Kirjastoblogi Levyhyllyt vinkkaa levyjä ja lukemista kaikille musiikkifaneille. Ajankuvan ja videoraitojen lisäksi arvioissa tuodaan esiin Finna-palveluun linkitettyä levytysuraa ja kirjallisuutta. Levyhyllyjä toimittaa Tuomas Pelttari.
Auli Särkiö-Pitkäsen kuva: Tuomas Tenkanen, Marko Niemelän kuva: Kristiina Hoikka, Niko Peltosen kuva: Jyrki Pitkä.
Kiss oli 1970-luvun puoliväliin mennessä noussut yhdeksi maailman suurimmista rock-yhtyeistä. Bändi jaksoi kiertää ja rakentaa fanipohjaansa kärsivällisyydellä, ahkeruudella ja järkkymättömällä itseluottamuksella, joka ei horjunut, vaikka kolme ensimmäistä albumia eivät menestynetkään kaupallisesti.
Kiss oli kuitenkin nimenomaan visuaalisuuteen vahvasti panostava, räjähtävä livebändi. Vuonna 1975 julkaistu livealbumi Alive! muutti suunnan, ja teki Kissistä valtavan suositun. Vuonna 1976 ilmestyneet Destroyer ja Rock And Roll Over -albumit vahvistivat bändin asemaa amerikkalaisen rockin terävimmässä kärjessä. Rahaa tuli ovista ja ikkunoista, samoin naisia, huumeita ja vielä enemmän rock’n’rollia.
Deuce • livealbumilta Alive! 1975
Kesäkuussa 1977 julkaistu Love Gun jäi bändin viimeiseksi alkuperäiskokoonpanolla julkaistuksi studioalbumiksi. Muutaman epätasaisen ja nopeasti kyhätyn studioraidan sisältänyt Alive II ilmestyi saman vuoden lokakuussa. Vuonna 1978 Kissin suosio oli huipussaan, ja hybris oli yhtä suurta kuin heidän lavashow’nsa. Mikään tylsä ja tavallinen ei tullut kysymykseen. Alkuperäisjäsenten sisäinen kemia oli tässä vaiheessa jo todellinen myrkkyseos. Menestys tuo mukanaan valtaa, ja valta puolestaan turmelee ja tuhoaa ihmissuhteet. Criss ja Frehley sekoilivat aineiden parissa, ja Stanley ja Simmons hamusivat lisää rahaa ja seksiä. Kaikkivoipaisuuden harhan huumaamana bändi julkaisi syyskuussa 1978 samanaikaisesti omat soololevynsä Kiss-tuotemerkin alla.
Ace Frehley Avaruuden riffit ja rock’n’rollin voitto
Vastoin odotuksia Ace Frehleyn sooloalbumi osoittautui nelikon parhaaksi. Ennen äänityksiä kitaristi oli päättänyt sisuuntuneena näyttää muille jäsenille mihin hän pystyy. Eniten onnistuneesta lopputuloksesta hämmästyi hän itse.
Tuottajaksi pestattiin Eddie Kramer, jonka kanssa Frehley pystyi loihtimaan sessioihin rennon, mutta keskittyneen työilmapiirin. Myös studiomuusikot tekivät parhaansa. Frehley itse on levyllä selkeästi parhaimmillaan. Kitarasoundi, riffit ja soolot soivat kauttaaltaan raskaan säröisinä ja tunnistettavina; vaikka Ace Frehleyn soitto nojaa vahvasti Jimmy Pagen ja Paul Kossoffin luomaan perinteeseen, on se silti persoonallista ja uraauurtavaa. Mukana sessioissa oli muun muassa rumpali Anton Fig, joka päätyi soittamaan myöhemmin myös varsinaisille Kiss-albumeille Dynasty ja Unmasked. Jopa itse Will Lee käväisi bassottelemassa parille raidalle.
Albumi äänitettiin Connecticutissa ja miksattiin Plaza Sound Studiossa, ja komealtahan jälki kuulostaa. Kaikki yhdeksän kappaletta ovat sävellyksinä erinomaisia ja täynnä maukkaita yksityiskohtia. Albumia on usein kehuttu tuotannoltaan yhtenäiseksi, mikä pitääkin ehdottomasti paikkansa. Tulipunaisena hehkuva lanka palaa rokkaavasta ’Rip It Outista’ – Frehleyn oma suosikki – aina levyn päättävään hypnoottiseen ’Fractured Mirroriin’. Instrumentaali oli Frehleyn mukaan putkahtanut hänen päähänsä suoraan ulkoavaruudesta: ”Pitäisi kai maksaa rojalteja ufoille.” Eräs albumin huippuhetkistä on kokaiininpölyinen ’Snow Blind’, mutta levyn todellinen ässä hihassa on lainakappale ’New York Groove’. Svengaava biisi nousi yllättäen Billboardin singlelistalle ja saavutti kaupallista menestystä vauhdittaen myös itse albumin myyntiä. Soololevyä voidaan pitää Ace Frehleyn suurena voittona ja eittämättä hänen uransa musiikillisena kohokohtana.
