Tamikrest: Tamotaït – unelma kuin kangastus

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Tamikrest: Tamotaït (2020).Vuosia sitten kävin Pohjois-Afrikassa Saharan laidalla. Turistille tarjottiin siellä mahdollisuutta pukeutua paikallisten tapaan ja ratsastaa kamelilla – tietenkin. Kieltäydyin kohteliaasti. (Ei minulla ollut mitään sitä kamelia vastaan, mutta leikki olisi muuttanut elämyksen Pulttibois-sketsiksi.) Sen sijaan kävelin kuumalla hiekalla parin lähimmän dyynin taakse paikkaan, josta saatoin nähdä vain autiomaata. Yritin kuvitella, millaista olisi olla jossain, missä aavikko jatkuu loputtomiin joka suunnassa.

En pystynyt kuvittelemaan sitä.

Vähän myöhemmin, kun seisoskelin katselemassa autiomaata, viereeni tallusti paikallinen mies. Kun hän hymyili, näin kaikkialle tunkeutuvan hiekan kuluttaneen hänen hampaansa tyngiksi. ”Elämä täällä on raskasta”, hän sanoi englanniksi, mutta ei pyytänyt mitään.

En pystynyt kuvittelemaan sitäkään. En tiedä mitään elämästä, joka hioo hampaat suusta.

Vasta vuosia myöhemmin, kun kuulin ensi kertaa afrikkalaisia aavikkobluesbändejä, sain kiinni silloin tavoittelemani tunteen liepeestä. En edelleenkään ymmärrä mitään arjesta Saharan laidalla, mutta Tamikrestin Tamotaïtin soidessa osaan sentään kuvitella.

Vuonna 2006 Pohjois-Malin Kidalissa perustettu Tamikrest sekoittaa tuaregien (tai kel tamasheqien, kuten he itseään kutsuvat) perinnemusiikkia länsimaisiin vaikutteisiin. Ousmane ag Mossan johtama yhtye laulaa tamashekin kielellä. Resepti on sama kuin genren kansainvälisesti tunnetuimmalla bändillä, vuonna 1979 perustetulla Tinariwenillä. Alkuaikoinaan Tamikrest soittikin muun muassa Tinariwenin biisejä.

Tässä vaiheessa historiaa kel tamasheq -bändien musiikkia määrittää vahvasti kansan kohtalo. Tamikrestin jäsenten nuoruuden avainkokemus on 1990-luvun alkupuolen sisällissota, jonka jälkijäristykset itse asiassa synnyttivät koko yhtyeen. Ousmane ag Mossa perusti Tamikrestin, kun pitkään kyteneet levottomuudet leimahtivat uudelleen eikä hän enää pitänyt kivääriin tarttumista parhaana tapana lievittää kansansa ahdinkoa. Musiikista tuli hänen aseensa.

Tamikrestiä on kuvailtu lyyriseksi aavikkobluesbändiksi. Sitä se voi ollakin, mutta yhtyeen alati kasvavassa länsimaisessa kuulijakunnassa tuskin on monta tämän laulukielen taitajaa. Kirjaimellisen sanoman sijaan kuulijaa puhuttelevat kiehtova poljento, vakavat melodiat ja turvallisen tuttuja häivähdyksiä heittelevät sähkökitarat ja rummut. Mutta voiko sanoman ydin sittenkään olla kuulumatta, kun äänessä ovat maattomat, joiden elämää varjostaa kodittomuus väkivalta? Blues on tunne, ei skaala tai sointukierto, ja Tamikrestin ”ishumar rockista” se todella välittyy.

Ranskan maaseudulla äänitetty ja maaliskuussa 2020 julkaistu Tamotaït on Tamikrestin viides albumi. Sen tematiikka on aiemmasta tuotannosta tuttua. Bändi, jonka nimi merkitsee liittoa ja yhtymäkohtaa on tehnyt levyn, jonka nimi tarkoittaa toivoa positiivisesta muutoksesta. Kel tamasheqin kansa on edelleen ahdingossa ja hajallaan niin kuin oli jo kauan ennen Tamikrestin perustamista, mutta maanpakoon ajettu musiikillinen vastarintaliike pitää lippunsa korkealla.

