Lenny Kravitz: Mama Said – soundi jalostuu valmiiksi

Mama Said | Virgin 1991

Lenny Kravitz: Mama Said (1991).Suomentaessani Lenny Kravitzin ja David Ritzin kirjoittamaa Kravitzin elämän ja uran varhaisvuosista kertovaa Let Love Rulea pysähdyin miettimään erilaisia lähtökohtia. Monille muusikoille ja artisteille alalle ryhtyminen on pakenemista perhepiirin maailmasta, joka ei taiteellista nuorta puhuttele tai palkitse vaan pelottaa ja painostaa.

Kravitzin tilanne oli toisenlainen. Näyttelijättären poikana hän kasvoi kiinni taiteeseen ja viihteeseen. Työt, jotka ovat useimmille utopistista unelmaa, olivat hänelle aivan normaaleja uravalintoja. Häneltä olisi ollut kummallisempi ratkaisu pyyhkiä kimalle harteiltaan ja pestautua paperitehtaalle painamaan nappia.

Kravitzin ensimmäinen albumi Let Love Rule oli arvostelumenestys, mutta toinen, Mama Said, oli kansainvälinen ja kaupallinen läpimurto. Mama Saidin ilmestyessä Kravitzia moitittiin joissakin arvosteluissa käytettyjä ideoita viljeleväksi muusikoksi, jolla ei ole omaa ääntä eikä identiteettiä. Siltä varmasti tuntuikin niistä, jotka olivat kasvaneet Kravitzin 1970-lukulaisten esikuvien musiikkia kuunnellen, mutta 1990-luvun alun nuorten perspektiivi oli toinen. Kravitzin ja vaikkapa The Black Crowesin retroilu kuulosti omassa ajassaan mielettömän raikkaalta ja erilaiselta. Sen kautta löysi ajassa taaksepäin vanhojen äänilevyaarteiden äärelle.

Pilottisinglen ’Always On The Run’ toinen säveltäjä on videollakin esiintyvä Slash, Guns N’ Rosesin kitaristi, joka kävi Kravitzin kanssa fiiniä Beverly Hills High Schoolia ja jonka muusikoksi ryhtyminen oli myös tähtiin kirjoitettu juttu. Funkisti rokkaava ’Always On The Run’ on erinomainen biisi, mutta ei anna kattavaa kuvaa Mama Saidista kokonaisuutena. Debyyttialbumin hipahtavaa folkfiilistelyä on yhä jäljellä, minkä lisäksi Kravitz fiilistelee antaumuksella esimerkiksi soulin saralla.

Kravitzille itselleen Mama Said on rankan elämänvaiheen katarttinen ääniraita. Hänen avioliittonsa näyttelijätär Lisa Bonetin kanssa oli ajautumassa karille, perheessä oli pieni lapsi, ja menestys toi mukanaan asioita ja ajatuksia, joissa 26-vuotiaalla muusikolla riitti pureskeltavaa. Hän on kertonut kärsineensä noihin aikoihin vakavasta masennuksesta mutta onnistuneensa purkamaan pahaa oloaan uusiin biiseihin. Elämän haasteista huolimatta Mama Said ei ole synkeä teos. Esimerkiksi soulpopbiisi ’It Ain’t Over ’Til It’s Over’ on toiveikas kappale parisuhteesta, ja ’Flowers For Zoë’ on Kravitzin tyttärelleen säveltämä ikioma kehtolaulu. ’What The Fuck Are We Saying?’ -biisissä hän päästelee höyryjä Lennonin tapaan.

Lenny Kravitz on multi-instrumentalisti, joka Let Love Rulea tehdessään päätti äänittäjä Henry Hirschin yllytyksestä soittaa itse suurinta osaa soittimista. Niin hän toimi myös Mama Saidin sessioissa – ainoastaan ’What Goes Around Comes Around’ on toteutettu bändimäisellä kokoonpanolla. Kravitzin kakkosalbumilla on kuitenkin mukana jonkin verran vierailevia muusikoita. Tunnetuin on mainitun Slashin (joka kitaroi myös avausraidalla ’Fields Of Joy’, joka on alun perin New York Rock and Roll Ensemblen kappale vuodelta 1971) ohella Sean Ono Lennon. Lenny ja kuuluisan Johnin poika kirjoittivat yhdessä ’All I Ever Wantedin’, jolla tämä myös soittaa pianoa.

