Levyhyllyt

Esa-Pekka Salonen – säveltäjä ja kapellimestari

LA Variations, Five Images After Sappho, Giro, Mania, Gambit | Sony 2001
• Dawn Upshaw, sopraano • Anssi Karttunen, sello • Los Angelesin filharmonikot • London Sinfonietta, joht. Esa-Pekka Salonen

Foreign Bodies, Wing on Wing, Insomnia | DG 2005
• Radion sinfoniaorkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen

Viulukonsertto, Nyx | DG 2012
• Leila Josefowicz, viulu • Radion sinfoniaorkesteri, joht. Esa-Pekka Salonen

Sellokonsertto | Sony 2019
• Yo-Yo Ma, sello • Los Angelesin filharmonikot, joht. Esa-Pekka Salonen

Musiikkia esille kirjastossa

Esa-Pekka Salonen • Wing On Wing • Anu Komsi • Piia Komsi • (DG 2005).

Esa-Pekka Salonen on kansainvälisesti kaikkein tunnetuimpia suomalaisia muusikoita. Monille hän on malliesimerkki suomalaisesta ”musiikki-ihmeestä”, yhä uusia huippumuusikoita, etenkin kapellimestareita, tuottavasta koulutusjärjestelmästä. Pitkät ylikapellimestarikaudet Los Angelesissa ja Lontoossa vakiinnuttivat hänet musiikkimaailman huipulle hahmona, joka tunnetaan luovuudesta, uteliaisuudesta sekä halusta kehittää orkesterimaailmaa uuteen suuntaan.

Esa-Pekka Salonen. Kuva: Patrick Swirc

Tämä ei ole vain imagoa, vaan Salonen (s. 1958) tosiaan on väsymättömästi uudistanut sinfoniaorkesteria organisaationa ja orkesterikonserttia instituutiona. Hän on kehittänyt tapoja tavoittaa uudenlaista yleisöä, tehnyt poikkitaiteellista ja -tieteellistä yhteistyötä sekä nostatellut uusia tuulia keräämällä hankkeisiinsa nuoria säveltäjiä, eri tyylejä edustavia muusikoita sekä uraauurtavien teknologioiden osaajia. Los Angelesissa hänen koetaan toteuttaneen suoranaisen vallankumouksen, jonka myötä siihen asti konservatiivinen yleisö saatiin mieltymään nykymusiikkiin ja Los Angelesin filharmonikot kohosivat huippuorkesteriksi.

Koska Salosen maine ja meriitit kapellimestarina ovat niin mittavat, monesti hädin tuskin muistetaan, että hän on myös säveltäjä. Kun Salonen vuonna 2014 oli Applen mainoskasvona näyttävässä iPad Air -kampanjassa, hänen säveltäjyytensä ja musiikkinsa oli ilahduttavasti keskiössä. Salonen on nimittäin painottanut identifioituvansa ensisijaisesti säveltäjäksi – nuoruudestaan tähän päivään saakka. Kapellimestariura syntyi alun perin sivutuotteena.

1970-luvulla radikaalin Korvat auki -yhdistyksen säveltäjäporukassa yksinkertaisesti tarvittiin jotakuta johtamaan suurimuotoisempia teoksia. Kun 25-vuotiaan Salosen kansainvälinen läpimurto tapahtui vuonna 1983 onnistuneen tuurauskeikan myötä yhdessä yössä (aikana ennen somea!), orkesterinjohtamisesta sukeutui aloittavalle säveltäjälle hyvä tapa hankkia elanto – palkkiot kun pyörivät orkesterinjohdossa aivan eri tasolla kuin taiteellisessa työssä.

Esa-Pekka Salonen. Teemat • Suna Vuori (Siltala 2025).

