Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual – toisinajattelijoiden taidemanifesti

Ritual De Lo Habitual (Warner, 1990)

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).1980-luvun lopulla Los Angelesissa raikasi hiuslakantuoksuinen pophevi. Glam metalista tuli niin suuri ilmiö, että Troubadourin, Rainbow Bar & Grillin ja Whisky a Go Go’n kaltaisten menomestojen nimet opittiin tuntemaan Suomessa asti.

Tuffin ja Wildsiden kaltaiset Sunset Stripin yhtyeet eivät kuitenkaan olleet koko totuus kaupungista. LA:ssa oli myös vahva underground-skene, jonka toiminta keskittyi Scream-klubille. Sen tunnetuin bändi oli Jane’s Addiction, jonka keikkojen ympärillä kävi niin kova kuhina, että levymogulitkin kiinnostuivat.

Laulaja Perry Farrellin, kitaristi Dave Navarron, basisti Eric Averyn ja rumpali Stephen Perkinsin vuonna 1985 perustama Jane’s Addiction julkaisi ensimmäisen levynsä, livenä Roxy Theatressa taltioidun Jane’s Addictionin vuonna 1987. Heti sen jälkeen bändi siirtyi riippumattomalta Triple X Recordsilta Warner Brosille. Vuoden 1988 Nothing’s Shocking, Jane’s Addictionin ensimmäinen studioalbumi, myi reilut parisataatuhatta kappaletta.

Ritual De Lo Habitual äänitettiin Hollywoodissa Track Record -studiolla vuoden 1989 loppupuoliskon aikana. Levyn tuotti Dave Jerden, joka oli tehnyt Jane’s Addictionin kanssa myös Nothing’s Shockingin. Toisen studioalbumin biisit olivat olleet olemassa jo pitkään: Jerden oli saanut jo ennen Nothing’s Shockingin äänityksiä Farrellilta kasetin, jolla oli kahdeksantoista biisiä. Niistä puolet äänitettiin Nothing’s Shockingille, loput päätyivät Ritual De Lo Habitualille.

Se ei kuulosta hyvältä lähtökohdalta levyn tekemiselle. Ensimmäiseltä levyltä yli jääneet kappaleet olisivat monien bändien tapauksessa olleet nimenomaan sitä itseään, ylijäämäkamaa, josta ei ollut levytettäväksi. Jane’s Addictionin tapauksessa niin ei kuitenkaan ollut. Jerden on jopa nimennyt Ritual De Lo Habitualin suosikikseen kaikista tuottamistaan levyistä. ”Siinä on outo viba, jota on vaikea määritellä… Se tuntuu tulleen jostakin muualta, enkä oikein tiedä, miten se tapahtui”, hän pohdiskeli LA Weeklyn haastattelussa vuonna 2015.

Sellainen viba syntyy, kun kaikki – sekä harkittu että sattumanvarainen – osuu kohdalleen. Nothing’s Shockingin aikaan Jane’s Addiction tuskin olisi vielä ollut valmis kaikkeen, mitä Ritual De Lo Habitual siltä vaati. Esimerkiksi eeppinen bakkanaalikuvaus Three Days, albumin suurteos, pantiin purkkiin yhdellä ainoalla otolla. Levyn tunnetuimman biisin Been Caught Stealingin svengi alkoi keinua vasta studiossa, ja biisillä kuultava koiran haukahtelu saatiin mukaan sattumalta, kun Farrellin rakas Annie intoutui räksyttämään juuri sopivassa kohdassa.

Ritual De Lo Habitualista tehtiin kaksiosainen, niin sanotusti takapainoinen kokonaisuus, melkein kuin kahdesta ep:stä niputettu albumi. Alkupuoli Stop!:ista Been Caught Stealingiin koostuu iskevistä ja tunnelmoivista rockbiiseistä, jollaisista myös Nothing’s Shocking oli tehty. Napakan funkyssa No One’s Leavingissa ja Ain’t No Rightissa (jonka rajusti sätkivää rockia värittävät hävittäjälentokoneen äänet) Jane’s Addiction kuulostaa suorastaan pitelemättömältä, mutta samalla Navarron, Perkinsin ja Averyn yhteistyö on äärimmäisen hallittua.