Lenny Kravitzin uravalinnassa kyse ei ollut koskaan siitä, mitä hän tekisi – hänen piti oikeastaan vain päättää, millaista musiikkia hän tekisi. Let Love Rulella hän löysi soundin, joka jalostui Mama Saidilla valmiiksi ja tyylikkääksi, ja kolmatta levyä Are You Gonna Go My Way pidetään keskeisenä hänen tuotannossaan. Mama Said kuulostaa levyltä, johon liittyy tarinoita. Jään toivomaan jatko-osaa Kravitzin ja Ritzin kirjalle.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Lenny Kravitz | kotisivu
Lenny Kravitz | Facebook
Lenny Kravitz | Instagram
Lenny Kravitz | Twitter

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa Lenny Kravitzin klassikko Mama Said kirjastosta!

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Lenny Kravitz

1980-luku

Let Love Rule | Virgin 1989 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2009
Mama Said | Virgin 1991 • 2CD 21st Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2012
Are You Gonna Go My Way | Virgin 1993 • 2CD 20th Anniversary Deluxe Edition | Virgin 2013
Circus | Virgin 1995
5 | Virgin 1998

2000–2009

Lenny | Virgin 2001
Baptism | Virgin 2004
It Is Time For A Love Revolution | Virgin 2008

2010-luku

Black And White America | 2011
Strut | Roxie Records 2014
Raise Vibration | Roxie Records 2018

Alice Cooper: School’s Out – rajaton, ajaton seikkailu
Bruce Springsteen: The Rising – ihmisen uskosta huomiseen
Guns N’ Roses: Appetite For Destruction – hard rockin kunnianpalautus
Kiss: Lick It Up – kadonneen kitaristin kunniajuoksu
Robert Plant: Carry Fire – näin luodaan vanhasta uutta
The Black Crowes: Warpaint – sukellus syvään päähän
Thin Lizzy: Thunder And Lightning – joutsenlaulu vailla vertaa
Tom Petty And The Heartbreakers: Damn The Torpedoes – suuren lauluntekijän muistolle

Ari Väntänen käänsi Lenny Kravitzin muistelmat suomeksi. Kirja Let Love Rule julkaistiin syksyllä 2020. Kuva: Like.

Lue lisää | Finna.fi

Let Love Rule – muistelmat Lenny Kravitz & David Ritz, 340 sivua | Like 2020

Lenny Kravitz: Mama Said (1991).
Lenny Kravitz: Mama Said (1991).

Stam1na: Viimeinen Atlantis – maailma valomerkin jälkeen

Viimeinen Atlantis | Sakara 2010 & 2020

Kun metallibändi Stam1na julkaisi neljännen albuminsa Viimeinen Atlantis helmikuussa 2010, se meni suoraan virallisen albumilistan kärkeen. Kun laulaja-kitaristi Antti Hyyrynen julkaisi samannimisen esikoisromaaninsa päivälleen kymmenen vuotta myöhemmin, ensimmäinen painos oli myyty loppuun jo ennen julkaisupäivää. Tämä kertoo siitä, miten lujan fanipohjan Stam1na on onnistunut itselleen valamaan, mutta kyse on myös sisällöstä. Kun silmäilee ikkunasta lokakuulta näyttävää helmikuuta, mieleen tulee, että Hyyrysen dystooppiset visiot saattavat puhutella väkevästi juuri näin ajanlaskumme loppuvaiheessa.

Viimeisessa Atlantiksessa – sekä levyssä että kirjassa – riittää maailmanlopun enteitä. Stam1nan albumi on teemalevy käsistä lähteneen kulutusjuhlan aiheuttamasta ekokatastrofista ja ihmiskunnan tuhosta. Se kertoo kadotukseen tuomitusta maailmasta ja sitä asuttavasta, viihteellä humallutetusta sivilisaatiosta, joka ahmii itsensä hengiltä kertakäyttöhaarukalla. Se ei ole tarinallinen kokonaisuus, mutta luo pohjan ja puitteet suuremmalle kertomukselle, jonka Hyyrynen kirjoitti romaaniinsa.