Varsin nopeasti Salosen elämändilemmaksi kuitenkin muodostui, että hän joutuu kamppailemaan johtamiskiireidensä ja yhä uusien kiinnostavien hankkeiden keskellä löytääkseen säveltämiseen tarvittavaa aikaa. Tätä ristiriitaa käsitellään syväluotaavasti ja viihdyttävästi toimittaja-kirjailija Suna Vuoren kirjassa Esa-Pekka Salonen. Teemat (Siltala), joka ilmestyi syksyllä 2025. Se ei ole elämäkerta, vaan monitahoinen aikalaismuotokuva, keskustelukirja, Salosen mukana maailmalla kulkeva sukellus tämän ajatteluun ja olemiseen.

Vuori onnistuu tavoittamaan Salosen persoonallisuuden ja äänen niin elävästi, että lukija pääsee aivan lähelle Salosen vinhaa, syvällistä ja kaikkialle nälkäisenä kurottelevaa ajatuksenjuoksua. Itseäni ei aiheiden poukkoilu häirinnyt, vaan oli silkkaa nautintoa lukea Salosen näkemyksiä Schopenhauerista kvanttimekaniikkaan ja taideorganisaatioiden ylläpitämisestä sarjallisuuden (tuskalliseen) perintöön. Totuus kuullaan myös balsamicon oikeaoppisesta käytöstä ja Sibeliuksen sävellystekniikasta. Salonen ei ole yksin äänessä, vaan Vuoren omien huomioiden lisäksi mukana on myös koko joukko haastateltuja kollegoja ja musiikin merkkihenkilöitä, John Adamsista ja suomalaiskapellimestareista Salosen oppilaisiin. Muhkean opuksen päättää Jari Juhani Kallion kokoama ansiokas liite Salosen sävellyksistä ja levytyksistä.

Kirjan johtomotiivina on aika: ajankäyttö säveltäjän ja kapellimestarin keskeisenä tehtävänä, ajan filosofinen luonne, Salosen kaksoiselämä säveltäjä-kapellimestarina yhdelle ihmiselle suodun elämän rajallisissa tunneissa. Vuori vertaa Salosta myyttiseen tohtori Faustiin: tekikö Salonen kapellimestariuralle singahtaessaan paholaisen kanssa sopimuksen, joka estää toteuttamasta säveltäjänkutsumusta? No, Salosen tapauksessa ei ollut kyse mammonan ja maineen houkutuksesta kuten tarinan Faustilla – kollegat kutsuvat häntä järjestään poikkeuksellisen vaatimattomaksi ja epäitsekkääksi hahmoksi, vaikka osasi hän olla nuorempana nenäkäs ja ylimielinenkin. Salonen on lakkaamattoman utelias ihminen, joka ei yksinkertaisesti malta olla tekemättä kaiken aikaa uutta. Hän on myös selvästi ”people person”. Eristyminen omaan musiikkiin ei olisi hänen juttunsa.

Eikä eristymisestä ole tulevaisuudessa puhettakaan. Salonen lähti vastikään repivien (ja yhdysvaltalaisten taidelaitosten ahdinkoa surullisesti kuvastavien) erimielisyyksien vuoksi San Franciscon orkesterin johdosta, mutta kapellimestarivelvoitteiden vähenemistä ei ole näköpiirissä: syyskuun alussa julkistettiin, että Salonen palaa rakkaaseen Los Angelesiinsa LA Philin luovaksi johtajaksi sekä aloittaa Pariisin orkesterin ylikapellimestarina ja Pariisin Philharmonie-keskuksen luovuus- ja innovaatiojohtajana. Luovat tittelit ovat uutukaisia ja Salosen itselleen neuvottelemia. Milloinkohan hän keskittyy säveltämiseen? Kapellimestareilla kun ei yleensä ole tapana eläköityäkään.

Salonen on onneksi kuitenkin ehtinyt riipiä aikaa säveltämiselle vuosien mittaan, milloin vetäytymällä toviksi Sipoon-taloonsa, milloin ahertamalla nuotinkirjoitusohjelman ääressä hotellihuoneissa ja autojen takapenkeillä. Vuosikymmenten mittaan Salonen on muovautunut modernistisen eetoksen ihailijasta maailmastavieraantuneen jälkisarjallisuuden suorasukaiseksi kriitikoksi. Mitään varsinaista takinkääntöä ei silti tapahtunut, lähinnä orgaanista kasvua kohti yhä vapautuneempaa ilmaisua, viime aikoina tunteikkaan melodisuudenkin suuntaan.

