Teddy & The Tigers: Burn It Up – suomibillyn suosion huippu

Burn It Up (Poko Rekords, 1978)

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).Usein mainitaan, että punk teki läpimurron, koska nuoriso oli vieraantunut mahtailevaksi ja viihteelliseksi kehittyneestä popmusiikista. Se kaipasi simppeliä, energistä ja puhuttelevaa rockia, joka määrittäisi sille tyylin ja aseman.

Toisesta 1970-luvun lopun suositusta tyylistä, rockabillystä, voi sanoa täsmälleen samoin.

Rockabillyn uutta tulemista on pidetty punkin vastavoimana, ja sitä se ideologisesti olikin, mutta ei lähtökohdiltaan. 1950-luvun ja 1960-luvun alun soundiin ja tyyliin ihastuneet bändit perustettiin ihan samoista syistä kuin punkbändit – ”diinaritkin” kaipasivat yksinkertaista, energistä musiikkia, joka kertoisi elämästä sävyillä, joita aikakauden hevi- ja progebändit eli ”hämyt” eivät hallinneet.

Punkia konservatiivisempi rockabilly ei pyrkinyt luomaan vanhoista elementeistä uudenlaista meteliä vaan siirtämään menneiden aikojen estetiikan ja tyylin dogmaattisesti nykypäivään. Se oli tavallaan taantumuksellista, tavallaan ei – 1950-luvun amerikkalaisuuden romantisointi tuntui varmasti raikkaalta 1970-luvun Kekkoslovakian harmaudessa. Aika oli muutenkin otollinen nostalgiselle aikamatkalle lähihistoriaan. Sen osoittivat Happy Days – Onnenpäivät -sarjan sekä elokuvien Grease ja American Graffiti – Svengijengi ’62 suosio sekä uutiset Elvis Presleyn kuolemasta.

Suomalaisen rockabillyn suosituin bändi tuli Keravalta. Sen esimuoto, vuonna 1974 perustettu Fancy Dan soitti sekalaisia rockcovereita. Hurriganesin kaksi ensimmäistä albumia käänsivät bändin kurssin kohti primaalia rock’n’rollia, ja lopullinen fiftarivalaistuminen tapahtui American Graffiti – Svengijengi ’62:n kautta. Fancy Danista tuli Teddy & The Tigers. Bändi innostui soittamaan rock’n’rollia ja rockabillyä Eddie Cochranin ja Buddy Hollyn hengessä ja autenttisilla soundeilla. Tyylillinen pesäero jopa linjaansa raskauttaneeseen Hurriganesiin oli selkeä.

Epe Heleniuksen Tampereella perustama Poko Rekords kiinnitti Teddy & The Tigersin vuonna 1977. Uuden yhtiön kahteen ensimmäiseen albumijulkaisun kiteytyi aikakauden kaksijakoinen nuorisokulttuuri: Teddy & The Tigersin debyytti Boppin’ ja punkbändi Eppu Normaalin ensialbumi Aknepop ilmestyivät toukokuussa 1978. Teddy & The Tigersin Aikka ”Teddy Guitar” Hakalasta (s 1957) ja Eppu Normaalin Martti Syrjästä (s. 1959) tuli tahtomattaan kahden toisilleen nokittelevan alakulttuurin henkisiä johtajia. He antoivat nuortenlehdille jopa yhteishaastatteluja osoittaakseen poteroistaan uhitteleville nuorille olevansa hyvissä väleissä ja arvostavansa toistensa tekemisiä.

Teddy & The Tigersin toinen albumi Burn It Up julkaistiin loppuvuodesta 1978, vain puoli vuotta debyytin jälkeen. Hurriganes-yhteyksistään tutun Richard Stanleyn ja manageri Kari ”Johnny Flight” Heimosen tuottama Burn It Up äänitettiin Lahden legendaarisella Microvox-studiolla. Levyllä oli sekä uutta materiaalia että lainapaloja. Laulaja-kitaristi Teddy Guitar oli säveltänyt kuusi biisiä, ja yhden oli tehnyt Bobby Grand -pseudonyymin taakse kätkeytynyt Hillel Tokazier. Richard Stanley sanoitti kappaleet salanimellä Jet Smooth.

Teddy & The Tigersin omat biisit, lippulauluna levyn avausraita Tiger Twist, olivat puhdasoppisia genrensä edustajia. Niissä ei ollut mitään uutta, mutta tyylitaju oli kohdallaan, kuten perinnettä vaalivaan lajityyppiin kuuluu. Hakalan oikeaoppisen laulutyylin taustalla kajasti jotakin hyvin suomalaista, mikä lisäsi musiikin omaperäisyyttä.

Coverit oli valittu hyvällä maulla. Eddie Cochranin viimeiseksi jäänyt levytys Cut Across Shorty, Flash Cadillac And The Continental Kidsin Nothing For Me, Johnny Garnerin Didi Didi, Ritchie Valensin teiniballadi Donna, Edwin Brucen kirjoittama Rock Boppin’ Baby, Billy ”The Kid” Emersonin vuonna 1959 levyttämä Apron Strings ja Johnny Burnette And The Rock’n’Roll Trion raju Tear It Up toimivat mainiona johdatuksena vanhaan musiikkiin.