Viimeinen Atlantis ei ollut Stam1nalle missään mielessä turvallinen siirto. Bändi ei lähtökohtaisestikaan tee helppoja popkappaleita, ja Viimeisellä Atlantiksella se vielä lisäsi joukkoon tempoilevia progressiivisia elementtejä, jotka antoivat kuulijalle lisää haastetta. Myöskään kappaleiden realistinen tuomiopäivän tematiikka ei ollut sellainen, jossa kukaan mielellään haaveksien velloisi. Mutta vaikka kantaaottavuus saattoi karkottaa osan yleisöstä, se saattoi samalla tehdä Stam1nasta kiinnostavan valmiin kuulijakunnan ulkopuolella.

Levy myi kultaa. Syyt löytyvät hyvin tehdystä pohjatyöstä ja suomalaisen metallin yleisestä suosiosta, joka siivitti Stam1nankin matkaa genren A-ryhmään, sekä siitä, että nämä sanat ja sävelet resonoivat tulemisensa ajassa ja paikassa. Viimeisellä Atlantiksella Stam1nan soitto yltyy vaihtoehtoisiksi speed/thrash-tsunameiksi, joiden lomassa on kylmiä suvantoja. ”Pakkolaskun”, ”Rikkipään” ja ”Jäteputkiaivojen” maastopalomainen kaaos saa vastapainokseen ”Viestintuojan”, ”Eloonjääneen” ja etenkin levyn päättävän nimikappaleen syvän seesteisyyden, mutta onnellista loppua kuulija ei saa. Levyn lopun ylle laskeutuu pikemminkin hukkuvan hiljaisuus kuin pelastuksen rauha.

Kun Hyyrysen romaani ilmestyi, Viimeisen Atlantiksen laulunaiheet olivat vielä ajankohtaisempia kuin kymmenen vuotta aiemmin. Seikkailullisen sci-fitrillerin ydinsanoma on sama kuin musiikinkin: näin ei voi jatkua. Hyyrynen ei moralisoi vaan toteaa faktan: katsokaa ympärillenne, tunnustakaa tosiasiat ja tehkää looginen johtopäätös siitä, mihin tämä johtaa. Suuri osa molempien Viimeisten Atlantisten viehätyksestä perustuu juuri aihepiirin kohtalokkuuteen. ”Olimme ohittaneet pisteen, jolta ei ollut paluuta, kuin valomerkin: lisäsyy juhlia”, Hyyrynen laulaa levyn toisella kappaleella.

Lopunajan juhlat jatkuvat pitkin vuotta 2020. Viimeinen Atlantis -albumin kymmenvuotisjuhlapainos ilmestyy helmikuun lopulla. Syksyllä Stam1na esittää klassikkoalbuminsa kokonaisuudessaan Helsingin jäähallissa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Stam1na
Antti Hyyrynen – laulu, kitara
Kai-Pekka Kangasmäki – basso, laulu
Emil Lähteenmäki – koskettimet
Pekka Olkkonen – soolokitara
Teppo Velin – rummut, lyömäsoittimet

Stam1na | kotisivu
Stam1na | Facebook
Viimeinen Atlantis | Kirjasampo
Sakara Records | Facebook
Like Kustannus | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Stam1na

Stam1na | Sakara Records 2005
Uudet kymmenen käskyä | Sakara Records 2006
Raja | Sakara Records 2008
Viimeinen Atlantis | Sakara Records 2010 • VA10 Sakara Records 2020
Nocebo | Sakara Records 2012
SLK | Sakara Records 2014
Elokuutio | Sakara Records 2016
Taival | Sakara Records 2018

HIM: Deep Shadows And Brilliant Highlights – poplevy huippujen varjosta
Kotiteollisuus: Valtatie 666 – tie jatkuu itään
Mokoma: Kuoleman laulukunnaat – suomimetallin voimannäyttö
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lopunajan merkit – suomihevin lähtölaukaus
Stone: Free – hyvästit vallankumoukselle

Lue lisää | Finna.fi

Viimeinen Atlantis  Antti Hyyrynen, 250 sivua | Like 2020

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Rauta-aika – suomimetallin historia 1988–2002  Jone Nikula, 288 sivua | Johnny Kniga 2002

Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis (Like, 2020).