Vahvasti poliittinen, oman kansan ja perinteiden etuja ajava lähtökohta ei merkitse kulttuurista eristäytymistä. Meditatiivisen malirockin ja riipaisevan tuaregbluesin seassa soivat knopflermaiset sähkökitarat ja rokkaavat rumpubiitit, ja vieraileepa kappaleissa ’Tihoussay’ ja ’Tabsit’ myös japanilaisia perinnemuusikoita tonkoria ja shamisenia soittamassa. Musiikillinen maisema on rajaton kuin autiomaa sen synnyinseudulla, mutta sitä leimaa koti-ikävän tuntu.

Tamikrestin folkrockissa on kapinahengen lisäksi herkkyyttä. Siinä on pysäyttävät piirteensä, kuten vierailevan naislaulajan Himdi Zahran ääni raidalla ’Timtarin’ ja suoraan paiskattu rokkikomppi ’Anha Achal Wad Namdassa’, mutta enemmän kuin yksityiskohdista kyse on yhtenäisestä matkasta sinne, minne itse en omin voimin päässyt – paikkaan, jossa aavikko jatkuu loputtomiin. Unelma omasta kotimaasta, Azawadista, häilyy kaukaisena ja tavoittamattomana kuin kangastus.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tamikrest | kotisivu
Tamikrest | Facebook
Tamikrest | Twitter

Varaa ...And Out Come The Wolves kirjastosta.
Varaa Tamikrestin albumi Tamotaït kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt
Tamikrest | Finna.fi

2010-luku

Adagh | Glitterhouse Records 2010
Tournastin | Glitterhouse Records 2011
Chatma | Glitterbeat 2013
Taksera | Glitterbeat 2015
Kidal | Glitterbeat 2017

2020-luku

Tamotaït | Glitterbeat 2020

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa
Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Lue lisää Malista ja malilaisesta musiikista | Finna.fi

Disputed Desert – Decolonisation, Competing Nationalisms and Tuareg Rebellions in Northern Mali Baz Lecocq, sivua | Brill 2010
The Garland Handbook of African Music Ruth M. Stone, 397 sivua | Routledge 2000

Tamikrest: Tamotaït (2020).
Tamikrest: Tamotaït (2020).

Tehosekoitin: Freak Out – monen tempun poni

Freak Out | Levy-yhtiö 1999

Tehosekoitin: Freak Out (1999).Tehosekoittimen neljäs albumi paljasti yhtyeestä aivan uusia puolia. Kolmella ensimmäisellä levyllään lahtelaisjengi oli kasvanut loistavaksi, tyylitajuiseksi rock’n’roll-bändiksi. Freak Outilla se todisti, ettei ollut mikään yhden eikä edes viiden tempun poni.

Freak Outilla helmi seuraa toistaan kuin kaulakorussa. Sen starttaa tiheätunnelmainen nimibiisi, joka aaltoilee surf-instrumentaalina. Torvisovituksilla ryyditetty ’V***u tajuutsä?’ nykii raakana funkrockina, kunnes koittaa suurimman klassikon aika: Motown-kompin liidättämä ’Asfaltti polttaa’ on kaikkien aikojen paras kuvaus siitä, miten hellepäivä-asiat Suomessa koetaan.

’Lady Number One’ sutii ja svengailee kesäyönkepeissä jazztunnelmissa. Dramaattisessa ja mahtipontisessa ’Ote irtoaa’ -kappaleessa Finnhits-iskelmä kohtaa paatoksellisen laulelman, mistä päästään ’Vaikeudet’-biisin sähköiseen bluesiin.

Albumin puoliväliin tultaessa Tehosekoittimen neljäs levy on osoittautunut retrohenkiseksi pastissikoosteeksi, mutta useimmista sellaisista poiketen se pystyy briljeeraamaan kahdella asialla. Kun on ensin ihmetellyt, mihin kaikkeen Tehosekoitin bändinä venyy, pääsee päivittelemään, että kylläpä Matti Mikkola osaa säveltää todella kovia kappaleita. Freak Outia kuunnellessa ei ihmetytä yhtään, että hän on nykyisin arvostettu tuottaja ja biisintekijä.