Marraskuussa 1978 ilmestyneestä Burn It Upista tuli Teddy & The Tigersin menestynein levy. Sitä myytiin noin 35 000 kappaletta ja se piikkasi albumilistalla sijalla kaksi. Vain Greasen samanhenkinen soundtrack esti sitä nousemasta ykköseksi.

Seuraavan vuoden ajan Teddy & The Tigersin suosio oli huipussaan myös keikoilla. Sitten se kääntyi loivaan laskuun, mikä saattoi olla syy-seuraussuhteessa siihen, että muusikoiden motivaatio alkoi huveta. Teddy & The Tigers soitti viimeisen keikkansa aika tarkalleen kaksi vuotta Burn It Upin julkaisun jälkeen.

Muoti-ilmiöiksi paisuneet punk ja rockabilly painuivat buumivuosien jälkeen takaisin maan alle. Se ei tappanut niitä vaan teki molemmille hyvää – undergroundissa musiikki on rakastavissa käsissä. Myöskään Teddy & The Tigers ei lakannut olemasta. Myöhempinä vuosina sitä on kuultu niin uudelleenjulkaisuilla kuin keikoillakin.

Burn It Up
Teddy Guitar – laulu, kitara
AP – bassokitara
Pale – rummut
Tuottajat: Richard Stanley & Johnny Flight

Ari Väntänen
ww.arivantanen.com

Teddy & The Tigers Facebook

Hae Teddy & The Tigersin 'Burn It Up' kirjastosta!

Hae Teddy & The Tigersin ’Burn It Up’ kirjastosta!

Hae Burn It Up kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
aluekirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Boppin’ (1978)
Burn It Up (1978)
Rock-a-Billy Rebel (1979)
White Hot Rock (1980)

Lue lisää
Eklund, Jari: Syntyneet rokkaamaan – kirja tedeistä, rockerseista ja rock’n’rollista, 2016 sivua. (FT-Media, 1998).
Eklund
, Jari: Tiger Twist, 283 sivua. (Johnny Kniga, 2003).
Kontiainen
, Vesa: Aitoa suomirokkia – Poko Rekordsin historia, 667 sivua. (Like, 2004).
Olutkoski, Juhani: Teddy vai punkkari eli Nuoruustango 1980, 260 sivua. (Books On Demand, 2010).
Salmi, Janne: Kun 50-luku tuli takaisin – nuorison 50-lukuvillitys 1978-1981, 206 sivua. (Opus Liberum, 2009).
Salmi, Janne: Rockin’ Is Our Business – 30 vuotta suomalaista rock’n’roll-elämää 1982-2012, 443 sivua. (Nord Print, 2015).
Salmi, Janne: Tigers Story – Teddy & The Tigersin tarina, 252 sivua. (WSOY, 2012).

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

Teddy & The Tigers: Burn It Up (1978).

Francinen hauska matka

Rockbändi Francine syntyi soittamisen halusta. Sama into on pitänyt yhtyeen tien päällä jo kolmekymmentä vuotta.

Francine: NoMeansNo (2017).Tahti on kova. Francinen uusi single NoMeansNo pohjustaa keväällä 2018 julkaistavaa yhdettätoista albumia, jota seuraa kiertue, joka ulottuu ensi vuoden lopulle saakka. Se on aika hyvin rock’n’roll-bändiltä, joka on parhaillaan 30-vuotisjuhlakiertueellaan.

Pete Salomaa, sinä olet Francinen basisti ja perustajajäsen. Mikä sai perustamaan bändin?
– Francinea ei varsinaisesti perustettu, vaan se syntyi kuin itsestään, koska sisäinen tarve tehdä musiikkia oli niin kova. Meillä oli isolla jätkäporukalla tapana ottaa vähän pohjia ennen baari-iltaa. Siinä sitten keksittiin ajankuluksi, että soitellaanpa vähän kitaraa ja lauleskellaan rokkia. Joku nappasi huuliharpun, joku hakkasi rytmiä pöydän kulmaan, ja niin edelleen. Suurin osa meistä ei kauheasti osannut soittaa, mutta innostus oli valtava. Pikkuhiljaa porukasta erottuivat ne, joilla oli kovempi halu soittaa. Päätettiin ostaa oikeat soittimet ja perustaa oikea bändi. Siitä se lähti.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Francine on rokannut yli 30 vuoden ajan. Kuva: Jani Mahkonen / Lomagraphics.