Stam1na: Viimeinen Atlantis (2010/2020).

Turbonegro: Scandinavian Leather – denim-demonien riemastuttava paluu

Scandinavian Leather | Burning Heart 2003

Turbonegron kohdalla voi tehdä kaksi virhettä. Ensinnäkään sitä ei pidä ottaa tosissaan. Toiseksi sitä ei pidä olla ottamatta. Jos osaa tehdä molempia samaan aikaan ja sopivassa suhteessa, nautinto on taattu. Querellemaista merimieskuvastoa, kinkyksi kehiteltyä Alice Cooper -shokkirockia, hävyttömiä kauneuskäsityksiä ja Sleepy Sleepersin anarkistista hölmöilyä ”deathpunkissaan” viljelevä norjalaisbändi nimittäin osaa ampua yli ja osua maaliin yhdellä laukauksella.

Vuonna 1989 perustetun Turbonegron musiikki ja imago kehittyivät pitkän kaavan mukaan. Toinen toistaan tyhmempien luukkikokeilujen jälkeen yhtye kulttuuriomi itselleen tiukan farkkukankaan ja tuuheiden viiksien gay-eroottiset ilot ja käänsi samalla kurssinsa kohti rappioromanttista retroilua. Varhaisaikojen törkyisestä ja poikkeavasta metelöinnistä varttui perinnerockia, jossa oli monenlaisia 1970-lukulaisia vaikutteita. Niitä toi varsinkin Apocalypse Dudes -albumin (1998) alla bändiin liittynyt kitaristi Euroboy. ”Deathpunk” on käytännössä yhdistelmä punkia, rockia, teatteria ja sadomasomaskinmustaa huumoria.

Vuonna 2003 ilmestynyt Scandinavian Leather oli Turbonegron paluu, juhlistettu levy, joka aloitti uuden aikakauden yhtyeen uralla. Turbonegro oli jo lopettanut toimintansa, mutta varhaistuotannon suosion ja kulttimaineen kasvu sai sen toisiin ajatuksiin. 2000-luvulla Turbonegron nimi paisui aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Vaikka alkusoitto ’The Blizzard Of Flames’ häkellyttää kasarihenkisyydellään, Scandinavian Leatherilla soi seitsemänkymmentäluvun alun rock, glam, proto-punk ja vuosikymmenen lopun punk rock. Albumi jalosti Apocalypse Dudesilta tutut pervobiletunnelmat ja entistä isomman rokkisoundin helpommin sulavaan ja sävykkäämpään muotoon. Scandinavian Leatherin soidessa oli helppoa ennustaa bändin Turbojugend-fanikerhon alajaostojen määrän lähtevän räjähdysmäiseen kasvuun. Vanhojen diggareiden mielestä ennen niin aito deathpunkbändi nuoleskeli rockin valtavirtaa jo vähän liiankin himokkaasti.

Kriitikkovinkkelistä katsoen Scandinavian Leather on tietenkin tyhjänpäiväistä musiikkia. ’Drenched In Bloodin’ ja ’Wipe It ’Til It Bleedsin’ sanoitukset eivät saa kuulijaa herkistymään ihmisenä olemista ja zeitgeistin syitä selittävien vavahduttavien havaintojen äärellä. Musiikillisestikaan Turbonegro ei todellakaan yritä selvittää, mitä rock and roll voisi olla 3000-luvulla.

