Tír na nÓg • A Tear And A Smile • Strong In The Sun | Chrysalis 1971–1973
The Dark Dance | Tír na nÓg Records 2015

Musiikkia esille kirjastossa

Irlantilainen mytologia tunnetaan muinaisista jumalista, yliluonnollisista olennoista ja sankaritarinoista, jotka kietoutuvat kelttiläiseen kansanperinteeseen. Tarinoissa yhdistyvät magia, luonto sekä ihmisten ja yliluonnollisten olentojen välinen vuorovaikutus. Sukupolvelta toiselle suullisesti välittyneet myytit ja legendat heijastavat Irlannin muinaisia uskomuksia ja kulttuuriperintöä vielä tänäkin päivänä. Kulttuuri on rikas ja syvä. Aiheesta löytyy runsaasti tutkittavaa esimerkiksi YouTubesta.

Yksi tunnetuimmista irlantilaisen mytologian myyttisistä paikoista on Tír na nÓg eli nuoruuden maa, yliluonnollinen valtakunta, jossa nuoruus ja kauneus säilyvät ja aika kulkee eri tavalla kuin ihmisten maailmassa. Tarinoissa sitä kuvaillaan paratiisimaisena paikkana, jossa ei tunneta vanhuutta eikä kuolemaa. Tír na nÓg kuvastaa mytologisia käsityksiä ikuisesta nuoruudesta ja kuolevaisuuden ylittävästä maailmasta. Mutta kuka vielä muistaa irlantilaisduon nimeltä Tír na nÓg?

Kuvitusta Tear In The Sun -uusintajulkaisusta vuodelta 2012.

In The Morning • duon debyyttialbumilta Tír na nÓg
1971

Tír na nÓg lukeutuu Euroopan varhaisiin progressiivisen folkin yhtyeisiin. Sen musiikkia on verrattu muun muassa The Incredible String Bandin ja Pentanglen tuotantoon. Kulttimaineesta nauttivan kokoonpanon perustivat vuonna 1969 multi-instrumentalistit Sonny Condell ja Leo O’Kelly. Ikätoverit ovat syntyneet vuonna 1949. Duo toimi aktiivisesti vuosina 1969–1974, jolloin se julkaisi kolme hienoa studioalbumia maineikkaalle Chrysalis Recordsille. Duo tunnettiin omista sävellyksistään, taidokkaasta akustisesta kitaransoitostaan ja moniulotteisista lauluharmonioistaan. Uransa alkuvuosina kokoonpano kiersi Britannian folkklubeja ja esiintyi useiden rock-yhtyeiden lämmittelijänä ympäri Eurooppaa. Tír na nÓg hajosi vuonna 1974, mutta palasi yhteen vuonna 1985. Tässä tekstissä tarkastelen lähemmin erityisesti yhtyeen 1970-luvun tuotantoa.

Kolme ensimmäistä Tír na nÓg -albumia 1970-luvun alkupuolelta. Kollaasi: Marko Niemelä

Sonny Condell oli kotoisin Newtownmountkennedysta Wicklow’n kreivikunnasta. Hänen varhaiset musiikilliset vaikutteensa tulivat pääasiassa klassisesta musiikista. Ennen Tír na nÓgin perustamista hän soitti serkkunsa John Robertsin kanssa Tramcarr 88 -yhtyeessä, joka julkaisi yhden singlen ennen hajoamistaan.

Carlow’sta kotoisin oleva Leo O’Kelly on kiinnostuneensa kelttiläisistä taruista jo lapsena ja pitäneensä Tír na nÓgin kertomusta yhtenä suosikeistaan. O’Kellyn musiikillisiin vaikutteisiin kuuluivat Jimi Hendrix, The Velvet Underground ja The Doors. Ennen Tír na nÓgia hän soitti useissa yhtyeissä: ensin paikallisessa yhtyeessä The Word, sitten The Tropical Showbandissa ja Emmet Spicelandissa, jonka kanssa hän myös kiersi esiintymässä. Lopulta O’Kelly ja Condell tapasivat vuonna 1969 Dublinissa ja huomasivat jakavansa yhteisen haaveen omien laulujen esittämisestä. Näin sai alkunsa Tír na nÓg.

Aukeama Tír na nÓg -uusintajulkaisusta vuodelta 2012.

