Garbage
Osa 1 • Vuodet 1994–2007
Garbage • Version 2.0 • Beautiful Garbage • Bleed Like Me • Absolute Garbage

Musiikkia esille kirjastossa

Millä todennäköisyydellä yhtye on pystyssä ja kiertää menestyksekkäästi maailmaa yli 30 vuotta debyyttinsä jälkeen, jos kolme keski-ikäistyvää tuottajaa on perustanut sen tuntemattoman vokalisti-keulakuvan kanssa kokeillakseen ajantasaisten soundien ja tuotantotekniikoiden vetovoimaa? Garbagen tarina uhmaa monia popbisneksen tyypillisyyksiä, mutta aikansa myyntitykin kehkeytyminen aikaa kestäväksi pikkuklassikoksi on perustunut eniten siihen perinteisimpään tekijään eli hyviin biiseihin.

Niitä kuullaan Helsingissäkin, Allas Livessä 1. kesäkuuta. Sen kunniaksi kaksiosainen diskografia-artikkeli, jonka ensimmäisessä osassa käsittelen Garbagen suurimman menestyksen aikoja ja sen jälkeisiä vaikeampia vuosia eli neljää ensimmäistä albumia vuosilta 1995–2005.

Garbagen Euroopan-kiertue etenee toukokuusta heinäkuulle 2026.

Tuottajien perustama bändi

Garbagen miesjäsenet Butch Vig, Duke Erikson ja Steve Marker olivat bändiä perustettaessa neljänkympin molemmin puolin olevia vaihtoehtorock-veteraaneja, joita yhdisti wisconsinilainen 80-luvun alun kulttibändi Spooner ja se, että itse kukin alkoi vähitellen suuntautua bänditoimintaa enemmän studiotyöhön. Vig oli tehnyt tuottajana suuren läpimurron Nirvanan Nevermindilla (1991) ja avittanut myös Smashing Pumpkinsia suurmenestykseen Siamese Dreamilla (1993). Kumpikin levy teki pesäeroa fundamentalistisimpaan alternative-soundiin ja varsinkin Vig oli kyllästynyt toimimaan perinteisten kitara-basso-rummut -yhtyeiden kanssa. Kolmikkoa kiinnosti uusi musiikkiteknologia, jota he tutkivat aluksi tekemällä remiksauksia U2:n kaltaisille meganimille. He halusivat kuitenkin perustaa oman bändin vastaavassa hengessä.

Laulaja löytyi, kun Marker näki sattumalta MTV:ltä skotlantilaisen Angelfish-yhtyeen videon, väitetysti sen ainoan esityskerran. Angelfish oli eräänlainen sivuprojekti Goodbye Mr McKenzie -yhtyeelle, joka oli tahkonnut vuosia ilman mainittavaa menestystä. Sen piti olla silta laulaja Shirley Mansonin soolouralle, mutta kun amerikkalaiskolmikko otti häneen yhteyttä, muuttuivat suunnitelmat.

Pienen hakemisen jälkeen uusi kokoonpano alkoi toimia, vaikka saikin nimen Garbage erään tuttavan kommenteista koskien ensimmäisiä äänityksiä.

Koneiden ja kohtalokkuuden menestysresepti

Garbagen varhainen agenda oli nimenomaan tehdä asiat eri tavalla kuin perinteinen rockbändi tekisi. Eheitä yhteissoitto-ottoja välteltiin ja biisejä koottiin tietokoneiden ääressä kuin palapeliä. Kontrasti syntyy siitä, että sävellykset ovat perinteisiä pop- tai rock-kappaleita. Tällainen lähestymistapa teki yhtyeestä eittämättä ajanmukaisen, kun nimetön esikoisalbumi elokuussa 1995 ilmestyi. Koneita ja rockia oli toki yhdistelty eri tavoin jo vuosia, muttei juuri tällä tavalla.