Vinyylikielellä ilmaistuna ”b-puolen alussa” Freak Outin tyylikortit on pelattu, ja se on kokonaisuuden linjakkuuden kannalta vain hyvä asia. Jälkipuolen käynnistävässä ’Valonkantajassa’ ja levyn päättävissä ’Vielä nuoria’ -biisissä sekä ’Laurassa’ Tehosekoitin on puhtaimmin oma itsensä, romanttinen rockbändi. Niiden välissä ’Meksiko-Kuusamo’ palaa blueskuvioihin ja ’Keskiyön tanssi’ Finnhits-fiilistelyyn. ’Eskimon silmien’ laskeva sointukulku tuo mieleen 1960-luvun lopun folkrockin, kun taas sen jousisovituksessa on vanhojen euroviisujen arvokasta suurellisuutta.

Vuonna 1991 perustetun Tehosekoittimen viimeiseksi studioalbumiksi jäi vuoden 2001 Rakkauden gangsterit, ellei lasketa Screamin’ Stukas -nimellä julkaistua englanninkielistä albumia A Lotta Rhythm (2002). Vuonna 2004 keikkailun lopettanut Tehosekoitin on palannut mehustelemaan vanhoilla meriiteillään vain tyylikkään harvoin. Vuonna 2009 se teki muutamia festivaalikeikkoja, ja vuoden 2020 kovan onnen keväänä Tehiksen julkistettiin palaavan jälleen kesän ajaksi lavoille. Koronaepidemian laantuessa kiertueesta on jäljellä ainakin jäähallikeikka Hajua ja energiaa: Estradilla Tehosekoitin, joka järjestetään lokakuun lopussa.

Freak Outin tehneen kokoonpanon jäsenet ovat kaikki olleet aktiivisia musiikin alalla. Matti Mikkola on tehnyt biisejä ja tuotantotöitä eri artisteille sekä Saimaa-yhtyeensä kanssa. God Given Assissakin vaikuttanut laulaja-sanoittaja Otto Grundström toimii nykyisin Nykyaika-bändissä, ja basisti Hannu Kilkki tekee soittohommien ohella töitä legendaarisen lahtelaisen rokkiklubi Torven taustapiruna. Pitkään hiljaiseloa viettänyt kitaristi Arska Tiainen muistetaan alaa ravistelleen levy-yhtiö Levy-yhtiön perustajana ja johtajana. Rumpali Tero Sundell on soittanut muun muassa Saimaassa ja Stigin Kullankaivajat-kokoonpanossa.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tehosekoitin | Facebook
Tehosekoitin | Instagram

Varaa Freak Out kirjastosta.

Varaa Freak Out kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tehosekoitin

Rock ’n Roll | CD Levy-yhtiö 1994 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Köyhät syntiset | CD & kasetti Levy-yhtiö 1997 • LP Levy-yhtiö 2000  • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Varoittava esimerkki | Levy-yhtiö 1998 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Freak Out | Levy-yhtiö 1999 • LP Levy-yhtiö 2000 • LP-uusintapainos Svart Records 2020
Rock ’n’ Roll Monster Movie Show | Levy-yhtiö 2000 • LP Levy-yhtiö 2000
Rakkauden gangsterit | CD Levy-yhtiö 2001
Alive II • live | CD Levy-yhtiö 2010

Screamin’ Stukas

A Lotta Rhythm | Levy-yhtiö/Hi-Fi White Jazz Records 2002

Anssi Kela: Aukio – rohkeutta aallonpohjalla
Apulanta: Aivan kuin kaikki muutkin – hajoamispisteestä huippusuosioon
Chisu: Momentum 123 – suuren muutoksen maisemissa
Egotrippi: 10 – valttina puhuttelevuus
Eppu Normaali: Tie vie – koskettimien syventämiä sanoja ja säveliä
Ismo Alanko: Jäätyneitä lauluja – ajan hermolla
Maija Vilkkumaa: Aja! – kun kaava rikotaan
Maija Vilkkumaa ei aja puolivaloilla
Maj Karma: 101 tapaa olla vapaa – ristiriitaisia tunteita kriisitilanteissa
Samuli Putro: Pienet rukoukset – ihana raastava elämä

Lue lisää | Finna.fi

Tähtiotsa  Otto Grundström, 121 sivua | Johnny Kniga 2005

Tehosekoitin: Freak Out (1999).

Tehosekoitin: Freak Out (1999).