Kaksikko muutti Lontooseen vuonna 1970 ja alkoi esiintyä Britannian folkklubeilla. Allekirjoitettuaan levytyssopimuksen duo alkoi äänitellä esikoisalbumiaan, joka julkaistiin jo seuraavana vuonna, toukokuussa 1971. Albumia edelsi lokakuussa 1970 julkaistu single I’m Happy to Be (On This Mountain) // Let My Love Grow, joka kuvasi hyvin duon raikasta ja pohjimmiltaan valoisaa musiikillista otetta. Kappaleet lisättiin debyyttialbumin vuonna 2012 julkaistuun CD-painokseen.

Tír na nÓg
1971

Yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbumin kolmestatoista laulusta seitsemän on Sonny Condellin, viisi Leo O’Kellyn ja yksi Ray Dolanin käsialaa. Hillitty ja akustinen kokonaisuus esittelee duon herkkiä lauluharmonioita ja hienostunutta kitaratyöskentelyä. Kolmesta albumista se on tuotannollisesti vaatimattomin, mutta sisältää silti yhtyeen merkittävimpiä sävellyksiä.

Time Is Like A Promise • debyyttialbumilta Tír na nÓg
1971

Molemmat muusikot soittivat kitaraa, mutta Condell käytti lisäksi eksoottisia lyömäsoittimia, kuten marokkolaista rumpua ja tablarumpuja, kun taas O’Kellyn instrumentteihin lukeutuivat muun muassa dulcimer ja tinapilli. Parhaimmillaan duo oli kuitenkin tarttuessaan akustisiin kitaroihin. Kitaratyöskentely oli vivahteikasta ja paikoin monimutkaistakin, ja keskenään erilaiset avoimet viritykset rikastivat sointia. Musiikissa voi kuulla kaikuja esimerkiksi The Incredible String Bandista ja Pentanglesta sekä Bert Janschin ja John Renbournen kaltaisista folk-kitaristeista. Tír na nÓg onnistui silti luomaan alusta lähtien oman, tunnistettavan tyylinsä ja identiteetin.

Albumin musiikissa yhdistyvät folk-perinne ja monenlaiset vaikutteet, joista itämaiset sävyt kuuluvat sovituksissa. Irlantilaisuus välittyy ennen kaikkea melodioista ja tunnelmasta, ei niinkään perinteisistä sovitusratkaisuista: ei jigejä ja reelejä. O’Kellyn ja Condellin äänet sulautuvat poikkeuksellisen hyvin yhteen, ja paikoin on vaikea erottaa, kumpi heistä laulaa. Lauluharmoniat ja kahden akustisen kitaran punoutuminen toisiinsa muodostavat esikoisalbumin keskeisimmän tunnusmerkin.

Albumin avaava ’Time Is Like a Promise’ on ensimmäinen koskaan kuulemani kappale yhtyeeltä. Kauniit lauluharmoniat ja helkkyvät akustiset kitarat saivat minut rakastumaan bändin musiikkiin saman tien. O’Kellyn kirjoittama nimikkokappale ’Tír na nÓg’ on Bert Janschin tyyliä muistuttava pienimuotoinen eepos, joka viittaa myös yhtyeen nimen alkuperään. Kappaleen tulkinnassa on häpeilemätöntä ylevyyttä, jopa dramaattisuutta. Bordunamainen kitarasointi luo siihen arkaaista tunnelmaa, jota kevyt hippihenkisyys mukavasti pehmentää. Instrumentaaliväliosat, joissa kuullaan tinapilliä, viulua ja mahdollisesti myös tabla-rumpua, ovat levyn hienoimpia ja omalla tavallaan irlantilaisimpia hetkiä. Upea kappale.

Kenties vielä vaikuttavampi on ’Looking Up’, jossa kaksi kitaraa kietoutuu toisiinsa yksinkertaisen rytmisen säestyksen kannattelemina. O’Kellyn sävellyksessä yhdistyvät tabla-rummut, Led Zeppelinin mieleen tuova riffi ja sen myötä tietenkin Jimmy Pagen vaikutteet. Sähkökitaroilla toteutettuna kappale voisi hyvinkin mennä täydestä jytänä. Eksoottinen kitarasointi ja hienoisen itämainen vivahde tuovat kappaleeseen yrttien tuoksua. Poikkeuksellisen valoisa ja myönteinen kappale nousi yhdeksi yhtyeen tunnetuimmiksi sävellykseksi.

