Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille

Sylvain Sylvain | RCA 1979

Sylvain Sylvain (1979).Bändien räväkimmät jäsenet jättävät usein varjoonsa kiinnostavia tyyppejä. Näin on käynyt New York Dollsissa: vasta bändin hajottua Sylvain Sylvain osoitti olleensa kaiken aikaa enemmän kuin pelkkä komppikitaristi.

Sylvain Mizrahi (s. 1951) oli vasta lapsi muuttaessaan Egyptistä Ranskan kautta Yhdysvaltoihin. 1970-luvun alkupuolella hän loi New York Dollsin, joka uursi uraa glam-, trash- ja punkrockille. Kun pitkään päin seinää nilkuttanut kulttibändi hajosi vuonna 1977 tehtyään kaksi albumia, Sylvain perusti Criminalsin. Bändi oli lyhytikäinen, mutta sen single innosti RCA:n tarjoamaan hänelle mahdollisuuden sooloalbumin julkaisemiseen. New York Dollsissa vähälle huomiolle jäänyt laulaja-lauluntekijä tarttui tarjoukseen innokkaasti.

Sylvain Sylvainin vuonna 1979 ilmestynyt nimetön soolodebyytti on kovasti tekijänsä näköinen. Sen tunnelma on samalla tavoin hyväntuulinen, huoleton, innokas ja humoristinen kuin se kuva, jonka Sylvain Sylvain on itsestään julkisuudessa antanut. Musiikissa soi se angloamerikkalainen popkulttuuri, johon kiharatukkainen kairolaispoika New Yorkiin muutettuaan ihastui. 1950-luvun rock’n’rolliin, 1960-luvun tyttöbändeihin ja brittiläiseen tuontirockiin kiteytyi kokonainen jännittävä aikakausi, joka selvästikin teki Sylvainiin pysyvän vaikutuksen. Hän oli ensimmäistä omaa levyään tehdessään 28-vuotias, mutta ei kuulostanut päivääkään yli teini-ikäiseltä.

New Yorkin Power Station -studiossa äänitetyn albumin tuotti Sylvain itse yhdessä Tony Bongiovin ja Lance Quinnin kanssa. Pohjalla oli napakka rockbändi, jota Syl johti kitaristi-laulajan asemasta. Rumpali Lee Crystal (1956–2013) muistetaan Boyfriendsistä, Joan Jett & The Blackheartsista ja Michael Monroen Secret Chiefs -kokoonpanosta. Basisti Buz Verno ja kitaristi Johnny Ráo puolestaan ovat soittaneet muun muassa David Johansenin bändissä. Sylvainin simppeleihin, perinnetietoisiin sävellyksiin tehtiin huolellista ja luonnollista sovitustyötä. Jousiarrit olivat maukkaita, ja Jonathan Senator Gerberin saksofoni oli levyllä tärkeässä osassa. Olipa mukana amerikansuomalaistakin puhallusvoimaa mystisen (internet ei tiedä hänestä mitään) käyrätorvensoittajan Rodney Hytosen hahmossa.

Poikamaisesti laulavan Sylin levy on pirtsakkaa musaa, jota tekee mieli tanssia ja laulaa. Sulassa svengailun riemussa ei ole jälkeäkään ähkystä, tärkeilystä, patetiasta ja ummetuksesta, joka rockmusiikkia niin usein painaa. Sylin soundi kuulosti siltä kuin 1970-luvun areenarockia, progea, punkia tai ylipäänsä mitään Kinksin jälkeen tapahtunutta ei olisi koskaan syntynytkään. Paino on kokonaan sanalla ”roll”, ja sen enempäähän hyvältä rock’n’rollilta ei vaaditakaan.

Albumin kohtaloksi koitui huono ajoitus. Sylvainin rock’n’roll kuulosti auttamattoman vanhanaikaiselta ja väliin pudonneelta jo ilmestyessään. Ironista kyllä, punkille tietä raivannut rokkari oli omillaan aivan liian vanhan liiton mies kelvatakseen punkvallankumouksen lapsille, ja toisaalta vanha Dolls-friikki ei onnistunut vakuuttamaan myöskään rockabillyryhmää. Eikä Syl myöskään ollut hahmona kohtalokasta Thunders-sorttia, joka olisi voinut kerätä kulttikannatusta pelkällä maineellaan.

Sylvainin kunniaksi on sanottava, ettei hän muuttunut miellyttääkseen kohderyhmiä. Vuonna 1981 julkaistulla Sylvain Sylvain & The Teardropsin levyllä hän jatkoi aivan yhtä epämuodikkaalla linjalla, ja sen jälkeen hän enemmän tai vähemmän katosi tutkasta. Satunnaiset julkaisut – esimerkiksi vuoden 1998 sooloalbumi Sweet Baby Doll – ja pistokeikkailu siellä täällä eivät hahmottuneet menestystarinaksi. Vasta New York Dollsin paluu 2000-luvulla palautti Sylin kartalle. Uudessa New York Dollsissa Sylvain Sylvain oli keskeinen hahmo jo pelkästään siksi, että häntä ja David Johansenia lukuun ottamatta kaikki klassisen kokoonpanon Dollit olivat kuolleet.

Uuden New York Dollsin (jossa soittivat Michael Monroen kanssa nykyisin soittavat Sami Yaffa ja Steve Conte) hajottua Sylvain Sylvain levytti soolosinglen ’Leaving New Yorkin (2012). Hän keikkaili eri kokoonpanojen kanssa, kunnes keväällä 2019 julkisti sairastavansa syöpää, minkä jälkeen soittaminen ymmärrettävästi jäi vähemmälle. Kesäkuun 2020 lopulla Sylvain ilahdutti Facebook-ystäviään kertomalla työstävänsä uutta albumia, jonka nimi on Street. Ensimmäinen singlelohkaisu, instrumentaalinen ’Tears For Baby’, on jo julkaistu Youtubessa.