Juuri siksi Scandinavian Leather onkin niin hyvä levy. Se on poliittisesti epäkorrektien uhmaikäisten tanssimusiikkia, hersyvää irvailua lihaksikkaalle rockmachoilulle, knoppailevaa viittailua rockin historiaan ja riemastuttava tilaisuus paeta ankeasta todellisuudesta jonnekin, jossa melkein mikä vain on leikisti sallittua. Se on musiikkia, jota on vaikeaa kuunnella hymyilemättä. Turbonegro on tarpeeksi epä-älyllinen pystyäkseen soittamaan rockia oikein ja riittävän fiksu osatakseen nauraa koko touhun koomisuudelle. Se on parhaimmillaan täysin vastustamatonta.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Turbonegro | kotisivu
Turbonegro | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Turbonegro

1990-luku

Hot Cars And Spent Contraceptives | Big Ball Records 1992 • BitzCore 2000
Never Is Forever | DogJob Records 1994 • BitzCore 1999 • Scandinavian Leather Recordings 2007
Ass Cobra | Boomba Rec 1996 • Bitzcore 1999 • Burning Heart Records 2003 • Scandinavian Leather Recordings 2007/2012/2019
Apocalypse Dudes | Boomba Rec & Virgin 1998 • Burning Heart Records 2003 • Man’s Ruin Records 1999/2011/2016/2018  • Indie Recordings & Scandinavian Leather Recordings 2019

2000–2009

Scandinavian Leather | Burning Heart Records 2003 • Epitaph 2003 • Bitzcore 2003
Party Animals | Burning Heart Records 2005 • Abacus Recordings 2005 • Bitzcore 2005
Retox | Scandinavian Leather Recordings 2007

2010-luku

Sexual Harassment | Scandinavian Leather Recordings 2012
RockNRoll Machine | Scandinavian Leather Recordings/Burger Records 2018

Bad Religion: Against The Grain – vastarannankiisket ja digitaalikello
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
King Diamond: ”Them” – rytinää riivatussa talossa
Metallica: The $5.98 E.P. Garage Days Re-Revisited – elonmerkkejä autotallista
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Misfits: Walk Among Us – kauhupunkin klassikko
Ramones: Rocket To Russia – rockia ulkopuolisilta ulkopuolisille
Strängen: Rock på Svenska – aito loppuun asti

Lue lisää | Finna.fi

TRBNGR – denim ja deathpunk  Håkon Moslet & kääntäjä Outi Menna, 565 sivua | Like 2010

Turbonegro: Scandinavian Leather (2003).

The Dogs D’Amour: The State We’re In – koiruuksia Suomenmaalla

The State We’re In | Kumibeat 1984

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).Ne, jotka tietävät Dogs D’Amourin, tietävät yleensä sellaisia biisejä kuin ’How Come It Never Rains’ ja ’Satellite Kid’, jotka julkaistiin 1980-luvun lopulla bändin menestyneimmillä albumeilla. Bändin tarinan paremmin tuntevat muistavat myös, että rakkauden koirain tassunjäljet kulkivat Suomen kautta.

Ensimmäisen kontaktin maahamme Dogs D’Amour sai vuonna 1982, kun bändin tuleva pomo Tyla näki Hanoi Rocksin keikalla Lontoossa. ”Andy McCoy pummasi multa röökiä koko illan ja sanoi, että mun pitäisi perustaa bändi, koska näytin hyvältä”, Tyla kertoo kirjassani Hanoi Rocks – All Those Wasted Years. ”Olin silloin perustamassa Dogs D’Amouria, laulaja vain puuttui… Ja varmaan tiedätkin, mitä sitten tapahtui.”

Tapahtui niin, että Timothy ”Tyla” Taylor alkoi kasata rock’n’roll-bändiä, joka soittaisi hänen biisejään. Basistiksi hän löysi Karl Watsonin, jonka silloinen lankomies sattui olemaan tunnettu rockaktiivi Kimmo Miettinen. Dogs D’Amourin varhainen kokoonpano teki demoäänityksiä, jotka vuonna 1984 kantautuivat Miettisenkin kuultavaksi. Hilseen ja Rumban perustajanakin tunnettu suomalainen oli hiljattain käynnistänyt Kumibeat-levy-yhtiön ja tarjosi Dogs D’Amourille albumidiiliä.