Looking Up • Live 1970

Vauhdikas ’Daisy Lady’ puolestaan on countryhenkinenkappale, joka tuntuu sopivan erityisen hyvin yhtyeen konserttiohjelmistoon kauniine laulustemmoineen. ’Piccadillyssa’ kuullaan kokeilevaa ja varsin omaperäistä melodiankuljetusta. Hippilaulu, jossa on selvästi psykedeelisen aikakauden jälkitunnelmaa. Kappaleen väliosassa fiilis kohoaa varsin värikkäisiin, suorastaan hupisienimäisiin sfääreihin. Arempaa kuulijaa saattaa jo hieman pelottaa. Munnirauta on mahtava lisä. Yksi suosikeistani.

Esikoisalbumin tuotti Bill Leader (1929–2026), brittiläisen folk-herätyksen keskeisiin äänittäjiin ja levytuottajiin kuulunut vaikuttaja, joka työskenteli lukuisten brittiläisten ja irlantilaisten folk-artistien kanssa. Levy valittiin Melody Maker -lehden kuukauden albumiksi.

Tír na nÓg on varsin mallikas esilletulo ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen julkaisu, vaikka sitä on sittemmin moitittu yhtyeen kolmesta 1970-luvun studioalbumista kaikkein heikoimmaksi. Progressiivisen folkin ystäville debyytti tarjoaa paljon kiinnostavaa kuunneltavaa. Kuten monen muunkin aikakauden folk-yhtyeen kohdalla, ajan kuluminen on tuntunut pikemminkin vahvistavan sen viehätystä. Tír na nÓg on kokonaisuutena taidokkaasti ja näkemyksellisesti tuotettu. Sen tunnelma on lämmin ja kotoisa, kuin päällä olisi lämmin, pehmeä villapusero. Soundeissa on sopivasti kotikutoisuutta, joka sopii erinomaisesti kaksikon sävellyksiin ja antaa levylle sille sen persoonallisen olemuksen – tällaista musiikkia ei ole tehnyt kukaan muu.

A Tear And A Smile
1972

Tír na nÓgin musiikki saattaa tuottaa pettymyksen kuulijalle, joka odottaa puhtaan perinteistä irlantilaista folkia. Duon viehätys perustuu ennen kaikkea vahvaan tyylitajuun ja maukkaiksi hiottuihin sovituksiin. Musiikki etenee aina painottomasti, sävellykset ovat huolellisesti rakennettuja ja kahden muusikon yhteistyö tuntuu kaikilla tasoilla aina vaivattomalta. Yhtyettä ei kannata ajatella Horslipsin varhaisena versiona tai irlantilaisena vastineena Fairport Conventionille. Osuvampia vertailukohtia ovat ehkä kelttiläisiä sävyjä sisältävä Nick Drake, progeen lievästi kallistuva Donovan tai jopa varhainen Magna Carta.

Come And See The Show • albumilta A Tear And A Smile
1972

Duon toinen albumi A Tear And A Smile (1972) jatkaa pitkälti esikoislevyn musiikillista linjaa. Soundit ovat kuitenkin huolitellummat kuin edeltäjällä. Lauluharmonioita on omaksi harmikseni aiempaa vähemmän. Tony Coxin tuottama albumi laajentaa kuitenkin ilmaisua vierailevien muusikoiden avulla. Rumpali Barry De Souza ja basisti Larry Steele tuovat musiikkiin aiempaa selvemmin rytmistä liikettä, ja paikoin kuullaan myös jousisovituksia. Lisäsoittimista huolimatta keskiössä säilyvät edelleen Sonny Condellin ja Leo O’Kellyn akustiset kitarat sekä duolle tunnusomainen pehmeän lämpöisä laulusoundi. Albumista julkaistiin Britanniassa ja Pohjois-Amerikassa eri versiot, joiden kappalelistat poikkeavat toisistaan. Albumin pienet yksityiskohdat alkavat hahmottua kerros kerrokselta, kun niille antaa riittävästi aikaa. Vahvuuksiksi voidaan laskea lisäksi ilmeikkäät sanoitukset.

Levyn avaa iloinen duurikappale ’Come And See The Show’, jossa on mukavan kelttihenkinen poljento. Erityisen upea on pianon ja viulun välinen kolmijakoinen väliosa. ’When I Came Down’ ja ’The Same Thing Happening’ edustavat melodisempaa folkrockia, kun taas O’Kellyn ’So Freely’ on herkkä ja romanttinen rakkauslaulu. ’Hemisphere’ on mielestäni eräs ksi levyn parhaista kappaleista – ah, ne stemmat!

