Kirjastoblogi Levyhyllyt vinkkaa levyjä ja lukemista kaikille musiikkifaneille. Ajankuvan ja videoraitojen lisäksi arvioissa tuodaan esiin Finna-palveluun linkitettyä levytysuraa ja kirjallisuutta. Levyhyllyjä toimittaa Tuomas Pelttari.
Auli Särkiö-Pitkäsen kuva: Tuomas Tenkanen, Marko Niemelän kuva: Kristiina Hoikka, Niko Peltosen kuva: Jyrki Pitkä.
Kuuluu puhinaa ja urinaa. Puut ääntelevät, niiden rungot rutisevat ja oksistot sihisevät. Pian vaikuttaa siltä, että puita lähestyy joukko metsäkoneita, ja metsä alkaa kähistä ja kohista vihaisesti, kun hakkuukoneiden terät ryhtyvät töihin.
Tämä pienoisdraama tapahtuu Ville Aslak Raasakan (s. 1977) teoksessa Tree Bark (2020), jossa kaikki äänet ovat puuta, puun innoittamia ja puupuhaltimien tuottamia. Säveltäjä on kuunnellut ja analysoinut puun koskettamisesta syntyviä ääniä sekä kenttätallenteita sademetsähakkuista ja siirtänyt nämä näennäisesti ei-musiikilliset äänet puhallinyhtyeelle. Tree Bark on vaikuttavimpia teoksia Raasakan tuoreella albumilla Coal, Wood, Oil, jossa esiintyjinä ovat nykymusiikkiyhtyeet Zagros ja Earth Ears Ensemble vierailijoineen.
Ville Aslak Raasakka. Kuva Outi Törmälä / Quiet
Coal, Wood, Oil ei ole mitään tavanomaista kuunneltavaa, koska ”musiikkimaisesti” soivia ääniä on vain vähän. Mutta tavanomainen musiikkikokemus ei ole säveltäjän tavoitteenakaan. Raasakan klassisia soittimia, soitettavia esineitä ja nauhoitettua ääntä yhdistelevät kappaleet kutsuvat syväkuunteluun, työntymään kuuloaistin avulla yllättäviin paikkoihin ja mittakaavoihin: kaarnan huokosiin, öljynporauslautan sisälle tai pihamaan multaan.
Ville Aslak Raasakka: Everyday etudes No 1: garden. Lucy Abrams-Husso, bassoklarinetti, Ville Raasakka, esineet. Taltioitu osana Lucy Abrams-Husson sooloresitaalia Musiikkitalon Organo-salissa vuonna 2020.
Nykymusiikki koetaan usein abstraktiksi, mutta Raasakan musiikki on äärimmäisen konkreettista. Albumin teoksissa hänen tavoitteenaan on kuljettaa kuulija keskelle luontosuhteemme materiaalisuutta, usein näkymättömiä mutta kaikkialla läsnäolevia prosesseja, joiden kautta kiinnitymme maailmaan ja kulutamme sitä. Toteutustapana ovat kenttä-äänitykset eli tallenteet todellisten asioiden ja paikkojen äänistä ja niiden mallintaminen eri tavoin. Konsepti on hyvin kiehtova. Säveltäjä kieltäytyy luomasta ”uutta” ja näennäisesti vain esittää jotakin jo olemassa olevaa. Järjestämällä ja tulkitsemalla hän kuitenkin luo aivan uudenlaisen näkökulman, tai siis kuulokulman, todellisuuteemme.
”Suhteemme luontoon ei tapahdu valitsemassamme yhdessä paikassa, vaan eräänlaisessa paikkojen ja esineiden verkostossa, johon läsnäolomme, toimintamme ja kuluttamisemme meidät kytkee”, Raasakka kirjoittaa levyn tekstivihossa. Lähestymällä säveltämistä aistimusten ja tunnereaktioiden kautta hän pyrkii auttamaan kuulijaa havainnoimaan paikkaamme tässä verkostossa.
Raasakka käyttää itse nauhoittamiaan ja arkistoista saatuja äänitteitä milloin taustanauhana, milloin soittimien materiaalin pohjana. Hän assosioi niistä musiikillisia tekstuureita ja houkuttelee kuulijan assosioimaan. Elottoman ja elollisen raja liudentuu. Edessämme näytellään puun elämänkaari, ja yhteiskuntaamme ylläpitävät, kätköön jäävät fossiiliset toiminnot piirtyvät tajuntaan, kun soittimet hiljaisen surumielisesti kuljettavat meitä Hanasaaren nyt suljetun hiilivoimalan tuhkahihnalla, pölylähettimillä ja rikinpoistoreaktorissa.
Ville Aslak Raasakka: The Harvest. Tapiola Sinfonietta, joht. Chloé Dufresne. Tallenne konsertista vuodelta 2023.
