Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen

Viimeinen Atlantis | Sakara 2010 & 2020

Kun metallibändi Stam1na julkaisi neljännen albuminsa Viimeinen Atlantis helmikuussa 2010, se meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Kun laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisi samannimisen esikoisromaaninsa päivälleen kymmenen vuotta myöhemmin, ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen julkaisupäivää. Tämä kertoo siitä, miten lujan fanipohjan Stam1na on onnistunut itselleen valamaan, mutta kyse on myös sisällöstä. Kun silmäilee ikkunasta lokakuulta näyttävää helmikuuta, mieleen tulee, että Hyyrysen dystooppiset visiot saattavat puhutella väkevästi juuri näin ajanlaskumme loppuvaiheessa.

Viimeisessa Atlantiksessa – sekä levyssä että kirjassa – riittää maailmanlopun enteitä. Stam1nan albumi on teemalevy käsistä lähteneen kulutusjuhlan aiheuttamasta ekokatastrofista ja ihmiskunnan tuhosta. Se kertoo kadotukseen tuomitusta maailmasta ja sitä asuttavasta, viihteellä humallutetusta sivilisaatiosta, joka ahmii itsensä hengiltä kertakäyttöhaarukalla. Se ei ole tarinallinen kokonaisuus, mutta luo pohjan ja puitteet suuremmalle kertomukselle, jonka Hyyrynen kirjoitti romaaniinsa.

Viimeinen Atlantis ei ollut Stam1nalle missään mielessä turvallinen siirto. Bändi ei lähtökohtaisestikaan tee helppoja popkappaleita, ja Viimeisellä Atlantiksella se vielä lisäsi joukkoon tempoilevia progressiivisia elementtejä, jotka antoivat kuulijalle lisää haastetta. Myöskään kappaleiden realistinen tuomiopäivän tematiikka ei ollut sellainen, jossa kukaan mielellään haaveksien velloisi. Mutta vaikka kantaaottavuus saattoi karkottaa osan yleisöstä, se saattoi samalla tehdä Stam1nasta kiinnostavan valmiin kuulijakunnan ulkopuolella.

Levy myi kultaa. Syyt löytyvät hyvin tehdystä pohjatyöstä ja suomalaisen metallin yleisestä suosiosta, joka siivitti Stam1nankin matkaa genren A-ryhmään, sekä siitä, että nämä sanat ja sävelet resonoivat tulemisensa ajassa ja paikassa. Viimeisellä Atlantiksella Stam1nan soitto yltyy vaihtoehtoisiksi speed/thrash-tsunameiksi, joiden lomassa on kylmiä suvantoja. ”Pakkolaskun”, ”Rikkipään” ja ”Jäteputkiaivojen” maastopalomainen kaaos saa vastapainokseen ”Viestintuojan”, ”Eloonjääneen” ja etenkin levyn päättävän nimikappaleen syvän seesteisyyden, mutta onnellista loppua kuulija ei saa. Levyn lopun ylle laskeutuu pikemminkin hukkuvan hiljaisuus kuin pelastuksen rauha.

Kun Hyyrysen romaani ilmestyi, Viimeisen Atlantiksen laulunaiheet olivat vielä ajankohtaisempia kuin kymmenen vuotta aiemmin. Seikkailullisen sci-fitrillerin ydinsanoma on sama kuin musiikinkin: näin ei voi jatkua. Hyyrynen ei moralisoi vaan toteaa faktan: katsokaa ympärillenne, tunnustakaa tosiasiat ja tehkää looginen johtopäätös siitä, mihin tämä johtaa. Suuri osa molempien Viimeisten Atlantisten viehätyksestä perustuu juuri aihepiirin kohtalokkuuteen. ”Olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta, kuin valomerkin: lisäsyy juhlia”, Hyyrynen laulaa levyn toisella kappaleella.