Toinen mukava viime vuosien uutinen on Sylvain Sylvainin muistelmien ilmestyminen. Tuotteliaan Dave Thompsonin kirjoittama teos There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls (2018) on viihdyttävää luettavaa, mutta skarpisti rajattu elämäkerta kattaa herra Mizrahin elämästä vain legendaarisimman bändin legendaarisimmat vuodet. Kuten tapana on ollut, Sylvainin myöhempi tuotanto sivuutetaan pelkällä maininnalla. Rock- ja ennen kaikkea roll-diggareiden kannattaa kuitenkin perehtyä siihen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Sylvain Sylvain | Facebook

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Varaa Sylvain Sylvainin elämäkerrallinen kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Sylvain Sylvain

Sylvain Sylvain | RCA Victor 1979
Syl Sylvain And The Teardrops | RCA Victor 1981
(Sleep) Baby Doll | 1998

Sylvain Sylvain And The Criminal$

78 Criminals | 1985
Bowery Butterflies | 2000

New York Dolls | Finna.fi

New York Dolls | Mercury 1973
Too Much Too Soon | Mercury 1974
One Day It Will Please Us To Remember Even This | Roadrunner Records 2006
’Cause I Sez So | ATCO Records 2009
Dancing Backward In High Heels | 429 Records/Blast Records 2011

DVD | Finna.fi

Bob Gruen & Nadya Beck, ohjaajat: All Dolled Up – A New York Dolls Story, 230 min. | Music Video Distributors 2005

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Johnny Thunders: So Alone – malja antisankarille
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Peter Perrett: How The West Was Won – kulttisankarin voitokas paluu
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi

Sylvain, Sylvain & Thompson, Dave: There’s No Bones In Ice Cream – Sylvain Sylvain’s Story Of The New York Dolls, 248 sivua | Omnibus Press 2018
Antonia, Nina: Too Much Too Soon – The Makeup & Breakup Of The New York Dolls, 208 sivua | Omnibus 1998 & 2003 • New Edition 2005

Hell, Richard & Ilkka Salmenpohja, kääntäjä: Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat, 330 sivua | Like 2013
Hell
, Richard: I Dreamed I Was A Very Clean Tramp – An Autobiography, 293 sivua | HarperCollins 2013
Matheson, Andrew: Sick On You – The Disastrous Story Of Britain’s Great Lost Punk Band, 337 sivua | Ebury Press 2015
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Ike Vil, kääntäjä: Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria, 542 sivua | Like 2004
McNeil, Legs & McCain, Gillian & Dan Andersson, översättare: Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
McNeil
, Legs & McCain, Gillian: Please Kill Me – The Uncensored Oral History Of Punk, 525 sivua | Little, Brown 1996 • Abacus 1997

Sylvain Sylvain (1979).

Sylvain Sylvain (1979).

Ratsia: Ratsia – pirun harvinaista rock’n’rollia

Ratsia | Johanna 1979

Kun kuhina paisuu muodiksi, piireihin ilmaantuu monenlaista tekijää tyhjäpäisistä tumpeloista todellisiin mestareihin. Jyri Honkavaara (1960–1997) kuului jälkimmäisten kastiin. Hän oli yksi suomipunkin suurista lahjakkuuksista, ja hänen bändinsä Ratsia löi heti kärkeen pöytään yhden genren klassikoista.

Ratsian syksyllä 1979 julkaistuun nimettömään ensialbumiin kiteytyivät uuden aallon parhaat puolet. Se oli tiukka, kiihkeä ja kirkasotsainen punkrocklevy, joka paljasti vasta 19-vuotiaan Honkavaaran loistavaksi lauluntekijäksi. ”Tää ei oo taidetta, tää on rock’n’rollia”, hän julisti albumin avausraidalla – ja juuri siksi se niin hienoa taidetta olikin.

Alku oli katkonainen. Pihtiputaalla perustettu Ratsia alkoi treenata jo kesällä 1977, mutta hajosi seuraavan vuoden kesällä, koska asiat eivät edenneet oikein mihinkään. Vedettyään henkeä Honkavaara perusti uuden Ratsian, joka ryhtyi harjoittelemaan yläasteen kirjastossa. Uusiutunut bändi huomattiin skenessä keväällä 1979, kun se teki omakustannekasetin nimeltä Kloonattu sukupolvi.

Melkein kaikki kasetin biisit päätyivät uusina versioina Ratsian ensimmäiselle albumille, kunhan Atte Blom oli ensin kiinnittänyt yhtyeen levy-yhtiölleen Johannalle. Ensimmäinen single, syksyllä 1979 julkaistu ’Lontoon skidit’ on klassikkokappale, joka siirsi punkin nuoruus- ja turhautumistematiikan suvereenisti Pihtiputaalle. Albumiversiossa kuullaan Hepa Halmeen saksofonia – tässä rivakassa singleversiossa ei:

Honkavaaran vahvuus punkmuusikkona oli musikaalisuudessa, kielellisessä lahjakkuudessa ja siinä, että hän ymmärsi genreä hyvin. Hän osasi säveltää tyylipuhtaita ja tarttuvia kappaleita, joissa kuului myös hänen oma äänensä, joka oli nuorella biisintekijällä jo yllättävän vahva. Brittipunkista vaikuttunut Honkavaara sanoitti Stiff Little Fingersin ’Wasted Lifen’ (Ne ei haluu kuunnella) ja The Clashin ’48 Hoursin’ (48 tuntia) suomeksi niin luontevasti, etteivät ne erotu hänen omasta tyylistään lainkaan. Hänen yhteiskunta- ja kulttuurikriitiikkinsä oli puhdasoppisen idealistista, mutta samaan aikaan hän tuntui ainakin hetkittäin hymähtelevän myös lajityyppiin sisäänrakennetulle korniudelle.