Erja Lyytinen: Another World – uuden aikakauden taitteessa

Another World | Tuohi Records 2019

Maailman parhaiden blueskitaristien äänestyksissä menestyvien ei enää tarvitse olla ikonisia, mieluiten kuolleita britti- tai amerikkalaismiehiä. Nykyisin arvostettu soittaja voi olla sellainen kuin Erja Lyytinen (s. 1976). Nainen Savosta.

Vaikuttaa jopa siltä, että ukkoutunut genre kaipaa Lyytisen kaltaisia freesejä tekijöitä. Hän on nimittäin niittänyt mainetta kautta modernin bluesuniversumin – muun muassa European Blues Awardsissa, Finnish Blues Awardsissa, Blues Matters– ja Guitar World -lehtien äänestyksissä sekä brittiläisen Independent Blues Broadcasters Associationin sekä kanadalaisen Blues Underground Networkin taholla.

Lyytinen on kerännyt ansioita blueskitaran hall of fameen pääsemiseksi jo vuosikymmeniä. 15-vuotiaana soittimeensa tarttuneen kitaristi-laulajan debyyttialbumi, jump blues -vaikutteinen Attention! ilmestyi vuonna 2002. Jo se oli aikamoinen harppaus maineessa: kakkosalbumi Wildflowerin (2003) julkaisukeikkana toimi Puistoblues, jonka pääkonsertin ainoa kotimainen esiintyjä Lyytinen oli.

Seuraavat vuodet vierähtivät kansainvälisissä kuvioissa. Sibelius-Akatemiassa maisterintutkintoa suorittanut Lyytinen opiskeli musiikkia Tanskassa ja Yhdysvalloissa ja teki ensimmäisen Suomen ulkopuolella julkaistun levynsä. Saksalaisen Ruf Recordsin kautta ilmestynyt Pilgrimage – Mississippi To Memphis (toinen kahdesta vuonna 2005 julkaistusta Lyytisen levystä) äänitettiin Amerikassa. Bluesin syntysijoilla valmistui myös seuraava julkaisu, slidesoittopainotteinen Dreamland Blues (2006). Sen seuraajaa The Grip Of The Bluesia Lyytinen on luonnehtinut ensimmäiseksi omaksi albumikseen, koska sillä hän esiintyy oman yhtyeensä kanssa.

Jos 2000-luku oli Lyytiselle uran alkusoittoa, 2010-luvulla hän ryhtyi tositoimiin: Lyytinen starttasi vuosikymmenen entistä laajemmilla Euroopan-kiertueilla. Noihin aikoihin havaittiin, ettei Lyytinen halunnut maalata itseään niché-artistiksi bluesnurkkaan. Voracious Lovella (2010) hän avarsi soundiaan muun muassa Nightwishistä (Marco Hietala) ja Apocalypticasta (Paavo Lötjönen) tuttujen muusikoiden avulla. Sama kehitys näkyi artistiprofiilissa. Lyytinen oli vuonna 2012 mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, joka teki hänet tutuksi suurelle yleisölle.

Mutta jotta totuus ei unohtuisi, Forbidden Fruit -levyä (2013) seurannut The Sky Is Crying (2014) oli tribuutti sähköisen slidesoiton uranuurtajalle Elmore Jamesille. Sitä seuraavan albuminsa The Stolen Heartsin Lyytinen teki klassikkorockin tunnelmissa: yhteistyökumppanina studiossa oli Rolling Stonesin ja Pink Floydin projekteissa kannuksensa ansainnut Chris Kimsey.

Erja Lyytisen uusin albumi Another World kertoo ensimmäiseksi sen, että häntä ei voi pitää kokeilevana muusikkona, vaihtoehtoartistina tai bluespuristina. Levyllä soi blues, mutta musiikissa on vaikutteita myös räväkästä hardrockista ja kiltistä aikuisrockista sekä vähäeleisempiä viitteitä moneen muuhunkin suuntaan popista funkin kautta progeen. Hänen soundissaan on jotakin hyvin suomalaista, mikä saa musiikin kuulostamaan täällä arkiselta ja kaiketi maailmalla eksoottiselta. Vierailevat tähdet tulevat bluesista ja sen tuolta puolen. Lyytisen kanssa soittavat louisianalainen slidekitaramestari Sonny Landreth sekä Michael Jacksonin bändissäkin soittanut Jennifer Batten.