Teosmaiset kappaleet ovat levyn loppupuolella. Niihin tuovat juhlavuutta jousisovitukset – Then She Did… -kappaleessa ne luovat elokuvallista laajakangastunnelmaa, ja Of Coursessa ne vievät Lähi-itään Farrellin juutalaisen perhetaustan kautta. Vaikuttava, moniosainen Three Days ja albumin kansitaide saivat innoituksensa Farrellin ystävän kuolemasta. Herkkä päätöskappale Classic Girl tyynnyttelee albumia rajusti ravistelleet tunnemyrskyt, ja loppu on hyvin kaunis.

1990-lukua ei ehtinyt kulua kovinkaan monta vuotta, kun vaihtoehtorock jo kangistui tylsäksi ja kaavamaiseksi uusien kliseiden toisteluksi. Ritual De Lo Habitual oli vielä niistä rasitteista vapaa levy, uraauurtava albumi, jonka vaikutteita ei voinut nimetä kovin yksiselitteisesti. Siinä kuulee The Velvet Undergroundin näkemyksellistä piittaamattomuutta siitä, miten rockia saa soittaa, Jimi Hendrixistä ja psykedeliarockista kumpuavaa kitarankäsittelyä, progen eeppisyyttä ja punkin rosoisuutta, The Contortionsin kaltaisista punk funk- ja no wave -bändeistä periytyvää hallittua kaaosta ja vanhan Alice Cooper Groupin teatraalisuutta ja draamantajua.

Navarro on myöhemmin mytologisoinut Ritual De Lo Habitualin tekemistä sanomalla olleensa sen sessioissa niin aineissa, ettei muista niistä yhtään mitään. Tuottaja Jerden ei usko sen olevan totta. Hän kertoi LA Weeklyssä, ettei nähnyt yhdenkään Jane’s Addictionin jäsenen koskeneen huumeisiin levyä tehtäessä. Ritual De Lo Habitualia kuunnellessa tuottajaa on helpompi uskoa. Jane’s Addictionin läpimurtoalbumi on kaikessa outoudessaan, napakkuudessaan ja psykedeelisyydessään täysin fokusoitunut bändilevy. Navarron hyökyvä kitarismi on todella kaukana nuokkuvan narkkarin räpiköinnistä.

Ritual De Lo Habitual oli tärkeä julkaisu Jane’s Addictionille (sitä on myyty tuplaplatinan verran yksin Yhdysvalloissa) ja rockille ylipäänsä. Farrellin proosarunolliset sanoitukset ja bändin kliseitä karttelevat sävellykset palauttivat uskon siihen, että pinnalliseksi ja tyhjänpäiväiseksi häntäheikkien hölinäksi latistunut suurten yhtiöiden rock voisi taas olla merkityksellinen taidemuoto. 1990-luvun alussa se olikin sitä hetken verran, ja se on osaltaan Jane’s Addictionin ansiota.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Jane’s Addiction kotisivu

Hae Jane's Addiction -klassikko 'Ritual De Lo Habitual' kirjastosta!

Hae Jane’s Addiction -klassikko ’Ritual De Lo Habitual’ kirjastosta!

Hae Ritual De Lo Habitual kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta

Levyhyllyt
Jane’s Addiction (live, 1987)
Nothing’s Shocking (1988)
Ritual De Lo Habitual (1990)
Strays (2003)
The Great Escape Artist (2011)

Muista myös kokoelmalevyt
Kettle Whistle (Warner Bros., 1997).
Perry Farrell (& Jane’s Addiction & Porno For Pyros): Rev (1999).
Up From The Catacombs – The Best Of Jane’s Addiction
(Rhino, 2006).
A Cabinet Of Curiosities, 3CD + DVD (Rhino, 2009).
Live In NYC, (Hypersonic/Universal, 2013).
Sterling Spoon, 6LP (Rhino, 2016).
Alive At Twenty-Five – Ritual De Lo Habitual 2016 Silver Spoon Anniversary Tour, CD + DVD + Blu-ray (Cleopatra, 2017).

Lue lisää
Mullen, Brendan: Whores – An Oral Biography Of Perry Farrell And Jane’s Addiction, 324 sivua. Da Capo 2005.
Navarro, Dave & Strauss, Neil: Don’t Try This At Home – A Year In The Life Of Dave Navarro, 253 sivua. Regan Books 2004.
Thompson, Dave: Perry Farrell – The Saga Of A Hypester, 244 sivua. St. Martin’s Griffin 1995.