Ratsian biiseistä kuulee, että Honkavaara koki löytäneensä punkista yhteisön tai ainakin toivoi löytävänsä. ’Me noustiin kellareistamme’ ja ’Päästäkää mut irti’ ovat loistavia uuden aallon anthemeja ja heimolauluja. Toisaalta levyllä oli sellaisia henkilökohtaisista kokemuksista tehtyjä biisejä kuin ’Yksin’ ja ’Ole hyvä nyt’, jotka olivat lujasti kiinni tietyn nuoren miehen elämässä ja samalla niin universaaleja, että niihin oli helppo samaistua.

Levyn saamista kiitoksista huolimatta Ratsia ei jäänyt jauhamaan paikalleen. Loistava kakkosalbumi Elämän syke oli pidemmälle jalostettu ja kypsempi tulkinta debyytin tyylistä. Kolmas pitkäsoitto Jäljet hiippaili synkeämmissä punkinjälkeisen maailman maisemissa.

Ratsia lopetti toimintansa vuoden 1982 lopulla. Seuraavana vuonna Honkavaara levytti soolosinglen ’Leija’ ja englanninkielisen albumin helsinkiläisessä Hefty Loadissa. Vuonna 1986 hänen Killer Poodles -bändinsä julkaisi pari kappaletta Vaarallisten levyjen ja One Inch Rockin kokoelmalevyllä Rock’n’Roll. Ne jäivät hänen viimeisiksi julkaisuikseen.

’Lontoon skidien’ soidessa mieleen tulee, että hienosta musiikista täytyy kiittää Ratsian ohella 1970-luvun lopun Pihtipudasta, jossa rock’n’roll oli pirun harvinaista. Jos laulaja-kitaristi Jyri Honkavaaralla, kitaristi Juha Aunolalla, basisti-laulaja Rudi Lukkarisella ja rumpali Pasi Kuusjärvellä olisi ollut muuta tekemistä kuin tehdä biisejä ja treenata, rock voisi olla yhtä klassikkoa köyhempi.

Ratsiaa ja Jyri Honkavaaraa ei ole unohdettu. Viitisen vuotta sitten Teatteri Maximus toi ensi-iltaan Jyrki Pylvään käsikirjoittaman näytelmän Täynnä elämää − balladi Jyri Honkavaarasta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Ratsia | Facebook

Hae Ratsian 'Ratsia' kirjastosta.

Hae Ratsian ’Ratsia’ kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.
Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Ratsia | Johanna 1979 | LP-uusintajulkaisut 2011 & 2013 Svart Records
Elämän syke | Johanna 1980 | LP-uusintajulkaisu 2011 Svart Records
Jäljet | Johanna 1982 | LP-uusintajulkaisu 2012 Svart Records
Kloonattu sukupolvi  | omakustannekasetti 1979 | LP-painos Stupido Records 2018

CMX: Veljeskunta – uuden ajan airut
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Pää Kii: Pää Kii – suuri rock’n’roll -riemuvoitto
Pää Kii: Jos huonoo onnee ei ois mul ei ois onnee ollenkaan – punkbändi pelasti rockin

Lue lisää | Finna.fi
Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
Kuivanen
, Jarkko: Suomipunk 1977–1998, 339 sivua | Kuivanen 1999
Miettinen, Kimmo: Hilse – Suomipunkin alku ja juuri, 339 sivua | Like 2008
Saastamoinen, Mika: Parasta lapsille – Suomipunk 1977–1984, 429 sivua | Johnny Kniga 2007
Similä, Ville & Vuorela, Mervi: Valtio vihaa sua – suomalainen punk ja hardcore 1985–2015, 604 sivua | Like 2015
Valtonen, Mato & Konttinen, Moog & Starck, Kjell: Kun Suomi-rock puri ja löi – kapina-rockin synty, nousu, vaino ja (t)uho, 304 sivua | Bazar 2015

Ratsia (1979).

Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Damn the Torpedoes | Backstreet/MCA 1979

Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes (1979).Hän ei ollut sellainen rocktähti, jonka uskomattomia vaiheita, imagonmuutoksia ja luonnonlakeja uhmaavaa elämäntyyliä olisi puitu baarikeskusteluissa. Hän ei esiintynyt meemeissä, joissa tarunhohtoisen antisankarin vitsaillaan elävän kauemmin kuin lastenlapsensa tai selviävän ydinlaskeumasta. Mutta kun joku hänen kappaleensa (vaikkapa ’American Girl’, ’Refugee’, ’Free Fallin’ tai ’Into The Great Wide Open’ tai mikä tahansa muu) pyörähti soimaan jukeboksissa tai suoratoistopalvelussa, katseet nousivat, löysivät toisensa ja kirkastuivat. Niistä Tom Petty muistettiin, ja niistä hän halusikin tulla muistetuksi. Hyvistä biiseistä.

Tom Petty sai sydänkohtauksen varhain lokakuun toisen päivän aamuna 2017 ja kuoli sairaalassa saman päivän iltana. Hän oli 66-vuotias. Petty jätti tämän maailman yhtä vähän räiskähdellen kuin teki työtäänkin. Dramaattisinta tapahtuneessa oli sen yllättävyys. Sosiaalista mediaa selatessaan huomasi, että Pettyn laulut merkitsevät paljon monille.

Tom Petty. Kuva: Sam Jones.

Tom Petty. Kuva: Sam Jones.