2020-luku aloittaa jälleen uuden aikakauden Lyytisen uralla – tai siltä ainakin vaikuttaa, koska artisti päätti kymmenluvun julkaisemalla urastaan kirjan. Se on tarina (tai itse asiassa monta tarinaa) naisen elämästä bluesin miehisessä maailmassa, artistin luovimisesta musiikkialalla ja työn ja perhe-elämän ristiaallokossa, sekä Lyytisen muusikkouden ja uran kehityksestä. Musiikkitoimittaja Mape Ollilan kirjoittama välitilinpäätös Erja Lyytinen – Blueskuningatar ilmestyi samana vuonna kuin Another World.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Erja Lyytinen | kotisivu
Erja Lyytinen | Facebook
Erja Lyytinen | Instagram
Erja Lyytinen | Twitter

Varaa Another World kirjastosta.

Varaa Erja Lyytisen Another World kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Erja Lyytinen

2000–2009

Attention! | Bluelight Records 2002
Wildflower | Bluelight Records 2003
Pilgrimage – Mississippi To Memphis | Ruf Records 2005
It’s A Blessing | Ruf Records 2005
Dreamland Blues | Ruf Records 2006
Grip Of The Blues | Ruf Records 2008

2010-luku

Voracious Love | Ruf Records 2010
Forbidden Fruit | Ruf Records 2013
The Sky Is Crying | Tuohi Records 2014
Stolen Hearts | Tuohi Records 2017
Another World | Tuohi Records 2019

DVD

Ruf’s Blues Caravan – The New Generation | 2006
Songs From The Road | 2012
Live In London | 2015
Erja Lyytinen & Heikki Silvennoinen: Live 2016 | 2016

Tinariwen: Elwan – aavikon blues

Lue lisää | Finna.fi

Erja Lyytinen – Blueskuningatar  Mape Ollila, 191 sivua | Docendo 2019

Erja Lyytinen: Another World (2019).

Billie Holiday: Lady Sings The Blues – esillä koko elämä

Lady Sings The Blues | Clef Records 1956

– Lady sings the blues
She got them bad
She feels so sad
Wants the world to know
Just what the blues is all about.

Jazzlaulaja Billie Holiday oli vuonna 1956 vasta 41-vuotias, mutta hänellä oli jo takanaan elämä ja elämäntyö. Joulun alla ilmestyneet Lady Sings The Blues -sisarteokset, elämäkertakirja ja äänilevy, kertoivat toisiaan tukien kuka hän oli, mistä hän oli tullut ja mitä hän oli tehnyt. Jälkikäteen katsoen tilinpäätös tehtiin oikeaan aikaan: joulukuussa 1959 Holidaylla oli elinaikaa enää kaksi ja puoli vuotta.

William Duftyn kanssa tehty, omaelämäkertagenrelle uraa uurtanut kirja on hyvä selitys sille, mistä Holidayn blues kumpusi. Rikkonaisen perheen tytär ajautui lastenkoteihin, vankiloihin ja ilotaloihin, kärsi ihmisarvoa alentavista rotuerottelukäytännöistä, hakeutui aikuisena yhä uusiin väkivaltaisiin suhteisiin ja tuli riippuvaiseksi heroiinista ja alkoholista.

Kaiken tuon keskellä hänen äänensä kasvoi kuin kukka saastuneen maan ahtaasta halkeamasta. Billie Holidaysta kehittyi ainutlaatuinen laulaja, joka ammensi tulkintatyylinsä jazzmuusikoiden soitosta ja jonka vaistonvarainen fraseeraus on vaikuttanut lukemattomiin myöhempiin laulajiin. Bessie Smithin ja Louis Armstrongin innoittama ”Lady Day” nousi Harlemin klubien hämäristä yhdeksi kaikkein suurimmista.

Lady Sings The Blues -levy on myös tavallaan elämäkerrallinen teos. Sen kahdestatoista kappaleesta osa on uusia, loput uusia versioita Holidayn uralle jo ennestään merkityksellisistä biiseistä.

Äidin kanssa syttyneestä riidasta alkunsa saaneen ’God Bless the Childin’, Paul Whiteman And His Orchestran kanssa äänitetyn ’Trav’lin Lightin’ ja Broadwaylta vuonna 1928 hitiksi nousseen ’Love Me or Leaven Men’ Holiday oli levyttänyt jo viisitoista vuotta aiemmin, 1940-luvun alussa. ’Good Morning Heartache’ ja ’No Good Man’ ilmestyivät saman, Holidaylle hyvin menestyksekkään vuosikymmenen puolivälissä.

’I Must Have That Man’ on ’Love Me or Leave Men’ lailla lähes 30 vuotta vanha kappale, yksi Blackbirds of 1928 -musikaalin hiteistä ja kenties yksi teini-ikäisen Billie Holidayn suosikeista. Kauhistuttavuudellaan sydämestä kouraisevan ’Strange Fruitin’ definitiivisen version Holiday tulkitsi jo vuonna 1939, mutta uusi versio mustien lynkkauksista kertovasta laulusta oli paikallaan myös elämäkerrallisella Lady Sings The Blues -levyllä – olihan rasismi sentään yksi eniten Holidayn elämään ja itsetuntoon vaikuttaneista asioista. Samalta vuodelta on peräisin hänen alkuperäinen versionsa ’Some Other Springistä’.

’Too Marvelous For Words’ oli soinut Ready, Willing, And Able -musikaalielokuvassa ja -näytelmässä jo vuonna 1937, mutta Holidaylle se oli uusi levytys. Niin oli myös Ann Ronellin 1932 kirjoittama ’Willow Weep For Me’. Uusista kappaleista kuvaavin oli Lady Sings The Bluesin nimikappale, johon tiivistyi se, miten Holiday oli taidettaan elänyt ja kuinka hän sitä nyt dokumentoi.

– Now the world will know
what the blues is about
Blues ain’t nothing but
a pain in your heart.

Lady Sings The Bluesilla Billie Holiday pysähtyy siihen hetkeen, jossa hän tietää takana olevan paljon enemmän elämää kuin edessä. Hänen äänessään on karheutta, haavoittuvuutta ja haurautta, jota siinä ei aiemmilla vuosikymmenillä ollut. Intiimit ja pienimuotoiset bändisovitukset luovat intiimin tunnelman, joka sopii täydellisesti levyn elämäkerralliseen luonteeseen.

Lady Sings The Blues ei ollut Billie Holidayn viimeinen levy, mutta siihen kulminoituu kokonainen elämä. Se ei ollut helppo eikä onnellinen elämä, mutta se jätti maailmaan kauniin jäljen.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Levyhyllyt
Billie Holidayn studioalbumit
Billie Holiday Sings | Mercury & Clef Records 1953
An Evening With Billie Holiday | Clef Records 1953
Billie Holiday | Clef Records 1954
Music For Torching | Clef Records 1955
Velvet Mood | Clef Records & Verve Records 1956
Lady Sings The Blues | Clef Records 1956
Body And Soul | Verve Records 1957
Songs For Distingué Lovers | Verve Records & Columbia 1958
Stay With Me | Verve Records & Columbia 1958
All Or Nothing At All | Verve Records 1958
Lady In Satin | Columbia & Fontana 1958
Last Recording | MGM 1959

Robert Johnson: The Centennial Collection – bluespioneerin elämäntyö

Lue lisää | Finna.fi
Blackburn, Julia & Törngren, Erland (översättare) : Billie Holiday, 280 sidor | Norstedts 2006
Blackburn, Julia & Eerikäinen, Antti (kääntäjä): Billie Holiday – muistoja jazzin kuningattaresta, 317 sivua | Like 2007
Holiday, Billie & Dufty, William: Lady Sings The Blues | Doubleday 1956
Holiday, Billie & Dufty, William & Loponen, Seppo (kääntäjä): Lady laulaa bluesin, 196 sivua | WSOY 1956
Margolick, David & Als, Hilton: Strange Fruit – Billie Holiday, Cafe Society And An Early Cry For Civil Rights, 162 sivua | Payback Press 2001
Muñoz, José & Sampayo, Carlos: Billie Holiday, 62 sivua | New York 2017
Muñoz, José & Sampayo, Carlos & Heiskanen, Jukka (kääntäjä): Billie Holiday, 62 sivua | WSOY 1992
Nicholson, Stuart: Billie Holiday, 311 sivua | Victor Gollancz 1995
Szwed, John F: Billie Holiday – The Musician And The Myth, 230 sivua | Viking 2015

Billie Holiday: Lady Sings The Blues (1956).