Salosen viimeaikaisimpiin teoksiin kuuluu loisteliaasti soiva, mielikuvituksekas Sinfonia Concertante (2020–22) uruille ja orkesterille. Suomen ensiesitys alkuvuodesta 2024 oli osa Musiikkitalon urkujen avajaisjuhlallisuuksia. Urut omaksuvat teoksessa erilaisia rooleja, omista sooloista kameleonttimaiseen kätkeytymiseen. Tämä supersoitin innosti Salosta ”kuvittelemaan ’vanhaa’ musiikkia hypoteettisesta maailmasta, rinnakkaisuniversumista”. Toisaalta mukana on myös kaikuja NHL-otteluiden urkuriffeistä. Taltiointi Hampurin Elbphilharmoniesta 2023, NDR-orkesterin solistina Iveta Apkalna.

Leikkisyys ja lennokkuus on aina ollut Salosen musiikille luonteenomaista. Nuorena avantgardistinakin hän oli kaukana modernismiin yhdistetystä yrmeydestä, mistä hyvä esimerkki on varhainen avainteos, hullutteleva Floof sopraanolle ja ensemblelle (1988). Sen alaotsikkona on ”Homeostaasisen Homeroksen lauluja”, inspiraationlähteenä ajatus vähitellen oppivasta runokoneesta, ja tärkeänä elementtinä popmaisia sointeja hakeva sähköinen vahvistus. Floofissa olivat jo mukana useat Saloselle sittemmin tyypilliset piirteet, kuten kiinnostus teknologiaan (itsekseen oppiva kone oli vuonna 1988 vielä silkkaa scifiä) ja elektronisen estetiikan hienovarainen yhdistäminen soitinmusiikkiin. Floofin esittelytekstissä Salonen – joka on aina ollut loistava myös kirjallisessa ilmaisussa – kutsuu sopraanosolistia ”elektrotrubaduuriksi” ja kertoo kappaleen päättyvän ”dodekafoniseen rap-musiikkiin.”

Esa-Pekka Salonen • LA Variations • Dawn Upshaw • Anssi Karttunen (Sony 2001).

Aivan toisenlaista vokaalimusiikkia edustaa vuosikymmen myöhemmin sävelletty Five Images after Sappho (1999). Tässä vaiheessa Los Angeles oli jo jättänyt jälkensä Saloseen, ja herkkäliikkeisissä runokuvissa kimaltava kalifornialainen valaistus yhdistyy pohjoiseen avaruuteen sekä Debussy-henkiseen pilveilevään pehmeyteen. Dawn Upshaw, joka oli Salosen läheisen ystävän Kaija Saariahon luottosopraano, tulkitsee teoksen lumoavasti Sonyn levyllä vuodelta 2001.

Albumilta löytyy myös ikoninen LA Variations (1996–97), joka on Salosen tunnetuimpia teoksia. Se on paitsi kaupungin myös orkesterin ja Salosen yhteistyön muotokuva. Muunnellessaan teoksen perusmateriaalia yhä repäisevämpään suuntaan Salonen ikään kuin viitoittaa itselleen tietä amerikkalaiseen vapautuneisuuteen, ulos eurooppalaista säveltämistä pitkään hallinneesta sääntöajattelusta. Teoksen pohjana on kaksi olemukseltaan hyvin erilaista sointua, joiden voi jopa ajatella edustavan eurooppalaisuutta ja amerikkalaisuutta, ”entistä” ja ”tulevaa” Salosta. Metallikas, laajoiksi maisemiksi avautuva sointi on tyypillistä Salosta, samoin sähäkkä, ryöppyilevä rytmisyys.

