Michael Monroe: One Man Gang – jengi soittaa sydämestä

One Man Gang | Silver Lining Music 2019

Hanoi Rocks -ajoistaan saakka Michael Monroe on toivonut pääsevänsä bändiin, joka olisi kuin jengi, veljeydelle rakennettu luja liitto, joka pitää yhtä ja vetää pitkää linjaa kohti tuntematonta. Hän löysi sellaisen kymmenisen vuotta sitten, kun uuden Hanoin aika päättyi ja sooloura jatkui. Laulaja Monroe, basisti Sami Yaffa, rumpali Karl Rockfist, kitaristi Steve Conte ja myöhemmin mukaan tullut kitaristi Rich Jones ovat olleet kimpassa pitkään. Se kuuluu siinä, miten heidän bändinsä soi tänä syksynä. Se kuulostaa ikään kuin entistä enemmän… No niin, jengiltä.

Viiden vahvan jäsenen lisäksi juuri muuta ei tarvitakaan – vain yksi kitarasoolo The Damnedin Captain Sensibleltä, toinen Hanoi Rocksin Nasty Suicidelta, Tero Saartin trumpetti ja Apocalyptican Eicca Toppisen sello. Näillä maileilla ei kaivata edes ulkopuolista valmennusta: One Man Gangin tuottajiksi on merkitty Monroe, Conte ja Jones. Se toimii heille, jotka tietävät mitä haluavat ja kuinka temppu tehdään. Ja näinhän nyt on, sillä tämän jengin levyillä nimituottajienkin rooli on tuntunut lähinnä nimelliseltä.

Statementiksi kärkeen julkaistu rokkaava avausbiisi ’One Man Gang’ ja ensimmäinen varsinainen single, uusimpien Monroe-levyjen nostalgisten kaupunkibiisien perinnettä vastustamattomasti jatkava haikeanpirteä ’Last Train To Tokyo’ eivät kerro kokonaisuudesta omaa osaansa enempää. 2010-luvun neljäs ja viimeinen Michael Monroe -albumi on edeltäjäänsä Blackout Statesia värikkäämpi, dramaattisempi ja vahvempi kokonaisuus ja selkeästi vuoden paras rocklevy.

Yksi levyn jännitteisimmistä sovituksista löytyy sen ainoasta Monroen kirjoittamasta biisistä ’Heaven Is A Free State’, joka starttaa flamencorytmeillä ja mariachi-trumpetilla ja etenee latinohenkiseen säkeistöön vain kiihtyäkseen svengaavaksi rockiksi. Rauhallisimmillaan tunnelma on suurieleisessä sytkäriballadissa ’Midsummer Nights’ ja tyylikkäässä ’In The Tall Grassissa’. Sen jälkeen katupunk rämisee rajuimmillaan, kun äkäinen ’Black Ties And Red Tape’ luo sarkastisen silmäyksen alan nykytilaan.

Rich Jones on kirjoittanut suurimman osan albumin biiseistä ja onnistunut tehtävässään hyvin. Synkeän groovy ’The Pitfalls Of Being An Outsider’, The Rolling Stonesin Goats Head Soupista sekä Hanoi Rocksin hulluista vuosista muistuttava ’Wasted Years’ ja teatraalisen mantran kautta loppuaan lähestyvä ’Low Life In High Places’ ovat hienoja mustia helmiä. Jones osoittautuu myös päteväksi rocklyyrikoksi. Siinä missä aiemmin osa teksteistä oli kirjoitettu vähän liiankin huolella laulajan suuhun, nyt ne ovat luontevampia ja omaäänisempiä. Biiseissä ’In The Tall Grass’ ja ’Helsinki Shakedown’ soivat myös Manic Street Preachersin kaltaisten yhtyeiden vaikutteet.

Conte on tehnyt Jonesin kanssa suurten kertosäkeiden kappaleet ’Last Train To Tokyo’, ’Midsummer Nights’ ja ’Hollywood Paranoia’. Tymäkästi jytäävän ’Junk Planetin’ hän levytti The Crazy Truthin albumille jo kymmenen vuotta sitten. Vaikka säv/san-osastolla ei näy Yaffan ja Rockfistin nimiä, eivät he ole sivuroolissa. Sovitukset ja komppiosaston työskentely rullaavat tavalla, josta monilla olisi oppimista.