Tom Waits: Bone Machine – läpimurto tuntemattomaan

Bone Machine | Island 1992

Tom Waits: Bone Machine (1992).Tom Waits on aina ollut hahmo, mutta samanlaisena hän ei ole pysynyt. Alkuaikojen kulkumiesromanttinen raspikurkku-lauluntekijä ja lätsäpäinen duunarirunoilija vääntyi vuosien mittaan oudommaksi artistiksi, joka lisäsi blues- ja jazzpohjaiseen musiikkiinsa kokeellisia elementtejä. Rehevä-ääninen jutunkertoja on nostanut silmilleen vääristävät lasit ja innostunut heittämään yhä ihmeellisempää legendaa. Häntä kuuntelee viihdytettynä ja kiinnostuneena silloinkin, kun tarinoista ei usko sanaakaan.

Waits ei niinkään muuttunut kuin mutatoitui. Hän alkoi sekoitella pohjimmiltaan vanhanaikaisiin ja nostalgisiin biiseihinsä teennäisyyden partaalle uskaltautuvaa teatraalisuutta, itsetarkoituksellista kummallisuutta, surrealismia ja itseironiaa. Työn jälki oli persoonallista, sielukasta ja monessakin mielessä satumaista jo Swordfishtrombonesilla (1983) ja Rain Dogsilla (1985). Vuoden 1992 Bone Machine oli kuitenkin Waitsin friikahtamiskehityksen kulminaatiopiste. Sillä levyllä hän teki läpimurron johonkin, missä kukaan ei ollut ennen käynyt.

Bone Machine äänitettiin kokonaisuudessaan Kalifornian Cotatissa sijaitsevan Prairie Sun Recording Studiosin kellarissa, C-studioksi nimetyssä huoneessa. Waits on kertonut ihastuneensa betoniseinäisen tilan kaikuun, joka onkin tärkeä osa Bone Machinen soundia. Albumi kuulostaa paikoin Tim Burtonin ohjaamalta jättimäiseen käkikelloon sijoittuvalta mörkömusikaalilta, paikoin työuupumuksesta seonneen pelto-orjan bluesilta ja paikoin ihan tavallisen sydämensä särkeneen miehen hauraalta viestiltä elämänsä naiselle tai itselleen elämälle.

Kolisten käynnistyvä ’Earth Died Screaming’ ja murheellisessa realismissaan oudon lohdullinen ’Dirt In The Ground’ ovat vaikuttava alku levylle. Tuntuu kuin Waits kuvaisi noilla kappaleilla havahtumistaan olemassaolon rajallisuuteen ja realiteetteihin (mikä onkin tyypillistä kehitystä tuolloin vähän päälle nelikymppisen artistin ikävaiheessa). Kuolema-aihetta pyöritellään eri kulmista pitkin Bone Machinea, etenkin spoken word -esitystä ja pienoisnovellia muistuttavassa ’The Ocean Doesn’t Want Messä’ ja pirullisessa ’Murder In The Red Barnissa’. ’I Don’t Wanna Grow Upissa’ Waits tuntuu pääsevän sinuiksi sen kanssa, miten keski-ikäistymiseen pitäisi suhtautua.

Vaikka Waitsin juuret ovat groovaavassa afrikanamerikkalaisessa musiikissa, perinteinen svengi ei ole hänelle mikään ainoa oikea vaihtoehto. Bone Machinen kappaleista säälimätön ’In The Colosseum’ ryskää nelikulmaisilla kivirattailla, kun taas ’Goin’ Out West’, ’All Stripped Down’ ja ’Jesus Gonna Be Here’ (jossa uskonnollinen ekstaasi kohtaa katumuksentäyteisen delirium-krapulan) svengaavat sulavammin, joskin brutaalisti. Lempeimmillään ja paljaimmillaan Bone Machine on sydämeenkäyvissä balladeissa ’Who Are You’, ’A Little Rain’ ja ’Whistle Down The Wind’. Niiden kaltaista irlantilaishenkistä vanhan maailman kaihoa on The Rolling Stones -legenda Keith Richardsin kanssa tehdyssä ja esitetyssä ’That Feelissä’, johon albumi päättyy.