Salonen toimi Los Angelesin filharmonikkojen ylikapellimestarina vuodesta 1992 vuoteen 2009. Hän oli mukana suunnittelemassa kaupungin maailmankuulua Walt Disney -konserttitaloa, joka avattiin 2003. Orkesteriteos Wing on Wing (2004) on inspiroitunut Disney Hallin purjemaisesta ulkomuodosta. Se on samalla kunnianosoitus rakennuksen arkkitehdille, Salosen ystävälle Frank Gehrylle, jonka nauhoitettu puhe – yhdessä kahden sanattoman sopraanon myyttisen ääntelyn kanssa – kaikuu teoksessa tilallisena elementtinä. Kolmiulotteisilta pinnoilta sävellys laajenee huumaaviin merellisiin assosiaatioihin. Mittasuhteiltaan Wing on Wing tulee lähelle impressionistista sinfoniaa. Teos levytettiin tuoreeltaan suomalaisvoimin (DG, 2005).

Sinfoniamaista tuntua on myös orkesteriteoksessa Nyx (2011), jonka nimi viittaa antiikin mytologian yön ja pimeän personifikaatioon. Sointimaailma on sen mukaisesti kutkuttavan hämyinen ja häilähtelevä, tekstuurit läpikuultavia ja harsomaisia. Salonen kirjoittaa teoksensa esittelytekstissä, että kyse on ehkä ”iän karttumisesta ja sen ymmärtämisestä, ettei ole olemassa yksinkertaisia totuuksia eikä puhdasta mustavalkoisuutta, vaan ainoastaan loputon valikoima puolisävyjä” (suom. Jari Juhani Kallio). Sävellysprosessi on hänelle luovien visioiden (tai Salosen sanoin ”audioiden”) seuraamisen lisäksi myös suuressa määrin käsityötä. Hän nauttii äärimmäisen hyvin tuntemalleen instrumentille, orkesterille, säveltämisen teknisestä luonteesta, yksityiskohtaisen esineen valmistamisesta. Nyx onkin yksityiskohtaisen orkestraation juhlaa.

Salonen: Gemini – Pollux & Castor (2018–19). Antiikin mytologian epäidenttisistä kaksosista inspiroitunut diptyykki johtaa samanlaisesta musiikillisesta dna:sta kaksi vastakkaista persoonallisuutta. Taltiointi Hampurin Elbphilharmoniesta 2022.

Käytännönläheisyys ja yhteys muusikoihin on luonnostaan ollut aina läsnä Salosen säveltämisessä. Mikään ei synny tyhjiössä tai yksinäisyydessä. Yhteistöistä konkreettisimpia ovat Salosen useille huippusolisteille räätälöimät konsertot, joita monet pitävät hänen parhaina teoksinaan. Niitä on syntynyt mm. pianolle (Yefim Bronfman, 2007), viululle (Leila Josefowicz, 2009), sellolle (Yo-Yo Ma, 2017) sekä viimeisimpänä säveltäjän omalle soittimelle käyrätorvelle (Stefan Dohr, 2024–25).

Salosta kutkuttaa viedä taiturilliset muusikot ääriolosuhteisiin. Usein musiikki tuntuu tekevän mahdottomasta mahdollista, soittimet ylittävät painovoiman rajoitukset. Atleettinen taituruus ei silti ole itsetarkoitus. ”Minua sattuu viehättämään ajatus fyysisillä (ja joskus henkisillä) äärirajoillaan operoivasta virtuoosista”, Salonen kirjoittaa sellokonserttonsa esittelyssä ja jatkaa: ”Todellinen virtuoosi osaa vangita kauneuden ja ilmaisuvoiman myös kaikkein hiljaisimpina hetkinä (…).”

Sellokonsertossa levittäytyy häikäisevän lyyrisiä, unenomaisia fantasiamaisemia, joiden keskellä sello laulaa ja viuhuu aineettomana. Salonen on verrannut solistia komeettaan, jota orkesteri ympäröi hännän tavoin. Laajassa konsertossa sähköisen nopea rytminen leikittely sekä leijaileva, pysähtynyt herkistely lomittuvat niin saumattomasti, että ne asettuvat saman kolikon kääntöpuoliksi.