Hemisphere • albumilta A Tear And A Smile
1972

’Lady Ocean’ puolestaan kasvaa jousisovitusten ansiosta tavallista laveammaksi ja koristeellisemmaksi. ’Down Dayn’ haikean lempeä tunnelma ja loppupuolen jousiosuus ovat nekin albumin mieleenpainuvimpia hetkiä, joskin kärsii lievästä viihteellisyydestä. Joukossa on myös yksi kehno esitys. ’Bluebottle Stew’ on rasittavan leikittelevä ja vaudeville-henkinen välipala, joka tuntuu lähinnä hölmöltä idealta. Minuun kappale ei iske ollenkaan, ja sen olisi voinut jättää kokonaan pois. ’Goodbye My Love’ vie musiikkia tummempiin ja dramaattisempiin, jopa aavemaisiin ilmansuuntiin, kun taas albumin päättävä Condellin ’Two White Horses’ palauttaa albumin pelkistetympään folk-ilmaisuun. Lauluharmoniat jättävät hyvän fiiliksen.

A Tear And A Smile on luonteva jatko esikoisalbumille ja osoitus siitä, kuinka varmaksi Condellin ja O’Kellyn yhteinen ilmaisutapa oli kehittynyt. Kakkosalbumillaan bändi yhdistelee folkia ja hienovaraisia rock-vaikutteita tavalla, jossa lisäsoittimet rikastavat musiikkia peittämättä sen akustista ydintä. Progressiivisuus on kuitenkin enemmän sävellysten ja sovitusten hienovaraisissa ratkaisuissa kuin suurissa rakenteellisissa kokeiluissa. Kokonaisuutena A Tear And A Smile on pääosin hyväntuulinen, mutta paikoin hillitty folk-albumi. Se ei ole välttämätön hankinta kaikille progemusiikin ystäville, eikä sen viehätys perustu tekniseen näppäryyteen. Albumin vahvuudet ovat hyvässä maussa, tarttuvissa melodioissa ja rauhallisessa kauneudessa, joka kestää aikaa. Progressiivisen folkin ystävälle levy on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Strong In The Sun
1973

Kolmannella albumillaan Tír na nÓg siirtyi aiempaa sähköisempään ja rock-painotteisempaan suuntaan. Procol Harumin kosketinsoittaja Matthew Fisher vastasi albumin tuotannollisesta ilmeestä ja soitti sillä myös koskettimia. Mukana oli aiempaa enemmän sähköisiä soittimia, bassoa ja rumpuja, mikä antoi musiikille täyteläisemmän ja hivenen ajanmukaisemman soinnin. Folk-pohja on silti edelleen tunnistettavissa. Kokonaisuus tuntuu kuitenkin paikoin etsivän tasapainoa vanhan ja uuden tyylin välillä. Mainittakoon tässä yhteydessä, että kansikuvan on napannut Ian McDonald, King Crimsonin ja Foreignerin perustajajäsenenä tunnettu muusikko.

BGO Recordsin vuoden 2004 uudelleenjulkaisun kansiteksteissä Alan Robinson luonnehtii Strong In The Sunia yhtyeen kolmesta alkuperäisestä studioalbumista tavanomaisimmaksi ja valtavirtaisimmaksi. Hänen mukaansa Fisher ei tuottajana kuitenkaan silottanut pois kaikkia duon ominaispiirteitä, vaan kehitteli sävellyksille johdonmukaisemman rakenteen ja toi niihin lisää syvyyttä. Lisäksi hän toi ratkaisuillaan esille Condellin ja O’Kellyn laulutyylien kontrastit. Robinsonin mukaan albumin korkea taso ei silti kääntänyt kaksikon heikkoa levymyyntiä nousuun. Tír na nÓg ei koskaan varsinaisesti breikannut.

Free Ride • duon kolmannelta albumilta Strong In The Sun
1973

Levy alkaa yllättävästi Nick Draken kappaleella ’Free Ride’, mikä on ehkä vähän erikoinen valinta avausraidaksi. Ehkä ideana oli esitellä kuulijoille uusi, rokkaava Tír na nÓg. Energiaa pursuileva ’Whitestone Bridge’ on syystäkin monen mielestä levyn ehdottomia kohokohtia. Sanoitusten mystinen sävy muodostaa kiinnostavan vastapainon kiihkeälle tulkinnalle, särmikkäille kitaroille ja rummuille. Onpa mukana myös häivähdys alkuperäistä Tír na nÓg -magiaa. Kolmantena helisevä ja vähäeleinen ’Teeside’ nyökkää myös yhtyeen juurille. O’Kellyn säveltämä ’Cinema’ edustaa yhtyeen uudempaa, rohkeampaa ilmaisua. Tarttuvaa melodiaa täydentää jostain Henry Fondan länkkäristä lainattu puhekatkelma. Tavallaan kysymyksessä on varhainen esimerkki ääninäytteen liittämisestä popkappaleeseen.