Lopunajan juhlat jatkuvat pitkin vuotta 2020. Viimeinen Atlantis -albumin kymmenvuotisjuhlapainos ilmestyy helmikuun lopulla. Syksyllä Stam1na esittää klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan Helsingin jäähallissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stam1na
Antti Hyyrynen – laulu, kitara
Kai-Pekka Kangasmäki – basso, laulu
Emil Lähteenmäki – koskettimet
Pekka Olkkonen – soolokitara
Teppo Velin – rummut, lyömäsoittimet

Stam1na | kotisivu
Stam1na | Facebook
Viimeinen Atlantis | Kirjasampo
Sakara Records | Facebook
Like Kustannus | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Stam1na | Sakara Records 2005
Uudet kymmenen käskyä | Sakara Records 2006
Raja | Sakara Records 2008
Viimeinen Atlantis | Sakara Records 2010 • VA10 Sakara Records 2020
Nocebo | Sakara Records 2012
SLK | Sakara Records 2014
Elokuutio | Sakara Records 2016
Taival | Sakara Records 2018

Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Lue lisää | Finna.fi
Hyyrynen, Antti: Viimeinen Atlantis, 250 sivua | Like 2020
Nikula, Jone: Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis (Like, 2020).

Stam1na: Viimeinen Atlantis (2010/2020).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa

101 tapaa olla vapaa (Sakara, 2018)

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).Syksyllä 2009 Maj Karma lakkasi olemasta. Se oli parasta, mitä sille oli vähään aikaan tapahtunut. Kultaa myyneen Ukkosen (2006) perään julkaistu Salama (2008) ei vienyt bändiä eteenpäin sen enempää menestyksessä kuin taiteessakaan. Määrittelemättömän mittaiselle tauolle jääminen oli tarpeen sisäisten jännitteiden hölläämiseksi ja paineiden laskemiseksi.

Se naula veti. Välivuosien jälkeen ilmestynyt Peltisydän (2016) sykki ilahduttavan virkeästi.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karma. Kuva: Marek Sabogal.

Maj Karman askel oli paluualbumilla niin varma, ettei 101 tapaa olla vapaa -levyn ilmestyminen pääse yllättämään. Niin kuin monet muutkin itsensä koonneet pitkän linjan bändit, se tuntuu palanneen jäädäkseen. Hajoamispisteen kuvajainen häilyy enää Lama lama lama -biisin kertosäkeessä.

Harjavaltalaisyhtyeen kymmenes albumi ei tarjoa suuremmin ihmettelynaiheita. Elementit ovat tuttuja ja paikoillaan. Raskaat, kulmikkaat alternativemetalliriffit ja niiden päällä soivat synkät post-punkmelodiat mantramaisine koukkuineen ovat Karmaa klassisimmillaan ja kliseisimmillään, mutta ovat ne kliseet ainakin itse luotuja.

Maj Karma on parhaimmillaan kun se on jyrkimmillään. Sellaiset uudet biisit kuin Osa minusta kuolee, Ei paholaisii oo, Johnny Deppin näköinen nainen ja Paniikki muistuttavat yhtyeen muinaistuotantoa, jota ei tarvinnut uumoilla kuulevansa koko kansan rockradioista. Balanssia luovat 101 tapaa olla vapaa -biisin, Voimanlähteen ja Äänivallin kaltaiset lempeät sävellykset, jollaisia bändi oppi tekemään Sodankylä-albumin (2004) tienoilla (eli silloin, kun se hyökyi marginaalista suurille lavoille ja radioihin suomenkielisen raskaan rockin aallonharjalla) ja jollaisten avulla Herra Ylppö & Ihmiset -yhtye myi kultaa.

Lyriikoiltaan 101 tapaa olla vapaa on sisäänpäinkääntyneempi kuin Peltisydän. Selväksi käy, että paluualbumille peilautunut seesteisen elämänvaiheen laulut on tältä erää laulettu. Nyt puhe on henkilökohtaisista kriisitilanteista. Siinä missä vaikkapa Osa minusta kuolee tai Voimanlähde avaavat itsensä yleisesti ymmärrettäviksi, ruonansuumaisesti jankuttavaa Onko pakko antaa? -biisiä ja yhtä toisteista nimikappaletta vaivaa samaistumispinnan puute. Niiden sanoituksilla saattaa olla tekijälleen merkitystä, mutta ulkopuolinen tulkitsija jää arvailujen varaan eikä sittenkään tule hullua hurskaammaksi. Käy jopa mielessä, ovatko ne muuta kuin silkkaa muka-arvoituksellista sanahelinää.