Snow Blind • sooloalbumilta Ace Frehley 1978
Paul Stanley Intohimoa ja suuria tunteita
Kissin lahjakkain biisintekijä on kuitenkin bändin nokkamies Paul Stanley. Hän tietää, miten toimiva popkappale rakennetaan ja miten se tulee sovittaa bändille sopivaksi. Sooloalbumilla kristallisoituukin hänen kykynsä melodisten ja tarttuvien kappaleiden kirjoittajana. Hyviä esimerkkejä Stanleyn käsityötaidosta ovat kiihkeä avausraita ’Tonight You Belong To Me’ ja ’Wouldn’t You Like To Know Me’, jotka kertovat hänen omasta, senhetkisestä elämästään. Levyä kuunnellessa voi pohtia, kuinka rajoittava Kiss bändinä itse asiassa kullekin oli. Periaatteessa Stanleyn kyvyt ja itse biisit pääsevät oikeuksiinsa hiotummassa ja sävykkäämmässä tuotannossa. Electric Ladylandissa ja The Record Plantissa äänitetty ja miksattu albumi keräsi ilmestyttyään vaihtelevaa kritiikkiä. Yhteinen näkemys on, että levy soundaa suoraviivaiselta ja helposti lähestyttävältä.
Tonight You Belong To Me • sooloalbumilta Paul Stanley 1978
Tyylillinen riskittömyys voidaan tulkita levyn heikkoudeksi, mutta toisaalta levyn syvä soundimaailma ja kappaleita väljästi yhdistävä romanttinen teema tekevät siitä eheän kokonaisuuden. Stanleyn tavoitteena on ollut miellyttää sopivaa kohderyhmää. Sokerisen turvallinen ’Hold Me, Touch Me’ menee kuitenkin laskelmoinnissa jo liian pitkälle. Ehkä Stanley sävelsi balladin taskulaskimella. Tasapainottaviakin elementtejä onneksi löytyy, esimerkiksi rehvakas ’Move On’ rokkaa vastustamattoman tiukasti. Desmond Childin kipparoima bändi Rouge täydentää biisiä mahtavalla taustalaululla. Lähteiden mukaan levyn tekeminen sujui hyvässä ja ammattimaisessa hengessä, minkä voikin aistia lopputuloksesta. Ace Frehleyn tavoin Stanley ei enää koskaan pystynyt albumimuodossa tallentamaan omaa sieluaan ja sydäntään yhtä vakuuttavasti.
Hold Me Touch Me • sooloalbumilta Paul Stanley 1978
Peter Criss Musiikkia Kiss-fanien vanhemmille
Siinä missä Frehley ja Stanley onnistuivat albumeillaan tavoittamaan Kiss-fanit, ei Peter Crissin sooloalbumi kyennyt samaan. Aikalaisfanit kokivat Crissin levyn liian rauhallisena ja häiritsevän erilaisena Kissiin verrattuna.
Criss on aina vaikuttanut bändin herkimmältä ja maanläheisimmältä jäseneltä. Muita vanhempana hänen musiikillisen inspiraation lähteet ulottuivat syvemmälle populaari- ja viihdemusiikin historiaan. Rumpalina hän oli swing-mies rock’n’roll -bändissä, ja se kuului myös Kissin musiikissa, johon hän toi ripauksen svengiä ja rullaavuutta. Electric Ladylandissa ja Burbank Sunset Soundissa purkitetun sooloalbumin soulahtava viihdemusiikki sai ilmestyttyään osakseen tyrmäävää kritiikkiä sekä faneilta että bändin muilta jäseniltä. Ankarinta kritiikkiä on esittänyt vuosikymmenten ajan Paul Stanley, joka – hassua sinänsä – julkaisi itse lähes samanhenkisen albumin vuonna 2021.
Ehkä Criss todellakin osoitti aor-henkisen musiikkinsa teini-ikäisten Kiss-fanien vanhemmille. Osuva esimerkki on pehmeä ja tunnelmallinen ’Don’t You Let Me Down’, joka julkaistiin myös singlenä. Nykykorvin albumi on kuitenkin yllättävän mukavaa kuunneltavaa, ja se sisältää loistaviakin esityksiä. Crissin makean raspi laulusoundi sopii kappaleisiin upeasti, onhan hänellä lisäksi bändin jäsenistä paras lauluääni. Levyn kantavana ideana oli tuoda nimenomaan Crissin laulutaidot esille. Epätasaiseksi jäävän albumin timanttisin raita on levyn päättävä balladi ’I Can’t Stop The Rain’. Siinä on yksinkertaisesti kaikki kohdallaan.
Don’t You Let Me Down • sooloalbumilta Peter Criss 1978
Gene Simmons Demonisen raskas pettymys
Suurimman pettymyksen tuotti Simmonsin sooloalbumi. Kuten hän itse muistelee, oli hän 70-luvun puolivälin jälkeen kuuluisuuden, vallan, rahan ja erityisesti seksin lumoissa ilman minkäänlaista itsekritiikin häivää. Kun artistin lähtökohtana on fanien ärsyttäminen, homma voi mennä vain pieleen. Albumia vaivaa yliyrittäminen ja tolkuton näyttämisen halu hallitun kokonaisuuden ja hyvän musiikin kustannuksella. Simmons haali mukaan narsismipäissään kymmeniä vierailijoita, oli jopa yrittänyt kutsua mukaan Paul McCartneyn ja John Lennonin taustoja laulamaan.