Jane's Addiction: Ritual De Lo Habitual (1988).

Jane’s Addiction: Ritual De Lo Habitual (1990).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean – outo auto ja viimeinen matka

Lime Green DeLorean | Bone Voyage 2011

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).Tuntui melkein siltä kuin joku olisi kuollut. Kolme vuotta sitten, kun 22-Pistepirkko ilmoitti jäävänsä ”tauolle”, koin aitoa menetyksestä nousevaa surua. Elämästäni oli yhtäkkiä viety jotakin sellaista, joka oli ollut siinä mukana niin pitkään, etten enää edes muistanut, miten paljon se minulle merkitsi.

Syy oli ikävä. Bändi kertoi nettisivuillaan, että Keräsen veljekset, siis kitaristi-laulaja P-K ja basisti-kosketinsoittaja Asko, olivat riitaantuneet keskenään niin tulisesti, että levyn tekeminen oli jäänyt kesken.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

22-Pistepirkko vuonna 2011. Asko Keränen (vas.), P-K Keränen ja Espe Haverinen. Kuva: Nalle Westman.

Se tuntui yhtä aikaa ärsyttävältä ja arvostettavalta. Kuinka ihmeessä 35 vuotta samassa bändissä soittaneet aikuiset miehet voivat alkaa riidellä niin rumasti? Ja toisaalta: miten kunnioitettavaa onkaan se, ettei 22-Pistepirkossa edelleenkään pysytelty tavan ja turvallisuuden vuoksi?

Suuri voima meitä siltä varjelkoon, mutta jos bändin tauko sattuisi muuttumaan pysyväksi olemattomuuden tilaksi, loppu ei olisi onneton. Vuonna 2011 julkaistu Lime Green DeLorean olisi tunnelmaltaan hyvinkin sopivaa musiikkia Pirkkojen tarinan lopputekstien taustalle.

DeLorean valmisti vain yhtä ainoaa mallia, sellaista DMC-12 -urheiluautoa, jollaiseen tohtori Emmett Brown rakensi aikakoneen elokuvassa Paluu tulevaisuuteen. Jos joku tahtoisi itselleen limenvihreän DeLoreanin, hänen täytyisi maalauttaa auto itse, sillä DeLoreanit paneloitiin tehtaalla maalaamattomalla ja lakkaamattomalla ruostumattomalla teräksellä. Oma vaivansa olisi DeLoreanin hankkimisessakin, sillä tuota vuosina 1981–1983 valmistettua autoa on olemassa vain muutamia tuhansia.

Siinä on symboliikkaa. Limenvihreä DeLorean olisi eräänlainen autojen 22-Pistepirkko – outo ja tyylikäs klassikko, joka jatkaa pitkää perinnettä omalla jäljittelemättömällä tavallaan.

22-Pistepirkko teki Lime Green DeLoreanillaan haikean ja lämminhenkisen matkan. ’Lights By The Highway’ aloitti sen hauraasti ja viipyillen, kappale oli kevyt ja hahmoton kuin pakkashuuru tyhjän tien päällä. Kauniin alun jälkeen rumpali Espe Haverisen eksentrinen ’Dream 1987’ käänsi kulkuneuvon yllättäen muhkuraiselle sivutielle, jollaisilla The Velvet Undergroundin perilliset tapaavat kulkea.

Pophelmi ’UFO Girl’ ja tarttuva garage-renkutus ’Stupid’ veivät bändin tasaiselle ja suoralle valtatielle, jolla oli muutakin liikennettä. Niiden jälkeen koitti hupaisin osuus: ’So Much Snow’ kuulosti siltä kuin Canned Heat olisi pestannut uudeksi vokalistikseen The Muppet Shown ruotsalaisen kokin.

Aurinkoisin etappi alkoi, kun matka kääntyi loppupuolelleen. Sykähdyttävän valoisa ’Sunny Days’, leikkisä ’Broken Toys’ ja huoleton ’So Happy Day’ eivät itsessään tarjonneet kovin unohtumattomia äänimaisemia, mutta pohjustivat hienosti kaikkein pysäyttävintä paikkaa: ’Sweet Rodeo Heart’ oli pakahduttavan suloinen rakkauslaulu, joka ilmeisestä hittipotentiaalistaan huolimatta oli sovitettu lumoavan vähäeleiseksi. ’Find Me’ jatkoi samoissa melankolisissa tunnelmissa, mutta ei aivan yhtä koskettavasti.