Tuo ei ole ainoa ristiriitainen tunne, jonka 101 tapaa olla vapaa pitkään bändiä seuranneessa synnyttää. Maj Karma on soitannollisesti uransa parhaassa iskussa, mutta se ei enää tee asioita niin sanotusti eri tavalla. Mikään ei enää tule puun takaa. Vanhat vaihtoehtosepät aloittivat uransa sellaisissa merkeissä, että heidän toivoisi edelleen takovan jotakin riskaabelia, outoa ja vaikuttavaa.

Johnny Deppin näköinen nainen -biisin kaltaisen maanisen purkauksen soidessa tuntuu silti hassulta olla pahoillaan siitä, että neljännesvuosisadan toiminut rockbändi kuulostaa ihan itseltään. Perspektiivin tähden mainittakoon, että kun The Rolling Stonesilla oli takanaan saman verran vuosia, se äänitti Steel Wheelsiä (1989).

Kun soundi on tunnistettava, sitä voi kutsua omaksi tyyliksi. Läheskään kaikilla ei ole sellaista. Maj Karmalla on.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

101 tapaa olla vapaa
Jii Savolainen – rummut
Kimmo Kurittu – bassokitara
Herra Ylppö – laulu
Häiriö – kitara
Tuottajat: Häiriö, Maj Karma & Rake Eskolin

Maj Karma Facebook

Hae Maj Karman musiikkia kirjastosta!

Hae Maj Karman musiikkia kirjastosta!

Hae Maj Karmaa kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Maj Karman studioalbumit
Kaukana puhelimista (1996)
Kaakao (1998)
Ääri (2000)
Rautaneito (2001)
Metallisydän (2003)
Sodankylä (2004)
Ukkonen (2006)
Salama (2009)
Peltisydän (2016)
101 tapaa olla vapaa (2018)

Lue lisää | Finna.fi
Röyhkä, Kauko (toim.): Get On! – 101 rocklyriikan parasta, 217 sivua. Tammi 2000.
Vapaus, Teppo: Herra Ylpön sydän, 334 sivua. Like 2012.

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).

Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa (2018).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat – myötäelämisen pistämätön keveys

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (Sakara, 2016)

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).Jarkko Martikaisen vuonna 2004 ilmestynyt soolodebyytti Mierolainen oli vielä äänenavaus, alaviite YUP:n laulaja-kitaristin tarinassa. Vasta tärkeiden asioiden trilogian ensimmäinen osa, Martikaisen toinen sooloalbumi Rakkaus (2006) esitteli hänet omaäänisenä laulaja-lauluntekijänä. Kun Toivo (2009) ja Usko (2011) täydensivät kolminaisuuden, oli YUP jo lopettanut toimintansa, ja sooloartisti seisoi jämerästi omilla jaloillaan.

Raamatun korinttilaiskirjeestä löytyvän litanian mukaan nimetyllä trilogialla Martikainen hiljentyi elämisen arvoituksen äärelle. Ei kuitenkaan pohdiskellakseen kuoleman jälkeen tapahtuvia asioita eli maatumisen eri muotoja vaan ihmisenä olemista ja sitä, miten olisi hyvä elää, olla ja muita kohdella. Sama tematiikka kehystää hänen musiikkiaan edelleen.

Folkhenkisen levysarjan päätösosa, Äänioikeus-yhtyeen voimin tehty Usko kertoi myös Martikaisen halusta palata yhtyeympäristöön. Soolouran toiselle kierrokselle pyöräyttäneellä Koirien taivas -albumilla (2014) suunta oli edelleen sama. Sen suoraviivainen ja maanläheinen sointi oli kaukana niin YUP:n kommervenkeistä kuin soolotrilogian hienostuneisuudesta. Se viitoitti tietä Ruosterastaille, joka on selkeästi rockbändin levy. Se bändi on Jarkko Martikainen & Luotetut miehet, joka koottiin vuonna 2013 Koirien taivas -levyn kiertuetta varten.