Oleellinen havainto on Garbagen sitoutuminen Nirvanan jälkeisen vaihtoehtorockin väljään viitekehykseen. Kyse ei ollut vain jäsenten taustoista, vaan musiikin tummanpuhuvuudesta ja neurooseista ja ulkopuolisuudesta ammentavista teksteistä. Shirley Mansonin jälkigoottilainen imago alleviivasi asiaa. Garbage oli osa sitä uutta valtavirtaa, jonka estetiikkaa koottiin grungen puhdistamalle pöydälle. 

Vielä tuossakin vaiheessa koneistettu soundi tuntui rajaavan osan rockin ystävistä yleisön ulkopuolelle. Sen sijaan faneja löytyi esimerkiksi synkistelevien teinien aina uusiutuvasta segmentistä. Mansonin vetovoima niin tyttöjen kuin poikienkin idolina oli välttämätön tekijä, mutta debyytillä on useita sukupolviklassikoiksi nousseita biisejäkin. Se on yksi niistä 90-luvun läpimurtolevyistä, joita pystytettiin kasvattamaan single singleltä, pitkän ajan kuluessa. 

Niinpä levy saavutti huippusijansa brittilistalla huhtikuussa 1996 ja USA:ssa vasta elokuussa. Sijoitukset olivat kuudes ja 13. ja albumi myi molemmissa maissa tuplaplatinaa. Garbage menestyi hyvin maailmanlaajuisestikin ja sai myös kriitikoilta lähinnä kiitoksia, vaikka soraääniäkin kuului. Menekkiä avitti suostuminen maailmankiertueeseen, mitä bändin tuottajajäsenet olivat alun perin vastustaneet, koska musiikki oli vaikuttanut hankalasti livenä toteutettavalta. 

Levyn “isot biisit” olivat ysärimäisen kovapintainen ’Stupid Girl’ ja klassista goottiretoriikkaa ajantasaisessa pop-muodossa tarjoillut ’Only Happy When It Rains’, mutta oma näkemykseni Garbagen varhaisista albumeista on, että helpoimmat hitit eivät yleensä olleet parhaita kappaleita. Mutta onhan ’Only Happyssa…’ varsinkin kova kertosäe ja hilpeän teinimäistä vetovoimaa näennäisen synkistelyn alla. (Ja videolta voi ihailla Shirley Mansonia täydessä loistossaan!)

Only Happy When It Rains • albumilta Garbage
1995

Itse kiinnostuin Garbagesta, kun kakkossingle ’Queer’ lävähti MTV:n eetteriin. Sen salaperäinen vetovoima on kestänyt aikaa vielä paremmin.

Queer • albumilta Garbage
1995

Ahkerasta sinkuttamisesta huolimatta pelkiksi albumiraidoiksikin jäi kovia biisejä. Tummasävyinen draamaballadi ’A Stroke Of Luck’ on suosikkejani bändin koko tuotannossa.

A Stroke Of Luck • albumilta Garbage
1995

Kovalevyrock suosionsa huipulla

Debyytin pitkällisen promootion jälkeen pääsi Garbage maaliskuussa 1997 aloittelemaan kakkoslevyään. Aluksi nimellä Sad Alcoholic Clowns kulkenut albumi näki lopulta päivänvalon toukokuussa 1998 otsikolla Version 2.0. Siitä tuli Garbagen kruunaava kaupallinen ja monen mielestä taiteellinenkin saavutus, jonka myötä bändin suosio oli suurimmillaan ja se edusti esimerkillisesti lähestyvän millenniumin ajanhenkeä. Levyssä kiteytyy se, mitä suomalaisten musiikkikriitikkojen on ollut tapana kutsua “kovalevyrockiksi”. 