Simppeli mutta scifistinen nimikappale ’Lime Green DeLorean’ päätti matkan euforisen indierockin tähtisumuun. Pitkä ja hidas loppuosa hajotti musiikin eteeriseksi sävelpilveksi, joka haihtui hiljalleen ilmaan, eetteriin tai avaruuksiin. Bändin telakoituessa se toi mieleen lohduttavan ajatuksen siitä, ettei mikään koskaan lopu vaan vain muuttaa muotoaan.

Jos 22-Pistepirkko ajoi limenvihreällä DeLoreanilla viimeisen matkansa, loppu oli kiehtova ja kaunis. Mutta toivokaamme parasta.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

22-Pistepirkko kotisivu

Lime Green DeLorean
P-K Keränen – laulu, kitara
Asko Keränen – bassokitara, kosketinsoittimet, laulu
Espe Haverinen – rummut, laulu

Hae 22-Pistepirkon 'Lime Green DeLorean' kirjastosta!

Hae 22-Pistepirkon ’Lime Green DeLorean’ kirjastosta!

Hae Lime Green DeLorean kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
22-Pistepirkon studioalbumit
22-Pistepirkko, EP | Johanna 1983
Piano, rumpu ja kukka
 | Beta 1984
The Kings Of Hong Kong | Euros 1987
Bare Bone Nest | Spirit 1989
Big Lupu | Spirit 1992
Rumble City, LaLa Land | Spirit 1994
Eleven | Clearspot 1998
Rally Of Love | Clearspot & Bare Bone Business  2001
Drops & Kicks | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2005
(Well You Know) Stuff Is Like We Yeah! | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2008
Lime Green DeLorean | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

Kokoelmia ja muita levytyksiä
Zipcode – 15th Anniversary Remix & Remake Compilation Album | Spirit & Bare Bone Business & PolyGram Finland Oy 1996
Downhill City – Original Soundtrack | Clearspot 1999
The Nature Of 22 Pistepirkko 1985–2002, 2CD | Spirit 2002
The Others aka 22PP: Monochromeset | Bone Voyage Recording Company 2006
The Singles, 5CD + DVD + 52-sivuinen liitekirjanen | Bone Voyage Recording Company & Bare Bone Business Oy 2011

Lue lisää | Finna.fi
Puustinen, Viljami & 22-Pistepirkko: 22-Pistepirkko, 349 sivuaLike 2005
Artikkelihakuun @Finna.fi

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

22-Pistepirkko: Lime Green DeLorean (2011).

Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen

Radiohead: A Moon Shaped Pool (XL Recordings, 2016)

Pitkiin levytystaukoihin urautunut brittiyhtye Radiohead palasi musiikkibisnekseen vuonna 2016. Alternative rockin suurbändi on edennyt vuosituhannen vaihteen molemmin puolin julkaistuista albumiklassikoista levottomampaan maailmaan. Vuonna 2011 ilmestynyt The King Of Limbs ylsi ytimeen vain hetkittäin. Radiohead on ollut viime vuodet myös itsenäisempi. Yhteistyö levy-yhtiö EMI:n kanssa loppui jo albumiin Hail To The Thief. Tämän jälkeen monet ovat kaivanneet vokalisti Thom Yorkelta ja kumppaneilta uutta klassikkoa. Yhdeksäs albumi A Moon Shaped Pool pääsee lähelle.

Alkuvuodesta 2016 tuli julkisuuteen Bond-elokuvaan tehty ”unohtunut” biisi. Soundtrackille suunnattu Spectre antoi suuntaa poispäin hengästyttävästä konejytyytyksestä. Huhti-toukokuussa alkoi kuulua aivan uutta Radioheadia, ilman yhtyeen jäsenten julkista ulostuloa. Yhtyeen Facebook-tiliä päivitettiin tyhjentämällä sivut informaatiosta. Sitten singlestä Burn The Witch alkoi tihkua lyhyitä teasereita. Jännitys laukesi vasta kun video oli julkaistu.