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet. Kuva: Tomi Palsa.

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet. Kuva: Tomi Palsa.

Jarkko Martikainen – laulu, kitara
Ema Hurskainen – rummut, laulu, bassokitara
Anssi Salminen – kitara, mandoliini, viulu, laulu
Luis Herrero – bassokitara, harmonikka, laulu

Martikainen on taitava lyyrikko. Hän kirjoittaa viisaita ja tarinallisia sanoituksia, jotka eivät paasaa eivätkä maistu paperilta. Laulujen hahmot ovat uskottavia ja ennen kaikkea kaikenlaisia: lauluntekijän kyky astua hyvin erilaisten ihmisten saappaisiin on vaikuttava. Hän laulaa Ruosterastailla yhtä vaivattomasti niin laitapuolen kulkijan, tavallisen virtasen, elämää päin juoksevan nuoren, sairauden erottaman pariskunnan toisen puoliskon kuin kuolemansa jälkeen ratkaisujaan kyseenalaistavan sotilasvainaan suulla. Kenties tämä perustuu siihen, että ihmisten välillä on sittenkin enemmän yhdistäviä kuin erottavia asioita. Ilon ja surun aiheet ovat lopulta yhteiset.

Ruosterastailla ei ainoastaan kuvailla tapahtumia vaan otetaan niistä opiksi. Niinkin yksinkertainen ja usein toisteltu ajatus kuin se, ettei pahoista puheista pidä piitata, kasvaa Ihmiset puhuvat -biisissä tarpeelliseksi elämänviisaudeksi. Ja koska ”maailma on roistojen luola”, siitä on otettava ilo irti, koska se on keino selviytyä. Opettavaisista sävyistä huolimatta Martikainen ei leiju elämäntaito-oppaana muiden yläpuolella. Jotkut kappaleista vaikuttavat hyvinkin omakohtaisilta, eritoten Raato raahautuu, tuo balladi elämisen sietämättömästä raskaudesta.

Vaikka sanoitukset ovat isossa roolissa Martikaisen musiikissa, hän ei ole runoilija vaan lauluntekijä, joka puhuu myös sävelten kielellä. On vaikea sanoa, onko hän tehnyt Ruosterastaista tarkoituksella duurivoittoisen levyn, mutta musiikin positiiviset sävyt reunustavat synkimmätkin tarinat toivolla ja lempeydellä. Synkemmillä sävellyksillä niistä välittyvä viesti olisi kokonaan toinen. Ruosterastailla sulkeutuu myös ympyrä: YUP:n levyiltä tutut leikittelevät melodiat värittävät tunnelman ilkikuriseksi ja iloiseksi. Hyvä esimerkki kaikesta tästä on ensimmäinen single Keväinen jää:

Martikainen kertoo nuoteilla sen minkä sanoillakin: elämältä voi kyllä pudota pohja milloin tahansa, mutta ei se ole mikään syy käpertyä sikiöasentoon nyyhkimään. ”Kaikesta kyllä selviää”, kuten viimeisessä kappaleessa kerrotaan. Kunnes ei enää selviä, mutta siihen pisteeseen on turha jättää jossiteltavaa.

Elämisen melskeessä tällainen musiikki tuntuu hyvin tarpeelliselta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jarkko Martikainen kotisivu

Levyhyllyt:
Jarkko Martikaisen sooloalbumit
Mierolainen (2004)
Rakkaus (2006)
Hyvää yötä, hyvät ihmiset (live, 2007)
Toivo (2009)
Usko (2011)
Koirien taivas (2014)
Ruosterastaat (2016)

Lue lisää:
Hämäläinen
, Tuukka: Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa, 357 sivua. (Idiootti, 2011).
Martikainen, Jarkko: Pitkät piikit ja muita kertomuksia, 155 sivua. (Like, 2005).
Martikainen, Jarkko: Yhdeksän teesiä – säkeitä kadonneiden arvojen metsästäjille, 159 sivua. (Like, 2008).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).

Jarkko Martikainen & Luotetut miehet: Ruosterastaat (2016).