Kun Simmonsin levyä tarkastelee objektiivisesti ja Kiss-kontekstista erillään, voidaan siitä poimia muutamia onnistumisiakin. Paholaismaisen, kauhuintron jälkeen käynnistyvä ’Radioactive’ kuulostaa varsin asialliselta. Toinen ok-tason ralli on A-puolen viimeistelevä ’Living In Sin’, jonka puheosuudessa Simmonsin tuolloinen naisystävä ja hänen tyttärensä Chastity lörpöttelevät puhelimessa. Kolmanneksi onnistumiseksi voidaan laskea ’See You In Your Dreams’, mikä sinänsä on eräänlainen todiste kappalemateriaalin köyhyydestä; biisi julkaistiin nimittäin kaksi vuotta aiemmin Kissin Rock and Roll Overilla.
Radioactive • sooloalbumilta Gene Simmons 1978
Levyn päätöskappale, Samu Sirkka -klassikko ’When You Wish Upon A Star’, oli varmasti Kekkulille itselleen tärkeä saada mukaan levylle. Useimmille kuulijoille kappaleen merkitys ei kuuntelemalla aukea. Seuraava Simmonsin julkaisema soololevy ilmestyi vuonna 2004. Asshole viestitti jo nimellään, ettei miljonääri Gene Simmons ottanut vieläkään hommaa vakavasti.
Epilogi
Vuoden 1978 kruunasi marraskuussa ensi-iltansa saanut kalkkuna nimeltä Kiss ja huvipuiston haamu (Kiss Meets the Phantom of the Park). Vuoristoradan huipulta alkoi naamiosankareiden alamäki.
AC/DC – virta on kytketty • Power Up [2020] Alice Cooper – rajaton, ajaton seikkailu • School’s Out [1972] Alice In Chains – sumusta selviytyneet • Rainier Fog [2018] Anthrax – thrash-titaani tavoitteli tähtiä • Sound Of White Noise [1993] Belzebubs – vapauden ja vastuun kiirastulessa • Pantheon Of The Nightside Gods [2019] Dave Evans – rakkaudesta lajiin • Vuodet 1974–2023 Deep Purple – loppu ei tullutkaan • Whoosh! [2020] Def Leppard – hard rockin valovoimaa • Hysteria [1987] Desmond Child – hittinikkari elämän armosta • Vuodet 1975–2023 Duff McKagan – luoteisen maan punkkari • Vuodet 1980–1984 Ghost viekoittelee pauloihinsa • Vuodet 2006–2023 Guns N’ Roses – hard rockin kunnianpalautus • Appetite For Destruction [1987] Iron Maiden – epiikkaa ja elinvoimaa egyptiläisittäin • Powerslave [1984] Joan Jett & The Blackhearts – kapinallisen läpimurto • I Love Rock’n’Roll [1981] King Diamond – rytinää riivatussa talossa • ”Them” [1988] Kirka • Kirkan kotiinpaluu • R.O.C.K. [1986] • The Spell [1987] Kiss – maskimiehet eksyksissä • Music from ”The Elder” [1981] Kiss – kadonneen kitaristin kunniajuoksu • Lick It Up [1983]
Kiss-miesten Rashomon 📚 Gene Simmonsin, Paul Stanleyn, Peter Crissin ja Ace Frehleyn neljä näkökulmaa Lordi – kummitusjunalla vuoristoradalle • Vuodet 1992–2022 Lou Reed & Metallica – nainen miesten maailmassa • Lulu [2011] Metallica – elonmerkkejä autotallista • The $5.98 E.P. • Garage Days Re-Revisited [1987] Metallica – kun uusi musta oli uusi musta • Metallica [1991] Misfits – kauhupunkin klassikko • Walk Among Us [1982] Motörhead – lopunajan dokumentti • Clean Your Clock [2016] Mötley Crüe ja Mayhem – Mayhemin ja Mötley Crüen kohutut saagat • Kaaos törkytehtaassa Ozzy Osbourne – omituinen ajankuva • The Ultimate Sin [1986] Pearl Jam – grungen elävä klassikko • Ten [1991] Queen oli seikkailu • A Night At The Opera [1975] Slayerin teesi, antiteesi ja synteesi • Reign In Blood [1986] • South Of Heaven [1988] • Seasons In The Abyss [1990] The Black Crowes – sukellus syvään päähän • Warpaint [2008] Thin Lizzy – joutsenlaulu vailla vertaa • Thunder And Lightning [1983] Van Halen – kitaristi muutti maailmaa • Van Halen I [1978] Zodiac Mindwarp and The Love Reaction – rockia ja rockparodiaa • Tattooed Beat Messiah [1988] • Hoodlum Thunder [1991]
💿 Sooloalbumit ’78 Ace Frehley • Paul Stanley • Peter Criss • Gene Simmons Finna.fi