Kumibeat teki läheistä yhteistyötä Poko Rekordsin kanssa, ja Pokon pomon Epe Heleniuksen mielestä valokuvissaan hyvin hanoimaiselta vaikuttanut Dogs D’Amour pörröpäisine, tiukkapöksyisine ja nokisilmäisine soittajineen vaikutti lupaavalta sijoitukselta suomalaiselle levy-yhtiölle. Dogs D’Amour puolestaan tunsi Suomen Hanoi Rocksin kotimaana, mikä ei ainakaan vähentänyt nuorukaisten innostusta lähteä sinne rokkaamaan.

The Dogs D'Amour.

The Dogs D’Amour.

Lontoolaiset siis suostuivat oikopäätä tekemään Dogs D’Amourin debyyttialbumin Kumibeatille – ja lontoolaisilla tarkoitetaan tässä Tylaa ja Watsonia, sillä muille Dogs D’Amourin demoilla soittaneille muusikoille kuukauden mittainen levytys- ja keikkareissu Suomeen ei sopinut. Lähtöön oli aikaa enää kaksi viikkoa, kun bändi etsi vielä rumpalia ja laulajaa. Gunslingers-yhtyeen keikalla Tyla pyysi sen rumpalia Paul Hornbya liittymään Dogs D’Amouriin ja lähtemään Suomeen, mihin tämä suostuikin. Laulajaksi Tyla päätti ryhtyä itse. Toiseksi kitaristiksi saatiin Dave Kushworth, jota suositteli yhteinen ystävä ja kulttiartisti Nikki Sudden.

”Seuraavalla viikolla me kokoonnuimme pubissa Waterloossa – minä, Karl, Hornby ja Kushworth”, Tyla muisteli nettisivuillaan. ”Otimme valokuvia ja paljon kokaa ja soitimme How Do You Fall In Love (Againin) kerran treeneissä. Se oli siinä. Taksi!”

The State We’re In -albumin äänitti Roger Renwall Karjaalla WestSide Studiossa keväällä 1984. Tuottajana toimi Costello Jones, jonka Popeda-fanit tuntevat Costello Hautamäkenä. Bändi ei ollut soittanut yhdessä oikeastaan lainkaan ennen Suomeen lähtöään, joten ensimmäiset studiopäivät jouduttiin uhraamaan treenaamiseen. Siitä huolimatta tulosta syntyi yllättävänkin nopeasti. Tylan biisit olivat hyviä, ja bändi otti ne haltuun osapuilleen aikataulussa. Pienelle tauolle yhtyeen opasti Suomen poliisi, joka ilmaantui studiolle kyselemään työlupia, joita bändiltä ei lainkaan löytynyt. Dogs D’Amour palasi Lontooseen noutamaan tarvittavat paperit ja palasi saman tien Karjaalle töihin. Sillä välin suomalainen lehdistö piti huolen siitä, että ”Huippubändi Englannista” sai kaipaamaansa julkisuutta.

Dogs D’Amour olisi hyvin voinut menestyä jo The State We’re Inillä – bändin rakastettavimmat piirteet olivat vahvasti läsnä jo sillä. Tyla kirjoitti bluesrockin ja glampunkin hengessä rappioromanttisia ja karun runollisia kappaleita, joissa oli mieleenpainuvia melodioita sekä samaistumisen paikkoja, syvyyttä, herkkyyttä, sielua ja älyäkin. Oma viehätyksensä oli bändin itseironisessa huumorintajussa, joka blandasi kohtalokasta ryyppyrockia sopivalla määrällä huolettomuutta.

Saatuaan levyn valmiiksi Dogs D’Amour teki Suomessa kiertueen. Häthätää kootulla ryhmällä ei ollut kokemusta keikkailusta eikä paljon biisejäkään, mutta kun setissä oli sellaisia unohdettuja klassikkoja kuin ’Wired And Wide Awake’, ’Heroine’, ’The State I’m In’ ja ’Unconscious Boy’, laatu korvasi määrän. Haparointi väheni (ainakin tiettyyn rajaan asti) samaa tahtia kuin keikkoja kertyi, ja rundi sujui unohtumattomissa tunnelmissa.
“Tehtiin kaikenlaisia koiruuksia. Se kulminoitui tai pitäisikö sanoa huipentui, kun hukkasin yläproteesini dokauskilpailussa jossakin Pohjoisnavan lähistöllä”, Tyla muisteli Suomen-matkan loppuvaiheita. ”Minä voitin, vaikka Miettinen ei sitä myönnäkään. Suomalainen ylpeys vastaan englantilainen hulluus. Joten kirjattakoon muistiin: julistan sen tasapeliksi”.