Version 2.0:n ilmestyessä puhuttiin paljon sen tekotavasta, lukemattomien ääniraitojen loputtomasta hinkkaamisesta tietokoneohjelmissa, kuten uraauurtavasti käytetyssä ProToolsissa. Nykynäkökulmasta on hupaisaa, miten Shirley Manson aikoinaan kuvasi levyn nimen taustoja: ohjelmistomaailmasta muistuttaa otsikkokin ja tuli siitä, miten studiossa oli joku aina naama näytössä kiinni. Sittemmin levyjä alettiin lähtökohtaisesti tehdä näin. 

Aikanaan Version 2.0:n prosessi kuitenkin herätti sekä kiinnostusta että vieroksuntaa. Sen ymmärtää, sillä tässäkään tapauksessa muoto ja sisältö eivät ole toisistaan erilliset. Vaikka kakkoslevyä leimaa myös syvä rakkaus klassiseen poppiin (’Special’-biisissä lainaillusta) Beach Boysista alkaen, on kuulokuva myös kliininen ja koneellinen tavalla, joka usein kiehtoo ja välillä sitoo musiikkia ilmestymisaikaansa.

Albumi on jossain määrin debyyttiä kevyempi ja valoisampi, mutta sisältää reippaasti ysärimäistä synnin ja syntisyyden tuntoa ja seksikkyyttäkin: viimeistään näihin aikoihin Mansonista oli kehkeytynyt aikansa rockmusiikin merkittävä femme fatale ja haaveiden kohde. Biisivalikoima on erittäin vahva, sinkkuja olisi voinut lohkoa vaikka kuinka paljon ja markkina-alueesta riippuen viisi tai kuusi lohkottiinkin. Varsinkin kolmesta ensimmäisestä (’Push It’, ’I Think I’m Paranoid’, ’Special’) tuli myös merkittäviä listahittejä. 

Klassinen kuvio oli se, että Version 2.0 avasi debyytin suosion avittamana sitä paremmilta listasijoilta (briteissä ykkössijaltakin), mutta aika tasoitti levyjen myyntimenestyksen samaan kokoluokkaan. Myös Versionin tiimoilta tehtiin pitkä maailmankiertue, ja levy oli Grammy-ehdokkaanakin siinä kovimmassa eli parhaan albumin sarjassa. Kriitikot suhtautuivat samoin kuin debyyttiin: enimmäkseen myönteisesti, joitakin bändin konemeininki hiersi.

Vähän yllättäenkin Spotify-soitoista huomaa aika selvän eron debyytin hyväksi. Oliko se sittenkin kestävämpi sukupolvikokemus? Ainakin olen itse tottunut ajattelemaan sitä levyistä ainakin vähän paremmaksi, mutta asiaan palaamisen myötä en ole nyt varma. Version on melkoinen hittipaketti. 

Mainitusta kolmesta “lekasta” vahvimmalta on aina tuntunut ’Push It’, vaikka tähtääkin niin määrätietoisesti ässäsingleksi ja kohtalokkaaksi iskusävelmäksi, että on yliyrittämisen rajoilla. Mutta oikealla puolella pysyy.

Push It • albumilta Version 2.0
1998

Levyllä on lisääkin todisteita siitä, että Garbage on aina ollut parhaimmillaan dramaattisena. Vaikka nyt tunteisiinkäyvä ’The Trick Is To Keep Breathing’.

The Trick Is To Keep Breathing • albumilta Version 2.0
1998

Mitä siihen tulee, niin molemmat kaksi ensimmäistä levyä päättyvät bändn mittapuulla jopa hauraaseen balladiin. Debyytin pikkuklassikko ’Milk’ saa Versionilla jatkoa jokseenkin yhtä hyvästä ’You Look So Finesta’.

You Look So Fine • albumilta Version 2.0
1998

Garbagen asemasta tässä vaiheessa kertoo, että yhtye pääsi päättämään vuosituhannen komeissa merkeissä, esittämällä James Bond -teemabiisin. ’The World Is Not Enough’ ei ole bändin oma sävellys, vaan tuolloisen Bond-musiikkimestarin David Arnoldin ja sanoittaja Don Blackin kappale. Arnold on kertonut pyytäneensä Garbagea tehtävään, koska saattoi kuvitella Shirley Mansonin elokuvan viettelevän konnan Elektra Kingin rooliin.

