Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Free | Megamania 1992

Stone: Free (1992).

Kymmenen vuoden välein on hyvä palata olennaiseen, panna palikat parempaan järjestykseen. 1980-luvun lopun speed/thrash -aalto mullisti metallin samalla tavalla kuin punk oli höyhentänyt rockin kymmenen vuotta aiemmin. Uudet, nopeat, rankat ja taitavat metallibändit tuikkasivat adrenaliinipiikin hevin uupuneeseen sydämeen kaikkialla, missä sellaista musiikkia ylipäänsä soitettiin.

Suomessa homman hoiti vakuuttavimmin Stone. Keravalais-espoolaisen bändin keväällä 1988 ilmestynyt nimetön debyyttialbumi oli kansainvälistä tasoa. Kakkosalbumi No Anaesthesian ilmestyessä 1989 Stone oli käynyt Amerikassa asti, ja Suomessa se oli pienen vallankumouksen ehdoton etujoukko.

Jälkeenpäin katsoen Stone kulki urallaan musiikillisen matkan, joka oli kiihkeä, monimuotoinen ja nopeasti ohi. Se teki neljässä vuodessa neljä erilaista albumia ja satoja keikkoja. Uransa päätteeksi Stone julkaisi livealbumin, mikä olikin erittäin osuva ratkaisu koleiden työväentalojen, kuumien klubien ja hulppeiden festivaalien lavoilla soittonsa tiukaksi kirineeltä bändiltä. Free oli loistava kiteytys Stonesta ja sen edustamasta genrestä: punkin roso ja uhma kohtasivat sillä klassiseen vivahtavan virtuositeetin ja rockin rempseyden, ja moshaava yleisö daivaili lavalta.

Stone. Kitaristi Roope Latvala (vas.), rumpali Pekka Kasari, basisti-laulaja Janne Joutsenniemi ja kitaristi Markku ”Nirri” Niiranen. Stonen debyytillä ja No Anaesthesialla toista kitaraa soitti Jiri Jalkanen, Niiranen liittyi bändiin vuonna 1990.
Stone. Kitaristi Roope Latvala (vas.), rumpali Pekka Kasari, basisti-laulaja Janne Joutsenniemi ja kitaristi Markku ”Nirri” Niiranen. Stonen debyytillä ja No Anaesthesialla toista kitaraa soitti Jiri Jalkanen, Niiranen liittyi bändiin vuonna 1990.

Freellä on biisejä Stonen kaikilta albumeilta, mutta parhaiten edustettuina ovat levytysuran alku ja loppu eli railakas debyyttialbumi ja palettia laajentanut neljäs levy Emotional Playground. Vaikka No Anaesthesialta on mukana vain kaksi biisiä ja kolmoslevy Coloursilta yksi ainoa, on Free silti hyvä yhteenveto bändin urasta. Kun kuuntelee peräkkäin No Anaesthesian konstailemattoman avausraidan Sweet Dreamsin ja synkeän Coloursin kipeimmän kohdan White Wormsin, tai debyytin iskusävelmän No Commandsin ja Emotional Playgroundin psykedeelisen nimiraidan, on saanut näytteitä Stonen musikaalisuudesta ja monipuolisuudesta.

Freen äänitti ja miksasi Mikko Karmila, Stonen epävirallinen viides jäsen ja yksi maamme nimekkäimmistä studiomiehistä. Karmila oli mukana lähes kaikkien Stonen albumien teossa, vain Emotional Playground tehtiin ilman häntä. Siitä, että äänittäjä ja miksaaja tunsi bändin hyvin, oli etua livelevyn teossa. Freen soundit ovat jykevät ja selkeät, eivätkä biisien nyanssit huku keikkojen tiimellykseen. Toisin kuin monet tunnetut livelevyt, Free sisältää puhdasta livesoittoa, jota ei ole paikkailtu jälkikäteen studiossa. Siltä pohjalta on hyvä kehua, että Stone oli hurjassa vedossa vielä omissa peijaisissaankin.

Stonen jälkeen sen jäseniä ovat soittanut muun muassa Amorphiksessa, Children Of Bodomissa, Suburban Tribessä ja Corporal Punishmentissa. Myös Stone on aika ajoin aktivoitunut keikoille.
Stonen jälkeen sen jäseniä ovat soittanut muun muassa Amorphiksessa, Children Of Bodomissa, Suburban Tribessä ja Corporal Punishmentissa. Myös Stone on aika ajoin aktivoitunut keikoille.