Uhkaava tunnelma vyöryy eteenpäin jousten ja perkussioiden rytmittämänä. Tuleeko viiltävä jousiklangi viehätyksestä ohjaaja Peter Greenawayn elokuvien musiikkiin? Michael Nymanin säveltämät soundtrackit kuten The Draughtsman’s Contract ja A Zed And Two Noughts sisältävät samaa taikaa kuin Radiohead vuonna 2016. Yhtäläistä henkeä voi löytää myös musiikkivideosta, jonka juoni myötäilee kauhuelokuvaa The Wicker Man. Animaatiovideon tekemisessä keskeisesti mukana ollut Virpi Kettu kertoi työstään Ylen artikkelissa.

Toukokuun alussa julkaistiin singleraita Daydreaming, vain kaksi päivää ennen albumia. Raastavan kauneuden keskeltä nousee ehkä kiinnostavin Radioheadin piirre: yliluonnollinen outous ja sen yhtä aikaa suunnaton viehätys. Thom Yorken ääni hallitsee harvasanaisena, ilman ylimääräisiä tavuja. Toteutus tuo esiin tuttuja elementtejä klassikolta Kid A. Thomas Paul Andersonin ohjaama video tuo viimeisten sekuntien outron äänimaisemaan uutta jännitettä.

Kiireettömyys jatkuu raidalla Decks Dark, joka polkee perinteisempää rockpolkua. Falsettokuoron esiintulo ruosteisen kitarariffin vierelle on levyn upeimpia hetkiä. Hippiviritteinen Desert Island Disk trippaa kuin George Harrisonin 60-luvun tuomiset Kauko-Idästä. Ful Stop jumittelee nätin krautisti, ja pohjan päällä liikkuu monia ulottuvuuksia. Sumutorvimainen taajuus maalaa raidan alkupuolen utuunsa. Puolivälin jälkeen hypähdetään lähelle Hail To The Thiefin tunnelmia.

Tuottaja Nigel Godrich kuorruttaa Radioheadia vain vähän, mutta kerrostaa sitäkin huolellisemmin. Tunnelmaa avataan ja suljetaan musiikin tarpeiden mukaan. Godrich toimii valontuojana läpi albumin toteutuksen, yhtä lailla kokonaisuuden ja yksityiskohtien kautta. Hän ohjaa suvereenisti Radioheadin äänimaisemaa ja sen suuria tunteita.

A Moon Shaped Pool kykenee pysäyttämään kuulijansa samaan tapaan kuin kehutuimmat Radiohead-klassikot OK Computer ja Kid A. Musiikin suuruus välittyy sävellyksistä ja niiden vilpittömyydestä, ei niinkään äänen massasta. Irtonaisuus luo yhtä aikaa keveää ja vakavaa hengenmaisemaa. Tuossa tilassa oleminen ei välttämättä riehaannuta fyysisesti, mutta tilan vaikutus huumaa toista tietä. A Moon Shaped Pool yksinkertaisesti vetää puoleensa. Levyä kaipaa jo kun maaginen päätösraita True Love Waits alkaa.

* * *

A Moon Shaped Pool julkaistiin striiminä 8.5.2016. LP- ja CD-formaatit julkaistaan kesäkuussa. Spotify ei ole saanut albumia striimaukseen (tilanne 18.5.), toisin kuin esimerkiksi Apple Music ja Google Play. AMSP ylsi Suomen virallisen listan sijalle 3 (19/2016). Brittilistalla albumi otti ykkössijan.

Thom Yorke
Jonny Greenwood
Colin Greenwood
Ed O’Brien
Philip Selway
Tuottaja: Nigel Godrich

Lue lisää:
Clarke, Martin: Radiohead – Hysterical And Useless, 160 sivua. (Plexus, 2000).
Malins, Steve: Radiohead – Coming Up For Air, 92 sivua. (Virgin, 1997).
Randall, Mac: Exit Music – The Radiohead Story, 246 sivua. (Omnibus, uusittu painos 2004).
Reynolds, Simon: Bring The Noise – 20 Years Of Writing About Hip Rock And Hip-Hop, 428 sivua. (Faber And Faber, 2007).
Ross, Alex: Listen To This, 364 sivua. (Fourth Estate, 2010).

Radiohead kotisivu

Tuomas Pelttari

Radiohead: A Moon Shaped Pool (2016).

Radiohead: A Moon Shaped Pool (2016).