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, kun mietit Francinen historiaa?
– Francinen taipaleeseen on mahtunut kaikenlaista, niin ylä- kuin alamäkiäkin. Pääosin kyseessä on ollut ihan helvetin hauska matka. Ensimmäinen EP ja albumi olivat aikanaan aika huima kokemus, josta oli siihen asti vain haaveillut.
– Alkuaikojen ikimuistoisin keikka oli vuonna 1990 silloisessa Neuvostoliitossa. Soitimme ensimmäisenä länsimaalaisena bändinä Zaporozhen kaupungissa lähellä Mustaa merta. Paikalla oli 15 000 ihmistä, ja konsertti keskeytettiin 20 minuutin jälkeen, kun väki sekosi musiikistamme aivan totaalisesti. Kaaos oli aivan järjetön. Miliisi saattoi meidät pikaisesti hotelliin.
– Myös reissumme Los Angelesiin vuonna 2014 oli mieleenpainuva. Meillä oli mukana vain kaksi plektraa ja rumpukapulat. Muut soittimet meille lyötiin käteen noin viisitoista minuuttia ennen keikkaa. Siinä oli ammattitaito koetuksella, mutta hengissä selvittiin siitäkin.

Musiikkibisnes on muuttunut melkoisesti siitä, kun Francine aloitti. Missä huomaat sen?
– Suurin muutos on tapahtunut ihan viime vuosien aikana, kun digitaaliset musapalvelut ovat syöneet cd-myynnin. Tämä nykytrendi on outo: albumilla ei ole mitään merkitystä, vaan levy-yhtiöt hakevat pikavoittoja yksittäisillä biiseillä ja kertakäyttöratkaisuilla. Striimauksista saa nykyään kultalevyjä ja vuoden artistiksi voi päästä kolmella digisinglellä. On todella kummallista, että todellinen osaaminen jätetään kylmästi syrjään, kunhan vain saadaan rakennetuksi ilmiöitä, jotka myyvät. Isot levy-yhtiöt jylläävät ja pienet yrittävät säilyä hengissä.
Ovatko alan muutokset saaneet teidät toimimaan eri tavalla kuin ennen?
– Sen verran vanhan liiton miehiä tässä ollaan, että albumi on edelleen Francinen päätuote keikkailun ohella. Radioita vartenhan meidän ei tarvitse singlejä tehdä, koska radiot eivät enää vuosiin ole meitä soittolistoilleen kelpuuttaneet. Meillä single lähinnä mainostaa tulevaa albumia. Vasta albumi kertoo, mikä on bändin musiikillinen linja ja osaamisen taso sillä hetkellä.

Francinen miehistö on vaihtunut vuosien varrella. Miten luonnehtisit nykyistä kokoonpanoa?
– Näiden jätkien kanssa on ilo ja kunnia soittaa. Olemme soittaneet Antin (Kukkola) kanssa yhdessä jo vuodesta 1994 Ajattelemme musiikista ja sen tekemisestä aika pitkälti samalla tavalla. Hän on tyylitajuinen kitaristi-laulaja, jota arvostan erittäin paljon muusikkona, biisintekijänä ja ystävänä.
– Olen iloinen, että saimme Alecin (Hirst-Gee) takaisin rumpujen taakse. Hän on ehkä maailman mukavin mies ja tuo Francinen rytmiosastoon tarvittavan jämäkkyyden ja suoraviivaisuuden, jota ehdittiin jo kaivata. Lisäksi Alecilla on paljon hyviä ideoita, kun uusia biisejä rakennellaan tai vanhoja sovitellaan uusiksi keikkakäyttöön. Alecin biitti on vastustamattoman hyvä.

Francine soittaa nykyisin noin 30–40 keikkaa vuodessa. Millaista on keikkailevan bändin arki?
– Rundaaminen voi joskus olla aika tylsääkin touhua, hotelleissa notkumista ja odottelua. Toisaalta se puolitoista tuntia lavalla kyllä korvaa kaiken vaivan, kun näkee lavan edessä innostuneet kasvot, jotka hoilaavat täysillä biisien mukana. Faneilta saa voimaa ja innostusta jatkaa tätä touhua.

Millaisia suunnitelmia Francinella on?
– Ihan lähiaikoina viedään 30-vuotisjuhlarundi kunnialla läpi. Alkuvuodesta tulee toinen single uudelta albumilta, ja maaliskuussa pitäisi sitten pitkäsoiton olla kaupoissa, tietenkin myös cd:nä ja vinyylinä. Siihen päälle painetaan levynjulkaisukiertue, joka kestänee vuoden 2018 loppuun asti.

Ari Väntänen
www.arivantanen.com

Francinen kotisivu ja Facebook

Levyhyllyt:
Francinen studioalbumit
Fire (1990)
Hard Enough (1990)
A Piece Of Noise (1992)
Animal Beat (1995)
The Playmate (1999)
Fullahead! (2001)
Level 8 (2003)
King For A Day (2005)
One Step Further (2008)
Still Burning (2013)

Francine keikoilla:
3.11.2017 Turku, Apollo Live Club
4.11.2017 Seinäjoki, Rytmikorjaamo
17.11.2017 Iisalmi, Graceville
18.11.2017 Imatra; Nightclub Broadway
1.12.2017 Lappeenranta, Amarillo (+ Melrose)
2.12.2017 Lahti, Möysän Musaklubi

Hae Francinen levyjä kirjastosta!
Esitäytetty Monihaku kohdistuu
maakuntakirjastoihin, ja
kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista!
Jos et löydä etsimääsi voit
kysyä kirjastonhoitajalta.

Francine: NoMeansNo (2017).

Francine: NoMeansNo (2017).