Kun Tom Petty lähti, hänen musiikkinsa alkoi soida monessa kodissa. Yksi soitetuimmista oli Damn The Torpedoes, Tom Petty And The Heartbreakersin lokakuussa 1979 julkaistu läpimurtoalbumi, joka sai nimensä amiraali David Farragutin Yhdysvaltain sisällissodan aikaisesta käskystä ”Damn the torpedoes, full speed ahead!” Pettyn ura eteni sen ilmestyessä täyttä vauhtia, mutta torpedoiduksi joutumista hänen ei enää tarvinnut pelätä.

Tom Petty And The Heartbreakersin vuonna 1976 julkaistu eponyymi ensimmäinen albumi oli aluksi näyttänyt jäävän Yhdysvalloissa tyystin pimentoon, mutta nousi lopulta sielläkin top-50:n tuntumaan – menestyksekkään Iso-Britannian-kiertueen ja sikäläisen hitin ’Anything That’s Rock’n’Roll’ siivittämänä. Toinen pitkäsoitto You’re Gonna Get It! (1978) olikin jo sitten kotimaansa listalla sijalla 23. Nousu oli niin jyrkkää, että Damn The Torpedoesilta sopi odottaa suuria. Levyn ensimmäinen single oli ’Don’t Do Me Like That’, jonka Petty oli vähällä luovuttaa J. Geils Bandin ohjelmistoon. Tuottaja Jimmy Iovine kuitenkin maanitteli häntä ottamaan biisin omalle levylleen sillä perusteella, että siitä saattaisi tulla hitti, ja niin kävikin.

Van Nuysin legendaarisessa Sound Cityssä ja Hollywoodin Cherokeessa äänitetty Damn The Torpedoes oli arvostelu- ja myyntimenestys. Se meni Yhdysvalloissa Billboardin listalla toiseksi ja olisi luultavasti päässyt ykköseksi, ellei Pink Floydin The Wallin kaltainen järkähtämätön järkäle olisi torpannut sen nousua. Damn The Torpedoesin suosiolle löytää helposti muitakin syitä kuin pitkän pohjatyön. Pettyn laulut ovat kaikessa arkisuudessaan yhtä puhuttelevia kuin Bruce Springsteenin biisit, mutta ne eivät ole yhtä selkeästi yhteiskunnallisesti asemoituneita. Hän kirjoitti soundtrackia, jonka hyvin monenlaiset ihmiset saattoivat liittää omaan elämäänsä. ’Even The Losers’ -biisissä hän lauloi siitä, että luusereillakin käy toisinaan tuuri, ja sen todella saattoi uskoa.

Damn The Torpedoesilla Petty onnistui Jimmy Iovinen avulla löytämään oman soundinsa. Siinä oli paljon perinteistä, mutta myös jotakin vain hänelle leimallista, ja levyn biisit ovat melkeinpä naurettavan vahvoja. ’Century Cityn’ ja ’Even The Losersin’ olisi voinut aivan hyvin lohkaista singleiksi, ja kaikkein kuolemattomin on kitaristi Mike Campbellin riffeistä syntynyt vahva ja tarttuva kakkossinkku ’Refugee’. Kolmas ja viimeinen single, niin ikään Campbellin kanssa tehty ’Here Comes My Girl’ sopeutui punkinjälkeiseen maailmaan rohkealla spoken word -säkeistöllään, mutta palasi rauhoittavalla kertosäkeellään takaisin popin piiriin.

Damn The Torpedoesin jälkeen Tom Pettyn elämä ja ura eivät olleet enää ennallaan, mutta kuten hänen tuotantonsa laajuudesta huomaa, hän ei missään vaiheessa jäänyt leijumaan saavutustensa nosteeseen. Viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuoden 2014 Hypnotic Eye. Ajan ja musiikkialan muutosten ansiosta se meni Yhdysvaltain listalla jopa Damn The Torpedoesia korkeammalle, ykköseksi. Tom Pettyn musiikin arvoa ei kuitenkaan määritellä listapiikkausten vaan puhuttelevuuden perusteella. Siksi muistokirjoitusten hokema siitä, että häntä jäivät kaipaamaan vaimo ja kaksi tytärtä, tuntuu vähättelyltä. Tom Pettyä jäivät kaipaamaan miljoonat muutkin.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Damn The Torpedoes
Tom Petty – laulu, kitara, huuliharppu
Mike Campbell – kitara, bassokitara, taustalaulu
Benmont Tench – kosketinsoittimet, taustalaulu
Ron Blair – bassokitara
Stan Lynch – rummut, taustalaulu
Tuottaja: Tom Petty

Tom Petty | kotisivu
Tom Petty And The Heartbreakers | Facebook
Tom Petty And The Heartbreakers | Instagram
Tom Petty | Twitter

Varaa Damn The Torpedoes kirjastosta.

Varaa Damn The Torpedoes kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tom Petty And The Heartbreakers

1970-luku

Tom Petty And The Heartbreakers | Shelter Records 1976
You’re Gonna Get It! | Shelter Records 1978
Damn The Torpedoes | Backstreet Records/MCA Records 1979

1980-luku

Hard Promises | Backstreet Records/MCA Records 1981
Long After Dark | Backstreet Records/MCA Records 1982
Southern Accents | MCA Records 1985
Let Me Up (I’ve Had Enough) | MCA Records 1987
Full Moon Fever  Tom Petty | MCA Records 1989

1990-luku

Into The Great Wide Open | MCA Records 1991
Wildflowers  Tom Petty | Warner Bros. Records 1994
She’s The One • Songs And Music From The Motion Picture | Warner Bros. Records 1996
Echo | Warner Bros. Records 1999

2000–2009

The Last DJ | Warner Bros. Records 2002
Highway Companion  Tom Petty | American Recordings 2006