Helsingissä ja Keravalla äänitetty Free on yksi suomalaisen rockhistorian onnistuneimpia livealbumeja. Samalla se on suomimetallin pioneeribändin uljas jäähyväislevy ja kotimaisen speed/thrash-vallankumouksen riehakas finaali. Se pieni kotimaisten metallibändien joukko, jonka ykkösnyrkiksi Stone nousi, toi suomalaiseen hevimusiikkiin kaivattua kapinaa, karuutta ja potkua. Speedin ja thrashin suosion vuodet vilahtivat ohi äkkiä kuin salamasormisen Roope Latvalan lickit, mutta niiden jälkeen suomalaisen metallin kulta-aika vasta alkoi. Stonen vaikutus siihen on mittaamaton.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stone | Facebook

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alice In Chains: Rainier Fog – sumusta selviytyneet
Amorphis: Queen Of Time – metallin muodonmuuttaja
Amorphis-kitaristien pandemialevyt • Silver Lake by Esa Holopainen [2021] • Bjørkø: Heartrot [2023]
Belzebubs: Pantheon Of The Nightside Gods – vapauden ja vastuun kiirastulessa
Blind Channel: Lifestyles Of The Sick & Dangerous – kurkistus suosion kääntöpuolelle
Children Of Bodom: Hexed – ajan karkaisema tappoterä
Def Leppard: Hysteria – hard rockin valovoimaa
Hearthill: Graveyard Party Blues – hurmos ja sykkivä sydän
Aika on In Flamesin puolella – Foregone
Iron Maiden: Powerslave – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin
Kaaos törkytehtaassa – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marko Hietala: Pyre Of The Black Heart / Mustan sydämen rovio – rocktähti menee henkilökohtaisuuksiin

Metallica: The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] – elonmerkkejä autotallista
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Motörhead: Clean Your Clock – lopunajan dokumentti
Ozzy Osbourne: The Ultimate Sin – omituinen ajankuva
Pearl Jam: Ten – grungen elävä klassikko
Santa Lucia: Arktista hysteriaa – uranuurtaja aikaansa edellä
Sentenced: Down [1996] – suunta kohti viimeistä rajaa
Sentencedin sanaton suru • Instrumentaalinen Sentenced 1989–2005
Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen
Swallow The Sun: Moonflowers – elämänlankaa kehräämässä
Tarot pitää riman korkealla • Vuodet 1982–2024
The 69 Eyesin pimeä tie – Blessed Be
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
VV: Neon Noir – Ville Valon värit
Waltari: Torcha! – aistit ja rajat auki
Zero Nine: Intrigue – suomihevin huipulla
Zodiac Mindwarp and The Love Reactionrockia ja rockparodiaa

Stone
[Janne Joutsenniemi • Roope Latvala • Jiri Jalkanen • Pekka Kasari]
Finna.fi

1980-luku

Stone | LP & CD Megamania 1988 • Remasteroitu CD-uusintapainos Megamania 2003 • LP Svart Records 2018
No Anaesthesia! | LP & CD Megamania 1989 • Remasteroitu CD-uusintapainos Megamania 2003 • LP Svart Records 2018

1990-luku

[Janne Joutsenniemi • Roope Latvala • Nirri Niiranen • Pekka Kasari]

Colours | LP & CD Megamania 1990 • Remasteroitu CD-uusintapainos Megamania 2003 • LP Svart Records 2019
Emotional Playground | CD & Kasetti Megamania 1991 • Remasteroitu CD-uusintapainos Megamania 2003 • LP Svart Records 2019
Free | 2LP & CD & Kasetti Megamania 1992 • Remasteroitu CD-uusintapainos Megamania 2003 • 2LP Svart Records 2021

Boksit ja kokoelmalevyt
Stone
Finna.fi

Stoneage | Megamania 1998
Stoneage 2.0 | Johanna Kustannus/Megamania 2008
Complete • 9CD + DVD sekä 36-sivuinen kirja | Johanna Kustannus 2013
Light Entertainment – Complete Early Works • 4LP + 12″ EP| Svart Records 2018

DVD

Stone: Get Stoned, Stay Stoned, 160 min | Johanna Kustannus/Megamania 2007

Remastereista ja bokseista
Stone

Finna.fi

Stonen livelevy Free julkaistiin vuonna 1992 (2LP ja CD). Remasteroitu editio ilmestyi yhdessä studiolevyjen uusittujen painosten kanssa 2003. Free löytyy myös Stonen boksilta Complete (9CD + DVD), jossa on mukana 36-sivuinen kirja.

Svart Records julkaisi vuonna 2018 vinyyliuusintapainokset Stonen klassikkoalbumeista Stone ja No Anaesthesia. Kaksikon ympärille koottiin myös erinomainen boksilaitos Light Entertainment – Complete Early Works. Colours ja Emotional Playground julkaistiin Svartin vinyylipainoksina vuonna 2019. Kysy levyjä lainaan kotikirjastostasi.

Lue lisää Stonesta
Finna.fi

Stone  Ari Väntänen, 327 sivua | Like 2018

Lue lisää suomalaisesta metallista ja rockista
Finna.fi

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia,  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Free
Spotify

Stone: Free (1992).
Stone: Free • Megamania 1992
Musiikkikirjastot.fi logo
Levyhyllyt-juliste. Harri Oksanen 2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *