutsui sen mukaan Sex Pistolsin, The Damnedin ja The Clashin legendaariselle Anarchy Tour -kiertueelle. Heartbreakers soitti Lontoon nousukkaat suohon, ja matka johti levytyssopimukseen englantilaisen Track Recordsin kanssa sekä kulttiklassikko LAMF:n julkaisuun lokakuussa 1977.

Kovien huumeiden ja karun kohtalon kirjavaksi kuvittama maine oli kulkenut Thundersin edellä. Hän huomasi olevansa nuorten brittirokkareiden puolijumala, tuhoon tuomittu ”Johnny Too Bad”, joka tuhlasi lahjansa ja saamansa saumat kuin ei olisi mahtanut itselleen mitään. Hän ei varsinaisesti taistellut tuota vaikutelmaa vastaan. Siinä missä Motörheadin Lemmy kirjoitti bassoonsa uhmakkaasti ”Born To Lose – Live To Win”, yksi Thundersin tunnetuimmista biiseistä oli simppelisti Born To Lose. Antisankarin suurin tragedia oli, ettei hän itsekään uskonut voittomahdollisuuksiinsa.

Mutta vaikka Thunders ymmärsi maineen olevan osa viehätystään ja vahvisti sitä tietoisesti, hän ei ollut mielissään tilanteestaan. ”Ammattini ei ole huumeaddikti. Olen viihdyttäjä. Tehtäväni on saada nuoret tanssimaan”, vakavasta päihderiippuvuudesta kärsinyt muusikko ilmoitti eräässä haastattelussa.

Heartbreakers: Born To Lose

Heartbreakers hajosi LAMF:n jälkeen, ja Thunders päätti tehdä sooloalbumin. Hän aikoi levyttää paitsi edellisiltä levytyksiltään tuttua raakaa rock’n’rollia, myös henkilökohtaisempia ja herkempiä kappaleita. Lontoolainen Real Records teki Thundersin kanssa sopimuksen yhden levyn julkaisusta.” Ajattelin, että tekisimme hienon levyn ja näyttäisimme, että Johnnylla oli tarjota paljon muutakin kuin rock’n’roll-häviäjän imago”, Real Recordsin perustaja Dave Hill kertoi Thundersin elämäkerrassa.

Thundersin soolodebyytti So Alone (1978) äänitettiin Lontoossa kolmessa viikossa. Levyllä vierailivat muun muassa Sex Pistolsin Steve Jones ja Paul Cook, Pretendersin Chrissie Hynde ja Thin Lizzyn Phil Lynott. Dave Hillin mukaan levy valmistui vaihtelevissa tunnelmissa: ”Joinakin päivinä kaikki sujui hienosti ja hommat valmistuivat nopeasti, mutta seuraavalla kerralla hänellä meni tuntikausia pelkästään kitaran virittämiseen.” Huonona päivänä äänitetty eeppinen nimikappale oli jätettävä pois albumilta, koska Thunders oli liian kehnossa kuosissa viimeistelläkseen sen. Hyvinä päivinä nauhalle saatiin potkivaa rockia sekä (’She’s So) Untouchablen’ ja ’You Can’t Put Your Arms Around A Memoryn’ kaltaisia hauraita helmiä.

So Alonen jälkeen Thundersin ura jatkui tuttuun tapaan matalalentona. Albumia pohjustanut single ’Dead Or Alive’ myi niin hyvin, että sen painos loppui kesken. Thunders jäi ilman hittiä, kun levy-yhtiö ei ennättänyt teettää ajoissa lisää levyjä. Murheellisen hahmon ritari kulki valitsemaansa tietä läpi kahdeksankymmentäluvun. Häneltä julkaistiin puolenkymmentä studioalbumia ja livelevyjä, jotka kaikki jäivät pienen piirin suosikeiksi. Thunders oli vasta 39-vuotias, kun hänet löydettiin menehtyneenä hotellihuoneesta New Orleansissa huhtikuussa 1991. Kuolinsyytä ei ole koskaan selvitetty perusteellisesti.

Jos puhutaan musiikista ja perinnöstä, huhut Johnny Thundersin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja. Hän on klassinen antisankari, jonka tarina puhuttelee edelleen. Tekniikkavirtuoosien mielestä Thunders ei tietenkään osannut edes soittaa, mutta toisin kuin salamasormisten kollegoidensa, Thundersin soiton tunnisti ensimmäisestä nuotista. Se nuotti oli aina ladattu luonteella ja tunteella; intohimolla, masennuksella, ärtymyksellä, hellyydellä tai millä tahansa, joka häntä sillä hetkellä ajoi. Koska hän ei kyennyt hallitsemaan itseään, hän oli arvaamaton musiikissa ja elämässä – luokaton tai loistava, rasittava tai rakastettava, mutta ei koskaan siisti tai turvallinen. Ja vaikka Johnnyn kitara saattoi joskus olla epävireessä, ainakin hän teki sillä biisejä, jollaisia kukaan muu ei tehnyt.

Koskettavinta ja vaikuttavinta Thundersin musiikissa on sen sisäsyntyinen suru. Jopa reippaiden rockbiisien yllä häilyy lohduton yksinäisyyden tuntu.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Johnny Thunders | Facebook

Varaa So Alone kirjastosta.
Varaa Johnny Thundersin albumi So Alone kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Johnny Thunders

So Alone | Real/Sire 1978
In Cold Blood | New Rose Records 1983 • Dojo Limited 1995 • Easy Action 2015
Diary Of A Lover | PVC Records 1983
Hurt Me | New Rose Records 1983
Que Sera, Sera | Jungle Records 1985
Copy Cats  Johnny Thunders & Patti Palladin | Jungle Records 1988

Johnny Thunders And The Heartbreakers | Finna.fi

L.A.M.F. | Track Record 1977

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Jan Stenfors: Vinegar Blood – kahden elämän taitteessa
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Roky Erickson And The Aliens: The Evil One – kulttisankari mielensä armosta
Sami Yaffa: The Innermost Journey To Your Outermost Mind – basisti läpäisee pasianssin
Sielun Veljet: Softwood Music – Under Slow Pillars – unohdettu klassikko
Smack On You – avain kulttisuosioon
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Read more about Johnny Thunders • Lue lisää Johnny Thundersista | Finna.fi

Johnny Thunders – In Cold Blood  Nina Antonia, 257 pages | Jungle Books 1987 | Cherry Red Books 2000

Read more about The New York Dolls • Lue lisää New York Dollsista | Finna.fi

Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls  Nina Antonia, 208 pages | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005
There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls  Sylvain Sylvain & Dave Thompson, 248 pages | Omnibus Press 2018

Lue lisää punk rockista | Finna.fi

Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013
Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004

Läs mera om punk rock | Finna.fi

Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson| Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor

Read more about Richard Hell and punk rock • Lue lisää Richard Hellistä ja punk rockista | Finna.fi

I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography  Richard Hell, 293 pages | HarperCollins 2013

Read more about The Hollywood Brats and punk rock • Lue lisää Hollywood Bratsistä ja punk rockista | Finna.fi

Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band  Andrew Matheson, 337 pages | Ebury Press 2015

Read more about punk rock | Finna.fi

Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk  Legs McNeil & Gillian McCain, 525 pages | Little, Brown 1996 • Abacus 1997

DVD

Garcia, Danny: Looking for Johnny – The Legend Of Johnny Thunders, 98 min. | Chip Baker Films/Jungle Records 2014

Johnny Thunders: So Alone (1978).
Johnny Thunders: So Alone (1978).