2010-luku

Mojo | Reprise Records 2010
Hypnotic Eye | Reprise Records 2014

Levyhyllyt | Finna.fi
Traveling Wilburys

Traveling Wilburys Vol. 1 | Wilbury Records 1988
Traveling Wilburys Vol. 3 | Warner Bros. Records 1990
The Traveling Wilburys Collection • 2CD+DVD | Rhino Records/Wilbury Records 2007

Levyhyllyt | Finna.fi
Mudcrutch [=Tom Petty • Mike Campbell • Tom Leadon • Benmont Tench • Randall Marsh]

Mudcrutch • 2LP • CD | Reprise Records 2008
2 • LP • CD | Reprise Records 2016

Kokoelmat ja boksit | Finna.fi
Tom Petty And The Heartbreakers • Traveling Wilburys • Mudcrutch

”Playback” ⏪   Tom Petty And The Heartbreakers • 6CD + 84-sivuinen liitekirja + juliste | MCA Records 1995
Greatest Hits  Tom Petty And The Heartbreakers | MCA Records 1993
The Traveling Wilburys Collection • 2CD+DVD | Rhino Records/Wilbury Records 2007
The Best Of Everything – The Definitive Career Spanning Hits Collection 1976–2016  Heartbreakers/solo work/Mudcrutch • 4LP • 2CD | Geffen Records/UMe 2018
An American Treasure  Tom Petty • 6LP • 4CD • 2CD | Geffen Records/UMe 2018

DVD & Blu-ray | Finna.fi
Tom Petty And The Heartbreakers

Damn The Torpedoes • The Definitive Authorised Story Of The Album, DVD 98 min • Blu-ray 128 min. | Shoreline Gold 2010
Runnin’ Down A Dream – Tom Petty And The Heartbreakers  ohjaaja Peter Bogdanovich • DVD & Blu-ray | Warner Bros 2007

Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
The Electric Light Orchestra: I/No Answer – timantinkirkas debyytti

Lue lisää | Finna.fi

Conversations With Tom Petty  Tom Petty & Paul Zollo, 330 sivua | Omnibus Press 2005
Conversations With Tom Petty  Tom Petty & Paul Zollo, 444 sivua | Omnibus Press 2020
Tom Petty – Rock’n’Roll Guardian  Andrea M. Rotondo, 320 sivua | Omnibus 2014

Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes (1979).

Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes (1979).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi – muun ohessa syntyi mestariteos

Vanha & uusi romanssi | Johanna, 1979

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).Mistä tehdään vaikuttava ja unohtumaton musiikki? Dave Lindholmin Vanha & uusi romanssi todistaa, että sellaista syntyy jotakin aivan muusta kuin paisuttelusta ja mahtipontisuudesta. Lindholm kokosi kuudennen sooloalbuminsa vähistä aineksista. Levyllä soivat vain hänen äänensä, akustinen kitaransa ja pianonsa sekä Kari ”Pitkä” Lehtisen soittama basso. Lopputulos on klassikko.

Voi olla, että ajoituksella ja tilanteella oli tekemistä sen kanssa, miten hyvin Vanha & uusi romanssi onnistui. Sitä edeltäneet vuodet Lindholm oli levyttänyt englanninkielistä rockia Rock’n’Roll Bandissa, Pen Lee Co:ssa ja Pen Leessä, kunnes liittyi kitaristiksi hurttiin Sleepy Sleepersiin. Kun hän sitten ryhtyi äänittämään Vanha & uusi romanssia, edellisestä suomenkielisestä albumista Fandjangosta oli kulunut jo neljä vuotta. Se oli eräänlainen uusi alku: vaikka Lindholm palasi akustisen suomenkielisen musiikin pariin, joka oli tehnyt hänestä tunnetun 1970-luvun alkupuolella, hän oli saanut siihen etäisyyttä ja pystyi siksi lähestymään ominta alaansa uudesta kulmasta.

”Se on kyl yksinäisyyden huipulla, kun kaikki mitä puhuu on valehteluu…” Joo joo, mä rakastan sua on yksi Lindholmin tunnetuimpia kappaleita.

Uusiutuminen kuuluu selkeytenä: Vanha & uusi romanssi on yleistajuisempi kuin Lindholmin edelliset suomenkieliset levyt. Toki Daven tekstejä ymmärsi aiemminkin, mutta nyt niihin oli helpompaa samaistua. 27-vuotias taiteilija sanoitti laulunsa edelleen puhekielellä, mutta hillitymmällä, vakavammalla ja ehkä aikuisemmallakin tyylillä, joka ei sitonut sanomaa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Lindholmin ensimmäiset levyt Iso ”Kynä” Lindholm (1972) ja Sirkus (1973) olivat tiukemmin kiinni nuoruudessa ja Helsingissä. Vanha & uusi romanssilla hän lauloi sanoja, jotka puhuttelivat iästä ja paikasta riippumatta.

Vaikka Vanha & uusi romanssi oli Lindholmin siihen mennessä henkilökohtaisin ja suorasanaisin teos, sen ihmissuhdeteemoissa oli jotakin hyvin yleisinhimillistä. Ja kun hän tapansa mukaan kirjoitti sanat sinä-muodossa kuin suunnatakseen ne jollekin merkitykselliselle ihmiselle (tai kuin tutkiskellakseen itseään toisen kautta), hänen paikalleen oli helppo kuvitella itsensä. Vanha & uusi romanssin sanoitukset vaikuttavat niin syvällisiltä ja harkituilta, että tuntuu ihmeelliseltä ja huvittavalta, että ne on kirjoitettu nopeasti ja liikoja miettimättä: [Ne] sanat mä tein alta aikayksikön (…) Enkä mä korjaillu paljon mitään”, Dave kertoi aikoinaan Uusi laulu -lehden haastattelussa, jota Lamppu Laamanen siteeraa kirjassaan Dave Lindholm – Tietenkin.