Nimikappale ’Strong In The Sun’ (O’Kelly) on levyn kaupallishenkisimpiä esityksiä. Ei ihme, että laskelmoitu renkutus julkaistiin singlenä jo ennen albumia. Tarttuva kertosäe ja selkeä poprock-rakenne tekevät siitä helposti lähestyttävän, mutta omaan makuuni kappale yrittää hieman liikaa olla hitti. Onkohan Hector kuunnellut tätä kappaletta? En pidä myöskään kosiskelevasta yleisön laulatus -kohdasta.

The Wind Was High • albumilta Strong In The Sun
1973

Albumin rauhallisemmissa hetkissä Tír na nÓgin herkkyys pääsee jälleen esiin. ’Teesiden’ tapaan O’Kellyn ’The Wind Was High’ yhdistää melodisen kauneuden haikeaan, kelttiläisiä sävyjä muistuttavaan tunnelmaan. Puuhuilukin soi nätisti taustalla. Hypnoottinen ’In the Morning’ puolestaan osoittaa, ettei duon tarvitse nojata sähköisiin sovituksiin kuulostaakseen vakuuttavalta. Veikkaan, että laulusta tykkäävät monet Leonard Cohenin ystävät. ’Love Lost’ liikkuu itämaisia sävyjä hyödyntävässä maastossa. Mikä soitin mahtaa möyrytä basso-osastolla? Veikkaan, että kysymyksessä on herkullisesti yhteen miksattu sähköbasson ja munniraudan yhdistelmä. O’Kellyn nopea ’Most Magical’ ja Condellin ’Fall of Day’ päättelevät levyn.

Albumin kappaleiden taso ailahtelee, eikä sähköisempi suunta tunnu kenties yhtä luontevalta kuin duon akustinen ilmaisu. Silti Strong In The Sun sisältää useita mahtavia hetkiä ja osoittaa, että Tír na nÓgilla oli kaikki valmiudet kehittyä myös rock-painotteiseen suuntaan tarjoten vaihtoehtoisen näkymän yhtyeen musiikillisiin mahdollisuuksiin.

Jos Tír na nÓgiin tutustuu ensisijaisesti rock-musiikin kautta, tämä voi hyvinkin olla käypä aloituspiste. Akustisen progefolkin ystävälle Strong In The Sun on suhteellisesta epätasaisuudestaan huolimatta kiinnostava päätös alkuperäiselle albumitrilogialle.

Sananen Tír na nÓgin myöhemmistä vaiheista

Tír na nÓgin hajottua vuonna 1974 Sonny Condell ja Leo O’Kelly palasivat Irlantiin ja jatkoivat omillaan musiikillisia uriaan.

Condell julkaisi debyyttisooloalbuminsa Camouflage kesäkuussa 1977. Kesällä 1979 hän alkoi esiintyä yhdessä Greg Bolandin kanssa, ja Philip King liittyi heidän seuraansa samoihin aikoihin. Näin sai alkunsa irlantilainen folkrockyhtye Scullion, jonka kokoonpanoa laajennettiin vuoden 1979 lopulla Jimmy O’Brien-Moranin liittyessä mukaan. O’Kelly puolestaan hääräili musiikkituottajana, sävelsi musiikkia myös runoihin ja julkaisi joitakin sooloalbumeja. Hän tuotti useiden irlantilaisten artistien levyjä ja soitti niillä eri instrumentteja.

Duo palasi yhteen vuonna 1985 ja julkaisi huhtikuussa singlen ’Love Is Like a Violin’. Sen B-puolella oli uusi versio kappaleesta ’Daisy Lady’, ja julkaisu ajoitettiin Irlannin-kiertueen yhteyteen. Tämän jälkeen Tír na nÓg on esiintynyt ajoittain ja julkaissut sekä aiemmin taltioitua että uutta materiaalia.

Love Is Like A Violin
1985

Yhtyeen arkistojulkaisut täydentävät yhtyeen diskografiaa. Kissing Spell julkaisi vuonna 1999 albumin In the Morning, joka sisältää viisitoista aiemmin julkaisematonta demoa. Äänitykset on tehty Dublinissa huhtikuussa 1970, ennen yhtyeen varsinaisia studioalbumeja.