Esa-Pekka Salonen • Out Of Nowhere • Violin Concerto • Nyx • Leila Josefowicz (DG 2012).

Omia suosikkejani Salosen tuotannossa on viulukonsertto ”Out of Nowhere”, joka syntyi nykymusiikkiin suuntautuneen, tavattoman omaperäisen viulisti Leila Josefowiczin aloitteesta. Salonen kertoo Vuoren kirjassa Josefowiczin rohkaisseen häntä menemään itselleen tuntemattomille tunnealueille, ”paikkoihin, jonne en ollut varma että uskaltaisin mennä”. Konserttoon hiipi henkilökohtaisia muistoja, ja väkeviin vastakohtaisuuksiin latautui syvää dramatiikkaa. Kolmannessa osassa viulu muuttuu pedoksi kuin sivilisaation rajoitteista vapautuva ihmissusi. Jäljellä on kuitenkin vielä finaali, jossa solistin on jälleen muuntauduttava seesteisen hillityksi, pyydystettävä sisäiset petonsa. Mutta kontrolli ei itsessään ole päämäärä, vaan keino selviytyä jostakin uhkaavasta ja pakahduttavasta, joka jyrähtelee ja tekee tuloaan musiikin sisällä.

Salonen on kertonut tavoitelleensa konsertossa kaksikasvoisuutta, tohtori Jekyllin ja Mr. Hyden dualismia. Hän elää ja hengittää äärimmäisyyksistä, joiden keskellä kokonaisuus pysyy tasapainoissa kuin nuorallakävellen.

Lontoolaisen Philharmonia Orchestran videolla vuodelta 2013 Esa-Pekka Salonen kertoo Leila Josefowiczille säveltämästään viulukonsertosta (2009).

Kapellimestarina Salonen on tullut tunnetuksi muun muassa Beethovenin, Mahlerin, Stravinskyn ja Debussyn tulkkina, sekä tietysti nykymusiikin omistautuneena esittäjänä. Uusimpia suurtöitä on Kaija Saariahon toistaiseksi levyttämättä olleen oopperan Adriana Mater (2005) taltiointi San Franciscon sinfoniaorkesterin ja kuoron kanssa. Salonen onkin ollut kautta vuosikymmenten Saariahon luottokapellimestari ja levyttänyt tämän musiikkia eritoten Radion sinfoniaorkesterin kanssa.

Esa-Pekka Salonen • Olivier Messiaen • Turangalîla-symphonie (CBS 1986).

Kanonisoitua ohjelmistoa valitessaan Saloselle on ollut tyypillistä johtaa ja etenkin levyttää kulttuuriselta merkitykseltään kaikkein painavimpia teoksia, nuorisokielellä ”pelkkiä bängereitä.” Mainittakoon vaikkapa Messiaenin tajunnanräjäyttävä jättiteos Turangalîla, jonka Salonen levytti aivan uransa alussa Lontoon Philharmonia -orkesterin kanssa (CBS 1986), LA Philin kanssa tehty upea Debussy-albumi (Sony 1997), sekä Salosen lukuisat Stravinsky-levytykset LA Philin ja viime vuosina San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa. Suomen kansallisoopperan kanssa hän on levyttänyt säveltäjän harvinaisemman Perséphone-melodraaman (Pentatone 2018).

Salosen diskografiaa kuuntelemalla pääseekin mainiolle retkelle länsimaisen orkesterikaanonin ehdottomaan parhaimmistoon, esityksinä, joissa syvästi ajateltu tulkinta ja spontaani musiikin voima – vapaus ja kontrolli – ovat ihastuttavasti tasapainossa.

