Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen

Viimeinen Atlantis | Sakara 2010 & 2020

Kun metallibändi Stam1na julkaisi neljännen albuminsa Viimeinen Atlantis helmikuussa 2010, se meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Kun laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisi samannimisen esikoisromaaninsa päivälleen kymmenen vuotta myöhemmin, ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen julkaisupäivää. Tämä kertoo siitä, miten lujan fanipohjan Stam1na on onnistunut itselleen valamaan, mutta kyse on myös sisällöstä. Kun silmäilee ikkunasta lokakuulta näyttävää helmikuuta, mieleen tulee, että Hyyrysen dystooppiset visiot saattavat puhutella väkevästi juuri näin ajanlaskumme loppuvaiheessa.

Stam1na: Viimeinen Atlantis

Viimeisessa Atlantiksessa – sekä levyssä että kirjassa – riittää maailmanlopun enteitä. Stam1nan albumi on teemalevy käsistä lähteneen kulutusjuhlan aiheuttamasta ekokatastrofista ja ihmiskunnan tuhosta. Se kertoo kadotukseen tuomitusta maailmasta ja sitä asuttavasta, viihteellä humallutetusta sivilisaatiosta, joka ahmii itsensä hengiltä kertakäyttöhaarukalla. Se ei ole tarinallinen kokonaisuus, mutta luo pohjan ja puitteet suuremmalle kertomukselle, jonka Hyyrynen kirjoitti romaaniinsa.

Stam1na: Pakkolasku

Viimeinen Atlantis ei ollut Stam1nalle missään mielessä turvallinen siirto. Bändi ei lähtökohtaisestikaan tee helppoja popkappaleita, ja Viimeisellä Atlantiksella se vielä lisäsi joukkoon tempoilevia progressiivisia elementtejä, jotka antoivat kuulijalle lisää haastetta. Myöskään kappaleiden realistinen tuomiopäivän tematiikka ei ollut sellainen, jossa kukaan mielellään haaveksien velloisi. Mutta vaikka kantaaottavuus saattoi karkottaa osan yleisöstä, se saattoi samalla tehdä Stam1nasta kiinnostavan valmiin kuulijakunnan ulkopuolella.

Levy myi kultaa. Syyt löytyvät hyvin tehdystä pohjatyöstä ja suomalaisen metallin yleisestä suosiosta, joka siivitti Stam1nankin matkaa genren A-ryhmään, sekä siitä, että nämä sanat ja sävelet resonoivat tulemisensa ajassa ja paikassa. Viimeisellä Atlantiksella Stam1nan soitto yltyy vaihtoehtoisiksi speed/thrash-tsunameiksi, joiden lomassa on kylmiä suvantoja. ’Pakkolaskun’, ’Rikkipään’ ja ’Jäteputkiaivojen’ maastopalomainen kaaos saa vastapainokseen ’Viestintuojan’, ’Eloonjääneen’ ja etenkin levyn päättävän nimikappaleen syvän seesteisyyden, mutta onnellista loppua kuulija ei saa. Levyn lopun ylle laskeutuu pikemminkin hukkuvan hiljaisuus kuin pelastuksen rauha.

Stam1na: Jäteputkiaivot

Kun Hyyrysen romaani ilmestyi, Viimeisen Atlantiksen laulunaiheet olivat vielä ajankohtaisempia kuin kymmenen vuotta aiemmin. Seikkailullisen sci-fitrillerin ydinsanoma on sama kuin musiikinkin: näin ei voi jatkua. Hyyrynen ei moralisoi vaan toteaa faktan: katsokaa ympärillenne, tunnustakaa tosiasiat ja tehkää looginen johtopäätös siitä, mihin tämä johtaa. Suuri osa molempien Viimeisten Atlantisten viehätyksestä perustuu juuri aihepiirin kohtalokkuuteen. ”Olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta, kuin valomerkin: lisäsyy juhlia”, Hyyrynen laulaa levyn toisella kappaleella.

Lopunajan juhlat jatkuvat pitkin vuotta 2020. Viimeinen Atlantis -albumin kymmenvuotisjuhlapainos ilmestyy helmikuun lopulla. Syksyllä Stam1na esittää klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan Helsingin jäähallissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stam1na
Antti Hyyrynen – laulu, kitara
Kai-Pekka Kangasmäki – basso, laulu
Emil Lähteenmäki – koskettimet
Pekka Olkkonen – soolokitara
Teppo Velin – rummut, lyömäsoittimet

Stam1na | kotisivu
Stam1na
| Facebook
Viimeinen Atlantis
| Kirjasampo
Sakara Records
| Facebook
Like Kustannus | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Amorphis-kitaristien pandemialevyt • Silver Lake by Esa Holopainen [2021]Bjørkø: Heartrot [2023]
CMX: Veljeskunta [1991] – uuden ajan airut
HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights [2001] – poplevy huippujen varjosta
Aika on In Flamesin puolella – Foregone
Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart/Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa [2018] – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

Mokoma: Kuoleman laulukunnaat [2006] – suomimetallin voimannäyttö
Nightwish: Human. :||: Nature. – maailmojen välissä
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle
Swallow The Sun: Moonflowers – elämänlankaa kehräämässä
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
Viikate: Rillumarei! – väliaikaista kaikki on vain
VV: Neon Noir – Ville Valon värit
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki

💿
Stam1na
Finna.fi

2000–2009

Stam1na | Sakara Records 2005
Uudet kymmenen käskyä | Sakara Records 2006
Raja | Sakara Records 2008

2010-luku

Viimeinen Atlantis | Sakara Records 2010 • VA10 Sakara Records 2020
Nocebo | Sakara Records 2012
SLK | Sakara Records 2014
Elokuutio | Sakara Records 2016
Taival | Sakara Records 2018

2020-luku

Novus ordo mundi | Sakara Records 2021
X | Sakara Records 2023

📚
Lue lisää Stam1nasta
Finna.fi

Stam1na – Muistipalatsi Ari Väntänen, 400 sivua | Like 2023
Dystopian piirteet Stam1nan rocklyriikassa albumeilla Viimeinen Atlantis ja Elokuutio • Pro Gradu -tutkielma  Emma Halonen, 80 sivua | Jyväskylän Yliopisto 2020

📚
Lue lisää Antti Hyyrystä
Finna.fi

Viimeinen Atlantis  Antti Hyyrynen, 250 sivua | Like 2020

📚
Lue lisää Sakara Recordsista
Finna.fi

Saatana perkele – Sakara Records 20 vuotta Petri Silas, 232 sivua | Nelonen Media 2023

📚
Lue lisää suomalaisesta rockista ja metallista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis (Like 2020).
Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis • Like 2020
Stam1na: Viimeinen Atlantis (Sakara 2010/2020).
Stam1na: Viimeinen Atlantis • Sakara 2010/2020
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *