Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen

Viimeinen Atlantis | Sakara 2010 & 2020

Kun metallibändi Stam1na julkaisi neljännen albuminsa Viimeinen Atlantis helmikuussa 2010, se meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Kun laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisi samannimisen esikoisromaaninsa päivälleen kymmenen vuotta myöhemmin, ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen julkaisupäivää. Tämä kertoo siitä, miten lujan fanipohjan Stam1na on onnistunut itselleen valamaan, mutta kyse on myös sisällöstä. Kun silmäilee ikkunasta lokakuulta näyttävää helmikuuta, mieleen tulee, että Hyyrysen dystooppiset visiot saattavat puhutella väkevästi juuri näin ajanlaskumme loppuvaiheessa.

Viimeisessa Atlantiksessa – sekä levyssä että kirjassa – riittää maailmanlopun enteitä. Stam1nan albumi on teemalevy käsistä lähteneen kulutusjuhlan aiheuttamasta ekokatastrofista ja ihmiskunnan tuhosta. Se kertoo kadotukseen tuomitusta maailmasta ja sitä asuttavasta, viihteellä humallutetusta sivilisaatiosta, joka ahmii itsensä hengiltä kertakäyttöhaarukalla. Se ei ole tarinallinen kokonaisuus, mutta luo pohjan ja puitteet suuremmalle kertomukselle, jonka Hyyrynen kirjoitti romaaniinsa.

Viimeinen Atlantis ei ollut Stam1nalle missään mielessä turvallinen siirto. Bändi ei lähtökohtaisestikaan tee helppoja popkappaleita, ja Viimeisellä Atlantiksella se vielä lisäsi joukkoon tempoilevia progressiivisia elementtejä, jotka antoivat kuulijalle lisää haastetta. Myöskään kappaleiden realistinen tuomiopäivän tematiikka ei ollut sellainen, jossa kukaan mielellään haaveksien velloisi. Mutta vaikka kantaaottavuus saattoi karkottaa osan yleisöstä, se saattoi samalla tehdä Stam1nasta kiinnostavan valmiin kuulijakunnan ulkopuolella.

Levy myi kultaa. Syyt löytyvät hyvin tehdystä pohjatyöstä ja suomalaisen metallin yleisestä suosiosta, joka siivitti Stam1nankin matkaa genren A-ryhmään, sekä siitä, että nämä sanat ja sävelet resonoivat tulemisensa ajassa ja paikassa. Viimeisellä Atlantiksella Stam1nan soitto yltyy vaihtoehtoisiksi speed/thrash-tsunameiksi, joiden lomassa on kylmiä suvantoja. ”Pakkolaskun”, ”Rikkipään” ja ”Jäteputkiaivojen” maastopalomainen kaaos saa vastapainokseen ”Viestintuojan”, ”Eloonjääneen” ja etenkin levyn päättävän nimikappaleen syvän seesteisyyden, mutta onnellista loppua kuulija ei saa. Levyn lopun ylle laskeutuu pikemminkin hukkuvan hiljaisuus kuin pelastuksen rauha.

Kun Hyyrysen romaani ilmestyi, Viimeisen Atlantiksen laulunaiheet olivat vielä ajankohtaisempia kuin kymmenen vuotta aiemmin. Seikkailullisen sci-fitrillerin ydinsanoma on sama kuin musiikinkin: näin ei voi jatkua. Hyyrynen ei moralisoi vaan toteaa faktan: katsokaa ympärillenne, tunnustakaa tosiasiat ja tehkää looginen johtopäätös siitä, mihin tämä johtaa. Suuri osa molempien Viimeisten Atlantisten viehätyksestä perustuu juuri aihepiirin kohtalokkuuteen. ”Olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta, kuin valomerkin: lisäsyy juhlia”, Hyyrynen laulaa levyn toisella kappaleella.