Auli Särkiö-Pitkänen – aesarkio.wordpress.com

Esa-Pekka Salonen kotisivu
Esa-Pekka Salonen Writing
Esa-Pekka Salonen Wise Music Classical

💿
Säveltäjä Esa-Pekka Salonen
Finna.fi

La Variations Dawn Upshaw • Anssi Karttunen • Los Angeles Philharmonic • London Sinfonietta • CD | Sony 2001
Wing On Wing Anu Komsi • Piia Komsi • Finnish Radio Symphony Orchestra • CD | Deutsche Grammophon 2005
Out Of Nowhere Leila Josefowicz • Finnish Radio Symphony Orchestra • CD | Deutsche Grammophon 2012
Cello Concerto Yo-Yo Ma • Los Angeles Philharmonic • CD | Sony Classical 2019
Cello Concerto Rainer Eudeikis • San Francisco Symphony | San Francisco Symphony 2025

💿
Kapellimestari Esa-Pekka Salonen
Claude Debussy • Olivier Messiaen • Kaija Saariaho
Finna.fi

Turangalîla-symphonie Philharmonia Orchestra • Paul Crossley • Tristan Murail | CBS 1986
Verblendungen • Jardin secret I (Electronic Music) • Laconisme de l’aile • …sah den Vögeln Camilla Hoitenga • Radion Sinfoniaorkesteri • Esa-Pekka Salonen | BIS 1985
A Portrait Of Kaija Saariaho Camilla Hoitenga • Radion Sinfoniaorkesteri • Esa-Pekka Salonen | BIS 1997
Debussy Los Angeles Philharmonic | Sony 1997

📚
Lue lisää Esa-Pekka Salosesta
Finna.fi

Esa-Pekka Salonen – Teemat Suna Vuori, 672 sivua | Siltala 2025

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Anna Clyne – mielikuvitusmusiikki pohtii muistia • Mythologies [2020]
Arvo Pärt – rauhan säveltäjä • Arvo Pärt: Live [2017]
Cecilia Damström antaa soivan muodon aikamme kysymyksille • Unrecorded [2023]
Clara Iannotta – hälyn kuvanveistäjä • Moult [2021]
George Benjamin ja Martin Crimp ovat nykyoopperan täydellinen työpari • Into The Little Hill [2008] • Written On Skin [2013] • Lessons In Love And Violence [2019]
Helvi Leiviskä – ohittamaton suomalaissinfonikko • Orchestral Works Vol. 1 [BIS 2023] • Piano Concerto Op. 7 & Symphony No. 1 [Hänssler Classic 2023]
John Adams – maksimaalista minimalismia • John Adams – Tonhalle-Orchester Zürich & Paavo Järvi [Alpha Classics 2022] • American Road Trip – Augustin Hadelich & Orion Weiss [Warner Classics 2024]

Kaija Saariaho 70 vuotta – oma kieli pysyy mutta ei jähmety • Works For Cello [2022]
Kajsa Dahlbäck löysi barokin luostareista naisen äänen • Earthly Angels [2018] • La rêveuse [2021]
Kalevi Ahon musiikki on kuin luontoon astumista • Sinfonia 8 & Pergamon [1994] • Concertos For Recorder And Tenor Saxophone & Sonata Concertante For Accordion And Strings [2023]
Lotta Wennäkoski – orkesteritaituri kansainvälisessä nosteessa • Flounce, Sigla, Sedecim [2023]
Outi Tarkiainen – luonnon- ja elämänvoimien säveltäjä • The Earth, Spring’s Daughter | Saivo [2020]
Pehr Henrik Nordgren – jouset kirkastavat pohjoisen ahdistuksen • A Letter To The Other Side [2024] • Lamentations [2009]
Sebastian Fagerlund saa orkesterin myllertämään myyttisesti • Stonework, Drifts, Transit [2018] • Water Atlas, Nomade [2021]

LA Variations • Sony 2001
Esa-Pekka Salonen • Dawn Upshaw • Anssi Karttunen • Los Angeles Philharmonic • London Sinfonietta

Wing On Wing • DG 2005
Foreign Bodies / Wing On Wing / Insomnia
Esa-Pekka Salonen • Anu Komsi • Piia Komsi • Finnish Radio Symphony Orchestra