One Man Gang on katurockia, glam punkia ja rock and rollia, joka ei kuulosta kuolleeksi puunatulta eikä vireenkorjaimilla siistityltä vielä studiokäsittelyn jälkeenkään. Se on potkiva ja hienostunut rocklevy jengiltä, joka osaa laulaa ja soittaa, ja tässä ajassa sellainen kuulostaa notkealta, elävältä ja hengittävältä. Mikä parasta, sen kuulee tulleen sydämestä.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Michael Monroe kotisivu
Michael Monroe Official | Facebook

Levyhyllyt | Finna.fi
Michael Monroe
Nights Are So Long | LP & CD Yahoo Records 1987/1988 • CD-uusintapainos Warner Music Finland 2004 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Not Fakin’ It | LP Polygram Records 1989 • CD Polygram Records 2003
Peace Of Mind | CD Poko Records 1996 • CD Deadline Records 2000 • 2LP-uusintapainos Svart Records 2017
Life Gets You Dirty | CD Steamhammer 1999
Whatcha Want | CD Steamhammer 2003
Sensory Overdrive | CD & LP & CD+DVD Spinefarm Records 2011
Horns And Halos | CD & LP Money Cash Flow/Spin-Farm 2013
Blackout States | Money Cash Flow 2015
One Man Gang | CD & LP 2019

Jerusalem Slim | Finna.fi
Jerusalem Slim | CD Polygram Records 1992
J.S. – The Demos | CD-omakustanne 1998

Demolition 23 | Finna.fi
Demolition 23 | CD Renegade Nation Records/Music For Nations 1994

Hanoi Rocks
Bangkok Shocks Saigon Shakes Hanoi Rocks | LP & kasetti Johanna 1981 • CD-uusintapainos Love Kustannus 1997 & Love Kustannus 2017 & Sanctuary/BMG 2017 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Oriental Beat | LP & kasetti Johanna 1982 • CD-uusintapainos Johanna/Love Kustannus 1997, Essential/Castle Music 2001 • LP-uusintapainos Back On Black 2017
Self Destruction Blues | LP & kasetti Johanna 1982 • CD Essential 1995, Castle Music/Sanctuary Records 2001
Back To Mystery City | LP & kasetti Johanna 1983 • CD PVC Records 1988, Lick Records 1988 • CD-uusintapainos Essential 1995, Castle Music/Sanctuary 2001, Johanna/Love Kustannus 2004
All Those Wasted Years (live) | 2LP 1984
Two Steps From The Move | 1984
Rock & Roll Divorce (live) | 1985
Twelve Shots On The Rocks | 2002
Another Hostile Takeover | 2005
Street Poetry | 2007

Kokoelmalevyt ja boksit | Finna.fi
Hanoi Rocks
Hanoi Rocks | 4CD Johanna/Love Kustannus 2001 • Sisältää 40-sivuisen tekstiliitteen.
Lightnin’ Bar Blues – The Albums 1981–1984 | 6CD Sanctuary Records Group 2005 • Sisältää 12-sivuisen tekstiliitteen.
This One’s For Rock’n’Roll – The Best Of Hanoi Rocks 1980–2008 | 2CD Johanna/Backstage Alliance/Hanoi Productions 2008 • Sisältää 12-sivuisen tekstiliitteen.
Parhaat | CD Johanna Kustannus 2011
Johanna Years 1980–1984 | 3CD Johanna Kustannus 2014 • Sisältää 12-sivuisen tekstiliitteen.
Mental Beat 1980–1985 | 6LP Universal Music 2016 • Sisältää 12-sivuisen tekstiliitteen.
Michael Monroe
The Best | 2CD Universal Music 2017

Lue lisää | Finna.fi
Väntänen, Ari: Hanoi Rocks – All Those Wasted Years | Like 2009
Väntänen, Ari: Michael Monroe | Like 2011 & 2014

Michael Monroe: One Man Gang (2019).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.