”Vein kaikkee, mistä pidit, enkä antanu mitään…” Vanha & uusi romanssi päättyy levyn nimikappaleeseen.

Lindholm äänitti Vanha & uusi romanssin Pekka Nurmikallion legendaarisessa Microvox-studiossa vähin erin ja velaksi. Julkaisijasta ei ollut äänitysten alkaessa varmuutta, koska Love Records oli juuri ajautunut konkurssiin eikä sen voimahahmo, suomalaisen musiikin merkittävin mesenaatti Atte Blom ollut vielä perustanut Johannaa. Loppujen lopuksi Vanha & Uusi romanssi oli Johannan toinen albumijulkaisu. On merkillistä, miten ehyt tästä Sliippareiden keikkojen lomassa pala palalta tehdystä levystä tuli. Yksi Lindholmin vaikuttavan tuotannon vahvimpia kokonaisuuksia syntyi pätkätöinä muun puuhan ohessa.

Vanha & uusi romanssin kappaleet kertovat ihmissuhteista, mutta niitä ei ole kirjoitettu kauniilla käsialalla ruusunpunaiselle paperille. Rakkaus on niissä jatkuvasti vaarassa, eivätkä sen osapuolet ole virheettömiä tai aina edes hyviä ihmisiä. Kliseisyyttä välttelee myös Daven suomenkielinen laulu, jonka klangi on kumman kansainvälinen. Hän ilmaisee asioita ja painottaa sanoja melkeinpä angloamerikkalaisittain (mm. Miss mun rakkaus uinuu?). Lindholm etääntyy stereotyyppisestä suomalaisuudesta myös suomenruotsalaisuutensa kautta.

Kyse ei silti ole pelkästään taustasta tai vaikutteista vaan myös persoonasta. Jokainen Lindholmin puhetta kuullut tietää hänen olevan hyvin omalaatuinen sanankäyttäjä. Hienointa Vanha & uusi romanssissa ja Lindholmin musiikissa ylipäätään on juuri sen tyylikäs omaperäisyys. Dave kuuluu kyllä lauluntekijänä Bob Dylanin sukuhaaraan, mutta ei koskaan kuulosta keneltäkään muulta kuin itseltään. Lindholmin melodia- ja rytmikäsitys nousee perinteistä omaan luokkaansa.

Vanha & uusi romanssi oli uusi alku myös eräälle toiselle artistille. Sen tunnelmallinen kansikuva on Lindholmin kansakoulukaverin, legendaarisen poptaiteilija Riipisen kaikkien aikojen toinen levynkansi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com 

Varaa Vanha & uusi romanssi kirjastosta.

Varaa Vanha & uusi romanssi kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Dave Lindholm

1970-luku

Dave Lindholmin sooloalbumit ja kokoelmat*
Iso ”Kynä” Lindholm (Love Records, 1972)
Sirkus (1973)
Isokynä & Orfeus: Musiikkia (1974)
Isokynä & Orfeus: Lillan (1974)
Fandjango (1975)
Kenen laulu, kokoelma. (1977)
Vanha & uusi romanssi (Johanna, 1979)

1980-luku

Aino (1982)
Huoneet 6 & 14 (1983)
Kuutamolla (1983)
Moderni hiljainen musiikki (Pyramid, 1985)
Sissi (Rockadillo Records, 1987)

1990-luku

Sillalla (1990)
Sisar (1991)
Kerran (1992, live)
Kissatanssit (1992)
LLL (1993)
Valmista kamaa, kokoelma. (Siboney, 1996)
Punainen + (Ranka Recordings, 1998)
Valkoinen & (1999)

2000–2009

Dave Lindholm & Pitkät kiinalaiset (2000)
Luuttujengi tulee (2001)
Lähes 50, kokoelma. (2002)
Dave Lindholm & Jarmo Saitajoki: Nuo mainiot miehet soivine koneineen (Bluelight Records, 2007)
Lahti (AllStar Music, 2009)

2010-luku

Ken elää, ken näkee. Ken B. | TUM Records 2013
40 laulua, kokoelma | Ranka Recordings 2014
Johanna-vuodet 1979–1983, kokoelma | Johanna Kustannus 2014
Ajaton on ajoissa | 2015
V. | 2016
Go | 2017
Kynä & Kumppanit | 2018
Kynä & Kumppanit LIVE | 2019

2020-luku

Dave Lindholm • 2LP • 2CD | Emsalö Music Oy 2020

*Lindholmin koko tuotanto on vielä paljon tätä laajempi. Hän on levyttänyt englanninkielisiä albumeja sekä omalla nimellään että eri yhtyeissä, ks. Ferris, Rock’n’Roll Band, Pen Lee Co., Pen Lee, Bluesounds, Redclouds, Dave L. B. Inventive, SF-Blues, Messengers, Dave Lindholm & Canpaza Gypsys, Dave Lindholm & White Midnight, Dave’s 12 Bar, The Run Runs, Dave Lindholm & Antero Jakoila, Dave Lindholm & Otto Donner, Calle & Dave Lindholm…

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka
Dingo: Kerjäläisten valtakunta – porilaiset manian kourissa
Hassisen Kone: Täältä tullaan Venäjä – estottoman rockin riemuvoitto
Hector: Nostalgia – romantiikkaa tekniikan sukupolvelle
Juice Leskinen Grand Slam: Pyromaani palaa rikospaikalle – sanailua ja syvyyttä
Mistakes: Pidä huolta – kaksikielinen suuntaviitta
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pimeys: Aika tihentyy – elämänmakuista popmusiikkia
PK Keränen: Serobi Songs – toimintaa ilman turvaverkkoa
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Tuomari Nurmio: Luuta ja nahkaa – koruton mestariteos

Dave Lindholm: Sanat – sitähän se kaikki on (2017).