Kenttä-äänitysten nuotintamiseen perustuvat myös Raasakan orkesteriteokset Black cloud, under ground (2019) sekä The Harvest (2022), jotka nekin käsittelevät luonnonvarojen – kivihiilen ja puun – hyödyntämistä niin konkreettisesti, että materiaalisuudesta tulee draamallisuutta. The Harvest on väkevä orkesterikuvaelma metsänhakkuusta. Toisin kuin puhallinkvintettoteoksessa Tree Bark, näkökulma ei ole puissa vaan metsään vyöryvissä koneissa, joita orkesteri näyttelee kylmäävästi. Hakkuukoneet ikään kuin inhimillistyvät ja näin muistuttavat siitä, että kaikenlaiset koneet ovat meidän asiallamme, vaikka yritämmekin etäännyttää itseämme niistä. Lepotilaan asettuessaan metsäkoneet alkavat luoda kitkeränsuloista, melankolista musiikkia.
Kaikki Raasakan teokset eivät suinkaan hyödynnä kenttänauhoituksia, mutta ekologisten kriisien pohtiminen on tavalla tai toisella aina mukana. Raasakka on luonut myös näyttämöteoksia, kuten barokkiorkesterille ja sopraanolle sävelletty, teollistumisen alkuvaiheita kuvaava pienoisooppera Steam Engine (2022) ja musiikki tanssiteokseen The Meaning of Zero (2023), joka käsitteli ihmisen ja eläimen suhdetta. Valmistumassa on Emmi Itärannan scifiromaaniin perustuva ooppera.
Ville Aslak Raasakka: Kantaatti kuorolle ja kamariorkesterille, teksti Kristiina Wallin. Helsingin kamarikuoro ja Uusinta-kamariyhtye, joht. Nils Schweckendiek. Kantaesityksen taltiointi Musiikkitalon Camerata-salissa vuonna 2013.
Coal, Wood, Oil -albumin kappaleissakin on näyttämöllisyyttä: niissä soitetaan puutarhatyökaluja ja sytytellään takkatulta. Levy pohjautuu konserttiin Musiikkitalon Organo-salissa vuonna 2021. Lavalla koettiin tuolloin runsaasti installaatiomaisia elementtejä, jotka levyltä tietysti jäävät pois. Visuaalisen puolen puuttuminen kuitenkin pakottaa kuuntelemaan tarkemmin. Kun äänilähteitä ei näe, akustinen ja elektroninen, soitettu ja nauhoitettu ääni kietoutuvat tiheästi. Mikä on ”aitoa” ja mikä ”keinotekoista”, ja voiko maailmassamme enää edes tehdä tätä jakoa, kun ihminen on kyllästänyt kaiken läsnäolollaan?
Vaikka Raasakan sävelkieli on tyypillisesti minimaalista, se ei ole etäännytettyä. Päinvastoin se tulee iholle ja tunkeutuu arkeen. Aiheet ovat raskaita, mutta musiikki on hämmentävällä ja koskettavalla tavalla hellää. Soittimet eivät kellu omassa maailmassaan, vaan tulkitsevat, kommentoivat ja heijastelevat todellisuutta säveltäjän korvien läpi suodatettuna.
Anna Clynen mielikuvitusmusiikki pohtii muistia • Mythologies [2020] Arvo Pärt – rauhan säveltäjä • Arvo Pärt: Live [2017] Brian Eno – avaruuden inspiroimaa ambientia • Apollo – Atmospheres & Soundtracks [1983] Captain Beefheart And His Magic Band – suuri taiteilija esittäytyy • Safe As Milk [1967] Clara Iannotta – hälyn kuvanveistäjä • Moult [2021] Frank Zappa ja Synclavier • Vuodet 1982–1993 Frank Zappa ja länsimainen taidemusiikki – Varèse • Stravinsky • Ravel • Bartók • Verdi • Mozart • Zappa Frank Zappa näyttämömusiikin kimpussa – I Was A Teen-Age Malt Shop • 200 Motels • Hunchentoot • Joe’s Garage • Thing-Fish Kaija Saariaho 70 vuotta – oma kieli pysyy mutta ei jähmety • Works For Cello [2022]
Kalevi Ahon musiikki on kuin luontoon astumista • Sinfonia 8 & Pergamon [1994] • Concertos For Recorder And Tenor Saxophone & Sonata Concertante For Accordion And Strings [2023] Lotta Wennäkoski – orkesteritaituri kansainvälisessä nosteessa • Flounce, Sigla, Sedecim [2023] Minna Leinonen lähestyy vaikeita aiheita älyllä ja aisteilla • 12 Premieres [2023] • Finnish Accordion Concertos [2024] Outi Tarkiainen – luonnon- ja elämänvoimien säveltäjä • The Earth, Spring’s Daughter | Saivo [2020] Patricia Kopatchinskaja – viulisti, joka ei ole viulisti Sebastian Fagerlund saa orkesterin myllertämään myyttisesti • Stonework, Drifts, Transit [2018] • Water Atlas, Nomade [2021] Sebastian Hilli sekä harhauttaa että tanssittaa • Confluence / Divergence [2020]