Lopunajan juhlat jatkuvat pitkin vuotta 2020. Viimeinen Atlantis -albumin kymmenvuotisjuhlapainos ilmestyy helmikuun lopulla. Syksyllä Stam1na esittää klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan Helsingin jäähallissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stam1na
Antti Hyyrynen – laulu, kitara
Kai-Pekka Kangasmäki – basso, laulu
Emil Lähteenmäki – koskettimet
Pekka Olkkonen – soolokitara
Teppo Velin – rummut, lyömäsoittimet

Stam1na | kotisivu
Stam1na | Facebook
Sakara Records | Facebook
Like Kustannus | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Stam1na | Sakara Records 2005
Uudet kymmenen käskyä | Sakara Records 2006
Raja | Sakara Records 2008
Viimeinen Atlantis | Sakara Records 2010 • VA10 Sakara Records 2020
Nocebo | Sakara Records 2012
SLK | Sakara Records 2014
Elokuutio | Sakara Records 2016
Taival | Sakara Records 2018

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään

Lue lisää | Finna.fi
Hyyrynen, Antti: Viimeinen Atlantis, 250 sivua | Like 2020

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis (Like, 2020).

Stam1na: Viimeinen Atlantis (2010/2020).

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus

Lopunajan merkit | Spinefarm 1999

Timo Rautiainen &Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit (1999).Kauan sitten suomenkielinen hevi oli kummallinen ajatus, huono idea ja melkeinpä vitsi. Se oli (tai pikemminkin olisi ollut) koominen tyylirikko genressä, jonka teesit oli hakattu kiveen ulkomailla. Mutta aika muuttui, kuten sillä tapana on, ja 2000-luvun alussa suomenkielinen raskas rock nousi arvaamattoman suureen suosioon. Yksi ilmiön luojista oli Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, jonka debyyttialbumi Lopunajan merkit ilmestyi 1999.

Trio Niskalaukaus ei tullut tyhjästä. Laulaja-kitaristi Rautiainen oli levyttänyt heviä suomeksi jo kauan ennen suosituimman bändinsä perustamista: hänen Lyijykomppania-bändinsä oli tehnyt albumit Uimakoulu (1983) ja Viimeinen voitelu (1996). Niiden ilmestyessä maamme ei vielä suonut suomiheville kulttisuosiota kummempaa menestystä.

Rautiainen ja Lyijykomppanian basisti Arto Alaluusua perustivat Trio Niskalaukauksen vuonna 1996. Kaksi vuotta myöhemmin bändi soitti ensimmäisen keikkansa ja äänitti Lopunajan merkit. Viisihenkisessä triossa vaikuttivat tuolloin Rautiaisen ja Alaluusuan ohella kitaristit Jarkko Petosalmi ja Karri Rämö sekä rumpali Seppo Pohjolainen.

Hyvä päivä -kappaleen video kuvattiin Alaluusuan tilalla Multialla:

Lopunajan merkeiltä kajahtaa klassinen Niskalaukaus-soundi, mutta debyytiltä kuulee myös sen, ettei bändi ollut vielä jalostanut ilmaisuaan huippuunsa. Seuraavilla levyillä laulajan tulkinta syveni kohtalokkaammaksi, kitaristien jynkytys synkemmäksi ja rytmiryhmän lyönti raskaammaksi. Siinä oli kuitenkin kyse pelkästä hienosäädöstä. Konsepti oli valmis alusta asti, ja Lopunajan merkit kestää yhä kuuntelua.

Kun Trio Niskalaukauksen suosio kasvoi, kaikkialla alkoi näkyä ”Minulle ei vittuilla” -paitaisia kaljuja karpaaseja, ja äijähevistä tuli käsite. Karski yleisvaikutelma ja yleisömassat peittivät melkein alleen Trio Niskalaukauksen humaanin sanoman sekä sen, miten lämminsydäminen musiikintekijä Timo Rautiainen on. Lopunajan merkeillä hän lauloi ydinsodan uhasta, radioaktiivisesta jätteestä, ilmastonmuutoksesta, ekokatastrofeista, koulukiusaamisesta ja eläinten uhanalaisuudesta huolestuneeseen ja välittävään sävyyn. Kantaaottavuuden vaikutelmaa korosti Rautiaisen jälkikasvun piirtämä kansi, joka esitti ihmiskunnan tuhon jälkeistä maailmaa.