Dave Lindholm: Sanat – sitähän se kaikki on (2017).

Lue lisää | Finna.fi

Bruun, Seppo & Lindfors, Jukka & Luoto, Santtu & Salo, Markku: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, 543 sivua | WSOY 1998
de Camp
, Walter: Riipinen Interview, 320 sivua | Aquarian 1996
Laamanen, Lamppu: Dave Lindholm – Tietenkin, 487 sivua | Johnny Kniga 2015
Laamanen, Lamppu: Dave Lindholm – levytyksiä 30 vuotta, 255 sivua | Like 2001
Lindholm, Dave: Puhtaat laivat, 223 sivua | Johanna Kustannus 1978
Lindholm, Dave: Vanha & uusi, 160 sivua | Johanna Kustannus 1983
Lindholm, Dave: Sanat – sitähän se kaikki on, 315 sivua | Johnny Kniga 2017

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Dave Lindholm: Vanha & uusi romanssi (1979).

Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku

Broken English | Island Records 1979

Marianne Faithfull: Broken English (1979).Marianne Faithfull (s. 1946) on jo viettänyt 50-vuotistaiteilijajuhlansa ja julkaissut pitkällä urallaan paljon mielenkiintoista musiikkia. Kuten monen muunkin artistin, myös hänen tuotannossaan yksi albumi on merkkiteos ylitse muiden. Vuoden 1979 Broken English määritteli Marianne Faithfullin uudelleen laulajana ja taiteilijana.

Ennen sitä Faithfull oli julkaissut viidessätoista vuodessa kuusi albumia, näytellyt hiukan elokuvissa ja televisiossa ja tehnyt kuusi top ten -hittiä Englannissa. Julkisuudessa kaikki hänen saavutuksensa kuitenkin näyttivät The Rolling Stonesin pitopöydästä pudonneilta murusilta. Nuoren laulajattaren ura versoi niin lähellä tuota palvottua ja paheksuttua rock’n’roll-ilmiötä, että alun hedelmällisen symbioosivaiheen jälkeen Stones alkoi kuihduttaa häntä. Kun sen varjo sitten väistyi hänen päältään, hän melkein katosi sen mukana.

Manageri Andrew Loog Oldham kiinnostui Marianne Faithfullista ulkonäön perusteella Lontoossa The Rolling Stonesin bileissä vuonna 1964. Laulajattaren samana vuonna ilmestynyt debyyttisingle oli Stonesin voimakaksikon Mick Jaggerin ja Keith Richardsin ensimmäinen yhdessä tekemä biisi As Tears Go By. Pari vuotta myöhemmin, kun bändin vaarallisuudesta jo kohuttiin, poliisi teki huumeratsian Richardsin taloon ja löysi sieltä muun muassa nuoren Mariannen pelkkään turkisviittaan verhoutuneena. Otsikot ravistelivat kansakuntaa.

Sitä, miten Faithfull vaikutti The Rolling Stonesin musiikkiin, on pohdittu vasta jälkikäteen. Ainakin hän esitteli silloiselle puolisolleen Jaggerille Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan, joka innoitti laulajan kirjoittamaan Sympathy For The Devil -klassikon. Muutamien Stonesin kappaleiden, kuten You Can’t Always Get What You Wantin ja Wild Horsesin, arvellaan olevan Faithfullin inspiroimia. Stonesin Sticky Fingers -albumilleen myöhemmin levyttämä Sister Morphine on osin Faithfullin kirjoittama, joskin tekijätiedot saatiin kuntoon vasta oikeusteitse. Marianne Faithfullin alkuperäinen versio ilmestyi vuonna 1969.

Kun Faithfull erosi Jaggerista vuonna 1970, 1960-luvun svengaavan Lontoon iloista oli jäljellä enää haikea muisto ja jälkitauteja. Heroiiniriippuvuudesta ja anoreksiasta kärsinyt entinen tähti asui Lontoossa kaduilla ja vallatuissa taloissa ja sai tehdyksi töitä vain ajoittain. Muutamien tv-roolien näyttelemisen lisäksi Faithfull levytti countryvaikutteisen Dreamin’ My Dreams -albumin. Sen nimibiisi nousi yllättäen listaykköseksi Irlannissa vuonna 1976.

Noina ankeina aikoina Marianne Faithfullin lauluääni painui matalaksi ja karheutui, mikä on suuri osa Broken Englishin viehätystä. Kovan kohtalon ja kuluttavien valintojen karaisema nainen lauloi elämän repimällä äänellään kaikkien niiden puolesta, jotka olivat nousseet korkealle ja pudonneet tuhoonsa, mutta ennen kaikkea omasta puolestaan: Marianne Faithfull oli ensimmäistä kertaa löytänyt oman äänensä. Kun Broken English julkaistiin marraskuussa 1979, jo kannesta näki, että asiat olivat muuttuneet. Edellisten albumiensa kuvissa Faithfull oli ollut kaunis, herkkä ja eteerinen. Nyt hän oli salaperäinen, dekadentti, vahva ja kontrastinen.

Broken Englishillä ei ollut juuri tekemistä Marianne Faithfullin aiemman tuotannon kanssa. Nuoren tuottajan Mark Miller Mundyn kanssa Lontoon Matrix-studioilla tehty levy haki vaikutteita monesta suunnasta, mutta ei laulajattaren menneisyydestä. Sen määrittelyjä pakenevassa fuusiotyylissä oli kaikuja taiderockista, punkista, bluesista, uudesta aallosta, discosta ja reggaesta. Steve Winwoodin pulputtavat syntetisaattorit tekivät levystä aikanaan modernin, mutta nyttemmin ne soundaavat retrolta. Kokonaisuudesta tekivät ehyen tummasävyiset sävellykset ja Faithfullin savuinen ääni.