Biisi on klassinen Bond-balladi, johon Mansonin tunnusomainen kolea aistikkuus tuo oman säväyksensä. Isoimpia Bond-biisejä se ei ole eikä sen kummemmin nouse esiin Garbagenkaan singlekatalogista, mutta ylsi kuitenkin esim. brittilistan sijalle 11.

The World Is Not Enough • teemabiisi Bond-elokuvasta Kun maailma ei riitä
1999

2000-luvun koettelemuksia

Uuden vuosituhannen musiikkimaisema ei ollut Garbagelle niin otollinen kuin futuristiselta kuulostaneelta 2000-luvulta olisi odottanut. Pitkien kiertueiden aikana bändiläiset kokivat vieraantuneensa arjesta; Shirley Mansonilta oli päättynyt parisuhde. Näitä sekavia tunnelmia Garbage lähti kanavoimaan albumille, joka haroi moneen suuntaan eikä löytänyt yleisöään.

Beautifulgarbage tehtiin spontaanimmin ja orgaanisemmin kuin edeltäjänsä. Osa biiseistä vaati silti tälläkin kertaa niin pitkää hiomista, että studiotöissä kesti vuosi. Julkaisun aika koitti varsin epäedullisella hetkellä: syyskuun lopussa 2001, vain viikkoja WTC-iskujen jälkeen. Enemmän levyn vaisuun menestykseen vaikutti kuitenkin aikojen muuttuminen ja isojen hittien puute.

Teoriassa Garbage oli trendien tasalla, kun ensisingle ’Androgyny’ kanavoi Missy Elliottin / Timbalandin huippumodernia R&B -nytkettä. Se ei vain tuntunut uskottavalta juuri yhdenkään aikakauden valkoisen artistin tekemänä. Androgyynisyys teemana oli tavallaan jatkoa Garbagen internet-estetiikalle, mutta kokonaisuus soti bändin vahvuutta, kipeiden tunteiden dramatiikkaa, vastaan. Rohkealla ja osittain epäonnistuneella ensisinglellä oli osansa koko levyn uppoamisessa.

Androgyny • albumilta Beautifulgarbage
2001

Kokonaisuutena Beautifulgarbagea vaivaa tietty epämääräisyys. Levyllä on vaikutteita monista tyylilajeista 60-luvun tyttöbändipopista 2000-luvun tanssimusiikkiin, mutta ne kaikki on puristettu vähän kituliaasti hengittäväksi mötköksi, jossa sitä orgaanisuutta saisi olla enemmänkin. 13 biisiä ja 52 minuuttia ei ollut CD-ajan standardeilla paljon, mutta tällä kappalemateriaalilla siitäkin olisi ollut varaa tiivistää.

Levyltä löytyy kuitenkin yksi Garbage-klassikko, jonka lasken bändin uran parhaisiin biiseihin. Upea balladi ’Cup Of Coffee’ jäi tällä albumilla valitettavasti vaille ansaitsemaansa huomiota.

Cup Of Coffee • albumilta Beautifulgarbage
2001

Sinkkujahan lohkottiin useita, mutta sitä kunnon hittiä ei saatu. Oheinen ’Cherry Lips (Go Baby Go)’ valaisee bändin ongelmia hieman. Sävellys on kepeä nostalgiapop, mutta Garbagen käsittelyssä siitä tulee tietokoneajan musiikkia. Lopputuloksessa on itse asiassa kiehtovaa eriparisuutta, mutta suurta yleisöä se on saattanut vieraannuttaa.