Our Love Will Not Decay • albumilta In The Morning
1999

Hibernian (2000) puolestaan sisältää Birminghamissa syyskuussa 1995 taltioidun konserttiesityksen. Spotlight • BBC Recordings 1972–73 (2001) kokoaa John Peelin BBC-radio-ohjelmia varten tehtyjä äänityksiä. Live at Sirius taltioitiin Sirius Arts Centressä Cobhissa, Corkin kreivikunnassa, 21.–22. elokuuta 2009, ja julkaistiin seuraavan vuoden kesäkuussa. Fruits de Mer Records julkaisi I Have Known Love -EP:n vinyylinä vuonna 2014. Kolmen oman sävellyksen lisäksi se sisältää cover-version The Silver Applesin kappaleesta ’I Have Known Love’. EP ennakoi seuraavana vuonna ilmestynyttä The Dark Dance -albumia, joka oli yhtyeen ensimmäinen uutta alkuperäismateriaalia sisältävä studiolevy sitten Strong In The Sunin. Uutta studioalbumia edelsi siten noin 42 vuoden tauko. The Dark Dancen upeasta avausraidasta ’You In Yellow’ julkaistiin myös tunnelmallinen musiikkivideo. Hyvää kannattaa aina odottaa!

Marko Niemelä

Tír na nÓg Bandcamp
Tír na nÓg Facebook
Tír na nÓg YouTube
Leo O’Kelly kotisivu

You In Yellow • albumilta The Dark Dance
2015

💿
Tír na nÓg
Finna.fi

Tír na nÓg | Chrysalis 1971
A Tear And A Smile Chrysalis 1972
Strong In The Sun Chrysalis 1973
In The Morning | Kissing Spell 1999
Hibernian | HTD Records 2000
Spotlight • BBC Recordings 1972–73 | Hux Records 2001
The Dark Dance | Tír na nÓg Records 2015
Love Lost Live In Bremen 1973 | MIG 2023

📚
Lue lisää irlantilaisesta mytologiasta ja perinnemusiikista • Read more about Irish Traditional Music
Finna.fi

A Pocket History of Irish Traditional Music Gearóid Ó hAllmhuráin, 160 pages | O’Brien 1998
The Rough Guide to Irish Music Geoff Wallis & Sue Wilson, 599 pages | Rough Guides / Penguin Books 2001
Saga And Myth In Ancient Ireland Gerard Murphy, 64 sivua | Colm o Lochlainn 1955

Saatat pitää myös näistä Levyhyllyistä

Bob Dylan – täydellisen keskeneräinen omakuva • Self Portrait [1970]
Buffalo Springfield – psykedeelisen folk rockin runsaudensarvi • Buffalo Springfield Again [1967]
Clannad Osa 1 • Vuodet 1970–1982 • Häilyvä kelttiläisyys ja modernin läsnäolo • Clannad [1973] ➡️ Fuaim [1982]
Horslips – unohdettu helmi Irlannista • The Táin [1973] ➡️ Dancehall Sweethearts [1974] ➡️ The Book of Invasions: A Celtic Symphony [1976]
Jethro Tull – akustista joulun taikaa • The Jethro Tull Christmas Album [2003 • 2009 • 2024]
Jim Pembroke 1946–2021 • Jim Pembroke teki historiaa Suomessa • If The Rain Comes [2014]

John Lennon 1940–1980 • Tunnustuksia ja idealismia • Imagine [1971]
Joni Mitchell • Blue [1971] ei jätä mitään kertomatta
Judee Sill 1944–1979 • Klassikko vasta kuoltuaan • Judee Sill [1971] • Heart Food [1973]
Leonard Cohen 1934–2016 • Liekki palaa pimeässä • You Want It Darker [2016]
Liekki – klassikko uran taitekohdasta • Korppi [2003]
Neil Young – elokuvaton soundtrack • After The Gold Rush [1970]
Pekka Streng 1948–1975 • Kohti unen maata • Magneettimiehen kuolema [1970] • Kesämaa [1972] • Unen maa [2009]
Sandy Denny 1947–1978 • Folk rockin unohtumaton ääni
U2 – aitoa parempi levy • Achtung Baby [1991]

Tír na nÓg Tír na nÓg • 1971

A Tear And A Smile Tír na nÓg • 1972

Strong In The Sun Tír na nÓg • 1973

The Dark Dance Tír na nÓg • 2015