Kun Spinefarm julkaisi Lopunajan merkit tammikuun 1999 lopulla, apokalyptinen suomihevilevy vaikutti yhtä tuhoon tuomitulta kuin maailma sen lauluissa. Julkaisun aikaan Helsingissä tapahtuivat traagiset ampumaratasurmat, ja tragedian laaja julkisuus sai levy-yhtiön ymmärrettävästi jarruttelemaan Trio Niskalaukaus -nimisen yhtyeen mainostamista. Levynjulkaisukeikkakin meni poskelleen vireongelmien vuoksi, eikä Lopunajan merkit noussut lainkaan albumilistalle. Toisaalta levystä tuli arvostelumenestys, mikä povasi hyvää tulevalle.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus vuonna 2017. Lopunajan merkit -levyn kokoonpanosta ovat mukana kitaristi Jarkko Petosalmi (vasemmalla), laulaja-kitaristi Timo Rautiainen (keskellä) ja rumpali Seppo Pohjolainen (oikealla). Basisti Nils Ursin (toinen vasemmalta) liittyi bändiin vuonna 1999, kitaristi Jari Huttunen (toinen oikealta) vuonna 2002. Kuva: Jaakko Manninen.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus vuonna 2017. Lopunajan merkit -levyn kokoonpanosta ovat mukana kitaristi Jarkko Petosalmi (vasemmalla), laulaja-kitaristi Timo Rautiainen (keskellä) ja rumpali Seppo Pohjolainen (oikealla). Basisti Nils Ursin (toinen vasemmalta) liittyi bändiin vuonna 1999, kitaristi Jari Huttunen (toinen oikealta) vuonna 2002. Kuva: Jaakko Manninen.

Loppujen lopuksi Lopunajan merkit viitoittivat uuden ajan alkua. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki läpimurron vuonna 2002 kolmannella albumillaan Rajaportti. Siinä vaiheessa suomalaiset olivat jo valmiit kuuntelemaan suomiheviä vaikka millä mitalla. Uuden genren muita merkkiteoksia olivat Kotiteollisuuden Helvetistä itään (2003), Mokoman Tämän maailman ruhtinaan hovi (2004) ja Kuoleman laulukunnaat (2006) sekä Stam1nan Uudet kymmenen käskyä (2006).

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus teki kahdeksassa vuodessa neljä albumia, joista kaikki Lopunajan merkkejä lukuun ottamatta ylittivät kulta- tai platinarajan. Toimittajat Timo Isoaho ja Matti Riekki kirjoittivat yhtyeestä ja ilmiöstä kirjan, jonka Ranka Kustannus julkaisi vuonna 2003. Kahdeksan työntäyteisen vuoden uuvuttama bändi lopetti toimintansa suosion huipulla vuonna 2004, ja Rautiainen ryhtyi sooloartistiksi.

Keväällä 2017 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus julkisti tekevänsä festivaalikiertueen ja uuden albumin, joka ilmestyy syksyllä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Facebook | Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus

Levyhyllyt
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
Lopunajan merkit | Spinefarm 1999
Itku pitkästä ilosta | 2000
In frostigen Tälern | 2001
Rajaportti | 2002
Kylmä tila | 2004
Hartes Land | 2004
Tilinteon hetki, 2CD-kokoelma | 2004

Lue lisää | Finna.fi
Isoaho, Timo & Riekki, Matti: Trio Niskalaukaus, 238 sivua | Ranka Kustannus 2003

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit (1999).

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit (1999).