Marianne Faithfullin seitsemännellä studioalbumilla on kauneutta, joka ei synny sievistelystä vaan rehellisyydestä. Guiltissa Faithfull lauloi selittämättömistä syyllisyydentunteista ja bluesahtavassa Brain Drainissa narkkarielämästä. Runoilija Heathcote Williamsin sanoittama päätösraita Why’d You Do It? käsitteli uskottomuutta niin suorin sanoin, että se pudotettiin pois singlen b-puolelta Australiassa. Versio John Lennonin Working Class Hero -kappaleesta saa uusia ulottuvuuksia, kun tietää Marianne Faithfullin olevan äitinsä puolelta itävaltalaista Sacher-Masochin aatelissukua.

Broken English ei ollut pelkästään Marianne Faithfullin kunnianpalautus. Sitä voi pitää myös yleisempänä naiseuden voiman ylistyksenä, kauniiksi kasvosta luovaksi voimaksi kasvaneen naiseen feministisenä julistuksena. Derek Jarman ohjasi Faithfullille 12-minuuttisen lyhytelokuvan, eräänlaisen varhaisen musiikkivideon, jossa soivat kappaleet kertovat vahvoista naisista. Witches’ Song on laulu noidista. Shel Silversteinin kirjoittama ja Dr. Hook & The Medicine Show’n alun perin levyttämä The Ballad Of Lucy Jordan on kaunis tarina kotiäidistä, jonka unelma vapaudesta toteutuu kaikkien todennäköisyyksien vastaisesti. Filmin päättää albumin sykkivä nimikappale, jonka sanoitusta inspiroi saksalaisen terrori-iskuja tehneen Punaisen armeijakunnan radikaaliaktivisti Ulrike Meinhof.

Historia kääntyi 1980-luvulle pian Broken Englishin julkaisun jälkeen, ja samalla alkoi uusi ajanlasku Marianne Faithfullin elämässä. Kriitikot innostuivat vahvasta paluualbumista, ja Broken English oli myös Faithfullin ensimmäinen Yhdysvalloissa listoille noussut levytys lähes viiteentoista vuoteen.

Liki neljäkymmentä vuotta taiteellisen uudestisyntymänsä jälkeen Faithfull laulaa edelleen. Myöhemmistä julkaisuista kiinnostavia ovat esimerkiksi Strange Weather (1987), jolla Faithfull löysi itsestään blues- ja jazztulkitsijan, säveltäjä Angelo Badalamentin kanssa tehty A Secret Life (1995) sekä Before The Poison (2005), jonka teossa olivat mukana PJ Harvey, Nick Cave ja Damon Albarn. Uusin studioalbumi Give My Love To London (2014) on osoittautunut arvostelumenestykseksi.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Marianne Faithfull | kotisivu
Marianne Faithfull | Facebook
Marianne Faithfull | Twitter

Varaa Broken English kirjastosta.

Varaa Broken English kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi

1960-luku

Come My Way | Decca 1965
Marianne Faithfull | Decca/London Records 1965
Go Away From My World | London Records 1965
North Country Maid | Decca 1966
Faithfull Forever… | London Records 1966
Loveinamist | Decca 1967

1970-luku

Dreamin’ My Dreams 1977
Faithless | NEMS 1978
Broken English | Island Records 1979

1980-luku

Dangerous Acquaintances | Island Records 1981
A Child’s Adventure | Island Records 1983
Strange Weather | Island Records 1987

1990-luku

Blazing Away • livealbumi | Island Records 1990
A Secret Life | Island Records 1995
20th Century Blues | RCA Victor 1997
The Seven Deadly Sins | RCA Victor 1998
Vagabond Ways | it Records/Virgin 1999

2000–

Kissin Time | Hut Recordings/Virgin 2002
Before The Poison | Naïve 2004
Easy Come, Easy Go | 2008
Horses And High Heels | Naïve 2011
Give My Love To London | Naïve 2014
No Exit | Ear Music 2016
Negative Capability | Panta Rei/BMG 2018

Muista kokoelmat | Finna.fi

The World Of Marianne Faithfull | Decca 1969
Rich Kid Blues | Castle Communications 1985
A Perfect Stranger – The Island Anthology • 2CD | Island Records 1998

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan
Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Jaana Kapari käänsi Marianne Faithfullin elämäkerran suomeksi. Elämäni rock 'n' roll julkaistiin vuonna 1995.

Jaana Kapari käänsi Marianne Faithfullin elämäkerran suomeksi. Elämäni rock ’n’ roll julkaistiin vuonna 1995.

Lue lisää | Finna.fi

Faithfull, Marianne & Dalton, David & Jaana Kapari, kääntäjä: Elämäni rock ’n’ roll, 301 sivua | Tammi 1995
Faithfull, Marianne & Dalton, David: Faithfull – An Autobiography, 334 sivua | Little, Brown 1994
Faithfull, Marianne & Dalton, David: Memories, Dreams And Reflections, 304 sivua | Harper Perennial 2008
Faithfull, Marianne & Dalton, David & Måns Winberg, översättare: Minnen, drömmar & reflektioner, 254 sidor | Bakhåll 2012
Faithfull, Marianne (toim.) & Ravard, Francois (toim.): Marianne Faithfull – A Life On Record, 297 sivua | Rizzoli 2014
Hodkinson, Mark: Marianne Faithfull – As Tears Go By, 216 sivua | Omnibus Press 1991
Hodkinson, Mark: Marianne Faithfull – As Years Go By, 376 sivua | Omnibus Press 2013

Marianne Faithfull: Broken English (1979).

Marianne Faithfull: Broken English (1979).