Paras raportti Dogs D’Amourin Suomen-vierailusta on Miettisen luultavasti erittäin vahvasti tositapahtumiin perustuva romaani LoveLies, jonka Like Kustannus julkaisi vuonna 2011.

Ikävä kyllä The Dogs D’Amourin ensimmäinen ulkomaanmatka ei päättynyt niin mukavissa merkeissä kuin olisi voinut. Tyla ei ollut tyytyväinen kaikkiin sopimusasioihin eikä siihen, että The State We’re Iniä oli miksattu uudelleen ja sille oli lisätty syntetisaattoreita häneltä kysymättä. Kun suivaantunut Dogs-pomo kieltäytyi luovuttamasta levy-yhtiölle tekemäänsä kansitaidetta, The State We’re In julkaistiin eri kansilla, jotka eivät miellyttäneet Tylaa. Loppukeväällä julkaistu ’How Do You Fall In Love Again?’ piipahti rocksinkkujen top tenissä, mutta elokuussa ilmestynyttä The State We’re Iniä ei näkynyt Suomen virallisella albumilistalla eikä sitä koskaan lisensoitu muihin maihin.

The State We’re In muuttui nopeasti eräänlaiseksi kadonneeksi levyksi. Sen alkuperäiset nauhat jyrättiin uusien äänitysten tieltä, eikä sitä siksi voi julkaista uudelleen sen enempää sellaisenaan kuin uudelleen miksattunakaan. Sen saattaa löytää vain Discogsin kaltaisilta levynkeräilijöiden metsästysmailta, jos on valmis pulittamaan parisataa euroa. Tai kirjastosta.

The Dogs D’Amour hajosi pian palattuaan Englantiin. Muutamaa vuotta myöhemmin Tyla palasi parrasvaloihin kokoonpanoltaan täysin uudistuneen bändin kanssa. Sellaiset albumit kuin In The Dynamite Jet Saloon ja Errol Flynn (joka julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä King Of The Thieves) kävivät hyvin kaupaksi, ja EP A Graveyard Of Empty Bottles nousi Britannian listalla komeasti kuudenneksitoista. Dogs hajosi 1990-luvun alussa, mutta palasi myöhemmin kuvioihin. Tällä hetkellä se toimii klassisen kokoonpanon muiden jäsenten harmiksi nimellä Tyla’s Dogs D’Amour.

Sekavien aikojenkaan jälkeen Tyla ei koskaan unohtanut, mitä tapahtui Suomessa vuonna 1984. Dogs D’Amour levytti pari debyyttinsä biisiä uudelleen myöhemmille albumeilleen, ja vuonna 2003 The State We’re Inistä ilmestyi alkuperäiselle miksaukselle uskollinen CD-versio. Sen masternauhana oli jouduttu käyttämään toisen tai kolmannen sukupolven C-kasettikopiota ja se kuulostaa aivan hirveältä, mutta ainakin Tyla sai debyyttinsä kauppoihin siedettävillä kansilla. Vuonna 2014 hän julkaisi uuden The State We’re Inin, jolle hän teki sekä sähköiset että akustiset versiot ensialbuminsa biiseistä.

Kuinka heidän kävi? Paul Hornby muutti Yhdysvaltoihin ja kuoli syöpään vuonna 2015. Karl Watson asettui Saksaan ja teki töitä äänittäjänä. Dave Kusworth asuu Englannissa ja keikkailee edelleen. Tyla jatkaa muusikon, lauluntekijän, taidemaalarin, kirjailijan ja runoilijan uraansa… Tai ehkei tuo sanavalinta ole kovin osuva. ”Ei minulla ole uraa”, Tyla itse huomautti kerran. ”Minulla on elämäntapa.”

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tyla’s Dogs D’Amour | kotisivu

Varaa The Dogs D'Amouria kirjastosta.

Varaa The Dogs D’Amouria kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Dogs D’Amour

The State We’re In | Kumibeat 1984
In The Dynamite Jet Saloon – A Graveyard Of Empty Bottles | China Records 1988 • Crimson Productions 1998
Errol Flynn | China Records 1989
Straight | China Records 1990
More Uncharted Heights Of Disgrace | China Records 1993
The State We’re In | GVR/Rock Treasures 2003
When Bastards Go To Hell  The Dogs D’Amour feat. Yella | GMR Music Group 2004

Tyla J. Pallas

The State We’re In | King Outlaw 2014

Tyla’s Dogs D’Amour | Finna.fi

Nocturnal Nomad – 1998–2018 • 2CD + DVD 20th Anniversary Edition | Cargo Records 2018

Kokoelmat | Finna.fi
The Dogs D’Amour

Dogs Hits & Bootleg Album | China Records 1991
Heart Shaped Skulls – Best Of.. ’88–’93 | Warner Music 2004
Original Album Series | Rhino Entertainment Company 2016

Kokoelmat | Finna.fi
Eri esittäjiä

Miettinen – pieni rockhistoriikki 1979–2000 • 4CD-levyä + 48-sivuinen liitekirjanen | Gaga Goodies 2011

Nuotti | Finna.fi
The Dogs D’Amour

King Of The Thieves, 78 sivua | Wise Publications 1989

Hollywood Brats – kovan onnen kulttibändi
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
J.M.K.E: Külmale maale – vapaata ajattelua vallankumouksen aikaan
Mad Juana: Skin Of My Teeth – Sami Yaffa uudella mukavuusalueella
Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä
Pelle Miljoona & Rockers: Brooklyn–Dakar – ihmisyys yhdistää
Pete Malmi: Malmi – antisankarin tähtihetki
Richard Hell & The Voidoids: Blank Generation – kaukana kliseisyydestä
Riipinen: Itäistä pituutta – kollaasimainen kuulokuvataideteos
Sylvain Sylvain – rockia roll-diggareille
Wilko Johnson & Roger Daltrey: Going Back Home – elämä vilisee silmissä

Lue lisää | Finna.fi
Kimmo Miettinen

Muistelmat – ensimmäiset viisi vuottani Suomi-rockin sekatyöläisenä, 178 sivua | Jee-Jee Music 1983
HILSE – Suomipunkin alku ja juuri, 336 sivua | Like 2008 & 2009
AC – takapirujen kuningas  Arno Carlstedt & Kimmo Miettinen, 282 sivua | Like 2009
Pitkäjano, 219 sivua | Like 2010
LoveLies
, 256 sivua | Like 2011
Sukuviha, 331 sivua | Like 2013 • Like-pokkari 2014
Valuvika, 269 sivua | Like 2014
Räkärodeo  Kimmo Miettinen & valokuvaaja Ursula Ryynänen, 217 sivua | Like 2017
Kurkopari, 282 sivua | Like 2018
Juankoski, 196 sivua | Vinopino Oy 2020

Jee jee jee – suomalaisen rockin historia  Seppo Bruun & Jukka Lindfors & Santtu Luoto & Markku Salo, 543 sivua | WSOY 1998
Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia  Vesa Kontiainen, 667 sivua | Like 2004
Please Kill Me  Punkin sensuroimaton esihistoria  Legs McNeil & Gillian McCain & kääntäjä Ike Vil, 542 sivua | Like 2004
Please Kill Me – den ocensurerande historien om punken  Legs McNeil & Gillian McCain & översättare Dan Andersson | Reverb 2006, 542 sidor  • Modernista 2016, 602 sidor
Sopeutumattomien sukupolvi – punkin kummisedän muistelmat  Richard Hell & kääntäjä Ilkka Salmenpohja, 330 sivua | Like 2013

The Dogs d'Amour: The State We're In (1984).

The Dogs d’Amour: The State We’re In (1984).