Cherry Lips (Go Baby Go) • albumilta Beautifulgarbage
2001

Kaikesta huolimatta Beautifulgarbagen aluksi saavuttamat listasijat olivat melko korkeat. Mutta levy tuntui unohtuvan muutamassa viikossa ja sen jälkimaine on kärsinyt 90-luvun lopun suursuosion lopahtamisesta. Harvoin tällainen suhdanteiden muutos on suorassa suhteessa musiikin todelliseen tasoon ja tälläkin albumilla on paljon kiinnostavaa ja kuuntelemisen arvoista.

Todellisiin vaikeuksiin Garbage ajautui vasta kolmoslevyn ja sen maailmankiertueen jälkeen. Seuraavaa alettiin tehdä vuonna 2003 suotuisissa tunnelmissa, mutta sitten alkoi kaikki mennä pieleen: Shirley Manson joutui äänihuulileikkaukseen ja kuukausiksi laulukieltoon, kauhakuormaaja tuhosi vahingossa bändin studion seinän, luova blokki vaivasi ja henkilökemiat rasittuivat. Yhtye oli hajoamisen partaalla, mutta Butch Vigin joululomilla tapaamat, innokkaasti tulevista biiseistä kyselevät fanit motivoivat sittenkin jatkamaan, samoin kuin Dave Grohlin piipahdus studiossa rummuttamassa ’Bad Boyfriend’ -biisille.

Huhtikuussa 2005 ilmestyneellä Bleed Like Mellä bändin oli tarkoitus kokeilla rockimpaa otetta livesettinsä tapaan. Levyllä onkin paljon meneviä kitarariffibiisejä, mutta soundi on kyllä tutun prosessoitu ja ehkäpä ensialbumeihin verrattuna juuri 00-luvun puolivälille tyypillinen ja sellaisena vähän vanhentunut. Vihaisenpuoleista tunnelmaa lisäävät useat poliittiset sanoitukset, joihin Mansonia inspiroi mm. USA:n sota Irakissa. 

Beautifulgarbageen verrattuna Bleed Like Me on yhtenäisempi, mutta myös yksipuisempi ja sellaisena nykynäkökulmasta sittenkin vähemmän kiinnostava teos. Aikanaan siitä yritettiin kovasti myllyttää Garbagen “paluuta ruotuun”, mutta arvostelut olivat vaihtelevat jo tuolloin, ja vaikka ensi-innostus siivittu levyn yhtyeen parhaalle jenkkilistasijalle neljänneksi, ei se lopulta menestynyt edeltäjäänsä paremmin.

Levyn maailmankiertue löysi kyllä innokkaan yleisön vanhoista faneista, mutta se jäi syksyllä 2005 kesken, kun Euroopan-osio peruttiin. Garbage ei sittenkään ollut toipunut ristiriidoistaan niin hyvin kuin ensin näytti. Määrittelemätön tuumaustauko venyi lopulta vuosien mittaiseksi. 

Bleed Like Men rockbiiseistä pontta ja energiaa on eniten Boys Wanna Fightissa, joka on niitä ilmeisimmin maailmanpolitiikkaan liittyviä tässä. Hyvän slogan-kertosäkeen ansiosta kelpaa kuitenkin bilebiisiksikin.

Boys Wanna Fight • albumilta Bleed Like Me
2005

Levyn ehdoton tähtihetki kuullaan kuitenkin viimeisenä. Bändin sisäisten vaikeuksien innoittama ’Happy Home’ on isolla tunteella ja intensiteetillä esitetty jännitteinen melkein-balladi, joka on saanut tyytyä faniklassikon asemaan ironisesti juuri siksi, että ilmestyi niin hankalassa vaiheessa uraa.

Happy Home • albumilta Bleed Like Me
2005

Vuonna 2007 Garbage kuittasi vielä tuolloiset levytyssopimuksensa Absolute Garbage -hittikokoelmalla, joka on vahvasti ensilevyihin painottuva napakka yhden CD:n paketti. Uudesta ’Tell Me Where It Hurts’ -singlestä ei tullut menestystä ja kokoelma meni useimmilta ohi. Vaativat fanit saivat herkutella myös bonuslevyllisellä remixejä, musiikkivideot sisältävällä DVD:llä ja dokumenttielokuvalla.