Bone Machine, jonka kansikuvan otti Bob Dylanin poika Jesse Dylan, ilmestyi syyskuussa 1992. Aika ei ollut koskaan ennen ollut yhtä otollinen hänen musiikilleen – vanha tekijä tuli tavoittaneeksi vaihtoehtoisuuden eetosta ja lofistelua arvostaneen 1990-luvun alun hengen. Eikä hän edes ollut yrittänyt mukautua mihinkään. Bone Machine oli linjakasta ja loogista jatkoa sille 1980-luvun mittaan edenneelle kehitykselle, jonka myötä Waitsin ilmaisu oli muuttunut yhä jyrkemmäksi, kulmikkaammaksi ja hiomattomammaksi.

Bone Machine voitti julkaisuvuotensa parhaan vaihtoehtomusiikkilevyn Grammyn. Se tuntuu täysin merkityksettömältä, kun Bone Machinen panee soimaan vuonna 2018. Levy rätisee, paukkuu, ryskyy ja hyväilee yhtä tulisesti kuin ilmestyessään.

Ari Väntänen | www.arivantanen.com

Tom Waits | kotisivu
Tom Waits | Facebook
Tom Waits | Twitter

Varaa Tom Waitsin klassikko Bone Machine kirjastosta.

Varaa Tom Waitsin klassikko Bone Machine kirjastosta.

Esitäytetty Monihaku aluekirjastoihin. Kohdekirjaston voi vaihtaa.

Kysy musiikista kirjastonhoitajalta.

Levyhyllyt | Finna.fi
Tom Waits

1970-luku

Closing Time | Asylum 1973
The Heart Of Saturday Night | Asylum 1974
Nighthawks At The Diner | Asylum 1975
Small Change | Asylum 1976
Foreign Affairs | Asylum 1977
Blue Valentine | Asylum 1978

1980-luku

Heartattack And Vine | Asylum 1980
One From The Heart – Music From The Motion Picture • soundtrack | CBS 1982
Swordfishtrombones | Island 1983
Rain Dogs | Island 1985
Franks Wild Years – un operachi romantico in two acts | Island 1987
Big Time • live | Island 1988

1990-luku

Night On Earth – Original Soundtrack Recording | Island 1992
Bone Machine | Island 1992
The Black Rider | Island 1993
Mule Variations | ANTI- 1999

2000–2009

Blood Money | ANTI- 2002
Alice | ANTI- 2002
Real Gone | ANTI- 2004
Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards | ANTI- 2006
Glitter And Doom • live | ANTI- 2009

2010-luku

Bad As Me | ANTI- 2011

Beck: Sea Change – suuren muutoksen soundtrack
Iggy Pop: Lust For Life – tanssia muurin harjalla
Lou Reed & Metallica: Lulu – nainen miesten maailmassa
Marianne Faithfull: Broken English – uuden ajanlaskun alku
Nick Cave & The Bad Seeds: Skeleton Tree – pimeä tie kohti valoa
PJ Harvey: To Bring You My Love – himosta ja kaipauksesta
Radiohead: A Moon Shaped Pool – takaisin epätodellisuuteen
The Cure: Wish – valoa synkkyyden keskeltä
The National: High Violet – kaunis ja yksinäinen
Willie Nelson: Teatro – kuiskauksia vuosien takaa

Lue lisää Tom Waitsistä| Finna.fi

Tom Waits, takapihan taikuri  Tom Waits & Mac Montandon & kääntäjä Sami Heino, 381 sivua | Sammakko 2007 • Uusi painos 2013

Innocent When You Dream – Tom Waits, the collected interviews  Tom Waits & Mac Montandon, 394 sivua | Orion 2006 • pokkaripainos 2007
Tom Waits on Tom Waits – Interviews And Encounters  Tom Waits & Paul Maher, 466 sivua | Chicago Review Press 2011
Tom Waits  Cath Carroll, 136 sivua | Unanimous 2000
Lowside Of The Road – A Life Of Tom Waits  Barney Hoskyns, 609 sivua | Faber and Faber 2009
The Many Lives Of Tom Waits  Partick Humphries, 354 sivua | Omnibus Press 2007
Wild Years – The Music And Myth Of Tom Waits  Jay S Jacobs, 276 sivua | ECW 2000

Tom Waits: Bone Machine (1992).

Tom Waits: Bone Machine (1992).