Bändin ensimmäinen aikakausi päättyi siihen. Sittemmin ei enää ylletty miljoonamyynteihin tai niitä tavoiteltukaan. Garbagea odotti tuttu kohtalo fanien arvostamana aikanaan-isona nimenä.

Myöhemmiltä levyiltä löytyy kuitenkin melkoinen määrä bändin parasta musiikkia. Siitä lisää kakkososassa.

Niko Peltonen

Garbage Facebook
Garbage Instagram
Garbage kotisivu

💿
Garbage
Finna.fi

Garbage Mushroom Records 1995
Version 2.0 Mushroom Records 1998
Beautiful Garbage Mushroom Records / [PIAS] 2001
Bleed Like Me A&E Records 2005
Absolute Garbage A&E Records 2007

Not Your Kind Of People Stun Volume 2012
Strange Little Birds Garbage Unlimited / Stun Volume / [PIAS] 2016
No Gods No Masters Garbage Unlimited / Infectious 2021
Anthology Garbage Unlimited / Stun Volume / BMG 2022
Let All That We Imagine Be The Light Infectious 2025

🎼🎵
Nuottialbumit
Garbage
Finna.fi

Garbage
Version 2.0
Beautifulgarbage

💿
Angelfish
Finna.fi

Angelfish | Radioactive 1994

💿
Goodbye Mr. Mackenzie
Finna.fi

Good Deeds And Dirty Rags Capitol Records 1989
Hammer And Tongs | Radioactive 1991
Five | Blokshok 1993

📚
Lue lisää Shirley Mansonista ja Garbagesta
Finna.fi

This Is The Noise That Keeps Me Awake Jonathan Cohen & Garbage, 206 sivua | Akashic Books 2017
Rock-And-Roll Woman – The 50 Fiercest Female Rockers Meredith Ochs, 216 sivua | Sterling Publishing 2018

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Alanis Morissette • Jagged Little Pill [1995] on ajaton ajankuva
Auf der Maur – Melissan ensimmäinen sooloalbumi • Auf der Maur [2004]
Blondie • Parallel Lines [1978] oli Blondien läpimurto
Classix Nouveaux – futuristisen uusi aalto • Night People [1981]
Cyndi Lauper – epätavallinen ura • She’s So Unusual [1983]
David Bowie 1947–2016 • Enemmän voimaa rauhallisuudesta • hours… [1999]
Hole – kun irvistys kietoutuu hymyyn • Celebrity Skin [1998]
Joan Jett & The Blackhearts – kapinallisen läpimurto • I Love Rock’n’Roll [1981]
Kemopetrol – 25 vuotta popkartalla • Slowed Down [2000] • Everything’s Fine [2002] • Play For Me [2004] • Teleport [2006] • A Song & A Reason [2011] • Engine [2025]

Madonna – electronican ja elämän äärellä • Ray Of Light [1998]
New Order – vaiston varassa eteenpäin • Movement [1981]
PJ Harvey – himosta ja kaipauksesta • To Bring You My Love [1995]
Pretenders tunteiden vuoristoradassa • Relentless [2023]
Sheryl Crow on luovassa tilassa • Evolution [2024]
St. Vincent – kohtauksia selviytymisestä • Daddy’s Home [2021]
Suzi Quatro – tie glamtähdestä klassikkorokkariksi • Vuodet 1964–2024
Tears For Fears – kasaripopin klassikko • The Seeds Of Love [1989]
Tori Amos – rehellistä lauluntekijyyttä • Little Earthquakes [1992]
Wilma päivitti suomenkielistä rockia • Claudius [1993]

Garbage • 1995

Version 2.0 • 1998

Beautiful Gargabe • 2001

Bleed Like Me • 2005

Absolute Garbage • 2007